lauantai 16. helmikuuta 2019

"Missä vietät iäisyytesi?"


Minulla oli Venäjällä mukanani kourallinen venäjänkielisiä traktaatteja ja laitoin niitä kirkossa virsikirjojen viereen ja seurasin, kuinka ihmiset ottivat niitä mukaansa ja alkoivat lukea halukkaasti. Seuraavana päivänä jaoin loput suoraan ihmisten käsiin ja kaikki menivät kaupaksi. Kerroin sitten paikalla oleville, että samanaikaisesti olisin ollut Suomessa ystäväni Pertti Nousiaisen hautajaisissa, ellen olisi sopinut tuloani Venäjälle. Kerroin lyhyesti, millainen Pertin kutsumus oli ollut tehdä herättäviä, evankelioivia traktaatteja, tolppajulisteita, kirjoja, jms. yleiseen jakoon. Sanoin, että niitä on painettu eri kileillä miljoonia kappaleita. Otin esimerkin Raamatusta, jossa Herra lähetti Filippuksen kertomaan evankeliumia etiopialaiselle miehelle. Mies oli ollut Jerusalemissa ja ostanut itselleen Raamatun, muttei ymmärtänyt siitä juuri mitään. Mutta Filippus toimi elävänä Kristuksen kirjeenä, kun ei ollut vielä traktaatteja olemassa. Mies tuli uskoon, kun hänelle selvisi, että tekstin uhrikaritsa olikin Jumalan Poika, Jeesus Kristus, hänen ja koko maailman syntien sovitus.

"Mutta Filippukselle puhui Herran enkeli sanoen: "Nouse ja mene puolipäivään päin sille tielle, joka vie Jerusalemista alas Gassaan ja on autio." Ja hän nousi ja lähti. Ja katso, siellä kulki etiopialainen mies, Etiopian kuningattaren Kandaken hoviherra, mahtava mies ja koko hänen aarteistonsa hoitaja; hän oli tullut Jerusalemiin rukoilemaan ja oli nyt paluumatkalla ja istui vaunuissaan ja luki profeetta Esaiasta. Niin Henki sanoi Filippukselle: "Käy luo ja pysyttele lähellä noita vaunuja." Niin Filippus juoksi luo ja kuuli hänen lukevan profeetta Esaiasta ja sanoi: "Ymmärrätkö myös, mitä luet?" Niin hän sanoi: "Kuinka minä voisin ymmärtää, ellei kukaan minua opasta?" Ja hän pyysi Filippusta nousemaan ja istumaan viereensä. Ja se kirjoitus, jota hän luki, oli tämä: "Niinkuin lammas hänet viedään teuraaksi; ja niinkuin karitsa on ääneti keritsijänsä edessä, niin ei hänkään suutansa avaa. Hänen alentumisensa kautta hänen tuomionsa otetaan pois. Kuka kertoo hänen syntyperänsä? Sillä hänen elämänsä otetaan pois maan päältä." Ja hoviherra kysyi Filippukselta sanoen: "Minä pyydän sinua: sano, kenestä profeetta puhuu näin, itsestäänkö vai jostakin toisesta?" Niin Filippus avasi suunsa ja lähtien tästä kirjoituksesta julisti hänelle evankeliumia Jeesuksesta. Ja kulkiessaan tietä he tulivat veden ääreen; ja hoviherra sanoi: "Katso, tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?" Mutta Filippus sanoi: jos sinä kaikesta sydämestä uskot, niin tapahtukoon. Hän vastasi ja sanoi: minä uskon Jesuksen Kristuksen Jumalan Pojaksi. Apt.8:26-37.

Kerroin myös tapauksen Suomesta, jossa eräs tuntemani nuorimies oli päättänyt tappaa itsensä ja päättänyt ostaa sitä varten pistoolin. Selatessaan puhelinkioskissa luetteloa, oli asemyyjän nimen kohdalla sillä sivulla traktaatti, jossa luki: "Missä vietät iäisyytesi?" Mies oli murtunut täysin ja soittanut uskovalle ystävälleni ja itkien kertonut aikeistaan, traktaatista, sekä kysynyt neuvoa ja apua. Itsemurha oli jäänyt tekemättä ja elämä voitti. Traktaatti oli silloin ollut paikallaan. Kuka liekään sen sinne laittanut, niin oli se Jumalan käden ojennus ja sanoma taivaasta, joka pysäytti miehen kauheasta teosta. On herätyksen aikoja, jolloin Jumala kutsuu. On etsikkoaikoja, jolloin pitäisi kääntyä Jumalan äänen puoleen ja löytää yhteys häneen. On aikoja, jolloin pitää vain kuunnella, mutta on myös aikoja, jolloin pitää varoittaa. Joskus on tarpeen puhua ja kirjoittaa asioista suoraan ja kohti käyvästi, herättävästi, silloin on ainakin joku sielu vähemmän helvetissä.

Kun tein tuttavuutta Pertin kanssa ensimmäistä kertaa 80-luvulla, se tapahtui puhelimessa ja sovimme yksityiskohtia ensimmäisen kirjani painamisesta Herätysseuran kirjapainossa Suolahdessa. Menin sitten käymään paikan päälle ja tapasimme. Paino oli suhteellisen alkeellinen vanhan omakotitalon kahteen kerrokseen rakennettu toimintayksikkö. Niinpä ensimmäinen kirjani latominen suoritettiin siihen aikaan vielä käsipelillä - ja se oli hidasta, sekä korjaaminen hankalaa.
Seuraavan kirjan syntyessä Pertti kehotti minua hankkimaan tietokoneen ja lupasi auttaa ohjelma-asioissa. Tietokoneet olivat vielä kalliita ja harvinaisia, eikä monikaan tarvinnut sellaista työssään. Mutta semmoinen hankittiin ja käsikirjoitus tehtiin levykkeelle, lerpulle. Muistan, kuinka Pertti kyllä päivitteli teknisen korkeakoulun laatimaa TEKO-ohjelmaa, se kun oli melko alkeellinen dos-pohjainen harjoitustyö, vaatimattomin ominaisuuksin. Käsikirjoitus oli kuitenkin sillä taltioitu. Hän sanoi taas painossa käydessäni, että koko ohjelma pitäisi lailla kieltää! Mutta kirja kuitenkin syntyi ja sen jälkeen monta kirjaa – tosin uudemmilla ja paremmilla ohjelmilla.

Sitten tein monta projektia Pertin kanssa vuosien aikana, varsinkin 90-luvulla kävin usein kirjapainolla. Huomasin myös tällaisen erikoisuuden, että kirjapainon ovet olivat aina auki, yötä päivää, ja ovessa oli avain lukossa.  Ilmeisesti varkaita ei pelätty tai sitten Pertti ajatteli, ettei siellä ole mitään varastettavaa? Keskustelimme myös näillä reissuilla Suomen kristillisyyden tilasta ja ihmisten edesottamuksista. Mieleeni jäivät kirjapainon pöydällä olevat monet ratkaisukupongit, joita oli usein monta lävistettynä piikkiin. Moni oli kohdannut Jeesuksen niiden kautta, moni pyysi esirukousta, neuvoa ja yhteydenpitoa. Olivat kuulemma muutamat tulleet katsomaankin paikan päälle, että mistä talosta näitä oli lähetetty. Joskus Pertti sanoi minulle: - älä ota osaa opillisiin kiistoihin, koita pysyä niistä erilläsi! Se oli viisas ajatus, jota pyrin pitämään mielessäni matkan varrella.
Pertti oli periaatteen mies, joka oli tottunut tekemään päätöksiä yksin. Hän oli viimeisen päälle herätysmies, joka näki tämän kristillisyyden muodon ainoaksi tarpeelliseksi, jonka edustajia ei ole koskaan liikaa. Jo nuorena hän oli saanut tähän vaikutteensa suuren esikuvansa Urho Muroman koulussa Kauniaisissa valmistuessaan nuoriso-ohjaajaksi 50-luvulla. Myös Uuras Saarnivaara, hänen sen aikainen opettajansa oli esikuvallinen herätyskristitty, jonka kirjoja Pertti oli painanut lukuisia.

Pertin näky oli 60-luvulta kirjapainon alkuvaiheista asti ollut synnyttää painotuotteita, jotka tukevat ja aikaansaavat hengellistä herätystä lukijoissaan. Hän kustansi ja käänsi, käännätti vanhoja klassikkoja, jotka olivat toimineet aikoinaan lukemattomien ihmisten pelastukseksi menneitten vuosien aikana. 90-luvulla hän ryhtyi työstämään vanhaa kuvaraamattua ja noin vuoden työn jälkeen se syntyi uudelleen ladottuna ja vanhojen Gustav Doren kuvien keralla.
Yhteislaulun tärkeä elementti korostui sinisen laulukirjan muodossa, jota painettiin runsaasti. Se oli sen ajan kokoelma vanhoja ja uusia lauluja, joissa oli syvä hengellinen sanoma. Siihen aikaan sillä oli tilausta ja tarvetta seurakuntien kokoontumisissa. Omassa nuoruudessani Sininen laulukirja oli tärkein laulukirja nuorten kokoontumisissa Raision vanhan pappilan nuorisotilassa. Vanhojen laulujen hyvä puoli oli niiden vahva sanoma, joka tuki Raamatun tekstiä ja kutsui sieluja elämän tielle. Ne eivät olleet sielun heilahduksia ja tuulen tuiverruksia, vaan ydinsanomaa Golgatalta, rististä ja Vapahtajasta. Pertin lauluvalikoima oli tarkkaan mietitty, mitään tyhjänpäiväisiä pliisuja, tunnelma veisuja hän ei sinne kelpuuttanut.

Teimme suunnitelmia monista kirjoista, joita käännettiin, painettiin uudelleen ja kirjoitettiin tuoreena. Pertillä oli erikoinen kustannuspolitiikka, joka tuli ilmi jo heti ensitapaamisessa, hän pyöristi hinnat selviksi tuhatluvuiksi ja yleensä ostajan eduksi. Toinen erikoisuus oli se, että painosta ostamaan tulleet saivat materiaalit puolen hintaan. En ollut tavannut missään tällaista menettelyä. Yleensäkin Pertin hinnat olivat kovin alhaiset ja hän ajatteli tärkeimmäksi tavoitteeksi evankeliumin levittämisen ja ihmissielujen pelastumisen. Raha oli vain toisarvoinen väline, jota tarvittiin asioiden hoitamiseen - ei muuta. 90-luvulla ehdotin Pertille, että hän painaisi uuden yhteislauluvihon "Lauluja Jeesuksesta", se oli päivitetty versio ns. punaisesta lauluvihosta, jota painettiin Kristillisen Työväen Liiton toimesta 80-luvulla tuhansia kappaleita yhteislaulua tukemaan. Niin tapahtui, väriksi tuli ensin keltainen kansi, jossa oli kuvattuna Jeesus, aurinko ja perhonen. Kun vihkoa oli painettu jo vuosikymmen ja kysyntää oli ollut runsaasti, Pertti sanoi, että nyt tehdään tästä nuottipainos. Ilmeisesti moni vihkon käyttäjä oli kaivannut sellaista ja tiedustellut painosta? Myös Sininen laulukirja oli saanut hieman aikaisemmin oman nuottiversionsa. Kävimme sitten läpi yksityiskohtia ja suunnitelma edistyi. Sain painolta sitä varten nuotitusohjelman, jota opettelin käyttämään. Siinä taisi mennä vuoden verran aikaa, ennen kuin ensimmäinen vedos oli valmis ja Pertti muokkasi sitten sivut painokuntoon. Nyt myöhemmin vihko ja nuottikirja on tullut vastaan eri puolilla maatamme seurakunnissa ja kotikokouksissa. Siitä tehtiin muutama vuosi sitten sinikantinen uudistettu versio nuottikirjoineen.

Eräs merkittävä tuote Pertin kirjapainossa on ollut vuosien ajan vanha klassikko Thomas Wilcoxin Kallis hunajan pisara Kristus-kalliosta. Tämä pieni kirjanen on hengellisesti yksi merkittävimpiä koskaan kirjoitettuja teoksia. Se sai 1600-luvun englannissa suuren suosion ja on sittemmin käännetty useille kielille. Kirja on hyvin Kristus-keskeinen ja nimeään myöten selkokielinen. Kirjan johtava ajatus on Jeesuksen ainutlaatuisuus ja ihmisten täydellinen kykenemättömyys jumalisuuteen ja vanhurskauteen omin voimin. Mielenkiintoista teoksessa on se, että kirjoittaja on pienen baptistiseurakunnan paimen, mutta silti näkemykseltään evankelinen, joka sai istua mm. vankilassa vuoden verran uskonsa tähden. Jopa opillisesti tiukka luterilaisuus on arvostanut aina tätä kirjaa ja sen sanomaa esimerkillisenä kristillisyyden julistuksena. Suomeen kirja rantautui 1700-luvun puolivälissä ensin ruotsinkielisenä (elimme silloinkin ruotsalaisten vallan alla). Suomennos tuli hieman myöhemmin. Varhaisempi herännäisyys arvosti suuresti tätä kirjaa, joka edesauttoi herätyksen leviämistä. Uskoon tulleet lukivat sitä hengelliseksi rakennuksekseen.
Tässä näyte hieman vanhemmasta suomalaisesta versiosta:

Ystäwäni, minä lähestyn sinua waroitussanalla, josta minä toiwon sekä minun että sinun sydämellesi hyötyä. Sinua kutsutaan kristityksi, käyt ihmisten kanssa kirkossa ja nautitset sakramenttejä. Siinä teet sinä hywin; se on jalo etu. Mutta jos ei sinun kristillisyytesi ole Kristuksen weressä juurtunut, niin se lakastuu, eikä siitä tule muuta kuin wäärä ja pettäwä korskeus, jolla sinä menet helwettiin.

Kun sinä olet tullut eläwästi Kristuksen tuntemaan, niin et sinä silloin ilman Hänettä tahdo tehdä yhtään ainoata hywää työtä, waikkapa koko maailma sinulle annettaisiin. Jos sinä kerran olet nähnyt Kristuksen, niin olet sinä huomannut Hänet wahwaksi kallioksi, joka on kaikkea omaa wanhurskauttasi, saatanaa ja syntiä korkeampi (Ps.61:3), ja tästä kalliosta, joka sinua alati seuraa (1.Kor.10:4), wuotaa lakkaamatta armon hunajaa rawinnoksesi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti