Sä kallein olet osani ja ainoa autuus sieluni.

Pellolle ilmestyi eräänä iltana peura (siis ihan oikea, ei se piispa). Notkeasti eläin kulki ruohikossa, kunnes pysähtyi katselemaan tiettyyn suuntaan. Mietimme, että mitä se näki? Pian ruohikosta ilmestyi kettu, joka hiipi hiljakseen eteenpäin peurasta välittämättä. Peura pyöri siinä sitten näyttävästi ympäriinsä ja teki hyppyjä ketun suuntaan ja poispäin. Mutta kettu ei ollut moksiskaan ja sitten eläimet katosivat tahoilleen.

Kettua pidetään viisaana eläimenä, mutta peura ei varmaan ole siinä sarjassa kovin korkealla? Ilmankos ihmiset ovat kiukuissaan nimitelleet usein lähimmäisiään eläinperäisillä nimikkeillä: kuten ”lammasmainen tyyppi” "senkin sika" "mikäkin kana" "varsinainen susi" "norsu posliinikaupassa" "se on oikein lehmä".

Tarina kertoo vanhasta leijonasta, jalopeurasta, joka ei jaksanut enää pyydystää saalista kiinni juoksemalla, jonka hampaat ja kynnet olivat niin kuluneet, että sen ei ollut niin helppoa saada ruokaa kuin nuoruuden päivinään. Niin se teeskenteli sairastavansa ja se antoi kaikille naapureilleen tiedon, että se oli luolassaan odottamassa vierailijoita. Ja kun ne monet pikkueläimet tulivat sen luokse tarjoamaan sille osanottonsa uskoen pedon olevan ystävällinen niille, niin leijona nappasi eläimet kiinni, raateli ne ja söi ne yksi kerrallaan. Leijonan luolan edustalle alkoi kertyä iso kasa kuolleiden luita.

Aikanaan siihen tassutteli ohi kulkiessaan kettu ja sopivan välimatkan päästä se jututti leijonaa. Kettu tuli varovaisesti lähestyen, mutta pysyi turvallisen matkan päässä luolasta, ja kysyi kohteliaasti sen jälkeen leijonan terveyttä. Leijona vastasi, että hän oli hyvin sairas todellakin, ja pyysi kettua lähemmäksi. Mutta kettu viisaasti jäi ulkopuolelle, kiittämällä leijonaa hyvin ystävällisesti kutsusta. Leijona kehotti kettua tulemaan lähemmäs, että voisi paremmin kuulla ja keskustella. Silloin kettu torjui kutsun ja sanoi: - Minun pitäisi olla iloinen kutsustasi, mutta olen huomannut, että on olemassa monia jalanjälkiä, jotka johtavat luolaasi, mutta kukaan ei tule ulos? - en taida tulla, sillä jäljet pelottavat!

Perkele kulkee keskuudessamme ja pitää suurta vihaa yllä maailmassa saaden ihmiset toisiaan vastaan, riitelemään, tappelemaan ja tappamaan. On ihmisiä, jotka ovat vihkiytyneet sen palvelukseen tekemään murhia täysin tuntemattomia ihmisiä kohtaan. Pimeydessään he uskovat tekevänsä hyvää tappaessaan ihmisiä? Piru pistää vihan kiehumaan ja niin kansat sotivat toisiaan vastaan, eikä tämä tule loppumaan ennen kuin Kristus perustaa rauhanvaltakuntansa nähtävällä tavalla maan päälle tuhanneksi vuodeksi.

Jeesuksen vapauttamat ihmiset eivät enää ole orjuuden kahleissa pahaan nähden, vaan elämä on tullut heihin, uusi elämä, taivaselämä, ikuinen elämä. Jeesuksen luonto on tullut heihin Pyhän Hengen vaikutuksesta, sana on tullut heissä lihaksi.

"Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne, joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa, joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin;" Ef.2:1-3

Kautta seurakunnan historian piru on pistänyt uskovat tiukoille hyökkäämällä heidän kimppuunsa. Tässä työssä se on teettänyt likaisen työn palvelijoilleen, Jeesuksen ristiinnaulitsijoille, luopioille, kieltäjille, pilkkaajille ja lain rikkojille. Ja heitä on aina löytynyt, he marssivat suurina kulkueina ylistäen saatanaa ja tämän aikaansaannoksia. Samaa tietä he kuljettavat lapsensa ja ystävänsä, turmeluksen suku rientää tuhoonsa otsa kiiltävänä ja kirous suussaan, mustan kivisydämensä kanssa. Herran sana varoittaa uskovia sen tähden vakavasti edessä olevasta vaivasta:

"Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä. Vastustakaa häntä lujina uskossa, tietäen, että samat kärsimykset täytyy teidän veljiennekin maailmassa kestää." 1.Piet.5:8-9

Uskovan on syytä tietää, että heillä on vastustaja, joka väkevä maailman hallitsija. Se komentaa kuninkaat ja poliitikot, uskonnot ja yleiset mielipiteet oman näkemyksensä toteuttajiksi. Se hyökkää, valehtelee, pilkkaa, huutaa, kiristelee hampaitaan ja tappaa armotta. Mutta se tulee myös ovelasti kuin tarinan sairaaksi tekeytyvä leijona. Se houkuttelee syömäetäisyydelle ja sitten se iskee. Lampaat ovat sen herkkua, varsinkin Kristuksen lampaat. Jos Herran omat ovat innokkaita ja palvelevia, todistavat Jeesuksesta ja tekevät lähetystyötä, se on oikein kiinnostunut eliminoimaan ja tuhoamaan heidät. "Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys." Joh.10:10.

Jeesuksen suuri rakkaus, hänen Hyvän Paimenen huolenpitonsa ja suojeluksensa on vertaansa vailla. Jokainen tätä maistanut tietää, ettei ole mitään tähän rinnastettavaa maan päällä. Taivaallinen Vapahtaja pitää omistaan huolta ja hänen omansa tukeutuvat häneen, riippuvat hänessä, ovat läheisriippuvia Jeesuksesta.

Mutta heikkouksiemme tähden olemme uskovina alttiita joutumaan pahan vaikutuspiiriin. Monen houkutuksen, himon ja synnin tähden uskovat lankeavat, rikkovat Jumalaa vastaan ja hänen liittonsa, ovat hengellisen avion rikkojia. Silloin he menettävät hyvän ja turvallisen asemansa Jumalan yhteydessä. Perusvaiva on aina ylpeys, joka on nostanut heitä itseään ihmisinä Jumalan vertaiseksi, omavaraiseksi ja turhan tärkeiksi. Toinen reitti tässä sarjassa on maailman rakkaus, joka on vienyt monet pois Jeesuksen luota. Piru on naruttanut heidät pois uskosta = niellyt heidät, niin kuin oli ennustettu. Siinä vaiheessa, kun heidän olisi pitänyt vastustaa paholaista, he ovat sokeudessaan menneet virran mukana. Siihen on heidän tunteensa vietellyt, tietonsa ohjannut ja tahtonsa kehottanut. Loppujen lopuksi he ovat olevinaan jopa tyytyväisiä ratkaisustaan, sillä nyt heidän ei enää tarvitse välittää Jumalan sanasta eikä toisten uskovien mielipiteistä.

Kävelimme vaimoni kanssa eräänä päivänä suuren marketin pihalla ja huomasin edessäni avoimen kukkaron. Poimin sen maasta. Siinä oli näkyvissä sukulaisten pieniä valokuvia, pankkikortteja ja sen saalista. Katselin ympärilleni, mutten tavoittanut ketään köyhää, joka olisi ollut kukkaron tarpeessa. Vaimoni tuli siihen ja kerroin löytäneeni kukkaron, mutten tiennyt kenen? Aioimme lähteä viemään sitä neuvontaan, kun näin erään hermostuneen miehen tulevan parkkipaikan poikki kaupan pääovea kohti. Hänellä oli laatikoita käsissään ja hän pudotti yhden niistä poimien sen nopeasti käsiinsä. Samassa avasin kukkaron ja katsoin olisiko siellä henkilötunnistetta? Näin siellä miehen kuvan ja nimen. Mielestäni hermostuneen oloinen mies muistutti hieman passikuvaa ja niin huusin parkkipaikalla kukkarosta löytämääni sukunimellä. Mies kääntyi puoleeni ja tunnisti nimensä. Sanoin, että löysin maasta hänen kukkaronsa. Hän vaikutti huojentuneelta ja kiitti. Vaimoni toivotti hänelle Jumalan siunausta, josta hän myöskin kiitti. (On sanottu, että jos alkaa liiaksi muistuttaa passikuvaansa, on jo loman tarpeessa?)

Tavallisen ihmisen elämä rakentuu suuresti kukkaron ympärille ja hänen omaisuutensa on usein pelkkiä euroja? Eiväthän poliittiset johtajatkaan, jotka yrittävät ohjata kansojen vaiheita, ole kiinnostuneita muusta kuin rahasta. Ihmiset ovat heitä varten vain rahan tähden ja kun tulee Englannin kaltaisia itsenäisen valtion päätöksiä, parkuvat raharikkaat ja tavararuhtinaat menetyksiään? Kärjistyneesti voisi sanoa, että uutiset, valtakoneisto, herrat ja narrit kumartavat rahan valtaa ja palvelevat sitä. Meille luodaan mielikuva, että onnellinen ihminen ostaa ja myy, hankkii ja kuluttaa, nauttii ja toteuttaa mieltään. Mutta todellisuudessa ihminen on onnellinen vain silloin, kun hän löytää Jumalansa ja elää hänen yhteydessään. Mitä siis ihminen voi menettää, mitä saavuttaa elämässään, mikä on todella arvokasta? Hän voi menettää Jeesuksen ja silloin hän menettää kaiken. Mutta hän voi myös saavuttaa Jeesuksen, silloin hän saa kaiken. Muu on vain kehystä ja kosmetiikkaa, joka palaa kerran poroksi.

1.Kun olet, Herra omanani, en huoli koko

maailmasta; Ei muu kuin sinä sieluani

voi virvoittaa sen vaivoissa. Mikä on maailman

huvitus! Sä olet mulle lohdutus.

2. Jos vaipuis ruumiini, sielunikin, Sä, Herra,

olet turvani; Kun lohduttain sä tulet liki, niin ka-

too kaikki tuskani; Kun sä vaan olet puolellani,

muu kaikki olkoon vastahan!

3. Kun sinä olet tavarani, niin kaikki onkin mi-

nulla; Kun virvoitat mun sieluani, mua kuolokaan

ei kauhista; Sä kallein olet osani ja ainoo autuus

sieluni.

vanha virsikirja 298. Friedrich von Hardenberg (Novalis), (saks.)

s. 1772 † 1801.