Ajattele kaikkea sitä armoa, jota olet tähän mennessä saanut

 

Liina Sandel runoili paljon hengellisiä lauluja, jotka olivat elettyä kristillisyyttä ja omakohtaisia vuodatuksia. Hänen sanomansa oli kansanomaista ja ymmärrettävää, se perustui Raamattuun ja Pyhän Hengen ohjaukseen. Siksi nämä laulut ovat olleet aina niin suosittuja ja rohkaisevia, uskoa vahvistavia. Ne eivät ole olleet arvostelevia, vaan todistavia.

Eräs erikoinen piirre Liinan lauluissa on myös niiden profeetallisuus. Se ilmenee Kristus-suhteen korostuksena ja syntisen haluna löytää armollisen Vapahtajan yhteys. Eräässä tällaisessa laulussa Liina kirjoittaa rukouksena kysellen Jeesukselta ja seuraavassa vaiheessa hän kirjoittaa Jeesuksen sanoja profetiana.

Miksi astut niin kauas pois,

sinä, Vapahtajani ja Jumalani?

Eikö sinulla enää ole rauhan ajatuksia

Köyhästä, murheellisesta morsiamestasi?

Katso, sinä usein seisot

ikään kuin et kuulisi rukousta;

Silti käännyt jälleen minun puoleeni

Ja rauhassa sieluni tunnustaa!

Katso, oudoilla tavoilla

sinä johdatat minua, oi rakas Herra,

Usein syvien vesien läpi,

Yön ja pimeyden läpi täällä;

Silti puhut minulle alhaalla,

Puhu, puhu sielulleni,

Että niiden kanssa, jotka sinut hylkäävät,

en minä yhtä lailla hukkuisi.

- Mitä minä teen, et tiedä,

mutta tiedät, mitä minä olen tehnyt;

tyytyväinen olet tähän,

sillä se on todellakin jotain suurta:

Kun ristinkuolemallani

murskasin paholaisen, synnin ja kuoleman,

katso, silloin minä myös lunastin

sinut iankaikkisesta hädästä!

- Tuomitse siis sen mukaan, mitä olen sinulle tehnyt,

sillä mitä ikinä tahdonkin tehdä:

Kun olen niin auliisti säälinyt sinua,

antanut sinulle anteeksi kaiken velkasi,

Kun olen uhrannut itseni lunastaakseni sinut,

enkö enää voi välittää sinusta?

- Kun olen seurannut sinua niin kauan villissä erämaassa

ja etsinyt sinua paimenen uskollisuudella,

kunnes olen ottanut sinut syliini,

kun olen jo antanut sinulle

Hengen pantin – oi, enkö kuulisi, mitä Henkeni

minulle huutaa yötä päivää?

- Mutta että piiloudun niin,

että et usein näe minua,

tiedä – ja nyt piilota tuo lohtu hyvin:

Omaksi parhaaksesi, jos vain niin tapahtuu!

Ajattele kaikkea sitä armoa, jota olet tähän mennessä

saanut minulta pieninä ja suurina tavoin:

Etkö tiedä, mitä teen sinulle,

Oi, tiedät, mitä olen tehnyt!

Eräässä toisessa laulussa Liina on kirjannut keskustelunsa Jumalan kanssa vuoropuheluksi. Siinä hän kertoo kokemastaan pimeydestä, erämaasta, vaikeuksista ja synnistä, jotka koettelevat uskovaa pitkin matkaa. Kysymyksiin tulee vastaus taivaasta ja monet ovat hänen jälkeensä tehneet nämä samat kysymykset maailman keskellä ahdistuksissaan Jumalalle.

Lapsi

Pimeä on polkuni, oi Isä, pimeä ja pitkä,

ja usein vieraantumisen rajoitus tuntuu raskaalta.

Seison yön korkealla rannalla myrskyn pauhussa,

enkä näe pienintäkään vilausta taivaan valosta.

Isä

Vaikka se on pimeä, polkusi, vaikka se tuntuu pitkältä,

silti se johtaa iankaikkiseen valoon jonain päivänä.

Tässä uskot etkä näe, mutta pian

pimeä "miksi" selviää sinulle.

Lapsi

Kuinka terävä onkaan piikki, joka minua usein pistää.

Kerro minulle, Isä, Isä, onko sekin sinusta?

Väsynyt jalkani saa jatkuvasti uusia haavoja,

ja silmästäni putoaa monta kyynelettä.

Isä

Voi, jos polullasi ei kasvaisi piikkiä,

mitä sitten olisi sinulle "Gileadin balsami"?

Ja jos sinulla olisi ruusuja kiirehtiäksesi eteenpäin,

et koskaan etsinyt suojaa ristin rungolta.

Lapsi

Risti on raskas, olkapääni painaa alas,

sano, oletko sinä se, joka antaa sen painon?

Ja oletko sinä se, joka asettaa taakan?

Auta, että voin kantaa sen sinun ylistyksesi!

Isä

Risti on raskas, mutta katso, se painaa sinua

ei vain alas – ei, vaan myös lähelle minua!

Se tekee tiesi varmemmaksi ja opettaa

sinua etsimään sitä, mikä on katoamatonta.

Lapsi

Upotusastia on kuuma – oi, Isä, rakas Isä.

Eikö kulta polteta siellä kokonaan?

Eikö puhdistuksen tuska ole pian ohi,

jotta voin luvata sinulle, täysin vapaa?

Isä

Upotusastia on kuuma, mutta ei koskaan kuumempi

kuin kallisarvoisen kullan koettelemus vaatii.

Ja samalla hetkellä, kun näen siinä

oman kuvani – upokasta ei enää tarvita!

Jes.40:28. Etkö tiedä, etkö ole kuullut: Herra on iankaikkinen Jumala, joka on luonut maan ääret? Ei hän väsy eikä näänny, hänen ymmärryksensä on tutkimaton.

 

https://www.patmos.fi/patmosplus/?open-episode=410789&open-series=572&title=pieni-ihminen-suuren-jumalan-turvallisissa-kasissa

Ylistys, Herra, armostasi: Viet itkusta iloon omiasi!

 

vvk.111.

1.Jotka oikiassa uskossa Tunnusti Herraa Kristusta, He paremmaksi katsoivat

Ne suuret taivaan tavarat, Kuin tämän turhan maailman, Sen kunnian ja tavaran.

2. Ei kuningasten kurilla, Ei valtain vaatimuksilla He kumarrelleet kuvia,

Ei pyhittäneet luotuja, Muita jumalia palvelleet, Kristuksen uskosta erheilleet.

3. He kärsit ennen kovuutta Ja väkivallan julmuutta, Vihat ja vainot veriset

Ja vankiudet hirmuiset, Kans' piinat, pilkat ilkiät, Tulenkin liekit hirviät.

4. Kun tuomiolle tuleva On Kristus kunniassansa, Silloin ne pyhät pelvotta

Seisovat rohkeudella Vainoojiansa vastahan, Ahdistajiaan kohtahan.

5. Kun häijyt sielun tuskassa, Sydämen surkeudessa Perinnön pyhäin nähdä saa,

Toki on se heistä outoa; Tään muutoksen kun huomaavat, Näin tuskissaan he puhuvat:

6. "Emmekö näitä ajassa, Kun elimme maailmassa, Tyhmiksi aina arvelleet

Ja pilkkanamme pitäneet, Ahdistelleet ja vainonneet, Surmattaviksi saatelleet?

7. Nyt kunniassa suuressa He ovat taivaan riemussa, Johonka ovat säästetyt,

Perintöön pyhäin päästetyt, Valittuin joukkoon otetut, Jumalan lapsiksi luetut.

8. Mitä auttoi meitä maailma, Sen koreus ja hekuma, Sen vaatteet kalliit, kiiltävät,

Sen kumarrukset nöyrimmät, Sen valta, voima, kunnia, Suuri suku, kulta, hopia?

9. Juuri niinkuin pilvi taivaalla, Kuin varjo kohta katoova, Kuin turha öinen unelma,

Kuin vahto aallon ajama, Kuin lintu lentäin ilmassa, Kuin nuoli juosten jouselta;

10. Niin kaikki meidän menomme Kadonnut on, ja ilomme Pois menneet niin kokonaan,

Kuin eivät olis olleetkaan, Ja yksin niiden jälkiä Ei missäkään nyt löydetä.

11. Voi meitä onnettomia, Tyhmiä, taidottomia! Totuutta emme totelleet,

Autuutta emme etsineet; Me armon ylönkatsoimme, Aina itseemme luotimme!"

12. Näin vaivaiset valittavat, Vaan myöhään nyt he katuvat: Ei parannuksen toivoa

Kadotetuille anneta; He helvettiin tuomitaan, Iäiseen piinaan kitumaan.

13. Vaan pyhät saavat taivaassa Enkelten kanssa riemuita Vapahtajansa seurassa,

Isän ja Hengen huomassa. Ylistys, Herra, armostasi: Viet itkusta iloon omias!

Maskun Hemminki, 1618-1620.

- Minä olen katkaisemattomin sitein liitetty taivaallisen Ylkäni sydämeen

 

Lauluntekijä Liina Sandel oli kuusitoistavuotias, kun kävi rippikoulun. Sen piti hänen isänsä Johan Sandel. Hän kirjoitti:

- Tänään oli tyttäreni Carolina ensi kerran Herran pöydässä. Rippikoulussa oli minulla hänestä paljon iloa. Täyttäköön Jumala Kristuksen tähden alkamansa hyvän työn ja tulkoon hänestä Karitsan morsian, maailman saastalta säilynyt.

Tämä isän rukous tuli kuulluksi ja Liina oli koko elämänsä kautta Jumalan siunauksena lukemattomille ihmisille monien laulujensa kautta.

Tuona elämänsä ensimmäisenä ehtoollispäivänä hän koki Jeesuksen rakkauden suurena taivaan lahjana ja kirjoitti siitä sisarelleen kirjeessä:

- Vain muutama sana minusta tänä iäisesti muistettavana juhlapäivänäni. Voi, rakas sisko, minä olen viettänyt häitäni hänen kanssaan, jota sieluni rakastaa. Minä olen katkaisemattomin sitein liitetty taivaallisen Ylkäni sydämeen, ja minä huudahdan ilosta ja sanomattomasta autuudesta väristen: 'Hän on minun, ja minä olen hänen!' Olen ehtoollisessa levännyt hänen rintaansa vasten nojaten. Olen maistanut ja tuntenut hänen rakkautensa. Olen hänen koko sielustani, ja harras, järkkymätön aikomukseni on elää ja kuolla hänessä. Ja silloin — on oleva helppoa kantaa Jeesuksen ihanaa rakkauden-iestä. Jeesus yksin. Tämä olkoon tunnukseni kaikissa elämäni vaiheissa ja muistolauseeni tästä ihanasta pääsiäisjuhlasta!

Näitä sanoja lukiessani eräänä päivänä kotona historiasta ajattelin, että jospa ihmiset voisivat meidänkin ajallamme kokea jotain samanlaista kiitollisuutta Vapahtajaa, Jeesusta kohtaan käydessään Herran pyhällä ehtoollisella kotikirkossaan. Miten suuri Jumalan lahja, joka vahvistaa uskoa Herraan ja hänen kutsumukseensa pelastaa syntiset ihmiset.

Kerran Neuvostoliitossa käydessäni seurakunnassa jumalanpalveluksessa tapasin miehen, joka oli tullut Siperiasta asti tuohon tilaisuuteen. Hän teki pitkän matkan kerran vuodessa saadakseen ehtoollista toisten uskovien kanssa. Juttelimme ja sanoin hänen varmaan arvostaneen tuota käyntiä paljon? Johon hän vastasi sen olevan hänelle todella tärkeä. 

Voin olla oppia suurta vailla, vaan pääsen luoksensa lapsen lailla. Voi lapsi tuntea lahjan sen, ei koskaan viisaus maallinen.

 

Vammalan Luther-talo:

Valkamakatu 4, 38200 Sastamala

12. 8. ti. klo 18.

Turkka Aaltonen puhuu aiheesta

”On hyvä veisata Jeesuksesta”

Mark.1:22. Ja he olivat hämmästyksissään hänen opetuksestansa, sillä hän opetti heitä niinkuin se, jolla valta on, eikä niinkuin kirjanoppineet.

https://www.patmos.fi/patmosplus/?open-episode=410885&open-series=572&title=kirjanoppinut-vai-kirjan-oppinut 

Jooel 2:7 Jokainen kulkee tietänsä suoraan, ei mutkittele polullansa.

 

Job 23:8-11. Katso, minä menen itään, 

mutta ei ole hän siellä; 

menen länteen, enkä häntä huomaa; 

jos hän pohjoisessa toimii, en häntä erota, 

jos hän kääntyy etelään, en häntä näe. 

Sillä hän tietää, kussa minä kuljen. 

Jos hän tutkisi minut, kullan kaltaisena minä selviäisin. 

Hänen askeleissaan on minun jalkani pysynyt, 

hänen tietänsä olen noudattanut siltä poikkeamatta.

Ps.46:8. Herra Sebaot on meidän kanssamme, Jaakobin Jumala on meidän linnamme.

 

 

https://www.youtube.com/watch?v=KhAva2lbDQ0

Jes.43:10-11. Te olette minun todistajani, sanoo Herra, minun palvelijani, jonka minä olen valinnut, jotta te tuntisitte minut ja uskoisitte minuun ja ymmärtäisitte, että minä se olen. Ennen minua ei ole luotu yhtäkään jumalaa, eikä minun jälkeeni toista tule. Minä, minä olen Herra, eikä ole muuta pelastajaa, kuin minä.

 

Ps.106:15. Ja hän antoi heille, mitä he pyysivät, mutta lähetti heihin hivuttavan taudin.

 https://www.patmos.fi/patmosplus/?open-episode=410435&open-series=572&title=rokotus-ei-auta-rukous-kyllakin

Nikolaiittojen opetuksia ja elämää seurakunnassa

 

Oman hengellisen työurani aikana minulle laitettiin nimekkeeksi kenttäsihteeri, piirisihteeri, aluejohtaja, evankelista, joilla rajattiin suorittamaani kutsumusta Jumalan valtakunnassa. Oli ihmisiä, jotka ajattelivat, että minä olin jotenkin tavallisten uskovien yläpuolella. Mutta se ei ollut totta, ihmisillä vaan on taipumus etsiä jotakin kättä pitempää avuksi elämässään ja joskus se on toinen ihminen. Eri puolilla Suomea kuljeksittuani huomasin, että kaikkialla löytyi hyviä uskonystäviä, joiden kanssa oli helppo tulla toimeen ja jotka jakoivat mielellään uskon Vapahtajaan kanssani. Nykyaikaisesti puhuttaisiin verkostoitumisesta, mutta Raamattu sanoo sen olevan pyhien yhteyttä. Se on Jumalan aikaan saamaa elämää hänen valtakunnassaan.

Kristittyjen yhteys oli tärkeä opetus Jeesuksen mukaan ja sitä hän korosti jopa antamalla käskyn keskinäisestä rakkaudesta. Kukaan ei minulle siitä mitään puhunut erikseen, mutta uskoon tuloni jälkeen se oli päivän selvä juttu. Mutta pian jouduin opettelemaan kristikunnan jakaantumisen aakkosia ja sitä, miksi kaikki uskovat eivät olleet toinen toistensa kanssa tekemisissä. Huomasin, että oli lahkoja, eriseuroja, kuppikuntia ja eliittiryhmiä, joilla jokaisella oli omat korostuksensa. Korostukset ikään kuin korottivat heitä? Näillä ne myöskin sitten torjuivat kaikenlaisen kanssakäymisen toisinajattelevien kristittyjen kanssa. Kirkon piirissä kuitenkin oli sen verran leveät seinät, että monet pienet ryhmät kuitenkin mahtuivat sinne – tosin eri aikoina. Tittelin-kipeys on vakava puutostauti, jossa Kristus puuttuu ihmisen sydämestä ja hänen kuninkuutensa on ties missä.

Ilmestyskirjassa Jeesus mainitsee pari kertaa sen aikaisen eksytyksen: Ilm.2:6. Mutta se sinulla on, että sinä vihaat nikolaiittain tekoja, joita myös minä vihaan. Nämä veijarit olivat luoneet vapaan kristillisyyden keskelle uuden opin, jossa papit olivat korkeampaa säätyä kuin tavalliset uskovat. Ilm.2:15. Niin on myös sinulla niitä, jotka samoin pitävät kiinni nikolaiittain opista. Alkuperäinen Jumalan suunnitelma yhdestä Paimenesta ja yhdestä laumasta oli mennyt rikki. Ei ihme, että Jeesus moitti sen suunnan edustajia. Nikolaiittain opissa joku paikallinen aaltonen otti Jeesuksen paikan ja vaati itselleen kunnioitusta asemansa tähden. Se oli ensimmäinen katolinen kirkko ja myöhemmin keksittiin sitten paavi-kultti kardinaaleineen. Tämäkin on menestyksen teologiaa. Ilmeisesti nämä nikolaiittain opin sisäistäneet ihmiset, ovat löytäneet vain opin, kirkon, ryhmän, johtajan ja ansaitun ihmisarvon, mutta ei Jeesusta? Luemmehan jatkuvasti uutisia uskosta luopuneista, jotka olivat kyllästyneet muodolliseen kristillisyyteen ja elämän rajoituksiin. Siellä ei koskaan mainita Jeesusta, mutta uskovien vikoja roppakaupalla!

Mutta oma aikamme on tässä suhteessa vienyt asiaa paljon pidemmälle. Näkyvä oli ottanut näkymättömän paikan, näkeminen oli syrjäyttänyt uskon. Pienessä mittakaavassa se ilmenee yksityisen uskovan elämässä, kun Jumalan sanasta luopuminen tapahtuu synnin suosimisella ja maailman rakkaudella. Olemme tyytyväisiä, kun kirkot ovat näyttelykunnossa, urut kiillotetut, hautausmaat siistit ja suntio kammannut hiuksensa. Järkyttyneinä seuraamme sota-alueilla kirkkojen tuhoamista, emmekä ajattele, että oma seurakuntamme on luopio-tilassa, kuolleen uskon kannattajia? Mietimme ihmisten kärsimystä, muttei pelastumista. Jeesukseen uskovaa ei voi tuhota, tappaa kylläkin.

Olemme tottuneet eriarvoisuuteen kristikunnassa, meille on selvää, että pappi on korkeammassa asemassa kuin maallikko. Siksi näitä termejä käytetään ahkerasti. Mutta olemme tottuneet myös termiin kirkkoherra, joka on surkea suomennos ruotsin sanasta kyrkoherde, joka tarkoittaa seurakunnan paimenta ja on hyvin kuvaava ilmaisu. Sitten on luotu lisäksi käsitteet kappalainen, rovasti, jne. jotka eivät tarkoita yhtään mitään. Tuomio sana täysin harhaan johtava, se on väännös latinan kielestä, domus, joka tarkoittaa kotia ja asuntoa. Tästä on kuitenkin otettu yleiseen käyttöön mm. sana tuomiokirkko. Se on aivan hirveä harhautus evankelisesta seurakunnasta. Piispa on mielletty kirkon yläviraksi, eräänlaiseksi palkinnoksi, jonka kansanvalta lahjoittaa riittävästi koulutetulle ja maailmanmieliselle kirkon jäsenelle. Piispoilla on sitten vielä johtajansa, arkkipiispa, joka sekään ei tarkoita yhtään mitään. Sitten on metropoliitta, arkkimandriitta ja igumeeni johtajia idässä. Yliopistomaailman tittelit ovat olleet kovaa valuuttaa kirkossa, tohtori, lisensiaatti, maisteri. Näiden tittelien on opetettu tarkoittavan hengellisten asioiden asiantuntemusta. Seurakuntiin on rakennettu valtakoneisto, jonka ylläpitäjäksi on ilmoitettu tuomiokapituli (sekin siis vain tuomitsee?). Siellä istuvat ihmiset ovat sitten kaikkein korkeinta luokkaa kristikunnassa ja heidät on valtuutettu päättämään asioista, vaikkei heillä olisi ollenkaan uskoa eikä Pyhää Henkeä.

Nykyajan nikolaiittain opetuksen mukaan muutamat ovat puetut eri tavoin kuin tavalliset uskovat. He käyttävät lipereitä, kauluspantaa, mustaa paitaa, albaa, stoolaa, kappaa, hippalakkia, erikoiskaapua ja suurta paimensauvaa. Näitä kutsutaan kansankielellä yleensä papeiksi ja piispoiksi. Metkaa, ettei kukaan ole keksinyt tehdä ristiä heidän kannettavakseen, se olisi kovin raamatullista? Tavallinen uskovainen ei voi nousta tähän asemaan koskaan, sillä kirkollinen järjestelmä pitää valitsemisen omissa käsissään. Ainoa mahdollisuus olisi apostolin valinnan tapa: kaikki saman kylän uskovat pantaisiin riviin ja sitten rukoiltaisiin ja heitettäisiin arpaa, kenet Herra itse valitsee. Mahtaisi olla jännää, jos vaikka joku aaltonen olisi arvottu paikalle?

Armeija on ilmeisesti ollut paljolti esikuvana nykyaikaiselle kristillisyydelle, siellähän pyritään etenemään arvoasteikossa mahdollisimman korkealle, aliupseeriksi, upseeriksi ja viimein kenraaliksi. Kuulemma eräs äärikarismaattinen liike onkin nimennyt omat johtajansa kenraaleiksi? Myöskin Pelastusarmeija on tykästynyt arvonimityksiin ja tietysti arvon saanut henkilö pitää siitä.

Jeesuksen sana on yksiselitteinen, se ei sisällä nikolaiittain oppia. Kaikki uskovat ovat siinä samanarvoisia Herran edessä. ”Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niin kuin minä olen teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus." Joh.13:34-35. Mutta milläs rakastat toisia uskovia, kun et kelpaa edes heidän seuraansa? Joskus Jumala jakaa armolahjansa kovin erikoisille tyypeille, jotka eivät sovi mitenkään perinteiseen kirkolliseen järjestykseen ja taas syntyy pieniä villejä porukoita sen seurauksena. Raamattu kuitenkin kehottaa pyrkimään uskovien yhteyteen. Hebr.13:1. ”Pysyköön veljellinen rakkaus.” Mihin se lienee kadonnut?

Raamatun kannalta on mielenkiintoista huomata, että Vapahtaja puhuu ja kirjoituttaa kaikille seurakunnilleen sanomaa riippumatta siitä, kuinka hurskaita tai huonoja olivatkaan. Se on evankeliumia, Herra ei ole tullut tuhoamaan, hävittämään tai heittämään yli laidan. Lähtökohtamme ovat kovin inhimilliset, siksi tarvitsemme kaikki Jumalaa, hänen sanaansa, ohjaustaan. On yksinkertaisesti unohdettava itsensä, kuoltava itselleen ja pyyteilleen. Muuten ongelmat vain kasvavat ja mm. Niikolaiittalaisuus kukkii kuin lupiini kaikkialla. On turha yrittää paeta vallitsevaa tilannetta etsimällä hurskaampaa seuraa ja välttämästä kohtaamasta erilaisuutta. On pidettävä kiinni Jeesuksesta, Herran sanasta ja Jumalan johdatuksesta ja sitten mentävä, mihin Herra lähettää. Luuk.10:3. ”Menkää; katso, minä lähetän teidät niin kuin lampaat susien keskelle.” Me kysymme: - Onko se kovin viisasta, Herra, sudethan syövät lampaat? Seurakunta aivan kuhisee susia ja lisää tulee jokaisella oven avauksella. Mutta Jeesus tahtoo pelastaa sudetkin ja siinä tapahtuu taivaallisen suuri ihme: susi muuttuu lampaaksi. Kiitos Jumalalle! Uskovan on hyvä huomata, että luonnostamme kaikkein pyhimmätkin ihmiset ovat sisältä susia ja ilman Kristusta vain kadotettuja sieluja vailla mitään arvoa.

Alkuseurakunnassa oli piirteitä ja käytäntöä, jota nykyään kohtaa vain harvoin. ”Ja uskovaisten suuressa joukossa oli yksi sydän ja yksi sielu; eikä kenkään heistä sanonut omaksensa mitään siitä, mitä hänellä oli, vaan kaikki oli heillä yhteistä. Ja apostolit todistivat suurella voimalla Herran Jeesuksen ylösnousemuksesta, ja suuri armo oli heillä kaikilla.” Apt.2:32-33. Kaikki lähti siitä, että Jeesus oli tullut heille rakkaaksi ja he olivat ottaneet tosissaan heille annetut lupaukset, Raamatun ilmoituksen ja Pyhän Hengen johdatuksen. Mutta sosiaalinen käyttäytyminen ei ollut vain jokin kristillinen ohjelma, jolla autettiin puutteenalaista, köyhää ja kärsivää. Siihen liittyi myös väkevä julistus Jeesuksesta, todistus tyrmäsi maailman hengen ja sai aikaan Jumalan pelkoa ja hengellistä herätystä. Uskovien luku lisääntyi jatkuvasti.

Rukoilemme siis Herra, Jeesus, että voittaisit kaikki nikolaiittain korostuksiin eksyneet itsellesi, että itsensä vaatteilla, asemallaan, ystävillään ja titteleillä korostaneet näkisivät sinut. Pyydämme, että Pyhä Henkesi yhdistäisi eri tavoin ajattelevat uskovat suuren nimesi alle kiittämään pelastuksen lahjasta. Ja auta heitä eheytymään, joita tämän ajan nikolaiitat ovat sysineet, syrjineet, halveksineet ja hylänneet. Odotamme Jeesus päivää, jolloin sanasi lupauksen mukaan on vain yksi Paimen ja yksi lauma.

Jooel 2:15-17. Puhaltakaa pasunaan Siionissa, kuuluttakaa pyhä paasto, kutsukaa koolle juhlakokous. Kootkaa kansa, pitäkää pyhä seurakuntakokous, kerätkää vanhukset, kootkaa lapset ja rintoja imeväiset; lähteköön ylkä huoneestansa ja morsian kammiostansa. Eteisen ja alttarin välillä itkekööt papit, jotka toimittavat Herran palvelusta, ja sanokoot: "Säästä, Herra, kansaasi äläkä anna perintöosaasi häväistäväksi, pakanain pilkattavaksi. Miksi pitäisi sanottaman kansain seassa: 'Missä on heidän Jumalansa?'"

 

Saarn.5:19. Sekin on Jumalan lahja, jos Jumala kenelle ihmiselle antaa rikkautta ja tavaraa ja sallii hänen syödä siitä ja saada osansa ja iloita vaivannäkönsä ohessa.

 https://www.patmos.fi/patmosplus/?open-episode=410843&open-series=572&title=sa-lahjain-laupias-jakaja

Vaikeat ajat saavat ihmiset etsimään Jumalaa ja tulemaan kirkkoihin

 

Inkerin kirkko on koko historiansa ajan koostunut pienistä seurakunnista. Uskonnon harjoittamisen kieltäneen Neuvostoliiton kommunistihallinnon aikana inkeriläiset kokoontuivat kodeissa ja metsissä, milloin missäkin.

 

Ortodoksisella Venäjällä on nykyisin vain joitakin kymmeniätuhansia evankelis-luterilaisia. Inkerin kirkon jäseniä on alle kymmenentuhatta.

 

Inkerin kirkon pikkuruisia seurakuntia syntyy kuitenkin koko ajan lisää.

 

Niitä on tällä hetkellä jo 120, joista kaukaisin on Keltosta 6 300 kilometrin päässä Itä-Siperiassa sijaitsevassa Ulan-Udessa.

 

Siellä jumalanpalveluksissa puhutaan suomen sijaan burjatia.

 

– Vaikeat ajat saavat ihmiset etsimään Jumalaa ja tulemaan kirkkoihin, piispa Laptev sanoo.

 

– Haasteenamme on pystyä vastaamaan hengellisiin kysymyksiin ymmärrettävästi.

Taisteluja kirkossa ja kirkon takana

 

Eräs ystäväperhe Porissa sai yövieraakseen lapsenlapsensa ja illan tullen pidettiin sitten rukous pikkuisen kanssa ennen nukkumaan menoa. Siinä kaveri lateli ulkoa vanhaa runomittaa ja päätti sen: - Älä meitä päin heitä! ja Hyvää yötä!

Ilmeisesti hengellinen ymmärrys ja ulkona käyty lumisota olivat menneet sekaisin rukousta rustattaessa? Mutta ei se silti ollut huono rukous, vaikka Jumalasta tuleekin hieman kummallinen kuva. Voihan sitä sitten ottaa puheeksi sukulaisen kanssa oikean evankeliumin sopivalla ajalla ja kertoa Jumalan rakkaudesta syntisiä kohtaan.

Meillä kotona tuli lastenlapsilla riitaa puhelimesta ja turhaa huutoa riitti. Sanoin sitten lapsille, että pappa pitää nyt teille raamattuopetuksen. He hiljenivät hetkeksi ja otin esiin tekstin "'Autuaampi on antaa kuin ottaa." Kerroin sitten sovelluksen tähän tilanteeseen, että toisen kännykkä on annettava takaisin omistajalleen ilman vedätystä. Ihmeellistä, lapset muistivat vielä seuraavanakin päivänä saman asian, kun sitä tiedustelin.

Tapasin erään vanhan ystävän kirkossa. Juttelimme tovin ja hän kertoi olleensa aamulla kello viisi kuuntelemassa metson soidinääntä? Erikoista, että joku jaksaa nousta niin aikaisin vain kuuntelemaan linnun mekastusta? Luulen, että monet hurskaista ystävistäni kääntävät siihen aikaan tyytyväisenä kylkeään ajatellen, hyvä ettei kuulu lintujen ääntä? Ehkä sinäkin? Samassa kirkossa oli joukko rippikoululaisia, joilla on vaikeuksia olla hetki paikallaan ja hiljaa. Niinpä pari tyttöä rupesi pelaamaan kirkonmenojen aikana kännykkäpeliä. Mutta ikävä juttu, kanttori huomasi parvelta hyvin alkaneen ajanvietteen, hän tuli ja otti puhelimet pois. Joten jos ilta- tai aamusanomissa on pian tällainen juttu, jossa paheksutaan ahdasmielistä kirkkoa, niin tässä se sitten oli. No, hyvä, ettei kanttoritäti lyönyt tyttöjä.

Eräässä toisessa kirkossa oli menossa konfirmaatiojumalanpalvelus ja se oli aika järkyttävä kokemus, enkä taida vähään aikaan suunnistaa semmoisiin kisoihin? Väkeä oli kuin Haminan markkinoilla, kaikki tyylikkäästi puettuja koristeineen vaatteineen. Eräällä naisella oli erikoinen propelli päässä, se markkeerasi ilmeisesti perhosta ja kukkasia; se heilahteli mukavasti, kun nainen pyöräytteli päätään. Ehdotin vaimolleni, että ostaisin hänellekin sellaisen, mutta hän puisteli päätään ja hymyili kuin Mona Liisa. Emme siis näe toistaiseksi Aaltosen perheessä tätä kaunistusta, paitsi jos vaimo tulee mielenmuutokseen. Muuten kirkossa ilmapiiri oli lähinnä odottava, kukaan ei laulanut (paitsi me kaksi), kukaan ei rukoillut (paitsi me kaksi), Jumalan Karitsa-liturgian kohdalla kukaan ei noussut ylös laulamaan (paitsi me kaksi) ja jossain vaiheessa tuntui, että kaikki muut ottivat kuvia kameroillaan ja kännyköillään (paitsi me kaksi). Oloni oli kuin ostoskeskukseen eksyneellä turistilla, joka ei osaa maan kieltä eikä ole kukkaroa mukana. Ahdistus helpotti ulkona hautausmaalla – kuolleet eivät sählää enää.

Historiassa 1737 tehtiin sellainen päätös, että niitä, jotka jumalanpalveluksen aikana poistuvat kirkosta tai vaeltavat kirkonmäellä tai pappilan alueilla, rangaistakoon armotta ensi kerran vallattomuudesta tavattaessa pitämällä häpeätukissa (jalkapuu?) yhtenä sunnuntaina niin kauan kuin jumalanpalvelusta kestää, toisen kerran kahtena sunnuntaina ja kolmannen kerran hairahtuessaan neljänä sunnuntaina peräkkäin. Myöskin niitä, jotka eivät aikanaan tule kirkkoon, oli varoitettava ja rangaistava. 1769 päätettiin pitäjänkokouksessa yksimielisesti, että ne, jotka eivät saavu kirkkoon ennen synnintunnustuksen lukemista tai poistuvat ennen kuin siunaus on luettu, saavat maksaa sakkoa vähintään 16 hopeaäyriä tai yhtenä sunnuntaina olla häpeätukissa..... 1794 on erään seurakunnan pöytäkirjassa määrätty 16 hopeaäyrin sakko niille, jotka joko itse ovat uineet tai hevosiaan uittaneet pyhäpäivinä. Oi niitä aikoja!

Seurakuntaelämä on muuttunut huomattavasti noista päivistä, mutta onko se nyt parempaa? Onko Kristus kirkastunut, tuleeko ihmisiä uskoon, rakentuvatko he Jumalan elävästä sanasta? Tuntuu siltä, että meidän aikanamme ovat muut ongelmat ottaneet ison siivun parhaan kustannuksella. Synnin tähden meillä on tapana askarrella toisarvoisissa asioissa ja valhe maistuu monesti makeammalta kuin totuus. Viihde syrjäyttää uskon, sielun paijaaminen syrjäyttää hengen uudistuksen, kristillinen puuhailu syrjäyttää ihmissielun pelastuksen. Uskovaisuus muuttuu harrasteluksi uuden elämän kustannuksella. Suurin ongelma on kuitenkin se, ettei mitään tunnusteta enää synniksi. Sillä se karkottaa myöskin armon, joka luetaan vain syntisille. Lieneekö meillä helpompaa, vai valitammeko turhasta? Olisiko aihetta kiitokseen? Voisimmeko miettiä tänään, mitkä asiat ovat elämässämme kohdallaan? Ehkä iloitsemme Jeesuksesta, joka on Herramme ja Vapahtajamme, joka on voittomme tae, joka on ovi, tie, usko, rakkaus ja voima taivaaseen. Ehkä kokoonnumme yhteen kiittämään Häntä, joka on aina kiitoksen arvoinen.

Elämme tänään merkillistä aikaa. Kristillisyys on kaikkialla saavuttanut toiminnallisia huippulukuja, tilastot pursuavat rahaa ja ihmissieluja, kirkkoihin on satsattu varoja, henkilökuntaa ja urkupillejä enemmän kuin koskaan. Julkinen sana arvioi kristillisyyttä ja uutisoi sitä näyttävästi. Tuon tuostakin pulpahtaa esiin joku merkittävä kristitty ja hänen lausuntojaan voi lukea lehdissä ja netissä. Työvälineet ovat huippuluokkaa, koulutustaso on kehittynyttä ja monipuolista. Mutta samalla kaikkialla kristittyjä vaivaa suuri hengellinen uneliaisuus, kyllästyminen, penseys, voimattomuus, lihallisuus, maallistuminen ja eriseuraisuus. Kristikunnan pirstoutuminen on huimaa ja heikentävää. Uskovat eivät jaksa olla toistensa seurassa. Rukous on yleisesti sammunut ja tilalle on tullut aktiivinen arvostelu. Uskoon tuleminen on korvattu mukana olemisella tai kirkkoon kuulumisella. Kristuksen armo syntiselle on korvattu hyvällä yrityksellä, synnin suosimisella, politiikalla, itsekehulla, lähimmäisen auttamisella, maahanmuuttajien ymmärtämisellä ja oikeaoppisuudella. Luopumuksella ei näytä olevan rajoja lainkaan.

Emme ole uskovina synnittömiä, mutta armahdettuja. Emme ole tulleet täydellisiksi, teemme virheitä, eksymme ja erehdymme, mutta Herra puhuu meille. Se on uskontodistus, Jumalan lahja. Se merkitsee tulevaisuutta, ikuista elämää Jeesuksen luona. Se on uuden elämän viesti. Hän luo uudeksi kaiken. Sairaus, synti, raihnaisuus, taistelut, heikkous, pelko, avuttomuus, kyyneleet ja epätoivo jäävät tänne, taivaassa ei niitä ole enää.

Jeesus me tarvitsemme sinua juuri nyt kirkossa, enemmän kuin koskaan ennen. Näethän kaiken sekoilun, joka on keskuudessamme, synnin, joka rehottaa kaikkialla ja tunkee sisään ikkunoista, ovista ja sydämiin. Tarvitsemme Herra herätystä, hengellistä murtautumista tähän aikaan, sinun nimesi korotusta ja nöyryyttä edessäsi. Armahda meitä henkivaltojen hyökkäyksistä, pimeydenvoimien puristuksesta, kavalista eksytyksistä, ihmismielipiteistä ja lisääntyvistä valheista. Anna totuutesi kuulua keskellämme, että suuri voitonsanomasi synnistä, kuolemasta, perkeleestä kuuluisi kaikille pelastavana uutisena. Anna meille uskossa kärsivällisyyttä, odottavaa mieltä ja rukouksen henkeä. Aamen.

Monenlaisia talletuksia

Talletuksia ei arvosteta, mutta kulutusta kylläkin. Maailma saarnaa rahan käytön puolesta ja kulutusjuhlan huippupäiviä. Vain ostaminen ja myyminen on arvokasta. Elämme kuin viimeistä päivää, vaikka emme siihen uskoisikaan. Rahasta on tullut ihmisarvon mittari, ja joka tekee rahaa tavallaan ja tyylillään saa arvostusta. Sanotaan: Oikein väärin kokoon käärin.

Pankki mainosti rahankeruuta ennen aikaan näyttävästi. Minullekin opetettiin jo kansakoulussa säästämisen tärkeä ulottuvuus, että sitten myöhemmin olisi mistä ottaa. Siihen aikaan lainoista puhuminen oli harvinaista. Veimme siis lapsina muutaman kymmenen pennin rahat viikoittain säästötilille ja saimme siitä vastakirjan merkintöineen. Kodeissa kerättiin säästöpossuihin pennejä ja vähän isompiakin kolikoita, joita sitten tarpeen mukaan myöhemmin haaskattiin.

Mutta Jumala opettaa omilleen taivaallisia talletuksia ja hänen hyvyytensä syntistä ihmistä kohtaan, kun tämä turvautuu Herraan. Ps.31:20. Kuinka suuri on sinun hyvyytesi, jonka talletat pelkääväisillesi ja jota osoitat sinuun turvaaville ihmislasten edessä!

Häilyvä on elämä ilman Jumalaa, häilyvä ihmisen luonto ilman Jumalan rauhaa, häilyvä elämän perustus ilman Jumalaa. Jes.26:3-4. Vakaamieliselle sinä talletat rauhan, rauhan, sillä hän turvaa sinuun. Turvatkaa Herraan ainiaan, sillä Herra, Herra on iankaikkinen kallio.

Uskovan suuri etuoikeus on elää taivaan pankin talletuksista jo täällä ajassa ja kerran sitten näkyvänä ikuisesti siitä lahjasta, että Jeesus on ostanut meidät omikseen ristinkuolemallaan. Tätä sanomaa julistetaan nyt ja rohkaistaan kaikkia turvautumaan Vapahtajaan. Kol.1:5-6. me kiitämme häntä sen toivon tähden, joka teille on talletettuna taivaissa ja josta jo ennen olette kuulleet sen evankeliumin totuuden sanassa, joka on tullut teidän tykönne, niin kuin se on myös kaikessa maailmassa, missä se kantaa hedelmää ja kasvaa, samoin kuin teidänkin keskuudessanne siitä päivästä alkaen, jona te kuulitte ja opitte tuntemaan Jumalan armon totuudessa,

Tästä talletuksesta puhui aikoinaan hyvä ystäväni, kanttori Pekka Ventelä Vesilahdesta.

https://www.youtube.com/watch?v=L_O6aeLlTOc

 

Kristuksen Jeesuksen vanki

 

     Asuimme 50-luvulla Turussa Kähärinmäessä. Naapurissamme asui laestadiolainen perhe, neljä vanhaa naista ja heidän ottopoikansa. Olin usein heillä leikkimässä ja pidimme jotain kerhoa. En tiennyt mitään uskonasioista, vielä vähemmän herätysliikkeistä. Naapurin koti oli paljon isompi kuin meidän, mehän asuimme vain alivuokralaishellahuoneessa, jossa oli yksi kamari, heillä oli iso omakotitalo ja huoneita kolmessa tasossa. Heillä oli myöskin auto, joka oli siihen aikaan vielä harvinaista, se oli Peugeot 203. Elintapamme olivat erilaiset, meillä käytettiin vieraiden tullessa alkoholia ja tupakoitiin, naapurissa ei sellaista suvaittu. Poliittisesti he olivat porvareita, meillä oltiin työläisiä. Siellä järjestettiin aina joskus seuroja, meillä ei koskaan. Aikuisena uskoon tultuani mietin joskus, millaisia uskovia nuo naapurin laestadiolaiset olivatkaan olleet. Olin kuullut joitakin kriittisiä arvioita, joista en osaa sanoa mitään. Näin heidän olohuoneessaan ison Raamatun pöydällä, mutta en kuullut sitä luettavan koskaan. Koskaan en kuulut heidän puhuvan Jeesuksesta? Olisin saattanut olla herkkä kuulemaan, jos minulle olisi kerrottu Vapahtajasta? Toisaalta aikaa on kulunut niin paljon, että arviot ovat käyneet suurpiirteiseksi, enkä varmaan edes muista kaikkea?

”Paavali, Kristuksen Jeesuksen vanki, ja veli Timoteus rakkaalle Filemonille, työtoverillemme,” Filemon 1.

    Paavali oli Jeesuksen vanki, niin hän sanoi. Nykyajan kaiken hamuaville menestyskristityille se on vaikea sana. Se on hengellinen ruokapala, joka aiheuttaa sulamattomuudessaan mahavaivoja herkässä lihallisen uskovan vatsassa. Olisihan aivan toista jos voisi kirjoittaa kavereilleen olevansa kuuluisa lähetyssaarnaaja, paikallisen seurakunnan kirkkoherra, gospellaulaja, kirkolliskokousjäsen tai vaikka vankilalähetti. Mutta olla nyt vanki, se ei ollut kunniakasta. Mutta tuo jumalallinen etumerkki teki Paavalista toisenlaisen vangin kuin kaikki muut, hän oli Jeesuksen vanki.

    Hän ei ollut omasta tahdostaan vankilassa ja kahleissa, ei myöskään ihmisten kurjan asenteen tai pahuuden vaikutuksesta telkien sisällä. Sattuma tai kohtalo ei ohjannut tätä miestä kiven sisään, vaan Jumala. Herra oli itse suunnitellut, että Paavali oli nyt vankilassa. Hän oli siellä Jumalan tahdosta.

    Meidän uskovien on joskus vaikea suostua Jumalan tahtoon, koska olemme niin omahyväisiä, itsekeskeisiä, vain etuamme ja nautintoamme ajattelevia. On joskus tarpeen, että Herra kurittaa meitä – laittaa vankilaan vedelle ja leivälle. Mutta tämä vaihe ei ole sallittu meidän kohdallemme vain meidän kasvatukseksemme, vaan myös toisten ihmisten pelastumiseksi. Jumalan taivaallinen suunnitelma ohjaa jokaista uskovaa ihmissielujen pelastumista ajatellen. Uskova voi kuitenkin kieltää Jumalan suunnitelman elämässään ja valita toisen tien. Silloin hän kulkee oman tahtonsa ja mielensä ohjauksessa. Tämä ei tarkoita sitä, että kaikki menee päin seiniä. Joskus voi mennä ihan mukavasti ja taloudellisestikin hyvin, virka-asema on saavutettu, on kaunis koti asuntona, ihmissuhteet kutakuinkin kunnossa. Mutta jokin puuttuu elämästä? Se ei ole mitään ulkoista, eikä sitä voi niin mitata. Jeesus puuttuu elämästä. Tällainen ihminen ei voi sanoa uskossa ja Pyhässä hengessä olevansa Jeesuksen vanki. Hän ei edes tiedä, mikä valtava ilo ja onni on siinä taivaallisessa Jeesus-nimessä, jonka mittaamaton arvo pyhittää koko uskovan olemuksen ja elämän. Jumalan Pojan siunaus tuo kaiken tarvittavan uskovan elämään. On suurta olla Jeesuksen oma, antaa koko kurja elämänsä hänelle. Silloin on aivan sama, missä elämä rataansa kulkee. Ilo tulee Jeesuksesta. Voi olla suuri rauha ja tasapaino ihmismielessä ja kuitenkin olla samanaikaisesti vanki. Siinä uskova suhteuttaa asemansa Vapahtajasta käsin ja seurauksena on, että taivaallinen valo tulee siihen elämäntilanteeseen, missä hän juuri nyt on.

Ps.6:4-5. ja minun sieluni on kovin peljästynyt. Voi, Herra, kuinka kauan? Käänny, Herra, vapahda minun sieluni, pelasta minut armosi tähden.

https://www.youtube.com/watch?v=uJGzXwk7j1Q

 

Ps.13:6. Mutta minä turvaan sinun armoosi; riemuitkoon minun sydämeni sinun avustasi. Minä veisaan Herralle, sillä hän on tehnyt minulle hyvin.

 https://www.youtube.com/watch?v=yKj4wty1yWQ

Hebr.11:6. Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.

 

https://www.youtube.com/watch?v=rzxnlFX-Z48

Ps.3:3-4. Monet sanovat minusta: "Ei ole hänellä pelastusta Jumalassa." Sela. Mutta sinä, Herra, olet minun kilpeni, sinä olet minun kunniani, sinä kohotat minun pääni.

 

https://www.youtube.com/watch?v=RaAQK-wlRZI