Ryhdikkäitä ja raihnaisia

Istuin rappusilla lämpimänä kesäpäivänä ja vedin vähän henkeä töitteni lomassa. Valkoisia pilviä lipui horisontissa sinistä taivasta vasten. Hiljainen tuulenvire heilutti hiushaiveniani. Olin ostanut muurahaismyrkkyä rajoittaakseni näiden populaatiota leviämästä rakennukseen. Niitä hiippaili siinä silmieni alla jokunen silläkin kertaa. Tiputin purkista muutaman kerran valkoisia murusia muurahaisten kulkureitille. Pian tuli yksi terhakka yksilö ja huomasi tarjolla olevat murut, se kiersi muutaman kierroksen siinä paikalla ja otti sitten yhden tällaisen mukaansa ja lähti kuljettamaan sitä ties minne? Luin purkin päältä ohjeen, jossa sanottiin, että nämä muruset tappavat populaation tehokkaasti, kun ne joutuvat pesään. Ei kun vaan odottamaan myrkyn vaikutusta. Mietin sitten tämän onnettoman kaverin mainetta, kun porukalle valkenee jossain vaiheessa, että yksi kurja osoittaessaan olevansa vahva onkin roudannut pesään kuolettavaa myrkkyä koko porukan pään menoksi.

Millaista heikkoutta sitä on opeteltava kestämään ja ymmärtämään pitkän elämän aikana, ja kun siitä ei tiedä nuorena juuri mitään? Nuori terve ihminen katsoo ohikulkevaa kumaraista, ontuvaa vanhusta säälien. Hän ajattelee, että tuommoiseksi hän ei tule koskaan, siitä hän pitää huolen elämän hallinnalla, terveellisten elämäntapojen avulla, ulkoilemalla, syömällä terveellisesti ja kohtuu kaikessa asenteella? Mutta eräänä päivänä hänkin huomaa olevansa vanha ja raihnas, kroppa riutuu ja sieltä sun täältä kolottaa, pistää ja jomottaa. Hänellä on jatkuva tarve päästä istumaan, kun jalat eivät enää jaksa kantaa nuoruuden innolla. On päästävä istumaan penkille, autoon, bussiin, junaan, puistoon, lehterille, kaupan ostoksien välissä, kirkossa, odotushuoneessa. Istuessa olo helpottuu ja mieli lepää. Siinä voi sitten istuessaan arvioida ohikulkijoiden kuntoa?

"Ja Jeesus vaelsi kaikki kaupungit ja kylät ja opetti heidän synagoogissaan ja saarnasi valtakunnan evankeliumia ja paransi kaikkinaisia tauteja ja kaikkinaista raihnautta."Matt.9:35. Siinä on sana malakia - se merkitsee ruumiin heikkoutta ja raihnaisuutta. Tällaisia ihmisiä Jeesus kohtasi ja auttoi. Kaikki kurjat kokivat olevansa silloin lähellä Herraa, he tunsivat hänen kosketuksensa, kun hän rakastavasti paransi heitä. Siihen joukkoon on nykyisin minunkin helppo samaistua, raihnaisten reservijoukkoon, ruutiukkoihin ja eilispäivän sankareihin, joilla riittää muistoja ja kertomuksia, muttei juurikaan kantokykyä.

Herran luo voi tulla missä kunnossa tahansa, eikä tarvitse esittää mitään. Jumala tietää ja näkee kaiken, ei häntä voi pettää. Silloin oli eturivi kirkossa näitä ehtoopuolen sankareita ja hämärän veikkoja, vaivojensa vankeja ja sairauksiensa uuvuttamia ihmisiä. Pitää myös muistaa, ettei siihen aikaan ollut apteekkia eikä terveyskeskuksia (kauhea sana muuten, kun ei kukaan terveenä mene vastaanotolle?!) Ei ollut buranaa, eikä diapamia, ei pensiliiniä eikä kortisonia, ei sytostaatteja, eikä nitroja. Jos näitä ei olisi tänään käytössä, paljon kansaa kuolisi kohta samalla istumalla. Ennen vanhaan eläkeikä laskettiin vanhenevien ihmisten kuolemisprosentin mukaan siten, että puolet kansasta ei elänyt niin kauan kuin eläkkeelle pääsy edellytti ja pitemmän iän saavuttivat ani harvat, jotka pystyttiin kyllä rahoittamaan eläkejärjestelmällä. Nyt on tilanne toinen ja elinikä on kasvanut, hoidot parantuneet ja nyt vanhaa väkeä on vaivaksi asti kaikkialla. Työssä käyvien pitäisi maksaa tämän porukan elatus siirretyllä eläkkeellä.

Kun kuuntelemme toisten ihmisten kertomuksia heidän elämästään tuntuu luonnolliselta verrata itseään samaan tilanteeseen. Vertaaminen on kuitenkin arveluttavaa, koska olemme kovin erilaisia voimavaroiltamme ja ymmärrykseltämme. Heikolla uskolla on vaikea kohdata mitä tahansa uhkaa, vaaraa ja ongelmaa, mutta heikko ihminen pärjää vahvalla uskolla, sillä hänellä on suuri Jumala.

"Emme tahdo, veljet, jättää teitä tietämättömiksi siitä ahdingosta, missä olimme Aasiassa. Vaikeutemme olivat niin suuria, ylivoimaisia, ettemme enää uskoneet selviävämme hengissä." 2.Kor.1:8. Olisi mukava ajatella, että uskovaisuus olisi hyvien kokemusten keräämistä ja ihmeestä toiseen liihottamista, mutta arki on yleensä karua erämaata, ja vaivalloista puurtamista sangen tavallisissa asioissa. Mistä siis tulee ylivoimaisuus ongelma-asioihin, milloin koemme ne yli voimien käyväksi? Eikö tuo kaikki ole meidän sielumme kokemus, kun siihen vielä yhdistyvät ruumiilliset kivut. Vaikeudet nakertavat koko ajan uskoa, ja ihminen huokailee kärsimyksissään ihmetellen, ettei Jumala tunnu tekevän mitään helpottaakseen rakkaan lapsensa oloa? Niinpä siinä sitten haetaan apuun ystävät ja kylänmiehet, esirukoilijat ja sananpalvelijat, että tulisi muutos vaivoihin. Eikä siitä ole pitkä matka kääntyä etsimään apua myöskin vääristä lähteistä, inhimillisen viisauden kaivoilta, kaikenlaisilta puoskareilta ja kallonkutistajilta. Sitten saattaa ryysätä siihen joku vaivojen ammattiauttaja, joka sanoo, että suurin menetys ihmiselle on menettää itse itsensä. Voi pyhä yksinkertaisuus, sehän juuri onkin suurin focus kristillisyydessä, että pitäisi kuolla, että voisi elää. Mutta kun ei halua kuolla itselleen ja menettää kaikkea Kristuksen tähden, ei saavuta mitään.

Elämän vaikeudet tulisi voida kohdata kristittyinä pukeutuneena Kristukseen kuten Raamattu kehottaa. ”Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet." Gal.3:27. ”vaan pukekaa päällenne Herra Jeesus Kristus, älkääkä niin pitäkö lihastanne huolta, että himot heräävät."Room.13:14. Uskovan pitäisi olla varautunut ja varustautunut siihen, että kulman takana kohtaavat uudet haasteet ja vihollinen tekee kaikkensa pudottaakseen uskovan kanveesiin. Siksi sana ohjaa meitä pukeutumaan Jumalan sota-asuun. "Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet." Ef.6:11. Tarvitsemme suojaksemme Jumalan ominaisuuksia, lahjoja ja edellytyksiä kulkiessamme läpi tämän vaivojen maan. Eikä vain suojavarustuksiin turvautuen, vaan myös hyökkäämällä Jumalan sanan ja rukouksen asein vihollisen linnakkeita ja sidonnaisuuksia vastaan.

Ystäväni, Pentti oli rautakaupan myyjä Kangasniemellä. Näin hänet lähes aina ollessani siellä julistusmatkoillani, joskus vierailin hänen kodissaan. Hän oli valoisa uudestisyntynyt uskonveli, joka pärjäsi hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Hän oli saanut sydämelleen miestenpiirin vetämisen seurakunnassa ja oli siinä vuosikaudet uskollisesti. Hän kertoi, että kerran kauppaan tuli hätääntynyt mies, joka halusi tulla uskoon. Pentti oli uuden haasteen edessä seisoessaan tiskin takana kuunnellen miestä. Hän ehdotti sitten, että mies tulisi illalla miesten raamattupiiriin. Mutta se ei sopinut miehelle, vaan hän halusi asiat kuntoon Jumalan kanssa välittömästi. Niinpä Pentti piti pienen raamattutunnin siinä tiskin ääressä miehelle siitä, mistä tässä kaikessa on kysymys ja mikä on Jumalan tahto ja lupaus. Kerrottuaan Jeesuksesta ja tämän Golgatalla tapahtuneesta sovitustyöstä, joka koskee koko ihmiskuntaa, Pentti laski kätensä miehen olalle ja julisti hänen syntinsä anteeksi annetuiksi. Mies alkoi kyynelehtiä ja tuli hiljainen hetki. Sitten Pentti kysyi myyjän tavoin, että mitä muuta saisi olla. Myöhemmin hän muisteli tapausta sanoen, että ensin hän antoi ilmaiseksi nimittäin armoa ja sitten vasta myi nimittäin talon tavaraa.

Raihnas ei ole näyttelykelpoinen, ei itsekään ole halukas esittelemään itseään. Päinvastoin, hän viihtyy mieluummin taustalla, piilossa, poissa näkyvistä. Hänen vaivansa, kolotuksensa, kipunsa ja näkyvät rajoitteensa tuovat häpeän tunteen: Tuskin pystyn seisomaan suorassa ihmisten edessä, tai, miten voisin olla niin, ettei minun vajavuuteni, raihnaisuuteni tulisi näkyviin?

Roomassa istui vankilassa yksinäinen uskova, vanha mies, joka kirjoitti Raamattua. Hänen elämänsä oli jo loppusuoralla ja hän tiedosti sen. Muutamia uskollisia uskonystäviä lukuun ottamatta häntä eivät suuret kansanjoukot kaivanneet, se tulisi tapahtumaan vasta hänen kuolemansa jälkeen kaksituhatta vuotta myöhemmin, kun hänen muistonsa oli museoitu. Hän kirjoitti: "Tuo minulle päällysviitta, minkä jätin Trooaaseen Karpuksen luo, ja kirjat, ennen kaikkea pergamentit." 2.Tim.4:13. Kaksi tärkeää asiaa, toinen ruumista koskeva, toinen sielua koskeva. Kylmässä vankilassa lisä peite oli tarpeen ja hengellisen elämän ylläpitämiseksi hän kaipasi Jumalan sanaa. Varsin tärkeä huomio ja asioiden tärkeysjärjestys. Tuo "ennen kaikkea" (kreik. malista – eniten, varsinkin) ilmaisee sen, kuinka suuri Jumala hänellä oli, kuinka rikas uskon elämä hänellä oli Jeesuksessa, kuinka hoitavaa Herran Hengen vaikutus oli elämässä kurjuuden keskellä. Raihnaisuuden keskellä voi olla rikas ja onnellinen, kun saa olla Herran oma. Siinä Jumalan sylissä on ikuisen rakkauden keinussa ja aika pysähtyy.

Kiitos Herramme, että välität meistä, kun muut eivät välitä ja jaksat olla kanssamme ja kuunnella meitä silloin, kun meillä ole ketään muuta, jolle voisimme puhua. Kiitos, että tulet luoksemme, kun olemme raihnaisia. rikkinäisiä, puutteellisia ja avuttomia. Jeesus, tule meidän kaupunkiimme ja paranna sairaat ja raihnaiset ihmiset. Julista meidänkin kaupungissamme evankeliumia ja opeta meitä sanasi kuuliaisuuteen ja käytäntöön. Auta uskovia kieltämään itsensä, jättämään omat tarpeensa haltuusi, turvautumaan kaikessa sinuun, pukeutumaan sinuun ja Jumalan sota-asuun, valmista kansasi taisteluihin ja erämaavaelluksen karuuteen ja kuivuuteen. Avaa meidän uskonsilmämme näkemään, miten raihnaisia olemme itsessämme, olemuksessamme, mutta millaiset näyt meillä on sinussa, millaisen tulevaisuuden ja toivon olet testamentannut meille ristinkuolemasi ja ylösnousemuksesi kautta.

Likellä Herraa

Juttelin Turun Martin kirkossa Sanan ja rukouksen illassa Lennart Saaren kanssa. Hän oli hiljattain parantunut aivan ihmeellisesti syövästä. Hän kertoi kokemuksiaan sairasajastaan ja että hänen maksastaan oli leikattu pois 70 % ja samalla 3,6 kiloa syöpää, joka taitaa olla lajissaan Suomen ennätys? Näiden vaiheiden kautta hän oli ollut lähellä Herraa ja saanut kokea monia rukousvastauksia, esirukoilijoitten apua vaivoissaan ja hänelle oli avautunut monia tilaisuuksia todistaa uskostaan sairaalassa. Hän oli hyvin valoisa ja iloinen tavatessamme. Ajattelin, että hän on saanut olla lähellä Herraa, ehkä lähempänä kuin terveenä ollessaan? Lieneekö niin, että moni uskova pyytää päästä lähelle Herraa ajatellen, että se tuo mukanaan suuren menestyksen ja siunauksen ulkoisesti? Mutta sitten käykin niin, että Jumala antaa ihmiselle siunauksia syvyydestä kärsimyksen koulussa?

 

Erään ystävän kello kävi vastapäivään....

Lina Sandel kirjoitti laulun, jossa rukoillaan Jeesuksen läheisyyttä, syvenevää uskonelämää ja Jumalan vaikutusta elämään. Siinä on hienosti tajuttu tämän rukouksen rikkaus ja vaiva, emme voi rukoilla vain onnea ja mukavaa, koemme myös kärsimystä ja koetuksia kulkiessamme Jumalan tietä. "Lähemmä, oi Jeesus, sinua, Lähemmä sä vedä minua. Armossasi päivä päivältä Luoksesi mua vedä lähemmä!….. Lähemmäksi, vaikka veisit mun Alle ristin, vaivan, taistelun. Näin mun itsees sidot uudestaan, Irrottaen kahlehista maan…... Lähemmäksi, vaikka kaita tie Yönkin varjoin kautta minut vie. Mitä tarvis lienee, tee se vaan, Lähemmä jos saat mun taipumaan…... Lähemmäksi, Jeesus, haavojas! Ja kun koittaa päivä autuas, Uhkuu sydän samaa säveltä: Sinua, oi Jeesus, lähemmä!

Siinä oli kirjoittanut nuori puhdas ja aatteellinen ihminen, mutta aikanaan hänkin oli vain ahdas ja puutteellinen. Emme me kuitenkaan voi etukäteen ymmärtää ja vielä vähemmän tuntea elämän vaivoja ja lihaamme musertavia kokemuksia. Ne kuitenkin jo kolkuttavat odottaen vuoroaan. Kristukseen juurtuminen on välttämätöntä ja se on jatkuvaa oppimista salatusta Jumalasta.

Aikoinaan 60-luvulla hippimusikaali Hairin tuottanut kotkalainen Reijo Paukku kertoi lehtihaastattelussa saaneensa ortodoksisuudesta Jumala-uskon, vaikkei se ole juuri mitenkään vaikuttanut hänen elämäänsä. Haastattelussa kävi ilmi, että käsitys iankaikkisuudesta on täysin pielessä.

- Opin jo lapsena uskomaan Jumalaan enkä ole missään vaiheessa epäillyt hänen olemassaoloaan. Itse asiassa en olisi päässyt tekemään Hairia, jos en olisi ollut mukana ortodoksisessa kirkossa. Yksi pappi ehdotti, että tekisin näytelmän ortodoksisen kirkon kulttuuripäiville….. ja niin tapahtuikin.

Kuoleman jälkeisestä elämästä hänellä on epämääräinen käsitys: - Jos jotain on olemassa, joudun todennäköisesti sinne alempaan paikkaan, kun olen tehnyt aikanaan niin riettaita esityksiä. Eiköhän siellä huudella "lisää puita pesään, Paukku on tulossa".

Kääntymättömien ihmisten vitsivarastoon kuuluvat poikkeuksetta taivas ja helvetti, joista he tietävät sen verran, kun kaverit ovat kertoneet - ja se ei ole paljon, vain eräänlaista katuteologiaa. Murheellista, että koko ihmiselämä menee hukkaan kaikkineen tekoineen, puheineen, ajatuksineen, rahoineen, omaisuuksineen, ystävineen, harrastuksineen, kokemuksineen ja kaikki se hyvä, mitä Kristus on tehnyt heidän hyväkseen karkaa käsistä. He eivät koskaan päässeet lähelle Jeesusta, ei eläissä, eikä kuoleman jälkeen. Voi, voi. Ei turhaan ole kirjoitettu: "Voi teitä, jotka nyt nauratte, sillä te saatte murehtia ja itkeä!" Luuk.6:25. Kuoleman jälkeen osat vaihtuvat, kääntymättömät kärsivät ikuista rangaistusta ja paljon kärsineet Kristuksen omat ovat nostetut arvoon ja kunniaan, iloon ja rauhaan. Alistetut ylennetään ja halveksitut viedään kirkkauteen.

 

Juurtuminen pitää pystyssä - myrkyissäkin

Voiko olla onnellisempaa kansaa, kun että heidän johtajansa on uskossa ja rukoilee Herraa koko porukan puolesta. Tämä on äärimmäisen harvinaista, sillä täällä ei yleensä pääse vaikuttajiin muuta kuin pyrkyrit, valehtelijat ja itsekeskeiset ihmiset. Sitä sanotaan sitten painokkaasti tasa-arvoksi ja politiikka elää tästä. Vallanpitäjät ovat aina sujuvasti takinkääntäjiä, jotka löytävät pukuvarastostaan aina aikaan sopivan muotiasun. Mutta kerran oli Israelissa kuningas, joka opetti ja rukoili Herran Hengessä kansan parhaaksi:

"Ja olkoot nämä minun sanani, joilla minä olen armoa anonut Herran edessä, päivät ja yöt likellä Herraa, meidän Jumalaamme, että hän hankkisi oikeuden palvelijallensa ja kansallensa Israelille, kunkin päivän tarpeen mukaan, niin että kaikki maan kansat tulisivat tietämään, että Herra on Jumala eikä muuta jumalaa ole. Ja antautukaa te ehyin sydämin Herralle, Jumalallenne, niin että vaellatte hänen säädöksiensä mukaan ja noudatatte hänen käskyjänsä samoin kuin nytkin." 1.Kun.8:59-61.

Ehytsydämisyys on suuri uskonsalaisuus, jossa Herra on suuri, kunnioitettava ja kaiken keskus, jossa hänen sanansa on elämän arvo ja jokapäiväinen taivaallinen leipä. Tämä tietoisuus auttaa uskovia lähestymään Jumalaa. Uskova ei vain puhu, hän myöskin pyrkii kuuntelemaan ja toimimaan sen mukaan.

Kristillisyyden haalistuessa yhteiskunnassa luopumus alkaa kasvaa ja Raamatun sanasta luopuminen lisääntyy. Tämä taas heikentää ennestäänkin heikkoa totuuden ja armon sanoman ilmestymistä, koska todistajat vähenevät ja seurakunnat keskittyvät toisarvoisiin toimiin. Mutta siellä joukossa on aina niitä, jotka kaipaavat elävää Jeesusta ja hänen kohtaamistaan, kuulla hänen ääntään, saada olla hänen seuraajanaan arjessa ja ajassa. "Niin Mooses sanoi Aaronille: "Tämä tapahtuu Herran sanan mukaan: Niissä, jotka ovat minua lähellä, minä osoitan pyhyyteni ja kaiken kansan edessä kirkkauteni." - Mutta Aaron oli ääneti."3.Moos.10:3. "Lähellä on Herra niitä, joilla on särjetty sydän, ja hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli."Ps.34:19. "Mutta minun onneni on olla Jumalaa lähellä, minä panen turvani Herraan, Herraan, kertoakseni kaikkia sinun tekojasi." Ps.73:28. "Herra on lähellä kaikkia, jotka häntä avuksensa huutavat, kaikkia, jotka totuudessa häntä avuksensa huutavat." Ps.145:18.

Kysyn tässä itseltäni, milloin olen siis likellä Herraa? Ja huomaan, että se on tapahtunut silloin, kun kaikki muu, ajallinen, materia ja muu luotu on ollut toisarvoinen ja jäänyt taka-alalle. Se on tapahtunut silloin kun olen rukoillut sydämestäni Vapahtajaa etsien ja kaivaten; ja se on usein juuri niinä hetkinä, jolloin olen kärsinyt lihassa ja ollut nälkäinen hengessä; se on ollut murheiden päivinä ja pimeinä tunteina. Onko siis inhimillisesti vaivatonta Kristuksen läheisyyttä olemassakaan, onko olemassa oikotietä tähän onneen? Voiko kukaan uudestisyntyä ilman kipua ja ahdistusta, taistelua ja luopumista? Onko Jumalan valoa tullut ilman, että olisi itse huomannut olleensa pimeässä? Onko jumalallista viisautta koettavissa ilman, että ymmärtää olevansa tyhmä ihminen? Onko taivaallista rauhaa ammennettavissa ilman, että oma levottomuus kouristaa sisintä? Onko olemassa ihanaa Jumala-yhteyttä ilman, että se ilmenee suuressa yksinäisyyden hetkessä?

Eikö useinkin ihmiselle tule mieleen ajatus, ettei Jumala hänestä välitä, tai muista häntä, eikä välitä hänen rukouksistaan ja pyynnöistään? Eikö usein ole mielessä, että paremmat ja onnistuneemmat, pyhittyneemmät, nopeammat ja reippaammat uskovat saavat palkkansa jo täällä menestyksen muodossa; heille annetaan hyvät puolisot, kiltit lapset, hienot asunnot, kunnon työpaikat, ystävälliset naapurit, satoisat puutarhat, paremmat autot, ja kukkasetkin näyttävät kukkivan komeammin heidän parvekkeillaan? Eikö usein mietitä, että fiksut uskovat ovat terveitä ja hyvinvoivia, mutta minä kidun ja kärsin särkyjen ja kolotusten luolassa, itkujen ja murheiden kuopassa? Eikö ole tavallista funtsia, että omat hylkäämiskokemukset ja syrjään sysäämiset ovat vain seurausta minun halvasta ja vaatimattomasta henkilöstäni, joka ei kelpaa juuri kenellekään? Eräänlainen pohjalukema tästä tuumailusta päätyykin päätelmään, että vaikka minä kuolisin, ei se tuntuisi missään, eikä kukaan minun poismenoani kuitenkaan surisi?

Mutta onko sillä väliä, mistä sitä tullaan tai mistä ponnistetaan seuraavalle asemalle? Onko sillä väliä millaiset suorituspisteet meille annetaan ympäristön taholta? Onko sillä väliä mitä ihmiset meistä ajattelevat ja sanovat?

Joskus, Herra, on niin vaikea elää uskossa ja sinä tunnut olevan kovin kaukana. Joskus en kuule ääntäsi ja kaikenlaiset häiritsevät maailman äänet pyrkivät vetämään minua poispäin sinusta.

Haluaisin, Jeesus, aina elää likellä sinua ja sanoa Paavalin tavoin: "ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni." Gal.2:20. Jos en siis tunne pääseväni lähelle sinua, ja pyrkimykseni uskossa kariutuu inhimillisyyden rantakiviin, vallitseviin ihmismielipiteisiin, helmasynteihin ja heikkouksiini, niin tule sinä luokseni, sydämeeni, elämääni. Katso, Herra, taivaastasi puoleeni ja asu minussa, tule kotiini, tule arkeeni, tule askeleihini, tule sanoihini, tule valintoihini, että aina voisin elää likellä sinua uskossa täällä ajassa ja kerran näkemisessä luonasi taivaskodissa.

Herra on oleva koko maan kuningas

Kävin ensimmäisen kerran Israelissa kolmekymmentä vuotta sitten saatuamme vähän rahaa ennakkoperintönä sukulaisilta. Olimme köyhiä, eikä meillä olisi ollut varaa muuten sellaiseen matkaan. Pentti Holi oli matkan johtajana ja tulkkina. Kaikki kokemamme oli uutta ja ihmeellistä. Mutta sen jälkeen olot siellä ovat muuttuneet monella tavoin. Mutta silloinkin oli pakahduttavan kuuma ilma, sillä oli kesäaika. Tämä pieni maa-alue on käynyt kovia taisteluja olemassaolonsa aikana ja tulee käymään edelleen, siitä pitävät huolta erilaisten sotilaalliset ryhmät, jotka häärivät sen vaiheilla ja ympäristössä. Maa elää paljolti turismista. Turistit käyvät katsomassa historiallisia paikkoja, jotka on kerrottu Raamatussa ja monelle riittävät mielenkiinnon tyydytykseksi pelkät kivet, muurit ja kaivaukset. Mutta Raamatun elävän sanan kautta voi uskossa siirtyä katsomaan myöskin tulevia tapahtumia, jotka ovat pian edessä.

Uskovien suhde Israeliin on vaihteleva; on niitä, joiden mielestä kaikki juutalaisten tekemiset ovat itsessään pyhiä ja kaikki muiden kansallisuuksien teot itsessään pahoja. On niitä, joilla tämä alue on historiansa tähden mielenkiintoinen, mutta sillä ei ole mitään tekemistä nykypäivässä. Sitten on niitä, jotka tekevät kauppaa ja pitävät maata mielenkiintoisena bisneksien tähden. Tähän sarjaan kuuluvat myös monet ryhmämatkojen järjestäjät. On ihmisiä, jotka tulevat tänne työskentelemään kibbutsissa, puolustusvoimissa ja sairaanhoidossa. Tänne tulee retkeilijöitä ja seikkailijoita ajankulukseen. On sellaisiakin, jotka kokevat tehtävänsä esirukoilijoina tukea Israelia sen olemassaolossa. On uskovia, jotka odottavat ihmettä, että kalliomoskeijan tilalle rakennettaisiin Herran temppeli taas kerran ja kaikki perinteiset lain määräämät uhrimenot palautettaisiin takaisin. Uskovat käyvät itkumuurilla tavan mukaan ja esittävät siellä omat pyyntönsä Herralle.

Olen Israelissa käydessäni ihmetellyt sen suuria vastakohtaisuuksia, jotka näkyvät kaikkialla suurina ongelmina. Useat eri kansallisuudet kansoittavat maata, juutalaisten ja arabien välinen jännite maan omistuksesta on arkipäivää. Kaikkialla on sotilaita, jatkuvasti tapahtuu veritekoja ja eletään sotatilassa. Israel on lukuisten arabikansojen puristuksessa kovin yksin.

Kansa on varsin sekalainen. Monet ulkomailta maahan tulleet ihmiset ovat sidottuja synteihinsä ja maailmallisuuteen, perkeleen petoksiin ja he elävät moraalisesti väärin ja Raamatun vastaisesti. Mutta he vähät välittävät siitä. Heillä on myös muistuttajansa, sillä mustiin pukeutuneet ortodoksijuutalaiset pitävät ääntä itsestään ja oikeaksi katsomistaan asioista. Sapatteina kaupungit hiljenevät, eikä työn ääntä kuulu mistään.

Entisen Neuvostoliiton alueelta on tullut maahan runsaasti väkeä vuosien aikana ja se on nykyään yli miljoonan luokkaa. Jumalan sanan lupauksien mukaan kansaa tulee Israeliin kaikkialta, mutta erityisesti mainitaan pohjoisesta tulevat ihmiset. Olen tavannut heitä ja kuunnellut monia erilaisia tarinoita, miten asiat ovat kulkeneet itse kunkin kohdalla, että uusi asuinpaikka on tullut Israelin maahan. Raamatun profetiat toteutuvat joka päivä.

Sakarian kirjassa on erikoinen profetia sen viimeisessä luvussa, jossa ennustetaan suuria tapahtumia Israelissa, mm. öljymäen halkeaminen kahtia. Luonnonmullistukset viittaavat suuriin ulkoisiin muutoksiin, jotka tulevat sekä alhaalta että ylhäältä. "Sinä päivänä ei ole valoa: loistavat tähdet sammuvat. Se on oleva yhtämittaista päivää - Herralle on se tunnettu - ei vaihdu päivä ja yö; ja ehtoolla on oleva valoisaa. Sinä päivänä elävät vedet virtaavat Jerusalemista:…" Sak.14:6-8. Hengellisesti ajatellen tähdet viittaavat evankelistoihin ja Jumalan sanan julistajiin, ja auringon valon sammuminen siitä kanavasta kuvaa julistetun Jumalan sanan vaikutukseen kansan keskuudessa. Sitten kuitenkin koittaa yhtämittainen päivä, joka kuvaa juutalaisten keskuudessa ilmenevää hengellistä herätystä. Jerusalem on Jumalan seurakunnan vertauskuva, Jumala toimii seurakuntansa kautta. Voimme nähdä, että pakanoiden osuus Israelin evankelioimisessa on tuleva päätökseen ja suuri herätyksen aika kohtaa omaisuuskansaa suuren ahdistuksen keskellä. Ehtoo kuvaa aikajakson loppuosaa ja ilmaisee sen, kuinka tarkka on Jumalan aikataulu.

"Herra on oleva koko maan kuningas. Sinä päivänä on Herra oleva yksi ja hänen nimensä yksi. He asuvat siellä, eikä vihitä sitä enää tuhon omaksi, ja Jerusalem on oleva asuttu, oleva turvassa." Sak.14:9,11. Jeesuksen hallintavalta puhuu meille evankeliumin voittoa ja Jumalan hallintavaltaa yli kaiken. Tänään Israelissa ei ole kuningasta, mutta silloin on. Jumalan tunteminen tulee kohtaamaan koko kansaa ja kaikki paikalliset keskittyvät silloin Vapahtajan olemukseen ja hänen pelastustekoonsa Golgatalla. Uusi elämä on kuin uusi ihmeellinen pelastuksen päivä, joka on heidän osanaan. Paljon kärsinyt ja monissa koettelemuksissa koeteltu kansa, kansoista palaneet löytävät lepopaikan ja turvan Jumalan lupausten mukaan. Seurakuntaa ei voi hävittää, vaikka vihollinen on sitä yrittänyt kautta aikojen hyökkäämällä ja oveluudella.

Profetian valossa näemme suuren sodan, jossa tullaan käyttämään mitä kauheimpia aseita, ydinaseita, kemiallisia aseita ja kaikkea raakuutta. Tämä tulee kohtaamaan niitä kansoja, jotka nousevat Jumalan säätämystä vastaan, joiden kohteena on ollut Israel ja Jumalan seurakunta. Tämäkin profetia on vuosituhansia vanha, ei siihen aikaan ole tiedetty vielä mitään nykyajan tuhoaseista, mutta nyt se vain ajan kysymys, koska kaikki tämä tapahtuu? "Ja tämä on oleva vitsaus, jolla Herra rankaisee niitä kansoja, jotka sotivat Jerusalemia vastaan: hän mädättää siltä kansalta lihan, kun se vielä seisoo jaloillaan, sen silmät mätänevät kuopissansa, ja sen kieli mätänee sen suussa. Sinä päivänä on tuleva Herralta suuri hämminki heidän sekaansa, niin että he käyvät kiinni toinen toisensa käteen ja toisen käsi kohoaa toisen kättä vastaan…..Samoin on vitsaus kohtaava hevosia ja muuleja ja kameleja ja aaseja ja kaikkea karjaa, mitä niissä leireissä on - samankaltainen vitsaus. " Sak.14:12-13,15. Kaikki sotilaallisuus menee silloin sekaisin ja hyvin koulutetut joukot tuhoavat toinen toisiaan. Hallintavalta on taivaasta ja sieltä sanellaan asioiden järjestys ja suunta. Kaikenlainen inhimillinen voima, järkeily ja sählääminen saavat silloin tylyn lopun, Jumala pistää pisteen ihmisten sekoiluun. Eläimiä kohtaava tuho ilmaisee ydinsaasteiden ja muiden myrkkyjen aiheuttaman massatuhon, joka vaivaa ympäristöä. Jumalan tuomiot kohtaavat maata ja on tuleva rangaistuksen aika. Tämä on kuitenkin vain ajallinen rangaistus ja vielä suurempi tuomio on tulossa, kun kaikki kansat kootaan Herran eteen ja monen tuomitun paikka on iankaikkisuus tulijärvessä.

Nykyään ei tunnu olevan juuri mikään pyhitetty Herralle ja näyttää siltä, että ihmiset sotkevat kaiken hengellisesti arvokkaan. Kun joku pelastuu ja tulee uskoon, on kohta suuri joukko kääntymättömiä pyrkimässä viemään hänet takaisin kuralätäkköön ja maailman saastutuksiin mukaan. Pimeyden veikot tarttuvat häneen kuin takiaiset ja kuka jaksaa taistella uskossa ja rukouksessa Kristus-kalliolla seisten, hän selviää. "Sinä päivänä on oleva hevosten kulkusissa kirjoitus: "Pyhitetty Herralle." Ja padat Herran temppelissä ovat uhrimaljain vertaisia, jotka ovat alttarin edessä. Ja jokainen pata Jerusalemissa ja Juudassa on oleva pyhitetty Herralle Sebaotille, ja kaikki uhraajat tulevat ja ottavat niitä ja keittävät niissä. Eikä ole enää sinä päivänä yhtään kaupustelijaa Herran Sebaotin temppelissä." Sak.14:20-21. Jumala on säätänyt temppelin (Jeesus) ja pyhät esineet (uskovat) palvelemaan häntä, mutta maailmassa on aina vallalla tuo Belsassarin henki (Dan.5.), joka haluaa pilkata Jumalaa ja nauttia oman viininsä (maailman viisaus) näistä astioista. Heille onkin suuri huvi, kun saavat alistaa uskovan tekemään tahtoansa ja luopumaan kutsumuksestaan. Ja tätä riittää lukuisissa uskonnollisissa piireissä, varsinkin niiden sieluissa, jotka eivät ole kokonaan Herralle antautuneita.

Suurten tuhojen, sotien ja murheiden keskellä viriää uutta elämää Jumalan armosta. Ihmiset etsivät Herraa, tulevat hänen eteensä ja kumartavat häntä. Lehtimajanjuhla on kiitosjuhla, Jumalan antamasta sadosta, luvatun maan suurjuhla. Silloin tämän juhlan keskuksena on Jeesus, kaiken kuningas ja hallitsija. Siellä ovat monet kääntyneet, pelastuneet, uskoon tulleet, armahdetut syntiset, jotka ovat tulleet näkemään oman tyhmyytensä, ymmärtämään oman köyhyytensä, joille on taivaan valo paljastanut heidän synnynnäinen pimeytensä. He käsittävät olleensa täysin hakoteillä, väärässä, Jumalan ja hänen sanansa vastustajia, perkeleen sokaisemia, yleisen mielipiteen vankeja, hulluja, älyttömiä, himojensa heiteltäviä, itsekkäitä, ylpeitä ja itseriittoisia. "Mutta kaikki niiden pakanakansain tähteet, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, käyvät vuosi vuodelta sinne ylös kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa." Sak.14:16. Nyt on tuleva toinen aika, he kumartavat Herraa, he antavat kaiken kunnian Kristukselle ja kiittävät häntä. Heillä on rauha Jumalan kanssa ja he ovat päässeet sinuiksi omatuntonsa kanssa. Heillä yhteys toisiin uskoviin ja he eivät pyri kilpailemaan toisten kanssa, vaan iloitsevat yhteydestä, joka heillä on Jeesuksen veren synnistä puhdistavan voiman kautta vallitsevana.

Kuinka vähän me ihmiset saammekaan aikaan mitään myönteiseksi arvioitavaa, mutta sotkemme ja tuhoamme sen edestä itsemme, läheisemme, ympäristömme ja omistamamme. Sinä, Herra, voit muuttaa kaiken uudeksi, vain sanomalla pelastavan ja parantavan sanan. Tule keskuuteemme, puhu meille, valaise juutalaiset ja pakanat. Anna uskovillesi nöyrä mieli hyväksyä ulkoiset tapahtumat, kärsimys ja vaino tietäen, että sinun tuomiosi kohtaavat vielä kaikkea väärää, kieroa ja epävanhurskasta maailmaa. Odotamme sinun kuninkuuttasi, valtaasi, ja Raamatun ilmoituksen toteutumista. Tule Herra Jeesus!

Kesäseurat Kangasalla

Ps.91:1-4.Joka Korkeimman suojassa istuu

ja Kaikkivaltiaan varjossa yöpyy, se sanoo:

"Herra on minun turvani ja linnani,

hän on minun Jumalani, johon minä turvaan."

Sillä hän päästää sinut linnustajan paulasta,

turmiollisesta rutosta.

Sulillansa hän sinua suojaa,

ja sinä saat turvan hänen siipiensä alla;

                                     hänen uskollisuutensa on kilpi ja suojus.

Herran sana pysyy iankaikkisesti

Sillä: "kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin ruohon kukkanen; ruoho kuivuu, ja kukkanen varisee, mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti." Ja tämä on se sana, joka on teille ilosanomana julistettu. Pankaa siis pois kaikki pahuus ja kaikki vilppi ja ulkokultaisuus ja kateus ja kaikki panettelu, ja halatkaa niinkuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen, jos "olette maistaneet, että Herra on hyvä." Ja tulkaa hänen tykönsä, elävän kiven tykö, jonka ihmiset tosin ovat hyljänneet, mutta joka Jumalan edessä on valittu, kallis, ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi, uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia.

             1.Piet.1:24 - 2:5

että he olisivat yhtä....

Hän on tehnyt meidät kuningaskunnaksi, papeiksi Jumalalleen ja Isälleen.

Olin mukana SKTL:n työntekijöiden ja vastuuhenkilöiden tapaamisessa ja nuorena miehenä seurasin asioita oppiakseni uutta. Eräässä vaiheessa vanha, eläkkeellä oleva, matkasaarnaaja Hannes Mäkelä nosti järjestömme lehteä, Sana ja Työ käsissään näkyviin ja kertoi havainneensa, miten paljon viimeisessä numerossa oli ollut pappien kuvia eri sivuilla. Otin itsekin ko. lehden käteeni ja huomasin asian olevan juuri niin; lähes joka sivulla oli papin puvussa joku mies (siihen aikaan oli vain miespappeja kirkossa) edullisen näköisessä kuvassa. Päätoimittaja esitti oman näkemyksensä lehdestä, ja sen linjasta, kuvista ja papeista, eikä siitä myöhemmin enää puhuttu. Mutta edelleen aina silloin tällöin näkyi kuvia papeista.

Toisessa järjestössä, jonka palveluksessa olin myöhemmin, SLEY:ssä, oli vallalla korkeakirkollinen buumi ja papin viran ylikorostaminen oli saanut suuret mitat. Maallikot olivat lähinnä apulaisen arvoisia, jotka saattoivat hoitaa joitakin pieniä juttuja ja toisarvoisia tehtäviä, mutta vihityt virkamiehet hallitsivat ja johtivat kaikkea. Pappien kesken oli myös havaittavissa pientä kilpailua suosiosta ja parempien virkojen tavoittelusta. Kerran eräs vanhempi työntekijä kertoi minulle, miten 50 vuotta sitten työntekijäkaarti koostui pelkästään maallikoista, jotka kiersivät kentällä kansan parissa työtä tehden ja osastoja perustaen. Järjestöllä oli vain yksi palkattu pappi, Toivo Rapeli, joka johti toimintaa Helsingistä käsin. Siihen aikaan järjestö myöskin kasvoi jäsenistössä ja laajeni ympäri maata ja lukuisiin seurakuntiin pysyvästi. Monista paikallisista papeista tuli järjestön työn ystäviä ja kannattajia, jotka suosivat toiminnassaan evankelisuutta. Nykyään lähes kaikki maallikkojulistajien virat on sittemmin lakkautettu ja SLEY on siirtynyt rakentamaan toimintaansa omien kirkonmenojen mukaan käyttämällä niistä nimitystä messuyhteisöt, joita johtavat tietenkin papit.

80-luvulla pidettiin evankelistapäiviä, joihin kokoontui lähinnä luterilaisia alan tähtiä ja muita asiasta kiinnostuneita. Vähitellen kuitenkin huomasin, että koko homma valui virkapappien käsiin ja varsinaiset alan ammattilaiset ja armoitetut jätettiin katsomoon, hyllylle löytyi tilaa? Evankelistojen näkemyksiä ei kaivattu ja 10 vuoden kuluttua nämä tapaamiset loppuivat, kun papeilla ei ollut enää innostusta järjestää päiviä? Jonkun vuoden jälkeen Kalevi Lehtinen käynnisti idean uudelleen 90-luvulla ja hän laajensi kutsuja myös vapaisiin suuntiin. Sama toiminta jatkuu edelleen, mutta on havaittavissa, että pappisvaltaisuus alkaa jälleen pullistella näissä tilaisuuksissa ja vastuuta kantavat lisääntyvästi ei-evankelistat?

Tämän päivän pappeuden muoto kirkossa on kallistunut takaisin roomalaiskatolisuuteen ja sen merkkeinä ovat yleinen papinvaatteiden käyttö, uskomus papin viran korkeampaan asemaan maallikkoon verrattuna, kasteessa tapahtuva uudestisyntyminen (jonka vihitty pappi saa aikaan), ehtoollisaineiden muuntumisoppi (jonka vihitty pappi saa aikaan), siunauksen jakaminen kodissa, kirkossa, koulussa, pelolla (jonka vihitty pappi saa aikaan), kuolleiden puolesta rukous heidän pelastumisekseen (jonka vihitty pappi saa aikaan), synninpäästön avainten valta (jonka vihitty pappi saa aikaan). Tämä ajattelu on saanut joissakin seurakunnissa sitten muodon, ettei hengellinen tilaisuus ole mitään ilman pappia, eli pyhitetty (jonka vihitty pappi saa aikaan). Se on myös saanut aikaan kirkkotaistelun, jossa yleinen mielipide on halunnut naisen papin virkaan ja pieni osa luterilaisista kannattaa miespappeutta. Ääripäässä ovat sitten he, jotka ovat omaksuneet sen näkemyksen, että vihkijä on se joka pyhittää papin apostoliseen jatkumoon ja sitä apua on sitten haettu milloin Amerikasta, Afrikasta ja Venäjältä. Tunnen monta tällaista veljeä (tämä ei koske naisia).

Hengellisten herätysten seurauksena syntyy aina uusia uskovia, ihmisiä jotka tekevät synneistään parannuksen ja vastaanottavat Jeesuksen Herrakseen. Uudestisyntymisensä kautta he saavat pappeuden Pyhältä Hengeltä ja monen mielestä he ovat sitten varsinaisia häirikköjä kirkossa. Herätyksissä seuraa uskoon tulleita kristillinen veljeys, uskovien keskinäinen rakkaus, halu kokoontua yhteen Jumalan sanan ääreen ja rukoilemaan yhdessä. Evankelioiminen ja lähetystyö korostuvat ja niihin satsataan aikaa ja varoja. Kristuksen yhteydessä ei näytä olevan miestä eikä naista, ei herraa eikä narria, ei johtajaa eikä työläistä, sillä Vapahtaja itse yhdistää kaikkia niin väkevästi lähelle itseään, että inhimilliset rajat tulevat toisarvoisiksi. Jumalan rakkauden huumassa uskoon tullut ajattelee lapsenomaisesti, että kaikki Jeesukseen uskovat ovat yhtä ja keskittyvät tämän yhteyden säilyttämiseksi sekä ylöspäin että toisiinsa nähden.

Herätysten tyrehdyttyä myös useat herätyskristillisyyden nimissä toimivat ovat pyrkineet saamaan mahdollisimman kattavan joukon teologeja johtamaan joukkojaan ja useat liikkeet ovat romahtaneet, kuivuneet ja kuihtuneet pappiskeskeisyyden takia. Yleensä tämän ulkoinen merkki on jatkuva rahanpuute järjestön toiminnassa. Se johtuu siitä, että virkapapit ovat selvästi kalliimpia kuin maallikot, eikä heidän itseisarvollaan ole kiinnostusta kulkea yksinkertaisten maalaisten parissa paimentamassa Kristuksen laumaa. Helpompi on koota lampaat kirkkoon pyhänä ja kun paimen ei mene lampaiden luo, on lampaiden tultava paimenen luo ja maksettava hänen kulunsa. Tämä sama ongelma oli aikoinaan jo Israelissa ja Raamattu puhuu siitä Hesekielin profetiassa luvussa 34. On tietysti helpompi kulkea koulutodistusten johdattamana, mutta Jumalan valtakunta ei toimi sillä tavoin. Tämä on helposti havaittavissa kirkkohistoriasta ja lukemalla esim. Apostolien teot Raamatusta. Herra itse ohjasi valintoja ja suunnitelmia, herätti ja pelasti ihmisiä tahtonsa perusteella. Hän armoitti ja varusti lahjoillaan tavallisia ihmisiä ilman koulutodistusta seurakuntansa palvelukseen. Evankelistoja eivät kutsuneet ihmiset vaan Jumala. Jumala herätti heissä halun seurata Jeesusta, kertoa Jeesuksesta, rukoilla Jeesusta ja johtaa ihmisiä Jeesuksen luo, ja tuntemiseen.

Kirkko oli luonut satojen vuosien aikana sisäisen teologisen järjestelmän toimintansa takeeksi, ja siihen kuuluivat eri arvot, joita tuli tavoitella kiihkeästi. Ensin piti saada yliopisto-opiskelun kautta teologian (jumalluusoppi) kandidaatin paperit, jolloin saattoi hakeutua kirkon virkaan ja pyytää itselleen pappisvihkimystä avoimeen seurakunnan virkaan. Seurakunnassa olivat vielä omat arvoasteikkonsa, virallinen apulainen, kappalainen, kirkkoherra, joihin tuomiokapituli asetti virkaehdolle työvuosiltaan tai opiskelussa ansioituneita (maisterit, lisensiaatit, tohtorit, jms.). Jokainen teologian opiskelija saattoi sitten valita erikoistumisen aineekseen mieleisensä alueen, vaikkei se olisi ollut mitenkään hengellinen. Lopputuloksena syntyi erikoinen tuotos, valmistui henkilö, joka keskittyi vaikka kirkon kiviseinien historiaan, Kotimaa-lehteen tai hautausmaan kehittämiseen erikoistunut ihminen. Tämä saattoi laajentaa tutkimustaan ja esiintyä jopa alansa tohtorina, tulla valituksi vaikka piispaksi asti ilman uskoa ja hengellistä ulottuvuutta. Näin ollen saattoi kirkon virkaan tulla asetetuksi joku jumalankieltäjä, uskosta osaton, kääntymätön, pelastumaton, uudestisyntymätön, julkisynnissä elävä, Raamatun sanaa vastustava, maailmanihminen, muotojumalinen, farisealainen, Jeesuksen omien vihaaja, ulkokullattu, valehtelija, pyrkyri, ja perkeleen lapsi.

Teologia onkin vain kuori hengellisessä elämässä, jos ei aina sitäkään. Se on saanut aivan liian suuren huomion ja osan kirkossa. Teologia tai sen lukeminen ei takaa vielä mitään, eikä ainakaan hengellistä valmiutta palvella Herraa ja hänen laumaansa. On paljon huonoa, Raamatun sanan vastaista teologiaa, joka johtaa sieluja harhaan. Tarvitaan hengellisen sanoman voitelemaa teologiaa, muuten syödään rotanmyrkkyä. "Ja Jeesus sanoi heille: - Varokaa ja kavahtakaa fariseusten ja saddukeusten hapatusta." Matt.16:6. Hengellinen elämä kumpuaa aina Golgatalta, aina Kristuksesta, aina Jeesuksen haavoista ja ylösnousemuksesta, ahtaasta portista, Vapahtajan kohtaamisesta, syntisen parannuksesta ja vanhurskauttamisesta uskon kautta, Jumalan sanan, Raamatun kunnioittamisesta ja syömisestä elämän leipänä hengelliseen nälkäänsä, ihmisen hengen köyhyydestä, joka saa aikaan astumisen taivaan valtakuntaan, puhdassydämisyydestä, jonka elävä Jeesus tekee luokseen kääntyneelle.

Teologiaa voi lukea, kun ei anna sille liikaa valtaa, kun se pysyy Raamatun alle alistettuna palvelijana. Herran asemaan korotettu teologia on rikkaruohomyrkky, joka tappaa kaiken hengellisyyden ja nostaa ihmislihan arvon yli Kristuksen. Ilman Kristusta elävä pappi on vaarallinen ja harhaanjohtava ilmestys, joka pyrkii vain tappamaan Jeesuksen ja tuhoamaan uskovat. Usein tämän sarjan vaikuttajat kuitenkin naamioivat itsensä lampaiksi, vaikka ovat sisältä raatelevia susia, he käyttävät itsestään nimitystä herännyt, vaikka nukkuvat suruttomuuden kuoleman unta.

Kun Laestadius johti aikoinaan Pohjolan suurinta herätystä, hän käytti siinä yhteistyössä maallikkoja, jotka naamioitiin opettamaan raittiutta ja lukutaitoa kansalle, mutta samalla he lukivat Laestadiuksen käsinkirjoitettuja saarnoja ja ihmisiä tuli paljon uskoon. Joillakin paikkakunnilla uskovia oli lopulta enemmän kuin kääntymättömiä. Kaiken takana oli Laestadiuksen oma uskoon tuleminen papin virassa ja sen myötä Pyhän Hengen voiman ja siunauksen saaminen, taivaan valon kirkastama Raamatun julistus ja esirukous.

Israelissa piti syntyä leeviläiseksi, että kelpasi temppeliin papiksi. Mutta Jeesus lakkautti virkapappeuden, ja asettui itse ylimmäisen papin tehtävään viemällä oman verensä kaikkeinpyhimpään ja hän toi viran tilalle uskovien pappeuden, jossa ei ole mitään arvoasteikkoja. "Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa julistaaksenne Hänen jaloja tekojaan, joka on kutsunut teidät pimeydestä ihmeelliseen valoonsa." 1.Piet.2:9. Vain uskovat ovat soveltuvia ja kutsuttuja hoitamaan Jumalan valtakunnan tehtäviä ja edustamaan Herran asiaa pimeän maailman keskellä. Uskovat todistavat ainoasta oikeasta papista, Jeesuksesta, todistavat hänestä ja rukoilevat häntä, asettavat aina hänet seurakunnan keskukseksi. Uskovat elävät hänen varassaan, siunauksissaan, turvissaan, johdatuksessaan ja esirukouksissaan.

”Armo teille ja rauha häneltä, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, ja niiltä seitsemältä hengeltä, jotka ovat hänen valtaistuimensa edessä, ja Jeesukselta Kristukselta, uskolliselta todistajalta, häneltä, joka on kuolleitten esikoinen ja maan kuningasten hallitsija! Hänelle, joka meitä rakastaa ja on päästänyt meidät synneistämme verellänsä ja tehnyt meidät kuningaskunnaksi, papeiksi Jumalalleen ja Isälleen, hänelle kunnia ja voima aina ja iankaikkisesti! Amen. Ilm.1:4-6

Herra, tuntuu siltä, että kristikunta ei ole oppinut historiasta mitään? Teemme edelleen samat virheet, kompastumme samanlaisiin tyhmyyksiin ja synteihin, vaikka olet antanut meille hyvät eväät, taivaallisen valon ja elämän veden. Seurakunta heiluu usein kuin seinäkellon tärpästikkeli maailman ja Jumalan sanan välillä riippuen aina siitä, kuka pääsee johtamaan. Herätä, Jeesus, papit ja maallikot, virassa olevat ja muuten vaan mukaan kutsutut. Avarra kristittyjen sydämet sinun kokoiseksesi, että voisit aina asua siellä uskosi ja rakkautesi kautta.

On ihana, Jeesus, lukea sinusta kirjoitetut sanat: "Koska meillä täten on suuri Pappi, Jumalan huoneen haltija, käykäämme esiin vakain sydämin, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä. Pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa. Hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen." Hebr.10:21-23.

1. Valaiskoon Henki Herran meidän uutta paimenta!

Muistakoon hän, että kerran tili tulee ankara! Olkoon

valpas, totinen, eläköön Herralleen, kaitkoon laumaa

Kristuksen!

2. Herra, auta että istuttaisi mieliimme käskysi, katuville

julistaisi sitten aina armosi, eksynyttä ojentaisi, murheellista

lohduttaisi, viheliäistä virvoittaisi!

3. Holhotkoon hän sanaasi pyhää apostolin huolella,

kilvoitelkoon hartaasti yhä Herran lauman puolella, sotien

vastaan syntiä, pahan hengen vilppiä, maailman vihaa,

vääryyttä!

4. Kunniansa olkoon kunniasi, voimansa sinun voimasi!

Vaivoissaan hän turvaasi luottakoon, sä laupias! Risti

olkoon lippunsa, että lauma nähdä saa Kristuksessa

voittonsa!

5. Kaikki raukee mitä teemme ilman Herran armoa; Siis

nyt tässä rukoilemme oppaallemme armoa, että Herra

Hengellään auttaisi häntä yhtenään, virkaa pyhää täyttämään!

6. Ylipaimen johdattakoon uutta lauman kaitsijaa, voimallansa

vahvistakoon tätä sanasi saarnaajaa; Asunnoissa taivaan

viimein suokoon kirkkaan kruunun, katoamattoman!

1886 virsikirjan virsi 197

papin virkaan asettamistilaisuudessa veisattavaksi

Johan Olof Wallin, (ruots.) s. 1779 † 1839.

Jumalamme sana pysyy iankaikkisesti. Jes.40:8

1.Piet.4:11. Jos joku puhuu,

puhukoon niinkuin Jumalan sanoja;

jos joku palvelee,

palvelkoon sen voiman mukaan,

minkä Jumala antaa,

että Jumala tulisi kaikessa kirkastetuksi

Jeesuksen Kristuksen kautta.

Hänen on kunnia ja valta

                                                    aina ja iankaikkisesti. Amen.

Kirjojen sanomaa taivaasta

Olin kouluaikaan huono lukemaan läksyjä, kirjoja, jne. Mutta ei se johtunut siitä, etten olisi osannut lukea, minulla vain ei ollut riittävästi aikaa ja kiinnostusta pysähtyä tutkimaan toisten mielipiteitä. Keskittymiskykyni ei ollut kaksinen ja minulle tuli tutuksi kaikenlainen toiminta ja liikkuminen, touhuileminen ja urheilu. Murrosiässä sain vielä lisää vauhtia, kun reviiri laajeni oman kodin lähitienoota kauemmas ja maailma tuntui olevan rajaton tarjouksien ja mahdollisuuksien viidakko. Yritin tarttua kaikenlaiseen turhaan, joka suli käsissä olemattomaksi tai lensi pois taivaan tuuliin.

Uskoon tulo muutti minua suuresti ja uudestisyntymisessä persoonani eheytyi ja mieleni tasapainottui, mutta ei minusta silti tullut pyhimystä. Uuden elämän myötä sain uuden suunnan, uuden mielen ja näkökyvyn asioihin. Aloin lukemaan, kiinnostuin kirjoista - ensimmäisen kerran elämässäni kirjat merkitsivät jotain. Ehkä siihen vaikutti sekin, ettei lukeminen ollut mikään pakko, vaan vapaaehtoinen tapa lisätä tietoa ja avartua ajatuksissaan? Uskon ystäväni kertoi minulle, mitä kirjailijoita kannattaisi lukea. Niitä olivat siihen aikaan mm. Muroma, Hallesby, Rosenius, Wislöff. Se oli hyvin mieluisaa aikaa, kun yksinäisyydessä tein havaintojani lukemani perusteella ja vertailin niitä aikaan, itseeni ja muihin ihmisiin. Myöhemmin olen ajatellut, että kyllä olisi köyhää, jos ei olisi kirjoja, jos ei olisi tietoa historiasta, ihmisistä ja elämänjuoksusta. Mutta ilmeisesti suurin osa ihmisistä elää ns. säkki päässä nyt hetkessä mobiililaitteidensa kokemuspiirissä, etsien tyydytystä ja nautintoja, katsomista ja koskettamista, hajuja ja makuja, päiväperhosen hetkellistä elämää?

Vuosikymmenten jälkeen katselin kirjahyllyäni, joka oli paisunut melkoisesti, olihan siellä kaikenalaista materiaalia, romaania, esseetä, pamflettia, elämänkertaa, tiedettä, muistelmia, saarnoja, postilloja ja hartauskirjoja. Mutta muutamat niistä olivat nousseet vuosien varrella yli muiden sanomansa puolesta ja siksi itselleni tärkeiksi: Sellaisia olivat M Lutherin Kirkkopostilla, U Muroman Herran sanan ääressä, K Scriverin Sielun aarre, K K Sarlinin Eräs meidän ajan profeetta, T Nousiaisen Kristuksen kanssa kärsimyskoulussa, C O Roseniuksen Elämän leipää, J Arndtin Totisesta kristillisyydestä, O Hallesbyn Sydämen elämä Jumalassa ja muutamat muutkin olivat lähes näiden luokkaa. Eli, kun halusin lukea tuhtia tavaraa, kunnon kristillistä sanomaa, löysin sitä näistä kirjoista. Lisäksi tietysti on kerrottava, että meillä on myös pari sataa elämänkertaa, jotka ovat olleet mainittavan hyviä ja rohkaisevia, opettavia ja iloa tuottavia.

Alussa luin monta norjalaisen Hallesbyn kirjaa, joitakin ymmärsin hyvin, muutamat avautuivat vasta myöhemmin. Hän oli aikansa pietisti ja piti Jeesuksen koko ajan sanomansa keskeisenä persoonana. Raamattuun hän suhtautui suurella kunnioituksella ja piti sitä ehdottomana Jumalan sanana ja arvovaltana. Eräässä puheenvuorossaan vanhalla iällään hän tiivisti oman uskonkäsityksensä muutamaan teesiin: 1. Älkää milloinkaan luopuko ristin teologiasta. 2.Älkää koskaan luopuko vaikeasta ja (monia) loukkaavasta kääntymyksen julistamisesta. Jumala antakoon teille armon saarnata parannusta ja syntien anteeksiantamusta. 3. Älkää koskaan luopuko Seurakuntatiedekunnan apologeettisesta (uskonpuolustus) linjasta. 4.Älkää koskaan luopuko siitä matalakirkollisesta linjasta, jota Seurakuntatiedekunta on noudattanut alusta pitäen tähän asti. Hyvin merkittäviä ja edelleen kunnioitettavia periaatteita, joita jokaisen herätysliikkeen ja uskovan olisi hyvä pitää mielessään.

Rosenius oli aikansa merkittäviä maallikkojulistajia, jolta teologitkin kysyivät neuvoa. Hänen syvälle luotaava julistuksensa oli kansantajuista, selkeää, ilman turhia itsekorostuksia ja sivistyssanoja. Raamatun sanasta lähdettiin aina liikkeelle ja sitä selitettiin ymmärrettävästi. Elämän leipää kirja taitaa olla kuuluisin hänen teoksistaan ja sekin on myöhemmin koottu hänen lukuisista kirjoituksistaan. Turun tuomiorovasti ja SLEY:n entinen matkasaarnaaja Lauri Huovinen saattoi kirjan suomenkieliseen muotoon. Tämän tiiliskiviopus on sitten siunannut monia hengellisen elämän nälkäistä lukijaa. Itsekin olen lukenut tuon kirjan monta kertaa ja aina iloinnut siitä. Rosenius ei kerro esimerkkejä, eikä seikkaile aikalaistensa arkipäivässä, hän käy suoraan Sanan ytimeen ja kertoo, mitä se merkitsee, miten siihen on suhteuduttava ja mitä hyötyä siitä on ihmiskielelle. Historia kertoo, että Roseniuksen ja toisen merkittävän maallikon, Paavo Ruotsalaisen kohtaaminen Espoossa 1800-luvulla ei sujunut ollenkaan hyvin – heistä ei tullut ystäviä. Vahinko.

Helena Konttisen elämäkerran ja opetukset olen lukenut monta kertaa ja hänellä oli erikoinen viisaus ja sielunhoidollinen ote ihmisiin. Hän oli vahvasti herätyskristitty ja myös erikoisen profetian armolahjan ihminen. Hänellä toimivat tiedonsanat ja hän neuvoi monia Kristuksen tykö. Näistä nykykarismaatikoista poiketen hän puhui rohkeasti synnistä ja sen hylkäämisestä, parannuksesta ja itselleen kuolemisesta, eikä sortunut menestyksen saarnaajaksi. Tämän tähden varsinkin monet helluntaiväritteiset uskovat hylkäsivät hänen opetuksensa, hänhän piti kiinni yhden kasteen raamatullisesta opetuksesta ja kirkkoon kuulumisesta. Hänessä ei ollut lahkohenkeä, eikä hän vetänyt ihmisiä omaan porukkaansa. Hän ei myöskään pyrkinyt esiintymään jonakin suurena palvottavana henkilönä, vaan esiintyi vaatimattomana maatalon emäntänä. Lukiessa hänen julistustaan, on se edelleen tasapainossa lain ja evankeliumin suhteen, mikä on nykypäivän sekoilussa äärimmäisen harvinaista.

Urho Muroman suora herättävä julistus oli valtava lahja suomalaisille kristityille ja kuinka monet tulivatkaan aikoinaan uskoon hänen julistuksensa kautta. Siihen aikaan kokoussarjat olivat pitkiä, jopa kolme viikkoa saarnattiin yhtä mittaa samalla paikkakunnalla. Monta kertaa väki kuunteli ensi päivät välinpitämättömästi, mutta vähitellen sana alkoi tavoittaa sielut ja sitten tuli herätys, kääntymys ja uskontie. Tuollaista tekstiä lukiessaan ajattelen, että olisi suurenmoista kuulla joskus vieläkin kirkossa vastaavaa. Mutta ei ole tullut vastaan, kuin kaikkea vastahenkistä, uskonkielteistä ja Raamatun vesittämistä, musta tuntuu juttelua kyllä riittää joka lähtöön. Ilmeisesti sananpalvelijoiden pitäisi itse tulla ensi uskoon Muroman tavoin, kokea synnintunto ja armon tarve, joutua valinnan paikalle tienhaaraan, jossa lukee taivas tai helvetti.

Nuo erittäin vanhat luterilaiset kirjat Luther, Arndt ja Scriver ovat ainutlaatuisia klassikkoja, joiden sivuilla on erikoinen Pyhän Hengen siunaus. Hekin kävivät aikoinaan omat suuret taistelunsa uskonnollisuuden ja uskon välillä. Ei yksikään heistä ollut ilman Kristusta mitään ja ilman Vapahtajaa he olisivat olleet pelkkiä pelimerkkejä historian lehdillä. Heidän sanomansa kumpusi siitä sisäisestä uudistuksesta, jonka vain elävä Jumala voi saada aikaan ja synnyttää ihmissydämessä. Lisäksi on varma elämän merkki se, että tällaisia henkilöitä on aina vastustettu uskonnollisen väen ja maailman ihmisten taholta. Heidän arvonsa on ollut hengellinen, heidät oli vapautettu vihollisen siteistä tekemään Herran tahtoa aikalaistensa keskuudessa ja meikin elämme suuresti nauttien heidän hedelmistään satoja vuosia myöhemmin eläneinä.

Valmistautuessani Jumalan antamaan tehtävään sain kerran käsiini Lutherin kolmiosaisen kirjasarjan nimeltä Kirkkopostilla. Olin vähissä varoissa, mutta onnekseni kirjakauppias oli huomannut kyseisessä sarjassa syrjässä ruskeita raitoja, jotka olivat tulleet vesivahingon seurauksena ja hän myi ne minulle pilkkahintaan. Pidin sitä suurena lahjana ja olin hyvin kiitollinen. Myöhemmin tapasin tämän mukavan kauppiaan useaan otteeseen ja hän kävi monissa tilaisuuksissa minua kuuntelemassa. Lienee jo päässyt Herran iloon taivaaseen?

Lutherin opetuksessa pääsin kiinni Vanhaan Testamenttiin ja sen salaisuuksiin. Löysin hänen avullaan ja opetuksistaan Kristuksen, joka esiintyi kaikkialla tuon hienon kirjan sivuilla. Aloin ymmärtää siltaa Vanhan ja Uuden Testamentin välillä. Tein paljon muistiinpanoja ja tutkin jokaisen Raamatun jakeen, mihin Luther viittasi, olin täynnä pyhää innostusta, vaikka en vielä silloin ymmärtänyt näiden aarteiden merkitystä tulevaisuuteni suhteen ja siitä työssä, mihin Herra sitten minut johti vuosikymmeniksi.

Näiden kirjojen vaikutus on ollut suuri elämässäni, sillä ne ovat valottaneet Kristuksen olemusta ja elämää minulle arkipäivän tasolta. Ne ovat olleet todistusta elävästä Jumalasta, joka on kiinnostunut luomistaan ihmisistä ja heidän iankaikkisuus kohtalostaan. Ne ovat kertoneet minulle, kuinka ihmiset itsessään ovat kadotuksen alaisia ja myyty synnin orjuuteen ja perkeleen lapsiksi, mutta Jumalan avulla voivat päästä takaisin siihen asemaan, joka heillä on ollut alussa. Jokainen kirjoittaja on ollut oma persoonansa, jokainen kuvattava on ollut erilainen. Toisistaan tietämättä he ovat eri aikoina julistaneet samaa totuutta, samaa Kristusta, samassa Jumalan Hengessä. Siksi onkin hienoa liittyä mukaan tähän pitkään pyhien saattoon, jossa ihmiset ovat pieniä, Jumala suuri ja kaiken keskukseksi asetettu Jeesus on meidän Herramme.

1.On meillä aarre verraton, se kalliimpi on kultaa.

Myös jalokivi kallein on sen rinnalla vain multaa.

Näin suuren lahjan taivaasta me saimme omaksemme,

sanansa Herra Jumala kun antoi aarteeksemme.

2.Kun ruoste, koi ja aika syö muun kaiken säälimättä,

kun usein päättyy ihmistyö valmiiksi ehtimättä,

kun maa ja taivas häviää ja aika loppuu kerran,

silloinkin horjumatta jää tuo pyhä sana Herran.

3.Polvesta polveen matkallaan se samaa voimaa kantaa.

Ei raukene se milloinkaan, vaan aina rauhaa antaa.

Ei siitä mitään katoa muun kaiken hajotessa.

On sanan alku, perusta Luojassa ikuisessa.

4.Ah sana kallis, iäinen, hyljätty monta kertaa!

Ei mikään tieto maallinen voi sille vetää vertaa.

Lujempaa turvaa meille ken voi tuoda mistään muusta

kuin armon sana ikuinen! Se lähti Herran suusta.

5.Jos Herran sanaan turvasit muun turvan pettäessä,

jos sanan suojaan pakenit maailman myrskytessä,

niin löysit paikan siunatun, saa sydän siellä rauhaa,

sataman löysit suojatun, ei siellä myrskyt pauhaa.

6.Kuin vesilintu lahdella käy alle veden pinnan

ja huuhdottuaan sulkansa taas nostaa puhtaan rinnan,

niin puhdistuu myös henkemme sanassa kirkkahassa

ja liikkuvansa tuntee se olossaan oikeassa.

7.Siis kiitos, armon Jumala, nyt lakkaamatta aivan,

kun sinä meille sanassa osoitat tietä taivaan.

Ken nyt on köyhä, rikas ken sanasi saatuansa!

Sen kalliin aarteen jokainen saa pitää omanansa.

Virsi 183, Johan Ludvig Runeberg 1857

Kohti uutta parempaa maailmaa?

Hyvinvointiryhmä ihmiskuntaa on herännyt huomaamaan, että kaikki maallinen hauskuus on tullut loppusuoralle. Ja on pelko, että käy niin kuin ennen vanhaan Neuvostoliitossa, tavara loppuu ja kaupan hyllyt ammottavat tyhjyyttään. Nyt ei kuitenkaan ole kysymys krääsästä ja kulutustavarasta, sitä ilmeisesti riittää suollettavaksi tuomionpäivään asti? Luonnonvarat alkavat ehtyä nopeutuvassa tahdissa ja kulutus ylittää reilusti uusiutumisen kyvyn. Siksi erilaiset asiantuntijat, tutkijat ja viherintoilijat ovat ryhtyneet toitottamaan pelastuksen torvea, että maailmamme säilyisi tuleville. Ilmastonmuutos on taikasana, jonka nimeen kaikki yritetään saada polvistumaan. Eikä julkista vastustusta olekaan ollut, mutta ei myöskään merkittävää aktiivisuutta asioiden korjaamiseksi. Näyttää siltä, että tämän tehtävän hintalappu on liian kallis ja liikaa mukavuutta riisuva kokemus melkein kaikille? No, köyhät eivät omista paljon mitään, eivätkä siis paljon voi menettääkään; siksi heillä on äänestyksessä vain numerosija. Suurinta meteliä pitävät ne, jotka saavat seuraavissa vaaleissa eniten ääniä.

Aikamme ympäristö asiantuntijat ovat kuin lopunajan profeettoja, joiden ennustukset ovat vain yksipuolisen huonoja. Ehdotuksia asioiden korjaamiseksi on runsaasti, mutta yksimielisyys liittää hätääntyneet yhteen. Ääripäähän kuuluvat sellaiset, jotka rakentavat uusia sivilisaatioita muille planeetoille, kun porukka on tämän telluksen pilannut. Sitten on semmoista saarnaa, että kaikki pitäisi yksinkertaistaa elämän jokapäiväisyydessä. Meidänkin naapurissamme on ekokylä, jossa pyritään elämään mahdollisimman luonnonmukaisesti useamman talouden yhteisönä. Saksassa on ehdotettu dieselautojen kaupunkiajon rajoittamista, mikä on saanut osan poruukasta takajaloilleen. Pienempiä projekteja ovat olleet roskankerääjät ja niihin liittyvät talkoot, joilla on kerätty säkkikaupalla jätettä tienvarsilta, rannoilta ja metsistä. Sitten on kirpputori-ihmiset, kierrättäjät, uusiokäyttäjät, jne.

Mutta suuret maat: Amerikka, Kiina ja Venäjä eivät tee mitään näiden asioiden korjaamiseksi ja siksi koko tästä kiihkoilusta ei ole mitään hyötyä, paitsi saada hieman tyydytystä omantunnon syytöksiinsä. Esimerkiksi Euroopassa yksin on joka päivä 34000 lentokonelentoa, jotka saastuttavat tuhottomasti ilmakehää. Tästä voisi kehittää uuden ryhmän toisinajattelijoita: lentokoneen hylänneet. Samoin kaikenlainen kemiallisten aineiden käytön lisääntyminen, kasvinsuojelumyrkyt, lannoitteet, ym. saavat aikaan pahaa jälkeä luonnossa. Muovin käyttö on mukavaa, mutta siitä tulee valtava ongelma maailmalle, joka kaatuu jätekuormina köyhiin maihin ja valtameriin.

Öljyn polttaminen lämmityksessä oli vielä lapsuudessani kehittyneen kansalaisen kunnia-asia. Nyt se edustaa ekorikollisen mainetta. Mielenkiintoinen yksityiskohta on puunpolton lopettamista ajava kansanliike. Mietin vain, että mitenkä varhaiset suomalaiset olisivat pärjänneet täällä Pohjolassa ilman puita? Vihreys on menettänyt jo kasvonsa kiihkoilullaan, jolla ei ole mitään hyötyä eikä vaikutusta tulevaisuuteemme. Eräskin tämän joukon profeetta löi naapurikunnassamme yhden puun täyteen rautanauloja, etteivät metsurit saisi sitä kaadetuksi konesahalla! Jätteiden kierrättäminen ja lajittelu on pelkkää marginaalista kosmetiikkaa ja omavanhurskauden ilmentymää, jolla huonot ihmiset yrittävät päteä, nostaa arvoaan ja osoittautua muita paremmiksi. Turhaa touhua ja ajan haaskausta. Olisi parempi,että istuisivat tuonkin ajan jossain hengellisessä tilaisuudessa kynä kourassa opiskellen Raamatun viisauksia ja rukoillen itsensä ja sukunsa pelastumisen puolesta. Maailman suurin ongelma on pysyy siinä, että se on täynnä syntiä, se tekee syntiä ja elää synnissä. Sen seurauksena maailma kulkee kohti tuhoaan, sillä eräänä päivänä Jumala tuomitsee maailman sen pahuuden tähden. Mutta tänään on vielä evankeliumin aika, tänään voi pelastua - mutta Titanicimme vuotaa jo pahasti, se on saanut vakavan vuodon, varoituksen, kuolema kolkuttaa ovella.

Ihmiskunta elää synnin pimeässä yössä pyrkien ratkaisemaan itse omat ongelmansa ilman Jumalaa, epäjumalien avulla tai sitten tekemällä Jumalalle hyviä ehdotuksia asioiden korjaamiseksi. Se ei tiedä eikä ajattele, että kaikkinainen kooheltaminen tulee aikanaan päättymään ja lasku lankeaa kansan maksettavaksi. Ruudussa lukee vain Game over. Tuomion päivänä ei ole enää armon aikaa, ei pelastusta, ei valoa, ei onnellista tulevaisuuden näkymää. Pitkämielisyydellä on Jumalallakin rajansa ja sitten syttyy Herran viha. "Sen johdosta Herran viha on syttynyt kansaansa kohtaan: hän ojensi kätensä sitä vastaan ja löi sitä, niin että vuoret vapisivat, ja heidän ruumiinsa olivat kaduilla kuin jätteet tunkiolla. Tästä kaikesta ei hänen vihansa ole asettunut, vaan hänen kätensä on vielä koholla, valmiina lyömään.... Mihin tähyilläänkin, on pimeää ja ahdistusta, ja valo on kadonnut synkkiin pilviin. " Jes.5:25,30. Lohdutonta uutista taivaasta, pitäisi siis tehdä parannus ja kääntyä Jumalan puoleen etsimään hänen kasvojaan, apuaan, sovitusta ja ikuisen elämän lupausta, Jeesusta.

On väärä luulo, että ihmisen elämä olisi hänen omissa käsissään. Aikansa kukin voi tehdä mielitekojaan, vääryyksiä ja konnan töitä, mutta se loppuu lyhyeen. Uutisissa kuulemme kuinka suuret johtajat ilmaisevat mielipiteitään meistä ja tekevät merkittäviä monia ihmisiä koskevia päätöksiä. Mutta eräänä päivänä heidän päätöksillään ei ole enää mitään painoarvoa. Koko porukka on punnittu ja havaittu peräti köykäiseksi. "Ja minä näin toisen tunnusmerkin taivaassa, suuren ja ihmeellisen: seitsemän enkeliä, joilla oli seitsemän viimeistä vitsausta, sillä niissä Jumalan viha täyttyy."Ilm.15:1. Jumalan määräämät vihan maljat tulevat koskemaan koko maailmaa. Sellaisia ovat valtava kuumuus, kuivuus, helle, luonnonmullistukset, maanjäristykset, vesien ja merien saastumiset, jättiläisraekuurot, riivaajahenkien valta lietsoa käyntiin sodat, joissa käytetään kaikki se asearsenaali, mitä on valmistettu vuosien aikana muka omien maitten turvaamiseksi. "Ne ovat riivaajien henkiä, jotka tekevät ihmeitä. Ne lähtevät koko maanpiirin kuningasten luo kokoamaan heitä sotaan Jumalan, Kaikkivaltiaan, suurena päivänä." Ilm.16:14. Niin päivinä ovat maahanmuuttokysymykset, yhteiskuntaan sopeuttamiset, perheiden yhdistämiset, lastenoikeudet pientä ja pakolaisia on kaikkialla, ihmiset ovat täynnä pelkoa ja ahdistusta, pimeys peittää maan. Kaikki Jumalan sanan vastaisuus, kierous ja valehtelu saa silloin äkkilopun - eikä siitä tule kansanäänestystä. Jumalan laki on voimassaan ja kaikki sitä vastaan rikkoneet ovat silloin surkimuksia ilman yhtään ainoaa puolustusta. Pitäisi siis kiireesti valita puolensa, kun jaossa on vain kahden ryhmän jäsenyys: uskovat ja kääntymättömät. "Ei tule apua idästä, ei lännestä, ei vuorisesta erämaasta. Onhan Jumala tuomari: toisen hän alentaa, toisen ylentää. Herran kädessä on malja, joka on täynnä vaahtoavaa höystettyä viiniä, ja siitä hän kaataa. Kaikki maan jumalattomat joutuvat sitä juomaan, särpimään pohjasakkaa myöten." Ps.75:7-9.

Kristittyjen on osattava käsitellä kärsimänsä pahaa ja vääryyden, epäoikeudenmukaisuuden ja valheen verkostoa, joka kohdistuu heidän pyhinä pitämiinsä asioihin. On tyydyttävä hyväksymään Jumalan tahto ja tapa, toiminta-aikataulu ja paikka. Se on Isä meidän rukous käytännössä. Joskus on aivan kuin laitettava silmät kiinni ympärillään tapahtuville asioille ja mielipiteille, sillä niillä on kovin vähän arvoa loppupeleissä, kun Jumala itse astuu esiin ja puhuu. "Rakkaani, älkää itse kostako, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä on kirjoitettu: "Minun on ansaittu rankaisu, minä olen maksava, sanoo Herra." Room.12:19.

Jokainen Raamatun sana on tarkoitettu herätykseksi, elämän leiväksi ja tulevan hyvän lupaukseksi. Se on Jumalan antama kartta merkkeineen, ihmeineen, ihmisineen, aikakausineen, kokemuksineen, varoituksineen, siunauksineen. Nämä tekstit ovat innoittaneet uskovia aina kirjoittamaan virsiä ja edelleen parhaita ovat ne jotka tukeutuvat kirjoitettuun ilmoitukseen ja heijastavat Jumalan sanaa ja Herran Hengen vaikutusta. Siinä haudataan kaikenlainen ”musta tuntuu ja musta näyttää” mentaliteetti ja hetkellinen populismi olipa se minkä väristä tahansa.

1. Jo heräjä, ihminen, synnistä, Jos halajat autuutta taivaan!

Sun tuomaris tuleepi äkkiä, Ja maailma hukkuupi aivan,

Se hetki ja aika on tuntematon, Siis rukoile armoa Herran,

Ett'ei sua päivä se karttamaton Sais synnissä kohdata kerran!

2. Kuin taivaan liekkikin leimahtaa Maailman äärihin asti,

Näin Herran pasuna kajahtaa Myös odottamattomasti, Nyt

elävät, kuolleetki ko'otaan, Kun tuomion alkaman pitää;

Kaikk' eteen tuomarin kutsutaan, Ei kenkään saa pois olla

siitä.

3. Kun meidät enkelit asettaa Nyt eteen Herramme kasvoin,

Hän tuomion kohtakin julistaa, Ei katso hän muotoon, ei

arvoon. Hän toiset toisistans erottaa, Pois hyväin seurasta

pahat; Näin hurskas ijäisen riemun saa, Vaan paha saa

ijäiset vaivat.

4. Niin kutsuupi Isänsä siunatut Hän valtakuntaansa kaikki,

Jonk' itse hän heille on valmistanut Ja ansainnut kalliisti ratki!

He "pyhä, pyhä!" nyt ijäisest' Veisaavat majoissa riemun,

Kaikk' kyynelet Jesus armollisest' Pois pyyhkii Ja iloittaa

sielun.

5. Myös kuuluupi huuto jo onneton Nyt keskeltä kirotun

joukon; Heill' valmisna vaiva on loppumaton Nyt pohjassa

pimiän loukon. Siell' itku on, hammasten kiristys, Kuin

nääntyvät helvetin tuskaan, Siell' piina ja ahdistus, hirvitys,

Jost' ei ole pääsyä koskaan.

6. Meit' auta, Herra, ja varjele Kristuksen kuoleman tähden;

Suo että me taivaassa riemuitsemme, Ain' kasvosi kirkkahat

nähden! Tääll' auta meit' uskossa sotimaan Sielumme

vainoojaa vastaan, Ain' armosi avulla voittamaan, Ett' autuutes

sielu saa maistaa!

Georgius Marci, (ruots.) s. 1540 † 1613. no. 518 virsikirja 1886