Fausti vinossa luopio-tiellä?

Taiteilijat ovat tavanneet ennen vanhaan käyttää baskeria eli faustia päähineenään ja minullakin oli sellainen lapsena - pitäisiköhän taas hankkia? Muistan aikoinaan kun meidän seurakunatamme kanttori, muusikko ja taidemaalari, Kauko, ajoi läpi kylän keskustan kirkkoa kohti polkupyörällään fausti vinossa.

Saksalainen kirjailija, tiedemies ja poliitikko Goethe kirjoitti aikoinaan näytelmän nimeltä Faust.  Näytelmä pohjautuu vanhaan tarinaan (1587 esikuvana on ollut todellinen henkilö, Johann Georg Faust 1480-1540, joka oli saksalainen okkultisti, alkemisti ja astrologi, joka harjoitti noituutta.)  Tohtori Faustuksen sanotaan myyneen sielunsa paholaiselle ja sai vastineeksi rajattoman tiedon sekä yliluonnollisia kykyjä maallisen elämänsä ajaksi, mutta hän alkoi myöhemmin katua kauppaansa.

Goethe työskenteli Faustin parissa vuosikymmeniä ja on itse sanonut, että teksti on yhteenveto hänen omasta elämästään. Se on syvällisen vakava, jumalanpelkoa todistava näytelmä, jonka tärisyttävissä kuvissa hän kertoo synnin kurjuudesta ja jumalan ylistyksestä. Tarinassa Faust istuu pääsiäisyönä kirjojensa keskellä työtuvassaan, illasta aamuun saakka hän on katkeroituneena ja syvissä mietteissään. Hän on joutunut sangen pitkälle: hän ei pelkää enää mitään, hän ei usko enää mitään. Hän voi sanoa: - minua eivät vaivaa enää mitkään epäröimiset tai epäilyt, en pelkää helvettiä enkä paholaista... mutta sen tähden on minulta ryöstetty myöskin kaikki ilo….

Silloin  tässä hädässään hän koettaa tunkeutua luonnon salaisuuksiin kylmällä sydämellään ja tähyävillä, ilottoman viisailla silmillään toivoo hän keksivänsä luomisen lait. Hän antautuu taikuuteen oppiakseni tuntemaan, mitä maailman sisimmässä on. Mutta pitkälle ei hänen henkensä voi tunkeutua, taivaan voimaa ei hän voi pakottaa ilmaisemaan salaisuuksiaan, ja maan olemusta, joka hänestä näyttää epäselvältä, ei hän voi ymmärtää. Silloin hän tulee aivan toivottomaksi, hän sortuu maahan huomatessaan, miten ahtaat ovat rajat ihmishengen ympärillä. Hän ei voi tietää; uskoa hän ei tahdo. Siis hän voi ja tahtoo hän vielä yhtä, kuolla.

Tämä tapahtuu pääsiäisyönä. Ikkunan läpi tunkeutuvat silloin sisään pääsiäisaamun ensimmäiset säteet. Hän ei sitä huomaa, sillä hän on syvälle vaipunut surullisiin mietteisiinsä. Hän tarttuu lasiin, jossa on myrkkyjuoma, kaataa myrkyn pikariin ja kohottaa sen huulilleen . . . silloin kuuluu ulkoa vienoa valituslaulua, naiset laulavat, he seisovat Vapahtajan haudalla:

- Yrttejä me toimme häntä hoitaaksemme. Me hänen uskollisensa olemme hänet tänne laskeneet. liinavaatteita ja siteitä olemme huolellisesti hänen ympärilleen kietoneet, ah, mutta me emme löydä Kristusta enää täällä. Samassa kaikuu enkelien riemuisa vastaus: - Kristus on noussut ylös! Autuas on hän nyt! Tuo vaikea, surullinen, voimia koetteleva taistelu on loppuun kestetty!

Mietiskelijän, tuon kaikkitietävän Faustin kädestä on pikari vaipunut, ja hänen silmiinsä on ilmestynyt kyyneleitä. Turvallinen lapsuusaika, vanha hurskas usko, vieno surumielisyys valtaa hänet.   Vapisevalla äänellä hän rukoilee: - Oi soikaa vielä, te suloiset taivaan laulut! kyynel vuotaa; maa on saanut minut jälleen.

Faustin elämä on monessa mielessä hyvin puhutteleva, siinä on ihminen hyvän ja pahan taistelukenttänä, niin kuin aina. Kaikki ihmiset eivät vain tiedosta sitä ja siksi päätyvät lopuksi pahan puolelle. Alkuperäiskirjassa Faust jää perkeleen omaisuudeksi, mutta Goethen näytelmässä enkelit vievät hänet taivaaseen. Goethe itse kuoli vuonna 1832 82-vuoden iässä. Emme tiedä hänen lopullista kohtaloaan, mutta hänen viimeisten sanojensa kerrotaan olleen mehr licht! (lisää valoa!).

Synti on kaikkien ihmisten suurin ongelma aina ja joka paikassa, mutta sen vakavuuden voi ymmärtää vain Jumalan sanan ja Hengen valossa. Siksi normaali ihminen on tässä asiassa täysin pimeydessä ja perisynnin alainen, vain ajoittain, Raamatun sanan, uskovien ihmisten ja erilaisten elämän kolhujen kautta hänen omatuntonsa herkistyy ja hän miettii parannusta, joka ei yleensä johda mihinkään. Langenneessa tilassa ollessaan ihminen viihtyy synnissä ja nauttii koko rahalla kaiken pahuuden vallan tarjoukset ja tilaa lisää kunnes tulee valomerkki.

Itsenäinen ihminen virittelee koko ajan uusia hullutuksiaan ja uskaltaa tehdä lähes mitä vaan. Aikanaan hän on riittävän röyhkeä noustakseen myös Jumalaa vastaan, hänestä on tullut pilkkaaja ja kieltäjä, paatunut luopio, ”vapaa”-ajattelija. Näitä riittää Suomessakin, myös joka seurakuntaan runsaasti. Heikompi ihminen tarvitsee jatkuvaa tukea ympäriltään synnin tekemiseen. ”Älkää eksykö. Huono seura hyvät tavat turmelee. Raitistukaa oikealla tavalla, älkääkä syntiä tehkö; sillä niitä on, joilla ei ole mitään tietoa Jumalasta. Teidän häpeäksenne minä tämän sanon.” 1.Kor.15:33-34. Tämä huono seura tarkoittaa kaikenlaista Jumalan vastaisuutta, joka vieroittaa ihmisen Raamatusta, Kristuksesta, totuudesta ja armosta. Kaikkein surullisimpia tapauksia kirkon historiassa ovat ne, jotka yrittävät olla uskovia tai jonkinlaisia kristittyjä ja tekevät samalla syntiä tieten tahtoen. Heillä on kova työ luoda sellainen käsitys ympäristöönsä, että hyvin tässä käy, vaikka kakat ovat housussa, niin että muutkin sen haistavat ja vene jossa istutaan, vuotaa ja on uppoamaisillaan. Edessä on vielä lopullinen niitti: ”Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.” Hebr.10:26-27. Tämä on ns. Pyhän Hengen pilkka. Näitä epätoivon sankareita on keskuudessamme paljon.

Luin juuri netistä luettelon, jossa oli lueteltu muusikkoja ja viihdetaiteilijoita, joiden elämä oli päättynyt nuorena viinaan, huumeisiin, tai näiden aiheuttamiin sairauksiin, ja itsemurhaan. Heitä oli valtava määrä. Se oli surullinen tilasto, jonka ääressä ajattelin sitä, että kerran heidätkin oli kastettu kolmiyhteisen Jumalan nimiin, kerran hekin olivat käyneet rippikoulun, kerran tunnustaneet Jeesuksen Herraksi ja luvanneet seurata häntä uskossa ja elämässä. Mutta jossain elämän kurvissa oli mopo lähtenyt käsistä, ja oli tullut huono seura, huonot tavat, synti oli ottanut kuoleman otteen kaverista, maailma oli vienyt ja piru lyönyt löylyä kiukaalle lisää. Kaikki oli menetetty, he eivät päässeet irti kierteestään. Ehkä joku onneton oli tehnyt vielä pirun kanssa oikein kaupat menestyksensä eteen ja saanut sen palkan. ”Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet…. Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen…. Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan…. ovat kuoleman ansainneet….” Room.1:22-32.

Monenlaiset sätkynuket hyppivät täällä, kun joku vaan nykäisee narusta ja kansalla on hauskaa, sillä eivät he näe, että sillä vetäjällä on sarvet päässä. On puhuttu kauan ja paljon suuresta herätyksestä, joka tulee Suomeen. Minulle riittäisi pienikin herätys, jonka merkkinä ovat parannuksen tehneet ihmiset, pahalta tieltään kääntyneet, katumuksessa Kristukseen turvautuneet ihmiset, jotka ovat löytäneet autostaan perutusvaihteen – vihdoin - herätys, jossa luopiot palaavat Herran Jeesuksen luo, jossa tuhlaajalapset löytävät Taivaallisen Isän rakkauden ja tien hänen kotiinsa, herätys, jossa tunnustetaan synnit ja tullaan Vapahtajan luo, verilähteelle puhdistettavaksi ja uudistettavaksi.

Herätystä ei ole vielä se, että kansa matkustaa 100 kilometriä parantumiskokoukseen ja karismaattiseen viihdeiltaan, ei myöskään se, että entiset uskovaiset kokoontuvat juomaan kupin kahvia entisten tuttujen kanssa ja muistelemaan menneitä, kertomaan kuulumisia. Herätystä ei ole myöskään se, että tapahtuu ihme tai että sellaisia etsitään, tai että joku kaatuu kirkkoillassa. Mutta herätystä on se, että joku nostetaan ylös synninkuraisesta liejusta, nostetaan Kristus-kalliolle ja hänelle annetaan uusi virsi laulettavaksi – varsinkin jos hänellä ei ole lauluääntä.

Jeesus, on niin paljon eksyneitä, kaukana sinusta, seurakunnastasi, sanastasi, uskosta, toivosta ja rakkaudesta, jotka nyt tarvitsevat ojennetun kätesi, kosketuksesi, vaikutuksesi, sydämet muuttavan voimasi. Sinä, Herra, olet kulkenut kurjan kuoleman ja syntisen tien pelastaaksesi meidät syntiset ikuisesta helvetistä. Ole hyvä ja tee tänään selväksi tahtosi täällä meidän keskuudessamme. Ota meidät ressukat luoksesi, avuttomat turviisi, likaiset lähteellesi, petetyt totuuteesi, pimeydessä hortoilevat ihanaan valtakuntaasi, sielunsa saatanalle myyneet osta takaisin itsellesi. Kiitos sinulle suuri Vapahtaja, että sinun ikuinen valtasi ei ole vähentynyt, vaan sinä hallitset ja johdat uskovia suureen kirkkauden aamunkoittoon, jossa veisaamme sinulle ylistystä ikuisesti kaikkien pelastettujen kanssa.

Kauppamatkustajia ja kyydistä pudonneita kohti ”hyvää kuolemaa”.

Mainoksilla hyppyytettään nykyään kansaa kuin jossakin piirileikissä tai latotansseissa. Ihmisille luodaan sellainen kuva, että elintaso, ostaminen, myyminen ja kaikenlainen tavaran hamstraaminen olisi meille elintärkeää. Rikkaat kauppiaat ja rahantekijät, kaupparatsut, ja bisnesmiehet pyörittävät karusellia ja pistävät sinne ihmisiä pyörimään huvikseen. Heidän iltarukouksensa on kuin lottopallojen pyörittelyä, kaikki mikä silmää kiinnostaa, maistuu hyvälle ja on saavutettavissa tällä kunnolla, pitää hankkia. Siksi luemme: Ainutlaatuinen mahdollisuus… loppuunmyynti… vain sinulle… erikoistarjous vain nyt… sinua onnisti… olet ainoa… et tule pettymään… älä missaa tilaisuutta… osta heti… tule nyt… ja se on sinun. Ja sanoma menee perille, muutamat ihmiset yöpyvät suosikkitavaratalonsa portailla päästäkseen heti aamulla ostamaan halpaa tavaraa. Tulee mieleen Raamatun Lasarus, Luuk.16……. ”Mutta eräs köyhä, nimeltä Lasarus, makasi hänen ovensa edessä täynnä paiseita ja halusi ravita itseään niillä muruilla, jotka putosivat rikkaan pöydältä. Ja koiratkin tulivat ja nuolivat hänen paiseitansa.” Osamaksu on tehnyt monista rikkaanoloisia, kun ei ole mitään plakkarissa ja voi kuitenkin esiintyä varakkaan maineessa. Moni luulee pääsevänsä myös osamaksulla taivaaseen, lyhentämällä syntivelkaansa pikkuisen kerrallaan hyviä tekoja tehden ja välttämällä suuria syntejä. Joku voisi sanoa amerikkalaisittain: ”Kuolkaa nyt ja maksakaa myöhemmin.” tai ”Miksi kannattaa elää, kun me hautaamme näin halvalla!” Tunnen erään miehen, jolla oli aikoinaan ruumisarkkuliike. Rohkeana uskon-veljenä hän laittoi paikallislehteen ilmoituksen: Arkuista nyt 15 % alennus. Tietääkseni se ei lisännyt ostoinnostusta, eikä kukaan päättänyt sen tähden kuolla?

Eräänä päivänä minulle soitettiin ja soittaja esitti heti kättelyssä, ettei ole myymässä mitään. Ehkä hän kuuli jo äänestä, että soitto loppuu lyhyeen tuon miehen kanssa, jos yrittää kaupata jotain turhaa? Sitten hän kertoi olevansa arvokkaalla kulta-asialla ja ostavansa kultaa, kaikenlaista sellaista, kultaesineitä, sormuksia, ketjuja, rannerenkaita, ym. Mutta kultani olivat jokseenkin vähissä, harkotkin olivat sillä kertaa loppuneet, enkä käytä korvarenkaita, nenärenkaita, kielilävistyksiä, solmioneuloja tai rannerenkaita ja se ainoakin kultani oli juuri silloin Kangasalan kunnan palveluksessa työvuorossa – eikä myynnissä. Minulla kun ei siis ollut sellaista, niin sekin juttu loppui lyhyeen. Ajattelin puhelun jälkeen, että kuka hullu ostaa kultaa ja mihin hän sitä tarvitsee? Ruumisarkkuunkin se on aivan turha painolasti vainajalle? Lieneekö siis monilla ihmisillä kotonaan kultavarantoja, koska jotkut niitä etsiskelevät?

Saan usein postia, jossa kerrotaan, miten onnellinen olen, kun arpa on suosinut juuri minua ja pääsen seuraavalle kierrokselle odottamaan suurempaa voittoa. Jostain he ovat ponganneet nimeni ja esiintyvät kuin olisimme hyviä ystäviä ja vanhoja tuttuja. Tämä sama hullutus on iskenyt mm. kaupan kassoihin, nuoret neidit moikkailevat vanhoja ihmisiä (kuten minua) kuin he olisivat tuttuja ennestään. Mikä ihmeen moi minä olen jollekin tytön hupakolle, joka näkee minut ensimmäisen kerran elämässään ja jonka ainoa arvo näyttää olevan lävistys huulessa, tatuointi kädessä, sekavärjätyt hiukset sojottamassa kuin heinäkasa, ja jonka elämänkokemus ei ulotu lähikorttelia kauemmas ja jonka elämänkeskus on kännykässä?

Hyviä uutisia tulee harvoin ja sydänsyrjällään joudun joskus odottelemaan sairaiden ja kärsivien ystävieni tulevaisuuden näkymiä. Ainoa hyvä asia onkin evankeliumi, se kun on aina sama ja pelastaa kurjan syntisen Jumalan valtakuntaan. Joskus ajattelenkin, että kuolemanalainen tila on hyväksi ihmiselle, koska hän silloin joutuu ajattelemaan elämän arvojaan uudestaan, kääntymään viheliäisyydestään ja kurkottamaan Kristuksen puoleen. Tuossa hiljattain meillä kävi yksi isoäiti, joka kertoi hänen lapsenlapsensa, 3 v, sairastavan aivokasvainta ja se oli tietysti sekoittanut koko nuoren perheen elämän. Seurakunta rukoili tietysti tämän lapsen puolesta. Mutta viime joulukuussa sitten tämän pikkuisen äiti oli tullut uskoon pienokaisen sairasvuoteen äärellä. Hän oli antanut elämänsä Jeesukselle ja pelastunut. Lapsi ei tietääkseni ole parantunut ja isäkään ei vielä ollut kääntynyt. Olisiko tämä herätys ollut mahdollistakaan ilman tätä kurjuutta, olisiko pelastus tullut tähän kotiin Kristuksessa, jos ei olisi pimeys ensin laskeutunut vallitsevaksi, jos ei kuolema olisi kolkuttanut ovelle?

Joskus saattaa uskovilla tulla semmoinen tunne, että kristillisen toiminnan ja seurakuntatyön ainoa päämäärä on vain rahankeruu tai omaisuuden kasvattaminen? Joskus ihmiset kyllästyvät ainaiseen rahankeruuseen, eikä syyttä, sillä Kristus pakkaa jäämään taka-alalle ja evankeliumi häviää kokonaan organisaatioihin. Eräänä päivänä ystäväni kertoi minulle, kuinka heidät oli torpattu pois toiminnasta liiallisen uskovaisuuden tähden, koska kirkko ei halunnut  olla tämmöisten hihhuleiden kanssa tekemisissä. Joten rahaa ei kannata heittää kaivoon, vaan antaa rukoillen Herran tahtoa. Kymmenyksistä vaahdotaan ja kirkollisveroa kannetaan sujuvasti, mutta kummastakaan ei ole Uudessa testamentissa mitään velvoitetta. Sama koskee paastoa, meillä ei ole Uudessa Testamentissa mitään paastomääräystä, kuitenkin meillä on pitkä perinne paastonajasta kirkossa. Tosin ihmiset kuittaavat sen olankohautuksella ja herkkuihin tottuneet eivät välitä tuosta ajasta muuten kuin jättämällä hallelujan pois kirkonmenoissa kiitosvirren yhteydessä. Paasto mielletäänkin enemmän painonvartioinniksi ja terveelliseksi elämäntavaksi kuin Jumalan tahdon etsimisen välikappaleeksi. Mutta ei Jumalan valtakunta kaadu näiden puutteeseen, mutta uskon ja rakkauden puutteeseen kylläkin, sillä ne ovat Jeesuksen omaisuutta, eikä niitä jaella kuin ässäarpoja kioskista. Jos et nöyrry Herra edessä, et saa mitään, jäät pimeyteen, kuolemaan, turhuuden markkinoiden kaupparatsuksi.

Aikansa Jumala katselee kaikenlaista koheellusta ja kuuntelee suunsoittoamme, sitten tulee tuomio ja se alkaa aina Jumalan huoneesta, seurakunnasta. Suruton maailma saa vielä hetkisen ähistä onnessaan, se menee sitten holahtaen helvettiin. ”Ja minä olen antanut hänelle aikaa parannuksen tekoon, mutta hän ei tahdo parannusta tehdä eikä luopua haureudestaan. Katso, minä syöksen hänet tautivuoteeseen, ja ne, jotka hänen kanssaan tekevät huorin, minä syöksen suureen ahdistukseen, jos eivät tee parannusta ja luovu hänen teoistansa; ja hänen lapsensa minä tappamalla tapan, ja kaikki seurakunnat saavat tuntea, että minä olen se, joka tutkin munaskuut ja sydämet; ja minä annan teille kullekin tekojenne mukaan.” Ilm.2:21-23. On aivan väärin ajatella, että Jumala olisi tietämätön kaikista ihmisten sähläilyistä. Hän vain toimii omaehtoisesti ja aikataulunsa mukaan, mutta jokainen joutuu luokalle touhuistaan ja siinä on totinen paikka kovanaamoilla. Muutamat pääsevät helpommalla täällä ajassa, kun kuuntelevat Herran sanaa ja seuraavat sitä. Jumala on armollinen meille ansiottamme, mutta huomioi asenteemme hänen edessään. Joka ehdoin tahdoin tekee sanan vastaisesti tai sen peräti turhentaa, tulee kasaamaan päälleen suuren taakan. ”Mutta teille muille Tyatirassa oleville, kaikille, joilla ei ole tätä oppia, teille, jotka ette ole tulleet tuntemaan, niinkuin ne sanovat, saatanan syvyyksiä, minä sanon: en minä pane teidän päällenne muuta kuormaa; pitäkää vain, mitä teillä on, siihen asti kuin minä tulen. Ja joka voittaa ja loppuun asti ottaa minun teoistani vaarin…..” 24-25. Saatanan syvyydet tunkeutuvat syvälle kirkkoon ja sen henkilöiden sydämiin, vapaaehtoisesti he toivottavat valkeudenenkelin sielunsa ohjaajaksi, mutta katuvat kerran itkien ja huutaen tätä valhetta. On yksi, joka kestää aina, Jumalan sana, se seisoo silloin, kun kirkosta ei ole jäljellä kuin savuava hiillos ja ne jotka Jeesukseen turvautuvat seisovat pystyssä sinä päivänä. Älkäämme siis eksykö, vain Kristuksen teot kestävät.

Tämän vuoden kirkon yhteisvastuun teemaksi on otettu : Lahjoita hyvä kuolema. Tuo sana on käännös sanasta eutanasia (kreikkaa, eu-thanatos, hyvä kuolema) eli armokuolema tai armomurha on tarkoituksellinen suoritettu toisen ihmisen surmaaminen tai kuoleman salliminen, jonka tarkoituksena on kyseisen henkilön sietämättömän kärsimyksen lopettaminen. Hyvää kuolemaa ei ole olemassakaan, kuolema on vihollinen, jonka vain Kristus voittaa ja hänkin joutui suureen taisteluun kuoleman edessä. ”Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema” 1.Kor.15:25.  ”Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden.” Hebr.5:7. Tämä teema on siis piilomainontaa, jolla viestitetään tietämättömille, että meillä on valta tehdä niin kuin tykätään.

Toinen YV-piiloviesti on otettu sairaan lapsen ja äidin kuvaan. Se on pyritty tekemään Roomassa Pietarinkirkossa sijaitsevan Michelangelon Pieta-veistos mallin mukaan. Olen itse käynyt siellä paikan päällä. Siinä on kuollut Kristus ja Maria-äiti, joka kantaa kuolleen poikansa ruumista. Tämä sama malli on siirtynyt sitten koko  katollisen kirkon opetukseen Marian ainutlaatuisuudesta, Kristus ei ole mitään, hänellä ei ole elämää, valtaa, voimaa, asemaa – hän on kuollut. Mutta Raamattu osoittaa, että asia on juuri päinvastoin, hänen näennäinen tappionsa onkin maailman historian suurin voitto. ”Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on perkeleen, ja vapauttaisi kaikki ne, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat olleet orjuuden alaisia.” Hebr.2:14-15. ”Hyvä kuolema” huumattuna tai hetkessä ilman Kristusta vie ikuiseen helvettiin.

Sinä Jeesus olet kerran sanonut: ”Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit….” ja monet ovat sitten tulleet luoksesi tätä kauppaa tekemään ja lähteneet jatkamaan matkaansa iloiten. Anna siis meille taas taivas-kultaa, joka tekee meidät rikkaiksi ja tyytyväisiksi, että meidän aarteemme olisi taivaissa luonasi. Tee tämä maailma köyhäksi omissa silmissään ja sinun edessäsi, että sinun kauppasi kävisi ja syntiset tunkeutuisivat luoksesi kaikkialta. Sinun avattu sylisi odottaa luopioita ja me rukoilemme, että kaikki eksyneet voisivat taas löytää sinut. Etsi Herra ne, jotka kaukana ovat ja joita susi kuljettaa hampaissaan teurastettavaksi. Repäise saalis saatanalta ja ota kadonneet ja hengellisesti kuolleet lampaat taas yhteyteesi. Valaise pimeytemme taivaan valolla ja sydämet palamaan sinun uskoasi ja rakkauttasi. Sillä meillä ei ole mitään, jos meillä ei ole sinua, Jeesus!

Ulos kaapista – sisään ovesta

Maailmalla on nykyään uutinen, kun joku tulee ulos kaapista, joka ei kuitenkaan tarkoita ihan sitä tosissaan. Se on kuvainnollista puhetta, jolla tarkoitetaan, että joku omaa käyttäytymistään  peitellyt haluaa tunnustautua julkihomoksi. Tämä tietysti synnyttää kansassa aina kohahduksen ja TV-uutiset antavat monta minuuttia mainosaikaa uudelle ilmiölle, sillä se on suosittua. Tosin on kyllä vastakkaisiakin mielenilmaisuja. Mutta uskovat odottelevat sitä, kun Herra puuttuu asiaan ja ilmoittaa julkisesti, mitä hän tästä kaikesta ajattelee. Vaikka se on jo aikoja sitten kirjoitettu Raamattuun.

Ulos kaapista tuleminen on alkuvaihe rehellisyydelle ja itsensätuntemiselle, joka tulisi olla jokaisen synnin kohdalla; ja sitä pitäisi tietysti seurata meno sisään ovesta, Jeesus-ovesta, että ihminen voisi pelastua ja tulla tuntemaan totuuden. Sillä Kristus on tullut kaikkia syntisiä pelastamaan ja kolkuttelee ovella, että syntinen avaisi. Siitä alkaa elämä, kun saa syntinsä anteeksi – ei muuten. Ne jotka tulevat ulos kaapista kehumaan kuinka välkkyjä ovat, paljastavat vain tyhmyyteensä ja tietämättömyytensä, syntiturmeluksensa kaikkien ihailtavaksi. Piru nauraa taustalla, kun kurjat kehuvat, kuka on kaikkein likaisin ja rohkeimmin kykenee itseänsä paljastamaan.

Rehellinen armahdettu syntinen on harvinainen, sillä hän ei yritä puolustella itseään, vaan turvautuu Herraan. Mitä silloin hyödyttävät kirkkoon kuuluminen, herätysliike, kaste, ehtoollinen, Raamattu, vihkiminen, jos ihminen elää niiden vastaisesti. Moni vain tekee nämä samat kierrokset uudelleen ja sitten vielä puolustelee ja leuhkii. Hyi! ”Sillä jos he meidän Herramme ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta ovat päässeetkin maailman saastutuksia pakoon, mutta niihin taas kietoutuvat ja tulevat voitetuiksi, niin on viimeinen tullut heille ensimmäistä pahemmaksi. Parempi olisi heille ollut, etteivät olisi tulleet tuntemaan vanhurskauden tietä, kuin että sen tunnettuaan kääntyvät pois heille annetusta pyhästä käskystä. Heille on tapahtunut, mitä tosi sananlasku sanoo: "Koira palaa oksennukselleen", ja: "Pesty sika rypee rapakossa." 2.Piet.2:20-22.

Tapasin hiljattain seurakunnan työssä olevan laestadiolaisen, jonka kanssa vaihdoimme hieman ajatuksia pelastuksesta ja Jumalan valtakunnasta. Heidänkin olisi syytä tulla ulos kaapistaan ja olla rohkeasti syntisiä Vapahtajan edessä – ei heidän saarnaajiensa edessä. Tämä Rauhanyhdistyksen opetushan rakentuu siihen ajatukseen, että synninpäästö on yhtä kuin Kristus ja kenet he siis kelpuuttavat sen piiriin, ne ovat pelastuneita ja Jumalanvaltakunnan jäseniä. Kaikki ennen ja jälkeen ovat auttamattomasti hukassa. Minäkin olen osaton tästä, kun en ole heikäläisiä? Tosin eipä kukaan ole koskaan edes tarjonnutkaan minulle sitä mahdollisuutta. Mutta iloisten siitä, että pelastun yksin Kristuksen kautta, ilman Rauhanyhdistystä. Samaa toivotin myös keskustelutoverilleni ja kehotin rohkeasti käymään vähän katsomassa muuallakin – se avartaa.

Lahkolaisuus on aika ahdas hengeltään, se kuristaa kuoliaaksi, kenet on saanut otteeseensa. Mutta vain yksi nimi voi pelastaa Laestadiolaisuudestakin, Jeesus nimi, Herra on voimallinen antamaan Jumalanlapseuden, armon ja ikuisenelämän ilman heikäläisiä. Laestadius itse on ollut uskonmies ja edelleen ihan varteenotettava lukuelämys. Kysynkin, miten on hyvä alku osattu sotkea näin perusteellisesti? Mutta useinhan on niin, että on herätys ja vähän ajan kuluttua herätysliike ja viimeksi vain liike. Aikanaan Herra siivoaa seurakuntansa, joten meidän tarvitse sitä murehtia. ”Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta, ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys. Silloin vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa niin kuin aurinko. Jolla on korvat, se kuulkoon.” Matt.13:41-43. Perusasioissa tapahtuu sekoilemista, joka eristää ihmiset Kristuksesta, rikotaan avoimesti Jumalan lakia, eletään kuin porsaat pellossa ja puhutaan niin, että huulet pursuavat makeita sanoja vaahdotettuna, kunnes….. Mutta on toki toisenlaisiakin ja tähän kannattaa panostaa: ”Me emme missään kohden anna aihetta pahennukseen, ettei virkaamme moitittaisi” 2.Kor.6:3.

Olen ollut uskossa 40 vuotta ja koko ajan on puhuttu herätyksestä, suuresta herätyksestä, lopunajanherätyksestä. Ehkä alan jo niin tottua semmoiseen puheeseen, että se ei enää paljon herätä? Herran palveleminen on kuitenkin tärkeä joka päivä, koska siihen uskovat ovat kutsutut, vaikka ei olisikaan herätystä. Perinteisissä herätyksissä, mitä kirkkohistoria tuntee, on aina ollut merkkinä elävä synnintunto, kuolemanpelko ja helvetin näkymät; niin myös armon kirkastuminen, Jumalan rauhan löytäminen, uskovien yhteyden vahvistuminen ja lähetystyön halu. Mutta, että tällaista voi tapahtua, pitää ihmisten tulla ulos kaapista, syntisinä pitää astua esiin, eteen, alttarille, Golgatalle, Kristuksen pelastettavaksi. Golgatan ulkopuolella ei ole hengellistä herätystä, Niin on Jumala säätänyt. ”Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niin kuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niin kuin murehditaan katkerasti esikoista.” Sak.12:10. Jotka tulevat ulos kaapista eivät silloin hehkuta syntiensä kunniaa, vaan häpeää, he itkevät, sillä he käsittävät, että heidän syntinsä ovat ristiinnaulinneet (lävistäneet) Jeesuksen. ”Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa.” Ilm.18:4. Baabelista ulos lähteminen on vaikuttava kokemus, jossa ihminen ottaa etäisyyttä perkeleen tekoihin ja syntielämään. Baabel edustaa tässä kaikenlaista Jumalan vastaisuutta, luopumusta Raamatun sanasta, synnin suosimista

Jos maailman pitää olla riittävän syntistä, että herätys voisi tulla, niin nyt olisi siihen aihetta. Jos kristikunnan pitää olla pohjalukemissa anoakseen Herralta asioihin puuttumista, niin nyt on sellainen hetki. Jos ihmisten pitää tulla ulos kaapista, että herätys voi tulla, niin nyt olisi saumaa. Jos hengellinen neuvottomuus on saavuttanut riittävän avuttomuuden, että herätys voisi tulla, niin nyt olisi siihen sopiva tilanne.

Sitten pitää löytää tietysti ovi – Kristus – että voidaan pelastua. Muuten kansa hortoilee alasti ja toikkaroi sumussa löytämättä apua kurjuuteensa. Jokaisen uskovan on syytä ohjata ihmiset Jeesus-ovelle, muuten perii hukka tai syntyy vain musta-tuntuu-juttuja. Herra on luvannut ottaa katuvat vastaan ja syntiset syliinsä, kun he kääntyvät pahoilta teiltään ja tahtovat pois eksytyksestään. Taivaan ovi on elämän ovi ja siunauksen tien alkupää. Synnin hylkääminen ei ole helppoa, sillä totumme siihen varsin helposti ja lapsuudesta saakka harjoittelu takaa synti-olympialaisissa lajimenestyksen ja elämän menetyksen. Näissä kisoissa saa valtiontukea, apurahaa, stipendiä, korotettuja tarjouksia, selkääntaputuksia, silityksiä, onnenpotkuja, mutta kadottaa sen tärkeimmän – Kristuksen.

Sinä, Jeesus, tulit taivaan oveksi ja pelastuksen tieksi, ikuiseksi totuudeksi, elämän antajaksi, uudensyntymisen antajaksi meitä varten. Sinä asetit elämän tälle pikkuiselle taivaankappaleelle, että meillä olisi mukavaa luotuina, mutta me pilasimme kaiken ja menimme kaappiin, piilouduimme sinua, pakenimme sinua ja juoksimme karkuun kun yritit lähestyä kurja olemustamme. Tule siis nyt ja auta meitä, auta ulos kaapista – vaikka ravistellen, mutta älä jätä ihmisiä synteihinsä, sillä muuten kaikki hukkuvat. Ojenna kätesi, että tunnemme sinut, että voimme siihen tarttua, että saamme nousta luoksesi.

Vuorisuolaa suoraan Golgatalta

Meidän seurakunnassa oli piispantarkastus tai siis piispa yritti tarkastaa seurakunnan tilaa? Paikallislehti oli toimittanut mittavan esityksen kuvineen selostuksineen tästä. Eräällä koululla oppilaat saivat esittää kysymyksiä korkea-arvoiselle kirkonpalvelijalle. Eräs oppilas kysyi: Mutta mikä on piispan mielestä elämän tarkoitus? Hän vastasi: - Se vaihtelee eri elämänvaiheissa. Se on erilainen koululaisella ja perheenäidillä. Tärkeää on hoitaa kullakin hetkellä tehtävänsä vastuullisesti, lähimmäistä palvellen.

Lukiessani vastauksen, heräsi kysymys: eikö todellakaan muuta? Ilmeisesti suurin osa ihmisistä elää juuri tuon kaavan mukaan - vastuullisesti ja palvellen - ja elämä lipuu pois ja sitten on edessä vain viimeinen tuomio, joka ei lupaa hyvää, jos ei ole Jeesuksen tuttu. Vanha katekismus sanoi sen aikanaan: "Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen on elämämme kallein asia." Entäpä jos tuo mainittu oppilas olisikin tosissaan etsimässä totuutta kuin Pilatus aikoinaan, entäpä jos hänellä olikin etsikkoaika päällä. Murheellista seurattavaa on tämä kirkollinen eliitti. Ainoa millä voi uskovaisia lohduttaa on se, että eliittijoukot ovat hyvin raamatullisia, koska Sana sanoo: ”…. se päivä ei tule, ennenkuin luopumus (Jumalan ja hänen sanansa hylkääminen) ensin tapahtuu….”2.Tess.2:3. He edistävät luopumusta koko painollaan – ja sitä on paljon.

Ehkä on hyvä tässä vaiheessa kertoa, miksi kirjoitan mm. tätä blogia. 1.Oma seurakuntani ei julkaise juttujani. 2.Oma työnantajani ei myöskään suostunut minun blogiini. 3.Kun se on tässä muodossa, ei kukaan pääse sitä sensuroimaan. Olen sitä mieltä, että kirkko, paikallisseurakunta ja herätysliike tarvitsevat opposition pysyäkseen hereillä. Jos kaikki huutavat Kristuksen ristiinnaulitsemista kuin entiset körtit, ja koko katsomo nukkuu ruususen unta, on tärkeää lisätä suolaa – se antaa makua ja piristää. Sellaista on Jumalan sana, joka on kokonaan totuus – ja kaikki muu onkin pelkkää valhetta! Pitäisi ammentaa vuorisuolaa suoraan Golgatalta.

En tarvitse toisia uskovia? Näin sanoi eräs hurskas sielu kerran ja mietin sitä sitten myöhemmin usein. Silloin kyse oli jostakin ihan tavallisesta seuratilaisuudesta, johon uskovat normaalisti kokoontuvat. Miksi uskova tulee tällaiseen johtopäätökseen, mikä on mennyt pieleen tässä kehityksessä? Eristäytyvä uskovaisuus on hyödytöntä itsekkyyttä, jossa ihminen keskittyy vain omaan tuntemukseensa. Se on pienimuotoista luostari-aatetta, sen keskellä istuu pieni munkki tai nunna pyhityselämänsä korkeasuhdannetta. Miksi uskova eristäytyy, tai miksi aiemmin niin aktiivinen seurakuntalainen ei jaksa enää olla uskovien yhteydessä, jumalanpalveluksissa, seuroissa, raamattuopetuksissa, rukouskokouksissa, palvelutehtävissä toisten kanssa?

Ilmeisesti perussyy on kuitenkin aina sama, synneistä yleisin ja suurin – epäusko. Vaikka Jumalan sana on selvä ja yksiselitteinen, se ei enää vaikuta mitään. Ihminen on siirtynyt kuolleeseen uskoon, uskoon ilman tekoja. Uskovaisuuteen ilman Kristusta ja tämän seurakuntaa. Aivan kuin jalka päätäisi jättää ruumiin ja sanoa: että kuljenkin tästä lähin yksinäni ilman vartaloa ja päätä! Peräkamariuskovainen voi pitää itseään kovinkin hurskaana ja onnistuneena, mutta hänen hedelmätön suhteensa toisiin uskoviin vie pohjan pois koko kristillisyydeltä. Kristus ei yksinkertaisesti synnytä lapsia hankeen tai heitä heitä komeroon. Hän on satsanut koko elämänsä ja uhrinsa rakentaakseen maan päälle seurakunnan, jossa uskovat yhdistyvät hänen kauttaan toinen toisiinsa. ”Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan, ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa.” Luuk.11:23. Joka siis ei jaksa olla uskovien seurassa muuta kuin omaa ääntään kuunnellen, on jo hengellisesti kuollut. Vaietkoon siis kokonaan, kunnes tulee taas köyhäksi. Joka taas valikoi uskovia mielensä mukaan, joutuu myös pahaan syöksykierteeseen, jossa ei kohta ole ketään kelvollista, vaan kaikissa löytyy liikaa vikaa. Sitten on sellaisia uskovia, jotka ovat loukkaantuneet ja katkeroituneet, koska heitä on survottu tai sohaistu, arvosteltu tai piesty sanoilla. Samaan sarjaan kuluvat nekin, jotka eivät ole mielestänsä päässeet tarpeeksi esiintymään. Aikansa he ovat jaksaneet katsomon puolella, mutta sitten vetäytyneet kokonaan tai etsineet uuden lahkon itselleen. Lahkon nimi on ”Ennenkokematon”. Mutta eivät he jaksa sielläkään olla kauan, se kun ei ole heidän arvonsa mukaan tarpeeksi fiksu? Taas tarvittaisiin vuorisuolaa.

Raamattu yhdistää Jumalansanaan uskovat toisiinsa ja antaa aiheen yhteen tulemiseen. Irtiottoja se ei esitä, sillä uskovat tarvitsevat ehdottomasti Kristusta ja toinen toisiaan. Seurakunta on rakennettu niin kuin Jumala tahtoo, eikä siitä voi ketään heittää yli laidan tarpeettomana. ”Mutta nyt Jumala on asettanut jäsenet, itse kunkin niistä, ruumiiseen, niinkuin hän on tahtonut. Vaan jos ne kaikki olisivat yhtenä jäsenenä, missä sitten ruumis olisi? Mutta nytpä onkin monta jäsentä, ja ainoastaan yksi ruumis. Silmä ei saata sanoa kädelle: "En tarvitse sinua", eikä myöskään pää jaloille: "En tarvitse teitä." 1.Kor.12:18-21. On joskus hyvä pysähtyä miettimään oma kutsumustaan uskovana ja miten Jumala haluaa minun asettuvan tässä yhteydessä paikkaani. Yllättävää kyllä, mutta juuri teologia ja sen parissa touhuilevat ovat usein kaikkein hanakampia kampittamaan toisia ja itse vetäytymään vartiopaikaltaan, palvelustehtävistään ja sammuttamaan armolahjansa. Senkin he sanovat johtuvan vain teologiasta? Teologia tarvitsisi vuorisuolaa.

On normaalia, että uskovat tulevat kokoon kerran viikossa kuulemaan Raamatun sanaa, rukoilemaan ja viettämään ehtoollista. Se on Jumalan tahto. Vain poikkeukselliset olosuhteet tai elämäntilanne voivat olla syynä, ettei se ole mahdollista. Mutta siihen ei pidä pyrkiä, sillä Jumala varustaa omansa rakentavalla mielellä ja Pyhä Henki innostaa uskovia aktiivisesti ajattelemaan sielunpelastusta ja hengellistä rakentumista. ”Kuinka siis on, veljet? Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi.” 1.Kor.14:26. Meidän aikanamme pitäisi enemmän korostaa yhteisvastuullisuutta ja jokaisen mahdollisuutta olla Jumalan työtoverina. Jokainen kokoontuminen voi viedä uskovan lähelle Herraa. Muutamat lukevat tätä niin, että vain karismaattiset kokoukset ovat Herrasta. He menevät vain profetoiden ja ilmestysten perässä, Raamattu ei ole heille kovinkaan tärkeä, eivätkä he ajattele Kristuksen laumaa palvelupaikkana. Tarvittaisiin vuorisuolaa.

Joskus uskova sairastuu ja olosuhteet eivät kerro hyvää hänen tulevaisuudestaan. Inhimillinen arvio voi olla musertava, ja lähtö häämöttää tai ainakin suuri pimeä huone? Jumala on kuitenkin antanut suuren lupauksen sairaalle uskovalle, että hän saisi toivoa ja rakkautta osakseen pimeään elämäänsä. ”Jos joku teistä sairastaa, kutsukoon tykönsä seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään, voidellen häntä öljyllä Herran nimessä. Ja uskon rukous pelastaa sairaan, ja Herra antaa hänen nousta jälleen; ja jos hän on syntejä tehnyt, niin ne annetaan hänelle anteeksi.” Jaak.5:14-15. Olen joskus kertonut toiselle uskovalle, että tämä lupaus on tarkoitettu elämämme parhaaksi ja uskon vahvistukseksi. Siinä valinta on sairaalla, hänen tulee olla aktiivinen, hänen tulee luottaa Raamatun sanaan. Muut sitten hoitavat oman osuutensa ja koko porukka huokailee Herran edessä yhden kärsivän kanssa. Mutta monet uskovat eivät välitä tästä sanasta ja tyytyvät kohtalonomaisesti vain odottamaan tulevaisuutta. Joillekin se voisi olla myös synnintunnustuksen paikka, mutta ylpeys estää olemasta rehellinen omatuntoon asti. Onpa niitäkin, jotka sanovat tässäkin tilassa, etteivät he tarvitse toisia uskovia – sääli! Olisipa vuorisuolaa.

Kristus on ostanut itselleen seurakunnan ja hänellä on käsky sitä varten, Raamatun sana, jonka tulee aina ohjata Herran omia enemmän kuin mikään muu. ”Rakkaani, sinä toimit uskollisesti kaikessa, mitä teet veljien, vieläpä vieraittenkin hyväksi.” 3.Joh.1:5. Siinä Herra piirtää selvästi eteemme tahtonsa ja se ei muutu, vaikka sanoisimme siitä mitä. Joka siis tarttuu tähän sanaan, elää siitä. Siinä on salattua mannaa, taivaan lahjaa, leipää ikuisen elämän varastoista.  ”Ja tämä käsky meillä on häneltä, että joka rakastaa Jumalaa, se rakastakoon myös veljeänsä.1.joh.4:21. Rakkaus on parhaimmillaan sitä, että sielu pelastuu, ei sitä, että siihen kylvetään epätotuuksia tai suoranaisia valheita, tai kertomuksia, jotka vievät ihmisen harhaan. Rakkaus on joskus tavattoman suolainen ja se itkettää, se tipauttaa polvilleen, se murtaa ylpeyden, se johtaa syntisen Golgatalle ja se taivuttaa kuuntelemaan Vapahtajaa. Se vain voi kantaa meidät taivaaseen. Ihanan maukas vuorisuola.

Anna meille vuorisuolaa suoraan Golgatalta, Herra. Anna meille kirkon ja herätysliikkeen luopumuksen keskellä usko, Kristus, joka tulee sinun uhristasi, veresi voimasta ja ylösnousemisesi Hengestä. Anna meille leipää, joka elättää, kirkastaa mielen ja puhdistaa sydämen. Olisi tosi mukavaa, Jeesus, joskus kuulla hyviä uutisia kirkon eliitistä, että jos voisit sielläkin herätellä tuntuvasti kaulusköyhällistöä ja hopealusikkakerhoa, tohtoriporukkaa ja silmäätekeviä, vapaamuurareita ja poliitikkoja, uskonnollisia ja tekopyhiä, suursyntisiä ja pikkurikollisia. Sillä vain sinä, Jeesus, voit sen tehdä, vain sinä voit murtaa valheen linnakkeet ja pimeyden vallat, vain sinä voit pelastaa ihmiset helvetin kidasta. Kunnia ja ylistys sinulle nyt ja aina. Aamen.

Heikoin lenkki

Lapin ely-keskus myönsi uskomuslääketiedefirma Droppi-veripalvelulle syntejä verestä mittaavan menetelmän kehittämiseen 22 500 euroa yritystukea. Ohoh, että tällainen menee nykypäivänä kaupaksi? Tämä erikoinen ilmiö yrittää nostaa profiiliaan ja myydä palvelujaan iskemällä ihmisten heikkoon kohtaan: syntiin. Olisiko sillä merkitystä, että sen kehitysryhmä on pohjoisesta Laestadiolaisalueelta? Syntimittarin kotisivujen mukaan sanotaan: Syntisyyden vakavuus on  jaoteltu parhaimmasta huonoimpaan luokkiin: Täydellinen, Autuas, Vanhurskas, Nöyrä, Kurja, Uppiniskainen, Ylpeä, Pilkkaaja, Uskoton, Saastainen ja Jumalaton….. edelleen sanotaan: Syntisyyden järjestyksellä halutaan siis kuvata sitä millaisia meidän pitäisi olla ja millaisia meidän ei pitäisi olla. Jokainen syntisyyden luokka opettaa tavallaan niitä asioita, joita meidän pitäisi korjata elämässämme, jotta emme olisi syntisiä.

Tällainen opetus on hyvin katollista ja ihmiskeskeistä, aivan niin kuin meillä olisi käsissämme ratkaisun avaimet koko maailmaa vaivaavassa perusongelmassa. Voimme vain päättää korjauksistamme tai hoitaa oman verenkuvamme kuntoon ostamalla ko. firman tuotteita ja palveluja? Synti on aina meitä väkevämpi, eikä siihen ole lääkkeitä kaupan muuta kuin Jumalalta. Ilmeisesti tämän sarjan hörhöily sopii joillekin ja asiakkaitakin löytyy? Raamatun mukaan kuitenkin totuus on se, että kaikki ovat syntisiä (minäkin, jonka veriarvot ovat huippu-urheilijan luokkaa hg yli 170. Syntimittarin mukaan korkea hemoglobiini osoittaa puhtautta. Pyh!), eikä huonoverisyys millään tavalla osoita ihmisen olevan jotenkin Jumalan armon ulkopuolella. Päinvastoin sairaat ovat usein kaikkein lähimpänä meidän Herraamme.

Syntimittari sivuilla mainitaan muutaman kerran ohimennen ainoa synnin voittaja, anteeksiantaja ja pelastajamme, Jeesus Kristus. Miksi niin? Koska Jeesuksen korostaminen veisi pohjan pois näiden sivujen opetukselta. Keskeisenä opetuskohtana on sivuilla vedottu Jes.1:18 ”Tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi.” Syntimittari tekee sitten ihmeellisen sovellutuksen: Jos kuivaveresi on hyvässä kunnossa, niin tällöin olet punaverinen ja Jesajan kirjan mukaan et vielä todistaudu syntiseksi. Jos taas kuivaveresi on huonossa kunnossa eli olet valkoverinen, niin tällöin olet todistettavasti syntinen. Valkoveristen veren puhtaus on alle 50%. Mainitun raamatunkohdan opetus on osoittaa synnin vakavuus ja siitä vapautuminen Herran avulla, mutta ei missään tapauksessa tehdä mitään ihmisverenanlyysiä. Jumala pongaa meidän syntimme omatunnossamme ja sitä ei rauhoiteta hyvillä teoilla tai veriarvoillamme vaan yksin Kristuksen uhrilla ja verellä, Pyhän Hengen kirkastamana.

