Kuin taivaan liekki leimahtaa maailman ääriin asti....

Kuuntelin vaihteeksi aamuhartautta radiosta ilman suurempia odotuksia. Puhuja oli minulle tuntematon, joten minulla ei ollut käsitystä hänen asemastaan, elämästään ja uskostaan käytännössä. Teksti jota hän käsitteli oli upea Jumalan sanan kohta, jossa evankeliumi tuli kirkkaasti esille, jossa Kristus aivan loistaa lukijan silmiin ja joka lienee positiivisimpia sanoja, mitä vuosikierrossa saarnataan kirkoissa? Mutta puhuja ei päässyt ollenkaan asiaan, hän vertasi vain itseään tekstin hienoihin kohtiin ja seurauksena oli tietysti rankka pyllähtäminen ja putoaminen volttien kera. Jo puolivälissä, siis muutaman minuutin jälkeen ajattelin, ettei tämä puhuja ole lainkaan uskossa. Hänellä oli eväitä vain kourallinen ja nekin pelkkiä epäilyksiä, epäuskoa ja tarpeettomia lausuntoja. Hän katseli sanomaa ulkopuolisen silmin ilman Kristusta. Häneltä puuttui avain Raamattuun, Jumalan valtakunta oli kokonaan suljettu. Ihmettelin, että näin heikoin edellytyksin joku ottaa vastaan tuommoisen tehtävän päätyen henkiseen striptease esitykseen? Ikävä, että tällaisia tyyppejä haalitaan tekemään asioita, joihin heillä ei ole paukkuja? Mutta se on ollut kirkon tiedotuskeskuksen linja jo kymmeniä vuosia - ilmeisesti alkuajoistaan lähtien? Ehkä jätän edelleen radiohartaudet toistaiseksi väliin? On rakentavampaa kuluttaa tuokin aika katselemalla kedon (kevään) kukkia ja (muutto) lintuja, kiittämällä Herraa!

Poltin pihalla risuja, katkenneita oksia, leikattuja pensasaitarunkoja, kantoja, kuivuneita lehtiä. Tuuli auttoi työtäni puhaltamalla tulen kiivaaseen liekkiin. Vielä yöllä tulinen nuotio hehkui kirkkaassa tähtiyössä pihalla. Aamulla kävin kohentamassa nuotiota ja hiiltyneet kannot lehahtivat vielä tuleen. Olin tyytyväinen, kun olin saanut pihaa siistittyä huomattavasti. Muistelin samalla aikoja, jolloin olimme vaimoni kanssa työelämän vauhdissa tekemässä tulosta. Silloin ei ollut aikoja siivota pihaa kuin joskus ja meni välillä vuosia, että kerkisimme yleensä käydä edes takapihallamme. Siitä muodostui varsinainen kasvillisuuden viidakko ilman älykästä suunnittelua, kasvit taistelivat itsenäisesti paikasta auringossa ja minä vain ihmettelin? Vasta kun pihallemme tuli kaivinkone ja tehtiin perusremonttia, aloimme taas nähdä ulos ikkunoista, kun suurin osa viidakosta poistettiin. Aurinko paistoi risukasaan ja elämä kukki.

Helvetti on Raamatun mukaan tulinen tuskan paikka, jonne joutuvat synnintekijät, epäuskoiset, demonit ja itse Saatana. Helvetti on tuomion paikka vankila, josta ei ole pois pääsyä - se on ikuinen. Se on rangaistus, jossa sielut ovat ilman Jumalaa, erossa Herrasta ja mahdollisuudesta parannukseen, kääntymykseen tai taivaaseen. Kaikki sananpaikat ovat kuin valokuvia tästä kaameudesta: Matt.5:22; 5:29; 10:28; 13:42; 18:8-9; 23:15, 23:33, Mark.9:43, 48. Luuk.12:5; Jaak.3:6, 2.Piet.2:4. Helvetti on tulijärvi, jonka esiaste on tuonela pimeyden ja syyllisyyden huone, häkki. Tuonela ei kuitenkaan ole lopullinen, mutta silti jo kamala. Se on sanoma, josta ei haluta puhua. Se on kuin paise vartalossa muuten kauniin ihmisen paidan alla. Mutta sinne menee paljon ihmisiä omasta halustaan. ”Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;” Matt.7:13. Evankeliumi on pelastus helvetistä.

Jumalaan liittyy tuli eri Raamatun kohdissa, niissä ilmenevät Herran olemus kirkkaus, kunnia, pyhyys, valta, rakkaus, elämä, luomisvoima, puhdistus, sana, Pyhä Henki, viha ja tuomio. Profeetta kuvailee suurta näkyään meille: "Minun sitä katsellessani valtaistuimet asetettiin, ja Vanhaikäinen istuutui. Hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi ja hänen päänsä hiukset kuin puhdas villa. Hänen valtaistuimensa oli tulen liekkejä, ja sen pyörät olivat palavaa tulta. Tulivirta vuoti, se kävi ulos hänestä; tuhannen tuhatta palveli häntä, ja kymmenen tuhatta kertaa kymmenen tuhatta seisoi hänen edessänsä. Oikeus istui tuomiolle, ja kirjat avattiin." Dan.7:9-10.

Jumalan olemus on Raamatussa kuvattu pitkin matkaa suurena, etäisenä, ilmoituksena, antavana ja vaativana välittäjien kautta. Ei siis ihme, että monet järjellään asioita pohtivat ovat kompastuneet välittäjiin, Jeesukseen ja profeettoihin, Kristuksen todistajiin ja tiedon puutteessaan luopuneet kokonaan? Jumalan täydellisyys ja ikuisuus ovat vaikeita käsitteitä, jotka nostavat hänet kaiken inhimillisen ulottumattomiin. Jumalan armo ja tuomio ovat kaikkien ihmisten suurin ongelma ja mahdollisuus. Kuitenkin ihmiskunta elää kuin ei näitä seikkoja olisikaan? Meillä on aikaa yleensä kaikkeen muuhun, mutta ei Herran kohtaamiseen. Vasta kun puolikuolleena meitä nöyryytetään Hänen eteensä, olemme valmiit kuuntelemaan ja hyväksymään taivaallisen sanoman ja ehdot.

Ilmeisesti moni näistä ihmisistä, jotka eksyttävät uskovia, tekee sen täysin tyhmyyttään ja uskoen olevansa oikealla tiellä ja kulkevansa valossa? Ovathan meidän edellytyksemme ymmärtää Jumalaa ilman Herran vaikutusta täysin mahdoton, meiltä puuttuu yhteys – olemme paratiisin ulkopuolella. Kaikki arviomme ja käsityksemme ajavat meitä luonnollisessa tilassamme taikauskoon ja epäjumalien palvelemiseen. Vain Raamattu ja Jeesus ovat Jumalan meille antamat edellytykset kohdata Hänet. Ei siis ihme, ettei tule kalua, jos sokea valitaan kertomaan näkevien asioita, tai mykkä puhumaan Jumalasta, tai kuollut kertomaan elämästä, tai pimeä kuvailemaan valkeutta. Tyhmät ovat sitten perustaneet näitä laitoksia, joissa tyhmät opettavat toisia tyhmiä, joista tulee yhtä tyhmiä opettamaan siihen sarjaan pyrkiviä ja kierre on valmis.

Tuli on osa tuonelaa ja helvettiä, josta ei voi koskaan päästä pois, vapautua. Ikuisuuden ajatteleminen on meille ongelmallista, koska olemme vain ajallisia. Ja paljon Suomessa ihmisiä, joiden ajatteluun kuuluu, että ei ole mitään tämän jälkeen, ei vastuuta, ei oikeudenmukaisuutta, ei tulevaisuutta, ei toivoa, ei Jumalaa. Sitten on tämä henkinen lotto-porukka, joka elää miten sattuu ja ajattelee kuollessaan, että katsotaan, josko mitä on jaossa? Heille elämä on vain hetki nautintoja, itsekkyyttä ja kurjuuden kiertämistä ja vaivojen välttämistä? Mutta vielä uskossakin on ihminen vastuullinen Herralleen elämästään, puheistaan, puhumattomuudestaan ja teoistaan. Eikä suhteemme ainoastaan Jumalan uhrikaritsan kautta lahjoitettuun pelastukseen saa muuttua. "Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat." Hebr.10:26-27.

Poltellessani noita kuolleita oksia, jotka olivat jo hyvän aikaa maatuneet merkityksettöminä, ajattelin niiden tarkoitusta ja esikuvallisuutta. Pieni hetki elämää, pieni hetki kukoistavaa vihreyttä, voimaa ja tuulessa heilumista ja sitten viikate heilahtaa ja elämä on ohi. Voi, kuinka moni on kadottanut yhteytensä Jumalaan, kieltänyt Jeesuksen, hylännyt uskon ja uuden elämän. Voi, kuinka moni on katkeroituneena Jumalaan ja ihmisiin kääntänyt selkänsä ja mennyt omia teitänsä varjoisille kujille. Voi kuinka moni onkaan siirtynyt Kristuksen lahjavanhurskaudesta omavanhurskauden raskaaseen punnertamiseen olla hyvä, rakastava ja edistyksellinen uskova? Voi, kuinka moni onkaan kompastunut uskovien huonouteen ja epätäydellisyyteen, kyllästynyt Jeesuksen valitsemiin pelastuneisiin sieluihin – hylännyt Herran lauman?

Aamulla oli jäljellä vain tuhkaa ja muutama puoleksi palaneita kantoja hiljaisella liekillä edellisen päivän uurastuksesta. Sekin kasa pieneni koko ajan tullen pian matkansa päähän. Mitä jää jäljelle ihmisestä, kun aika loppuu - kupillinen tuhkaa, se on alkuaineemme. Siitä tulimme, siihen palaamme. Mutta sielu on ikuinen se on kerran joko taivaassa tai helvetissä. On aika miettiä, missä vietät iäisyytesi? Kenen oma olet tänään, kenen lauluja laulat, kenelle kuulut, kuka sanoo viimeisen sanan sinusta, mihin rekisteriin kuulut, mitä sinusta lukee taivaan kirjoissa? Suruttomat ihmiset kulkevat sokeina, mykkinä, kuolleina koko elämänsä turhuudessa, pimeydessä ilman Jumalaa - ja hukkuvat, vaikka pelastus on tarjolla, vaikka Jumala on heitä väkevästi kutsunut muutaman kerran. Tee sinä viisas päätös – tule Jeesuksen luo, nyt!

Virsikirja 1881 no: 518 Georgius Marci, (ruots.) 1540-1613.

1. Jo herää, ihminen, synnistä, Jos haluat autuutta taivaan!

Sun tuomarisi tuleepi äkkiä, Ja maailma hukkuupi aivan,

Se hetki ja aika on tuntematon, Siis rukoile armoa Herran,

Ettei sua päivä se karttamaton Saisi synnissä kohdata kerran!

2. Kuin taivaan liekkikin leimahtaa Maailman ääriin asti,

Näin Herran pasuuna kajahtaa Myös odottamattomasti, Nyt

elävät, kuolleetkin kootaan, Kun tuomion alkaman pitää;

Kaikki eteen tuomarin kutsutaan, Ei kenkään saa pois olla

siitä.

3. Kun meidät enkelit asettaa Nyt eteen Herramme kasvoin,

Hän tuomion kohtakin julistaa, Ei katso hän muotoon, ei

arvoon. Hän toiset toisistansa erottaa, Pois hyväin seurasta

pahat; Näin hurskas iäisen riemun saa, Vaan paha saa

iäiset vaivat.

4. Niin kutsuupi Isänsä siunatut Hän valtakuntaansa kaikki,

Jonka itse hän heille on valmistanut Ja ansainnut kalliisti ratki!

He "pyhä, pyhä!" nyt iäisesti Veisaavat majoissa riemun,

Kaikki kyynelet Jeesus armollisesti Pois pyyhkii Ja iloittaa

sielun.

5. Myös kuuluupi huuto jo onneton Nyt keskeltä kirotun

joukon; Heillä valmiina vaiva on loppumaton Nyt pohjassa

pimiän loukon. Siellä itku on, hammasten kiristys, Kuin

nääntyvät helvetin tuskaan, Siellä piina ja ahdistus, hirvitys,

Josta ei ole pääsyä koskaan.

6. Meitä auta, Herra, ja varjele Kristuksen kuoleman tähden;

Suo että me taivaassa riemuitsemme, Aina kasvosi kirkkaat

nähden! Täällä auta meitä uskossa sotimaan Sielumme

vainoojaa vastaan, Aina armosi avulla voittamaan,

Että autuutesi sielu saa maistaa!

Herra, miten vaikea meidän ihmisten onkaan ymmärtää vanhurskauttasi, tuomiotasi, iankaikkista elämää, taivasta ja helvettiä. Me mielisimme lieventää, muuttaa ja lahjoa, saada mieleisemme näyn, ja pelastus ystävillemme. Sinun olemuksesi näkyy sanassasi pyhänä ja kaukaisena, korkealla ja ulottumattomissa. Tule luoksemme, alas ihmisyyteen, heikkouteen, syntiin ja katoavaisuuteen, että löytäisimme sinut. Valmista meitä kuolemaan omatunto puhtaana, verelläsi pestynä, haavojesi turvissa astumaan Isän eteen. Anna vielä herätyksen ja uudistumisen ajat kansallemme, kun sillä ei ole edellytyksiä tulla luoksesi, ellet vedä ja kutsu, anna voima tulla Jumalan lapsiksi. Sinua odotamme Jeesus, sinä olet uskomme, toivomme ja rakkautemme.

"minä olen oleva, sanoo Herra, tulimuuri sen ympärillä ja kunnia sen keskellä"

Lapsena meitä pidettiin aidatulla alueella kunnan ylläpitämässä seimessä, etteivät mukulat juosseet autojen alle tai muualle karkuun. Vähitellen pienet ihmiset oppivat aidan olevan turvallisuudeksi ei rajoittamaan vapautta ja tässä ollaan. Aikanaan sitten vanhemmat hakivat lapsensa illalla kotiin ja oli yleistä, että portille tähyiltiin siinä vaiheessa usein. Noutaja oli pelastaja, joka vei omansa kotiin. Ne olivat mieluisia kohtaamisia, jotka muistan vieläkin yli 60 vuoden jälkeen.

