Frances Ridley Havergal syntyi anglikaaniseen perheeseen 14. 12. 1836. Hänen isänsä, William Henry Havergal (1793–1870), oli pappi, kirjailija, säveltäjä ja virsien kirjoittaja. Kouluiässään hän kertoo: "Annoin sieluni Vapahtajalle, ja maa ja taivas näyttivät siitä hetkestä lähtien kirkkaammilta." Opiskeluaikanaan 37 v. hän luki J. T. Renfordin pienen kirjasen All For Jesus (Kaikki Jeesukselle), joka "nostatti koko hänen elämänsä auringonpaisteeseen, josta kaikki, mitä hän oli aiemmin kokenut, oli vain kalpeita ja ohikiitäviä kevään hohteita verrattuna kesän loiston täyteyteen". Hän eli hiljaista elämää, koska oli heikko, sairaalloinen.
Hän kirjoitti useita virsiä, jotka ylistivät Jumalan rakkautta ja Herran pelastuksen tietä. Tämä oli hänelle tärkeää, ja tähän tarkoitukseen hän pyhitti koko elämänsä ja kaikki voimansa. Hän eli ja puhui jokaisella runonsa rivillä Jumalasta. Hänen kirjoitustensa ytimenä oli ilmainen ja täydellinen pelastus Lunastajan ansioiden kautta jokaiselle syntiselle, joka sen vastaanottaa, ja hän oli omistanut elämänsä tämän totuuden julistamiseen henkilökohtaisen työn, kirjallisen työn ja vilpittömän kiinnostuksen kautta ulkomaanlähetyksiin.
Tutkiessaan Raamattua Havergal ymmärsi, kuinka kallisarvoinen Vapahtaja on. ”Kaikkien, jotka tutkivat Raamattua ja soveltavat sen totuutta, on pian ymmärrettävä, kuinka loistava Herra Jeesus on. Kuinka nopeasti me kaikki olemme taipuvaisia unohtamaan tämän.” Frances antautui uskoon palavasti. Hänen virtensä ovat täynnä sanoja, jotka vaativat vastausta. Hänen laulunsa kiinnittävät jatkuvasti huomion reaktioomme Jeesuksen arvollisuuteen. ”Kristuskin on rakastanut meitä ja antanut itsensä meidän puolestamme lahjaksi ja uhriksi Jumalalle.” ( Ef. 5:2 )
Antautuminen ei kuitenkaan ole kertaluonteinen tapahtuma; se oli elämäntapa. Havergal kirjoittaa: ”Kaikki todellinen tahdon antautuminen perustuu rakkauteen, tuntemukseen ja luottamukseen sitä kohtaan, jolle se antautuu. Entä sitten Kristus? Miten meidän on vaikea antautua Hänen tahtoonsa? Hänen rakkautensa on täydellistä, Hän ei ole koskaan pettänyt, ja Hän on antanut meille Sanansa, jotta voisimme tuntea Hänet.”
Hämmästyttävässä kirjassaan Kept for the Master's Use (Säilytetty isännän käyttöön) Havergal käy läpi kuuluisaa lauluaan ”Take My Life” (ota elämäni) ja soveltaa sitä kristillisen jokapäiväiseen elämään. Se on merkittävä ja vakuuttava lukukokemus. Erityisesti hän käyttää aikaa selittääkseen, kuinka sydämemme antautuvat Jumalalle rukouksen kautta. Pohdiskellessaan hän kirjoitti: ”Rukouksen täytyy perustua lupaukseen, mutta kiitos Jumalalle, Hänen lupauksensa ovat aina laajempia kuin rukouksemme. Mikä ihana totuus mietiskellä tänään tätä!”
Yksi hänen varhaisimmista julkaistuista virsistään oli saanut inspiraationsa Saksassa näkemästään maalauksesta. Se kuvasi Kristuksen kärsimystä ristillä, ja siinä luki: ”Kaiken tämän minä tein sinun tähtesi. Mitä sinä olet tehnyt minulle?” Syvästi liikuttunut seitsemäntoistavuotias Frances kirjoitti muistiin ajatuksia, jotka tulivat nopeasti hänen mieleensä. Kotona Englannissa hän yritti tehdä niistä virren, mutta lannistui ja heitti paperin tuleen. Se putosi jotenkin palamattomana arinasta lattialle. Muutamaa kuukautta myöhemmin Frances näytti sen isälleen, joka kannusti häntä viimeistelemään sen. Hän tekikin niin, ja isä sävelsi sanat.
Vaikka Frances ei koskaan ollut fyysisesti vahva, hän oli vahva Jumalan totuudessa. ”Anteliaisuus on sen ymmärtämistä, että kaikki, mitä minulla on, kuuluu Jumalalle, ja sen käyttämistä Hänen tarkoituksiinsa”, hän kirjoitti. Eräänä päivänä kuultuaan Intiassa tarpeesta opettaa naisille Raamattua, hän pakkasi arvokkaat korunsa, säästäen vain muutaman erityisen perheenjäseneltä ja ystäviltä, ja lähetti ne uhrautuvasti Kirkon lähetysseuralle. Hän sanoi, ettei ollut koskaan pakannut laatikkoa niin ilolla!
Elämänsä viimeisinä kuukausina Frances valmisteli kirjaa sairaille ja kärsiville nimeltä Tähtien valo varjojen läpi. Kun hänen tilansa paheni, hän kysyi lääkäriltään, ajatteliko tämä, että hän todella voisi jo kuolla "tänään", ja lääkäri vastasi "luultavasti". Hän sanoi: "Onpa ihanaa olla niin lähellä taivaan portteja." Yksi hänen sisaristaan sanoi Raamattua lainaten: "Kun sinä kuljet vesien läpi, minä olen sinun kanssasi." Frances lisäsi nopeasti: "Hänen täytyy pitää sanansa." Hän kuiskasi ystävälleen: "Jumalan armo ja rakkaus ovat pohjattomia." Hän pyysi, että 1. Johanneksen kirjeen 1:7 sanat –
"Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä" – pantaisiin hänen hautakiveensä. Hänen veljensä, Englannin kirkon pappi, lauloi joitakin virsiä, antoi hänelle Herran ehtoollisen sakramentin ja sanoi: "Olet puhunut ja kirjoittanut paljon kuninkaasta, ja pian näet hänet kauneudessaan." Hänen sisarensa Maria kirjoitti: "Kymmenen minuuttia katselimme tuota lähes näkyvää kohtaamista hänen kuninkaansa kanssa."
Häneen sopii hyvin messias-psalmin sana Ps.22:23-25. Minä julistan sinun nimeäsi veljilleni, ylistän sinua seurakunnan keskellä. Te, jotka pelkäätte Herraa, ylistäkää häntä. Kunnioittakaa häntä, kaikki Jaakobin siemen, kaikki Israelin siemen, peljätkää häntä. Sillä hän ei halveksi kurjan kärsimystä, ei katso sitä ylen, eikä kätke häneltä kasvojansa, vaan kuulee hänen avuksihuutonsa.
Frances kuoli 3. 6. 1879 vatsakalvontulehdukseen. Hän oli 42-vuotias. Charles Haddon Spurgeon kirjoitti, että "kirkon suureksi menetykseksi. Frances Havergal on jättänyt nämä alemmat kuorot laulamaan yläkerrassa. Neiti Havergal on viimeinen ja kaunein nykyaikaisista runoilijoistamme, jolloin hänen äänensä oli pehmein ja hänen kielensä ylevin, ja on temmattu paisuttamaan taivaan musiikkia."
1920-luvulle mennessä kaksi miljoonaa kappaletta hänen teoksiaan oli liikkeellä englanniksi, ja hänen virsiään laulettiin, ja ne ovat edelleen tunnettuja ja rakastettuja kristittyjen keskuudessa kaikkialla maailmassa. Hänen sisarensa julkaisivat suuren osan hänen töistään kuolemansa jälkeen. Torontossa sijaitseva yksityinen tyttökoulu Havergal College on nimetty hänen mukaansa. Säveltäjä Havergal Brian otti nimen kunnianosoituksena Havergalin perheelle.
1.Annoin henkeni puolestasi, kallisarvoisen vereni vuodatin,
jotta sinä olisit lunastettu, ja heräisit kuolleista.
Annoin, annoin henkeni puolestasi: Mitä olet antanut minulle?
2.Koin pitkiä vuosia puolestasi uupumuksessa ja murheessa,
jotta sinä saisit ikuisuuden iloa.
Koin, koin pitkiä vuosia puolestasi; Oletko sinä kuluttanut yhdenkään minulle?
3.Isäni valon koti, sateenkaaren ympäröimä valtaistuin,
sieltä lähdin maanpäälliseen yöhön,
surullisille ja yksinäisille vaelluksille;
Lähdin, jätin kaiken puolestasi: Jätitkö minulle mitään?
4.Kärsin paljon puolestasi, enemmän kuin kielesi voi kertoa,
vähäistä tuskaa, pelastaakseni sinut helvetistä;
Olen kantanut, olen kantanut kaiken puolestasi:
Mitä sinä voit kantaa puolestani?
5.Ja olen tuonut sinulle, alas kodistani ylhäältä, pelastuksen täydellisenä ja vapaan,
anteeksiantoni ja rakkauteni; Suuria lahjoja, suuria lahjoja minä sinulle toin;
Mitä sinä minulle olet tuonut?
6.Oi, anna elämäsi kokonaan, vuotesi hänelle kuluvat,
maailman kahleet kaikki katkaistaan, ja ilo kärsimykseen sekoittuu;
Annoin, annoin itseni sinun vuoksesi:
Anna itsesi minulle!”
Tuossa laulussa käydään läpi Kristuksen ja uskovan suhdetta kohtikäyvästi. Varmaan jokainen joutuu joskus miettimään tekemisiään ja niiden seurauksia. Mutta uskovan suuri kysymys on, miten hän voi seurata Vapahtajaa ja palvella Herraa elämässään. Tässä tulee jako kahteen, kun hyvän itsetunnon omaavat pitävät itsensä aina onnistuneiden kirjoissa ja alakuloiset syyttelevät jatkuvasti itseään. Vahvat löytävät aina viat ja niiden aiheet toisista ihmisistä, kuin entisajan fariseukset,. Mutta murretut sielut käyvät läpi kovia itsesyytöksiä ja raskaita askeleita hyvin pienistäkin rikkomuksistaan ja kokevat syyllisyyden suurena kuormana tunnossaan.
Havergalin suuri rakkaus Jeesukseen väritti koko hänen elämäänsä, se oli hänen elämän voimansa, hänen näkynsä ja odotuksensa. Siitä hän kirjoitti, runoili ja todisti. Tämä uskonelämän voimavara heijastui hänestä suurina heikkouden ja sairauden päivinä. Hän puhui siitä kauniisti Jumalaan luottaen. Hänen uskovaisuutensa teki myös muihin vaikutuksen ja häntä arvostettiin.
Ps.22:26-27. Sinusta on minun ylistyslauluni suuressa seurakunnassa; minä täytän lupaukseni häntä pelkääväisten edessä. Nöyrät saavat syödä ja tulevat ravituiksi; ne, jotka etsivät Herraa, ylistävät häntä. Teidän sydämenne on elävä iankaikkisesti.
Tässä pienessä heikossa naisessa Jumalan voima asui uutena luomuksena Kristuksessa. Ja jälleen kerran Jumala osoitti itsensä siellä, missä inhimillinen voima näkyi heikkoutena, ja muuten merkityksettömässä naisessa. Salattu Jumala on kautta aikojen sitoutunut omiinsa uskon kautta tekemättä heitä suuriksi johtajiksi, palvotuiksi tähdiksi tai kaiken osaaviksi taitajiksi. Päinvastoin, heidän heikkoutensa ja vaatimattomuutensa ovat olleet ne ominaisuudet, joihin Jumala on laskenut Pyhän Henkensä. Herran valinta on osunut muiden mielestä kovin vaatimattomiin henkilöihin, takapulpetin poikiin ja lukihäiriöisiin tyttöihin, hauraisiin astioihin ja lyhytikäisiin palvelijoihin, niihin, jotka eivät ole mitään, joita ei arvosteta, ei kunnioiteta, ei mainita, ei kutsuta näkyviin, ei kruunata ajassa, eikä aseteta patsaiden malleiksi.
Tänään kiitämme Jeesus sinua näistä ihanista lauluista ja virsistä, joita palvelijasi ovat tahdostasi kirjoittaneet meille heidän jälkeensä eläneille todistukseksi sinun suuresta ihmisrakkaudestasi syntisiä kohtaan. Ihmettelemme, Herra, kunka olet saanut nuo hylätyt, vaatimattomat, heikot, sairaat, raihnaiset ihmissielut kiittämään pyhää nimeäsi ja kunnioittamaan sanaasi, rukoilemaan opettamallasi tavalla, sekä elämään sen valossa lyhyen elämänsä. Pyydämme, että me, tämän ajan uskovat saisimme tuon saman siunauksen, joka rohkaisi noita palvelijoitasi aikoinaan kirjoittamaan, puhumaan ja laulamaan sinusta seurakunnassasi toisten valittujen kanssa. Aamen.
