Tuntematon sotilas

 Eräs sairas ystäväni soittaa minulle ja esittelee itsensä aina syöpäläiseksi, koska on sairastanut tätä vaivaa jo vuosikausia vaihtelevasti. Puhelut ovat kuitenkin olleet hyvin veljellisiä ja rohkaisevia keskusteluja uskon merkityksestä ja Jeesuksen tuntemisesta arkielämässämme. Olemme rukoilleet toinen toistemme puolesta jo vuosikymmeniä ja pyrimme samaan päämäärään, Vapahtajan turviin ja Isän kotiin. Hän on eräs Jeesuksen tuntematon sotilas täällä keskuudessamme.

 

Vanhassa virressä tuntematon runoilija kertoo uskovan kulkureitin vaaroista ja tuo nuoremmille tiedoksi kokemuksellisesti, mitä on luvassa Jeesus-tiellä matkalla taivaaseen. Siinä tulevat ilmi sekä sisäiset että ulkoiset rasitteet, jotka eivät vähene matkan kestäessä:

 

Tie sinne ohdakkeinen on ja portti ahdas aivan vie alle ristin, ahdingon ja murheen, sodan, vaivan. Siellä esteet lukemattomat, suot, laaksot, mäet, kukkulat kohtaavat matkamiestä.

 

Myös paljon vihollisia on heitä vaivaamassa, saa niitä vastaan sotia suuressa ahdingossa. Synkeä korpi maailman eksyttää moneen vaaraan myrskyissä kulkiessa.

 

Myös monet murheet maalliset vaivaavat painollansa ja ruumiin tarpeet, puutokset sortavat suruillansa. Katoava maja maallinen, astia heikko, savinen myös mieltä rasittaapi.

 

Tällaisilla näkymillä Herran omat kulkevat, tuntemattoman sotilaan roolissa ties missä.

Jumalan sotaväki on aina koostunut mitä erilaisimmista ihmisistä, Hän valitsee armeijansa eri perustein kuin maailma. Ja kuitenkin Hänen uskovansa ovat sotaurhoja ”sotaurhoja, sotakelpoisia miehiä” 1.Aik.12:8. Kaikilla heillä on nimi, mutta emme tunne kaikkia heitä nimeltä. Jumala kuitenkin tuntee ja kutsuu jokaista nimeltä. Urheuden mittana olivat saavutukset ja rohkeus sodassa. Siksi heitä mitattiin suhteessa vihollisiin. ”pienin sadan, suurin tuhannen miehen veroinen” 12:14.

Uskovat ovat vaikutukseltaan tällaisia, heidän aikaansaannoksensa mitataan taivaassa Jeesuksesta ja Hänen voitostaan käsin. Yksi pieni Herran todistaja ja esirukoilija on Jumalan sotaurho, joka saa paljon tuhoa aikaan vihollisrintamassa. Jokaisen sielun pelastumisen takana on Jumalan suunnitelma, sanan todistus, elämän todistus ja rukous. Näihin Herra kutsuu ja valtuuttaa palvelijoitansa.

 

Eräs ystäväni oli seurakunnan nuoriso-ohjaaja, uskova mies ja kutsumustietoinen Kristuksen sotilas. Ei mikään kuuluisuus, mutta uskollinen palvelija kylläkin. Hän oli käytännön mies, muttei mikään kirjallinen lahjakkuus. Kirkkoneuvosto pyysi häneltä monta kertaa nuorisotyöstä kirjallista toimintasuunnitelmaa, mutta sitä ei vain kuulunut. Kirkkoherra, hänen esimiehensä, pyysi sitten ystävällisesti, että nuoriso-ohjaaja tekisi jonkinlaisen paperin muodollisesti hyväksyttäväksi. Niin ohjaaja sitten kirjoitti:

- Haluan toimia tulevana vuonna Jumalan johdatuksessa.

Kun seurakuntaneuvosto sai paperin eteensä seuraavaan istuntoonsa, se oli aivan mykistynyt. Kirkkoherra yritti pelastaa, mitä oli pelastettavissa ja kertoi ohjaajan kulkevan kylällä ja juttelevan erityisesti nuorten ihmisten kanssa uskonasioista. Vihdoin puheenjohtaja sanoi:

- Tämä on hyvä, minusta ei olisi tuollaiseen.

