perjantai 15. maaliskuuta 2019

Ohi aikasi käy kuten nukkuvan yö…. tule Jeesuksen luo….


1.Olen vaarassa, jollen mä valvo: Mua synti ja kiusaaja viekoittaa. 
Sydän on kuten vetten kalvo, jota tuulonen vienokin liikuttaa.
2.Olen vaarassa, jos oman tahdon minä kulkuni suunnata annan vain, 
kuten virrassa vie vesi vahdon, viepi synti mun luo vihan valkamain.
3.Olen vaarassa, jos minä seuraan tämän maailman kuisketta kiihottavaa; 
Kuten verholla peitetyn teuraan se mun kahlehissaan pian kuljettaa.
4.Minä vältän ne vaarat ja huolet, kun on Jeesus mun kalliolinnani vaan. 
Sinne kanna ei turmion nuolet eikä maailman hyytävät tuuletkaan.
5.Hyvä olla on turvassa linnan, hyvä heikon on varjossa vahvemman. 
Siellä rohkeus täyttävi rinnan eikä säikytä uhkaus ahdistajan.
6.Hyvä Jeesus, oi johtaos mieltäin, että valvon ja, seuraten askelias 
sinun tahtosi teen, oman kieltäin! Minut vaaroista vie ylös kunniahas.

Näin kirjoitti aikoinaan kristillisestä kilvoittelusta laulun Simo Korpela. Se sopisi edelleen sanomansa puolesta pelastamaan monia siin sun kiikulla keikkuvia uskovia, jotka elävät hieman uskossa ja lopun aikaa askossa, hämärän rajamailla, toinen jalka uskossa toinen maailmassa. Tämä uskova oli löytänyt ristin ja tien, Jeesuksen ja pelastuksen. Siksi hän myös kirjoitti kiitollisena iltarukouksen tapaisesti:

1.Rakas Jeesus sinulle kannan hartaan kiitoksen. 
Kiitän päivin, kiitän öin, kiitän sanoin, kiitän töin.
2.Hyvää paljon sulta sain, hyvää nytkin, hyvää vain, 
hyvää päivin, hyvää öin, hyvää sanoin, hyvää töin.
3.Minkätähden, siksi vain, että omas oisin ain´, 
oisin päivin, oisin öin, oisin omas puhein, töin.
 
Emma ja Simo Korpela
Simo Korpela toimi pappina Kauhavalla, Eurajoella, Virroilla, Tammelassa, Humppilassa ja Toivakassa. Korpela kirjoitti kaikkiaan yli 1000 runoa. Korpelasta tuli herätyshenkisen hengellisten laulujen ja virsien kirjan suosituin kirjailija. Hänellä oli kymmenen lasta, joista kaksi lapsista kuoli samalla viikolla pieninä. Kansalaissodassa kaatui kaksi poikaa, ja kolme vuotta myöhemmin kuoli tytär. Yksi pojista oli kaatumatautinen ja hän teki itsemurhan. Jorma nimisestä pojasta tuli opettaja ja kirjailija. Elämän taistelujen keskeltä syntyivät monet vaikuttavat runot ja laulut:

1.Jää hyvästi, maailma, nyt käännyn mä tieltäs. Nyt enää en usko sun viekasta kieltäs, vaan nöyränä palajan Jeesuksen luo, joka anteeksi suuret syntini suo ja vapahtaa vangin tuomion alta. Niin riistetään synniltä hallitusvalta.
2.En enää mä etsi nyt sun hekumaas turhaa, se ruumiini syöpi ja sieluni murhaa. Mä ihastuin Jeesuksen rakkauteen Ja vaellan Jumalan taivaaseen. Siell' ylhäällä siimeessä Eedenin tarhain on sielulle tallella nautinto parhain.
3.Nyt enää en tyydykään mä katoovaan kultaan, — se paadutti sielun' ja painoi sen multaan — kun rikkaus Jumalan rakkauden on annettu mullekin syntiselle. Ken kalleimman helmen, Jeesuksen löysi, oi, eikö sen saamiseks halpoja möisi!
4.Ja mikä sun maineesi on arvo ja hyöty, kun unhotus siihen on leimaksi lyöty? Kun hautani ehtii ruohottumaan, mua tuskinpa maailmassa muistavatkaan. Siks sinne mä käyn, missä saan nimen uuden ja iäisen maineen ja kuolottomuuden.
5.Niin, pois minä Baabel nyt sun pauhustas lähden, en ikuista tuhlaa mä hetkisen tähden. Mut heikot on voimani, raskas on tie, siksi auta oi Herra ja johda ja vielä mua kotihin kanna kuin sairasta lasta, vie rauhaasi maailmasta rauhattomasta.

