Jer.8:6. Minä olen tarkannut ja kuunnellut: he puhuvat sitä, mikä ei ole oikein; ei kukaan kadu pahuuttansa, ei ajattele: Mitä olen minä tehnyt! Kaikki he kääntyvät pois juosten juoksuansa, niinkuin orhi kiitää taistelussa.

Tapio Nousiainen kirjoitti aikoinaan vaikuttavan runokirjan omalla tyylillään. Se koostui arkipäivän kristillisyyteen sovitetusta sanomasta. Tässä yksi sen runo.

Katumus

Tiedätkö, mitä on katumus?

Tuo nakertava ja jossitteleva syyllisyydentunto,

tuo jahkaileva itsesyyttely, että asiat ovat

menneet vikaan, tuo tunto jostakin peruuttamattomasta,

jostakin, jota ei voi korjata entiselleen.

Katumus on sitä, että löin pallolla naapurin ikkunan rikki ja naapurin äijä tuli huutaen ja kiroten selvimään asiaa.

Katumus on sitä, että join pääni täyteen, menetin muistini ja jouduin ratsiassa kiinni juopuneena autolla-ajosta.

Katumus on sitä, että tein firman pikkujoulussa syrjähypyn ja nyt inhottaa nähdä häntä.

Katumus on sitä, että vaikka päätin ajaa varovasti, innostuin liukkaalla kelillä kaahaamaan kilpaa ja autoni suistui ojaan ja vaimoni kuoli.

Katumus on sitä, että ahneuden kiihkossa otin liian halvan urakan ja rakennusliikkeeni meni konkurssiin.

Katumus on sitä, että erosin vaimostani vaalean vampin vuoksi ja menetin kolme kirkassilmäistä isän kultaa ja saan kuulla nyt vampin alituista nalkutusta.

Tämäkö on katumusta?

Ei, nämä ovat asioita, jotka voidaan korjata

tai unohtaa.

Mitä on oikea katumus?

Oikea katumus on jotakin, jota ei voida

korjata, eikä unohtaa.

Sitä, että huomaan iäksi menettäneeni Jeesuksen,

sitä, että huomaan iäksi menettäneeni Jumalan armon,

sitä, että en totellut pastorin kehotusta parannukseen

ollessani Seutulassa lentokenttätöissä,

sitä, että en lähtenyt katumuspenkkiin kuullessani

evankelistan kutsun evankelioimisteltassa,

sitä, etten sanonut kahta pientä sanaa: »Anteeksi»

ja »Tahdon*,

sitä, etten vihannut elämääni ja seurannut Jeesusta ristiä kantaen.

Katumus on sitä, että nyt, kuoltuani Jumalan armosta osattomana kääntymättömän kuoleman:

saan iankaikkisesti katua pelastukseni hylkäämistä, saan iankaikkisesti olla erossa Jumalasta ja Jeesuksesta,

saan iäti nähdä edessäni rautaristikon, johon on teräskirjaimin upotettu sana: peruuttamaton. Saan alati lukea Raamatusta Aabrahamin sanoja rikkaalle miehelle tuonelassa: »Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi ja saat nyt kärsiä tuskaa. Ja kaiken lisäksi on meidän välillemme ja teidän, vahvistettu suuri juopa, että ne, jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät voisi, eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme.»

Tätä on katumus: kun en ottanut vaaria etsikkoajastani, kun en ottanut vastaan Jeesusta maan päällä.