lauantai 9. maaliskuuta 2013

Vangin laulu

Olin puhumassa vankilassa, paikalla oli parikymmentä tutkintovankia. Tilaisuus oli harmoninen ja tunnelma kuin pyhäkoulussa. Miehet kättelivät meitä vierailijoita mennen tullen. Seuraavina päivinä luin lehtiuutisista murhista, tapoista, lasten pahoinpitelyistä, ryöstöistä ja kaikenlaisista vilpeistä ja koiruuksista. Televisiossa näytettiin pätkiä oikeudenistunnoista, joissa syytetyt peittivät kasvonsa huppuun tai paperilla. Mietin, miten monta näistä istui tuossa edessäni hetki sitten vankilan kappelissa kuuntelemassa Jumalan sanaa? Ihmisen mieli on kummallinen, jakaantunut ja  täynnä sekasortoa, pelkoa, syntiturmelusta ja ahdistusta

Evankelistakaverini aloitti virren hieman liian korkealta ja siitä tuli tosi vaikea veisattava. Osa vangeista luopui heti kättelyssä edes yrittämästä, jokunen yritti hihkua korkeita säveliä vanhalla rutiinilla. Minäkin jouduin pudottamaan oktaavilla laulua, että sain vähän ääntä tulemaan. Mutta aikanaan virsi loppui ja puhe alkoi – helpotus! Yleisesti kaikkialla hengelliset laulut ovat viritetyt liian korkealle ja sopivat niin ollen vain laulun ammattilaisille, joista muutamat heistäkin joutuvat pudottamaan sävelkorkeutta. Mikä ihmeen kunnianhimo vaivaa kirkkomusiikkia, miksi on laulettava kovaa ja korkealta, miksi yhteislaulut ovat muuttuneet yhteishihkumiseksi, jossa osa luopuu jo kohta alkuunsa? Suomalainen ääniala on alempi kuin Euroopan eteläosissa.

Jumala on valmistanut palvelijoittensa kautta kansalleen matkamusiikkia, josta syntyy usko ja rauha. Mutta osa niistä lauluista on ajateltu elämän vaikeuksien keskellä veisattaviksi, kuten psalmi 88, jonka johdannossa sanotaan: Koorahilaisten laulu, virsi; veisuunjohtajalle; veisataan kuin: "Sairaus"; esrahilaisen Heemanin mietevirsi. Sävelmä oli tuttu ja sen ohjesanaksi oli annettu sairaus. Sairas ei kailota ylpeästi, vaan huokailee nöyrästi. Silloin hän kohtaa Herran ja saa avun.

Psalmissa 102:1. sanotaan: ”Kurjan rukous, kun hän on näännyksissä ja vuodattaa valituksensa Herran eteen.” Vaikea olisi kuvitella, että kurjan rukous olisi kovin mahtipontista. Psalmissa 70 on johdantona: Veisuunjohtajalle; Daavidin virsi; syntiä tunnustettaessa. Kun ymmärtää synnin ja sen vakavuuden ja seuraukset ja mitä se on maksanut meidän Vapahtajallemme, olisi syytä veisata se melko hiljaa. Samaa linjaa edustaa psalmi 56, jonka veisuuohjeeksi annetaan "Mykkä kyyhkynen kaukaisessa maassa." Tai psalmi 53, jossa sanotaan, että se veisataan kuin ”sairaus”. Ja psalmi 12, jonka ohjeeksi on kirjoitettu ”matalassa äänilajissa”

Kun ihminen on vanki, synnin vanki, maailman orja, tai perkeleen koukussa, on jo yleensä ihme, että hän alkaa etsiä Herraa ja laulaa hänelle rukousta. Kuitenkin Jumala pelastaa meidät, kun olemme vielä synnissä. Emme tule korjattuina hänen eteensä, vaan viallisina ja avuttomina, tyhjinä ja syntisinä. Se sopii Jumalalle ja hän on luvannut kuulla avunhuutoa. Noissa hetkissä ihminen on Jumalan sanan puhuttelussa, ja parhaimmillaan Herra tekee hänestä uuden ihmisen. Kaikki lähtee siitä, että Golgatalta vuodatetaan synnin vastalääke, Kristuksen uhri, syntisen sydämeen. Pahuuden määrä tai laatu ei ole tärkeä, sillä Jeesus voi pelastaa kenet tahansa. Ilman Jeesusta ihminen joutuu helvettiin, vaikka ei olisi koskaan ollut vankilassa.

Kautta aikojen on pelastettujen ilolaulu kuulunut sieltä, missä sitä ei ole aiemmin ollut, eikä ole osattu edes odottaakaan. Evankeliumi tunkeutuu muurien sisälle, sydänten kuorien läpi, tajuntaan, elämään, uudestiluovaksi voimaksi. Se, mitä on pidetty lapsellisena, tarpeettomana ja halveksittavana, onkin yhtäkkiä maailman tärkein asia, joka ohjaa ihmisen ikuiselle tielle. Janoinen saa juoda, kun Jumala on avannut hänelle silmät nähdä ja lähteen, josta voi juoda. Pimeydessä kulkenut  näkee valon, kun Kristus ilmestyy hänelle. Isän lähettämä valoisa Poika tulee kadotetun luokse ja ilmaisee Jumalan tahdon. ”Kuinka kallis on sinun armosi, Jumala! Ihmislapset etsivät sinun siipiesi suojaa. Heidät ravitaan sinun huoneesi lihavuudella, sinä annat heidän juoda suloisuutesi virrasta. Sillä sinun tykönäsi on elämän lähde; sinun valkeudessasi me näemme valkeuden.” Ps.36:8-10.

Jeesus, muista vankeja, jotka ovat pilanneet elämänsä, joilla ei ole kykyä auttaa itse itseään. Kuule heidän rukouksensa. Paljasta maailman henki, pimeyden kätköt, synnin kahleet ja kuoleman valta, uskonnollisuus, ettei kukaan lähtisi paatuneena täältä. Kiitos suuresta armostasi, jolla kutsut pelastukseen kelvottomia ja kurjia. Kiitos, että ruokit nälkäiset, jotka tahtovat syödä ruumiisi ja veresi elämäkseen. Synnytä sydämen laulu, jonka voimme antaa sinulle kunniaksi ja kiitokseksi hyvyydestäsi. Kiitos, että jaksat kuunnella epävireistä laulua ja epämusikaalista örinää, kun se lähtee sydämestä matalassa äänilajissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti