lauantai 22. helmikuuta 2014

Fausti vinossa luopio-tiellä?


Taiteilijat ovat tavanneet ennen vanhaan käyttää baskeria eli faustia päähineenään ja minullakin oli sellainen lapsena - pitäisiköhän taas hankkia? Muistan aikoinaan kun meidän seurakunatamme kanttori, muusikko ja taidemaalari, Kauko, ajoi läpi kylän keskustan kirkkoa kohti polkupyörällään fausti vinossa.

Saksalainen kirjailija, tiedemies ja poliitikko Goethe kirjoitti aikoinaan näytelmän nimeltä Faust.  Näytelmä pohjautuu vanhaan tarinaan (1587 esikuvana on ollut todellinen henkilö, Johann Georg Faust 1480-1540, joka oli saksalainen okkultisti, alkemisti ja astrologi, joka harjoitti noituutta.)  Tohtori Faustuksen sanotaan myyneen sielunsa paholaiselle ja sai vastineeksi rajattoman tiedon sekä yliluonnollisia kykyjä maallisen elämänsä ajaksi, mutta hän alkoi myöhemmin katua kauppaansa.
Goethe työskenteli Faustin parissa vuosikymmeniä ja on itse sanonut, että teksti on yhteenveto hänen omasta elämästään. Se on syvällisen vakava, jumalanpelkoa todistava näytelmä, jonka tärisyttävissä kuvissa hän kertoo synnin kurjuudesta ja jumalan ylistyksestä. Tarinassa Faust istuu pääsiäisyönä kirjojensa keskellä työtuvassaan, illasta aamuun saakka hän on katkeroituneena ja syvissä mietteissään. Hän on joutunut sangen pitkälle: hän ei pelkää enää mitään, hän ei usko enää mitään. Hän voi sanoa: - minua eivät vaivaa enää mitkään epäröimiset tai epäilyt, en pelkää helvettiä enkä paholaista... mutta sen tähden on minulta ryöstetty myöskin kaikki ilo….
Silloin  tässä hädässään hän koettaa tunkeutua luonnon salaisuuksiin kylmällä sydämellään ja tähyävillä, ilottoman viisailla silmillään toivoo hän keksivänsä luomisen lait. Hän antautuu taikuuteen oppiakseni tuntemaan, mitä maailman sisimmässä on. Mutta pitkälle ei hänen henkensä voi tunkeutua, taivaan voimaa ei hän voi pakottaa ilmaisemaan salaisuuksiaan, ja maan olemusta, joka hänestä näyttää epäselvältä, ei hän voi ymmärtää. Silloin hän tulee aivan toivottomaksi, hän sortuu maahan huomatessaan, miten ahtaat ovat rajat ihmishengen ympärillä. Hän ei voi tietää; uskoa hän ei tahdo. Siis hän voi ja tahtoo hän vielä yhtä, kuolla.
Tämä tapahtuu pääsiäisyönä. Ikkunan läpi tunkeutuvat silloin sisään pääsiäisaamun ensimmäiset säteet. Hän ei sitä huomaa, sillä hän on syvälle vaipunut surullisiin mietteisiinsä. Hän tarttuu lasiin, jossa on myrkkyjuoma, kaataa myrkyn pikariin ja kohottaa sen huulilleen . . . silloin kuuluu ulkoa vienoa valituslaulua, naiset laulavat, he seisovat Vapahtajan haudalla:
- Yrttejä me toimme häntä hoitaaksemme. Me hänen uskollisensa olemme hänet tänne laskeneet. liinavaatteita ja siteitä olemme huolellisesti hänen ympärilleen kietoneet, ah, mutta me emme löydä Kristusta enää täällä. Samassa kaikuu enkelien riemuisa vastaus: - Kristus on noussut ylös! Autuas on hän nyt! Tuo vaikea, surullinen, voimia koetteleva taistelu on loppuun kestetty!
Mietiskelijän, tuon kaikkitietävän Faustin kädestä on pikari vaipunut, ja hänen silmiinsä on ilmestynyt kyyneleitä. Turvallinen lapsuusaika, vanha hurskas usko, vieno surumielisyys valtaa hänet.   Vapisevalla äänellä hän rukoilee: - Oi soikaa vielä, te suloiset taivaan laulut! kyynel vuotaa; maa on saanut minut jälleen.
Faustin elämä on monessa mielessä hyvin puhutteleva, siinä on ihminen hyvän ja pahan taistelukenttänä, niin kuin aina. Kaikki ihmiset eivät vain tiedosta sitä ja siksi päätyvät lopuksi pahan puolelle. Alkuperäiskirjassa Faust jää perkeleen omaisuudeksi, mutta Goethen näytelmässä enkelit vievät hänet taivaaseen. Goethe itse kuoli vuonna 1832 82-vuoden iässä. Emme tiedä hänen lopullista kohtaloaan, mutta hänen viimeisten sanojensa kerrotaan olleen mehr licht! (lisää valoa!).

Synti on kaikkien ihmisten suurin ongelma aina ja joka paikassa, mutta sen vakavuuden voi ymmärtää vain Jumalan sanan ja Hengen valossa. Siksi normaali ihminen on tässä asiassa täysin pimeydessä ja perisynnin alainen, vain ajoittain, Raamatun sanan, uskovien ihmisten ja erilaisten elämän kolhujen kautta hänen omatuntonsa herkistyy ja hän miettii parannusta, joka ei yleensä johda mihinkään. Langenneessa tilassa ollessaan ihminen viihtyy synnissä ja nauttii koko rahalla kaiken pahuuden vallan tarjoukset ja tilaa lisää kunnes tulee valomerkki.

Itsenäinen ihminen virittelee koko ajan uusia hullutuksiaan ja uskaltaa tehdä lähes mitä vaan. Aikanaan hän on riittävän röyhkeä noustakseen myös Jumalaa vastaan, hänestä on tullut pilkkaaja ja kieltäjä, paatunut luopio, ”vapaa”-ajattelija. Näitä riittää Suomessakin, myös joka seurakuntaan runsaasti. Heikompi ihminen tarvitsee jatkuvaa tukea ympäriltään synnin tekemiseen. ”Älkää eksykö. Huono seura hyvät tavat turmelee. Raitistukaa oikealla tavalla, älkääkä syntiä tehkö; sillä niitä on, joilla ei ole mitään tietoa Jumalasta. Teidän häpeäksenne minä tämän sanon.” 1.Kor.15:33-34. Tämä huono seura tarkoittaa kaikenlaista Jumalan vastaisuutta, joka vieroittaa ihmisen Raamatusta, Kristuksesta, totuudesta ja armosta. Kaikkein surullisimpia tapauksia kirkon historiassa ovat ne, jotka yrittävät olla uskovia tai jonkinlaisia kristittyjä ja tekevät samalla syntiä tieten tahtoen. Heillä on kova työ luoda sellainen käsitys ympäristöönsä, että hyvin tässä käy, vaikka kakat ovat housussa, niin että muutkin sen haistavat ja vene jossa istutaan, vuotaa ja on uppoamaisillaan. Edessä on vielä lopullinen niitti: ”Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.” Hebr.10:26-27. Tämä on ns. Pyhän Hengen pilkka. Näitä epätoivon sankareita on keskuudessamme paljon.

Luin juuri netistä luettelon, jossa oli lueteltu muusikkoja ja viihdetaiteilijoita, joiden elämä oli päättynyt nuorena viinaan, huumeisiin, tai näiden aiheuttamiin sairauksiin, ja itsemurhaan. Heitä oli valtava määrä. Se oli surullinen tilasto, jonka ääressä ajattelin sitä, että kerran heidätkin oli kastettu kolmiyhteisen Jumalan nimiin, kerran hekin olivat käyneet rippikoulun, kerran tunnustaneet Jeesuksen Herraksi ja luvanneet seurata häntä uskossa ja elämässä. Mutta jossain elämän kurvissa oli mopo lähtenyt käsistä, ja oli tullut huono seura, huonot tavat, synti oli ottanut kuoleman otteen kaverista, maailma oli vienyt ja piru lyönyt löylyä kiukaalle lisää. Kaikki oli menetetty, he eivät päässeet irti kierteestään. Ehkä joku onneton oli tehnyt vielä pirun kanssa oikein kaupat menestyksensä eteen ja saanut sen palkan. ”Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet…. Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen…. Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan…. ovat kuoleman ansainneet….” Room.1:22-32.

Monenlaiset sätkynuket hyppivät täällä, kun joku vaan nykäisee narusta ja kansalla on hauskaa, sillä eivät he näe, että sillä vetäjällä on sarvet päässä. On puhuttu kauan ja paljon suuresta herätyksestä, joka tulee Suomeen. Minulle riittäisi pienikin herätys, jonka merkkinä ovat parannuksen tehneet ihmiset, pahalta tieltään kääntyneet, katumuksessa Kristukseen turvautuneet ihmiset, jotka ovat löytäneet autostaan perutusvaihteen – vihdoin - herätys, jossa luopiot palaavat Herran Jeesuksen luo, jossa tuhlaajalapset löytävät Taivaallisen Isän rakkauden ja tien hänen kotiinsa, herätys, jossa tunnustetaan synnit ja tullaan Vapahtajan luo, verilähteelle puhdistettavaksi ja uudistettavaksi.
Herätystä ei ole vielä se, että kansa matkustaa 100 kilometriä parantumiskokoukseen ja karismaattiseen viihdeiltaan, ei myöskään se, että entiset uskovaiset kokoontuvat juomaan kupin kahvia entisten tuttujen kanssa ja muistelemaan menneitä, kertomaan kuulumisia. Herätystä ei ole myöskään se, että tapahtuu ihme tai että sellaisia etsitään, tai että joku kaatuu kirkkoillassa. Mutta herätystä on se, että joku nostetaan ylös synninkuraisesta liejusta, nostetaan Kristus-kalliolle ja hänelle annetaan uusi virsi laulettavaksi – varsinkin jos hänellä ei ole lauluääntä.

Jeesus, on niin paljon eksyneitä, kaukana sinusta, seurakunnastasi, sanastasi, uskosta, toivosta ja rakkaudesta, jotka nyt tarvitsevat ojennetun kätesi, kosketuksesi, vaikutuksesi, sydämet muuttavan voimasi. Sinä, Herra, olet kulkenut kurjan kuoleman ja syntisen tien pelastaaksesi meidät syntiset ikuisesta helvetistä. Ole hyvä ja tee tänään selväksi tahtosi täällä meidän keskuudessamme. Ota meidät ressukat luoksesi, avuttomat turviisi, likaiset lähteellesi, petetyt totuuteesi, pimeydessä hortoilevat ihanaan valtakuntaasi, sielunsa saatanalle myyneet osta takaisin itsellesi. Kiitos sinulle suuri Vapahtaja, että sinun ikuinen valtasi ei ole vähentynyt, vaan sinä hallitset ja johdat uskovia suureen kirkkauden aamunkoittoon, jossa veisaamme sinulle ylistystä ikuisesti kaikkien pelastettujen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti