Kangasalan Kristilliset Eläkeläiset ry
kokoontuu kevätkaudella edelleen tiistaisin parittomilla viikoilla klo 14.00
Kangasalan keskustan seurakuntakodilla, Tapulintie 2.
11.4. Puhujana Turkka Aaltonen. Arpajaiset.
Niilo Tuomenoksa kirjassa Amerikkaa pitkin ja poikin 1955 kertoo:
Puolitropiikin alla oli suomalainen virsi eräässä kotikokouksessa kajahdellut, oli juotu koreaksi laitetun pöydän kirkkokahvit ja keskusteltu sekä maallisista että hengellisistä asioista, kun Greyhoundbussi lähti miestä kiidättämään Los Angelesia kohti. Maailma oli valoa täynnä ja taivas sinessään äärettömyyksiin avartuva. Oli mukavasti lämmin ja mukavasti hyvä olo, parempi kuin eräällä aikaisemmalla bussimatkalla Californiassa, jolloin Las Vegasista, pelihelvettikaupungista, ruokottomasta, bussin siihen pysähdyttyä, junttaili vaunuun ehkä vain kahdeksantoista vanha neekerineito, mutta runsaasti yli satakiloinen. Oli unisen, ehkä onnellisenkin näköinen. Loi silmäyksen vaunuun ja havaitsi, että vierelläni oleva vaunun istuin oli vapaa. Pudotti itsensä siihen painonsa koko voimalla samalla tehden selväksi minulle, että omasta istuimestani jäi hallittavakseni vain neljännes. Olin siis tullut verrattain läheiseen kosketukseen Amerikassa niin polttavana olevaan neekerikysymykseen. Toiset vaunussa olevat huomasivat oitis tilanteen ja jäivät silmät tapilla katsomaan, miten se kehittyisi. En ole milloinkaan jaksanut ihmisiä erotella eri luokkiin nahassa olevan värin mukaan, ja tässä siis minulle tarjottiin tilaisuus panna humaaniset periaatteeni lempeään ja kärsivälliseen käytäntöön. Kavensin siis itseni mahdollisimman vähään tilaan ja vetäisin kasvoilleni todellisen kristityn ja humanistin laupeudesta hiljaa sädehtiväisen ilmeen.
Tunnustan kuitenkin, että tilanne heti alkoi muodostua koettelevaiseksi. Luonnonlapsi vierelläni oli nähtävästi herännyt kesken uniaan, kello oli kahdeksan aamulla — ja sen tähden holahti heti kuorsailevaan uneen. Nosti toisen käsivartensa, jossa oli vahvuutta kuin kymmentuumaisessa pöllissä, rintani päälle. Uninen liike, joka tarkoitti löytää kädelle sopiva nojapuu. Kokosin voimani ja nostin hengitystä salpaavan käden tytön syliin. Se oli siinä tuokion, mutta kohosi jälleen ja kumahti rintaluitteni päälle Oli siis uusi työ asettaa se omistajansa helmoissa lepäämään. Se pysyi siinä jonkun minuutin, mutta kohosi jälleen ja nyt entistä tukevammin kaipaamaansa tukea etsimään. Vaunussa alkoi olla hauskaa. Luulen että rupesivat lyömään vetoa, miten kauan valkopintaisen kärsivällisyys kestää tytön kuorsausta ja unen maailmoista ojentelevaa käsivoimistelua. Minä päätin pitää periaatteistani kiinni enkä kimpaantua rodullisiin ylenkatselemisiin ja halveksumisiin edes tällaisessa tapauksessa. Oi, se tyttö kuorsasi, vajosi yhä enemmän uneen, heilautteli käsiään ja paineli minua leveyksillään muutaman tuuman alalle, niin että istuinpa melkein kuin ilmassa. Säilytin mielen tasapainon, vaikka vaunu jo hirnui hauskasta, mikä sille ilmaiseksi tarjottiin. Lopulta ajuri pysäytti vaunun, tempasi hätätarvikelaatikosta viereltään pienen kirveen, ojensi sen minulle ja sanoi, että »lyö tällä!»
Voi, että meillä oli hauskaa. Mutta tyttö kuorsasi ja ties vaikka millä unen ruusumailla henkensä vaelsi. En minä siitä kirveestä perustanut, mutta toivoinpa kuitenkin, että vaunu olisi tullut tytön kotinurkille. Tulihan se lopulta ja musta kaunotar jätti todella syvän ja ihanan unen virvoittamana vaunun. Huokasin helpotuksesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti