SANAN LÄHTEELLÄ Kangasalla

SYKSYN  2017  SANAN LÄHTEELLÄ-illat   Suoraman srk -keskus klo 18.30

Painavatko sinua elämän murheet? Oletko väsynyt, masentunut ja iloton? Haluatko vapautua

syyllisyydestä? Haluatko kokea uskonyhteyttä ja kohdata elävän Jumalan? Tule Sanan lähteellä -iltaan!
Sanan lähteellä -illoissa (ent. Ilosanoma-illat) tärkeänä osana on raamatunopetus, josta vastaavat vierailijat eri puolilta Suomea. Mukana on myös henkilökohtaisia puheenvuoroja, akustista musiikkia ja rukousta. Kahdenkeskiseen sielunhoidolliseen keskusteluun ja rukoukseen on myös mahdollisuus illan päätteeksi.
Sanan lähteellä-ilta joka toinen keskiviikko klo 18.30 Suoraman srk-keskuksessa

Ke 30.8.     Aihe:  Jumala on uskollinen

        Mukana: Hannu Uusmies, Artur Soitu

       Musiikki: Päivi Urvanta & Lauluryhmä

 

Ke 13.9.      

Aihe:   Tuskakin on toivon kasvumaata

Mukana: Jaana Pöllänen, Marja Hyssy

Musiikki: Jaana Pöllänen & Ville Uusivirta

 

Ke 27.9.     Aihe: Taivas on uskoni määrä

    Mukana: Ilkka Päiväsaari, Ville Keskinen

  Musiikki: Päivi Urvanta & Lauluryhmä                       

                    Eveliina Sydänlähde, huilu

Ke 11.10    Aihe:     Syvyyksien ihmeet

                   Mukana: Marko Sagulin, Hannele Aallos

                   Musiikki: Sampo Aallos & Lauluryhmä

Ke 25.10.  Aihe:     Murheellisten lohduttaja

                  Mukana: Maija Haikonen, Riitta Vanhanen

                  Musiikki: Pasuunat

 

Ke 8.11.     Aihe:    Uskon kasvuvaiheita

                 Mukana: Jaakko Pirttiaho, Asko Iivonen

                  Musiikki: Pekka ja Heini Mäenpää

Ke 22.11.   Aihe:    Täynnä armoa ja totuutta

                  Mukana: Turkka Aaltonen, Matti Knaapi

                  Musiikki: Päivi Urvanta & Lauluryhmä

La 2.12. klo 15.00 – 18.30  Joulujuhla 

 Mukana:  Liisa Pura, Hannu Karvonen, 

      Turkka Aaltonen ja Kari Mikkonen

Musiikki:  Viestiveljet

missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi

Synti on aikamme ongelma, sitä ei nimittäin ole enää? Se ei tule esiin keskusteluissa, se ei ole kirkossa puheenaiheena, maailma ei tunne sitä, eivätkä kristitytkään kärsi siitä. Ei siis ihme, vaikkeivät ihmiset kaipaa Jumalan apua elämäänsä, eivätkä halua pelastua - eihän ole siihen mitään aihetta, kun ei olla köyhiä eikä kipeitä ja palkka juoksee.

Perinteiset syntikäsitteet on vaihdettu moderneihin ilmaisuihin: Epäjumalanpalvelus on vain globaalia kulttuurivaihtoa, varastaminen on vain lainaamista, tappaminen on vain hetkellinen mielenhäiriö, haureus on vain seksuaalista tasa-arvoa, valehteleminen on vain eri näkemyksien esiintuomista ja ahneus on vain taloudellista taitavuutta. Mutta mitä sanoo Herra viimeisellä tuomiolla?

Piispa oli jäämässä eläkkeelle ja uutta etsittiin kuumeisesti. Häntä haastateltiin lähdön edellä ja hänellä tosi kummallisia mielipiteitä? Eräs tällainen oli se, että oppi ja armo ovat kirkossa vastakkain? Suomeksi sanottuna hän tarkoitti sitä, että jos Raamattu sanoo haureuden olevan syntiä, niin armon avulla se on sallittua. Tällainen elämän tapa voisi johdonmukaisesti viedä siihen, että kuka tahansa voisi tehdä mitä tahansa ja sanoa, että kyllä armo siihen antoi luvan? Eli Jumala olisi sitten takuumiehenä kaikenalaisessa sekoilemisessa. Joku innostuisi ajamaan autolla ihmisten päälle, vaikka se on rikollista ja tuomittavaa syntiä, niin sitten keksittäisiin armo, joka antaisi siihen oikeuden? Aivan hullua. Piispan puheenvuoro on suoranainen kehotus rikkoa Jumalaa vastaan ja edistää syntiä. Hyvä, että jäi eläkkeelle.

Kuuntelin sitten näiden piispaehdokkaiden puheenvuoroja ja tulin siihen tulokseen, että sama meno tulee jatkumaan. Vähän niinkuin suunniteltaisiin lammaslauman perustamista ja vaihtoehtoina olisivat susi, sakaali ja kojootti lampaan vaatteissa? Ei heistä ole siihen, pitäisi tulla ensin Herran omaksi ja Hyvän Paimenen lampaaksi, eikä siihen riitä hieman lukuja yliopistossa tai jokin kirkon virkaura, tarvitaan Jumalan elävä sana, Herran Henki ja suostuminen elämänsä kadottamiseen Kristuksen tähden. Mutta kyllä ne siihen jonkun piispan taas saavat, sen valitsevat, sitä sitten aikansa palvovat ja aikanaan juhlallisesti hautaavat. Laittavat sitten sen kuvan arvokkaalle paikalle kansan nähtäväksi ja voivat tehdä sille vaikka näköispatsaan. Mutta taivaassa ei ole suurempaa tuuletusta tämän johdosta, siellä varrotaan edelleen, että syntinen tekee parannuksen (Luuk.15:7).

Mitä hyötyä on kirkosta ilman Kristusta, mitä hyötyä kristitystä ilman Kristusta, mitä hyötyä on armosta ilman Kristusta? Jumalan sanassa ei ole olemassa mitään halpaa armoa, jota jaeltaisiin kuin ilmaislippuja urheilukilpailuihin tai konsertteihin. Kaikki jumalallinen armo on kallista, se on Kristuksen veren ja ruumiin uhrin hintainen. Armo on synnintunnon korjaamisen vastalääke. "Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi? Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?" Room.6:1-2. Eli jos ei ole vielä halua tulla irti leikatuksi omasta synnistä, ei ole myöskään tarvetta armolle. Julkisynnissä eläminen on siis edelleen jumalanpilkkaa ja sen suosiminen, hyväksyminen tai mainostaminen on rakasta syntiä. Jos se ei uuvuta, kuormita tai vaivaa mitenkään, on tyyppi jo kuollut synneissään. "….kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä." Room.6:6-7. Armon salaisuus ilmestyy syntisen elämään ristiltä, Jeesuksen ristiltä. Armon omistamisen vaikeus on käytännössä juuri taistelussa jokapäiväistä, koska synninruumis ei halua kuolla vaan elää, nauttia ja tuhota ympäristöään ja itseään. Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa. Elävä armon kokemus vie aina uuden elämän ilmenemiseen ihmisen puheissa, teoissa ja käyttäytymisessä. Jos armo ei vaikuta mitään mielen alueella, ei se ole Jumalan armoa, vaan jotakin kuviteltua lottoa tai onnen arvontaa? "Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille, älkääkä antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille, vaan antakaa itsenne, kuolleista eläviksi tulleina, Jumalalle, ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle." Room.6:11-13.

L Laestadius viljeli kirjoituksissaan käsitettä "armon varas", jolla hän tarkoitti ihmistä, joka käytti, omisti ja toimi Jumalan armon nimissä elämässään ilman Pyhän Hengen vaikutusta. Tästä tilasta on sittemmin myös puhuttu muotojumalisuutena, aivouskona, lakiuskontona, jne. Sakramenteista on haettu tukea kuolleelle uskolle rauhoittamaan herännyttä omatuntoa. Käytännössä ihminen vaan päättää olevansa uskova ilman katumusta, parannusta, kääntymystä, uudestisyntymistä, murtumista, uutta elämää, hengellistä kokemusta. Jos tämä perustuisi Jumalan sanan varaan uskomiseen, sen voisi ymmärtää riittäväksi, mutta usein se on vain uskonnollissävytteistä huumaa omaan kirkkokuntaan, herätysliikkeeseen tai johonkin alan vaikuttajaan. On mukana näissä kisoissa monta tyyppiä, joiden suurin huoli on se, ettei vaan kukaan heräisi, tulisi uskoon ja pelastuisi. Sokeat taluttavat sokeita ja kuoppaan putoavat molemmat. Laestadius sanoi, että joillakin ihmisillä usko on peruukissa. Hyvin sanottu ja sillä hän kuvaa miten uskovaisuus pelkkänä ulkoisena esityksen on täysin hakoteillä, metsässä, ojassa, armon ulkopuolella. "Mutta laki tuli väliin, että rikkomus suureksi tulisi; mutta missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi…"

Room.5:20.

Laestadius: "Muutamat varastavat armoa niin paljon, että he tulevat synnittömiksi. Omavanhurskaus ei tahdo olla riettaan (perkele) kaltainen. Eikä omavanhurskaus tahdo olla katuvainen perkele, vaan katuvainen enkeli….. Ja siinä kuolleessa uskossa makaa nyt koko maailma alaskaivettuna. Myös Lutheruksen seurakunnassa elävät ihmiset niin kuin pakanat. He juovat, kiroavat ja tappelevat, huorin tekevät ja varastavat, ja yhtä hyvin luottavat he Jumalan armon päälle. He sanovat: - Jumala on armollinen. Kyllä Hän antaa meille iankaikkisen elämän ja autuuden, saati me uskomme. Ja kuka on antanut armonvarkaille niin vahvan uskon, että katumattomat huorat ja katumattomat varkaat pitää tuleman autuaaksi ilman surua, ilman murhetta ja ilman kääntymystä? Rietas (perkele) ilmankin on antanut heille semmoisen vahvan uskon. Ja suruttomat papit ovat vielä sen uskon vahvistaneet, koska he saarnaavat katumattomille niin kuin katuvaisille. He saarnaavat armonvarkaille niin kuin armoitetuille. He tietävät, että kirkko on täynnä armonvarkaita, eikä sen tähden hauku niitä. He valuttavat armoa sokian raukan suuhun. Ja vaikka koko seurakunta olis hengellisessä sokeudessa, sanovat he: - Rakkaat kristityt, rakkaat Jeesuksen ystävät, kyllä te tulette autuaaksi, ei teidän tarvitse niin suurta murhetta pitää teidän sielustanne. Jeesus on kaikki maksanut.”

Jos armo ilmestyy ohjaamaan ihmisen elämää ilman vanhan ihmisen kuolemaa, ristiinnaulitsemista ja totuuden hyväksymistä, se ei ole Jumalan armoa. Sillä armo on vastalääke syntiin ja sitä saa vain Golgatalta Kristuksen uhrista. Siksi armon tarve ilmenee silloin, kun vanha aadam (eeva) saa miekan (Raamattu) piston ja haavoittuu, alkaa perisynnin myrkky vuotaa esille. Armoa tarvitaan ensimmäisen kerran, kun synti alkaa kasvaa silmissä, tulla suureksi, pelottavaksi, hävettäväksi ja vielä enemmän, sen mittaamaton velkataakka vie konkurssiin, hukuttaa ja avaa tien helvettiin. Kurjuus kolkuttelee jo ovella ja ihminen aavistaa hieman oman pahuutensa syvyyttä. Mutta kuinka käykään, siihen ryysää joku kurja, joka antaa ymmärtää, että pitää elää niin kuin tykkää ja että hyvä kun sillä tavoin jaksaa. Ei ihme, etteivät tule terveiksi, eivät pääse omistamaan Jumalan armoa Herran antamana. "Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se! Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi?" Room.6:15-16.

Naatan sanoi Daavidille: "Sinä olet se mies.

Todellinen armo auttaa elämässä ja uskossa, eikä se ole raskasta. Mutta jos yrittää olla semmoinen, mitä ei ole, se on raskasta. Kun kääntymätön ihminen yrittää esittää uskovaa, se on pelkkää näytelmää, kirkkotaidetta ja turhaa meuhkaamista. Siinä eivät auta ylistykset eikä alistukset. Herran edessä jokaisesta tyypistä tulee suuri raukka, hengellinen luuseri, jonka on tunnustettava, ettei itse pysty mihinkään, ei osaa mitään, on sokea tekemään asioita oikein, tyhmä kuin vanha saapas. Suuri löytö on se, että armo on Jumalan lahja. "Mutta nyt, kun olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, on teidän hedelmänne pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä. Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." Room.6:22-23.

Herra armahda meitä, viheliäisiä, valheellisia, syntisiä ihmisiä. Anna armosi avuksi synninsairauteen, suureen kaikkialla vallitsevaan pimeyteen, joka on ottanut kirkonkin valtaansa. Näytä synti, sen vaikutus, seuraus ja lopputulos, että ihmiset kääntyisivät puoleesi. Anna meidän kuulla viestejä ja todistuksia armosi pelastamista tuomituista, kurjuuden kaivoista ylös vedetyistä sieluista, synnin kahleista vapautetuista ihmisistä, väärien vaikutteiden, opetusten ja oman elämän valintojen orjuuttamista puolikristityistä, jotka ovat löytäneet sinussa elämän ja onnen. Sanasi valossa näytämme, Herra, todella mustilta, pimeiltä, tyhmiltä, älyttömiltä, väärään rauhaan tuudittautuneilta, myrkyn nielleiltä, alastomilta, hengellisesti penseiltä, taivaallisista aarteista köyhiltä, tuhoon tuomituilta, kuoleman mannekiineilta, etsikkoajan haaskaajilta ja jumalattomilta. Armahda meitä, Jeesus, tule ja pelasta meidät, aamen.

Salaisuus pyhän kasteen saattaa meitä synnistä osuuteen armolasten

Olin puhumassa eräissä kotiseuroissa, jossa oli läsnä sekalainen seurakunta; oli lapsia ja vanhuksia ja siltä väliltä. Oli ulkomaalaistaustaisia ja kantaväestöä. Puheet ja laulut kulkivat perinteisesti ja kahvia riitti halukkaille. Seurojen aikana laulettiin virsiä, sillä olihan paikallinen paimen mukana juhlissa. Välillä otettiin ”Lauluja Jeesuksesta” kokoelmasta muutama laulu.

Olin vähän ajatuksissani, kun piti keskittyä omaan osuuteensa. Erässä vaiheessa huomasin lauluvihkon, joka minulle jaettiin, olleen töhrityn takakannestaan. Siihen oli painettu rukous, joka pohjautui tekstiin: 1.Joh.5:6-8. "Hän on se, joka on tullut veden ja veren kautta, Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan vedessä ja veressä; ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus. Sillä kolme on, jotka todistavat: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä." Ensin en kiinnittänyt siihen huomiota, mutta sitten tajusin, että tuosta takakannen syntisen-rukouksesta oli pyritty poistamaan kristillinen kaste pelastuksen välineenä. Kristuksen veri oli kelvannut ja Herran Hengen vaikutus, mutta kaste oli mustattu kokonaan. Erikoista? Katselin pikaisesti ympäröivää seurakansaa, mutta heidän ilmeistään ei voinut päätellä, kuka olisi voinut tehdä moisen tihutyön? Huomasin vielä että muutama muukin vihko oli töhritty samalla tavoin. Puhujien ja laulajien myötä seurat etenivät verkkaisesti. Jossain vaiheessa avasin uudelleen mainitun lauluvihon ja sen alkulehdellä oli paikallisen helluntaiseurakunnan logo. No, niin, siinä se oli. Joku innokas puhdasoppinen ja ilmeisesti kovin heikosti Raamattua tunteva oli tehnyt ilkityönsä mustalla tussilla pelastaakseen samanmieliset itselleen oudosta ajatuksesta? Tulivat mieleeni lapset, joilla on tapana sutata kirjoja ja lehtiä omilla pikku kynillään? No, semmoinen menee tietysti lapsellisuuden tiliin, mutta kun aikuinen tekee samanlaista, on siihen syytä suhtautua vakavasti.

Otin sitten myöhemmin sähköpostilla yhteyden tuohon mainittuun seurakuntaan ja sen saarnaajaan. Kerroin pahoitelleeni heidän käytöstään ja suosittelin pikaista kasvojen pesua koko seurakunnassa Raamatun yhden suuren totuuden kirkastumiseksi väelle. Hän ei vastannut mitään - liekö itse tuhrinut vihkoja?

Ennen vanhaan helluntailaiset olivat julistuksessaan hyvin kastekeskeisiä ja oikeastaan se kulki perinteisesti kolmen askeleen ohjelman mukaan kaikkialla: Ensin oli tultava uskoon, sitten oli mentävä kasteelle ja kolmanneksi oli puhuttava kielillä. Eikä tuossa kaavassa varsinaisesti mitään väärää ollut, se vaan ei kulje aina kaikkien kohdalla noin monotoonisesti. Eikä kielilläpuhuminen ole pelastuskysymys.

Minut on kastettu lapsena ja ilman hengellistä opetusta ei usko syntynyt minussa, ei koulussa, ei rippikoulussa, eikä muualla. Tulin uskoon vasta 21-vuotiaana Jumalan väkevän herätystyön seurauksena. Jeesus tuli minuun asumaan ja minä uudestisynnyin, koko elämäni ja arvomaailmani muuttui. Raamattu avautui ja minä ymmärsin kirjoituksia. Kului toistakymmentä vuotta ja sain kielilläpuhumisen armolahjan. Olin siis saanut nuo kolme mainittua asiaa, vain eri järjestyksessä. Mutta helluntailaista ei minusta tullut, eivätkä he olisi minua hyväksyneetkään, olinhan vain kerran kastettu.

Luettuani Raamattua löysin perusteet lapsikasteelle, niitä olivat: 1. kaste voidaan suorittaa vain kerran, muut yritykset ovat pelkkää ihmistyötä. 2. Alkuseurakunnan ajoista lähtien kristityt ovat aina kastaneet koko perheen, kaikenikäiset. 3.Kaste on luonteeltaan uudestisyntymisen peso, joka hyödyttää siunaavasti ja on osaltaan kehottamassa ihmistä todelliseen parannukseen ja kääntymykseen Jumalan puoleen. 4.Kristillisen kasteen esikuvia Vanhassa Testamentissa olivat ympärileikkaus, joka tehtiin vauvoille. 5. Nooan arkki, johon vietiin sisälle koko perhekunta. 6. Portto Rahabin talossa pelastuivat kaikki sisällä olleet Jerikon valloituksen aikaan. 7.Uskovan vanhemman läheiset ovat toisessa asemassa kuin kääntymättömän omaiset: ”Epäuskoinen mies on näet pyhitetty vaimonsa kautta, ja epäuskoinen vaimo on pyhitetty miehensä, uskonveljen, kautta. Muutoinhan teidän lapsenne olisivat saastaisia, mutta nyt he ovat pyhiä.” 1.Kor.7:14.

Raamatun selvä opetus liittää kasteen Jeesuksen yhteyteen jo hänen omassa kutsumuksessaan, vaikka se ei ollut vielä kristillinen kaste, koska Vapahtajaa ei ollut ristiinnaulittu. Mutta VT:n esikuvan mukaan sillä oli symbolinen merkitys, sillä siellä Aaronin pappeus toteutettiin pesulla ja uusien vaatteitten päälle pukemisella. Kaste on Liiton merkki, vihkiytymistä Jumalan palvelukseen ja seuraajaksi. UT:ssa tämä toteutuu juuri kasteessa ja uskon kautta annetussa vanhurskaudessa. Omassa elämässäni näiden tapahtumien välillä oli reilut parikymmentä vuotta. Tässä kaste, Golgatan Uhrikaritsan veri ja Pyhä Henki ovat rinnakkain osoittamassa sanassa Jeesukseen. Uskova tarvitsee nämä kolme elementtiä pelastuakseen. Samalla nämä vievät uskovan silmien avautumiseen, kuinka suurista asioista on kysymys. Tavalliselle ihmiselle (ateistille, ulkokultaiselle, järkiuskovalle, lahkohenkiselle tai muotojumaliselle) nämä asiat eivät puhu mitään, sillä hän on hengellisesti kuollut.

Jeesuksen antama lähetyskäsky on korkein tehtävämääritys, mitä kristillinen seurakunta on Jumalalta saanut. Siinä usko ja kaste kulkevat käsi kädessä. Kastamalla tehdään Jeesukselle opetuslapsia. Kun vielä toimitaan sanan mukaan, opetetaan kastettuja Jumalan sanan mukaiseen elämään. Siten syntyy todellisen mielenmuutoksen, parannuksen ja katumuksen kautta terveitä Jumalan lapsia. Tällä tiellä Herra on luvannut olla omiensa kanssa. "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." Matt.28:19-20.

Joskus aikuiskastetta korostavat ihmiset vetoavat upotuskasteen välttämättömyyteen. Mutta ei Jeesus antanut sellaista velvoitusta, eikä mitään ikämääritelmää. Yleensä silloin vedotaan mm. seuraavaan jakeeseen: "Me olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan. Kuten Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, niin mekin vaeltakaamme uudessa elämässä." Room.6:4. Mutta siinähän sanotaan, että olemme jo uskossa Jeesuksessa haudatut, kysymys on siis uskosta, ei veden määrästä. Oleellista on Kristus, ja hänessä oleminen, ei kasteen ulkoinen muoto. Erikoista on myös sellainen käytäntö, jossa kastevesi säilytetään jossain pullossa. Se on lähinnä taikauskoa, ei kristillisyyttä.

Kaste ei avaudu monellekaan ja siksi siitä on niin monenlaisia käsityksiä. Tässä kerran eräs ihminen kertoi kastaneensa puolisonsa muuten vaan? Yleensä kaste liittää ihmisen johonkin seurakuntaan, mutta tietysti ensi sijaisesti kasteen pitää liittää ihminen Kristukseen. Israelissa on muotia käydä kasteella Jordanissa, mutta ei se mitään edistä, päinvastoin, jos ihminen on jo kerran kastettu uudestikastaminen on synti. Kaste on ilmeisesti kaikkein suurin kiistelyn aihe ollut kautta kristikunnan historian. Se on ollut jokaisen kirkkokunnan ja seurakunnan pääopinkappaleita, joita on korostettu. Joillakin vanhoilla kirkoilla se on mennyt sitten sakramenttalismiin, jolloin pelkkä toimitus saa aikaan pelastuksen. Ei tarvita parannusta ei uskoa ja pyhitystä ei kilvoitusta, ei lainsaarnaa. Ei ihme, että moni tällaisen opin ihminen uskookin kaikkien kerran pelastuvan. Mutta Raamattu ei opeta näin.

Luterilaisuus on liukunut pikku hiljaa takaisin katolisuuteen ja kansa on sen purematta niellyt. Tässä opissa virkapappeus on koko jutun keskus, sillä tämän uskomuksen mukaan teologiaa yliopistossa opiskellut ja tenttinyt, arvonimen ansainnut, oikein vihitty, oikea pappi on Herran voideltu, joka voi muuttaa ehtoollisaineet rukouksella, uudestisynnyttää kastettavan ja antaa synninpäästön ripittäytyvälle. Tämän opin mukaan maallikko ei voi suorittaa näitä asioita, sillä hän on ilman tarvittavaa voitelua. Pienenä lisänä on tullut nykyään myös kuolleitten puolesta rukous, jossa vihitty pappi anoo vainajalle pelastumista. Kummallista? Mutta Lutherin aikana oltiin vielä anekaupassa kiinni, ja toinen saattoi ostaa vainajan sielun vapaaksi pelkällä rahalla kirkon hyväksi. Tämän taustalla oli oppi kiirastulesta, johon löytyi esikuva 1.Kor.3. luvussa. Näitä ajatellessa herää kysymys, mihin tavallisia uskovia tarvitaan?

Luin pitkästä aikaa vanhan karismaatikkojen peruskirjan "Aamulla kello yhdeksän". Nimi on lainaus helluntaiepistolasta, jossa Pyhän Hengen kasteen saaneet uskovat julistivat rohkeasti evankeliumia aamulla kolmannella tunnilla, joka vastaa meidän aikaamme kello yhdeksää. Kirja kertoo Episkopaali pastorista, joka kokee hengellisen siunauksen ja saa virassaan voimakkaan Pyhän Hengen täyteyden. Kirja kertoo sitten siitä, miten häntä pyydetään kaikkialle kertomaan kokemuksestaan ja rukoilemaan samaa myös muille. Tämä omistamani kirja oli helluntailaisten kustantama. Mielenkiintoista, sillä Episkopaalit ovat taustaltaan katolisia, anglikaaneja ja omaksuneet lapsikasteen käytännön. Tuossa kirjassa ei sitten vesikastetta mainitakaan, vaan keskitytään pelkästään henkikasteen korostamiseen. Itse käyttäisin kyllä raamatullisempaa termiä asiasta ja se on Hengen täyteys, Hengellä täyttyminen. Helluntailaisuuteen ovat aina kuuluneet ihmeet, merkit, karismaattisuus ja kokemukset. Tässä kirjassa nämä kysymykset syrjäyttivät kasteen, josta ei puhuttu mitään. Perinteinen helluntailaiskirja olisi ilman muuta kertonut aikuiskasteen tärkeydestä. Luterilaisen ”Hengen uudistus kirkossa” toiminnan alkaminen Suomessa 70-luvulla piti mm. tätä kirjaa suuressa arvossa. Armolahjojen merkitys kasvoi sen myötä seurakunnissa. Muistan itsekin istuneeni ihmettelemässä sen aikuisia pastoreita, jotka kertoivat armolahjojen puhkeamisista seurakunnissaan.

Nuorena miehenä pidin kerran raamattutunnin kasteesta seurakunnan juhannusleirillä (Se taitaa olla ainoa tätä lajia koko elämäni aikana?). Olin juuri siihen aikaan lukenut asiasta Raamatun opetusta ja se oli tehnyt minuun vaikutuksen. Kävi vain niin, että paikallinen nuoriso-ohjaaja alkoi levittää minusta huhua, että opetan baptistista kastekäsitystä? Tämä huhu perustui tietoon, että minulla oli ystäviä heidän seurakunnassaan. Maineeni siis kasvoi, mutta negatiivisessa mielessä, eikä näitä koskaan korjattu julkisesti. En ole kuitenkaan koskaan suosinut uudestikastamista, vaikka minulla on paljon tämän sarjan tuttuja ympäri Suomea.

Mutta kaste on Jumalan lahja ja Testamentti, jonka Herra on lahjoittanut meille. Sitä ei voi, eikä pidä mitätöidä muotonsa tähden. Uskossa kaste liittää meidät Kristukseen ja on myöskin ruumiin lunastuksen tae. Mutta jos ihminen ei löydä Kristusta, eikä tule uskoon, on hänen kasteensa hyödytön. Siinä mielessä usko on arvokkaampi asia kuin kaste. Vanhat pietistit opettivat näistä asioista hyvin tasapainoisesti ja selvästi Raamattuun pitäytyen. Siksi siitä seuranneet herätykset olivat elinvoimaisia ja toimivia. Tähän sopii myös sana: "Veljet, minä puhun ihmisten tavoin. Eihän kukaan voi kumota ihmisenkään vahvistettua testamenttia eikä lisätä siihen mitään."Gal.3:15.

Vanhassa Lutherin virressä sanotaan:

2. Siis tiedä nyt ja ymmärrä salaisuus pyhän kasteen,

Se saattaa meitä synnistä osuuteen armolasten:

Ei kaste ole vesi vaan, mut vesi, johon sana ja Herran Henki salataan;

Se meit' on puhdistava; meit' itse Herra kastaa.

5. Näin käskee Kristus saarnata kaikelle maailmalle,

ett' synti anteeks' saamatta vie Herran vihan alle;

mut kasteessa me saatetaan synnistä puhtahaksi:

Jok' uskoo sekä kastetaan, se tulee autuaaksi, periä saapi taivaan.

6. Ken näit' ei tahdo uskoa, se pysyy synnissänsä,

ja hänellä on kuolema ijäinen edessänsä;

Ei pääse kadotuksestaan hän oman voimans kautta,

ei ihminen myös toinenkaan voi häntä siitä auttaa;

Niin helvettiin hän häätyy.

7. Silmämme näkee kasteessa vaan veden paljaastansa,

mut sana Hengen voimalla siin' ompi veden kanssa,

ja usko siinä omistaa Kristuksen veren voiman;

Se synnin vallan upottaa Punaisen meren pohjaan kanss' kaiken kadotuksen.

Herra, joudut kärsimään kristittyjen kiistoja kasteesta, pappeudesta ja seurakunnasta kautta aikojen. Tätä käydään sinun nimissäsi? Emme kehity mitenkään uskossamme, eikä sanasi valo tunnu löytävän sydämiä tarpeeksi voidaksemme käsitellä pyhittyneinä uskon asioita. Auta siis meitä, valaise pimeyden kätköt, mielten harhautumat ja eksytysten tiet. Anna suolaa seurakuntien elämään ja niiden johtajille vastuunalaisuutta, etteivät vain keräisi rahaa ja kannattajia, keskittyisi suosion lisäämiseen ja uusien rakennusten luomiseen, vaan todellisen valtakuntasi rakentamiseen. Auta kasteen kanssa sekoilleet elävään uskoon luonasi, sillä emme voi vedota oikeaan oppiin vaan oikeaan Vapahtajaan. Kiitos siitä, että olen vedellä kastettu sinun nimiisi ja että olet lunastanut minut verelläsi ja että olet antanut minulle Pyhän Hengen lahjaksi. Aamen.

Kesäseurat Paimiossa

Seurat Hämeenkyrössä

Kotiseurat 

Kuvakahvila Ekitekissä

ke 26.7. kello 18.00 

Maisematie 206, Hämeenkyrö

Vieraana Turkka ja Hilkka Aaltonen

Kaikille avoimet kotiseurat 

Kuvakahvila Ekitekissä. 

Tervetuloa!

Kesäseurat Somerolla

"Koettakaa tulla toimeen niin vähällä kuin suinkin mahdollista...."

Elokuussa 1862 oli Suomen Lähetyssanomissa ilmoitus: "tulevalla Lokakuulla avataan täällä Helsingissä Lähetyskoulu, josta syystä niitä, joilla on halu ruveta lähetyssaarnaajiksi, kehoitetaan kirjallisesti Johtokunnalle anomuksensa ilmoittamaan. Kouluun otetaan vastaan sellaisia nuorukaisia, jotka ovat 15 ja 25 vuoden vaiheilla; ei siis 15 vuotta nuorempia eikä 25 vuotta vanhempia. Heiltä vaaditaan: herännyt omatunto, hyvä tieto kristinopin kappaleissa, hyvät luonnon lahjat ja hyvä terveys ."

Martti Rautasen kotitalo Tikanpesässä.

Tästä ilmoituksesta alkoi suomalaisen lähetystyön historia, jonka ensimmäisiä kohteita olivat Afrikan kansat. Inkerin maalla, Kattila-Soikkola-Novasolkan seurakunnassa, Tikanpesän kylässä kotitalossaan Martti Rautanen luki tuon ilmoituksen ja lähti äitinsä kanssa 17-vuotiaana Helsinkiin pyrkimään lähetyskouluun. Helsinki oli pieni kaupunki, jossa oli vain 30 000 ihmistä. Siellä meni sitten viisi vuotta, jonka jälkeen hänet lähetettiin matkaan. Matka kaikkineen vaiheineen ja pysähdyksineen kesti kaksi vuotta ennen kuin Rautanen pääsi Ambomaalle, Ondongaan, hän oli silloin 25 vuotias.

Lähetysseuran ohjesääntö uusille läheteille päättyi vetoomukseen: - Te tiedätte, että ne varat, joilla teidät lähetämme ja edespäin ylöspidämme pakanamailla, ovat vapaaehtoisia lahjoja, joissa on myös monta 'lesken ropoa'. Koettakaa sen tähden elättää itsenne maanviljelyksellä ja sen maan tuotteilla, johon tulette ja tyytykää jokapäiväseen leipäänne. Koettakaa myös muutoinkin tulla toimeen niin vähällä kuin suinkin mahdollista, niin meillä on se uskallus Herraan, ettei meiltä ole puuttuva varoja teidän elatukseksenne.

Paikanpäällä oli vastassa tukku ongelmia: Ihmiset puhuivat useita eri kieliä, alueita hallitsivat heimokuninkaat, ja taikausko, noituus ja henkienpalvonta oli yleistä. Rikkauden merkkinä pidettiin moniavioisuutta. Valkoihoisiin suhtauduttiin varauksellisesti. Englanti ja Saksa taistelivat siirtomaiden herruudesta. Kulkuyhteydet olivat alkeelliset, teitä ei ollut. Rautanenkin opetteli aluksi ratsastamaan härällä, joka oli halvempi kulkupeli kuin hevonen. Raamattua ei ollut sanaakaan käännetty paikallisille kielille. Lähetysseura maksoi läheteille pientä palkkaa, joka kattoi noin kolmasosan menoista. Siksi lähettien piti tehdä kauppaa ja pyrkiä omavaraistalouteen luonnontuotteilla.

Suuria ongelmia olivat myös sairaudet, joista malaria oli kaikista tappavin. Lähetysasemia ei ollut ja kaikki piti rakentaa alusta asti itse. Rakentamisiin piti saada lupa kuninkailta. Alkuasukkaat käyttivät paljon alkoholia, jota mm. saksalaiset kauppiaat myivät aseiden ohella. Lahjusten ottaminen oli myös yleistä ja vaikeutti asioiden järjestelyjä käytännössä. Nälkävuodet olivat varsin rasittavia kokemuksia kaikille maan asukkaille, samoin erilaiset sodat. Paikallinen tapa - tyttöjen siirtymäriitti - aiheutti paljon ongelmia.

Pitkin matkaa tuli myös ongelmia uusien lähettien kanssa, sillä muutamat eivät sopeutuneet lainkaan lähetystyöhön ja joidenkin luonne oli yhteistyökyvytön. Myös puhdasoppisuus oli välillä varsinainen vaiva, kun teoreettisesti varustautuneet henkilöt yrittivät sitä kautta tehdä kristinuskoa tunnetuksi Afrikassa.

Rautanen solmi avioliiton 27-vuotiaana saksalaisen lähetyslapsi Frieda Kleinschmidtin kanssa, vuosi Ambomaalle tulon jälkeen ja morsian oli silloin 18-vuotias. Avioliittoon antoi luvan Lähetysseuran johtokunta Suomesta? Kaikki lähetit lähetettiin aluksi kentälle vain naimattomina?

Pian maahan tulonsa jälkeen läheteille selvisi, että kuvitelma siitä, että pakanat odottivat halukkaasti evankeliumia, osoittautui vääräksi. Vastassa olivat kaikki perkeleen metkut, maailman henki ja syntien orjuuttamat ihmissielut mielipiteineen.

Ryöstely oli myös yleinen kansantapa ja kerran Rautanen joutui käsikähmään paikallisen nuoren miehen yrittäessä viedä hänen omaisuuttaan. Nuorukainen löi häntä kalikalla leukaan, niin että leukaluu murtui ja siitä tuli runsaasti verta. Rautanen sairasti useamman kerran malarian, jota paranteli kiniinilääkekasvin avulla. Oireina olivat päänsärky, voimattomuus, unettomuus ja hourailu. Joskus masennus valtasi hänet suuren työtaakan alla. Hän kärsi myös munuaistulehduksesta, ruoansulatusvaivoista, hengenahdistuksista ja reumatismista. 66-vuotiaana hänen hampaansa olivat niin huonossa kunnossa, että lääkäri repi ne kaikki pois ja teki tekohampaat.

1892 Frieda, Martti, Frieda Katharina, Anna, Reinhold ja Johanna Rautanen

Työ edistyi hitaasti ja paljon vaivaa kului ihmissuhteitten hoitamiseen ja luottamuksen rakentamiseen. Tässä Rautanen oli tavattoman taitava ja kaikki osapuolet kunnioittivat myöhemmin hänen taitojansa sovittelijana. Ensimmäiset kristilliset kasteet Ondongassa suoritettiin 13 vuoden kuluttua lähettien tulosta alueelle. Kastekaavaan kuului aina sanoutuminen irti perkeleestä ja uskon tunnustaminen kolmiyhteiseen Jumalaan. Kastettaville pidettiin myös rippikoulu. Kastetut avioparit vihittiin kristilliseen avioliittoon. Kasteet yhdistivät kristityt tiiviisti yhdeksi kokonaisuudeksi ja niin alkoi Herran seurakunta kasvaa siellä.

Työn painopistettä yritettiin asetella monta vuosikymmentä, sillä näkemykset kotimaan johdon ja kentän välillä erosivat suuresti toisistaan. Varsinkin lähetysjohtajilla oli kovin vähän ymmärrystä Ambomaan oloista, tavoista ja tarpeista. Kouluja perustettiin ja niiden merkitys lukutaidon ja kasvatuksen suhteen oli merkittävä. Muutaman kerran esim. yritettiin perustaa lastenkotia paikallisille, mutta menestys oli huono ja ne piti lopettaa. Vanhana Rautanen oli monia uudistuksia vastaan, sillä hän pelkäsi että evankeliumi katoaa työn kärjestä ja sosiaalinen työ voittaa alan. Pelko oli aiheellinen, koska tämä onkin myöhemmin syönyt terän monelta suomalaiselta lähetyskentältä, eikä Jeesuksesta enää puhuta lainkaan, eikä ihmisiä johdeta parannukseen ja katumukseen synneistään.

Aluksi kentällä oli vain lähetyskoulun käyneitä lähettejä, mutta myöhemmin lähetettiin sinne myös pappeja. He osoittautuivat täysin sopimattomiksi lähetystyöhön ja heidät oli lähetettävä takaisin kotimaahan. Mutta Lähetysseuran johdossa oli järjestään pappeja, siksi he eivät ymmärtäneet tätä ongelmaa. Edelleen on sama vaikeus jatkunut, koska nykyäänkin kentille lähetetään teologeja, vaikka sinne pitäisi lähettää uskovia? Virkapappeus on edelleen kristikunnan suuri vaiva, joka on alkanut katolisesta kirkosta ja pesinyt sittemmin muihinkin kirkkoihin. Rautanen piti katolista lähetystyötä hyvin vaarallisena ja käytti siitä nimitystä "jesuiittavaara". Rautasella oli hyvä ihmistuntemus ja hän näki pian, oliko tulijasta lähetystyöntekijäksi, sillä valitettavan monta sopimatonta tuli Suomesta kokeilemaan onneaan? Rautanen kirjoitti: - Asia on niin, että nykyään halutaan sellaisia, joilla on jo koulusivistystä. Jos mahdollista ylioppilaita tai jopa nuoria pappeja. Miksi ei oteta lähetyskouluun maalaispoikia ja käsityöläisiä? Yksinkertaisesti siitä syystä, että he ovat liian tyhmiä. Ajat muuttuvat. Tavoitellaan korkeita ja Herran työ kärsii siitä….. Täälläkin jo sitä puhutaan, että lähetyssaarnaajain opillista kantaa on korotettava. Onhan täällä ollut akademisesti kasvatettuja, vaan mitä he ovat aikaan saaneet, eivät edes niinkään paljon kun

lähetyskoulussa kasvatetut….. On toinenkin, moderninen aate ja käytäntö, nimittäin se, että lähetyssaarnaajat pitää olla niin kutsuttuja teoloogeja. Tähänkin on lähetysaloilla lukemattomia esimerkkejä, etteivä teoloogit ole niinkään paljon aikaan saaneet kuin yksinkertaiset lähetyssaarnaajat….. olen ollut tilaisuudessa näkemään, miten pastorien sanankuulijat ovat ani harvat ja lähetyssaarnaajien kirkot täynnä sanankuulioita. Kun Kristus syrjäytetään saarnoista, niin se saarna ei vedä ihmisiä puoleen, vaan se vierauttaa ihmiset kirkosta.   

postimerkki, jossa on Martti Rautasen kuva

Rautanen keräsi kasveja ja lähetti niistä tietoja Helsingin yliopistoon. Hän hoiti myös paikallista postiasemaa. Hän kirjoitti monia virsiä, käänsi niitä eri kieliltä ondongaksi ja kokosi seurakunnan ensimmäisen virsikirjan. Hänen kielitaitonsa oli harvinaisen hyvä, hän puhui suomen ja venäjän lisäksi saksaa, hollantia, englantia ja heimokieliä. Hän teki myös paikallisen kielen sanakirjan, joka oli suureksi avuksi uusille läheteille, joita virtasi maahan kaiken aikaa. Tärkeitä olivat myös kirkkokäsikirjan ja monien hengellisten kirjojen kääntäminen heimokielille. Mutta kaikkein suurin työ hengellisesti oli Raamatun kääntäminen ondongan kielelle. Se oli hänen elämäntyönsä ja kirja painettiin kokonaisena vasta paljon hänen kuolemansa jälkeen. Kaiken työn suurta vaivaa voi ymmärtää myös siksi, että se oli tehtävä käsin kynällä ja juoksevalla musteella.

Tupakanpoltto ja -kasvatus ja -myynti oli yleistä myös lähetystyöntekijöiden keskuudessa. Rautanenkin poltti piippua lähes koko elämänsä. Aikanaan tämä synnytti suuren kriisin, kun Suomesta tuli raittiusaatteen miehiä kentälle ja muutamat sanoivat, etteivät tupakoivat ihmiset eivät pääse taivaaseen? Asian johdosta pidettiin monta yhteiskeskustelua. Lähetysseuran johtokunta antoi ohjeeksi, että tupakan käyttöä on vähennettävä niin paljon kuin paikalliset olosuhteet sallivat. Pitkän ajan kuluttua tupakan merkitys kauppavälineenä väheni ja tilalle tuli eurooppalainen raha.

Ensimmäinen työkausi venyi Rautaselta 23 vuodeksi, sitten hän tuli ensimmäiselle kotimaan lomalle. Silloin hän kävi kotonaan Inkerissä, puhui monissa lähetysjuhlissa mm. Tyrväällä, Orivedellä ja Ruovedellä, Mikkelissä, Porvoossa, Tampereella ja Helsingissä. Hänen maineensa oli olla "kapean evankeliumin" mies, joka piti Jumalan sanaa ainoana tarpeellisena ja uskoi sen tekevän kaiken. Hän pani alulle myös Ambomaalla erityiset kurssit evankelistoille. Hän sai runsaasti arvostelua osakseen ja varsinkin vanhana Herran palvelijana häntä nöyryytettiin nuorempien taholta monin arvosteluin. Mutta uskollisesti hän pysyi vartiopaikallaan ja työ eteni. Hänen 80-vuotispäivänään oli Ambomaalla kastettu 16 000 kristittyä.

Vanhana miehenä hän kirjoitti päiväkirjaansa katsellessaan Ambomaan öistä tähtitaivasta:

- Hän, taivaan ja maan Herra, jätti kirkkautensa ja meille tutkimattoman majesteettinsa taivaassa. Silloin ajattelin raskasta eroa rakkaista lapsistamme. Minun täytyi häveten sanoa: Herra, anna minulle ja meille anteeksi se synti, että me kuvittelemme tuovamme Sinun valtakuntasi asialle lähetystyössä sellaisia uhreja kuin ero lapsistamme, ja se, että me ylipäänsä kuvittelemme tekevämme jotakin erinomaista. Opeta, oi Herra, meitä pikemminkin tietämään ja ymmärtämään, että on Sinun erityistä suosion- ja armonosoitustasi, että olet ottanut meidät evankeliumisi sanansaattajiksi. Nämä ajatukset Herra itse herätti minussa, sen saatoin tuntea sisimmässäni. Oi, miten mieletöntä on yleensä puhua uhrista, jonka me toisimme Herralle? Mitä olemme me ja mitä olen minä, ja mitä meillä on, jota voisimme uhrata Herralle? Meillä on vain ja yksinomaan syntiä ja taas syntiä….. Oi, miten vaikeata onkaan käytännössä osoittaa, mitä Herra sanoo Matt 10:37: Joka rakastaa isäänsä tai äitiänsä enemmän kuin minua, ei ole minulle sovelias. Pitäisihän todella olla meille ilo kantaa jotakin raskastakin Herran asian tähden. Niin, se, mikä on raskasta, olisikin meille ilo Herran tähden. Ah, mitä surkeita kristittyjä me olemmekaan! Ja meidän sydämiimme tahtoo hiipiä sellainen ansioajatus ikään kuin olisi ihmettä, mitä me teemme Herran asian hyväksi, ja Herran täytyisi pitää sitä suurena ansiona ja uhrina, ja ihmisten edessä me tahdomme esiintyä marttyyreina, tai ainakin, että he meitä säälisivät ja kunnioittaisivat. Oi, miten ovela onkaan vanha käärme, saatana! Herra puhdista minut yhä enemmän kaikesta syntisestä kuonastani….. Emme saa unohtaa, että kristitytkin ovat vielä lapsen tasolla ja että heidän sydämissään on vielä paljon pakanuutta….. Herra on minua, vähäisintä meistä, jotka lähetettiin kesäkuun 24. päivänä 1868, ihmeellisesti johtanut ja siunannut runsaasti yli kaiken määrän. Hän on osoittanut paljon kärsivällisyyttä, laupeutta ja rakkautta….. On ihmettä minun silmissäni, että Herra on antanut minun nähdä ja kokea tämän. Herra on tehnyt suuria sinä aikana, jonka minä olen ollut maassa.

’Jos olet todellinen, puhu minulle. Tahdon kuulla Sinun äänesi.’

On suurenmoinen asia löytää valo elämäänsä ja tekemisiinsä. Sillä kovin monet ihmiset täällä elintason keskelläkin vaikuttavat levottomilta ja tyhjiltä? Kun mennään maihin, joissa on vain epäjumalia ja niiden palvomista, ovat ihmisten mahdollisuudet elävän Jumalan löytymiseksi todella heikot. Moni saa jo lapsena vain vihan ja tuhon hedelmiä evääkseen. Eikä semmoisella ravinnolla voi kasvaa kuin yhteen suuntaan, kuolemaan ja sen kylvämiseen. Aina joskus meille tulee tietoa myöskin Kristuksen kohdanneista ihmisistä, joiden elämä on muuttunut ratkaisevasti. Sellaisia tapauksia on ilo seurata, ne ovat hyvin rohkaisevia.

Netissä pyörii yksi mielenkiintoinen uskoontulotodistus, jonka toivoisi leviävän suuren yleisön tietoon. Se kertoo miehestä, joka pääsi pimeydestä valkeuteen. Hänestä on netissä runsaasti tarinaa ja tässä yksi videopätkä ja suomennos:

http://www1.cbn.com/700club/kamal-saleem-muslim-cries-out-jesus  

Näin mies kertoi kokemuksistaan:

“48 % USA:n muslimeista uskoo olevansa ensisijaisesti muslimeja ja vasta toissijaisesti amerikkalaisia. Päämäärämme on muuttaa tämä maa, koska sen kansalaiset ovat vääräuskoisia, eivätkä heidän tekonsa miellytä Allahia. Me olemme Allahin sotureita ja saamme heidät kääntymään Allahin tahtoon.”

Kamal Saleem syntyi Libanonissa hartaaseen muslimiperheeseen. Kun hän oli 4-vuotias, äiti opetti hänelle Koraania ja kertoi hänen velvollisuuksistaan totella Allahia ja osallistua pyhään sotaan.

“Lapsesta saakka äiti sanoi minulle: ‘Eräänä päivänä sinusta tulee marttyyri, poikani. Sinä kuolet Allahin puolesta ja korotat islamia. Jos tapat juutalaisen, poikani, saat kunnian Allahin istuimen edessä ja taivaan joukot juhlivat tekoasi.”

Kamal oli 7-vuotias, kun vanhemmat lähettivät hänet muslimien koulutusleireille, jotta hän oppisi käyttämään aseita ja tappamaan vihollisen. Pojille opetettiin myös toisenlaista, ovelampaa sodankäyntiä…

 “Meille opetettiin ns. “kulttuurijihadia”, mikä merkitsee kulttuurin vaihtamista. Kulttuurijihadissa ei käytetä aseita. Kyseessä on pyhä sota, joka tulee sisään sinun maailmaasi.”

Parikymppinen Kamal valittiin käymään kulttuurisotaa Amerikassa.

Islamissa vapautta ja monarkiaa pidetään epäjumalina, jotka tulee kukistaa. Vapaus, joka teillä on USA:ssa, on vastoin islamia, joten Amerikan tulee muuttua. Niinpä muutin ”raamattuvyöhykkeelle”. Raamattuvyöhyke oli vahvin alue. Siellä ovat lujat kristityt, ja minä halusin valloittaa heistä parhaimmat, koska pidin itseäni islamin miekkana. Ajattelin: ”Olen voideltu. Olen ainutlaatuinen. Olen valittu. Tulen tähän maahan ja kulttuuriin muuttaakseni sen. Minun kanssani on Allahin voima.”

1980-luvun alussa Kamal asettui asumaan pieneen keskilännen kaupunkiin. Hän kohdisti huomionsa aluksi köyhän naapuruston miehiä käännyttääkseen heidät muslimeiksi. Mutta eräänä iltapäivänä hän joutui niiden käsiin, joita hän vihasi eniten.

 “Olin siirtymässä paikasta toiseen käännytystarkoituksessa, ja tuona päivänä jouduin auto-onnettomuuteen. Onnettomuus oli vakava, lensin ulos autosta ja päädyin alas niska edellä, jolloin niskani murtui kahdesta kohtaa. Mies juoksi luokseni ja sanoi: ’Älä murehdi. Me huolehdimme sinusta, kaikki järjestyy.’ Ambulanssi nouti minut sairaalaan. Ortopedian kirurgi katsoi minua ja sanoi: ‘Poika, me pidämme sinusta huolta, kaikki järjestyy.’ Seuraavana päivänä heräsin sairaalassa, ja fysioterapeutti tuli sisään ja sanoi täsmälleen samat sanat: ’Me pidämme sinusta huolta.’

 Aluksi nuo sanat pelästyttivät Kamalia, sillä kaikki nuo miehet olivat kristittyjä.

”Katsos, jos joku terroristi sanoo sinulle noin, sinun on parasta juosta pakoon.”

Niskaleikkaukset onnistuivat, mutta toipuminen veisi viikkoja. Sairaalasta lähdettyään Kamal tarvitsi jonkun huolehtimaan itsestään toipumisen aikana, mutta hänellä ei ollut ketään. Niinpä ortopedian kirurgi avasi kotinsa tälle muukalaiselle.

“Minulle annettiin hänen kodissaan paras mahdollinen huone, jossa oli kauneimpia esineitä. Minusta tuli osa heidän perhettään. He eivät pitäneet minua erilaisena. Siellä oli kori, jossa luki nimeni. He maksoivat sairaalalaskuni.”

Kamal häkeltyi kristittyjen rakkaudesta. Toipuessaan hän alkoi autella keittiössä ja siivouksessa.

”Heillä on juutalainen Israelista tullut ystävä, jota he tukevat, ja nyt minä halaan israelilaisia ja valmistan heille ruokaa. Ihmettelen: ’Mitä minulle on tapahtunut?’”

Kun Kamal kykeni huolehtimaan itsestään ja palaamaan asuntoonsa, lääkärillä oli uusi yllätys häntä varten.

 “Hän sanoi: ‘Tässä on talomme avain, ja tässä on uuden autosi avain. Me haluamme vain siunata sinua. Voit tulla milloin haluat.’ Niin lähdin kotiin. Tulen kylmään paikkaan, jossa en ole ollut kuukausiin. Pölyä on paksu kerros. Minun täytyy nyt selvittää tämä asia Jumalan kanssa nähdäkseni, onko se totta vai ei. Niinpä astun sisään ja suljen oven. Menen suoraan itäisen ikkunan luo ja vajoan polvilleni, nostan käteni ja huudan: ’Allah, Allah herrani ja kuninkaani. Miksi olet tehnyt tällaista minulle? Olen selviytynyt auto-onnettomuudesta. Olen selviytynyt tästä kaikesta, mutta miksi veit minut kristittyjen keskelle? Olen hämmentynyt. Nämä kristityt ja juutalaiset ovat hyviä ihmisiä. Heissä ei ole mitään vikaa. He eivät halua tappaa meitä. He eivät ole sellaisia kuin minulle oli kerrottu. Allah, näillä ihmisillä on suhde Jumalaansa. He huutavat Jumalaansa ja Hän vastaa heille. Minä tahdon kuulla sinun äänesi. Haluan kuulla, että rakastat minua. Jos olet todellinen, puhu minulle. Tahdon kuulla äänesi.’ Arvaatteko, mitä Allah sanoi tuona päivänä? Ei yhtään mitään.”

Kamalista tuntui siltä, että koska hän oli kyseenalaistanut uskonsa, kunniallisinta olisi tehdä itsemurha.

“Niinpä hain aseen ampuakseni itseni. Kuulin äänen. Ääni tunsi nimeni. Se sanoi: ‘Kamal! Kamal! Kamal! Miksi sinä et kutsu Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Isää?’ Lankesin polvilleni ja nostin käteni taivasta kohti, kun kuulin äänen. Huusin sydämeni pohjasta: ’Jumala, Aabrahamin Isä, jos olet todellinen, puhuisitko minulle? Haluan tuntea Sinut.’ No niin, Isä Aabrahamin Jumala tuli huoneeseen. Hän täytti huoneen kirkkaudellaan. Hänen nimensä oli Jahve, Herra on yksi. Hänellä on reiät käsissään ja jaloissaan. Hänen nimensä on Jeesus. Sanoin Hänelle: ‘Kuka sinä olet, Herrani? Kuka sinä olet?’ Hän sanoi: ’Minä olen se, joka olen.’ Sanoin: ’Olen yksinkertainen mies ja minulla on yksinkertainen mieli. Mitä se merkitsee?’ Hän sanoi: ‘Olen Alfa ja Omega. Olen alku ja loppu. Olen kaikkea siltä väliltä. Olen tuntenut sinut ennen kuin muovasin maailman perustuksen. Olen rakastanut sinua ennen kuin muovasin sinut äitisi kohdussa. Nouse ylös! Nouse, Kamal. Tule. Sinä olet minun soturini. Sinä et ole heidän soturinsa.’ Sanoin Hänelle: ’Herrani, elän ja kuolen puolestasi.’ Hän sanoi: ’Älä kuole puolestani. Minä kuolin puolestasi, jotta saisit elää.’”

Tuona päivänä, sen sijaan että olisi riistänyt elämänsä, Kamal antoi sen Jeesukselle. Hänellä on nyt uusi tehtävä, hän kiertää haastamassa muslimeja kääntymään kristityiksi.

 “Sydämeni halu on saavuttaa veljiäni ja sisariani, muslimeja, joita on 1,5 miljardia maailmassa. He eivät ole maistaneet vapautta Jumalassa.”

Siitä on 20 vuotta, kun Kamal luopui islaminuskosta, eivätkä edes väkivalta- ja tappouhkaukset estä häntä kertomasta tarinaansa.

 “Hän on todellinen. Jos et ole kohdannut Jumalaa koskaan aikaisemmin elämässäsi, jos et ole maistanut Hänen hyvyyttään, jos uskot, ettei sinulla ole mitään menetettävää… kun istut kodissasi, olitpa muslimi tai et tai olitpa ei-kristitty tai mitä hyvänsä, kutsu Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Isää. Sano: ’Jos olet todellinen, puhu minulle. Tahdon kuulla Sinun äänesi.’”

Herra kohtaa nämä pimeyden ruhtinaan taistelijat ja kuolemanlähettiläät. Auta heidät valoon ja uuteen elämään yhteydessäsi. Siunaa heitä anteeksiantamuksella ja rauhalla, jonka olet hankkinut voittamalla Golgatalla synnin kuoleman ja perkeleen vallat. Sinä voit antaa epäjumalanpalvelijoiden keskelle suuren herätyksen ja ilmaista heille totuuden ja armon sanat, jotka vapauttavat orjuuden lapset. Kiitos Herra, mitä olet tehnyt ja mitä tulet tekemään. Aamen.

Ja heitä kutsutaan "pyhäksi kansaksi", "Herran lunastetuiksi"

Puhuin puhelimessa erään hermostuneen ihmisen kanssa. Hänellä oli monta murhetta, jotka hän halusi kertoa ja hän hyppäsi nopeasti aina seuraavaan ongelmaan, kuin suuren paineen siivittämänä ilmapallona. Yhtäkkiä hän kysyi minun tilannettani ja kerroin jotakin päivän kuluun liittyvää. Mutta hän ei meinannut saada millään asioita pysymään mielessään, vaan kysyi heti uudestaan, nimet, luvut, kaupungit, ja minä sitten toistin ne. Olin puhunut tai oikeammin kuunnellut häntä lukemattomia kertoja, mutta yhteydenpito oli aina ollut samanlaista.

Stressin seurauksena ihminen kadottaa keskittymiskykynsä, kärsivällisyytensä ja tilanteen arviointikyvyn. Sitten tulee unohtelua, asiat ja tavarat katoavat kummallisesti vääriin paikkoihin. Hiki nousee pintaan ja tulee tuskaisia ajatuksia mieleen. Käsiteltäviä asioita tuntuu olevan enemmän kuin aivot kykenevät työstämään.

Herra on onneksi meidän paineidemme yläpuolella ja voi auttaa heikkoa lastaan. Emme ole kaikki varustetut hienolla luonteella, eikä meidän edellytyksemme muutenkaan ole valioluokkaa. Joskus ajattelin, että ihminen voisi jotenkin jalostua ja tulla paremmaksi, mutta olen luopunut tästä käsityksestä aikaa päiviä jo pelkästään omien kokemusten kautta. Heikkoutemme eivät nimittäin tee Jumalan armoa turhaksi, päinvastoin, ne luovat tilauksen sen anomiseksi omaan elämään.

Ollessani pitkällä lastenleirillä Israelissa huomasin lasten tavan purkaa energiaansa tavallaan kaikenlaiseen turhuuteen. Jatkuvasti pitäisi olla jotain tekemistä, pelkkä ajattelu ei riitä, eikä kärsivällisyyttä ole juurikaan. Toisaalta kaikenlaiset pikku esineet ja tavarat antavat lisä mahdollisuuden energian kulutukseen ja kauppiaat ovat keksineet tästä markkinaraon – koko ajan tuotetaan uusia leluja. Ei ihme, että lapset sitten nukahtavatkin nopeasti ja uni on syvää ja hoitavaa laatua. Lapset ovat myös avoimen vastaanottavia ja heidän on helppo kuulla sanomaa Jeesuksesta ja uskoa Vapahtajaan. Vanhemmiten mieli kovenee ja paatuu. Maailma iskee haavansa ja kaikenlaiset älylliset ja tunne-esteet nousevat rajoittamaan Jumalan kutsua. Kuitenkin monet aikuiset ovat ainaisia lapsia ja käyttäytyvät lapsellisesti. Samat ihmiset ovat myös mukavia, yllättäviä, ennakkoluulottomia, iloisia, sanavalmiita, puheliaita ja täynnä uusia haasteita. Jos he kompastuvat ja pyllähtävät, nousevat he nopeasti ylös, pyyhkivät pölyt ja jatkavat menoaan. Lapsena on ilmeisen onnellista kooheltaa ja unohtaa pienet murheet, sillä uudet mielenkiintoiset tavoiteltavat näyttävän kutsuvan luokseen?

Syväntöjen talo Tiberiassa

Kaarlo Syväntö oli erikoinen persoona, jonka tapasin Israelissa 1992 kesällä. Myöhemmin olen tutustunut hänen lapsiinsa, joista kolme on käynyt meidän kodissamme ja yhden olen tavannut Israelissa. Oli sangen vaikuttavaa kuulla, miten monen vaikeuden ja esteen kautta hänen oli kuljettava Jumalan sanan kuljettajana luvatussa maassa. Alkuperäinen näky, jonka Herra hänelle antoi, oli jakaa ilmaiseksi maahan muuttaville juutalaisille Raamattuja. Ja sitä hän teki kuolemaansa 10.4. 1998 asti. Lopputuloksen ja sen vaikutuksen saamme tietää vasta taivaassa. K Syvännön kuolinpäivä osui Herran suunnitelmissa Pääsiäislauantaihin ja sitä pidetään Israelissa erikoisen suuressa arvostuksessa.

Omasta kutsumuksestaan hän kertoo muistelmissaan, että oli vaarassa joutua sotaan ja rintamalle. Silloin hän anoi muutosta tilanteeseen ja teki lupauksen palvella Herraa, jos hänet vapautetaan sotapalveluksesta? Tämän jälkeen hänelle tapahtui Jyväskylässä kesällä v. 1944 erikoinen ilmestys.

- Eräänä iltana olin rukouksessa Herrani edessä, kun yhtäkkiä enkeli ilmestyi huoneeseeni ja sanoi minulle: - Herra on lähettänyt minut näyttämään sinulle tulevan työkenttäsi.... Hän otti minua aivan kuin kädestä kiinni, ja me nousimme ilmojen halki jonnekin hyvin kauas. Sitten hän näytti minulle kutsumukseni maan.... autio ja karu, metsätön, puuton alue, jossa ei missään päin näkynyt järviä eikä jokia…. se oli valtava hautausmaa, ihan täynnä hautakumpuja. Enkeli vastasi: - Tämä on juutalaisten ikivanha hautausmaa. Herra on antanut sinulle tehtävän julistaa ilon evankeliumia Kristuksesta niille, jotka täällä lepäävät. Se on sinun tehtäväsi. - Mutta nämähän ovat jo armonaikansa käyttäneet, ovathan he kaikki kuolleet! Jotakin täytyy nyt olla vinossa. Tämä ei voi olla totta. Eihän Jumala kahta armonaikaa anna kenellekään?

Kaarlo Syväntö

Keskellä hautausmaata oli suuri rakennus. Se oli mielestäni kuin synagoga. Sen nähdessäni ajattelin, että ehkäpä ne elävät ihmiset, joille minun pitäisi evankeliumia julistaa, olivat siellä rakennuksen sisällä. Läksin sinne, astuin sisälle ja totesin tulleeni kamalaan paikkaan. Ikkunat olivat mustat ja likaiset, täynnä hämähäkinverkkoja ja nokea. Ei niiden lävitse näkynyt mitään. Kun silmäni vähitellen alkoivat jotakin erottaa, pelästyin huomatessani, että huone oli täynnä ruumiskirstuja. Ne olivat toinen toisensa päälle ladottuina, keskellä vain oli kapea käytävä.

Hapuilin tietä eteenpäin, olisiko siellä vielä jokin takahuone, jossa olisi eläviä ihmisiä, mutta etsin turhaan. Pimeyttä joka puolella, ja hirvittävä mädän ja kalman haju tunkeutui sieraimiini tukahduttaen halun hengittää. Vahingossa sain käsiinikin mätänevää ihmislihaa. Silloin käännyin äkisti takaisin ja horjuin ulos kuoleman talosta. Aloin nenäliinalla pyyhkiä käsiäni näihin tarttuneesta saastasta ja katsoin tiukasti enkeliä silmiin…. Silloin Herra antoi minulle ihmeellisen sanoman juutalaisille ja sain sen ihan valmiina. Tällaisen: - Huolimatta siitä, että te olette hyljänneet Messiaanne, Jeesuksen Kristuksen, ettekä ole Häntä vielä kahteen tuhanteen vuoteen ottaneet vastaan, Minä sittenkin teitä rakastan. Jumalan armo vieläkin etsii teitä. Ja jos te nyt otatte Hänet vastaan, niin teille ja koko ihmiskunnalle koittaa uusi aika. Hän kokoaa teidät jälleen isienne maahan ja Jumalan valtakunta tulee…. Avatessani silmäni oli valtava muutos tapahtunut huoneessa. Missään ei näkynyt ainoatakaan ruumisarkkua. Ikkunat olivat aivan kristallinkirkkaat, ja aamuaurinko loi niiden kautta ensimmäisiä säteitään. Ympärilläni liikkui iloisia ja onnellisia ihmisiä pukeutuneina puhtaanvalkoisiin viittoihin. He alkoivat kiittää minua siitä sanomasta, jonka olin puhunut. - Älkää minua kiittäkö, sanoin. - Tässä huoneessa on tapahtunut valtava Jumalan ihme. Kun tulin tänne ensimmäisen kerran, niin läksin kauhuissani pakoon, sillä joka puolella näin ympärilläni pelkkää kuolemaa. Kiittäkää Jumalaa, sillä Hän on tehnyt valtavan ihmeen teidän kohdallanne! Enkeli tuli vierelleni ja sanoi: - Kerro näille ihmisille, että he joutuvat vielä vähän aikaa odottamaan, kunnes tämä toteutuu… Ja sinä, valmistaudu kutsumustehtävääsi Minun omaisuuskansani keskuuteen Palestiinaan koko loppuelämäsi ajaksi. Tämä on sinun elämäntehtäväsi. Oli kuin verhot olisi vedetty eteen. Enkeli oli hävinnyt huoneesta, ja minä olin kuin unesta herätetty.

Syväntöjen hautamuistomerkki Israelissa

Ja Herra johdattaa sinua alati ja ravitsee sinun sielusi kuivissa erämaissa; hän vahvistaa sinun luusi, ja sinä olet oleva niinkuin runsaasti kasteltu puutarha, niinkuin lähde, josta vesi ei koskaan puutu. Sinun jälkeläisesi rakentavat jälleen ikivanhat rauniot, sinä kohotat perusmuurit, muinaisten polvien laskemat; ja sinun nimesi on oleva: "halkeamain umpeenmuuraaja" ja "teitten korjaaja maan asuttamiseksi." Jes.58:11-12.

Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista. Sinä päivänä pidetään Jerusalemissa suuret valittajaiset, niinkuin olivat Hadadrimmonin valittajaiset Megiddon laaksossa. Sak.12:10-11.

Kuulkaa minua, te Jaakobin heimo, te kaikki Israelin heimon tähteet, te, joita on pitänyt kantaa äidinkohdusta asti, nostaa hamasta äidinhelmasta. Teidän vanhuuteenne asti minä olen sama, hamaan harmaantumiseenne saakka minä kannan; niin minä olen tehnyt, ja vastedeskin minä nostan, minä kannan ja pelastan. Jes.46:3-4.

Muistomerkin muistolauseet

Katso, Herra on kuuluttanut maan ääriin asti: Sanokaa tytär Siionille: Katso, sinun pelastuksesi tulee. Katso, hänen palkkansa on hänen mukanansa, hänen työnsä ansio käy hänen edellänsä. Ja heitä kutsutaan "pyhäksi kansaksi", "Herran lunastetuiksi"; ja sinua kutsutaan "halutuksi", "kaupungiksi, joka ei ole hyljätty." Jes.62:11-12.

Auta meitä, Herra, näkemään enemmän kuin vain silmillämme. Auta meitä uskossa katselemaan asioita sinun sanasi valossa, muuten tukehdumme ihmismielipiteisiin ja kaikenlaiseen turhaan touhuiluun ja inhimillisiin heikkouksiin. Sinä olet laittanut meidät asumaan ja elämään näissä puitteissa ja lupauksiesi mukaan olet kanssamme kaiken aikaa, joka päivää. Kiitos ja kunnia nimellesi, Herra Jeesus. Pelasta kansasi jäännös, joka pikku hiljaa kulkeutuu takaisin omaan maahansa, kun sinä vaikutat heidän mielessään lähtemisen sinne. Anon uusia työmiehiä elopellollesi sadonkorjuuseen ja viinimäkeesi poimintaan. Anon oikeita paimenia, joilla on vastuu ja kutsumus hoitaa ostamaasi laumaa armossa ja totuudessa, etsien, kutsuen, rohkaisten, hoitaen ja rukoillen. Odotan aikaa, jolloin kansasi luo katseensa sinuun, jonka ovat lävistäneet ja Hengen vuodatuksen seurauksena itkevät sinua, niin kuin ainokaista, täydellistä ja ikuista.

"Oi Herra, lähetä kuka muu tahansa!"

Elämäni varrella olen tutustunut moniin ihmisiin, suurin osa suhteista on jäänyt moro-asteelle ja siten hyvin pinnallisiksi. En ole oppinut tuntemaan heitä syvemmin, kasvot ovat usein jääneet mieleen ja mahdollisesti asuinpaikkakunta, ammatti, joku erityinen tyhmä temppu, tai lausuttu viisaus, asenne, ilme, auto, talo? Ihmiset ovat luonnon ohella muodostaneet elämäni kehyksen, en ole koskaan oikein ollut hyvä materialisti? Hyvät uskonystävät ovat olleet elämäni suola ja rikkaus, luotettavia, kärsivällisiä ja uskollisia he ovat olleet. Parhaimmillaan se on ollut vuorovaikutusta, antamista ja saamista, rikasta elämää hengellisesti, jossa sielukin on tullut hoidetuksi. Näiden kanssa on tarkoitus elää ikuisesti taivaassa Jeesuksen luona?

Aivan oman ryhmänsä elämässäni ovat muodostaneet sellaiset ihmiset, joka ovat halunneet muokata minua henkisesti. Tähän porukkaan on kuulunut vilpittömästi hyvää tarkoittavia, hyväksikäyttäjiä, mainipulaattoreita, ryhmän etua tavoitelleet, aatteeseensa uskoneet ja vahvaluonteiset pomotyypit. Ystävyyden nimissä olen usein huomannut tehneeni myönnytyksiä, joita olen myöhemmin katunut. Varsinkin ennen uskoon tuloani olin mielelläni "hyvä veli kerhossa", jossa asiat sujuivat samanmielisyyden nimissä hyöty näkökulmasta. Ystävyys oli siis ostoslistan kärkipäässä ja rakkaus matalasti käsitettynä kauppatavaraa? Ja kun pääsi siihen maailman virtaan, ei tarvinnut tehdä mitään siinä pysyäkseen, antoi vain virran viedä - ja sehän vei vauhdilla - kohti tuhoa! Piti vain olla aina samaa mieltä, eikä tehdä itselleen tai muille liian vaikeita olemassaolon kysymyksiä. Nykyään sitä sanotaan fatalismiksi - kohtalouskoksi. Mutta sekin on valinta, nautintojen, itserakkauden ja mielistelyn valinta, jossa äänestetään aina enemmistön mukana Barabbasta, ja Jeesus tapetaan.

Tulin aikoinaan uskoon niin sanotusti pystymetsästä, silloin ei ollut suuria herätyksiä, enkä tuntenut nuoria uskovia (enkä vanhojakaan uskovia), kotini oli vasemmistolainen, emmekä käyneet kirkossa. En lukenut Raamattua, enkä hengellisiä kirjoja (enkä juuri mitään). En ajatellut uskovan uraa. Ilmeisesti suurimmat kristilliset vaikutteeni olin saanut koulussa, sillä siihen aikaan Raamatun sanomaa luettiin ja opetettiin yleisesti uskontotunneilla. Se oli mielenkiintoista, vaikkei olisi ollut kovin tunnustuksellistakaan. Olin ehkä 10-11 v. kun eräällä uskontotunnilla käytiin läpi kymmentä käskyä, Mooseksen Jumalalta saamaa lakia. Se kolahti sieluuni, olipa väkevää tekstiä ja ihan ymmärrettävää ilman selitystäkin. Mutta tuo kaikki pysyi visusti taka-alalla vielä kymmenen vuotta ja minulle historian hieno oivallus ilman suurempaa vaikutusta. Vasta kun olin kohdannut elävän Jumalan, puhuvan Jumalan, ihmisiä rakastavan Jumalan, herättävän Jumalan, Jumalan joka oli kiinnostunut minusta - ihmeellistä? - tuo kaikki alkoi avautua kuin olisi aurinko noussut valaisemaan elämääni?

Mutta muutaman uskonkuukauden jälkeen tuli eteen kamala paikka, kun Herra alkoi vedättää tulevaisuuttani omille uomilleen. Hän puhui väkevästi tulevaisuuden tehtävistä ja suunnasta. Se järkytti minua suuresti. Olin käsittänyt ennen Jumalan, joka toimi Israelissa tuhansia vuosia sitten, muttei ollut sen jälkeen ottanut yhteyttä maailmaan ja jättänyt ihmiskunnan oman onnensa nojaan? Mutta nyt hän oli aivan iholla ja tiesi kaiken, johdatti kaiken, hallitsi kaiken ja tahtoi sanoa mitä minun elämääni kuuluu ja sopii? Järkyttävää! Jouduin opettelemaan Isä meidän rukouksen kolmea ensimmäistä osaa käytännössä. Yritin sitten hienovaraisesti käydä kauppaa Jumalan kanssa esittämällä hänelle vaihtoehtosuunnitelman, jos hänen ei ehkä olisikaan vielä kirkossa kuulutettu? Mutta pian huomasin, että minun oli taivuttava - hän voitti minut. Suostuin vasten tahtoani siihen, mitä hän sanoi. Se oli kova koulu, mutta näytti samalla, mitä tulevaisuus tulisi olemaan.

Nyt 45 v. myöhemmin voin sanoa, etten olisi itse valinnut tällaista tietä. Mutta hän ollut kanssani koko matkan, hän on avannut ovet, vienyt eteenpäin, valinnut ystäväni, antanut työtä, leipää ja elämän edellytykset. Hän on piirtänyt minulle rajat ja osoittanut asuinpaikkani. Joskus olen saanut niin kouriintuntuvia sanoja ja johdatusta matkani varrella, että olen mykistynyt. Sanoitta olen istunut hänen edessään ja kuunnellut hänen viisauttaan tuntien itseni samalla tavattoman tyhmäksi ja kovin rajoittuneeksi? Olen Mooseksen tavoin nähnyt peilistä kutsumukseen sopimattoman ihmisen ja ajatellut, että minun puolestani hän olisi voinut lähettää kenet muun tahansa puolestani? Olisin ollut valmis siihen äänestykseen.

Jumalan koulussa ihminen, minä ja muut, on aina tuntenut olevansa kovin pieni. Jatkuvasti jää luokalleen, tuntien tarkkaavaisuus on heikkoa, mieli askartelee toisarvoisissa asioissa ja maailma vetää puoleensa, toiset uskovat tuntuvat edistyvän saavuttamattomiin, eikä valkolakista ole tietoakaan, puhumattakaan korkeakoululoppututkinnosta. Jatkuvasti saa ehdot lukemisessa, laulussa ja laskennossa. Käytöksen ja huolellisuuden puolesta jää luokalleen. Yksityisopetuksen tarve ilmenee armolahjoissa, lähimmäisen rakkaudessa ja evankelioimisessa. Rukouksessa on tarkkailuluokalla. Ei ole tullut stipendejä, ei mainintoja koulun matrikkelissa, ei, on vain tuntemattoman Herran sotilaan varustus ja vaatetus, taivaallinen reppu ja reissumies. Eivät eväät ole heikkoja, eikä opetus huonoa, mutta astia on onneton peltimuki. Onko Herralla siihen taivaan mannaa? Onko siis tullut luetuksi oikeat läksyt, käytyä omantunnon painit, tullut riippumattomaksi ihmismielipiteistä ja ennen kaikkea löytänyt rauhan Jumalan yhteydessä - sapatin levon?

"Mooses vastasi ja sanoi: "Katso, he eivät usko minua eivätkä kuule minua, vaan sanovat: 'Ei Herra ole sinulle ilmestynyt'." …. Niin Mooses sanoi Herralle: "Oi Herra, minä en ole puhetaitoinen mies; en ole ollut ennen enkä senkään jälkeen, kuin sinä puhuit palvelijallesi; sillä minulla on hidas puhe ja kankea kieli." Ja Herra sanoi hänelle: "Kuka on antanut ihmiselle suun, tahi kuka tekee mykän tai kuuron, näkevän tai sokean? Enkö minä, Herra? Mene siis nyt, minä olen sinun suusi apuna ja opetan sinulle, mitä sinun on puhuttava."  Mutta hän sanoi: "Oi Herra, lähetä kuka muu tahansa!" …. Niin Mooses otti vaimonsa ja poikansa ja pani heidät aasin selkään ja palasi Egyptin maahan; ja Mooses otti käteensä Jumalan sauvan. 2.Moos.4:1,10-13, 20.

Ilman suurempia fiiliksiä on hyvä opetella menemään Herran asioille, eikä siinä vaiheessa kannata viipyä pitkään peilin edessä, ettei tule U-käännöstä taivaantiellä? Ei Mooseksellakaan ollut kuin uudistettu sauva, uskon-sauva ja vanha perhe. Näillä sitä moni uskova selviää tänäänkin läpi elämän myrskyjen, karikkojen palvellen Häntä, joka on kaiken kunnioituksen ja kiitoksen arvoinen aina. Erämaa tuntui Mooseksesta 40 vuoden kokemuksella sopivimmalta elinympäristöltä - kyllä maalla on mukavaa tyyliin. Ainoa, joka oli eri mieltä, oli Jumala, hän laittoi Mooseksen menneisyyden ja erämaan opit käytäntöön, kun tämä oli juuri täyttänyt 80 v. Egyptiin piti lähteä, kun Herra käski. Tosin vain käymään ja hakemaan Herran omaisuuskansa pois sieltä matkustamaan kohti luvattua maata. Egypti on edelleen vertauskuva maailmasta, josta Jumala pelastaa sieluja, kutsuu ihmisiä uskoon ja seuraansa. Herra pelastaa ja uudestisynnyttää elävään toivoon syntisiä ja surkimuksia, vie heidät johdatuksessa erämaahan ja kiinnittää katseen kohti taivasta - tuntui miltä tuntui. Ja tässä sitä taaperretaan armon avulla.

Evankelista Frank Mangs kertoo lapsuudestaan, kun oli 6 v. ikäinen:

- Olin mennyt nukkumaan….rukoiltuani lyhyen iltarukoukseni aloin ajatella "uskonnollisesti" — ja ajatukseni lensi taivaaseen. Se oli ylhäällä, jossakin auringon ja kuun ja tähtien toisella puolen. Ja sinne oli pitkä matka. Vaikka minussa ei ollutkaan enempää uskontoa kuin että rukoilin vain iltarukoukseni, luulin kuitenkin pääseväni taivaaseen tulisesta luonteestani huolimatta. Äitihän oli hyvä ystävä Jumalan kanssa, ja hänhän puhui Hänelle jok'ikinen päivä. Senhän täytyi vaikuttaa, kun vielä itsekin iltaisin tein oman osuuteni. Mutta taivas ei minua houkutellut, ei ollenkaan. Siellä ei ollut mitään minua houkuttelevaa. Enhän minä voisi iankaikkisesta iankaikkiseen seisoa ja tuijottaa helmiportteja ja kultakatuja. Toista oli hiihtomäki, joka oli siinä, missä tuvalta lähtevä tie yhtyi maantiehen. Melkein kaikkein pahinta oli ajatella taivaassa olevaa hirvittävän suurta ihmisjoukkoa. Onneksi kotonani ei ollut taulua, joka kuvaa "Suurta valkoista joukkoa". Jos se olisi ollut, olisin joutunut suorastaan pakokauhun valtaan. Entä sitten laulu! Laulu, joka kaikuu yötä päivää iankaikkisuuksien iankaikkisuuksissa eikä lopu koskaan. Millaiselta harppu näytti, en tiennyt. Olin nähnyt vain kitaran. Silloin näin silmissäni vanhan, vanhan "tädin", joka lauloi vähemmän miellyttävällä äänellä ja soitti kohtalaisesti viritettyä kitaraa. Näin lukemattoman joukon olentoja, jotka seisoivat ja lauloivat. Kaikki olivat valkopukuisia, minäkin, mutta en voinut käsittää, kuinka minä ajan mittaan voisin pitää vaatteeni puhtaina. Silloin minut valtasi pakokauhu. Vedin vällyt pääni yli ja ristin käteni niin että rystyseni varmasti tulivat valkoisiksi. Rukous, jonka rukoilin, oli äärettömän monta kertaa hartaampi kuin kaikki siihen asti rukoilemani rukoukset: - Rakas hyvä Jumala! Kun olen ollut viisisataa vuotta taivaassa ja olen kuolemaan saakka väsynyt kaikkeen siihen lauluun ja soittoon, niin etten jaksa enää, niin anna minun kuolla silloin. Hyvä Jumala, anna minun kuolla oikeasti, niin ettei minua ole enää olemassa!

75 v. myöhemmin Mangs kirjoitti samasta aiheesta: - Ei minulla ole mitään kuvaa taivaasta. Minulla on vain persoona: Jeesus. "Ja missä Jeesus on, siellä on taivas."….  iankaikkisuus on kutistunut yhteen ainoaan sanaan: NYT. "Hän on yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa." Ef. 2:6.

Herra, en kehtaa puhua uhrautumisesta kohdallani, sillä mielestäni tämä kaikki elämässäni on ollut vain suostumista tahtoosi; ja sinä olet antanut siihen voiman ja viisauden, tien ja tulevaisuuden. Kiitos erämaasta, Egyptistäkin, jossa on tullut vierailtua pienissä tehtävissä. Kiitos valosta, jolla olet näyttänyt tietä pitkin matkaa. Kiitos, että olet kärsivällisesti kuunnellut rukouksiani ja ohjannut tasaista tietä. Kiitos myös niistä hetkistä, jolloin olen Mooseksen tavoin torjunut sinun antamiasi hyviä ajatuksia ja vähitellen päässyt ymmärtäen taipumaan tahtoosi. Ehkä voin varovaisesti sanoa, että minäkin voisin lähteä, jos on tarvis - mutta jos löydät jonkun innokkaamman, niin ota ihmeessä hänet! Huomaan olevani jossain mielessä vielä kovin keskentekoinen uskovainen, niinkuin rovasti Tuomenoksan virressä luki: Näin syntisenä, Herra, mun täytyy vaeltaa. Sun kanssas' tiellä taivaan perille kulkea. En paremmaks' voi tulla, en pyhäks' ollenkaan. Ja kuitenkin oi Herra sun käsiis' jäädä saan. Aamen.