Kuuluu kreikkalaisten itku: Auta meitä!

Kaikki puhuvat kreikkalaisista ja heidän suuresta velkataakastaan, pankkiherrat ja rahamaailma pelkäävät sydän syrjällään, että koko kuppi kaatuu kerralla, eikä jää muuta osaa kuin nuolla näppejään ja kirjoittaa muistelmia entisistä hyvistä ajoista, jolloin oli millä mällätä. Mutta ei tuo rahaongelma ja sen puuttuminen kuitenkaan ole kovin iso ongelma siihen verrattuna, että joutuu Jumalan tuomiolle ilman Kristuksen armahdusta. Voihan olla suuren köyhyyden ja puutteen keskellä, että joku huutaa avuksi Herran nimeä ja pelastuu? Pitäisi kutsua apuun todelliset asiantuntijat, Kristuksen seuraajat?!

Fanny Crosby kirjoitti aikoinaan (1865) mainion hengellisen marssilaulun Apostolien tekojen 16. luvun tekstin pohjalta (A Cry from Macedonia). Siinä Paavali on lähetysmatkalla nykyisen Turkin puolella ja näkee näyn, jossa kreikkalainen mies ilmestyy hänelle ja pyytää häntä tulemaan apuun heidän luoksensa. "Ja Paavali näki yöllä näyn: makedonialainen mies seisoi ja pyysi häntä sanoen: "Tule yli Makedoniaan ja auta meitä." Ja kun hän oli nähnyt sen näyn, niin me kohta tahdoimme päästä lähtemään Makedoniaan, sillä me käsitimme, että Jumala oli kutsunut meitä julistamaan heille evankeliumia." Apt.16:9-10. Näky oli selvästi hengellinen, koska siinä täysin tuntematon mies puhuu uskovalle. Tämän näyn perusteella evankeliumi tuli ensimmäisen kerran Eurooppaan, kun Jumalan mies lähti kohta liikkeelle. Jumala oli ajatellut tuon hetken avaavan uskovien mielen uudelle alueelle, uusille ihmisille, avuttomille.

Laulu kulkee näin suomeksi:

1.Kuuluu kreikkalaisten itku: Auta meitä! 
Ja valo tuokaa evankeliumin!
Anna meidän kuulla ilosanomaanne, 
me janoamme kevättä.
Ristin julistajat nouskaa, lähtekäämme, 
ja Herran suuri käsky muistakaa!
Viekää pelastuksen sana maailmalle 
ja jokaiselle luodulle.
Kootkaa sielut idästä, kootkaa sielut lännestä kera patriarkkojen;
Lunnaat palauttakaa valtakuntaan siunattuun, siel' on kultaharput, kruunut.

Mutta niinkuin silloin, niin nytkin, totuus paljastaa, valaisee ja vapauttaa, mutta myös tympäisee, ärsyttää ja saa aikaan vihastumista. Paavali ja Siilas hakattiin kohta Kreikkaan tulonsa jälkeen Filippissä, eikä missio ollut kuin vasta alkamassa, kun Herran sotilaat kuorittiin kaikenalaisesta itseensä luottamisesta ja suuresta menestysuskonnosta. Kun elävä evankeliumi tulee kohti, niin ihmiset säikähtävät, herätys ravistelee mennen tullen ja vastustus purkautuu vainona ja uhkauksina, pilkkana ja arvosteluna. Niin kävi Paavalillekin, kun muutama ihminen tuli uskoon, niin sadat muut hyökkäsivät vastaan. Piru pani palvelijansa liikekannalle. Ei ihminen helpolla käänny, ei taivaan valtakuntaan tulla oikea rivi arpaa raaputtamalla. Yhteiskunnallinen kaaos, kulttuurin horjuminen ja kaikenlainen lihan rusikoiminen tekee tilaa evankeliumille. Noissa ihmisjärjen hiilloskasoisssa löytyy yllättävästi tilaa Jumalan rakkaudelle. Siellä on henki köyhä, siellä on sydän särkynyt, siellä on kaikki valttikortit pelattu ja peli vihelletty poikki. Ihmisen konkurssi on aina Jumalan mahdollisuus, sillä hän on tullut etsimään ja pelastamaan kadonneita.
Fanny Crosby, sokea Jumalan nainen, näki syvälle ja kirjoitti viisaita sanoja aikalaisilleen. Hän oli itse kuullut pelastussanoman ja uudestisyntynyt Jeesuksen kohdattuaan. Levottomille, hätääntyneille, pimeässä istuville, kaukana asuville, rauhattomille, kaikkensa menettäneille kuului ihana ilosanoman ääni:

2.Jalat ihanat on niillä, jotka tuovat rauhaa, sanoman kertoo vuorilla. Jotka pimeässä istuu kuule viestin, on Siionissa kuningas.
Ristin sanansaattaja jo nouse, lähde, sä pellolle työhön Mestarin.
Ääni kuuluu pelastuksen pasuunoista: On Herra voima, kilpemme.
Kaukaisille saarille kuuluu ilouutinen: syntyi Vapahtajamme.
Totuus tullaan tuntemaan, kun se kaikkialle saa, meren lailla valloittaa.

Nykyiseen velkajärjestelmään sopii hyvin ajattelu osamaksusta lähes kaikkeen. Ilmeisesti jotkut soveltavat sitä myös Taivaanvaltakuntaan. Siinä syntinen soveltaa vähittäismaksua Jumalalle yrittämällä olla kiltti, tehdä rehellisiä kauppoja, maksaa velkansa, palauttaa lainaamansa, antamalla almuja, korostamalla korkeaa moraalia, käymällä joskus harvoin kirkossa ilman uskoa.

Usein vain käy niin, että tämäkin velka kasvaa hyvästä yrityksestä huolimatta ja olo kun housunsa kastelleella pikkupojalla talvi pakkasessa. Hetken aikaa oli lämmintä, mutta sitten alkoi tulla vilu. Hengellinen osamaksukauppa on aina auki, sitä ylläpidetään luulemalla Jumalasta ja itsestä, yrittämällä olla hurskas, vertailemalla itseään toisiin ihmisiin ja hyviä tekoja tehtailemalla. Paha omatunto on tässä kaupankäynnissä murtava kokemus. Aikansa sitä on itse kukin kova jätkä, mutta sitten tulee itkun aika, kun velka ylittää omat varat, eikä ole enää pääomaa. Kaveritkin jättävät. Olo kuin oravalla, käpy on muttei hampaita? Ja tunne käy kovilla kierroksilla huutaen: kuka on kiinnostunut haaskaajista, kuka rakastaa tyhjää ihmismieltä, kuka tommosesta välittää, kuka jaksaa tuommosen kanssa elää, mihin tuhlaajapoika voisi mennä pakoon?

Mutta Jumalalla on toiset ajatukset syntistä kohtaan, hänen valonsa loistaa pimeässä. Kun on kova nälkä Jumalan puoleen, ei siinä elä pelkillä pikkuleivillä tai marjapiirakoilla. Pitää saada Elämän Leipää, elävä Jeesus elämäänsä. Pitää kuulla, että Jumala puhuu minulle. Pitää saada tuntea, että Herran vahvat kädet kantavat, että rakkaudessaan Kristus ottaa syliinsä langenneen. Pitää löytää semmoinen usko, jossa voi olla rehellinen syntinen ja semmoisena itseään parantelematta heittäytyä Vapahtajan eteen armahdettavaksi. Golgatalla on avattu tätä varten realisointikeskus, jonne syntinen tuo tavaransa ja antaa ne Jeesukselle; Jeesus taas antaa vastineeksi uuden elämän, armon ja anteeksiantamuksen, taivaan perillisyyden.

Raamatun Jeesus on ainutlaatuinen, ikuinen ja kaikkivaltias. Hänen pelastussuunnitelmiinsa mahtuvat kaikki kreikkalaiset ja suomalaiset. Evankeliumilla on valtava tilaus alaspainettujen keskuudessa. Hän tuo ihmisille enemmän kuin hetken helpotuksen, enemmän kuin osataan edes pyytääkään. Hän rakentaa Hengellään kurjan kulkijan sydämeen todellisen veljeyden, vapauden ja tasa-arvon valtakunnan, joka ei koskaan horju, jossa ei enää vaihdeta valuttaa, eikä hallitusta. Tämän valtakunnan lippu on hänen ristinsä ja siinä on hankittu voitto kuoleman valloista. Ja kuitenkin hän antaa uskovilleen vain vähän makua tämän valtakunnan ikuisesta sisällöstä, loppu jää kaikki lupauksen asteelle, jota uskossa katsellaan, josta uskossa lauletaan, jossa uskossa rukoillaan ja kiitetään.

3.Tule sankariksi sotaan taistelemaan ja käy uskollisten armeijaan.
On kaikkialla vihollinen vastaan, on tarpeen uskon haarniska.
Käytä rohkeasti tänään Hengen miekkaa ja avattua Ristinlippua!
Valloitukset saadaan yksin armostansa, on Herra voima, kilpemme.
Siihen maahan marssivat pyhät saavat kunnian, iloisesti laulavat.
Uskon kautta pääsemme sinne ojentautumaan, voittajien piiriin huutamaan.

Henkivalloissa käydään parhaillaan suuri taistelu, josta ei sotatietoja lueta päivälehdissä. Mutta lopputulos on jo tiedossa, se lukee Raamatussa, Jumalan sana voittaa varmasti. Kaiken näkyvän kadottua se on edelleen olemassa ja voi hyvin. Mutta maailman historian suuri tragedia on oven edessä, kun kaikki rahanvaltaa, tavaranahneus ja maailmanviisaus murretaan taivaasta käsin. Väärälle omaisuudelle rakennettu elämä ja tulevaisuus romuttuu. Ilman Jumalaa eläville ihmisille huominen
on murheen päivä, itkun aihe, menetysten kaatopaikka, kuoleman kirpputori, täyttymättömien toiveiden katukävely, reaalitalouden hiroshima. Kun Jumalan pasuunat soivat, ei ole enää vanhaa arvomaailmaa, eikä valheiden varaan rakennettu baabelintornia, ei lunastajaa, takaajaa, eikä kummisetää Brysselissä.
"Ja maanpiirin kauppiaat itkevät ja surevat häntä, kun ei kukaan enää osta heidän tavaraansa, Ja hedelmät, joita sinun sielusi himoitsi, ovat sinulta menneet, ja kaikki kalleutesi ja komeutesi ovat sinulta hävinneet, eikä niitä enää koskaan löydetä….. Niiden kauppiaat, ne, jotka rikastuivat tästä kaupungista, seisovat loitolla kauhistuen hänen vaivaansa, itkien ja surren,…. Ja he heittivät tomua päänsä päälle ja huusivat itkien ja surren ja sanoivat: "Voi, voi sitä suurta kaupunkia, jonka kalleuksista rikastuivat kaikki, joilla oli laivoja merellä, kun se yhdessä hetkessä tuhoutui!" Ilm.18:11,14-15,19.

Tule ja auta meitä, Jeesus! Tule konkurssien, kärsimyksen, pelkojen, velkaantumisten, väkivallan maailman keskelle Pelastajana. Vain sinä voit muuttaa ihmiset, vain sinä voit uudistaa luopiot, vain sinä voit nostaa alaspainetut, vain sinä voit korjata murtuneet mielet. Valaise sanasi julistajat, seurakunnan opettajat, profeetat, evankelistat ja paimenet, että he toisivat ihmisille sinun tuntemisesi ihanuuden. Käännä ihmisten ajatukset taivasta kohti, etteivät surisi menetettyä omaisuuttaan tai katkeroituen taistelisi maallisista eduistaan ja euroistaan lyhyen elämänsä aikana. Erikoisesti lohduta köyhiä, surevia, sairaita, yksinäisiä, heikkoja, pettyneitä, lapsia, kuule itkevien huokaukset luonasi. Anna toivottomuuden ilmapiiriin kiitollinen mieli ja uusi laulu enkelien tavoin sinun kunniaksesi. Vuodata, Herra, Henkesi kaiken lihan päälle, niin kuin olet luvannut. Aamen.

Heidän hallitsijansa lähtee heidän keskeltään.

Oli menossa piispantarkastus seurakunnassa ja näytelmää vietiin onnistuneesti loppua kohti. Piispa Nikolainen käytti silloin puheenvuoron, jossa hän sanoi: - Seurakuntaan on hyvä tulla, täällä on hyvä olla ja täällä saa pullaa.... Todella tyhjentävästi ilmaistu siitä, mikä onkaan seurakunnassa oleellista? Varmaan kaikki paikalla olleet olivat haltioissaan kirkon merkkimiehen toteamuksesta? Saattoi tietysti olla paikalla myös jokunen, jota moinen lause hymyilytti? On kuitenkin kovin surkeaa, jos tulemme vain pullan takia kokoon; vaikka joskus tuntuu, että sekin olisi parempi kuin ei ollenkaan? Mutta kyllähän se on niin, että kun Henki loppuu, niin konstit alkaa. Ja joskus mietimme seurakunnassa päämme puhki, mitä tekisimme, miten toimisimme, tavoittaisimme kansaa, säilyttäisimme perinnettä, mitä uutta toimintaa voisimme keksiä ja millaisilla mainoksilla ja nimillä nyt ratsastaisimme, mikä ihmisiä kiinnostaisi, mistä he tykkäisivät, miten rahat olisi viisasta käyttää, ja millaisella maalilla seurakuntatalo olisi maalattava, miten keksittäisiin papille sopivia hommia, kanttorille lisää kuorolaisia ja millaisia pullia tarjottaisiin, kun piispa taas tulee käymään.....?
Eräässä toisessa piispantarkastuksessa olin itse vastuussa tilaisuuden juontamisesta, johon Samuel Lehtonen tuli kymmenkunta pappia mukanaan. Talo eli korkeakulttuuria ja suuri ruokasali oli täynnä väkeä. Sielläkin syötiin pullaa ja juotiin kahvia, seurusteltiin ja saarnattiin. Jossain vaiheessa kuulutin, että nyt olisi paikallisen kirkkoherran vuoro. Tämä hyppäsi pystyyn ja ilmoitti, ettei puhuisi lainkaan, kun oli niin monta puhujaa mukana, että hän vain laulaisi.... Siihen eräs hurskas vanha sisar kajautti iloisesti: - Kiitos Jumalalle!
Se herätti hilpeyttä ja huomasin, että piispanikin oli vaikea pidättää naurua? Asian voi tietysti ymmärtää kahdella tavalla. Ajattelin, että kyllä on ihana, että Jumalalla on niin erilaisia lapsia, joku laulaa, joku kiittää, joku iloitsee?

Verovaroin toimiva kirkko on itsestäänselvyys, joka ei horju ajan paineessa, eikä valuutan vaihtuessa. Toisin oli Inkerin maalla, kun Suomi itsenäistyi ja paikallinen kirkko joutui pärjäämään omin avuin vallankumouksen keskellä. Aatami Kuortin kirjassa Inkerin kirkon vaikeita vuosia oli kirjattu luettelonomaisesti jokainen seurakunta ja niiden paimenten historia. 30-luvulla jokunen muutti Suomeen, mutta suurin osa vangittiin ja tapettiin yhteiskunnan vihollisina. Monen kohdalla oli viimeinen merkintä: katosi! Tietysti valtion johto ja päättäjät tiesivät, mihin heidät vietiin ja mihin kuoppaan heidät ammuttiin, mutta niistä vaiettiin meidän päiviimme asti. Sitten uskovat kokoontuivat omin voimin kodeissa ja lukivat harvoja hengellisiä kirjoja, joita ei ollut takavarikoitu. Kristus oli vainottujen kanssa ja uskovien kärsimysten keskellä oli lohduttamassa heidän Herransa.
Samassa kirjassa olivat Inkerin kirkkojen kuvat ja lyhyt selvitys näiden rakennusten historiasta. Suurin osa tuhottiin sodassa ja viranomaisten toimesta, osa häpäistiin muuttamalla niiden käyttötarkoitus maalliseksi. Jossain vaiheessa oli aika, ettei seurakunta omistanut yhtään näistä kirkoista. Vähitellen uudistunut kirkko on saanut niitä jonkin verran takaisin ja kunnostanut käyttöön uudelleen. Maallisesti meiltä voidaan viedä kaikki, siksi on syytä satsata taivaallisiin talletuksiin, sillä niitä ei voi viedä. Ne ovat varmoja sijoituksia.

Oman työjaksoni keskivaiheilla tapasin monta kertaa Paavon, joka oli syntynyt Inkerissä ja ollut sota-aikoina neuvostoarmeijassa. Hänelle oli annettu erilainen uniformu, koska näistä suomalaissyntyisistä miehistä oli tarkoitus koota Suomen hallituksen kaaduttua uusi Terijoen hallitus, jonka johdossa olisi Otto Ville Kuusinen. Tämä ei koskaan toteutunut ja Kuusinen haudattiin Kremlin muuriin muiden aatetoveriensa viereen. Paavo puhui hyvää venäjää ja suomea. Oli ihme, että hän oli päässyt muuttamaan Suomeen ja sai vielä jäädä tänne asumaan, sekä maan kansalaisuuden. Monet luovutettiin rauhansopimuksen perusteella takaisin Neuvostoliittoon. Pidimme monta hengellistä tilaisuutta Paavon kanssa ja mieleeni jäi kuva nöyrästä Herran palvelijasta, joka oli kokenut ihmeellistä johdatusta elämässään. Kärsimyksistään ja vaivoistaan hän ei paljon puhunut, mutta mielellään Kristuksesta.
Kristillisyys joutuu valitsemaan menneiden sukupolvien opetusten ja uusien virtausten välillä. Kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Joskus uudistajat kulkevat maailman hengessä ja ehdoilla ilman Jumalan sanaa. Se on tuhon tie, joka tappaa elävän kristillisyyden, mutta tuo tilalle kaikenlaisen sielullisen koohelluksen. Sama ongelma on kuitenkin myös niillä, jotka pyrkivät astelemaan isien saappaissa ilman henkilökohtaista Kristus-suhdetta. Noudatetaan perinnäissääntöjä ja pokkuroidaan johtajia, vaikka Raamattu sanoisi toisin. Tämäkin on kuoleman tie, jossa ei ole rauhaa eikä lepoa. Silloin on ainoa viisas ratkaisu pysyä siinä, mitä on kirjoitettu. Raamattu valaisee yksinkertaiset etsijät ja johtaa jokaisen Jeesuksen seuraajaksi. Siinä kiinnitytään uskon kautta näkymättömään, jonka keskuksena on elävä, ylösnoussut Vapahtaja, joka vie ihmiset tuntemaan pyhän uhriverensä voiman syntien sovittajana. "...vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika, tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä...." 1.Piet.1:17-19. Kuinka kauan kulukaan monen aika, eikä meinaa tajuta, että kaikki on turhaa ilman Jeesusta, kaikki on vain turhaa vaellusta, turhaa ajan haaskausta ilman Jeesusta, kaikki perinnöllisyys on turhuutta ilman Jeesusta, kaikki työmme, touhumme, toilailumme, tavoitteemme, saavutuksemme ovat turhuutta ilman Jeesusta, kaikki inhimillinen tunteilu ja järkeily on turhuutta ilman Jeesusta. Kahden pisteen, syntymän ja kuoleman, välillä on vain pelkkää turhuutta ilman Jeesusta. Tomusta olemme tulleet, tomuksi jälleen tulemme ja tällaiset Jumala tahtoo pelastaa, tällaisia Jumala rakastaa, tällaisia hän kutsuu valtakuntaansa, tällaisille hän on rakentanut paratiisin luonansa. Kaikki turhuus kukistuu Golgatalla, kun syntinen pääsee tuntemaan Jumalan Karitsan veren voimaa ja saa uudestisyntyä uskovaksi.

Taitaa olla niin, että kristityt jakautuvat kahteen suureen ryhmään: teoreetikot ja käytännölliset? Kummallakin löytyy kannattajia ja uskollisia tukijoita. Joskus ajattelen, että teoreetikot pitävät kristillisyyttä pystyssä ja käytännölliset vievät sitä eteenpäin? Tämä jännite oli jo aikoinaan alkuseurakunnalla, joka joutui peilaamaan lähetystyön tuloksia ja oikeaa oppia keskenään. "Ja kun hän oli heitä tervehtinyt, kertoi hän kohta kohdalta kaikki, mitä Jumala hänen palveluksensa kautta oli tehnyt pakanain keskuudessa. Sen kuultuaan he ylistivät Jumalaa ja sanoivat Paavalille: "Sinä näet, veli, kuinka monta tuhatta juutalaista on tullut uskoon, ja he ovat kaikki lainkiivailijoita." Apt.21:19-20. Merkillistä, eikö totta, että silloin oli uskovia, hurskaasti heränneitä ja Jeesukselle antautuneita, jotka kuitenkin olivat vakaasti lainkiivailijoita? Tarkemmin asiaa ajatellen, huomaan, että sama ongelma on edelleenkin vallitsevana. Lainomaisuus on vain piilevää ja pukeutuu usein kovin hurskaisiin vaatteisiin, ja esiintyy pyhitettynä lihana ja ihmismielen toiveajatteluna. Lainomaisuus ilmenee vaatimuksena, jolla sidotaan kristityt massakäyttäytymiseen. Siinä rakkaus aina ostetaan teoilla ja hyvää saadaan taivaasta vain osoittautumalla sen arvoiseksi. Vain ne palkitaan, jotka tekevät oikein, jotka ymmärtävät oikein, käyttäytyvät oikein. Eikä niissä porukoissa olla koskaan mitään kurjia syntisiä, epäonnistuneita uskovia, eikä tuomion painoissa kulkevia luusereita.
Mutta toista on sillä ihmisellä, joka ei kykene muuttamaan itseään, joka joutuu viheliäisyyden tunnossaan tulemaan Herran eteen ilman ainoatakaan puolustuksen sanaa, ilman yhden yhtäkään varmaa rukousta. Vaikeaa on olla Jumalan edessä, kun ei voi laittaa yhtään pimeistä ajatuksistaan paholaisen tiliin, eikä syyttää maailman kurjuutta ja eksytyksiä omista virheistään, eikä löydy yhtään lähipiirin ihmistä, josta enää voisi sanoa, että omat synnit johtuivat vain heidän heikkouksistaan. Aivan murtavaa on olla alastomana Herran edessä, eikä kykene peittämään omaa huonouttaan yhdelläkään hyvällä työllä ja rakkauden teolla, lahjoituksella tai onnistumisella. Mikä voisi ollakaan suurempi yksinäisyyden hetki, kun ei ole ketään, jonka mielipiteitä tai saavutuksia voisi esitellä omaksi edukseen Jumalan silmissä. Mutta tällaisia Jeesus on tullut pelastamaan, tällaisia hän etsii, tällaisia hän kutsuu, tällaisia hän rakastaa ja armahtaa. Tällaisista muodostuu hänen seurakuntansa. Tällaisten todistus on kirkas valo pimeässä maailmassa, että syntiset löytäisivät suuren Vapauttajansa, Kristuksen Jeesuksen, Jumalan Pojan, Herramme.

Aikoinaan suuressa Venäjän maassa syntyi juutalainen Wladimir Marcinkowski (1884-1971). Hän kävi koulunsa Grodnon kaupungissa (Valko-Venäjällä, jossa eli yksi vanhimmista juutalaisyhteisöistä), ja oli myöhemmin professorina Samaran (Volgajoen rannalla) yliopistossa. Siihen aikaan vallankumouksen aallot kulkivat pitkin maata, kansa taisteli kansaa vastaan ja keisari oli poistettu päiviltään. Hän oli juuri pelastunut herätyssaarnaaja paroni Paul Nicolayn kautta (tämä omisti Viipurissa kuuluisan Monrepos nimisen kartanon puutarhoineen) ja uskovaksi tultuaan hän työskenteli paikallisten ylioppilaiden keskuudessa heidän johdattamisekseen Kristuksen tuntemiseen. Tuhannet ihmiset etsivät silloin epävakaissa yhteiskuntaoloissa Herraa - ja löysivät. Taustavaikuttajana oli ollut myöskin NMKY:n johtaja John Mott. Paljon tuli nuoria uskoon hänen toimintansa kautta.
Vallankumouksen seurauksena syttyivät vainot uskovia kohtaan ja Wladimir joutui vankilaan Moskovan lähelle Tangan vankilaan. Pian hänet kuitenkin vapautettiin, koska hän oli tarpeellinen tietojensa tähden ja hänet kutsuttiin Pietarin yliopistoon luennoitsijaksi. Pietarin akatemiassa ollessaan hän mm. tutki keisarillisen kirjaston harvinaisuutta, ikivanhaa Uuden Testamentin käsikirjoitusta, joka motivoi häntä myöhemmin raamatunkäännöstyöhön.
Sen jälkeen hän siirtyi Odessaan (Etelä-Ukrainassa Mustanmeren rannalla), jossa hän evankelioi juutalaisia. Tämä aiheutti kuitenkin sen, että hänet karkotettiin isänmaastaan ja hän asui maanpaossa Tsekkoslovakiassa ja Saksassa. Siellä hän kirjoitti saksaksi elämänkertansa ihmeellisiä kokemuksia kirjaksi. Se painettiin myöhemmin esim. Ruosissa nimellä Gud upplevelser i Sovjet Ryssland. Hän muutti Israeliin. Vankila-aikanaan hän oli oppinut heprean kielen juutalaisten vankitoveriensa avulla. Tämä erikoisen johdatuksen hyöty tuli myöhemmin hänelle hyvin tärkeäksi asuessaan luvatussa maassa.

Wladimir Marcinkowski (1884-1971)

Hän oli hankkinut vaimonsa Nellyn kanssa talon Karmel-vuoren rinteeltä ja siellä hän tutki pyhiä kirjoituksia ja mm. käänsi Raamatun Ukrainan kielelle (kuulemma vanha Ukrainankielinen Raamattu sisälsi paljon virheellisiä käännöksiä?). Nelly rouva oli saksalaisen arkeologian juutalaisprofessorin tytär. He pitivät tilaisuuksia Haifassa, joka oli silloin pieni kaupunki Karmelin juurella. Kokouspaikkana oli Betesda Gospel Hall niminen lähetystalo. Marcinkowskin kerrotaan ymmärtäneen 15 eri kieltä. uskovien keskuudessa hänet ninitettiin Karmelin profeetaksi.
Hänen hengellinen näkemyksensä oli Venäjän Stundistien (saks. Stunde = hetki, hartaushetki. evankelinen herätysliike 1800-luvulla) ja Plymouth-veljien mukainen (pyrkivät alkuseurakunnalliseen muotoon ilman palkattuja paimenia seurakunta ja kaikkien sen jäsenten oli itse tehtävä kaikki omantunnonvalintansa ja vastattava niistä itse Jumalan edessä). Hän kulki myös paljon Mennonniittojen seurassa (1500-luvulla syntynyt liike, jonka perusti ent. katolinen pappi Menno Simons. Opillisesti lähellä babtisteja), ja hän piti myös yhteyttä kreikkalaiskatoliseen kirkkoon. Joten, hän oli näkemykseltään varsin yhteiskristillinen.
Marcinkowskien sydämen ja elämän täytti jo silloin, ennen Israelin itsenäistymistä, näky Jumalan omaisuuskansan evankelioimisesta. Sitä työtä he uskollisesti toteuttivat kuolemaansa asti odottaen kansallista herätystä.
1950-luvulla vapaakirkollinen Eeli Jokinen (tunnettu evankelista, jonka kautta mm. Hilja Aaltonen tuli uskoon) kävi Marcinkowskien kotona kylässä ja osallistui myös heidän lähetystalonsa tilaisuuteen. Hän kertoi:
- Me olimme kuin taivaassa Marcinkowskin kirkossa. Oli kuin kielien erotukset eivät olisi haitanneet ensinkään. Pyhä Henki laskeutui Karmelin profeetan Lähetystaloon niin voimallisena, että en ole missään maassa ja valtakunnassa sellaista kokenut. Israelin Jumala elää. Sen saimme kokea. Matkatoverini kertoi jälkeenpäin, että korkeimman voima tarttui hänen kieleensä ja käytti sitä niinkuin tahtoi (toimi Jokisen tulkkina kirkossa). Olimme kokeneet Pyhän Hengen voiman. Joka kerta kun Israelissa olomme aikana sain tavata Marcinkowskin ystäviä, tunsimme, että taivas on meitä Karmelilla lähellä.

Raamattu ennustaa Israelin uudistuksen ajasta ja kuvaa seurakunnan vahvana, koska Jeesus on sen keskellä hallitsijana. "Ja niistä on kaikuva ylistyslaulu ja iloitsevaisten ääni. Minä enennän heidät, eivätkä he vähene; minä saatan heidät kunniaan, eivätkä he halvoiksi jää. Silloin hänen poikansa ovat niinkuin muinoin, ja hänen seurakuntansa pysyy vahvana minun edessäni; minä rankaisen kaikki hänen sortajansa. Ja hänen valtiaansa nousee hänestä itsestänsä, heidän hallitsijansa lähtee heidän keskeltänsä; ja minä sallin hänen käydä tyköni, niin että hän saattaa minua lähestyä." Jer.30:19-21

Jeesus, pidä huoli seurakunnastasi, anna Israelille kääntymys, että sen keskuudessa kuuluisi ylistyksen ääni sinulle. Avaa seurakuntasi silmät näkemään salattu hallitsijan ominaisuutesi ja että sinun tulosi muuttaa kaiken uudeksi. Ilmesty kunniassasi, että ihmiset näkisivät sinun olevan ainoa, jonka on sallittu mennä Isän luo, ainoa jonka pyhyys on riittävä, ainoa, joka on suorittanut tehtävänsä täydellisesti päätökseen, ainoa, joka ei epäonnistunut, ainoa, jolla on kuoleman ja tuonelan avaimet, ainoa, joka sanoo viimeisen sanan kaikkien ihmisten elämästä.

Siks oon mä suruinen

Lapsena tuli kuunneltua kaikenlaista iskelmämusiikkia radiosta, televisiota ei silloin vielä ollut ja sähkökin oli vasta hiljan keksitty. Hellahuoneen ja kamarin kodissa kaukana Turun kaupungin keskustasta ei ollut paljon ajanvietettä, mutta radiota kuunneltiin joka ilta. Pienen ihmisen mieleen jäivät monet laulujen säkeet soimaan, vaikkei edes ymmärtänyt, mitä niissä sanottiin. Samoin sävelet olivat käyttötavaraa, melodiat jäivät mieleen. Usein mainittiin siihen aikaan laulun tekijänä Toivo Kärki, jonka kynästä syntyivät mm. Liljankukka, Siks oon mä suruinen, Tule hiljaa, Köyhä laulaja, Kaksi vanhaa tukkijätkää, Rakasta kärsi ja unhoita, Tango merellä, Täysikuu, Tulenliekki, Tuopin jäljet, Mummon kaappikello, Eron hetki on kaunis ja monet muut. Nykymusiikkiin verrattuna nämä olivat melko pehmeitä, kansanlaulunomaisia ja harmitonta viihdettä, joiden sanoma oli ajallinen onni, nautinto ja menestys, rakkauden kaipuu ja pettymykset. Sota-ajan jälkeinen kansa vaati kevyttä musiikkia ja huvituksia kärsimysten ja menetysten vastineeksi. Viihde tarjosi tätä. Muistan nukahtaneeni uneen monena iltana tämänlaisen musiikkitarjonnan kyllästämänä, eikä silloin ollut muuta kuunneltavaa. Mutta ei siitä ollut hyötyä, ei vahinkoa, eikä juuri mitään takkiin jäänyt, tyhjää tarjontaa kerta kaikkiaan. Siihen oli helppo innostua ja yhtä helppo hylätä. Siks oon mä suruinen....

Toivo Kärki asui Pohjanmaalla Laihian pappilassa ja isän pakottamana kävi veljiensä kanssa Tampereen Klassillista lyseota (siellä luettiin latinaa ja isä olisi toivonut hänestä pappia tai kanttoria). Käännekohdaksi nuoren lyseolaisen elämässä tuli eräs Tampereen kuppila, jossa kieltolain aikana (1919 - 1932) niin sanotun hopeateen ääressä kuunneltiin veivattavalla gramofonilla uusia levyjä. Siellä 13-vuotias Topi kuuli ensimmäisen kerran Louis Armstrongia, ja tuon elämyksen hän kertoi muuttaneen koko elämänsä? Hän soitti haitaria, pianoa ja viulua ja oli jo ennen sotia monissa kevyen musiikin kokoonpanoissa ravintolamuusikkona. Kärki ihaili mustan miehen bluesia ja uskoi olevansa sielultaan samaa lajia. Hänen unelmansa oli päästä tekemään uraa Yhdysvaltoihin, jazzin, swingin ja bluesin alkulähteille. Englantilainen musiikkilehti Melody Maker julisti toisen maailmansodan aattona kansainvälisen sävellyskilpailun Raymond Wayen enteelliseen tekstiin Things Happen that Way. Toivo Kärki voitti kilpailun toukokuussa 1939. Kun maailman piti aueta 24-vuotiaalle muusikolle, jolla oli jo sananmukaisesti Amerikan passi taskussa, se traagisella tavalla kuitenkin sulkeutui. Talvisota ja sitä seurannut jatkosota veivät hänet rintamalle yli viideksi vuodeksi. Hän oli tykistöupseerin vakanssilla. Sotien jälkeen hän toimi pitkään Musiikki-Fazerin tuotantopäällikkönä. Hänen sävellyksiään levytettiin noin 1330, Hän syntyi 3.12.1915 kuoli 30.4. 1992. 

Nyt on 100 vuotta säveltäjän syntymästä ja esiin on nostettu Kärjen tekemiä hengellisiä sävellyksiä, joita on esitetty useissa kirkkokonserteissa. Sanoitukset ovat muitten tekemiä runoja, joita Toivo sävelsi. Ilmeisesti kuitenkin jokin noissa teksteissä oli häntä kiehtonut, koska oli ryhtynyt niitä rustaamaan? Miksiköhän nämä laulut on nostettu vasta nyt esiin tai miksi hän ei itse pitänyt niitä eläessään kovin tärkeinä? Miksei niitä julkaistu silloin painettuina kokoelmina? Miksi hän ei järjestänyt kirkkokonsertteja? Miksi hänestä ei tullut seurakunnan palvelijaa? Suuri kysymys on myöskin se, miksi papin ja lähetyssaarnaajan pojasta ei tullut Jeesuksen seuraajaa? Eräässä haastattelussa tähän saadaan hieman lisävalaistusta, kun Toivo kertoi: - Kotimme ei ollut varakas ja lapsia koulutettiin ylioppilaiksi virkamiehen niukalla palkalla. Osa palkasta tuli vielä vanhanaikaisesti luontaistuotteina viljana, puutavarana ja juustoina. Isäni jyrkkyyden vastapuolena oli hänen rehellisyytensä, oikeudenmukaisuutensa ja tietty lempeytensäkin. Mutta vanhempani olivat liian erilaisia ymmärtääkseen koskaan toisiaan, ja me lapset kärsimme tästä. Papin kurkihirren alla ei ollut Jumalan rauhaa.

Frans vastusti Toivon maallisia musiikkiharrastuksia niin, että kävi hakemassa monta kertaa Hän mm. kävi hakemassa soittajapoikansa (Toivon) kotiin tanssipaikalta, koska vastusti tällaista maallista harrastusta. Johtuiko tästä, että poika tunnettiin seuraavina vuosikymmeninä paremmin tanssisaleissa ja kapakoissa, elokuvissa ja seurapiireissä, aikakauslehdistössä, mutta ei kirkossa eikä Jeesuksen seuraajana? Siks oon mä suruinen....

Toivo Kärjen äiti oli Ester Salome Kurvinen. Hän syntyi 1. 5. 1883 Helsingissä ja kuoli 13.3. 1952 Vesilahdessa yhden poikansa kotona. Ester Kurvinen oli naimisissa pastori Frans Kärjen kanssa. Ester oli Afrikassa toimineen lähetyssaarnaajan, Pietari Kurvisen, tytär. Ester Kurvinen kävi keskikoulun Tampereen Tyttölyseossa. Hän oli kiinnostunut kielistä ja musiikista; myöhemmin hän hallitsi seitsemää kieltä. Ester oli hyvin musikaalinen ja aloittikin Helsingissä musiikkiopiston. Hänet mainitaan loistavaksi piano-oppilaaksi. Musiikkiopinnot saivat kuitenkin jäädä lähetyskentän kutsuessa Esteriä hänen ollessaan vasta 17-vuotias. SLEY lähetti hänet Japaniin. Syksyllä 1900 lipui laiva Nagasakiin mukanaan pastori Wellroosin perhe ja Ester Kurvinen. He olivat Suomen ensimmäiset lähetystyöntekijät, jotka matkasivat Japaniin. Edessä oli raskas työurakka, sillä vasta kahden vuoden kuluttua Wellroosit ja Ester saivat Suomesta apuvoimia paikalle. Hän oli lähetystyössä Japanissa Venäjän (Suomi oli Venäjän osa) passilla aikana, jolloin nämä maat olivat keskenään sodassa. Ester Kurvinen toimi Japanissa yhden kuusivuotiskauden ajan. Viimeisinä Japanissa viettäminään aikoina hän sairastui malariaan, joka vaivasi häntä eri muodoissaan koko loppuelämän ajan. Vuonna 1908 Ester julkaisi kirjan "Kuusi vuotta Jaappanissa", jonka hän oli kirjoittanut kokemuksistaan lähetystyössä. Suomessa Ester Kurvinen avioitui pastori Frans Johannes Kärjen kanssa 15.2.1911. Näin hänestä tuli Ester Kärki. Ester eli papin puolisona Vårdössä, Töysässä ja Laihialla. Lapsia perheeseen syntyi seitsemän: Usko, Lahja, Armo, Toivo, Rauha, Voitto ja Ilmari. Vanhempanakaan Ester Kärki ei unohtanut musiikkia eikä hengellisyyttä, vaan lauloi paljon hengellisiä lauluja ja soitti harmonia. Hän kirjoitti ja sanoitti useita isänsä Pietari Kurvisen lauluja. Elämänsä kolme viimeistä kuukautta Ester Kärki asui Vesilahdessa.

Toivon isä oli evankelinen pappi, Frans Kärki, joka toimi monessa seurakunnassa, mutta pisimpään hän oli Laihian kappalaisena vuosina 1926–1954, jolloin jäi eläkkeelle. Frans oli erikoinen persoona, joka eli vaatimattomasti, kuin köyhä kansa, ilman suurta prameutta tai loistoa. Hän oli huippuraitis koko elämänsä, eikä hyväksynyt alkoholin käyttöä, tupakointia, ei edes kahvinjuontia. Tästä on kerrottu huvittaviakin tapauksia, kun kiivas kappalainen oli nähdessään kahvipannun hellalla tarttunut siihen ja lyönyt sen puhki aidan seipääseen? Siksi emännät piilottivat kahvipannujaan papin ilomaantuessa pihapiiriin ja tupaan. Tänään sillä tempulla olisi päässyt varmasti Iltalehteen ja piispan puhutteluun, mutta silloin vain kansa kummasteli. Hengellisesti Frans oli puhdasoppinen ja muotoihin pitäytyvä, hyvin dogmaattinen (josta sai myös moitteita), jolta saattoi puuttua kokonaan rakkauden evankeliumi? Sakramenttien korostaminen meni yleensä henkilökohtaisen uskon edelle? Siks oon mä suruinen....

Frans Kärki oli erikoinen persoona, josta oli kansan muistissa monta tapausta. Eräissä seuroissa Laihialla sattui olemaan normaalia enemmän miehiä. Siksi Kärki esitti heille kiperän kysymyksen. - Jos tässä joukossa on sellainen mies, joka tuntee olevansa täydellinen ja täysin virheetön, niin nostakoon kätensä ylös, hän kuulutti. Pitkään aikaan ei tapahtunut mitään. Lopulta yksi mies nosti kätensä. Kärki kysyi: - Sinäkö olet sellainen mies? - En minä, herra pastori, mutta olen kuullut puhuttavan, että vaimoni edellinen mies oli juuri sellainen.

Frans Kärki kulki Laihialla polkupyörällä talosta toiseen, näiden pyörämatkojen varrella usein sattui ja tapahtui yhtä ja toista. Niinpä eräällä seuramatkareissulla Kylänpään koulun kohdalla oli pyörä kumollaan tien reunalla, ja pastori tietysti pysähtyi kummissaan katsomaan, mitä ihmettä oli tapahtunut. Yhtäkkiä Fransin siinä ihmetellessä nousi nokkospuskasta pari ryyppyä liikaa ottanut Fransille tuttu mies, Santeri. Mies sadatteli perinteiseen tyyliin ja kiroili raavaan miehen lailla. Frans halusi auttaa miestä ja kysyi: - eikö Santeri tiedä, ettei tuolla tavalla taivaaseen mennä. Siihen Santeri vastasi topakasti: - Herra pastori, en mää taivaaseen yritäkkään, vaan kun pääsis eres Osuuskauppahan.

Säveltäjä ja näyttelijä ovat hieman suku toisilleen ja kumpikin yrittää saada iloa aikaan, innostua ja innostaa yleisöään. Seurakunnassakin tällä olisi tilaisuutta, joskus vain tuntuu siltä, että pääasia on saada sanoma ja tilaisuus mahdollisimman pian päätökseen ja talo tyhjäksi kuulijoista? Kuitenkin virsien rakastajille ne ovat elintärkeitä, niin kuin kevyen musiikin puolella vanhat tangot, tms. Tässä tarjolla on kaksi valoa, jotka edustavat eri maailmaa ja valtakuntaa, eri herraa ja hallitsijaa, eri päämäärää. Toinen iloitsee ajallisesta hauskasta, toinen pyrkii taivaaseen.

Kun ihminen innostuu jostakin, niin hänen lamppunsa syttyy. Usein se valo vain on pimeää valoa ja surkeuden kylvämistä. Moni elää koko elämänsä ilman valoa ja ajaa autoaan sammutetuin lyhdyin päämäärättömästi, joutuen ojaan. Muutamat säteilevät vain, kun saavat huomiota osakseen. Hylätyillä on kurjaa, kun kukaan ei tunnu välittävän. Maailman suuressa kärsimyksessä hopealusikkakerhoon pääsee vain aniharva, suurin osa taiteilee köyhyydessä ja elämästä selviämisen varjopuolella. Tästä johtuen Kristus antoi omilleen tärkeän tehtävän, olla valona ja suolanan maailmassa. "…eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville. Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.” Matt.6:15-16.

Jeesuksen valo ei kelpaa kaikille, siksi maailma onkin pullollaan kaikenlaisia välkkyjä, jotka ovat mielestään (ja kaverien mielestä) hyvin välkkyjä? Mutta kuoleman edessä ja sairauden kohdatessa, ikuisuuden portilla tarvitaan Kristuksen taivallista valoa, muu ei riitä, tai on vain ikuinen pimeys edessä.... siks oon mä suruinen....

Jumala on antanut meille selvän käsityksen siitä, millainen on paras miehen elämänmalli. Se on uskovan miehen elämä, Jumalan johdattama vaellus turhuuden markkinoilta taivaalliseen Jerusalemiin toisten uskovien seurassa. "Autuas se mies, joka panee turvansa Herraan eikä käänny ylpeiden puoleen eikä niitten, jotka valheeseen eksyvät!” Ps.40:5. Se on uskovan miehen osa ja Jumalan lahja. Siinä suunta on aina Herraan päin Pyhän hengen johdossa ja hänen sanansa on kaiken ohjain, valo ja viisaus, lupaus ja rikkaus. Samalla mies näkee, kuinka Jumalan suuruus toimii ajassa ja elämässä, ihmisessä ja seurakunnassa. Hän havaitsee ihmeitä joka päivä ja nämä kohottavat hänen mielensä Vapahtajaan. Niistä hän tahtoo puhua. Jeesus on suuri, hänessä näemme Taivaallisen Isän. "Herra, minun Jumalani, suuret ovat sinun ihmetekosi ja sinun aivoituksesi meitä kohtaan. Ei ole ketään sinun vertaistasi. Niitä minä tahdon julistaa, niistä puhua, niitten

paljous on suurempi, kuin luetella taidan." 40:6. Maailmanmies ei puhu Jumalasta, ei kuuntele Jumalaa, ei arvosta häntä. Hänelle hengellinen sanoma on kuin kirous, kuin kuolemaan joutuminen, kuin pimeässä huoneessa elämistä. Hän katselee kaukaa, kun hurskas veli menee kirkkoon ja säälii häntä mielessään. Mutta autuas mies lukee Raamattua ja on siksi äänessä, hän pitää evankeliumin silmissään, korvissaan ja sydämessään. Hän palvelee Isäntäänsä julistamalla. "Minä julistan vanhurskautta suuressa seurakunnassa; katso, en minä sulje huuliani. Sinä, Herra, sen tiedät." 40:10. Autuas mies on onnellinen, hän on löytänyt ilon Herrassa, eikä sitä oteta häneltä pois. Se on hänen voimansa salaisuus. Maailman keskellä hän kulkee tämän salatun pelastuksen riemun kanssa. Hän kokee suurta yhteyttä kaikkien toisten Jeesuksen löytäneiden kanssa. Yhdessä he rukoilevat, yhdessä kiittävät Jumalaansa. "Iloitkoot ja riemuitkoot sinussa kaikki, jotka sinua etsivät; ne, jotka sinun autuuttasi rakastavat, sanokoot aina: "Ylistetty olkoon Herra!" 40:17.

Herra, on joskus vaikea ymmärtää, miksi ihmiset haluavat laulaa maailmanlauluja, miksi useat eivät tartu tilaisuuteen elää koko elämä kanssasi uskossa, miksi niin monet hamuavat maailman rikkautta, mainetta, suosiota, nautintoa ja turhuutta, miksi taivaanvaltakunta on niin monelle aivan vieras, miksi ihmiset pitävät Jumalaa vain hätävarana, miksi niin moni on vain nimeltään kristitty, miksi monien kristittyjen kotien lapset luopuvat uskosta ja päätyvät moolokin kitaan, miksi kuulemme niin harvoin innostavia uutisia syntisten kääntymyksistä ja pelastumisesta, miksi kauniita muistosanoja lausutaan vasta heidän hautajaisissaan, miksi heistä näyttää tulleen uskovia vasta kuolemansa jälkeen, miksi niin moni laulaa: siks oon mä suruinen....?

Herra, armahda meitä?

On aika tehdä parannus

Lehdistö on kiinnostunut ihmisten uskonnollisuudesta ja tämä muuten niin hävettävä aihe on putkahtanut pintaan yllättävissäkin yhteyksissä. Jos presidentti toivottaa Jumalan siunausta UV-puheessaan, se saa joillakin karvat pystyyn? Tietysti hihhulit hurraavat. Hengellisen lehdistön pääsanoma taitaa olla oman kirkon ja liikkeen kilven kiillotus, mutta on siellä joukossa aina Jeesuksen ystäviäkin ja iloitsen muutamistakin elämänleivänmuruista. Joskus aloitan jonkun jutun puolivillaiseksi tietämäni lehden sivulta. Suurin odotuksin etsin sieltä Kristusta, mutta en löydä. Jutut kulkevat siihen malliin, että tämä "herra hönttinen" tai "rouva äksy" tai "neiti keveinen" tai "opiskelija täysin valmis" tai ”entinen uskovainen” kertoo omista mieltymyksistään, saavutuksistaan (joskus mokistaan) ja sitten toimittaja lisää, että tämä käy myös joulukirkossa ja tykkää gospelista, lukee Kotimaata ja omistaa yhden virsikirjan. Johon tietysti lukijan pitäisi vastata syvin onnellisin ja kiitollisin huokauksin: ihanaa! 

Nykyaika parantaa ihmisten perisyntisyydenkin pelkällä aurinkovoiteella, jonka suojakerroin on kuutosen luokkaa, mutta sisimmän puhdistukseen se ei kajoa, ettei suosio ja kannattajat katoa. Tiukkapipoista tulee heidän silmissään ja puheissaan potentiaalisia (kirkosta) maastamuuttajia, jonka kiintiötä kirkon tulisi tietysti lisätä kuunnellen enemmistön ääntä. ”Me olemme havainneet, että tämä mies on ruttotauti ja metelinnostaja kaikkien koko maailman juutalaisten keskuudessa ja nasaretilaisten lahkon päämies....” Apt.24:5. Näitä ei haastatella, mutta haistatellaan! Julkkikset ja popparit, urheilijat ja poliitikot, muusikot ja näyttelijät ovat aina esillä, mutta heillä ei ole mitään sanottavaa, paitsi turhaa lässytystä ja röyhtäilyä. Mutta kuinka erilaista olikaan alkuaikojen mediakäyttäytyminen, lähetystyötä tehtiin ihmisten pelastumiseksi ja aina julistettiin parannusta pelastumisen ehtona: "Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus. Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista." Apt.17:30-31. Siellä Jeesus näkyi, kuului ja vaikutti.

Lentokonematkallani istui takarivissä mies, joka oli hilpeällä tuulella ja yritti iskeä tarinaa ympärillä olevien kanssa - mutta melko huonolla menestyksellä. Jossain vaiheessa henkilökunta huomasi hänen tissuttelevan omia aineita ja niin hänet vietiin koneen etuosaan tarkkaamoon. Siellä näimme hänet sitten viimeisten lähtijöitten joukossa kotimaassa. Lueskelin matkalla enkä kiinnittänyt huomiotani mieheen, mutta jossain vaiheessa hän toisti pari kertaa saman jutun vieruskaverilleen. Siinä hän kertoi katselleensa televisiosta usein lentoturmia käsitteleviä ohjelmia. Sitten hän tokaisi retorisesti, ettei kai ollut oikein viisasta katsoa semmoisia onnettomuusjuttuja juuri ennen lentokoneen nousemistaan? Niinpä! Mutta katsoi kuitenkin. Kun hän kertasi toista kertaa samaa juttua, hän päättikin sen yhtäkkiä toteamalla, että sitten kun kone putoaa, ei voi kun panna kädet ristiin. Niinpä niin. Huomasin, että olimme juuri sillä hetkellä koneinemme Ukrainan ilmatilassa ja täällä putosi vuosi sitten

malesialaiskone ohjuksen harhalaukauksen seurauksena maahan. Koko kone hajosi ja kaikki kuolivat. Ihmisten palasia ja tavaroita etsittiin pitkin peltoja. Mietin sitten, että mitä ihmiset muuten rukoilevat, kun tuommoinen tilanne tulee? Olisiko hyvä pyytää, että pudottaisiin maalle eikä mereen ja mieluummin oikeinpäin, tai että kone saisi irronneen siipensä takaisin, tai että kylkeen syntynyt ammottava reikä tukkeutuisi ihmeen kaupalla, tai miehistö saisi koneen rippeet onnellisesti kiitoradalle, tai että laskuvarjo aukeaisi ajoissa, tai että sukulaiset osaisivat hoitaa vainajan omaisuutta fiksusti (niin etteivät laittaisi sijoituksiaan Nokian osakkeisiin, eivät haaskaisi tai lahjoittaisi postimerkkikerholle tai kansantanssiliitolle suuria summia, eivätkä ostaisi liian kallista hautakiveä), tai että sielu pelastuisi, että saisi syntinsä anteeksi, että Jeesus ottaisi putoavan tyypin hallintaansa? Kyllä ateisteja lienee vähän, kun on tarpeeksi tiukka paikka? Pelastus helvetistä taivaan kirkkauteen on jokaisen ihmisen suurin tarve - eikä siitä käydä hallitusneuvotteluja, eikä suoriteta äänestyksiä.

Joskus ei uskovakaan tiedä, mitä tulisi rukoilla. Sanoja tulee, mutta ajatus harhailee jossakin muualla. On vaikea keskittyä ja katsoa Vapahtajaan, luottaa Jumalan sanaan. Tunnontarkka ihminen voi joutua suuriin syytöksiin juuri näissä hetkissä, kun yksinkertaisesti mopo lähtee käsistä. Joskus taas murhe syö sielunvoimat niin kokonaan, ettei tunnu valo paistavan sielun pimeyteen lainkaan. Joskus on tylsä olo, eikä jaksa kiinnostua oikein mistään, tai sitten ongelmat ovat niin mittavia, että ne peittävät vuorten tavoin taivaan ja niiden päällä on sankkoja ukkospilviä. Silloin on oltava vain hiljaa Herran edessä ja luotettava hänen apuunsa. "Mutta hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa, hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja iankaikkisesti! Amen." Ef.3:20-21. On suuri ero hyvän päivän ylistyksellä ja suuren vaivan keskellä syntyvällä ylistyksellä. Tämä on koettava itse. Pieni vaiva tai heikko krapula ei tarvitse kuin buranaa, mutta sydämen murtuminen korjaantuu vain Jeesuksen verellä.

Matti Ala-Hiiro kirjoitti virren, joka oli virsikirjan edellisessä painoksessa osastossa "valmistautuminen kuolemaan" Osasto on jo poistettu nykykirjasta, koska nykyaika ihmisineen on niin paljon fiksumpaa tai osaavampaa, ettei tämmöiset pikkuasiat tunnu missään?! Onpa kirkolliskokouksessa ehdotettu ihan vakavalla naamalla Unto Monosen tangoa Satumaa virsikirja uudistukseen. (Muuten, ei se kaveri tainnut itsekään uskoa lauluunsa, koska ampui itsensä Somerolla?) Meillähän ei ole tänään muuta kuin muutama pieni ongelma, joita viisaat johtajamme kilvan ratkovat: Sodat, nälkä, sairaudet, pakolaisuus, kapinat, terrorismi, mielenterveysongelmat, ylikansoittuminen, rahanarvon horjuminen, ylivelkaantuminen, pelko, masennus, avioerot, lasten hyväksikäyttö, huumebisnes.

Virressä sanottiin:

1.Mun sielulleni sanoma on tullut taivahasta, mä että olen muuttava jo kohta maailmasta. Tee minut valmiiksi pois täältä lähtemään, eroamaan rakkaistani, ne haltuus jättämään.

2. Mä jouduin tänne elämään ja vaaroihin maan päälle, kuin lintu putoo pesästään, kuin syksyn lehti jäälle. En ajan tämän riemusta mä paljon ole tiennyt, vaan neuvossaan on Jumala mua vaivain teitä vienyt.

3. On tullut erohetkeni, on lähtö läsnä mulla. Se matka on nyt eessäni, jolt' takaisin ei tulla. Mun sieluni ja ruumiini sun rauhaas, Jeesus, ota. Suo ristis mulle turvaksi ja päätä synnin sota.

4. Mun omaiseni, rakkaani nyt jätän huomaan Herran. Suo. Jeesus, että luonasi mä heidät kohtaan kerran. Minua, köyhää kulkijaa nyt lähteissäni auta. Suo, että levon sielu saa sun piinas, kuolos kautta.

5. Immanuel, mun lunastit iäisen kuolon alta, Mun omakses sä omistit ja voitit saatanalta. On tallennettu taivaaseen minulle osa kallis. Oi, ethän kuoloon iäiseen sun omas tulla sallis.

Mielestäni jokaiseen Finnairin koneeseen voisi laittaa matkustajan ohjeiden joukkoon tämän tekstin ja se voitaisiin kentällä ennen koneen nousua tempaista porukalla lausuen kahdella kotimaisella ja Amerikan kielellä kansainvälisesti. Paperin voisi sitten vielä säästää kotimatkaa varten ja vaikka onnistuneen matkan jälkeen lukea sukulaisten tapaamisessa, kun matkamuistoja jaetaan ja kuvia katsotaan kahvikupin ääressä. Tästä olisi paljon enemmän hyötyä, kuin lentokoneen hätäjuttujen opiskelusta, pelastusliivien pukemisesta, happinaamarin käyttämisestä ja koneen exit-luukkujen tuntemisesta.

Kerrostalojen pihalla on yleensä kyltti: Pelastustie. Siihen ei auta pysäköidä autoaan, tai saa sakon. Mutta se pelastustie on pelkästään ajallinen ja auttaa sairasta vain pienen matkaa paremman avun piiriin, ammattiauttajien kyytiin. On vahinko, jos ihminen ei löydä taivaallista pelastusta elämässään, tai jos hän tyytyy korvikkeisiin, tai hänestä tulee perinteinen ”luopio” tai "vapaa-ajattelija" tai "tyhjäntoimittaja" tai 2”ei-vois-vähempää-kiinnostaa-tyyppi”. Ei pitäisi kulkea pelastuksensa ohitse, siitä ei nimittäin hyvää seuraa. On vain yksi pelastustie taivaaseen, Jeesus-tie. Tästä Raamattu on vahva todistus, vahvempi kuin omat tunteemme, ymmärryksemme tai yleinen mielipide. Pakeneminen ei auta, se vain pahentaa tilannetta ja kaveri joutuu kuitenkin kerran tuomiolle. Moni kulkee kuuntelemassa uusia profetioita, seuraamassa ihmeitä ja vallitsevia virtauksia, mutta kuka ottaa joka päivä ristinsä ja seuraa Jeesusta?

"Sentähden tulee meidän sitä tarkemmin ottaa vaari siitä, mitä olemme kuulleet, ettemme vain kulkeutuisi sen ohitse. Sillä jos enkelien kautta puhuttu sana pysyi lujana, ja jokainen rikkomus ja tottelemattomuus sai oikeudenmukaisen palkkansa, kuinka me voimme päästä pakoon, jos emme välitä tuosta niin suuresta pelastuksesta, jonka Herra alkuaan julisti ja joka niiden vahvistamana, jotka olivat sen kuulleet, saatettiin meille, kun Jumala yhdessä heidän kanssaan todisti tunnusmerkeillä ja ihmeillä ja moninaisilla väkevillä teoilla ja jakamalla Pyhää Henkeä tahtonsa mukaan?" Hebr.2:1-4.

Eräänä päivänä kävin terveyskeskuksen vuodeosastolla katsomassa sairasta ystävääni. Siinä käytävällä odotellessani ohi kulki hiljainen saattue, kolme hoitajaa lykkäsi sänkyä, jossa makasi joku jonka yli oli vedetty lakana. Tuossa vainajan mahan seutuvilla oli kimppu ruusuja. Profiilista näki, ettei lakanan alla ollut kovin iso ihminen, tai sitten hän oli kuivunut kuolleeksi? Mietin hetken hiljaista kulkuetta, että tuossa se sitten oli elämänkaari. Mutta missä olikaan sielu tänään, mihin hän meni, missä on hänen kotinsa?

Jeesus, Vapahtajani, suuri Jumalani, kaiken Herra, Pelastaja, tule tähän aikaan ja herätä ihmiset, meistä ei ole siihen. Anna lehtiin semmoisia juttuja, jotka todistavat sinusta, joissa sinun armahtamasi todistavat uudesta elämästä, elämän leivästä, taivaan mannasta, Pyhän Hengen täyteydestä, Raamatusta. Avaa syntisten sydämet armollesi, pelasta kuoleman hoippuvat, siinä sun kiikulla kuoleman rajamailla olevat sielut. Anna parannuksen ajat Suomeen, sääli meitä kurjuudessamme ja anna kuulua itsestäsi.

Kiirettä pitää - toisilla

Istuin vaimoni kanssa kahvilla marketin baarissa ja seurasin kaupankävijöitä. Ihmisillä näytti olevan kiire, kiire tulla ja kiire mennä, kiire ostaa ja myydä, kiire hajottaa ja rakentaa, kiire puhua ja vaieta, kiire ajaa paikalle ja sieltä pois, kiire osoittaa olevansa tarpeellinen ja huomata olevansa tarpeeton. Toisia kulki haalareissa ja työvaatteissa, toisia siviilit päällä, jollain oli paljon kantamuksia, joku lykkäsi lastenvaunuja. Ulkona oli työmiehiä kunnostamassa pihaa, parkkipaikka pursui autoja. Nuori mies latoi lantteja rahapeliin ja vieressä vanha ukko teki samoin, he tukivat kansanterveyttä raha-automaattiyhdistyksen kautta tai ehkä odottivat pikavoittoa? Joku hymyili kulkiessaan, suurin osa ei. Moni meni kiireesti asioilleen, muutamat kulkivat hitaasti kainalosauvojen avulla laahustaen. Tuntui siltä, että koko homma pyöri omaa aikaansa ja rataansa niin kuin aina ennenkin. Kiirettä piti - toisilla.

Tavallisen ihmisen kiire kulkee silmännäön ja mielenliikutuksen varassa, sitä ohjaa järki, joka on suhteellinen. Ihminen pelkää yksinäisyyttä, hiljaisuutta ja vakavaa pohdintaa elämän tarkoituksesta. Siksi hän pyrkii siihen, että aina soi, aina puhuu, aina katsoo, aina hipelöi, aina näpelöi jotakin, aina maiskuttaa murusia. Levottomuus on osa häntä, hänen aikaansa, muuten hän ikävystyy ja tuntee olevansa kuollut. Hänen voi olla mahdoton ajatella yhtä viikkoa hiljaisuudessa, erillään toisista, vähemmästä ruoasta, ilman kännykkää, tablettia, läppäriä, bluetoothia, tv:tä, radiota, korvalappukuulokkeita, yksityistä virtuaalimaailmaansa. Hän nauttii enemmän moottorin pörinästä ja pakokaasusta kuin peipposen laulusta, enemmän moottorisahasta kuin laineen liplatuksesta, enemmän mainoskanavasta kuin sateen ropinasta katolle. Kiireesti hän menee ostoksille, kiireesti sieltä pois. Hänellä on kiire viikonloppuvapaalle ja kiire taas sieltä takaisin. Kiireesti hän puhuu, niin että sana syö seuraavaa. Kiireesti hän lämmittää soppansa mikrossa, kiireesti hän sen suuhunsa hotkii, lämmittääkseen kohta lisää. Kiireesti hän ajattelee ja ennen kuin hän ehtii tehdä suunnitelmansa, hänellä on taas kymmenen uutta ajatusta, jotka kiireesti pitäisi toteuttaa. Kiireesti hän puhuu, niin ettei kuulija tahdo saada sanoista selvää. Vain hidas liikkuminen ja kankeat jalat, sekä vähään tyytyvät ystävät ovat hieman jarruna suuriin muutoksiin. Mutta joskus tavallinen ihminen tulee Jumalan pysäyttämäksi ja kiire lakkaa, maailman asioiden kiire. Silloin tulee kiire Jeesuksen luokse. "Tultuaan sille paikalle Jeesus katsahti ylös ja sanoi hänelle: "Sakkeus, tule nopeasti alas, sillä tänään minun on oltava sinun kodissasi." Hän tuli nopeasti alas ja otti Jeesuksen iloiten vastaan." Luuk.19:5-6. Kerrankin kiire osui kohdalleen ja oli osa Jumalan aikataulua.

Jeesus ajattelee kaiken kansan kurjia, luusereita ja vauhdista pudonneita, heikkoja ja sairaita. Köyhät kuulevat hänen äänensä ja kutsunsa. Ne, joista kukaan ei välitä, ne, joita kukaan ei tunnu rakastavan, ne, jotka ovat leimatut vajaamittaisiksi, mitäänsanomattomiksi, turhiksi, jotka vain istuvat ja odottavat, jotka ovat lakanneet yrittämästä olla jotakin, saavat kuulla Jumalan Pojan äänen. Yläluokka, lukeneisto, turhantärkeät, terveet, synnittömät, omahyväiset ja sirkuskatsomo saavat jäädä kylmyyteensä. Jeesus ei pääse heitä lähelle, sillä heidän ympärillään on keinotekoinen muuri estämässä Jumalan avun. He viihtyvät vielä omassa erinomaisuudessaan, he eivät kaipaa armoa, eivät neuvoja elämän tielle, eivät tavallisten uskovien seuraa, eivät Raamatun sanaa. Heille riittää vapaalippu helvettiin.

Mutta Kristus kerää toiset kavereikseen, hän huolii ne, joita muuta eivät huoli. Silloin Herralla on kiire, kiire kertoa kurjille evankeliumi, kiire kutsua syntiset pelastukseen, kiire noukkia rupusakki Herran helmaan. 'Mene kiiruusti kaupungin kaduille ja kujille ja tuo köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat tänne sisälle.' Luuk.14:21. Onpa ihmeellistä löytää itsensä tuossa joukossa ja havaita olevansa arvollinen johonkin, mihin ei ole itsessään lainkaan sopiva, vielä vähemmän ansiollinen, eikä ollenkaan osaava tai hyvä. Mutta niin Jumala on päättänyt, eikä hän peru puheitaan. Jeesuksen seurassa elää kurjien seurakunta – kaikilla jokin vika, toisilla monta.

Juttelin erään henkilön kanssa, joka oli ollut töissä lähellä kotiamme ja niin ollen kulkenut päivittäin meidän ohitsemme. Hän kertoi katselleensa monta kertaa taloamme ja tienneen, että meillä pidetään hengellisiä tilaisuuksia. Häntä oli haluttanut tulla mukaan, mutta ei uskaltanut. Ehkä hän oli vielä liian hyvä siihen aikaan, liian terve, liian synnitön? Niin hän kulki vuosia talomme ohitse. Sitten hän sairastui syöpään ja tuli kova synnintunto. Hädässään hän meni sairaalapapin luo puhumaan ja sai ripittäytyä. Anteeksiantamuksen vaikutus oli hämmästyttävä, hän tuli uskoon, sai sydämeen rauhan, elämään ilon ja löysi uuden tien. Hän täyttyi Pyhällä Hengellä ja alkoi puhu kielillä. Nyt vuosia myöhemmin hän rohkeni tulla meillekin ja astui kotimme ovesta sisään uskovana uskovien luo. Hän kävi tämän retken pitemmän kaavan mukaan? Jeesuksen etsiminen, löytäminen ja kohtaaminen muuttavat ihmisen sisäisesti ja hänelle tulee halu olla toisten uskovien kanssa. Jouluyön paimenetkin

olivat omissa oloissaan, kunnes Jumalan kirkkaus loisti heille ja he saivat kuulla Jeesuksesta. Niin he lähtivät työnsä äärestä ja heillä oli kiire: "Ja he menivät kiiruhtaen ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä." Luuk.2:16. Joskus pitää mennä pikavuorolla, kun on riittävän tärkeä asia kysymyksessä. Silloin ei ole väliä, onko päivä tai yö, lepo tai työ. Vain Jeesus on tärkeä, vain hänen löytämisensä, hänen näkemisensä. Vain se on tärkeää, että saa Vapahtajan sydämeensä ja elämäänsä.

Syntisen askeleet parannukseen ovat joskus tavattoman painavat, ei meinaa millään irrota lähteminen. Toisaalta piru supisee omia tyhmiä ehdotuksiaan ja valehtelee minkä kerkiää. Välillä se kehu syntisen maasta taivaaseen, välillä rusikoi hänet sängyn pohjalle kuin Job-vainaan. Toisaalta maailma vetää syntistä puoleensa monin houkutuksin ja ansoin, ettei kaveri tekisi parannusta. Se ilmoittaa parhaat tarjouksensa ja edullisimmat ajankäyttötapansa, esittelee kaikki suuret ajalliset mahdollisuudet ja nostaa nähtäväksi ne vuorenhuiput, johon vielä pitäisi kiivetä kunnian kukkuloille, vaikka laaksossa jo maa järisee ja kohta koko komeus suistuu päistikkaa syvyyteen. On aina kiire sinne, missä on paljon ihmisiä – niin kuin se mitään takaisi? Oman ryhmänsä muodostavat "hyvät ystävät ja kylänmiehet", joiden mielipiteet sitovat syntisen joukkoonsa kuin hämähäkki seitillä raatokärpäsen syödäkseen sen kohta. Jos vielä oma puoliso, perhe ja suku ovat Jeesuksen vihollisia, on syntisen tosi vaikeaa, suorastaan mahdotonta tehdä parannusta. Niinpä hän päättääkin mielessään usein: - tämä on varmaan hyvä juttu, mutta ehkä siirrän sitä huomiseen ja katson nämä viihdesarjat loppuun?

Joskus kuitenkin käy onnellisesti ja syntinen pääsee sisimmässään rehellisyyteen, Jumalan valo pilkistää sinne sen verran, että hän tekee ratkaisunsa yksin omatuntonsa perusteella. Synnit ovat alkaneet painaa liiaksi ja taakka sen kun vain suurentunut. Samalla hänelle alkaa selvitä elämän tarkoitus ja Jeesuksen tärkeys. Suuri kaipaus puhtaaseen ja täyteläiseen elämään laittaa hänet liikkeelle, etsimään Jumalan armoa ja vanhurskautta, jotka ovat häneltä kokonaan kadoksissa. Tässä herätyksentilassa hän kokee jotain aivan käsittämätöntä: Hänen Luojansa, Lunastajansa ja Pyhittäjänsä tulee häntä vastaan suorastaan kiiruhtaen. "Hän nousi ja lähti isänsä luo. Hänen vielä ollessaan kaukana hänen isänsä näki hänet ja armahti häntä, juoksi häntä vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä hellästi." Luuk.15:20.

Olin vielä hetken ajatuksissani marketin baarissa, sillä eihän minulla enää ollut kiire minnekään....

Herra, me mietimme, mitä tekisimme, miten aikamme kuluttaisimme, mihin rahamme laittaisimme, kenen kanssa seurustelisimme, miten pitkä on matkamme ja mitä pikkuleipiä meidän hautajaisissamme tarjotaan? Mutta auta meitä luoksesi, yhteyteesi, eteesi, seuraasi ja seurakuntaasi. Anna meille taivaallisen kutsumuksesi suuri rikkaus ja uskovien yhteyden suuri siunaus. Herra, on niin paljon sinun omiasi, jotka kompuroivat joka päivä arkisissa asioissa, joiden suurin energia kuluu turhuudessa. Anna meille kiireettömiä hetkiä, jolloin voimme seurustella kanssasi ja kuunnella, mitä sinä haluat meille sanoa juuri tänään. Avaa silmämme näkemään, kuinka mielellään armahdat sinua etsivää ihmistä ajassamme, kuinka kiireesti tulet syntisen luokse halataksesi hänet takaisin yhteyteesi. Kun olen kanssasi Jeesus, ei minulla ole kiire minnekään.

Valitkaa tänä päivänä….

Eduskuntavaalit ovat käymässä kuumana ja ehdokkaat kehuvat itseään ja osaamistaan. Ihmiset valitaan naaman ja kuuluisuuden mukaan, hiukan vaikuttaa myös ulkoinen esiintyminen, sekä asiapitoisuus. Joku äänestää sukupuolta, joku puoluetta, joku tuttavaansa, joku äänestää aina "varmaa" läpimenijää, toinen taas äänestää aina semmoista, joka ei varmasti mene läpi. Nukkuvien puolue kerää suuren kannatuksen, kun ei ole kansallinen hätätila. On myös semmoisia, jotka agiteeraavat olemaan äänestämättä? Myös teräsmies, batman, aku ankka ja uuno turhapuro saavat säännöllisesti kannatusta vaaleissa. Nimet tosin muuttuvat aikojen kuluessa, mutta roolit pysyvät ennallaan. Tietämätön voi hyvin uskoa kaiken kuulemansa ja luulla, että kohta kaikki muuttuu oman elämän suhteen huomattavasti paremmaksi? Erikoisen ryhmän muodostavat uskovat, joilla on selvä kutsumus ja tehtävä hengellisellä työsaralla. He päättävät yhtäkkiä ruveta kansanedustajiksi, mutta harva onnistuu siinä (Kiitos Jumalalle). Eräs tuntemani pastori ajoi omalla autollaan kotikuntamme katuja katolla mainoslause: "En lupaa ihmeitä, mutta yritän tehdä parhaani!" Hän ei muuten päässyt runsaasta kannatuksesta huolimatta koskaan kansanedustajaksi. Olisiko sittenkin pitänyt luvata ihmeitä tai tarttua Jeesukseen?

Jumalan kansa joutui kerran kotimaahansa matkatessaan suuren valinnan eteen. Se oli paljon merkittävämpi tilanne, kuin vain yleensä kannanotto. Siinä valittiin joko Herra tai sitten epäjumalat. Vastaus ei ollut itsestään selvä, mutta sen seuraukset olivat kauaskantoiset. Kansan johtaja asettui esimerkiksi perheineen. Siitä oli keskusteltu kotona ja siihen oli uskossa päädytty maksoi mitä maksoi. "Mutta jos pidätte pahana palvella Herraa, niin valitkaa tänä päivänä, ketä tahdotte palvella, niitäkö jumalia, joita teidän isänne palvelivat tuolla puolella virran, vai amorilaisten jumalia, niiden, joiden maassa te asutte. Mutta minä ja minun perheeni palvelemme Herraa." Joos.24:15. Kuinka arvokasta onkaan seurakunnalle, jos sen johtajat seuraavat Kristusta, pitävät Jumalan arvossa ja rukoilevat alati Jeesusta. Onnellista on jokaiselle valtiolle uskovat johtajat, jotka uskaltavat tuoda julki uskonsa ilman hyödyn tavoittelua.

Pian vaalien jälkeen huomaamme, ettei juuri mikään ole muuttunut. Paljon on palanut rahaa ja näkynyt kuvia mainoksissa, mutta arki on koittanut ja eteen ovat tulleet taas elämän realiteetit: olemme syntistä sakkia kaikki! Voisikin olla uusi ilmiö rehellinen vaalimainos:

Älä äänestä minua, olen sangen epäluotettava, enkä voi luvata tehdä mitään hyvää. Olen itsekeskeinen, nautinnonhaluinen, rahanahne, ylpeä, saita ja laiska. Suuntaudun pelkästään omien tavoitteitteni mukaan, enkä ole kiinnostunut muista ihmisistä kuin hyötyäkseni vain heidän antamastaan suosiosta. Olen vallanhaluinen pyrkyri, joka keinoja kaihtamatta yritän huipulle. Jos minut valitaan, ajan vain oman pienen ryhmäni tavoitteita ja yritän kaikin keinoin nujertaa toisinajattelijat valehtelemalla ja arvostelemalla heidän pyrkimyksiään. Tulen käyttämään kaiken aikani oman ryhmäni näkemysten edistämiseen muiden kustannuksella. Meille kaikki hyvä ja muut maksajiksi periaatteella. Hymyilen vaalikuvassani, mutta sisimmässäni olen vihainen, katkera ja syyllisyyttä poteva ihminen. Inhoan lähes kaikkia, enkä voi hyväksyä tyhmien ihmisten tyhmiä mielipiteitä. Jos minulla olisi valta eristäisin kaikki mielipiteisiin kielteisesti suhtautuvat yhteiskunnan ulkopuolelle, lähettäisin ulkomaalaiset takaisin omiin maihinsa. Rikolliset laittaisin keskitysleireihin ja toimeentulon hankkimiseen kykenemättömät voisivat muuttaa naapurimaihin valintansa mukaan. Minun maailmaani mahtuvat vain samoinajattelevat – äänestä siis minua, numeroni on..... 666.

Kenen käsiin voimme antaa yhteiskuntamme? Jumalan! Kenen käsiin voimme antaa tulevaisuutemme? Jumalan! Kenen käsiin voimme antaa itsemme, kotimme, työmme, terveytemme? Jumalan! Kenen käsiin voimme antaa syntimme ja syyllisyytemme? Jumalan! Kenen käsiin voimme antaa läheisemme, rakkaamme, ystävämme? Jumalan! "Kuulkaa, rakkaat veljeni. Eikö Jumala ole valinnut niitä, jotka maailman silmissä ovat köyhiä, olemaan rikkaita uskossa ja sen valtakunnan perillisiä, jonka hän on luvannut niille, jotka häntä rakastavat?" Jaak.2:5. Täällä alhaalla vaikuttaa erikoinen pieni porukka, joka on erikoistunut antamaan asiansa Jumalan käsiin, jolla on niin suuri Jumala, että hän täyttää taivaat, että hän on kerran luonut kaiken tyhjästä ja luo sen kerran uudeksi. Tällä porukalla on Jumala, joka hallitsee kaiken, johtaa kaikkea, ylläpitää elämää, valoa, säätää ajan ja lain, tuo evankeliumin kaikkien ulottuville. Tämä Jumala on testamentannut tälle porukalle valtakuntansa. He ovat siis rikkaita. Tästä ei edes tarvitse enää äänestää, valinta on jo suoritettu.

Aikoinaan, kun saimme vaimoni kanssa erikoisen kutsun hengelliseen työhön Herralta, se tuli useastakin eri tilanteesta meille. Mutta aivan erityisen merkittävä oli eräs Raamatun kohta, jonka kautta Vapahtaja lähetti meitä uusiin tehtäviin. Se oli Luukkaan 10. luvun ensimmäinen jae, joka kertoo Jeesuksen lähettäneen kaksittain opetuslapsiaan tehtäviin. Pyörittelimme tuota sananpaikkaa monta kertaa ja mietimme eri suunnista sen sanomaa. Pian sen sanoma alkoi elää meidän elämässämme elävämmin kuin koskaan ennen ja niin sitä lähdettiin. Jeesuksen valinta oli ja on hänen, me emme vaikuta siihen mitenkään. Pian huomasimme kulkevamme aivan uusia teitä, aivan uusien ihmisten luo. Kyllä Herra tiesi meidät valitessaan, millainen riski se olikaan Jumalan valtakunnalle. Emme edustaneet kristillistä eliittiä, emme kattavaa asiantuntemusta, emme runsasta kokemusta, emme edes suurta rohkeutta. Mutta Jeesus sitoi meidät itseensä uskon ja sanan kautta. Hän tarjosi ystävyytensä: "En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni. Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi: että mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, hän sen teille antaisi.... minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa." Joh.15:15-16,19. Jeesuksen valinta on jumalallinen, ainutlaatuinen, se on kirjoitettu taivaassa. Se ei ole kansanvallan tuote, sitä eivät ohjaa enemmistö tai ihmismielipiteet. Elämme jo kuningaskunnassa. Se on Jumalan ajatus. Sen elämän edellytys on kuulla aina Herraa, sitä ikuista kirjoitettua sanaa, jonka Jumala on ilmoittanut. Ja kun sen ottaa tosissaan ja elämäänsä, se tuo tukun vaikeuksia maailman kanssa.

Jumalan valinta on viisas, ajankohtainen, henkilökohtainen ja taivaaseen ulottuva. Siinä tapahtumassa ovat keskeisiä Raamattu ja Pyhä Henki, niiden kautta Herra ohjaa omakseen, ja pitää omanaan, ohjaa omiaan pitkin matkaa. "Mutta me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, te Herran rakastetut, sentähden että Jumala alusta alkaen valitsi teidät pelastukseen Hengen pyhityksessä ja uskossa totuuteen." 2.Tess.2:13. on tärkeää tietää olevansa rakastettu, Jumalan rakastama, sillä tämä valottaa suuresti Jumalan valinnan syvyyttä ja antaa voimaa elää. Monta kertaa uskova kipuilee ajattelemalla, ettei ole mitään, ettei ole rakastettava, ei Jumalan lapsen / palvelijan arvoinen. Silloin pitää katsoa kiinteästi Jeesukseen ja niin kauan, että Jumalan rakkaus alkaa avautua. Jeesus on ikuinen valo, elämän lähde ja Jumalan rakkauden olemus.

Joskus (ilmeisesti melko usein) uskova lähtee väärästä päästä uskon elämään liikkeelle. Hän yrittää olla hyvä, yrittää kelvata Herralle, yrittää uhrata (maksaa) ollakseen uskovainen, yrittää rakastaa, koska tietää sen olevan Jumalan tahto, yrittää sopeutua seurakuntaan, koska niin on oikein. Tämä kaikki on hyvää ja tarpeellista, mutta ilman Kristusta täysin mahdotonta. Jos ei tunne kirjoituksia, niin eksyy pois uskosta. Mutta samoin eksyy pois uskosta, jos ei tunne Jumalan voimaa, joka tulee syntisen osaksi armosta ja Golgatalta. Pitkään uskossa olleen saattaa olla vaikea ajatella olevansa edelleen syntinen, ja itsessään täysin kelvoton raakile, joka ei ole jalostunut mitenkään, jonka arvo on vain Jeesuksessa. Kaikki, mitä hänessä on hyvää, on Jeesusta. Sama totuus pätee myös seurakuntaan riippumatta siitä, mikä etumerkki sillä on.

Jumala on rakentanut meidät niin, että olemme luonnostamme sosiaalisia, tarvitsemme toisia ihmisiä ja yhteyttä. Yksinäisyys, erilleen joutuminen, pakeneminen ja hylätyksi tulo vaikeuttavat jokaisen elämää ja tuhoaa sitä sisältäpäin. Jumalan suuri viisaus on tuo pieni "me", se merkitsee hänen seurakuntaansa, rakkaitaan, uskovia, pelastettuja, Jumalan lapsia, kutsuttuja ja valittuja, Kristukseen yhdistettyjä, Pyhällä Hengellä täytettyjä. Tämän "me" suunnitelman Jumala on säätänyt jo ennen kuin loi maailmamme. Uskovat ovat siis mukana suuressa suunnitelmassa ja sen täyttymys tapahtuu henkilökohtaisesti silloin, kun ihminen suostuu Jumalan tahtoon. Niin hän opettaa omiaan rukoilemaan: Isä meidän.... Ja edelleen: "niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa, edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan," Ef.1:4-5.

Herra, näen sinun kuvasi kaikkialla, sinä kutsut aina luoksesi ja yhteyteesi. Olen sinussa ja sinä minussa. Näen sinut ihmisissä, jotka ovat valinneet sinut Vapahtajakseen, näen heissä sinun herruutesi, valtakuntasi, Henkesi, lunastuksesi, totuutesi, armosi. Näen sinut, Jeesus, olevan yli kaiken inhimillisen, ajattelumme, tietomme, tunteittemme, maailmankaikkeuden keskuksena. Sinun edessäsi kumarrun ja hiljennyn, taivun ja suostun, kiitän ja rukoilen. Sinun tykönäsi ei mikään muutu, horju, tuhoudu tai lakkaa olemasta. Sinä olet tuonut Isän rakkauden luokseni - se riittää. Kiitos siitä.

Äkkilähtöjä

Olimme vaimoni kanssa lähdössä lomalle ja päätimme ottaa nopean ja halvan matkan, se oli ns. äkkilähtö. Muutaman päivän varoitusajalla pakkasimme ja nousimme koneeseen ja vasta paikan päällä selvisi millainen majoituspaikka oli varattuna. Mutta kaikki meni hienosti ja hintaan nähden vietimme loistoloman. Rahaa kului vain ehkä puolet tavanomaisesta. Työkiireiden takia äkkilähtö oli meille vain ylen harvinaista.

Näin jäiden lähdön aikaan, keväällä, putoaa moni uhkarohkea kylmään kylpyyn, jokunen selviää kuiville voimien riittäessä ja hyvien varusteiden avulla. Toisille edessä on äkkilähtö, joita lehtiuutiset ovat välittämässä. Sama näytelmä toistuu syksyllä, kun pakkaset taas tulevat tänne pohjoiseen. Afrikassa tätä ongelmaa ei ole, heillä on sitten muunlaisia äkkilähtöjä. Heikkojen jäiden väki on kolme ryhmää: 1. Uhkarohkeat, he eivät pelkää mitään, eivätkä välitä varoituksista. 2.Rohkeat, he seuraavat pienen matkan päästä uhkarohkeita ja kääntävät kelkkansa, kun joku em. putoaa jäihin. 3.Maltilliset, he tyytyvät raportoimaan rannalla hukkuneita ja henkiin jääneitä odottaen uusia pakkasia. He eivät ole luonteeltaan äkkilähtö-tyyppejä.

Lentokoneen apuohjaaja ajoi Ranskassa päin vuorta ja tappoi itsensä lisäksi 150 ihmistä. Hän lukitsi ohjaamon oven, ettei varsinainen lentäjä päässyt sinne enää wc-käynnin jälkeen kolkutuksista ja murtoyrityksistä huolimatta ja niin syntyi riivaajahenkien paratiisi keskelle autiomaata. Tuli kaikille matkustajille äkkilähtö ilman suunnitelmaa. Kaikki uutiskanavat kertoivat tapauksesta vuolaasti.

Ihmiselämä on arvokas Jumalan lahja, joka ei toistu, johon ei ole vaihtoehtoisia malleja. Mutta tavallinen jumalaton ei mieti ikuisuuttaan, vaan rahaa, kunniaa, nautintoja, elintason kohottamista ja siihen auttavia aatetovereita. Jumalaton ei ajattele joutuvansa ikuiseen helvettiin, ei, hän luulee pääsevänsä taivaaseen, maanpäälliseen paratiisiin, jälleensyntymiseen tai tyhjiin raukeamiseen. Nämä kaikki siksi, että hän on ollut niin hyvä, riittävän hyvä tai niin vähän huono? Jumalattomien huolettomuus, onnellinen elämä, ja varakas meno ovat isoja kysymyksiä kaikkina aikoina, mutta harva tulee ajatelleeksi, miten jumalattoman käy, kun tulee äkkilähtö? Se on selvästi ilmaistu Jumalan sanassa: "He virittävät laulujaan vaskirummun ja kanteleen kaikuessa ja iloitsevat huilun soidessa. He viettävät päivänsä onnessa, mutta äkkiä heidät säikähytetään alas tuonelaan. Ja kuitenkin he sanoivat Jumalalle: 'Mene pois meidän luotamme, sinun teistäsi emme tahdo tietää. Mikä on Kaikkivaltias, että häntä palvelisimme? Ja mitä hyötyä meillä on siitä, että häntä rukoilemme?' Job 21:12-15.

"Älä turvaa tavaroihisi, äläkä sano: "Minulla on yltäkyllin." Älä noudata omaa mieltäsi ja voimaasi, niin että vaellat sydämesi himoissa. Älä sano: "Kuka on minun käskijäni?" Sillä Herra on totisesti sinua rankaiseva. Älä sano: "Minä olen syntiä tehnyt, ja mitä on minulle siitä tullut?" Sillä Herra on pitkämielinen. Älä ole huoleton sovituksestasi, niin että kasaat syntiä synnin päälle. Äläkä sano: "Hänen armahtavaisuutensa on suuri, hän antaa anteeksi minun paljot syntini." Sillä hänellä on laupeus ja myös viha, ja hänen kiivautensa pysyy syntisten päällä. Käänny viivyttelemättä Herran puoleen, äläkä lykkää sitä päivästä päivään. Sillä äkisti tulee Herran viha, ja rangaistuksen aikana sinä hukut. Älä turvaa vääriin tavaroihin, sillä ei sinulla ole niistä mitään hyötyä kovan onnen päivänä." Siir.5:1-8.

1.Ah, kuinka taivaan valtakunta niin monelle on halpa vaan.

He nukkuu syvää synnin unta ja noudattavat himojaan.

Ja askareissa maailman he unhottavat Jumalan.

4.Voi varokaatte, varokaatte, ettette saisi katua!

Nyt lahjaksi te kaiken saatte, on myöhä kenties huomenna.

On ovet kohta lukitut, nyt kiirehtikää, kutsutut.

5.Jos liian myöhään kolkutatte, ei ovi enää aukeekaan. Jos kuinka itkein valitatte, ei teitä enää kuullakaan. On monet häihin kutsutut, vaan harvat ovat valitut.

                        (vanha virsikirja 137)

Jo ammoin tiedettiin, että sisältö ratkaisee ja ihmisen motiivit ovat hänen ajatuksissaan. Niitä seuraavat teot. Pahuudella on kaivonsa ihmismielessä ja se on nähtävänä pienestä pitäen, eikä kukaan jalostu vanhaksi tulemalla - päinvastoin. Mutta Jumala on antanut avuksi Herran pelon. "Joka ei hartaasti pidä kiinni Herran pelosta, sen huone luhistuu äkisti. Kun seulaa pudistetaan, jäävät roskat jäljelle; samoin jäävät ihmisen saastat hänen ajatuksiinsa. Uuni koettelee savenvalajan astiat, ja ihmisen koetuskivi on hänen ajatustapansa. Miten puuta on hoidettu ilmaisee sen hedelmä, samoin sana ihmisen sydämen aivoitukset. Siir.27:3-6. On ihana olla hyvässä puussa oksana, Kristus-viinipuussa, pienenä oksana kantamassa hyviä hedelmiä.

Turmakoneen avuntarjonta oli oven takana, sisältä lukittu ovi esti avuntuojan pääsyn koneen ohjaimiin. Ihminen ilman Jumalaa toimii aina "oman koneensa" ohjaamossa itsekkäästi. Hän kuvittelee tekevänsä oikein, viisaasti, kun tekee ratkaisunsa järkensä ja tunteittensa pohjalta. Aikansa Jeesus koputtaa oven ja tarjoaa apuaan ennen lopullista tuhoa, äkkikuolemaa, mutta sitten ei hänen äänensä enää tavoita seikkailijaa, ja etsikkoaika on ohi. Mutta piru on jo perinyt omansa ja ottanut omavaltaisesti paikkansa samassa ohjaamossa ja Jeesuksen hylännyt kaveri ei kuuntele enää muita neuvonantajia. Piru on tullut vain tuhoamaan ja tappamaan, mutta valehtelee kaverille, että kohta olo helpottaa - polkaiset vain kaasua lisää? Pirulle kaikki äkkilähdöt ovat mieleen, kun on kysymys jumalattomista. Tarvitaan Jeesus ohjaamoon, muuten tuhoudutaan, muuten piru vie päin seinää liiskaten kuin hyttysen. Jos ja kun oma minä ohjaa konetta, se tuhoutuu varmasti, maailma terrorisoi sen, polttoaine loppuu, tai eksyt niin pahasti reitiltä, että joudut pimeyteen.

Herra on aina kutsunut joitakin tavallisia ihmisiä asioidensa hoitajiksi täällä alhaalla. Eräs sellainen oli israelilainen Eljakim (= Jumala nostaa t. korottaa). "Mutta sinä päivänä minä kutsun palvelijani Eljakimin, Hilkian pojan, ja puetan hänen yllensä sinun ihokkaasi, vyötän hänet sinun vyölläsi ja panen sinun valtasi hänen käteensä, niin että hän on oleva isänä Jerusalemin asukkaille ja Juudan suvulle. Ja minä panen Daavidin huoneen avaimen hänen olallensa; ja hän avaa, eikä kukaan sulje, ja hän sulkee, eikä kukaan avaa." Jes.22:20-22. Avain olalla on varsin suuri, koska sitä pitää kantaa olkapäällä, se on vallan merkki. Tarvitaan avain, että saadaan ovi auki, että voidaan pelastua. Hänellä on vyö, joka kuvaa totuutta, hänen ihokkaansa kuvaa Jumalan vanhurskautta. Kädessä oleva valta kuvaa Kristuksen sovitustyötä, jonka todisteena on naulanarpi hänen ranteessaan.

Eljakim on esikuva Jeesuksesta, joka kantaa avainta. "Ja Filadelfian seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Pyhä, Totinen, jolla on Daavidin avain, hän, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa: Minä tiedän sinun tekosi. Katso, minä olen avannut sinun eteesi oven, eikä kukaan voi sitä sulkea; sillä tosin on sinun voimasi vähäinen, mutta sinä olet ottanut vaarin minun sanastani etkä ole minun nimeäni kieltänyt." Ilm.3:7-8. Jeesuksen valta on rajaton, hän tekee niinkuin tahtoo. "Jos hän repii maahan, niin ei rakenneta jälleen; kenen hän telkeää sisälle, sille ei avata." Job 12:14. Kun sydämen ovi on auki, Jeesus tulee pelastajaksi, vapahtajaksi, pyhittäjäksi, lunastajaksi. Tämä uskovien jkoukko on vähäinen voimiltaan (mikros - pieni), siksi se oli kovin sopiva heijastaan suuren Vapahtajansa kunniaa täällä ajassa. Yksityinen uskova voi olla sairas, köyhä, avuton, mutta siunattu oven avaajan voimalla. Hän elää Jeesuksen kanssa, edessä, seurassa.

Tämä otti Herran sanasta vaarin (tereo - seurata, noudattaa, säilyttää, varjella, säästää, vartioida). Se tarkoittaa uskollisuutta Raamatulle, kirjoitetulle Jumalan ilmoitukselle ja sen myötä kaikille, jotka sitoutuvat Herraan ja hänen sanaansa. Sillä jokainen uskossaan rehellinen Herran oma joutuu joskus sanan edessä tosi tiukoille ja parannuksen paikalle, ja näissä kisoissa sankareita on vain vähän, tai oikeastaan vain yksi ainoa - Jeesus. Siksi ovi avoinna on suuri tulevaisuus Kristuksen askelissa, valossa, totuudessa, armossa ja uskossa.

Jeesus kehuu uskoviaan, etteivät kieltäneet (kieltää, kiistää, sanoutua irti) Jumalan nimeä. Jumalalla on monta eri nimeä Raamatussa, mutta meidän kannaltamme tärkeimpiä ovat Isä, Poika ja Pyhä Henki, mutta erityisesti Jeesus, Kristus, Vapahtaja, Immanuel (Jumala meidän kanssamme), Messias, ja Herra. Kun siis uskovan koetuksenpäivä koittaa, hän joutuu ihmisten edessä tunnustamaan uskonsa Jeesukseen, muuten hänestä tulee kieltäjä. Se ei ole saarnaamista, vaan valonsa näyttämistä pimeille. Tätä voi kokeeksi tehdä esim. sukukokouksessa, -tapaamisessa, harrastekerhossa, työkavereiden joukossa, naapurien kanssa, tuntemattomien kauppiaiden ja ostajien yhteydessä, urheilussa, politiikassa, kesämökillä, pankissa. Joskus mykkyyden henki vaivaa niin uskovaa, että kaikesta muusta tulee juttua sujuvasti, muttei uskosta Jeesukseen? Oliko siis Jeesus niin hävettävä? Nämä mainitut Filadelfia-kaverit olivat selvinneet tästä testistä voittajina, he saivat Herran tunnustuksen.

Suhteemme Jeesukseen on aivan keskeinen tulevaisuutemme suhteen. Jos Raamattu tulee rakkaaksi ja siihen suhtaudutaan Jumalan sanana, siitä seuraa uusi ihmeellinen elämä Herran seurassa. Myöskään maailmassa tapahtuvat myrskyt, järistykset ja kuolemat eivät ole uskovalle tuhoksi. Jeesus tulee takaisin ja vie omansa taivaan kotiin. Jumalankin kärsivällisyys loppuu kerran ja ihmiskunta saa tuomionpäivän, Herran vihan päivän. Siksi uskovan on syytä tarttua Herran kärsivällisyyden sanaan. "Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat." 3:10. Siinä Raamattu käyttää sanaa hypemone, joka merkitsee kestävyyttä ja kärsivällisyyttä. Sanaa käytetään puhuttaessa ahdingosta ja vastoinkäymisistä. Tuo pieni hypo-etuliite tarkoittaa alle jäämistä. Siinä on Jumalan ihmisen luottamus, joka lepää Kristuksen uskollisuuden varassa ja jaksaa odottaa.

1.Ken noin sydämellesi kolkuttaa Illan tullen? Ken hellästi lääkettä tarjoaa näin tuntosi tuskihin sulle?

5.Siis aukaise hälle, ken kolkuttaa vielä kerran, niin sielusi rikkaimman aarteen saa ja kruunun sä saat luona Herran!

                 Lina Sandell-Berg (1832—1903)

Oi, Herra, kuinka monet sulkeutuvatkaan pimeyteensä ilman sinua, hylkäävät pelastuksen ja vapautuksen synneistään, sinun ristinsovituksesi, sinuun uskovat lähimmäisensä. Kuinka monen reittikone on menossa kohti äkkikuolemaa suuressa sokeudessa, mykkyydessä ja valheessa. Sielunvihollinen teurastaa sinun lunastamasi ihmiset, auta meitä, Kristus! Kulje tänään kolkuttamassa sydänten ovilla, vielä kerran, jos joku herkistyisi avaamaan sinulle, kuulemaan ääntäsi ja kutsuasi, taipuisi Isäsi tahtoon.