Televisiossa näytettiin joitakin vuosia sitten viihdevisailuohjelmaa Heikoin lenkki, siinä tietämättömin putosi aina armotta pois. No, tällainen karsiminen sopii ihmisen kärsimysnautintoon hyvin, sillä ohjelma keräsi runsaasti katselijoita. Kansa on aina pitänyt erikoisesti voittajista ja nauttinut häviäjistä. Historia kertoo, kuinka muinaisessa Roomassa oli kansanhuvia mennä katsomaan, kuinka ihminen tappaa toisen näytösluontoisesti, amfiteatterit, sirkus ja polttoroviot korvasivat siihen aikaan elokuvat. Vahvat tappoivat heikot ja hallitsijat orjuuttivat muut, luotiin järjestelmä, jossa muutamien osa oli jo syntyä luuseriksi, tuomituksi ja heikkoon kehykseen?

Nykypäivän hakkerit sotkevat tietoliikennettä minkä kerkiävät ja niissä hommissa ihminen on aina heikoin lenkki, koska ihmisen virheen takia tietomurrot ovat mahdollisia. Harva se päivä joku valittaa, että häntä on vedetty höplästä katteettomien lupausten tai kauppojen kautta ja rahat ovat menneet sen siliän tien. Haittaohjelmat ja virukset ovat pirullinen harrastus, joita alan starat sitten kilvan kehittelevät. Samaan sarjaan kuuluvat kaikki pommien rakentajat ja muut ansojen virittäjät, sillä pimeydellä ei ole pohjaa lainkaan.

Tiimityöskentelyn idea on se, että vahvat ja osaavat tukevat heikompia ja hitaampia ja porukalla mennään eteenpäin. Silloin ei sooloilu ole muotia vaan yhteistyö. Koti on hyvä kenttä oppia tiimissä elämistä – ehkä siksi meillä onkin niin paljon sinkkuja tänä päivänä, sillä kaikki eivät halua tiimiä? Mutta Jumala opettaa meitä juuri perheen kautta valtavasti hengellisiä totuuksia, kuten uskollisuus, nöyryys, toisen huomioiminen, uhrautuvaisuus, omastaan luopuminen, aikansa antaminen toiselle, rakkaus, toivo, pitkämielisyys, jatkuvuus, ilo, jne. Silloin kuka tahansa voi olla porukan heikoin, mutta pärjää muitten kanssa hyvin, kun muut huomioivat hänet myönteisesti. ”Heikkouskoista hoivatkaa, rupeamatta väittelemään mielipiteistä.” Room.14:1. Seurakunta pitäisi aina olla kaikenlaisten ihmisten paikka, johon vedetään, innostetaan ja kutsutaan jokaista. Se ei saisi muodostua valikoitujen ja älykkäiden, porvarien ja lukeneiston valtalinnakkeeksi. Seurakunta ei myöskään tulisi olla erikoisen hurskaiden ja onnistuneiden näyttelykeskus - ei mikään äärimmilleen trimmattujen kennelkerho. Seurakunnan tulisi aina huomioida heikot toiminnassaan, opetuksessaan ja elämässään. ”Hoivatkaa sentähden toinen toistanne, niinkuin Kristuskin on teidät hoivaansa ottanut Jumalan kunniaksi.” Room.15:7. Seurakunnan keskuksena tulee aina olla Kristus, hänen uskollisuutensa, rakkautena, ristinkuolemansa ja ylösnousemuksensa. Hänessä on virtaa jokaiselle heikolle.

Tunsin aikoinaan juopon miehen, Eeliksen. Hän oli rikkinäisen kodin lapsena oppinut juomaan ja myymään viinaa. Tämä harrastus oli jo siinä vaiheessa tuhonnut hänen elämänsä, kun näin hänet ensi kerran. Hän oli tullut hoitoon alkoholistikotiin ja istui puupinon vieressä pilkkomassa saunapuita. Juteltuani hänen kanssaan tulin siihen tulokseen, ettei hänestä enää tule kalua. Hän vaikutti luuserilta, joka osasi pilata kaiken? Myöhemmin teimme joitakin viikkojen työkeikkoja talokorjauksiin miesporukalla ja Eelis oli mukana. Hän oli toisaalta ainainen murheenkryyni, koska ei sopeutunut millään muiden aikatauluihin. Hän oli aina myöhässä ja aina myöskin arvostelemassa milloin mitäkin. Mutta toisaalta hänen suorapuheisuutensa oli joskus niin humoristista, että nauratti. Aikanaan tiemme erosivat ja hän enää tavannut häntä. Sitten luin yllättäen Sana-lehdestä hänen haastattelunsa:

- Olin sairaalassa lähes kolme kuukautta ja raitistuin sinä aikana. Sairaalasta pääsin suoraan Kriisipalvelun hoitokotiin Vuosaareen lähes tuntemattoman ystäväni järjestämänä. Hän osasi oikealla tavalla kysyä minulta, haluanko muutoksen elämääni vai aionko sairaalasta päästyäni palata tuhoon johtavalle tielleni.

Puoli vuotta Vuosaaressa käänsi Eeliksen elämän lopullisesti uuteen nousuun. Raitistuminen alkoi osoittautua pysyväksi, mutta vielä parempaa oli tulossa. Eelis muutti Toijalan katulähetyskotiin, missä hän alkoi yhä enemmän kiinnostua hartaustilaisuuksista ja Raamatun lukemisesta.

- Kuljin kuin juna kohti pelastuksen päivääni. Uskoontuloni oli aika erikoinen ja vauhdikas. Usko tuli elämääni aikamoisella rytinällä.

Eelis muistaa vuoden takaisen heinäkuun illan paremmin kuin eilisen päivän, vaikka aluksi illassa ei tuntunutkaan olevan mitään erikoista. Hartaustilaisuuden avaajan sanat eivät tehneet mitään vaikutusta takapenkissä istuneeseen Eelikseen.

- Mutta toisen puhujan ensimmäiset sanat liimasivat minut tuoliin kiinni. Tuli jotenkin ahdistava ja puristava tunne. Pelkäsin luitteni murtuvan, niin oli kova puristus, Eelis selittää.

- Olin sen verran kuullut saarnoja, että tiesin, mistä on kysymys. Jumala halusi minun luovuttavan elämäni ohjakset Jeesukselle. Saatana sitä vastoin yritti vielä estää minua tekemästä sitä ja kehotti minua lähtemään äkkiä ulos salista.

Hetken aikaa se vaihtoehto pyörikin Eeliksen mielessä, mutta kun hän yritti siirtää jalkojaan, mitään ei tapahtunut.

- Sanoin pirulle, että minä en onneksi pääse tästä lähtemään, lähde sinä. Samassa kuulin sisäisen äänen sanovan kaksi kertaa, että sinun syntisi annetaan anteeksi, jos luovutat elämäsi kokonaan Jumalan Pojalle. Ääni puhui myös ahtaasta portista ja tunsin, kuinka konkreettisesti ahdas portti puristi minua. Sitten kuulin selvästi Jeesuksen koputuksen ja jopa hänen askeltensa äänet, kun hän tuli elämääni.

- Vähitellen puristus loppui ja sisälläni kävi aikamoinen myllerrys. Tunsin ensin ikään kuin tyhjentyväni. Hetken kuluttua tunsin, miten Pyhä Henki täytti minut uudella voimalla. Iltaa seurasi mahtava yö, tunsin todella uuden elämän alkaneen. Ensimmäisinä öinä itkin monta tuntia puhdistavaa itkua, Eelis muistelee liikuttuneena ja haluaa soittaa nauhalta hengellisen laulun, joka liittyy kiinteästi hänen uskoontuloonsa.

Tämän jutun jälkeen Eelis eli vain muutaman vuoden ja kuoli alle 50-vuotiaana – mutta uskossa Jeesukseen, pelastuneena.

Jeesus valitsi vallan heikkoja tiimiinsä, hänen valintansa kohdistuivat syntisiin, sairaisiin, surkimuksiin ja epäonnistuneisiin. Hänellä ei ollut pääsykokeita eikä hän pyytänyt keneltäkään suosituksia, hän valitsi ne, jotka eivät olleet mitään, hän otti poisviskatut ja torvet. Hänen seuraajansa ovat aina muodostuneet avuttomista ja antautuneista. Niistä ihmisistä hän alkoi rakentaa seurakuntaansa. Koko toiminta perustui hänen itsensä varaan, ei vähimmässäkään määrin porukan osaamiseen. Nykyaikana olisi puhuttu riskienhallinnasta, koska Jeesus otti riskin valitessaan tämänlaisia tyyppejä joukkueeseensa. Hänen riskinhallintansa perustui jumaluuteen ja kaikkivaltiuteen, kaikkitietävyyteen ja ennaltanäkemiseen – taivaalliseen valintaan. Vaikka siis siinä oli tämä inhimillinen tekijä vahvasti mukana, kun ihmisiä otettiin pääasiassa luuserien suuresta joukosta, se toimi mainiosti. Joku fiksu on sanonut, että jokainen organisaatio on juuri niin vahva kuin sen heikoin lenkki. Meidän tapauksessamme sana osuu Kristukseen:  ”....me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus, mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus. Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset.” 1.Kor.1:23-25. Herra on tullut itse heikkouteen, että voisi kaikkia heikkoja auttaa.

Ihmeellinen Jeesus, sinä kaiken luomisen ja lunastuksen alku ja voima, olet tullut meitä kurjia etsimään ja pelastamaan synnistä, kuolemasta ja perkeleen vallasta. Emme voi ymmärtää, miten paljon olet nähnyt vaivaa meidän hyväksemme ja jatkuvasti näet. Sinun mittarissasi me kaikki olemme syntisiä, kuoleman ja helvetin ansainneita, eikä meillä ole mitään millä itseämme puolustaisimme. Olemme aina heikoin lenkki, mutta sinussa vahvat. Riisu siis ihmiset inhimillisistä ponnisteluista olla hyviä, rakastavia ja uskovaisia. Nosta meitä kelvottomia taivaalliseen luokkaan oman ansiosi ja uhrisi voimalla. Tartu pirun haaviin jääneisiin ikuisilla käsivarsillasi ja leikkaa siteet poikki, katkaise valheen kahleet.

Merkitsemättömällä rinteellä

Kilpa-ajaja M. Schumacher kaatui laskettelurinteessä, osui kiviin ja löi päänsä, nyt hän on ollut tajuttomuudessa viikkoja ja tulevaisuus on hämärän peitossa. Omaiset kokevat tragedian läpi joka päivä elämässään ja epätoivo kiusaa mieltä. Uutinen kertoi, että Schumacher oli laskettelemassa vuoristoseudulla ja eksyi (tai valitsi) rinteessä väärän linjan. Hän oli kaatuessaan epäonninen ja meni pää edellä kiveen merkitsemättömässä Saulire-vuorella sijaitsevan rinteen yläosassa. Murheellista, mutta näin äkkiä voi ihmisen aika tulla täyteen ja muutoksesta pysyvä tai jopa lopullinen?

Uutinen kertoi karua kieltään: ”Voimme sanoa, että hän kamppailee elämästään....” Se on todellinen vaara, mutta ei hän enää taistele, sillä hänellä on tiedottomuus. Muut voivat tehdä voitavansa: lääkärit, hoitajat, läheiset, ystävät, kannattajat, esirukoilijat. Raha ei enää ratkaise, vaikka sitä on

vuonna 2010 seitsenkertainen maailmanmestari tienannut yhdellä kaudella yli 30 miljoonaa

euroa. Se on kaikki taakse jäänyttä tilastoa ja mahdollisesti muut jakavat ne rahat. Hän on ollut aikanaan formulakuskeista parhaiten tienaava. Vuonna 2007 Schumacherin omaisuuden arvioitiin

olevan n. 335 miljoonaa dollaria. Mutta tällä hetkellä se ei paljon lämmitä, kun kaveri makaa koneitten ja ammattiauttajien varassa sairaalassa. Syvimmiltään kaikki on kuitenkin aina Jumalan kädessä.

Uutinen kertoi, että ilman kypärää hän olisi kuollut heti kolautettuaan päänsä kiveen. Mutta ilman päätä ja pään toimintaa ei ruumis tee mitään, vaan ihminen on puolikuollut. Eräs hänen lajitoverinsa arvioi kaveriaan: "Michael vei ajamiset ihan extreme-tasolle, ja niin hän on tehnyt kaikessa muussakin - kuten moottoripyöräilyssä ja laskuvarjohypyissä. Onhan se välillä vaarallista, mutta ymmärrän sen hyvin.” Kuolemalla leikkiminen ja hurjastelu kiehtoo, se on jännittävää ja tyydyttää ihmisen sielunviettiä, se on eräänlainen moraaliton passio. Mutta tämän sarjan tyypit eivät yleensä elä kauan, eivätkä kuole normaalilla tavalla vanhuuteen.

Jumalan seurakunnan elämän keskus on pää – Kristus. Jos ei ole päätä, ei ole seurakuntaakaan, jos pää ei pääse ohjaamaan seurakuntaa, se on kuolleessa tilassa ja pimeydessä. Jos päätä ei kunnioiteta, ei seurakunta voi elää Jumalan tahdon mukaan. Historia todistaa myös, että kärsivä pää ohjaa kärsivää ruumista. Pää valitsee ristin ja ruumis kantaa sen. Mutta myös ylösnoussut Kristus on kirkastettu, niin pää kuin ruumiskin. Joten on uskovalla mahtavat näyt tulevaisuudesta.

Mutta tämä tragedia alkoi siis laskemisesta merkitsemättömään rinteeseen. Kristityn elämässä suuri ongelma on aina merkitsemätön tie, se on poikkeamista Jeesus-tiestä. Siinä ihminen ei ole Raamatun sanassa, Jumalan valossa, Herran johdatuksessa ja varjeluksessa. Hän kulkee itsevalittua reittiä, omantahdon tietä. Ei siis ihme, jos mopo lähtee käsistä. Tämä on kovin yleinen harrastus, joka sotkee Jumalan seurakuntaa ja pilaa hyvin alkaneen uskonkilvoituksen yksityisen uskovan elämässä. Karkeita merkitsemättömiä teitä ovat ylpeys, haureus, homous, juoppous, ahneus, varkaus, valheellisuus ja epäjumalanpalvelus, josta kaikki em. johtuvat.

Merkitsemätön rinne on väärä arvio itsestään: ”Minä olen tehnyt liiton silmäini kanssa: kuinka voisinkaan katsoa neitosen puoleen! Minkä osan antaisi silloin Jumala ylhäältä, minkä perintöosan Kaikkivaltias korkeudesta? Tuleehan väärälle turmio ja onnettomuus väärintekijöille.” Job 31:1-3. Oikein hurskas, siis lainkuuliainen, kristitty saattaa joutua juuri ylpeyden vangiksi ajattelemalla, että on tehnyt kaikki oikein tai että hänen hyvät työnsä (lue kristillisyytensä) tuovat kelvollisuuden Jumalan edessä. Hän kadottaa synnintunnon eikä niin ollen enää pyydäkään armoa viheliäisyyteensä. Kurjuus onkin siirtynyt huonompiin kanssakulkijoihin ja hän on noussut synnittömien luokkaan?! Synnin todellisuus, sydämen pimeys ei ole avautunut kuin korkeintaan hieman. Siksi hän on vielä pollea poikaa.

Merkitsemätön rinne on synnittömyys. Hän ei näe enää itseään valheellisena, avuttomana totuuden edessä, vaan suuntaa elämänsä syntitottumustensa mukaan ja pyhittää vielä itse kaiken tuon. ”Jos minä ikinä valheessa vaelsin, jos jalkani kiiruhti petokseen, punnitkoon minut Jumala oikealla vaa'alla, ja hän on huomaava minun nuhteettomuuteni.” 31:5-6. Kuka pyrkii Jumalan puntariin täytyy olla mieltä vailla, paatunut fariseus tai pähkähullu. Sillä jokainen joutuu havaitsemaan tässä vaa’assa olevansa liian kevyt. Hän ei ole joutunut tilille, jäänyt kiinni itse teossa. Hän on valmis riisuutumaan punnitukseen, koska luottaa itseensä.

Merkitsemätön rinne on luulousko: ”Jos minun askeleeni poikkesivat tieltä ja minun sydämeni seurasi silmiäni tahi tahra tarttui minun käsiini, niin syököön toinen, mitä minä kylvän, ja minun vesani revittäköön juurinensa.” 31:7-8. Kuinka moni siis kärsikään siitä, etteivät lapset ole uskossa, sukulaiset eivät käänny ja naapuritkin pitävät hänen kristillistä elämäänsä kovin surkeana. Kun tulevat katovuodet uskovalle, hän ei kestä sitä, vaan syyttää ihmisiä, jopa Jumalaa ja on katkera, koska hänen rukouksensa eivät ole tuoneet mieleistä vastausta. Tämä kaikki on kuitenkin Jumalan hiljaista puhetta, että uskovasta tulisi syntinen. Jos olisi vain yksi tahra, mutta kun on musta kuin nokikolari.

Merkitsemätön rinne on lihanhimon valtaanpääsy. Job on yhtä naiivi kuin Daavid tai Pietari, hän ei käsitä olevansa kokonaan syntinen ja täysin riippuvainen Herrasta. ”Jos minun sydämeni hullaantui toisen vaimoon ja minä väijyin lähimmäiseni ovella, niin jauhakoon oma vaimoni vieraalle, ja halailkoot häntä muut (bibl. muut maatkoon hänet), sillä se olisi ollut ilkityö ja raskaasti rangaistava rikos, tuli, joka kuluttaisi manalaan saakka ja hävittäisi kaiken saatuni.” 31:9-12. Hän siis tietää, että avion rikkominen vie tuomiolle, mutta ei näe tätä rikosta itsessään. On siis normaalia syntiselle, että hänen sydämensä hullaantuu avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen ja himo vain kiusaa ja kiristää päivä päivältä otettaan. Silloin kristitty valitsee joko syntiinlankeemuksen tai Jumalan armon. Ensimmäinen karkottaa hänet Jumalan yhteydestä, pois paratiisista, jälkimmäinen yhdistää hänet Kristukseen verisitein, mutta nöyryyttää lihaa pahan kerran, jopa tappaa sitä. On myös vaikea ajatellakaan, että joku vieras lääppisi omaa puolisoa tositarkoituksella ja kuitenkin ao. omat tekemiset voivat olla juuri sen arvoiset. Itselleen rangaistuksen lukeminen ei ole kadehdittava puuha.

Merkitsemätön rinne on kuviteltu sosiaalisuus: ”Olenko minä kieltänyt vaivaisilta heidän toivomuksensa ja saattanut lesken silmät sammumaan? Olenko syönyt leipäpalani yksinäni, orvonkin saamatta syödä siitä? En, vaan nuoruudestani saakka minä kasvatin häntä niinkuin oma isä ja äitini kohdusta asti minä holhosin häntä.” 31:16-18. Voiko kukaan, koskaan sanoa toimineensa aina oikein lähimmäistensä kanssa, voiko kukaan sanoa olleensa aina iskussa, kun on kysymys ihmisten hätä? Tässä kuvittelussa ihminen nousee Jumalan asemaan ja yleiskristillisyys aivan kylpee tässä huumassa tänään – voi miten hyviä olemmekaan, suvaitsevia ja ystävällisiä, rakastavia ja uhrautuvia. Voikin siis kysyä, mihin Jumalaa enää tarvitaan, kun ihmiset ovat näin hyviä?

Merkitsemätön rinne on menestyspyrkimys talousasioissa: ” Jos minä panin uskallukseni kultaan ja sanoin hienolle kullalle: 'Sinä olet minun turvani', jos iloitsin siitä, että rikkauteni oli suuri ja että käteni oli saanut paljon hankituksi, jos katsellessani aurinkoa, kuinka se loisti, ja kuuta, joka ylhänä vaelsi, sydämeni antautui salaa vieteltäväksi ja käteni niille suudelmia heitti, niin olisi sekin raskaasti rangaistava rikos, sillä minä olisin kieltänyt korkeuden Jumalan. 31:24-28. Normaali ihminen ahnehtii kaikenlaista turhaa ja elämä kuluu krääsän keräämisessä. Silloin köyhäkin käy rikkaasta ja tyhmä näyttää viisaalta?  On tietysti sellaisiakin, jotka kylpevät rahassa ja valittelevat samalla wc-paperin kalleutta ja bensan hintaa. Ahneus on vaikeasti havaittava ja parannettava kansantauti, joka yltyy iän myötä. On ihmisiä, jotka eivät voi olla kristittyjä, koska he pelkäävät menettävänsä silloin jotakin. He ovat oikeassa, Herran tiellä menetetään kaikki, mutta tilalle saadaan uusi elämä.

Merkitsemätön rinne on hurskasteleva kotielämä. ”Eikö täydy minun talonväkeni myöntää, että kukin on saanut lihaa yllin kyllin? Muukalaisen ei tarvinnut yötä ulkona viettää; minä pidin oveni auki tielle päin. Olenko ihmisten tavoin peitellyt rikkomuksiani, kätkenyt poveeni pahat tekoni.” 31:31-33 Olisi hyvä kuulla joskus totuus omasta itsestään läheisiltä, mutta kuka kestää sen? Kuka kestää olla läpivalaisussa motiiveja myöten, kun uimahypyissä on tullut mahalasku? Kenen kotielämä on taivaskelpoista? Uskovassa kodissa asuu Kristus, häntä palvellaan ja ennen kaikkea rukoillaan avuksi joka päivä. Ilman Vapahtajaa elämä on turhaa, tyhjää, ilmaan hosumista ja omaa kehua, joka haisee kauas.

Kun merkitsemätön rinne kaataa kulkijansa, on se aina Jumalan mahdollisuus, hän voi vielä pelastua ja parantua. ”Oi, jospa joku kuuntelisi minua! Katso, tuossa on puumerkkini! Kaikkivaltias vastatkoon minulle! Jospa saisin riitapuoleni kirjoittamaan syytekirjan!” 31:35. Tosin rähinä on vielä kovaa kuin vanhan volkkarin käynti ja Jumala joutuu odottamaan vuoroaan, että hiljaisuus laskeutuu ympäristöön. Sillä syylliseksi tuleminen on äärettömän vaikeaa ja joskus sitten se voi kolahtaa hetkessä ja ihminen on kanveesissa tyrmättynä. Mutta siellä Kristuksen jaloissa löytyy lepopaikka, siellä armo maistuu ja haavat paranevat. Mutta olemus korjaantuu päästä alkaen, ensin Kristuksen aseman ennalleen saattaminen, Vapahtaja pääasiaksi, sitten muut asiat. Kun on laskenut merkitsemättömällä rinteellä, pitää kavuta takaisin merkitylle rinteelle, so. Golgatalle. Jos et löydä takaisin ristin luo, Jeesuksen luo, olet hukassa. Loppu häämöttää, ihminen vaikenee – ja se on hyvä, sillä silloin Jumala voi puhua. ”Tähän päättyvät Jobin puheet.” 31:40.

Herra, sinä vaiennat meidän turhat kehuskelumme, suuret puheemme, jankutuksemme, valituksemme, kinamme, kiistamme, höpinät ja mutinat. Sinä annat meidän kaatua merkitsemättömällä rinteellä, jonne meidän ei olisi pitänyt mennä. Me selittelemme sinulle, me pidämme valintojamme itseoikeutettuina, mutta ne vievät meidät kuolemaan ja kadotukseen. Voi kuinka riippuvaisia me olemmekaan sinusta, Kristus. Armahda ja auta kaatuneita, eksyneitä, synnin orjia, saatanan vangitsemia, maailman orjia, jotka ovat elintason, suosion, himojensa koukussa. Auta fariseuksia ja kristillistä teatteria harrastavia totuuteen ja sanasi valaisemaan ristin tielle. Pelasta ne, joita kahleissa kuljetetaan surmapaikalle. Avaa meidän silmämme näkemään Golgatan merkattu rinne.

Yksinäisyyttä

Ensimmäinen suomalainen (kirjatiedon mukaan), joka kävi Israelissa ja Jerusalemissa 1420 oli Turun piispa (katolinen siis) Maunu Olavinpoika Tavast. Eräs sukulaiseni on tehnyt sukututkimusta ja isoisäni sukuhaara johtaa tähän piispaan. Mutta ei siitä mitään hyötyä ole ollut. Nämä varhaiset käynnit siellä olivat pyhiinvaellusmatkoja ja käsittääkseni vain seurausta siitä, etteivät sen ajan ihmiset löytäneet Jeesusta pelastajaksi. Silloin vallitsi pimeä keskiaika ja pyhimykset ja pyhät esineet muodostivat pääosan jumalanpalvelusta. Mutta Vapahtaja löytyy yhtä hyvin Suomesta kuin Israelista ja Jumalan sanaa voi lukea missä tahansa. Ilmeisesti ihmisen yksinäisyys, tyhjä mieli ja  Jumalan rakkauden kaipuu ajoivat heitä siihen.

Eräs aikamme suuria uskovia, Aapeli Saarisalo, matkusti Rymättylästä Israeliin vuonna 1924 ja joitakin vuosia myöhemmin Aili Lemmikki Havas (syntynyt Lempäälässä), joka oli aikoinaan ensimmäisiä lähetystyöntekijöitä, joita lähti Suomesta Jumalan kutsusta työhön Israelin kansan keskuuteen. Hän teki merkittävän ja pitkän palveluksen pyhässä maassa. Hän myös kirjoitti kokemuksistaan. Hän työskenteli juutalaislähetystyöntekijänä Jerusalemissa 1932–1969. Työtovereineen hän perusti 1940 kodin maahanmuuttajalapsille. Heille perustettiin koulu 1945. Tässä ”Jerusalemin suomalaisessa koulussa” juutalaislasten opetus tapahtui heprean kielellä.

Ennen lähtöään hän sai lähetysjohtajalta viimeiset evästykset matkalle: "Emme tiedä täällä paljoa juutalaisuudesta, emme myöskään tunne oloja Palestiinassa. Emme voi sinulle paljoa neuvoja ja ohjeita antaa. Sinun on alusta alkaen oltava Jumalan johdatuksen alaisena. Maamme on köyhä, rahamme arvo ulkomailla mitätön. Emme voi ajatellakaan minkään laitoksen perustamista. Joudut todennäköisesti olemaan yksin, ainoana lähettinämme siellä. Emme halua viedä sinne omaa sivistystämme, sitä he eivät tarvitse, emme edes omaa luterilaista kirkkoamme, vain Kristuksen. Työkenttä on kova ja vaikea. Jos joskus joku uskon käsittää, voit johtaa hänet jonkin siellä olevan kirkon yhteyteen." Vellamo nimisellä höyrylaivalla nuori nainen lähti, kun syksyinen ensilumi satoi maahan ja laiturilla oli joukko uskovia hyvästelemässä, he lauloivat hänelle lastenlaulun: Mä olen niin pienoinen…. sä suuri ja voimakas, Isäni taivaan…. , joka oli Ailin mielilaulu.

Nuoren naisen eväät olivat vähäiset kuin Raamatun kertomuksessa, mutta Herra oli hänen kanssaan ja vieläkin hänen nimensä mainitaan lähetyspioneerien joukossa. Lähetysjohtajan evästys oli melko todenperäinen ja uskonhenkinen. Oli lähdettävä ilman suurta torvisoittokuntaa, ilman merkittävää rahallista tukea. Edessä oli pitkä ja kapea tie tuntemattomaan, vierasta kieltä puhuvien ihmisten joukkoon, maahan jossa kaikenlaiset kulttuurivaikeudet olivat jokapäiväisiä. JOUDUT TODENNÄKÖISESTI OLEMAAN YKSIN, AINOANA LÄHETTINÄMME SIELLÄ. Ilmeisesti moni nykypäivän lähetti hakeutuisi jo tässä vaiheessa muihin tehtäviin, sillä kuka haluaisi olla yksin? Aili Havas perusti lastenkodin ja oli avuksi monille, jotka olivat vasta tulossa tuohon kiisteltyyn maahan.

Jumalanvaltakunnan työ on usein yksinäistä puurtamista, valvomista ja rukoilua, ihmisiä, joita et entuudestaan tunne ja heidän monia ongelmiaan. Tie on kaita, niin kuin Jeesus sanoi. Menestyshaaveet ja kansansuosio on syytä unohtaa heti kättelyssä, ettei tule pettymyksiä. Omaan voimaan, älykkyyteen tai koulutukseen luottaminen on myös syytä jättää omaan arvoonsa ja keskittyä vain Jeesukseen. Harvoin saa nähdä hengellistä herätystä ja raikkaita uskoontuloja, mutta luopumusta ja penseyttä, juonittelua ja kirkollista pröystäilyä kyllä löytyy. Uskollisia Herran palvelijoita on vähän ja Raamattuun vakavasti suhtautuvia, Jumalanpelossa vaeltavia ei ole montaakaan. Kaikenlaiset harhat, eksytykset ja koettelemukset ovat tämän tien luontaisetuja. Mutta ehkä kuitenkin kaikkein suurin kummitus kaiken keskellä on yksinäisyys? ”Kahden on parempi kuin yksin, sillä heillä on vaivannäöstänsä hyvä palkka. Jos he lankeavat, niin toinen nostaa ylös toverinsa; mutta voi yksinäistä, jos hän lankeaa! Ei ole toista nostamassa häntä ylös. Myös, jos kaksi makaa yhdessä, on heillä lämmin; mutta kuinka voisi yksinäisellä olla lämmin?” Saarn.4:9-11.

Yksin on kohdattava Herra, yksin tehtävä ratkaisut, yksin on opittava hengellinen ravinto syömään, yksin on tartuttava Paimenen käteen, yksin on tunnustettava synnit, yksin itkettävä kurjuuttaan ja syntitottumuksiaan, yksin on odotettava, että aamu valkenisi, yksin sairastettava ja kärsittävä se, minkä Hän katsoo tarpeelliseksi laittaa kannettavaksemme. Yksin on kuoltava, ensin synnille, sitten maailmalle, vihdoin itselleen ja viimeksi ajalle.

Moni ihminen on yksinäinen avioliitossaan, vaikka elääkin vihittynä ja rakkautta aikoinaan luvaten. Ei puhuta, ei syödä yhdessä ja saunassakin käydään eri aikoina. Media on ottanut puolison paikan monien avioliitossa, kone tai koneen kautta viestit korvaavat ihmissuhteet. Nykypäivänä ihmiset eivät osaa enää keskustella, eikä syvällisiä pohdintoja käydä laajasti. Moni ihminen jopa pelkää keskustelua, puhumista sydämen tunnoistaan, koska sisin on niin rikki ja yksinäinen. Jäljellä on vain komeat uudet vaatteet valokuvassa ja jonkinnäköinen kestohymy, kulissin takana on ammottava yksinäisyys. Ainoat, jotka tulevat nykyään ulos kaapista, ovat homot ja hekin vain kehuskelleen syntiään. Lisääntyvät avioerot ovat selkeä kuva aikamme sairaudesta, yksinäiset ihmiset etsivät tyydytystä vääristä lähteistä ja jälki on surkeaa – lisää yksinäisiä. Missä ovat tyytyväiset ja kiitolliset aviopuolisot, jotka kiittävät Jumalaa hänen sanastaan, johdatuksestaan, elämänkumppanistaan, kodistaan, työstään ja kutsumuksestaan. Lapsuudessani oli aivan yleistä, että perheet pysyivät koossa ja avioliittoa kunnioitettiin. Yleensä isäntä ja emäntä olivat kuin paita ja pylly – aina yhdessä. Nyt harrastukset, ajankulu ja itsensätoteuttaminen ovat syrjäyttäneet avioliiton rakentamisen. Monista on tullutkin avionrikkojia, vaikka eivät ole tehneet huorin.

Keskustelupalstat ja sinkkulistat ovat täynnä yksinäisiä tyyppejä, jotka eivät mene naimisiin, eivät uskalla mennä naimisiin tai ovat niin ronkeleita puolison suhteen, ettei heille kelpaa joku vaan. Näitä kauniita ja rohkeita on myös seurakunnissa yhä enemmän.

Mutta toista on luottaa Jumalaan ja etsiä Herraa silloin kuin hänet voidaan löytää. ”Jumalaa yksin minun sieluni hiljaisuudessa odottaa, häneltä tulee minulle apu. Hän yksin on minun kallioni, minun apuni ja turvani: en minä suuresti horju. Kuinka kauan te yhtä miestä ahdistatte, hänet yhdessä surmataksenne, niinkuin hän olisi kaatuva seinä, niinkuin murrettu muuri?” Ps.62:2-4. Yksinäisyys voi olla myös mahdollisuus kuulla Jumalan puhuvan ja aina joskus kuulen tällaisia kertomuksia, kun avuton on löytänyt Auttajan. Jeesus on yksinäisen ystävä, eikä taivaassa kukaan ole yksin.

Joskus minusta tuntuu, Herra, ettei maailmassa ole kuin yksinäisiä ihmisiä, mutta olevan varmasti väärässä? Ajattelen, että sinäkin olit niin yksinäinen tehdessäsi Isän lähettämänä palvelustasi meidän onnettomien hyväksi. Anna yksinäisille iloa sinun sanastasi ja kohtaamisestasi, kuulee kaipaavien huokaukset ja vastaa heidän rukouksiinsa. Anna voimia kulkea yksin ne hetket, jotka olet sellaisiksi säätänyt. Anna meille sanoja, että voimme keskustella ja rakentaa yhteyttä sinun omiesi kesken, ja niin rakentaa sinun ruumistasi, joka joskus on niin kovin rikkinäinen ja hajallaan, Kuule minun yksinkertainen ja yksinäinen rukoukseni, Jeesus.

Ensimmäinen joulu

Oli vuosi 1973, olin juuri tullut uskoon. Mieleni oli täynnä uuden elämän taivaallista tunnetta ja ajantajuni oli tipotiessään. Jos joku kysyi, milloin tämä oli tapahtunut, vastasin, että eräänä pyhäaamuna vähän aikaa sitten. Päivämäärää en muistanut, eikä sillä ollut niin väliäkään, mutta tunnelma, Jumalan kutsuva ääni, ympärillä vellonut myrsky ja hiljainen tuulenhyminä oli vielä tuoreena tunnossani. Jumala oli syntynyt minulle, Jeesus oli tullut elämääni, olin saanut Pyhän Hengen. En ollut tiennyt paljoakaan kristinuskosta ennen tuota päivää, vain jotain opetuksellista faktaa, yleistietoa, kirjaviisautta. Mutta sen arvo oli olematon tähän kokemukseen verrattuna. Olin kuin Paavali Damaskon matkallaan, hämilläni, hiljennetty ja kyselevä. Jumala oli puhunut minulle. Oli ensimmäinen joulu minun elämässäni.

Joulupöytä oli katettu, se notkui herkkuja, jotka jokainen halusi syödä. Mutta minä olin saanut palan elämänleipää ja juoda elävää vettä. Henkeni oli uudistunut, ensimmäistä kertaa saatoin kokea eläväni. Herätyksen hirvittävä tuska oli vaihtunut pelastukseen ja rauhaan. Perheeni jakoi joululahjoja, ne olivat pieniä paketteja, joilla lähimmäiset halusivat ilahduttaa toisiaan. Mutta minä olin saanut maailmankaikkeuden suurimman lahjan, Jeesuksen, Jumalan Pojan, hän asui minussa ja minä olin hänessä. Vaikka olin kastettu lapsena Herran nimiin, en tuntenut Herraa, en ollut elänyt uskossa, enkä vaeltanut kristittynä. Olin elänyt kuin pahin pakana ja tehnyt vain syntiä. Koko elämäni oli ollut pimeä ja olin kulkenut kohti ikuista kadotusta ilman Jumalan armoa. Olin elänyt tässä maailmassa niin kuin muutkin ikäiseni ja olin kelvannut joukkoon. Mutta nyt olin saanut astua pimeydestä valoon, saatanan vallasta Jumalan valtakuntaan. Tämä oli minulle uutta, uusi ympäristö, uusi olotila, uusi asema Jumalan silmissä. Olin lukenut joskus jopa Raamatun tekstejä, mutta ne olivat olleet minulle yhtä kuollutta kirjainta kuin Turun sanomat. Mutta nyt sana puhui minulle, se eli minulle, sen ääni oli Jumalan ääni. Tunsin kuinka se upposi minuun ja nosti ihmisarvoni, eheytti persoonani ja saatoin nähdä kaiken uusin silmin. Tajusin, että muut ovat ulkopuolella – suurin osa tuntemistani ihmisistä oli auttamattomasti Jumalan valtakunnan ulkopuolella. Eikä heillä ollut edes halua suunnitella samanlaista taivasmatkaa kuin minulla. Päinvastoin he katselivat minua kuin kummajaista, kuin mielisairasta. Ainakin kaksi ihmistä kehotti minua hakeutumaan hoitoon ja saamaan lääkitystä. Näin maailma pyrkii sammuttamaan herätyksen tulen vastakääntyneestä ihmisestä, sen minkä Jumala on sytyttänyt Henkensä vaikutuksesta.

Menin joulukirkkoon ja kuulin kaiken, mutta kuitenkin olin suuresti ulkopuolella, elin kuin unessa. Vain Jumalan antama yhteys merkitsi silloin minulle jotain. Mikään ei siellä kirkossa varsinaisesti koskettanut minuun, se vaikutti niin teatraaliselta, kuolleelta muotomenolta, ulkokohtaiselta harrastukselta? Mutta sisimmässäni oli joulun paimenten ilo ja itämaan tietäjien kunnioitus, olin saanut kumartua ja katsoa maailman Vapahtajaa, syleillä häntä, tuntea hänen siunauksensa. Enkeli oli johtanut minutkin Herran luo, oli menossa sen aikaisen elämäni pyhin hetki, jossa sanat eivät olleet kovin merkittäviä. Maa oli kaunis ja luminen kuin joululaulussa ja järvet jäässä kuin postikortissa, varpunenkin söi jyviä jouluaamuna pysyäkseen hetkisen hengissä. Mutta minun elämässäni oli uusi puku, Kristuksen lahjavanhurskaus, minut oli julistettu taivaassa syyttömäksi Jumalan edessä. Vapahtaja oli maksanut minut vapaaksi sovintouhrillaan. Saatoin polvistua ehtoolliselle ja ensimmäisen kerran elämässäni ottaa uskossa vastaan Jeesuksen vapahduksen, pyhän ruumiin ja veren. Sisimpäni riemuitsi, sain Herran, Jumalan Karitsan, uuden elämän lahjan ja todistuksen katoamattomuudesta. Sisimpäni jäät olivat sulaneet, en kokenut syyllisyyttä, katkeruutta, epätoivoa, eivätkä inhimilliset tunteet johtaneet minua, vaan Jumala, elävä Jumala.

Ympärilläni oli ihmisiä, sukulaisia ja ystäviä, jotka ajattelivat minun parastani ja halusivat ilahduttaa, palvella ja ohjata minua. Mutta Jeesus osoitti minulle uuden tien, uuden elämän, uuden totuuden, uudet ystävät, uuden kodin, uuden päämäärän. Uskovaisuus oli minulle ollut täysin tuntematon suuruus ja käsite, en tuntenut sellaisia ja nekin harvat joita olin kohdannut, eivät olleet vaikuttaneet minuun mitenkään. En muista puhuivatko he minulle Vapahtajasta, vai enkö vain kuullut, enkö ymmärtänyt parastani?

Luin ahmimalla Jumalan sanaa, se puhui minulle, kuulin Hyvän paimenen äänen. Olin kadonnut lammas, jonka hän oli löytänyt ja tuonut kotiin. Suuri taivaallinen rauha täytti sisimpäni ja olin jonkin aikaa kuin pilvissä. Olin ollut lukemattomia kertoja elämässäni humalassa ja kokenut millainen tunne se on. Mutta tämä oli aivan toista, valtava Jumalan rauha oikein lepäsi olemuksessani ja ajattelin, että nyt olisi ihana kuolla tässä onnessa ja lähteä heti Herran luokse. Ensimmäistä kertaa elämässäni en kaivannut mitään, en odottanut mitään, en tarvinnut mitään. Ja toisaalta olin valmis kaikkeen, mihin vain Herra minua ohjasi. Minulla ei ollut mitään omaa suunnitelmaa, enkä ollut mitenkään itseni varassa, en laskelmoinut asioita, en maksimoinut voittoa, enkä pyrkinyt saamaan hyötyä tai osinkoja tavoittamastani onnesta. En ollut materialisti, en ollut riippuvainen tavarasta, enkä inhimillisestä kunniasta, saavutuksista tai arvostuksesta. Olin vapaa, olin saanut kokea todellisen vapauden, joka motivoi minua uudella tiellä. Vapaus oli minulle suuriarvoinen, koska nyt näin kuinka sidottu ja kahlittu olin ollut. Olin ollut kiinni ihmisissä, heidän mielipiteissään, arvomaailmassaan, tavoitteissaan, turhuudessa, tyhmyydessä, tietämättömyydessä, sokeudessa. Näin maailman olevan suuri hullujenhuone, jossa väki seikkailee ja sikailee, suuri teurastamo, jossa ihmisiä tapetaan kaiken aikaa, suuri keskitysleiri, jossa ei saa oikeutta, vapautta eikä liikkua, suuri autiomaa, jossa sokeat ihmiset hortoilevat pimeässä tarttuen kiinni kaikkeen liikkuvaan. Mutta minä olin löytänyt lähteelle, Golgatalle, syntisten ystävän luo, Jumalan enkeli oli johtanut minut sinne. Olin tullut keitaalle, jonka miljoonat olivat löytäneet jo ennen minua.

Tänään tuosta kaikesta on kulunut 40 vuotta. Tänään joulu tulee jollekin onnelliselle, mutta muut vain viettävät kulutusjuhlaa kohtaamatta Vapahtajaa. Tänään Kristus kolkuttaa kansakunnan ovelle, eduskuntatalon ovelle, kirkon ovelle, kodin ovelle, sydämen ovelle – mutta avaako kukaan? Kutsuuko kukaan häntä vieraakseen, tuleeko kenellekään todellinen joulu? Pelastuuko joku tänä jouluna? Kerran tulee aika, jolloin ei tule kolkutusta, ei kutsua, ei pelastavaa sanaa, jäljelle jää vain

pelkkä joulu.

Eräässä vanhassa englantilaisessa laulussa sanotaan: ”Onko sinulla mitään huonetta Jeesukselle, Hänelle, joka kantoi synnin kuorman? Koska Hän koputtaa ja pyytää sisäänpääsyä, syntinen, annatko Hänen tulla sisälle? Ajatella, että Jumala vaivautuu tulemaan alas, ihmisen hätään, syntisyyteen, pimeyteen ja vaivaan, kuolemanvarjon laaksoon vain etsimään yhtä kadonnutta. Ja joku onnellinen kirjoittaa siitä laulun rohkaistakseen muita tulemaan samaan onneen.

Edelleen kertosäkeistössä: Huone Jeesukselle, kunnian kuninkaalle! Riennä  nyt, Hänen sanaansa tottelemaan; Heilauta sydämesi ovi laajasti auki, Tarjoa hänelle tulla, kun voit. Löytyykö siis ihmistä, joka avaa sydämensä Kristukselle ja lähtee Herran seurassa taivastielle? Monen ihmisen elämässä taitaa olla niin, että joulu on jo ylösotettu, oma majatalo on varattu muille asukkaille kuin Kristukselle, että kaikki huoneet ovat varatut, eikä Kristukselle ole tilaa?

Samaisessa laulussa sanotaan: Huone ilolle, huone bisneksille, mutta Kristus ristiinnaulitaan.

Ei ole paikkaa, että hän voisi tulla, sydämessä, jota varten hän kuoli? Hetken kestäviä iloja riittää, hetken kestävissä bisneksissä moni kadotta etsikkoaikansa. Voi, miten murheellista, että auttajamme jää ulkopuolelle? Koko Kristuksen työ menee silloin hukkaan sen ihmisen kohdalla, joka ei ota vastaan Jeesusta.

Edelleen laulussa sanotaan: Onko sinulla mitään huonetta Jeesukselle, koska Hän armossaan kutsuu taas? Oi, tänään on aika hyväksyä, huomenna voit kutsua turhaan. Jumalan aika on tänään, tänä jouluna, silloin kun hän päättää ja sanoo. Ei ole ihmisen asia pyrkiä vaikuttamaan Jumalan ennalta suunnittelemiin päätöksiin. Emme äänestä näistä kysymyksistä, emme vedätä vastaustamme Hänelle.

Lopuksi laulussa sanotaan: Anna huone ja aikasi nyt Jeesukselle, pian Jumalan armonpäivä kulkee ohi; Pian sydämesi tulee kylmäksi ja hiljaiseksi, ja Vapahtajan puolustuspuheet lakkaavat. Moni ajattelee Jumalan pilaavan elämän ja vievän kaiken nautittavan hänen huuliltaan? Moni kokee puheen Jumalasta olevan kuoleman ääni ja jokaisen uskovan olevan kuoleman haju ympäristössään. Moni kadottaa armonpäivänsä synninnautintojen ja ihmispelon tähden. Joulu tulee ja menee ja ihminen vain röyhtäilee jouluruokansa kylmin sydämin. Tyhjä ihmismieli kulkee päämäärättömästi kohti ikuista kuolemaa luottaen kohtaloonsa enemmän kuin Raamattuun.

Lie kuitenkin jossain jokunen, syntinen, sairas, hengessä köyhä, Jumala-nälkäinen ihmissielu, joka ottaa Jeesuksen vastaan? Ja niin tulee taivaallinen joulu hänelle, enkelit iloitsevat ja laulavat Jumalalle kunniaa. Ehkä sinä olet juuri hän?! Ehkä sinä koet tänä jouluna Kristuksen niin kuin minä 40 vuotta sitten? Tule, hän kutsuu sinua!

Kiitos Jeesus, että annoit minulle joulun, todellisen joulun, ensimmäisen joulun. kiitos, että tulit elämääni, teit minut uudeksi ihmiseksi, eheytit persoonani ja vuodatit taivaallisen rauhan olemukseeni. Kiitos, että johdatit minut uskovien joukkoon ja annoit runsaasti uusia ystäviä, jotka olivat hekin kokeneet ensimmäisen joulun kanssasi. Kiitos, ettet koskaan hylkää minua, etkä jätä omaan varaani, et ota pois armoasi etkä Pyhää Henkeäsi. Kiitos, ettei tämä ihanuus lopu koskaan sinun luonasi, sinä ikuinen Valkeus, Rauhanruhtinas, Jumalan Karitsa, Rakkaus, Ilonantaja, Pelastuksentuoja, Alku ja Loppu, Maailmankaikkeuden hallitsija.

Jes.9:1-6. Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus. Sinä lisäät kansan, annat sille suuren ilon; he iloitsevat sinun edessäsi, niinkuin elonaikana iloitaan, niinkuin saaliinjaossa riemuitaan. Sillä heidän kuormansa ikeen, heidän olkainsa vitsan ja heidän käskijänsä sauvan sinä särjet niinkuin Midianin päivänä; ja kaikki taistelun pauhussa tallatut sotakengät ja verellä tahratut vaipat poltetaan ja tulella kulutetaan. Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas. Herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnallansa; se perustetaan ja vahvistetaan tuomiolla ja vanhurskaudella nyt ja iankaikkisesti. Herran Sebaotin kiivaus on sen tekevä.