 

Tuntematon sotilas on asemissaan, joskus puolustaa, joskus hyökkää ja taistelu käy voimille. Vihollinen pommittaa etulinjaa eniten, Herran todistajat ja sananpalvelijat ovat kohteena. Uskova on paholaisen maalitaulu ja se vihaa kaikkia Kristukseen uskovia suunnattomasti. Tästä virsirunoilija kirjoitti:

 

Saatana heihin ampuu nuolillaan tulisilla. Langettaa heitä koettaa juonillaan kavalilla. Ei taida järki käsittää, mitenkä monta virittää hän julmaa ansaa eteen.

 

Kuin jalopeura kiljuva hän heitä kiertelee, kuin julma peto saalista nielläkseen väijyilee. Sentähden heidän sodassa, kilvoituksessa kovassa yöt, päivät täytyy olla.

 

Jos uskova rakentaa elämäänsä Kristuksen varaan, siihen sisältyvät pelastus, armo, sydän, elämä, omantunnon rauha, vapaus syyllisyydestä, sekä halu kertoa evankeliumia muille. Jeesus taas luottaa omiinsa ja uskoo heille sanomansa ja nimensä käytön ja valtakuntansa julistamisen.

Jumalan omien tulee oppia taistelemaan ja se ei toteudu muuten kuin käytännössä. ”olivat taisteluun harjaantuneita” 1.Aik.5:18. Erilaiset elämänvaiheet, ihmiset, ihmissuhteet, sairaudet ja vaikeudet opettavat uskovia luottamaan Herraa. Harjaantuminen merkitsee sitä, että on kokemusta ennen tuntemattomista ansiosta. Jumala opettaa sitä uskovaa, joka kuuntelee Häntä. Hyvä on kuunnella myös toisia uskovia ja heidän kokemuksiaan, niistä on paljon hyötyä. Hengellisistä kirjoista on paljon iloa taisteluun harjaantumisessa, etenkin elämänkerroissa on runsaasti aineistoa, jonka omaksuminen siunaa pitkään. Siellä puhuvat myöhempien aikojen Epafraat. ”Tervehdyksen lähettää teille teikäläinen Epafras, Kristuksen Jeesuksen palvelija, joka rukouksissaan aina taistelee teidän puolestanne, että te pysyisitte täydellisinä ja täysin vahvoina kaikessa, mikä on Jumalan tahto.” Kol.4:12.

 

Rukouksen merkitystä ei voi koskaan yliarvioida, sillä siinä etsitään Herraa ja Hänen apuaan. Yhteinen rukous on vielä vahvempi ase, sillä siihen yhtyvät monet ja asia on sama. ”he huusivat taistelussa Jumalan puoleen, ja hän kuuli heidän rukouksensa, koska he turvasivat Häneen” 5:22. Huuto on kovempaa kuin kuiskaus tai puhe ja osoittaa heidän suuren hätänsä ja riippuvuutensa Jumalastaan. Se on heille turvapaikka, josta virtaa taivaallista rauhaa ja luottamusta heidän elämäänsä ja tässä tapauksessa taisteluunsa.

Uskovien tulee yhteisesti sopia rukousaiheista ja –kohteista. Niitä tulee säännöllisesti kantaa Herran eteen ja taistella voittoon asti. Silloin ei riitä jokin pieni rukoushetki iltapuhteina peiton alla, kysymys on ajan varaamisesta, erottamisesta rukoukseen, keskittymistä vain siihen. Siellä otetaan yhteen henkivaltojen kanssa taivaan avaruuksissa (Ef.6.) ja tehdään mahdolliseksi se, mitä ei vielä nähdä.

 

Mutta tuntematon sotilas joutuu ahtaalle oman persoonansa kanssa, kun kaikenlaiset sisäiset taistelut ja kriisit ovat kiusaamassa. Silloin vanha ihmisluonto tulee näkyviin pelottavan voimakkaana. Tästä virsi jatkaa:

 

Myös sisällinen turmelus useimmin heitä vaivaa, ja luonnon vastahakoisuus sielulle hautaa kaivaa. Nyt kiusaa heitä epäilys, toisella kertaa ylpeys. Niin työläs heillä on taival.

 

Maailma, itserakkaus on luontoon juurtuneena. Saastainen oma hurskaus on aina vastuksena. Tuon kuorman alla kulkien he valittavat itkien pahuuttaan, turmelustaan.

 

Maailman lapset koittavat heitä estää kulkemasta, pilkaten heistä puhuvat valheita, parjausta, kiukuten, julmasti vainoten, vaivaten, syyttä soimaten ruoskivat kielellään.

 

Paavalistakin sanottiin aikoinaan vain eräs mies, tuntematon sotilas siis. Kääntymättömien mielestä hän ei ollut nimimies? "Täällä on eräs mies, jonka Feeliks on jättänyt vankeuteen; Apt.25:14. Herran tuntemattomat sotilaat ovat kautta aikojen palvelleet ilossa ja murheessa, kaikissa olosuhteissa ihmissielujen pelastumiseksi. Jonkun heistä olemme saaneet oppia tuntemaan nimeltäkin, kuten Epafraan. Mutta muitakin on ollut paljon, niin silloin kuin nytkin. Ja tämä sota on aina kaivannut juuri yhtä miestä, kulloinkin, mutta erittäinkin Jeesusta.

Jumalan ääni on usein herkkä ja hiljainen, Pyhä Henki ei tule inhimillisen voiman tavoin, vaan päinvastoin, kukistaen lihan voimaa. Siksi Hänen ääntään on niin vaikea kuulla, kun oma paha sydän syytää kovaa ääntä ympäristöön ja liha puhuu. Sinne hukkuu myöskin joku Epafras puheineen, vaikka olisi Jumalan lähettämä. Toisille hän on liian halpa kuunneltavaksi, toisille liian vähän oppinut, toisille hänen puheensa eivät ole minkään arvoisia, toiset epäilevät hänen uskoaan.

 

Oli helluntai ja kesäisen kaunis sunnuntai eräässä maalaisseurakunnassa. Pidin raamattutuntia aiheesta Jes.12. ”Te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä”. Sitä oli kuulemassa eräs ystävä, joka silloin oli terve ja elinvoimainen. Toistakymmentä vuotta myöhemmin olimme tuon ystävän kodissa seuroissa, ja hän oli kuolemansairas. Hän aloitti seurat lukemalla juuri tuon saman raamatuntekstin ja puhui sen johdosta. Hätkähdin, kun huomasin tuon yhtäläisyyden. Mutta sitten ajattelin, että nyt hän juuri tarvitsi kaiken elämän, rakkauden, uskon ja ilon, mitä tuosta sanasta Herra antoi virrata hänen kuihtuvaan olemukseensa. Myöhemmin tapasimme vielä muutaman kerran tämän ystävän kanssa ja sitten Herra vei hänet kotiin.

 

Sinä tiedät päivämme ja ne ovat sinun kirjaasi kirjoitettu jo ennen kuin niistä oli ainoakaan tullut. Ohjaa siis elämääni tässä uskossa ja opeta ammentamaan elävää vettä itselle ja toisille sinun sanastasi. Sinä Herra tunnet omasi ja olet pannut meihin Pyhän Henkesi sinetiksi, merkiksi lunastuksen päivään saakka. Varusta meitä siihen asti pyhään sotaan ihmissielujen pelastamiseen.

Kuule sinun uskovasi, virsirunoilijan, tuntemattoman sotilaan rukous:

 

Anna anteeksi, Jeesus, syntimme kuin suuret, raskaat ovat. Puhdista saastaisuutemme, Lääkitse sielun haavat! Sun kuvasi meissä uudista ja kallis armosi kirkasta, Lyö maahan viholliset!

 

Tee lujaksi heikko uskomme! Laaksossa kiusausten älä sammua anna toivomme helteissä koetusten! Auta rakkauttasi tuntemaan ja askeleitasi seuraamaan. Kanssamme kulje, Jeesus!

 

Kun, Jeesus, kuljet kanssamme olemme pelottomat, hyläten kaiken omamme turvissasi murheettomat. Pois jääkööt omat toimemme. — Itsemme sulle annamme — Pois omat tuet, sauvat!