Uskovat kansanvallan puristuksessa

 

Kansanvalta (demokratia) tarkoittaa yhteiskuntajärjestelmää, jossa valta kuuluu kansalle, joka joko päättää suoraan asioista tai valitsee edustajansa (kuten eduskuntaan) yleisillä, vapailla ja kilpailullisilla vaaleilla toteuttamaan tahtonsa. Sitä pidetään länsimaissa yleisesti parhaana valtiomuotona, koska se ei anna vallan keskittyä liikaa yhdelle ihmiselle tai ryhmälle.

Ruotsi on erikoinen valtio, kun siellä on demokratia ja kuningas yhtä aikaa. Asia on hoidettu siten, että kuningas on lähinnä näyttelyesine, joka ei päätä mistään maan asioissa. Hän on eräänlainen leikkikuningas. Osa demokratian nimissä kulkevista valtioista on niin läpeensä korruptoituneita, että voisi puhua hyvin valheen verkostosta. Suomea sanotaan oikeusvaltioksi. Se on sitä vain siinä määrin, kun se kunnioittaa Raamattua Jumalan sanana ja toimii sen mukaan. Muu on kaikki pelkkää teatteria, josta uutisoidaan joka päivä vuolaasti.

Nykyinen Venäjä esiintyy demokratiana, mutta käytännössä ei kansalla ole mitään sanomista johtamiseen tai vallankäyttöön. Moni ajatteli kolmekymmentä vuotta sitten, että tämä suuri valtakunta muuttuu samanlaiseksi kuin länsimaat. Mutta muutoksella oli vain lyhyt aikakausi, jolloin esim. saatoimme tehdä kristillistä lähetystyötä heidän hyväkseen.

Venäjällä oli Neuvostoliiton aikana sosialistinen järjestys, jota mainostettiin työläisten paratiisina, jossa olisi tasa-arvo. Alkuinnostuksen jälkeen Leninin kuoltua Stalin pisti porukat järjestykseen tavalla, jota voidaan kutsua diktatuuriksi. Silloin iskulauseita viljeltiin ahkerasti. Niissä kuvastui henkilöpalvonta. ”Saimme paremman elämän, saimme iloisemman elämän!” ”Johtajamme, opettajamme ja rakas isämme Stalin on hankkinut meille onnellisen ja iloisen elämän!”

Kansan moraali rappeutui, avioliitto romutettiin, haureutta arvostettiin, alkoholismi hallitsi, kirkot varastettiin kristityiltä ja muutettiin sosialismin palvelijoiksi. Yksityisomaisuus joutui valtiolle ja ihmisiä pakotettiin muuttamaan mielivaltaisesti määräysten mukaan kauas kodeistaan. Suomesta Venäjälle muuttaneet kommunistit saivat ryhtyä vahtimaan ja ilmiantamaan suomea puhuvia inkeriläisiä. Mutta aikanaan heidätkin ammuttiin kansanvallan vihollisina. Neuvostoliitossa tuomittiin vuosina 1921–1953 kaikkiaan 3,7 miljoonaa ihmistä, joista teloitettiin 642 980.

Aloitellessani hengellistä työtä ja kierrellessäni Suomen maata, olin kerran puhumassa Alppilan kirkossa Helsingissä ja samaan tilaisuuteen tuli seurakunnan pastori Aatami Kuortti. Hän oli inkeriläinen kovia kokenut kristitty, vaikken silloin sitä tiennyt. Hän oli ollut Lempaalan seurakunnan paimenena ja joutunut vainon kohteeksi. Hänet oli vangittu uskonsa tähden (maassa, joka ilmoitti julkisesti suosivansa uskonnon vapautta?) ja tuomittu vankileirille Karjalaan. Salainen poliisi ehdotti, että Kuortti ryhtyisi vakoilemaan seurakuntalaisiaan, mutta hän kieltäytyi tästä ehdottomasti. Kuortti sai kuulla olevansa vastavallankumouksellinen ja hänet tuomittiin ensin kuolemaan, mutta tuomio muutettiin sitten 10 vuoden pakkotyöleirivankeudeksi. Siellä hän oli ollut tuhansien muiden tavoin kaivamassa laivakanavaa jäämerelle. Valtavat määrät ihmisiä kuoli näissä poikkeusoloissa, nälkään, sairauksiin, heikkouteen ja ampumisiin. Kuortti päätti sitten karata sieltä ja toteuttikin uhkarohkean suunnitelmansa kävelemällä Suomeen 300 kilometriä. Myöhemmin hän kirjoitti kokemuksistaan kirjan: ”Kirkossa, keskitysleirissä, korvessa”.

Kuortti kirjoitti kirjassa ”Inkerin kirkon vaikeita vuosia” otsikolla ”HERÄTYKSEN AIKAA” hieman ennen em. tapahtuneista asioista seuraavaa:

- Inkerin kansa oli saanut kestää raskaita koettelemuksia. Kuritus oli opettanut ottamaan vaarin Jumalan sanasta. Seurasi hengellisen herätyksen aika. Opettaja Aapo Vesikko kuului tulkitsevan tämän asian niin, että kirkko oli tullut nyt rakkaammaksi. Koska alttarilla ja saarnatuolissa nähtiin »oma mies», niin kirkko tuli entistä läheisemmäksi.

Erikoisesti nuorten keskuudessa oli havaittavissa liikehtimistä. Alkusysäyksen lienee antanut Kupanitsan seurakunnanhoitaja Aleksanteri Korpelainen, joka oli toiminut Evankeliumiyhdistyksen saarnaajana Suomessa ja sittemmin oli ollut Evankeliumiyhdistyksen Nuorisoliiton Pietarin osaston johtokunnan puheenjohtajana. Korpelainen toimi innokkaasti nuorten voittamiseksi Kristukselle. Hän perusti Kupanitsaan kirkkokuoron, jonka johtajana hän toimi muutaman vuoden ajan. Hän sai seurakunnan nuoria ympärilleen. Heidän kanssaan hän teki retkiä naapuripitäjiinkin. Tämä oli sytyttävää.

Juhlia järjestettiin. Kansa kiiruhti sanan ääreen kuin nälkäinen lauma vehreälle laitumelle. Kevätkesällä v. 1922 vietettiin Tuutarissa koko Inkerinmaata käsittävää nuorisojuhlaa. Avara kirkko, jossa oli 2.200 istumapaikkaa, osoittautui pieneksi. Vaikka seisomapaikatkin olivat täynnä, niin suuri osa juhlakansasta jäi jumalanpalveluksen aikana ulkopuolelle. Juhlaa jatkettiin kirkonmäellä, ihanalla ruohokentällä, vehreiden puiden suojaamalla alueella. Saarnojen ja yhteislaulujen ohella myös nuoret esittivät ohjelmaa. Unohtumattomasti jäi tämä juhla mukana olleiden mieleen. Niinpä rouva Helena Kämärä, joka nykyään asuu Ruotsissa Boråsin kaupungissa, kertoili tähän tapaan:

- Vaikka siitä on kulunut jo lähes neljäkymmentä vuotta, niin muistan kuin eilisen päivän. Olin silloin nuori ja sain olla Tuutarissa nuorisojuhlassa. Kotoani oli Tuutarin kirkolle matkaa yli kolmekymmentä kilometriä. Jalkaisin kuljin toisten mukana tuon matkan. Jos lieneekin tuntunut vähän väsymystä, niin kyllä virkistyi, kun sielu sai nauttia pelastuksen riemusta. Sydämeeni aivan kuin tulvahti valoa, kun Korkan kolme poikaa esitti vuorolausuntaa ja laulua. Tätä muistellessani olen vieläkin kuulevinani poikain laulun: 'Oon onnellinen ainiaan, kun Jeesus mulla on...' Niillä juhlilla Jeesus tuli minullekin läheiseksi, sain oppia tuntemaan hänet omakseni Vapahtajakseni.

Autuuden ilo oli vallannut sydämet. Se innosti ja pani toimimaan. Nuoret todistivat Jeesuksesta. Evankeliumin raikkaat tuulet puhalsivat yli rakkaan Inkerinmaan.

Herätyksen aalto tempasi mukaansa sekä nuoria että vanhoja. Toisin paikoin aivan kyläkunnittain »kaaduttiin Jumalan käsivarsille». Erittäin voimakasta herätysliikettä oli havaittavissa Hietamäellä, Keltossa, Koprinassa, Kupanitsassa, Lempäälässä, Moloskovitsassa, Skuoritsassa, Spankkovalla ja Venjoella. Suurien juhlien ja säännöllisten jumalanpalvelusten ohella pidettiin ahkerasti hartaushetkiä kodeissa. Tuntui siltä, että kodit kilpailivat, kuka olisi saanut luovuttaa tupansa hengellisen seuran kokoontumista varten.

Vietettäessä koko Inkerinmaata käsittävää juhlaa Kupanitsassa v. 1928 saarnaaja Iisakki Hyrri virkkoi juhlan väliajalla tähän tapaan:

- Kun katselen tätä kansan runsautta, juhlassa mukana olevaa nuorisoa ja olen saanut kuulla virvoittavaa evankeliumia, niin ajattelen, että Jumala rakkaudessaan tahtoo meitä vahvistaa kestämään tulevaa, raskasta koetuksen aikaa. Emme kaiketi kauan enää saa kirkkoomme kokoontua. Myrskyn merkkejä on havaittavissa.

Eivät kaikkitietävät ihmiset ole saaneet väkivaltaa ja sotia loppumaan, estämään kulkutauteja leviämästä tai säätämään ilmoja suotuisiksi. Rahakin näyttää edelleen valuvan rikkaiden laariin ja köyhiä kyykytetään. Leipäjonot ja tyytymättömyys ovat kasvaneet. Poliitikot leuhkivat saavutuksillaan, mutta missä se näkyy? Uutisissa asiantuntijat sanovat, että kohta koittaa parempi aika, mutta ei sitä tiedä? Edelleen kertovat vain, mihin herrat taas menivät neuvottelemaan – olisi varmaan paikallaan heidänkin pitää jo rukouskokous?
Paljon porua tuoneelle SOTE-uudistuksellekin voisi antaa uuden nimen: Sokeat teot! Postikin ilmoitti juuri, että harventavat jakelua meidän kulmilla, mutta ei se haittaa, kun on niin harvoin hyviä uutisia. Sähköäkin pitäisi kuulemma enemmän säästää ja sitten kaikkia kannustetaan luopumaan öljyn- ja puunpoltosta ja ostamaan sähköauto. Karhut ovat menneet talviunille, mutta sudet mellastavat maailmassa ja Herran omat vaeltavat kuin lammaslauma joka säässä.

Synti on myrkky, joka tappaa jokaisen. Se erottaa ihmisen Jumalasta ja tekee hänestä tuomion alaisen. Ihmisen hyvyyteen, rakkauteen ja tietoon luottavat ihmiset elävät valheessa. Jos ei syntiä olisi, varmaan sosialismikin olisi ollut toteutettavissa? Samoin länsimainen demokratiakin olisi voinut tuoda paratiisin maan päälle ilman syntiä. Puhutaan rauhasta, mutta soditaan koko ajan. Rasismista vaahdotaan, mutta luokkaviha pursuaa eduskunnassakin. Kirkko ilman ymmärrystä synnistä on torso, nimikristillinen laitos, muotojumalinen kristillisyyden kummitus vailla totuutta ja armoa. Se on täynnä höpön höpöä touhuamista ja sekoilua ilman Jeesusta. Se yrittää olla jotakin, mihin sillä ei ole edellytyksiä. Kun kirkon johtajat kehottavat ihmisiä syntiin ja Jumalan sanan rikkomiseen, on luopumus tullut täyteen mittaansa ja odotettavissa on vain Jumalan viha ja tuomioiden ilmestyminen aikaamme.

Laodikea on Ilmestyskirjan seurakunnista varsinainen pohjanoteeraus ja se saa Jeesukselta ansaitut moitteet, jopa uhkauksen hylkäämisestä. Sen nimi tarkoittaa kansan valtaa / oikeutta. Se oli kadottanut täydellisesti uskon Jeesukseen ja sen seurauksena se arvioi itsensä ja toimintansa hyväksi. Mutta Jumala oli toista mieltä asiasta: ”sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston.” Lieneekö nimi enne, sillä meidän aikamme kristillisyyden ongelma on juuri samanlainen. Tykkäämme itsestämme, emme tarvitse mitään Jumalalta, emmekä pyydä häneltä mitään. Uskomme kehitysoppiin, elintasoon, itsemääräämiseen, enemmistöön, suurvaltajohtajiin, rahan mahtiin, politiikkaan, kaikkien ihmisten pelastumiseen.

Mutta Jeesus kolkuttaa vielä tänään kansanvallan ovella ja jos joku (aaltonen, virtanen, tms) kuulee sen ja avaa oven, hän pelastuu Vapahtajan armollisuuden tähden.

On mulla ystävä niin armas, hyvä,

mua syntiskurjaa aina rakastaa.

Mä huono oon ja kylmä, erehtyvä,

vaan armaakseensa hän mun tunnustaa.

Herra Jeeus, vain sua aina, aina vain sua rakastan.

Syntisen sydämeni sulle Herra avaan, sulle Herra avaan.

Heikki Klemetti – vanha Siionin Kannel

Niin he menivät huoneeseen ja näkivät lapsen ynnä Marian hänen äitinsä. Ja he lankesivat maahan ja kumarsivat häntä avasivat aarteensa ja antoivat hänelle lahjoja: kultaa ja suitsuketta ja mirhaa. Matt.2:1

 

Tässä tietäjät opettavat meille oikeaa uskoa; kuultuaan Miika profeetan kirjassaan saarnaavan sanaa, he eivät ole laiskoja ja hitaita uskomaan. Ensiksikin he hairahtuvat, mennessään Jerusalemiin, pääkaupunkiin: he eivät löydä häntä. Tähtikin on hävinnyt! Meidän mielestämme he varmasti ajattelivat seuraavasti: Mikä vahinko! Olemme hukkaan tehneet tämän pitkän matkan. Tähti on pettänyt meidät — se oli harhanäky! Jos todella kuningas on syntynyt, niin totta kai hän löytyy pääkaupungista: kuninkaan linnassa hän makaa! Mutta nyt: me saavumme, tähti häviää, emmekä me tapaa ketään, joka hänestä mitään tietää; me muukalaisetko siis olemme ensimmäiset jotka kerromme hänestä — hänen omassa maassaan ja kuninkaan kaupungissa! Epäilemättä heidänkin mieleensä, koska he vielä osaksi olivat lihaa ja verta, on juolahtanut tällaisia tai tämäntapaisia ajatuksia; he ovat uskossaan saaneet suorittaa varsin ankaran kamppailun. Luonnollinen järki ei olisi tässä mitenkään voinut kestää; se olisi heti, kun ei kuningasta löytynytkään niin kuin se oli kuvitellut, ollut nyrpeissään.

Mutta Jumala rohkaisi ja vahvisti taas tietäjiä tähden esiintymisellä: se kulkee jälleen heidän edellään vielä ystävällisempänä kuin edellisellä kerralla. Nyt he näkevät sen aivan läheltä, ja se on, heidän johdattajansa, nyt he ovat kaikesta varmoja eikä heidän enää tarvitse kysellä. Näin käy aina kristitynkin: hänen kestämänsä ahdistuksen jälkeen Jumala tulee hänelle niin äärettömän suloiseksi ja läheiseksi ja selvästi tunnetuksi: hän ei ainoastaan kokonaan unhota tuskaansa ja ahdistustansa, vaan jopa saa halua ja rakkautta tuleviinkin ahdistuksiin, vahvistuen vahvistumistansa, niin ettei enää niin helposti loukkaannu Kristuksen ulkonaisesti kummanmuotoiseen ja halpa-arvoiseen elämään, sillä hän on maistanut ja päässyt tuntemaan, että näin täytyy käydä: ihmisestä, joka tahtoo löytää Kristuksen, näyttää siltä kuin hän löytäisi paljasta häpeää.

Päästyään kiusauksestansa ja ylenmääräisestä ilosta kuin uudestisynnyttyänsä tietäjät ovat nyt vahvoja; he eivät nyt enää loukkaannu Kristukseen: he ovat voittaneet kovan kolauksensa. Vaikkakin he siis käyvät sisälle köyhään majaan, tapaavat sieltä köyhän nuorikon ja hänen viereltänsä poloisen lapsen, ja vaikka siis toistamiseen näyttää aivan toisenlaiselta kuin jos olisi kysymyksessä kuningas, eivät he taivu kiusaukseen, vaan suuressa, vahvassa ja täydessä uskossa he yksinkertaisesti seuraavat profeetan sanaa ja tähden todistusta, pitäen lasta kuninkaana; he polvistuvat hänen eteensä, kumartavat häntä ja antavat hänelle lahjoja. Kuinka valtava onkaan ollut tämä usko! Kuinka tyyten se on halveksinutkaan kaikkea sitä, mikä pyrkii luontoon vaikuttamaan!

Juuri tässä on evankeliumimme ydin. Se opettaa meille uskon luonnetta ja ominaisuutta: se on "ojentautumista sen mukaan, mikä ei näy" (Hebr.11:1). Se riippuu kiinni vain Jumalan pelkässä sanassa, ojentautuen niiden asioiden mukaan, jotka se toteaa ilmaistuiksi ainoastaan tässä samaisessa sanassa, vaikkakin se sen ohessa tuntee paljon sellaista, mikä sitä houkuttelee pitämään turhana ja mitättömänä sitä, minkä sana sille sanoo. Mutta juuri sen, minkä luonto sanoo hulluttelemiseksi, se sanoo oikeaksi tieksi, murtaa esteet, antaa luonnon olla ymmärtäväisenä ja viisaana ja jää sen edessä höperöksi houkaksi. Näin se tulee Kristuksen tykö, löytäen hänet. Tässä pitää paikkansa Paavalin lausuma: "Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset” (1.Kor.1:25); sillä tunteminen ja uskominen eivät sovi toistensa kanssa yhteen.

teksti kirjasta "Hengellinen virvoittaja" Martti Luther

Saarn.5:19. Sekin on Jumalan lahja, jos Jumala kenelle ihmiselle antaa rikkautta ja tavaraa ja sallii hänen syödä siitä ja saada osansa ja iloita vaivannäkönsä ohessa.

 

https://www.patmos.fi/patmosplus/?open-episode=458927&open-series=572&title=kuluttaisinko

Ps.18:2-4. Hän sanoi: Sydämestäni minä rakastan sinua, Herra, minun voimani, Herra, minun kallioni, linnani ja pelastajani, minun Jumalani, vuoreni, jonka turviin minä pakenen, minun kilpeni, autuuteni sarvi ja varustukseni. Ylistetty olkoon Herra!

 

https://www.patmos.fi/patmosplus/?open-episode=458957&open-series=572&title=jeesus-mina-rakastan-sinua

Luota Jumalaan, ei itseesi, vaan Herraan

 

Olin tullut valituksi SLEY:n aluetyöntekijäksi Kymenlaaksoon 90-luvun alussa. Tapasin Kotkassa silloin asuneen Seppo Vänskän, hän oli Kansanlähetyksen vastaava työntekijä alueella. Hän oli tullut Japanista lähetystyöstä kotimaahan hieman aiemmin. Meillä oli kummallakin uusi tilanne työssä ja kutsumuksessa ja kyselimme Herran edessä johdatusta. Pidimme sitten yhteisiä miittinkejä vuoroin kodeissamme, rohkaisimme toisiamme ja rukoilimme yhdessä. Järjestimme muutamia yhteisiä tilaisuuksia ja koimme yhteyttä Herrassa. Myöhemmin minulle selvisi, että edustamiemme järjestöjen keskinäiset suhteet alueella eivät olleet kovin lämpimät, mutta ei se meitä haitannut. Muutaman vuoden kuluttua Sppo lähti Lahteen uuteen virkaan, hän kysyi minua silloin työnsä jatkajaksi, mutten kokenut sitä johdatukseksi. Niinpä kieltäydyin siitä.

Seppo Vänskä kuoli 2018 Lahdessa syöpään. Luin nyt myöhemmin hänen kirjoittamansa kirjan, joka kertoi elämänkerran. Sivuilla tuli vastaan monia tuttuja nimiä ja tuttuja tilanteita työssä. Hänestä oli vuosien kuluessa kasvanut rakentava persoona, joka oli säilyttänyt Kristus-uskon ja kyennyt toimimaan samalla kirkon piirissä. Tämä ei ole mitenkään yleistä, sillä monet lähtevät pois kirkosta sen surkean tilan tähden ja toiset mukautuvat siihen kadottaen Vapahtajan.

Kirjan sivuilla tulee vastaan Seppo, joka kykeni toimimaan kaikkialla tasapainoisesti uskossa kohtaamalla kaikenlaisia ihmisiä ilman ennakkoluuloa. Ilmeisesti lähetystyön jakso oli koulinut häntä siihen suuntaan.

Yksi kirjan puhuttelevampia jaksoja oli Sepon suhde jumalanpalvelukseen, hän oli löytänyt sieltä Kristuksen, evankeliumin. Huono saarna ei vienyt häntä etsimään uutta seurakuntaa, vaan hän otti Jumalan sanan, ehtoollisen, rukoukset, virret, siunauksen ja uskovien yhteyden tyytyväisenä vastaan. Se oli esimerkillistä, sillä aivan liian paljon on sellaista varpusparvi-uskoa, joka liihottelee tunteitten varassa jatkuvasti löytämättä paikkaa, missä saisi rauhan sydämeensä.

1.Luota Jumalaan!

Jos teitänsä et ymmärrä,

kuitenkin häneen usko sä.

Hän vie sinut voittoon,

Hän luonas on.

2. Luota Jumalaan!

Jos taivas peittyy pilviin,

niin usko näkemättäkin!

Kuinka synkkä yösi olkoon,

Hän luonas on.

3. Luota Jumalaan,

ei itseesi, vaan Herraan,

Hän tyyntää myrskyn raivoisan,

Ja ahdistaissa aallokon

Hän luonas on.

4. Luota Jumalaan!

Hän loppuun asti auttaa,

ja päässä elonretkesi,

kun täytyy käydä kuolemaan,

Hän luonas on.

5. Luota Jumalaan!

Ei heitä hän sua kuolemaan,

vaan elämään vie lapsenaan,

ja päästyäsi lepoon

Hän luonas .on.

Hlv. 478 tuntematon saksalainen (suomennos)

Ps.34:19. Lähellä on Herra niitä, joilla on särjetty sydän, ja hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli.

 

https://www.patmos.fi/patmosplus/?open-episode=459041&open-series=572&title=lahella-jeesusta

1.Moos.8:22. Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylväminen eikä leikkaaminen, ei vilu eikä helle, ei kesä eikä talvi, ei päivä eikä yö.

 https://www.patmos.fi/patmosplus/?open-episode=458993&open-series=572&title=ei-lakkaa-kylvaminen-ja-leikkaaminen

1.Kor.14:26. Kuinka siis on, veljet? Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi.