1.Mä syntinen suuri, mä vaivainen nyt sulle oi Herramme armoinen kaikki ilmi mun huoleni annan: Mä syyni ja syntini tunnustan ja taakkani tuntoa painavan sun jalkojes juurehen kannan; mä mieltäs ja tahtoas vastaan tein ja veljiä loukkasin, harhaan vein. Oi, syntiä mulla on aivan! Mä ansaitsin tuomion vaivan.
2.On syntiä, syntiä täynnä tie, sen muisto mun rauhani kaiken vie ja tuottaapi murhetta monta. Siksi armoa pyydän ja huokaan vaan: Oi, käännä kasvosi huokaavaan ja armahda ansiotonta! Oi, armohos suljit sä Pietarin ja syntisen vaimon ja ryövärin, kun syntejään itkivät sulle. Myös anna oi anteeksi mulle!
3.Näin katsoen armohos entiseen mä tunnustukseni luottaen teen ja uskoen, että mun säästät: teet syntien orjasta vanhurskaan ja kuoleman lapsesta autuaan ja vapaaksi kanteista päästät. Kun syntien painosta vaipuu pää, niin armo ain' toivoni elvyttää, mä että en joudukaan vaivaan, vaan pääsen oi lapseksi taivaan.


Joillakin hengellisillä lauluilla on ihmeellinen kantavuus, jota eivät ihmiset, aika eikä tyylit voi syödä. Kun laulu ei synnytä, muuta kuin sielun liikettä tai jalan ja käsien heilutusta, voi ennakoida sen olevan pian tiensä päässä. Mutta laulu, joka koskettaa henkeä, voi uudistaa uskoa ja liittää mielen Kristukseen. Eräs tällainen laulu on Simo Korpelan kynästä syntynyt "Jeesuksesta laulan". Se on uskoa pursuava vuodatus, joka kuuluttaa kiitollista mieltä elämän antajalle, Jumalalle. Se on pelastuneen laulu, joka oli päässyt kokemaan uudestisyntymisen ihmeen. Siinä on hengellisen taistelun merkit ja maailman kuva, jossa helvetin vaarasta on selvitty Jumalan valtakuntaan. Siinä tähyillään taivaan ihanuuteen, vaikka ollaan vielä maan päällä. Laulu on niin selkeästi hengellinen, että se on kelvannut lähes kaikkien kristittyjen kokoelmiin. Siinä ei ole turhia sanoja eikä tarpeetonta asian vesittämistä ja aina lisääntyvää ohi-puhumista ja arvotonta musta-tuntuu-tunnelmointia ja tyhjää jaarittelua. Se on esimerkillinen tiivistelmä maailman tärkeimmästä asiasta, siinä uskova kohtaa Jeesuksen ja liittyy häneen pysyvästi.

1.Jeesuksesta laulan, Jeesuksesta vaan, jolta syyni suuret anteeks sain ja saan.
2.Hän mun syyni suuret poisti verellään, otti synnin orjan armoon elämään.
3.Katkoi verkot valheen, kahleet kuoleman, vangin vapautti. Laps oon Jumalan.
4.Lapsi oma Herran taivaan kuninkaan. Kruunun perin kerran, valtakunnan saan.
5.Pääsen asukkaaksi Kultakaupunkiin. Viedään vierahaksi häihin iäisiin.

Juuri näinä runoilijan raskaina vuosina murtui oma terveys, ruumis alkoi oudosti jäykistyä ja liikkuminen tuotti vaikeuksia. Vähitellen elämänpiiri supistui keinutuolin ja vuoteen väliseksi alueeksi. Mutta hengen liikkumatila säilyi entisellään. Sisäiset tunnot, ilot ja toiveet, pelot ja ahdistukset siirtyivät säkeina paperille toisten käsien avustamina. Näiden vuosien antina ilmestyivät "Ristinvirsiä" 1926 ja "Risti rintamalta" 1927. Korpelan tekstejä oli 1900-luvun alkupuolella useassa laulukirjassa, mm. Hengellisiä lauluja ja virsiä kokoelmassa 85, sen uudemmassa Laula, kaikki maa -kokoelmassa vain yksi? Mutta tämä nykyinen onkin vain varjo siitä esikuvastaan. Virsikirjassa Korpelan tekstejä on neljä. Monet hänen lauluistaan olivat kutsuvia, herättäviä ja evankelioimista korostavia, joissa oli hätä sielujen hukkumisesta ja laihasta kristillisyydestä, luopumuksen ja maailman rakkauden lisääntymisestä.

1.Nouse, Herran kansa, taas, elvy rakkauden työhön viemään armon tultasi maailman ja synnin yöhön. Siellä on hätä, hengen kaipuu, synti voittaa, sielut vaipuu.
2.Jeesus meitä kehottaa: Olkaa kansain kynttilöitä, valollanne ohjatkaa eksyksissä etsijöitä! Mieti, mieti, kelle sinä olet ollut kynttilänä!
3.Joka ajan rahdussa astuu monta iäisyyteen, moni ilman Jeesusta kahleista syntisyyteen. Herätkäämme, kansa nukkuu, herätkäämme, sielut hukkuu!
4.Hengelläsi sä täytä aina, Jeesus, minua ja muita, ettei sydän olisi vain hauta täynnä kuolleen luita. Vaan olisi niinkuin tulenliesi, kansain luo sun kulkutiesi.

1.Oi nouse, sä nukkuva, päivä jo on! Mut joudu, sun aikasi on arvaamaton! 
Kun et sinä luule, se loppua voi! Siks kuule, oi kuule, kun kutsumus soi!
2.Se kutsu on kutsumus rakkauden, Sun tähtesi itsensä uhranneen. 
Kun et sinä luule, se vaieta voi, oi rakkahin kuule, nyt vielä se soi!
3.Sun autuuttasi etsii kutsuja tuo, sen vuoksi hän tullut on taas ovesi luo. 
Mut voi, kun et kuule, hän poistua voi. Mut vielä, oi kuule, sen kolkutus soi!
4.Oi nouse sä hälle nyt aukaisemaan, Työmaallensa uskossa käy mukanaan! 
Nyt kutsua kuule, kun vielä se soi, oi kohta se iäksi vaieta voi.

Simo Korpelan laulut ovat Kristus-keskeisiä, niissä on selvästi erotettu ihmisen mahdollisuudet ja Jumalan työ, laki ja evankeliumi, synti ja armo. Ne eivät moralisoi tai pyri synnyttämään yritystä tulla paremmaksi omin voimin. Siksi niiden kuvaama Jumalan rakkaus ja sen ylistys on niin hengellisesti syvää ja rikasta. Se ulottuu kehdosta hautaan asti ihmisen jokaisessa tilanteessa. Siinä Jeesus on suuri, ihminen pieni, Vapahtajan valo kirkas ja ihmisen pimeys musta. Jumala on kaikkivaltias, ihminen tomua ja tuhkaa ja sekin kelvotonta laatua häviämään tuomittu.

1. Nyt kiitosvirren riemuisen mä laulan, Jeesus, sinulle, 
kun sydän tuntea taas saa sun rakkauttasi palavaa.
2.Mä kuollut olin, eloon veit, mä vangittu, sä vapaaks teit, 
mä eksyin, sinä tielle toit, mä pelkäsin, sä vartioit.
3.Kun yössä kuljen, rohkaiset, kun vaarassa oon, sä varjelet. 
Sä voimaa suot, kun työtä teen, sä siunaat kaiken askareen.
4.Sä itkeissäni lohdutat, ja horjuissani vahvistat, kun kaadun, 
minut nostat taas ja ohjaat kohden kunniaasi.
5.Siksi kiitosvirren riemukkaan mä laulan sulle, Luoja maan: 
Oi kiitos, kiitos lahjoistasi oi kiitos rakkaudestasi.

1.Rakkauden, armon lähde Jeesus ompi pohjaton! Ken ois kuollut synnin tähden, niin kuin Jeesus kuollut on? Ken ois eestä pilkkaajainsa, vainoojainsa, murhaajainsa käynyt kovaan kuolohon?
2.Jeesus on sen yksin tehnyt, yksin hän, ei kukaan muu. Hän on vaivat, tuskat nähnyt, joit ei kertoa voi suu. Nöyränä hän kaiken kantoi, nöyränä hän henkens antoi vuoteenansa ristinpuu.
3.Minkä tähden kaiken vaivan Jeesus kärsinyt on niin? Rakkaudestansa aivan meihin kurjiin syntisiin Jeesus astui kuolon vaivaan avatakseen meille taivaan, meidän tähden kärsi niin.
4.Miksi tuskan kalvaa annat sieluas, sä syntinen? Miksi syntein taakkaa kannat? Katso, Kristus kantoi sen! Sovitusta saarnatahan, rohkaistu siis uskomahan anteeksanto syntien.
5.Armo kuuluu sulle juuri, sulle, raukka kurjinkin, vaikka rintaas tuska suuri kalvaa liekein polttavin. Kaikkein synnit Jeesus kantoi, kaikkein tähden itsens antoi ristiin, kärsimyksihin.

1.Ah enkö Jeesusta kiittäisi, vai tekisinkö sen syyttä! Ah enkö kiittäisi Herraani ja armon äärettömyyttä! Kun olin pieni sä hoidit, kannoit ja koko tieni sä apus annoit, sä apusi auliin annoit.

On paljon kristittyjä, jotka roikkuvat toisten ihmisten kautta mukana seurakunnassa ja heti koetusten ja kiusausten tullessa, kun tuo oljenkorsi katkeaa ja maailma vie tyypin mennessään viisi nolla peli on pelattu sillä kertaa. Keskustelen usein ihmisten kanssa, joille Kristus ei ole tullut Herraksi, eikä Vapahtajaksi, eikä armo ole heille kirkastunut. Mutta on myös niitä, joiden armovaikutukset ovat vuotaneet matkalla erämaan helteeseen ja inhimillisiin kiusauksiin - usko on kadonnut kuin työmiehen tili loppukuusta. Mutta kilvoitteleva kristitty on kerran perillä Herran luona, se on tavoite ja päämäärä. Korpelan taivaslaulut ovat kauniita ja sopivat vaikka rukouksiksi.

1.Katso, kuin kauniina siintävät Kaananin rannat! 
Miks epäuskossa näännyt ja murhetta kannat? 
Miksi yhä vain uhkasta uskottomain henkesi riutua annat?
2.Nouse ja kiiruhda Jeesuksen hoitoon hellään! 
Kaikkien kurjien kohtalo on sydämellään. 
Ken hänen on, joudu ei turmioon, vaaraa ei luonansa kellään.
3.Rannoille Kaananin Hän ajan myrskyissä johtaa. 
Hetken nyt vain sua murhe ja ahdistus kohtaa. 
Siellä ilo on lapsella lausumaton: Suo hänen sinne sun johtaa!

1.Taas aamun uuden annoit armaan, myös uusi armo, Jeesus, meille anna! Mua rakkautesi siivillä sä kanna, mä etten eksyisi teille kuoleman, vaan saavuttaisin rakkaan kotorannan.
2.Oi, sinne sieluni niin ikävöi, jo joskus kaukaa nään sen kajastusta. Mut kohta taas on tieni jylhä, musta. Siksi sydän arkailee ja epäröi: Mä tarvitsen, oi Jeesus, virvoitusta.
3.Näin anoen käyn istuimesi luo, kun aamu uusi armaana taas koittaa, siellä usko virkoaa ja sydän voittaa, niin säiky en, vaikka ärjyy vaarain vuo, kun Jeesusta saan kiittää, kunnioittaa.
4.Niin kankeaa nyt kyllä kiitos on. Kaanaassa kaikuu kirkkaana se vasta, kun pääsen ajan painosta ahtaasta, kun aamun sen on riemu rajaton, mä kiitän Jeesustani vanhurskasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti