Liina Sandel runoili paljon hengellisiä lauluja, jotka olivat elettyä kristillisyyttä ja omakohtaisia vuodatuksia. Hänen sanomansa oli kansanomaista ja ymmärrettävää, se perustui Raamattuun ja Pyhän Hengen ohjaukseen. Siksi nämä laulut ovat olleet aina niin suosittuja ja rohkaisevia, uskoa vahvistavia. Ne eivät ole olleet arvostelevia, vaan todistavia.
Eräs erikoinen piirre Liinan lauluissa on myös niiden profeetallisuus. Se ilmenee Kristus-suhteen korostuksena ja syntisen haluna löytää armollisen Vapahtajan yhteys. Eräässä tällaisessa laulussa Liina kirjoittaa rukouksena kysellen Jeesukselta ja seuraavassa vaiheessa hän kirjoittaa Jeesuksen sanoja profetiana.
Miksi astut niin kauas pois,
sinä, Vapahtajani ja Jumalani?
Eikö sinulla enää ole rauhan ajatuksia
Köyhästä, murheellisesta morsiamestasi?
Katso, sinä usein seisot
ikään kuin et kuulisi rukousta;
Silti käännyt jälleen minun puoleeni
Ja rauhassa sieluni tunnustaa!
Katso, oudoilla tavoilla
sinä johdatat minua, oi rakas Herra,
Usein syvien vesien läpi,
Yön ja pimeyden läpi täällä;
Silti puhut minulle alhaalla,
Puhu, puhu sielulleni,
Että niiden kanssa, jotka sinut hylkäävät,
en minä yhtä lailla hukkuisi.
- Mitä minä teen, et tiedä,
mutta tiedät, mitä minä olen tehnyt;
tyytyväinen olet tähän,
sillä se on todellakin jotain suurta:
Kun ristinkuolemallani
murskasin paholaisen, synnin ja kuoleman,
katso, silloin minä myös lunastin
sinut iankaikkisesta hädästä!
- Tuomitse siis sen mukaan, mitä olen sinulle tehnyt,
sillä mitä ikinä tahdonkin tehdä:
Kun olen niin auliisti säälinyt sinua,
antanut sinulle anteeksi kaiken velkasi,
Kun olen uhrannut itseni lunastaakseni sinut,
enkö enää voi välittää sinusta?
- Kun olen seurannut sinua niin kauan villissä erämaassa
ja etsinyt sinua paimenen uskollisuudella,
kunnes olen ottanut sinut syliini,
kun olen jo antanut sinulle
Hengen pantin – oi, enkö kuulisi, mitä Henkeni
minulle huutaa yötä päivää?
- Mutta että piiloudun niin,
että et usein näe minua,
tiedä – ja nyt piilota tuo lohtu hyvin:
Omaksi parhaaksesi, jos vain niin tapahtuu!
Ajattele kaikkea sitä armoa, jota olet tähän mennessä
saanut minulta pieninä ja suurina tavoin:
Etkö tiedä, mitä teen sinulle,
Oi, tiedät, mitä olen tehnyt!
Eräässä toisessa laulussa Liina on kirjannut keskustelunsa Jumalan kanssa vuoropuheluksi. Siinä hän kertoo kokemastaan pimeydestä, erämaasta, vaikeuksista ja synnistä, jotka koettelevat uskovaa pitkin matkaa. Kysymyksiin tulee vastaus taivaasta ja monet ovat hänen jälkeensä tehneet nämä samat kysymykset maailman keskellä ahdistuksissaan Jumalalle.
Lapsi
Pimeä on polkuni, oi Isä, pimeä ja pitkä,
ja usein vieraantumisen rajoitus tuntuu raskaalta.
Seison yön korkealla rannalla myrskyn pauhussa,
enkä näe pienintäkään vilausta taivaan valosta.
Isä
Vaikka se on pimeä, polkusi, vaikka se tuntuu pitkältä,
silti se johtaa iankaikkiseen valoon jonain päivänä.
Tässä uskot etkä näe, mutta pian
pimeä "miksi" selviää sinulle.
Lapsi
Kuinka terävä onkaan piikki, joka minua usein pistää.
Kerro minulle, Isä, Isä, onko sekin sinusta?
Väsynyt jalkani saa jatkuvasti uusia haavoja,
ja silmästäni putoaa monta kyynelettä.
Isä
Voi, jos polullasi ei kasvaisi piikkiä,
mitä sitten olisi sinulle "Gileadin balsami"?
Ja jos sinulla olisi ruusuja kiirehtiäksesi eteenpäin,
et koskaan etsinyt suojaa ristin rungolta.
Lapsi
Risti on raskas, olkapääni painaa alas,
Ja oletko sinä se, joka asettaa taakan?
Auta, että voin kantaa sen sinun ylistyksesi!
Isä
Risti on raskas, mutta katso, se painaa sinua
ei vain alas – ei, vaan myös lähelle minua!
Se tekee tiesi varmemmaksi ja opettaa
sinua etsimään sitä, mikä on katoamatonta.
Lapsi
Upotusastia on kuuma – oi, Isä, rakas Isä.
Eikö kulta polteta siellä kokonaan?
Eikö puhdistuksen tuska ole pian ohi,
jotta voin luvata sinulle, täysin vapaa?
Isä
Upotusastia on kuuma, mutta ei koskaan kuumempi
kuin kallisarvoisen kullan koettelemus vaatii.
Ja samalla hetkellä, kun näen siinä
oman kuvani – upokasta ei enää tarvita!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti