"Koettakaa tulla toimeen niin vähällä kuin suinkin mahdollista...."

Elokuussa 1862 oli Suomen Lähetyssanomissa ilmoitus: "tulevalla Lokakuulla avataan täällä Helsingissä Lähetyskoulu, josta syystä niitä, joilla on halu ruveta lähetyssaarnaajiksi, kehoitetaan kirjallisesti Johtokunnalle anomuksensa ilmoittamaan. Kouluun otetaan vastaan sellaisia nuorukaisia, jotka ovat 15 ja 25 vuoden vaiheilla; ei siis 15 vuotta nuorempia eikä 25 vuotta vanhempia. Heiltä vaaditaan: herännyt omatunto, hyvä tieto kristinopin kappaleissa, hyvät luonnon lahjat ja hyvä terveys ."

Martti Rautasen kotitalo Tikanpesässä.

Tästä ilmoituksesta alkoi suomalaisen lähetystyön historia, jonka ensimmäisiä kohteita olivat Afrikan kansat. Inkerin maalla, Kattila-Soikkola-Novasolkan seurakunnassa, Tikanpesän kylässä kotitalossaan Martti Rautanen luki tuon ilmoituksen ja lähti äitinsä kanssa 17-vuotiaana Helsinkiin pyrkimään lähetyskouluun. Helsinki oli pieni kaupunki, jossa oli vain 30 000 ihmistä. Siellä meni sitten viisi vuotta, jonka jälkeen hänet lähetettiin matkaan. Matka kaikkineen vaiheineen ja pysähdyksineen kesti kaksi vuotta ennen kuin Rautanen pääsi Ambomaalle, Ondongaan, hän oli silloin 25 vuotias.

Lähetysseuran ohjesääntö uusille läheteille päättyi vetoomukseen: - Te tiedätte, että ne varat, joilla teidät lähetämme ja edespäin ylöspidämme pakanamailla, ovat vapaaehtoisia lahjoja, joissa on myös monta 'lesken ropoa'. Koettakaa sen tähden elättää itsenne maanviljelyksellä ja sen maan tuotteilla, johon tulette ja tyytykää jokapäiväseen leipäänne. Koettakaa myös muutoinkin tulla toimeen niin vähällä kuin suinkin mahdollista, niin meillä on se uskallus Herraan, ettei meiltä ole puuttuva varoja teidän elatukseksenne.

Paikanpäällä oli vastassa tukku ongelmia: Ihmiset puhuivat useita eri kieliä, alueita hallitsivat heimokuninkaat, ja taikausko, noituus ja henkienpalvonta oli yleistä. Rikkauden merkkinä pidettiin moniavioisuutta. Valkoihoisiin suhtauduttiin varauksellisesti. Englanti ja Saksa taistelivat siirtomaiden herruudesta. Kulkuyhteydet olivat alkeelliset, teitä ei ollut. Rautanenkin opetteli aluksi ratsastamaan härällä, joka oli halvempi kulkupeli kuin hevonen. Raamattua ei ollut sanaakaan käännetty paikallisille kielille. Lähetysseura maksoi läheteille pientä palkkaa, joka kattoi noin kolmasosan menoista. Siksi lähettien piti tehdä kauppaa ja pyrkiä omavaraistalouteen luonnontuotteilla.

Suuria ongelmia olivat myös sairaudet, joista malaria oli kaikista tappavin. Lähetysasemia ei ollut ja kaikki piti rakentaa alusta asti itse. Rakentamisiin piti saada lupa kuninkailta. Alkuasukkaat käyttivät paljon alkoholia, jota mm. saksalaiset kauppiaat myivät aseiden ohella. Lahjusten ottaminen oli myös yleistä ja vaikeutti asioiden järjestelyjä käytännössä. Nälkävuodet olivat varsin rasittavia kokemuksia kaikille maan asukkaille, samoin erilaiset sodat. Paikallinen tapa - tyttöjen siirtymäriitti - aiheutti paljon ongelmia.

Pitkin matkaa tuli myös ongelmia uusien lähettien kanssa, sillä muutamat eivät sopeutuneet lainkaan lähetystyöhön ja joidenkin luonne oli yhteistyökyvytön. Myös puhdasoppisuus oli välillä varsinainen vaiva, kun teoreettisesti varustautuneet henkilöt yrittivät sitä kautta tehdä kristinuskoa tunnetuksi Afrikassa.

Rautanen solmi avioliiton 27-vuotiaana saksalaisen lähetyslapsi Frieda Kleinschmidtin kanssa, vuosi Ambomaalle tulon jälkeen ja morsian oli silloin 18-vuotias. Avioliittoon antoi luvan Lähetysseuran johtokunta Suomesta? Kaikki lähetit lähetettiin aluksi kentälle vain naimattomina?

Pian maahan tulonsa jälkeen läheteille selvisi, että kuvitelma siitä, että pakanat odottivat halukkaasti evankeliumia, osoittautui vääräksi. Vastassa olivat kaikki perkeleen metkut, maailman henki ja syntien orjuuttamat ihmissielut mielipiteineen.

Ryöstely oli myös yleinen kansantapa ja kerran Rautanen joutui käsikähmään paikallisen nuoren miehen yrittäessä viedä hänen omaisuuttaan. Nuorukainen löi häntä kalikalla leukaan, niin että leukaluu murtui ja siitä tuli runsaasti verta. Rautanen sairasti useamman kerran malarian, jota paranteli kiniinilääkekasvin avulla. Oireina olivat päänsärky, voimattomuus, unettomuus ja hourailu. Joskus masennus valtasi hänet suuren työtaakan alla. Hän kärsi myös munuaistulehduksesta, ruoansulatusvaivoista, hengenahdistuksista ja reumatismista. 66-vuotiaana hänen hampaansa olivat niin huonossa kunnossa, että lääkäri repi ne kaikki pois ja teki tekohampaat.

1892 Frieda, Martti, Frieda Katharina, Anna, Reinhold ja Johanna Rautanen

Työ edistyi hitaasti ja paljon vaivaa kului ihmissuhteitten hoitamiseen ja luottamuksen rakentamiseen. Tässä Rautanen oli tavattoman taitava ja kaikki osapuolet kunnioittivat myöhemmin hänen taitojansa sovittelijana. Ensimmäiset kristilliset kasteet Ondongassa suoritettiin 13 vuoden kuluttua lähettien tulosta alueelle. Kastekaavaan kuului aina sanoutuminen irti perkeleestä ja uskon tunnustaminen kolmiyhteiseen Jumalaan. Kastettaville pidettiin myös rippikoulu. Kastetut avioparit vihittiin kristilliseen avioliittoon. Kasteet yhdistivät kristityt tiiviisti yhdeksi kokonaisuudeksi ja niin alkoi Herran seurakunta kasvaa siellä.

Työn painopistettä yritettiin asetella monta vuosikymmentä, sillä näkemykset kotimaan johdon ja kentän välillä erosivat suuresti toisistaan. Varsinkin lähetysjohtajilla oli kovin vähän ymmärrystä Ambomaan oloista, tavoista ja tarpeista. Kouluja perustettiin ja niiden merkitys lukutaidon ja kasvatuksen suhteen oli merkittävä. Muutaman kerran esim. yritettiin perustaa lastenkotia paikallisille, mutta menestys oli huono ja ne piti lopettaa. Vanhana Rautanen oli monia uudistuksia vastaan, sillä hän pelkäsi että evankeliumi katoaa työn kärjestä ja sosiaalinen työ voittaa alan. Pelko oli aiheellinen, koska tämä onkin myöhemmin syönyt terän monelta suomalaiselta lähetyskentältä, eikä Jeesuksesta enää puhuta lainkaan, eikä ihmisiä johdeta parannukseen ja katumukseen synneistään.

Aluksi kentällä oli vain lähetyskoulun käyneitä lähettejä, mutta myöhemmin lähetettiin sinne myös pappeja. He osoittautuivat täysin sopimattomiksi lähetystyöhön ja heidät oli lähetettävä takaisin kotimaahan. Mutta Lähetysseuran johdossa oli järjestään pappeja, siksi he eivät ymmärtäneet tätä ongelmaa. Edelleen on sama vaikeus jatkunut, koska nykyäänkin kentille lähetetään teologeja, vaikka sinne pitäisi lähettää uskovia? Virkapappeus on edelleen kristikunnan suuri vaiva, joka on alkanut katolisesta kirkosta ja pesinyt sittemmin muihinkin kirkkoihin. Rautanen piti katolista lähetystyötä hyvin vaarallisena ja käytti siitä nimitystä "jesuiittavaara". Rautasella oli hyvä ihmistuntemus ja hän näki pian, oliko tulijasta lähetystyöntekijäksi, sillä valitettavan monta sopimatonta tuli Suomesta kokeilemaan onneaan? Rautanen kirjoitti: - Asia on niin, että nykyään halutaan sellaisia, joilla on jo koulusivistystä. Jos mahdollista ylioppilaita tai jopa nuoria pappeja. Miksi ei oteta lähetyskouluun maalaispoikia ja käsityöläisiä? Yksinkertaisesti siitä syystä, että he ovat liian tyhmiä. Ajat muuttuvat. Tavoitellaan korkeita ja Herran työ kärsii siitä….. Täälläkin jo sitä puhutaan, että lähetyssaarnaajain opillista kantaa on korotettava. Onhan täällä ollut akademisesti kasvatettuja, vaan mitä he ovat aikaan saaneet, eivät edes niinkään paljon kun

lähetyskoulussa kasvatetut….. On toinenkin, moderninen aate ja käytäntö, nimittäin se, että lähetyssaarnaajat pitää olla niin kutsuttuja teoloogeja. Tähänkin on lähetysaloilla lukemattomia esimerkkejä, etteivä teoloogit ole niinkään paljon aikaan saaneet kuin yksinkertaiset lähetyssaarnaajat….. olen ollut tilaisuudessa näkemään, miten pastorien sanankuulijat ovat ani harvat ja lähetyssaarnaajien kirkot täynnä sanankuulioita. Kun Kristus syrjäytetään saarnoista, niin se saarna ei vedä ihmisiä puoleen, vaan se vierauttaa ihmiset kirkosta.   

postimerkki, jossa on Martti Rautasen kuva

Rautanen keräsi kasveja ja lähetti niistä tietoja Helsingin yliopistoon. Hän hoiti myös paikallista postiasemaa. Hän kirjoitti monia virsiä, käänsi niitä eri kieliltä ondongaksi ja kokosi seurakunnan ensimmäisen virsikirjan. Hänen kielitaitonsa oli harvinaisen hyvä, hän puhui suomen ja venäjän lisäksi saksaa, hollantia, englantia ja heimokieliä. Hän teki myös paikallisen kielen sanakirjan, joka oli suureksi avuksi uusille läheteille, joita virtasi maahan kaiken aikaa. Tärkeitä olivat myös kirkkokäsikirjan ja monien hengellisten kirjojen kääntäminen heimokielille. Mutta kaikkein suurin työ hengellisesti oli Raamatun kääntäminen ondongan kielelle. Se oli hänen elämäntyönsä ja kirja painettiin kokonaisena vasta paljon hänen kuolemansa jälkeen. Kaiken työn suurta vaivaa voi ymmärtää myös siksi, että se oli tehtävä käsin kynällä ja juoksevalla musteella.

Tupakanpoltto ja -kasvatus ja -myynti oli yleistä myös lähetystyöntekijöiden keskuudessa. Rautanenkin poltti piippua lähes koko elämänsä. Aikanaan tämä synnytti suuren kriisin, kun Suomesta tuli raittiusaatteen miehiä kentälle ja muutamat sanoivat, etteivät tupakoivat ihmiset eivät pääse taivaaseen? Asian johdosta pidettiin monta yhteiskeskustelua. Lähetysseuran johtokunta antoi ohjeeksi, että tupakan käyttöä on vähennettävä niin paljon kuin paikalliset olosuhteet sallivat. Pitkän ajan kuluttua tupakan merkitys kauppavälineenä väheni ja tilalle tuli eurooppalainen raha.

Ensimmäinen työkausi venyi Rautaselta 23 vuodeksi, sitten hän tuli ensimmäiselle kotimaan lomalle. Silloin hän kävi kotonaan Inkerissä, puhui monissa lähetysjuhlissa mm. Tyrväällä, Orivedellä ja Ruovedellä, Mikkelissä, Porvoossa, Tampereella ja Helsingissä. Hänen maineensa oli olla "kapean evankeliumin" mies, joka piti Jumalan sanaa ainoana tarpeellisena ja uskoi sen tekevän kaiken. Hän pani alulle myös Ambomaalla erityiset kurssit evankelistoille. Hän sai runsaasti arvostelua osakseen ja varsinkin vanhana Herran palvelijana häntä nöyryytettiin nuorempien taholta monin arvosteluin. Mutta uskollisesti hän pysyi vartiopaikallaan ja työ eteni. Hänen 80-vuotispäivänään oli Ambomaalla kastettu 16 000 kristittyä.

Vanhana miehenä hän kirjoitti päiväkirjaansa katsellessaan Ambomaan öistä tähtitaivasta:

- Hän, taivaan ja maan Herra, jätti kirkkautensa ja meille tutkimattoman majesteettinsa taivaassa. Silloin ajattelin raskasta eroa rakkaista lapsistamme. Minun täytyi häveten sanoa: Herra, anna minulle ja meille anteeksi se synti, että me kuvittelemme tuovamme Sinun valtakuntasi asialle lähetystyössä sellaisia uhreja kuin ero lapsistamme, ja se, että me ylipäänsä kuvittelemme tekevämme jotakin erinomaista. Opeta, oi Herra, meitä pikemminkin tietämään ja ymmärtämään, että on Sinun erityistä suosion- ja armonosoitustasi, että olet ottanut meidät evankeliumisi sanansaattajiksi. Nämä ajatukset Herra itse herätti minussa, sen saatoin tuntea sisimmässäni. Oi, miten mieletöntä on yleensä puhua uhrista, jonka me toisimme Herralle? Mitä olemme me ja mitä olen minä, ja mitä meillä on, jota voisimme uhrata Herralle? Meillä on vain ja yksinomaan syntiä ja taas syntiä….. Oi, miten vaikeata onkaan käytännössä osoittaa, mitä Herra sanoo Matt 10:37: Joka rakastaa isäänsä tai äitiänsä enemmän kuin minua, ei ole minulle sovelias. Pitäisihän todella olla meille ilo kantaa jotakin raskastakin Herran asian tähden. Niin, se, mikä on raskasta, olisikin meille ilo Herran tähden. Ah, mitä surkeita kristittyjä me olemmekaan! Ja meidän sydämiimme tahtoo hiipiä sellainen ansioajatus ikään kuin olisi ihmettä, mitä me teemme Herran asian hyväksi, ja Herran täytyisi pitää sitä suurena ansiona ja uhrina, ja ihmisten edessä me tahdomme esiintyä marttyyreina, tai ainakin, että he meitä säälisivät ja kunnioittaisivat. Oi, miten ovela onkaan vanha käärme, saatana! Herra puhdista minut yhä enemmän kaikesta syntisestä kuonastani….. Emme saa unohtaa, että kristitytkin ovat vielä lapsen tasolla ja että heidän sydämissään on vielä paljon pakanuutta….. Herra on minua, vähäisintä meistä, jotka lähetettiin kesäkuun 24. päivänä 1868, ihmeellisesti johtanut ja siunannut runsaasti yli kaiken määrän. Hän on osoittanut paljon kärsivällisyyttä, laupeutta ja rakkautta….. On ihmettä minun silmissäni, että Herra on antanut minun nähdä ja kokea tämän. Herra on tehnyt suuria sinä aikana, jonka minä olen ollut maassa.

’Jos olet todellinen, puhu minulle. Tahdon kuulla Sinun äänesi.’

On suurenmoinen asia löytää valo elämäänsä ja tekemisiinsä. Sillä kovin monet ihmiset täällä elintason keskelläkin vaikuttavat levottomilta ja tyhjiltä? Kun mennään maihin, joissa on vain epäjumalia ja niiden palvomista, ovat ihmisten mahdollisuudet elävän Jumalan löytymiseksi todella heikot. Moni saa jo lapsena vain vihan ja tuhon hedelmiä evääkseen. Eikä semmoisella ravinnolla voi kasvaa kuin yhteen suuntaan, kuolemaan ja sen kylvämiseen. Aina joskus meille tulee tietoa myöskin Kristuksen kohdanneista ihmisistä, joiden elämä on muuttunut ratkaisevasti. Sellaisia tapauksia on ilo seurata, ne ovat hyvin rohkaisevia.

Netissä pyörii yksi mielenkiintoinen uskoontulotodistus, jonka toivoisi leviävän suuren yleisön tietoon. Se kertoo miehestä, joka pääsi pimeydestä valkeuteen. Hänestä on netissä runsaasti tarinaa ja tässä yksi videopätkä ja suomennos:

http://www1.cbn.com/700club/kamal-saleem-muslim-cries-out-jesus  

Näin mies kertoi kokemuksistaan:

“48 % USA:n muslimeista uskoo olevansa ensisijaisesti muslimeja ja vasta toissijaisesti amerikkalaisia. Päämäärämme on muuttaa tämä maa, koska sen kansalaiset ovat vääräuskoisia, eivätkä heidän tekonsa miellytä Allahia. Me olemme Allahin sotureita ja saamme heidät kääntymään Allahin tahtoon.”

Kamal Saleem syntyi Libanonissa hartaaseen muslimiperheeseen. Kun hän oli 4-vuotias, äiti opetti hänelle Koraania ja kertoi hänen velvollisuuksistaan totella Allahia ja osallistua pyhään sotaan.

“Lapsesta saakka äiti sanoi minulle: ‘Eräänä päivänä sinusta tulee marttyyri, poikani. Sinä kuolet Allahin puolesta ja korotat islamia. Jos tapat juutalaisen, poikani, saat kunnian Allahin istuimen edessä ja taivaan joukot juhlivat tekoasi.”

Kamal oli 7-vuotias, kun vanhemmat lähettivät hänet muslimien koulutusleireille, jotta hän oppisi käyttämään aseita ja tappamaan vihollisen. Pojille opetettiin myös toisenlaista, ovelampaa sodankäyntiä…

 “Meille opetettiin ns. “kulttuurijihadia”, mikä merkitsee kulttuurin vaihtamista. Kulttuurijihadissa ei käytetä aseita. Kyseessä on pyhä sota, joka tulee sisään sinun maailmaasi.”

Parikymppinen Kamal valittiin käymään kulttuurisotaa Amerikassa.

Islamissa vapautta ja monarkiaa pidetään epäjumalina, jotka tulee kukistaa. Vapaus, joka teillä on USA:ssa, on vastoin islamia, joten Amerikan tulee muuttua. Niinpä muutin ”raamattuvyöhykkeelle”. Raamattuvyöhyke oli vahvin alue. Siellä ovat lujat kristityt, ja minä halusin valloittaa heistä parhaimmat, koska pidin itseäni islamin miekkana. Ajattelin: ”Olen voideltu. Olen ainutlaatuinen. Olen valittu. Tulen tähän maahan ja kulttuuriin muuttaakseni sen. Minun kanssani on Allahin voima.”

1980-luvun alussa Kamal asettui asumaan pieneen keskilännen kaupunkiin. Hän kohdisti huomionsa aluksi köyhän naapuruston miehiä käännyttääkseen heidät muslimeiksi. Mutta eräänä iltapäivänä hän joutui niiden käsiin, joita hän vihasi eniten.

 “Olin siirtymässä paikasta toiseen käännytystarkoituksessa, ja tuona päivänä jouduin auto-onnettomuuteen. Onnettomuus oli vakava, lensin ulos autosta ja päädyin alas niska edellä, jolloin niskani murtui kahdesta kohtaa. Mies juoksi luokseni ja sanoi: ’Älä murehdi. Me huolehdimme sinusta, kaikki järjestyy.’ Ambulanssi nouti minut sairaalaan. Ortopedian kirurgi katsoi minua ja sanoi: ‘Poika, me pidämme sinusta huolta, kaikki järjestyy.’ Seuraavana päivänä heräsin sairaalassa, ja fysioterapeutti tuli sisään ja sanoi täsmälleen samat sanat: ’Me pidämme sinusta huolta.’

 Aluksi nuo sanat pelästyttivät Kamalia, sillä kaikki nuo miehet olivat kristittyjä.

”Katsos, jos joku terroristi sanoo sinulle noin, sinun on parasta juosta pakoon.”

Niskaleikkaukset onnistuivat, mutta toipuminen veisi viikkoja. Sairaalasta lähdettyään Kamal tarvitsi jonkun huolehtimaan itsestään toipumisen aikana, mutta hänellä ei ollut ketään. Niinpä ortopedian kirurgi avasi kotinsa tälle muukalaiselle.

“Minulle annettiin hänen kodissaan paras mahdollinen huone, jossa oli kauneimpia esineitä. Minusta tuli osa heidän perhettään. He eivät pitäneet minua erilaisena. Siellä oli kori, jossa luki nimeni. He maksoivat sairaalalaskuni.”

Kamal häkeltyi kristittyjen rakkaudesta. Toipuessaan hän alkoi autella keittiössä ja siivouksessa.

”Heillä on juutalainen Israelista tullut ystävä, jota he tukevat, ja nyt minä halaan israelilaisia ja valmistan heille ruokaa. Ihmettelen: ’Mitä minulle on tapahtunut?’”

Kun Kamal kykeni huolehtimaan itsestään ja palaamaan asuntoonsa, lääkärillä oli uusi yllätys häntä varten.

 “Hän sanoi: ‘Tässä on talomme avain, ja tässä on uuden autosi avain. Me haluamme vain siunata sinua. Voit tulla milloin haluat.’ Niin lähdin kotiin. Tulen kylmään paikkaan, jossa en ole ollut kuukausiin. Pölyä on paksu kerros. Minun täytyy nyt selvittää tämä asia Jumalan kanssa nähdäkseni, onko se totta vai ei. Niinpä astun sisään ja suljen oven. Menen suoraan itäisen ikkunan luo ja vajoan polvilleni, nostan käteni ja huudan: ’Allah, Allah herrani ja kuninkaani. Miksi olet tehnyt tällaista minulle? Olen selviytynyt auto-onnettomuudesta. Olen selviytynyt tästä kaikesta, mutta miksi veit minut kristittyjen keskelle? Olen hämmentynyt. Nämä kristityt ja juutalaiset ovat hyviä ihmisiä. Heissä ei ole mitään vikaa. He eivät halua tappaa meitä. He eivät ole sellaisia kuin minulle oli kerrottu. Allah, näillä ihmisillä on suhde Jumalaansa. He huutavat Jumalaansa ja Hän vastaa heille. Minä tahdon kuulla sinun äänesi. Haluan kuulla, että rakastat minua. Jos olet todellinen, puhu minulle. Tahdon kuulla äänesi.’ Arvaatteko, mitä Allah sanoi tuona päivänä? Ei yhtään mitään.”

Kamalista tuntui siltä, että koska hän oli kyseenalaistanut uskonsa, kunniallisinta olisi tehdä itsemurha.

“Niinpä hain aseen ampuakseni itseni. Kuulin äänen. Ääni tunsi nimeni. Se sanoi: ‘Kamal! Kamal! Kamal! Miksi sinä et kutsu Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Isää?’ Lankesin polvilleni ja nostin käteni taivasta kohti, kun kuulin äänen. Huusin sydämeni pohjasta: ’Jumala, Aabrahamin Isä, jos olet todellinen, puhuisitko minulle? Haluan tuntea Sinut.’ No niin, Isä Aabrahamin Jumala tuli huoneeseen. Hän täytti huoneen kirkkaudellaan. Hänen nimensä oli Jahve, Herra on yksi. Hänellä on reiät käsissään ja jaloissaan. Hänen nimensä on Jeesus. Sanoin Hänelle: ‘Kuka sinä olet, Herrani? Kuka sinä olet?’ Hän sanoi: ’Minä olen se, joka olen.’ Sanoin: ’Olen yksinkertainen mies ja minulla on yksinkertainen mieli. Mitä se merkitsee?’ Hän sanoi: ‘Olen Alfa ja Omega. Olen alku ja loppu. Olen kaikkea siltä väliltä. Olen tuntenut sinut ennen kuin muovasin maailman perustuksen. Olen rakastanut sinua ennen kuin muovasin sinut äitisi kohdussa. Nouse ylös! Nouse, Kamal. Tule. Sinä olet minun soturini. Sinä et ole heidän soturinsa.’ Sanoin Hänelle: ’Herrani, elän ja kuolen puolestasi.’ Hän sanoi: ’Älä kuole puolestani. Minä kuolin puolestasi, jotta saisit elää.’”

Tuona päivänä, sen sijaan että olisi riistänyt elämänsä, Kamal antoi sen Jeesukselle. Hänellä on nyt uusi tehtävä, hän kiertää haastamassa muslimeja kääntymään kristityiksi.

 “Sydämeni halu on saavuttaa veljiäni ja sisariani, muslimeja, joita on 1,5 miljardia maailmassa. He eivät ole maistaneet vapautta Jumalassa.”

Siitä on 20 vuotta, kun Kamal luopui islaminuskosta, eivätkä edes väkivalta- ja tappouhkaukset estä häntä kertomasta tarinaansa.

 “Hän on todellinen. Jos et ole kohdannut Jumalaa koskaan aikaisemmin elämässäsi, jos et ole maistanut Hänen hyvyyttään, jos uskot, ettei sinulla ole mitään menetettävää… kun istut kodissasi, olitpa muslimi tai et tai olitpa ei-kristitty tai mitä hyvänsä, kutsu Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Isää. Sano: ’Jos olet todellinen, puhu minulle. Tahdon kuulla Sinun äänesi.’”

Herra kohtaa nämä pimeyden ruhtinaan taistelijat ja kuolemanlähettiläät. Auta heidät valoon ja uuteen elämään yhteydessäsi. Siunaa heitä anteeksiantamuksella ja rauhalla, jonka olet hankkinut voittamalla Golgatalla synnin kuoleman ja perkeleen vallat. Sinä voit antaa epäjumalanpalvelijoiden keskelle suuren herätyksen ja ilmaista heille totuuden ja armon sanat, jotka vapauttavat orjuuden lapset. Kiitos Herra, mitä olet tehnyt ja mitä tulet tekemään. Aamen.

Ja heitä kutsutaan "pyhäksi kansaksi", "Herran lunastetuiksi"

Puhuin puhelimessa erään hermostuneen ihmisen kanssa. Hänellä oli monta murhetta, jotka hän halusi kertoa ja hän hyppäsi nopeasti aina seuraavaan ongelmaan, kuin suuren paineen siivittämänä ilmapallona. Yhtäkkiä hän kysyi minun tilannettani ja kerroin jotakin päivän kuluun liittyvää. Mutta hän ei meinannut saada millään asioita pysymään mielessään, vaan kysyi heti uudestaan, nimet, luvut, kaupungit, ja minä sitten toistin ne. Olin puhunut tai oikeammin kuunnellut häntä lukemattomia kertoja, mutta yhteydenpito oli aina ollut samanlaista.

Stressin seurauksena ihminen kadottaa keskittymiskykynsä, kärsivällisyytensä ja tilanteen arviointikyvyn. Sitten tulee unohtelua, asiat ja tavarat katoavat kummallisesti vääriin paikkoihin. Hiki nousee pintaan ja tulee tuskaisia ajatuksia mieleen. Käsiteltäviä asioita tuntuu olevan enemmän kuin aivot kykenevät työstämään.

Herra on onneksi meidän paineidemme yläpuolella ja voi auttaa heikkoa lastaan. Emme ole kaikki varustetut hienolla luonteella, eikä meidän edellytyksemme muutenkaan ole valioluokkaa. Joskus ajattelin, että ihminen voisi jotenkin jalostua ja tulla paremmaksi, mutta olen luopunut tästä käsityksestä aikaa päiviä jo pelkästään omien kokemusten kautta. Heikkoutemme eivät nimittäin tee Jumalan armoa turhaksi, päinvastoin, ne luovat tilauksen sen anomiseksi omaan elämään.

Ollessani pitkällä lastenleirillä Israelissa huomasin lasten tavan purkaa energiaansa tavallaan kaikenlaiseen turhuuteen. Jatkuvasti pitäisi olla jotain tekemistä, pelkkä ajattelu ei riitä, eikä kärsivällisyyttä ole juurikaan. Toisaalta kaikenlaiset pikku esineet ja tavarat antavat lisä mahdollisuuden energian kulutukseen ja kauppiaat ovat keksineet tästä markkinaraon – koko ajan tuotetaan uusia leluja. Ei ihme, että lapset sitten nukahtavatkin nopeasti ja uni on syvää ja hoitavaa laatua. Lapset ovat myös avoimen vastaanottavia ja heidän on helppo kuulla sanomaa Jeesuksesta ja uskoa Vapahtajaan. Vanhemmiten mieli kovenee ja paatuu. Maailma iskee haavansa ja kaikenlaiset älylliset ja tunne-esteet nousevat rajoittamaan Jumalan kutsua. Kuitenkin monet aikuiset ovat ainaisia lapsia ja käyttäytyvät lapsellisesti. Samat ihmiset ovat myös mukavia, yllättäviä, ennakkoluulottomia, iloisia, sanavalmiita, puheliaita ja täynnä uusia haasteita. Jos he kompastuvat ja pyllähtävät, nousevat he nopeasti ylös, pyyhkivät pölyt ja jatkavat menoaan. Lapsena on ilmeisen onnellista kooheltaa ja unohtaa pienet murheet, sillä uudet mielenkiintoiset tavoiteltavat näyttävän kutsuvan luokseen?

Syväntöjen talo Tiberiassa

Kaarlo Syväntö oli erikoinen persoona, jonka tapasin Israelissa 1992 kesällä. Myöhemmin olen tutustunut hänen lapsiinsa, joista kolme on käynyt meidän kodissamme ja yhden olen tavannut Israelissa. Oli sangen vaikuttavaa kuulla, miten monen vaikeuden ja esteen kautta hänen oli kuljettava Jumalan sanan kuljettajana luvatussa maassa. Alkuperäinen näky, jonka Herra hänelle antoi, oli jakaa ilmaiseksi maahan muuttaville juutalaisille Raamattuja. Ja sitä hän teki kuolemaansa 10.4. 1998 asti. Lopputuloksen ja sen vaikutuksen saamme tietää vasta taivaassa. K Syvännön kuolinpäivä osui Herran suunnitelmissa Pääsiäislauantaihin ja sitä pidetään Israelissa erikoisen suuressa arvostuksessa.

Omasta kutsumuksestaan hän kertoo muistelmissaan, että oli vaarassa joutua sotaan ja rintamalle. Silloin hän anoi muutosta tilanteeseen ja teki lupauksen palvella Herraa, jos hänet vapautetaan sotapalveluksesta? Tämän jälkeen hänelle tapahtui Jyväskylässä kesällä v. 1944 erikoinen ilmestys.

- Eräänä iltana olin rukouksessa Herrani edessä, kun yhtäkkiä enkeli ilmestyi huoneeseeni ja sanoi minulle: - Herra on lähettänyt minut näyttämään sinulle tulevan työkenttäsi.... Hän otti minua aivan kuin kädestä kiinni, ja me nousimme ilmojen halki jonnekin hyvin kauas. Sitten hän näytti minulle kutsumukseni maan.... autio ja karu, metsätön, puuton alue, jossa ei missään päin näkynyt järviä eikä jokia…. se oli valtava hautausmaa, ihan täynnä hautakumpuja. Enkeli vastasi: - Tämä on juutalaisten ikivanha hautausmaa. Herra on antanut sinulle tehtävän julistaa ilon evankeliumia Kristuksesta niille, jotka täällä lepäävät. Se on sinun tehtäväsi. - Mutta nämähän ovat jo armonaikansa käyttäneet, ovathan he kaikki kuolleet! Jotakin täytyy nyt olla vinossa. Tämä ei voi olla totta. Eihän Jumala kahta armonaikaa anna kenellekään?

Kaarlo Syväntö

Keskellä hautausmaata oli suuri rakennus. Se oli mielestäni kuin synagoga. Sen nähdessäni ajattelin, että ehkäpä ne elävät ihmiset, joille minun pitäisi evankeliumia julistaa, olivat siellä rakennuksen sisällä. Läksin sinne, astuin sisälle ja totesin tulleeni kamalaan paikkaan. Ikkunat olivat mustat ja likaiset, täynnä hämähäkinverkkoja ja nokea. Ei niiden lävitse näkynyt mitään. Kun silmäni vähitellen alkoivat jotakin erottaa, pelästyin huomatessani, että huone oli täynnä ruumiskirstuja. Ne olivat toinen toisensa päälle ladottuina, keskellä vain oli kapea käytävä.

Hapuilin tietä eteenpäin, olisiko siellä vielä jokin takahuone, jossa olisi eläviä ihmisiä, mutta etsin turhaan. Pimeyttä joka puolella, ja hirvittävä mädän ja kalman haju tunkeutui sieraimiini tukahduttaen halun hengittää. Vahingossa sain käsiinikin mätänevää ihmislihaa. Silloin käännyin äkisti takaisin ja horjuin ulos kuoleman talosta. Aloin nenäliinalla pyyhkiä käsiäni näihin tarttuneesta saastasta ja katsoin tiukasti enkeliä silmiin…. Silloin Herra antoi minulle ihmeellisen sanoman juutalaisille ja sain sen ihan valmiina. Tällaisen: - Huolimatta siitä, että te olette hyljänneet Messiaanne, Jeesuksen Kristuksen, ettekä ole Häntä vielä kahteen tuhanteen vuoteen ottaneet vastaan, Minä sittenkin teitä rakastan. Jumalan armo vieläkin etsii teitä. Ja jos te nyt otatte Hänet vastaan, niin teille ja koko ihmiskunnalle koittaa uusi aika. Hän kokoaa teidät jälleen isienne maahan ja Jumalan valtakunta tulee…. Avatessani silmäni oli valtava muutos tapahtunut huoneessa. Missään ei näkynyt ainoatakaan ruumisarkkua. Ikkunat olivat aivan kristallinkirkkaat, ja aamuaurinko loi niiden kautta ensimmäisiä säteitään. Ympärilläni liikkui iloisia ja onnellisia ihmisiä pukeutuneina puhtaanvalkoisiin viittoihin. He alkoivat kiittää minua siitä sanomasta, jonka olin puhunut. - Älkää minua kiittäkö, sanoin. - Tässä huoneessa on tapahtunut valtava Jumalan ihme. Kun tulin tänne ensimmäisen kerran, niin läksin kauhuissani pakoon, sillä joka puolella näin ympärilläni pelkkää kuolemaa. Kiittäkää Jumalaa, sillä Hän on tehnyt valtavan ihmeen teidän kohdallanne! Enkeli tuli vierelleni ja sanoi: - Kerro näille ihmisille, että he joutuvat vielä vähän aikaa odottamaan, kunnes tämä toteutuu… Ja sinä, valmistaudu kutsumustehtävääsi Minun omaisuuskansani keskuuteen Palestiinaan koko loppuelämäsi ajaksi. Tämä on sinun elämäntehtäväsi. Oli kuin verhot olisi vedetty eteen. Enkeli oli hävinnyt huoneesta, ja minä olin kuin unesta herätetty.

Syväntöjen hautamuistomerkki Israelissa

Ja Herra johdattaa sinua alati ja ravitsee sinun sielusi kuivissa erämaissa; hän vahvistaa sinun luusi, ja sinä olet oleva niinkuin runsaasti kasteltu puutarha, niinkuin lähde, josta vesi ei koskaan puutu. Sinun jälkeläisesi rakentavat jälleen ikivanhat rauniot, sinä kohotat perusmuurit, muinaisten polvien laskemat; ja sinun nimesi on oleva: "halkeamain umpeenmuuraaja" ja "teitten korjaaja maan asuttamiseksi." Jes.58:11-12.

Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista. Sinä päivänä pidetään Jerusalemissa suuret valittajaiset, niinkuin olivat Hadadrimmonin valittajaiset Megiddon laaksossa. Sak.12:10-11.

Kuulkaa minua, te Jaakobin heimo, te kaikki Israelin heimon tähteet, te, joita on pitänyt kantaa äidinkohdusta asti, nostaa hamasta äidinhelmasta. Teidän vanhuuteenne asti minä olen sama, hamaan harmaantumiseenne saakka minä kannan; niin minä olen tehnyt, ja vastedeskin minä nostan, minä kannan ja pelastan. Jes.46:3-4.

Muistomerkin muistolauseet

Katso, Herra on kuuluttanut maan ääriin asti: Sanokaa tytär Siionille: Katso, sinun pelastuksesi tulee. Katso, hänen palkkansa on hänen mukanansa, hänen työnsä ansio käy hänen edellänsä. Ja heitä kutsutaan "pyhäksi kansaksi", "Herran lunastetuiksi"; ja sinua kutsutaan "halutuksi", "kaupungiksi, joka ei ole hyljätty." Jes.62:11-12.

Auta meitä, Herra, näkemään enemmän kuin vain silmillämme. Auta meitä uskossa katselemaan asioita sinun sanasi valossa, muuten tukehdumme ihmismielipiteisiin ja kaikenlaiseen turhaan touhuiluun ja inhimillisiin heikkouksiin. Sinä olet laittanut meidät asumaan ja elämään näissä puitteissa ja lupauksiesi mukaan olet kanssamme kaiken aikaa, joka päivää. Kiitos ja kunnia nimellesi, Herra Jeesus. Pelasta kansasi jäännös, joka pikku hiljaa kulkeutuu takaisin omaan maahansa, kun sinä vaikutat heidän mielessään lähtemisen sinne. Anon uusia työmiehiä elopellollesi sadonkorjuuseen ja viinimäkeesi poimintaan. Anon oikeita paimenia, joilla on vastuu ja kutsumus hoitaa ostamaasi laumaa armossa ja totuudessa, etsien, kutsuen, rohkaisten, hoitaen ja rukoillen. Odotan aikaa, jolloin kansasi luo katseensa sinuun, jonka ovat lävistäneet ja Hengen vuodatuksen seurauksena itkevät sinua, niin kuin ainokaista, täydellistä ja ikuista.

"Oi Herra, lähetä kuka muu tahansa!"

Elämäni varrella olen tutustunut moniin ihmisiin, suurin osa suhteista on jäänyt moro-asteelle ja siten hyvin pinnallisiksi. En ole oppinut tuntemaan heitä syvemmin, kasvot ovat usein jääneet mieleen ja mahdollisesti asuinpaikkakunta, ammatti, joku erityinen tyhmä temppu, tai lausuttu viisaus, asenne, ilme, auto, talo? Ihmiset ovat luonnon ohella muodostaneet elämäni kehyksen, en ole koskaan oikein ollut hyvä materialisti? Hyvät uskonystävät ovat olleet elämäni suola ja rikkaus, luotettavia, kärsivällisiä ja uskollisia he ovat olleet. Parhaimmillaan se on ollut vuorovaikutusta, antamista ja saamista, rikasta elämää hengellisesti, jossa sielukin on tullut hoidetuksi. Näiden kanssa on tarkoitus elää ikuisesti taivaassa Jeesuksen luona?

Aivan oman ryhmänsä elämässäni ovat muodostaneet sellaiset ihmiset, joka ovat halunneet muokata minua henkisesti. Tähän porukkaan on kuulunut vilpittömästi hyvää tarkoittavia, hyväksikäyttäjiä, mainipulaattoreita, ryhmän etua tavoitelleet, aatteeseensa uskoneet ja vahvaluonteiset pomotyypit. Ystävyyden nimissä olen usein huomannut tehneeni myönnytyksiä, joita olen myöhemmin katunut. Varsinkin ennen uskoon tuloani olin mielelläni "hyvä veli kerhossa", jossa asiat sujuivat samanmielisyyden nimissä hyöty näkökulmasta. Ystävyys oli siis ostoslistan kärkipäässä ja rakkaus matalasti käsitettynä kauppatavaraa? Ja kun pääsi siihen maailman virtaan, ei tarvinnut tehdä mitään siinä pysyäkseen, antoi vain virran viedä - ja sehän vei vauhdilla - kohti tuhoa! Piti vain olla aina samaa mieltä, eikä tehdä itselleen tai muille liian vaikeita olemassaolon kysymyksiä. Nykyään sitä sanotaan fatalismiksi - kohtalouskoksi. Mutta sekin on valinta, nautintojen, itserakkauden ja mielistelyn valinta, jossa äänestetään aina enemmistön mukana Barabbasta, ja Jeesus tapetaan.

Tulin aikoinaan uskoon niin sanotusti pystymetsästä, silloin ei ollut suuria herätyksiä, enkä tuntenut nuoria uskovia (enkä vanhojakaan uskovia), kotini oli vasemmistolainen, emmekä käyneet kirkossa. En lukenut Raamattua, enkä hengellisiä kirjoja (enkä juuri mitään). En ajatellut uskovan uraa. Ilmeisesti suurimmat kristilliset vaikutteeni olin saanut koulussa, sillä siihen aikaan Raamatun sanomaa luettiin ja opetettiin yleisesti uskontotunneilla. Se oli mielenkiintoista, vaikkei olisi ollut kovin tunnustuksellistakaan. Olin ehkä 10-11 v. kun eräällä uskontotunnilla käytiin läpi kymmentä käskyä, Mooseksen Jumalalta saamaa lakia. Se kolahti sieluuni, olipa väkevää tekstiä ja ihan ymmärrettävää ilman selitystäkin. Mutta tuo kaikki pysyi visusti taka-alalla vielä kymmenen vuotta ja minulle historian hieno oivallus ilman suurempaa vaikutusta. Vasta kun olin kohdannut elävän Jumalan, puhuvan Jumalan, ihmisiä rakastavan Jumalan, herättävän Jumalan, Jumalan joka oli kiinnostunut minusta - ihmeellistä? - tuo kaikki alkoi avautua kuin olisi aurinko noussut valaisemaan elämääni?

Mutta muutaman uskonkuukauden jälkeen tuli eteen kamala paikka, kun Herra alkoi vedättää tulevaisuuttani omille uomilleen. Hän puhui väkevästi tulevaisuuden tehtävistä ja suunnasta. Se järkytti minua suuresti. Olin käsittänyt ennen Jumalan, joka toimi Israelissa tuhansia vuosia sitten, muttei ollut sen jälkeen ottanut yhteyttä maailmaan ja jättänyt ihmiskunnan oman onnensa nojaan? Mutta nyt hän oli aivan iholla ja tiesi kaiken, johdatti kaiken, hallitsi kaiken ja tahtoi sanoa mitä minun elämääni kuuluu ja sopii? Järkyttävää! Jouduin opettelemaan Isä meidän rukouksen kolmea ensimmäistä osaa käytännössä. Yritin sitten hienovaraisesti käydä kauppaa Jumalan kanssa esittämällä hänelle vaihtoehtosuunnitelman, jos hänen ei ehkä olisikaan vielä kirkossa kuulutettu? Mutta pian huomasin, että minun oli taivuttava - hän voitti minut. Suostuin vasten tahtoani siihen, mitä hän sanoi. Se oli kova koulu, mutta näytti samalla, mitä tulevaisuus tulisi olemaan.

Nyt 45 v. myöhemmin voin sanoa, etten olisi itse valinnut tällaista tietä. Mutta hän ollut kanssani koko matkan, hän on avannut ovet, vienyt eteenpäin, valinnut ystäväni, antanut työtä, leipää ja elämän edellytykset. Hän on piirtänyt minulle rajat ja osoittanut asuinpaikkani. Joskus olen saanut niin kouriintuntuvia sanoja ja johdatusta matkani varrella, että olen mykistynyt. Sanoitta olen istunut hänen edessään ja kuunnellut hänen viisauttaan tuntien itseni samalla tavattoman tyhmäksi ja kovin rajoittuneeksi? Olen Mooseksen tavoin nähnyt peilistä kutsumukseen sopimattoman ihmisen ja ajatellut, että minun puolestani hän olisi voinut lähettää kenet muun tahansa puolestani? Olisin ollut valmis siihen äänestykseen.

Jumalan koulussa ihminen, minä ja muut, on aina tuntenut olevansa kovin pieni. Jatkuvasti jää luokalleen, tuntien tarkkaavaisuus on heikkoa, mieli askartelee toisarvoisissa asioissa ja maailma vetää puoleensa, toiset uskovat tuntuvat edistyvän saavuttamattomiin, eikä valkolakista ole tietoakaan, puhumattakaan korkeakoululoppututkinnosta. Jatkuvasti saa ehdot lukemisessa, laulussa ja laskennossa. Käytöksen ja huolellisuuden puolesta jää luokalleen. Yksityisopetuksen tarve ilmenee armolahjoissa, lähimmäisen rakkaudessa ja evankelioimisessa. Rukouksessa on tarkkailuluokalla. Ei ole tullut stipendejä, ei mainintoja koulun matrikkelissa, ei, on vain tuntemattoman Herran sotilaan varustus ja vaatetus, taivaallinen reppu ja reissumies. Eivät eväät ole heikkoja, eikä opetus huonoa, mutta astia on onneton peltimuki. Onko Herralla siihen taivaan mannaa? Onko siis tullut luetuksi oikeat läksyt, käytyä omantunnon painit, tullut riippumattomaksi ihmismielipiteistä ja ennen kaikkea löytänyt rauhan Jumalan yhteydessä - sapatin levon?

"Mooses vastasi ja sanoi: "Katso, he eivät usko minua eivätkä kuule minua, vaan sanovat: 'Ei Herra ole sinulle ilmestynyt'." …. Niin Mooses sanoi Herralle: "Oi Herra, minä en ole puhetaitoinen mies; en ole ollut ennen enkä senkään jälkeen, kuin sinä puhuit palvelijallesi; sillä minulla on hidas puhe ja kankea kieli." Ja Herra sanoi hänelle: "Kuka on antanut ihmiselle suun, tahi kuka tekee mykän tai kuuron, näkevän tai sokean? Enkö minä, Herra? Mene siis nyt, minä olen sinun suusi apuna ja opetan sinulle, mitä sinun on puhuttava."  Mutta hän sanoi: "Oi Herra, lähetä kuka muu tahansa!" …. Niin Mooses otti vaimonsa ja poikansa ja pani heidät aasin selkään ja palasi Egyptin maahan; ja Mooses otti käteensä Jumalan sauvan. 2.Moos.4:1,10-13, 20.

Ilman suurempia fiiliksiä on hyvä opetella menemään Herran asioille, eikä siinä vaiheessa kannata viipyä pitkään peilin edessä, ettei tule U-käännöstä taivaantiellä? Ei Mooseksellakaan ollut kuin uudistettu sauva, uskon-sauva ja vanha perhe. Näillä sitä moni uskova selviää tänäänkin läpi elämän myrskyjen, karikkojen palvellen Häntä, joka on kaiken kunnioituksen ja kiitoksen arvoinen aina. Erämaa tuntui Mooseksesta 40 vuoden kokemuksella sopivimmalta elinympäristöltä - kyllä maalla on mukavaa tyyliin. Ainoa, joka oli eri mieltä, oli Jumala, hän laittoi Mooseksen menneisyyden ja erämaan opit käytäntöön, kun tämä oli juuri täyttänyt 80 v. Egyptiin piti lähteä, kun Herra käski. Tosin vain käymään ja hakemaan Herran omaisuuskansa pois sieltä matkustamaan kohti luvattua maata. Egypti on edelleen vertauskuva maailmasta, josta Jumala pelastaa sieluja, kutsuu ihmisiä uskoon ja seuraansa. Herra pelastaa ja uudestisynnyttää elävään toivoon syntisiä ja surkimuksia, vie heidät johdatuksessa erämaahan ja kiinnittää katseen kohti taivasta - tuntui miltä tuntui. Ja tässä sitä taaperretaan armon avulla.

Evankelista Frank Mangs kertoo lapsuudestaan, kun oli 6 v. ikäinen:

- Olin mennyt nukkumaan….rukoiltuani lyhyen iltarukoukseni aloin ajatella "uskonnollisesti" — ja ajatukseni lensi taivaaseen. Se oli ylhäällä, jossakin auringon ja kuun ja tähtien toisella puolen. Ja sinne oli pitkä matka. Vaikka minussa ei ollutkaan enempää uskontoa kuin että rukoilin vain iltarukoukseni, luulin kuitenkin pääseväni taivaaseen tulisesta luonteestani huolimatta. Äitihän oli hyvä ystävä Jumalan kanssa, ja hänhän puhui Hänelle jok'ikinen päivä. Senhän täytyi vaikuttaa, kun vielä itsekin iltaisin tein oman osuuteni. Mutta taivas ei minua houkutellut, ei ollenkaan. Siellä ei ollut mitään minua houkuttelevaa. Enhän minä voisi iankaikkisesta iankaikkiseen seisoa ja tuijottaa helmiportteja ja kultakatuja. Toista oli hiihtomäki, joka oli siinä, missä tuvalta lähtevä tie yhtyi maantiehen. Melkein kaikkein pahinta oli ajatella taivaassa olevaa hirvittävän suurta ihmisjoukkoa. Onneksi kotonani ei ollut taulua, joka kuvaa "Suurta valkoista joukkoa". Jos se olisi ollut, olisin joutunut suorastaan pakokauhun valtaan. Entä sitten laulu! Laulu, joka kaikuu yötä päivää iankaikkisuuksien iankaikkisuuksissa eikä lopu koskaan. Millaiselta harppu näytti, en tiennyt. Olin nähnyt vain kitaran. Silloin näin silmissäni vanhan, vanhan "tädin", joka lauloi vähemmän miellyttävällä äänellä ja soitti kohtalaisesti viritettyä kitaraa. Näin lukemattoman joukon olentoja, jotka seisoivat ja lauloivat. Kaikki olivat valkopukuisia, minäkin, mutta en voinut käsittää, kuinka minä ajan mittaan voisin pitää vaatteeni puhtaina. Silloin minut valtasi pakokauhu. Vedin vällyt pääni yli ja ristin käteni niin että rystyseni varmasti tulivat valkoisiksi. Rukous, jonka rukoilin, oli äärettömän monta kertaa hartaampi kuin kaikki siihen asti rukoilemani rukoukset: - Rakas hyvä Jumala! Kun olen ollut viisisataa vuotta taivaassa ja olen kuolemaan saakka väsynyt kaikkeen siihen lauluun ja soittoon, niin etten jaksa enää, niin anna minun kuolla silloin. Hyvä Jumala, anna minun kuolla oikeasti, niin ettei minua ole enää olemassa!

75 v. myöhemmin Mangs kirjoitti samasta aiheesta: - Ei minulla ole mitään kuvaa taivaasta. Minulla on vain persoona: Jeesus. "Ja missä Jeesus on, siellä on taivas."….  iankaikkisuus on kutistunut yhteen ainoaan sanaan: NYT. "Hän on yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa." Ef. 2:6.

Herra, en kehtaa puhua uhrautumisesta kohdallani, sillä mielestäni tämä kaikki elämässäni on ollut vain suostumista tahtoosi; ja sinä olet antanut siihen voiman ja viisauden, tien ja tulevaisuuden. Kiitos erämaasta, Egyptistäkin, jossa on tullut vierailtua pienissä tehtävissä. Kiitos valosta, jolla olet näyttänyt tietä pitkin matkaa. Kiitos, että olet kärsivällisesti kuunnellut rukouksiani ja ohjannut tasaista tietä. Kiitos myös niistä hetkistä, jolloin olen Mooseksen tavoin torjunut sinun antamiasi hyviä ajatuksia ja vähitellen päässyt ymmärtäen taipumaan tahtoosi. Ehkä voin varovaisesti sanoa, että minäkin voisin lähteä, jos on tarvis - mutta jos löydät jonkun innokkaamman, niin ota ihmeessä hänet! Huomaan olevani jossain mielessä vielä kovin keskentekoinen uskovainen, niinkuin rovasti Tuomenoksan virressä luki: Näin syntisenä, Herra, mun täytyy vaeltaa. Sun kanssas' tiellä taivaan perille kulkea. En paremmaks' voi tulla, en pyhäks' ollenkaan. Ja kuitenkin oi Herra sun käsiis' jäädä saan. Aamen.

Valon juhla-aika Turussa

Olisinpa elänyt, uskaltanut, tehnyt, pitänyt, antanut.....

Lehtijutussa eräs sairaanhoitaja, joka oli työskennellyt saattohoidossa olleiden potilaiden kanssa listasi muistiin asioita otsikolla: Näitä kuolevat katuvat eniten

1.Olisinpa elänyt kuten itse halusin, enkä niin kuin muut odottivat

2.Olisinpa tehnyt vähemmän töitä

3.Olisinpa uskaltanut ilmaista tunteitani

4.Olisinpa pitänyt yhteyttä ystäviin

5.Olisinpa antanut itseni olla onnellisempi

Aika tyhjänpäiväisiä mielipiteitä, joissa heijastuu ajallinen menestys ja nautinto, itsekkyys ja turhanpäiväisyys. Ihmisten pinnallinen elämän sisältö kuplii tunteita. Luulisi nyt kuolemansairaita kiinnostavan Jumala, kuoleman jälkeinen tulevaisuus ja Raamattu? Tuo em. on kuin ilmapallo, joka helposti puhkeaa yhdestä neulanpistosta ja jäljelle ei jää kuin riekaleita ja kourallinen tuhkaa maahan laitettavaksi. Sitä he kutsuvat elämäksi? Mutta elämä ilman Kristusta, elämän lähdettä, on turha elämä, tuhoon tuomittu elämä, pimeyden valtakunta. Ja hetken kuluttua saattohoito on ohi, voidaan ryhtyä tekemään uusia tilastoja ja tutkimuksia?

Samaisessa lehdessä oli haastateltu muutamaa kuolemansairasta, jotka pääsivät elämänsä ensimmäistä kertaa lehteen. Ensimmäinen kertoi: - kun olen kuollut ruumiini ripotellaan tuhkana Kalevankankaan muistolehtoon, mutta sieluni - kai se jonnekin menee. Meneekö se sitten taivaaseen vai helvettiin, en tiedä, mutta yleensähän sanotaan, että sielu menee taivaaseen. Tapaan sitten tuttuja ylhäällä. Niin minä uskoisin. Tosin, en minä vielä ole päättänyt kuolla. Voinhan minä vielä parantuakin. Jos paranisin ja minulla olisi paljon varoja, tekisin maailmalla pienen lenkin ja ottaisin kolme poikaani mukaan.

Rukoilla sopii, että hän pelastuisi, sillä kalkkiviivojen häämöttäessä elämän juoksuradalla noin suuri pimeys on vakavampi ongelma kuin itse sairaus. Erikoista on sekin, että nämä tyypit laskevat vakavasta asiasta leikkiä, vaikka toinen jalka on jo melkein haudassa?

Toinen henkilö samaisessa haastattelussa ollut sanoi: - Minne minä kuollessani menen? Heittelenkö koksia vai soittelenko harppua? Uskon, että jotain on, mutta en ole koskaan ajatellut sitä sen enempää. Kun minun aikani päättyy, en minä sitä itse tiedä tai jos rajan takana onkin jotain, sitten minulla alkaa uusi seikkailu.

Eipä ole kovin syvälliset käsitykset tällä ihmisellä tuonpuoleisesta? Voi, voi, kun on pimeää tuo juttu. Ei voi kun sanoa entisen rovastin tavoin: - Veli tulee vielä yllättymään.

Yhä yleistyvä polttohautaus on trendikästä ja siihen liittyy sitten toivomus oman tuhkan levityksestä milloin mihinkin seutuun? Sen takana on ajatus siitä, että noin kaikki unohdetaan, jätetään taakse ja sielu pääsee kuin koira veräjästä vastuustaan ja tuomiostaan. Ajatellaan, että ei semmoista voi ottaa enää luokalleen, joka kokonaan hävinnyt ja sekoitettu muiden tuhkakasojen joukkoon? Tämä on yhtä tyhmää kuin marsiin suunniteltu avaruuslento. Jos ihminen voisi noin vain paeta Jumalaa ja siirtyä ei kenenkään maalle turvaan, niin sehän olisi silloin hänen omissa käsissään? Mutta Raamattu sanoo selvästi: "Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra." Fil.2:9-11. Äänestysten aika on silloin ohi ja kansanvalta loppu. Jumala yksin hallitsee, ja määrää asiat ja pistää ihmiset jonoon. Hän kerää myös kaikki tomunsa kedolle sirotuttaneet, mereen hukkuneet ja metsiin kadonneet eteensä. Siellä tavataan kerran kaikki - pois ei voi jäädä, eikä kannata enää yrittää keksiä tekosyitä? ”Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio, samoin Kristuskin, kerran uhrattuna ottaakseen pois monien synnit, on toistamiseen ilman syntiä ilmestyvä pelastukseksi niille, jotka häntä odottavat.” Hebr.9:27-28.

Joku tuntematon suuruus kirjoitti 1600 luvulla virren, joka otettiin 1701 virsikirjaamme. Se on sittemmin kulkeutunut nykyvirsikirjaankin, mutta reilusti lyhennettynä? Se on sijoitettu 599 numerolla virren 600 Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan kylkeen. Ja tämä viimeksi mainittu on saanut kansan suosion, eikä ihme, sillä se on kovin pehmoinen vaahtokarkki edelliseen verrattuna. Alkuperäinen on vielä siitäkin terävämpi ja kantaa ottava herätyslaulu, jonka soisi kuuluvan keskuudessamme? Voikin kysyä, että mikä sai herrat sahaamaan yli puolet pois sanomasta, miksi pilattiin ilmoitus, joka oli ehkä monetkin aikanaan herättänyt valvomaan ja etsimään elämäntietä ja Jeesusta?

Alkuun virren tekijä tuo kiitoksen Jumalalle siitä, että on uskossa. Hän rukoilee Kristukselta viisautta ja voimaa, että voisi tätä oikein julkituoda:

1.Maailman menon turhuudesta. Ja häijyin tapain pahuudesta veisata aikoo kieleni: Herra, opettaja oikea, Ja taidon lähde makia! Viisaudella täytä mieleni, Että oikeaa aitaisin Käydä, suloisen veisaisin Kiitosvirren sinulle aina, Siihen minulle voimaa lainaa.

Toinen säkeistö ampuu sitten jo keskelle taulua kertomalla maailman synkän tulevaisuuden ilman Kristusta, ilman totuutta, sekä sen seuraukset:

2.Maailma synnissä iloitsee Ja hekumassa leikitsee, Vaikka siinä viimein nääntyy, ympäri juoksee, Totuutta ei kukaan tottele. Valheeksi jo totuus vääntyy. Murha, verenvuodatus, Viha, vainoja sadatus. Maalla että merellä pauhaa, Ei löydä hän rauhaa.

Hallitsijoiden arvo on tässä kuvattu yksinvaltaiseksi, joka ilmeisesti on aina ollut johtajien helmasynti? Toinen jatkuva synti on rikkauden kasaaminen kansan kustannuksella johtajille. Myös vihan ja sodan lietsominen omista turvallisista linnoistaan on aina ollut johtajien synti:

3.Tyrannit tylyt aterian Kansastansa köyhästä kauhean Korpeilla ja pedoilla julmilla, Sodan aina rakentavat, Ja surkiasta monta saattavat Maakuntaa peräti kylmilleen. Lesket täällä surussa huutavat, Orvoin kyynelet vuotavat, Yöt, päivät kuuluu kauvas, Vankein huokaus vaivassa.

Sitten käydään osoittamaan perussyntiä, joka on aina tuhonnut kulttuurit, haureutta, sen kaikissa ilmenemismuodoissaan, joista meidän aikamme on vielä jalostunut huonoon suuntaan.

4.Huoruus maan kulmat täyttänyt, Hulluutensa häijyn näyttänyt On nuorilla sekä vanhoilla, Jotka haureutta himoovat, Ja saastaisuuteen samoovat, Pettäin monta makioilla sanoilla; josta saatana saa sitten iloita, Ja joukkonsa kanssa riemuita, Että synti saa niin vallan, Vakuuden maahan tallaa.

Koreus on nykykielellä muotitietoisuus, ja toisaalta se on kulutusyhteiskunta, joka yrittää pitää ympäristöään pystyssä talouskasvun toivossa? Mutta senkin kirjoittaja näki vaarallisena syntinä, jossa juuret olivat syvällä ylpeydessä.

5.Kukoistaa maassa koreus, Peräti puoletoin prameus Miehissä ja vaimon puolissa. Jos Aadam, Eeva nousisi, He lapsiansa ei tuntisi; Päässä, käsissä, rinnoissa, vyötäröllä, Koristukset koreat kohuvat, Tyhmyydessä takaa ajavat Mailla vierailla uutta tapaa, Josta harva on silleen vapaa.

Tekijä kuvaa ihmisten asennetta kaksinaiseksi, toisaalta se näyttää komealta, mutta on sisältä mätä. Näkyvän elämän varaan rakennettu elämä ei kestä kerran ikuisuuden portilla.

6.Kalliissa puvussa vääntelee mies halpa itseänsä kääntelee. Ja ylpeästi elää sangen, Eikä ajattele hukkuvansa, Äkkiä täältä nukkuvansa, Kuitenkin kuin ruoho lankee. Kuhunka jää sinulta koreus, Maailman häijy haureus, Koska mato silmääsi kaivaa Ja perkele sieluasi vaivaa.

Toinen ihmiskunnan perussynti on jatkuva humaltuminen, huumeet ja luvattomat lääkkeet, joilla sielut yrittävät poista tyhjää mieltä ja pahaoloaan. Sen seurauksina oli silloin ja nytkin jatkuvat pahanteot, väkivalta ja turvattomuus.

7.Juopumus pidoissa pidetään Ilolla, ja sitä kiitetään; Teiden ja katuin haaroissa Räyhätään ja myös pauhataan, Taitamattomasti tapellaan Ehkä ollaan suurissa vaaroissa. Ah, viina viisaan villitsee, Eikä juomareita hillitse, Vaan syöksee viimein ansaan. Helvetin alhon ansaan.

Tekijä palaa Raamattuun ja sen parantavaan sanaan. Ilmeisesti kirkko on ollut silloin vielä iskussa, koska hänen asenteensa oli noin myönteinen? Siihen aikaan saarnat kestivät hyvin tunnin ja enemmänkin, nykyään paimenen sana voi hyytyä jo muutaman minuutin alun jälkeen ilman mitään sanomaa tai ruokaa seurakunnalle?

8.Näiden siis tähden nuhtelee, Profeettain kautta juttelee Rangaistusta Luoja suurta, Ja antaa pappein saarnata, Pahuudesta kansaa varoittaa, Vihaamaan synnin juurta. Tähdet ja merkit taivahassa Neuvovat meitä hartaasti Hylkäämään menoa pahaa, Eikä ahnehtimaan rahaa.

Tekijä poimii yhteiskunnan turmioon vaikuttavia ilmiöitä kuin kunnallispoliitikko, mutta hän ei yritä muuttaa asioita puolueellisesti, vaan kertoo sujuvasti kaiken ongelman ydin olevan uskon puutteessa.

9.Vilja maasta, merestä vähenee, Sodat, taudit meitä lähenee, Loppuun jo kaikki kääntyy; Synti ihmisissä hallitsee, Ja pahat tavat vallitsee, Loppuun jo kaikki kääntyy. Rakkaus maassa lakastuu, Moni synnistä riemastuu, Uskosta pois vääntyy; Loppuun jo kaikki kääntyy.

Viimeiset säkeistöt nostavat ääntä Herran tulemuksesta ja taivaan riemusta uskoville. Kahtiajako tulee näkyvästi voimaan Kristuksen tullessa. On tulossa tuomion aika ja armahdetut menevät Jeesuksen luo, loput helvettiin

10.Kohta Herran torvi helisee, Vuorten perustus värisee, Tuomari on oven edessä. Maan piiri tulella poltetaan, Kaikki tyhjäksi jälleen saatetaan, Kuin on kuivalle vedestä; Kuolleet kaikki ylös nostetaan, Työn jälkeen pahoille kostetaan, Joillekin piina suuri Annetaan palkaksi juuri.

Yksi säkeistö on omistettu puusta pudonneille, armon hylänneille, luopioille ja saatananpalvojille. Valomerkki tulee vääjäämättömästi ja lasku kiikutetaan jokaiseen pöytään. Jos ei ole puolustajaa ja maksajaa, niin huonosti ovat asiat silloin.

11.Tulta, sauvuu he lainoovat, Draakit, kärmeet heitä vainoovat, Voi itkun ijäistä piinaa! Helvetin susi raatelee Ruumista, jossa madot matelee, Voi itkun ijäistä piinaa! Meri pohjatöin palaapi, Tulikivestä hohtaapi Julmuuden vihan viinaa! Voi itkun ijäistä piinaa!

Sanoma pysyy upeasti koossa koko laulun ajan, eikä tekijä syyllisty lainomaiseen lihaa jalostavaan pyhitykseen. Parhaatkin tyypit ovat kerran Herran luona silkasta armosta ilman omaa ansiota.

12.Vanhurskaat iloon kannetaan, Kuin armost' heille annetaan, Ei suinkaan ansion tähden, Kussa veisaavat iloisesti Kiittävät Jeesusta suloisesti, Kolminaisuuden nähden; Aurinko kuun kanssa lakkaapi Valistamasta, itse jakaapi Paisteen pyhillensä Luoja: Heitä turvaa sekä suojaa.

Jeesuksen suuruus ja keskeisyys on viimeisessä säkeistössä kirkas kuin taivaan valkeus. Häneltä tekijä pyytää loppumatkaansa apua ja varjelusta. Hän tahtoo olla Vapahtajan oma elossa ja kuolossa.

13.Oi Jeesus, lainaa viisautta, Että välttää pirun kavaluutta Täällä murheen laaksossa voisin; Ja tuloos aina muistaisin, Synnistä itseni suistaisin, Kaikille hyvää soisin. Koska kuolema rintaani kolkuttaa. Sydäntäni taudilla poukuttaa, O Jeesus, ota huomaasi Ruumiini ja sieluni suojaasi Amen.

Naamiohuveja

Nuorena miehenä olin juuri vaihtanut koulua ja saanut tukun mukavia uusia ystäviä. Tuntui kuin elämä olisi ollut pelkkää myötämäkeä? Koulu tuntui silloin pitkästä aikaa mukavalta ja sinne meni mielellään. Kaverit innostivat ja suunnitelmissa oli valmistua ammattiin, työelämään ja suunnitella uraa. Eräs uusista ystävistäni tutustutti minut omiin ystäviinsä ja niin toveripiirini laajeni. Eräästä tällaisesta tuttavuudesta tulikin sitten merkittävä vaikuttaja omaan arvomaailmaani. Kerran menimme hänen kotiinsa ja harmikseni huomasin hänen äitinsä olevan vanha historianopettajani. Yritin olla ajattelematta menneisyyttä ja entisiä oppitunteja, mutta maikka otti minut entiseen tapaansa heti syyniin. Hän muisti minut - valitettavasti kielteisesti. Hän katsoi minua niin kuin olisin henkilöitynyt hänen ainoaksi oppilaakseen siinä 600 pojan koulussa, jota olin käynyt. Sitten hän sanoi: - Kyllä te olitte aivan hirveitä! (mahdottomia, kamalia, toivottomia).

Olisin voinut aivan hyvin vajota maan alle siinä tilanteessa, jos se olisi ollut mahdollista. Menin sanattomaksi, sillä täti oli aivan oikeassa. Tilanne oli lyhyt ja häivyimme taas tahollemme kaverini kanssa. Mutta asia oli läsnä takaraivossani, vaikka siitä ei enää keskusteltu. Opettaja oli oikeassa, olimme olleet hirveitä. Ongelma oli siinä, että minä olin edelleenkin samanlainen - kauhukakara. En tuntenut Jumalaa, minulla ei ollut uskoa, eikä puolustajaa. Miten syytetty voi selvitä, ellei kukaan puolusta häntä, ellei hänellä ole armahtajaa? Olin pimeydessä. Mieleeni tuli myöskin sekin juttu, jossa luokanvalvoja oli sanonut meistä kuudelle vaikeimmalle tapaukselle, että jos ei muutosta tule, niin tulee potkut? Yksi lähti vapaaehtoisesti, me muut sinniteltiin.

Uskovan pitäisi olla aina rehellinen, se helpottaisi hänen asioittensa käsittelyä taivaassa ja maan päällä. Olemme kuitenkin varustetut suojamekanismilla, johon kuuluu itsensä puolustaminen, toisten syyttely, olosuhteista valittaminen ja monenlaiset heikkouden aiheuttajat, kuten väsymys, alkoholi, lääkkeet, sairaus, masennus, liika into, luuleminen ja tyhmyys. Aivan oman ryhmänsä muodostavat erilaiset naamiot, joita käytämme peittääksemme itsemme, häpeämme, alastomuutemme, avuttomuutemme ja kykenemättömyytemme hyvään.

Uskovainen käyttää hurskaita naamioita, maailman ihminen taas yrittää olla kova, tietävä, rikas, hallitseva. Uskova opettelee käyttäytymismalleja tullakseen hyväksytyksi porukkaan, hän opettelee sanontoja, jotka takaavat pääsyn sisäpiiriin? Uskova ostaa hyväksymistä vaikenemalla, ettei menettäisi kavereita ja jäisi yksin? Mutta uusi elämä tulee Kristuksesta, kun ihminen on valmis hylkäämään oman vanhansa. "Älkää puhuko valhetta toisistanne, te, jotka olette riisuneet pois vanhan ihmisen tekoinensa ja pukeutuneet uuteen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan. Ja tässä ei ole kreikkalaista eikä juutalaista, ei ympärileikkausta eikä ympärileikkaamattomuutta, ei barbaaria, ei skyyttalaista, ei orjaa, ei vapaata, vaan kaikki ja kaikissa on Kristus." Kol.3:9-11.

Uskovalla on kova työ yrittää minimoida virheitään ja hairahduksiaan, syntejään ja harhojaan. Mitä enemmän hän on Jumalan valossa, sen viheliäisemmäksi hän näkee itsensä, sen voimattomammaksi muuttamaan itseään edes millin vertaa. Mitä enemmän uskova saa kuulla ja oppia Jumalan viisautta, sen hullummaksi hän näkee itsensä, maailman ja kaiken inhimillisen koohotuksen ajassa. Mitä lähemmäs Kristusta uskova pääsee elämässään, sen vähemmän hän luottaa itseensä tai hurskauteensa. Syntisenä hän tulee ja on Vapahtajan luona, Herran vanhurskauden varassa ja turvissa. Sillä viholliset ovat väkevät: piru osoittaa säälimättä kaikki vajaavaisuudet, entiset erheet ja lisää vielä tulevaisuuden pelon. Maailma ei armahda, ei välitä ihmisestä kuin hyöty mielessä. Maailmalle nätti ihminen on vain mato koukussa toisia houkuteltaessa rikkomaan Jumalaa vastaan. Omatunto on lahjomaton syyttäjä, joka kauhistaa, kolkuttaa ja tuomitsee mielen, sanat, teot ja laiminlyönnit. Yritä siinä sitten olla uskovainen?

Hyvän ihmisen naamio istuu naamaan ja elämään yllättävän hyvin, vaikkei olisikaan saavutuksia? Tämä pinnallinen käsitys on perisynnin tuottamaa valhekuvaa ihmisyyden edellytyksistä ja istuu meissä sitkeästi läpi elämän. Siitä syntyy humanismi ja sen seurannaiset ja sivutuotteena kehitysoppi. Hehän saavat omenapuunsiemenestä kasvamaan yleiskoneita tuottavan hedelmäpuun?

"Mutta hän sanoi hänelle: - Opettaja, niitä kaikkia minä olen noudattanut nuoruudestani asti." Mark.10:20. Moni tulee Jumalan luo esittämään fiksuuttaan ja synnittömyyttään, lainkuuliaisuutta ja hyviä tekojaan - mutta turhaan. Taivaan ovi ei aukene näillä tiirikoilla ja käteen jää oikean uhrin sijasta vain luu. On siis joko lisättävä yritystä olla hyvä ja pyhittyä enemmän tai sitten heittäytyä kurjana syntisenä Kristuksen armon varaan. Katoliset ovat kehittäneet oman opin tähän ongelmaan ja siinä hyvät teot lasketaan +pisteiksi ja Jumala sitten auttaa lopun matkaa vajauksesta? Sama piirre on vallalla kaikissa uskonnoissa, ne ovat ihmisvetoisia?! Huonoutta on yritetty myös korjata pyhällä vaatetuksella, iloisilla / surullisilla ilmeillä, julistamalla kuolleita tyyppejä pyhimyksiksi, paastoamalla ja rukoilemalla, tekemällä lupauksia kunnon ryhdistä elämässä.

Samarian nainen oli aika epeli ja miestennielijä - aikansa hän sekoili synnissä, kunnes Jeesus tuli ja kertoi hänen vikansa. Niin naamio putosi ja sen takaa tulivat esiin valhe ja petos, aviorikos ja haureus, kadotuksenalainen tila ja kuoleman ilmapiiri. "Jeesus sanoi hänelle: "Mene, kutsu miehesi ja tule tänne." Nainen vastasi ja sanoi: "Ei minulla ole miestä." Jeesus sanoi hänelle: "Oikein sinä sanoit: 'Ei minulla ole miestä', sillä viisi miestä sinulla on ollut, ja se, joka sinulla nyt on, ei ole sinun miehesi; siinä sanoit totuuden." Joh.4:16-18. Totuus vie ihmisen rehelliseen läpivalaisuun ja itsensä näkemiseen Jumalan valossa - se ei ole kaunista katseltavaa, eikä siitä voi kehua. Mutta se on ainoa mahdollisuus pelastua ja päästä ylös suosta, johon on uponnut sieluaan myöten.

Raamatun suuri hurskastelijoiden ja omavanhurskasten joukko muodostui aikoinaan fariseuksista. Tämä väki ja puolue on kuollut, mutta heidän oppinsa elää hyvin myös nykysuomessa. Meillä on luontainen kykymme naamioida pahuutemme hyvyyden ulkokuorilla ja erilaisilla liturgisilla, puhdasoppisilla ja näyttävillä liikkeillä. Otamme mielellämme kunnian tekemisistämme ja simppailemme, kun meitä ei huomata ja sivuutetaan valinnoissa. "Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia: ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta, mutta ovat sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa! Samoin tekin ulkoa kyllä näytätte ihmisten silmissä hurskailta, mutta sisältä te olette täynnä ulkokultaisuutta ja laittomuutta." Matt.23:27-28. Emme ole noita kavereita kummempia, emme mitenkään vapaita kuolleista töistä. Vanha uskovainen on taitava näyttelemään nuorta uskovaista, mutta usein arkielämän tarkastelu osoittaa, että asialla on vanha konna, lurjus, peluri ja välistävetäjä. Pudota naamiosi, niin jäljelle ei jää kuin sinä - ja Jumala.

Asuimme Viialassa koko 80-luvun. Kirkossa oli erikoinen alttaritaulu, sen oli maalannut taidemaalari, professori Lennart Segerstråle. Sen keskuksessa on työläisperhe, jolla näyttää olevan kaikki elämän vaikeudet kuormanaan ja taustalla suuri Jeesus-hahmo täynnä elämää, valoa ja rakkautta. Lukemattomia kertoja katselin tuota kuvaa kirkossa istuessani ja puhuessani. Se oli mielestäni harvinaisen puhutteleva ja onnistunut kokonaisuus ja sopi hyvin yhteen Suomen punaisimpaan kuntaan. Sama taiteilija on tehnyt suuria freskoja kansan tarpeisiin. Yksi näyttävimmistä on Rovaniemen kirkossa alttariseinänä valtavan suuri "Elämän veden lähde". Siinäkin Kristus on kaiken kuvattavan keskus.

Segerstråle oli tunnustava kristitty ja hänen mielestään maailman kriisin syvin syy oli selän kääntäminen Jumalalle. Hän kritisoi materialistista maailmannäkemystä ja korosti, ettei ihmisen kannattanut tavoitella ”muuta kuin mikä sydämeen käy ”.

Evankelista Frank Mangs piti Suomessa herätyskokouksia sota-aikana, joissa monet tulivat uskoon hän matkusti silloin Porvooseen ja asui Runoilijankodissa, jossa oli Lennart Segerstråle kodin isäntä. - Kuulehan, Lennart sanoi Mangsille, meillä on nyt melko monta venäläistä sotavankia. Näitä miehiä meidän tulee kohdella rakkaudella, joka on niin hellää ja todellista, etteivät he koskaan ole kokeneet sen kaltaista. Meidän tulee antaa venäläisille veljillemme niin yksinkertaista ja selvää opetusta pelastuksen todellisuudesta ja pelastuksen tiestä, että he tahtovat käydä sitä tietä ja että sen kulkeminen on heille myös mahdollista. Ymmärräthän, että meillä täällä Suomessa on suuri tilaisuutemme juuri nyt tulla siunaukseksi näille ihmisille, jotka tällä merkillisellä tavalla on johdettu tiellemme. Ne, jotka tällä merkillisellä tavalla oli johdettu meidän tiellemme, olivat nuo venäläiset sotilaat ja vangit.

Hän näki kulissien taakse, hän näki ihmisen, kääntymättömän ihmisen, hän näki Kristuksen, joka oli tullut etsimään ja pelastamaan kadonnutta ja synteihinsä kuollutta raukkaa. Vapahtaja esiintyy aina suurimpana siellä, missä on pieni ihminen, joka luottaa häneen.

David Wilkersonin poika, Gary, kertoi muistelmissaan isänsä naamion putoamisesta: - Seuraava konferenssi ei ollut aivan yhtä raskassävytteinen. Isä jatkoi parannussaarnaansa, mutta korjasi itse itseään heti, kun huomasi menneensä liian pitkälle. Näin tapahtui Puolassa vuonna 1986, jolloin isä piti viimeisen koko kaupungin kattavan kokoussarjan. Hän kertoi tapauksesta Jim Cymbalalle, joka myöhemmin sai vahvistuksen tapahtumien kulusta puolalaisilta isänniltä. Isä oli saarnannut siellä suurelle kuulijakunnalle, kun Pyhä Henki oli yhtäkkiä pysäyttänyt hänet kesken saarnan. Isän saarna käsitteli Vanhan Testamentin uhrikäytäntöä ja puhe korosti sitä, että vain virheetön karitsa oli pyhälle Jumalalle kelvollinen uhri. "Tuokaa Jumalalle vain pyhitetty sydämenne," isä oli kehottanut kuulijoita. "Älkää tuoko syntistä sydäntä kuvitellen, että Hän hyväksyy sen." Yhtäkkiä isä oli valahtanut kalmankalpeaksi. Hän oli kääntynyt kohti tulkkia ja vaatinut tätä kääntämään sanasta sanaan sen, mitä hän aikoi seuraavaksi sanoa. "Kaikki, mitä äsken puhuin, oli valhetta," isä oli julistanut. "Ei teidän tarvitse tuoda mitään Jumalalle. Ei teillä ole mitään, jolla on jotain arvoa. Tuokaa Herralle syntinne, tuokaa itsenne särkyneinä ja säälittävinä." Isä ei ollut edes ehtinyt esittää alttarikutsua. Ihmiset olivat vyöryneet eteen tuoden särkyneet elämänsä Jumalalle.

Oi, Jeesus, miten jaksat rakastaa meitä syntisiä, kavalia, kieroja, pettäjiä, epärehellisiä, kurjia, kaiken tuhlanneita, alastomia, rikkinäisiä, luusereita, tyhmiä, virheellisiä, vajavaisia, lankeavia, sinua häpeäviä, sinut kieltäviä, valehtelijoita? Lopeta nämä naamiohuvit, paljasta paholaisen metkut maailmassa ja lihallisuus seurakunnassa, vuodata armosi ja totuutesi, ikuinen sanomasi kuultavaksi ja julistettavaksi, elämän leipänä syötäväksi joka päivä. Herätä nukkuvat sielut antamalla valomerkki, keskeyttämällä turha tarjoilu. Suo ristisi loistaa pimeydessä ja kutsuvasti. Ota suojiisi etsivät lupauksesi mukaan. Aamen.