perjantai 6. lokakuuta 2023

Oi jospa kaikki olisi toisin?

 Humanismi on myrkyttänyt aikamme ihmismielet valheellisuudellaan, että ihminen on hyvä. Siksi yhteiskunta kantaa koko ajan isompaa kuormaa, kuin sen selkäranka kestää. Ei tule apua järjestä, tunteista, tahdosta, koulusta, politiikasta, sotilaista, aseista, lääkkeistä. Humanismi imee elämänmehunsa kehitysopista, joka on yksi saatanan ovelammista eksytyksistä. Sitä myrkkyä juotetaan meille opetuksen, tiedotuksen ja julkisen vallan kautta koko ajan. Tämä "miljoonavuosienkalanmaksaöljy" kuolettaa sydämen kivettyneeksi ja Jumalaa vastustavaksi syöväksi. Se korottaa ihmisen jumalaksi, epäjumalaksi, ylpeäksi ja tyhmäksi.



Merkillistä, ettei kehitysoppi ole voinut poistaa kiusaamiskulttuuria maailmasta? Vai eikö ole ollutkaan kehitystä hyvään suuntaan? Kun olin lapsi, oli koulussa kiusaamisia joka päivä, mutta eivät niihin aikuiset puuttuneet. Lapset selvittelivät niitä keskenään. Apuna olivat silloin koulun aamuhartaudet, virren veisaaminen ja uskontotunnit. Niissä pienet ihmiset oppivat jumalanpelkoa ja toisten ihmisten kunnioittamista. Nyt kun nämä elementit ovat poissa, maailma on aivan sekaisin. Synti jyllää kaikkialla ja voimistuu koko ajan. Mitä vähemmin Jumalan sana kuuluu, sen pimeämpi on maailmamme. On vain ajan kysymys, milloin maailmamme romahtaa laajemmin ja ihmisiä tapetaan kuin kärpäsiä?

 

Merkillistä, ettei kehitysoppi ole saanut poistettua sotia maailmasta? Vai eivätkö ihmiset olekaan jalostuneita hyvyydessään? Jatkuva uutisointi sodista turruttaa ihmismieliä, ja sitten paatuneina kuunnellaan tietoja, kuinka monta on taas tapettu uusilla aseilla, joita "rauhaa rakastavat" valtiot ovat lähettäneet sota-alueille. On myös ihmisiä, jotka eivät jaksa enää kuunnella uutisia samasta syystä lainkaan? Demokratiasta on tehty pyhä asia politiikan myötä. Ajatellaan yleisesti, että kansa on riittävän viisasta ratkaisemaan asiat enemmistön mielipiteellä. Ei ihme, että ongelmat seuraavat toistaan hallitusten ja hallitsijoiden vaihdoista huolimatta. Mitä ongelmia syntinen kansa voisi ratkaista ylpeänä ja itsekkäänä?

 


Ajankohtainen ilmiö on rasismi, ihmisten purkittaminen, halveksiminen, hylkääminen ja vainoaminen. On aivan selvää jo pelkän moraalin kannalta, että olisi tavattoman paljon helpompaa, jos tätä ongelmaa ei olisi olemassa. Mutta käytännön neuvot puuttuvat, tuntuu kuin ainoa neuvo olisi samanlainen, kun juopolle sanotaan: - älä juo enää! Kiltteys, ystävällisyys ja rakkaus ovat ihmisille vain pelkkiä sanoja vailla sisältöä. Synnin seurauksena ihmiset vihaavat toisiaan, puhuvat vihaisia sanoja, tappavat toisiaan, hakkaavat toisiaan, pilkkaavat toisiaan, eroavat toisistaan, vainoavat toisiaan. Eikä tätä pysty lainsäädännölläkään estämään. Olemme luonnostamme pahoja, siksi teemme pahoja.

 

Ajassamme on lähes kaikkialla pyrkimys yhteiskuntaan, jossa vallitsee hyvinvointi, jokaisella olisi koti, työmahdollisuus ja elämä olisi mukava elää. Sosiaalinen yhteiskunta pyrkii myös siihen, että syntyisi tasaus rikkaiden ja köyhien välillä; ja jos siihen ei päästä vapaaehtoisesti, siihen mennään pakolla? Toisaalta rikkaat pitävät kiinni saavutetuista eduistaan ja asemastaan vaikka köyhien kustannuksella. Toisaalta köyhät tekevät myös pahojaan, ovat itsekkäitä, valehtelevat ja rikkovat lakia. Kehitysoppi ei ole kyennyt tekemään maailmaa paremmaksi, koska ihmiset ovat synnin orjia - edelleen.

 


Kaiken keskustelun, tavoitteiden, toiveitten ja hyvien odotusten jarruna, esteenä ja rajoituksena on aina kuitenkin perisynti; jokaisessa ihmisessä vaikuttava perintö paratiisin lankeemuksesta asti. Synnymme tänne syntisinä, elämme synnin vaikutuksen alla ja toteutamme syntiä puhein, teoin, ajatuksin ja laiminlyönnein. Vaikka haluamme tehdä hyvää, teemme pahaa. Vaikka olemme kristittyjä, meissä on edelleen turmeltunut vanha ihminen, synnin ruumis kaikkine metkuineen. Ilman Jumalaa kaikki hukkuvat ikuiseen kadotukseen synteineen.

 

Room.7:15-20. Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen. Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä. Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu. Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen. Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.

 

Kristittyjen keskuudessa on menossa aivan uusi aika, kun jatkuvasti syntyy uusia pieniä ryhmiä, seurakuntia ja toimintayksiköitä. Oman uskonelämäni alussa 50 vuotta sitten rajat eri ryhmien välillä olivat muurin korkuisia. Yhteiskristillisyyden myötä on sitten syntynyt monenlaisia tapahtumia, joissa on koettu yhteyttä Jeesuksessa ilman taka-ajatuksia ja lihallisia pyrkimyksiä. Mutta ei kulu kuin hetki ja taas ollaan rakentamassa omaa rakennusta toisten kustannuksella. Olen usein käynyt paikkakunnalla, jossa uusi ryhmä on ryöstänyt sielut omikseen vanhoista ryhmistä. Varmaan uusien viehätys ja vanhaan kyllästyminen on ollut taustalla vaikuttavana. Joskus ihmiset etsiytyvät uusiin ryhmiin loukkaannuttuaan entisiin tai sitten ei ole saatu siellä riittävästi tilaa näkemyksilleen? Yleensä ne ryhmät, jotka ovat pitäneet tiukasti kiinni perinteestään, opistaan ja säännöistään ovat säilyneet paremmin näissä muutospaineissa.

 


Joskus olen keskustellut näiden loikkareiden kanssa ja kysynyt heidän taustoistaan ja motiiveistaan muuttaa uuteen ryhmään vanhan hyläten. Siellä on tullut esiin loukkaantumisia, ihmissuhde ristiriitoja, pettymyksiä ja turhautumista. Varsinkin johtajapuolella on ollut yksi keskeinen lähtemisen syy se, ettei ole saanut riittävästi vaikutusvaltaa, tilaa toimia, puheoikeutta, laulu mahdollisuuksia, arvostusta. Onhan sitten niitäkin, jotka ovat loikanneet opillisten syiden vuoksi. Joku on loikannut siksi, että voisi tavoittaa enemmän kääntymättömiä. En ole kuullut, että kukaan olisi loikannut siksi, ettei saanut tehdä palvelijan toimia ja nöyryydessä pitää muita itseään parempina.

 

Piispa Gummerus oli pitänyt Somerolla piispantarkastuksen. Hän oli vähän moittinut pastori Levästä pyhäkoulun pidosta ja muustakin. Oli juotu lähtökahvit ja hevoset olivat pappilan pihalla valmiina viemään piispan seurueineen Jokioisten asemalle. Pastori ehdotti, että ennen lähtöä vielä laulettaisiin. Piispa pyysi, että pastori Levänen valitsisi virren. Pastori ehdotti, että veisattaisiin virsi 128.

 

1. Ah kuinka käy, mistä avun saan, kuinka peitän häpeääni? Kun tili multa vaaditaan, kun kuuluu Herran ääni: "Käy tänne, palvelijani, Tee tili tarkka mulle Saamistasi leivisköistäni jotka annoin lainaksi sulle!"

 

2. Mä sain niin ylen runsaasti, vaan kaikki on hävitetty; Tuhansiin nousee velkani, tuo turhiin menetetty. Mä tuhlailin, kuin pohjaton mulla oisi lähde ollut; Nyt olen paljas, alaston, Ja maksupäivä on tullut.

 

3. Jumalan armolahjat sain mä täällä hoitaakseni, Vaan nyt on mulla syntini vain ja karvaat

kyyneleni. Voi millä köyhä, vaivainen sen suuren velkani maksan? Kun Herra viimein vaatii sen, suorittaa kuinka jaksan?

 

4. Oi Herra, kuinka suuri on sun armosi, taas nyt näytä, ja kautta Poikasi ansion mun puutteeni täytä; Mun velkani kaikki anteeksi suo! Apua muuta ei mulla, kuin itse tuomarini luo, anoen turvaa, tulla.

 


5. Oi tuomarini, oi Isäni sä, mun armorikas Herrani, suo aikaa, sääli, helpota sun tuomiosi kova kerran! Mä tahdon, uudesti alkaen, paremmin lainaasi hoitaa, ja, mennyttä aikaa muistaen, eloa uutta koittaa.

 

6. Myös lupaan sulle, Herrani, ah suo mun myös se täyttää! Että annan sille anteeksi, ken vihaa mulle näyttää. Vähäinen, mitätönhän vaan on hänen velkansa suurin, Jos anteeksi minä saan, syntinen perinjuurin.

 

7. Tarkka olin, kärkäs huomaamaan vikoja veljessäni, vaan aivan hidas muistamaan omia virheitäni; Se anteeksi anna, Jeesukseni. Suo henki uusi, pyhä, että unhotan syyt veljien, omiani muistan yhä!

                                                                                   J. L. Runeberg s. 1804 † 1877.

 

Herra, hukumme syntiemme tähden, ellet auta meitä. Joudumme virran vietäviksi sen pyörteisiin, ellet nosta meitä pois sieltä. Tämä maailma ei voi auttaa meitä, tämä maailma hukkuu ilman sinua. Parhaimmatkin ihmiset ovat vain kourallinen tomua turhine ajatuksineen ja tavoitteineen ilman sinua. Kuuletko, Herra, kuinka he huutavat oikeudenmukaisuutta ja valehtelevat samalla kertaa. Näetkö, Herra, että he ovat kuin rauhanlähetttiläitä univormuissaan, mutta heillä on aseita taskussa tappaa vaikka ketä.

Jeesus, ilman sinua uskovat ovat tuuliajolla, eivät tiedä minne mennä, mitä tehdä, kenen kanssa ja missä aikataulussa. Jeesus, ilman sinua uskovat eivät siedä toinen toisiaan, eivät halua olla yhtä, eivät kunnioittaa ja arvostaa toisia uskovia. Jeesus, kristittyjä kiusaa levottomuus ja pätemisen tarve, olemme ylpeitä, itseriittoisia, suosion tavoittelijoita, rahanahneita. Jeesus, emme kuuntele sinua, emme seuraa sinua, emme elä armostasi ja laupeudestasi.

Kristus puhumme tänään paatuneille ihmisille evankeliumia, julistamme koville sydämille ikuista totuutta, Jumalan sanaa, kerromme sinun ihmeistäsi ja kaikkia koskevasta pelastuksen lahjasta ylimielisille, ulkokultaisille, kastetuille. Kristus odotamme, että sinä herättäisit tämän ajan ihmiset vakavasti murehtimaan sielunsa tilaa, että murtaisit kivikovat sydämet herkiksi kuulemaan äänesi, että saisit turhan naurajat itkemään oma tyhmyyttään. Hyvä Jumala armahda meitä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti