Kansanvalta (demokratia) tarkoittaa yhteiskuntajärjestelmää, jossa valta kuuluu kansalle, joka joko päättää suoraan asioista tai valitsee edustajansa (kuten eduskuntaan) yleisillä, vapailla ja kilpailullisilla vaaleilla toteuttamaan tahtonsa. Sitä pidetään länsimaissa yleisesti parhaana valtiomuotona, koska se ei anna vallan keskittyä liikaa yhdelle ihmiselle tai ryhmälle.
Ruotsi on erikoinen valtio, kun siellä on demokratia ja kuningas yhtä aikaa. Asia on hoidettu siten, että kuningas on lähinnä näyttelyesine, joka ei päätä mistään maan asioissa. Hän on eräänlainen leikkikuningas. Osa demokratian nimissä kulkevista valtioista on niin läpeensä korruptoituneita, että voisi puhua hyvin valheen verkostosta. Suomea sanotaan oikeusvaltioksi. Se on sitä vain siinä määrin, kun se kunnioittaa Raamattua Jumalan sanana ja toimii sen mukaan. Muu on kaikki pelkkää teatteria, josta uutisoidaan joka päivä vuolaasti.
Nykyinen Venäjä esiintyy demokratiana, mutta käytännössä ei kansalla ole mitään sanomista johtamiseen tai vallankäyttöön. Moni ajatteli kolmekymmentä vuotta sitten, että tämä suuri valtakunta muuttuu samanlaiseksi kuin länsimaat. Mutta muutoksella oli vain lyhyt aikakausi, jolloin esim. saatoimme tehdä kristillistä lähetystyötä heidän hyväkseen.
Venäjällä oli Neuvostoliiton aikana sosialistinen järjestys, jota mainostettiin työläisten paratiisina, jossa olisi tasa-arvo. Alkuinnostuksen jälkeen Leninin kuoltua Stalin pisti porukat järjestykseen tavalla, jota voidaan kutsua diktatuuriksi. Silloin iskulauseita viljeltiin ahkerasti. Niissä kuvastui henkilöpalvonta. ”Saimme paremman elämän, saimme iloisemman elämän!” ”Johtajamme, opettajamme ja rakas isämme Stalin on hankkinut meille onnellisen ja iloisen elämän!”
Kansan moraali rappeutui, avioliitto romutettiin, haureutta arvostettiin, alkoholismi hallitsi, kirkot varastettiin kristityiltä ja muutettiin sosialismin palvelijoiksi. Yksityisomaisuus joutui valtiolle ja ihmisiä pakotettiin muuttamaan mielivaltaisesti määräysten mukaan kauas kodeistaan. Suomesta Venäjälle muuttaneet kommunistit saivat ryhtyä vahtimaan ja ilmiantamaan suomea puhuvia inkeriläisiä. Mutta aikanaan heidätkin ammuttiin kansanvallan vihollisina. Neuvostoliitossa tuomittiin vuosina 1921–1953 kaikkiaan 3,7 miljoonaa ihmistä, joista teloitettiin 642 980.
Aloitellessani hengellistä työtä ja kierrellessäni Suomen maata, olin kerran puhumassa Alppilan kirkossa Helsingissä ja samaan tilaisuuteen tuli seurakunnan pastori Aatami Kuortti. Hän oli inkeriläinen kovia kokenut kristitty, vaikken silloin sitä tiennyt. Hän oli ollut Lempaalan seurakunnan paimenena ja joutunut vainon kohteeksi. Hänet oli vangittu uskonsa tähden (maassa, joka ilmoitti julkisesti suosivansa uskonnon vapautta?) ja tuomittu vankileirille Karjalaan. Salainen poliisi ehdotti, että Kuortti ryhtyisi vakoilemaan seurakuntalaisiaan, mutta hän kieltäytyi tästä ehdottomasti. Kuortti sai kuulla olevansa vastavallankumouksellinen ja hänet tuomittiin ensin kuolemaan, mutta tuomio muutettiin sitten 10 vuoden pakkotyöleirivankeudeksi. Siellä hän oli ollut tuhansien muiden tavoin kaivamassa laivakanavaa jäämerelle. Valtavat määrät ihmisiä kuoli näissä poikkeusoloissa, nälkään, sairauksiin, heikkouteen ja ampumisiin. Kuortti päätti sitten karata sieltä ja toteuttikin uhkarohkean suunnitelmansa kävelemällä Suomeen 300 kilometriä. Myöhemmin hän kirjoitti kokemuksistaan kirjan: ”Kirkossa, keskitysleirissä, korvessa”.
Kuortti kirjoitti kirjassa ”Inkerin kirkon vaikeita vuosia” otsikolla ”HERÄTYKSEN AIKAA” hieman ennen em. tapahtuneista asioista seuraavaa:
- Inkerin kansa oli saanut kestää raskaita koettelemuksia. Kuritus oli opettanut ottamaan vaarin Jumalan sanasta. Seurasi hengellisen herätyksen aika. Opettaja Aapo Vesikko kuului tulkitsevan tämän asian niin, että kirkko oli tullut nyt rakkaammaksi. Koska alttarilla ja saarnatuolissa nähtiin »oma mies», niin kirkko tuli entistä läheisemmäksi.
Erikoisesti nuorten keskuudessa oli havaittavissa liikehtimistä. Alkusysäyksen lienee antanut Kupanitsan seurakunnanhoitaja Aleksanteri Korpelainen, joka oli toiminut Evankeliumiyhdistyksen saarnaajana Suomessa ja sittemmin oli ollut Evankeliumiyhdistyksen Nuorisoliiton Pietarin osaston johtokunnan puheenjohtajana. Korpelainen toimi innokkaasti nuorten voittamiseksi Kristukselle. Hän perusti Kupanitsaan kirkkokuoron, jonka johtajana hän toimi muutaman vuoden ajan. Hän sai seurakunnan nuoria ympärilleen. Heidän kanssaan hän teki retkiä naapuripitäjiinkin. Tämä oli sytyttävää.
Juhlia järjestettiin. Kansa kiiruhti sanan ääreen kuin nälkäinen lauma vehreälle laitumelle. Kevätkesällä v. 1922 vietettiin Tuutarissa koko Inkerinmaata käsittävää nuorisojuhlaa. Avara kirkko, jossa oli 2.200 istumapaikkaa, osoittautui pieneksi. Vaikka seisomapaikatkin olivat täynnä, niin suuri osa juhlakansasta jäi jumalanpalveluksen aikana ulkopuolelle. Juhlaa jatkettiin kirkonmäellä, ihanalla ruohokentällä, vehreiden puiden suojaamalla alueella. Saarnojen ja yhteislaulujen ohella myös nuoret esittivät ohjelmaa. Unohtumattomasti jäi tämä juhla mukana olleiden mieleen. Niinpä rouva Helena Kämärä, joka nykyään asuu Ruotsissa Boråsin kaupungissa, kertoili tähän tapaan:
- Vaikka siitä on kulunut jo lähes neljäkymmentä vuotta, niin muistan kuin eilisen päivän. Olin silloin nuori ja sain olla Tuutarissa nuorisojuhlassa. Kotoani oli Tuutarin kirkolle matkaa yli kolmekymmentä kilometriä. Jalkaisin kuljin toisten mukana tuon matkan. Jos lieneekin tuntunut vähän väsymystä, niin kyllä virkistyi, kun sielu sai nauttia pelastuksen riemusta. Sydämeeni aivan kuin tulvahti valoa, kun Korkan kolme poikaa esitti vuorolausuntaa ja laulua. Tätä muistellessani olen vieläkin kuulevinani poikain laulun: 'Oon onnellinen ainiaan, kun Jeesus mulla on...' Niillä juhlilla Jeesus tuli minullekin läheiseksi, sain oppia tuntemaan hänet omakseni Vapahtajakseni.
Autuuden ilo oli vallannut sydämet. Se innosti ja pani toimimaan. Nuoret todistivat Jeesuksesta. Evankeliumin raikkaat tuulet puhalsivat yli rakkaan Inkerinmaan.
Herätyksen aalto tempasi mukaansa sekä nuoria että vanhoja. Toisin paikoin aivan kyläkunnittain »kaaduttiin Jumalan käsivarsille». Erittäin voimakasta herätysliikettä oli havaittavissa Hietamäellä, Keltossa, Koprinassa, Kupanitsassa, Lempäälässä, Moloskovitsassa, Skuoritsassa, Spankkovalla ja Venjoella. Suurien juhlien ja säännöllisten jumalanpalvelusten ohella pidettiin ahkerasti hartaushetkiä kodeissa. Tuntui siltä, että kodit kilpailivat, kuka olisi saanut luovuttaa tupansa hengellisen seuran kokoontumista varten.
Vietettäessä koko Inkerinmaata käsittävää juhlaa Kupanitsassa v. 1928 saarnaaja Iisakki Hyrri virkkoi juhlan väliajalla tähän tapaan:
- Kun katselen tätä kansan runsautta, juhlassa mukana olevaa nuorisoa ja olen saanut kuulla virvoittavaa evankeliumia, niin ajattelen, että Jumala rakkaudessaan tahtoo meitä vahvistaa kestämään tulevaa, raskasta koetuksen aikaa. Emme kaiketi kauan enää saa kirkkoomme kokoontua. Myrskyn merkkejä on havaittavissa.
Eivät
kaikkitietävät ihmiset ole saaneet väkivaltaa ja sotia loppumaan,
estämään kulkutauteja leviämästä tai säätämään ilmoja
suotuisiksi. Rahakin näyttää edelleen valuvan rikkaiden laariin ja
köyhiä kyykytetään. Leipäjonot ja tyytymättömyys ovat
kasvaneet. Poliitikot leuhkivat saavutuksillaan, mutta missä se
näkyy? Uutisissa asiantuntijat sanovat, että kohta koittaa parempi
aika, mutta ei sitä tiedä? Edelleen kertovat vain, mihin herrat
taas menivät neuvottelemaan – olisi varmaan paikallaan heidänkin
pitää jo rukouskokous?
Paljon porua tuoneelle
SOTE-uudistuksellekin voisi antaa uuden nimen: Sokeat teot! Postikin
ilmoitti juuri, että harventavat jakelua meidän kulmilla, mutta ei
se haittaa, kun on niin harvoin hyviä uutisia. Sähköäkin pitäisi
kuulemma enemmän säästää ja sitten kaikkia kannustetaan
luopumaan öljyn- ja puunpoltosta ja ostamaan sähköauto. Karhut
ovat menneet talviunille, mutta sudet mellastavat maailmassa ja
Herran omat vaeltavat kuin lammaslauma joka säässä.
Synti
on myrkky, joka tappaa jokaisen. Se erottaa ihmisen Jumalasta ja
tekee hänestä tuomion alaisen. Ihmisen hyvyyteen, rakkauteen ja
tietoon luottavat ihmiset elävät valheessa. Jos ei syntiä olisi,
varmaan sosialismikin olisi ollut toteutettavissa? Samoin länsimainen
demokratiakin olisi voinut tuoda paratiisin maan päälle ilman
syntiä. Puhutaan rauhasta, mutta soditaan koko ajan. Rasismista
vaahdotaan, mutta luokkaviha pursuaa eduskunnassakin. Kirkko ilman
ymmärrystä synnistä on torso, nimikristillinen laitos,
muotojumalinen kristillisyyden kummitus vailla totuutta ja armoa. Se
on täynnä höpön höpöä touhuamista ja sekoilua ilman Jeesusta.
Se yrittää olla jotakin, mihin sillä ei ole edellytyksiä. Kun
kirkon johtajat kehottavat ihmisiä syntiin ja Jumalan sanan
rikkomiseen, on luopumus tullut täyteen mittaansa ja odotettavissa
on vain Jumalan viha ja tuomioiden ilmestyminen aikaamme.
Laodikea on Ilmestyskirjan seurakunnista varsinainen pohjanoteeraus ja se saa Jeesukselta ansaitut moitteet, jopa uhkauksen hylkäämisestä. Sen nimi tarkoittaa kansan valtaa / oikeutta. Se oli kadottanut täydellisesti uskon Jeesukseen ja sen seurauksena se arvioi itsensä ja toimintansa hyväksi. Mutta Jumala oli toista mieltä asiasta: ”sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston.” Lieneekö nimi enne, sillä meidän aikamme kristillisyyden ongelma on juuri samanlainen. Tykkäämme itsestämme, emme tarvitse mitään Jumalalta, emmekä pyydä häneltä mitään. Uskomme kehitysoppiin, elintasoon, itsemääräämiseen, enemmistöön, suurvaltajohtajiin, rahan mahtiin, politiikkaan, kaikkien ihmisten pelastumiseen.
Mutta Jeesus kolkuttaa vielä tänään kansanvallan ovella ja jos joku (aaltonen, virtanen, tms) kuulee sen ja avaa oven, hän pelastuu Vapahtajan armollisuuden tähden.
On mulla ystävä niin armas, hyvä,
mua syntiskurjaa aina rakastaa.
Mä huono oon ja kylmä, erehtyvä,
vaan armaakseensa hän mun tunnustaa.
Herra Jeeus, vain sua aina, aina vain sua rakastan.
Syntisen sydämeni sulle Herra avaan, sulle Herra avaan.
Heikki Klemetti – vanha Siionin Kannel
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti