Vastarannan kiiski

Hengellisillä kesäjuhlilla näkee kaikenlaisia ihmisiä, on perinnekävijää, kerran pistäytynyttä ja muuten vaan porukkaa. Evankeliumijuhlilla huomasin erään miehen, joka ei siellä ole perinteisesti ollut, johtuen hänen aikaisemmasta herätysliiketaustastaan ja menneisyyden valinnoistaan. Mies on varsin tunnettu kristillisissä piireissä ja ollut aikoinaan sangen kiistelty persoona, joka jakaa ihmisten mielipiteitä puolesta ja vastaan. Nyt hän oli esittelemässä erästä kirjaa ja tapaamassa niissä merkeissä asiasta kiinnostuneita.

Palautin mieleeni kokemukseni hänestä, mitä kykenin muistamaan vuosien varrelta ja huomasin, että mies oli aina ollut melko kriittinen (milloin mistäkin asiasta) ja saanut pientää vipinää aikaan joka paikassa, mihin oli telttansa pystyttänyt? Katsoin häntä ohimennessäni ja tunsin häivähdyksen sääliä, sillä ajattelin hänen olevan täällä vilpittömästi pyrkimässä koko kristikunnan parhaaksi rakentamaan hyvää tulevaisuutta tämän omaksumansa mallin mukaan. Emme puhuneet, ei ollut puhuttavaa. Jeesuksesta olisin voinut puhua  jokusen sanan, mutta en sillä kertaa juuri muusta? Mietin, oliko hän ns. vastarannan kiiski, vai joutunut vain olosuhteitten pakosta kirkolliseen paitsioon? Vai oliko hän niin paljon meitä taviksia edellä, että oli saanut selvästi meitä suuremman valon?

Eräs aikansa vastarannan kiiski oli kuninkaan poika, mutta tyytymätön asemaansa ja siksi hän pyrki parantamaan tilannetta aktiivisesti vaikuttamalla ohikulkeviin. Hän halusi itsekin kuninkaaksi, mutta ongelma oli siinä, että siihen virkaan valittiin vain yksi kerrallaan Hän halusi olla jotain, vaikkei ollut mitään. Hän ei kysynyt Jumalan tahtoa, eikä rukoillut sen toteutumista. Mutta hänkin oli kovin yksinäinen ja joutui ilman ympäröivää yhteisöä tekemään päätöksiä tunteittensa pohjalta. Myöhemmin nämä kömmähdykset maksoivat hänen henkensä. "Ja Absalom sanoi vielä: "Jospa minut asetettaisiin tuomariksi maahan! Silloin tulisi minun eteeni jokainen, jolla on riita- tai oikeusasia, ja minä antaisin hänelle oikeuden." Ja kun joku lähestyi kumartaaksensa häntä, ojensi hän kätensä, tarttui häneen ja suuteli häntä. Näin Absalom teki kaikille israelilaisille, jotka tulivat kuninkaan eteen saamaan oikeutta. Ja niin Absalom varasti Israelin miesten sydämet." 2.Sam.15:4-6. Jumalan seurakunnassa on vain yksi kuningas, hän on Jeesus ja jokaisen uskovan tulee alistua tähän järjestykseen, muuten joutuu sakkokierroksille tai peräti kuolee. Miehen olisi ollut tarpeen saada hyvä luotettava uskonystävä ja sielunhoitaja, että olisi saanut Jumala-suhteensa kuntoon. Jäljet pelottavat.

Kerrotaan miehestä, joka tuli eroamaan kirkosta ja meni sitä varten kirkkoherranvirastoon asiaa ilmoittamaan sanoen papille: - Mä eroon kirkosta, se puhuu palturia, ei oo mitään taivasta eikä helvettiä olemassakaan..... Pappi katsoi rauhallisesti mieheen ja vastasi sitten: - Veli tulee vielä yllättymään! Seurakunnan ovet käyvät edelleenkin, niinkauan kun on ihmisiä, toiset tulevat, toiset menevät ja joku jääkin. Joku löytää, joku ei löydä helposti, joku ei löydä koskaan.

Uskovien joukkoon puikahtaa aina silloin tällöin jokunen kristitty, jolla on eri mielipiteet asiasta kuin asiasta. Aikansa nämä veijarit sitten jaksavat epätäydellistä hengellisyyttä, joihin kuuluvat väärä kastetapa, vääränlainen ehtoollisen vietto, väärä papin virka, väärä seurakunta, väärä Raamatunopetus, vääränlainen musiikki, väärin tehty tilaisuuden johtaminen, väärin käytetyt armolahjat, väärän vahvuinen kirkkokahvi, väärät verhot seurakuntatalossa, jne. Sitten he aikansa arvosteltuaan lähtevät, seurakunta pitää pienen hiljaisen kiitoshetken Herran edessä ja rukoilee, että uusia ei ihan pian ilmestyisi maisemiin? Asianoaminen kiitää lujaa seuraavaan paikkaan (seurakuntaan) ja jatkaa hyväksi havaitsemaansa linjaansa "peruskristittynä", jonka elämäntehtävänä on ohjata harhautuneet ja asioista tietämättömät oikeille raiteille. Yleensä seurakunta kestää nämä ihmiset ja jopa kasvaa uskossa ja rakkaudessa joutuessaan etsimään Herran kasvoja vaikeissa tilanteissa, kun lampaat sysivät toisiaan.

Olen saanut arvosteluja pitkin matkaa siitä, millaisten uskovien kanssa olen ollut tekemisissä ja arvostelijat ovat olleet sitä mieltä, että minun olisi pitänyt tajuta ottaa hajurako hyvissä ajoin vaaralliseksi arvoioituihin henkilöihin. Kristillisyyden piirissä siis täytyy olla joitakin pahoja viruksia, jotka levitessään voivat tuhota koko kristiyhteisön? Näyttää siltä, että toisessa porukassa leviää "Oikeaoppisuus-virus" ja toisessa "Glooria-virus" ja toisessa "Humanismi-virus" ja vielä toisessa "Kurjuus-virus". Tartunnan saaneet viettävät paljon aikaa yhdessä ja he alkavat yhä enemmän muistuttaa toinen toistaan vaatteita, hiukaisa, ääntä ja ilmettä myöten. Muut on siis helppo havaita, kun he eivät muistuta porukkaa. En tiedä olenko koskaan onnistunut tekemään oikeita valintoja, sillä olen pyrkinyt tekemään ne ihmisten, en opin tai seurakunnan mukaan? Olen joutunut pysähtymään lukemattomien vaikeiden asioiden edessä miettien, mikä olisi tälle ihmiselle parasta? Joskus olen ollut aivan ymmällä ja rukoillen jättänyt vain henkilön Herran helmaan, koska edellytykseni ovat kokonaan hävinneet hyvään ratkaisuun? Erityisen vaikeita henkilöitä ovat olleet nämä vastarannan kiiskiksi nimetyt henkilöt. Mutta aina heitä jostakin on ilmentynyt uusia panoksia, jotka muistuttavat kovasti edeltäjiänsä?

Vastarannan kiiski tuo mieleeni pienen arvottoman särkikalan, jota kukaan ei arvosta, jota ei edes pyydystetä, jonka ainoastaan köyhä voisi käyttää soppakalana. Se ei sovi hienojen arvokalojen joukkoon vaatimattoman asemansa ja syntyperänsä vuoksi. Se viihtyy paremmin vastarannalla, yksinäisyydessä, ilman auktoriteetteja, käskijöitä, arvostelijoita, lypsäjiä, hyödyn tavoittelijoita tai isoja syöjäkaloja, myöskin usein ilman omaa seurakuntaa (koska kaikissa on vikoja). Sen elämä on siellä vastarannalla näennäisen onnellista ja katkeraa arvostelua vastarannan onnellisia kohtaan, joita se salaa kadehtii kansansuosiosta, rikkauden lisääntymisestä, menestyksen tuomasta helposta elämästä ja julkisuudesta. Vastarannan kiiski ei sovi mihinkään yhteisöön kauan, sillä enemmin tai myöhemmin hänen epäsosiaalisuutensa löytää muista kristityistä liikaa vikoja, joiden kanssa ei kannata seurustella, ja jotka voivat tuhota koko hänen uljaan uskovaisuutensa.

"Mitä veli Apollokseen tulee, olen hartaasti kehoittanut häntä lähtemään veljien kanssa teidän tykönne; mutta hän ei ole ollenkaan halukas lähtemään nyt, vaan tulee, kun hänelle sopii." 1.Kor.16:12. Turhan tärkeitä ihmisiä riittää ja itsetehostusta on kaikkialla. Muiden tulee aina joustaa, kun hän on paikalla, sillä hän ei tee kompromisseja. Kaikki epätäydellinen on hänelle aina uhka, jota vastaan on noustava kiivaasti. Siksi hän hyökkääkin kovin asein kaikkea liikkuvaa ampuen. Ja voi sitä, joka joutuu hänen maalitaulukseen. Hän on myös yksinäisyydestään johtuen kehittänyt uuden kristillisyyden muodon; puskapyssytyksen, siinä hän ampuu arvostelunsa naamoituen tai nimimerkillä kohtaamatta vihollistaan. Hänen vastakohtansa onkin tämä perinteinen Raamatusta löytyvä toimintatapa, jossa nostetaan kissa pöydälle ja sanotaan suoraan mitä ajatellaan - päin näköä, seurauksia miettimättä. "Kun Keefas tuli Antiokiaan, vastustin minä häntä vasten kasvoja, koska hän oli herättänyt suurta paheksumista. Sillä ennenkuin Jaakobin luota oli tullut muutamia miehiä, oli hän syönyt yhdessä pakanain kanssa; mutta heidän tultuaan hän vetäytyi pois ja pysytteli erillään peläten ympärileikattuja, ja hänen kanssaan lankesivat ulkokultaisuuteen muutkin juutalaiset, niin että heidän ulkokultaisuutensa tempasi mukaansa Barnabaankin. Mutta kun minä näin, etteivät he vaeltaneet suoraan evankeliumin totuuden mukaan, sanoin minä Keefaalle kaikkien kuullen: "Jos sinä, joka olet juutalainen, noudatat pakanain tapoja etkä juutalaisten, miksi sinä pakotat pakanoita noudattamaan juutalaisten tapoja?" " Gal.2:11-14.

Mutta vastarannan kiiski ei mieti asioita Kristuksen ja hänen sanomansa kannalta, vaan häntä ohjaavat itsekkäät motiivit, huono omatunto ja pönäkkä itsetunto. Jos Jumala jaksoi rakastaa maailmaa, hän ei sitä tee. Jos Jeesus jaksoi etsiä ja seurustella surkimusten ja kurjien kanssa, hän ei sitä tee. Hän vaatii oman tasonsa mukaisia ihmisiä ympärilleen, hän ei aio kuihtua villiruusuna kukkavaasissa konttaavien ja ontuvien seurakunnan alttarilla.

Vastarannan kiiski on yksinäinen ja haavoittunut, rikkinäinen ja epäilevä. Hänen pettynyt luontonsa on aina hieman varuillaan ja hän osaa tulkita sanat ja ilmeet, joiden keskellä tulee olla tarkkana. Hän tekee muutamista tai jopa vain yhdestä Raamatunjakeesta kokonaisen opin, josta hän ammentaa voimaa yksinäiseen taisteluunsa näkymätöntä vihollista vastaan. Hän on täysin varma, että Jumala mielistyy vain vahvuuteen, oikeakäytöksisyyteen ja oikeaoppisuuteen. Hänen näkemyksensä mukaan armoa jaetaan niille, jotka osaavat tehdä asiat oikein? Joskus muutama vastarannan kiiski löytää sielujen yhteyden ja he perustavat "viimeisten aikojen erehtymättömät tosiuskovat" ryhmän, johon pääsee uutena jäsenenä vain tiukkojen turvatoimien ja tutkimusten kautta. Heidän pienissä tilaisuuksissaan aivan tuoksuu käsidesin bakteerivapaailmapiiri, siellä ei ole mitään väärää - eikä mitään elämää. Sillä ei ole yhtään vastauskoontullutta sotkemassa paikkoja ja puhumassa pehmoisia. Siellä ei ole myöskään yhtään elämässä ja opissa harhautunutta pilaamassa pyhää ilmapiiriä. Sinne ei kannata toisinajattelijan tai epäilijän yrittää tunkea itseään. Eikä syntisen pidä yrittä hengaille heidän kanssaan, sillä pian moraalinruoska viuhuu.

Mutta sisimmässään hän kaipaa hyväksyntää, rakkautta, että hänkin kelpaisi muuhunkin kuin tämän rannan pikkukiiskeksi. Hän palaisi takaisin vastarannalle kuin tuhlaajapoika aikoinaan isän kotiin, mutta vielä menee liian hyvin ja syömistä piisaa. Hänellä on suuria vaikeuksia olla luonnollinen, ja vielä suurempia ongelmia olla täysin alaston, kokonaan paljastettu, mitätön, heikko, tyhjä ja epävarma saviruukku vailla käyttöä. Miten ihanaa olisikaan ihanaa, jos joku sanoisi hänelle tunnustuksen sanan, rohkaisevan viestin, kutsuvan eleen, jos joku hyväilisi häntä tositarkoituksella?

Jeesus, halveksittu Vapahtajani, muista tänään heitä, joilla on vastarannan kiisken huono maine. Sinä voit rakastaen neuvoa heitäkin taivaan tielle, omiesi seuraan ja kestämään hetken ajan tätä pyhää epätaydellisyyttä, jossa koko ajan elämme ihmisinä. Auta kansaasi sopeutumaan toinen toistensa kanssa tehtävien, virkojen, armolahjojen ja vajaavaisuuksien parissa. Jeesus, olit ihmisten hylkäämä ja ylenkatsottu, sinä voit parantaa myös meidän aikamme ihmisiä heidän saamistaan iskuista ja toisia heidän kolhimiaan ihmisiä. Olemme, Herra, täysin sinun varassasi, sinun armoasi anomme ja tarvitsemme jatkuvasti. Suo sen olla tänään kuin lämmin aamusauna. joka pesee puhtaaksi ja tuo hyvänolon, ja auttaa katsomaan toisia krisitttyjä armahtaen. Muuten olemme ihan hukassa, yksinäisiä kuin vastarantaan hakeutunut kiiski.

Naapurin Kallen kokemuksia kirkosta

Muutama vuosi sitten olin samassa tilaisuudessa ruotsalaisen Carl Erik Sahlbergin kanssa puhumassa Turun Mikaelin kirkossa. Hän kertoi vuolaasti oman seurakuntansa vireästä toiminnasta Tukholmassa. Sitä oli mukava kuunnella ja mietin, miten tuo kaikki sopisi meidän seurakuntaan. Ystävät antoivat minulle lahjaksi hiljattain Sahlbergin kirjan Kasvava seurakunta. Se oli yhtä mielenkiintoinen kuin hänen puheensakin. Sen teemana on nimensä mukaan muutamia ikuisia totuuksia seurakuntaelämästä ja ne on hyvä huomioida. Sahlberg on lukenut kirkkohistoriaa, Raamattua ja elävää elämää ja löytänyt yhdeksän seikkaa, jotka ovat olleet merkittäviä kaikkina aikoina kristikunnassa ja nyt hänen oman seurakuntansa kasvussa. 

Ne ovat 1. EKKLESIA, Seurakunta, joka haluaa kasvaa, on kaikille avoin. 2. DIAKONIA, Seurakunta, joka haluaa kasvaa, kantaa huolta hädänalaisten ihmisten tarpeista. 3. KOINONIA, Seurakunnassa, joka haluaa kasvaa, vallitsee rakkaudellinen yhteys. 4. KEERYGMA, Seurakunnassa, joka haluaa kasvaa, Kristus on keskipisteenä. 5. PRAKSIS, Seurakunnassa, joka haluaa kasvaa, eletään pyhitettyä elämää. 6. MARTYRIA, Seurakunta, joka haluaa kasvaa, on valmis kärsimään. 7. LITURGIA, Seurakunta, joka haluaa kasvaa, etsii Jumalaa rukouksessa. 8. MISSIO, Seurakunta, joka haluaa kasvaa, käyttää maallikkoja. 9. DYNAMIS, Seurakunta, joka haluaa kasvaa, on avoin Pyhän Hengen voimalle.

Näitä teemoja hän käsittelee arkipäivän tasolla ja voikin olla, etteivät ainakaan puhdasoppiset ole kovin innoissaan hänen tulkinnoistaan? Mutta kun käy läpi kirjan, saa kuvan, miten Herra on itse johtanut heitä käytännön ratkaisuissa merkittävästi. Alussa hän kertoo alkutilanteesta, jossa hän tulee seurakuntaan, jossa suuressa keskikaupungin luterilaisessa pyhän Klaaran kirkossa käy vain muutama ihminen messussa. Joku "viisas" piispa tekee sitten ehdotuksen, että tällaiset kirkot muutettaisiin uimahalleiksi? Erikoista! Tätä hanketta ei kuitenkaan onneksi edistetty. Siitä sitten alkaa viriävä ulospäin suuntautuva toiminta ihmisten kutsumiseksi Vapahtajan yhteyteen. Eikä siinä ole kaikki näyttelykelpoista tai muotopuhdasta, mutta vilpitöntä Herran tahdon etsimistä. Väkeä alkaa tulla mukaan ja kaikenlainen kadunkansa löytää tiensä kirkkoon. Jossain vaiheessa he toteavat seurakunnalla olevan kontakti 700 Tukholman laitapuolenkulkijaan + kaikki muu arvokas tiimityö ihmisten pelastumiseksi. Luulisi siinä olevan haastetta myös täällä kysellä, olisiko jotain, mitä voisimme oppia, tai tehdä toisin?

Sahlberg tekee hyviä kysymyksiä. Esim. hän asettaa kysymyksen työntekijöille, mikä on heidän tärkein kirjansa? Onko se mahdollisesti almanakka? Tietysti se pitäisi olla Raamattu eikä aikataulun noudattaminen. Kristus-keskeisyydessä on kiehtovia näkemyksiä ja niiden vastakohdiksi hän nostaa meillä niin tyypillistä "vähän sinne päin" puhetta, ja "toisaalta ja taas toisaalta" mielipiteet, ja "on niin monta totuutta" näkemykset, ja "se riippuu siitä" asenteet, ja "jos asiaa tarkastellaan" puheet, ja "ei saa pelotella" ilmaisut. Ehkä tämä Kristuksen ainutlaatuisuus ja paikka kaiken keskuksena oli kirjan parasta antia, sillä jos tämä seikka ei ole kohdallaan ei mikään noista muistakaan voi löytää oikeaa paikkaansa suhteessa Jumalaan. "Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin." 1.Kor.1:2. Jeesus on pyhä, ainoa tosi pyhä, Israelin pyhä ja kaiken hengellisen elämän lähde, voima ja viisaus, josta kaikki seurakunnassa on riippuvainen - aina. Raamatun henki on Kristus-keskeinen, Jeesus on kaiken keskus, kunnioituksen ja huomion kohde, johon Taivaallinen Isä kohdistaa katseemme ja häneen enkelitkin luovat arvostuksensa. Epäilemättä tämä asetelma on jatkuvassa käymistilassa ja Jeesuksen paikkaa jahtaa moni sielu ja henki. Uusia kristuksia pyrkii johtajiksi jatkuvasti aidon tilalle, sudet tulevat lammasten vaatteissa ja eksyttävät monet. Valheen puhujat ja moraalittomat vievät heikot harhaan. Kaikenlaista eksyttävää on tarjolla kaikkina aikoina pilvin pimein ja herkät sielut ovat vaarassa heidän herkkupöydissään. Nykyään laittomuuden aikana on vallalla myös lisääntyvästi synnittömyys-oppi ja sitä viljellään laajalti. Sen puhtaaksiviljeltyjä muotoja ovat mm. se että uskova on aina valmis palvelemaan, ylistämään ja tekemään mitä tahansa ihmetekoja ilman veren puhdistamaa sydäntä pelkällä sielun voimalla. Yleiskirkollisella puolella kaikki ihmiset kuvittelevat pääsevänsä huonon elämänsä ja moraalittomuutensa jälkeen taivaaseen, se on kuin pelitaso, johon siirrytään, kun täällä on mokattu. Raamattu kuitenkin sanoo, että vain harvat pelastuvat.

Kirja kiinnittää huomion uudella tavalla totuttuihin käsityksiimme. Eräs tällainen on rahan ja tavaran uhraaminen hengelliseen työhön. Kirjan mukaan se tulee kanavoida ulkopuolisten voittamiseksi, kun meidän aikanamme lähes kaikki varat kanavoituvat oman koneiston rasvaamiseen? "Meidän oli vain muistaminen köyhiä, ja juuri sitä minä olenkin ahkeroinut tehdä." Gal.2:10. Tähän liittyy ajatus vapaaehtoistyöstä, jota hoitavat tavalliset uskovat ja palkattujen työntekijöiden osuus pienenee. Tosin maallikko nimitys on tässä harhaanjohtava, koska se tarkoittaa ihmistä, jolla ei ole asiantuntemusta. Toinen suuri kysymys on myös se, miten voimme saada sellaisen ilmapiirin, jossa on ilo antaa omastaan Herralle? Eli, miten saada motivoiduksi ihmiset niin, että heidän rakkautensa Jeesusta kohtaan on sellaista, ettei se laske kustannuksia tai vaivojansa? Ainakaan siihen ei vie mikään pakko tai pumppaaminen, vaan sydämen vapautuminen Jumalan lahjoittamaan uskoon ja elävään toivoon. "Mutta me saatamme teidän tietoonne, veljet, mitä Jumalan armo on vaikuttanut Makedonian seurakunnissa: että, vaikka he olivatkin monessa ahdistuksen koetuksessa, niin oli heidän ilonsa heidän suuressa köyhyydessäänkin niin ylenpalttinen, että he alttiisti antoivat runsaita lahjoja." 2.Kor.8:1-2. Palkat ovat nousseet liian suureen rooliin hengellisessä kentässä, ja rahalla on suuri valta toiminnan pyörittämisessä.

Sahlbergin sankta Klaara seurakunta on oma lukunsa ja sen sijainti suuren kaupungin keskustassa on ainutlaatuinen. Sitä ei voi verrata suomalaiseen maaseutuympäristöön. Eikä sen työtapoja voi sellaisenaan siirtää kaikkialle, mutta kaikki sen kokemat opetukset seurakunnan kasvuun liittyvistä asioista ovat varteenotettavia. Esim. kirjassa mainittu rukouksen lisääntyvä tarve, on todella keskeinen. Sillä onhan paljon seurakuntia, joissa yhteinen rukouselämä on vain muisto ja sekin vähä kirjasta luettua ulkokohtaista tekstiä. Mitä pitäisi tapahtua, että seurakunta kutsuttaisiin koolle rukoilemaan? Liiaksi on muotia, että vain palkatut työntekijät rukoilevat muodollisesti asioiden puolesta ja se tuntuu riittävän? Tietysti on aina sellaista rukousta, mitä kukaan ihminen ei voi tilastoida tai tietää, mikä tapahtuu kodeissa ja kaduilla, yksin Jumalan kanssa? Mutta hedelmiä me näemme, kuulemme ja niitä voimme arvioida, sillä ne joko kirkastavat Vapahtajaa tai sitten eivät? Paljon on meiltä salattua, jonka tietää vain Jumala ja johtaa vain Jumala. Kirjassa kerrotaan eräästä nuoresta naisesta, joka tulee heille vierailulle seurakuntaan ja ilmoittaa pian tarkkaavaisena kirkkoherralle, että pyhän Klaaran seurakunnassa rukoillaan aivan liian vähän. Kun pappi sitten saa hermostuneisuutensa asettumaan, hän ryhtyy korjaamaan asiaa ja siitä tulee siunaus koko porukalle, joka vaikuttaa työntekijöihin rohkaisevasti.  ”Te olette minun todistajani, sanoo Herra, minun palvelijani (myös orjani), jonka minä olen valinnut, jotta te tuntisitte minut ja uskoisitte minuun ja ymmärtäisitte, että minä se olen. Ennen minua ei ole luotu yhtäkään jumalaa, eikä minun jälkeeni toista tule. Minä, minä olen Herra, eikä ole muuta pelastajaa, kuin minä.” Jes.43:10-11.

Usein Jumala puhuu meille yhden ihmisen kautta, jonkun henkilökohtaiset kokemukset jaettuna suurelle yleisölle siunaavat monia. Tapasin hiljattain matkallani miehen, joka kertoi elämästään ja pelastumisestaan. Hän oli ollut pieni poika, kun mummo oli kertonut, että Jumalan kirjoissa on jokaisen syntymä- ja kuolinpäivänä. Tämä oli askarruttanut pikkumiestä ja hän oli kysynyt mummolta, että miksi tämä sitten syö lääkkeitä, jos kaikki on noin selvää taivaassa? Mummo oli vastannut hänelle, että on mukavampi kuolla terveenä. Niinpä niin, ihmisen elämän arvojen kärkipäähän on aina kuulunut terveyden vaaliminen ja siitä puhuminen. Mutta Jumalan koskettamat ihmiset kertovat Jeesuksesta, palvelevat häntä, kirjoittavat hänestä ja odottavat pääsyä hänen luokseen. Vastuulliset uskovat pysyvät seurakunnassa, eivät hylkää sitä, eivät arvostele sen heikkouksia hylkäämismielessä, vaan rukoilevat sen puolesta. Sillä seurakunta on Jeesuksen ostama, lunastama, hänen verensä hinta, jossa parhaimmillaan sekalainen joukko kokoontuu Jumalan sanan ja laulun ja rukouksen ympärille säännöllisesti. Siitä Sahlbergin esimerkki on luettavissa hänen kirjastaan.

