Ilosanomaa Hangossa

 

https://areena.yle.fi/1-50625543?autoplay=true

Jos syntiä ei olisi

 Jos syntiä ei olisi maan päällä ihmisissä, olisimme täysin toisenlaisessa tilanteessa. Tämän totuuden hämärtyessä pimeys on ottanut vallan, ruvennut ohjailemaan ja määräämään ihmisiä ja seurauksena ovat valtavat ongelmat, turmelus, vääryys, valhe ja kuolema. Tuskin koskaan olemme eläneet näin suuren epävarmuuden ja toivottomuuden maailmassa kuin tänään? Ihmiset katselevat muutosta odottavina johtajiinsa ja hallitsijoihinsa, mutta itku ja vaiva vain lisääntyvät kaikkialla?

 

Jos syntiä ei olisi, voisimme jättää kilpailemisen ja unohtaa politiikan teon kokonaan, koska kaikki olisivat yksimielisiä ja halukkaita yhteistuumin hoitamaan asioita itsensä ja lähimmäistensä parhaaksi. Samalla he noudattaisivat kuuliaisesti Jumalan tahtoa kaikessa ja ehdottomasti. Meillä ei olisi työttömyyttä, avioeroja, sukupuolten ristiriitoja, köyhyyttä, rikollisuutta, sotia, nälkää, kulkutauteja. Maailmassa ei olisi mielisairauksia, eutanasiaa, abortteja, juoppoutta, huumeita, insestiä, homoseksualismia, alistamista, ihmiskauppaa, orjuutta.

 

Jos syntiä ei olisi, ei olisi pelkoa, turvattomuutta, hylkäämistä, eristäytymistä, ylpeyttä, itsekkyyttä, syrjimistä, kiusaamista, kateutta, panettelua, katkeruutta, oikeudenkäyntejä, vankiloita. Naapurit rakastaisivat toisiansa, eri kansallisuudet ja ihmisryhmät kunnioittaisivat ja auttaisivat toisiansa. Maailmassa olisi vain yksi puhekieli, jota kaikki ymmärtäisivät, ja jonka avulla kaikki kiittäisivät taivaallista Isää.

 

Jos syntiä ei olisi, maa ei olisi tänään turmeluksen orjuudessa, emme puhuisi ilmastonmuutoksesta tai merien saastumisesta, fossiilisista polttoaineista, tai energiakriisistä. Rahan valtaa ei silloin olisi, eivätkä rikkaat hallitsisi demokratioita. Ei olisi pakolaisia, siirtolaisia, ihmissalakuljettajia, epätoivoisia telttaleirejä, kärsimystä huonoissa elämänoloissa. Ei olisi tarvetta uhrata älyttömiä summia rahaa sotakoneisiin, armeijoihin ja ammuksiin. Ei olisi tarvis tutkia avaruutta, eikä etsiä sivilisaatioita aurinkokunnastamme uuden elinympäristön toivossa.

 

Jos syntiä ei olisi, olisimme ihmisinä jatkuvasti kiitollisia Jumalallemme, luojana, lunastajana ja pyhittäjänä. Olisimme tyytyväisiä, onnellisia ja iloisia. Sisimmässämme asuisi Jumalan rauha. Olisimme kuolemattomia, enkelien kaltaisia olentoja. Eläisimme paratiisissa ilman pelkoa, epävarmuutta ja uhkaa.

 

Jos syntiä olisi, ei Isän olisi ollut tarvis lähettää Poikaansa kärsimään ja kuolemaan ristillä ihmiskunnan syntien sovitukseksi ja lunastukseksi. Jeesus olisi vain kävellyt keskellämme kuten aikoinaan paratiisissa Aadamin ja Eevan kanssa ja iloiten keskustellut heidän kanssaan. Jeesuksen ei olisi myöskään tarvinnut ylös nousta kuolleista ja avata uutta tietä Jumalan yhteyteen uhrinsa kautta. Hänen ei myöskään olisi tarvinnut ruveta uskoviensa esirukoilijaksi ja lohduttajaksi, koska kärsimystä ei olisi missään, eikä lihallisuutta ilmenisi ihmisissä.

 

Asuin 70-luvulla Turussa Piispankadun päässä alivuokralaisena vanhassa puutalossa, jossa huonekorkeus oli lähes neljä metriä. Ikkunasta näkyi vanha Porin prikaatin rumpalipatsas, joka kertoi että paikalla oli ollut armeijan alue. Tavanomainen kulkureittini kaupungin keskustaan kulki piispan asuintalon ohi. Tämä suuri linnamainen kivitalo oli rakennettu 1887 Aurajoen rantaan ja siinä asui kukin virassa ollut arkkipiispa.

Kerrotaan, että Ilmari Salomies oli istunut arkkipiispakautenaan Turussa lähellä kotiaan Aurajoen rannalla puistonpenkillä. Viereen oli tullut kadunmies muovikasseineen ja istahti siihen aikansa kuluksi. Niin he sitten kaksi miestä tarinoivat. Miten sattui sitten juttu kulkeutumaan kirkollisiin asioihin ja niinpä kadunmies kysyi: - et kai ole pappi? Salonmies vastasi: - olen ollut. Kadunmies kummeksui vastausta ja jatkoi: - et kai ole ollut kirkkoherra? - olen ollut, Salomies vastasi. - Et kai ole ollut peräti piispa, kadunmies uteli? Salomies hymyili sanoen: - olen ollut. Sitten kadunmies vaikeni, puisteli päätään, katseli virtaavaa Aurajokea ja totesi: - sitä se viina teettää.

 

Maailman suurin ongelma on aina ollut synti ja se pysyy. Kaikki ihmiset ovat tehneet vääryyttä ja paljon, Jumalalle ja toisille ihmisille. Velkamme on tässä suhteessa mittaamaton, hyväkin ihminen ja itsensä pikkusyntiseksi tunteva on silti aina konkurssikypsä, ylivelkaantunut, tuomion alainen ja helvetin ansainnut. Siksi Herra vetoaakin ihmiseen, että tämä ratkaisisi kummalle puolelle haluaa kuulua, joko Jeesuksen Messiaan tai sitten Barabbaan, vanhan roiston puolelle. Barabbas on se vanha ihminen sisimmässämme, joka vie sydäntämme syntiin ja vääryyteen. Mutta monen kohdalla menee pitkä aika ennen kuin tulee oma pitkäperjantai ja Barabbas saa tuomionsa. Silloin on totinen paikka ja ainoa apu löytyy Jeesuksen sijaiskärsimyksestä. Moni itsevanhurskas sielu tarjoaa vielä nytkin oman Barabbaansa ristille, luullen voivansa sovittaa itse syntinsä. Se on varsinaista savusaunakristillisyyttä vailla apua.

Jeesus otti ristinryövärin suojelukseensa, vaikka tämä ansaitsi vain kärsimyksen ja kuoleman. Jeesus puhui tälle suloisia sanoja ristillä. Jumalan Pojalla oli varaa uhrata itsensä tuon kurjan pelastamiseksi. Hän liitti nimensä roistoon, antaen tälle kaikki synnit anteeksi. Mies oli rötöstellessään putsanut ihmisiä puhtaaksi rahoista ja tavaroista, mutta nyt Jeesuksen veri puhdisti konnan putipuhtaaksi synnistä. Jeesuksen oikea-aikaiset sanat ryövärille toivat avun, rauhan, ja taivaspaikan. Kukaan muu ei rakastanut enää tuota ihmisrauniota paitsi Jeesus. Hän on erikoistunut ylivelkaantuneisiin ihmisiin, jotka Isä haluaa takaisin omakseen tuhlaajapojan teiltä. On ihmisiä, joiden nimikin on hävinnyt heidän syntiretkillänsä rikosrekisterin alle. He ovat vain numeroita, joita menneisyys ajaa uusiin pahuuksiin ja pimeyden töihin. Heille suurella velanmaksajalla on erityistä asiaa, Hän haluaa heidän kuulevan, että Hän, Jumalan Karitsa on maksanut kaiken ja täyttänyt kaiken.

 

Erään työtoverini veli eli rappiolla ja kaukana kirkollisista piireistä. Ystäväni oli ostanut hänelle aikoinaan oman Raamatun rippilahjaksi ja ajatteli, että veli lukee sitä heikkona hetkenä ja löytää yhteyden Jumalaan. Kerran ystäväni meni taas käymään katsomassa sukulaistaan ja havaitsi, että miehen sätkäpaperi oli loppunut ja hän oli alkanut repiä Raamatun sivuja ja kiertää niitä sätkiksi. Hän oli ehtinyt polttaa jo pitkän matkaa Ilmestyskirjaa, kun teko tuli ilmi. Mutta tehty mikä tehty, eikä sitä saanut muutetuksi, eikä nuhtelu auttanut mitään. Ystäväni lähti pettyneenä kotiinsa. Myöhemmin veljelle oli tullut synnintunto ja hän pyysi ystävääni ostamaan hänelle uuden Raamatun.

 

Kristityilläkin on taipumusta olla falskeja, epärehellisiä ja valehtelijoita. Siksi totuus on tärkeä paljastava, puhdistava ja vapauttava Jumalan ase seurakunnan parhaaksi. Toisaalta totuudella on vähän ystäviä. Kun havaitaan, että kristityssä ystävässä on jotakin vääryyttä, ei häntä pitäisi missään tapauksessa hylätä, vaikka hän ansaitsisi sen. Hyvä on nähdä, että jokainen kristitty lankeaa vääryyteen joskus, toiset usein ja muutama valitettavasti aina. Vääryyden vallassa oleva kristitty tarvitsee evankeliumia, joka voi hänet herättää, valaista ja vapauttaa. Ehkä hän ei itse miellä sitä ollenkaan tarpeekseen, mutta Jumalan työn alla asiat voivat kirkastua.

 

Pekka kulki aikoinaan Forssan kaupungin katuja huonossa kunnossa ja aivan rappiolla. Silloin tuli häntä vastaan joku hurskas vanhempi nainen ja sanoi hänelle äänekkäästi: - Sinä joudut, poika, tuolla tiellä helvettiin! Pekka loi häneen alakuloisen katseensa ja vastasi: - Tiedetään! Myöhemmin Pekka sai tulla uskoon ja pelastuneena lähti viemään evankeliumia toisille syntisille. Hän teki pitkän päivätyön lähetystyöntekijänä Etelä-Amerikassa. Perkeleen lapsesta tuli Jumalan lapsi, kuoleman tien kulkijasta elämän tien kulkija. Pimeyden veikosta tuli valkeuden veli. Synnintekijästä tuli armahdettu. Kiroilijasta tuli evankeliumin sanansaattaja.

 

Paavalikin oli varsinainen roisto ennen uskoon tuloaan, tosin hurskauden ja fariseuksen pukuun puettuna. Mutta Kristuksen kohtaaminen muutti hänet. Hänestä tuli valittu ase Kristuksen valtakuntaan (Apt.9:15). Hän sai niin voimakkaan sysäyksen eli alkulähdön palvelukseensa, ettei hän voinut olla tottelematta taivaallista näkyä (Apt.26:19). Samalla Jeesus ilmoitti, että Paavali joutuisi kärsimään paljon Vapahtajan nimen tähden (Apt.9:16). Hän vakuuttui siitä, että Jumala oli hänen lähettäjänsä, valitsijansa ja valtuuttajansa (Apt.9:17). Evankeliumi alkoi välittömästi vaikuttaa ja kohta hän julisti Jeesusta (Apt.9:20). Tämän rohkeuden ja uskon seurauksena hän sai yhä enemmän voimaa Jumalalta (Apt.9:22). Hän sai tehtäväkseen avata ihmisten silmät näkemään, että he olivat saatanan vankeja ja että vain Kristus saattoi heidät pelastaa (Apt.26:18).

 

Oi Herra, millainen onkaan maailma tänään, kun me ihmiset olemme sen sotkeneet ja pilanneet. Meillä ei ole mitään toivoa ilman sinua, Jeesus. Me hukumme syntiemme painon alla ja syvyys imee meitä puoleensa. Vääryys nousee joskus silmieni eteen ja peittää sinun kasvosi. Silloin odotan sinua ja apuasi, vaikka tunnen itseni perin huonoksi. Haluan tulla synteineni sinun ristisi luokse, Jeesus. Anna minun kuulla sydämelleni suloisia sanoja ristiltä. Vapauta jokainen kaipaava ja etsivä taakastaan, pyyhi pois rikokset omatunnoilta. Vuodata rakkauttasi tyhjiin sieluihin, jotka itkevät kurjuuttaan jalkojesi juuressa suurina syntisinä.

Uskonnollista sensuuria Suomessa

 Nykyään voit kirjoittaa ja puhua yleisesti hyväksytyistä asioista, mutta jos koskettelet valtavirtaa vastaustavia asioita myönteisesti, saat luvan poistua näyttämöltä. Näköjään tämä korona-epidemian nurjapuoli on saanut vahvan edustuksen näissä uskovien piireissäkin, koska runsaasti tuntemiani kristittyjä on vouhottamassa rokotusten puolesta. Ilmeisesti he ovat siinä uskossa, että rokotus pelastaa heidät? Kyse on ilmeisesti toiminnan jatkumisesta, rahan keräämisestä ja liikkumisen vapauden tavoittelusta?

Mielenkiintoista ja samalla hyvin huolestuttavaa, että herätyskristillisyyttä edustava seurakuntalainen sivustokin on ruvennut sensuroimaan uskovaa kolumnistiaan. Maailman hengessä mennään siis siellä ja täällä, mutta missä onkaan Kristus? 

Itseltänikin sensuroitiin yksi juttu kesällä Patmoksen blogeista, mutta se löytyy täältä edelleen. Eivät he ihan kaikkea sentään voi määrätä.

Rokotepassin avulla kohti digitaalista diktatuuria

[Tämä artikkeli julkaistiin alun perin seurakuntalainen.fi -sivustolla 9.9.2021, mutta se sensuroitiin muutama tunti artikkelin julkaisun jälkeen]

https://www.tapiopuolimatka.net/42627

 

Vain yksi tie

 

One Way TV -antennikanavan ohjelma

11.9.2021

Ohjelmassa:

Mun stoori
Anni Lehtomäki

Dramaattisia tilanteita
Kirsti Aamuharju

Perjantai Kristukselle -ilta
Artur Soitu

 https://oneway.tv/fi/video/Zvewm2fw6AY

 

Jeesus ja häneen uskovat maallikot

 Kummitätini, Raili, joka oli ollut koulussa äitini luokkatoveri ja ystävä, kertoi tanssineensa nuoren neitona Mauno Koiviston kanssa Turussa asuessaan. Mauno ei silloin vielä ollut mikään kuuluisuus, koulupoika vain. Mutta kuulemma Maunon charmi ei sitten saanut aikaan romanssia ja niin se tuttavuus siitä sitten hiipui. Raili löysi myöhemmin Pentin ja he menivät naimisiin. Joten Pentistä tuli minulle kummisetä. Hän ei kuitenkaan ollut kovin kristillismielinen, koska erosi jossain vaiheessa kirkosta. Syy ei ollut minun tiedossani. Olisiko kummisedästäni tullut ateisti? Hän kuoli syöpään melko nuorena, enkä tavannut häntä enää. Mietin tätä elämän kulkua, se on joskus pienistä siirroista ja valinnoista kiinni. Niin, että jos Mauno olisi saanut Railista puolison, olisi ollut selvää, että hänestä olisi tullut minulle kummisetä. Ja ehkä olisin sitten päässyt aikanaan kylään presidentinlinnaan? Ehkä näin oli kuitenkin parempi, kun olen aina vähän vierastanut turhaa julkisuutta, enkä omista frakkia? Ja olisiko tuo Mauno ollut Penttiä hurskaampi kummisetänä?

Mutta maailmaa ei johdeta presidentinlinnasta käsin, vaan Jumalan valtakunnasta. Kaikki tärkeä tapahtuu täällä Jeesukseen uskovien kautta, he ovat maailman valo ja suola. Jos ei ole uskovia, maailma hukkuu synteihinsä.

Omassa elämässäni vaikuttavin Jumalan koulu oli katulähetystyössä, jossa teimme työtä alkoholistien, narkomaanien ja vankien parissa. En ole kokenut missään niin suurta yhteenkuuluvaisuutta kristittyjen välillä kuin silloin. Ei ollut suuria opillisia kysymyksiä, ei kauaskantoisia suunnitelmia hallinnosta, politiikasta, taloudesta tai koulutuksesta, ei vallan käytöstä tai hyödyntavoittelusta. Ihmissielut olivat tärkeitä, heidän pelastumisensa ja uskon suhteensa Jeesukseen.

"Ja nähdessään kansanjoukot hänen tuli heitä sääli, kun he olivat nääntyneet ja hyljätyt niinkuin lampaat, joilla ei ole paimenta."Matt.9:36. Sana sääli kuvaa lähinnä ihmisen sisäelimiä, sydäntä, maksaa ja keuhkoja, jolla tahdotaan ilmaista voimakkaita tunteita. Jeesus ilmaisi tunteensa väkevästi kehottamalla rukoilemaan työmiehiä apuun. Jeesus on Hyvä Paimenemme ja kaikki uskovat ovat lampaita - vain lampaita, ilman mitään eri arvoa. Jumalan valtakunnassa ei ole luokkayhteisöä. Kirkko on keksinyt tavallisille uskoville, Jeesuksen seuraajille, nimityksen "maallikko". Sanaa ei ole Raamatussa ja se pitäisikin korvata aina sanalla uskova. Maallikko on kirkon maallistumisen myötä käyttöön otettu sana, jolla tarkoitetaan ihmistä, joka ei ole asiantuntija, vain seurakunnan rivijäsen, uskonnon kannattaja. Mutta alussa juuri nämä olivat ainoat Jeesuksen opetuslapset ja seuraajat, joiden kautta Jumalan sana julistettiin valloittavasti maailman keskelle. Ja niin tapahtuu edelleenkin.

Kristillisissä piireissä pesii kaikkina aikoina maallikkoja syrjivä harhaoppi, josta Jeesus varoittaa meitä Raamatussa. "Niin on myös sinulla niitä, jotka samoin pitävät kiinni nikolaiittain opista." Ilm.2:15. Tämä oppisuunta nosti Uuden testamentin ilmoittaman yleisen pappeuden tilalle kahden kerroksen luokittelun, jossa uusi pappisluokka vanhatestamentillisesti nostettiin muiden uskovien yläpuolelle. Mutta Jeesus sanoo vihaavansa Nikolaiittain tekoja (Ilm.2:6). Pappeuden luokkatietoisuutta on korotettu tuhansia vuosia erillisillä vaatteilla, palkkauksella, liturgialla ja eri oikeuksilla, jotka muistuttavat VT:n leeviläisyyttä. Heidän asemaansa on korotettu kymmenysten vastaanottamisen kautta, tämäkin on suoraan lainattu VT:n jumalanpalvelusjärjestelmästä. Korkeakirkollisissa piireissä se pitää hallussaan kastamisen oikeuden, ehtoollisaineiden muuntumisopin, siunaamisen ja synninpäästön jakamisen oikeuden. Tämän kaiken voi saada opiskeltuaan yliopistossa teologiaa, vaikka ei olisi edes uskossa!

Itsekin muistan työajaltani, kun nämä itseään ainoina oikeina pappeina pitäneet "veljet" keksivät, ettei maallikon antama synninpäästö ole pätevä, se pitää olla virkapapin antama. Niin minulta sitten evättiin sielunhoitovastaavan tehtävät valtakunnallisilla evankeliumijuhlilla. Myöhemmin esimieheni sanoi, että voin kuitenkin hoitaa vielä esirukouspalvelua ko. juhlilla? Olin kuitenkin julistanut sadoille syyllisyyttä kärsiville ihmisille synnit anteeksi Jeesuksen nimessä. Olisiko siis ollut viisasta kehottaa heitä vielä mennä näyttämään itsensä papille? Tämä N-tauti kiusaa kirkkoja ja herätysliikkeitä. Myös vapaat suunnat ovat tämän viruksen saastutuksen kohteena, ja esim. helluntaiseurakunta on jakaantunut kahtia tässä asiassa. Usein N-tauti on enemmän uskoon tulleiden kuin kääntymättömien ongelma, miksi, sitä en tiedä? Nikolaiittain oppi on sielullinen pullistus, joka rikkoo uskovien yhteyttä ja syrjii Jeesuksen asemaa ainoana johtajana. Tästä ovat poikineet nimitykset paavi, kardinaali, kirkkoherra, kappalainen, rovasti, jne. On kuitenkin tärkeää huomata, ettei tässäkään asiassa ole tarkoitus taistella ihmisiä vastaan, sillä hengellinen pimeys karkoittuu vain Jumalan Hengen ja Sanan valon kautta. Olen edelleen kirkon jäsen ja rukoilen, että Jeesus puhuisi samoin kuin ennen - myös Nikolaiittain opin vaarallisuudesta.

Kirkkoisä Tertullianus (syntyi v. 155) tuli kristittyjen vainojen aikaan uskoon. Häntä arvostettiin myöhemmin katollisessa kirkossa merkittävänä käytännön kristillisyyden opettajana. Hän kuvasi kirjoituksissaan aikansa seurakuntien koostumusta sanoen: - Oppimattomat ovat meillä aina enemmistönä. Hänen aikalaisensa, kristinuskonvastainen Kelsos oli yhtä mieltä Tertullianuksen kanssa ja ilmaisi asian näin: - Kristityt sanovat, että jokainen syntinen tai tyhmä tai yksinkertainen - sanalla sanoen jokainen kurja hyväksytään Jumalan valtakuntaan.

On tunnettua, että ennen kristinuskon valtiollistamista Roomassa, suurin osa uskovista oli taustaltaan orjia. Voidaan sanoa, että sen aikaiset seurakunnat olivat orjaseurakunta. Sillä Jeesuksen kohtaaminen vapautti orjat hyväksyttyyn asemaan veljiksi ja sisariksi parempiosaisten kanssa. Halveksitut kelpasivat Jumalan valtakuntaan. Silloin seurakunnat olivat avoimet kaikille ihmisille evankeliumin hengen mukaan, yhteys Kristuksessa rikkoi kaikki luonnolliset rajat, mukaan sopivat orjat, naiset, lapset, sairaat, epäonnistuneet, loppuunpalaneet, hyödyttömät, velkaantuneet ja avuttomat.

Uskon voima on Herran vaikuttamaa uutta elämää, joka siunaa koko laumaa, vaikka sillä kertaa olisi toimessa vain yksi tavallinen sielu. Uskon rohkeus ilmenee uskalluksena ilmaista Jeesus tässä maailmassa. Se on syvää luottamusta Jeesuksen valtakuntaan ja kuninkuuteen, ylivertaisuuteen. Se on myös julkisuutta, avoimuutta hyvän sanoman puolesta Vapahtajasta ja tähän tehtävään Kristus on valinnut omansa, laumansa, uskovansa. "Mutta kun he näkivät Pietarin ja Johanneksen rohkeuden ja havaitsivat heidän olevan koulunkäymättömiä ja oppimattomia miehiä, he ihmettelivät; ja he tunsivat heidät niiksi, jotka olivat olleet Jeesuksen kanssa."Apt.4:13. Oli ennenkuulumatonta, että Jeesuksen todistajina esiintyivät jopa lukutaidottomat miehet. Mutta niin avara oli Jumalan kutsu ja valtuutus heihin nähden. Ulkopuolisten arvio näistä Jeesuksen palvelijoista olikin, että he ovat idiootteja (kr. sana idiotes = oppimaton, idiootti), siis kaikkien julkisessa asemassa olevien henkilöiden vastakohtia. Tämä sana tarkoitti asiantuntijan vastakohtaa. Sitä viljeltiin raamatunaikana kirjanoppineiden puheissa. Paavali käyttää tätä sanaa itsestään (2.Kor.11:6), kun hän luonnehtii puhettaan ennen ja jälkeen uskoon tulemisen. Vain elävä usko Jeesukseen antaa todistukselle voiman ja sisällön - hengen.

Olen huomannut, että uskovien yhteys kulkee täällä armolahjojen kautta ja siinä korostuu Jumalan valinta, kutsumus ja armoitus. Tavallinen uskoon tullut ihminen kyselee Herralta paikkaansa ja tehtäviään. Herra vastaa hänelle, ja sitä sanotaan johdatukseksi. Maallikon ongelmana on kuitenkin vetäytyminen kuoreensa, piiloutuminen, taka-alalle jääminen, armolahjan kätkeminen ja vastuun sysääminen toisille. Tämä johtuu sielunrakenteestamme ja tavastamme käsitellä asioita. Uskoontuloni alkuaikoina huomasin, että on paljon helpompi jäädä katsomoon kuin astua estradille kaikkien arvosteltavaksi. Mutta samalla kuulin Jeesuksen kehotuksen lähteä liikkeelle ja avata suu hänen todistamiseensa. Nyt lähes viisikymmentä vuotta myöhemmin ja monta taistelua tällä tantereella käyneenä olen nähnyt ja kuullut monta syvästi armoitettua maallikkoa, mutta tavannut myös lukemattoman määrän sellaisia, jotka sammuttaneet armolahjansa ihmispelon, itsekkyyden, maailmallisuuden, synnin tai alistumisen takia. Voi, voi, mitä heillä olisi ollutkaan antamista Jeesuksen laumalle.

Jeesus opetti seuraajilleen hengellisen elämän salaisuuksia, armon ulottuvuutta, suuria totuuksia ja eräs niistä on talletettu hänen puheeseensa viimeisestä tuomiosta. Siellä ei teologialla tunnu olevan juuri mitään merkitystä, vaan kaikki mitataan uskovan suhteesta Herraansa tämän palvelijoiden kautta. "Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: - Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle." Matt.25:40. Nämä tässä mainitut ihmiset eivät ole saaneet nimiä, titteleitä, eivät erikoisia mainintoja aikaansaannoksistaan tai suorituksistaan. Emme tiedä heidän lapsuudestaan, kotioloistaan tai elämänvaiheistaan. Heistä ei kerrota mitään suurta ja ihmeellistä, päinvastoin he vaikuttavat hyvin vaatimattomilta ja syrjäytyneiltä. Heidän tavaramerkkinsä on jonkinlainen puute, jokaisella on tarpeita, avuttomuutta ja heikkoutta. Mutta heitä yhdistää Jeesuksen henkilö, yhteys Jumalaan, usko Vapahtajaan. Jeesus on heidän Herransa, siksi Kristus nimittää heitä veljiksi. He ovat uudestisyntyneitä Jumalan lapsia. Ja Herra lähettää heidän luokseen toisia uskovia toimimaan heidän hyväkseen. Jeesus on silloin asumassa heidän sydämissään ja yhdistämässä heitä valtakunnassaan.

 

 Jeesus, tavallisten ihmisten ystävä ja kaikkien Herra, joka olet aina pitänyt maallikkoja palveluksessasi, anna uskovillesi yhteyttä ja keskinäistä rakkautta. Syvennä meidän hengellistä yhteenkuuluvaisuuden tunnettamme Pyhässä Hengessä. Avarra mielemme näkemään uskon silmin taivaallinen suunnitelmasi koota erilaisia ihmisiä yhdeksi seurakunnaksi. Suo sanasi menestyä kaikkialla maailmassa kaikkien ihmisten tavoittamiseksi valtakuntaasi. Auta uskoviasi katsomaan lähellämme eläviä ihmisiä sinun silmilläsi, varsinkin toisia uskovia, että olisimme kerran iloisia siitä, että olemme tehneet jotain hyvää sinun vähimmille veljillesi - tietämättämme. Muista kaikkia heitä tänään, jotka huokailevat puoleesi odottaen ajallista apua vaivoihinsa. Kiitos kaikesta!

Jumala puhui pimeässä

 

Josku Jumala vie ihmistä herätyksen aikaan syvien pimeiden päivien kestäessä. Nämä varsin kurjat koettelemukset ovat aikoja, jolloin Jumala puhuu väkevästi sydämelle. Tuskan ja itkun ajat murtavat mielen, jotka johtavat parannukseen ja Kristuksen tuntemiseen. Jumalan hyvyys vetää syntistä armahtajan luo.

Tv:ssä tulee syksyn aikana sarja, jonka yhdessä jaksossa on Veli-Pekka Joki-Erkkilä kertomassa omaa kääntymistään.

https://areena.yle.fi/1-50531732
 

Tuntematon sotilas

 Eräs sairas ystäväni soittaa minulle ja esittelee itsensä aina syöpäläiseksi, koska on sairastanut tätä vaivaa jo vuosikausia vaihtelevasti. Puhelut ovat kuitenkin olleet hyvin veljellisiä ja rohkaisevia keskusteluja uskon merkityksestä ja Jeesuksen tuntemisesta arkielämässämme. Olemme rukoilleet toinen toistemme puolesta jo vuosikymmeniä ja pyrimme samaan päämäärään, Vapahtajan turviin ja Isän kotiin. Hän on eräs Jeesuksen tuntematon sotilas täällä keskuudessamme.

 

Vanhassa virressä tuntematon runoilija kertoo uskovan kulkureitin vaaroista ja tuo nuoremmille tiedoksi kokemuksellisesti, mitä on luvassa Jeesus-tiellä matkalla taivaaseen. Siinä tulevat ilmi sekä sisäiset että ulkoiset rasitteet, jotka eivät vähene matkan kestäessä:

 

Tie sinne ohdakkeinen on ja portti ahdas aivan vie alle ristin, ahdingon ja murheen, sodan, vaivan. Siellä esteet lukemattomat, suot, laaksot, mäet, kukkulat kohtaavat matkamiestä.

 

Myös paljon vihollisia on heitä vaivaamassa, saa niitä vastaan sotia suuressa ahdingossa. Synkeä korpi maailman eksyttää moneen vaaraan myrskyissä kulkiessa.

 

Myös monet murheet maalliset vaivaavat painollansa ja ruumiin tarpeet, puutokset sortavat suruillansa. Katoava maja maallinen, astia heikko, savinen myös mieltä rasittaapi.

 

Tällaisilla näkymillä Herran omat kulkevat, tuntemattoman sotilaan roolissa ties missä.

Jumalan sotaväki on aina koostunut mitä erilaisimmista ihmisistä, Hän valitsee armeijansa eri perustein kuin maailma. Ja kuitenkin Hänen uskovansa ovat sotaurhoja ”sotaurhoja, sotakelpoisia miehiä” 1.Aik.12:8. Kaikilla heillä on nimi, mutta emme tunne kaikkia heitä nimeltä. Jumala kuitenkin tuntee ja kutsuu jokaista nimeltä. Urheuden mittana olivat saavutukset ja rohkeus sodassa. Siksi heitä mitattiin suhteessa vihollisiin. ”pienin sadan, suurin tuhannen miehen veroinen” 12:14.

Uskovat ovat vaikutukseltaan tällaisia, heidän aikaansaannoksensa mitataan taivaassa Jeesuksesta ja Hänen voitostaan käsin. Yksi pieni Herran todistaja ja esirukoilija on Jumalan sotaurho, joka saa paljon tuhoa aikaan vihollisrintamassa. Jokaisen sielun pelastumisen takana on Jumalan suunnitelma, sanan todistus, elämän todistus ja rukous. Näihin Herra kutsuu ja valtuuttaa palvelijoitansa.

 

Eräs ystäväni oli seurakunnan nuoriso-ohjaaja, uskova mies ja kutsumustietoinen Kristuksen sotilas. Ei mikään kuuluisuus, mutta uskollinen palvelija kylläkin. Hän oli käytännön mies, muttei mikään kirjallinen lahjakkuus. Kirkkoneuvosto pyysi häneltä monta kertaa nuorisotyöstä kirjallista toimintasuunnitelmaa, mutta sitä ei vain kuulunut. Kirkkoherra, hänen esimiehensä, pyysi sitten ystävällisesti, että nuoriso-ohjaaja tekisi jonkinlaisen paperin muodollisesti hyväksyttäväksi. Niin ohjaaja sitten kirjoitti:

- Haluan toimia tulevana vuonna Jumalan johdatuksessa.

Kun seurakuntaneuvosto sai paperin eteensä seuraavaan istuntoonsa, se oli aivan mykistynyt. Kirkkoherra yritti pelastaa, mitä oli pelastettavissa ja kertoi ohjaajan kulkevan kylällä ja juttelevan erityisesti nuorten ihmisten kanssa uskonasioista. Vihdoin puheenjohtaja sanoi:

- Tämä on hyvä, minusta ei olisi tuollaiseen.

 

Tuntematon sotilas on asemissaan, joskus puolustaa, joskus hyökkää ja taistelu käy voimille. Vihollinen pommittaa etulinjaa eniten, Herran todistajat ja sananpalvelijat ovat kohteena. Uskova on paholaisen maalitaulu ja se vihaa kaikkia Kristukseen uskovia suunnattomasti. Tästä virsirunoilija kirjoitti:

 

Saatana heihin ampuu nuolillaan tulisilla. Langettaa heitä koettaa juonillaan kavalilla. Ei taida järki käsittää, mitenkä monta virittää hän julmaa ansaa eteen.

 

Kuin jalopeura kiljuva hän heitä kiertelee, kuin julma peto saalista nielläkseen väijyilee. Sentähden heidän sodassa, kilvoituksessa kovassa yöt, päivät täytyy olla.

 

Jos uskova rakentaa elämäänsä Kristuksen varaan, siihen sisältyvät pelastus, armo, sydän, elämä, omantunnon rauha, vapaus syyllisyydestä, sekä halu kertoa evankeliumia muille. Jeesus taas luottaa omiinsa ja uskoo heille sanomansa ja nimensä käytön ja valtakuntansa julistamisen.

Jumalan omien tulee oppia taistelemaan ja se ei toteudu muuten kuin käytännössä. ”olivat taisteluun harjaantuneita” 1.Aik.5:18. Erilaiset elämänvaiheet, ihmiset, ihmissuhteet, sairaudet ja vaikeudet opettavat uskovia luottamaan Herraa. Harjaantuminen merkitsee sitä, että on kokemusta ennen tuntemattomista ansiosta. Jumala opettaa sitä uskovaa, joka kuuntelee Häntä. Hyvä on kuunnella myös toisia uskovia ja heidän kokemuksiaan, niistä on paljon hyötyä. Hengellisistä kirjoista on paljon iloa taisteluun harjaantumisessa, etenkin elämänkerroissa on runsaasti aineistoa, jonka omaksuminen siunaa pitkään. Siellä puhuvat myöhempien aikojen Epafraat. ”Tervehdyksen lähettää teille teikäläinen Epafras, Kristuksen Jeesuksen palvelija, joka rukouksissaan aina taistelee teidän puolestanne, että te pysyisitte täydellisinä ja täysin vahvoina kaikessa, mikä on Jumalan tahto.” Kol.4:12.

 

Rukouksen merkitystä ei voi koskaan yliarvioida, sillä siinä etsitään Herraa ja Hänen apuaan. Yhteinen rukous on vielä vahvempi ase, sillä siihen yhtyvät monet ja asia on sama. ”he huusivat taistelussa Jumalan puoleen, ja hän kuuli heidän rukouksensa, koska he turvasivat Häneen” 5:22. Huuto on kovempaa kuin kuiskaus tai puhe ja osoittaa heidän suuren hätänsä ja riippuvuutensa Jumalastaan. Se on heille turvapaikka, josta virtaa taivaallista rauhaa ja luottamusta heidän elämäänsä ja tässä tapauksessa taisteluunsa.

Uskovien tulee yhteisesti sopia rukousaiheista ja –kohteista. Niitä tulee säännöllisesti kantaa Herran eteen ja taistella voittoon asti. Silloin ei riitä jokin pieni rukoushetki iltapuhteina peiton alla, kysymys on ajan varaamisesta, erottamisesta rukoukseen, keskittymistä vain siihen. Siellä otetaan yhteen henkivaltojen kanssa taivaan avaruuksissa (Ef.6.) ja tehdään mahdolliseksi se, mitä ei vielä nähdä.

 

Mutta tuntematon sotilas joutuu ahtaalle oman persoonansa kanssa, kun kaikenlaiset sisäiset taistelut ja kriisit ovat kiusaamassa. Silloin vanha ihmisluonto tulee näkyviin pelottavan voimakkaana. Tästä virsi jatkaa:

 

Myös sisällinen turmelus useimmin heitä vaivaa, ja luonnon vastahakoisuus sielulle hautaa kaivaa. Nyt kiusaa heitä epäilys, toisella kertaa ylpeys. Niin työläs heillä on taival.

 

Maailma, itserakkaus on luontoon juurtuneena. Saastainen oma hurskaus on aina vastuksena. Tuon kuorman alla kulkien he valittavat itkien pahuuttaan, turmelustaan.

 

Maailman lapset koittavat heitä estää kulkemasta, pilkaten heistä puhuvat valheita, parjausta, kiukuten, julmasti vainoten, vaivaten, syyttä soimaten ruoskivat kielellään.

 

Paavalistakin sanottiin aikoinaan vain eräs mies, tuntematon sotilas siis. Kääntymättömien mielestä hän ei ollut nimimies? "Täällä on eräs mies, jonka Feeliks on jättänyt vankeuteen; Apt.25:14. Herran tuntemattomat sotilaat ovat kautta aikojen palvelleet ilossa ja murheessa, kaikissa olosuhteissa ihmissielujen pelastumiseksi. Jonkun heistä olemme saaneet oppia tuntemaan nimeltäkin, kuten Epafraan. Mutta muitakin on ollut paljon, niin silloin kuin nytkin. Ja tämä sota on aina kaivannut juuri yhtä miestä, kulloinkin, mutta erittäinkin Jeesusta.

Jumalan ääni on usein herkkä ja hiljainen, Pyhä Henki ei tule inhimillisen voiman tavoin, vaan päinvastoin, kukistaen lihan voimaa. Siksi Hänen ääntään on niin vaikea kuulla, kun oma paha sydän syytää kovaa ääntä ympäristöön ja liha puhuu. Sinne hukkuu myöskin joku Epafras puheineen, vaikka olisi Jumalan lähettämä. Toisille hän on liian halpa kuunneltavaksi, toisille liian vähän oppinut, toisille hänen puheensa eivät ole minkään arvoisia, toiset epäilevät hänen uskoaan.

 

Oli helluntai ja kesäisen kaunis sunnuntai eräässä maalaisseurakunnassa. Pidin raamattutuntia aiheesta Jes.12. ”Te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä”. Sitä oli kuulemassa eräs ystävä, joka silloin oli terve ja elinvoimainen. Toistakymmentä vuotta myöhemmin olimme tuon ystävän kodissa seuroissa, ja hän oli kuolemansairas. Hän aloitti seurat lukemalla juuri tuon saman raamatuntekstin ja puhui sen johdosta. Hätkähdin, kun huomasin tuon yhtäläisyyden. Mutta sitten ajattelin, että nyt hän juuri tarvitsi kaiken elämän, rakkauden, uskon ja ilon, mitä tuosta sanasta Herra antoi virrata hänen kuihtuvaan olemukseensa. Myöhemmin tapasimme vielä muutaman kerran tämän ystävän kanssa ja sitten Herra vei hänet kotiin.

 

Sinä tiedät päivämme ja ne ovat sinun kirjaasi kirjoitettu jo ennen kuin niistä oli ainoakaan tullut. Ohjaa siis elämääni tässä uskossa ja opeta ammentamaan elävää vettä itselle ja toisille sinun sanastasi. Sinä Herra tunnet omasi ja olet pannut meihin Pyhän Henkesi sinetiksi, merkiksi lunastuksen päivään saakka. Varusta meitä siihen asti pyhään sotaan ihmissielujen pelastamiseen.

Kuule sinun uskovasi, virsirunoilijan, tuntemattoman sotilaan rukous:

 

Anna anteeksi, Jeesus, syntimme kuin suuret, raskaat ovat. Puhdista saastaisuutemme, Lääkitse sielun haavat! Sun kuvasi meissä uudista ja kallis armosi kirkasta, Lyö maahan viholliset!

 

Tee lujaksi heikko uskomme! Laaksossa kiusausten älä sammua anna toivomme helteissä koetusten! Auta rakkauttasi tuntemaan ja askeleitasi seuraamaan. Kanssamme kulje, Jeesus!

 

Kun, Jeesus, kuljet kanssamme olemme pelottomat, hyläten kaiken omamme turvissasi murheettomat. Pois jääkööt omat toimemme. — Itsemme sulle annamme — Pois omat tuet, sauvat!

 

Hädän hetkellä huuda avuksesi Jeesusta

 https://www.tv7.fi/arkki/kulmakivi/lauri-hallikainen-kavin-helvetin-portilla_p80827/

 

Räjähdysonnettomuuden uhri Lauri Hallikainen:

Pelkäsin henkiin jäämistä

Kävin kuoleman rajan takana ja minulle oli valtava pettymys, kun jouduin tulemaan takaisin.Moni pelkää kuolemaa, kirkkaan valon ja lämmön ympäröimänä minä pelkäsin henkiin jäämistä, sotaharjoituksissa loukkaantunut Lauri Hallikainen sanoo.

 

Kovista kokemuksistaan huolimattaHallikaisella on huumori herkässä. Hänon hyväntuulinen pohdiskelija, joka asettelee sanansa tarkasti. Kolmetoista vuotta sitten (huom. v.1995) Lauri oli yhdeksäntoistavuotias ja suorittamassa asevelvollisuuttaan. Rovajärven sotaharjoituksissa hän oli raskaan kranaatinheittimen lataaja, kun sattui inhimillinen erehdys.Yhtäkkiä näin kirkkaan välähdyksen ja kuulin terävän räsähdystä muistuttavan äänen. Sen jälkeen näin elämäni kuin filminauhalta pikakelauksena. Sitten jokin suunnattoman paha voima alkoi vetää minua puoleensa. Samalla tunsin, etten ollut omassa ruumiissani, vaan sen ulkopuolella. Hätäännyin hirveästi ja minut valtasi pakokauhu ja pelko siitä, mihin olen menossa. Muistin vanhempieni neuvon: Hädän hetkellä huuda avuksesi Jeesusta. Tartuin tähän toivoon kuin hukkuva pelastusrenkaaseen. Heti kun olin sanonut Jeesuksen nimen, minut ympäröi valtava kirkkaus ja rauhallinen, hyväolo. Sitä tunnetta ei pysty mitenkään kuvailemaan. Mitään vastaavaa en ole kokenut maallisen elämäni aikana. Kirkas hahmo odotti rajan takana. Kun paha oli päästänyt otteensa minusta, näin edessäni vasemmalla hyvin kirkkaan hahmon. Hahmo sädehti ja valaisi niin kirkkaana, etten erottanut yksityiskohtia. Mitenkä kuvaisin sitä valoa, Lauri miettii ja on hetken hiljaa.Vaikka se oli valtavan kirkas, se ei häikäissyt eikä jättänyt varjoja. Sen lisäksi se oli lämmin ja minusta tuntui aivan kuin kokemani hyvä olisi tulvinut tästä kirkkauden lähteestä. Hahmon oikealla puolella näin suuret, kallioonhakatut kirjaimet “Jeesus”. Tekstin alapuolella huomasin kaksi hahmoa, jotka heti tunnistin neljän vuoden ikäisenä kuolleeksi Eero-veljekseni ja kaksikymmentävuotiaana menehtyneeksi Elli-sisarekseni. Heillä ei ollut fyysistä olemusta, vaan paljon kauniimpi ylösnousemusruumis. He olivat aivan kuin enkelihahmoja ja heistä loisti täydellinen onni. Näin heti, että heidän oli hyvä olla. Pian tämän jälkeen minut palautettiin takaisin tähän maailmaan. Tulin osittain tajuihini ja jotenkin kaukaisesti ymmärsin, että olin joutunut vakavaan onnettomuuteen. Käteni olivat aivan puutuneet enkä pystynyt liikuttamaan niitä. Joka puolella oli pimeää, vaikka tiesin, että silmäni ovat auki. Kuulin ja tunsin, että minua yritetään auttaa, mutta siitä huolimatta hätäännyin. Halusin takaisin siihen hyvään, josta minut oli palautettu. En pelännyt kuolemaa, vaan henkiin jäämistä. Harva ihminen saa nähdä taivaan. Lauri ei tiedä, kuinka paljon aikaa kului ennen kuin hänet saatiin siirretyksi Rovajärven maastosta Rovaniemen keskussairaalaan. Joka tapauksessa tuskat olivat tuona aikana niin kovat, että niiden muisteleminenkin näyttää tekevän kipeää. Jossain vaiheessa sain kipulääkettä ja ambulanssissa vajosin tajuttomuuteen. Sairaalassa minulle tehtiin neljätoista tuntia kestänyt leikkaus. Paljon ei kuitenkaan ollut tehtävissä. Kasvojeni ja käsieni lähellä räjähtänyt kranaatti oli vienyt näköni ja melkein kaikki sormeni. Lauri oli sairaalassa yhteen menoon puoli vuotta. Sen jälkeen hän oli hoidettavana lyhempiä jaksoja niin, että onnettomuuden aiheuttamaa sairaalassaoloa kertyi kaikkiaan kaksi vuotta. Sinä aikana hänelle tehtiin kaksikymmentäkaksi leikkausta. Tiedän, että maallisen mittarin mukaan minun pitäisi olla hyvin katkera ja vihainen, mutta en ole. En myöskään syytä ketään. Onnettomuus johtui inhimillisestä erehdyksestä, ei ampuja tahallaan laukaissut kranaattia sillä hetkellä, kun olin lataamassa uutta. Olen onnellinen, että olen saanut elää näin rikkaan elämän. vain harva ihminen saa elämänsä aikana kokea taivaan kirkkauden. Sen rinnalla sokeus ja vammaisuus eivät ole suuria murheita. Se, mitä minulle näytettiin, on jo kolmentoista vuoden ajan ollut minulle valtava voiman lähde. Kokemus rajan takana käymisestä ja Kristuksen kohtaaminen siellä ovat kaiken yläpuolella. Olen kiitollinen vanhemmilleni kristillisestä kasvatuksesta ja niistä neuvoista, joita olen lapsena saanut. Arvokkain perintö, jonka vanhemmat voivat antaa lapsilleen, on opettaa heidät turvautumaan Jumalaan ja tuntemaan Jeesus, johon voi turvautua, olivatpa murheet pieniä tai suuria. Ilman vanhempieni neuvoja en olisi osannut huutaa hädässäni avuksi Herraani. Se mitä koin ja näin heti onnettomuuden jälkeen ei ole mitään mielikuvituksen tuotetta. Tiedän varmasti, että olen saanut tuntea esimakua taivaan ihanuudesta, Lauri Hallikainen sanoo.

                                                              Teksti: Olli Karhi Sana-lehdessä 21.6.1995

OLEN KAUKAA, HERRA, KATSELLUT SINUN VALTAISTUINTASI.

 

C.W.WEBER kirjoitti kirjan VALON LAPSI, joka on erään varhain nukkuneen tytön Lydia Weberin elämäntarina. Sen on suomentanut ADA OJALA ja kustantanut K. J. GUMMERUS OY 1930

- siinä Lydia kirjoittaa:

OLEN KAUKAA, HERRA, KATSELLUT SINUN VALTAISTUINTASI.

- Anna minulle suuressa armossasi täydellinen anteeksiantamuksesi. Silloin huomasin, että Hän antoi minulle anteeksi. Ja silloin osasin myös iloiten luetella kaikki nimet, jotka tunsin, ja taisin sydämellisesti rukoilla heidän puolestaan. Tämä kaikki tapahtui, jotta seisoisin Hänen edessään vapaana ja puhtaana. Oi, Hän on pyhä, sen tunsin selvästi. Miten hyvin puhdistettu pitäisikään minun olla; muuten en voi Häntä palvella; mutta sitten täytyykin olla hänen käytettävänään. Hän on siinä tarkka. Me arvioimme niin helposti Jumalan pyhyyden liian vähäiseksi. Hänen sanassaan luetaan: 'Ei taivaskaan ole puhdas Hänelle. Kuka siis voi kestää Hänen edessään?'

Kun olin varma, että olin saanut täydellisen anteeksiannon, voin rukoilla: - Anna minulle kaikkea mitä tarvitsen Sinun palveluksessasi, irroita minut kaikesta, mikä kuuluu tähän aikaan ja suo aina katseeni olla Sinuun kiinnitettynä! En voinut silloin sanoa: tahdon tulla lähetyssaarnaajaksi. Mutta saatoin kyllä sanoa: - tässä olen, Herrani; vihkiydyn Sinulle; mihin? Sen sinä tiedät!. Minä sanoin Hänelle: - Käytä minua niinkuin tahdot, voit tehdä kanssani mitä haluat.

Kun se oli tapahtunut, olisin mielelläni noussut ylös, mutta kun minulla oli lievä influenssa, täytyi minun jäädä vuoteeseen. Ajattelin sitä, miten elämäni nyt ainiaaksi oli vihitty Vapahtajalle. Tästä lähtien kuulun Hänelle vielä täydellisemmin. Se on muuttava elämäni ja määräävä päätökseni, ajattelin.

Kun siinä makasin rukoillen, avautui taivas ylitseni ja huone täyttyi sen valolla. Tämä tapahtui hereillä ollessani. Olihan vielä päivä. Näin useita kuvia, toisen toisensa jälkeen. Kun joku niistä ikäänkuin tarttui minun käteeni, johdatti se minut kaikkiin muihinkin. Minulle näytettiin neljä piiriä:

Ensimmäinen piiri

oli pieni, epämiellyttävä. Pelkäsi astua sisään, kun näki, että se on niin ahdas, ettei sinne voi ottaa mitään mukaansa.  Se oli ainoastaan kuin pimeä porttikäytävä.

Joka sitä lähestyi, huomasi Jumalan pyhän läsnäolon. Pitikö minun tavata Jumala? Hänen edessään en voi seistä. Minä tunsin niin kipeästi ja sain sen myös kokea, että olin syntinen ihminen.

Kaikki, jotka olivat minun mukanani, joutuivat sisälliseen hätään. Tämänkö läpi minun täytyy kulkea, tullakseni autuaaksi? Minä tahdon tulla autuaaksi, mutta en voi näin nöyryytettynä ja melkein alastonna astua Jumalan eteen. Eikö ole mitään muuta mahdollisuutta?

Monta enkeliä, hyviä ja pahoja, koetti päästä määräämään, mitä tekisimme.

Oli paljon sieluja, jotka taistelivat, mutta kääntyivät kuitenkin lopulta takaisin. Se maksoi liian paljon. Herra Jeesus sanoo: moni tahtoo päästä sisälle, mutta ei voi, koska he eivät täydellä todella pyri tänne.

Mutta sen, joka päätti antaa Jumalalle kunnian, täytyi aivan yksin, jokaisen erikseen, kulkea tämän piirin läpi. Sen jälkeen näin

Toisen piirin.

Se oli isompi ja valoisampi. Joka siihen astui, joutui Jumalan valoon, jossa pelästyi itseään. Kun minä jouduin sinne, tulin mustaksi kuin neekeri, kuin alaston, musta syntinen, jossa kaikki on sairasta ja kelvotonta. En voinut itseäni auttaa. Seisoin siinä aivan avuttomana ja kadotettuna.

Tulin vakuutetuksi siitä, että minun täytyi tulla perinpohjin uudistetuksi, kaikkien jäsenteni täytyi uudistua. Sillä ei mikään, joka meistä lähtee, kelpaa taivaaseen. Ja kuitenkin täytyi meidän päästä sinne. Jumala tahtoi niin. Sen vuoksi näkevät pyhät enkelit meistä vaivaa, että pääsisimme Jumalan kunniaan.

Tämän piirin läheisyydessä näin syvän kuilun ja tulisen taistelun; täällä työskentelivät pimeät henget, vietelläkseen keitä vain taisivat. Sen yli, joka ei irtautunut synnistä, sai saatana suuren vallan, kunnes lopulta syvyys hänet nieli. Miten osaisin minä välttää vaaran? Minä en saanut panna mitään esteeksi Jumalan työlle minussa. Se tapahtuu niin helposti. Minä rukoilin Jumalaa: - Älä säästä minua. Anna minun löytää armo! Ota minut sellaisena kuin olen. Tiedäthän, että tahdon nähdä Sinut ja Sinun kunniasi!

Silloin näytti enkeli minulle kirkkaan virran, johon minun piti sukeltaa. Ja kun jälleen tulin pinnalle, olin uudistettu ja valkea. En enää nähnyt syntisiä jäseniäni, olin nyt kokonaan Hänen omansa, olin Häneen sidottuna ainiaaksi. Hengitin keventynein mielin, iloitsin suuresti ja näin, että taivaassakin iloittiin minun kanssani. Paljon enkeleitä ympäröi minut ja heidän kasvonsa loistivat ilosta, kun he veivät minut

Kolmanteen piiriin.

Siellä oli hyvin valoisaa ja valo tuli yhä kirkkaammaksi. Tuntui niin hyvältä, kestetyn taistelun jälkeen, olla tässä valossa. Olin kasvanut ja uudistunut. Olin kyllä valkoinen, mutta tässä valossa näytin likaisenvalkoiselta, enkä siis vielä ollut valmis seisomaan Jumalan istuimen edessä. Mutta tunsin pyhityksen voimien liikkuvan, ja sen pyhitystyön, minkä Jumalan Henki minussa suoritti, täytyi minun sallia tapahtuvan ja käyttää sitä hyväkseni. Joka sisäisen olemuksensa puolesta ei kuulu taivaaseen, ei voi tätä kestää. Pyhä Henki tahtoo tehdä enemmän kuin vain saattaa meidät kääntymykseen, se tahtoo pyhittää meidät läpikotaisin. Jumala ei tahdo vastaanottaa meitä likaisenvalkoisina, meidän täytyy tulla valkoisemmiksi kuin lumi. Tämän painoi Jumala syvälle mieleeni, kun näin

Neljännen piirin.

Kuka voi kertoa mitä täällä sain nähdä? Miten avara ja vapaa ja ihana olikaan tämä paikka, ja miten paljon autuaita! Niitä tuli tänne yhä enemmän. Silloin ajattelin: missähän on tilaakaan näin monelle?

Ja minä huomasin, että kuta suuremmaksi heidän lukunsa kasvoi, sitä enemmän tuli myöskin tilaa; se venyi ja laajeni jokaista varten aivan kuin olisi koko ihanuus, jossa olimme, kuulunut yksin vain tälle yhdelle.

Täällä oli sanomaton, ihana ilo. Tuli pakostakin mieleen: mitäpä tietää meidän kurja maamme siitä, mikä todella on iloa. Tämä piiri oli Jumalan asunto ja autuaitten olinpaikka. Heidän kaikkien täytyi lähestyä valkoista istuinta, jolla Jumala, Isä, istui ja Jeesus hänen oikealla puolellansa. On mahdoton kuvata, miten hyvä sielullamme oli olla tässä Jumalan läheisyydessä.

Tämä piiri ei ollut valkea, ei lumivalkoinen — maan päällä ei ole mitään niin valkoista kuin se. Siellä oli kaikki hohtavan kirkasta, yksinomaan valoa, joka lähti Karitsan istuimesta ja läpitunki kaiken. Olimme puetut kirkkaisiin, valkoisiin vaatteisiin tässä riemuitsevan palvomisen ja autuaallisen taivaanilon paikassa. Miten pyhä olikaan tämä paikka! Kaikki oli tässä pyhää, yhtä pyhää kuin Jumala itse. Mutta Jumalan pyhyys ei enää vaikuttanut meihin masentavasti eikä peloittavasti. Tämä ihanuus teki vain niin sanomattoman hyvää sielullemme.

Minä näin Vapahtajan loistavan voiman ja arvelin, olikohan sillä kaikkialla niin suuri vaikutus kuin täällä? Rupesin kulkemaan ympäri piiriä (vaikka kaikilla autuailla olikin oma paikkansa, saattoivat he kuitenkin liikkua vapaasti kaikkialla.) ja katso, Jeesuksen kirkkaudella oli kaikkialla sama voima. Oli, kuin Hänen majesteetistaan olisi virrannut kuuma hehku. Mutta tämä kaikki oli vain Hänen säteilevää rakkauttaan.

Hän istui Jumalan oikealla puolella, maailman Lunastaja, Jumalan Karitsa, joka kunniassaan oli kaikkia muita kirkkaampi. Hänen silmiinsä oli minun nyt lupa katsoa.

Oi, sitä anteeksiantavaa rakkautta, sitä ylhäisyyttä, mikä loisti Hänen silmistään! En tiedä miten puhuisin noista silmistä: ne vetivät puoleensa vastustamattomasti . . . - Sinä autuaaksi tekijä, Sinä olet välittäjänä Jumalan ja ihmisten kesken. Hänen puoleensa tunsi itsensä vedetyksi, niin että unohti, miten pyhä Hän oli. Hänen luonaan tunsi itsensä niin vapaaksi. - Sinä olet syntisten Lunastaja, joka meille avasit taivaan.

Kun näin Hänet tällaisena, jouduin vallan tolaltani. Minun täytyi unohtaa, että Hän istui Jumalan oikealla puolella, täytyi astua Hänen eteensä, polvistua Hänen eteensä ja sanoa Hänelle: - Herra Jeesus, Sinun on ansio siitä, että minä olen täällä, että saan nähdä tällaista ihanuutta.

Silloin nosti Hän minut hellästi ylös aivan kuin olisi tahtonut sanoa: - Kaikki on hyvin. En enää voinut pidättää kyyneleitäni. Kiitollisuus minut, syntisen, sai itkemään. Niin, äiti, senhän ymmärrät! Tunsin suurta velvoitusta ikuisesti Häntä kiittää, Häntä ylistää ja yhdyin nyt autuaitten kiitokseen, hallelujaan: - Kunnia ja kiitos Sinulle, Jumalamme, ja Karitsalle! Kaikki tämä oli niin pyhää, niin ihmeellistä.

Olin kuten maan päällä sanotaan, taivaassa. Tämän jälkeen otettiin minulta kaikki tämä ihanuus pois. Minä kysyin: - Herra, mitä tahdot tällä minulle ilmoittaa? Tunsin niin selvästi, että se jotakin merkitsi. Kun makasin miettien vuoteellani, kuulin äänen sanovan: - Tämän olet nähnyt, nyt saat myös tietää kotimatkastasi.

Siihen ilmestyivät valkoiset vaunut. Liitelin ylös maasta, joka laajana piirinä hävisi altamme. Ilmapiirissä, jossa saatana ja hänen henkensä hallitsivat, huomasin olevani nopeiden, villien ratsastajien ympäröimänä. Heitä suututti, että olin niin hyvin suojattuna. He tunkeilivat riehuen ympärilläni: en saisi matkustaa taivaaseen. Mutta vaikka heitä oli niin paljon, eivät he kuitenkaan voineet kovasta vihastaan huolimatta ottaa minua. Minähän olin Jumalan pyhiinvaeltaja — ja kiiruhdin kohti autuaallista kotia. - Ei kukaan voi heitä riistää minun kädestäni. Tunsin itseni niin turvatuksi Jumalan rakkaudessa, joka minua kantoi. Alapuolellani oli nyt maa kaikkine taisteluineen ja tuskineen. Sydän löi aina voimakkaammin, kunnes tulin sinne ylös, missä minua riemulla tervehdittiin kirkkaudessa, joka jo aikaisemmin oli minulle näytetty.

- Iloitsen siitä, että sain koko yön olla yksin. Minun täytyi pysyä hiljaa rukouksessa tämän ylen voimakkaan vaikutelman vuoksi ja minä tiesin; Jumala on läsnä, rukoile Häntä, sieluni, ja ylistä Herraa, joka on valmistanut sellaisen ihanuuden niille, jotka Häntä rakastavat.

 

 

Mielenmuutoksia

 Eräässä kodissa tapahtui, että Jumala tuli perheen pojan elämään yllättäen ja väkevästi, niin että poika tuli uskoon ja alkoi todistaa Jeesuksesta. Perheessä syntyi ristiriitaa ja isä ja äiti eivät ymmärtäneet lapsensa uutta elämän valintaa lainkaan. Keskustelut olivat kärjistyneitä ja paikalleen juuttuneita pyrkimyksiä korjata tilannetta. Mutta poika ei halunnut muuttua enää omaan vanhaan elämäänsä maailmassa, eivätkä vanhemmat olleet kiinnostuneet nuorukaisen näkemyksistä. Tilanne oli pitkään patti. Poika sai tukea isoäidistään, joka tuli myös näihin aikoihin uskoon. Yhdessä he lukivat sanaa, veisasivat ja rukoilivat. Mutta Jumala teki työtä myös vanhempien sydämissä, vastarinta alkoi murtua ja pikku hiljaa vanhemmat sulattivat pojan valintaa. Heillekin tuli etsikkoaika, mutta siihen kului parikymmentä vuotta. Aikanaan äiti sairastui kuolemantautiin ja vaivoissa ollessaan luki Raamattua, hengellisiä kirjoja ja kuunteli virsiä. Vähän ennen kuolemaansa hän sanoi haluavansa mennä siihen taivaaseen, johon hänen poikansa on menossa ja uskoa samaan Vapahtajaan, Herraan Jeesukseen, joka oli pelastanut hänen poikansa. Se oli meidän perhe ja minä olin se poika.

 

Mielenmuuttuminen on joskus hidas tilanne, jossa sielu soutaa ja huopaa sinne ja tänne. Epävarmuus ja ristiriitaiset ajatukset viskelevät ihmistä milloin veteen milloin tuleen. Toisten sanomiset ja yleinen mielipide retuuttavat mieltä. Ihmiset ajattelevat normaalisti onnellista tulevaisuutta, koulutustaan, tulevaisuuttaan, työpaikkaa, puolisoa, perhettä, kotia, harrastuksia. Nousujohteinen elämä on ihanne ja päämäärä. Meille sanotaan Raamatussa karvas totuus, joka koskee jokaista ihmistä. Me olemme väärällä tiellä, olemme hukassa, eksyksissä, kadotuksen tien kulkijoita, pahan palvelijoita, itsekeskeisiä. Jes.53:6 "Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme." Kun tämä asia selviää ihmiselle, alkaa parannuksen myötä Jumalan koulun alaluokka…. sitten tulee Jumalan koulu, suunnitelma, johdatus, varjelus….

 

Kun olin tullut uskoon, eräs mies tuli ja kertoi, kuinka hän oli rukoillut puolestani. Se oli yllättävää, enhän tuntenut yhtään uskovaa suvustani enkä lähipiiristäni, työkavereistani tai naapureista. Joku oli saanut sydämelleen puhua minusta Jumalalle, joku murehti minun pelastumisestani, enkä tiennyt siitä mitään. Ja Jumala vastasi rukouksiin, sain etsikkoajan, Herra alkoi väkevästi kutsua minua maailmasta yhteyteensä. Vastarinnan jälkeen taivuin ja tulin mielenmuutokseen kuten tuo esirukoileva ystävänikin oli aiemmin tullut. Minä pelastuin. Myöhemmin kuulin monta ihmeellistä tarinaa siitä, miten ihmiset olivat löytäneet Jeesuksen Raamatun sanan, henkilökohtaisen todistuksen, hengellisen kirjan, radiolähetyksen, unen tai ilmestyksen kautta. Se oli kaikki minulle ihan uutta ja ihmeellistä. Olimme kohdanneet kaikki elävän Jumalan ja tulleet hänen kutsuminaan osalliseksi Kristuksesta. Ventovieraat ihmiset olivat nyt veljiä ja sisaria Jeesuksen suuressa perheessä.

 

Saksan Herrnhutiin (Herran suojapaikka) syntyi 1700 luvulla vainoa paenneitten kristittyjen suojapaikka kreivi Zinzerdorfin vaikutuksesta. Sitä alettiin kutsumaan Veljesseurakunnaksi, joka aloitti myöskin lähetystyön ulkomailla lähettämällä tavallisia maallikkoja kaksittain eri kentille. Toiminta oli yhteiskristillistä, jossa Raamatulla, rukouksella ja yhteislaululla oli suuri rooli. Aamurukouksiin kokoonnuttiin kello viideltä ja tuntirukouksia, joita pidettiin ympäri vuorokauden rukousvartiona jaettiin jaksamisen mukaan. Jos ei jaksanut rukoilla tuntia, saattoi uskova vuorollaan laulaa kiitos- ja ylistyslauluja. Kerran kuussa lauantai pyhitettiin ystäväkirjeiden lukemiseen, joita saattoi tulla jopa 100 kappaletta päivässä eri maista. Herrnhutissa pidettiin rakkaudenaterioita, joihin kokoonnuttiin syömään nyyttikestiperiaatteella jonkin ilonaiheen takia. Siellä syntyi 1731 Päivän Tunnussana kirjanen, jolla haluttiin innostaa uskovia lukemaan Raamattua. Nykyään sitä painetaan 50 kielellä. Suomessa sitä on julkaistu vuodesta yli 100 vuotta. Tämä kaikki siitä syystä, että ihmisiä tuli runsaasti mielenmuutokseen ja sitä myöten Jeesuksen seuraajiksi.

 

Olen joutunut monta kertaa elämässäni muuttamaan suunnitelmiani vasten tahtoani. Ennen uskoon tuloani se oli harvinaisempaa, mutta Jeesuksen seuraajana tätä on tullut harjoiteltua ilman menestystä. Kun on varma tiestä ja näkymät ovat selkeitä, niin suksi luistaa ja alamäki kiidättää vaikka minne. Mutta myös mutkat, myrskyt, pimeät laaksot, kuoleman varjot, paholaisen hyökkäykset, kampitukset ja kaatumiset kuuluvat asiaan. Tämä on ristintie, Jeesuksen tie, uskontie, taivaantie.

Olen huomannut, että monet uskonystäväni ovat joutuneet myös elämänsä kriisiin, kun on pitänyt muuttaa harkittua ja sovittua ohjelmaansa, omia suunnitelmiaan? Sitä sanotaan johdatukseksi. Mutta johdatus ei maistu hyvälle, se on karvas lääke, jota ottaa vain pakosta ja lääkärin määräyksestä. Joskus se muutos onkin tarkoitettu jotakin aivan toista hyödyttämään. Niin kävi Luuk.10. kun kolme miestä oli matkalla Jerikon tiellä. Siellä heitä kohtasi pahasti turpiinsa saanut surkimus, joka oli jätetty tien poskeen virumaan ja kuolemaan. Kaksi ensimmäistä miestä eivät olleet valmiit muuttamaan suunnitelmiaan ja vedoten lakihurskauteensa he kulkivat sujuvasti kaverin ohi. Mutta kolmas mies, jota juutalaiset eivät pitäneet missään arvossa syntyperänsä tähden, muutti ohjelmansa ja auttoi kurjan kulkijan takaisin elämään.

Jeesus oli saanut Isältään suuren pelastustehtävän koko maailman edestä, mutta hänellä oli 15 - 30 min. aikaa lapsille, sokealle Bartimeukselle, halvatulle, kuuromykälle, valehtelijalle, varkaalle ja avionrikkojalle – vaikuttaakseen heissä mielenmuutoksen.

 

Kristillisyys on vastakohtien uskonto, jota uskova joutuu opettelemaan koko ikänsä. Olemme synnynnäisesti kilpailijoita, kiusaajia ja taistelijoita, jotka pärjäävät vain toisten kustannuksella. Luonnollinen ihmisyys on perusitsekästä, vain itseään ajattelevaa. Moraalimme on olematonta ja kuljemme ketunhäntä kainalossa vielä uskovinakin. Esitämme uskovaa, mutta olemme fariseuksia. Hurskastelemme, mutta se on vain kristillissävytteistä teatteria ilman Pyhää Henkeä.

Kun sitten uskova yrittää arvioida omaa tilaansa, se on vaikeaa, koska olemme puolueellisia. Mutta ulkopuoliset asiat ovat hyvä peili tässä lajissa. Kun kysymme ja kuuntelemme, mitä meistä sanotaan, mitä muut ovat mieltä, niin vaikenemme. Uskovan suuri koetus on aina muutos, kaikenlainen muutos vakiintuneeseen menoon ja suunnitelmiin, käytäntöön ja perinteeseen. Muutos on jotakin uutta, tuntematonta, koettelematonta, salattua, pelottavaa.

Daavid nostettiin vaatimattomasta lammaspaimenesta Israelin kuninkaaksi ja tulevan Messiaan esikuvaksi ja sukulaiseksi. Tähän kuljettiin monien vaikeuksien ja virheiden kautta. Daavid oli armoitettu virsirunoilija, joka kirjoitti lauluja profeetallisessa hengessä seurakunnan rakennukseksi. Toiset olivat ylistystä, toiset syvää ahdistusta heijastelevia, toiset synnin tunnustamista, toiset ylitsepursuavaa kiitollisuutta. Tämä Goljatin voittanut, Saulin vainosta läpi käynyt, taisteluista, ihmissuhderistiriidoista ja synneistään selvinnyt Herran palvelija esitti kuitenkin nöyrän pyynnön kuin avuton heikko lammas: "Minä olen eksyksissä kuin kadonnut lammas; etsi palvelijaasi, sillä minä en unhota sinun käskyjäsi." Ps.119:176.

 

Kun vahvasta tulee heikko, kun onnistuneesta tulee epäonnistunut, kun älykkäästä tulee tyhmä, kun suositusta tulee yksinäinen, tapahtuu hengellisessä elämässä vallankumous. Silloin vanha ihminen joutuu väistymään ja Kristus tulee Herraksi. Tämä vaikea itselleen kuolemisen kausi on uskovalle jatkuvan taistelun tanner. Liha sotii henkeä vastaan ja päinvastoin. Uskova on ihmeissään, kun tämä on arkista todellisuutta hänen elämässään. Hän on kiinni Kristus-viinipuussa oksana ja siksi hän tutkii juuriaan ja hedelmiään. Mutta voi ei, juurtuminen on vielä vaiheissaan ja hedelmistä ei ole tietoakaan? Miten voi siis kelvata tällaisena Jumalalle, miten Herra voi rakastaa tällaista, miten kykenee palvelemaan pieni ihminen suurta Jumalaa. Missä ovat voitot, kun kalenteri näyttää menneisyydestä vain tappioiden saraketta? Olisiko aika ja syy muuttaa ohjelmaa? Olisiko aika rukoillen etsiä Herran kasvoja? Kun oma nimi joutuu tallattavaksi, on siinä uskovallekin kestämistä. ”Autuaita olette te, kun ihmiset vihaavat teitä ja erottavat teidät yhteydestään ja herjaavat teitä ja pyyhkivät pois teidän nimenne ikäänkuin jonkin pahan - Ihmisen Pojan tähden.” Luuk.6:22.

 

Ikääntyminen tuo tullessaan muutoksia, joista ei voi edes kuvitella nuoruuden reippaina vuosina. Moni eläkkeelle jäänyt kokee tarpeettomuutta, kun ei ole työelämässä enää. Nuorena miehenä kävin työmatkalla Kemissä ja vierailin erään päivänä yhden lesken kotona ruokailemassa. Tämä kertoi miehensä jääneen tehtaasta eläkkeelle ja sitten oli istunut keittiön pöydän ääressä vuoden verran vain katsellen kadulle, kun muut menivät töihin. Sitten hän oli hirttänyt itsensä. Muistin menetys on myös vakava vaiva ja samaan sarjaan kuluu voimien uupuminen. Pää tietää ehkä vielä, mitä pitäisi punnertaa, mutta kroppa ei toimi samoin. Uskova voi kuitenkin nähdä Herran siunauksen elämässään: "Monelle minä olen kuin kummitus, mutta sinä olet minun vahva suojani. Minun suuni on täynnä sinun kiitostasi, täynnä sinun ylistystäsi kaiken päivää." Ps.71:7-8. Kiitollinen mieli auttaa arjen ahdistuksissa, yksinäisinä hetkinä ja muiden arvosteluissa. Jumalan sanan rikkaassa ilmoituksessa uskova siirtyy Jumalan valtakunnan lupausten ihmeelliseen maailmaan, joka on Jeesuksen uskon ja rakkauden näkymätöntä todellisuutta. Joskus kuitenkin epäilyksen aallot pyrkivät kaatamaan kilvoittelijan kotimatkalla. Siksi hän rukoilee: "Älä heitä minua pois minun vanhalla iälläni, älä hylkää minua, kun voimani loppuu. Älä, Jumala, minua hylkää vanhaksi ja harmaaksi tultuani, niin minä julistan sinun käsivartesi voimaa nousevalle polvelle, sinun väkevyyttäsi kaikille vielä tuleville. Ps.71:9,18. On kerrottavaa, on uutisia taivaasta, on uskonsanomaa, rohkaisevaa todistusta Vapahtajasta, joka ottaa luoksensa syntisiä.

 

Herra, sinä saat aikaan mielenmuutoksen ihmissielussa. Mutta kuinka paljon ihminen pistääkään hanttiin ennen sitä, kuinka paljon joudutkaan näkemään vaivaa taivuttaaksesi ihmisen tahtosi tielle. Uskovina tarvitsemme, Jeesus sinun apuasi aina ja kaikkialla, joka päivä. Joskus, Herra, ajattelen, että nämä myöhemmät mielenmuutokset ovat vielä tuskaisempia kuin alussa? Rukoilen sinun rauhaasi niihin tilanteisiin, kun taistelut ovat kuumimpia sisimmässä näkymättömissä, yksinäisyydessä. Ole kanssani, kun joudun luopumaan itsemäärämisoikeuksistani Jumalan valtakunnan hyväksi.

Avoimena Jeesukselle

Ex-muslimi tiimeineen levittää Jerusalemissa evankeliumia muslimien keskuuteen – toivo säteilee aina Gazaan asti

https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/ex-muslimi-tiimeineen-levittaa-jerusalemissa-evankeliumia-muslimien-keskuuteen-toivo-sateilee-aina-gazaan-asti/