1.Olen vaarassa, jollen mä valvo: Mua
synti ja kiusaaja viekoittaa.
Sydän on kuten vetten kalvo, jota tuulonen
vienokin liikuttaa.
2.Olen vaarassa, jos oman tahdon minä
kulkuni suunnata annan vain,
kuten virrassa vie vesi vahdon, viepi synti mun
luo vihan valkamain.
3.Olen vaarassa, jos minä seuraan tämän
maailman kuisketta kiihottavaa;
Kuten verholla peitetyn teuraan se mun
kahlehissaan pian kuljettaa.
4.Minä vältän ne vaarat ja huolet, kun on
Jeesus mun kalliolinnani vaan.
Sinne kanna ei turmion nuolet eikä maailman
hyytävät tuuletkaan.
5.Hyvä olla on turvassa linnan, hyvä
heikon on varjossa vahvemman.
Siellä rohkeus täyttävi rinnan eikä säikytä
uhkaus ahdistajan.
6.Hyvä Jeesus, oi johtaos mieltäin, että
valvon ja, seuraten askelias
sinun tahtosi teen, oman kieltäin! Minut
vaaroista vie ylös kunniahas.
Näin kirjoitti aikoinaan kristillisestä
kilvoittelusta laulun Simo Korpela. Se sopisi edelleen sanomansa puolesta
pelastamaan monia siin sun kiikulla keikkuvia uskovia, jotka elävät hieman
uskossa ja lopun aikaa askossa, hämärän rajamailla, toinen jalka uskossa toinen
maailmassa. Tämä uskova oli löytänyt ristin ja tien, Jeesuksen ja pelastuksen.
Siksi hän myös kirjoitti kiitollisena iltarukouksen tapaisesti:
1.Rakas Jeesus sinulle kannan hartaan
kiitoksen.
Kiitän päivin, kiitän öin, kiitän sanoin, kiitän töin.
2.Hyvää paljon sulta sain, hyvää nytkin,
hyvää vain,
hyvää päivin, hyvää öin, hyvää sanoin, hyvää töin.
3.Minkätähden, siksi vain, että omas oisin
ain´,
oisin päivin, oisin öin, oisin omas puhein, töin.
Simo Korpela toimi pappina Kauhavalla,
Eurajoella, Virroilla, Tammelassa, Humppilassa ja Toivakassa. Korpela kirjoitti
kaikkiaan yli 1000 runoa. Korpelasta tuli herätyshenkisen hengellisten laulujen
ja virsien kirjan suosituin kirjailija. Hänellä oli kymmenen lasta, joista
kaksi lapsista kuoli samalla viikolla pieninä. Kansalaissodassa kaatui kaksi
poikaa, ja kolme vuotta myöhemmin kuoli tytär. Yksi pojista oli kaatumatautinen
ja hän teki itsemurhan. Jorma nimisestä pojasta tuli opettaja ja kirjailija.
Elämän taistelujen keskeltä syntyivät monet vaikuttavat runot ja laulut:
1.Jää hyvästi, maailma, nyt käännyn mä
tieltäs. Nyt enää en usko sun viekasta kieltäs, vaan nöyränä palajan Jeesuksen
luo, joka anteeksi suuret syntini suo ja vapahtaa vangin tuomion alta. Niin
riistetään synniltä hallitusvalta.
2.En enää mä etsi nyt sun hekumaas
turhaa, se ruumiini syöpi ja sieluni murhaa. Mä ihastuin Jeesuksen rakkauteen
Ja vaellan Jumalan taivaaseen. Siell' ylhäällä siimeessä Eedenin tarhain on
sielulle tallella nautinto parhain.
3.Nyt enää en tyydykään mä katoovaan
kultaan, — se paadutti sielun' ja painoi sen multaan — kun rikkaus Jumalan
rakkauden on annettu mullekin syntiselle. Ken kalleimman helmen, Jeesuksen
löysi, oi, eikö sen saamiseks halpoja möisi!
4.Ja mikä sun maineesi on arvo ja hyöty,
kun unhotus siihen on leimaksi lyöty? Kun hautani ehtii ruohottumaan, mua
tuskinpa maailmassa muistavatkaan. Siks sinne mä käyn, missä saan nimen uuden
ja iäisen maineen ja kuolottomuuden.
5.Niin, pois minä Baabel nyt sun
pauhustas lähden, en ikuista tuhlaa mä hetkisen tähden. Mut heikot on voimani,
raskas on tie, siksi auta oi Herra ja johda ja vielä mua kotihin kanna kuin
sairasta lasta, vie rauhaasi maailmasta rauhattomasta.
1.Mä syntinen suuri, mä vaivainen nyt
sulle oi Herramme armoinen kaikki ilmi mun huoleni annan: Mä syyni ja syntini
tunnustan ja taakkani tuntoa painavan sun jalkojes juurehen kannan; mä mieltäs
ja tahtoas vastaan tein ja veljiä loukkasin, harhaan vein. Oi, syntiä mulla on
aivan! Mä ansaitsin tuomion vaivan.
2.On syntiä, syntiä täynnä tie, sen
muisto mun rauhani kaiken vie ja tuottaapi murhetta monta. Siksi armoa pyydän
ja huokaan vaan: Oi, käännä kasvosi huokaavaan ja armahda ansiotonta! Oi, armohos
suljit sä Pietarin ja syntisen vaimon ja ryövärin, kun syntejään itkivät sulle.
Myös anna oi anteeksi mulle!
3.Näin katsoen armohos entiseen mä
tunnustukseni luottaen teen ja uskoen, että mun säästät: teet syntien orjasta
vanhurskaan ja kuoleman lapsesta autuaan ja vapaaksi kanteista päästät. Kun
syntien painosta vaipuu pää, niin armo ain' toivoni elvyttää, mä että en
joudukaan vaivaan, vaan pääsen oi lapseksi taivaan.
Joillakin hengellisillä lauluilla on
ihmeellinen kantavuus, jota eivät ihmiset, aika eikä tyylit voi syödä. Kun
laulu ei synnytä, muuta kuin sielun liikettä tai jalan ja käsien heilutusta,
voi ennakoida sen olevan pian tiensä päässä. Mutta laulu, joka koskettaa
henkeä, voi uudistaa uskoa ja liittää mielen Kristukseen. Eräs tällainen laulu
on Simo Korpelan kynästä syntynyt "Jeesuksesta laulan". Se on uskoa
pursuava vuodatus, joka kuuluttaa kiitollista mieltä elämän antajalle,
Jumalalle. Se on pelastuneen laulu, joka oli päässyt kokemaan uudestisyntymisen
ihmeen. Siinä on hengellisen taistelun merkit ja maailman kuva, jossa helvetin
vaarasta on selvitty Jumalan valtakuntaan. Siinä tähyillään taivaan ihanuuteen,
vaikka ollaan vielä maan päällä. Laulu on niin selkeästi hengellinen, että se
on kelvannut lähes kaikkien kristittyjen kokoelmiin. Siinä ei ole turhia sanoja
eikä tarpeetonta asian vesittämistä ja aina lisääntyvää ohi-puhumista ja
arvotonta musta-tuntuu-tunnelmointia ja tyhjää jaarittelua. Se on
esimerkillinen tiivistelmä maailman tärkeimmästä asiasta, siinä uskova kohtaa
Jeesuksen ja liittyy häneen pysyvästi.
1.Jeesuksesta laulan, Jeesuksesta vaan,
jolta syyni suuret anteeks sain ja saan.
2.Hän mun syyni suuret poisti verellään,
otti synnin orjan armoon elämään.
3.Katkoi verkot valheen, kahleet
kuoleman, vangin vapautti. Laps oon Jumalan.
4.Lapsi oma Herran taivaan kuninkaan.
Kruunun perin kerran, valtakunnan saan.
5.Pääsen asukkaaksi Kultakaupunkiin.
Viedään vierahaksi häihin iäisiin.
