Ja kuningas teetti santelipuusta portaat Herran temppeliin

Terveyskeskuksen kuntosalissa oli monenlaisia vempaimia, millä ihmiset voivat itseään vääntää eri asentoihin ja toistaa liikkeitä. Yhteen kulmaan oli tehty rappuset, jotka eivät johtaneet mihinkään, ne päättyivät seinään ilman ovea. Fysioterapeutti kertoi, että niitä käytetään kuntoutuksessa nousemalla portaat ylös ja sitten taas alas. Seurasin yhden vaivatun sielun yrityksiä tässä lajissa, hänellä oli reilusti ylipainoa, huonot nivelet ja heikko tasapainon hallinta; niinpä hän vaivoin hinasi itsensä ylös ja takaisin. Kuulin monet selitykset ja valitukset muutamien minuuttien aikana, miksi oli niin heikko tämä esitys? Mutta tulipa portaat kokeiltua.

Virossa käydessämme ystäväperheemme luona saimme kuntoharjoitusta kiipeämällä kerrostalon viidenteen kerrokseen heidän luokseen, talo oli Neuvostoliiton ajoilta ja säästösyistä tai sitten kunnonkohotuksen takia talossa ei ollut hissiä.

Meilläkin oli aikoinaan talo, jossa oli kaksi kerrosta, teetimme sitten siihen yläkerran uudet portaat, jotka taittuivat ylös suoraan olohuoneesta. Ratkaisu oli tyylikäs, nykyaikainen ja muodikas. Näin myöhemmin ajatellen en olisi enää niin innostunut kipuamaan päivittäin monta kertaa portaita?

Temppeli oli aikoinaan jumalanpalveluksen keskus Israelissa, siellä suoritettiin rukoukset, uhrit, suitsutukset, puhdistusriitit, vihkimiset, oikeastaan kaikki keskeinen kansaa koskeva lähti temppelistä. Ei siis ihme, vaikka nykypäivän israelilaiset käyvätkin jatkuvasti itkumuurilla rukoilemassa temppelin uudelleen tulemista? Mutta sen ongelma on temppelin paikalla sijaitseva moskeija, joka estää rakentamisen!

Temppeli on Kristuksen esikuva, hän on kaiken jumalanpalveluksen keskus ja kaikki uhrit, rukoukset ja palvelu henkilöityvät häneen. Jeesus antaa temppelille tarkoituksen, nimen ja sisällön, joka ulottuu kaikkiin ihmisiin maailmassa. Vt:n temppeliin oli asiaa vain papeilla ja juutalaisilla, ylipappi meni kerran vuodessa uhriveren kanssa kaikkeinpyhimpään kohtaamaan Jumalaa. Jeesus avasi Golgatan uhrillaan koko maailmalle pääsyn Isän luokse ruumiinsa ja verensä, henkilönsä kautta. Monet kylläkin tykkäävät edelleen enemmän kivitemppeleistä ja palvelevat puurakennuksia mieluummin, yrittävät ostaa kelvollisuutta Jumalan silmissä.

Vanhan testamentin säädöksissä Herra oli laittanut temppelin rakentamisen piirustuksissa myöskin portaat. "Ja kuningas teetti santelipuusta portaat Herran temppeliin ja kuninkaan palatsiin ja kanteleita ja harppuja laulajille. Moisia ei oltu ennen nähty Juudan maassa….. Valtaistuimessa oli kuusi porrasta ja astinlauta, kullalla kiinnitettyinä valtaistuimeen. Istuimen kummallakin puolella oli käsinoja, ja kaksi leijonaa seisoi käsinojan vieressä. Ja kaksitoista leijonaa seisoi siinä kuudella portaalla, kummallakin puolella. Sen kaltaista ei ole tehty missään muussa valtakunnassa. " 2.Aik.9:11,18-19.

Mietin mitä rappusia me ihmiset teemme toinen toisillemme tiellä Jumalan luo. Varmaan vaatimustaso vaihtelee iän ja kunnon mukaan? Mielessämme teemme hyvien tekojen portaat, kiltteyden portaat, synnittömyyden portaat, kunnollisen elämän portaat, sakramentti askelmat ja rukoilemisen portaat. Sitten ajattelemme lapsellisesti, että Jumala on noin vain petettävissä hurskastelulla ja tempuillamme? Mutta hän on Pyhä, Vanhurskas ja lahjomaton.

Mutta hengellisesti ajatellen on myös olemassa portaat Jeesuksen luo, semmoisia ovat Jumalan kutsu, hengellinen herätys, hengen köyhyys, hengellinen nälkä ja jano, kääntyminen eli parannus, syntien katuminen, uskoviin suostuminen, ristin tie, Golgata, seurakunta. Jumalan temppeliin tuleminen on valinta, ratkaisu, johon Herra itse vie ihmistä. Ketään ei roikoteta sinne vasten tahtoaan. Kukaan ei ole kerran taivaassa haluamatta sinne. Uskovaisuus on täysin vapaaehtoista, mitään pakkoa ei ole. Evankeliumi ei sisällä määräyksiä, se on pelkkää lahjaa. Silti tämä ihmeellinen Herran armo avautuu vain harvalle ja lukemattomat ihmiset ovat kiinnostuneita uskonnosta, jumala-uskoisia, hyviä, pikkusyntisiä, mutta eivät pelastuneita, koska eivät tule Herran temppeliin portaita myöten.

Kerran pidimme kotiseuroja nuorten kanssa Naantalissa, kodissamme Väinöläntiellä. Väkeä oli paljon ja innostunut ilmapiiri, mukana oli myös vanha nainen, joka meitä opetti Jumalan sanalla ja rukouksella. Ilta oli antoisa lauloimme paljon ja vietimme aikaa yhdessä, rakennuimme hengellisesti Herran tuntemisesta. Eräässä vaiheessa eteiseen oli tullut eräs nuorukainen, seurakunnan vakioporukkaa ja hän oli jäänyt sinne istumaan ja kuuntelemaan. Silloin tämä vanha nainen huomasi jossain vaiheessa pojan, avasi raollaan olleen oven ja tarttui poikaa käsivarresta sisälle sakkiin. Poika istui vähän häpeillen muiden joukkoon. Nainen loi tuiman ilmeen muuhun joukkoon päin ja sanoi terävästi: - varokaa, ettei teistä tule niin pyhiä, ettei syntinen mahdu enää sakkiin? Ilta jatkui sitten kuin ennenkin ja päättyikin aikanaan. Asiasta ei sen koomin puhuttu, rukoiltiin vain tarvitsevien puolesta. Omaan sieluuni tuo naisen täräyttämä lause syöpyi syvälle ja olen palannut siihen monta kerta vuosien aikana. Ajattelen, että voimme olla rohkaisuksi ihmisille heidän etsinnässään ja avuksi heidän Jumalan tykö tulemisessaan. Mutta voimme olla myöskin estämässä ihmisiä kohtaamasta Herraa, puheemme, käytöksemme, elämän valinnat voivat viedä lähimmäiset ohi pelastuksen, Jumalan temppelin, Jeesuksen. Uskonnollinen elitismi on vaarallinen tauti, joka pesi kristillisissä piireissä.

Mutta onpa semmoisiakin ihmisiä, jotka aina vaan tramppaavat portaita ylös ja alas pääsemättä koskaan perille. He eivät löydä armoa, eivät rauhaa, eivät pelastavaa uskoa, eivät Kristusta. Portaat ovat silloin kuin fysioterapeutin kuntoutuskäynti, ylös, alas monta kertaa ja viimein ulos.

Myös vihollinen rakentaa aina omat temppeliportaansa, siellä on empaattista selvänäkijää, joogavenytyksiä, mielentyhjennystä, energiasiirtoja, suosion saavuttamista, kaupungin kermaan kuulumista, oman nimen alleviivausta, turhamaisuuden värikylläisyyttä, itsekkyyden ilotulitusta, rahan himoa, porsastelua ja sikailua, leuhkimista, kateutta ja vihaa. Mutta näille portaille on aina rysis ja väkeä tunkee kuin jääkiekkomatsissa, heikot potkitaan armotta pihalle ja köyhät kyykytetään. Vaikka väki saa mustelmia ja vereslyömiä, vaatteet likaantuvat ja rikkoutuvat, niin ei kuin pyrkimään uudestaan sekaan - kurjuuden kaipuu koukuttaa?

Luther kirjoitti: Usko on ainoa porras, jolla tämän maailman Punaisenmeren poikki taidetaan tulla sisälle luvattuun maahan. Uskovainen ei luota itse päällensä; vaan riippuu oikeassa Päämiehessä Kristuksessa, on Hänen vanhurskautensa alle annettu, antaen tämän olla tukenansa ja varjelluksenansa; asettaen Jumalan vihaa vastaan Vapahtajan, Kristuksen vanhurskauden, joka myös iankaikkisesti on Jumalan edessä seisova…..  Kuunnelkaamme mieluummin Paavalia, jotta oppisimme tuntemaan Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna (1.Kor. 2:2). Sillä hän on tie, totuus ja elämä, hän on taivaaseen vievä porras, jonka avulla pääsemme taivaaseen, niin kuin hän sanoo: »Ei kukaan pääse Isän tykö muutoin kuin minun kauttani» Joh.14:6.

Herännäisjohtaja, pastori, kansanedustaja ja herätysmies, Wilhelmi Malmivaara oli papinvirassaan joutunut moniin sielunhoitokeskusteluihin sairaiden ja vaivattujen ihmisten kanssa. Nämä kokemukset vaikuttivat hänen kertomansa mukaan sen, kuinka heti alussa hänen yliopistosta saamansa viisaus kaadettiin ja kaikki järjestelmät osoittautuivat tehottomiksi. Ainoaksi taidoksi hänelle jäi vain langeta polvilleen yhdessä opetettaviensa kanssa itkemään yhteistä sokeuttaan kaikkinäkevän Jumalan edessä.

via nova = uusi tie

Heränneen kansan historiassa kerrotaan kahden Tiihosen veljeksen, Ollin ja Vihtorin tapaus Kouvolan asemalta. - Kun veljeni kanssa menimme ottamaan kirjoja luettavaksemme matkalaukusta, joka oli muiden tavarain kanssa pantu pinkkaan ulos vaunusta Helsinkiin lähtevää junaa varten, kuului äkkiä huuto, että juna tulee. Käännyin katsomaan ääntä kohden ja näin junan tulevan kohti hirmuisen kiivaasti. Silmänräpäyksessä hyppäsin syrjään ja samassa humahti juna ohitse. Veljeni ei päässyt pois, vaan kaatui niin, että yläpuoli ruumista jäi junan alle ja jalat ulos kiskojen päälle. Oikea sääri murtui ihan juuresta ja vasen polven alapuolelta kahdesta kohden. Arvaamattoman kova pisto sydämeeni oli, kun näin rakkaan veljeni junan alla jalat melkein erillään ruumiista. Mutta ihmeellisellä tavalla Herra varjeli jo siinä hänen sieluaan, että hänen yläruumiinsa ja päänsä säilyi terveenä. Junan alla ollessaan hän itse vielä käsiensä varassa kohotti yläruumistaan ja valitti kuin pieni lapsi. Vaikka ruumiini kokonaan vapisi, kiirehdin hänen luokseen. Hän sanoi minulle: - Rakas veljeni, suutele minua. Nyt minulta päättyy tämän elämän toivo. - Sinun tuomiosi lähestyy ihan heti, sanoin hänelle. - Millä mielellä sinä nyt astut Herran eteen? Silloin ruhjoutunut veli kertoi, kuinka jo onnettomuuden hetkellä sielunvihollinen oli kuiskannut hänelle, että hänen oli turha hätäillä, sillä ei hän saa armoa kuitenkaan. Kun Vihtori Tiihonen kuuli veljensä sanat, valtasi hänet suuri sisäinen hätä ja hän koetti sopertaa jotakin toivon sanaa kuolevalle veljelleen: - Kuule, rakas veli, nyt juuri tahtoo Herra sinua armahtajana lähestyä, kun sinä kaikesta sydämestäsi rukoilet häneltä armoa. Saihan ryövärikin vielä armon, vaikka riippui jo ristin puussa, kun tunsi syntinsä, katui ja rukoili Jeesukselta armoa. Ja sinä olet juuri nyt samassa tilassa kuin se ryöväri. Siihen oli kuoleva vastannut: - Mutta minä raukka en osaa rukoillakaan, kun en muista sanoja. Neuvo sinä rukoilemaan.  - Silloin valtasi minut itku, kertoo kirjeen kirjoittaja, - ja koko ruumiini vapisi.  Sitten me yhdessä rukoilimme sopertaen kuin pienet lapset. Ei se ollut oikeastaan rukoilemista, vaan kokonaan hätähuutoa, kun ruumiin ja sielun tuskat hirmuisesti kirvelivät. Ruumiinsa tuskia hän ei tosin valittanut, vaan sanoi: - Vaikka minun ruumiini leikeltäisiin pieniksi palasiksi, en sitä minään pidä, kun vain saan sielulleni pelastuksen. Nyt ei hän epäillyt Herran armahtamista, vaan sanoi: - Kyllä Herra armahtaa, kun me vain täydestä sydämestä häneltä sitä rukoilemme. Hän huusi ihmeellisellä voimalla: - Herra armahda minua. Hän rukoili siinä kaikkien ystäväinsä ja vihamiehiensäkin edestä.

Kun ruhjoutunutta miestä alettiin kuljettaa Helsinkiin, oli koko matka yhtämittaista hätähuutoa ja rukousta. Ihmeellistä kuitenkin oli, että kuoleva mies jaksoi kesken tuskiaan kiittää Herraa siitä, että hän oli saanut edes vähäksi aikaa vielä parannuksen armoa. Matkan loppuajan hän oli horroksissa, mutta heräsi tajuntaan Helsingin asemalla. Hänen veljensä kertoo: - Siellä tapahtui minulle tuo sanomattoman suuri ilo, että rakas veljeni heräsi vielä unestaan. Hänen kielensä oli niin sortunut, ettei ymmärretty, mitä hän puhui. Se vain kuultiin, että hän mainitsi Herran nimeä, ja siitä ymmärrettiin hänen rukoilevan. Kiireesti vietiin hänet sairashuoneeseen. Mutta sinne tultua olikin jo hänen puheensa selvä ja järkensä terve. Nyt minä tunsin, että Herra kuuli hänen rukouksensa ja antoi vielä selvän totuuden tunnon. Ei hän nyt enää kysynyt minulta neuvoa, kuinka tulee rukoilla, vaan nyt hän osasi jo sanatkin ja niiden sanojen mukana oli ihmeellisen voimallinen henki. Hän joutui tuntemaan helvetin esimakua, koska kerran huusi: - Voi kuinka musta on pimeyden valtakunta! Ja hän nosti kätensä ylös taivasta kohden ja rukoili kuin pieni lapsi: - Armahda, rakas Herra, ja pelasta minun sieluni. Onhan rakas Poikasi kärsinyt monta, monta vertaa katkerammat kivut minunkin syntieni tähden, kuin minä nyt kärsin. Sitten hän sanoi: - Nyt Herra armahti minua, ja alkoi kiittää Herraa. Taas ojensi hän kätensä ylös ja sanoi: - Minä näen taivaan kirkkauden. Oi kuinka se on kaunis! Hän tarttui minua käteen, antoi suuta ja lausui: - Tule sinäkin, rakas veli, tuonne taivaan kirkkauteen. Sinne Herra on meille kodin valmistanut.  Erinomaista iloa tunsin minäkin sillä hetkellä; kokonaan se raskas murhe nyt hävisi. Isälle ja äidille käski veljeni sanoa: - Herra antoi ja Herra otti; Herran nimi olkoon kiitetty. Kello 11.20 päivällä hän sanoi: - Herra armahti, Herra armahti ja vaipui ikuiseen uneen.

Vihtori Tiihonen päättää kirjeensä sanomalla: - Monta päivää kaikui korvissani tuo rukoushuuto: - Tule sinäkin, rakas veli, taivaan kirkkauteen. Tuo sama kutsumus uudistuu aina ja aina, joka päivä sydämessäni.

Tiihosten nuorimman veljen kovaan kuolemaan kätkeytyi Jumalan salattu armo. Ja se ei vaikuttanut vain poislähtevän kohdalla, vaan myös jäljelle jääneissä. On hyvin kuvaavaa, että Vihtori ja Paavo Tiihonen kirjoittivat molemmat Wilhelmi Malmivaaralle, kuinka Jumalan armo on heitä unohtumattomalla tavalla koskettanut. Paavo Tiihosen kirjeestä kuvastuu salattu ilo siitä, että iankaikkisuuteen siirtynyt veli oli saanut maistaa, kuinka suloinen on Herra. Itse piispa Johansson oli pitänyt Kuopiossa seurat Olli Tiihosen muistoksi sinä iltana, jolloin hänen ruumiinsa tuotiin Kuopioon. Ja tavatessaan vainajan veljet oli piispa ilmaissut heille ilonsa siitä, että Jumala oli tehnyt heidän perheelleen suuren laupeuden herättäessään heitä tuon kovan tapauksen kautta ja pelastaessaan ihmeellisellä tavalla heidän veljensä sielun.

Herra, auta meitä uuden temppelin portaita luoksesi. Anna meidän nähdä ihana Vapahtajan olemuksesi ja valtasuuruutesi Isän vierellä, uskovan suuri kutsumus ja päämäärä. Vapauta ihmiset turhuuden rappusilta, joissa kuluttavat kallista armonaikaansa. Koko elämä menee hukkaan ilman sinua, Jeesus, kaikki hyvyytesi jää käyttämättä, jos ihmiset eivät löydä yhteyteesi. Avaa sisäiset silmämme näkemään kuinka kutsut, armahdat ja vanhurskautat syntiset edessäsi. Sinua kaipaa sydämeni, sinun luonasi on lepo ja turva - ikuisesti.

Sanan Lähteellä

Kevään 2017 Sanan Lähteellä-illat Kangasalla

Suoraman Srk-keskuksessa
Parittomilla viikoilla keskiviikkoisin klo 18.30.
Ke 11.1. 
"Hän on valmistanut heille kaupungin!"
Mukana: Hannu Ja Vappu Uusmies
Musiikki: Jarmo Ojanperä
Ke 25.1.
"Sitoutumisen siunaus!"
Mukana: Sirkka Pelander, Tea Rasi
Musiikki: Arto Ovaska & Laulajat
Ke 8.2. 
"Pyhät elonkorjuun ajassa"
Mukana: Kalevi Tuomivaara, Lassi Koskela
Musiikki: Juhani & Kristian Tuominen

Kangasalan kirkossa
Parittomilla viikoilla keskiviikkoisin klo 18.30.
Ke 22.2.
" Jumala luo uutta!"
Mukana: Kennet Ja Sari Nyman, Päivi Kaikkonen
Musiikki: Mariam Men & Hanna-Riikka Rissa
Ke 8.3. 
Aihe: "Voita paha hyvällä"
Mukana: Veli-Pekka Joki-Erkkilä, Anita Santapukki
Musiikki: Päivi Urvanta & Lauluryhmä
Ke 22.3.
"Riitänkö minä?"
Mukana: Riitta Lemmetyinen, Outi Kotilainen
Musiikki: Päivi Urvanta & Lauluryhmä
Ke 5.4.
"Avuksi huuda Herraa!"
Mukana: Esko Mäki- Soini, Anette Rahkola
Musiikki: Staff- Kuoro
Ke 19.4.
"Uskollisuus vähässä"
Mukana: Arto Hukari, Taisto Pulkkinen
Musiikki: Päivi Urvanta & Lauluryhmä
Ke 3.5.
"Erämaasta elämään"
 Mukana: Tapani Suonto, Seppo Jarva
Musiikki: Minna Ja Jussi Pyysalo
Ke 17.5.
Kevätjuhla      Huom! aika klo 18.00
Mukana: Turkka Aaltonen
Musiikki: Marja-Liisa Oikari & Kari Hiekkavirta, Saara Mörsky

Roskapostia ja täyttä asiaa täällä Pohjantähden alla

Televisiossa esitettiin amerikkalainen ohjelma avaruuden maisemista, siinä käsiteltiin maailmankaikkeuden rakenteita asiantuntemuksen voimalla, jossa kuitenkin jatkuvasti toistuivat sanat: - voi olla, ehkä, kenties, mahdollisesti, oletetaan, nyt tiedämme tämän verran, on olemassa teorioita….

Ajattelin, etteivät tiedemiehet ole kovin vakuuttavia? Ohjelmassa kerrottiin mönkijästä, joka oli saatu Marssiin ja aikansa siellä toittoiltuaan kone oli hyytynyt avaruusromuksi. Kerrottiin avaruusaluksesta, joka oli ammuttu kohti Jupiteria. Se oli tehnyt matkaa 14 vuotta, ottanut muutamia kuvia ja tuhoutunut? Sinne menivät veronmaksajien miljoonat kuin hohtimet kaivoon? Sen he olivat keksineet, että aurinko on elämän edellytyksen keskus? Sen muuten Raamattu kertoo selvästi jo tuhansia vuosia sitten ja aurinko on Kristuksen vertauskuva. Mutta Jeesus on vielä enemmän, hän on alku ja loppu, ensimmäinen ja viimeinen, valo, totuus, pelastaja ja tuomari.

Nämä tieteen ajoitukset ovat sitten oma satukirjansa, kun ihmisjärjellä yritetään kuvitella, miten kauan alkuräjähdyksestä (?) menee ensimmäisen citymarketin perustamiseen aikaa? Tarvitaan melko paljon uskoa ja ymmärrystä kuvitella, että esi-isämme olisivat olleet aikoinaan kaloja, sitten tulleet maalle ja vähitellen muuttuneet "ihmismäisiksi", kuten perustamalla poliittisia puolueita ja ostamalla kesämökkejä, keskittyen karjanhoitoon (tietysti sitten tulee uusia ongelmia, kun karja onkin vain kehityksestä jäljessä olevia sukulaisia - että voiko niitä hoitaa eettisesti oikein, jos he päättävätkin eräänä päivänä ruveta ihmismäisemmiksi vaikka opettelemalla aakkoset?) Tarvitaanhan kaikkeen toki miljardeja vuosia - vai tarvitaanko? Tiede tarvitsee sen verran aikaa selittääkseen kaiken olevaisen ilman Jumalaa. Jumala ei tarvitse aikaa, se on meitä varten, että voisimme ymmärtää häntä.

Ohjelman ehkä mielenkiintoisin osuus oli tiedemiesten arvio maasta; sehän on melkoinen mysteeri, että on yksi erilainen taivaankappale täällä pyörimässä, yksi, jossa on elämää, vettä ja merkillinen poikkeus kehityksestä - ihminen? Ihmeellistä on maan magneettikenttä, joka pitää olemassaoloa koossa ja sitten vielä suojelee meitä ympäröiviltä törmäyksiltä? Vesi ja synty on myös suuri mysteeri tiedemiehille, mutta ei meille tavallisille ihmisille? Kannattaisi lukea Raamattua – ihan alusta!

Jossain vaiheessa tiedemiehet sitten heittäytyivät tosi lapsellisiksi jättäen pohdintansa maasta, he ryhtyivät etsimään siis samanlaista kokkaretta avaruudesta, että salaisuus selviäisi? Näihin tukijoiden juttuihin voisi hyvin kirjoittaa otsikoksi: Älykkäitä satuja! Mielenkiintoista on näiden eturivin heppujen älylliset pohdinnat suunnattomien etäisyyksien taakse ja kertoa vakavalla naamalla, mitä siellä on ja miten ne ovat sinne tulleet. Vaikka saman aikaisesti he eivät kykene hallitsemaan edes omaa kotiaan, perhettään tai edes omaa itseään? Elämää odotetaan löytyvän, vaikka Jumala on sen rajannut tähän, pelastajaa odotetaan löytyvän vielä ihmisistä, vaikka Jumala on hänet jo meille lähettänyt. Voihan jokainen miettiä, paljonko itse on kehittynyt elämänsä aikana - ja mihin suuntaan? Olisi syytä löytää tie Golgatalle, muuten on edessä ikuinen pimeys! Tiede ei auta mitään, se on turhaa ajan ja rahan haaskausta, verrattavissa vanhusten hedelmäpelin pyörittämiseen marketin eteisessä.

Satutunti päättyi ja avasin tietokoneen, tutkin roskapostia netistä. Sitä tulle päivittäin säännöllisesti ilmeisesti automaatilla ammuttuna? Mutta ei hätää, minullakin on semmoinen ohjelma, joka automaattisesti pudottaa roskapostin omaan karsinaansa. Tämmöisiä on tullut:

Tässä kuussa olet valittujen joukossa!

Miten olisi 650 ilmaiskierrosta?

Televisiosi saapuu huomenna keskipäivällä. Voisitko vahvistaa tämän?

Löysimme sinulle uuden kumppanin.

Mahtava rasvanpolttaja samalla kun nukut.

Haluatko laihtua nukkuessasi 3 kg viikossa?

Tämä järjestelmä muuttaa elämäsi. 

Sääret kuntoon Hydro silkin avulla.

Junaile koko kesä ilmeiseksi

Näin saat palkkasi päälle 780 - 3800 euroa / kk

3000 € tilisiirto odottaa hyväksyntää

Duunia kotisohvalta? Kyllä on mahdollista

Sinulle on saapunut lähetys

Ilmainen kausikortti

engl. kielellä: perheesi voi nyt muuttaa USA:han.

Nappaa tästä 400 ilmaista pelikierrosta.

Salaisuus on tullut julki, voit lukea sen itse.

Tarjoamme mahdollisuuden voittaa uuden BMW.

Sinulle, joka aidosti haluat laihtua.

Erikoistarjous varten erityinen henkilö kuin sinä.

Kauniit ripset tarjous juuri sinulle.

Tuuheat ja naiselliset hiukset - kokeile postikuluilla!

25 min. jäljellä vahvistaa lahja korttisi

En ole ajatellut etsiä uutta kumppania, enkä muuttaa Amerikkaan, saada lisäansiota, laihtua, korjata ripsiä, tai sääriäni, en junailla kesällä, enkä ostaa televisiota, en enää mennä töihin tai tienata lisää, en halua BMW-autoa, en erikoistarjousta. Mutta monet tahot muistavat minua päivittäin uhraamalla tekniikkaa saadakseen sieluni kääntymään. Maailmalla ovat omat evankelistansa, joille riittää hetken nautinto, rikkaus, ilo nyt tässä.

No onneksi oma koneeni ulostaa nuo postit automaattisesti roskakoriin. Kuka sitten tarrautuu kaikkeen tuohon ja ostaa ties mitä? Ja mihin tuota kaikkea tarvitaan, tai kuka tarvitsee, ja onko meistä enää kehittymään, jalostumaan tai oppimaan uutta. Ehtoopuolen sankareille ei kannata enää mainita montaa asiaa päivässä, kun ei mene paljon jakeluun? "Mutta Barsillai vastasi kuninkaalle: "Montakopa ikävuotta minulla enää lienee, että menisin kuninkaan kanssa Jerusalemiin: minä olen nyt kahdeksankymmenen vuoden vanha; osaisinko minä enää erottaa hyvää pahasta, tahi maistuisiko palvelijastasi miltään se, mitä hän syö ja mitä juo? Tahi kuuluisiko minusta enää miltään laulajain ja laulajattarien laulu? Miksi palvelijasi vielä tulisi herralleni, kuninkaalle, kuormaksi?" 2.Sam.19:34-35.

Elävä kristillisyys perustuu armon ja totuuden ilmenemiseen Jeesuksen kautta. Se ei ole mitään halpakaupittelua tai joulualennusmyyntiä, eikä se ole edes aina tarjolla, sillä etsikkoajat tulevat ja menevät. Kieltäjät ja tuumaajat jäävät auttamattomasti asemalle, kun evankeliumijuna kutsuu kyytiin.

Herra on asettanut muutamia perusasioita uskovan elämään, sitä sanotaan vakaumukseksi ja kutsumukseksi, se on evankeliumi – Jumalan salaisuus, joka avautuu etsivälle ja kyselevälle. Jeesus elää meissä uskovissa ja hän tahtoo ottaa myös muodon uskovissa. Tämä merkitsee uutta elämää, hengellistä moraalia, uskontekoja, uutta valoa ja yhteyttä uskovien kanssa. Tämä ei ole meidän valintaamme vaan Jumalan, sillä Kristuksen oma on aina sidottu Vapahtajaan. Emme ole itsemme omia toteuttaaksemme mieltymyksiämme, vaan ristin kautta hyväksymme Herran ja suostumme hänen tahtoonsa. Tässä koulussa uskovasta tulee:

1.Taloudenhoitajia l.Kor.4:l (salaisuus). Meille uskotaan Jumalan salaisuuksia, jotka ulottuvat yli ajan, paikan ja ihmisedellytysten. Palvelemme Herraa asioimalla hänen valtuuttaminaan, hänen antamilla armolahjoilla, hänen seurakunnassaan rakentaen sitä, ja evankelioiden hänestä luopuneita, eksyneitä, kadonneita, hengellisesti kuolleita.

2.Vihoviimeisiä l.Kor.4:9 (katseltavia = teatron) Uskovat ovat maailmassa teatteriesitys, joka ei saa taputuksia osakseen. Monet odottavat uskovien lakkaavan uskomasta, toiset odottavat heidän laimenevan uskossaan ja osa vihaa sielunsa syvyydestä heitä. Kaikenlaiset yllättävät tilanteet odottavat kulman takana uskovaa, joka kantaa ristiään. Sillä kansa vaatii sirkushuveja ja asettaa uskovan pellen-rooliin.

3.Tunkio l.Kor.4:13 (kaikkien hylkimiä). Jätteet kumotaan kaatopaikalle ja sellaiseksi uskova joutuu "viisaan" maailman silmissä, kertoessaan järjetöntä sanomaa juutalaiseksi syntyneestä Jumalan Pojasta maailman Pelastajasta. Uskovan on varauduttava siihen, että hänet hylätään, hänellä ei ole uskovien lisäksi ystäviä, sillä hän haisee kuolemalta maailman sieraimissa kuin vanha kalanruoto.

4.Kirje 2.Kor.3:3. Postilla menee huonosti, eivätkä lähetykset tahdo kulkea perille? Mutta Jumalan postilaitos toimii aina ja kaikkialla, sillä Herra käyttää eläviä kirjeitä, elävää mustetta, äänikirjeitä, elävän elämän todistusta. Hän kirjoittaa palvelijoihinsa lähetteen, antaa voiman, luo edellytykset ja taloudelliset puitteet evankeliumin esiinmarssiin – näin lopunaikoina mm. netin verkkokalastuksen kautta.

5.Valkeus Fil.2:15 (pyhyys, puhtaus, onni) Joskus tuntuu, että näissä kisoissa ei ole juuri välkkyjä lainkaan. Tasapaksu, harmaus on vallitseva väri, joka saa voimansa uskonnollisuudesta. Värikkäät tyypit ja tavoista poikkeavat savustetaan äkkiä pihalle, että vanha kuolettava pimeys vain laskeutuisi kaiken kuorutukseksi? Mutta tähän Jeesus tekee topin ja valaisee syntisen taivaan valollaan. Ihmeellistä, ja sen seurauksena em. alkaa heijastaa Kristus-valoa ympäristössään yleisön pyynnöstä huolimatta!

6.Hyvät teot Ef.2:10 On turha alkaa miettiä, että mitä hyvää on tullut tehtyä. Aikansa kun miettii omia tekemisiään, niin itsekkyys alkaa paistaa kaikkialta läpi? Jos ja kun hyviä tekoja ilmenee, ne ovat Kristuksen aikaansaannoksia ja ehkä parhaiten juuri silloin, kun uskovainen on ollut eniten hiljaa ja sivussa. Hyvät teot ovat Kristus-kuva, jota lukemalla toiset löytävät Jumalan.

- uskovaisuus ei ole höpöttämistä - se on elämää ja uskonvaellusta Jeesuksessa. Usko siis kaikki Jeesukselle, hän pitää sinusta huolen!

Kiitos herra, että olet jaksanut meitä kärsivällisesti kuljettaa, siunata ja johdattaa kuluvan vuoden aikana. Se on tuonut tullessaan yllätyksiä, iloja ja itkuja. Muista kiusattuja, sairaita, kuormien alla kulkevia, pimeää porukkaa ja luopuneiden armeijaa. Tuo valheessa elävät totuuteen, pettyneet rakkauteesi, toivon kadottaneet armopöytääsi. Muista sitäkin, joka kokee olevansa kaikkein huonoin. Ota koko tuleva vuosi hallintaasi meidänkin osalta, että voisimme kulkea askeleissasi ja edeltä valmistetuissa teoissa. Anna meidän kuulla uutisia pelastuneista, jotka tunnustavat sinut Herrakseen ensimmäistä kertaa elämässään.

Paras siunaus alkaissa vuoteni....

Käy, kansa, Herraasi vastaan, nyt kiiruhda riemuiten ja palmuista oksia taita ilosaatossa Kristuksen.

Otin maasta kadunkulmasta puun siemeniä ja pistin ne taskuuni. Se tapahtui Espanjassa. Kotona sitten laitoin siemenet purkkiin ja ne alkoivat kasvaa - tosin hitaasti. Siemenet olivat palmunsiemeniä. Vähitellen ne alkoivat tehdä laihoja lehtiä. Kun oli kulunut muutama vuosi ja sukulaiset saivat kasvinkasvatuksestani liian paljon huumorin aihetta - kuten: täytyy tehdä kattoon reikä, kun se suurenee? - päätin poistaa kasvin elävien kirjoista. Se oli silloin n. 40 cm - elämäni pisin palmu. Ostin sitten puutarhamyymälästä valmiiksi kasvatetun palmun n. 1 m. Tämä näyttävä kasvi on saanut sitten enemmän kunnioitusta sukulaisten keskuudessa. Itse otan usein torkut päivisin sen lehtien alla.

Mutta palmu ei ole pohjolan kasvi, se ei menesty kuin sisätiloissa näillä leveysasteilla. Israelissa se oli yleinen ja tunnettu kasvi, joka liittyi myöskin pelastushistoriaan.

"Mutta seitsemännen kuukauden viidentenätoista päivänä, kun te olette korjanneet maan sadon, viettäkää Herran juhlaa seitsemän päivää; ensimmäinen päivä on levon päivä, ja kahdeksas päivä on myös levon päivä. Ensimmäisenä päivänä ottakaa ihania hedelmiä puista, palmunoksia ja tuuheiden puiden lehviä sekä pajuja purojen varsilta, ja pitäkää iloa seitsemän päivää Herran, Jumalanne edessä. Ja viettäkää sitä juhlana Herran kunniaksi seitsemän päivää vuodessa. Se olkoon teille ikuinen säädös sukupolvesta sukupolveen; viettäkää se seitsemännessä kuussa. Seitsemän päivää asukaa lehtimajoissa; kaikki Israelissa syntyneet asukoot lehtimajoissa, että teidän jälkeläisenne tietäisivät, kuinka minä annoin israelilaisten asua lehtimajoissa, kun vein heidät pois Egyptin maasta. Minä olen Herra, teidän Jumalanne." 3.Moos.23:39-43.

Israelin kansan tuli viettää lain mukaan vuosittain lehtimajanjuhlaa ja se on edelleenkin mukana vuosiohjelmassa. Sankat joukot valistuneita kristittyjä eri puolilta maailmaa suuntavat silloin matkansa pyhälle maalle juutalaisen kansan vieraaksi. Varmaan on joukossa runsaasti sekakansaakin, jolle vain mukana olo on tärkeää? Mutta alun perin oli tärkeää....

1.Että se oli vapautumisen juhla-aika. Se viittaa profeetallisesti Kristuksen ristin työhön.

2. Luku 7 on kuva täydellisyydestä, siinä yhdistyvät ihmisen luku 6 ja Jumalan sapatti, lepopäivä. Se viittaa Kristuksen lahjoittamaan rauhaan ja anteeksiantamukseen.

3.Kahdeksas päivä viittaa tulevaisuuteen, alkavaan uuteen viikkoon. Se merkitsee Kristuksessa osaksemme tulevaa tulevaisuutta ja toivoa.

4. Juhla-aika tuli viettää Herran kunniaksi. Se merkitsee Kristuksen tuloa ja vaikutusta uskovan elämässä pysyvästi, jatkuvasti.

5. Lehtimajassa tuli olla palmunoksia, joka on kuva elämästä, elämänlahjasta ja toimii niin ollen kunnianosoituksena elämänantajalle. Se merkitsee kunnian antamista Jumalalle, Luojana, Lunastajana ja Pyhittäjänä.

6.Lehtimaja oli väliaikainen koti ja se purettiin käytön jälkeen. Se ilmaisee meidän kannaltamme ajallisen ja aineen katoavaisuuden, sekä esikuvallisuuden.

7.Se oli ikuinen säädös laissa. Se merkitsee Kristuksen valtakunnan päättymättömyyttä ja uskon kantavuutta tuonpuoleiseen kotiin.

8.Juhla oli muisto Egyptin orjuudesta vapautumisesta. Se on kuva siitä, että ihminen pelastuu vain Jumalan avulla ja jokainen uskoontulo on Kristuksen ihme.

9. Juhla pysäytti arjen ja työn, jolloin kiitettiin Jumalaa maan sadosta. Se merkitsee kuvaa Jumalan vaikutuksesta jokaiseen ihmiselämän alueeseen. 

10. Juhlan viimeinen viisaus oli se, että Herra oli heidän Jumalansa. Se merkitsee sitä, että Jeesus ilmestyttyään Israeliin tuli jokaisen hänen uskovan Herraksi ja Vapahtajaksi.

Ihmisten suuri odotus kautta aikojen on ollut hyvä hallitsija, joka on oikeudenmukainen, kansaa suosiva, rehellinen, ystävällinen ja epäitsekäs, heikkojen auttaja. Näitä on vaan esiintynyt historiassa kovin harvoin ja moni tullut sutena lammasten vaatteissa. Kansa on saanut kärsiä hirmuvaltiaista, jotka ovat tulleet suosituiksi katteettomilla lupauksilla ja kansan äänillä. Demokratia ei ole voinut poistaa huonoja hallitsijoita, koska synti hallitsee ihmisiä. Pahuudella on monet kasvot ja kristillisyyskin on saanut omakuvan albumiin kirkkoherrojen, paavien ja inkvisition kautta. Messiasta on odotettu, mutta millainen hän olikaan?

"Seuraavana päivänä, kun suuri kansanjoukko, joka oli saapunut juhlille, kuuli, että Jeesus oli tulossa Jerusalemiin, ottivat he palmupuiden oksia ja menivät häntä vastaan ja huusivat: "Hoosianna, siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen, Israelin kuningas!" Joh.12:12-13.

Mitä lie kansa ajatellut, kun se reunusti Jeesuksen aikaisen Jerusalemin sisääntuloreittiä idästä päin? Ainakin he levittivät palmunoksia tielle Kristuksen kulkea niiden yli. Se oli juhlallista ja kunnioittavaa. Se osoittaa alamaisuutta ja kuninkaallista tervehdystä riemukulkueessa. Siten myös anottiin kuninkailta armoa ja rauhaa. Kristukselle tämä tehtiin myös hoosianna, menestys huudoin laulaen.

Luther sanoi näistä: - Oksat merkitsevät profeettojen lauselmia, joista yksi on juuri tässä evankeliumissa, sellaisia jotka eivät sisällä kertomusta eikä mitään esikuvallista vaan Jumalan lupauksia. Profeettojen kirjeet ovat puita ja ne, jotka niistä kansalle noita lauselmia julistavat, karsivat oksia, hajotellen niitä kristillisen uskon tielle…. että puista karsitaan oksia ja niitä levitetään tielle, tietää saarnavirkaa ja Raamatun ja profeettojen todistamista Kristuksesta;…. sen kautta Kristus tulee tutuksi ja tunnetuksi. Syyttä ei tässä erikoisesti mainita palmunoksia…. siten nimittäin ilmaistaan, mitä on tunnustus ja mitä Kristuksesta on saarnattava ja uskottava. Palmupuu on luonnostaan sellainen, että siitä tehty malka ei notku minkään kuorman painosta, vaan se nousee painoa vastaan. Tämä tietää Jumalan sanaa; kuta enemmän sitä painaa, sitä enemmän se nousee, siinä tapauksessa että lujasti sen uskot. Sanoissa on voittamaton voima: syystä niitä voidaan nimittää palmunoksiksi. Room.1:16 "Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle." Kuoleman, synnin ja helvetin ja kaiken pahan täytyy väistyä sen tieltä. Se kohoaa sen edessä joka asettuu sitä vastustamaan.

Ihmiset tekevät toinen toisistaan epäjumalia, joiden he ajattelevat tuovan elämäänsä onnea, rahaa ja ruusuja, poistavan syyllisyyden ja tyhjyyden tunteet, antaen iloa pimeään huoneeseen. He levittävät palmunoksansa epäjumaliensa eteen ja kumartavat syvään näiden edessä, nuolevat niiden varpaita. Tähän sopivat idols, x-factor, huippu-urheilu, viihdemaailma, muoti, sijoittaminen, jatkuvan kasvun tavoittelu ja köyhien kyykyttäminen. Näissä kisoissa levitetään palmunoksia menestyvien ja tuottavien eteen ja samalla ajatellaan omaa hyötyä sen myötä – minäkin voitan, kun olen voittajan kaveri?!

Mutta pian nämä "tähdet" sammuvat, hukkuvat, tekevät jotakin hullua lisää tai peräti itsemurhan. Menestyksen huumassa joku koukuttaa heidät syötiksi toisille toheloille ja tätä onkimatoa roikotetaan kuolemaan asti koukussa omaisuuden toivossa. Pian heistä on jäljellä vain ruoto, kannattajat ja lypsyporukka ovat syöneet lihat, kauneus on jäänyt muistojen albumiin ja vain vanhoja lehtileikkeitä on pino muistoina palmunoksien vuosista. Seuraavaksi voi sitten suunnitella rahastusta kunniaa seuranneista kurjuuden vuosista, sillä ihmiset ovat kovin kiinnostuneista kuulemaan, kuinka tähti putosi pyllylleen kuralätäkköön ja tuhri kauniin esiintymisasunsa sikojen seurassa? Loukkuun jäänyt hiiri on filmaattisen kaunis, mutta se ei kelpaa enää kenellekään, se sopisi ainoastaan täytettäväksi eläinmuseoon? Roistot ovat aina myös herättäneet voimakkaita tunteita ja Barabbbas huudetaan täällä maailmassa Jeesuksen edelle, tappajaa kumarretaan mieluummin kuin armahtajaa!

Toista on Jumalan valtakunnassa, se ei kaadu, kuihdu, eikä lopu. Siellä on elämä ja ikuisuus. "Vanhurskas viheriöitsee kuin palmupuu, hän kasvaa kuin Libanonin setri. He ovat istutetut Herran huoneeseen, he viheriöitsevät meidän Jumalamme kartanoissa. Vielä vanhuudessaan he tekevät hedelmää, ovat mehevät ja vihannat ja julistavat, että Herra on vanhurskas, hän, minun kallioni, ja ettei hänessä vääryyttä ole." Ps.92:13-16. VT:n palmupuu on kuva Kristuksesta. Hän on, elää ja vaikuttaa ja niin myös jokainen joka uskoo häneen. Hänen juurensa ovat taivaassa Isän luona, hän tuo elävän veden virrat syntisen ulottuville, hän luo arkeen keidashetkiä. Jeesus on keskellämme Vapahtajana ja Herrana ja syntiset löytävät levon ja rauhan hänen luonaan. Kaikenlaiset yrittäjät, idolsissa hävinneet, umpihankenponnistelijat, kivenkantajat, tuulentavoittekijat, tyhjänpäällerakentajat, turhuudenmajatalon asukkaat ja itsensäväsyttäjät selviävät ongelmistaan hänen seurassaan.

Jeesus on se ennustusten palmupuu, jonka vanhurskaus kestää ikuisuuteen ja pelastaa siihen turvautuvat. Hänen uhrinsa ja verensä ansiosta täysin kelvottomat ihmiset ovat kerran kirkkauden maassa kiitollisina Jumalan edessä. Siellä on sitten suuri katselmus, jonka vertaista ei ole ollut. Lukematon joukko ihmisiä huutamassa maailman historian suurinta uutista julki: - Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta. Se, mikä on ollut maailmassa ja ajassa salattua, on siellä kaikkein keskeisintä, suurinta ja ylistettävää. Jumala ja hänen Kristuksensa ovat kaiken keskipisteenä. Pelastuksen merkkinä ja tunnuksena on jokaisella kädessään palmunoksa. Se viittaa Vapahtajaamme, profetian palmupuuhun, jonka elämästä ja vaikutuksesta nämä ovat osalliset. Jeesuksen he turvautuivat ajassa ja nyt ikuisuudessa he lepäävät tässä uskossa, joka on muuttunut näkemiseen. Ihmeellinen on tuo päivä!

"Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään,

ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta." Ilm.7:9-10.

Tänään, Kristus, tartumme sinuun kuin entisajan kansa ennustusten palmuun, sillä sinä elät ja sinun vaikutuksestasi mekin elämme. Anna meillekin todistajan rohkeutta tunnustaa sinut ihmisten edessä omaksi Herraksemme ja Vapahtajaksemme. Mekin haluamme laskea vaatteemme ja palmunoksat sinun tiellesi, Herra,  että kunnioittaisimme sinua täällä häpeämättä ja toivottaisimme sinut aina ja kaikkialle tervetulleeksi. Nosta, Herra, kansasi kiitolliseen mieleen, katsomaan asioita ja ihmisiä sinun valossasi.

 

"Tämä on Herran portti: vanhurskaat käyvät siitä sisälle. Minä kiitän sinua siitä, että vastasit minulle ja tulit minulle pelastajaksi. Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi. Herralta tämä on tullut; se on ihmeellistä meidän silmissämme. Tämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt; riemuitkaamme ja iloitkaamme siitä. Oi Herra, auta, oi Herra, anna menestys! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen; me siunaamme teitä Herran huoneesta." Ps.118:20-26

Minä olen teitä rakastanut, sanoo Herra.

Nykyään puhutaan paljon rakkaudesta, mutta harvemmin kuitenkaan sanotaan, että rakastan sinua. Ehkä se on suomalaisessa rehellisyydessä liian paljon ilmaistu ja vaatisi jonkin sortin selityksen, että mihin sitä nyt pyritään? Puolisot voivat sanoa niin toisilleen häissä ja vielä häiden jälkeenkin - jos ovat sitä mieltä? Lapsille voidaan sanoa niin yli rajojen, mutta Suomessa vieraalle ihmiselle emme sano niin. Rakkauden on korvannut ruotsin lainasana tykätä, joka on selvästi lievempi ilmaisu ja sen voi helposti kumota ja kuitata mielen muutoksella? Seuraava aste lievempään on sitten välittäminen ja sen jälkeen tulee vielä sääli ja sietäminen, joka on siellä rakkauden laidalla. "Niin nainen sanoi hänelle: "Kuinka sinä saatat sanoa: 'Minä rakastan sinua', vaikka sydämesi ei ole minun kanssani?" Tuom.16:15.

En muista koskaan kuulleni, että omat vanhempani olisivat sanoneet julkisesti rakastaneensa toisiaan, mutta en myöskään koskaan kuullut heidän riitelevän keskenään? Avioliitossa he olivat kuolemaansa asti ilman suurempia kriisejä. Työ, toimeentulo ja arjen askareet täyttivät pienen perheen aikataulun. Lapsuuden mielikuviini on jäänyt näkemys, että isä oli aina töissä ja kävi joskus kotona? Äiti polki fillarilla kaupunkiin töihin noin viisi kilometriä ja vei minut mennessään lasten seimeen, sekä haki tullessaan pois sieltä. Niin pienen pojan päivä poissa kotoa oli normaalisti 10 tuntia. Kotiaika jäi lyhyeksi ja siitäkin osa kului huoltotöihin, lämmitykseen, vedenkantoon ja siivouksiin. Kyllä minä sain osakseni rakkautta, sanoja ja huolenpitoa. Mutta muuten elämä oli vaatimatonta, nykymitassa köyhää ja hengellisistä asioista ei meillä puhuttu.

Asuimme sodan jälkeen rakennetussa rintamamiestalon yläkerrassa vuokralla n. 30² hellahuoneessa pienenä perheenä luvulla Turun Hirvensalon saaressa. Alueella oli Seiskarista siirtyneitä evakkoja, joille oli annettu mahdollisuus rakentaa uusi koti itselleen. Alakerrassa asui omistajaperhe, jonka samanikäinen poika oli paras kaverini monta vuotta. Siihen aikaan ei ollut talossa mukavuuksia, vesi tuli ja meni, kun jaksoi kantaa. Mutta sähkö oli saatu taloon pian syntymäni jälkeen ja huoneet lämpisivät pystyuuneilla ja hellalla polttopuilla. Ihmiset olivat köyhiä ja työtä tehtiin lujasti hengenpitimiksi.

Suuret juhlat olivat sen ajan herkkua, jolloin ihmiset kokoontuivat toistensa kotiin irrottelemaan. Mieleeni on painunut monta tällaista tapahtumaa, jossa vanhemmat joivat alkoholia, tanssivat ja pelasivat korttia. Isäntäperheellä oli iso ularadio, jossa oli avattava kansi. Kannen alla on levysoitin, jossa oli safiirineula ja siinä soitettiin savikiekkoja, viihdemusiikkia, iskelmiä jms.

Perheinä tultiin juhliin mukaan, siellä ei ollut sinkkuja. Yksinäisen ihmisen oli vaikea tulla toimeen, koska palkat olivat pienet ja asunnot rakennettiin perheitä silmällä pitäen. Mutta rakkautta oli sen verran, että suhteet pysyivät jotenkin koossa, vaikka riideltiinkin? Eräs aviopari jäi mieleen noista juhlista, heillä oli tapana aina riidellä humalassa? Vai oliko niin, että lapsenmieleeni jäi riitojen estottomuus ja kova ääni? Yleensä he kuitenkin lähtivät kahdestaan juhlista ja niin sopu antoi sijaa? Vanhempieni en muista riidelleen, enkä muutenkaan käyttäytyneen sopimattomasti.

Rakkautta on hehkutettu iskelmissä koko pienen ikäni ajan, mutta tulokset ovat jääneet kovin laihoiksi ja kyse on enemmänkin toiveajattelusta ja rahastamisesta. Sen ovat korvanneet erot, hylkäämiset, exät, irtiotot, ostorakkaus (kauhea sana) ja uusperheet. Murrosiässä tuntui, ettei rakkautta ole missään ja kaikki on vain suurta sekoilua, järjetöntä kaaosta? Tietysti näkemykseni oli subjektiivinen ja joku oli voinut saada rakkaudesta paremman käsityksen ympäristössään? Ehkä osa kuului jo syntymänsä perusteella hopealusikkakerhoon ja osa meistä oli totutettu näkemään asiat aurinkolasien takaa? Mutta entä semmoiset, jotka eivät koskaan pääse syliin, jota kukaan ei halaa - korkeintaan kättelee hanskat kädessään tai desinfinointiaineen kautta? Ihmiset eivät tunne Jumalan rakkautta, eivät puhu siitä, eivät koe sitä. "Minä olen teitä rakastanut, sanoo Herra. Mutta te sanotte: "Missä sinä olet osoittanut rakkautesi meihin?" Mal.1:2.

Mieleeni on jäänyt vuosien takaa tilanne, jossa vaimoni toi työpaikaltaan meille kotiin kaksi lasta väliaikaisesti, kun heidän vanhempansa eivät kyenneet hoitamaan heitä alkoholismin ja rikollisuuden tähden - koti oli tilapäisesti tyhjä. Vieläkin näen nuo lasten säälittävät kasvot ja pelokkaat ilmeet silmissäni. Ja oliko noilla vanhemmilla koskaan itsellään ollut edellytyksiä hoitaa ja huolehtia muista - oliko kukaan rakastanut heitä?

Ilman Jumalaa elämme loputtomassa vihan, koston ja säälimättömyyden kierteessä. Ilman Jumalaa ei ole rakkautta ja joku sen aina tuo ulottuvillemme Jeesuksen evankeliumissa. "….tietäen, veljet, te Jumalan rakastetut, teidän valitsemisenne: että meidän evankeliumimme tuli teidän tykönne…." 1.Tess.1:4-5.

Uskovien välit ovat usein kaikkein suurin solmukohta hengellisessä työssä ja paikallisseurakunta tuntuu seisovan vain kirkkorakennuksen uljaassa fasadissa? Puhutaan siitä, että kemiat eivät kohtaa, mutta todellisuudessa taustalla on aina ylpeys, jota seuraa halveksiminen, vähättely ja hylkääminen. Myös eriarvoisuus pesii helposti uskovien porukoissa ja niin syntyy kahden ja useamman kerroksen väkeä. "Ja nyt, rouva, minulla on sinulle pyyntö, ei niinkuin kirjoittaisin sinulle uuden käskyn, vaan minä kirjoitan sen, joka meillä alusta asti on ollut: että meidän tulee rakastaa toinen toistamme." 2.Joh.1:5. Kun kadottaa Jeesuksen, kadottaa myös hänen sanansa, uskon ja rakkauden, ihminen alkaa seurata omia sommitelmiaan. Herra on tehnyt selvät hiihtoladut pysyäksemme niillä, mutta on kova hinku vääntää uutta omaa latua niiden viereen? Osa haluaa tasamaalta lasketteluun, osa ei mene mäkeen, osa ei kuittaa edes suksia, voitelusta puhumattakaan?

Niin, onhan meissä uskovissa vikaa ja vanhemmiten ne vain lisääntyvät, tai ehkä niistä tulee enemmän tietoisiksi. Nuorempana ihminen on aidosti naiivi ja luulee vielä jotakin itsestään? Vanhempana tulee kaduttua monta nuoruuden töppäilyä, joita ei kuitenkaan saa tekemättömäksi. Mutta syyllisyyden voi hoitaa pois tulemalla Kristuksen luokse ja hylkäämällä pahuutensa siinä määrin kuin on siitä tietoinen. Ilmeisesti tässä on suurta maakunnallista ja luonteenomaista vaihtelua, myös seurakunta ja ympäröivä uskovien joukko käsityksineen, opetuksineen vaikuttaa suuresti suhtautumiseemme syntiin.

Täysin pyhittyneet (missä heitä lieneekään?) eivät tarvitse armoa, eivät myöskään pikkusyntiset (hehän korjailevat pikku vikansa kuin mopon moottorin mennen tullen), jotka porskuttavat muiden päiden yläpuolella? Mielisairaat ovat ainakin itselleni olleet vaikea ryhmä, sillä siinä menevät sielu ja henki sekaisin. Sielullinen tasapainottomuus (riippumatta älyllisistä edellytyksistä) heittelee heitä milloin tuleen milloin veteen, luulemiseen ja kuvitelmiin. Onhan tunnettua, että nämä levottomat sielut saattavat soittaa sielunhoitajilleen jopa 10 kertaa päivässä. He eivät ole löytäneet Kristuksen rauhaa. Mutta Jeesuksen rakkaus on heillekin kaikkein tärkein asia - ymmärtävät he sitä tai ei. Mutta miten he voivat päästä siitä osalliseksi, kuka jaksaa heidän kanssaan, kuka kuuntelee, keskustelee, rukoilee, opettaa kärsivällisesti kuin lasta? Vai onko uskovien keskinäinen rakkaus jäätynyt? Etsiikö evankeliumi vain terveitä ja hyväosaisia nykyään?

"Juudas, Jeesuksen Kristuksen palvelija ja Jaakobin veli, kutsutuille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesukselle Kristukselle varjellut. Lisääntyköön teille laupeus ja rauha ja rakkaus." Juuda 1-2. Kuinka tärkeää on usein kuulla olevansa kutsuttu, Jumalan kutsuma, valitsema, valtuuttama, rakastama. Kuinka tärkeä sana onkaan sielulle, joka painii omien ongelmiensa kanssa ja on maallisissa murheissa päivittäin, kuulla olevansa Jumalan rakastama. Parhaimmillaan se valo näyttää tietä eteenpäin, nostaa langenneen, vetää tielle takaisin eksyneen, sitoo haavoittuneen pahat ruhjeet, antaa levottomalle rauhaisan yöunen, hiljentää häijyn luonnon ja antaa anteeksi syntimme.

Mutta ei vain se hetkinen Herran kanssa ja edessä, vaan lisääntyvässä määrin sääliä, rauhaa ja rakkautta Jeesukselta. Jos Jeesuksen rauha ja rakkaus eivät lisäänny, seurakunta hajoaa, Kristuksen ruumis runnellaan taas, uskovat vetäytyvät toisistaan hajalleen pieniin itseriittoisiin ryhmiin, jotka vähitellen kuivuvat olemattomuuteensa.

Jeesuksen seuraaminen ei ole mikään pikku juttu, joka hoidetaan kädet taskussa vihellellen. Herran kanssa on opeteltava kulkemaan joka päivä, tyynessä ja myrskyssä, yksin, kaksin ja ryhmässä, terveenä ja sairaana, vauraana ja rahattomana, rukoillen ja etsien, todistaen ja vaieten, menestyneenä ja epäonnistuneena, odottaen ja vastaanottaen, rakkaudesta lukien ja sitä tuntien, Golgatalla ja ihmisten keskellä, itkuissa ja ilossa.

Kun Jeesus oli valinnut apostolinsa ja antanut lähetyskäskyn, hän kohtasi heidät ristinkuolemansa ja ylösnousemuksensa jälkeen järven rannalla: "Hän sanoi hänelle taas toistamiseen: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?" Hän vastasi hänelle: "Rakastan, Herra; sinä tiedät, että olet minulle rakas." Hän sanoi hänelle: "Kaitse minun lampaitani." Joh.21:16.

Kuinka valtava lataus tuohon keskusteluun sisältyikään, kuinka kauas sen sanoma ulottuikaan. Siinä Kristus rakensi uudelleen rikkimennyttä yhteyttä kieltäjään, Pietariin, sillä ilman tuota rakkaudenyhteyttä kaikki olisi turhaa ja voimatonta. Omavoimainen Pietari oli jo kerran nyrjähtänyt pois uskosta yön pimeydessä, eikä häneen voinut luottaa. Tarvittiin suurempi voima, uudistava armo ja se oli Kristuksen rakkaus.

Jokaisen uskovan tulisi kuulla tuo kysymys omalla kohdallaan: Olenko minä sinulle rakas? Jos emme rakasta Jeesusta, emme voi olla uskossa, eikä ole myöskään hyvää hedelmää seuraamuksena.

Loppujenlopuksi Jeesus ei sittenkään kysy Pietarin kykyä rakastaa, vaan sitä uskooko hän Jeesuksen olevan rakastettava henkilö? Se on olemassaolon kysymys ja vastauksemme ohjaa suuntamme, käytöksemme, elämämme, valintamme ja tulevaisuutemme. Herran rakkaus ei sammu, meillä se on usein himmeällä hiilloksella.

Simo Korpela, Toivakan kirkkoherra kirjoitti Kotimaa-lehden joulunumerossa 9.12. 1908 rukouksen keskellä ahtaita aikoja ja se sopii myös meille tänään etsiessämme Herraa:

Meit' auta, oi armollinen.

Mä murehdin, Herra, mun kansani kuollutta tilaa.

Se nääntyy, se hukkuu, sen saatana pirstaa ja pilaa,

Se vääryyden maljasta sappea sieluunsa juo

Ja uhreja Kainin kantaa alttaria luo.

Oi Herra, jo armosi suo !

Jo äidit, jo lapsetkin taistelun telmeessä pauhaa.

Oi Herra, ei alttarien juurellakaan ole rauhaa.

Nyt manalanhenget jo kahleista irralla lie

Ja kansani pettää ja särkee ja surmahan vie.

Oi aukene, autuuden tie!

Vai loppuiko, Herra, sun armosi aivan jo meiltä?

Pois käänsitkö kasvos jo kansani kurjilta teiltä?

Oi kuule vieläkin huutoa hurskahien

Ja säälivä katseesi luo tähän kurjuutehen!

Meit' auta. oi armollinen!

Ja autuuden sauvaan tartu ja pyhyyden miekkaan

Ja irroita meitä jo kahleista saatanan viekkaan.

Ett' uskoja rakkaus tai vahan kastehellaan

Jo alkaisi kansaamme sairasta virvottamaan!

Käy, Herra, jo armahtamaan!

Katso, minä tuon heidät pohjoisesta maasta.... Ja he tulevat ja riemuitsevat Siionin kukkulalla, tulevat virtanaan Herran hyvyyden tykö....

Jer.50:3. Sillä sen kimppuun käy kansa pohjoisesta ja tekee 

sen maan autioksi, niin ettei siellä asukasta ole: 

niin ihmiset kuin eläimet pakenevat, menevät pois.
4. Niinä päivinä ja siihen aikaan, sanoo Herra, 

tulevat israelilaiset yhdessä Juudan miesten kanssa; 

he kulkevat itkien lakkaamatta ja etsivät Herraa, Jumalaansa.
5. Siionia he kysyvät, sitä kohden ovat heidän kasvonsa käännetyt. 

Tulkaa! He liittyvät Herran kanssa iankaikkiseen liittoon, 

jota ei pidä unhotettaman.
6. Kadonnut lammaslauma oli minun kansani. 

Heidän paimenensa olivat vieneet heidät harhaan 

eksyttäville vuorille; he kulkivat vuorelta kukkulalle, 

unhottivat lepopaikkansa.
7. Kaikki, jotka heitä tapasivat, söivät heitä, 

ja heidän vihollisensa sanoivat: 

'Emme joudu syynalaisiksi.' 

Sillä he olivat tehneet syntiä Herraa vastaan, 

vanhurskauden asumusta, 

Herraa, heidän isiensä toivoa, vastaan. 

haavaisi turvissa jos täältä lähden, perin ilon niiden tähden

Eräs mies tuli juttelemaan kirkossa illan päätteeksi, hänen vaimonsa toi hänet luokseni. Mies oli hieman epävarma, kun oli outo tilanne ja tuntematon ihminen jutuissa hänen kanssaan. Tutustuttuamme toisiimme, kuulin hänen kertomuksensa elämän tosiasioista tänään. Hän oli ensimmäistä kertaa tällaisessa sanan ja rukouksen illassa ja lähtenyt vaimonsa pyynnöstä mukaan. Lisäpotkua oli suunnitelmaan antanut oma sairaus ja siihen liittyvät pelot. Istuimme kirkon penkissä ukon kanssa vierekkäin, kun oma terveytenikään ei ollut kehuttava ja käveleminen varsin hankalaa. Siinä meitä oli kaksi tavallista miestä perinteisin vaivoin ja kysymyksin, ehtoopuolen sankareita molemmat, ja Herran edessä illan pimetessä ympärillämme.

Kysyin mieheltä, että tunteeko hän Jumalan, onko hän uskossa? Hän vastasi tuntevansa hyvän ja pahan olemassaolon? Niinpä niin, kai se on tuttu monelle? Eikä ihmisen elämä muutu juuri kummoisemmaksi tuon tiedon perusteella? On kuin kävelisi apteekin ulkopuolella ja tiedostaisi sisällä olevan mahtavan hyviä lääkkeitä juuri minua varten? Mietin siinä, että edelleen on suuri kynnys jokaisella ihmisellä tulla niin syntiseksi, että armo kelpaisi pelastuksen perustaksi? Ottaisimme pienen annoksen Jumalaa monessa erässä kuin pillereitä purkista ja toivoisimme parasta ja pelkäisimme pahinta. Vaiva ei kuitenkaan poistu, olo ei helpotu ja hiljainen ääni taivaasta kehottaa antautumaan kokonaan Jeesukselle. Tosi parannus on kuin kuoleman tulo kaiken hauskuuden ja hälinän keskelle? On kuin olisi huvipuiston vuoristoradalla ja juuri silloin tulee sähkökatkos – vaunu pysähtyy?

Ei ihme, että eräänä päivänä eräs maamme suuri tiedemies ja massoihin vaikuttaja sanoikin televisiossa elämän tarkoituksen olevan 1.hauskanpito 2.nauttiminen 3.asioiden miettiminen. Tätä "evankeliumia" kuuntelee moni kaljalasinsa ääressä ja nauraa uskovaisille - aikansa! Sillä eihän noilla eväillä pääse taivaaseen, eikä tyhjyys poistu mielestä, ei syyllisyys kumoudu, eikä sisäinen rauha tule apuun. Ei, vain Raamatun viisas järjestys ja tieto neuvoo ihmistä oikealle tielle. Siinä kuljetaan seuraavasti:

1.Herätys = hyvä ihminen tulee syntiseksi

2.Kääntymys = parannus + katumus

3.Sydämen usko = Raamatun sana + rukous + suun tunnustus + seurakuntayhteys

4.Uusi Elämä = Jeesuksen seuraaminen + uskon vaellus + ristin ottaminen

Niinpä sitten kysyinkin mieheltä, että lukeeko hän Raamattua. Hän vastasi, ettei lue. No niin, siinäpä sitten odotetaan, että onni putoaa kuin omena eteen ja kaikki kirkastuu kuin valo katkaisijasta? On kuin internetin roskaposti, jossa sanotaan: Olet voittanut! Vaikka ei kuitenkaan ole mitään voittanut ja jos seuraat tuota viestiä, niin kohta häviät!

Kerroin hänelle Jeesuksen merkityksestä uskon ja jumalisuuden keskuksena. Samalla ajattelin, etteivät nämä asiat useinkaan selviä yhdellä istumalla, vaan ihmisen on käytävä asiat itse läpi. Moni kuulee Jumalan kutsun, mutta harvat kääntyvät. Joskus harvoin ihminen on jo kauan valmistettu Jeesuksen vastaanottamiseen ja silloin on vain ohjattava hänet rakkaan Vapahtajan luokse. Otin esiin oman Raamattuni ja sanoin miehelle, että käydään yksi tämän kirjan keskeinen totuus tässä pikaisesti läpi ennen kuin rukoilemme. Sitten luin hänelle:

Jes.53:3-6. Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet. Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut. Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.

Pidin lyhyen selityksen sanasta ja sen merkityksestä hänen elämässään. Kerroin, että siinä on Jeesus ja tuo mies. Mies nyökytteli ymmärtävästi, mutta vain Herran Henki tietää, mitä siellä sisimmässä silloin liikkui? Kehotin häntä lukemaan tekstin ajatuksella kotona uudelleen ja hän lupasi tehdä niin. Sitten rukoilimme yhdessä. Pian hän oli poistunut paikalta, eikä kirkossa enää ollut montakaan ihmistä. Myöhemmin ajattelin tapahtunutta, enkä enää muistanut miehen nimeä, tuskin ulkonäköäkään? Jos hän olisi tullut seuraavana päivänä jossain eri yhteyksissä vastaani, en olisi ehkä tunnistanut häntä?

Jeesus on tuntematon suuruus hyvän yrityksen ihmisille, lain teoista ylös pyrkiville ja yleisen mielipiteen porukalle. Sitten on paljon sellaisia, joilla Jeesus on yleisnimittäjä kaikelle koohellukselle, jota pidetään täällä kristillisyyden nimissä ja markkinoidaan jopa rakkautena lähimmäiseen? Moni ajattelee Jeesuksen olevan vain maallinen messias, joka ripottelee tiellemme menestyksen kukkia ja rikkauden hedelmiä. Hänestä ajatellaan, että hän jatkuvasti ajaa meidän etujamme, oikeuksiamme ja suosiotamme. Jeesuksen edellytetään turvaaman rajamme, asumisemme, läheisemme. Tämän ajatuksen mukaan maailmaan tulisi luoda uusi paratiisi, ihanne olotila, asuinalue, jossa olisi pelkkää ajallista iloa?

Jos uskova ei tahdo kieltäytyä mistään, maailma kiehtoo ja vie hänet mennessään. Jokaisella ihmisellä on maailman liittolainen omassa lihassaan. Muutamat ovat valinneet omat polkunsa odottaen, että Herra pyhittäisi ne? He kuuluvat niihin itsejuoksijoihin, joista Jumala valittaa profeetan kautta: "Minä en ole lähettänyt noita profeettoja, mutta silti he juoksevat. Minä en ole puhunut heille, mutta kuitenkin he ennustavat. Jos he olisivat seisoneet minun neuvottelussani, niin he julistaisivat minun sanani kansalleni ja kääntäisivät heidät pois heidän pahalta tieltään ja pahoista teoistansa." Jer.23:21-22.

Eräänä päivänä joudumme Jeesuksen Kristuksen edessä vastaamaan virkamme, palveluksemme ja tehtäviemme toimittamisesta, opistamme ja elämästämme, jossa tulee valvoa ja ilmoittaa ajoissa, missä ikinä olosuhteet ovat epäilyttäviä ja epäluuloisuutta aiheuttavia, ettemme joutuisi sen moitteen alle: "Israelin vartijat ovat kaikki sokeita, eivät he mitään käsitä; he ovat kaikki mykkiä koiria, jotka eivät osaa haukkua. He näkevät unta, makailevat ja nukkuvat mielellään. Ja näillä koirilla on vimmainen nälkä, ei niitä mikään täytä. Ja tällaisia ovat paimenet! Eivät pysty mitään huomaamaan, ovat kaikki kääntyneet omille teilleen, etsivät kukin omaa voittoansa, kaikki tyynni." Jes.56:10-11. Niin tärkeä on Jumalalle ihmissielujen pelastus - yhdenkin ihmisen uskoontulo syksyisenä sateisena kirkkoiltana.

Kerroin miehelle Golgatasta, Jeesuksen ristinuhrista hänen hyväkseen, Jumalan rakkaudesta syntistä kohtaan. Viivyimme hetken mielikuvissa vanhassa Jerusalemissa ajanlaskun alussa. Samalla rukoilin, että mies löytäisi Vapahtajan ja hänen elämässään alkaisi uusia aika – Jumalan aika.

Vanhat hengelliset laulut korostavat Jeesuksen verta, veriuhria ja ristinkärsimystä. Tämä ärsyttää uskosta osattomia, jotka eivät ymmärrä Jumalan sanaa eikä pelastuksen syvyyttä. Veri on mysteeri, salaisuus. Se on elämän vertauskuva, joka on tarkoitettu suojaksi Jumalan vihaa ja tuomiota vastaan. Verta ei ole tarkoitettu paholaiselle, eikä sitä pidä hänen yhteydessään edes mainita. Se ei myöskään ole mikään taisteluväline pimeyden voimia vastaan, vaan armon keskeinen elementti syntisen olemuksemme vapauttamiseksi pahan vallasta.

Kristityn taistelu pimeyden henkiolentoja vastaan (Ef.6:11) tapahtuu Jumalan sota-asulla: totuuden vyö, vanhurskauden haarniska, kenkinä alttius rauhan evankeliumille, uskon kilpi, pelastuksen kypäri ja Hengen miekka - Jumalan sana, rukouksella ja anomisella joka aika Hengessä.

Vain yhden kerran Raamattu mainitsee veren toimineen uskovien taistelun yhteydessä: "Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti." Ilm.12:11. Tämä tarkoittaa sitä, että nämä avuttomat ovat saaneet avun uskossa häneltä, jonka oma veri on. He ovat voittaneet pysymällä uskossa, Jeesuksessa, sanassa. Siitä he ovat puhuneet, siitä todistaneet, julistaneet, rukoilleet osakseen ja laulaneet Jumalalle kiitosta. "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä." Ilm.7:14. Puhtaat vaatteet ovat kuva Jumalan vanhurskauttavasta työstä hyväksemme. Se on kuva syntien anteeksisaamisesta, joka on hengellisen voiton tae ja avain. Meidän osuutemme on ottaa veri käyttöön uskossa, sydämeen ja elämään syntien poistamiseksi. Siksi tämä on hyvin henkilökohtainen asia, jossa voimme olla toisillemme korkeintaan avuksi ja neuvoa hyvään, mutta itse toiminta riippuu kunkin omasta Jumala-suhteesta. Taivaassa on kerran heitä, jotka ovat tarttuneet Jeesukseen ja hänen verensä ikuiseen hyötyyn, voimaan, jolla ihminen saa uuden elämän, uudestisyntymän.

1.Jeesus, sinun vaivasi kovat, ristisi, kipusi

katkerat minulle opiksi, turvaksi ovat,

Eläissäni ja kuollessani jos mä syntiin syttynen,

piinaasi kohta muistelen, Se sen kyllä mieleen vienee,

ettei synti leikiksi liene.

2. Hekumassa jos hehkuu pyytää liha, veri syntinen,

Haavaisi muisto estää siitä, Kun ne johtuu mieleeni.

Koska saatana kiusaa täällä, luotan aina ansioosi päälle,

Häijyn juonet se niin sulkee kimpustani, että häpeällä kulkee.

3.Maailma minua pyytää pettää juonella monella kavalalla,

Kadotukseen minua vetää häijy ilolla, hekumalla;

Vaan kun mieleeni johdatan, Jeesus, vaivasi vaikean,

pyhyydessä niin taidan pysyä, halut häijyt pois sysiä.

4.Vastoin kaikkia kuin mua vaivaa, haavasi tukee sydäntäni,

niihin itsensä sieluni kaivaa, löytää uuden elämän;

Lohdutuksesi makeus surulleni on huojennus,

autuuden ansaitsit sä minulle, katkeralla kuolon kivulla.

5.Sinä siis täällä aina turvani, Jeesus apuni ainoa!

Kuolemasi on tuonen surmannut, ettei vahingoittaa saa.

Sinä olet turvanani, koska tulen tuonelaan;

Sinun armosi minun taitaa synnistä, kuolosta eloon auttaa.

6.Ja kuin sydämessäni olet, Jeesus! täältä lähteissäni,

voitan kaikki häijyn nuolet, viimeisessä hädässäni;

Koska olet turvanani, kuljen ilolla kunniaan;

haavaisi turvissa jos täältä lähden, perin ilon niiden tähden.

Johann Heerman, (saks.) s. 1585 † 1647.

Jospa löytäisimme sinut, Jeesus, kun aika on kohdallamme Jumalan aika. Jospa voisimme kohdata sinut auttajan, Vapahtajan, sielumme lunastajan, esirukoilijamme ja pappimme, sielujemme kaitsijan. Jospa kaikki ihmiset kuulisivat sinua ja kääntyisivät puoleesi. Jospa voisimme kuulla vastasyntyneiden Jumalanlasten itkua kirkoissa ja rukoushuoneissa, kotiseuroissa tänä aikana. Jospa avaisit taivaan akkunat valosi paistaa pimeyden maailmaan, että levottomat sielut saisivat löytää sinut Herrakseen. Jospa vetäisit synnin sitomat ihmiset alttarin ääreen kuulemaan kuinka paljon sinä olet heitä rakastanut ja siunannut tulemalla ihmiseksi keskellemme. Jospa kuulisimme uutisia, eläviä todistuksia tavallisista kansalaisista, jotka ovat saaneet vapautua veresi voimasta syntitaakoistaan.

Te kuurot, kuulkaa, ja te sokeat, katsokaa ja nähkää.

Olin eräässä kodissa kylässä 80-luvun alkupuolella. Meillä oli ollut ilta Kannelmäen kirkossa ja siellä oli ensiaskeleitaan silloin ottamassa lauluyhtye Konnakuoro. Minä toimin illan evankelistana. Kirkon penkissä istui Jukka Nieminen niminen merikapteeniksi esittäytynyt mies, joka pyysi meidät tilaisuuden jälkeen kotiinsa. Hänellä oli armoitusta profetian lahjan käyttämiseen ja niin tapahtuikin illalla heillä. Tosin se ei minuun vaikuttanut juuri mitenkään silloin, ehkä se oli liian aika-keskeinen sanoma, liian vähän Kristus-keskeinen?

Jukan vaimo, Raija, palveli ja tarjoili meille iltapalaa. Vaimo oli kuuro ja ymmärsi siis vain viittomakieltä ja luki suunliikkeistä sanoja. Jukka oli nuori uskossa ja hyvin innokas julistamaan. Hänelle oli juuri siihen aikaan avautunut iso työprojekti Tallinnaan, Finn-Stroin palveluksessa, satamaa laajentamaan. Eesti oli Neuvostoliiton osa ja monet uskovat tekivät lähetystyötä sinne hyvien kulkuyhteyksien takia. Laivoja ei tainnut liikennöidä montaakaan, itse kuljimme aina Georg Ots aluksella.

”Tuo esiin sokea kansa, jolla kuitenkin on silmät, ja kuurot, joilla kuitenkin on korvat.” Jes.43:8

Luin tässä eräänä päivänä Raija Niemisen kirjoittaman Äänetön saari kirjan. Se on melko pinnallinen matkakertomus Niemisen perheen muutamasta vuodesta Karibian meren eräällä saarella, jossa Jukka oli satamatyössä. Kirjan sanoma etenee päiväkirjanomaisesti, melko naisellisesti ja nykyään facebook tyylisesti, jossa kerrotaan omia tuntemuksia ja ihmisten kohtaamisia vieraassa ympäristössä. Oman värinsä tekstiin antaa Raijan kuurous, hän ei kuule kuin joitakin hyvin korkeita ääniä. Hän opettaa siellä kuurojen koulussa ja tutustuu moniin paikallisiin kuuroihin. Toisaalta Jukan aseman vuoksi he pyörivät myös paikallisissa hienostopiireissä ja illanistujaisissa.

Kirjan episodihenkilö on Alfonsoksi nimetty kuuro poika, kerjäläinen, syrjäytynyt, koditon, yksinäinen, jota Raija perheineen yrittää kaikin tavoin auttaa, opettaa ja tukea. Poika muuttaa heidän kotiinsa ja kaikki näyttää hyvältä, mutta sitten tulevat taas vaikeudet. Monien vaiheiden ja epäonnistumisten jälkeen poika häipyy ja hylkää auttajansa, elää taas omaa elämäänsä, palaa lähtöruutuunsa. Hyvä moraali ja ajatus lähimmäisenauttamisesta hautautuu pettymykseen.

Kirjassa on paljon pettymyksiä, paljon henkilöitä, jotka sivutetaan nopeasti tunteista riippuen. Tuntuu kuin Raijan omat ongelmat olisivat niin suuressa roolissa, ettei hän ehdi oikein keskittyä syvällisesti ihmisiin? Vai onko tämä nykyaikaa?

"Vain lyhyt hetki enää, niin Libanon muuttuu puutarhaksi, ja puutarha on metsän veroinen. Sinä päivänä kuurot kuulevat kirjan sanat, ja sokeiden silmät näkevät vapaina synkeästä pimeydestä. Nöyrät saavat yhä uutta iloa Herrassa, ja ihmisistä köyhimmätkin riemuitsevat Israelin Pyhästä."Jes.29:17-19

Yli kolmesataasivuisen kirjan yksi sivu on uhrattu uskonasioille, vaikka se on painettu sen jälkeen, kun Jeesus oli tullut tähän kotiin? Herää tietysti kysymys, että oliko tämä kuuro nainen itse päässyt  syvällisesti tuntemaan Jumalan armoa Kristuksessa. Ilmeisesti Jukka oli tullut tuolla saarella uskoon yksinäisyydessä Raijan käydessä Suomessa? Ainakin heidän esikoispoikansa kääntymys rippileirillä on vaikuttanut kovasti perheeseen.

Raija kirjoittaa:

- Emme puhu mitään siitä, mitä Jukka on kirjoittanut minulle kotiin Suomeen. Olen liian hämilläni siitä, vaikka tunnen, että minun pitäisi sanoa olevani iloinen Jukan ratkaisusta ja haluavani kannustaa häntä.

Keke tuli uskoon rippikoululeirillä ja sen jälkeen keskustelin hänen kanssaan usein iltaisin puoleen yöhön saakka. Jukka puski noihin aikoihin töitä kaiket illat ja viikonloput — hän oli vetänyt Kotkan Hietasen sataman organisointiprojektia ja suunnitteli sen jälkeen toimintojen siirtämistä tietokoneille. Huomasin, että vaikka olin pikkutytöstä saakka uskonut Jumalaan, en kuitenkaan ollut tietoisesti ajatellut koko asiaa. Nyt minun oli pakko keskustella Keken kanssa ja lukea kirjoja ja aloin nähdä kaikki asiat eri tavalla kuin aikaisemmin. Toisinaan puhuin myös näistä ajatuksistani Jukalle. Ja nyt yksin ollessaan Jukka on lukenut ja miettinyt ja tullut ratkaisuun. Eniten häneen olivat vaikuttaneet säkeet Birgitta Yavarin kirjassa "On rakkaus": "Mitä se hyödyttää ihmistä jos hän täysin purjein ihailun ja juhlinnan myötätuulessa vaeltaa halki maailman mutta päätyy hylyksi ikuisuuden rannalle." "Mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omakseen koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon"...

Ehkä minua hämmentää se, että Jukka on yhtäkkiä päässyt pitemmälle kuin minä. Minun on pakko mennä perässä, jonkun kynnyksen yli. Kirjat ja kirjoitukset, jotka ennen ovat olleet fraaseja, avautuvat yhtäkkiä, olemme kuin löytäneet avaimen niihin.

”Te kuurot, kuulkaa, ja te sokeat, katsokaa ja nähkää.” Jes.42:18

Jukka Nieminen kirjoitti 90-luvulla kirjan "Profeetan tilitys", jonka sivuilla hän kertoo yksityiskohtaisesti Jumala-suhteestaan. Kirjassa on paljon henkilöitä, nimiä, jotka ovat tulleet itselleni tutuiksi vuosien varrella. Tietysti siihen ovat valikoituneet pääasiassa yläluokan uskovaiset, silmäätekevät, titteleineen, saavutuksineen, yhteiskunnan napamiehet. Niinhän se on, nimimiehet mainitaan ja korotetaan, mutta hattusen arskat, tilhen topit, mutikaisen maijat ja takasen ainot unohdetaan - hehän eivät ole mitään suurten rinnalla? Vai olisiko Jumalakin erikoistunut parempiosaisiin, kauniisiin ja rohkeihin, menestyviin ja terveisiin? Voi meitä muita?

No, tuossa kirjassa Jukka kertoo, että heille tuli mm. Sana-lehti St. Lucian saarelle noiden vuosien aikana. Sen oli tilannut heille Langinkosken kirkkoherra Toivo Lemmetyinen. Tämä ja erään uskovan liikemiehen vierailu ja lapsuuden hengelliset kokemukset ajoivat Jukkaa kohti Kristusta, uskonratkaisua. Hän kertoo:

- Raija oli matkustanut Suomeen poikien luo talvilomaa ajaksi. St.Lucialla helmikuu oli parasta aikaa. Elimme ilmaston puolesta kuin paratiisisaarella. Oli viikonloppu. Olin yksin kotona Jerin, suuren 6-vuotiaan rottweileruroksen kanssa! Istuin yksin hiljaa ruokailuhuoneen pöydän ääressä. Tiedän kokemuksesta, että pitkä ja raskas työviikko aiheuttaa usein viikonloppuisin masennusta silloin kun on yksin eikä ole mitään selkeää ohjelmaa. Tämä viikonloppu oli toisenlainen. Sisälleni työntyi voimakas kuolemanpelko ja jatkuvia kysymyksiä: minne joudun, mitä tapahtuu perheelle. Paine kasvoi kasvamistaan. Huomasin, että Jumala, josta olin kuullut nuoruudessani ja josta minulle viestitettiin monella eri tavalla, oli ottanut minut puhutteluunsa. Hän oli käsitellyt minua aina hyvyydellä. Sama hyvyys oli nytkin taustalla nähtävissä. Tunsin, että minulle ei annettu enää mahdollisuutta paeta ratkaisua. Se oli tehtävä puoleen tai toiseen. Herra oli antanut vielä viimeisen mahdollisuuden.

Kahden tunnin taistelun jälkeen tein päätöksen: Herra, tässä olen. En osannut rukoilla. Ainoat sanani olivat: anna syntini anteeksi, ohjaa minua tielläsi. Vapauduin täysin. Yhtäkkiä minut valtasi voimakas ahdistus ja hätä. Minun täytyi kirjoittaa äidilleni ja kahdelle vanhemmalle ystävälleni ratkaisustani. Äitini täytyi saada tietää asia jos minulle sattuisi jotain ennenkuin tapaisimme tai saisimme puhua puhelimessa. Tämä kaikki tapahtui helmikuussa 1977. Äitini oli rukoillut puolestani lakkaamatta 28 vuotta.

Jumala taivutti minut hyvyydellään. Hän ei käyttänyt yhtään voimakasta otetta. Hän oli määrännyt ajan. Hän ei perääntynyt. Hän ei hyljännyt rukouksen lasta. Kutsu oli viimeinen. Job sanoo (Job 33:28-29): "Hän pelasti minun sieluni joutumasta hautaan, ja minun henkeni saa iloiten katsella valkeutta. Katso, kaiken tämän tekee Jumala kahdesti tai kolmastikin ihmiselle."

Nämä kaksi kovin erilaista kirjaa, aviopuolisoiden kirjoittamia, eri maanosissa, eri tunnelmista, tiedosta ja uskosta, antavat kuvan ihmisistä, jotka tarvitsivat Jumalaa enemmän ja vähemmän. Pysähdyn miettimään, mikä on Jumalan osuus tästä kaikesta, mikä on pelkkää ihmistä, missä on Hyvän Paimenen ääni, missä pelkkää lampaan määkimistä? On varsin mielenkiintoista havaita, miten onnistuneesti Herra sotkee ihmiselämän suunnitelmia ja totuttuja kuvioita, miten hän astuu ihmisen elämään ja sydämeen, millainen on Vapahtajan vaikutus. Monen ihmisen koko elämä menee uusiksi, suunta muuttuu hänen käännyttyään taivaan tielle. Sekoilujen tilalle tulee Jumalan rauha ja mielentasapaino. Surullista, mutta totta on sekin, etteivät kaikki etsijät, herätetyt koskaan löydä Kristusta. He ovat tuntevinaan Jeesuksen, mutta kulkevat edelleen oman tahdon tietä, elävät lihallisesti ilman Jumalan rauhaa ja pelastavaa uskoa. Jos Kristus ei pääse meidän syvyyteemme, ei pinnallinen uskonnollisuus voi auttaa koetuksen päivänä.

Kuinka tärkeää olisikin, että elävä todistus Herrasta kuuluisi keskuudessamme, että Jumalan sanan valo loistaisi maailman pimeyteen, sydänten murheeseen. Tarvitsemme seurakunnassa profeetallista sanaa, Herran etsivää rakkautta, ja parannuksen vaatimusta. 

HS. ilmoitti lehtiuutisessaan:

Kuurojen Liiton kulttuurikeskuksen entinen johtaja Raija Nieminen kuoli sairauskohtaukseen lomamatkalla Pertunmaalla Etelä-Savossa 28. kesäkuuta 2004 67-vuotiaana. Hän oli syntynyt Jämsänkoskella 14. helmikuuta 1937. Jukka Nieminen elelee ilmeisesti nykyään Helsingissä?

"Sillä hetkellä hän juuri paransi useita taudeista ja vitsauksista ja pahoista hengistä, ja monelle sokealle hän antoi näön. Niin hän vastasi ja sanoi heille: "Menkää ja kertokaa Johannekselle, mitä olette nähneet ja kuulleet: sokeat saavat näkönsä, rammat kävelevät, pitaliset puhdistuvat, kuurot kuulevat, kuolleet herätetään, köyhille julistetaan evankeliumia. Ja autuas on se, joka ei loukkaannu minuun." Luuk.7:21-23

Sinä, Herra olet pyhä ja teet aina oikein ja meidän ihmisten kannalta kaiken oikeaan aikaan. Mutta meistä tuntuu, että sinä sekoitat elämämme suunnitelmat ja tavoitteet, ihmissuhteet ja työt. Joudumme nöyrtymään edessäsi ja suostumaan tahtoosi, kieltämään itsemme ja kääntymään pahoilta teiltämme etsimään sinun armoasi. On ihmeellistä, että sinä puhut kuuroille, niin että kuulevat ja teet palvelijoistasi kuuroja maailman äänille. Auta meitä kuulemaan sinun Hyvän Paimenen äänesi, että aina seuraisimme sinua, mihin ikinä menetkin.

Ja heitä kutsutaan "pyhäksi kansaksi", "Herran lunastetuiksi"

Jes.62:10. Käykää, käykää ulos porteista, tasoittakaa kansalle tie, tehkää, tehkää valtatie, raivatkaa kivet pois, kohottakaa lippu kansoille.
11. Katso, Herra on kuuluttanut maan ääriin asti: Sanokaa tytär Siionille: Katso, sinun pelastuksesi tulee. Katso, hänen palkkansa on hänen mukanansa, hänen työnsä ansio käy hänen edellänsä.
12. Ja heitä kutsutaan "pyhäksi kansaksi", "Herran lunastetuiksi"; ja sinua kutsutaan "halutuksi", "kaupungiksi, joka ei ole hyljätty."