Itkien he tulevat, ja minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen. Jer.31:9

 

 

Niilo Tuomenoksa kertoi kirjassaan Amerikan matkalta sota-ajan jälkeen:

- Vaeltaessani Montrealin katuja, muistin erään suomalaisen miehen, joka vuosikymmentä aikaisemmin talssi samoja katuja ja ihmetteli, mikä mahtoikaan olla erään oudon sanan merkitys, joka oli lähtemättömästi jäänyt hänen mieleensä hengellisestä kokemuksesta, jossa ilmeni kielilläpuhumistakin. Mies oli tullut Montrealiin Moskovasta, jonne hänen vanhempansa olivat siirtyneet ennen vallankumousta. Hän oli ollut jonkun aikaa Suomessa, tutustunut NMKY-ihmisiin Tampereella ja työskennellyt Emaushotellissa siellä.

Montrealissa alkoi hänen sijoittumisensa uuden maan elämään, oloihin ja tapoihin. Ja nyt oli hänen vaivanaan sana, joka suorastaan vaivasi häntä ja jota hän äänteli kadullakin kulkiessaan. Hänestä tuntui, että sanalla oli jokin erikoinen merkitys jopa hänen tulevaisuudelleenkin. Siihen ehkä sisältyisi joku hänelle outo ratkaisu. Mutta vaikka hän selaili kaikki mahdolliset sanakirjat, ei hän kuitenkaan sanan merkityksestä päässyt selville. Mutta mitä hän itse ei saanut selville, sen sai eräs Montrealin kirjakauppiaista, jonka puoleen hän asiassa kääntyi. Kirjamyyja mietti hetken, sitten haki jonkun hakuteoksen ja ilmoitti, sitä selailtuaan, että eräs Kanadan länsivaltioissa asuva intiaaniheimo on sen niminen.

Kertojamme, lähetyssaarnaaja, otti kohta heimosta ja sen asumapaikoista selvää. Se mitä hän sai tietoonsa, kypsytti nopeasti hänessä päätöksen lähteä palvelemaan heitä. Montrealin yliopistossa hän opetteli heimon kielen, matkusti sitten vaimonsa kanssa intiaanien luokse ja aloitti lähetystyönsä, jonka seurauksena oli satapäinen kristitty seurakunta ja kaunis kirkko. Hän oli tullut mitä suurimman hengellisen pimeyden ja moraalisen kurjuuden keskelle todelliseksi avuksi, joka Kristuksen elävällä ja voimallisella sanalla hävitti vanhaa ja loi uutta.