 

Kuuletko laulun enkelten, Jeesus syntynyt on? Kuuletko pauhun taivaitten? Iloitsevat nyt joukot Jumalan.

 

Olin saarnaamassa eräässä seurakunnassa ja samassa tilaisuudessa diakonissa todisti uskostaan. Hän kertoi rakastuneensa maanviljelijään ja seurusteltuaan jonkin aikaa he päättivät mennä naimisiin. Sitten hän sanoi maanviljelijälle haluavansa kertoa ennen vihkimistä, että hänen elämänsä tärkein henkilö on Jeesus. Maanviljelijä katsoi häneen ja vastasi: - ja mun on toi Paavo Väyrynen. Mutta näkemyserosta huolimatta heistä tuli pari ja toivoa sopii, että maanviljelijäkin tarkistaa vielä suosikkinsa uudelleen. Tulee aika, jolloin Jumala pysäyttää kulkijan mukavasta tai kurjasta menostaan, silloin hän kutsuu yhteyteensä ja tahtoo uudestisynnyttää ihmisen. Kaverille tulee uusi aika, joulu, uusi elämän sisältö, uusi henki täyttää hänet. Sana tulee lihaksi, Jeesus syntyy sydämen Herraksi.

Jeesus on joulun sankari, mutta minullakin meni 20 vuotta ennen kuin ymmärsin sen. Olin kastettu ja konfirmoitu, mutta elin täysillä maailmassa ilman Jumalaa, ilman pelastusta. Ja edelleen on kova rysis joulun sankarin syrjäyttämiseksi kunniapaikaltaan. Meillä on siihen hyvät edellytykset, sillä synnin sekoittamat mielet ryhtyvät tähän puuhaan suurella enemmistöjen joukolla kuin kevään vappumarssille tai alennusmyynteihin. Pääsiäisenä käy samoin, puput, noidat, munat ja mämmi syrjäyttävät Vapahtajan kunniapaikaltaan. Naapurikunnassamme vietettiin aikoinaan kesän sunnuntaina kirkastusjuhlia Jeesuksen kunniaksi, mutta jossain vaiheessa se muljahti ojaan koko homma. Seurauksena tulivat ryyppyjuhlat, jossa piru on ollut kapellimestarina. Juhlan nimenä on ollut edelleen Aitoon kirkastusjuhlat. Mutta kirkastus on vain lasipullossa, jonka on pullottanut ALKO.

Tapasin Mikon Valkeakoskella sairaalassa, olin siellä tapaamassa erästä toista ystävääni ja Mikko istui siellä potilaana kanttiinissa. Juttelimme. Hän oli ollut vuosia Sana ja Työ lehden toimittajana ja niissä merkeissä minulle hyvin tuttu. Pian tämän jälkeen Mikko meni Jeesuksen luo taivaaseen. Eräässä vanhassa lehtijutussaan hän kertoi sota-ajan joulusta rintamalla:

— Se tapahtui talvisodassa ja taatusti jouluyönä. Meidän linjat olivat Muolaassa, joka oli yksi entisen Karjalan Kannaksen pitäjistä. Asemamme olivat Muolaanjärven rannalla Niistä näki myös Muolaan kirkon, joka mäelle rakennettuna oli hyvä maali vihollisen tykistölle. Kirkko oli linjojen välissä, ja luulen että omakin tykistömme joskus käytti kirkon tornia tulenjohdossaan. Seurasimme päivittäin miten ylevä rakennus pala palalta sortui, vaikka yhä olikin hahmoillaan. Sitten tuli jouluaatto, joka ainakin meidän lohkollamme oli rauhallinen. Joskus yksinäinen ammus räjähti jossakin lähistöllä, mutta joulun tuntua oli sittenkin korsuissamme. Vartiovuoromme päättyi hämärän tultua, ja palasimme korsun lämpimään. Kenttäposti oli tuonut paketit meille kaikille, ja niitä nyt availimme kuten lapset iloisina ja tyytyväisinä.

Joukkueemme johtaja oli nuori vänrikki, vihkimistä vailla oleva pappi, joka sitten kaatui eräässä vastaiskussa. Hän oli pitkin iltaa laulellut joululauluja ja nyt hän kesken kaiken sanoi:

— Kuka lähtee joulukirkkoon?

Hetkisen olimme kaikki hiljaa, ja viimein eräs meistä kysyi:

— Missäs täällä sellainen on? Tietysti lähdetään, ainakin minä lähden.

Kun kuitenkin epäilimme tuollaista kirkkoon lähtöä, selitti joukkueenjohtajamme:

— Tuollahan se on mäellä kirkko. Mennään ja tehdään siitä joulukirkko.

Ajatus oli uhkarohkea, eikä komppanianpäällikkömme sitä olisi alkuunkaan hyväksynyt. Mutta häneltä asiaa ei kysyttykään. Päätimme lähteä, ainakin me, jotka olimme lepovuorossa.

— Otetaan mukaan kynttilät, ei siellä taida niitä olla omasta takaa. Se tietysti oli leikkipuhetta, mutta jos kerran joulukirkkoon mentiin, niin totta kai siellä piti kynttilät olla. Vedimme harmaantuneet lumipuvut yllemme ja sen enempää ajattelematta läksimme.

Alkumatka meni hyvin. Vasta siinä kirkon seinustalla jouduimme maastoutumaan, kun valo-ammus valaisi maisemaa.

Kirkko oli raunioina. Katto pudonnut, seinät melkein sortuneet. Alttarin kohdalla oli sentään ehjää, ja sitä kohti meitä viisi miestä suunnisti tähtien valaistessa tietämme.

Alttarin edessä oli joku ammus räjähtänyt, mutta vielä siitä löytyi jonkinlainen koroke, johon laskimme kynttilämme ja sytytimme ne. Nyt olimme sittenkin joulukirkossa ja kuin yhteisestä sopimuksesta aloimme laulaa jouluvirttä Enkeli taivaan lausui näin. Ehkä emme muistaneet säkeistöjä oikein, tai lauloimme ne väärässä järjestyksessä. Mutta mitä se haittasi. Joukkueenjohtajamme luki ulkomuistista joulun evankeliumin, jonka jälkeen me kaikki polvistuimme siihen lian ja hävityksen keskelle ja yhdyimme Isämeidän-rukoukseen.

Ehjinä pääsimme takaisin korsuun kirkkomatkaltamme, vaikka hiukan rauhatonta olikin, kun kynttilät antoivat valoa jouluiseen yöhön. Samana yönä tuohon hävitettyyn kirkkorakennukseen osui ammus uudelleen. Seurasimme syttynyttä tulipaloa voimatta auttaa.

En voi mitään, että vieläkin, kun menen joulukirkkoon ja näen sadat kirkkaat valot, mieleeni hiipii ajatus: — Siellä rauniokirkossa yli kolmekymmentä vuotta sitten taisi Jumala olla meitä paljon lähempänä. Varsinkin siellä kaikui kauniimmin, vaikka ei ollutkaan monikymmenäänikertaisia urkuja säestämässä. — Että totta kai sitä lähdetään joulukirkkoon.

Eikä siihen kenelläkään ollut mitään vastaan sanomista. Onhan joulu kaikkien juhla, niin köyhän kuin rikkaankin, nuoren ja vanhan. Kaikille meille kerran syntyi Vapahtaja, joka on Kristus, Herra.

Olimme vaimoni kanssa eräänä jouluna aikoinaan kaukana kotoa toisella paikkakunnalla, jossa harvoin tuli käytyä. Oli pyhä ilta, istuimme hyvin syöneinä ja lahjoja saaneina lämpimässä kirkossa, joka oli täynnä ihmisiä. Silloin kanttori otti kuoronsa kanssa laulun, jota en ollut koskaan kuullut kirkossa. Kuuntelin sitä ja mietin, että miten se kuulosti niin tutulta? Sitten ymmärsin: Se oli minun tekemäni, olin kirjoittanut sen joskus kymmenisen vuotta aiemmin Turussa nuorena uskovana. Olimme laulaneet sitä pienen ryhmän kanssa kierreltyämme eräänä jouluaattona Turun alkoholistikoteja ja asuntoloita. Mutta sitä ei ollut koskaan esitetty julkisesti missään muualla. Se oli aika mykistävää. Mietin, että mitähän tietä laulu oli kulkeutunut tuolle kanttorille? Enkä muistanut, että olisin itse siihen mitenkään vaikuttanut. Laulu alkoi: Kuuletko laulun enkelten; Jeesus syntynyt on……

 

Tässä siihen linkki. Äänitteessä laulavat Talita kuum kuorolaiset

https://www.youtube.com/shorts/qgHwsvF4d_Q 

 

1.Kuuletko laulun enkelten,

Jeesus syntynyt on?

Kuuletko pauhun taivaitten?   

Iloitsevat nyt joukot Jumalan.

 

2.Saa kyynellaakso laulun sen,

Kristus  syntynyt on.

Saa kyynellaakso vapauden.      

Suuri juhla nyt Vapahtajan on.

 

3.Jo hetken täyttää suloisuus,

Herra syntynyt on.

Ja luodaan maa ja taivas uus.

Siellä asuu niin ilo loputon.

 

4.Soi hoosianna korkeuteen,

Jeesus  syntynyt on.

Soi hoosianna,ylistys.         

Messiaalle se kunniata soi.

Matt.13:45-46 45. Vielä taivasten valtakunta on kuin kauppias, joka etsi kalliita helmiä, ja löydettyään yhden kallisarvoisen helmen hän meni ja myi kaikki, mitä hänellä oli, ja osti sen.

 https://www.patmos.fi/patmosplus/?open-episode=459029&open-series=572&title=olen-loytanyt-kallisarvoisimman-helmen

Gal.1:3-43. Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta, joka antoi itsensä alttiiksi meidän syntiemme tähden, pelastaaksensa meidät nykyisestä pahasta maailmanajasta meidän Jumalamme ja Isämme tahdon mukaan!

 https://www.patmos.fi/patmosplus/?open-episode=458945&open-series=572&title=raamattua-osoittaa-kuinka-loistava-herra-jeesus-on

Jaak.2:23 ja häntä sanottiin Jumalan ystäväksi.

 https://www.patmos.fi/patmosplus/?open-episode=459047&open-series=572&title=uskovia-ystavia

Jes.21:14-15. Menkää vastaan, viekää vettä janoaville. Teeman maan asukkaat ottavat pakolaiset vastaan, leipää tariten. Sillä he ovat miekkoja paossa, paljastettua miekkaa, jännitettyä jousta ja sodan tuimuutta paossa.

 Ystäväni ja työtoverini Pasi Hujanen on toiminut Venäjällä kolmekymmentä vuotta pastorina ja lopettaa työnsä niillä kulmilla nyt ja jää eläkkeelle. Olen joskus ollut hänen kanssaan siellä kiertelemässä inkeriläiskylissä pitämässä tilaisuuksia. Mielenkiintoista. Viimeiset vuodet ovat olleet työläämpiä, kun korona ja sota ovat sulkeneet rajat. Seuraavassa Pasin kiertokirjeessä hänen kuvauksensa eräästä viime aikoihin sijoittuvasta työmatkasta:

Minulta usein kysytään: ”Oletko vielä käynyt Venäjällä?” Vastaan, että käyn kerran kuukaudessa. Venäjälle pääsee Suomesta tällä hetkellä neljällä tavalla: 

1. Lentämällä Turkin, Serbian, Dubain jne. kautta. EU:sta lentoja Venäjälle ei ole. 

2. Autolla Norjan kautta. 

3. Autolla Etelä-Viron kautta. Siellä on pahat jonot, sanotaan, että niissä menee ainakin 12 tuntia, mutta usein 2-3 päivää. 

4. Kävellen rajan yli Narvasta (Itä-Viro) Ivangorodiin. Minä käytän viimeistä vaihtoehtoa, mutta se vaatii auton saamista käyttöön Venäjällä. Autoa ei voi vuokrata, koska länsimaiset luotto- ja pankkikortit eivät sanktioiden takia toimi Venäjällä.

Lokakuun matka Torstaina 3.10. minulla oli Inkeri-piiri Heinolassa. Sen jälkeen ajoin Helsinkiin ja poimin rautatieasemalta Etelä-Pohjanmaalta tulleen Inkerin kirkon eläkkeellä olevan, Suomeen muuttaneen työntekijän. Ajoimme satamaan, 19.30 Tallinkin lautalle. 21.30 lautta tuli Tallinnaan ja menimme yöksi Birgittalaisluostarin kylälistemajaan. Voin suositella, rauhallinen eikä kallis paikka. Siellä voi pitää myös kokouksia jne. Perjantaiaamuna lähdimme kohti Narvaa. Puoliltapäivin jätin kyytiläiseni Viron tullijonoon ja lähdin viemään autoni ystäväni pihalle odottamaan paluutani Venäjältä. Viron tullin jonossa meni viisi ja puoli tuntia. Onneksi satoi vain muutaman pisaran: jonottaminen tapahtuu avoimen taivaan alla.

Odotellessa kävin vaihtamassa euroja rupliksi. Edessämme oli venäläinen mies, joka oli tullut jonottamaan jonkun sukulaisen puolesta. Hän auttoi seuralaiseni matkatavaroiden siirtelyssä. Kun meitä oli kaksi, toinen voi käydä vessassa tai kahvilassa. Itse en syö enkä juo jonossa mitään. Viron tullin jälkeen on vessa, käyn siellä siltä varalta, jos Venäjän tullissa on pitkä jono.

Kun aloimme noin neljän tunnin kuluttua lähestyä tullirakennusta, miehen sukulainen tuli. Nuorehko nainen, joka myös auttoi seuralaistani matkatavaroiden kanssa. Viron rajavartioissa on ikävä kyllä muutama hankala tapaus. Kun avasin passini kuvasivun kohdalta, tuli äkäinen käsky: ”Sulkekaa passi!” Sitten tuli määräys jättää passi tiskille. Melkoisen tovin jälkeen rajavartija otti passin ja alkoi kirjoittaa tietokoneella. Paljon asiaa vaikutti olevan. Sitten siirryin tulliin. Jostain käsittämättömästä syystä Viron tullissa ei ole läpivalaisulaitteistoa, vaan kaikki laukut tarkastetaan käsin. Kun tilaa on vain muutamalle pöydälle, kukaan ei voi tulla passintarkastukseen, ennen kuin pieni tila on tyhjä. Virolainen tullimies oli ”toisilla vesillä pesty” kuin rajavartija: hän löysi laukustani ”Inkeriläisten viestin” ja kysyi, miksi minulla on se. Sanoin olevani pastori, joka työskentelee Inkerin kirkossa. Taktisista syistä pyydän puhumaan englantia: silloin me molemmat puhumme ei-äidinkieltä. Tullimies lähinnä vilkaisi laukkujani ja lopuksi toivotti Jumalan siunausta. 

Onkin syytä rukoilla, että rajanylitys sujuisi mukavasti. Yllätys kyllä, ongelmia on yleensä enemmän Viron kuin Venäjän puolella. Minulla on aina papin paita – ehkä se ärsyttää joitakin virolaisia työntekijöitä rajalla, venäläiset työntekijät suhtautuvat pääsääntöisesti positiivisesti pastoriin.

Kävelimme sillan yli – rajana on Narva-joki. Venäläisnainen edelleen kuljetti seuralaiseni laukkua.

Kun tulimme Venäjän tulliin, se oli lähes tyhjä. Huumekoira ”merkitsi” laukkuni. Tullinainen – nuori ja pienikokoinen – sanoi, että hän haluaa nähdä, mitä lääkkeitä minulla on laukussa. Olen varautunut asiaan ja minulle on kopiot resepteistä. Ei ongelmia. Passintarkastuksessa oli vanha ongelma: uusien suomalaisten passien mikrosirua Venäjän tullin tietokone ei pysty lukemaan. ”Odottakaa 5 minuuttia!” Tällä kertaa meni vain pari minuuttia, joskus on

mennyt yli puoli tuntia, ennen kuin vuoropäällikkö ehtii antamaan luvan jatkaa matkaa. Tullista päästyämme otimme taksin, joka vei meidät vajaan 10 kilometrin päähän puomille, josta rajavyöhyke alkaa – maksoi tällä kertaa 7 euroa, hinta vaihtelee 5-10 euron välillä, riippuen kuljettajasta.

Skuoritsalainen ystävä oli jo odottamassa ja hänen kyydissään pääsimme Skuoritsan seurakunnan vanhainkodille, Maria-kodille. Seuralaiseni jäi sinne yöksi, mutta minä sain lainaan vanhainkodin Ladan, jolla lähdin Tuutarin kirkolle, jossa asun Venäjällä. Kaikkiaan Tallinnasta Tuutariin meni 12 tuntia.

Miksi tulin Venäjälle?

Sunnuntaina minulla oli jumalanpalvelukset Puškinissa ja Tuutarissa. Puškinissa on joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina suomenkielinen jumalanpalvelus ja olen luvannut toimittaa ne. Tuutarissa on kaksikielinen jumalanpalvelus. Maanantaista perjantaihin kiersin tapaamassa Puškinin, Hatsinan, Skuoritsan ja Kupanitsan seurakuntalaisia. Hatsinassa kanssani kyliä kiertää diakoniatyöntekijä Mira, Skuoritsassa on keskiviikkoisin diakoniapäivä ja lähden kylille diakoniaryhmän jäsenten kanssa. Kyläkäynneillä laulamme muutaman virren, puhun jostain raamatunkohdasta ja annan ehtoollista.

Usein juodaan teetä tai syödään. Vieraanvaraisuus on inkeriläisille ”sydämen asia”. Kuukauden toisena sunnuntaina minulla on yleensä suomenkielinen jumalanpalvelus Skuoritsassa, mutta lokakuussa oli kirkon vuosijuhla ja konsertti. Jumalanpalvelus oli kaksikielinen. Reissuuni kuuluu myös yhdet seurat Hatsinan eteläisellä kylällä ja ehtoollistilaisuus kahdessa vanhainkodissa eli Skuoritsan Maria-kodissa ja Kikkerin vanhainkodissa. Jos Arvo Survo on Venäjällä, hän käy Kikkerissä. Lisäksi teen erilaisia remontteja. Tällä kertaa piti korjata Tuutarin kirkon lahoavaa aitaa ja käydä korjaamassa Inkerin kirkon kansainvälisten asioiden sihteerin Merja Kramsun huonekaluja.

Takaisin Suomeen

Noin kahden viikon kuluttua lähdin kohti Suomea. Palautin auton Maria-kodille – kilometrejä tulee kahden viikon aikana 1500-1800 – riippuen siitä, onko joku seurakuntalainen poissa kotoa. Seurakuntalainen vei minut rajavyöhykkeen puomille, josta jatkoin taksilla rajalle. Maksoi tällä kertaa 10 euroa. Yleensä Venäjältä Viroon pääsee nopeammin kuin päinvastoin. Tällä kertaa minulla meni vain 10 minuuttia. Venäläiset tullinaiset olivat hyvin ystävällisiä. Kun aioin ottaa takin päältäni ennen kuin menen röntgeniin, toinen heistä sanoi: ”Ei tarvitse!” Sanoin, että taskussa on paljon metallia – hän viittasi, että mene vain. Nyt Venäjä rakentaa katoksia eli jatkossa ei tarvitse seisoa sateessa. Venäjä on myös sillalla olevaan katokseen tehnyt penkkejä ja asentanut tuulettimet – olisivat kesällä olleet tarpeen – ja vesiautomaatteja. Viro ei ole tehnyt mitään uudistuksia – paitsi tuonut muutaman pöydän laukkujen tarkastamista varten. Narvan puolella oli voi neljän tunnin jono.

Yleensä jään yöksi Narvaan ystävän luokse ja jatkan matkaa seuraavana päivänä – iltalautalle ehtiminen on epävarmaa, kun ei tiedä, paljonko rajalla menee aikaa.

Tarvitaanko tällaista työtä?

Monen monta kertaa olen kuullut: 

”Kiitos, kun ette unohda meitä” ja ”Tuli heti parempi, kun sain ehtoollista!” 

Inkeriläisten määrä vähenee – vain harvassa perheessä nuoremmat osaavat suomea ja pääsääntöisesti he ovat ortodokseja. Muutamana viime vuonna moni vanhus, jota olen käynyt katsomassa, on saanut kutsun taivaan kotiin. Mutta mielelläni olen heitä auttamassa taivaan tiellä.

Huumori on välttämätöntä

Paikallisessa Avtoradiossa on mainos/tiedote (lyhennetty versio):

Jos sinulla oli pieni kolari, paina 1

Jos sinulla oli iso kolari, paina 2

Jos ei ollut kolaria, keskity ajamiseen äläkä puhelimeen

Ps.27:13-14. Mutta minä totisesti uskon näkeväni Herran hyvyyden elävien maassa. Odota Herraa. Ole luja, ja vahva olkoon sinun sydämesi. Odota Herraa.

 

Luuk.2:37-38. Hanna..... oli nyt leski, kahdeksankymmenen neljän vuoden ikäinen. Hän ei poistunut pyhäköstä, vaan palveli siellä Jumalaa paastoilla ja rukouksilla yötä ja päivää. Ja juuri sillä hetkellä hän tuli siihen, ylisti Jumalaa ja puhui lapsesta kaikille, jotka odottivat Jerusalemin lunastusta.

 https://www.patmos.fi/patmosplus/?open-episode=458939&open-series=572&title=perusmummo

"Minun poikani, minun tyttäreni! Olkaa hyvässä turvassa, teidän syntinne ovat teille annetut anteeksi."

 

Joskus ajattelin, että kaikki suuret päätökset tehdään nuorena ja sitten elämä kulkee kuin raitiovaunu kiskoillaan omaa rataansa, elämän ympyrää, välillä pysähdellen, välillä taas puksuttaen eteenpäin. Mutta olen joutunut korjaamaan käsityksiäni tultuani uskoon, Jumalan johdatus on ollut kohdallani merkillinen ja yllättävä, ennakoimaton ja vapaa. En olisi voinut nuoruudessani kuvitellakaan, millaisen matkan Herra järjestää minulle, millaisia ihmisiä se reissu tuo eteeni ja millaisia yllätyksiä olikaan luvassa pitkin matkaa.

Ps.84:2-3. Kuinka ihanat ovat sinun asuinsijasi, Herra Sebaot! Minun sieluni ikävöitsee ja halajaa Herran esikartanoihin, minun sydämeni ja ruumiini pyrkii riemuiten elävää Jumalaa kohti.

Olemme kaikki joskus tienhaarassa, joudumme valitsemaan. Niinpä puntaroimme, mikä sopii minulle, mihin olen valmis, mihin suostun, mikä on kivaa, mistä tienaa, hyötyy ja nauttii. Se on semmoista hyvinvointiyhteiskunnan ajattelua, jossa itsekeskeisyys rehottaa runsaasti kuin kurtturuusu tai lupiini kedolla. Jumala vie ihmistä myös ratkaisunpaikalle, kun tahtoo pelastaa ihmisen ikuisesta tulijärvestä. Tässä hän vie ihmisen näkemään syntisyytensä, pohjattoman viheliäisyytensä ja turmeluksen pimeyden, joka hallitsee ja ohjaa ihmismieltä pitkin matkaa. Hänestä tulee syvyyden sankari, joka huutaa apua Jumalalta.

Mutta aina silloin tällöin kuuluu hyviä uutisia: Joku on avannut sydämensä Herralle ja pelastunut. Joku on tahtonut lähteä taivastielle. Joku on saanut syntinsä anteeksi ja uuden elämän. Joku on löytänyt yhteyden Jeesukseen ja tullut uskoon.

Ps.84:4-5. Löysihän lintunen majan ja pääskynen pesän, johon se poikasensa laskee: sinun alttarisi, Herra Sebaot, minun kuninkaani ja minun Jumalani. Autuaat ne, jotka sinun huoneessasi asuvat! He kiittävät sinua alati. Sela.

Elämä on myös opettelua, eri asioiden ja ihmisten ymmärtämistä. Erikoispiirteemme tulevat silloin ilmi, on teoreetikoita ja käytännön ihmisiä, on sosiaalisia ryhmäihmisiä ja sitten erakoita, on puheliaita ja harvasanaisia, on optimisteja ja pessimistejä, on johtajatyyppejä ja palvelualttiita, on aamunvirkkuja ja illan kukkujia. Uskovaisissakin löytyy joka lähtöön tyyppejä ja luonteita, emme ole mitenkään samanlaisia. Mutta Jumalan edessä olemme kaikki samanarvoisia ja ilman Jeesusta täysin arvottomia, parhaatkin. Jumalan valtakunnan perusasioihin kuuluvat usko, toivo, rakkaus, armo, totuus, risti, rauha, viisaus, lahjat, laki, evankeliumi, raamattu, seurakunta. Näitä uskova opettelee ymmärtämään elämässään ja eri aikoina vaihtelevasti. Emme tule valmiiksi nopeasti, emme opi em. helposti kuin teoriassa, käytännössä ja sovellutuksissa on aina varaa kehittymiselle. Minkä numeron antaisit itsellesi onnistumisestasi kristittynä? Minkä numeron läheisesi antaisivat sinulle uskovaisuudestasi tänään ja tähän asti? Minkä numeron Jumala antaisi sinulle samasta asiasta?

Kävin aikoinaan Kurun seurakunnassa työni puitteissa saarnamatkoilla ja siellä oli siihen aikaan Samppa Asunta kirkkoherrana. Hän oli musiikkimiehiä, tehnyt lauluja, kääntänyt sellaisia ja esittänyt niitä. Eräs hänen tekemänsä laulu edusti aivan omaa luokkaansa, se olisi voinut olla vaikkapa nimitetty fariseuksen hymniksi. Näin se meni:

1.Minut hyväksythän, Herra, tietenkin: oonhan laumassasi lammas villavin.

Onhan ansioita mulla, joiden turvissa voin tulla sinun eteesi nyt mielin luottavin.

2.Vaellus on mulla hurskas, nuhteeton. Myöskin tunnustaja olen peloton.

Monet kauniit rukoukset sekä hartaat huokaukset viety taivaan kirjaan tililleni on.

3.Oppia myös puolustan mä oikeaa. Henget toisistaan mä taidan erottaa.

Täynnä pyhää kiivautta nuhtelen mä langennutta. Eksytykset ei mua saaliiksensa saa.

4.Lähimmäistä aina autan, holhoan. Kolehtiin mä laitan lahjan runsahan.

Sairaita käyn katsomassa, poikkean myös vankilassa. Hyvä sydän mulla on, sen huomaathan!

5.Olen kristitty myös kansainvälinen, mieleltäni varsin radikaalinen.

Puuhaan vallankumousta, elintason tasoitusta. Olen moderni ja sosiaalinen.

6.Tästä kiitos sulle, Herra, soikohon. Kun näin oivallinen lapsi sulla on.

Monen jälkeen jäävän kuulen minusta ja varmaan luulen, että runsaan annat mulle palkkion.

7.Minut hyväksythän, Herra, tietenkin: oonhan laumassasi lammas villavin.

Onhan ansioita mulla, joiden turvissa voin tulla sinun eteesi nyt mielin luottavin.

8.Mikset hyväksy mua, Herra, sittenkään? Miksi oven taa saan jäädä pimeään? Herra,

Herra! huudan sulle – miksi vastaa et sä mulle? Miksi palkkiota vaille näin mä jään?

Laulun sanoma oli selvä, ilman Jeesusta ei uskovaisuudesta jää mitään hyvää jälkeen ja ihmiskeskeinen kristillisyys kukki aikansa, mutta on pian yhtä surkean oloinen kuin kesäinen pelargonia syyspakkasten jälkeen. Hyvien tekojen painoarvo on tyhjän veroinen, kun on kysymys taivaspaikasta. Kun ihminen tule syntisenä Vapahtajan luokse, hän ei saa mitään, hänelle ei mitään, paitsi kalvava syyllisyys.

Täysin päinvastaisen kokemuksen kertoi merkittävän työn terveysalalla Helsingissä työskennellyt tohtori Konrad Reijo Vaara. Henkilökohtaisessa todistuksessaan hän arvioi elämäänsä:

- Kun elämäni iltaruskon hohteessa silmäilen taakseni pitkin kuljettua elämäntaivaltani, huomaan selvästi, miten varhaisemmasta lapsuudestani saakka kaksi voimaa ovat käyneet sitkeää taistelua sieluni omistamisesta. Toisella puolella pimeyden ruhtinaan henkivoimat; ja toisella taas taivaallinen isäni väsymättä kutsuen ja vetäen puoleensa.

- Lue Jumalan sanaa hitaasti ja hätiköimättä, punniten jokaista lausetta ja sanaakin, ja rukoile Jumalalta valoa. Tee se joka päivä johdonmukaisesti, niin kaikki on sinulle kirkastuva vähitellen aivan niin kuin nousevan auringon säteet poistavat sumuverhon. Ja lue uudestaan ja uudestaan ne kohdat, jotka jo ovat sinulle kirkastuneet, ettei totuus taas painuisi sinulta verhon taakse.

- Muistan ilmestyksen, joka suurena armonosoituksena on mieliimme ainaisesti painunut. Eräänä aamuna, juuri herätessäni, näin selvästi ilmielävänä silmieni edessä Jeesus ristinpuulla, ja sen juurella polvillaan vaimoni ja minä käsikädessä, vaimoni Idan vasen käsi ja minun oikea käteni ristin juuren ympäri, eteenpäin kumartuneina. Jeesuksen lempeä katse oli kääntyneenä meihin ja hänen huuliltaan tunkeutui korviini hiljainen selvä kuiske: "Minun poikani, minun tyttäreni! Olkaa hyvässä turvassa, teidän syntinne ovat teille annetut anteeksi." - Herätin vaimoani, kerroin näkemykseni, ja yhdessä kiitimme ja ylistimme Jumalaa ja meidän Herraamme Jeesusta Kristusta.

Ps.84:6-8. Autuaat ne ihmiset, joilla on voimansa sinussa, joilla on mielessänsä pyhät matkat! Kun he käyvät Kyynellaakson kautta, he muuttavat sen lähteitten maaksi, ja syyssade peittää sen siunauksilla. He käyvät voimasta voimaan, he astuvat Jumalan eteen Siionissa.

Raamatun sanoma avautuu ihmiselle, jos tämä nöyrtyy kuuntelemaan Herran Hengen ääntä. Tässä järki, tunteet tai tahto eivät ratkaise asiaa, vaan oikea asenne Jumalan edessä. On alkamassa ihmeellinen taivasmatka Jumalan valtakunnassa, Jeesus tietä, sanan totuudessa ja toisten uskovien seurassa. Usein alkuvaiheessa tuntuu siltä, että pitäisi jollain tavalla osoittaa olevansa sopiva ja kelvollinen tällaiseen vaativaan kutsumukseen. Mutta kun aikaa kuluu ja maailma vanhenee, huomaakin itsensä kovin kevyeksi, avuttomaksi ja keskeneräiseksi. Voi tulla semmoinen olo, että ei Jumala varmaankaan halua rakastaa meikäläistä, joka onnistuu pilaamaan lähes kaiken eteen tulevan? Mutta sitten olisi hyvä, jos taivas aukeaisi koko evankeliumin rikkauden loistossaan ja ihminen näkisi: Jumala yksin rakastaa, valitsee, johdattaa, kuljettaa, ohjaa, avaa, sulkee, siunaa, estää, nuhtelee, kurittaa, puhuu, maksaa, irrottaa, yhdistää, alentaa, ylentää, parantaa,

synnyttää ilon, kiitollisuuden, laulun, halun palvella, evankelioida kanssaihmisiä.

APT.3:19-20. Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois, että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltämäärätty, Kristuksen Jeesuksen.

Tästä esimerkkinä on Arvid von Martens, joka nuorena miehenä toimi Pelastusarmeijan työntekijänä julistaen evankeliumia Jeesuksesta. Hän erosi Pelastusarmeijan upseerin toimesta koska koki ettei voinut työskennellä haluamallaan tavalla ja hän toimi sitten vapaana evankelistana. Martens tuli Helsingin evankelisluterilaisten seurakuntien diakoniakeskuksen palvelukseen katulähetystöntekijäksi. Eräässä muistelmakirjassaan hän kertoo erikoisesta Porin matkastaan:

- 1945 Oli edessämme ensimmäinen kutsukokous kapakoiden asiakkaille Porissa. Kolme katulähetystyöntekijää oli saapunut Helsingistä. Lähdettiin huonomaineiseen "Rantakahvilaan", Porin pahimpaan kapakkaan. Suurin piirtein koko kahvilan yleisö seurasi mukana kapakasta kokoushuoneistoon. Merkillinen kulkue: kaksikymmentäviisi juopunutta miestä ja kuusi juopunutta naista. Kokouksessa vallitsi sellainen melu ja rähinä, ettei kukaan voinut todistaa, vielä vähemmin pitää saarnaa, kun puhujan ääni ei olisi päässyt kuuluviin. Mutta laulut ja vanhat virret tekivät tehtävänsä. Niihin yleisö yhtyi. Monet itkivät ja rukoilivat apua. Eräs nuori juopunut nainen rukoili, että jos vielä olisi mahdollista, Jumala pelastaisi hänet hänen äitinsä tähden. . .

"Rantakahvilasta" oli vuotta myöhemmin tullut "Uskonmaja." Porin kaupunki oli antanut sen yölähetykselle. Se vihittiin juhlallisesti maaliskuun 25 p:nä 1946.

Ystäväni Matti Nieminen Turusta kertoi kuukauden-kalastaja ohjelmassa TV7:

Hän oli tullut uskoon, mutta odotti pääsevänsä syvemmin tuntemaan Jumalaa. Sitten tapahtui jotakin odottamatonta, joka ajoi hänet lähes epätoivoon. Uskovana hän kertoi ymmärtäneensä synnin syvyyden itsessään. Sen seurauksena hän ajatteli hirttäytyä huonoudessaan? Luki samalla Raamattua. Eräänä yönä hän oli Herran edessä kysyen: - miksi minä en kelpaa? – miksi veri ei riitä? Silloin hän tunsi, kuinka hänen kohotetuista käsistään otettiin kiinni ja ääni sanoi: - Sinä olet minun! Herra pyyhki syyllisyyden pois. Siinä kului pari tuntia itkiessä, Matti kertoi.

Jeesus, Herramme, tuo ihmiset valoon pimeästä, ja anna toivon sanoman kuulua kurjuuden koloihin, joihin paholainen on kansan houkutellut. Katkaise synnin kahleet sielujen elämästä ja vapauta sidotut omatunnon syytöksistä kristityn vapauteen. Kuule edelleen sairaiden, heikkojen ja raihnaisten huokaukset, kun he tulevat eteesi rukoillen apuasi. Auta epätoivoiset, hylätyt ja yksinäiset elämän myrskyiltä turvalliseen satamaan luoksesi kestävään rauhaan.

Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden......

 

Jes.9:1. Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden;                          jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus. 
2. Sinä lisäät kansan, annat sille suuren ilon; he iloitsevat sinun edessäsi,              niinkuin elonaikana iloitaan, niinkuin saaliinjaossa riemuitaan. 
3. Sillä heidän kuormansa ikeen, heidän olkainsa vitsan                                              ja heidän käskijänsä sauvan sinä särjet niinkuin Midianin päivänä; 
4. ja kaikki taistelun pauhussa tallatut sotakengät                                                        ja verellä tahratut vaipat poltetaan ja tulella kulutetaan. 
5. Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on:       Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas. 
6. Herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnallansa; se perustetaan ja vahvistetaan tuomiolla ja vanhurskaudella nyt ja iankaikkisesti. Herran Sebaotin kiivaus on sen tekevä.

Ps.49:17-18. Älä pelkää, jos joku rikastuu, jos hänen talonsa komeus karttuu. Sillä kuollessaan ei hän ota mitään mukaansa, eikä hänen komeutensa astu alas hänen jäljessänsä.

 

https://www.youtube.com/watch?v=zJzOSiIkXMo

Valit.4:7-8. Siionin ruhtinaat olivat lunta puhtaammat, maitoa valkoisemmat...... Nyt on heidän muotonsa nokea mustempi, ei voi heitä tuntea kaduilla. Rypyssä on heillä nahka luitten päällä, se on kuivettunut kuin puu.

 

https://www.patmos.fi/patmosplus/?open-episode=458933&open-series=572&title=mustaa-elamaa

Fil.4:10-11. Minä ihastuin suuresti Herrassa, että te jo vihdoinkin olitte elpyneet pitämään minusta huolta, johon teillä ennenkin oli ollut halua, vaikka ei tilaisuutta. Ei niin, että minä puutteen vuoksi tätä sanon; sillä minä olen oppinut oloihini tyytymään.

 

https://www.youtube.com/watch?v=Z00VpHBWzio

Fil.3:18. Sillä monet, joista usein olen sen teille sanonut ja nyt aivan itkien sanon, vaeltavat Kristuksen ristin vihollisina; heidän loppunsa on kadotus, vatsa on heidän jumalansa, heidän kunnianaan on heidän häpeänsä, ja maallisiin on heidän mielensä.

 https://www.youtube.com/watch?v=GNu28_Dhr2w

Ps.77:2. Minä korotan ääneni Jumalan puoleen ja huudan; minä korotan ääneni Jumalan puoleen, että hän minua kuulisi.

 https://www.youtube.com/watch?v=60ued8WZreM

Matt.9:35. Ja Jeesus vaelsi kaikki kaupungit ja kylät ja opetti heidän synagoogissaan ja saarnasi valtakunnan evankeliumia ja paransi kaikkinaisia tauteja ja kaikkinaista raihnautta.

 

 

https://www.youtube.com/watch?v=HsPaSmsFhwA