Jeesus, Vapahtajamme, anna meille vastuullisia paimenia, jotka huolehtivat sieluistamme tahtomallasi tavalla ja ajalla. Anna esimerkillisiä uskovia, jotka jaksavat kaiken vajavaisuuden ja heikkouden, inhimillisyyden ja turmeluksen keskellä tuoda julki sinun taivaallista valoasi, julistaa jatkuvasti sinun totuuttasi ja odottaa sinua palaavaksi. Suo tämän ajan seurakuntiin uudistuksen ajat, jolloin väsyneet työntekijät löytävät armosi voimaksi elämäänsä. Kutsu myös huonot ja syntiset työhösi, että kaikenlainen kansa voisi palvoa sinua omalla kielellään todistuksena hyvyydestäsi ja ihmisrakkaudestasi. Anna epäonnistuneiden, pettyneiden, petettyjen, kolhittujen, hylättyjen, vankien, poljettujen ja elämänsä kadottaneiden löytää sinut, Kristus, tässä ajassa, kirkossa.

Eläköön elämän rikkaus

”Eläköön elämän rikkaus” luki erään taksin kyljessä, kun olin ajelemassa kotia kohti ja ajattelin, että kyllä oli kristillinen ajatus, kunnes huomasin sen lisänä jatkolauseen – ”aito säästöpankki”. Se on juuri niin pinnallinen ajatus, joka varmasti kolahtaa tässä ajassa hampurilaissukupolven sieluun. Se sopii älypuhelinihmisille, jotka eivät lue kirjoja, jotka eivät kykene enää ymmärtämään lausetta, jossa on kaksi sivulausetta. Se siitä rikkaudesta, joka perustuu rahaan ja valtaan, politiikkaan ja itseintoiluun, elintasoon ja pröystäilyyn. Miten voidaan elää rikasta elämää, jos ei edes tunneta elämää? Miten elämä voisi aueta, jos ei ole edes menty sisään elämän ovesta, jos ei ole löydetty raikkauden valtakuntaa, kaiken omistavaa kuningasta? Miten voidaan olla kiitollisia elämästä, jos ei tunneta elämän antajaa, jos ainoa rikkaus on eläkesäästötili?

Elämä kulkee keskellämme Jeesuksen hahmossa, mutta kuka huomaa hänet? Kun Kristus kulkee kadulla, ei häntä tunneta. Voi käydä kuin pilapiirtäjä Karin ”joulunsankari” kuvassa, köyhä Vapahtaja on lähes huomaamaton omassa syntymäpäiväjuhlassaan. Siksi eräs päivälehti julkaisi lööpin, jossa luki:  Jeesus nousi taivaaseen - Alkot kiinni ylihuomenna! Aivan niin kuin viinakaupat ja Vapahtajan kotiin paluu olisivat jotenkin verrannollisia? Mikä siis onkaan nykyihmisen elämän rikkaus, mihin hän satsaa, mistä on valmis maksamaan, mitä tavoittelemaan, mihin kuluttamaan aikansa ja rahansa, kunniansa ja saavutuksensa? Hiki nousee päähän ja selkä on märkä, mutta talletukset eivät kasva, eikä rikkaus tunnu missään. Aikanaan sitten perikunta myy ”rikkaan” vainajan omaisuuden pilkkahintaan ja se oli siinä sen kaverin tarina. Ketä juhlitaan?

Meillä kävi kylässä ukrainalaissyntyinen mies ja keskustelimme hänen elämänsä vaiheista, ratkaisuistaan ja arvostuksistaan. Hän oli kulkenut pitkän ja merkillisen tien, Jumala oli johdattanut häntä. Hän oli löytänyt tiensä Suomeen, avioitunut täällä ja löytänyt seurakuntayhteyden. Mutta elämä olisi voinut olla toisenlainenkin, kulkea eri latua? Hän oli rikas Herrassa, ei niinkään ajallisesti, hän tunsi Jeesuksen ja tahtoi seurata Herraa. Rukoilimme yhdessä ja söimme, sillä Kristus yhdisti meitä. ”Herra, neuvo minulle tiesi, opeta minulle polkusi. Johdata minua totuutesi tiellä ja opeta minua, sillä sinä olet minun pelastukseni Jumala. Sinua minä odotan kaiken päivää. Muista laupeuttasi, Herra, ja armoasi, sillä ne ovat olleet hamasta iankaikkisuudesta.” Ps.25:4-6. Kuinka paljon Jumalalla onkaan armoa ihmistä varten ja vain harvat tietävät sen, vielä harvemmat elävät siitä ja vielä harvemmat kiittävät siitä häntä.

Ainoa arvokas rikas elämä on sisällytetty Jeesuksen tuntemiseen., eikä siitä suoriteta kansanäänestystä, sillä sen on Jumala itse päättänyt. ”Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin Hän on valossa, meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.” 1.Joh.1:7 . Elämä on ilmestynyt valona pimeyteen, meidän pimeyteemme. Ilman Kristus-valoa olemme ikuisesti pimeydessä ja hukumme. Valoon tuleminen on kova juttu, jossa polvet tutisevat. On paljon helpompi piilotella itseään puskassa kuin Aatami ja Eeva aikoinaan, ettei valo paistaisi päin näköä ja kaikki törttöilyt tulisivat kerralla ilmi. Pelastettu näkee valon, syntyy valosta, rakastaa valoa, kaipaa valon säteitä ja lämpöä, tulee mielellään niiden luo, jotka ovat myös valosta syntyneet, valon lapsia. Mutta vaeltaa valossa on pitkä tie, josta ei tiedä juuri mitään tielle lähdettäessä. Vain pieni aavistus ja hengellinen kokemus eväinä uskova suunnistaa kohti tuntematonta Raamattu kädessään ja Pyhä Henki sisimmässään. Aikanaan valon merkitys joko suurenee tai pienenee, riippuen siitä, kuinka uskova seuraa Herraansa Jeesusta. Monen valo sammuu kokonaan ja maailman valot tulevat ottamaan Kristuksen paikan heidän elämässään. Heille pelkkä paikallispankki on elämän rikkautta ja raha tyynyn täytteenä antaa näennäisesti turvallisen yöunen. Mutta kuka sammuttikaan heidän valonsa, kuka kurja vei heiltä lapsenuskon, kuka vietteli nämä ihanat uskovaiset takaisin pimeyteen, kuka latasi heille suuret katteettomat tarjoukset elämän kevääseen. Niin kuin tässä eräänä päivänä mies sanoi minulle itkukurkussa: - Itte mä olen pilannut elämäni!

Heikkous vie valon uskovan elämästä, siksi sanotaan: ”Heikkouskoista hoivatkaa, rupeamatta väittelemään mielipiteistä.” Room.14:1. Heikko usko johtuu heikosta valosta, Kristus on heikosti ihmisen elämässä. Hän on kuin nälkäkuoleman partaalla oleva, jota syötetään teelusikalla makuuasennossa, ettei hän peräti kuolisi. Lainalaisuus ja omavanhurskaus tekevät uskovan heikoksi, hän voi silloin luottaa vain omiin tunteisiinsa ja järkeensä, mutta ei juurikaan Kristukseen. Lahkolaisuus tekee heikoksi, vaikka  heidän ääntään voi muuten riittää kadun toiselle puolen asti? Lahkolaisuus ei elä Kristus-valosta, vaan roikkuu ihmismielipiteissä ja idoleissaan, se on nykypäivän Laodikeaa, joka arvioi itsensä rikkaaksi, suureksi ja voimakkaaksi, mutta on kuitenkin hengellinen kääpiö, täynnä surkeaa, oksettavaa köyhyyttä, alastomuutta ja sokeutta. Mutta sillekin Jeesus vielä puhuu – jos se kuuntelee. Sillekin Jeesus on tarjoamassa todellisen ja rikkaan elämän – jos se vain ottaa sen vastaan. Mutta silloin lahkolaisuus murenee.

Elämän rikkaus on uskovalle, että hänet kastettu kolmiyhteisen Jumalan nimiin. Kun tämä totuus valaisee ihmisen, hän näkee suuren Vapahtajan, jonka koko elämä ja kaikki teot ovat tarkoitetut kiinnittämään hänet ikuisesti Jumalaan. Siksi uskovan on hyvä muistella kastettaan ehtoollisen yhteydessä ja Raamattua lukiessaan. Sen voi myös mitata, sillä todellinen elämä ja taivaan valo, eivät kirkastu meidän ansiostamme tai kyvyillämme. Ne tulevat ulkopuoleltamme ilman meidän lahjojamme tai päättelykykyämme. Niiden keskus on Jeesus. Elämän rikkaus on Jeesuksen veri, uhriveri, pyhä veri, synnitön veri, joka tuo elämän ja vapahtaa syntisen kaikista synneistä.

Joskus tien vieressä on kyltti, jossa lukee ”veripalvelu”. Sairaanhoito vaatii ponnisteluja tällä alueella. Uskovan veripalvelu on Golgatalla, Jeesuksen uhrissa, sinne hän palaa aina uudestaan, siellä on hänen elämänsä rikkaus. Uskosta osattoman on vaikea ymmärtää verilauluja, ja puhetta sijaiskärsijästä. Mutta uskovalle se on elämän ilonaihe. Valossa vaeltava saa luontaisetuna omistaa Vapahtajan puhtauden ja syyttömyyden, omantunnon rauhan ja sisäisen levon tekemisistään. Jos ei käsitä syntiä, ei käsitä armoakaan, eikä silloin ole valoa, ei elämää eikä pelastusta. Siksi jokaisen uskovan on tärkeää tuntea omat syntinsä, perisyntinen olemuksensa ja täydellinen avuttomuutensa kristityksi tulemiseen, elämiseen ja taivaaseen pääsyyn. Mitä vähemmän synnistä puhutaan, sitä vähemmän siitä tiedetään, sitä ohuemmaksi käy Jumalan asema. Kristuksen suunnaton kärsimys on hetken päästä vain kuvataidetta kultakehyksissä ja vain taiteilija saa kiitoksen tauluistaan. Joskus krusifiksitkin ovat niin levollisen näköisiä, että voisi kuvitella Vapahtajan nukkuvan niissä päiväuntaan? Mutta kadonnut on kova vaiva, lihan kärsimys, kuoleman kauhu ja helvettiin saakka pudottautuva pohjaton turmeluksen kuorma, jonka me olemme ihmisinä saaneet aikaan. Jokaisen on kannettava omien syntiensä heikkoutta koko elämä, ja sellaisena tultava Kristuksen syliin armahdettavaksi. Siinä Herran veri lepää uskovan päällä. Se tekee syntisestä uskovan. Tätä säästöpankkia on ihana kannattaa, siellä talletukset ovat aina turvassa, sillä ne ovat paremmassa turvaa kuin Sveitsin pankissa, ne ovat taivaan pankissa.

Israelia kohtasi erinomainen elämän rikkaus, kun Jeesus tuli tänne ihmiseksi ja siinä yhteydessä Jumala puhui erään papin kautta väkevästi: ”Ja Sakarias, hänen isänsä, täytettiin Pyhällä Hengellä, ja hän ennusti sanoen: "Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala, sillä hän on katsonut kansansa puoleen ja valmistanut sille lunastuksen ja kohottanut meille pelastuksen sarven palvelijansa Daavidin huoneesta” Luuk.1:67-69. Mutta kuka ymmärsi silloin tämän sanoman? Entä, kuka ymmärtää sen nyt? Missä siis ovat uskovat juutalaiset? Heille on käynyt niin, että rikkauden sijaan on tullut köyhyys, rikkaan elämän tilalla on ainainen vaiva ja paine, sota ja uhka, viholliset niskassa ja voima jatkuvasti koetuksella. Vaikka Herra on luvannut: ”…pelastukseksi vihollisistamme ja kaikkien niiden kädestä, jotka meitä vihaavat…” 1:71. Voi mikä ilo onkaan Vapahtajan luona, turvapaikka ja lepo Kristuksessa. Kuitenkin moni haluaa käydä omaa taisteluaan, omaa hyökkäystään, puolustaa kunniaansa ja asiaa omia etujansa hinnalla millä hyvänsä. Ei ihme, etteivät he koskaan pääse kulkemaan vapautettuna Jumalan palvelemiseen armahdettuina syntisinä:  ”…pelkäämättä palvella häntä pyhyydessä ja vanhurskaudessa hänen edessään kaikkina elinpäivinämme.” 1:74-75. Säälien ja rukoillen katselemme kuinka juutalaiset ovat oman uskonnollisuutensa ja viisautensa vankeja tänään. Mutta eräänä päivänä heillekin avautuu tämä suuri totuus: Jeesus on heidän Herransa, joka pelastaa heidät. Kokonainen kääntymys ja parannus on enemmän kuin lottovoitto. Kun Jumala asettaa asiat kohdalleen, ei kukaan enää ole onneton, eikä turhien kysymysten siteissä. Jumalan valtakunta on yli ihmisten valtakuntien, Jumalan hallinta kattaa kaikki ja on todellisuutta niille, jotka nöyrtyvät hänen edessään.

Eläköön siis elämän rikkaus Kristuksessa, meidän Herrassamme, sillä hän elää uskoviensa sydämissä ja etsii tänään rakkaudessaan jokaista kadotukseen kulkevaa sielua. Kiitos siitä Herralle.

Odotan taivaallista sadetta

Olimme vuokralaisina Naantalissa 70-luvulla, alakerrassa asui vanha uskova pariskunta. Kerran talon emäntä tuli pyytämään minulta apua ruoanvalmistuksessa, kun eräs maankuulu saarnaaja oli tulossa vierailulle ja heidän piti majoittaa ja ruokkia hänet. Lupauduin ja kävin alakerrassa tekemässä eväät mummon keittiössä. Aikanaan pastori sitten tuli kylään ja majoittui vierashuoneeseen. Hän kävi välillä aina syömässä ja kahvilla, mutta muuten hän linnoittautui yksinäisyyteen kertoen valmistavansa saarnaa pyhäksi kirkkoon. Niin sitten kului tuntikausia. Vanhukset istuivat keskenään olohuoneessa ja huokailivat Herran puoleen, että kaikki menisi hyvin. Vierailun jälkeen seuraavana päivänä menin heidän luokseen kuulemaan kokemuksia. Ruoka oli kuulemma saanut kiitosta ja talon vieraanvaraisuus. Järjestelyt olivat onnistuneet. Mutta isäntä oli ollut kirkossa kuulemassa saarnaa ja totesi, että sen verran heikko oli puhe ollut, että pastori olisi aivan hyvin voinut seurustella heidän kanssaan sen valmistuksen ajan?

Joskus me touhuamme aivan turhaa ja kulutamme aikamme omiin suunnitelmiin. Herra on lähellä, mutta emme kuuntele häntä, yhteys on jotenkin kadoksissa? Murheelliset asiat ja ihmisten meille aiheuttamat kurjat kokemukset nousevat kuin mustat pilvet elämän taivaalle, eikä näy aurinkoa, ei tunnu rakkaus, eikä ruokakaan maistu. Tarvitsemme Vapahtajaa kuten nääntynyt, kuiva maa: ”Runsaalla sateella sinä, Jumala, kostutit perintömaasi; ja kun se oli näännyksissä, niin sinä virvoitit sen. Sinun laumasi asettui siihen; hyvyydessäsi, Jumala, sinä sen kurjille valmistit.” Ps.68:10-11. Silloin on ihmeellistä tuntea Jumalan hyvyys kohdallaan ja havaita, että Herran sadevarastossa on runsaasti vettä myöskin meidän pellollemme. Kurjuuden kuukausina ja kuivuuden koetellessa on olo ankea, mutta taivaallisen sateen osuessa kohdalleen virvoitumme suuresti. Usein Jumalan suunnitelmiin kuluu, että hän antaa sitä yhdelle, että tämä jakaisi sitä muille; Herra siunaa yhtä, että tämä siunaisi muita. Tästä ovat esimerkkinä monet siunatut hengelliset kirjat, jotka ovat tuoneet iloa ja apua tuhansille. Joskus on syytä tarkastella itseään ja tekemisiään, myös rippi auttaa, monesti ehtoollinen, rukous on aina tarpeellinen. Hyvä on muistaa myöskin pyhää kastettaan, jossa Jumala on meidät puhdistanut vedellä pesten.

Auto ilman moottoria on kuin ihminen ilman Jumalan rakkautta.

 

 

Olimme tulleet kotiin sielunhoitopäiviltä ja vaimoni laittoi pöydälle ison pinon esirukouspyyntöjä, jotka ihmiset olivat siellä kirjoittaneet lappusille. Seuraavana päivänä otimme aikaa ja luimme jokaisen paperin ja kannoimme ne rukouksessa Herran eteen pyytäen apua ja armoa lukuisiin vaikeisiin kysymyksiin. Siellä toistuivat sairaudet, huoli pelastumattomista omaisista, työttömyydestä, ristiriidoista, alkoholismista, peloista, epävarmuudesta, ikävästä ja mitä erilaisimmista odotuksista. Emme muuta kenenkään elämäntilannetta, emme paranna ketään, emme saa aikaan iloa, emme uskoa, mutta Kristus tekee kaikkea tätä. Se on meidän toivomme ja rohkeutemme salaisuus. ”Auttakoon hän kansan kurjat oikeuteen, pelastakoon köyhäin lapset ja musertakoon sortajan. Niin he pelkäävät sinua, niin kauan kuin aurinko paistaa ja kuu kumottaa, polvesta polveen. Hän olkoon niinkuin sade, joka nurmikolle vuotaa, niinkuin sadekuuro, joka kostuttaa maan. Hänen päivinänsä vanhurskas kukoistaa, ja rauha on oleva runsas siihen saakka, kunnes kuuta ei enää ole.” Ps.72:4-7. Jumalan sanan valossa on ihmeellinen siunaus, joka poistaa murheen ja kuivaa kyyneleet, se tuo rauhan ja lupaukset kantavat heikkoa kulkijaa.

Jeesuksen tunteminen tuo uskovalle Jumalan hyvyyden sydämeen, luokse, kotiin ja elämään. Hänessä on meille viisaus, vanhurskaus, pyhitys ja lunastus. Tämän kaiken Jumala antaa omilleen täysin ilmaiseksi ja oman vaikutuksensa seurauksena. Se ei milloinkaan ole meidän aikaansaannostamme vähimmässäkään määrin. Emme tuo vettä pilvistä maahan, emme synnytä kasvua, uutta elämää tai hedelmää. Emme saa kukkia kukkimaan, mutta ihailemme niitä. Mutta näemme tämän kaiken ja saamme nauttia siitä osallisena hänen lahjoistaan. ”Sillä niinkuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin.” Jes.55:10-11. On siis hyvä ja tarpeellinen aina, joka päivä pysähtyä kuuntelemaan Herran ääntä sanan kautta. Joskus kuulemme myös sisimmässämme olevan Pyhän Hengen äänen, joka yhtyy kirjoitettuun sanaan ja vahvistaa sen johdatuksellaan. Joskus toinen kristitty tulee ja sanoo meille sen saman ja on Jumalan asialla.

Olen vanhemmiten huomannut, että ihmisarvomme on usein vain sukunimessä, koulutuksessa tai elämän saavutuksissamme, rakennuksissa ja tavarassa. Itsessämme emme ole juuri mitään. Ehkä siksi onkin niin paljon ihmisiä, jotka kertovat aina ensin lastensa ja lastenlastensa määrän, koulutuksen, saavutukset ja tittelit, tapaan. – niin meidän tyttäremme ovat rikkaissa avioissa ja asuvat Helsingissä, toinen on eknomi ja toinen vaan muuten mukava! Tai: - otin tuossa yhteyttä siihen ja siihen, hän on muuten ministerin sukulainen, hän on korkeassa asemassa, näkeehän sen jo leuan asennosta? Toinen, joka kuuntelee, tuntee vain Hattusen Arskan ja Takasen Ainon, ja ensin mainitulla ei ole muita ansioita kuin rikosrekisteri ja viimemainittukin ehti kuolla viime vuonna. On suosittua kertoa omaisuutensa laajuus vilauttaen: - kävimme juuri meidän espanjan asunnollamme keräämässä kesäisiä kokemuksia ja ensi viikolla lähdemme lapin lomaosakkeeseemme ottamaan kevätauringon rusketusta. Näitä toinen kuuntelee suu auki, kun ei ole varaa kuin polkupyöräretkeen kirkon ympäri. Jaetaan tietoa piireissä käymiensä kurssien ja tutkintojen kattavuudesta tyyliin: - mulla on pätevyys hermoterapian hoitoon, korkeampi kvanttitaloustutkinto, kuorma-autonajokortti, ja taito veronkiertoon!! Sitä kuunteleva ajattelee, ettei tule mieleen kuin vanha rippikoulutodistus noin äkkiä miettimällä ja kerran aloitettu ja keskeytetty saksankielen kurssi työväenopistossa? Urheilusuorituksensa voi muotoilla tapaan: juoksin muuten juuri puolimaratonin ja toinen, joka kuuntelee, ei meinaa jaksaa kävellä kauppaan omilla jaloillaan? Oman valloitusalueensa muodostavat hengelliset saavutukset tavalla: - olen käynnistänyt monta erikoista kampanjaa seurakunnan virkistykseksi, rukoillut lukuisia terveeksi, antanut rahaa runsaasti jatkuvasti ja vuodattanut riittoisaa rakkauttani ja jakanut auliisti viisauksiani yleisön pyynnöstä huolimatta – tämän lisäksi olen kantanut kaikki vanhat vaatteeni lähetyskirpputorille pakanoiden hyväksi. Kuulija voi tietysti muistella, että samainen henkilö on myös sammuttanut monta hyvää hanketta seurakunnassa ja sotkenut yhdentoista ihmisen asiat peräti solmuun lyhyessä ajassa ja keittänyt perunakattilankin pohjaan?

Rakkauden nälkä on meihin laitettu ominaisuus, joka tyydyttyy vain rakkaudella. Rakkaus on sylissä olemista, hyväilyä, ystävällisiä taputuksia, kosketusta, lähellä olemista, kuuntelua, ymmärtämistä, osanottoa ja joustamista. Ihmisiltä sitä emme useinkaan saa. Emme tarvitse rakkautta niinkään hyvyytemme kuin huonoutemme takia. Meidän suurin tarpeemme ei ole ruoka ja huone, työ tai raha, vaan rakkaus. Kuitenkin, kun rakkaus lähestyy meitä, me pakenemme. Sillä rakkauden hellä voima on murtavaa, itkettävää ja sulattavaa, kuumaa ja kantavaa. Tätä rakkautta Jumalalla on varastossaan jokaiselle aivan yltäkyllin ja hän mielellään ohjaa sitä luoksemme. Silloin pitäisi tietysti pysähtyä ja ottaa sitä vastaan. ”Sillä näin sanoo Herra: Minä ohjaan hänen tykönsä rauhan niinkuin virran ja kansojen kunnian niinkuin tulvajoen. Ja te saatte imeä, kainalossa teitä kannetaan, ja polvilla pitäen teitä hyväillään.  Niinkuin äiti lohduttaa lastansa, niin minä lohdutan teitä, ja Jerusalemissa te saatte lohdutuksen. Te näette sen, ja teidän sydämenne iloitsee, ja teidän luunne virkistyvät kuin vihanta ruoho; ja Herran käsi tulee tunnetuksi hänen palvelijoissansa, mutta vihollistensa hän antaa tuntea vihansa” Jes.66:12-14. Jumalan rakkaus tuntuu kuin äidin rinta vauvan suussa. Hän saa imeä maitoa, Jumalan rakkaus on kantavaa, turvallista ja suojaa antavaa, sillä Herra ottaa lapsensa kainaloonsa, Kristus tahtoo olla omiensa kanssa ja erityisesti vakuuttaa rakkautensa hyväilemällä meitä, parantamalla haavojamme, voitelemalla meitä Hengellään ja hyvyydellään, Jeesuksen rakkaus on lohdutusta, siunaavia, suloisia sanoja, virvoittavia hetkiä hiljaisuudessa hänen kasvojensa edessä. Se hoitaa rikkinäistä ja masentunutta ihmistä suunnattomasti. Jumalan vaikutus käy sydämeen asti, ja niin sydän iloitsee, pelastus ja Jumalan huolenpito tulvivat kuin suvinen sadekuuro kulkijan ylle. Vapahtajan rakkaus korjaa koko olemuksen, myös luut virkistyvä, tarpeellinen terveyden palautus poistaa mustat lasit uskovan nenältä. Hän uskaltaa Herran kohdattuaan olla ihminen, tulla toisten eteen, puhua, ajatella, laulaa, juosta, iloita, olla vapaa. Hän ei enää pakene, piiloudu, pyri pimeyteen, eikä istu tuppisuuna seinänkoristeena tyhmyri-hattu päässä?

Missä on Herran rakkaus, missä voima? Jerusalemissa, sanoo Raamattu! Mutta se ei ole tämä nykyinen kiistelty kaupunki Israelin maalla, vaan Herran uudestiluoma ympäristö, jossa Kristus hallitsee ja johtaa kaikkea viisaasti. Nykyisen Jerusalemin suurin ongelma on se, missä siellä onkaan Golgata ja Jeesus? Kun nämä ovat kadoksissa ei elämässä ole kuin tyhjyyttä ja tarkoituksetonta uskonnollisuutta, turhaa puhetta ja huonoja valintoja, jotka vievät vain pahempaan suuntaan. Mutta kun ihminen löytää Vapahtajan ja hänen kauttaan Jumalan armon, tulee taivaan siunaus hänen osakseen. Tämä kaikki on uutta Jerusalemia, taivaallista Jerusalemia. Siellä ei kukaan ole onneton, hedelmätön, kuollut, synnin taakoittama, yksinäinen, kurja. Onko myös niin, että opimme uskonystävien kautta tätä Jumalan rakkautta? Tai, kysymyksen voisi esittää myös niin, että, entä jos ei meillä olisi seurakuntaa, uskovia ympärillämme, Mitä me ymmärtäisimme Herran armosta silloin?

Kauas on pitkä matka - tulisiko Jumala meidän kulmille, minua lähelle, sydämeen?

Jotakin Jumala on kuitenkin säästänyt vielä tulevaisuuteen, se on hänen suuri ilmestymisensä päivä. Tänään hän sitoo meidät itseensä sanansa varaan, emme näe mitään erikoista, tunteemme voivat jopa olla meitä vastaan, tietomme on todella vajavaista ja inhimillinen voimamme on olematon ja sekin vähä hiipuu koko ajan. Kuitenkin voimme valita aina ja kaikkialla Kristuksen ja hänen valtakuntansa, luottaa häneen, hänen uskollisuuteensa ja valintoihinsa, keksittyä hänen seuraamiseensa. ”Niin tuntekaamme, pyrkikäämme tuntemaan Herra: hänen nousunsa on varma kuin aamurusko, hän tulee meille kuin sade, kuin kevätsade, joka kostuttaa maan.” Hoos.6:3. Uskossa tähyilemme tulevaisuuteen ja odotamme sellaista valonpilkahdusta yön pimeydessä, joka kertoo meille, että Kristus tulee pian. Sade, jokainen sade, joka taivaasta tulee on myös enne hänen tulemisestaan, jokainen maan hedelmälliseksi tekevä kuuro ja vihma on toivoa herättävä enne Jeesuksen tulemisesta. Nyt hän on meidän kanssamme salatulla tavalla uskon kautta, kerran näkyvänä suurena maailmankaikkeuden valtiaana. Ylistys hänelle, ylistys Isälle ja ylistys Pyhälle Hengelle.

Sinä ikuinen Jumala yllätät meitä uskovia rakkaudellasi, koska olemme usein niin kiinni näkyvässä maailmassa ja sen lainalaisuuksissa, mietimme asioiden hyötyä vain taloudellisesti ja ihmisviisauden varassa. Sinun rakkautesi kantaa ja tukee meitä heikkoudessamme, ojenna siis Herra kätesi, että voisimme aina tarttua siihen ja käydä askeleemme kanssasi. Suo meille aikoja, jolloin koemme sinun rakkautesi hyväilyä, lohdutusta ja turvaa. Meidän ei ole missään niin hyvä olla kuin luonasi. Pyydän, että ottaisit kaikki nuo esirukouksia kirjoittaneet ihmiset ja heidän asiansa rakkaudessasi syliisi. He tarvitsevat sitä, heidän asiansa tarvitsevat sitä. Herra, kuiva maa odottaa sinun sadettasi, taivaallista kastetta täällä, nyt.

Ylennyksiä ja joskus alennuksia

Ihmisten kodeissa on seinillä tauluina heidän saavutuksiaan, erilaisia diplomeja hiustenleikkuusta, ruoanlaitosta, pellonkyntämisistä, kurssitodistuksia, urheilusuorituksien palkintoja, koirien, kissojen, hevosten palkintoja, puolustusvoimien ylennykset, kuorolaulun saavutukset, kunniamainintoja. Toinen alue seinillä ovat taide, taulut, maalaukset, kuvat, maisemat, ihmiset, matkamuistot, viirit, liput, standaarit, jne. Näiden lisäksi seinillä on hämähäkkejä tai niiden seittejä, joitakin naarmuja, fläkkejä, raapuja, palkeenkieliä, joissa on lyhyt historia kodin koettelemuksista ja taisteluista.

Näillä em. pyrimme nostamaan arvoamme ja mieltämme, jos olemme saavuttaneet jotain, olleet joissakin asioissa onnistuneita, pärjänneet, menestyneet, olleet muita parempia ja kolhutkin kuuluvat asiaan. Niitä ovat jälkimmäiset. Minäkin olen saanut yhden ylennyksen elämässäni, olin laivaston käytyäni pitkään matruusin arvoinen, mutta kerran sieltä sitten tuli tieto, että minut on ylennetty ylimatruusiksi ja semmoinen olen kuolemaani asti. Muttei siitä ole minulle mitään hyötyä, eikä minusta Suomen puolustusvoimille.

Näin keväällä on mielessä tuleva kesä ja sen ihana lyhyt lämmin kausi pohjolassa, loma ja luonto, valoisat päivät ja tuoreuden tuoksut. Istutin keväällä ruohonsiemeniä ja nyt olen seurannut niitä, odottaen että alkaisivat viheriöidä. Muutenkin koko puutarhan elämä on varsin opettavainen miljöö, siellä ovat rikkaruohot, joiden kasvua minun ei tarvitse surra tai huolehtia kastelusta. Siellä on herkkiä kukkia, jotka ottavat herkästi itseensä, jos niitä kohdellaan kovakouraisesti ja sitten tulee vain lehtiä. Puutarhassa on hedelmäpensaita ja –puita, jotka tarvitsevat veden ja lämmön lisäksi pölytyksen tuottaakseen satoa. Huonoja kasvattajia varten ovat ilmestyneet puutarhamyymälät, joista voi hankkia asiantuntijoiden vaivalla kasvattamia kasveja. Näitä saa siis helposti pienellä rahalla silmiensä iloksi, eikä niiden tuhoutuminen tunnu sydänalassa.

Joskus mietin oman kutsumukseni keskeisintä osaa, sananviljelyä, ja sen onnistumista. Olen puhunut työkseni yli 35 vuotta pääasiassa Suomessa. Olen kohdannut lukemattomia ihmisiä, joita suurinta osaa en tunne lainkaan ja olen nähnytkin heidät vain etäältä, puhujanpöntön takaa. Osa on tullut tutuksi, osa on hyviä ystäviä. Työnantajani ovat tilastoineet toimintaani jossain määrin ja perästä päin voidaan katsoa montako puhetta olen virallisesti pitänyt kunakin vuotena. Mutta se on tietysti vain likiarvo, eikä se muutenkaan kerro paljoa, ehkä päivämäärän, kuulijamäärän ja paikkakunnan?

Mutta Jumalan tilastoissa on merkitty, miten hänen sanansa on itänyt eri tilaisuuksissa ihmissydämissä: Kuka on ottanut sen halukkaasti vastaan, kuka on kiittänyt Jumalaa siitä, kuka on saanut uskon sen kautta, kuka on ruvennut rukoilemaan sen vaikutuksesta, kuka on saanut viisauden, neuvon ja johdatuksen sitä syödessään, kuka on rakastunut Vapahtajaan ja innostunut laulamaan hänen kunniakseen, kuka lähtenyt lähetystyöhön, kertomaan ihmisille Jeesuksesta. Näitä ajatellen huomaan, että on paljon salattua, jota en tiedä, josta en voi sanoa juuri mitään. Siellä Jumalan tilastoissa on myöskin merkittynä nekin surkimukset, jotka ovat kadottaneet kutsumuksensa, kieltäneet Herransa, luopuneet uskosta, menneet takaisin maailmaan ja ruvenneet rypemään syntielämässään. He ovat valinneet lavean tien, jossa kulkee hetken ajan tosi lujaa, kunnes kuolevat. Siellä on onnellisesti uskossa aloittaneet, jotka eivät saaneet juurtua Kristukseen, joille uskovaisuus alkoi maistua puulle ja uskonto syrjäytti Kristuksen. Siellä ovat he, joiden elämässä olivat kerran ihanat Jumalan sanat lupaukset kuin tarjottimella, mutta jotka pirut sitten nokkivat pois kuin pihamme varpuset minun istuttamani ruohonsiemenet. Siellä ovat he, joilla on yli voimien käyvät murheet, elämän hallinnan puute, ainainen rahan vaje, suuruudenhulluus ja jatkuva velkaantuminen. Siellä ovat he, jotka ovat vietelleet toisen puolison, varastaneet toisen omaisuutta, ruvenneet ahneudessaan epäjumalanpalvelijoiksi, menettäneet raittiutensa huumeisiin. Siellä ovat myös katkerat, jotka ärjyvät kuin leijonat häkeissään ja siellä ovat syyllisyyden kahleissa istuvat pimeyden mannekiinit, jotka ovat muuttuneet kivipatsaiksi sydäntä myöten. ”Kristuksen työtovereina me kehotamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi. Hän näet sanoo: "Oikealla hetkellä minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut." Nyt on oikea hetki, nyt on pelastuksen päivä.” 2.Kor.6:1-2. Voi kuinka paljon onkaan turhaa armoa maailmassa, kristittyjen keskuudessa? Kuinka paljon onkaan tuskaa Herralla, kun hänen lapsensa juoksevat pitkin turhuuden polkuja ja uhraavat itsensä ja omaisuutensa turhuuden markkinoilla, jotka leviävät koko ajan kaikkialle.Kuinka vähän onkaan pelastukseen tarttuvia?

Ruotsalainen Visbyyssä asunut Johan Kahl kirjoitti aikoinaan virren, jossa voivotteli huonoa kristillisyyttään. Himot kiusaavat vilpitöntä kilvoittelijaa, rehellinen itsensä tutkiminen on viedä aivan epätoivoon. Yölläkin hän miettii heikkoa kristillisyyttään, eikä päivälläkään tunnu paljon aurinko paistavan. Pelkkä teologinen tieto ei saa hänen kylmää sydäntään liikutetuksi. Hän kaipaa elävää Jumalaa:

1. Himot kaikkiin synteihin mua  rasittavat, kaikki ajatuksetkin, synnit saastuttavat.

Kieli puhuessani synnin ilmoittaapi, maatess' valvoessani synti noudattaapi.

2. Kova, kiven kaltainen, tyytymätön olen, enkä taivu vaivainen Vapahtajan puoleen.

Uskoon ei mua liikuta hänen kuolemansa, rakastamaan ei hän saa rakkaudellansa.

3. Turvan toiset ottavat hänen äänestänsä, sanoistansa sulavat heidän sydämensä,

kuolemansa verinen muita liikuttaapi, mua vain kylmyys entinen aina rasittaapi.

Nuoren uskovan halu oli olla kutsumuksen arvoinen ja osoittautua kelvolliseksi Herran seuraajaksi, mutta turmeluksen ylenpalttinen voima teki hänestä avuttoman ja hengessä köyhän rukoilijan. Kun elämän koko säröisyys näyttäytyy kirjossaan tuntuu ihmisen mieli välillä olevan aivan sekaisin. Ei ihme, jos herännyttä ihmistä pidetään hulluna ja hänelle tarjotaan hoitoa, terapiaa, ja rauhoittavia lääkkeitä. Mutta kyse ei  ole sielun liikehdinnästä, vaan ihmisen henki pitäisi saada uudistumaan ja se tapahtuu vain Golgatalla. Voi niitä, jotka tässä joutuvat puoskarien käsiin ja manipuloitavaksi.

4. Kiittää saavat heikotkin Herraa veisullansa, mun vain joutuu siteihin kieli hankkeissansa. Huokauksillansa he Herraa lähestyvät, mutta minun raukan ne rintaan jähmettyvät.

5. Aion usein vaeltaa jälkeen omantunnon, mutta synti yhä saa ansoihinsa, 

kun on vilpillinen mieleni. Lainkin täyttää koitan vihaa paetakseni — Mitäs sillä voitan?

6. Kun ei kärsi tuntoni mitään kauhistusta, tuovat mulle himoni monta kiusausta. 

En saa oikein lepoa turhass' maailmassa, ja kun en voi uskoa, en saa Jumalassa.

Ei ihme, jos kääntymättömät ihmiset pitivätkin uskovia kovin synkkinä ja ilottomina. Heissä oli kuoleman haju, joka tulee esiin vahvasti tässä virressä. Mutta Kahl löytää Auttajansa ja vuodattaa sydämensä rukouksen Herralleen ja Vapahtajalleen, jolta kaikki apu tulee. Hän ei yritä parantaa itseään, eikä lisätä omaa hurskauttaan, hän tulee kelvottomana ja riittämättömänä Jeesuksen eteen saadakseen elämän Kristukselta. Hän ei neuvo Herraa, vaan päinvastoin:

7. Näinkö kaatais minua aina pahuuteni? Eikö mistään apua surkeuteheni? 

Eikö Herran armosta, joka mielellänsä tahtois kaikki korjata heidän synneistänsä?

8. Herra Jeesus, armoa anon nöyryydessä, anna mulle lepoa hengen köyhyydessä sinun ristis juurella; Päästä sydämeni anteeksiantamuksella alta rikosteni.

9. Uskoon minut vahvista, särje sydämeni, palveluksees valmista sulle elääkseni, 

että pyhin askelin uskon osottaisin, Henkeäsi kuulisin, sua kiittää saisin.

Näissä alatien lauluissa on surumielinen sävel ja totuudellinen sanoitus. Siksi ne ovat aina olleet harvojen herkkua, jotka avautuvat aina vain syntisille ja sairaille. Niin on Herra säätänyt ja muut saavat etsiä eväänsä muualta. Ihmiset ovat raadollisia, multaa, parhaimmatkin pelkkää tomua, alastomia antisankareita, jotka tarvitsevat Jeesusta. Mutta harvat sen tietävät, ja myöntävät. Harvat haluavat olla vain siemen mullassa maan, odottaen uuden elämän ilmestymistä. Tämä oli kuitenkin meidän Herramme tie, joka osoitti jäljessä tuleville esimerkkiä. ”Totisesti minä sanon teille: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää yksin. Mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon. Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen. Mutta joka panee elämänsä alttiiksi tässä maailmassa, säilyttää sen iäiseen elämään.” Joh.12:24-25. Usein ihmiset ovat kuin jyvät, jotka tahtovat tulla uuteen elämään leijailemalla korkeuksiin, kauas mustasta maasta. Harvat haluavat olla vain Kristuksen ylennettävinä ja odottaa Herran aikaa kaikessa. Harvat haluavat kuolla itselleen ja elämälleen, olla valmiit kadottamaan sen Kristuksen tähden. Harvat haluavat taivaaseen Jeesuksen viitoittamaa tietä, harvat tahtovat ottaa ristinsä joka päivä ja kuolla lihansa puolesta, että henki saisi elää. Harvat viihtyvät täällä ajassa Jeesuksen seurassa, eikä heitä kiehdo myöskään ajatus olla hänen kanssaan ikuisuus taivaassa. Mutta nyt on sen valitsemisen aika, nyt on kylvön ja leikkuun aika, pelastuksen päivä. Tänään joku syntinen ylennetään armahdetuksi. Tänään joku pääsee alennuksen tieltä kirkkauden tielle. Tänään joku kurja kohtaa taivaallisen rakkauden Jeesuksessa.

Nyt on, Herra, kylvön aika, sinun sanasi kylvämisen aika ja seurakuntasi tarvitsee sinua voidakseen palvella niin kuin tahdot. Auta alatien kulkijoita, syntiensä kiusaamia, pirun pieksämiä, lain ruhjomia, vaatimusten paineen uuvuttamia, että löytäisivät uuden elämän luonasi. Herra auta meitä, joilla ei ole ajallisia ylennyksiä, eikä saavutuksia, menestystä, mainetta tai edellytyksiä mihinkään merkittävään, jotka osaamme kyllä pilata ja rikkoa, riidellä ja hylätä. Auta ansiosi tähden meitä syntisinä armon ovesta sisälle sinun luoksesi. Siunaa se työ, mitä uskovat tekevät ja yhdistä omasi keskinäisellä rakkaudella yhdeksi suureksi morsiusseurakunnaksi, joka odottaa sinua ilman tahraa ja ryppyä valmiina ylösnousemukseen.

Naakkoja ja naisia

Olimme viettämässä paria vapaapäivää mökillä vaimoni kanssa, kun eteen ilmeni ikävä vaiva: savu ei mennyt piipusta pihalle. Oli pakko lopettaa lämmittäminen ja roudata puut pihalle, muuten olisi tullut savumyrkytys. Availimme ikkunat ja keväinen tuuli raikasti sisäilman. Seuraavan päivänä kävin tutkimassa piippua, mutta en keksinyt mitään syytä ongelmaan. Iltapäivällä asia selvisi, kun kuulin naakan ”laulua" ilmassa. Ne kurjat kulkijat olivat tulleet tännekin korpeen kaupungin hälinästä sotkemaan rauhallista elämäämme – tai ehkä ne olivat kuulleet, että kyseinen alue oli juuri hiljattain liitetty Salon kaupunkiin ja siten tullut kaupunkilaislintujen etupiiriin kuuluvaksi?

Sitten alkoikin varsinainen työ, kun selvisi, mikä oli syynä savuun. Kiipesin monta kertaa piipulle ja pudotin sisään rautakuulaa, vesijohtoputkea ja vasaraa. Laitoin samalla varmuuden vuoksi verkon piipun päähän, etteivät uudet ystävämme kanna lisää roskaa tiilien sisään. Monen yrityksen ja uurastuksen jälkeen sain multa-risu-kakun liikkumaan ja vaimoni veti sen ulos uunin tuhkaluukusta. Siinä oli paksuja keppejä, pieniä risuja, sammalta, multaa ja nokea ämpärillinen. Munia tai poikasia ei näkynyt, enkä aio tehdä ilmoitusta luonnonsuojeluliikkeelle tapauksesta. Kaiken törkyn mukana tuli aamulla piippuun pudottamani rautakuulakin näkyviin. Sanoinkin vaimolleni, että tämä on mukava uusi peli ikääntyville ihmisille, että mies käy pudottamassa rautapallon savupiippuun ja monen tunnin kuluttua vaimo pongaa sen alakerrassa uunin tuhkaluukun kautta. Mutta jääköön nyt tähän yhteen kertaan?

Seuraavan aamuna naakkapariskunta ilmestyi uuden kotinsa raunioille ja huomasivat tien suljetuksi. Siitä ne sitten liitelivät pellolle tekemään uusia suunnitelmia valloituksia varten. Niitä oli kolme, joten ilmeisesti suosivat moniavioisuutta? Meidät varmaan merkattiin mustallelistalle kehnoina vuokranantajana? Toivottavasti tieto leviää niiden porukoissa? Tunsin iloa katsellessani lintuja sadan metrin päästä, tällainen etäisyys on eduksi meille molemmille – ei tule vihapuheita puolin tai toisin?

 

Porilainen Hanna-Maria Vahala oli laulamassa kirkkoillassa, kun seikkailimme niillä kulmilla hiljattain. Saimme häneltä uuden kirjan, johon hän oli koonnut tapauksia naisystäviensä elämänkokemuksista vuosien ajalta. He kaikki olivat paikallisen naistenkahvilan piirissä kokoontuneita uskonsisaria. Kirjan nimi "Naisen vuodenajat" oli kuvaava ja kattava, johon sitten piirtyvät elämänkokemukset, joista suurin osa oli tapahtunut Porin kaupungissa ja lähiympäristössä. Lukiessani huomasin olevani aika kaukana näistä tunnelmista, ja miesmäinen käytännön ajattelutapani pysähtyi kirjan sivuilla monta kertaa. Siinä oli paljon tunnetta, herkkyyttä, särkymistä, rakkautta, ja sen kaipausta, hylkäämistä, eroja, elämän syntymistä ja kuolemaa. Miten rikas ja monivivahteinen, -värinen onkaan Herran valtakunta, josta nämä naiset kertoivat. Monenlaisissa kärsimyksissä ja koettelemuksissa keitetyt tytöt kertoivat elämän kohokohdistaan ja syöksykierteistään, pelastumisistaan ja Jumalasta. Huomasin miettiväni monta kertaa mm. naisen kaipauksesta miehensä luo, synnytystä, äidin tunteita, hänen tunnettaan synnyttämäänsä lastaan kohtaan, itsemurhaa, lapsen hautaamista, yksinjäämistä, sielun kantokykyä ja kaiken kattavaa Jumalan rakkautta. Monen jutun jälkeen oli vain todettava: Huh huh, taitaa olla helpompi olla mies kuin nainen?

Nämä pienet miniatyyrit olivat kertomuksia suuresta Jumalasta, joka johtaa ja hallitsee kaiken, rakastaa luomiaan ihmisiä ja tulee tuntuvasti heidän elämäänsä. Pelastus tuli inhimillisen kärsimyksen kehyksissä heille, Kristus kirkastui elämän puristuksessa. Moni putosi polvilleen, kun omat voimat olivat poissa, tyhjyyden ja kuilun partaalla. Moni löysi Vapahtajan, kun synti oli tullut suureksi ja pimeyden voimat repivät sielua kohti ikuista tuhoa. Kirjassa oli tekijän kuvitusta, maalauksia ja runoja. Eräs teksti kuului:

Ystävyys

On ystäviä, joiden kanssa hymyilin ja nauroin.

On heitä, joiden kanssa aukesi maailma välillemme sadoin sanoin.

On heitä, joilta sain ja joille annoin,

heitä, joiden kanssa käsi kädessä kuljimme avojaloin.

Rakkaus.

On joitakin läheisiä, joille uskallan olla minä.

On joitakin, joiden kanssa kohtaamme ihmisinä.

Ja ne, joiden kanssa voi olla paljaina Jumalan katseen alla

— tiedäthän — heitä ei ole monta.

Usein rinnallakulkijat katoavat, kun suru seuraa onnetonta.

Ja kun se, että olen paha, kantaa täytyy vielä...

Enää on jäljellä vain Jeesus — puolestani ristin tiellä.

Tunteiden hallinta on vaikea laji, jossa on vain vähän mestari-luokkaa, epäonnistujia sitä vastoin istuu seurakunnassa pitkä rivi aina pää painuksissa. Rohkeat tietysti leuhkivat saavutuksillaan, vaikka töpeksivätkin. Mutta Pyhä Henki voi ohjata uskovaa hänen tunteittensa hallinnassa, sillä Herran ominaisuuksiin kuuluvat rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen. Näissä olemme saamapuolella ja vastaanottajia, vanha luontomme ei jalostu, eikä muutu miksikään, kehno mikä kehno. Mutta ristiinnaulittuna tuo kurja asuinkumppanimme saadaan hiljaiseksi ja tahdottomaksi, tunteettomaksi, että Kristus voisi elää meissä. Tämän oivaltaminen auttaa uskovaa monesta turhasta juoksusta ja hosumisesta. Jos taas tämä totuus ei mene perille, on edessä pitkä ja uuvuttava lihan pyhityksen tie, josta seuraa farisealainen omavanhurskaus. Tätä harrastusta riittää myös Suomen Siionissa pilvin pimein, sillä olemme pelaajia, purnaajia, yrittäjäkansaa, korvenraivaajia ja huutosakkia. 

Tunteitten kanssa joutuu joskus aivan umpikujaan ja ulospääsyä ei näy? ”Sinne hän jätti palvelijansa, mutta meni itse erämaahan päivänmatkan päähän. Hän tuli ja istuutui kinsteripensaan juureen. Ja hän toivotti itsellensä kuolemaa ja sanoi: - Jo riittää, Herra; ota minun henkeni, sillä minä en ole isiäni parempi.” 1.Kun.19:4. Moni on elämänsä kinsteripensaan juurella itkun ja murheen kera täysin pimeyden saartamana. Oma ajatus on, että nyt on tullut tarpeeksi kokemuksia tällä saralla, saisi jo loppua? Ja, eikö siellä taivaassa tajuta, miten minä kärsin ja minua syyttä kyykytetään. Mutta siellä syntyy avunhuuto, joka kuuluu taivaaseen. Kun kaikki ovet ovat sulkeutuneet ympäriltä, avautuu taivaan ovi. Silloin Jumala tulee siihen ja sanoo: ”….Paha on sinun vammasi, kipeä on saamasi isku. Ei kukaan aja sinun asiaasi; sinun haavaasi ei paranneta, se ei kasva umpeen…. Sillä minä kasvatan umpeen sinun haavasi ja parannan sinut saamistasi iskuista, sanoo Herra, sinut, Siion, jolla on nimenä 'hyljätty', 'se, josta ei kukaan välitä.'” Jer.30:12,17.  Jumalan parantamistyö on varmaa ja toimivaa.  Hän antaa kestävän lupauksen. Kurja kuulee yllätyksekseen hautajaispuheen sijasta innoituksen tarttua elämään: "Nouse ja syö." Kun uskova syö Jumalan ruokaa, Elämän leipää, pyhää sanaa, hän virkistyy, elpyy, uudistuu. Hän unohtaa tunteensa ja lopettaa marinansa, sillä Herra synnyttää uskoa, joka laittaa ihmisen liikkeelle oikeaan suuntaan, oikeaa tietä, Jumalan aikataulussa, Jumalan ihmisten kanssa, Kristusta rakastaen.

Sielun patoutumat tulevat pursuten esiin himoina, intohimoina ja itsekkyytenä asenteella "minä ensin", "minä taas", "minä vielä" "minulle lisää", ja "minä yksin". Sielu turmeltui syntiinlankeemuksessa ja siitä tuli siten viallinen, joka kiusaa ihmistä koko hänen elämänsä ajan. Tasapainotettu sielu on Kristuksen korjaama rauhan maja, jota on helpompi ohjata ja käyttää. Tällaisessa sielussa asuu Vapahtaja ja siitä tulle sydämen asia. Sen kirkastuminen vain vie aikansa ja moni hukkaa sen väärillä valinnoilla löytämättä Vapahtajaa. Siksi, armo onkin niin kallista, koska se on niin harvinaista, sillä vain syntiset ja sairaat janoavat saada sen omakseen. Moni torjuu uskovan ja samalla Kristuksen.

”Silloin vaimo sanoi Elialle: - Mitä minulla on tekemistä sinun kanssasi, Jumalan mies? Sinä olet tullut minun luokseni saattamaan minun pahat tekoni muistoon ja tuottamaan kuoleman minun pojalleni.” 1.Kun.17:18.  Sielun vaikeimpia tuntemuksia ja käsiteltäviä on synti kaikessa muodossa. Ihminen ei ole luonnostaan valmis syylliseksi, eikä tuomittavaksi, eikä siis myöskään armahdettavaksi. Siksi sielu syyttää muita omista virheistään, miettii helpompia reittejä selvitäkseen isosta pyykistä ja pysyäkseen riittävän kaukana elävästä Jumalasta. Herra joutuu ravistelemaan sielun hereille ja se on kurja kokemus, jossa tunteet vellovat rajusti. Äiti kokee lapsensa sairauden ja menetyksen musertavana. Hän ei löydä sopivia sanoja huutaakseen tuskaansa. Kuitenkin hänen parhain auttajansa on lähellä ja tulee toisen uskovan ihmisen kautta siihen näyttämään taivastietä. Vapahtajan sylissä hänen tuskansa tyyntyy ja poika annetaan Jumalan vahvoihin ikuisiin käsiin.

Sinä, Herra olet luonut ihmiset ja osaat jokaista auttaa. Puhut aikamme ihmisille, joiden piiput ovat täynnä naakanpesiä ja muuta moskaa, jotka tykkäävät pimeydestä ja kurassa kieriskelystä. Tarvitsemme sinua, Jeesus, sinä parhain auttaja ja suuri Paimenemme. Kun näytät syyllisyytemme, auta meitä armoon, kun valosi tuntuu paljastavan kaiken, puhdista meidät. kun sallit meidän uupua ja olemme voimattomia, nosta ja kanna raihnaista olemustamme, kun tunteemme vellovat levottomina kuin meri, anna meille ikuinen rauhasi.

Myrskyn ja hyväntoivonniemi

Krookukset, narsissit, sinivuokot, kevätesikot, leskenlehdet ja tulppaanit ponnistivat ylös keväisellä riemulla mullan alta. Muutama tulppaaniyksilö oli jäänyt pihakivetyksen murjomaksi, mutta sitkeästi yritti kurottautua valoon. Tein voitavani vapauttaakseni uuden elämän ihmeen ja siirsin suuret kivenjärkäleet hentojen kasvien tieltä syrjään. Mutta pian huomasin, että pitkät vaaleat kukkavarret kuivuivat auringon paahteessa, eivätkä jaksaneet elää uusissa olosuhteissa. Ne elivät paremmin

painon alla ponnistaen, kuin ilman kuormaa kevyenä ja vapaana. Merkillistä? Mutta tämä kasvien saarna oli Luojan kirjoittama. Pitäisikö siis nostaa painavat kivet takaisin tulppaani-nuorukaisten päälle takaisin, että ne pääsevät entiseen oloonsa?

Mistä mekään tiedämme, mikä on kulloinkin parhaaksemme, mikä Jumalan meille sallimaa koulua ja koetusta, mikä haitaksi olevaa vihollisen tarjontaa? Olen huomannut, että suuri pakokauhu iskee etsivää ihmistä ahtaan portin edessä. Kristus tarjoaa pelastusta ja avaa oven taivaan tielle, mutta ihminen ei halua ainakaan vielä mennä siitä sisään. Joskus tämä sama paniikkikohtaus vaivaa jo onnellisesti tielle lähtenyttä ja kurjuuden kaipuu ja roska-ojan-kerho alkaa kiehtoa taas. Tien varrella on sitten huutosakkia kuin Jyväskylän suurajoissa ja kaikkien pyrkimyksenä on kampittaa taivaaseen pyrkivät pois kaidalta tieltä. Karjunta ja huuto on kova kuin play-off-ottelussa, eikä nimittelyssä säästetä sanoja. Uskova ei ole suosittu täällä kuin harvoin, kun hänestä saadaan lypsettyä jotakin hyötyä. Vain oma nahkamme on meille suotu ilman vastaväitteitä, kaikki muu on jaossa kuin perunkirjoituksessa tai huutokaupassa.

Portugalilainen Bartolomeu Dias kiersi Hyväntoivonniemen ensimmäisenä eurooppalaisena 1488 ja antoi sille nimen "myrskyjen niemi". Aikojen kuluessa lukemattomat alukset ovat haaksirikkoutuneet Hyväntoivonniemen myrskyihin ja karikoihin. Kylmä voimakas merivirta tulee eteläiseltä Jäämereltä ja kulkee Hyväntoivonniemen ohi pitkin Etelä-Afrikan ja Namibian rannikkoa. Meriveden lämpötila on Kapkaupungin kohdalla 10-12 astetta kesähelteelläkin. Vasco da Gama jatkoi sittemmin Diasin jäljillä Intian meritien etsimistä. Portugalin kuningas Juhana II antoi paikalle nimen Hyväntoivonniemi juuri siksi, että niemenkärjelle saapuminen valoi merenkulkijoille toivoa Intian meritien löytämisestä.

Jokainen uskova kulkee oman ”myrskyjen nimensä” ohi ja kautta, se kuuluu tähän taivaan tien karttaan. Mutta se voi muuttua omissa silmissä ”Hyväntoivonniemeksi” kun saa tehdä tuon matkan Herran kanssa. Myrskyn keskellä on vaikea ajatella, että uusi päivä on toisenlainen tai huomenna kaikki selviää? Päinvastoin, myrskyssä ovat kaikki kiusaukset mielessä ja mieli kuin raastinraudan jäljiltä. Tuntuu kuin ihmisellä ei olisi yhtään todellista ystävää, lottoporukkaa kaikki ja siipiveikkoja, iltalypsyn kerhoa ja turhanpuhujia, joista ei saa muuta kuin päänsärkyä. Sitten pitäisi vielä osata tehdä siinä oikeita ratkaisuja, kestäviä kauaskantoisia päätöksiä, kun ei meinaa vesilasi pysyä kourassa pilleripurkitkin menevät silmissä sekaisin? Puhelimeen on vaikea vastata ja tulee tarve pakoilla kanssaihmisiä. Piru tarjoaa hirttosilmukkaa, kuula kalloon tai heittäytymistä junan tai rekan alle, vaihtoehdot ovat kovin vähissä, kun pimeys tiivistää otettaan reppanasta. Sanovat, että myrskynsilmässä on rauhallista, mutta se ei tule heti mieleen, kun vieressä raivoavat seinänkorkuiset aallot ja vene on hörppäämässä viimeisen annoksensa ennen uppoamista? On aika kutsua Jeesus laivaan, hän tyyntää myrskyn ja asettaa aallot, Pimeyden on väistyttävä, kun Herra puhuu. Kuolemalla ei ole valtaa Kristuksen yli, eikä kukaan, koskaan, missään voi ryöstää Vapahtajan lunastamaa hänen kädestään. Golgata on uskovan hyväntoivonniemi, siellä syntinen löytää levon Jeesuksen haavoissa.

"Ja kun Salomo oli lakannut rukoilemasta ja anomasta Herralta kaikkea tätä, nousi hän Herran alttarin edestä, jossa hän oli ollut polvillaan kädet ojennettuina taivasta kohti, astui esille ja siunasi koko Israelin seurakunnan suurella äänellä, sanoen:” 1.Kun.8:54-61.

Jumalan miehen rukous on meille hyvä neuvo tänään omissa ongelmissamme. Näemme siitä muutaman merkittävän asian, jotka auttavat meitä omassa Jumala-suhteessamme: Kansan päämies polvistui maailmankaikkeuden päämiehen edessä, hän anoi Herran apua heille. Uskossa hän kohotti kätensä Jumalan puoleen. Hänen rukoushetkensä oli siunauksen täyteinen, hän oli omistautunut siihen koko sydämestään, koska hän saattoi levollisin mielin nousta siitä. Se oli merkki siitä, että hän ja Jumala olivat keskustelleet, hän oli saanut vastauksen taivaasta. Se, mitä hän nöyrästi anoi, tuli toisten hyväksi, mutta hänkin sai olla siitä osallinen. Hän ymmärsi siunauksen suuruuden, koska saattoi äänekkäästi sen toivottaa koko kansalle.

"Kiitetty olkoon Herra, joka on antanut levon kansallensa Israelille, aivan niinkuin hän on puhunut. Ei ole jäänyt täyttämättä ainoakaan kaikista lupauksista, jotka Herra on antanut palvelijansa Mooseksen kautta.”

Hän uskoi, että Jumalan sanan lupaukset olivat heidän elämänsä suurin rikkaus, joista heidän elämänsä riippuisi. Taivaallinen rauha oli arvossaan, kun ympäristön paineet ja monenlaiset maailman virtaukset pyrkivät rantautumaan omaisuuskansankin keskuuteen. Lupaukset eivät olleet kuitenkaan vielä kuin mitalin toinen puoli, sillä niiden täyttymys oli Jumalan vastaus. Jokainen uskova saa opetella tätä läksyä elämässään: Ano, kolkuta, etsi ja Herra vastaa sinulle, hän antaa sinun löytää, hän avaa ja lahjoittaa. Kiitos hänelle!

"Olkoon Herra, meidän Jumalamme, meidän kanssamme, niinkuin hän on ollut meidän isiemme kanssa. Älköön hän meitä jättäkö älköönkä hyljätkö, vaan kääntäköön meidän sydämemme puoleensa, niin että aina vaellamme hänen teitänsä ja noudatamme hänen käskyjänsä, säädöksiänsä ja oikeuksiansa, jotka hän on antanut meidän isillemme."

Historia on hyvä opettaja ja meidän edeltäjämme ovat merkanneet monin tavoin meille reitit, joita kannattaa kulkea. On vain kuunneltava, opittava ja nöyrryttävä hiljentymään, ja Jumala puhuu väkevästi niissä hetkissä. Jumala ei jätä metriäkään meille omin neuvoin kuljettavaksi, hän ei unohda meitä, eikä ole välinpitämätön tilastamme. Hän ei hylkää, eikä irrota otettaan, jos tahdomme tarttua hänen käteensä. Mutta Jumalan sana on valonlähde tässä ja jatkuvasti, sillä sen on Jumala itse sytyttänyt tienohjaajaksi.

”Ja antautukaa te ehyin sydämin Herralle, Jumalallenne, niin että vaellatte hänen säädöksiensä mukaan ja noudatatte hänen käskyjänsä samoin kuin nytkin."

Sydän on tiedon, mielen ja tunteitten keskus ihmisissä. Se on kaiken elämän komentokeskus, jonka vihollinen miehittää mielellään, myös synti ottaa sinne mielellään alivuokralaisen asunnon vuokraa maksamatta ja maailma pitää suurena etuoikeutenaan viehättää, hallita ja sekoittaa uskovan sydäntä. Sen toiminnan se aloittaa jo pienestä pitäen ja kiihdyttää vauhtiaan kun vanhuus kangistaa ja karusellin vauhti hidastuu. Mutta Jumala lähettää tiellemme ystäviä, jotka rohkaisevat meitä. Ei kannata pitää näitä Herran palvelijoita liian halpoina, sillä silloin voi kulkea onnensa ohi. Myöhemmin matkan kestäessä voi sitten kertoa muille myrskyistään ja miten Jumalan apu muutti myrskyniemen hyväntoivonniemeksi.

Mutta ennen kaikkea tätä Herra vie meitä näkemään, millaisia myrskyjä voi olla tulossa. Tapaukset ovat aina samanlaisia, vaikka aika muuttuu. 1.Kun.8:31. Jos joku rikkoo lähimmäistänsä vastaan….

33. Jos vihollinen voittaa sinun kansasi Israelin, sen tähden että he ovat tehneet syntiä sinua vastaan… 35. Jos taivas suljetaan, niin ettei tule sadetta, koska he ovat tehneet syntiä sinua vastaa…. 37. Jos maahan tulee nälänhätä, rutto, jos tulee nokitähkä ja viljanruoste, jos tulevat heinäsirkat ja tuhosirkat, jos vihollinen ahdistaa sitä maassa, jossa sen portit ovat, jos tulee mikä tahansa vitsaus tai vaiva…. 41. Myös jos joku muukalainen, joka ei ole sinun kansaasi Israelia, tulee kaukaisesta maasta sinun nimesi tähden…. 46. Jos he tekevät syntiä sinua vastaan - sillä ei ole ihmistä, joka ei syntiä tee - ja sinä vihastut heihin….

On aika tehdä parannus, sillä myrskyjen keskellä on paha olla. Syyllisyys on raskas kantaa. Eräs vankilalähetti ystäväni kertoi juuri käydyn vankilatilaisuuden lopussa  erään vangin tulleen loppuvihellyksen jälkeen kysymään häneltä, voiko kaikki synnit saada anteeksi? Mikä ettei, jos tulee Jeesuksen kautta Isän eteen rehellisenä! 47. mutta jos he sitten menevät itseensä…. 48. ja palajavat sinun tykösi kaikesta sydämestään….. 49. niin kuule taivaasta, asuinsijastasi, heidän rukouksensa ja anomisensa, hanki heille oikeus 50. ja anna anteeksi kansallesi, mitä he ovat rikkoneet sinua vastaan…..

Monet myrskyt heittelevät laivaamme, Herra ja meinaamme hukkua ja menettää toivomme ylivoimaisten koettelemusten edessä. Auta meitä, synnit painavat laivan pohjaan. Vie Kristus kansasi hyväntoivonnimelle, Golgatalle, jossa löydämme levon ja rauhan sinun pelastustyösi kautta ja saamme veresi puhdistuksen, kun käännymme myrskyistä luoksesi. Sinä ihmeellinen Herra hallitset kaiken ja siunaat meitä enemmän kuin ansaitsemme. Tule laivaamme ja ohjaa tahtosi mukaan oikeaan. Sinulta tulevat myrskyt ja sinulta tulee rauha.

Särkyneiden toiveiden kadulla

Mulla oli aikoinaan työkaveri, Kaitsu, joka oli suurin piirtein samanikäinen kuin minäkin. Olimme molemmat vain hieman elämää nähneet ja kovin kiinnostuneita, mitä voisimmekaan saavuttaa? Elämäntaitomme sen sijaan olivat kovin vaatimattomat, ja olimme varsin köyhiäkin. Se oli kesätyöpaikka, jossa tapasimme ja pian työsuhteemme muuttuivat, tiemme erosivat. Minä tulin uskoon jonkin ajan kuluttua ja elämäni muuttui täysin. Tapasimme uudelleen Kaitsun kanssa ja sain kertoa hänelle Jeesuksesta ja uudesta elämästäni. Olin täynnä uuden elämän iloa ja Jumalan valtakunnan ulottuvuuksia ja paratiisin tuoksua. Kävin Kaitsun kotona, jossa asui hänen äitinsä. Isästä ei ollut tietoa ja äidillä oli neljä poikaa, joista kaksi oli fiksua ja kaksi hunsvottia, Kaitsu oli toinen näistä. Äiti kuului paikalliseen helluntaiseurakuntaan ja oli uskovainen. Äidin murhe vain olivat nämä kaksi hunsvottia, jotka aiheuttivat paljon murhetta. ”Viisas poika iloittaa isänsä, ja hullu ihminen häpäisee äitinsä. Hullulle on tyhmyys iloksi; vaan toimellinen mies pysyy oikialla tiellä.” Snl.15:20-21. Pojat olivat silloin sekakäyttäjiä, jotka tarvitsivat koko ajan lisää rahaa aineisiin ja muistan kuinka äiti valitti minulle, että pojat varastavat hänen omaisuuttaan ja vievät panttilainaamoon tai myyvät kadulla saadakseen hetken helpotusta vaivoihinsa. Kumpikin näistä kahdesta oli välillä vankilassa.

Vein sitten Kaitsua joihinkin hengellisiin kokouksiin ja luulin voivani auttaa hänet kaidalle tielle. Hän oli herkkä kaveri ja puhui yleensä avoimesti asioistaan. Luotin häneen, hän oli mukava luonteeltaan. Mutta hänellä oli pimeä puolensa ja siitä oli osoituksia myös menneisyydessä, kun hän oli istunut vankilassa lähinnä omaisuusrikoksista. Asuin silloin eräässä alivuokralaisasunnossa vuokralla toisen työkaverin kanssa. Kerran sitten kerroin hänelle, että olin luvannut, että Kaitsu voisi olla meillä vähän aikaa, kun sillä ei ollut asuntoa. Ja muistan, että työkaverini ei ollut asiasta ollenkaan innostunut, vaikka lupasin vastata Kaitsusta ja hänen edesottamuksistaan. Se oli aika paljon muuten luvattu, mutta nuorena uskovana ajattelin uskovan olevan sen verran kova luu, että selviän kaikista tilanteista voittajana? En muista kuinka kauan meni aikaa, kun Kaitsu siinä oli meidän pienessä huushollissamme, mutta kerran se tilanne kuitenkin katkesi. Minulla oli vuoteeni vieressä vanha lipasto, jossa pidin hieman käyttörahaa laatikossa. Kerroin sen sitten kerran avoimesti Kaitsulle ja sanoin, että jos hän tarvitsee, niin voi ottaa sieltä tarpeisiinsa. Eräänä päivänä Kaitsu häipyi sen siliän tien ja vei kaikki rahat mennessään. Kaduin, että olin ollut liian luottavainen, vaikka en mennytkään konkurssiin. Kaitsu oli vanha varas ja houkutus oli liian suuri. Tosin olin antanut hänelle siihen myöskin luvan. ”Kuulkaa siis, te naiset, Herran sana, ottakoon korvanne vastaan hänen suunsa puheen; opettakaa tyttärillenne valitusvirsi ja toinen toisellenne itkuvirsi. Sillä kuolema on noussut sisään ikkunoistamme, on tullut meidän palatseihimme, tuhotakseen kadulta lapset, toreilta nuorukaiset.” Jer.9:20-21.

Kului aikaa ja kerran olin Kaitsun äidin asunnon luona kulkemassa katua ja siinä hämärässä katuvalojen alla kohtasimme. Hän oli humalassa, pahoillaan ja itki huonouttaan. Annoin hänelle anteeksi, rahoja ei enää ollut, eikä koskaan tullut. Toivotin hänelle Jumalan siunausta ja yritin olla niin myötätuntoinen kuin kykenin, mutta huomaisin luopuneeni samalla humanismin ajatusmallista ihmisen hyvyydestä. Samalla oma pyhitykseni sai kovan kolauksen, sillä olin epäonnistunut yhden onnettoman auttamisesta elämäntielle. Olin särkyneiden toiveiden kadulla kovin yksin.

Näitä näkyjä olen sitten joutunut havaitsemaan pitkin elämäni matkaa, enkä ole kyennyt auttamaan ihmisiä, niinkuin olisin halunnut ja sydämessäni koen oikeaksi. Minulla ei ole saavutuksia tälläkään rintamalla, mutta tappioita kyllä runsaasti. Tosin, viimeinen sana on aina Herralla, joten en tiedä, miten näiden monien ystävien lopullinen valinta sittenkään on. Voihan olla, että he tulevat vielä kerran kääntymykseen ja näen heidät kerran kirkkaudessa Jeesuksen luona? Elämän realismia olen sittemmin opetellut Jumalan sanasta. ”Sillä onnettomuus ei kasva tomusta, eikä vaiva verso maasta, vaan ihminen syntyy vaivaan, ja kipinät, liekin lapset, lentävät korkealle. Job 5:6-7.

Näin myöhemmin ajatellen joudun pysähtymään uudelleen Jumalan rakkauden ääreen, se on niin ihmeellinen. Hän rakastaa maailmaa, vaikka emme sitä mitenkään ansaitse, emmekä ole sen arvoiset. Eksymme, erehdymme, kompuroimme ja teemme jatkuvasti väärin ja siitä huolimatta Jumalan pelastava rakkaus kohdistuu meihin kuin keväinen auringonsäde korkeudesta. Kaikkeen kristillisyyteen pakkaa aina sekoittumaan omaa yritystä, itsekkyyttä, inhimillistä viisailua ja syntiä. Mutta siinä Herra kuitenkin toimii ja on uskollinen kutsumuksemme asettajana Ei hän hylkää meitä virheistämme tai laita filttiketjuun, ei. Jos on kaatunut mäenlaskussa, Herra nostaa pystyyn, pyyhkäisee lumet pois pojan puserosta ja kehottaa menemään takaisin mäkeen uuteen laskuun.

”Ja minä tiedän, Jumalani, että sinä tutkit sydämen ja mielistyt vilpittömyyteen. Vilpittömällä sydämellä minä olen antanut kaikki nämä vapaaehtoiset lahjat, ja nyt minä olen ilolla nähnyt, kuinka sinun täällä oleva kansasi on antanut sinulle vapaaehtoiset lahjansa. Herra, meidän isäimme Aabrahamin, Iisakin ja Israelin Jumala, säilytä tällaisina ainiaan kansasi sydämen ajatukset ja aivoitukset ja ohjaa heidän sydämensä puoleesi. Ja anna minun pojalleni Salomolle ehyt sydän noudattamaan sinun käskyjäsi, todistuksiasi ja säädöksiäsi, toimittamaan kaikki tämä ja rakentamaan tämä linna, jota varten minä olen valmistuksia tehnyt.” 1.Aik.29:17-19.

Suurten asioiden kanssa pitää tulla Jumalan eteen ja pienet asiat pitää ottaa mukaan. Sillä hänen valossaan näemme, kuinka paljon Herra on meille lahjoittanut voidaksemme elää ja selviytyä kaikesta. Joskus on myös osattava irrottaa otteensa ihmisistä ja annettava heidät Jumalan haltuun. Meidän apumme on korkeintaan rukous, jolla pyydämme Jumalan tahdon tapahtumista heille. Kätemme ovat liian lyhyet auttamaan, korvamme ovat liian kuurot kuullaksemme ihmisten vaivojen syvyyttä, rahamme ovat liian vähäiset voidaksemme ruokkia nälkäiset, kotimme liian pienet asuttaaksemme kärsivät, todistuksemme eivät vakuuta epäilijöitä. Mutta neuvottomina voimme pyytää Jeesuksen apua, avuttomina kertoa tilanteen (vaikka hän sen kyllä tietääkin entuudestaan), hänen haltuunsa kantaa omaisemme, rakkaamme, tulevaisuuden ja suunnitelmat. Joskus emme kaipaa suuria uudistuksia tai merkittäviä hankkeita, vielä vähemmän muutoksia elämäämme, mutta pyydämme Vapahtajalta, että voisimme säilyttää oleellisen, uskon ja luottamuksen häneen, hänen sanansa totuuden ja elää aina Kristuksen turvissa. ”Sillä minä katselin taloni ikkunasta ristikon läpi, ja minä näin yksinkertaisten joukossa, havaitsin poikain seassa nuorukaisen, joka oli mieltä vailla. Hän kulki katua….. Hän on levoton ja hillitön, eivät pysy hänen jalkansa kotona; milloin hän on kadulla, milloin toreilla, ja väijyy joka kulmassa….. äkkiä hän lähti hänen jälkeensä, niinkuin härkä menee teuraaksi, niinkuin hullu jalkaraudoissa kuritettavaksi, niinkuin lintu kiiruhtaa paulaan; eikä tiennyt, että oli henkeänsä kaupalla, kunnes nuoli lävisti hänen maksansa…. Sentähden, poikani, kuulkaa minua, kuunnelkaa minun suuni sanoja.” Snl.7:6-24. 

Jeesus, sinä maailman Vapahtaja, katso puoleemme laupeutesi silmillä ja ojenna kätesi, että voimme tarttua siihen. Vedä meidät ylös lokaisesta liejusta ja sonnasta ja kurasta ja tämän maailman syntitottumuksista ja aseta jalkamme pelastuksenkalliolle, sanasi varaan. Anna meille kestävä perusta elämälle, minkä varaan voimme rakentaa tulevaisuuttamme. Anna myös suuhumme uusi virsi, uusi laulu kunniaksesi, anna sen kuulua niille ihmisille, jotka tahdot meidän kauttamme johdattaa taivaaseen. Muista Kaitsua – jos hän on vielä elossa – ja kaikkia tämän ajan Kaitsuja, jotka hapuillen etsivät elämäntietä ja kompuroiden pimeässä kaipaavat Jumalan rakkautta ja ikuisenelämän valonsäteitä, paratiisin tuoksua ja uuden elämän hedelmiä sinun pöydältäsi.