maanantai 24. huhtikuuta 2023

Voihan Herra muuttaa asiat


 

 

ote kirjasta Veljekset taistelun helteessä - William Jokinen - 1955

 

Miten lie — kai se tapahtui pastori Sundelinin johdolla — tutustuimme erääseen kuopiolaiseen kelloseppään, pyöreään monisanaiseen herraan. Hänellä oli kaupungissa liike, jolla eleli ja perhettään ylläpiti. Kyllä hän taisi pyhäisin ainakin päiväkokouksissa käväistä, vaikk'ei mikään ahkera kokouksissa kävijä ollutkaan. Toivoimme tämän herrasmiehen myös kääntyvän ja siinä mielessä menimme hänen kauppaansakin puhuttelemaan häntä. Kysäsimme eikö hänkin tahtoisi jättäytyä Herran käsiin, kun kaupungissa on etsikkoaika? Silloin hän alkoi puhella, että kyllähän hän voisi asiaa ajatella, mutta kun ei tuo vaimo siitä välitä. Kehoittelimme siitä huolimatta miestä  etsimään Herraa.

— Elekee te veijkkoset, puheli kelloseppä, se oes niiv vaekeeta, jos tuohii eukko ruppeis vastustammaa ja niim mänis rikki koko perheraaha.

— Voihan  Herra  muuttaa  asiat, yritimme selittää.

— Voe veijkkoset mittee perhekohtaaksia siitäe tuliskaa, jos minnäe ruppeesin uskovaeseks.

 

Meidän täytyi lähteä muualle ja jättää mies rauhaan, mutta kuinkas kävikään. Pian jättäytyi hänen rouvansa Herraa seuraamaan, mutta mies ei taipunutkaan. Hän jäi edelleen kylmäksi. Niin saimme tilaisuuden palata jälleen miehen luo ja sanoa:

— Koska rouvanne nyt on lähtenyt elämän tielle, kaiketi tekin lähdette. Nyt ei tulisi enää perhekohtauksia.

— Elekeehäv veijkkoset. Kyllä tämä kellosepä ammatti on niin kaaheeta, ettei tässä voe ajatella taevaan tiestäkää.

— Kuinka niin? ihmettelimme.

— Tää on nii kaahee aeka ennenku Kallavesj tääsin aakee, ettei sua rahhoo niistää. Ennen söeijs vaekka kapan suoloo ja vähä vettä ennenko hoetelis tätä liikettä.

— Eivätkö kaupunkilaiset sitten osta tavaraanne ja korjauta kelloja.

— Ee veijkkoset tästä tule mittääj jos ei sua mualta kuntija. Nehän tässä ostoovat ja korjuuttavat kellojaa eivätkä nyt piäse kaupuntiin millää, kun Kallavesj ei ou aavenna. Eij tässä voe nyt uskon asijoita aatella.

 

Ennenkuin läksimme Kuopiosta oli Kallavesi nielaissut jäänsä. Vesitiet olivat avoinna joka suunnalle. »Nyt kai kelloseppä tekee parannuksen kun hänen vaivansa päivät ovat loppuneet», tuumiskelimme. Ja niin käväisimme taas tervehtimässä häntä, vaikkei niin intomielisessä käännyttä-mishalussa kuin aikaisemmin, koska olimme huomanneet hänen vitkastelunsa.

— Hyvää päivää, lausuimme yhteen ääneen, nythän on Kallavesi selkeänä ja siis teilläkin aika tehdä parannusta.

— No voe veijkkoset, tässä on nyt niin kiireitä, ettei oo aekoo uskovaesn ajatuksii, kuh hikhatussa suap toemittoo nuita immeisten asijoeta ja tuppoo ruuhkautumaannii.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti