Politiikassa on tapana pelata välikysymyksillä ja yrittää niin nostaa omaa suosiotaan. Sillä oppositio nostaa päätään ja yrittää saada valtaa pitävät putoamaan kanveesiin. Vähemmistöhallitukselle se onkin yleensä kohtalokas, koska äänestyksessä heidän kannatuksensa ei riitä pitämään pystyssä. Kaikki mielenosoitukset ovat myös tavallaan välikysymyksiä vallitseville oloille ja meilläkin on paljon ihmisiä, jotka ajattelevat täällä voitavan vaikuttaa joihinkin tuhannen kilometrien päässä tapahtuviin asioihin ja muiden maiden ongelmiin. Sillä voi sitten hieman yrittää tyydyttää omaa mieltään, että tuli sentään tehtyä jotakin maailman parantamiseksi.
Kristityn ihmisen ongelma-aikoina tulee mieleen väkisinkin ajatus siitä, että Jumala ei kuule, ei vastaa, ei välitä, eikä ole minusta kiinnostunut. Samalla katseella kristitty tavoittaa monet kanssaeläjänsä ja tulee siihen tulokseen, että heidän asiansa ovat selvästi paremmassa jamassa? Sitten hän ryhtyy miettimään, mikä omassa kristillisyydessä on vikana, miksi siihen ei saa menestyksen vaikutusta, runsaampaa hyväksymistä, ihmissuosiota, taloudellista hyvinvointia, parempaa terveystilannetta?
Kuningas Hiskialle tuli aikoinaan naapurimaan kuninkaan lähettämä välikysymys: 'Mitä on tuo luottamus, mikä sinulla on? Sillä yritettiin murskata Hiskian usko Herraan Jumalaan ja taivaalliseen huolenpitoon. Raamattu todistaa, että vihollinen oli alakynnessä Hiskian kanssa ja nykyisin niin kiistelty aluekin kuin Gaasa oli yksi hänen valloituksensa raja: ”Niin Herra oli hänen kanssansa; hän menestyi kaikessa, mihin ryhtyi. Hän kapinoi Assurin kuningasta vastaan eikä enää palvellut häntä. Hän voitti filistealaiset ja valtasi heidän alueensa aina Gassaan asti, sekä vartiotornit että varustetut kaupungit.”
Keskellä suurta maahan kohdistunutta hyökkäystä vihollinen sanoi: ”Minä sanon: pelkkää huulten puhetta on moinen neuvo ja voima sodankäyntiin. Keneen sinä oikein luotat, kun kapinoit minua vastaan?” Jos Hiskia olisi kuunnellut suuren mahtailijan julistusta ja katsonut vain omiin mahdollisuuksiinsa, hän olisi varmaan antautunut kohta. Uskovan elämän koetuksissa, ahdistuksissa vihollinen käyttää pirulliset valheensa upottaaksensa hänet epäuskon suohon. Vihollisen häikäilemätön taktiikka tulee tässä suorana hyökkäyksenä uskovaa kohti: ” Vai sanotko ehkä minulle: Me luotamme Herraan, meidän Jumalaamme?”
Uskova on välillä aikamoisessa mankelissa, jossa liike on edestakaista prässäämistä ja kovaa koulimista, jossa kaveria ei säästetä lainkaan. ”Näin sanoo kuningas (vihollinen): 'Älkää antako Hiskian pettää itseänne, sillä hän ei voi teitä pelastaa. Älköön Hiskia saako teitä luottamaan Herraan, kun hän sanoo: Herra on varmasti pelastava meidät; ei tätä kaupunkia anneta Assurin kuninkaan käsiin. Älkää kuulko Hiskiaa.” Siinä yksinäinen uskova yrittää pimeyden keskellä tavoittaa Herransa avuliaan käden ja luotettavan sanan. Mutta Hiskia ottaa tilanteen hädän, hävityksen ja kurituksen päivänä Herran kädestä. Hän kantaa ongelman ja vihollisen syytökset Herran eteen ja rukoili vastausta, apua ja vahvistusta. Vastaus, jonka Jumala antoi Hiskialle ei ollut ennakoitavissa tai inhimillisen käsityskyvyn tuote: ” Niin Herran enkeli lähti ja löi Assurin leirissä sata kahdeksankymmentä viisi tuhatta miestä, ja kun noustiin aamulla varhain, niin katso, he olivat kaikki kuolleina ruumiina.” Vihollinen hävisi tämän välikysymysäänestyksen.
Hengellisesti vihollinen yrittää turhentaa Jumalan nimen arvovallan, Jumalan valtakunnan ilmenemisen ja Jumalan tahdon tapahtumisen uskovan elämässä. Nämä kolme seikkaa ovat uskon olemassaolon kannalta tärkeimmät. Muut asiat ovat seurauksia ja em. ilmenemiä jokapäiväisessä elämässä. Jos uskova tarttuu lihallisiin vaihtoehtoihin, ne ovat ihmisen omaan nimeen luottaminen. Se sisältää arvostukset, ansiot ja ihmisten suosiot, kunnioitukset ja voitelut. Toiseksi uskova rupeaa luottamaan näkyviin ratkaisuihin, näkyvään menestykseen, talouden onnistumiseen, rahan valtaan, merkittäviin ihmisiin, politiikkaan ja uutisten ennusteluihin. Kolmanneksi uskova alkaa itse päättää ratkaisuistaan, tekemisistään, menemisistään ja valitsee muiden mieleisiä asioita, vallitsevan kansan tahtoa ja yleisesti suosittuja asioita. Tätä sanotaan luopumiseksi, jossa uskova ei enää seuraakaan Jumalan sanan opetuksia ja Pyhän Hengen johdatusta, vaan sielunsa tuntemuksia, omaa järkeänsä ja ihmismielipiteitä – joita riittää.
Etsivän ihmisen olisi päästävä välikysymyksistä oikeisiin kysymyksiin Jumalan edessä. ensimmäinen voisi olla: - Voitko auttaa minua? tai – Välitätkö minusta? tai – Kuuletko, kun puhun sinulle? Ne ovat tyhjennetyn ja murretun ihmismielen lauseita, joissa ihminen on pieni, Jumala suuri. Näissä hetkissä ihminen on lakannut olemasta suuri, voimakas, pystyvä, osaava, tietävä, jaksava, kestävä. Nätistä viinirypäleestä on tullut kuiva rusina, kaunislehtisestä koivunoksasta on tullut pelkkä saunavihta, piharuusun kauniista kukinnasta on tullut rupsahtanut ryppykasa.
