Sun lamppuasi katso, älä nuku, niin ettet kadotuksen kauhuun huku!

 

Lasse Lucidor, oikealta nimeltään Lars Johansson, (ruots.) s. 1638 † 1674. oli ruotsalainen runoilija.

Hän eli monta vuotta ulkomailla ja osasi monta kieltä. Hänen lyriikkansa, jonka pääaiheita ovat juominen, naiset ja kuolema. Hän kirjoitti allegorisesti ja humoristisesti. Pohjimmaisena siitä kuitenkin oli usein raskasta mietiskelyä ja unelmointia. Hän kirjoitti uskonnollisia runoja ja niissä ilmeni saatanan pelko ja ne puhuivat sieluhädästä. Hänen tuotannostaan tunnetaan parhaiten juomalaulut ja virret. Molemmissa on rajuutta ja värikylläisyyttä. Niissä saavat ilmaisunsa sekä kuuma, kiihkeä elämänhuuma että raskas, uskonnollinen vakavuus, jotka olivat ominaisia Ruotsin suurvalta-ajalle.

 

Lucidor kirjoitti myös vakavia virsiä, joista nykyisessä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjassa on virsi 615 "Oi suruton, niin varma menossasi" (O syndig man, som säker är och trygger). Ruotsin kirkon suomenkielisessä virsikirjassa on myös yksi hänen virtensä "Herre Gud, för tig iag klagar", virsi 620 "Herra, vaivun maahan saakka". Virren on Anna-Maija Raittila suomentanut vuonna 2000.

 

Opiskeltuaan ja matkusteltuaan ulkomailla, luultavasti Carl Gustaf Wrangelin avustamana, Lucidor asettui noin 1669 Tukholmaan. Hän kirjoitti maksusta runoja kaikenlaisiin tilaisuuksiin, kuten häihin ja hautajaisiin. Runot olivat usein sävyltään rohkeita ja huolettomia. Niinpä eräs hääruno, "Gilliarekvaal", tuotti hänelle tutkintovankeutta ja käräjänkäyntiä. Vallaton humoristi oli kuitenkin pohjaltaan raskasmielinen haaveksija, mitä jo hänen käyttämänsä runoilijanimetkin ilmaisevat: Lasse den olycklige ('onneton'), Lasse den sorgbundne ('surullinen'), Thanatophilander ('kuolemanrakastaja'). Onnistuneimpia ovat hänen juomalaulunsa ja virtensä. Lucidoria pidetään Ruotsin ensimmäisenä varsinaisena lyyrikkona, monessa suhteessa Bellmanin edeltäjänä. Vuonna 1689 on ilmestynyt kokoelma Lucidorin runoja Helicons blomster. Kootut runot 1–2 julkaistiin 1914–1930.

 

Lassen elämä päättyi tragediaan. Hän oli viettämässä iltaa ystäviensä kanssa Tukholmassa. Siellä syntyi kärhämä, jossa hän sai surmansa kapakkatappelussa Fimmelstången-nimisessä krouvissa Tukholman Kindstugatanilla. Joku riitapukari löi puukon hänen rintaansa kuolettavasti. Hän kuoli 36 vuotiaana.

 

Hänen kirjoittamansa virsi oli sanomaltaan varsin herättävä ja iankaikkisuutta tähystävä. Tässä sen varhaisempi ja laajempi versio:

 

524.

1.Suruton, synnistäsi, ah koska lakkaat? Kuinka kauan siinä murheetonna makaat?

Ah herää, herää! Aika on havaita, vielä laupias tahtoo olla Jumala.

 

2.Hartaasti herättää sua ääni Herran, ja tielleen pyytää sua monen kerran;

Jo kauan kyllä olet viipynyt; tee pian katumus ja joudu nyt!

 

3.Kun armon aika viimeinen pois kulkee, ja Herra taivaan oven kiinni sulkee,

ei auta sitten enää katua, vaan täytyy helvettiin vajota.

 

4.Siis muista, että kuolevainen olet, ja kuhun joudut, synnissäsi jos kuolet!

Herransa tykö hurskaat tulevat, vaan pahat kadotukseen painuvat.

 

5.Elämäsi on kuin tyhjä, tomu, tuoksu, ja hekumasi kuin liukas virran juoksu,

Sun kauneutesi kuin multa maalattu, ja tavarasi kuin savi silattu.

 

6.Mitätön taru on sun sukusi suuri, ja valtasi, voimasi tyhjä varjo juuri,

ja taito kaikki, toimi, viisaus katoova niinkuin tuulen humaus.

 

7.Taivaassa iäinen on riemu, rauha, satama, jossa ei myrskyt koskaan pauhaa;

Ei siellä synti vaivaa tuntoa, ei sorra sielun pyhää lepoa.

 

8.Mutta helvetissä ei lopu koskaan vaiva, sydäntä synti siellä aina kaivaa;

Siellä aina tuli polttaa hirmuisesti, Perkele piinaa ijankaikkisesti.

 

9.Ah ajattele, minkä ilon Herra taivaassa omillensa antaa kerran:

Autuuden, ilon arvaamattoman ja kunnian-kruunun katoomattoman!

 

10.Voi helvetti, sun liekkisi hirmuisuutta, voi tuskaa aina lakkaamatta uutta,

iäti pitkää ilman toivoa, joka kuolon vaivoilla ei vaan kuoleta!

 

11.Värisee, vapisee kaikki jäseneni, kun ajatus se lentää mieleeni:

Kuinka helvetin on vaiva haikea, kuinka kadotuksen kuoppa kauhia!

 

12.Mut ilosta taas sieluni raukee juuri, kun mieleeni johtuu taivaan autuus suuri,

se sanomaton kirkkaus, kunnia, jonka omilleen siellä antaa Jumala.

 

13.Ah muista: Herrasi hyvä kuinka aina auttaa, vaan saatana kuinka kavaluutensa kautta

sua pyytää syntiin, kadotukseen; Sentähden turvaa armoon Jeesukseen!

 

14. Sun lamppuasi katso, älä nuku, niin ettet kadotuksen kauhuun huku!

Jos lankeet, nouse taasen, rukoillen, että oisi nyt Herra vielä armoinen!

 

15.Ja sano: armollinen Isä taivaan, ansainnut olen kyllä suuren vaivan;

Helvetti edessäni avoin on, jos tuomitsisit mukaan ansion.

 

16.Mut vaikka oisi syntini määrättäkin aivan, kuin meren hiekka tai kuin tähdet taivaan,

ne maksoi Jeesus kaikki verellään ja kuolollaan, mun auttoi elämään.

 Hänen hautakivessään lukee "Kallad den olycklige" "Kutsutaan onettomaksi"