1. Onko kukaan tääll', joka itkee niinkuin Maria?
Jeesus nyt voi sinut pelastaa.
Kiitos, kiitos, kiitos, hallelujaa!
Kaikkia nyt Luojamme armahtaa.
2.Onko kukaan tääll', joka epäilee kuin Tuomas ?
Jeesus nyt voi sinut pelastaa.
3.Onko kukaan tääll', joka rauhaa tarvitseepi ?
Jeesus nyt voi sinut pelastaa.
4.Onko kukaan tääll', joka väsynyt on syntiin ?
Jeesus nyt voi sinut pelastaa.
5.Onko kukaan tääll' joka tahtoo pelastua?
Ostimme vaimoni kanssa talon Viialassa 1983. Se oli vanha hirsitalo rakennettu 30-luvulla. Rostin perikunta myi talon meille halvalla. Talo oli pitkään seissyt kylmänä ja vaati suuren remontin ennen kuin saatoimme asettua siihen kodiksi. Olimme kolmannet uskovat järjestyksessä taloa asuttamassa. Siunattu paikka siis. Myöhemmin luin eräästä kirjasta Rostin pariskunnan todistuksen ja tällainen se oli:
KARILAS — TIILIKAINEN - KUIN KUVASTIMESTA - KUVA JA SANA - 1950
Karjalan siirtolaisten uudet kodit ovat rakennetut eri puolille
Suomea. Sotavuosien tuska on painunut johonkin hyvin syvälle niiden
asukkaiden sisimpään. Hymy kohtaa jälleen kynnyksen yli astuvan
vieraan. Saimme Viialassa pistäytyä eräässä tällaisessa
kodissa, kodissa, jossa ilokin nousee syvältä.
Isäntämme, sähkötyömies Tauno Rosti ja hänen vaimonsa Maija ovat kotoisin Harlusta, jossa edellinen oli Wärtsilä-yhtymässä 20 vuotta koneenhoitajana. Nykyisin hän työskentelee Viialan faneeritehtaassa korjaamon puolella.
Viialan seurakunnassa on vilkasta hengellistä elämää. Sen keskuksena on äskettäin valmistunut kirkko, jonka alttaritaulu jo on sanaton saarna. Se ei niinkään viritä katsojan mieltä ylevään hartauteen, pikemmin tekee hänelle selväksi sen henkivaltojen taistelun, jonka keskellä suuren tehdaspaikkakunnan asukas elää. Mutta arjen keskellä Jeesus Kristus toimii.
Viialan kirkossa on löytänyt paikkansa myöskin haastateltavamme. Hän kertoo iloitsevansa erityisesti seurakunnan keskuudessa toimivasta miesten Raamattupiiristä. Saamme aiheen kysyä, miten hän on löytänyt tiensä tämänlaisten »harrastusten» piiriin.
— Se on pitkä
juttu, veli Rosti vastaa lisäten:
— Mutta samalla se
on todistus Jumalan pitkämielisyydestä syntistä miestä kohtaan.
— Meitä jäi viisi lasta varhain isästämme orvoiksi. Itse olin vasta kuudennella vuodella, kun isäni kuoli; Ennen kuolemaansa hän pyysi meidät kaikki vuoteensa ääreen. Oli helatorstai. En muista muuta hänen puheestaan kuin ne sanat, jotka hän minua osoittaen lausui: »Tuo poika se painaa monta kilometriä.» Kuumeessa kun hän oli, sekaantuivat mitat ja painot hänen mielessään! Äitini selitti myöhemmin, mitä isäni oli tarkoittanut. Hän oli arvannut, että minusta tulisi äidille raskas taakka. Sillä äitini oli rukoileva äiti ja maailma vei minut kokonaan.
— Kuusitoistavuotiaasta saakka viinapullo tuli minulle hyvin tuttavaksi. Parinkymmenen iässä aloin käsittää, ettei tällainen meno kauan vetele. Päätin yhä uudelleen ja uudelleen luopua viinasta, mutta parannusta kesti vain maanantaista lauantaihin. Mutta äitini rukoili, ei nukkunut, kun olin ulkona. Hän valvoi ja rukoili rukoilemasta päästyäänkin.
— Sitten avattiin paikkakunnallamme pelastusarmeijan osasto, veli Rosti kertoo edelleen. — Olin aina pitänyt iloisesta laulusta ja laulu se kai minut veti armeijan kokouksiin. Siinä sivussa oli kuultava todistuksiakin. Ja Jumalan sana alkoi vähitellen muokata minua. Kerran sitten laulettiin sellainen laulu, josta minäkin sain voimaa lähteä katumuspenkille. Tällaiset sanat siinä olivat:
En parantaa voi itseän',
Ei päätöksen' näy kestävän.
Sä lähde ikielämän,
käyn luokses' tällaisna ....
— Ihme tapahtui. Kun ikielämän lähteelle pääsin, ei enää tarvinnut mennä janoon viinapulloa hakemaan.
— Vielä kuitenkin niskoittelin, haastateltavamme tunnustaa. — En tahtonut ihmisten edessä sovittaa rikoksiani. Mutta tästä oli pahat seuraukset. Aloin kylmetä ja pensistyä tottelemattomuuteni tähden. Miten minun olisi käynytkään, ellei minulla olisi ollut niin pitkämielinen Jumala. Kaksikymmentä kaksi vuotta Hän kärsi minua tällaisena. Sitten Hän lähetti uuden kutsun. Sain unissa tämän sanan: »Koska et ole kylmä etkä kuuma, niin minä oksennan sinut suustani». Tämä hätkähdytti.
— Vihdoin, neljä vuotta sitten, lähdin Jyväskylään kristillisille miestenpäiville. Siellä otettiin lopullisesti luulot pois! Tunsin itseni auttamattomasti »mustaksi lampaaksi». Silloin päätin: Oli hinta mikä hyvänsä, nyt pitää tulla selvä!
— Sain voimaa kokouksessa nousta ja sanoa julki toivottoman tilani. Kokouksen jälkeen menin erään sananjulistajan puheille. Siunauksen esteet poistuivat ja sen jälkeen sain elää elämäni ihanimman pääsiäisen. Näin ihmeellisesti Jumala kuuli äitini rukoukset ja vastasi niihin, veli Rosti lopetti todistuksensa kasvot siunaavista muistoista loistaen.
— Sen jälkeen olen itsekin yhtä mittaa saanut kokea, että Jumala kuulee ja vastaa, hän vielä täydentää. — Olimme kovassa hädässä, kun neljän kuukauden ikäinen tyttäremme oli kuolemaisillaan. Polvistuin hänen vuoteensa äärelle ja rukoilin, että Herra antaisi tytön elää vielä kymmenen vuotta.
— Herra kuulikin rukoukseni, tyttäremme sai elää kymmenen vuotta mutta ei enempää. Olin kokonaan jo unohtanut rukoukseni. Muistin sen vasta sitten, kun lapsemme kymmenen vuoden kuluttua lähti luotamme.
— Tahtoisin näinä jäljellä olevina aikoina toimia Jumalan valtakunnan hyväksi. Toivoisin itselleni edes hivenen verran sitä henkeä, joka — ilman sanojakin — vaikuttaisi työpaikalla tovereihini. He ovat reiluja miehiä, mutta kun en saa heitä sanankuuloon, täytyisi minun elämälläni voida todistaa...
Keskusteluumme on sanonut sanansa myöskin talon emäntä, Maija Rosti, joka ahkeran Martan tavoin on kattanut herkullisen ruokapöydän monelle matkustavalle sananjulistajalle. Entisenä pelastusarmeijan kapteenina hengellinen työ on hänelle rakasta ja läheistä. Evankelioimiskokouksessa hänellä on herättävä sana sisarille, niin nuoremmille kuin vanhemmillekin.
Viialassa ei ole Kristus vain alttaritaulussa. Hän kulkee samoja polkuja kuin tehtaiden miehet ja naiset. Hän etsii avoimia ovia tullakseen sisään niinkuin on tullut tähänkin karjalaiskotiin.
PELASTUSLAULUJA
1. Oi, Jeeesus, mua armahda!
Jos et sä auta, hukun ma.
Nyt synnin vallast' pelasta;
Käyn luokses tällaisnaan.
:,: Käyn luokses tällaisnaan :,:
Sä kuolit, Jeesus, eestäni.
Käyn luokses tällaisnaan.
2.Oon heikko, kurja, avuton,
Vaan eestän' veres vuonnut on,
Mi sielun saattaa elohon.
Käyn luokses tällaisnaan.
3.En parantaa voi itseän',
Ei päätöksen' näy kestävän.
Sä lähde iki-elämän,
Käyn luokses tällaisnaan.
4.Oon jalvoillasi, Karitsa,
Synnistä minut vapahda,
Ja elonvoimas lahjoita.
Käyn luokses tällaisnaan.
Eliza H. Hamilton
William W. Walford (1772-1850) kirjoitti virren, jossa etsitään turvaa kiusauksilta ja koettelemuksilta ja vuodatetaan sielunsa syvyydet Jumalan edessä, joka jo tietää "halumme ja toiveemme". W. oli sokea maallikkosaarnaaja, joka palveli Coleshillin kylässä Warwickshiressä Englannissa 1800-luvun puolivälissä. Hän omisti kylässä pienen koruliikkeen.
Tarina kertoo, että seurakunnan pappi ja ystävä Thomas Salmon kävi Walfordin kaupassa eräänä päivänä vuonna 1842. Walford kysyi, kirjoittaisiko Salmon ylös uuden runonsa rukouksesta. Kolme vuotta myöhemmin Salmon oli Yhdysvalloissa ja näytti runon New York Observer -lehden toimittajalle, joka julkaisi sen 13.9.1845 ilmestyneessä numerossa.
William Bradbury (1816-1868) kirjoitti musiikin tälle suosikkilaululle vuonna 1861. Sävelmä ja teksti esiintyivät ensimmäistä kertaa yhdessä Bradburyn Golden Chains -kokoelmassa, josta se on noussut virsikirjoihin ympäri maailmaa.
1. Suloinen hetki rukouksessa!
Suloinen hetki rukouksessa!
minua kutsutaan huolenpidon maailmasta,
ja kutsuu minua Isäni valtaistuimen eteen
tekemään kaikki tarpeeni ja toiveeni tunnetuksi.
Ahdistuksen ja surun aikoina,
sieluni on usein löytänyt helpotuksen,
ja usein paennut kiusaajan ansaa
palaten, suloiseen rukouksen hetkeen!
2 Suloinen hetki rukouksessa!
Suloinen hetki rukouksessa!
Tuntemani ilot, autuuden, jonka jaan
niiden kanssa, joiden henki polttaa
voimakkain toivein sinun paluullesi!
Heidän kanssaan kiirehdin paikalle
missä Jumala, minun Vapahtajani, näyttää kasvonsa,
ja olen mielelläni siinä asemassa,
ja odota sinua, suloisessa rukouksen hetkessä!
3 Suloinen hetki rukouksessa!
Suloinen hetki rukouksessa!
sinun siipesi kantavat anomukseni
hänelle, jonka totuus ja uskollisuus
siunaa odottavaa sieluani.
Ja koska hän käskee minua etsimään hänen kasvojaan,
uskomaan hänen sanaansa ja luottamaan hänen armoonsa,
annan hänelle kaikki huoleni,
ja odota sinua, suloinen hetki rukouksessa!
4.Suloinen hetki rukouksessa!
Suloinen hetki rukouksessa!
Saanen jakaa lohdutuksenne,
kunnes Pisgan-vuoren korkealta,
katselen kotiani ja lennän.
Tämän lihavaatteen minä pudotan ja nousen,
otan kiinni ikuisesta palkinnosta;
Ja huudan kulkiessani ilmassa,
hyvästi, jäähyväiset, suloinen rukouksen hetki.
Ollessani nuorena työntekijänä Suomen Kristillisen Työväen Liiton palveluksessa minut koulutettiin kiinnostumaan rahan merkityksestä hengellisessä työssä. Se oli oikeastaan monen mielestä edellytys toiminnan ylläpitämiseen. Pieni järjestö teki valtakunnallista työtä ja meitä oli palkkalistoilla aika monta tyyppiä. Saimme yhden valtakunnallisen kirkkokolehdin vuosittain, jonkin ajan kuluttua se puolitettiin ja vihdoin torpattiin kokonaan. Kerran sitten kävi iso moka, kun pari hallinnon ihmistä rupesi riitelemään ja kävi niin, että he unohtivat tehdä vuotuisen kolehtianomuksen kirkkohallitukselle. Se oli iso pieti ja niin tuli melkoinen lovi rahoitukseen. Eikä enää auttanut syytellä kumman vika, sillä juna oli mennyt aseman ohi. Siihen aikaan meillä oli työntekijöinä kannatusrenkaat, joilla ylläpidettiin taloutta. Siellä meni 11 ja ½ vuotta ja aina sain palkan ajallaan, mutta ei raha sittenkään ratkaissut vaan Jeesus.
Evankeliumiyhdistyksen työssä ollessani kuulin 25 vuotta, kuinka paljon meillä oli kulloinkin kenttätoiminta tappiollista. Aina puhuttiin markka-aikana miljoonien vajeesta ja euroihin siirryttäessä sama tarina jatkui vuodesta toiseen, pilkun paikka vain siirtyi. Ilmeisesti minä sitten paaduin tuohon liturgiaan, koska en enää hätkähtänyt vähääkään talouspäällikön vuodatuksesta vuotuisilla koulutuspäivillämme? Tuli myös kolme erottamisaaltoa, jolloin SLEY harvensi suurta työntekijäkaartiaan. Yleensä joku ystävällinen aikaansa seuraava lähimmäinen soitti minulle ja kysyi, joko minut oli potkaistu pois talosta? Mutta jostain merkillisestä syystä sain aina jäädä ja työni jatkui eläkkeelle asti. Antoivat sitten vielä minulle halkaisukirveen läksiäislahjaksi – varmaan se symboli liittyi jotenkin persoonaani? Rahatkin riittivät aina ja Jeesusta julistettiin.
Tuore uutinen kertoi, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko sai kahdeksannen lähetysjärjestön, kun kirkolliskokous hyväksyi yksimielisesti Evankelisen lähetysyhdistyksen – ELY ry:n kirkon viralliseksi lähetysjärjestöksi. Asiasta tosin äänestettiin. ELY:n perustivat jokunen vuosi sitten vanhat työkaverini ja heitä kannattava SLEY:n kenttäväki. Syntyi naispappeuden kannalla olevien uusi yhdistys, puhdasoppisuudesta irronnut väljää julistusta suosiva pikku poppoo. Nyt kun Venäjällä ei voi tehdä lähetystyötä, heillä ei ole kuitenkaan yhtään omaa lähettiä ulkomailla. Lähetystyö perustuu siis heillä lähinnä avustamiseen, joten rahaa kyllä tarvitaan ja se näkyy kelpaavan hyvin heillekin. No maailman merelle sopii paljon kalastajia, kunhan vain kalastetaan Jeesukselle.
Arvid Martens kertoi muistelmissaan, miten Helsingin asuntopulaa hoidettiin pula-aikana. Tehtiin monta hätäratkaisua, tarjoamalla vain kaikkein alkeellisimpia suojia asunnottomille. Eräs johtaja Pettersson kertoi, miten oli joutunut mukaan tähän työhön. Eräänä iltana hän oli ollut ravintolassa ja syönyt siellä hanhea. Mutta kastike oli ollut niin epäonnistunutta, että hän kaikkea muuta kuin hyväntuulisena suuntasi askeleensa kotia kohti. Ajatellessaan katkerana itseään kohdannutta epäonnea, hän sattui kävelemään roskalaatikon ohi. Sen kanteen oli kiinnitetty paperilappu, johon oli tuherrettu jotain. Pettersson pysähtyi katsomaan ja luki: "Älä häiritse, Arska on kotona." Hän tarkisti asian ja näki miehen makaavan laatikossa. Silloin hän ymmärsi, että maailmassa on paljon suurempia suruja kuin pohjaanpalanut hanhi-kastike. Hän oli lukenut lehdistä Martensin toiminnasta kovaosaisten hyväksi ja otti häneen yhteyttä tahtoen tulla mukaan avustamiseen.
Lopputulos oli se, että menivät Nya Pressenin lehden toimitukseen pyytämään julkisuutta hankkeelle. Lehti suostui jälleen avaamaan palstansa aktion asialle.
Kaupunki vuokrasi yhdistykselle Pasilankatu 36—40:n tontin viideksi vuodeksi parakkia varten ja perustustyöt aloitettiin välittömästi. Seurakunnat lupasivat lisäksi kaksi parakkia. Kylmä talvi viivästytti kuitenkin töitä. Yksityiset henkilöt, liikelaitokset ja pankit auttoivat huomattavin lahjoituksin. Vieläpä vanhukset ja koululapsetkin ottivat osaa keräykseen. Järjestettiin yhdessä muiden musiikkiyhtyeiden kanssa laulu- ja soittoilta "Ojenna minulle kätesi" kauppakorkeakoulun juhlasaliin, joka luovutettiin ilmaiseksi tähän tarkoitukseen. Muutamat nuoret opiskelija vetosivat arkkipiispaan ja saivat luvan kantaa kolehdin kodittomien hyväksi jumalanpalveluksessa Helsingin Tuomiokirkossa. Ilahduttavan suuret luterilaisten kirkkotilaisuuksien ja muiden seurakuntien tilaisuuksien kolehdit lähetettiin Nya Pressenin keräystilille tai suoraan yhdistyksen postisiirtotilille. Keräyksen tuloksena saatiin 63197:52 Kovaosaisten Ystäville. Kuinka paljon luottamusta ja uhrimieltä sisältyikään tähän summaan!
Hurskaissakin piireissä näköjään raha ratkaisee - vai ratkaiseeko? Eikö talouden hyvä järjestys ole osoitus siitä, että Herra on saanut johtaa asioita? Onko niin, että huonot talousratkaisut ja vääränlainen rahankäyttö onkin seurausta itsekkyydestä, ylpeydestä ja epäuskosta? Sanoiko Jeesus seuraajilleen, että tehkää lähetystyötä, jos rahaa löytyy, julistakaa evankeliumia, jos budjetti antaa myöten ja jos talous menee kuralle, pankaa pillit pussiin ja tulkaa kotiin? Luuk.22:35. Ja hän (Jeesus) sanoi heille (opetuslapsille): "Kun minä lähetin teidät ilman rahakukkaroa ja laukkua ja kenkiä, puuttuiko teiltä mitään?" He vastasivat: "Ei mitään."
Olet sanonut, Jeesus, etteivät edes tuonelan portit voita sinun seurakuntaasi. Auta siis meitä katsomaan sinuun, joka olet Kaikkivaltias. Herra, näet meidän uskovienkin olevan usein materialisteja ja siksi kiinni kovin paljon näkyvissä asioissa ja luonnollisissa edellytyksissä, ihmisvoimissa ja älykkyydessä. Auta kansaasi luottamaan aina sinuun, sinun suunnitelmaasi ja johdatukseesi. Sinähän omistat loppujen lopuksi kaiken ja jaat sitä tahtosi mukaan. Kuolemassa ei kukaan vie täältä mitään mukanaan, vaikka arkku olisi lastattu vainajan kanssa täyteen kultaa. Ohjaa siis niin, että rahamme palvelisivat ajassa sinua, Jumalan valtakuntaa ja ihmissielujen pelastusta. Kiitos, että rahat riittävät, kun sinä olet taloudenhoitajamme. Aamen.
Tarmo Ahonen, 65 ja Sointu Ahonen, 64, Hanko
50 vuotta sitten 14-vuotias tyttö rukoili Tarmo Ahosen puolesta.
Tarmo kärsi masennuksesta ja ahdistuksesta. Hän pelkäsi ajautuvansa itsemurhaan.
Tarmo ajatteli silloin, että jos Jumala on olemassa, hän voisi jakaa kokemuksensa jonkun kanssa, tarttua siihen mahdollisuuteen.
– Siinä hetkessä silmäni aukesivat uudella tavalla. Ikään kuin eksistentiaalinen ovi olisi avautunut, ja ymmärsin elämää uudella tavalla. Tulin uskoon.
Se on Tarmon elämän autenttisin kokemus. Sama syvän yhteyden ja turvan tunne on kannatellut, vaikka kamppailu on jatkunut läpi elämän.
Myöhemmin monet unelmat ja rukoukset ovat käyneet toteen. Nuorena Tarmo rukoili Jumalalta, että saisi nuorten leirillä näkemänsä kaunottaren puolisokseen.
Nyt Tarmo ja Sointu Ahonen ovat olleet naimisissa 42 vuotta. Perheeseen on siunaantunut kolme lasta ja kahdeksan lastenlasta. Aviopari muistaa heitä kaikkia rukouksissaan nimeltä mainiten.
– Aamuhartaudessa rukoillaan myös lasten kahden koiran ja Nutella-hamsterin puolesta, koska psalmeissa sanotaan, että ihmistä ja eläintä sinä autat Herra.
17 yhteisen vuoden jälkeen aviopari ajautui kriisiin.
– Kun tuntui, ettei mikään muu auttanut, Isä meidän -rukous auttoi. Joka ilta lausuimme sen sängyssä ja pidimme toisiamme kädestä kiinni.
Tarmo ja Sointu Ahonen katsovat nyt elämäänsä taaksepäin ja miettivät, kuinka hyvin asiat ovatkaan. Tarmo opiskeli teologiaa ja filosofiaa. Jo antiikin kreikassa pohdittiin paljon onnellisuutta. Tarmo kiteyttää onnellisuuden niin, että se tulee sivutuotteena, kun unohtaa itsensä palvomisen ja keskittyy ihmisten palvelemiseen.
– Etsivä löytää aarteen, eli rakkaudellisen Jumalan, ja Jeesuksen opetukset. Olemme aarteen päällä, mutta ei uskalleta kaivaa, eli pysähtyä.
Myös Sointu Ahonen sanoo, että onni löytyy itsestä.
– Se löytyy sisimmän rauhasta, mutta sen voi hukata monta kertaa päivässä. Jeesus kulkee kanssani käsi kädessä, ja se on minulle se onnen ydin.
Kun lähdemme, he kysyvät, saavatko muistaa meitäkin aamuhartaudessaan.Ostin ruokaa kaupasta, siinä luki ’parasta ennen’ ja aika tai ’viimeinen myyntipäivä’. Se oli sitten käytettävä lähiaikoina tai sitten se pilaantui. Elämme kirotussa maassa, jossa eivät päde paratiisin lait. Ruoka happanee, vesi saastuu ja ilma pilaantuu. Synti myrkyttää ihmiset. Myös ihminen on vain aikansa nuori, sitten alkavat jo iän tuomat vaivat ja rupsahtaminen. Pitäisi siis valmistautua kuolemaan.
Suurin osa ihmisistä elää jatkuvassa "parasta ennen" tilanteessa suuren pelon ja epävarmuuden vallassa, ilman Jumalaa, ilman uskoa, ilman Jeesusta, ilman toivoa, ilman rakkautta. He kulkevat mieli täynnä tyhjänpäiväisyyttä, välinpitämättömyyttä ja turhuutta. He elävät, vaikka ovat hengellisesti kuolleita. He puhuvat ties mitä, ja johtavat vaikutuksellaan toisia samaan "parasta ennen" pimeyteen. He ovat himojensa orjia, joita saatana kuljettaa narusta omaa tietänsä. Vallanhimoiset katkeroituneet hallitsijat ovat kaikkein vaarallisimpia, sillä he alistavat miljoonat ihmiset omiin suunnitelmiinsa, kärsimyksiin ja epätoivoon. He ajattelevat vain itseään. "Parasta ennen" on suuri syntisten populaatio, valtaenemmistö, joka äänestää demokratian nimissä Jumalan sanaa vastaan aina ja kaikkialla. Nämä pilaavat maailman, ihmiset, lapset, nuoret, kaiken, kunnes itse tuhoutuvat.
On ihmisiä, jotka kantavat mielessään teemaa "parasta ennen" ja sen jälkeen on vain kuolema. He siirtävät kääntymystään, parannusta ja katumusta synneistään aina eteenpäin, koska heillä on kaikenlainen roska sekoittamassa mieltään ja viemässä pimeydessä kohti kadotusta. Heidän "parasta ennen" on pelkkää nautintoa, omistamista, valtaa ja asemaa, urheilua, politiikkaa ja pröystäilyä, vihaa ja tappelua. Heidän parhaansa on heidän huonoimpansa, heidän valintansa on väärä samoin kuin heidän kulkemansa tie, elämänsä elämä. Heidän ystävänsä ovat kaikki näitä "parasta ennen" tyyppejä, pimeydenveikkoja, totuuden vastustajia, armottomia.
Tunnen monta uskovaa, jotka ovat olleet innokkaita Jeesuksen todistajia, elämänsä hänelle uhraavia ja vähään tyytyviä, kunnes jokin valinta on muuttanut heidän elämänsä suunnan. Heistä voidaan sanoa, että heidän uskonsa oli "parasta ennen" sitä jotakin kompastusta.
Tunnen monta uskovaa, jotka rupesivat opiskelemaan psykologiaa, filosofiaa, teologiaa jms, kun pelkkä Jeesuksen seuraajana oleminen ei enää tyydyttänyt. Moni lahjakas taiteilija on siirtynyt maalliselle puolelle, kun sieltä saa menestystä, kunniaa ja rahaa. Moni kielsi armolahjansa ja kutsumuksensa, valiten itselleen vähän kunniakkaamman paikan kirkollisessa järjestelmässä. Ja kuulostaahan se hienommalta olla jokin korkea-arvoisempi titteli kuin pelkkä Jeesuksen oma tai evankelista? Mutta ensi rakkauden palava henki on samalla sammunut, kukaan ei enää tule uskoon heidän toimintansa kautta. Näiden onnettomien lausuntoja ja kannanottoja kristillismielinen media pursuaa.
Surullinen ryhmä ”parasta ennen” porukkaa on luopioiden valtava kansanvaellus. Heillä on omat jumalat, omat käsitykset, omat opit, omat johtajat, omat aikataulut, omat synnit. Heidän piirissään on yleistä viha, katkeruus, pettymykset, syyllisyys, katumattomuus, eriseuraisuus, ylpeys, itsekkyys. He eivät osallistu uskovien tilaisuuksiin, eivät välitä Raamatun ilmoituksesta. Heitä ärsyttää puhe parannuksesta, sillä se vaatisi heitä todelliseen puhdistukseen, rehellisyyteen ja Jeesuksen uhrin ja veren etsimiseen, kapuamiseen Golgatalle.
Joskus Jumala on antanut minun iloita ihmisistä, jotka todistavat Jeesuksen elämän virvoittavasta vaikutuksesta kohdallaan ja kodissaan. Heidän kohdallaan on tullut ilmeiseksi "parasta jälkeen" Jeesuksen kohtaamisen, uudestisyntymisen ja hengellisen uudistuksen, taivaallisen johdatuksen, siunauksen, varjeluksen ja Jumalan yhteyden elämässään. Vaieten olen kuunnellut näiden tunnustuksia, todistuksia ja kertomuksia elämästä, kyyneleistä, etsinnästä ja löytämisestä. He ovat olleet tavallisia ihmisiä, ilman suurta kehystä, suuren Jumalan auttamia, siunaamia. Heidän suuri löytönsä on ollut Jeesus, taivaasta lähetetty syntisten pelastaja. Kristus loistaa heistä.
Aikoinaan papin pukuun tehtiin otsalle näkyviin teksti, jossa oli Jumalan antama takuuvarmuus. Kulta kuvasi uskoa, otsa taas edusti näkyvintä paikkaa ihmisessä, kaiverrus sen asian pysyvyyttä. ”Vielä tehtiin otsakoriste, pyhä otsalehti, puhtaasta kullasta ja siihen piirrettiin, niinkuin sinettisormusta kaiverretaan, kirjoitus: ’Herralle pyhitetty’" 2.Moos.39:30. Jokainen vastaantuleva saattoi nähdä otsalehden nimestä, kenen palvelukseen pappi oli kutsuttu. Nyt Pyhä Henki suorittaa saman asian ja todistaa meidän uskovien kutsumuksemme.
Nykyään Vapahtaja kirjoittaa Pyhässä Hengessä uskoviinsa ’Herralle pyhitetty’. Siinä on hänen sinettinsä, joka on taivaan passina. Sitä kysytään kerran siellä ikuisuuden ovella ennen kuin taivaan ovet aukenevat. Sinne ei pääse mitään epäpyhää, saastaista tai synnintekijää. Vain Jeesuksen veren puhdistamat ovat Herran luona.
Mutta pyhitetty ihminen on itsessään mitätön ja vaatimaton ei erikoisemmin erottuva tai näyttävä. Maailman mielestä ihan turha tyyppi, mutta Herralle rakas. Kristus on uskovan pyhitys, se ei ole hänen omaa työtään tai ponnistustaan. Pyhitetty kristitty lepää Herrassa ja hänellä on Jumalan rauha sydämessä.
Jeesuksen pyhyys tulee näkyviin arkipäivässä. Erikoisesti uskovan otsan eli järjen tulisi olla pyhitetty Herralle. Siitä olisi paljonkin hyötyä käytännön elämässä. Sunnuntai-pyhityksestä on vain vähän kunniaa Herran nimelle. Uskovan tavaramerkki on ”parasta jälkeen Jeesuksen ilmestymisen” ja ”kirkastuu oman minän kuolemassa”.
Muista tänään, Jeesus, "parasta ennen" porukkaa, ihmisiä, jotka ovat kadottanut sinut, rakkautensa, uskonsa, kutsumuksensa, uskonystävänsä, armolahjansa, hengen palavuuden, seurakunnan, taivasnäyn. Herätä uudestaan ja tuo väki tielle, ristintielle, taivastielle, sinun tiellesi. Anna parannuksen aika, että heistä voitaisiin todistaa julkisesti "parasta jälkeen" Vapahtajan kohtaamisen. Vain sinä voit tämän muutoksen saada aikaan, sillä sinä olet voittanut synnin, kuoleman ja perkeleen vallan. Siksi katson puoleesi ja odotan, että kuulisit rukoukseni, että ojentaisit auttavan kätesi, että vapauttaisit vangitut Jumalaan ja rauhaan.
Muistan hyvin Jaakon vuosien takaa ja pidimme monia tilaisuuksia yhdessä. Joskus hän yöpyi meillä ja päinvastoin. Siksi olikin tosi järkyttävää lukea uutisia hänen kuolemastaan. Osa asioista jää varmaan tuntemattomiksi ja vain Jumala on rekistöröinyt kaiken kirjoihinsa.
Jaakko teki päihdeongelmaisten kanssa työtä monta vuotta ja hänellä oli perhe. Hän lauloi Konnakuorossa ja todisti Jeesuksesta. Tällainen juttu hänestä tehtiin syntymäpäivänään Jyväskylän Katulähetyksen lehteen.
Lauantaina 12.5. Humalamäen luonnon äänien rinnalla kiiri voimakas moottoreiden ääni. Moottoripyöriä saapui koulun pihalle pitkin lauantai-iltaa. Vieraat tulivat juhlistamaan kristillisen
moottoripyöräkerhonsa Breacher MC:n jäsenen ja varapresidentin Jaakko Brillin vanhenemista.
Kun mies ikääntyy ja saavuttaa viidenkymmenen etapin, on enin kiukku elämästä jo tasaantunut, toteaa Jaakko.
- Nuoresta vihaisesta miehestä on tullut guppe-sarjalainen. Vanhalle motoristille se merkitsee käytännössä sitä, että kun moottoripyörässä on kaasunpalautusjousi niin se on guppesarjalaisella niin voimakas, että mutkaan ajettaessa kaasua tulee riittävästi löysättyä, naurahtaa Jaakko.
Moottoripyörä ja kristillinen moottoripyöräkerho Breacher MC ovat Jaakolle tärkeitä asioita. Koko perhe harrastaa pyöräilyä ja merkki on Harley Davidson. Kristilliseen moottoripyöräkerhoon kuuluminen ei aina ole ollut miehelle elämän arvo eikä kristillisyys ole matkannut mukana.
- Nuoruusvuosina meni todella lujaa ja elämä rikkoutui johtaen minut moniin ongelmiin ja vaikeuksiin, toteaa Jaakko.
Elämän vanhetessa ja samalla kypsyessä elämänkokemuksen myötä, oppii elämää ja monia asioita.
- Sitä voi vanhetessa olla vertaistukena nuoremmille ja miksei vanhemmillekin ihmisille. Elämänkokemus antaa siihen hyvät eväät.
Jaakko johtaa näin keskustelun nykyiseen työhönsä. Mies työskentelee Jyväskylän katulähetyksen puolimatkan kodissa. Katulähetys tekee arvokasta työtä syrjäytyneitten ja päihdeongelmaisten ihmisten auttamiseksi. Jaakko on kokenut työn omaksi jutukseen ja suorittaa parhaillaan päihdetyön ammattitutkintoa. Työ elämän varjopuolella elävien keskuudessa ei ole muotiasia.
-Näkisin työn Katulähetyksellä tavaksi elää. Se ei ole istumista toimistossa vaan rinnalla kulkemista ja työskentelyä asiakkaiden kanssa heidän arkensa keskellä. Kristillinen päihdetyö lähtee sydämestä, ei velvollisuudesta tai rahantarpeesta.
Elämä sisältää monia arvoja. Se, mitä arvostaa elämässä, johtaa käytännön tekoihin. Tarpeemme, halumme ja toiveemme liittyvät usein omaksumiimme arvoihin. Perhe, uskollisuus, rehellisyys, avoimuus, lähimmäisen kunnioittaminen eikä vähimpänä vaikuttaja myöskään usko Jumalaan. Listaa voisi jatkaa pitkäksikin luetteloksi, mutta elämän arvot ovat aina sen hetkiset kuin on elämäntilanteemme. Arvot muotoutuvat näin ollen usein iän myötä ja muuntuvat elämänkokemuksissa. Elämän arvojen varassa on pitkälti koko elämä. Jaakon elämän arvot ovat viimeisten vuosien saatossa muuttuneet rajusti. Iän ja elämänkokemuksen kautta on joutunut arvioimaan kaiken uudelleen.
- Tuntuu, että ne arvot, joita nyt kunnioittaa olivat ennen täysin ylösalaisin. Nyt ne ovat oikein päin ja osaa myös nauttia elämästä. Elämä itsessään on nyt enemmän kuin paraskaan huume. Se, mikä ennen ei pitänyt paikkaansa on nyt todellisuutta. Elämän traumaattiset kokemukset, murrosikä ja kaveripiirin harrastukset, syrjäytyminen työelämästä tai epäonnistuminen opiskelussa. Siinä joitakin asioita, jotka ovat johtaneet monen ihmisen erilaisten päihteiden synnyttämään riippuvuuteen. Samalla elämän arvot ovat romuttuneet eikä ihminen kykene niitä toteuttamaan. Jaakko näkee oman kokemuksen pohjalta arvojen löytymisen lääkkeeksi Raamatun evankeliumin.
- Kiteytän arvokysymyksen omalla kohdallani ystäväni Kari Kortelaisen laulun sanoihin “Usko Jeesukseen on enemmän kuin mielipiteet maan, se on enemmän kuin osaamme me kuvitellakaan, se on rakkaudella ojennettu käsi Jumalan, johon tarttumalla elää uskallan.” Siinä kokemisessa löytyvät myös kadotetut elämän arvot.
Eräs ystävä oli käymässä kotonamme ja keskustelu liukui vallitseviin oloihin ja tulevaisuuteen. Hän kertoi varastoineensa erilaisia tavaroita vaikeuksien varalle tulevaisuutta varten. Sitten hän luetteli niitä minulle. Mietin, mitä tuohon sanoisin ja sitten tein muutaman kysymyksen hänelle aiheesta. Huomasin hänen olevan epävarma, mikä on viisasta, miten pitäisi toimia, mitä pelätä, mihin satsata? Tiemme erosivat ja mikään ei muuttunut meillä eikä heillä. Jeesuksen uskon tulisi ohjata valintojamme.
Muistan vielä ajan, jolloin Suomessa oli vallitsevaa köyhyyttä ja kansa säästi tulevaisuutta varten. Vanhat ihmiset säilyttivät kaapeissaan pöytäliinoja, pyyhkeitä, lakanoita, kynttilöitä, suklaata ja saippuaa. He ajattelivat, että eräänä päivänä nuorempi polvi tulisi tarvitsemaan jotakin heidän omastaan. Kodissa oli piirongin laatikossa rahaa pahan päivän varalle. Ennen ei ruokaa haaskattu, ravintoa ei heitetty maahan tai roskikseen. Eläimet eivät saaneet ihmisille tarkoitettua ruokaa. Vanhukset muistivat kato- ja nälkävuodet.
Huolimatta näistä historian näkymistä, meillä on luontainen taipumus haaskaukseen ja itsekkyyteen. Moni arvostaa nykyaikaa ja maailmaa yli kaiken, ikuisuus on heidän mielestään halpa ja mitätön ajateltavaksi? Joskus on kolehtihaavistakin löytynyt vain pennejä, senttejä, pullonkorkki, äyri tai kopekka. Jumalalle on usein annettu huono, tarpeeton ja ylimääräinen. Elämä on kuulemma elämisen arvoista vain silloin, kun on rahaa, helppoa menoa, matkustelua ja nauttimista? Media pitää hauskaa kanavillaan ja naurattaa kansaa, kun samanaikaisesti suuri osa maailmasta näkee nälkää, on sodan jaloissa ja jatkuvassa puutteessa.
Uskova nainen oli säästänyt koko vuoden ansionsa, että voisi antaa Vapahtajalle eräänä päivänä kodissaan suuren lahjan. ”Niin Maria otti naulan oikeata, kallisarvoista nardusvoidetta ja voiteli Jeesuksen jalat ja pyyhki ne hiuksillaan; ja huone tuli täyteen voiteen tuoksua” Joh.12:3. Sitä pidettiin haaskauksena, Maria sai tuhlaajatytön maineen. Mutta Jeesus puolusti Mariaa ja sanoi tämän oivaltaneen paljon enemmän kuin seurueen fiksut miehet. Huone tuli täyteen hyvää hajua. Oliko hän siis viisas tekemisissään? Ajatteliko hän tulevaisuuttaan? Odottiko hän ihmisten kiittelevän häntä suosiollisesti? Ei, hän ajatteli Jeesusta. Hän rakasti Jeesusta? Hän uhrasi kalleimpansa Jeesukselle?
Turun Sanomissa oli 14.5.22 Heikki Talon kuolemanilmoitus. Heikki oli saanut suuren rahamäärän, miljoonien potin käyttöönsä lottovoittona ja jakoi sitä ahkerasti kaikkiin arvostamiinsa kristillisiin kohteisiin vuosien varrella. Kerran, kun olin puhumassa hänen omistamassaan Evankeliumintalossa Israel-illassa, pyysin häntä tauolla istuutumaan jutellessamme. Hän sanoi olevansa selkärankareuman runtelema ja siis seisovansa mieluummin. Sitten keskustelimme. Nyt lehti-ilmoitukseen oli laitettu "Kuoli uskossa turvaten Vapahtajaan". Se oli aivan upea lause ja ajattelin, että tuo pitäisi lukea jokaisen ihmisen kuolemanilmoituksessa.
Annamme Jeesukselle kolehtia, antia, uhria, testamenttia, lahjoja, edellytyksiä, aikamme, kotimme, automme, voimamme, järkemme, tahtomme ja tunteemme. Monet pitävät sitä hulluna haaskauksena. Mutta he eivät tunne Jeesusta. Jokainen, joka tuntee Vapahtajan, haluaa antaa paljon, jopa kaiken hänelle. Mutta mitä jääkään jäljelle, kun rikas mies kuolee? Hauta ja kunnioitusta herättävä muistokirjoitus, sekä jonkin verran sukulaisille jaettavaa omaisuutta. Mutta Jumalan lapsi on laskenut kaiken jo ajassa Herran käsiin. Köyhänäkin hän on rikasta rikkaampi. Siksi hän on haaskannut Herralle, sillä Herra on haaskannut kaiken uskovalleen: armonsa, Henkensä, lahjansa, ajalliset ja ikuiset
Kiitos Jeesus siitä, mitä olet antanut käyttööni. Haluaisin rikkoa oman nardukseni sinun hyväksesi, että kaikki tietäisivät minun rakastavan sinua. Ja kuitenkin kaikki minun antamani on vain kolehdin arvoista sinun rakkauttasi ja pelastavaa uhriasi katsellessani.
