On ihanaa ylistää sinua, Jumalamme!

Suurten herätysten aikana vaikutti Suomessa musiikkimies, säveltäjä ja kuoronjohtaja Mikael Nyberg, joka syntyi 1871. Sakari Topelius oli hänen isoisänsä ja hän oli juutalaista sukujuurta. Hän oli muusikko Jukka Kuoppamäen isoäidin veli. Hänen lapsuuden kodissaan laulettiin ja soitettiin, luettiin Raamattua ja rukoiltiin. Tämä ohjasi pojan elämää kristillisyyteen ja nuorena miehenä hän kiersi kesäisin kansan parissa kirjoittaen nuoteille ja muistiin lauluja, joita sitten julkaistiin painettuna. Tämä johti siihen, että suuri yleisö saattoi laulaa monia ennestään tuntemattomia lauluja, joita Pyhä Henki oli antanut jossain korpikylissä ihmisille. Tutkimuksen mukaan niitä on kertynyt aikoinaan lähes 600 kpl hänen toimestaan. Hän oli myös Siionin virsien uudistaja Wilhelmi Malmivaaran kanssa 1895. Hän sävelsi Malmivaaran virren "Oi Herra, jos mä matkamies maan".

Mikael oli herkkäsieluinen taiteilija. Hän alkoi lukea 15-vuotiaasta asti Raamattua joka päivä, tähän vaikutti suuresti isän ja äidin kokema hengellinen herätys Porvoossa. Herätys oli luonteeltaan vapaakirkollista, mutta Mikael pysyi koko elämänsä kuitenkin kirkon piirissä. Hän oli sitä mieltä, ettei uskovien tulisi ryhmittyä pappien ja opettajien ympärille vaan seurata Jumalan sanaa. Oulussa hän meni avioon Ida Leinbergin kanssa. Avioliitosta syntyi kaksi tytärtä, Sylvia ja Elsi-Maj.

Hän toimi Oulussa seurakunnan kanttorina usean vuoden ajan ja sieltä jäi myös ikävä vaiva koko elämän ajaksi, kun kylmässä kirkossa saatu korvatulehdus vei kokonaan kuulon toisesta korvasta. Hän johti useita kuoroja, joita vanhoilliset kristilliset piirit pitivät siihen aikaan kovin maallisina, vaikka lauloivatkin virsiä. Kuorolaulun koettiin aiheuttavan turhaa tunnekuohua ja teatterimaisuutta. Hän oli käynnistämässä siellä myös NMKY:n toimintaa, jota mm. paikallinen kirkkoherra silloin vastusti?

Oulusta Mikael siirtyi Raumalle muutamaksi vuodeksi seminaarin opettajaksi. Siellä hän johti mm. paikallista työväenyhdistyksen kuoroa, joka ei ollut hengeltään ateistinen ja halusi edistää mm. raittiusaatetta. Hän osallistui vappumarssiin 700-päisen kulkueen etunenässä ja hänet valittiin juomalakkokomitean puheenjohtajaksi. Tämä liike kasvoi aina 70000 sitoutuneeseen asti.

Ester Leinberg ja Mikael Nyberg

Sen jälkeen hän pääsi Sortavalaan töihin ja tämä kesti lähes 20 vuotta. Hän otti osaa Karjalan Evankelisen Seuran toimintaan, ja toimi "köyhäinhoidon esimiehenä", paikallisen NMKY:n raamattupiirissä. Vuosisadan vaihteessa hän kirjoitti: - Jumala siunatkoon meille kaikille uuden vuoden, vuosisadan! Jospa se veisi jokaisen meistä ja koko rakkaan Suomen kansamme lähemmäksi Jumalaa rakkaudessa, nöyryydessä ja kuuliaisuudessa!"

Olot suuressa Venäjän maassa kävivät kuitenkin koko ajan vaikeammaksi ja urkkijoita kulki Karjalassa etsien keisaria vastustavia henkilöitä. Kesällä v. 1903 kävi itse Bobrikov seminaarissa Sortavalan matkallaan. Oppilaat olivat lomalla, mutta pelätty vieras tutustui seminaariin perusteellisesti, antoipa tunnustustakin näkemänsä johdosta. - Mutta tärkein puuttuu, täällä ei ole oikeata henkeä. Bobrikovin päämääränä oli Sortavalan seminaarin lakkauttaminen tai sen siirtäminen muualle. Hän asetti komitean tutkimaan venäläisissä lehdissä seminaaria vastaan tehtyjä syytöksiä ja käytti täten koottua aineistoa hyväkseen hyökkäyksissään. Vallankumousta pelättiin ja siksi kaikki kansallisuusaatteellisuus oli seurannassa Suomessakin Mikael kirjoitti: - Unohtaa monet synkät asiat, jotka ovat liikuttaneet mieltä ja ajatuksia, kun kuulee kevätlintujen iloiset viserrykset ja kutsuäänet ja aurinko säteilee hymyillen ja lämmittäen ruusuja, jotka ovat ikkunalla nupussaan. Herra elää! Hänen oikea kätensä voi muuttaa kaiken. Ja vaikka kaikki meiltä otettaisiin pois, on hän kuitenkin lähellä kaikkia niitä, jotka häntä avuksi huutavat, kaikkia niitä, jotka todella häntä rukoilevat.

MN kuului Perustuslailliseen puolueeseen, joka ajoi torpparien ja suomen kielen oikeuksia. Hän ei suostunut käyttämään venäläisiä postimerkkejä, vaan lähetti postin ilman merkkiä lunastusperiaatteella.

1905 Mikaelin Ida vaimo sairastui vatsakalvon tulehdukseen, mikä johti muutamassa päivässä kuolemaan. Mikael oli silloin 34-vuotias. Tapaus muutti hänen suhdettaan musiikkiin ja ihmisiin, Hengellinen herätys vei hänet erilleen paikkakunnan sivistyneistöstä. Samalla hän korjasi suhdettaan musiikkiin. Jäätyään pois syksyn 1905 ensimmäisestä konsertista hän kirjoittaa: - Musiikki on kyllä minulle yhtä rakas kuin ennenkin ja laulaminen on 'elämäni', mutta konserteissa käyminen on alkanut vaivata minua. Siellä etsii aina joku omaa kunniaansa ja kunnia pitäisi antaa Jumalalle. Ja sitten aplodit! Ne ovat jo kauan kiusanneet minua. Rakastan laulua kotona ja kirkossa, missä ei ole mitään aplodeja.

Hän lopetti mm. konsertoimisen ja laulujuhlien järjestämisen, mutta keskittyi enemmän julistamaan Kristusta. Hän tahtoi olla ehdoton Vapahtajan seuraaja ja todistaja. Hän teki lähetystyötä Karjalan alueella mökistä mökkiin laulaen ja puhuen Jeesuksesta. Samalla hän levitti evankelisen seuran kirjallisuutta ja edisti pyhäkoulutyötä. Sortavalassa oli siihen aikaan 15000 asukasta ja kaksi pappia, joten maallikkosaarnaajaa tarvittiin.

Hänen toimintansa siirtyi enemmän Sortavalan Evankelisen Seuran ystäväpiiriin, jossa tärkeää oli Raamattujen ja muiden hengellisten julkaisujen levittäminen, lähetys- ja pyhäkoulutyö, sairaitten ja köyhäin hoito. Seura piti päätehtävänään evankelioimista ja sielujen voittamista Kristukselle.

Sortavalan pikku yhteiskunnassakin sortokaudella kuohui: - Täällä revitään maahan vanhaa ja halutaan saada aikaan jotain uutta, mutta mitä, siitä ei olla yksimielisiä. Samalla kun yleiset kansalaiskokoukset pohtivat uudistuksia, kokoontuu uskovien joukko rukouskokouksiin. Niissä hiljennytään näinä kärsimysten ja levottomuuden aikoina Jumalan sanan ympärille, hänen kasvojensa eteen. Nyberg toivoi kokouksista tukea, rohkaisua ja herätystä monille. - Vain evankeliumin totuuden ja valon kirkastuminen auttaa löytämään sen pohjan, joka ei petä, kun kaikki näyttää horjuvan. Ympärillä on levotonta. Huhutaan kasakoiden olevan tulossa. Kaupungin kansalaiskaarti valvoo järjestystä. Väitetään, että on ostettu paljon ampuma-aseita ja ammuksia. Jumala varjelkoon meitä verenvuodatukselta ja kaikelta kurjuudelta, joka siitä seuraa! Mitkä mahtanevatkaan olla viikon tapahtumien seuraukset! — Mutta Herra tietää kyllä, mitä hän tahtoo meihin ja suureen, onnettomaan Venäjän kansaan nähden. Olisi onnellista, jos avautuisi tie yhä useampiin suljettuihin sydämiin evankeliumin valolle. Hän on ohjannut kaiken onnelliseen loppuun. Hänelle olkoon ylistys ja kiitos!

Mikael, Ester ja heidän lapsensa.

Pian MN avioitui kuolleen vaimonsa sisaren, Esterin, kanssa, josta tuli hänelle merkittävä tuki Karjalan evankelioimisessa. Matkoja tehtiin laivoilla ja hevosilla. Sitä varten syntyi tiimejä, joissa oli sekä puhujia että laulajia. Matkojen kuluessa jätettiin kotien seinille tauluja, joissa oli Raamatunlauseita. Lukuisille paikkakunnille ryhdyttiin rakentamaan rukoushuoneita, kun ihmisiä tuli uskoon.

MN oli virsikirjakomiteassa muodostamassa uutta virsikirjaa, sekä messusävelmistöä jumalanpalveluksia varten. Hän toimi seminaarissa musiikin opettajana ja samalla tulevien kanttorien kouluttajana. Hän toimi myös pianonvirittäjänä. Samoihin aikoihin tuli esille tarve saada aikaan virsikirjan rinnalle hengellisten laulujen kokoelma. Tällainen syntyikin sitten Suomen Lähetysseuran kustantamana. MN oli mukana työryhmässä ja kokosi toisen osan lähes yksin. Hän otti siihen mukaan mm. kymmeniä kesäretkillään keräämiä kansansävelmiä, joita käytettiin myös uudessa virsikirjassa. Hänen omia sävellyksiään oli kirjassa lähes 100. Toisen osan valmistuessa siihen valittiin lauluja 10 ulkomaisesta ja 16 kotimaisesta kokoelmasta. Yhteensä kokoelmassa oli 625 laulua. 1966 sitä oli ilmestynyt yli miljoona kappaletta nimellä Hengelliset laulut ja virret.

Säveltäjän työnsä lähtökohtana oli inspiraatio. - Se lauloi minussa. Se oli lahja. Hänen innoituksensa päälähteenä oli laulaminen Jumalan kunniaksi. Nybergiä inspiroivat erityisesti psalmit ja hengellinen runous.

44-vuotiaana hänen terveytensä alkoi pettää, sydän reistaili ja väsymys vaivasi. Useat läheisten kuolemat veivät mielen matalaksi. Hän jäi eläkkeelle 46-vuotiaana. Perhe muutti Sortavalasta Helsinkiin, kesät he viettivät hänelle lapsuudesta tutuksi tulleessa Meriniemessä Porvoon saaristossa. Niinä aikoina Suomessa oli kansalaissota. Sodan loputtua MN sai kutsun takaisin Karjalaan, Laatokan pohjoispuolelle, hän ryhtyi Jamilahden lepokodin hoitajaksi, jossa tehtävässä hän toimi 20 vuotta. Siellä saivat monet rasittuneet, huolten vaivaamat, elämässään umpikujaan joutuneet, ja julkiseen elämään kyllästyneet ihmiset avun. Myöhemmin Jamilahteen perustettiin kristillinen kansanopisto, jonka rehtoriksi MN kutsuttiin. Jamilahdessa pidettiin jumalanpalveluksia pyhäisin ja sinne tultiin ympäristön torpista innolla mukaan. Opisto tuki taloudellisesti heikossa asemassa olevia, järjesti töitä, jakoi kirjoja. Myös romanit kävivät siellä mielellään, koska saivat aina jotakin kerjuupalkakseen. Joskus he eivät olleet tyytyväisiä ja niin MN kehotti heitä tulemaan taas uudestaan, niin saisivat lisää.

Jamilahden lepokoti Laatokan rannalla

20-luvulla MN kiersi ympäri Suomea nuoren evankelistan, Urho Muroman, kanssa julistusmatkoilla, johtaen kuoroja, säestäen yhteislauluja ja puhuen. He pitivät kokoussarjoja Karjalan Evankelisen Seuran nimissä. Heitä verrattiin Moodyyn ja Sankeyhin, jotka olivat Amerikassa merkittävä herätyssanoman julistajapari. Monella paikkakunnalla syntyi seurakuntiin herätystä.

Päivän tunnussanakirja oli Nybergin rukousmuistio. Siihen hän merkitsi omaisten ja läheisten ystävien nimien lisäksi myös opistolaisten nimet heidän syntymäpäiviensä kohdalle. Hän muisti heitä esirukouksissaan vuosikausia läpi elämänsä. Hän kirjoittaa entiselle oppilaalleen. - Olen juuri viettänyt hiljaisen aamuhetken Jumalan kasvojen edessä Hänen sanansa ääressä ja puhunut hänelle rakkaista lapsistamme, jotka ovat hajalla ympäri maamme ja sen ulkopuolellakin, aina Siperiassa asti. On niin turvallista tietää, että taivaallinen Isä muistaa teidät kaikki, vaikka minä en kaikkia muista enkä voi hänelle mainita nimeltä muuta kuin pienen joukon. Hän tietää kiusauksenne ja vaaranne, taistelunne ja murheenne, toiveenne ja tarpeenne.

Eräässä sielunhoidollisessa kirjeessään hän kirjoittaa: - On paljon sellaista, mikä tuo mieleen rauhattomuutta ja tuskaa. Sielunelämämme on kuin aaltoileva meri. On löydettävä järkkymätön perusta. Se on Jumalan rakkaus ja hänen armonsa. Katse on käännettävä pois itsestä, Vapahtajaan. Herran armo voi vähitellen tulla kilveksi ja suojaksi kaikkea vastaan, mikä tahtoo saada meidät pois tasapainosta. Harmonia on aina Jumalan lahja, ja hän tahtoo antaa sen jokaiselle…. Jumala on niin suuri sen tähden, että hän kuulee pieniä asioita.

Norjalainen teologi, professori Ole Hallesby on Suomessa vierailtuaan sanonut lähtöhetkellä saattajilleen Mikael Nybergistä arvion: - Olen nähnyt Suomessa ihmeen. Olen nähnyt ihmisen, jossa Kristus on saanut muodon.

Nybergistä sanottiin, että hän oli nöyryyden ja rakkauden hengen valtaama ihminen. Hän meni niiden luo, jotka olivat seurassa vähiten huomattuja ja oli samanlainen kaikille. Hän ei erotellut ihmisiä toisistaan, kaikki olivat vain ihmisiä. Sanottiin, että hänen kristillisyytensä oli kärsimyksissä kirkastunutta. Hänellä oli rajaton luottamus rukouksen voimaan sairastapauksissa ja elämän ratkaisevissa tilanteissa. Hän käytti myös öljyllä voitelua rukoillessaan sairaiden puolesta. Joskus hänen anteliaisuuttaan ei lähipiirissä ymmärretty. Häntä arvosteltiin allianssihenkisyydestään ja huonosta kirkkokristillisyydestään. Nuoruudessa saadut kodin vapaakirkolliset vaikutukset ohjasivat myös hänen valintojaan. Kuitenkin hän oli aina yhden kasteen mies, eikä suosinut helluntailaisuuden uudestikastamista. Hän sanoi, ettei ollut tarpeellista siirtyä Kristus-perustukselta uuden kasteen perustukselle.

Mikael ja piano

Hän piti elämää tärkeämpänä kuin oppia. Raamatusta - Tämä sana on ihmeellinen, pulppuava elämän lähde niille, jotka innokkaasti tutkivat sitä….. Kuta syvemmälle menee, sitä rikkaampia aarteita löytää.

69-vuotiaana hän sairastui keuhkotautiin ja kuoli pian talvisodan puhjettua. Sen päivän tunnussana, jona hän pääsi perille, kuului: "Älkää viivytelkö minua, koska Herra on antanut matkani onnistua!"

Nyberg oli 20-vuotias, kun hän kirjoitti ja sävelsi laulun "Det är ett kosteligt ting, o Gud” onnittelurunoksi vanhemmilleen heidän hopeahääpäivänään. Se on nykyisessä virsikirjassa 342 ja veisataan raumalaisella kansansävelmällä.

1.On ihanata ylistää Sinua, Jumalamme,

Ja laulain kiittää armoas, Hyvyyttäs kohtahamme.

Sä kuljit aina kanssamme, Veit taisteluissa voitolle

Ja olit auttajamme.

2.Ain olet ollut luonamme Aarteena kalleimpana.

Meit' elon vesi virvoittaa Ja elon leipä, sana.

Sun armos meille virtailee, Ja totuutesi valaisee

Kuin tähti loistavana.

3.On virsi täällä heikko vain Ja köyhä kiitoksemme

Kaikesta, minkä meille soit Jo täällä iloksemme.

Me emme kyllin johtoas Voi ylistää ja armoas,

Mi siunas askelemme.

4.Sua rukoilemme, Herramme, Meit' älä koskaan heitä.

Suo meille Hengen valkeus, Mi johdattaapi meitä.

Luo usko, toivo sydämeen Ja rakkautta Jeesukseen,

Vie armotahtos teitä.

Jumalan virtoja erämaassa

Kouvolassa pidimme vuoden alussa 2. - 4.1. vielä muutamia tilaisuuksia seurakuntasalissa ja kirkossa. Tässä puheitteni tallenteet mp3 muodossa. Teemoina olivat Virtoja erämaassa ja viides käsky.

https://www.adrive.com/public/R2rRmV/Jumala%20puhuu%20er%C3%A4maassa.mp3 

https://www.adrive.com/public/MFmsX2/Silt%C3%A4%20tielt%C3%A4%20eiv%C3%A4t%20hullutkaan%20eksy.mp3

https://www.adrive.com/public/HnCSbb/%C3%84l%C3%A4%20tapa%20Jeesusta.mp3

- lisää vanhoja puheitani voit kuunnella myös oikean puoleisesta palkista 
linkeistä SLEY-arkisto ja Tampereen Raamattukoulun arkisto.....

Armahdettu syntinen

Olin mukana Turussa Kansanlähetyksen vuodenvaihteen aktiossa Pallivahan kirkossa.

Sieltä ovat seuraavat kolme puhettani, yksi raamattuopetus ja pari seurapuhetta.

Mukava oli myös tavata monia tuttuja vanhassa kotikaupungissani.

https://www.adrive.com/public/MmAX5Q/Armahdettu%20syntinen.mp3

https://www.adrive.com/public/X2HX8X/Taivaallinen%20sote-uudistus.mp3

https://www.adrive.com/public/G5AEtB/Olet%20kalliisti%20lunastettu.mp3

Sä olet Jeesus laulun aihe mulle

Karkun ev. opistolla pidin myös toisen opetuspuheen / alustuksen. Aiheena oli Siionin Kanteleen laulu Sä olet Jeesus laulun aihe mulle:
https://www.adrive.com/public/cKPTBy/Jeesus%20on%20lauluni%20aihe.mp3

Kun yössä itkin loppuunväsyneenä

Karkun opiston sielunhoitopäivillä adventtina 2014 pitämäni puhe kristityn väsymisestä
https://www.adrive.com/public/UEX2Z8/Kun%20y%C3%B6ss%C3%A4%20itkin%20loppuunv%C3%A4syneen%C3%A4.mp3

Jeesus kaiken keskus

Elettiin seitsemänkymmenluvun loppua ja lumisen talven jälkeen tuli kevät ja Pääsiäinen. Minut oli juuri valittu kokoaikaiseen hengelliseen työhön ja matkustin ensimmäiseen koitokseen Kouvolaan. Oli aurinkoinen päivä, hieman lunta vielä maassa ja kylmä pohjoistuuli heilutti vanhaa volkkariamme, jolla silloin matkasimme. Keskuskirkossa oli ensimmäinen tilaisuuteni, Kristillisen Työväen Liiton Pääsiäisjuhla. Sitten oli ruokailu, raamattutunti ja päivätilaisuus, jossa minä olin puhumassa. "…jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin." 1.Kor.1:2. Monet tulivat kättelemään ja toivottamaan tervetulleeksi Jumalan siunausten kera. Jäimme matkaryhmäni kanssa yöksi kaupunkiin ja aamulla lähdimme takaisin kohti Naantalia, jossa silloin asuimme. 

Olin kaksikymmentäseitsemänvuotias ja jättänyt juuri tutun ravintolatyöpaikkani Turussa Kauppatorin syrjässä. Esimieheni sanoi lähtiessäni, että tervetuloa takaisin, jos en pärjää uudessa työssäni? Olin lähdössä pitkälle tuntemattomalle matkalle Jeesuksen johdattamana, hän oli avannut eteeni oven, josta päätin mennä sisälle, johon olin saanut kutsun jo vuosia aiemmin. Edessäni oli lukemattomia julistustilanteita Suomessa ja muuallakin, paljon uusia ihmisiä, kohtaamisia, keskusteluja, rukouksia, lukemista, kirjoittamista, yöpymisiä milloin missäkin. Matkustamista kymmeniätuhansia kilometrejä päivällä, pimeässä, sateessa, sumussa, lumessa, pakkasessa, yksin ja yhdessä.

2015 Vuoden vaihteen jälkeen olin taas Kouvolassa, 36 vuotta myöhemmin, kirkossa puhumassa. Oli viimeinen virallinen tilaisuus ennen eläkkeelle siirtymistä. Kuulijakunta oli eri, aika toinen, mutta Jumalan sana oli sama, Jeesus oli sama, muuttumaton, ikuinen Herra, Vapahtaja ja Kuningas. "Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!" 1.Kor.1:3. Istuin muistellen menneitä, palautin mieleeni sen mitä kykenin noista alkuhetkistäni kristillisessä työssä. Mieleni oli tyytyväinen, olin täynnä kiitollisuutta Jumalaa kohtaan, hän oli ollut kanssani jokaisella askeleella, joka päivä, kaikkialla. Hän oli ollut uskollinen kaikki nämä vuodet, olin saanut kokea apua, johdatusta ja siunausta koko matkan. "Jumala on uskollinen, hän, jonka kautta te olette kutsutut hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme yhteyteen." 1.Kor.1:9. Herra ei ollut jättänyt minua yksin edes metrin pätkälle tällä tiellä. Siinä kirkossa istuessani tuli mieleen eräs tapaus yli kahdenkymmenen vuoden takaa. Tässä samaisessa kirkossa oli meillä joku kokoussarja menossa, tuli väliaika, ihmiset menivät syömään. Jäin yksin vielä kirkon puolelle järjestelemään tavaroita. Silloin tuli ovesta isokokoinen mies ja tervehdin häntä, toivotin tervetulleeksi ja kehotin menemään muiden mukana syömään. Mutta mies sanoi, ettei hän ole tullut syömään, vaan haluaisi pelastua, tulla uskoon. Vein hänet mukanani alttarikaiteelle, polvistuimme siinä, rukoilin hänen puolestaan. Hän otti Jeesuksen vastaan sydämeensä, siunasin hänet. Hän nousi, kätteli kiitokseksi ja haihtui takaisin kadulle. En ole sittemmin nähnyt häntä, mutta joka joulu saan häneltä edelleen joulukortin toivotuksineen. Jumala on ihmeellinen.

Ympyrä siis sulkeutui kohdallani Kouvolassa. Emme elä missään sattuman kaupassa, vaan elävä Jumala ohjaa valintojamme ja valaisee tietä, pitää kädestä kuin isä lapsistaan, puhuu, kehottaa, viestii, varjelee, antaa ystävät, jokapäiväisen ruoan, työn, vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen suunnitelmansa mukaan. Tämä ympyrä on ollut elämäni hallitsevana piirteenä viimeiset vuosikymmenet. Jeesus on kaiken keskus, kaikki rakentuu hänen varaansa. Hänessä on luomisvoima, hän on lunastajamme, hänen herruutensa kattaa kaikki elämän alueet. Hänestä olen puhunut, todistanut, hänen nimessään olen rukoillut Isää. Hänen turvissaan olen lähtenyt matkoille ja häneen uskoen olen sieltä palanut. Häneen uskovat ihmiset ovat olleet suuri iloni vuodesta toiseen. "Minä kiitän Jumalaani aina teidän tähtenne siitä Jumalan armosta, joka on annettu teille Kristuksessa Jeesuksessa, että kaikessa olette rikastuneet hänessä, kaikessa puheessa ja kaikessa tiedossa, sen mukaan kuin todistus Kristuksesta on teissä vahvistettu, niin ettei teiltä mitään puutu missään armolahjassa, teidän odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestystä." 1.Kor.1:4-7. Koko uskovaisuuden voima ja lähtökohta on Jeesus Kristus, sillä tekeminen, tuottaminen, aikaansaaminen, jatkuvuus, esiintyminen tai saavutukset ovat vain korkeintaan seurausta Herran olemassaolosta elämässämme. Hänen taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengessään voimme käsittää taivaallisia asioita, kokea uskovien yhteyttä, odottaa lunastuksen päivää ja tietää, että kaiken päättyessä Vapahtajalla on viimeinen sana jokaisen ihmisen kohdalla. Silloin ei enää suoriteta kansanäänestyksiä ja enkelit ylistävät aina Jumalaamme.

Ajattelin vaikeita hetkiä työssäni, koettelemusten aikoja, sairauden ja heikkouden hetkiä aikojen kuluessa. Olin selvinnyt niistä, olin päässyt onnellisesti niiden läpi. Joskus olin kulkenut kuin ympärilläni olisi ollut tuhat demonia ja kaikki olosuhteet ja mielipiteet olisivat huutaneet minua vastaan. Välillä olen ollut kuin sokeudessa, kuin pimeässä huoneessa tavoitellen valokatkaisijaa, joka ei tunnu osuvan käteen? On ollut aikoja, jolloin olen puhunut Jumalalle usein ja hartaasti samoista asioista, ihmisistä ja tilanteista, aikoja, jolloin on ollut keskityttävä vain siihen, mitä nyt Herra tahtoo minulta, missä se tapahtuu ja keitä muita siinä on silloin mukana. Muistelin niitä hetkiä, jolloin olen iloinnut iloitsevien kanssa ja on ollut suuren riemun aikoja. Mutta muistin monia hetkiä, jolloin olin itkenyt itkevien kanssa heidän surujaan ja yrittänyt rohkaisemalla kääntyä Kristuksen puoleen kaikkineen, kaikkialla, kaikki luovuttaen. Muistin hetket, jolloin nostin kädet pystyyn, antautumisen merkiksi, sillä en tiennyt mitä tehdä, mikä olisikaan sopivaa, viisasta, tarpeellista, ikuisia aarteita tavoittavaa, Jumalaa kirkastavaa. Ajattelin kastettani, jonka olin saanut ennen kuin tiesin siitä mitään. Minut oli merkitty Jumalan omaksi. Ajattelin Jumalaa, joka oli ottanut minut suojelukseensa ja suunnitelmaansa jo ennen kuin minä olin sanonut asiasta mitään. Ajattelin häntä, joka oli merkinnyt kaikki päiväni kirjaansa ennen kuin ainoakaan niistä oli tullut näkyviin. ”Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa. Vaeltakaa valkeuden lapsina.” Ef.5:8. Ajattelin aikaa jonka kuljin ilman uskoa, ilman pelastuksen tuntuvaa armoa synnin teillä ja ihanaa uudestisyntymistäni, jonka Hän lahjoitti minulle aikana, jota en itse suunnitellut. Kuinka kaukana olinkaan kulkenut Hyvän Paimenen tiestä, kuinka olin ollut kiinnostunut kaikesta muusta kuin Jumalasta, kuinka omat suunnitelmani olisivat vieneet minut vain tuhoon.

Olin lukenut Raamattua työkseni ja ilokseni, julistanut sen pelastavaa sanomaa lukemattomille ihmisille, joiden nimeä en edes tiedä. Olin ollut kuin kellon viisari, joka kiertää keskuksensa ympäri vain aloittaakseen kohta taas uuden kierroksen ja Jeesus on ollut minun keskukseni. Olin ollut muiden mukana seurakunnassa laulamassa Hänestä, joka on kaiken kunnian ja laulun arvoinen. "Hän on myös vahvistava teitä loppuun asti, niin että te olette nuhteettomat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen päivänä." 1.Kor.1:8. Hänen olemuksestaan sain voiman, hänen ristiltään sain uskon ja pelastuksen, hänen tyhjältä haudaltaan sain vakuutuksen hänen ylösnousemuksestaan kuolleista ja uudesta elämästä, joka vuodatetaan edelleenkin kaikkiin syntisiin, jotka tahtovat kääntyä hänen puoleensa apua etsimään. Voimieni vähetessä, muistini heiketessä, tulen uudelleen hänen luokseen, joka on luvannut ottaa minut vastaan aina ja viedä taivaaseen luokseen ikuiseen elämään. On monia asioita, joita en tiedä, monia kysymyksiä, joihin en saa vastausta, monia vuoren korkuisia esteitä ja paljon raskaita taakkoja. Mutta minulla on suuri Vapahtaja, joka on luvannut kantaa murheeni, kuormani ja syntini. Hän on ottanut minun ansaitsemani rangaistuksen päällensä, että minä saisin rauhan ja Jumalan suosion täysin ansiotta. Olin kiitollinen katsoessani hänen armonsa avaamin silmin maailmaa, ihmisiä, seurakuntaa, ongelmia ja puutteita. Sillä ne kaikki näyttivät kovin pieniltä hänen suuruutensa rinnalla.

Lukemattomia kertoja olen saanut syödä ja juoda Kristuksen ruumiin ja veren ehtoollisessa ja uskossa. Kaikenlaisten hetkien aikana, kaikenalaisten tuntemusten kanssa, kaikenlaisella mielentilalla, kaikenlaisissa kirkoissa olen saanut pyhän aterian uskon vahvistukseksi. Hänestä olen ammentanut Jumalan vaikutusta elämäni arkeen. Hänen varassaan olen ollut ja olen. "Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi" 1.Kor.1:30. Tuhansien ihmisten kanssa olen kokenut yhteyttä Kristuksen vaikutuksen piirissä hänen valtakunnassaan, olemme saaneet kaiken tarvitsemamme keskuksestamme. Häneltä olemme saaneet viisautta, vanhurskautta, pyhitystä, lunastuksen. Olemme olleet täysin hänen varassaan. Ja kun olen katsonut ympärilleni, olen nähnyt vain tavallisia ihmisiä, kaikkine heikkouksineen, vaatimattomine taitoineen, avuttomina, mutta uskossa.

Olin ollut hetken ajatuksissani, oli aika sulkea tämän historian jakson sivu ja avata uusi lehti elämässäni. Mutta sen tahdon tehdä Jeesuksen kanssa, hänen sanaansa lukien, hänen Henkensä siunauksen alla, häneltä tietä kysellen, häntä rukoillen, häntä odottaen, hänessä leväten, häntä kiittäen, hänestä puhuen: "…me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltämäärännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme" 1.Kor.2:7.

Kiitos, Jeesus, että saan olla omasi, kiitos, että olet johdattanut matkani, antanut työn ja toimeentulon, ruoan ja vaatteet, perheen, kodin, terveyden ja tavoitteet. Kiitos tästä ympyrästä, jonka piiri on nyt sulkeutunut. Katson sitä, Herra, sinun valossasi ja näen siinä sinun sormenjälkesi, sinun kynäsi piirtämän kartan, levähdyspaikat, pimeät laaksot, korkeat, pelottavat vuoret, ylivoimaisen näköiset esteet, oman kykenemättömyyteni, virheeni, syntini, heikkouteni. Sinä olet turvani, elämäni, tulevaisuuteni, pyhyyteni ja kunniani. Sinä olet viisauteni ja vanhurskauteni. Sinun käsivartesi kantavat minut ja kaiken, sinulla ei ole rajoja, olet Kaikkivaltias ja ikuinen. Kanssasi olen onnellinen nyt ja aina. Aamen.

Taivaan valtakunnan sote-uudistus

Yhteiskunnan muutokset vaativat jatkuvasti asioiden ja työtapojen uudelleen arviointia. Poliitikkojen paine kasvaa vaalien lähestyessä, varsinkin jos ei ole saatu kansaa vakuuttuneeksi omasta ja puolueen osaamisesta, sekä yrityksestä vaikuttaa ihmisten elämää parantavia uudistuksia ja lainsäädäntöä. Joku on sanonut, että politiikka on vain tahallista väärinymmärtämistä. Mutta tietysti sen pitäisi olla yhteisten asioiden hoitoa.

Olen kuullut monta kertaa tuon SOTE-sanan uutisissa, mutten ole aiemmin keskittynyt sen syvemmin pohtimaan, mistä oikein on kysymys. Mutta eräänä päivänä otin siitä selvää. Siellä sanottiin: Sote-uudistuksen tavoitteena on turvata yhdenvertaiset, asiakaslähtöiset ja laadukkaat sosiaali-ja terveyspalvelut koko maassa. Varsin selvä ohjelmajulistus, ajattelin, ei muuta kun pankaa vaan toimeksi, kansa odottaa sitä. Jatkoin asian tutkimista ja huomasin, että mitä pidemmälle etenin tutkimuksiani, sen mutkikkaammaksi SOTE kävi? Ei ihme, että poliitikotkin kompastelevat ja riitelevät siitä, kansa epäilee ja arvostelee, vaikkei vielä ole tehty mitään?

Tulin semmoiseen kohtaan, jossa sanottiin Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma on lyhennettynä Kaste (he he he). Taisivat lainata meiltä tuon iskusanan? Sen jälkeen oli ohjelmajulistuksessa SOTE-sanasto vähän niin kuin Katekismuksessa aikoinaan. Eli jokainen asiaan vihkiytyvä voi löytää selityksen tavoitteille ja pyrkimykselle, jotka sopivat SOTE-otsikon alle. Siellä selitettiin: - Syrjäytymistä, köyhyyttä ja terveysongelmia vähentävä poikkihallinnollinen toimenpideohjelma. Tämä oli minulle vaikea lause, koska minulla ei ole korkeakoulusivistystä. Jouduin lukemaan sen monta kertaa tulematta hullua hurskaammaksi. Joten, mietin koko SOTE-käsitettä minulle ominaiseen tapaan Taivaan valtakunnan olemuksesta käsin ja löysin monenlaista innostavaa asiaa Raamatusta tätä tutkiessani. Päätin antaa hakukierrokselleni nimen Taivaan valtakunnan SOTE-uudistus, koska se oli jo tapahtunut, siitä ei tarvinnut enää äänestää, eikä riidellä. Herra Jeesus on sen takuumies ja jokainen voi Raamattua lukiessaan vakuuttua siitä, että Jumala on viisas kaikessa tekemisessään, ja armollinen häntä etsiviä kohtaan.

Tämä ensimmäinen kohta toteutui aikoinaan, kun yksi syrjäytynyt, köyhä, surkimus sai kohdata Jeesuksen, vapautua riivaajista ja niin ei tarvittu enää poikkihallintoa, koska Kristus toimi niin väkevästi. "Ja hänen astuessaan venheeseen se riivattuna ollut pyysi häneltä saada olla hänen kanssaan. Mutta hän ei sitä sallinut, vaan sanoi hänelle: - Mene kotiisi omaistesi luo ja kerro heille, kuinka suuria tekoja Herra on sinulle tehnyt ja kuinka hän on sinua armahtanut. Niin hän lähti ja rupesi Dekapolin alueella julistamaan, kuinka suuria tekoja Jeesus oli hänelle tehnyt; ja kaikki ihmettelivät." Mark.5:18-20. Ihminen, jolla ei ollut enää paikkaa yhteiskunnassa, työelämässä, joka ei ollut terve, joka eli syrjäytyneenä saamatta edes seurakunnan ruoka-avustusta, parani, tuli tolkkuunsa ja kulki tasapainoisena omiensa keskellä ja herätti ansaittua huomiota vähemmän yksinkertaisten keskuudessa. Taivaallinen SOTE-antoi enemmän kuin virikkeitä ja lääkkeitä, se uudisti koko ihmisen, hänestä tuli evankelista, joka saattoi kertoa omakohtaisen todistuksen Jumalan armosta ja taivaallisesta valosta sisimmässään. Samalla Jeesus opetti omalle poikkihallinnolleen, opetuslapsille, evankeliumin salaisuutta.

Toinen SOTE-sanaston termi oli työpankkikokeilu. Työtä oli siis jossain tarjoilla tulevaisuudessa, eräänlaisena työreservinä halukkaille? Jumalan valtakunnassa tämä on toiminut jo pitkään, sillä Jumala on kutsunut ihmisiä lapsuudesta vanhuuteen ikuisen elämän tielle ja kutsuja riittää edelleen: "Sillä taivasten valtakunta on perheenisännän kaltainen, joka varhain aamulla lähti ulos palkkaamaan työmiehiä viinitarhaansa. Ja kun hän oli sopinut työmiesten kanssa denarista päivältä, lähetti hän heidät viinitarhaansa. Ja hän lähti ulos kolmannen hetken vaiheilla ja näki toisia seisomassa torilla joutilaina; ja hän sanoi heille: - Menkää tekin minun viinitarhaani, ja mikä kohtuus on, sen minä annan teille." Matt.20:1-4. Kukaan ei voi tietää omaa kutsumustaan, ennen kuin Herra on sen hänelle ilmoittanut. Kukaan ei voi tietää kutsumuksen aikataulua, ennen kuin Herra on sen kuuluttanut. Vasta työssä kirkastuu sen arvo ja siitä saatava korvaus. Vasta Herran seuraajana voi oppia näkemään kuinka äärettömän arvokkaasta asiasta on kysymys ja kuinka suuren virheen he tekevätkään, jotka luopuvat uskosta ja kutsumuksesta. On myös näitä yhdennentoista hetken ihmisiä, joiden työaika on äärettömän lyhyt. Se on kuin putoamassa olevan lentokoneen matkustaja, joka avuksi huutaa Herran nimeä ja kohta hän kokee ajallisen kuoleman törmätessään maahan tai veteen, mutta hänen sielunsa pelastuu taivaaseen.

Kolmas SOTE-sana, jonka bongasin sieltä, oli tasa-arvo-ohjelma. Käsitteenä tätä ajatusta on veivattu vuosia ja se on saanut julkisuudessa monenlaiset kasvot. Valtaapitävät ovat olleet sen varjolla hyviä ihmisiä ja toiset ovat pyrkineet valtaan saman käsitteen varjossa. Mutta missä se sitten on?

Jumalan valtakunnassa tämä asia on ollut iät ja ajat hyvässä järjestyksessä. Sillä evankeliumi on lähetetty kaikkeen maailmaan, kaikkia ihmisiä varten. Sen kokonaisvaltaisempaa aikaan sidottua toimintaa ei ole maailmankaikkeudessa kuin Kristuksen suurenmoiset kutsuvat sanat, jotka ovat edelleen voimassa ja avuksi: "Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa. Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne." Matt.11:27-29. Kaiken hallitsijana hänellä on varaa levittää kätensä kurjille, syntisille, lainalaisille, kadotukseen matkaaville, perkeleen orjille, ihmisten murjomille, rauhattomille, oppimattomille. Ihana nähdä, kuinka onnettomat ihmiset löytävät Jeesuksen luona onnen, tyhjät ihmiset löytävät täyteyden, levottomat Jumalan rauhan, kuormitetut pääsevät taakoistaan. Suurenmoista nähdä, että Jeesus hallitsee kaiken ja aina, maassa ja taivaassa.

Neljäs SOTE-sana oli yksinkertaisesti kansanterveysohjelma, joka tarkoittanee sitä, että meidän kansamme suuri sisäinen tarve on saada hoidettua erilaiset sairaudet, vaivat ja ongelmat yhteiskunnan avustuksella verorahoin.

Jumalan valtakunnassa tämä kansanterveysohjelma on aina merkinnyt herätyksen ja siunauksen aikoja kaikille kurjille kulkijoille. Silloin on aivan erityisesti puhuttu Jeesuksesta ja kiitetty hänen ihmeellistä rakkauttaan syntisiä kohtaan: "Mutta illan tultua tuotiin hänen tykönsä monta riivattua. Ja hän ajoi henget ulos sanalla, ja kaikki sairaat hän paransi; että kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetta Esaiaan kautta, joka sanoo: - Hän otti päällensä meidän sairautemme ja kantoi meidän tautimme." Matt.8:16-17. Jumalan kansan ilo tule ilmi, kun se saa uskossa omistaa kaikki Raamatun suuret lupaukset, taivaallisen siunauksen ja rakkauden. Se näkee täyttymyksen Kristuksen sovitustyössä Golgatalla ja pyrkii aina pakenemaan sinne syntiä, maailmaa ja vihollisen valtaa. Hyvinvoinnin keskellä on paljon kärsimystä, ahdistusta ja pahaoloa, joiden tähden aina joku lähtee liikkeelle, rukouksin ja askelin viedäkseen läheisensä Jeesuksen luokse. Niin tapahtuu monia ihmeitä ja pelastumisia, vapautumisia ja ilon purkauksia.

Viides SOTE-sana on mainittu käsitteenä osakykyiset työssä. Ilmeisesti on ajateltu, etteivät kaikki ole aina täydessä iskussa ja työkykyisiä? Joku saattaa olla koko ikänsä työkyvytön, joku taas hetkellisesti sellainen ja moni kärsii tuntemattomista vaivoista, jotka heikentävät päivittäin kroppaa ja sielunvirettä? Jumalan valtakunnan SOTE-uudistus tulee aina heikoimpien ja köyhimpien, pienimpien ja avuttomimpien luokse. Jeesus puhuu heille, koskettaa heitä, siunaa heitä, kuuntelee heidän murheitaan, osoittaa pelastuksen ansiottomille. "Kun Jeesus tuli Pietarin kotiin, näki hän hänen anoppinsa makaavan sairaana kuumeessa. Niin hän koski tämän käteen, ja kuume lähti hänestä; ja hän nousi ja palveli häntä." Matt.8:14-15. Niin eräässä perheessä tapahtui pieni asia pienelle sairaalle ihmiselle, kun Jeesus kosketti häntä. Mutta tuolle ihmiselle se oli ainutlaatuinen hetki, joka ei koskaan enää toistunut, joka säilyi aina hänen mielessään. Kuinka moni ajatteleekaan, että pitäisi tapahtua jotain todella suurta, ja järisyttävää, että hän voisi uskoa Jumalaan. Mutta kun mitään erikoista ei kuulu, niin tilanne raukeaa mitäänsanomattomuuteen. Parannettu nainen palveli heti Jeesusta ja muita Herran omia. Se on oikein, siinä on asennetta. Hän tunsi paikkansa, hän käsitti, mitä Herra tahtoo ja mitä Herra antaa. Ei ollut kysymys suurista tehtävistä, vain palvelumielestä, kiitollisuudesta Kristusta kohtaan, hänen asiastaan.

Taivaallisesta SOTE-uudistuksesta huolimatta on aina sellaisia ihmisiä, joihin Jumalakaan ei saa otetta tavallisella tavalla. He ovat ihmisiä, jotka kulkevat niin sanotusti onnensa ohi ja ovat suistumassa päistikkaan tuonelan kauhuihin. Se ainoa, mikä voisi heitä auttaa, Jumalan sana, on heille vastenmielinen ja halveksivat sitä. "Mutta he eivät tahtoneet ottaa vaaria, vaan käänsivät uppiniskaisina selkänsä ja kovettivat korvansa, etteivät kuulisi. Ja he tekivät sydämensä kovaksi kuin timantti, etteivät kuulisi lakia eikä niitä sanoja, mitkä Herra Sebaot on lähettänyt Henkensä voimalla entisten profeettain kautta; ja niin on Herralta Sebaotilta tullut suuri vihastus. Samoin kuin hän huusi, mutta he eivät kuulleet, samoin he huutavat, mutta minä en kuule, sanoo Herra Sebaot." Sak.7:11-13. Tämän kaiken seurauksena tulee aika, jolloin Jumalakaan ei tahdo enää kuulla heitä, heidän valituksiaan, rukouksiaan, vaan he jäävät vihan valtaan. Tästä porukasta voisi sanoa, että heidän tavaramerkkinsä on timantinkova vastustus.

Kuudes ja viimeinen esiinnostettu SOTE-sana oli monikkomuodossa, siinä oli usein kysyttyjä asioita SOTE-uudistuksesta. Kysymykset siis osoittivat sen, etteivät asiat olleet vielä mitenkään selvät ihmisille. Tässä vaiheessa, kun kaikki oli vielä levällään, oli siis aika tehdä vakavia kysymyksiä ja esittää henkilökohtaisia näkökulmia tärkeästä asiasta.

Jumalan valtakunta on aina ollut avoin kysyjille ja aina on tullut myös vastausta, joka johtuu siitä, että Jumala on elävä. Emme puhu metsään tai seinille. Mutta kysyjillä ovat usein itsekkäät motiivit ja pätemisen tarve. Harva rukoilee niin kuin avuton: Herra, Jumala, jos olet olemassa, niin ilmoita minulle itsesi! Jumalan valtakunnassa kuljetaan Jeesuksen mukaan: "Ja katso, siellä oli mies, jonka käsi oli kuivettunut. Niin he kysyivät häneltä sanoen: - Onko luvallista sapattina parantaa? voidaksensa nostaa syytteen häntä vastaan." Matt.12:10. Uskonnolliset ihmiset ovat aina miettineet, mikä on oikein, mitä pitää tehdä ja mitä ei missään tapauksessa pidä tehdä, milloin tehdään ja kuka tekee? Ne kysymykset ovat epäoleellisia, jotka ne lähtevät väärästä vaikutteesta - uskonnollisuudesta, mutta eivät uskosta. Ne kysyjät eivät välitä kärsivästä ihmisestä, Jumalan kunniasta, Jeesuksen nimen pyhittämisestä, eikä Pyhän Hengen voimasta. Sellaiset kysymykset eivät pääse raameja pitemmälle, eikä löydä kuvaa, jossa on kaunis Vapahtaja kaiken keskuksena, Kaikkivaltiaana.

Jotkut kristityt askartelevat jatkuvasti menestyksen saavuttamisen ja rahan lisäämisen parissa. Heidän ongelmansa ovat siinä, että he keskittyvät epäoleellisuuksiin, kuten, pääsisimmekö mekin merkittävään asemaan ja saisimmeko mekin lisää tämän maailman hyvää? "Silloin Sebedeuksen poikain äiti tuli poikineen hänen tykönsä ja kumarsi häntä, aikoen anoa häneltä jotakin. Niin hän sanoi vaimolle: - Mitä tahdot?" Tämä sanoi hänelle: - Sano, että nämä minun kaksi poikaani saavat istua, toinen sinun oikealla ja toinen vasemmalla puolellasi, sinun valtakunnassasi." Matt.20:20-21. Varmaan uskovien perheissäkin on tarvetta odottaa, että jälkikasvu loistaisi, saisi hyviä koulutodistuksia ja toisi pokaaleja kirkon kisoista. Tittelit ja arvonimet ovat kuumaa tavaraa ja moni arvostaa niitä enemmän kuin Jumalan nimeä ja uskovaisuutta yleensä. Turhamaisuus kukkii kaikkialla, eikä Herran seurakunta ole tästä synnistä vapaa. Moni uskova on valmis uhraamaan kaikkensa sukulaisiin, muttei juuri mitään Jeesukselle, vaikka Jeesus on uhrannut itsensä heidän edestään Golgatan ristillä?

Pelastus on kuitenkin tärkein asia, jonka Jumalan valtakunta tuo lähellemme ja taivaallinen sote-uudistus tahtoo viedä jokaisen sisälle Kristuksen sisäiseen tuntemiseen. Herra kulkee kaikkialla vain pelastaakseen ihmiset varmalta tuholta. "Ja hän vaelsi kaupungista kaupunkiin ja kylästä kylään ja opetti, kulkien Jerusalemia kohti. Ja joku kysyi häneltä: "Herra, onko niitä vähän, jotka pelastuvat?" Niin hän sanoi heille: - Kilvoitelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta, sillä monet, sanon minä teille, koettavat päästä sisälle, mutta eivät voi." Luuk.13:22-24. Ilmeisesti siellä oli vähän uskovia, niin kuin aina on ollut? Tämä ei ole suuri kansan huvi ja kaikkia ilahduttava suurtapahtuma. Harva pelastuu, monet kulkevat ilman Kristusta ikuiseen tuhoon. Suuri enemmistö on aina äänestänyt sydämellään ja jaloillaan, vaikenemalla ja arvostelemalla Jeesuksen pois elämästään. Niin heillä ei sitten olekaan elämää, vain kuoleman kahleet, joita he raahaavat illalla sänkyyn, aamulla ruokapöytään, sieltä työpaikalle, sukulaisten ja ystävien luo, harrastuksiin, matkoille, metsään ja pellolle, kauppaan ja kadulle, pankkiin ja postiin, kampaajalle ja lääkäriin, bussiin ja polkupyörään, junaan ja lentokoneeseen. He välttävät viimeiseen asti kysymystä, joka heidän pitäisi ehdottomasti ja pian tehdä: VOINKO MINÄ PELASTUA NYT?!

Kiitos Jumalalle, että on olemassa suuri taivaallinen suunnitelma, joka on jo nyt hyvässä järjestyksessä, ja jonka avulla ihmisten voivat saada täydellisen avun elämänsä suurimpaan vaivaan synnin erottavaan vaikutukseen Jumalasta. Kiitos Herra, että olet tehnyt taivaallisen sote-uudistuksen ja kirjoituttanut sen Raamattuun, että kuka tahansa voi hyötyä siitä, ottaa sen iloiten vastaan ja tulla uskoon. Kuule tänäänkin köyhien huokaukset, murheellisten itkut, herkistettyjen omatuntojen rukoukset, kuule niitä, jotka eivät tahdo mennä helvettiin vaan pelastua. Vie alkamasi hyvä työ päätökseen uskovissa, Jeesuksen nimessä, aamen.

Tulta taivaasta

Kangasalla kotimme kohdalla on risteys, tienviitta vastakkaiseen suuntaan, joka vie mm. kunnan leirikeskukseen. Siellä järjestetään kesäleirejä. Kesällä siinä oli viitta "Prometeus-leiri". Vapaa-ajattelijoiden ja muiden uskonnottomien nuorten leiri oli vastaveto seurakuntien rippikoululeireille. He ajattelevat olevansa viisaampia ja harkitsevampia, kehittyneempiä (?) kuin me, jotka uskomme Raamatun ilmoitukseen. Sääliksi käy näitä ihmisiä, jotka elävät valheen vallassa ja viettelevät mukaansa monia nuoria, jotka vielä herkällä mielellä kyselevät elämän totuuden perään. Nämä tämän maailman "viisaat" ovat varsin tyhmiä, kun kulkevat pimeässä ilman Jumalaa ja sotkevat vielä muidenkin asiat. Mitä enemmän tätä lajia on maailmassa, sen hullummaksi se käy. Sillä ihmisjärki on kokonaan pimeä, eikä prometeus-leiri tuo siihen poikkeusta. Siellä pidetään jatkuvasti Kristuksen tappajaiset, jokapäiväisenä kansanhuvina, sillä eihän muuten saada epäjumalia esiin ja kuolemanhenkeä palvottavaksi.

Kreikan mytologiassa Prometheus (nimi tarkoittaa etukäteen ajattelevaa) oli jumalhahmo, jonka kerrotaan olleen tulen kuljettaja. Tosin hänen kerrotaan varastaneen tulen omin lupineen ja kuljettaneen sitä ilman valtuutusta. P. kuvataan ihmisen luojaksi, joka pyrki auttamaan luotujaan mm. tulen avulla. Että silleen niissä kisoissa!

Kirkkoa vastustavan vapaa-ajattelijoiden (nimi voisi mielestäni olla myös vapaa-valehtelijoiden) yhdistys on ottanut tunnusmerkikseen kupin, jossa palaa tuli. Se on lainattu tuolta kreikan mytologian Prometeukselta. Joten, se sopii kyllä hyvin tuon ajattelun tunnukseksi. Tämä tunnus näkyy heidän omiensa kuolemanilmoituksissa. Siinä on muuten syvä ristiriita, että Jumalan kieltäjät ottavat tunnuksen, joka on vanhan epäjumalan merkki?! Mutta tämä osoittaa vain sen, että heilläkään ei ole mitään omaa, kaikki on muilta lainattua. Kun Jumala ei kelpaa, niin perkele on tarjoamassa palvelujaan. Se ottaa kaverikseen, kun vain kumartaa sitä ja lupaa palvella lyhyen elämän sen suunnitelmia. Se lupaa paratiisin ateisteille tänne maan päälle ja uskonnollisille tuonpuoleiseen. Mutta valhetta kaikki, sillä ei ole mitään jaettavaa; se on itsekin jo tuomittu ja Jeesus on sen ristillään kukistanut.

Mielenkiintoista on myös se, että kristillinen Gideon-järjestö pitää myös omana tunnuksenaan astiaa, jossa palaa tulenliekki. Tämä kuva on suoraan Raamatusta ja siinä on Jumalan palvelijan historian hetki, jossa Kristus ohjaa palvelijaansa voittoisaan taisteluun välineinä saviruukku ja siinä palava tuli. Myös Pelastusarmeija on ottanut tunnukseensa sanan "Tuli", jolla se korostaa Jeesuksen tuomaa taivaallista tulta.

Suuri Vapahtajamme, Jeesus Kristus, tuli maailmaan tuntemattomana, vieraana, arvosteltuna, alentuneena ihmisen osaan. Mutta hän toi tullessaan tulen taivaasta, se oli hänen Jumalallinen vaikutuksensa, olemuksensa, rakkautensa, uskonsa ja toivonsa. Se oli Jumalan asevarustus, jolla hän hallitsi ja voitti. Hän toi tulen, sytytti sen sydämissä, levitti ympäriinsä ja sai ihmiset seuraajikseen. "Tulta minä olen tullut heittämään maan päälle; ja kuinka minä tahtoisinkaan, että se jo olisi syttynyt!" Luuk.12:49.

Jokaisen ihmisen elämän suuri kysymys onkin, miten tuo Vapahtajan tuoma tuli syttyisi hänen elämässään. Moni saa kipinän siitä tulesta jostakin toisesta ihmisestä, vähän sen lämpöä sitä kuullessaan, sen polttavaa voimaa kokiessaan omantunnon herkistyvän.

1.Omatunto tulessa.

Keskiverto syntinen on omassa olossaan ja joukossaan kuin puupökkelö, kuollut ja tunteeton, hölmö, tyhmä. älytön, ikävä, itsekäs ja jumalaton. Tämä kaikki siihen asti, kunnes Jumala tulee häntä lähelle ja omatunto herää. Silloin jokainen Pyhän Hengen vaikutus tuntuu pistoina sisimmässä. Jeesus heittää ensimmäisen tulensa ihmisten päälle ja he joutuvat pois tolaltaan, raiteiltaan ja eksyksiin omista suunnitelmistaan. Raamattu on paljastava ja tinkimätön tunnon tulkki, säälimätön poliisi, miekka, joka tunkee sisimpään ja kouraisee kumoon. "Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä" Apt.2:37. Todellisen synnintunnon voi parantaa vain Herra itse, ei mikään uskottelu tai luulottelu. Omatunto ei ole lahjottavissa, sitä ei voi tyynnyttää, se on aina levoton, kunnes Jeesus antaa siihen rauhan. "Mutta Daavidin omatunto soimasi häntä, sittenkuin hän oli laskenut kansan, ja Daavid sanoi Herralle: - Minä olen tehnyt suuren synnin tehdessäni tämän; mutta anna nyt, Herra, anteeksi palvelijasi rikos, sillä minä olen menetellyt ylen tyhmästi." 2.Sam.24:10. Synnin suuruus riippuu omantunnon herkkyydestä, mitä paatuneempi ihminen on sen enemmän hän selittelee ja kieroilee, kiemurtelee kuin mato pois koukusta, johon omat synnit ovat hänet ripustaneet.

2.Jumalan rakkauden tuli

Jos hengellinen herätys ei johda uskoon, siitä tulee vain pelkkää muotojumalisuutta ja ulkoaopittuja kristillisiä tapoja. Se voi myöskin jäädä ihmisvoimin puuhailemaan omia suunnitelmiaan ilman Jumalan johdatusta. Tai se keskittyy rukoilemaan omia asioitaan, tarpeitaan, joita sitten yrittää tarjota Jumalalle ikään kuin hienoina taivaallisina näkyinä. Mutta muutamat kohtaavat Jumalan rakkauden, rakastavan Herran, yli järjellisen syntistä kohtaavan armon, joka vetää ensin hiljaiseksi, sitten se synnyttää ilon ja ylistyksen Jeesuksesta. "….Sillä rakkaus on väkevä kuin kuolema, tuima kuin tuonela on sen kiivaus, sen hehku on tulen hehku, on Herran liekki." Kork.v.8:6. Siinä palaa Jeesuksen sytyttämä ikuinen rakkauden tuli ja joku löytää sen, joku kuulee sen kohdalleen, joku täyttyy sen ihmeellisestä lämmöstä koko olemuksellaan. Ja Jumala on säätänyt niin, ettei sitä patisteta lain käskyillä, eikä moraalin rajoituksilla, ei paljolla touhuilulla, eikä ihmisvoimin lainkaan. Siinä on itsessään niin paljon latausta, että se sytyttää sammuneen, kun on Jumalan aika. "älkää herätelkö, älkää häiritkö rakkautta, ennenkuin se itse haluaa." 8:4.

Joskus uskovakin on urautunut niin omiin touhuihinsa ja uskosta on tullut pelkkää kulttuuria, taidetta, esiintymistä, näyttelyä, seurailua, arvostelua ja ajankulua, että Jeesus on kadonnut ja tuntuma häneen on hukassa. Vaikka hän puhuu, opettaa, kulkee vierellä ja jakaa ehtoollista, eivät he tunne häntä. "Ja he sanoivat toisillensa: "Eikö sydämemme ollut meissä palava, kun hän puhui meille tiellä ja selitti meille kirjoitukset?" Luuk.24:32. Sanan ääressä palaa ikuinen tuli, Jumalan rakkaus näyttäytyy Jeesuksen haavojen jäljissä, kun ylösnoussut Vapahtaja ilmestyy arkisen elämän kotiin, työhön, torille, sukulaisiin, elämän valintoihin, seurakuntaan, virsiin. Silloin myös toiset uskovat tulevat läheisiksi, tarpeellisiksi, ystäviksi, veljiksi ja sisariksi, taivasmatkaajiksi, saman tien kulkijoiksi.

3.Lähetyksen tuli

Tulee aika jollekin uskovalle, jolloin hän on Jumalan puheen kuullessaan näkemässä jotain uutta ja ihmeellistä. Silloin hänelle avautuu evankeliumi, armo kirkastuu ja valo liikkuu kuin suuri aurinko taivaalla. Se osuu maailmaan, syntiseen, kadotukseen marssivaan maailmaan, ihmisiin, jotka eivät sitä mitenkään ansaitse, eivät sitä erityisemmin etsi, eivät tiedä sitä tarvitsevansa, eivätkä tunne Jeesusta. Siihen Vapahtaja valmistaa omansa viemällä heidät yläsaliin, joka on se paikka, missä Jumala ilmestyy ja puhuu uusia asioita. Hän heittää heihin lähetyksen tulen, joka on osa hänen kutsumustaan ja tehtäväänsä, jota uskovat nyt jatkavat uusin voimin. On aika evankelioida kansa, on aika lähteä liikkeelle, on aika tehdä lähetystyötä, on aika johtaa syntiset Kristuksen luokse, viedä kurjat kulkijat, joutavat surkimukset, itseään ihailevat, materialistit ja rahanvaihtajat, köyhät ja tyhjämieliset, väärän tulen kannattajat, ateistit ja jumalankieltäjät Golgatalle.

"Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat. Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle. Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi." Apt.2:2-4. Jeesus tulee Hengessään heihin, alkaa uusi aika, jonka tunnuksena on "pois piilosta". Silloin ei haluta kieltää Jeesusta, peittää uskoansa turhiin jaarituksiin ja kristilliseen perinteeseen, rahan keräämiseen ja ihmisten mainostamiseen. Silloin ei maailma olekaan voittaja vaan sanoman vastaanottaja ja uskova näkee jokaisen ihmisen voivan pelastua, koska Jeesus on maksanut heistä kalliin lunastusmaksun: Koko maailma on sovitettu Jumalan kanssa, on aika kertoa se ihmisille. He puhuvat kielillä, uusin kielin, ihmisten ja kansojen kielillä, enkelien kielillä ylistäen Jumalaa.

4.Koettelemusten tuli

Viimeisenä Jeesus heittää tulta, joka on edeltäjiänsä erilaisempi, kuuma ja epämiellyttävä, se koettelee jokaisen uskovaisen elämän perustuksen ja siihen rakennetun talon. Sen kestäessä tulevat ahdistuksen päivät, itkut itkettäviksi, pahat puheet, valheitten kohteena olemisen, kaikenlaisen arvostelun ja syrjimisen, ylenkatseen ja halveksimisen, jotka vievät uskovalta kaiken kunnian, menestyksen ja kehumisen. Se rusikoi lihaa pahuuden voimin ja perkeleen petoksin, pimeyden hyökkäyksin ja ystävien tölväisyin. Ja Jeesus sallii kaiken tämän kohdata uskovaa, se on Herran tulta. "Sillä jokainen ihminen on tulella suolattava, ja jokainen uhri on suolalla suolattava. Mark.9:49.

Suola karvastelee ja uskova ottaa mielellään etäisyyttä kokemuksiinsa, niitä on vaikea työstää, ne ovat aina surureunaisia päiväkirjanlehtiä, joita kirjoitetaan sydänverellä. Mutta Herra on omiensa kanssa siellä, missä kuumuus polttaa "Katso, minä näen neljä miestä kävelevän vapaina tulessa, eivätkä he ole vahingoittuneet, ja neljäs on näöltänsä niinkuin Jumalan poika." Dan.3:25. Jeesus kärsii omiensa kanssa, tukee heitä, siunaa heitä ja rohkaisee jaksamaan. Aika on lyhyt koettelemuksillekin, nekin päättyvät, kun Jumala tahtoo niin. Kaikelle on aikansa sanoo sana, tämä pätee myös kärsimykseen.

"Rakkaani, älkää oudoksuko sitä hellettä, jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikäänkuin teille tapahtuisi jotakin outoa" 1.Piet.4:12. Eivätkä nämä hetket ole mitenkään hedelmättömiä, sillä niiden aikana Jumala puhuu omilleen vakuuttavasti ja uskoa vahvistavasti. Niissä hiljaisissa hetkissä hän jakaa taivaan mannaa ja elävää vettä janoisille. Silloin jokin pieni hartauskirja, ystävän kanssa koettu rukoushetki tai virren säe siunaa tavattomasti. "….että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä." 1.Piet.1:7. Koetus loppuu aina Kristuksen ilmestymiseen, Jeesus kohtaa odottavan lapsensa ja halaa uskovan uneen. On niin hyvä olla lähellä Herraa, taivaallisen tulen lämmössä.

1.Jeesus, sana elämän, tule meidän keskellemme.

Soisit tules' syttyvän, sytytä siis sydämemme.

Anna voimaa sanastasi, siunaa läsnäolollasi.

3.Missä sinun nimeesi kaks' tai kolme kokoontuupi,

siellä oma sanasi olevan sun ilmoittaapi.

Kun me sanaas' viljelemme, liikuta nyt sydämemme!

5.Yksinkertaisesti myös auta sanaas uskomahan,

tunnustamaan suuret työs, turhat puheet karttamahan!

Jok' tiedä rististäsi, Ei hän ole ystäväsi.

6.Armos tulta sydämiin anna virvoitukseksemme,

Liitä sinuun lähemmin, ole kallis mielessämme,

Sido yhteen sydämemme sua yhdess' huutaaksemme!

7.Paina meitä paremmin alas yksinkertaisuuteen,

tutustumaan syvemmin sinun ristis' salaisuuteen!

Valos anna tutaksemme, mit' on pahaa itsessämme!

8.Älä salli saatanan estää kanssakäyntiämme!

Pane hengen vaippahan tulimuuri suojaksemme!

Ristin lipun nostaissamme varmaan kerran voiton saamme.

9.Eduks' katsoo maailma ylhäistensä ystävyyden.

Meill' on suurin kunnia Herran kanssa seurustellen,

Hänen, joka puolestamme kuoli meidän kuolemamme.

Virsi 202 (vanhempi versio) Lars Nyberg

Joka avuksi huutaa Herraa….

    Seurakuntavaalien tulokset johtavat vastuuhenkilöiden järjestäytymiseen vuoden alussa. Lienee kuitenkin selvää, että monetkaan heistä eivät olisi pyrkineet sinne, ellei olisi ollut jaossa rahaa, valtaa ja omaisuuden hallitsemista. Monenlaista seurakuntatyötä ja -toimintaa pyöritetään nykypäivänä ilman sen merkillisempiä tuloksia. Suuriksi paisuneet seurakunnat ovat joskus ulkopuolisten mielestä kadottaneet näkynsä ja tavoitteensa kokonaan. Herää kysymys, miksi seurakunta on olemassa, mihin sitä tarvitaan, mitä se tekee ja kuka sen omistaa? Kuka huutaa avuksi Jeesusta? Kuka vastaa siihen?

Ruotsalainen Santa Claran seurakunta Tukholman keskustassa herättää toiveita uudenlaisesta innosta Jumalan työssä:

http://areena.yle.fi/tv/2178134?ref=leiki-ark
http://areena.yle.fi/tv/2178136?ref=leiki-ark

    Israelin matkalla matkaryhmien on tapana käydä länsimuurilla, itkumuurilla rukoilemassa ja tunkemassa pieniä rukouslappuja kivimuurin koloihin. Yleensä fiksut oppaat kertovat tämän olevan juutalaisten pyhin paikka, koska se lienee ainoa, mikä varmasti muistuttaa vanhan Jerusalemin ja sen temppelin historiasta. Kristityt lukevat silloin useita raamatunkohtia, jotka puhuvat ko. paikan ainutlaatuisuudesta. Esim. 2.Aik.6:32-33. Myös jos joku muukalainen, joka ei ole sinun kansaasi Israelia, tulee kaukaisesta maasta sinun suuren nimesi, väkevän kätesi ja ojennetun käsivartesi tähden - jos hän tulee ja rukoilee kääntyneenä tähän temppeliin päin, niin kuule taivaasta, asuinpaikastasi, häntä ja tee kaikki, mitä muukalainen sinulta rukoilee, että kaikki maan kansat tuntisivat sinun nimesi ja pelkäisivät sinua, samoin kuin sinun kansasi Israel, ja tulisivat tietämään, että sinä olet ottanut nimiisi tämän temppelin, jonka minä olen rakentanut.

    Vanhan Testamentin ilmestysmaja ja myöhemmin Jerusalemin temppeli on esikuva tulevasta

Messiasta, joka on ainoa oikea Jumalan maja ihmisten keskellä, ainoa oikea temppeli, ainoa oikea jumalanpalvelus ja ainoa oikea rukouspaikka Isän edessä, ainoa Jumalan pyhyyden kestävä nimi maailmankaikkeudessa, ainoa täydellinen pyhyys, ainoa todellinen pappeus ja ainoa, jolla on katetta kuulla, mitä häneltä anomme. Kautta aikojen ovat syntiset kokoontuneet Kristuksen ympärille etsimään apua elämänsä vaivaan ja pimeyteen, syntiin ja kurjuuteen - ja löytäneet avun.

Ihmisen ei siis enää tarvitse mennä Israeliin löytääkseen lupausten avain, Jeesus. Samalla toteutuvat nuo kolme ihanaa seikkaa: 1.Jumalan suuri nimi, 2.Herran väkevä käsi. 3.Jumalan ojennettu käsivarsi. Jeesuksen nimi tuo syntiselle turvapaikan ja Jumalan voima antaa hänelle edellytykset mielenmuutokseen ja uuteen elämään. Tämä kaikki toteutuu, kun Kristuksen ojennettu, haavoitettu käsi ilmestyy ihmisen elämän keskelle. Syntinen saa Herran haavoista armon ja Karitsan veri puhdistaa hänet kaikesta synnistä. Kiitos Jumalalle!

   Norjalainen lähetystyöntekijä Jakob Arnesen (lähes kaksimetrinen mies, jota sanottiin Viikingiksi) kertoo tapauksen, joka hänelle tapahtui aikoinaan Japanissa:

Oli jo kylmä ja luminen aika. Olin silloin vuoristomajalla puunhakkuussa ja hiljentymässä Herran kasvojen edessä. Eräänä yönä nukuin hyvin levottomasti. Heräsin kello neljä aamulla, ja kun aukaisin Raamattuni, sain Herralta sanan: 'Ja minä kuulin Herran äänen sanovan: - Kenenkä minä lähetän? Kuka menee meidän puolestamme? - Minä sanoin: Katso, tässä minä olen , lähetä minut'." Jes. 6:8,9.

    En tiennyt mitä ajatella. Tunsin selvästi, että Herra herätti minut ja tahtoi minun menevän jonnekin. Niinpä rukoilin ja pyysin, että Herra johdattaisi minut askeliinsa. Tunsin raskaan kuorman laskeutuvan päälleni ja aivan kuin sisäisen käskyn nousta Fudzi-vuorelle. Oli aivan pimeää ja sumuista. Yö oli kolea ja kylmä. Mutta en voinut olla tottelematta sisäistä kehotusta.....

    Olin noussut monta aseman väliä. Autolla ajo oli vaikeaa, sillä sakean sumun ja pimeyden vuoksi en nähnyt juuri mitään. Auton valot läpäisivät sumun vain auton mitan verran. Lopulta olin viidennellä asemalla. Kohta alkoikin Jumalan aurinko nousta ja sen valaistessa ja lämmittäessä sain jälleen puhjeta kiitokseen ja ylistykseen Luojani suuruudesta.

    Jätin auton viidennen aseman pysäköintipaikalle ja aloin kiivetä ylöspäin, sillä autolla en pitemmälle päässyt. Rukoilin, että Herran tahto tapahtuisi, jos Hänellä minulle jokin tehtävä siellä vuorella oli. Kello 11 olin korkealla ja vaarallisella rinteellä. Ajattelin jo kääntyä takaisin ja palata majalleni. Mutta yhtäkkiä kuulin tuskaisen huudon: 'Auttakaa! Auttakaa! Kuuleeko kukaan?'

Katsoin ylöspäin äänen suuntaan, mutta en voinut nähdä ketään. Ymmärsin kuitenkin, että siellä oli joku hädässä oleva ihminen. Mutta pääsy sinne näytti melko mahdottomalta vuoren jyrkän ja vaarallisen nousun vuoksi. Tarvittaisiin vuoristokiipeilijän varusteita. Läksinkin, alaspäin päättäen hakea väliasemalta apua. Retkeilymajan vartija kuitenkin väitti minun kuulleen harhaääniä sanoen, ettei hänelle ollut ilmoitettu kenenkään katoamisesta.

     Paikalle saapui linja-auto, joka oli täynnä retkeilijöitä. Mutta heillä kaikilla oli reittinsä: helpointa tietä ylös huipulle. Kukaan ei halunnut kuunnella minua ja tarjota apuaan. Vartija sanoi, että paikka

josta puhuin on toivoton saavuttaa ja täysin hengenvaarallinen. Hän väitti vielä, että hänen jalkansa oli kipeä eikä hän siis voinut auttaa.

    Olin pettynyt. - Mitä tehdä? Tiesin kuulleeni avunhuudon. Nyt ymmärsin, että Jumala oli herättänyt minut ja lähettänyt minut tänne. Tämä kuului siis minulle. Niinpä läksin takaisin vaikealle polulle, avuksi kuolemanhädässä olevalle. Kiipesin varovasti käsin ja jaloin, konttasin kuin apina. Huusin, mutta ei vastausta. Lopulta näin korkealla jyrkänteeltä pientä liikettä; joku liikahti siellä. Sain uutta voimaa ja intoa. Tiesinhän olevani Herran asialla. - Hän oli valmistanut ihmeen tuon päivän osaksi!

    Ryömien ja puiden juurista kiinni pitäen lähestyin paikkaa. Viimeinen taival oli niin vaikea, että se rasitti voimani äärimmilleen. Kesti 40 minuuttia ennen kuin saavutin vuorella olleen miehen. Näin edessäni silmäparin täynnä tuskaa, mutta samalla ne säteilivät mitä syvintä kiitollisuutta. Tuo pian tajuntansa menettävän nuorukaisen katse palkitsi kaikki vaivani. Siitä loisti pelastuksen riemu....

Hajakawa oli vain 23-vuotias. Hän oli kiipeillyt siellä ylhäällä ja menettänyt tasapainonsa. Hän putosi katkaisten jalkansa ja niin hän joutui ankaran luonnon armoille. Kuuden vuorokauden ajan hän oli yrittänyt ryömiä ja etsiä pelastumismahdollisuutta, mutta turhaan. Avunhuutoihin ei tullut vastausta. Kukaan ei tuntunut kuulevan onnetonta nuorukaista. Kuolema näytti varmalta. Hajakawa joutui käymään läpi kaikki tuntemansa uskonnot ja huutamaan apua kaikilta kuulemiltaan

jumalilta. Kukaan ei vastannut. Tulipa siinä mieleen lapsuuskin. Silloin oli tullut käytyä pyhäkoulussa, jossa kerrottiin Jeesus-Jumalasta. Kuinka voimakkaana se nousikaan Hajakawan mieleen! - Entä jos kristittyjen Jumala sittenkin on olemassa! Ehkäpä juuri Hän voisi auttaa? Ja jos Hän kerran on olemassa, niin ilmaiskoon nyt itsensä. Ja niin Hajakawa alkoi huutaa Häntä avukseen...

    Nuoren Hajakawan muistikirjaan oli kirjoitettu koetut seikkailut. Siihen hän oli myös kirjoittanut viimeiset terveisensä veljelleen ja muille omaisilleen Jokohamassa. Kun kaikki oli hiljaista ja kun kylmä ja nälkä sekä katkennut jalka olivat näännyttäneet hänet aivan loppuun, ei siis

jäänyt jäljelle muuta kuin kylmä todellisuus: kuolema....

    Tuo kuulemani avunhuuto oli siis hänen viimeisensä. Sen jälkeen Hajakawa ei enää jaksanut huutaa. Hän vain vaikeroi hiljaa. Mutta hänen viimeinen avunhuutonsa oli jo saanut vastauksen: 'Ennen kuin he huutavat, minä vastaan, sanoo Herra!' Jumala näki Hajakawan sydämeen. Hän halusi auttaa. Jumala herätti minut ja pani minut liikkeelle. Ollessani kuulomatkan päässä nousi Hajakawan viimeinen hätähuuto.

    Niin, siinä hän makasi, lopen väsyneenä ja tajuttomana. Olin paikalla Jumalan lähettämällä. Mutta kuinka saisin nuorukaisen alas? Eihän minulla ollut köysiä, ei paareja, ei mitään....

    Niinpä norjalaissyntyinen "jättiläinen" sai panna voimansa käytäntöön. Jumalan apuun luottaen hän päätti viedä miehen alas tuolta hengenvaarallisesta jyrkänteeltä. Ei ole leikin asia ottaa harteillensa mies, vaikkakin vain noin 60 kiloa painava, ja lähteä sellainen taakka selässä laskeutumaan hengenvaarallista ja jäistä jyrkännettä kohti kaukana alhaalla olevaa pysäköintipaikkaa. Fudzi-vuoren karu rinne on täynnä vaaroja ja kuolemaa. Mutta - kiitos Jumalalle - alas tultiin. Ja juuri oikealla hetkellä kaikki tapahtui, sillä lähimmälle retkeilymajalle päästyä puhkesi vuorella kova myrsky lumi- ja raesateineen. Jumalan kello käy tarkasti! Kun lähetyssaarnaaja tuli retkeilymajalle japanilaista nuorukaista selässään kantaen, niin vartija ei tiennyt, mihin olisi häpeästä punastelevat kasvonsa kätkenyt.

    Asia sai ansaittua huomiota osaksensa. Lehtimiehet kameroineen lähtivät liikkeelle ja haastatteluja syntyi. Hajakawa san toipui hiljalleen. Sairaalassa tuli erinomaisia tilaisuuksia todistaa elävän Jumalan ihmeitä tekevästä voimasta, ja monet olivat pyytäneet esirukouksia saadaksensa kokea Jeesus-Jumalan pelastavan voiman. Avautuipa Hajakawan kotikin evankeliumille, sillä siinä kodissa oli löydetty tie elävän Jumalan yhteyteen. - Fudzisanilla koettu hengenpelastusihme koitui monille sielun pelastukseksi.

   Sinä sanot, Vapahtajani: "Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua." Ps.50:15. Tämä on rohkaiseva lupaus, johon tahdon uskoa ja kertoa muillekin. Sinä annat hädänpäivän tulla, sinä olet siinä läsnä, sinun olemuksesi odottaa ihmistä, sinä olet kuunteleva avuttoman rukousta. Se kuuluu joskus kadulta, joskus metsästä, joskus vuorelta, joskus kotoa, joskus yksinäisyydestä, joskus pimeydestä. Siinä on ihminen, joka tarvitsee sinua, Kristus, sinun suurta nimeäsi, jonka hän haluaa oppia tuntemaan, sinun väkevää kättäsi, joka murtaa kaikki esteet Jumalan ja ihmisen väliltä ja antaa uudistumisen voiman sisimpään, joka odottaa sinun ojennettua käsivarttasi siunaamaan häntä, paljastamaan haavan kädessä, josta sinut tunnetaan Jumalan Karitsaksi - ainoaksi!

Vanha pelargonia

Lapsena meillä oli ikkunalla ja kesällä eteisen kaiteella monta pelargoniaa, joita sanottiin Turussa päin pelakuuksi. Se oli sellainen köyhän perheen kukkanen, jota leikattiin syksyllä ja istutettiin keväällä uutena tuoreeseen multaan. Se ei ollut mikään hyvänhajuinen kukkanen, mutta kaunis se oli, kun ei verrannut muihin kukkasiin. Se on tuontitavaraa ja kulkeutunut Afrikasta ilmeisesti merimiesten mukana Suomeen 300 vuotta sitten? Kesällä on edelleen meidän kotimme terassilla yleensä ollut kirkkaanpunakukkaisia pelakuita ja melko pienellä hoidolla ne ovat kauniita koko kesän ajan. Kun katselen niitä, muistan monta tapausta ja ihmistä menneisyydestä, tunnen jopa tuoksua vuosien takaa.

80-luvulla oli työssäni useamman vuoden yhtäjaksoinen evankelioimistyön jakso, jolloin kiertelin päätoimisesti ympäri Suomea Kristuksen asialla. Vanhalla autolla ajettiin ja maisemat vaihtuivat, samoin ihmiset ja murteet. Monenlaisella kokoonpanolla olimme liikkeellä ja monen uskovan kanssa olin työyhteydessä. Pidimme tilaisuuksia tehtaissa, työpaikoilla, kesänviettopaikoissa, leirintäalueilla, ravintoloissa, vankiloissa, kaupoissa, kirkoissa, kaduilla, toreilla, yöllä ja päivällä. Vain Jumala tietää, mikä olikaan lopputulos?

Monen erilaisen ja -ikäisen puhujan lisäksi oli näissä tilaisuuksissa monta laulajaa, muusikkoa, kuoroa ja todistajaa. Eräänä vuotena oli meillä yhteistyösopimus Kansanraamattuseuran kanssa, että pidämme yhdessä kesäaktiokiertuetta, jossa laulajana toimi Kari Kuuva. Hän oli siihen aikaan jo entispäivän tähti, jonka parhaat iskelmävuodet olivat ajoittuneet 60-luvulle. Usein hän sanoikin noiden päivien aikana vitsikkään lauseen: - Ihailijani ovat 60-vuotiaita naisia! Huomasimme kuitenkin, että hän osasi työnsä ja esiintyi varmasti jokaisessa tilaisuudessa. En muista hänen laulaneen koskaan väärin tai menettäneen jotenkin otettaan tilaisuuteen. Hän osasi ottaa yleisönsä. Mutta kulissien takana hän sitten kyllä jännitti ja hermoili. Hänen Salli-vaimonsa olikin tässä tyynnyttelyssä iso apu, että saatiin taiteilija ruotuun.

Karin kuuluisimpia iskelmiä oli ollut aikoinaan vitsiksi tehty tango pelargonia, jota soitettiin kaikkialla Suomessa. Siinä sanotaan: "Myrsky-yönä vaari hukkui meren mustiin laineisiin. Tuonen käki jossain kukkui, jäi mummo kyyneliin. Sinä yönä kukkiin puhkes' vanha pelargonia. Liekkiin hehkuvaan se aukes', kuihdu ei kai milloinkaan." Muistan hyvin tuon laulun, vaikkei se koskaan minulle mitään puhunutkaan, oli vain hauskaa ajankulua, jota hoilattiin pienessä kännissä.

Rauman satamasta lähti 8. joulukuuta 1964 puolustusvoimien 12,4 metriä pitkä kuljetusvene K-8 illalla kello 20 kohti Kuuskajaskarin linnaketta. Veneessä oli päällikkönä ylikersantti ja miehistönä kaksi varusmiestä. Mukana oli matkustajina 38 naista, jotka olivat matkalla linnakkeen alokastanssiaisiin. Tunnelma oli tietysti hilpeä ja juttu luisti. Silloin joku naisista viritti laulun vanhasta pelargoniasta. Jossain vaiheessa laulu tuli siihen kohtaan, jossa kerrotaan, että vaari hukkui myrsky-yönä. Toinen naisääni huusi: - Lopettakaa!

Aivan kuin hän olisi jo aavistanut, mitä olikaan tulossa. Sillä vain muutama minuutti tuosta hetkestä ja siihen törmäsi Rauman satamassa hinaaja Rauma II. Hinaaja Rauma II:n piti avustaa M/S Finnmerchantia, koska tehtävään alun perin määrätty Hollmingin hinaaja Kuutti ei yksinään jaksanut kääntää raskasta rahtilaivaa, mutta laivan lähtö siirrettiin kovan tuulen vuoksi seuraavaan aamuun. Hinaaja oli palaamassa laituriinsa pimeässä ja tihkusateessa näkyvyyden ollessa noin 500 metriä. Sadan metrin päässä Hakunin laiturista hinaajan valoihin ilmestyi vasemmalta kuuden solmun (11 km/h) nopeudella kulkenut vene, johon hinaaja törmäsi. Vene kallistui, ryyppäsi vettä ja kaatui. Kuljetusvene upposi ja 41 veneessä olleesta ihmisestä 28 hukkui. Vene painui nopeasti perä edellä pohjaan 9 metrin syvyyteen ja vain 13 ihmistä nousi pintaan. Hinaaja Rauma II ja paikalle tullut hinaaja Kuutti alkoivat pelastaa veteen joutuneita. Yksi matkustajista ui laituriin ja 12 pelastettiin hinaajiin. Koko miehistö, sekä 25 matkustajaa hukkuivat. Monet matkustajista olivat veneen keulassa sijaitsevassa hytissä, josta oli hankala poistua kapeita portaita pitkin. Hytissä olleet saatiinkin pois vasta kun vene oli nostettu pinnalle. Veneen kylkeen oli törmäyksessä tullut vain pieni painauma, muuten vene säilyi ehjänä, joten se upposi kallistumisen vuoksi. Molemmat veneet käyttivät valoja havaitsematta silti toisiaan, joten onnettomuuden perussyynä voi pitää tähystyksen laiminlyömistä.

Nuorten avunhuudot kuuluivat keskeltä sysipimeää yötä: - Äiti auta! - Jumala auta! Pian ne alkoivat vaimentua. Pian ne hiljenivät kokonaan. 16-vuotias Leena Kivekäs Rauman maalaiskunnan Monnan kylästä kauhoi jääkylmää vettä Rauman satama-altaassa. Paksut, märät talvivaatteet vetivät vain välttävästi uimataitoista tyttöä syvyyksiin. Rännänsekaisen sateen keskellä pimeyttä halkoivat sataman ja hätiin tulevien alusten kirkkaat valot. Leena Kivekäs pelkäsi, ettei häntä huomata merestä – että hän hukkuu niin kuin monet muut tytöt siinä ympärillä. Juuri silloin hänen eteensä ilmestyi ylösalaisin kääntynyt armeijan maitotonkka. Hän tarrasi sen pohjaan kangistunein sormin.

Myöhemmin hän totesi: - Ihme, että jäin henkiin.

Kaksi aviomiestä ihmettelivät, 

että heidän vaimonsa hukkuivat onnettomuudessa, kun naisten piti olla yhdessä aivan muualla, ei edes pitänyt olla Raumalla?

Raumalla on paljastettu murhenäytelmän jälkeen muistomerkki. Erään kauppaopistossa opiskelleen neitosen kuolemankamppailu oli päättynyt hyiseen mereen ja kun hänet löydettiin, hänen kätensä olivat ristissä löydettäessä niin tiukasti, etteivät sukeltajat saaneet niitä irti toisistaan.

Olin armeija-aikana talvella kelirikkoalus Pirttisaaressa palveluksessa pari kuukautta juuri tuolla reitillä, Rauman satama - Kuuskajaskarin linnake. Kuskasimme maavoimien miehiä saaren ja mantereen välillä. Silloin onnettomuudesta oli kulunut viisi vuotta ja vanha pelargonia soi edelleen.

Eräänä aamuna lenkkiä kävellessäni löysin maasta kymmeneneuronsetelin. Se oli märkä sateesta ja ryppyinen muodoltaan. Mietin, että kenenkä se olikaan, näkyisikö omistajaa? Mutta paikalla ei ollut muita, joten se oli siis minun. Myöhemmin rahan kuivuttua kotona käyttövalmiiksi ajattelin taas merionnettomuutta, Jumala ottaa omakseen eksyneitä, kadonneita, kelvottomia, ryppyisiä, haalistuneita ja tuulen viemiä sieluja. Ne ovat hänen kaksinkertaisesti, luomisen ja lunastuksen kautta. Ja meri saattoi olla monen pelastuspaikka?

Millaisin sävelin itse kukin täältä lähteekään, mitkä ovat viimeiset maisemat, kasvot, äänet, sanat? Ja kuka on vastassa seuraavalla asemalla, Jumala vai saatana? Kääntyminen Jumalan puoleen on nöyryyttävää mutta välttämätöntä. Ilman sitä ei voi saada apua eikä pelastua. Niin israelilaiset sanoivat Herralle: "Me olemme syntiä tehneet; tee sinä meille aivan niinkuin hyväksi näet, kunhan vain tänä päivänä autat meitä." Ja he poistivat vieraat jumalat keskuudestaan ja palvelivat Herraa. Silloin hän ei enää kärsinyt, että Israelia vaivattiin. Tuom.10:15-16. Todellinen hätä jaa vaiva ovat kääntäneet monen mielen Jumalan puoleen, vaikka osa olisikin aina vain hätäparannusta, vankilauskoa ja tekopeliä. "Kuulkoon Herra sinua hädän päivänä, varjelkoon sinua Jaakobin Jumalan nimi. Herra, auta! Vastatkoon kuningas meille, kun huudamme." Ps.20:2,10. Kun hädänalainen on montussa, hän tuntee itsensä kovin pieneksi ja mitättömäksi. Silloin Kristuksen arvo nousee ja Vapahtajasta tulee hänen silmissään kuningas, jolla on kaikki valta myös hänen elämässään. Kuoleman edessä ihminen on avuton ja ansioton, vapisee ja pelkää. Hän tarvitsee kuoleman voittajaa, Jeesusta, jolla on hallussaan kuoleman ja tuonelan avaimet. "Meillä on Jumala, Jumala, joka auttaa, ja Herra, Herra, joka kuolemasta vapahtaa. Ps.68:21. Jumalan hyvyys ilmenee siinä, että ihmisessä ei ole mitään rakastettavaa ja kuitenkin Lunastajamme tahtoo meidät vapahtaa ja ottaa omakseen. Hänen haavoitettu kätensä hapuilee syntisen kättä kylmässä maailman meressä, ettei tämä kuolisi ikuisesti. Enkelit iloitsevat, kun hätääntynyt sielu lausuu rukouksensa Herralle. On pelastuksen päivä, vaikka muut sanoisivat, että oli lähdön ja kuoleman, hukkumisen päivä. "Mutta sinä, Herra, Herra, auta minua nimesi tähden, sillä sinun armosi on hyvä, pelasta minut." Ps.109:21.

Eräänä päivänä kuolleen läheisen haudalla on vanha pelargonia muistona hänen elämästään. Mutta missä on hänen sielunsa, onko se Herran luona, vai harhailemassa pimeyden valtojen toivottomassa tuomion odotuksessa ilman Kristusta? Kukaan ei laula haudalla, mutta pelastetun sielun ilo taivaassa on suunnaton, ja hän on saanut ikuisen ilon, ilolaulun, kiitosmielen ja on pysyvästi Kristuksen luona. Kukkaset lakastuvat ja kuolevat, häviävät, mutta uskova elää aina ja ikuisesti.

Frans Lehto kirjoitti aikoinaan laulun, joka sopii merestä pelastuneelle: Sä, Jeesus, löysit lampaasi, sä löysit eksyneen…. On ehkä pitkä matkani, en tuota tietää voi. Voi kohta lyödä hetkeni, ja lähtökello soi…. Kun silmän loiste himmenee, ja käsi lämmin kylmenee, on silloin, Jeesus, haavasi mun kuolinvuoteeni…. En pelkää henkivaltoja Jeesuksen seurassa. Ei kuolon virrat kauhista Herramme haavoissa….

Herra, ihmiset puhuvat kovin kevyesti sinusta, mainitsevat helposti nimesi, kääntävät sinulle selkänsä ja unohtavat kaiken sen, mitä olet tehnyt hyväksemme. Mutta sinä voit puhua väkevästi sallimalla elämän kohtaloiden heitellä sieluja, että heräisivät. Kuule herätettyjen huudot, kuule hätääntyneiden avunpyynnöt, kuule kurjien kuiskaukset. Pelasta hukkuvat, kadotukseen marssivat sielut, ennenkuin hetki lyö. Tempaa kadotuksen kuiluun uppoavat hyisestä merestä. Katso armossasi meihin ja puhu aikalaisillemme, Jeesuksen nimessä, aamen.

Kiitä Herraa, minun sieluni

Monta hengellistä laulua on sävelletty tuohon ihanaan psalmiin 103 Armollisen Jumalan ylistys, joka alkaa sanoilla: "Kiitä Herraa, minun sieluni, ja kaikki, mitä minussa on, hänen pyhää nimeänsä. Kiitä Herraa, minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt, hän, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi"

Hallussani on vanha valokopio laulusta, joka lienee syntynyt 60-luvulla Hämeessä ja on tehty juuri tämän psalmin johdosta. Laulu on täynnä iloa ja kiitollista mieltä, sen ohjeeksi on merkitty laulettava riemulla. Tekijä on elänyt Raamatun sanoman läpi olemuksensa ja se on hänen henkilökohtainen todistuksensa, jonka kautta hän lähestyy Jumalaa suuren seurakunnan ja kaikkien pelastettujen kanssa. Siinä on piirretty eteemme suuri Jumala ja ylistettävä armonsa. Se tieto on lämmittänyt ja synnyttänyt ilon sielun syvyyteen. Tekijäksi on kirjattu Jaakko Immonen.

Olin mukana kotiseuroissa kauniina kesäsunnuntaina Vesilahdessa joskus 80-luvun alkupuolella eräässä maalaistalossa. Väkeä oli koolla runsaasti ja ihana Pyhän Hengen siunaama ilmapiiri lämmitti sydämiä. Oli useita puheenvuoroja ja yhteislauluja säesti eläkkeellä ollut Nokian seurakunnan kanttori Jaakko Immonen. Olin tavannut hänet joitakin vuosia aikaisemmin 70-luvulla Helsingissä. Hän oli innostunut ja innostava persoona, josta aivan pursusi pelastuksen riemu. Juttelimme ja koimme yhteyttä Herrassa, vaikka ystävyytemme olikin sangen ohut. Pieni mies puristi minua lujasti kädestä ja katsoi hymyilevin silmin vaihdettuamme muutaman sanan kuluneesta tilaisuudesta - ja Kristuksesta. Oli pieni pala taivasta ja aika pysähtyi hetkeksi. Lähtiessään hän unohti baskerinsa ja palasi sitä noutamaan. Se onkin viimeinen muistikuvani hänestä. Vähän ajan kuluttua näin hänen muistokirjoituksensa aviisissa ja niin oli jälleen yksi Jeesuksen oma päässyt kotiin täydellisten kuoroon.

Kanttori, säveltäjä Jaakko Immonen (1914-1987) vaikutti mm. Lempäälässä luontaiskylpylässä 1960-1980 luvulla hyvin vahvasti kaikkien musiikkielämään ja myös kylpylässä pidettäviin hartaustilaisuuksiin, joita hän johti monet vuodet. Hänen muistokonsertissaan Lempäälän kirkossa marianpäivänä 22.3. 1992 esitettiin monia hänen teoksiaan ja sovituksiaan. Konsertti oli Inkerin vanhusten hyväksi ja sen järjestivät Lempäälän seurakunta ja kristilliset eläkeläiset. Eräässä 60-luvun äänitteessä, jota kuuntelin, evankelista Kaisa Mikkola viittasi puheessaan Lempäälään ja kertoi että kanttori Jaakko Immonen oli omistanut kielten selittämisen armolahjan, jota oli käyttänyt seuroissa hänen puhuessaan kielillä.

JI kirjoitti ja sävelsi monia lauluja Herran kunniaksi ja esitti niitä. Eräässä sanotaan: Pyhä on Herra, Pyhä on Herra, Pyhä on Herra ja Jumala. On auttajamme, armahtajamme. Hänelle soikoon riemuinen Halleluja. Hänen on voima, Hänen on voima, Hänen on voima ja väkevyys. On Kuninkaamme, on Jumalamme Hänelle soikoon riemuinen Halleluja. Se on ylistyslaulu Pelastajalle, joka on kaiken kristillisyyden keskus. JI oli nuoruudessaan Säämingissä kanttoriurallaan melkoisessa pohjalukemassa, kun viina maistui ja soitto raikui suurin piirtein samassa tahdissa. Hän kertoi olleensa kerrankin niin humalassa kirkonmenoissa, että putosi kesken kaiken urkupukilta ja se oli sillä kertaa soitot soitettu. Usean huomautuksen ja varoituksen jälkeen hän menetti kanttorin virkansa ja omistautui alkoholistin vaihtelevaan uraan, jota kesti pitkään. Muistaakseni se oli Lempäälän kanavan rannasta, kun Gideon-veljet hänet veivät johonkin herätyskokoukseen Tampereelle ja siellä hän sai syntinsä anteeksi. Alkoi uusi elämä, uskovan kanttorin uusi elämä. Hän sai virkansa

takaisin ja alkoi syntyi lauluja, joissa oli uusi laulu Vapahtajan kunniaksi.

Evankelista Hilja Aaltonen kirjoitti runon Juubalin kannel, jonka Jaakko Immonen sävelsi. Raamattu kertoo, että "Hänestä tuli kaikkien niiden kantaisä, jotka kannelta ja huilua soittavat". 1.Moos. 4:21. Juubal nimi merkitsee virta, puro. Hän oli Lemekin ja Aadan toinen poika. Laulussa sanotaan: Juubalin kannel heläjää. Sävelet sen syntyvät kipujen keskellä, keskellä riemun ja kiitoksen. Sävelet elää herkimmin ehkä silloin, kun on kaikuna maisema kyynelten. Sävel aamun ja hämärän….. Kädet hyvän Paimenen valmisti soittimen Juubalin huilun ja kantelen. Majoihin Herran kuorona soimaan kerran kiitoslaulua kunnian Kuninkaan. Sävel Juubalin kantelen, sitä ymmärrän….. Jumalan kantele santelipuinen kantele olet ihminen joukossa ihmisten, suku aamun hämärän. Varmaan JI koki nuo sanat hyvin omakseen,vaikkei tietääkseni soittanutkaan kannelta eikä huilua, mutta oli mielellään aikansa Juubal, joka heijasti lahjoillaan Kristuksen valoa ympäriinsä. Jeesuksen kädet valmistivat hänessäkin ihmeellisen todistajan, joka nostettiin ojanpohjalta kunniapaikalle, jonka juopuneen örinän Jeesus muutti kauniiksi kiitosvirreksi.

Toinen Hilja Aaltosen runo, jonka Immonen sävelsi oli nimeltään Ota harppuni, Herra. Siinä on hieman saman sisältöinen sävy kuin tuossa ensimmäisessä: Ota Herra mun kanteleeni, se viritä uudestaan. Veren sävel suo sydämeeni, se sieluni virvoittaa. Ota henkeni harppu ja soita, kun kerran se kädessäs' soi. Minut jälleen itselles' voita, sydän sammunut syttyä voi. Evankelista kaipaa olla lähellä Kristusta ja saada maistaa Herran armoa ja voimaa, jota on joskus aiemmin kokenut ehkä runsaastikin. Varmasti Immonen on löytänyt Aaltosen ajatuksissa ja rukouksissa samankaltaisuutta kutsumustietoisuutta Jumalan palvelijoina ja se on sytyttänyt lauluun.

Kolmas Hilja Aaltosen runoon sävelletty laulu oli otsikoitu Jerusalem ja sen sisältö käsittelee uuden taivaallisen Jerusalemin olemusta, sekä uskovan sielun kaipausta päästä sinne. Hallussani oleva nuotti on vuodelta 1971 ja kuvittelen, että se on JI:n myöhäisempää tuotantoa ja on kuin suuri rukous, jossa vuorottelevat itku ja ilo.

Raamattuopiston vahva nainen, Marja-Terttu Tolamo kirjoitti runsaasti runoja ja monet niistä JI sävelsi. Eräs puhui siunauksen merkityksestä uskovan elämässä: "Kätke varjoon kättesi, anna ettei ainoakaan työnnä pois, auta että lapses' ois' missä täällä kulkeekin heijastusta Mestarin…. Alla armokättesi anna tehdä työtäni, anna suuren rakkauden täyttää sydän syntisen. Päivittäin suo voimasi, rauha tiellä tahtosi." Yleensä näissä lauluissa on vahva pyhityselämän odotus ja siis kristillisyyden jokapäiväisen elämän rukous. Jeesus on kaiken keskus ja hänelle kerrotaan kaikki ja häneltä odotetaan kaikkea. Laulussa Lepo tahdossansa sanotaan: "Hän kaiken voi. Ei voimallansa määrää. Vain hyvää suo. Nyt rauhaa vain ei teissään mitään väärää. Ei muuttua voi suuri uskollinen." Saman työparin jälkiä ovat myös laulut Via dolorosa, Uusi virsi ja Ovi avautuu.

JI sävelsi V. Lehmussaaren puhuttelevan runon Lunastuksen syvästä voimasta ja siitä tuli hyvin suosittu: "Lunastit huono ja kalliiseen hintaan, kun sinä lunastit muin, verelläs' kerran näin ristillä kuollen. Mä olen oma nyt sun….. Valitsit minut ja valitsit huono, vaan oli valinta sun. Kaikessa rikon ja kaikkea puutun, vaan olen sittenkin sun." Monen uskovan on helppo yhtyä tekstiin, koska se on niin todellinen jokaiselle, joka kulkee lähellä Kristusta.

Einari Vuorela oli aikansa kulttuuripersoona ja kuuluisa runoilija, jolta syntyi monta runsaasti teoksia. JI sävelsi myös hänen runojaan. Yksi oli nimeltään rukous: "Herra, älä mua jätä synninyöhön nukkumaan. Nosta suuri sielunhätä, nosta hätä, synnin hätä….. Auta tuomiosi alta, langennutta lastasi. Vihmo veri Golgatalta, pese minut puhtaaksi." Eräässä toisessa laulussa, jonka otsikoksi on laitettu Iltavirsi, sanotaan: Rakas Jeesus, saavu jo, laskenut on aurinko. Ehtoon varjot tummuu mailla, sieluni on rauhaa vailla…. Päättynyt on päivän työ, kohta saapuu synkkä yö. Pahan paulat minua vainoo, saavu Jeesus turvani ainoo….Jeesus juureen ristisi, lasken raskaan kuormani. Tuho uhkaa sieluani, sodi Jeesus puolestani."

Aarno Kartilan runon Ikinuorten laulun JI sävelsi kuin muistutukseksi elämän rajallisuudesta ja vanhuuden askelista. "Päivä jo painuu iltaansa kohti, kulje, oi Herra, viel' kanssani mun. Tähän asti tietäni sun kätes' johti, edelleenkin olla suo lapsesi sun….. Voi, kunpa oppisin kiitoksen kieltä, oppisin nöyränä palvelemaan! Kasvata uskoa, Kristuksen mieltä, auta mun itseni unhottamaan." Säveltäjänkin elämä oli kallistumassa loppua kohti, päivätyö oli loppusuoralla ja hän jo tähyili taivaalle, milloin Herra tulee noutamaan omansa kotiin. Elämän arvot olivat Vapahtajassa ja aika täällä vain väliaikainen huolineen ja murheineen. Taivaassa olisi kaikki toisin.

Jumalan rakkaus on ihmeellinen voima, joka saa ihmisen kiitolliseksi, murtaa kovan sydämen ja yhdistää ihmisen Luojaansa. Jumalan rakkaus saa mykän puhumaan, kiroilijan kiittämään Herraa, pilkkaajan antautumaan hänen parannettavakseen, saa aikaan uuden laulun Jumalalle, kiitosmielen pelastajalleen. Jumalan rakkaus antaa halun lähteä liikkeelle, se nostaa masennuksesta ja toivottomuudesta, kohottaa katseen korkeuksiin ja Golgatalle, Jeesukseen. Jumalan rakkaus tekee maalliset toisarvoiseksi ja nostaa ylitse kaiken ajallisista asioista ihmisten pelastuksen tarpeen. Se innoittaa välinpitämättömän ja ateistin tekemään lähetystyötä, saa ahneen kukkaron se avautumaan toisten auttamiseen ja valheellisen puhumaan totta, itsekkään sydämen se saa kiintymään tuntemattomiin ihmisiin, jotka uskovat Jeesukseen, uhraamaan aikansa ja varansa Jumalan Karitsan kunniaksi. Jumalan rakkaus siunaa arvotonta, ansiotonta, mitätöntä, turhaa, toivotonta, kehnoa, rikkinäistä, ilotonta, kurjaa, onnetonta, avutonta, köyhää, nälkäistä, janoista, alastonta, vangittua, hylättyä, alaspainettua niin, että uusi elämä alkaa virrata hänen olemukseensa kuin kuuma sydänveri suonissa. Se tekee erämaahan keitaan, se puhkaisee kovaan kallioon vesilähteen ja antaa mannaa taivaasta. Se on maailmankaikkeuden suurin voima, joka säilyy silloinkin, kun kaikki näkyvä tuhoutuu, loppuu ja palaa poroksi ja tullut tiensä päähän. Se ei häviä koskaan, ei petä koskaan, eikä muutu.

Olen kopioinut vanhasta kelanauhasta äänitteen Kauhavan seurakunnassa pidetyiltä herätyspäiviltä, 60-luvulta. Siellä on muutama Jaakko Immosen laulama laulu. Eräs sellainen kuului: ”Pyhä on Herra, on auttajamme, armahtajamme, hänelle soikoon riemuinen halleluja.... hän kohta saapuu, saa pilvihin, kuin vetten pauhu soi laulu kiitoksen hääsaliin Herran käy joukko valkeuden.... soi psalttarein halleluja, soi kantelein.....”

Jumala on hyvä ja kaikki hänen tekemisensä kohdistuu syntisen auttamiseksi elämän tielle, siksi "Kiitä Herraa, minun sieluni, ja kaikki, mitä minussa on, hänen pyhää nimeänsä." Ihmeellistä, että voit kuunnella ja kärsiä tällaisia epätäydellisiä lapsiasi, jotka kiittävät nimeäsi joka päivä. "Kiitä Herraa, minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt, hän, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi" Ei ole suurempaa lahjaa kuin sinun armosi, anteeksisaamisen lahja, jolla olet voidellut uskovasi ylitsevuotavaksi arkiseen elämäämme. Synnytä tähän aikaan uusia Jaakko Immosen kaltaisia pelastuneita ja parannettuja sieluja, jotka laulavat sydämestään sinulle ylistystä Isälle Jeesuksesta, kunniaa Jeesukselle ja Pyhässä Hengessä Jeesuksen seurakunnassa.