Juuri näinä runoilijan raskaina vuosina
murtui oma terveys, ruumis alkoi oudosti jäykistyä ja liikkuminen tuotti
vaikeuksia. Vähitellen elämänpiiri supistui keinutuolin ja vuoteen väliseksi
alueeksi. Mutta hengen liikkumatila säilyi entisellään. Sisäiset tunnot, ilot
ja toiveet, pelot ja ahdistukset siirtyivät säkeina paperille toisten käsien
avustamina. Näiden vuosien antina ilmestyivät "Ristinvirsiä" 1926 ja
"Risti rintamalta" 1927. Korpelan tekstejä oli 1900-luvun
alkupuolella useassa laulukirjassa, mm. Hengellisiä lauluja ja virsiä
kokoelmassa 85, sen uudemmassa Laula, kaikki maa -kokoelmassa vain yksi? Mutta
tämä nykyinen onkin vain varjo siitä esikuvastaan. Virsikirjassa Korpelan
tekstejä on neljä. Monet hänen lauluistaan olivat kutsuvia, herättäviä ja
evankelioimista korostavia, joissa oli hätä sielujen hukkumisesta ja laihasta
kristillisyydestä, luopumuksen ja maailman rakkauden lisääntymisestä.
1.Nouse, Herran kansa, taas, elvy
rakkauden työhön viemään armon tultasi maailman ja synnin yöhön. Siellä on
hätä, hengen kaipuu, synti voittaa, sielut vaipuu.
2.Jeesus meitä kehottaa: Olkaa kansain
kynttilöitä, valollanne ohjatkaa eksyksissä etsijöitä! Mieti, mieti, kelle sinä
olet ollut kynttilänä!
3.Joka ajan rahdussa astuu monta
iäisyyteen, moni ilman Jeesusta kahleista syntisyyteen. Herätkäämme, kansa
nukkuu, herätkäämme, sielut hukkuu!
4.Hengelläsi sä täytä aina, Jeesus, minua
ja muita, ettei sydän olisi vain hauta täynnä kuolleen luita. Vaan olisi
niinkuin tulenliesi, kansain luo sun kulkutiesi.
1.Oi nouse, sä nukkuva, päivä jo on! Mut
joudu, sun aikasi on arvaamaton!
Kun et sinä luule, se loppua voi! Siks kuule,
oi kuule, kun kutsumus soi!
2.Se kutsu on kutsumus rakkauden, Sun
tähtesi itsensä uhranneen.
Kun et sinä luule, se vaieta voi, oi rakkahin kuule,
nyt vielä se soi!
3.Sun autuuttasi etsii kutsuja tuo, sen
vuoksi hän tullut on taas ovesi luo.
Mut voi, kun et kuule, hän poistua voi.
Mut vielä, oi kuule, sen kolkutus soi!
4.Oi nouse sä hälle nyt aukaisemaan,
Työmaallensa uskossa käy mukanaan!
Nyt kutsua kuule, kun vielä se soi, oi kohta
se iäksi vaieta voi.
Simo Korpelan laulut ovat Kristus-keskeisiä,
niissä on selvästi erotettu ihmisen mahdollisuudet ja Jumalan työ, laki ja
evankeliumi, synti ja armo. Ne eivät moralisoi tai pyri synnyttämään yritystä
tulla paremmaksi omin voimin. Siksi niiden kuvaama Jumalan rakkaus ja sen
ylistys on niin hengellisesti syvää ja rikasta. Se ulottuu kehdosta hautaan
asti ihmisen jokaisessa tilanteessa. Siinä Jeesus on suuri, ihminen pieni,
Vapahtajan valo kirkas ja ihmisen pimeys musta. Jumala on kaikkivaltias,
ihminen tomua ja tuhkaa ja sekin kelvotonta laatua häviämään tuomittu.
1. Nyt kiitosvirren riemuisen mä laulan,
Jeesus, sinulle,
kun sydän tuntea taas saa sun rakkauttasi palavaa.
2.Mä kuollut olin, eloon veit, mä
vangittu, sä vapaaks teit,
mä eksyin, sinä tielle toit, mä pelkäsin, sä
vartioit.
3.Kun yössä kuljen, rohkaiset, kun
vaarassa oon, sä varjelet.
Sä voimaa suot, kun työtä teen, sä siunaat kaiken
askareen.
4.Sä itkeissäni lohdutat, ja horjuissani
vahvistat, kun kaadun,
minut nostat taas ja ohjaat kohden kunniaasi.
5.Siksi kiitosvirren riemukkaan mä laulan
sulle, Luoja maan:
Oi kiitos, kiitos lahjoistasi oi kiitos rakkaudestasi.
1.Rakkauden, armon lähde Jeesus ompi
pohjaton! Ken ois kuollut synnin tähden, niin kuin Jeesus kuollut on? Ken ois
eestä pilkkaajainsa, vainoojainsa, murhaajainsa käynyt kovaan kuolohon?
2.Jeesus on sen yksin tehnyt, yksin hän,
ei kukaan muu. Hän on vaivat, tuskat nähnyt, joit ei kertoa voi suu. Nöyränä
hän kaiken kantoi, nöyränä hän henkens antoi vuoteenansa ristinpuu.
3.Minkä tähden kaiken vaivan Jeesus
kärsinyt on niin? Rakkaudestansa aivan meihin kurjiin syntisiin Jeesus astui
kuolon vaivaan avatakseen meille taivaan, meidän tähden kärsi niin.
4.Miksi tuskan kalvaa annat sieluas, sä
syntinen? Miksi syntein taakkaa kannat? Katso, Kristus kantoi sen! Sovitusta
saarnatahan, rohkaistu siis uskomahan anteeksanto syntien.
5.Armo kuuluu sulle juuri, sulle, raukka
kurjinkin, vaikka rintaas tuska suuri kalvaa liekein polttavin. Kaikkein synnit
Jeesus kantoi, kaikkein tähden itsens antoi ristiin, kärsimyksihin.
1.Ah enkö Jeesusta kiittäisi, vai
tekisinkö sen syyttä! Ah enkö kiittäisi Herraani ja armon äärettömyyttä! Kun
olin pieni sä hoidit, kannoit ja koko tieni sä apus annoit, sä apusi auliin
annoit.
On paljon kristittyjä, jotka roikkuvat
toisten ihmisten kautta mukana seurakunnassa ja heti koetusten ja kiusausten
tullessa, kun tuo oljenkorsi katkeaa ja maailma vie tyypin mennessään viisi
nolla peli on pelattu sillä kertaa. Keskustelen usein ihmisten kanssa, joille
Kristus ei ole tullut Herraksi, eikä Vapahtajaksi, eikä armo ole heille
kirkastunut. Mutta on myös niitä, joiden armovaikutukset ovat vuotaneet
matkalla erämaan helteeseen ja inhimillisiin kiusauksiin - usko on kadonnut
kuin työmiehen tili loppukuusta. Mutta kilvoitteleva kristitty on kerran
perillä Herran luona, se on tavoite ja päämäärä. Korpelan taivaslaulut ovat
kauniita ja sopivat vaikka rukouksiksi.
1.Katso, kuin kauniina siintävät Kaananin
rannat!
Miks epäuskossa näännyt ja murhetta kannat?
Miksi yhä vain uhkasta
uskottomain henkesi riutua annat?
2.Nouse ja kiiruhda Jeesuksen hoitoon
hellään!
Kaikkien kurjien kohtalo on sydämellään.
Ken hänen on, joudu ei
turmioon, vaaraa ei luonansa kellään.
3.Rannoille Kaananin Hän ajan myrskyissä
johtaa.
Hetken nyt vain sua murhe ja ahdistus kohtaa.
Siellä ilo on lapsella
lausumaton: Suo hänen sinne sun johtaa!
1.Taas aamun uuden annoit armaan, myös
uusi armo, Jeesus, meille anna! Mua rakkautesi siivillä sä kanna, mä etten
eksyisi teille kuoleman, vaan saavuttaisin rakkaan kotorannan.
2.Oi, sinne sieluni niin ikävöi, jo
joskus kaukaa nään sen kajastusta. Mut kohta taas on tieni jylhä, musta. Siksi
sydän arkailee ja epäröi: Mä tarvitsen, oi Jeesus, virvoitusta.
3.Näin anoen käyn istuimesi luo, kun aamu
uusi armaana taas koittaa, siellä usko virkoaa ja sydän voittaa, niin säiky en,
vaikka ärjyy vaarain vuo, kun Jeesusta saan kiittää, kunnioittaa.
4.Niin kankeaa nyt kyllä kiitos on. Kaanaassa kaikuu kirkkaana se vasta,
kun pääsen ajan painosta ahtaasta, kun aamun sen on riemu rajaton, mä kiitän
Jeesustani vanhurskasta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti