Rakas Herra sääsit myös mun paimeneksi laumaasi....

Sielunhoidossa tulee usein esille ihmisten ongelmia käsitellessä heidän suhteensa kristilliseen seurakuntaan. Ongelmien yksi aiheuttaja on ollut eristäytyneisyys, yhteyden puute. Syistä voisi tehdä hakuteoksen, tekosyiden käsikirjan, niin monenlaisia selityksiä kuulen jatkuvasti? Ohutnahkaisuus, kärsimättömyys, laiskuus, kyllästyminen, itserakkaus, harrastukset ja maailmanrakkaus ovat yleisimpiä syitä pois jäämiselle. Ei ole laumaa, eikä paimenta?

Näissä mietteissä selasin käytössä olevia laulukirjoja ja huomasin, että esim. uudessa Viisikielisessä ei ole lainkaan osastoa seurakunnalle? Kotoinen virsikirjamme kunnostautui tässä selvästi paremmaksi, siellä on runsaasti seurakuntaa käsitteleviä lauluja. Kuitenkin varsinaisesti aiheesta opettavia lauluja on melko vähän ja nämäkin lähinnä jumalanpalvelus keskeisiä. Raamatun sanomassa seurakuntayhteys on välttämätön Kristuksen seuraamisessa ja sitä hoidetaan uskovan elämässä yhteyden, opetuksen, rukouksen ja ehtoollisen kautta. Uuden Testamentin kirjeet ovat pääasiassa osoitetut seurakunnille, eivät yksityisille uskoville.

Kun uskovalla ei ole em. yhteyttä, hän kärsii. Kun uskova ei kelpaa laumaan, hän kärsii. Kun uskova jää yksin ja hylätyksi, hän kärsii. Kun lauma hajoaa, uskova kärsii. Kun uskova joutuu olemaan pelkästään jumalattomien kanssa, maailmassa ja syntisten keskellä, hän kärsii. Kun Kristusta ja Jumalan sanaa pilkataan, uskova kärsii. Kun Herra unohdetaan seurakunnassa, uskova kärsii. Kun uskovalla ei ole paimenta eikä laumaa hän kuolee.

Olavi Kares kirjoittaa Herännäisyyden historian vaiheista 1800-luvun lopulla:

- Ja usein näytti olevan aihetta siihen ajatukseen, että pappi jäi seurakunnassaan ilman laumaa. Sitä paitsi oli herännäisyys kaikesta huolimatta vanhoilla herännäismailla yhä vieläkin tekijä, jota seurakunnan pappi ei voinut jättää huomioon ottamatta. Näin oli mm. Keski-Pohjanmaalla, nimenomaan Kalajokivarrella, vielä 1880-luvullakin, — niin paljon kuin taantumusta edellisillä vuosikymmenillä olikin tapahtunut. Se oli sentään kirkkoa rakastavaa ja kirkossa käyvää kansaa. Ja sen keskuudessa täytyi siitä vieraantuneenkin nähdä vielä elämää, jota sen ulkopuolella useimmiten puuttui. Lisäksi tunkeutui juuri näinä aikoina samoilla seuduilla laestadiolaisuus voimakkaasti eteenpäin, mutta samalla vaikuttaen kylmentynyttä mieltä, jopa ynseyttä kirkkoa kohtaan, ja oli muutenkin usein oudolla esiintymisellään omiaan varsinkin papistoon vaikuttamaan luotaan työntävästi.

Taitaa olla nykyäänkin sama ongelma, että suurin osa palkatuista paimenista on ilman omaa laumaa – puuttuu yhteys uskoviin? Kun seurakuntaan vihitään ja palkataan paimenia, joilla ei ole mitään yhteyttä uskoviin, ei voi paljon odottaa tulevaisuudelta – paitsi tietysti kirkonmenoja? Raamatun ohje olisi, että paimen valittaisiin uskoon tulleiden joukosta omasta laumasta soveltuvuuden mukaan, ikä tai koulupohja ovat toisarvoisia.

Jeesuksen esimerkki valaisi uskovia toimintamalleihin, jotka sopivat uskoville. Hän myös varusti heitä Hengellään jokaiseen koitokseen. Kaiken hyvän palvelun keskellä ilmeni suuri ongelma, joka on ollut aina seurakunnan kiusana: Ei ole paimenta?! Aikansa kirkonjohtajat välittivät vain itsestään ja oikeaoppisuudestaan, mutteivät ihmisistä. Toisaalta kaikki kuuliaiset lampaat ja hyväkäytöksiset sopivat heille, mutta rajatapaukset putosivat armotta pois kyseenalaisina.

"Ja Jeesus vaelsi kaikki kaupungit ja kylät ja opetti heidän synagoogissaan ja saarnasi valtakunnan evankeliumia ja paransi kaikkinaisia tauteja ja kaikkinaista raihnautta. Ja nähdessään kansanjoukot hänen tuli heitä sääli, kun he olivat nääntyneet ja hyljätyt niinkuin lampaat, joilla ei ole paimenta. Silloin hän sanoi opetuslapsillensa: "Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän. Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa." Matt.9:35-38.

Seurakunta koostuu perinteisesti eri-ikäisistä uskovista, jotka Jeesus yhdistää itseensä ja toinen toisiinsa. Seurakunta rakentuu hänen varaansa, hän on Herra ja Vapahtaja. Mutta meillä ihmisillä on  taipumus valkata porukkaa, johon tahdomme kuulua, jotka ovat itsemme näköisiä ja tapaisia, samoinajattelevia, samaa sosiaaliluokkaa edustavia. Raamattu antaa selvän kehotuksen osallistua säännöllisesti seurakuntaan ilman mutinoita ja turhia arvosteluja: "…valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin; älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehottakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän." Hebr.10:25. Tämä on joillekin hyvin vaikea teksti, jossa minä on jäänyt Jeesuksen varjoon. Suurissa asutuskeskuksissa on monta juuretonta kristittyä, jotka hortoilevat ties missä etsien paikkaansa, tehtäväänsä, kokemuksia, ihmeitä ja parempia kristittyjä ystäviksi. Aikansa he kulkevat, sitten tekevät päätöksen erota kirkosta (ja kirkoista). Taustalla lienee ongelmia nöyryyden kanssa ja he viittaavat kintaalla Jumalan järjestykselle, toisten kunnioittamiseen, seurakunnan johtajan arvovallan hyväksymiseen. On loukkaannuttu, otettu itsensä, pyritty suojelemaan omaa pyhyyttä liian huonojen kristittyjen seurasta? Omat näkemykset eivät ole tulleet kuulluksi ja niin he osoittavat mieltään. Harvalla on enää siinä vaiheessa mitään hätää ihmissielujen pelastumisesta ja evankeliumin sijoittumisesta tähän aikaan?

 

Uusissa herätyksissä on palava rakkaus Herraan ja hänen uskoviinsa. Viat, puutteet, heikkoudet eivät ohjaa väkeä, vaan ilo rakkaus ja usko innostavat päivittäin. Eri ikäryhmät löytävät toisensa Jumalan armosta ja totuudessa, jaksavat toisiansa. Eletään ihania Hengen kevään aikoja, rukous on elävää, sanaa viljellään, todistus Jeesuksesta on vaikuttavaa. Ihmisiä tulee uskoon ja yhteislaulu on voimallista - kaikki laulavat. Lauma kokoontuu säännöllisesti ja halullisesti.

Aikanaan sitten herätys hiipuu, ja lakkaa kokonaan. Uskovat väsyvät ja kyllästyvät jatkuvaan erämaavaellukseen. Samankaltaisuus syö voimia, kyllästytään samoihin naamoihin ja juttuihin, alkaa arvostelun aikakausi, hengellinen lapsuus on auttamattomasti takanapäin. Samalla vanhat synnit valtaavat mielet, harhaoppeja kannetaan seurakuntaan ja valvomattomat uskovat sotkevat pahasti pesän. Sopimattomat pyrkivät johtopaikoille ja ilman Jumalan valtuutuksia he vievät laumaa yhä enemmän pieleen. Armolahjat sammutetaan ja vastuusta laistetaan. Kellokkaat eivät saa tarpeeksi tilaa, eivätkä halua palvelijoiksi, niin he perustavat uusia laumoja omalla nimellään - sitten heidän nimensä kuuluu ja näkyy - aikansa. Nämä pienpiirit kukoistavat hetken kuin ruoho, sitten ne kuivuvat, jakautuvat taas tai kuolevat pois. Yhteinen piirre kaikilla on kuitenkin vielä elämänmerkkinä ja se on jatkuva rahantarve, jolla hiillostetaan kannattajia yhä runsaampaan uhraamiseen. Myöhemmin tutkijat tekevät näistä poppoista löytöjä, väitöskirjoja ja tutkimuksia, joita ovat historianlehdet täynnä.

Jeesuksen kanssa uskova oppi vastuuta Herran laumasta, Vapahtaja kasvattaa omiaan huomioimaan ympärillään olevat ihmiset. Kristillisyys on verkostoitumista, jossa keskeisin on Kristus ja ytimen muodostavat uskossa elävät, jotka toimivat säännöllisesti seurakunnassa. Sitten ulommas Kristuksesta mentäessä piiri laajenee ja usko heikkenee. Lopullisen rajan vetäminen Jumalan valtakunnan ja maailman välille on meille mahdoton, sillä niin paljon on siinä sun kiikulla olevia kristittyjä ja mieleltään ja elämältään häilyviä?

"Vanhimpia teidän joukossanne minä siis kehoitan, minä, joka myös olen vanhin ja Kristuksen kärsimysten todistaja ja osallinen myös siihen kirkkauteen, joka vastedes on ilmestyvä: kaitkaa teille uskottua Jumalan laumaa, ei pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, ei häpeällisen voiton tähden, vaan sydämen halusta, ei herroina halliten niitä, jotka ovat teidän osallenne tulleet, vaan ollen laumalle esikuvina, niin te, ylipaimenen ilmestyessä, saatte kirkkauden kuihtumattoman seppeleen." 1.Piet.5:-4. Jokainen uskova on kuitenkin vastuunalainen suhteestaan omaan verkostonsa ihmisiin. Hän on todistaja ja esirukoilija, kehottaja ja palvelija, harvemmin kovin suuri johtaja tai suurten tekojen ihminen. Tämä on uskovan alatie, jossa ei etukäteen jaeta prenikoita tai kunniamainintoja. Näissä vaiheissa uskova tuntee usein väsymystä, sillä lauman hoitaminen ei ole helppoa, siitä saa harvoin palautetta tai näkyviä tuloksia, pelastumisia, parantumisia. Mutta Jeesus auttaa jokaista tarvitsevaa ja odottavaa.

Nimimiehet muistetaan ja suosionkukkuloilta on lyhyt tie murheen laaksoon. Mutta kaikki tarvitsevat joka päivä Jumalan sanaa ja yhteyttä Kristukseen. Oma kokemukseni oli alussa varsin kivinen tie, sillä en ollut halukas lähtemään seurakuntaan, en omaan enkä muuhunkaan. Pari vuotta opiskelin Raamattua yksin ja siten vakuutuin siitä, että seurakunta on Jumalan tahto ja näkyvä Herran lauma kuuluu minunkin elämääni. Tämän etäyhteys-vaiheen jälkeen lähdin mukaan paikallisseurakunnan toimintaan. En tavoitellut asemaa siellä, mutta pian huomasin olevani monessa mukana kuin Hankkija-yhtiö ennen vanhaan maataloudessa. Nyt pitkän ajan jälkeen ymmärrän kirkon pappeja, jotka vihitään virkaansa ilman laumaa ja kutsumusta. Sitten heidät sijoitetaan kauas kotiseudultaan vieraitten ihmisten pariin, jossa verkoston luominen ei onnistu ja heistä tulee pelkkiä virkamiehiä. Kun he sitten joutuvat virkansa puolesta hengellisiin tilaisuuksiin, niin se on heille vastenmielistä, ja he pyrkivät sieltä pois mahdollisimman nopeasti. He pelkäävät uusia ihmissuhteita ja keskusteluja, kysymyksiä ja että joku vielä pyytää sielunhoitoa ja esirukousta? Niin sitten seurauksena on se, että muutamat seurakuntalaisista ryhtyvät kantamaan paimenen vastuuta ja hoitamaan Herran laumaa. Jännitettä syntyy ja erimielisyyksiä, kun virallinen taho ei pidä hyvänä uutta järjestystä?

"Mikä Apollos sitten on? Ja mikä Paavali on? Palvelijoita, joiden kautta te olette tulleet uskoviksi, palvelijoita sen kykynsä mukaan, minkä Herra on heille kullekin antanut. Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala on antanut kasvun. Niin ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa. Mutta istuttaja ja kastelija ovat yhtä; kuitenkin on kumpikin saava oman palkkansa oman työnsä mukaan. Sillä me olemme Jumalan työtovereita; te olette Jumalan viljelysmaa, olette Jumalan rakennus." 1.Kor.3:5-9.

Jumalan puutarhassa riittää työtä, istutusta, kastelua ja vaalimista. Mutta joskus tulee sotkuttuakin isoin saappain ja jälki on sen mukaista. Kyse on ihan tavallisista ihmisistä, jotka opettelevat elämään yhteisössä ja tulemaan toimeen keskenään.

Nykyaika on länsimaissa jo niin maallistunut seurakunnallisesti, ettei seuraava sana toteudu kuin äärimmäisen pienessä porukassa, joka uskoo lujasti Kristukseen ja siksi luottaa toinen toisiinsa: "Sentähden kehoittakaa toisianne ja rakentakaa toinen toistanne, niinkuin teettekin. Mutta me pyydämme teitä, veljet, antamaan tunnustuksenne niille, jotka tekevät työtä teidän keskuudessanne ja ovat teidän johtajanne Herrassa ja neuvovat teitä, sekä pitämään heitä erinomaisen rakkaina heidän työnsä tähden. Eläkää rauhassa keskenänne. Me kehoitamme teitä, veljet: nuhdelkaa kurittomia, rohkaiskaa alakuloisia, holhotkaa heikkoja, olkaa pitkämieliset kaikkia kohtaan." 1.Tess.5:11-14.

1. Oi paras Paimeneni kun laumaasi niin sä säästit, ett' henkesi antaen sä kuolosta sen päästit ja vielä varjelet sitä aina voimallasi, lampaitasi ravitset pyhällä sanallasi!

2. Mun otit laumastasi ja paimeneksi nostit, että kaitsen lampaitasi, verelläsi jotka ostit. Ah kuinka taitanen, oi Herra, toimittaa, mä mato vaivainen, näin työtä korkiaa!

3. Vaan koska tämä työsi on, rakas Herra, omasi, ja itse sääsit myös mun paimeneksi laumaasi, niin anna armoasi ja lahjasi lahjoita, mä palvelijanasi, että olisin taitava!

4. Suo nimes kunniaa mä etsin kiivaasti, ja laumaasi hajoavaa myös kaitsen hartaasti; enkä katsoisi kiitosta, en vihaa maailman, kun harhapoluilta vaan pois saan lampaan!

5. Hengelläsi vahvista, että saarnaan totuuttasi! Syntejä nuhdella mun suo sun voimallasi! Ah auta minua, että sanaasi selkiää kun tulee puhua, en katso mieliä.

6. Koska sanaasi saarnaan mä, ihmeitäsi julki annan, suo että puhtaana ne laumallesi kannan! Niin sanasi siemen suo mun kylvää sydämiin, se että viljan tuo ja kasvun kauniin!

7. Kun tahdon osoittaa autuuden tien mä muille, niin auta oikiaa tietä itse myöskin kuljen, ja vältän synnin työn, kanssa häijyn hekuman, niin etten maahan lyö, mitä itse rakennan!

8. Älä anna etsiä mun kunniaa ja kultaa, vaan siihen tyytyä, minkä olen saanut sulta! Kun jokapäiväisen vaan leivän, Herra, saan, ilolla kiittelen sua asti kuolemaan.

9. Suo, korkein Paimeneni, mun kaitsea sun laumaasi, että ilon iäisen ja riemun saa se taivaassa, siis että tullessasi tekemään loppua, saan kruunun taivaassasi, enkelten seurassa!

Papin virsi 1881 virsikirjassa 406 (nyk.vk. 252)

Nes Gadol Haya Po - suuri ihme tapahtui täällä

Olimme Venäjällä matkalla, meidät oli kutsuttu juutalaisten Hanukka-juhlaan. Se on vuosittainen pikkujuhla, jonka viettämisajankohta liikkuu muutaman kuukauden sinne tänne. Hanukka ei kuulu Israelin suuriin juhliin, jotka on kaikki määrätty Jumalan laissa Mooseksen kirjoissa. Hanukka on temppelin uudelleen vihkimisen muistopäivä. Israel sai valloitettua viholliselta Jerusalemin temppeleineen takaisin ennen Jeesuksen syntymää. Silloin he löysivät hieman pyhitettyä öljyä temppelistä ja alkoivat käyttää sitä kirkonmenoissaan. Öljy riitti ihmeen kautta kahdeksan päivää ja niin alettiin puhua öljyn ihmeestä. Tästä johtuen juutalaiset polttavat Hanukan aikana kynttilöitä kahdeksan päivää yhdeksänhaaraisen kynttelikön muodossa. Alkaen yhdestä ja lisäten joka päivä yhden kynttilän. Lisäksi juhlaan kuuluu ilo ja makeat leivonnaiset, joita meillekin syötettiin runsaasti.

Tällä kertaa Hanukka oli heti joulun jälkeen meidän kalenterimme mukaan. Paikalla oli satakunta ihmistä, ja meitä suomalaisiakin oli kohtuullinen määrä. Puheet tulkattiin ja niin pysyimme koko ajan kartalla. Bändi soitti hengellisiä lauluja ja kuoro lauloi. Oli onnitteluja ja seurustelua. Paikallisella juutalaisyhteisöllä ei ole omia kokoustiloja näin suureen juhlaan ja siksi olimme vuokratiloissa. Miehille annettiin kipa-lakit päähän ja ne sai sitten pitää muistona tilaisuudesta.

Juontaja kertoi paikallisen juutalaisyhteisön historiaa: väki oli supistunut kymmenesosaan 25 vuoden aikana, osa oli kuollut, osa muuttanut Israeliin. Yleensä yhteisön juutalaisuuden tietoisuus on ollut varsin heikkoa, tavat ovat unohtuneet, jos eivät ole kaikki koskaan edes omaksuneetkaan? Myös Raamatun lukeminen ja tuntemus on onnettoman huonoa. Esimerkkinä juontaja kertoi, kuinka he aikoinaan olivat aloittaneet järjestää sapattiateriaa ja eräs paikallinen oli varannut pöytään myöskin venäläiseen tapaan porsasta?! Myöhemmin on sitten opeteltu näitä kulttuuriin liittyviä tapoja ja siirrytty hurskaampiin raaka-aineisiin. Tilaisuuden hengellinen anti oli varsin ohkainen, mutta muutama vierailijoiden puheenvuoro paikkasi hyvin puutetta. Sillä muuten olisi mennyt koko kisa pelkäksi kulttuuriksi.

Juutalaisuus etsii juuriaan ja samalla Raamatun profetiat täyttyvät. Mutta vielä ei ole kansallisen heräämisen aika syvimmässä mielessä. Suurin osa juutalaisista ovat kovin maallisia ja uskolle kielteisiä. Kun siihen vielä lisätään oikeaoppiset juutalaiset, on vaikea ajatella tapahtuvan mitään suuria muutoksia nopeasti - paitsi Jumalan vaikutuksesta?  Ps.115:2-3. Miksi pakanat saisivat sanoa: "Missä on heidän Jumalansa?" Meidän Jumalamme on taivaissa; mitä ikinä hän tahtoo, sen hän tekee." Jumalan suvereenisuus on tiedossa, mutta se ei näy, eikä kuulu heidän keskuudessaan. On tarvetta herätykselle. Jeesus tuli meille juutalaisista ja on nyt kääntynyt meidän pakanoiden puoleen vähäksi aikaa, kunnes taas kääntyy juutalaisten puoleen. Odotamme Messiaan aikaa.

Voimattomuus ja avuttomuus on taattu tavaramerkki ihmisessä, joka rukoilee Herraa avukseen. Heikkous, suojattomuus, neuvottomuus ja monenlainen kipu ovat kuin tilausta Messiaan tulolle. Oikea jumalanpalvelus ja oikea uhri, oikea käyttäytyminen ja vaellus löytyvät vain Jeesuksen kautta. Siihen ei riitä kivistä rakennettu temppeli tai papinpukuiset miehet, eivät pyhät esineet, temppelivuori tai edes Jerusalem. Tarvitaan Kristus, Isän lähettämä, voitelema, Herran Hengen pyhittämä ja synnyttämä Vapahtaja.

Ps.115:9-11. "Israel, turvaa Herraan - hän on heidän apunsa ja kilpensä. Te, Aaronin suku, turvatkaa Herraan - hän on heidän apunsa ja kilpensä. Te, Herraa pelkääväiset, turvatkaa Herraan - hän on heidän apunsa ja kilpensä." Mutta ei se ole sen helpompi tämä avuntarpeen tunnustaminen täällä Suomenniemelläkään, emme ole kovin esimerkillisiä. Etsimme apua rahasta, vallasta, ihmisistä, mutta yleensä kaikkein viimeksi Jumalalta. Kuitenkin aina voi tehdä parannusta ja kääntyä Herran puoleen.

Jumala katsoo taivaasta kansansa puoleen, kuuntelee huokauksia ja rukouksia, ojentaa kätensä ja auttaa. Hän muistaa ihmisiä kuin aikoinaan ristinryöväriä, joka naulojen raastaessa kitui Mestarin vierellä Golgatalla ristiinnaulittuna. Kyllähän moni vetoaa ryövärin armoon, mutta ei ole kiinnostunut niistä vaivoista, jotka tätä veljeä rusensivat mieltä myöten. Jumalan huolenpidossa kaikki saavat mahdollisuuden kuulla evankeliumin ja jokaiselle tarjotaan pelastusta. Ei se haittaa, jos on syntynyt huonoon sukuun ja koko porukka on kelvottomia tyyppejä. Hän voi pyhittää mahdottoman ja uskoon täysin sopimattoman tyypin. Ps.115:12-13. "Herra muistaa meitä ja siunaa, hän siunaa Israelin sukua, hän siunaa Aaronin sukua, hän siunaa niitä, jotka Herraa pelkäävät, niin pieniä kuin suuriakin." Jostain hän herättää ihmisissä Herran pelon ja kunnioituksen, etsivät mielen ja pelastuksen kaipuun? Yllättävästi Jumalan työ ilmenee usein jossain hämärätyypeissä, elintason takamailla ja peräkamarien hiljaisissa hetkissä. Latvasta lahot, kiskoilta pudonneet, heikkohermoiset ja surkimukset ovat Jeesuksen ykkösketjua. He eivät häpeä häntä. Ei siis ihme, että Kristus pitää mielellään tätä porukkaa kuin kukkaa kämmenellään. Siinä moni itse mielestään fiksu jää nuolemaan näppejään ja odottelemaan keräilyerien alkua? Se on suuri ihme, Jumalan ihme, taivaallinen pyhällä öljyllä voitelu. Siinä Herran Henki puhaltaa kuolleisiin luihin ja ne alkavat elää, ei vain kahdeksan ihmeen päivää vaan ikuisesti.

Maassa, maan päällä, ihmiset asuvat, elävät ja toimivat. Maa on meille annettu Jumalan lahja, jota tulisi hoitaa kiitollisin mielin. Luoja on sen arvoinen. Maasta olemme tulleet maaksi jälleen tulemme ja suurimman osan ihmisistä elämän tehtävä tuntuukin olevan vain maallisten asioiden hoitaminen - sääli? Mutta muutamat pääsevät Jumalan tuntemiseen, Herran tuntemiseen, pyhään kaupunkiin, Jumalan seurakuntaan. He löytävät Kristuksen oikean temppelin ja oikean uhrin. He saavat Herran tuntemisessa Pyhän Hengen öljyn osakseen ja parannuksen mielenmuutokseksi ja niin alkaa ilojuhla, uskovan Hanukka. Se on kristityn elämänaika, jossa kaikki kunnia ja kiitos osoitetaan Herralle - hän on sen arvoinen nyt ja aina. Ps.115:16-18. "Taivas on Herran taivas, mutta maan hän on antanut ihmisten lapsille. Eivät kuolleet ylistä Herraa, ei kukaan hiljaisuuteen astuneista. Mutta me, me kiitämme Herraa, nyt ja iankaikkisesti. Halleluja!"

Kaarlo Aukusti Terhi (Hammar) (1872—1921) oli raittiusmies, kuoronjohtaja, laulunopettaja, toimittaja ja kirjailija. Hän syntyi Salossa ja kuoli Helsingissä. Hän kirjoitti mm. Uusmaalaistenlaulun sanat, jotka Sibelius sävelsi. Hän kirjoitti myös lukuisia runoja ja Turun-murteella juttuja kirjaksi. Vanhassa Hengelliset laulut ja virret kokoelmassa oli muutamia hänen laulujaan. Tässä eräs itsetutkistelu, joka sopii vaikka rukoukseksi meille ja juutalaisille tänään:

1.Sun tarhassas, oi Herra, on niin paljon, paljon puita. Mä yksin lienen toivoton ja kuihtuneempi muita. Ja usein oon mä kysellyt mua miksi näin oot kärsinyt?

2.Mä kauhistun, kun muistan vaan, ah, kuinka monta vuotta oot tullut taintas katsomaan, ja hedelmää etsit suotta. Pois käännyit mielin raskahin, ja itkevän sun huomasin.

3.Ja minä kuitenkin, jos ken oon rakkauttas saanut, soit huoltas mulle tuhlaten, et auttamasta laannut. Miks olen tällainen mä vain, niin kuiva, kehno laadultain?

4.Niin kaatunut mä olisin pois hakattuna varmaan. Vaan armon sain mä kuitenkin sun äänes tähden armaan: Tää vuosi vielä sille suo, se hedelmän kai vihdoin tuo.

5.Niin, vuosi vielä, Herrani! Mä tunnen mieles laadun: Sä katkaista et tahtoisi, sä suret, jos mä kaadun. Oi, vielä auta armostas mua vihannoimaan tarhassasi.                     

Tulevaa toimintaa seurakunnissa

Tampere ma. 16.1. 13.00 Kalevan kirkko, alasali, kristilliset eläkeläiset, Tuula Kivimäki, T Aaltonen, lauluryhmä Reijo kettusen johdolla

Kangasala ti. 17.1.2017 13.00 Kirkonkylän Seurakuntakoti, Tapulintie 2 kristilliset eläkeläiset, puhuvat H ja T Aaltonen

Valkeakoski Su. 22.1. 17:00 Iltakirkko, Valkeakosken vapaaseurakunta, Kirjaskatu 26

Puhuvat Turkka Aaltonen ja Marjo Jakobsson, musiikki: Sadepisarat

Pälkäne seurakuntatalo 24.1. tiistai-iltana 18.00 Raamattu-tutuksi luento aiheena "Herää, sydän, nukkumasta, talviunen horteesta, nouse valoon kuolemasta kevätaamun loisteessa." virsi 569:1 T.Aaltonen

Lempäälä 27.1. pe. 18.00 kotiseurat Kuosmasella, Harjutie 24, T ja H Aaltonen

Urjala 29.1. su. 13.00 Vapaakirkko, Huhdintie 12 ( entinen OP:n konttori). Puhuvat Pekka Paukkala ja T Aaltonen

Kotka to.2.2. 18.00 kotiseurat, Marja-Liisa Tervosella, Sarkapolku 14, T ja H Aaltonen, Pirjo Leino

Kouvola Raamattupäivät seurakuntakeskus 3.2. 17.00 "Jäljet, jotka puhuvat?" Teija Patjas, srk. työntekijä, T ja H Aaltonen, musiikkia, yht. lauluja Pirjo Leino

Kouvola Raamattupäivät seurakuntakeskus 4.2. 14.00 "Opeta minua, Herra" Teija Patjas, srk. työntekijä, T ja H Aaltonen, musiikkia, yht. lauluja Pirjo Leino - tarjoiluväliaika n. 16.00 "Puhu Herra, mutta kuuleeko kukaan?"
Anjalankoski su.5.2. 13.00 Israeltilaisuus, Ummeljoen kyläkirkolla, Kari Lindberg, T ja H Aaltonen, yht. laulut pirjo Leino

Ja kuningas teetti santelipuusta portaat Herran temppeliin

Terveyskeskuksen kuntosalissa oli monenlaisia vempaimia, millä ihmiset voivat itseään vääntää eri asentoihin ja toistaa liikkeitä. Yhteen kulmaan oli tehty rappuset, jotka eivät johtaneet mihinkään, ne päättyivät seinään ilman ovea. Fysioterapeutti kertoi, että niitä käytetään kuntoutuksessa nousemalla portaat ylös ja sitten taas alas. Seurasin yhden vaivatun sielun yrityksiä tässä lajissa, hänellä oli reilusti ylipainoa, huonot nivelet ja heikko tasapainon hallinta; niinpä hän vaivoin hinasi itsensä ylös ja takaisin. Kuulin monet selitykset ja valitukset muutamien minuuttien aikana, miksi oli niin heikko tämä esitys? Mutta tulipa portaat kokeiltua.

Virossa käydessämme ystäväperheemme luona saimme kuntoharjoitusta kiipeämällä kerrostalon viidenteen kerrokseen heidän luokseen, talo oli Neuvostoliiton ajoilta ja säästösyistä tai sitten kunnonkohotuksen takia talossa ei ollut hissiä.

Meilläkin oli aikoinaan talo, jossa oli kaksi kerrosta, teetimme sitten siihen yläkerran uudet portaat, jotka taittuivat ylös suoraan olohuoneesta. Ratkaisu oli tyylikäs, nykyaikainen ja muodikas. Näin myöhemmin ajatellen en olisi enää niin innostunut kipuamaan päivittäin monta kertaa portaita?

Temppeli oli aikoinaan jumalanpalveluksen keskus Israelissa, siellä suoritettiin rukoukset, uhrit, suitsutukset, puhdistusriitit, vihkimiset, oikeastaan kaikki keskeinen kansaa koskeva lähti temppelistä. Ei siis ihme, vaikka nykypäivän israelilaiset käyvätkin jatkuvasti itkumuurilla rukoilemassa temppelin uudelleen tulemista? Mutta sen ongelma on temppelin paikalla sijaitseva moskeija, joka estää rakentamisen!

Temppeli on Kristuksen esikuva, hän on kaiken jumalanpalveluksen keskus ja kaikki uhrit, rukoukset ja palvelu henkilöityvät häneen. Jeesus antaa temppelille tarkoituksen, nimen ja sisällön, joka ulottuu kaikkiin ihmisiin maailmassa. Vt:n temppeliin oli asiaa vain papeilla ja juutalaisilla, ylipappi meni kerran vuodessa uhriveren kanssa kaikkeinpyhimpään kohtaamaan Jumalaa. Jeesus avasi Golgatan uhrillaan koko maailmalle pääsyn Isän luokse ruumiinsa ja verensä, henkilönsä kautta. Monet kylläkin tykkäävät edelleen enemmän kivitemppeleistä ja palvelevat puurakennuksia mieluummin, yrittävät ostaa kelvollisuutta Jumalan silmissä.

Vanhan testamentin säädöksissä Herra oli laittanut temppelin rakentamisen piirustuksissa myöskin portaat. "Ja kuningas teetti santelipuusta portaat Herran temppeliin ja kuninkaan palatsiin ja kanteleita ja harppuja laulajille. Moisia ei oltu ennen nähty Juudan maassa….. Valtaistuimessa oli kuusi porrasta ja astinlauta, kullalla kiinnitettyinä valtaistuimeen. Istuimen kummallakin puolella oli käsinoja, ja kaksi leijonaa seisoi käsinojan vieressä. Ja kaksitoista leijonaa seisoi siinä kuudella portaalla, kummallakin puolella. Sen kaltaista ei ole tehty missään muussa valtakunnassa. " 2.Aik.9:11,18-19.

Mietin mitä rappusia me ihmiset teemme toinen toisillemme tiellä Jumalan luo. Varmaan vaatimustaso vaihtelee iän ja kunnon mukaan? Mielessämme teemme hyvien tekojen portaat, kiltteyden portaat, synnittömyyden portaat, kunnollisen elämän portaat, sakramentti askelmat ja rukoilemisen portaat. Sitten ajattelemme lapsellisesti, että Jumala on noin vain petettävissä hurskastelulla ja tempuillamme? Mutta hän on Pyhä, Vanhurskas ja lahjomaton.

Mutta hengellisesti ajatellen on myös olemassa portaat Jeesuksen luo, semmoisia ovat Jumalan kutsu, hengellinen herätys, hengen köyhyys, hengellinen nälkä ja jano, kääntyminen eli parannus, syntien katuminen, uskoviin suostuminen, ristin tie, Golgata, seurakunta. Jumalan temppeliin tuleminen on valinta, ratkaisu, johon Herra itse vie ihmistä. Ketään ei roikoteta sinne vasten tahtoaan. Kukaan ei ole kerran taivaassa haluamatta sinne. Uskovaisuus on täysin vapaaehtoista, mitään pakkoa ei ole. Evankeliumi ei sisällä määräyksiä, se on pelkkää lahjaa. Silti tämä ihmeellinen Herran armo avautuu vain harvalle ja lukemattomat ihmiset ovat kiinnostuneita uskonnosta, jumala-uskoisia, hyviä, pikkusyntisiä, mutta eivät pelastuneita, koska eivät tule Herran temppeliin portaita myöten.

Kerran pidimme kotiseuroja nuorten kanssa Naantalissa, kodissamme Väinöläntiellä. Väkeä oli paljon ja innostunut ilmapiiri, mukana oli myös vanha nainen, joka meitä opetti Jumalan sanalla ja rukouksella. Ilta oli antoisa lauloimme paljon ja vietimme aikaa yhdessä, rakennuimme hengellisesti Herran tuntemisesta. Eräässä vaiheessa eteiseen oli tullut eräs nuorukainen, seurakunnan vakioporukkaa ja hän oli jäänyt sinne istumaan ja kuuntelemaan. Silloin tämä vanha nainen huomasi jossain vaiheessa pojan, avasi raollaan olleen oven ja tarttui poikaa käsivarresta sisälle sakkiin. Poika istui vähän häpeillen muiden joukkoon. Nainen loi tuiman ilmeen muuhun joukkoon päin ja sanoi terävästi: - varokaa, ettei teistä tule niin pyhiä, ettei syntinen mahdu enää sakkiin? Ilta jatkui sitten kuin ennenkin ja päättyikin aikanaan. Asiasta ei sen koomin puhuttu, rukoiltiin vain tarvitsevien puolesta. Omaan sieluuni tuo naisen täräyttämä lause syöpyi syvälle ja olen palannut siihen monta kerta vuosien aikana. Ajattelen, että voimme olla rohkaisuksi ihmisille heidän etsinnässään ja avuksi heidän Jumalan tykö tulemisessaan. Mutta voimme olla myöskin estämässä ihmisiä kohtaamasta Herraa, puheemme, käytöksemme, elämän valinnat voivat viedä lähimmäiset ohi pelastuksen, Jumalan temppelin, Jeesuksen. Uskonnollinen elitismi on vaarallinen tauti, joka pesi kristillisissä piireissä.

Mutta onpa semmoisiakin ihmisiä, jotka aina vaan tramppaavat portaita ylös ja alas pääsemättä koskaan perille. He eivät löydä armoa, eivät rauhaa, eivät pelastavaa uskoa, eivät Kristusta. Portaat ovat silloin kuin fysioterapeutin kuntoutuskäynti, ylös, alas monta kertaa ja viimein ulos.

Myös vihollinen rakentaa aina omat temppeliportaansa, siellä on empaattista selvänäkijää, joogavenytyksiä, mielentyhjennystä, energiasiirtoja, suosion saavuttamista, kaupungin kermaan kuulumista, oman nimen alleviivausta, turhamaisuuden värikylläisyyttä, itsekkyyden ilotulitusta, rahan himoa, porsastelua ja sikailua, leuhkimista, kateutta ja vihaa. Mutta näille portaille on aina rysis ja väkeä tunkee kuin jääkiekkomatsissa, heikot potkitaan armotta pihalle ja köyhät kyykytetään. Vaikka väki saa mustelmia ja vereslyömiä, vaatteet likaantuvat ja rikkoutuvat, niin ei kuin pyrkimään uudestaan sekaan - kurjuuden kaipuu koukuttaa?

Luther kirjoitti: Usko on ainoa porras, jolla tämän maailman Punaisenmeren poikki taidetaan tulla sisälle luvattuun maahan. Uskovainen ei luota itse päällensä; vaan riippuu oikeassa Päämiehessä Kristuksessa, on Hänen vanhurskautensa alle annettu, antaen tämän olla tukenansa ja varjelluksenansa; asettaen Jumalan vihaa vastaan Vapahtajan, Kristuksen vanhurskauden, joka myös iankaikkisesti on Jumalan edessä seisova…..  Kuunnelkaamme mieluummin Paavalia, jotta oppisimme tuntemaan Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna (1.Kor. 2:2). Sillä hän on tie, totuus ja elämä, hän on taivaaseen vievä porras, jonka avulla pääsemme taivaaseen, niin kuin hän sanoo: »Ei kukaan pääse Isän tykö muutoin kuin minun kauttani» Joh.14:6.

Herännäisjohtaja, pastori, kansanedustaja ja herätysmies, Wilhelmi Malmivaara oli papinvirassaan joutunut moniin sielunhoitokeskusteluihin sairaiden ja vaivattujen ihmisten kanssa. Nämä kokemukset vaikuttivat hänen kertomansa mukaan sen, kuinka heti alussa hänen yliopistosta saamansa viisaus kaadettiin ja kaikki järjestelmät osoittautuivat tehottomiksi. Ainoaksi taidoksi hänelle jäi vain langeta polvilleen yhdessä opetettaviensa kanssa itkemään yhteistä sokeuttaan kaikkinäkevän Jumalan edessä.

via nova = uusi tie

Heränneen kansan historiassa kerrotaan kahden Tiihosen veljeksen, Ollin ja Vihtorin tapaus Kouvolan asemalta. - Kun veljeni kanssa menimme ottamaan kirjoja luettavaksemme matkalaukusta, joka oli muiden tavarain kanssa pantu pinkkaan ulos vaunusta Helsinkiin lähtevää junaa varten, kuului äkkiä huuto, että juna tulee. Käännyin katsomaan ääntä kohden ja näin junan tulevan kohti hirmuisen kiivaasti. Silmänräpäyksessä hyppäsin syrjään ja samassa humahti juna ohitse. Veljeni ei päässyt pois, vaan kaatui niin, että yläpuoli ruumista jäi junan alle ja jalat ulos kiskojen päälle. Oikea sääri murtui ihan juuresta ja vasen polven alapuolelta kahdesta kohden. Arvaamattoman kova pisto sydämeeni oli, kun näin rakkaan veljeni junan alla jalat melkein erillään ruumiista. Mutta ihmeellisellä tavalla Herra varjeli jo siinä hänen sieluaan, että hänen yläruumiinsa ja päänsä säilyi terveenä. Junan alla ollessaan hän itse vielä käsiensä varassa kohotti yläruumistaan ja valitti kuin pieni lapsi. Vaikka ruumiini kokonaan vapisi, kiirehdin hänen luokseen. Hän sanoi minulle: - Rakas veljeni, suutele minua. Nyt minulta päättyy tämän elämän toivo. - Sinun tuomiosi lähestyy ihan heti, sanoin hänelle. - Millä mielellä sinä nyt astut Herran eteen? Silloin ruhjoutunut veli kertoi, kuinka jo onnettomuuden hetkellä sielunvihollinen oli kuiskannut hänelle, että hänen oli turha hätäillä, sillä ei hän saa armoa kuitenkaan. Kun Vihtori Tiihonen kuuli veljensä sanat, valtasi hänet suuri sisäinen hätä ja hän koetti sopertaa jotakin toivon sanaa kuolevalle veljelleen: - Kuule, rakas veli, nyt juuri tahtoo Herra sinua armahtajana lähestyä, kun sinä kaikesta sydämestäsi rukoilet häneltä armoa. Saihan ryövärikin vielä armon, vaikka riippui jo ristin puussa, kun tunsi syntinsä, katui ja rukoili Jeesukselta armoa. Ja sinä olet juuri nyt samassa tilassa kuin se ryöväri. Siihen oli kuoleva vastannut: - Mutta minä raukka en osaa rukoillakaan, kun en muista sanoja. Neuvo sinä rukoilemaan.  - Silloin valtasi minut itku, kertoo kirjeen kirjoittaja, - ja koko ruumiini vapisi.  Sitten me yhdessä rukoilimme sopertaen kuin pienet lapset. Ei se ollut oikeastaan rukoilemista, vaan kokonaan hätähuutoa, kun ruumiin ja sielun tuskat hirmuisesti kirvelivät. Ruumiinsa tuskia hän ei tosin valittanut, vaan sanoi: - Vaikka minun ruumiini leikeltäisiin pieniksi palasiksi, en sitä minään pidä, kun vain saan sielulleni pelastuksen. Nyt ei hän epäillyt Herran armahtamista, vaan sanoi: - Kyllä Herra armahtaa, kun me vain täydestä sydämestä häneltä sitä rukoilemme. Hän huusi ihmeellisellä voimalla: - Herra armahda minua. Hän rukoili siinä kaikkien ystäväinsä ja vihamiehiensäkin edestä.

Kun ruhjoutunutta miestä alettiin kuljettaa Helsinkiin, oli koko matka yhtämittaista hätähuutoa ja rukousta. Ihmeellistä kuitenkin oli, että kuoleva mies jaksoi kesken tuskiaan kiittää Herraa siitä, että hän oli saanut edes vähäksi aikaa vielä parannuksen armoa. Matkan loppuajan hän oli horroksissa, mutta heräsi tajuntaan Helsingin asemalla. Hänen veljensä kertoo: - Siellä tapahtui minulle tuo sanomattoman suuri ilo, että rakas veljeni heräsi vielä unestaan. Hänen kielensä oli niin sortunut, ettei ymmärretty, mitä hän puhui. Se vain kuultiin, että hän mainitsi Herran nimeä, ja siitä ymmärrettiin hänen rukoilevan. Kiireesti vietiin hänet sairashuoneeseen. Mutta sinne tultua olikin jo hänen puheensa selvä ja järkensä terve. Nyt minä tunsin, että Herra kuuli hänen rukouksensa ja antoi vielä selvän totuuden tunnon. Ei hän nyt enää kysynyt minulta neuvoa, kuinka tulee rukoilla, vaan nyt hän osasi jo sanatkin ja niiden sanojen mukana oli ihmeellisen voimallinen henki. Hän joutui tuntemaan helvetin esimakua, koska kerran huusi: - Voi kuinka musta on pimeyden valtakunta! Ja hän nosti kätensä ylös taivasta kohden ja rukoili kuin pieni lapsi: - Armahda, rakas Herra, ja pelasta minun sieluni. Onhan rakas Poikasi kärsinyt monta, monta vertaa katkerammat kivut minunkin syntieni tähden, kuin minä nyt kärsin. Sitten hän sanoi: - Nyt Herra armahti minua, ja alkoi kiittää Herraa. Taas ojensi hän kätensä ylös ja sanoi: - Minä näen taivaan kirkkauden. Oi kuinka se on kaunis! Hän tarttui minua käteen, antoi suuta ja lausui: - Tule sinäkin, rakas veli, tuonne taivaan kirkkauteen. Sinne Herra on meille kodin valmistanut.  Erinomaista iloa tunsin minäkin sillä hetkellä; kokonaan se raskas murhe nyt hävisi. Isälle ja äidille käski veljeni sanoa: - Herra antoi ja Herra otti; Herran nimi olkoon kiitetty. Kello 11.20 päivällä hän sanoi: - Herra armahti, Herra armahti ja vaipui ikuiseen uneen.

Vihtori Tiihonen päättää kirjeensä sanomalla: - Monta päivää kaikui korvissani tuo rukoushuuto: - Tule sinäkin, rakas veli, taivaan kirkkauteen. Tuo sama kutsumus uudistuu aina ja aina, joka päivä sydämessäni.

Tiihosten nuorimman veljen kovaan kuolemaan kätkeytyi Jumalan salattu armo. Ja se ei vaikuttanut vain poislähtevän kohdalla, vaan myös jäljelle jääneissä. On hyvin kuvaavaa, että Vihtori ja Paavo Tiihonen kirjoittivat molemmat Wilhelmi Malmivaaralle, kuinka Jumalan armo on heitä unohtumattomalla tavalla koskettanut. Paavo Tiihosen kirjeestä kuvastuu salattu ilo siitä, että iankaikkisuuteen siirtynyt veli oli saanut maistaa, kuinka suloinen on Herra. Itse piispa Johansson oli pitänyt Kuopiossa seurat Olli Tiihosen muistoksi sinä iltana, jolloin hänen ruumiinsa tuotiin Kuopioon. Ja tavatessaan vainajan veljet oli piispa ilmaissut heille ilonsa siitä, että Jumala oli tehnyt heidän perheelleen suuren laupeuden herättäessään heitä tuon kovan tapauksen kautta ja pelastaessaan ihmeellisellä tavalla heidän veljensä sielun.

Herra, auta meitä uuden temppelin portaita luoksesi. Anna meidän nähdä ihana Vapahtajan olemuksesi ja valtasuuruutesi Isän vierellä, uskovan suuri kutsumus ja päämäärä. Vapauta ihmiset turhuuden rappusilta, joissa kuluttavat kallista armonaikaansa. Koko elämä menee hukkaan ilman sinua, Jeesus, kaikki hyvyytesi jää käyttämättä, jos ihmiset eivät löydä yhteyteesi. Avaa sisäiset silmämme näkemään kuinka kutsut, armahdat ja vanhurskautat syntiset edessäsi. Sinua kaipaa sydämeni, sinun luonasi on lepo ja turva - ikuisesti.

Sanan Lähteellä

Kevään 2017 Sanan Lähteellä-illat Kangasalla

Suoraman Srk-keskuksessa
Parittomilla viikoilla keskiviikkoisin klo 18.30.
Ke 11.1. 
"Hän on valmistanut heille kaupungin!"
Mukana: Hannu Ja Vappu Uusmies
Musiikki: Jarmo Ojanperä
Ke 25.1.
"Sitoutumisen siunaus!"
Mukana: Sirkka Pelander, Tea Rasi
Musiikki: Arto Ovaska & Laulajat
Ke 8.2. 
"Pyhät elonkorjuun ajassa"
Mukana: Kalevi Tuomivaara, Lassi Koskela
Musiikki: Juhani & Kristian Tuominen

Kangasalan kirkossa
Parittomilla viikoilla keskiviikkoisin klo 18.30.
Ke 22.2.
" Jumala luo uutta!"
Mukana: Kennet Ja Sari Nyman, Päivi Kaikkonen
Musiikki: Mariam Men & Hanna-Riikka Rissa
Ke 8.3. 
Aihe: "Voita paha hyvällä"
Mukana: Veli-Pekka Joki-Erkkilä, Anita Santapukki
Musiikki: Päivi Urvanta & Lauluryhmä
Ke 22.3.
"Riitänkö minä?"
Mukana: Riitta Lemmetyinen, Outi Kotilainen
Musiikki: Päivi Urvanta & Lauluryhmä
Ke 5.4.
"Avuksi huuda Herraa!"
Mukana: Esko Mäki- Soini, Anette Rahkola
Musiikki: Staff- Kuoro
Ke 19.4.
"Uskollisuus vähässä"
Mukana: Arto Hukari, Taisto Pulkkinen
Musiikki: Päivi Urvanta & Lauluryhmä
Ke 3.5.
"Erämaasta elämään"
 Mukana: Tapani Suonto, Seppo Jarva
Musiikki: Minna Ja Jussi Pyysalo
Ke 17.5.
Kevätjuhla      Huom! aika klo 18.00
Mukana: Turkka Aaltonen
Musiikki: Marja-Liisa Oikari & Kari Hiekkavirta, Saara Mörsky

Roskapostia ja täyttä asiaa täällä Pohjantähden alla

Televisiossa esitettiin amerikkalainen ohjelma avaruuden maisemista, siinä käsiteltiin maailmankaikkeuden rakenteita asiantuntemuksen voimalla, jossa kuitenkin jatkuvasti toistuivat sanat: - voi olla, ehkä, kenties, mahdollisesti, oletetaan, nyt tiedämme tämän verran, on olemassa teorioita….

Ajattelin, etteivät tiedemiehet ole kovin vakuuttavia? Ohjelmassa kerrottiin mönkijästä, joka oli saatu Marssiin ja aikansa siellä toittoiltuaan kone oli hyytynyt avaruusromuksi. Kerrottiin avaruusaluksesta, joka oli ammuttu kohti Jupiteria. Se oli tehnyt matkaa 14 vuotta, ottanut muutamia kuvia ja tuhoutunut? Sinne menivät veronmaksajien miljoonat kuin hohtimet kaivoon? Sen he olivat keksineet, että aurinko on elämän edellytyksen keskus? Sen muuten Raamattu kertoo selvästi jo tuhansia vuosia sitten ja aurinko on Kristuksen vertauskuva. Mutta Jeesus on vielä enemmän, hän on alku ja loppu, ensimmäinen ja viimeinen, valo, totuus, pelastaja ja tuomari.

Nämä tieteen ajoitukset ovat sitten oma satukirjansa, kun ihmisjärjellä yritetään kuvitella, miten kauan alkuräjähdyksestä (?) menee ensimmäisen citymarketin perustamiseen aikaa? Tarvitaan melko paljon uskoa ja ymmärrystä kuvitella, että esi-isämme olisivat olleet aikoinaan kaloja, sitten tulleet maalle ja vähitellen muuttuneet "ihmismäisiksi", kuten perustamalla poliittisia puolueita ja ostamalla kesämökkejä, keskittyen karjanhoitoon (tietysti sitten tulee uusia ongelmia, kun karja onkin vain kehityksestä jäljessä olevia sukulaisia - että voiko niitä hoitaa eettisesti oikein, jos he päättävätkin eräänä päivänä ruveta ihmismäisemmiksi vaikka opettelemalla aakkoset?) Tarvitaanhan kaikkeen toki miljardeja vuosia - vai tarvitaanko? Tiede tarvitsee sen verran aikaa selittääkseen kaiken olevaisen ilman Jumalaa. Jumala ei tarvitse aikaa, se on meitä varten, että voisimme ymmärtää häntä.

Ohjelman ehkä mielenkiintoisin osuus oli tiedemiesten arvio maasta; sehän on melkoinen mysteeri, että on yksi erilainen taivaankappale täällä pyörimässä, yksi, jossa on elämää, vettä ja merkillinen poikkeus kehityksestä - ihminen? Ihmeellistä on maan magneettikenttä, joka pitää olemassaoloa koossa ja sitten vielä suojelee meitä ympäröiviltä törmäyksiltä? Vesi ja synty on myös suuri mysteeri tiedemiehille, mutta ei meille tavallisille ihmisille? Kannattaisi lukea Raamattua – ihan alusta!

Jossain vaiheessa tiedemiehet sitten heittäytyivät tosi lapsellisiksi jättäen pohdintansa maasta, he ryhtyivät etsimään siis samanlaista kokkaretta avaruudesta, että salaisuus selviäisi? Näihin tukijoiden juttuihin voisi hyvin kirjoittaa otsikoksi: Älykkäitä satuja! Mielenkiintoista on näiden eturivin heppujen älylliset pohdinnat suunnattomien etäisyyksien taakse ja kertoa vakavalla naamalla, mitä siellä on ja miten ne ovat sinne tulleet. Vaikka saman aikaisesti he eivät kykene hallitsemaan edes omaa kotiaan, perhettään tai edes omaa itseään? Elämää odotetaan löytyvän, vaikka Jumala on sen rajannut tähän, pelastajaa odotetaan löytyvän vielä ihmisistä, vaikka Jumala on hänet jo meille lähettänyt. Voihan jokainen miettiä, paljonko itse on kehittynyt elämänsä aikana - ja mihin suuntaan? Olisi syytä löytää tie Golgatalle, muuten on edessä ikuinen pimeys! Tiede ei auta mitään, se on turhaa ajan ja rahan haaskausta, verrattavissa vanhusten hedelmäpelin pyörittämiseen marketin eteisessä.

Satutunti päättyi ja avasin tietokoneen, tutkin roskapostia netistä. Sitä tulle päivittäin säännöllisesti ilmeisesti automaatilla ammuttuna? Mutta ei hätää, minullakin on semmoinen ohjelma, joka automaattisesti pudottaa roskapostin omaan karsinaansa. Tämmöisiä on tullut:

Tässä kuussa olet valittujen joukossa!

Miten olisi 650 ilmaiskierrosta?

Televisiosi saapuu huomenna keskipäivällä. Voisitko vahvistaa tämän?

Löysimme sinulle uuden kumppanin.

Mahtava rasvanpolttaja samalla kun nukut.

Haluatko laihtua nukkuessasi 3 kg viikossa?

Tämä järjestelmä muuttaa elämäsi. 

Sääret kuntoon Hydro silkin avulla.

Junaile koko kesä ilmeiseksi

Näin saat palkkasi päälle 780 - 3800 euroa / kk

3000 € tilisiirto odottaa hyväksyntää

Duunia kotisohvalta? Kyllä on mahdollista

Sinulle on saapunut lähetys

Ilmainen kausikortti

engl. kielellä: perheesi voi nyt muuttaa USA:han.

Nappaa tästä 400 ilmaista pelikierrosta.

Salaisuus on tullut julki, voit lukea sen itse.

Tarjoamme mahdollisuuden voittaa uuden BMW.

Sinulle, joka aidosti haluat laihtua.

Erikoistarjous varten erityinen henkilö kuin sinä.

Kauniit ripset tarjous juuri sinulle.

Tuuheat ja naiselliset hiukset - kokeile postikuluilla!

25 min. jäljellä vahvistaa lahja korttisi

En ole ajatellut etsiä uutta kumppania, enkä muuttaa Amerikkaan, saada lisäansiota, laihtua, korjata ripsiä, tai sääriäni, en junailla kesällä, enkä ostaa televisiota, en enää mennä töihin tai tienata lisää, en halua BMW-autoa, en erikoistarjousta. Mutta monet tahot muistavat minua päivittäin uhraamalla tekniikkaa saadakseen sieluni kääntymään. Maailmalla ovat omat evankelistansa, joille riittää hetken nautinto, rikkaus, ilo nyt tässä.

No onneksi oma koneeni ulostaa nuo postit automaattisesti roskakoriin. Kuka sitten tarrautuu kaikkeen tuohon ja ostaa ties mitä? Ja mihin tuota kaikkea tarvitaan, tai kuka tarvitsee, ja onko meistä enää kehittymään, jalostumaan tai oppimaan uutta. Ehtoopuolen sankareille ei kannata enää mainita montaa asiaa päivässä, kun ei mene paljon jakeluun? "Mutta Barsillai vastasi kuninkaalle: "Montakopa ikävuotta minulla enää lienee, että menisin kuninkaan kanssa Jerusalemiin: minä olen nyt kahdeksankymmenen vuoden vanha; osaisinko minä enää erottaa hyvää pahasta, tahi maistuisiko palvelijastasi miltään se, mitä hän syö ja mitä juo? Tahi kuuluisiko minusta enää miltään laulajain ja laulajattarien laulu? Miksi palvelijasi vielä tulisi herralleni, kuninkaalle, kuormaksi?" 2.Sam.19:34-35.

Elävä kristillisyys perustuu armon ja totuuden ilmenemiseen Jeesuksen kautta. Se ei ole mitään halpakaupittelua tai joulualennusmyyntiä, eikä se ole edes aina tarjolla, sillä etsikkoajat tulevat ja menevät. Kieltäjät ja tuumaajat jäävät auttamattomasti asemalle, kun evankeliumijuna kutsuu kyytiin.

Herra on asettanut muutamia perusasioita uskovan elämään, sitä sanotaan vakaumukseksi ja kutsumukseksi, se on evankeliumi – Jumalan salaisuus, joka avautuu etsivälle ja kyselevälle. Jeesus elää meissä uskovissa ja hän tahtoo ottaa myös muodon uskovissa. Tämä merkitsee uutta elämää, hengellistä moraalia, uskontekoja, uutta valoa ja yhteyttä uskovien kanssa. Tämä ei ole meidän valintaamme vaan Jumalan, sillä Kristuksen oma on aina sidottu Vapahtajaan. Emme ole itsemme omia toteuttaaksemme mieltymyksiämme, vaan ristin kautta hyväksymme Herran ja suostumme hänen tahtoonsa. Tässä koulussa uskovasta tulee:

1.Taloudenhoitajia l.Kor.4:l (salaisuus). Meille uskotaan Jumalan salaisuuksia, jotka ulottuvat yli ajan, paikan ja ihmisedellytysten. Palvelemme Herraa asioimalla hänen valtuuttaminaan, hänen antamilla armolahjoilla, hänen seurakunnassaan rakentaen sitä, ja evankelioiden hänestä luopuneita, eksyneitä, kadonneita, hengellisesti kuolleita.

2.Vihoviimeisiä l.Kor.4:9 (katseltavia = teatron) Uskovat ovat maailmassa teatteriesitys, joka ei saa taputuksia osakseen. Monet odottavat uskovien lakkaavan uskomasta, toiset odottavat heidän laimenevan uskossaan ja osa vihaa sielunsa syvyydestä heitä. Kaikenlaiset yllättävät tilanteet odottavat kulman takana uskovaa, joka kantaa ristiään. Sillä kansa vaatii sirkushuveja ja asettaa uskovan pellen-rooliin.

3.Tunkio l.Kor.4:13 (kaikkien hylkimiä). Jätteet kumotaan kaatopaikalle ja sellaiseksi uskova joutuu "viisaan" maailman silmissä, kertoessaan järjetöntä sanomaa juutalaiseksi syntyneestä Jumalan Pojasta maailman Pelastajasta. Uskovan on varauduttava siihen, että hänet hylätään, hänellä ei ole uskovien lisäksi ystäviä, sillä hän haisee kuolemalta maailman sieraimissa kuin vanha kalanruoto.

4.Kirje 2.Kor.3:3. Postilla menee huonosti, eivätkä lähetykset tahdo kulkea perille? Mutta Jumalan postilaitos toimii aina ja kaikkialla, sillä Herra käyttää eläviä kirjeitä, elävää mustetta, äänikirjeitä, elävän elämän todistusta. Hän kirjoittaa palvelijoihinsa lähetteen, antaa voiman, luo edellytykset ja taloudelliset puitteet evankeliumin esiinmarssiin – näin lopunaikoina mm. netin verkkokalastuksen kautta.

5.Valkeus Fil.2:15 (pyhyys, puhtaus, onni) Joskus tuntuu, että näissä kisoissa ei ole juuri välkkyjä lainkaan. Tasapaksu, harmaus on vallitseva väri, joka saa voimansa uskonnollisuudesta. Värikkäät tyypit ja tavoista poikkeavat savustetaan äkkiä pihalle, että vanha kuolettava pimeys vain laskeutuisi kaiken kuorutukseksi? Mutta tähän Jeesus tekee topin ja valaisee syntisen taivaan valollaan. Ihmeellistä, ja sen seurauksena em. alkaa heijastaa Kristus-valoa ympäristössään yleisön pyynnöstä huolimatta!

6.Hyvät teot Ef.2:10 On turha alkaa miettiä, että mitä hyvää on tullut tehtyä. Aikansa kun miettii omia tekemisiään, niin itsekkyys alkaa paistaa kaikkialta läpi? Jos ja kun hyviä tekoja ilmenee, ne ovat Kristuksen aikaansaannoksia ja ehkä parhaiten juuri silloin, kun uskovainen on ollut eniten hiljaa ja sivussa. Hyvät teot ovat Kristus-kuva, jota lukemalla toiset löytävät Jumalan.

- uskovaisuus ei ole höpöttämistä - se on elämää ja uskonvaellusta Jeesuksessa. Usko siis kaikki Jeesukselle, hän pitää sinusta huolen!

Kiitos herra, että olet jaksanut meitä kärsivällisesti kuljettaa, siunata ja johdattaa kuluvan vuoden aikana. Se on tuonut tullessaan yllätyksiä, iloja ja itkuja. Muista kiusattuja, sairaita, kuormien alla kulkevia, pimeää porukkaa ja luopuneiden armeijaa. Tuo valheessa elävät totuuteen, pettyneet rakkauteesi, toivon kadottaneet armopöytääsi. Muista sitäkin, joka kokee olevansa kaikkein huonoin. Ota koko tuleva vuosi hallintaasi meidänkin osalta, että voisimme kulkea askeleissasi ja edeltä valmistetuissa teoissa. Anna meidän kuulla uutisia pelastuneista, jotka tunnustavat sinut Herrakseen ensimmäistä kertaa elämässään.

Paras siunaus alkaissa vuoteni....

Käy, kansa, Herraasi vastaan, nyt kiiruhda riemuiten ja palmuista oksia taita ilosaatossa Kristuksen.

Otin maasta kadunkulmasta puun siemeniä ja pistin ne taskuuni. Se tapahtui Espanjassa. Kotona sitten laitoin siemenet purkkiin ja ne alkoivat kasvaa - tosin hitaasti. Siemenet olivat palmunsiemeniä. Vähitellen ne alkoivat tehdä laihoja lehtiä. Kun oli kulunut muutama vuosi ja sukulaiset saivat kasvinkasvatuksestani liian paljon huumorin aihetta - kuten: täytyy tehdä kattoon reikä, kun se suurenee? - päätin poistaa kasvin elävien kirjoista. Se oli silloin n. 40 cm - elämäni pisin palmu. Ostin sitten puutarhamyymälästä valmiiksi kasvatetun palmun n. 1 m. Tämä näyttävä kasvi on saanut sitten enemmän kunnioitusta sukulaisten keskuudessa. Itse otan usein torkut päivisin sen lehtien alla.

Mutta palmu ei ole pohjolan kasvi, se ei menesty kuin sisätiloissa näillä leveysasteilla. Israelissa se oli yleinen ja tunnettu kasvi, joka liittyi myöskin pelastushistoriaan.

"Mutta seitsemännen kuukauden viidentenätoista päivänä, kun te olette korjanneet maan sadon, viettäkää Herran juhlaa seitsemän päivää; ensimmäinen päivä on levon päivä, ja kahdeksas päivä on myös levon päivä. Ensimmäisenä päivänä ottakaa ihania hedelmiä puista, palmunoksia ja tuuheiden puiden lehviä sekä pajuja purojen varsilta, ja pitäkää iloa seitsemän päivää Herran, Jumalanne edessä. Ja viettäkää sitä juhlana Herran kunniaksi seitsemän päivää vuodessa. Se olkoon teille ikuinen säädös sukupolvesta sukupolveen; viettäkää se seitsemännessä kuussa. Seitsemän päivää asukaa lehtimajoissa; kaikki Israelissa syntyneet asukoot lehtimajoissa, että teidän jälkeläisenne tietäisivät, kuinka minä annoin israelilaisten asua lehtimajoissa, kun vein heidät pois Egyptin maasta. Minä olen Herra, teidän Jumalanne." 3.Moos.23:39-43.

Israelin kansan tuli viettää lain mukaan vuosittain lehtimajanjuhlaa ja se on edelleenkin mukana vuosiohjelmassa. Sankat joukot valistuneita kristittyjä eri puolilta maailmaa suuntavat silloin matkansa pyhälle maalle juutalaisen kansan vieraaksi. Varmaan on joukossa runsaasti sekakansaakin, jolle vain mukana olo on tärkeää? Mutta alun perin oli tärkeää....

1.Että se oli vapautumisen juhla-aika. Se viittaa profeetallisesti Kristuksen ristin työhön.

2. Luku 7 on kuva täydellisyydestä, siinä yhdistyvät ihmisen luku 6 ja Jumalan sapatti, lepopäivä. Se viittaa Kristuksen lahjoittamaan rauhaan ja anteeksiantamukseen.

3.Kahdeksas päivä viittaa tulevaisuuteen, alkavaan uuteen viikkoon. Se merkitsee Kristuksessa osaksemme tulevaa tulevaisuutta ja toivoa.

4. Juhla-aika tuli viettää Herran kunniaksi. Se merkitsee Kristuksen tuloa ja vaikutusta uskovan elämässä pysyvästi, jatkuvasti.

5. Lehtimajassa tuli olla palmunoksia, joka on kuva elämästä, elämänlahjasta ja toimii niin ollen kunnianosoituksena elämänantajalle. Se merkitsee kunnian antamista Jumalalle, Luojana, Lunastajana ja Pyhittäjänä.

6.Lehtimaja oli väliaikainen koti ja se purettiin käytön jälkeen. Se ilmaisee meidän kannaltamme ajallisen ja aineen katoavaisuuden, sekä esikuvallisuuden.

7.Se oli ikuinen säädös laissa. Se merkitsee Kristuksen valtakunnan päättymättömyyttä ja uskon kantavuutta tuonpuoleiseen kotiin.

8.Juhla oli muisto Egyptin orjuudesta vapautumisesta. Se on kuva siitä, että ihminen pelastuu vain Jumalan avulla ja jokainen uskoontulo on Kristuksen ihme.

9. Juhla pysäytti arjen ja työn, jolloin kiitettiin Jumalaa maan sadosta. Se merkitsee kuvaa Jumalan vaikutuksesta jokaiseen ihmiselämän alueeseen. 

10. Juhlan viimeinen viisaus oli se, että Herra oli heidän Jumalansa. Se merkitsee sitä, että Jeesus ilmestyttyään Israeliin tuli jokaisen hänen uskovan Herraksi ja Vapahtajaksi.

Ihmisten suuri odotus kautta aikojen on ollut hyvä hallitsija, joka on oikeudenmukainen, kansaa suosiva, rehellinen, ystävällinen ja epäitsekäs, heikkojen auttaja. Näitä on vaan esiintynyt historiassa kovin harvoin ja moni tullut sutena lammasten vaatteissa. Kansa on saanut kärsiä hirmuvaltiaista, jotka ovat tulleet suosituiksi katteettomilla lupauksilla ja kansan äänillä. Demokratia ei ole voinut poistaa huonoja hallitsijoita, koska synti hallitsee ihmisiä. Pahuudella on monet kasvot ja kristillisyyskin on saanut omakuvan albumiin kirkkoherrojen, paavien ja inkvisition kautta. Messiasta on odotettu, mutta millainen hän olikaan?

"Seuraavana päivänä, kun suuri kansanjoukko, joka oli saapunut juhlille, kuuli, että Jeesus oli tulossa Jerusalemiin, ottivat he palmupuiden oksia ja menivät häntä vastaan ja huusivat: "Hoosianna, siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen, Israelin kuningas!" Joh.12:12-13.

Mitä lie kansa ajatellut, kun se reunusti Jeesuksen aikaisen Jerusalemin sisääntuloreittiä idästä päin? Ainakin he levittivät palmunoksia tielle Kristuksen kulkea niiden yli. Se oli juhlallista ja kunnioittavaa. Se osoittaa alamaisuutta ja kuninkaallista tervehdystä riemukulkueessa. Siten myös anottiin kuninkailta armoa ja rauhaa. Kristukselle tämä tehtiin myös hoosianna, menestys huudoin laulaen.

Luther sanoi näistä: - Oksat merkitsevät profeettojen lauselmia, joista yksi on juuri tässä evankeliumissa, sellaisia jotka eivät sisällä kertomusta eikä mitään esikuvallista vaan Jumalan lupauksia. Profeettojen kirjeet ovat puita ja ne, jotka niistä kansalle noita lauselmia julistavat, karsivat oksia, hajotellen niitä kristillisen uskon tielle…. että puista karsitaan oksia ja niitä levitetään tielle, tietää saarnavirkaa ja Raamatun ja profeettojen todistamista Kristuksesta;…. sen kautta Kristus tulee tutuksi ja tunnetuksi. Syyttä ei tässä erikoisesti mainita palmunoksia…. siten nimittäin ilmaistaan, mitä on tunnustus ja mitä Kristuksesta on saarnattava ja uskottava. Palmupuu on luonnostaan sellainen, että siitä tehty malka ei notku minkään kuorman painosta, vaan se nousee painoa vastaan. Tämä tietää Jumalan sanaa; kuta enemmän sitä painaa, sitä enemmän se nousee, siinä tapauksessa että lujasti sen uskot. Sanoissa on voittamaton voima: syystä niitä voidaan nimittää palmunoksiksi. Room.1:16 "Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle." Kuoleman, synnin ja helvetin ja kaiken pahan täytyy väistyä sen tieltä. Se kohoaa sen edessä joka asettuu sitä vastustamaan.

Ihmiset tekevät toinen toisistaan epäjumalia, joiden he ajattelevat tuovan elämäänsä onnea, rahaa ja ruusuja, poistavan syyllisyyden ja tyhjyyden tunteet, antaen iloa pimeään huoneeseen. He levittävät palmunoksansa epäjumaliensa eteen ja kumartavat syvään näiden edessä, nuolevat niiden varpaita. Tähän sopivat idols, x-factor, huippu-urheilu, viihdemaailma, muoti, sijoittaminen, jatkuvan kasvun tavoittelu ja köyhien kyykyttäminen. Näissä kisoissa levitetään palmunoksia menestyvien ja tuottavien eteen ja samalla ajatellaan omaa hyötyä sen myötä – minäkin voitan, kun olen voittajan kaveri?!

Mutta pian nämä "tähdet" sammuvat, hukkuvat, tekevät jotakin hullua lisää tai peräti itsemurhan. Menestyksen huumassa joku koukuttaa heidät syötiksi toisille toheloille ja tätä onkimatoa roikotetaan kuolemaan asti koukussa omaisuuden toivossa. Pian heistä on jäljellä vain ruoto, kannattajat ja lypsyporukka ovat syöneet lihat, kauneus on jäänyt muistojen albumiin ja vain vanhoja lehtileikkeitä on pino muistoina palmunoksien vuosista. Seuraavaksi voi sitten suunnitella rahastusta kunniaa seuranneista kurjuuden vuosista, sillä ihmiset ovat kovin kiinnostuneista kuulemaan, kuinka tähti putosi pyllylleen kuralätäkköön ja tuhri kauniin esiintymisasunsa sikojen seurassa? Loukkuun jäänyt hiiri on filmaattisen kaunis, mutta se ei kelpaa enää kenellekään, se sopisi ainoastaan täytettäväksi eläinmuseoon? Roistot ovat aina myös herättäneet voimakkaita tunteita ja Barabbbas huudetaan täällä maailmassa Jeesuksen edelle, tappajaa kumarretaan mieluummin kuin armahtajaa!

Toista on Jumalan valtakunnassa, se ei kaadu, kuihdu, eikä lopu. Siellä on elämä ja ikuisuus. "Vanhurskas viheriöitsee kuin palmupuu, hän kasvaa kuin Libanonin setri. He ovat istutetut Herran huoneeseen, he viheriöitsevät meidän Jumalamme kartanoissa. Vielä vanhuudessaan he tekevät hedelmää, ovat mehevät ja vihannat ja julistavat, että Herra on vanhurskas, hän, minun kallioni, ja ettei hänessä vääryyttä ole." Ps.92:13-16. VT:n palmupuu on kuva Kristuksesta. Hän on, elää ja vaikuttaa ja niin myös jokainen joka uskoo häneen. Hänen juurensa ovat taivaassa Isän luona, hän tuo elävän veden virrat syntisen ulottuville, hän luo arkeen keidashetkiä. Jeesus on keskellämme Vapahtajana ja Herrana ja syntiset löytävät levon ja rauhan hänen luonaan. Kaikenlaiset yrittäjät, idolsissa hävinneet, umpihankenponnistelijat, kivenkantajat, tuulentavoittekijat, tyhjänpäällerakentajat, turhuudenmajatalon asukkaat ja itsensäväsyttäjät selviävät ongelmistaan hänen seurassaan.

Jeesus on se ennustusten palmupuu, jonka vanhurskaus kestää ikuisuuteen ja pelastaa siihen turvautuvat. Hänen uhrinsa ja verensä ansiosta täysin kelvottomat ihmiset ovat kerran kirkkauden maassa kiitollisina Jumalan edessä. Siellä on sitten suuri katselmus, jonka vertaista ei ole ollut. Lukematon joukko ihmisiä huutamassa maailman historian suurinta uutista julki: - Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta. Se, mikä on ollut maailmassa ja ajassa salattua, on siellä kaikkein keskeisintä, suurinta ja ylistettävää. Jumala ja hänen Kristuksensa ovat kaiken keskipisteenä. Pelastuksen merkkinä ja tunnuksena on jokaisella kädessään palmunoksa. Se viittaa Vapahtajaamme, profetian palmupuuhun, jonka elämästä ja vaikutuksesta nämä ovat osalliset. Jeesuksen he turvautuivat ajassa ja nyt ikuisuudessa he lepäävät tässä uskossa, joka on muuttunut näkemiseen. Ihmeellinen on tuo päivä!

"Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään,

ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta." Ilm.7:9-10.

Tänään, Kristus, tartumme sinuun kuin entisajan kansa ennustusten palmuun, sillä sinä elät ja sinun vaikutuksestasi mekin elämme. Anna meillekin todistajan rohkeutta tunnustaa sinut ihmisten edessä omaksi Herraksemme ja Vapahtajaksemme. Mekin haluamme laskea vaatteemme ja palmunoksat sinun tiellesi, Herra,  että kunnioittaisimme sinua täällä häpeämättä ja toivottaisimme sinut aina ja kaikkialle tervetulleeksi. Nosta, Herra, kansasi kiitolliseen mieleen, katsomaan asioita ja ihmisiä sinun valossasi.

 

"Tämä on Herran portti: vanhurskaat käyvät siitä sisälle. Minä kiitän sinua siitä, että vastasit minulle ja tulit minulle pelastajaksi. Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi. Herralta tämä on tullut; se on ihmeellistä meidän silmissämme. Tämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt; riemuitkaamme ja iloitkaamme siitä. Oi Herra, auta, oi Herra, anna menestys! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen; me siunaamme teitä Herran huoneesta." Ps.118:20-26

Minä olen teitä rakastanut, sanoo Herra.

Nykyään puhutaan paljon rakkaudesta, mutta harvemmin kuitenkaan sanotaan, että rakastan sinua. Ehkä se on suomalaisessa rehellisyydessä liian paljon ilmaistu ja vaatisi jonkin sortin selityksen, että mihin sitä nyt pyritään? Puolisot voivat sanoa niin toisilleen häissä ja vielä häiden jälkeenkin - jos ovat sitä mieltä? Lapsille voidaan sanoa niin yli rajojen, mutta Suomessa vieraalle ihmiselle emme sano niin. Rakkauden on korvannut ruotsin lainasana tykätä, joka on selvästi lievempi ilmaisu ja sen voi helposti kumota ja kuitata mielen muutoksella? Seuraava aste lievempään on sitten välittäminen ja sen jälkeen tulee vielä sääli ja sietäminen, joka on siellä rakkauden laidalla. "Niin nainen sanoi hänelle: "Kuinka sinä saatat sanoa: 'Minä rakastan sinua', vaikka sydämesi ei ole minun kanssani?" Tuom.16:15.

En muista koskaan kuulleni, että omat vanhempani olisivat sanoneet julkisesti rakastaneensa toisiaan, mutta en myöskään koskaan kuullut heidän riitelevän keskenään? Avioliitossa he olivat kuolemaansa asti ilman suurempia kriisejä. Työ, toimeentulo ja arjen askareet täyttivät pienen perheen aikataulun. Lapsuuden mielikuviini on jäänyt näkemys, että isä oli aina töissä ja kävi joskus kotona? Äiti polki fillarilla kaupunkiin töihin noin viisi kilometriä ja vei minut mennessään lasten seimeen, sekä haki tullessaan pois sieltä. Niin pienen pojan päivä poissa kotoa oli normaalisti 10 tuntia. Kotiaika jäi lyhyeksi ja siitäkin osa kului huoltotöihin, lämmitykseen, vedenkantoon ja siivouksiin. Kyllä minä sain osakseni rakkautta, sanoja ja huolenpitoa. Mutta muuten elämä oli vaatimatonta, nykymitassa köyhää ja hengellisistä asioista ei meillä puhuttu.

Asuimme sodan jälkeen rakennetussa rintamamiestalon yläkerrassa vuokralla n. 30² hellahuoneessa pienenä perheenä luvulla Turun Hirvensalon saaressa. Alueella oli Seiskarista siirtyneitä evakkoja, joille oli annettu mahdollisuus rakentaa uusi koti itselleen. Alakerrassa asui omistajaperhe, jonka samanikäinen poika oli paras kaverini monta vuotta. Siihen aikaan ei ollut talossa mukavuuksia, vesi tuli ja meni, kun jaksoi kantaa. Mutta sähkö oli saatu taloon pian syntymäni jälkeen ja huoneet lämpisivät pystyuuneilla ja hellalla polttopuilla. Ihmiset olivat köyhiä ja työtä tehtiin lujasti hengenpitimiksi.

Suuret juhlat olivat sen ajan herkkua, jolloin ihmiset kokoontuivat toistensa kotiin irrottelemaan. Mieleeni on painunut monta tällaista tapahtumaa, jossa vanhemmat joivat alkoholia, tanssivat ja pelasivat korttia. Isäntäperheellä oli iso ularadio, jossa oli avattava kansi. Kannen alla on levysoitin, jossa oli safiirineula ja siinä soitettiin savikiekkoja, viihdemusiikkia, iskelmiä jms.

Perheinä tultiin juhliin mukaan, siellä ei ollut sinkkuja. Yksinäisen ihmisen oli vaikea tulla toimeen, koska palkat olivat pienet ja asunnot rakennettiin perheitä silmällä pitäen. Mutta rakkautta oli sen verran, että suhteet pysyivät jotenkin koossa, vaikka riideltiinkin? Eräs aviopari jäi mieleen noista juhlista, heillä oli tapana aina riidellä humalassa? Vai oliko niin, että lapsenmieleeni jäi riitojen estottomuus ja kova ääni? Yleensä he kuitenkin lähtivät kahdestaan juhlista ja niin sopu antoi sijaa? Vanhempieni en muista riidelleen, enkä muutenkaan käyttäytyneen sopimattomasti.

Rakkautta on hehkutettu iskelmissä koko pienen ikäni ajan, mutta tulokset ovat jääneet kovin laihoiksi ja kyse on enemmänkin toiveajattelusta ja rahastamisesta. Sen ovat korvanneet erot, hylkäämiset, exät, irtiotot, ostorakkaus (kauhea sana) ja uusperheet. Murrosiässä tuntui, ettei rakkautta ole missään ja kaikki on vain suurta sekoilua, järjetöntä kaaosta? Tietysti näkemykseni oli subjektiivinen ja joku oli voinut saada rakkaudesta paremman käsityksen ympäristössään? Ehkä osa kuului jo syntymänsä perusteella hopealusikkakerhoon ja osa meistä oli totutettu näkemään asiat aurinkolasien takaa? Mutta entä semmoiset, jotka eivät koskaan pääse syliin, jota kukaan ei halaa - korkeintaan kättelee hanskat kädessään tai desinfinointiaineen kautta? Ihmiset eivät tunne Jumalan rakkautta, eivät puhu siitä, eivät koe sitä. "Minä olen teitä rakastanut, sanoo Herra. Mutta te sanotte: "Missä sinä olet osoittanut rakkautesi meihin?" Mal.1:2.

Mieleeni on jäänyt vuosien takaa tilanne, jossa vaimoni toi työpaikaltaan meille kotiin kaksi lasta väliaikaisesti, kun heidän vanhempansa eivät kyenneet hoitamaan heitä alkoholismin ja rikollisuuden tähden - koti oli tilapäisesti tyhjä. Vieläkin näen nuo lasten säälittävät kasvot ja pelokkaat ilmeet silmissäni. Ja oliko noilla vanhemmilla koskaan itsellään ollut edellytyksiä hoitaa ja huolehtia muista - oliko kukaan rakastanut heitä?

Ilman Jumalaa elämme loputtomassa vihan, koston ja säälimättömyyden kierteessä. Ilman Jumalaa ei ole rakkautta ja joku sen aina tuo ulottuvillemme Jeesuksen evankeliumissa. "….tietäen, veljet, te Jumalan rakastetut, teidän valitsemisenne: että meidän evankeliumimme tuli teidän tykönne…." 1.Tess.1:4-5.

Uskovien välit ovat usein kaikkein suurin solmukohta hengellisessä työssä ja paikallisseurakunta tuntuu seisovan vain kirkkorakennuksen uljaassa fasadissa? Puhutaan siitä, että kemiat eivät kohtaa, mutta todellisuudessa taustalla on aina ylpeys, jota seuraa halveksiminen, vähättely ja hylkääminen. Myös eriarvoisuus pesii helposti uskovien porukoissa ja niin syntyy kahden ja useamman kerroksen väkeä. "Ja nyt, rouva, minulla on sinulle pyyntö, ei niinkuin kirjoittaisin sinulle uuden käskyn, vaan minä kirjoitan sen, joka meillä alusta asti on ollut: että meidän tulee rakastaa toinen toistamme." 2.Joh.1:5. Kun kadottaa Jeesuksen, kadottaa myös hänen sanansa, uskon ja rakkauden, ihminen alkaa seurata omia sommitelmiaan. Herra on tehnyt selvät hiihtoladut pysyäksemme niillä, mutta on kova hinku vääntää uutta omaa latua niiden viereen? Osa haluaa tasamaalta lasketteluun, osa ei mene mäkeen, osa ei kuittaa edes suksia, voitelusta puhumattakaan?

Niin, onhan meissä uskovissa vikaa ja vanhemmiten ne vain lisääntyvät, tai ehkä niistä tulee enemmän tietoisiksi. Nuorempana ihminen on aidosti naiivi ja luulee vielä jotakin itsestään? Vanhempana tulee kaduttua monta nuoruuden töppäilyä, joita ei kuitenkaan saa tekemättömäksi. Mutta syyllisyyden voi hoitaa pois tulemalla Kristuksen luokse ja hylkäämällä pahuutensa siinä määrin kuin on siitä tietoinen. Ilmeisesti tässä on suurta maakunnallista ja luonteenomaista vaihtelua, myös seurakunta ja ympäröivä uskovien joukko käsityksineen, opetuksineen vaikuttaa suuresti suhtautumiseemme syntiin.

Täysin pyhittyneet (missä heitä lieneekään?) eivät tarvitse armoa, eivät myöskään pikkusyntiset (hehän korjailevat pikku vikansa kuin mopon moottorin mennen tullen), jotka porskuttavat muiden päiden yläpuolella? Mielisairaat ovat ainakin itselleni olleet vaikea ryhmä, sillä siinä menevät sielu ja henki sekaisin. Sielullinen tasapainottomuus (riippumatta älyllisistä edellytyksistä) heittelee heitä milloin tuleen milloin veteen, luulemiseen ja kuvitelmiin. Onhan tunnettua, että nämä levottomat sielut saattavat soittaa sielunhoitajilleen jopa 10 kertaa päivässä. He eivät ole löytäneet Kristuksen rauhaa. Mutta Jeesuksen rakkaus on heillekin kaikkein tärkein asia - ymmärtävät he sitä tai ei. Mutta miten he voivat päästä siitä osalliseksi, kuka jaksaa heidän kanssaan, kuka kuuntelee, keskustelee, rukoilee, opettaa kärsivällisesti kuin lasta? Vai onko uskovien keskinäinen rakkaus jäätynyt? Etsiikö evankeliumi vain terveitä ja hyväosaisia nykyään?

"Juudas, Jeesuksen Kristuksen palvelija ja Jaakobin veli, kutsutuille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesukselle Kristukselle varjellut. Lisääntyköön teille laupeus ja rauha ja rakkaus." Juuda 1-2. Kuinka tärkeää on usein kuulla olevansa kutsuttu, Jumalan kutsuma, valitsema, valtuuttama, rakastama. Kuinka tärkeä sana onkaan sielulle, joka painii omien ongelmiensa kanssa ja on maallisissa murheissa päivittäin, kuulla olevansa Jumalan rakastama. Parhaimmillaan se valo näyttää tietä eteenpäin, nostaa langenneen, vetää tielle takaisin eksyneen, sitoo haavoittuneen pahat ruhjeet, antaa levottomalle rauhaisan yöunen, hiljentää häijyn luonnon ja antaa anteeksi syntimme.

Mutta ei vain se hetkinen Herran kanssa ja edessä, vaan lisääntyvässä määrin sääliä, rauhaa ja rakkautta Jeesukselta. Jos Jeesuksen rauha ja rakkaus eivät lisäänny, seurakunta hajoaa, Kristuksen ruumis runnellaan taas, uskovat vetäytyvät toisistaan hajalleen pieniin itseriittoisiin ryhmiin, jotka vähitellen kuivuvat olemattomuuteensa.

Jeesuksen seuraaminen ei ole mikään pikku juttu, joka hoidetaan kädet taskussa vihellellen. Herran kanssa on opeteltava kulkemaan joka päivä, tyynessä ja myrskyssä, yksin, kaksin ja ryhmässä, terveenä ja sairaana, vauraana ja rahattomana, rukoillen ja etsien, todistaen ja vaieten, menestyneenä ja epäonnistuneena, odottaen ja vastaanottaen, rakkaudesta lukien ja sitä tuntien, Golgatalla ja ihmisten keskellä, itkuissa ja ilossa.

Kun Jeesus oli valinnut apostolinsa ja antanut lähetyskäskyn, hän kohtasi heidät ristinkuolemansa ja ylösnousemuksensa jälkeen järven rannalla: "Hän sanoi hänelle taas toistamiseen: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?" Hän vastasi hänelle: "Rakastan, Herra; sinä tiedät, että olet minulle rakas." Hän sanoi hänelle: "Kaitse minun lampaitani." Joh.21:16.

Kuinka valtava lataus tuohon keskusteluun sisältyikään, kuinka kauas sen sanoma ulottuikaan. Siinä Kristus rakensi uudelleen rikkimennyttä yhteyttä kieltäjään, Pietariin, sillä ilman tuota rakkaudenyhteyttä kaikki olisi turhaa ja voimatonta. Omavoimainen Pietari oli jo kerran nyrjähtänyt pois uskosta yön pimeydessä, eikä häneen voinut luottaa. Tarvittiin suurempi voima, uudistava armo ja se oli Kristuksen rakkaus.

Jokaisen uskovan tulisi kuulla tuo kysymys omalla kohdallaan: Olenko minä sinulle rakas? Jos emme rakasta Jeesusta, emme voi olla uskossa, eikä ole myöskään hyvää hedelmää seuraamuksena.

Loppujenlopuksi Jeesus ei sittenkään kysy Pietarin kykyä rakastaa, vaan sitä uskooko hän Jeesuksen olevan rakastettava henkilö? Se on olemassaolon kysymys ja vastauksemme ohjaa suuntamme, käytöksemme, elämämme, valintamme ja tulevaisuutemme. Herran rakkaus ei sammu, meillä se on usein himmeällä hiilloksella.

Simo Korpela, Toivakan kirkkoherra kirjoitti Kotimaa-lehden joulunumerossa 9.12. 1908 rukouksen keskellä ahtaita aikoja ja se sopii myös meille tänään etsiessämme Herraa:

Meit' auta, oi armollinen.

Mä murehdin, Herra, mun kansani kuollutta tilaa.

Se nääntyy, se hukkuu, sen saatana pirstaa ja pilaa,

Se vääryyden maljasta sappea sieluunsa juo

Ja uhreja Kainin kantaa alttaria luo.

Oi Herra, jo armosi suo !

Jo äidit, jo lapsetkin taistelun telmeessä pauhaa.

Oi Herra, ei alttarien juurellakaan ole rauhaa.

Nyt manalanhenget jo kahleista irralla lie

Ja kansani pettää ja särkee ja surmahan vie.

Oi aukene, autuuden tie!

Vai loppuiko, Herra, sun armosi aivan jo meiltä?

Pois käänsitkö kasvos jo kansani kurjilta teiltä?

Oi kuule vieläkin huutoa hurskahien

Ja säälivä katseesi luo tähän kurjuutehen!

Meit' auta. oi armollinen!

Ja autuuden sauvaan tartu ja pyhyyden miekkaan

Ja irroita meitä jo kahleista saatanan viekkaan.

Ett' uskoja rakkaus tai vahan kastehellaan

Jo alkaisi kansaamme sairasta virvottamaan!

Käy, Herra, jo armahtamaan!