Ps.106:15. Ja hän antoi heille, mitä he pyysivät, mutta lähetti heihin hivuttavan taudin.

 https://www.patmos.fi/patmosplus/?open-episode=410435&open-series=572&title=rokotus-ei-auta-rukous-kyllakin

Nikolaiittojen opetuksia ja elämää seurakunnassa

 

Oman hengellisen työurani aikana minulle laitettiin nimekkeeksi kenttäsihteeri, piirisihteeri, aluejohtaja, evankelista, joilla rajattiin suorittamaani kutsumusta Jumalan valtakunnassa. Oli ihmisiä, jotka ajattelivat, että minä olin jotenkin tavallisten uskovien yläpuolella. Mutta se ei ollut totta, ihmisillä vaan on taipumus etsiä jotakin kättä pitempää avuksi elämässään ja joskus se on toinen ihminen. Eri puolilla Suomea kuljeksittuani huomasin, että kaikkialla löytyi hyviä uskonystäviä, joiden kanssa oli helppo tulla toimeen ja jotka jakoivat mielellään uskon Vapahtajaan kanssani. Nykyaikaisesti puhuttaisiin verkostoitumisesta, mutta Raamattu sanoo sen olevan pyhien yhteyttä. Se on Jumalan aikaan saamaa elämää hänen valtakunnassaan.

Kristittyjen yhteys oli tärkeä opetus Jeesuksen mukaan ja sitä hän korosti jopa antamalla käskyn keskinäisestä rakkaudesta. Kukaan ei minulle siitä mitään puhunut erikseen, mutta uskoon tuloni jälkeen se oli päivän selvä juttu. Mutta pian jouduin opettelemaan kristikunnan jakaantumisen aakkosia ja sitä, miksi kaikki uskovat eivät olleet toinen toistensa kanssa tekemisissä. Huomasin, että oli lahkoja, eriseuroja, kuppikuntia ja eliittiryhmiä, joilla jokaisella oli omat korostuksensa. Korostukset ikään kuin korottivat heitä? Näillä ne myöskin sitten torjuivat kaikenlaisen kanssakäymisen toisinajattelevien kristittyjen kanssa. Kirkon piirissä kuitenkin oli sen verran leveät seinät, että monet pienet ryhmät kuitenkin mahtuivat sinne – tosin eri aikoina. Tittelin-kipeys on vakava puutostauti, jossa Kristus puuttuu ihmisen sydämestä ja hänen kuninkuutensa on ties missä.

Ilmestyskirjassa Jeesus mainitsee pari kertaa sen aikaisen eksytyksen: Ilm.2:6. Mutta se sinulla on, että sinä vihaat nikolaiittain tekoja, joita myös minä vihaan. Nämä veijarit olivat luoneet vapaan kristillisyyden keskelle uuden opin, jossa papit olivat korkeampaa säätyä kuin tavalliset uskovat. Ilm.2:15. Niin on myös sinulla niitä, jotka samoin pitävät kiinni nikolaiittain opista. Alkuperäinen Jumalan suunnitelma yhdestä Paimenesta ja yhdestä laumasta oli mennyt rikki. Ei ihme, että Jeesus moitti sen suunnan edustajia. Nikolaiittain opissa joku paikallinen aaltonen otti Jeesuksen paikan ja vaati itselleen kunnioitusta asemansa tähden. Se oli ensimmäinen katolinen kirkko ja myöhemmin keksittiin sitten paavi-kultti kardinaaleineen. Tämäkin on menestyksen teologiaa. Ilmeisesti nämä nikolaiittain opin sisäistäneet ihmiset, ovat löytäneet vain opin, kirkon, ryhmän, johtajan ja ansaitun ihmisarvon, mutta ei Jeesusta? Luemmehan jatkuvasti uutisia uskosta luopuneista, jotka olivat kyllästyneet muodolliseen kristillisyyteen ja elämän rajoituksiin. Siellä ei koskaan mainita Jeesusta, mutta uskovien vikoja roppakaupalla!

Mutta oma aikamme on tässä suhteessa vienyt asiaa paljon pidemmälle. Näkyvä oli ottanut näkymättömän paikan, näkeminen oli syrjäyttänyt uskon. Pienessä mittakaavassa se ilmenee yksityisen uskovan elämässä, kun Jumalan sanasta luopuminen tapahtuu synnin suosimisella ja maailman rakkaudella. Olemme tyytyväisiä, kun kirkot ovat näyttelykunnossa, urut kiillotetut, hautausmaat siistit ja suntio kammannut hiuksensa. Järkyttyneinä seuraamme sota-alueilla kirkkojen tuhoamista, emmekä ajattele, että oma seurakuntamme on luopio-tilassa, kuolleen uskon kannattajia? Mietimme ihmisten kärsimystä, muttei pelastumista. Jeesukseen uskovaa ei voi tuhota, tappaa kylläkin.

Olemme tottuneet eriarvoisuuteen kristikunnassa, meille on selvää, että pappi on korkeammassa asemassa kuin maallikko. Siksi näitä termejä käytetään ahkerasti. Mutta olemme tottuneet myös termiin kirkkoherra, joka on surkea suomennos ruotsin sanasta kyrkoherde, joka tarkoittaa seurakunnan paimenta ja on hyvin kuvaava ilmaisu. Sitten on luotu lisäksi käsitteet kappalainen, rovasti, jne. jotka eivät tarkoita yhtään mitään. Tuomio sana täysin harhaan johtava, se on väännös latinan kielestä, domus, joka tarkoittaa kotia ja asuntoa. Tästä on kuitenkin otettu yleiseen käyttöön mm. sana tuomiokirkko. Se on aivan hirveä harhautus evankelisesta seurakunnasta. Piispa on mielletty kirkon yläviraksi, eräänlaiseksi palkinnoksi, jonka kansanvalta lahjoittaa riittävästi koulutetulle ja maailmanmieliselle kirkon jäsenelle. Piispoilla on sitten vielä johtajansa, arkkipiispa, joka sekään ei tarkoita yhtään mitään. Sitten on metropoliitta, arkkimandriitta ja igumeeni johtajia idässä. Yliopistomaailman tittelit ovat olleet kovaa valuuttaa kirkossa, tohtori, lisensiaatti, maisteri. Näiden tittelien on opetettu tarkoittavan hengellisten asioiden asiantuntemusta. Seurakuntiin on rakennettu valtakoneisto, jonka ylläpitäjäksi on ilmoitettu tuomiokapituli (sekin siis vain tuomitsee?). Siellä istuvat ihmiset ovat sitten kaikkein korkeinta luokkaa kristikunnassa ja heidät on valtuutettu päättämään asioista, vaikkei heillä olisi ollenkaan uskoa eikä Pyhää Henkeä.

Nykyajan nikolaiittain opetuksen mukaan muutamat ovat puetut eri tavoin kuin tavalliset uskovat. He käyttävät lipereitä, kauluspantaa, mustaa paitaa, albaa, stoolaa, kappaa, hippalakkia, erikoiskaapua ja suurta paimensauvaa. Näitä kutsutaan kansankielellä yleensä papeiksi ja piispoiksi. Metkaa, ettei kukaan ole keksinyt tehdä ristiä heidän kannettavakseen, se olisi kovin raamatullista? Tavallinen uskovainen ei voi nousta tähän asemaan koskaan, sillä kirkollinen järjestelmä pitää valitsemisen omissa käsissään. Ainoa mahdollisuus olisi apostolin valinnan tapa: kaikki saman kylän uskovat pantaisiin riviin ja sitten rukoiltaisiin ja heitettäisiin arpaa, kenet Herra itse valitsee. Mahtaisi olla jännää, jos vaikka joku aaltonen olisi arvottu paikalle?

Armeija on ilmeisesti ollut paljolti esikuvana nykyaikaiselle kristillisyydelle, siellähän pyritään etenemään arvoasteikossa mahdollisimman korkealle, aliupseeriksi, upseeriksi ja viimein kenraaliksi. Kuulemma eräs äärikarismaattinen liike onkin nimennyt omat johtajansa kenraaleiksi? Myöskin Pelastusarmeija on tykästynyt arvonimityksiin ja tietysti arvon saanut henkilö pitää siitä.

Jeesuksen sana on yksiselitteinen, se ei sisällä nikolaiittain oppia. Kaikki uskovat ovat siinä samanarvoisia Herran edessä. ”Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niin kuin minä olen teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus." Joh.13:34-35. Mutta milläs rakastat toisia uskovia, kun et kelpaa edes heidän seuraansa? Joskus Jumala jakaa armolahjansa kovin erikoisille tyypeille, jotka eivät sovi mitenkään perinteiseen kirkolliseen järjestykseen ja taas syntyy pieniä villejä porukoita sen seurauksena. Raamattu kuitenkin kehottaa pyrkimään uskovien yhteyteen. Hebr.13:1. ”Pysyköön veljellinen rakkaus.” Mihin se lienee kadonnut?

Raamatun kannalta on mielenkiintoista huomata, että Vapahtaja puhuu ja kirjoituttaa kaikille seurakunnilleen sanomaa riippumatta siitä, kuinka hurskaita tai huonoja olivatkaan. Se on evankeliumia, Herra ei ole tullut tuhoamaan, hävittämään tai heittämään yli laidan. Lähtökohtamme ovat kovin inhimilliset, siksi tarvitsemme kaikki Jumalaa, hänen sanaansa, ohjaustaan. On yksinkertaisesti unohdettava itsensä, kuoltava itselleen ja pyyteilleen. Muuten ongelmat vain kasvavat ja mm. Niikolaiittalaisuus kukkii kuin lupiini kaikkialla. On turha yrittää paeta vallitsevaa tilannetta etsimällä hurskaampaa seuraa ja välttämästä kohtaamasta erilaisuutta. On pidettävä kiinni Jeesuksesta, Herran sanasta ja Jumalan johdatuksesta ja sitten mentävä, mihin Herra lähettää. Luuk.10:3. ”Menkää; katso, minä lähetän teidät niin kuin lampaat susien keskelle.” Me kysymme: - Onko se kovin viisasta, Herra, sudethan syövät lampaat? Seurakunta aivan kuhisee susia ja lisää tulee jokaisella oven avauksella. Mutta Jeesus tahtoo pelastaa sudetkin ja siinä tapahtuu taivaallisen suuri ihme: susi muuttuu lampaaksi. Kiitos Jumalalle! Uskovan on hyvä huomata, että luonnostamme kaikkein pyhimmätkin ihmiset ovat sisältä susia ja ilman Kristusta vain kadotettuja sieluja vailla mitään arvoa.

Alkuseurakunnassa oli piirteitä ja käytäntöä, jota nykyään kohtaa vain harvoin. ”Ja uskovaisten suuressa joukossa oli yksi sydän ja yksi sielu; eikä kenkään heistä sanonut omaksensa mitään siitä, mitä hänellä oli, vaan kaikki oli heillä yhteistä. Ja apostolit todistivat suurella voimalla Herran Jeesuksen ylösnousemuksesta, ja suuri armo oli heillä kaikilla.” Apt.2:32-33. Kaikki lähti siitä, että Jeesus oli tullut heille rakkaaksi ja he olivat ottaneet tosissaan heille annetut lupaukset, Raamatun ilmoituksen ja Pyhän Hengen johdatuksen. Mutta sosiaalinen käyttäytyminen ei ollut vain jokin kristillinen ohjelma, jolla autettiin puutteenalaista, köyhää ja kärsivää. Siihen liittyi myös väkevä julistus Jeesuksesta, todistus tyrmäsi maailman hengen ja sai aikaan Jumalan pelkoa ja hengellistä herätystä. Uskovien luku lisääntyi jatkuvasti.

Rukoilemme siis Herra, Jeesus, että voittaisit kaikki nikolaiittain korostuksiin eksyneet itsellesi, että itsensä vaatteilla, asemallaan, ystävillään ja titteleillä korostaneet näkisivät sinut. Pyydämme, että Pyhä Henkesi yhdistäisi eri tavoin ajattelevat uskovat suuren nimesi alle kiittämään pelastuksen lahjasta. Ja auta heitä eheytymään, joita tämän ajan nikolaiitat ovat sysineet, syrjineet, halveksineet ja hylänneet. Odotamme Jeesus päivää, jolloin sanasi lupauksen mukaan on vain yksi Paimen ja yksi lauma.