Nuorena miehenä olin töissä rajavartiolaitoksen palveluksessa ja tehtäviimme kuului suorittaa merivalvontaa, etteivät naapurin sukellusveneet käy kylässä, eivätkä kalastusalukset tule pyydystämään kaloja alueeltamme. Siitä meille maksettiin ja onnistumisen voivat muut arvioida. Se oli varsin yksitoikkoista hommaa, mutta kalliosaarilla käveleminen oli ainutlaatuinen kokemus, johon en koskaan kyllästynyt. Olin myös tullut juuri uskoon ja laivojen pysähtynyt elämän tempo antoi mahdollisuuden lukea hengellisiä kirjoja vapaahetkinä. Niin teinkin ja saatoin lukea parhaana päivänä jopa 8 tuntia vanhoja kuluneita kirjoja. Ne olivat erittäin koskettavia ja siunaavia hetkiä, joista on ollut myöhemmin suuri hyöty. Samalla tulivat myös rajamme turvattua?

Amerikan presidentti haluaisi estää naapurimaan kansaa siirtymästä heille parempaan elämään ja töihin? Mutta siihen tarvittaisiin valtavan pitkä etelämuuri + hälytysjärjestelmä + melkoinen armeija vartioita, sillä osa porukasta kaivautuu rajan alta myyräntietä maalle? Asia on muutenkin kovin poliittinen, sillä työnantajille nuo poloiset ovat arvokkaita, sillä he ovat halpatyövoimaa; mutta oman maan työntekijät eivät tekisi niin halvalla hommia ja ammattiyhdistysliike on siinä helisemässä? Muurit ovat kuitenkin vanhanaikainen suojautumismuoto, joka on äärimmäisen kallis ratkaisu.

Suljetuissa maissa toimii Jumalan seurakunta, eikä sitä voi estää muureilla eikä määräyksillä lain voimin. Rukous etenee missä vain milloin vain ja mihin vain. Samoin internetohjelmat, whatsapp, skype, tvitteri, shat, tiedostot ja kuvat kulkevat yli rajojen ja muurien. Kristus ilmestyy näiden viestien kautta kaipaaville ja he pelastuvat, vahvistuvat uskossaan ja saavat taivaallista valoa elämäänsä.

Joskus kristityt rakentavat muureja välilleen ikäryhmien, koulutuksen, politiikan tai opillisten näkemysten mukaan. Nuorena uskovana luulin, että kaikki Jeesuksen omat ovat yksi perhe, veljiä ja sisaria, toisistaan välittäviä, uhrautuvia, epälaskelmoivia, epäjuonittelevia, kaikessa yhteyden säilyttäviä pyhiä ihmisiä? Mutta erehdyin ja jouduin näkemään, että vahvat ja rikkaat, kauniit ja rohkeat, menestyvät ja osaavat ovat tavoiteltuja ystäviä. Huomasin, että arvomme kristittyjen piirissä mitattiin omien tekojemme, saavutustemme ja edellytystemme mukaan? Muut olivakin vain sekakansaa, jotka voi helposti ohittaa tervehtimättä, joille ei tarvitse puhua mitään, joille voi vaikka pyllistää? Hienoa, että joukossamme on Jumalan armosta myös muurinmurtajia.

Jeriko rupesi aikoinaan kenkkuilemaan Herran kansalle sulkemalla itsensä muurin sisään ja niin Jumala määräsi kaupungin valloitettavaksi omin menetelmiensä mukaan. Siinä ei ollut kysymys tekniikasta, inhimillisestä voimasta, tai taidokkaasta sotastrategiasta, vaan Jumalan viisaudesta ja voimasta. Jerikon suuret muurit sortuivat Herran tahdosta ja aikataulussa. Sitten kaupunki valloitettiin perinteisellä tavalla, hyökkäämällä. Meille uskoville tämä on ihana esikuva siitä, kuinka monen sukulaisten ja ystävien elämä on syystä tai toisesta "Jerikon muurin ympäröimä", eikä heihin saa yhteyttä. He kulkevat lähellämme kuin kuolleet, eivät kuule, eivät näe, eivät usko, eivät rakasta. Rohkeasti tulee piirittää kääntymättömiä, maailmaa ja kaikkea Jumalan vastustusta kuin muinoin Jerikoa. On hyvä veisata siinä Herralle, lukea vahvistukseksi hänen pyhää sanaansa ja seurata hänen askeleitaan. Jossain vaiheessa hän kehottaa puhaltamaan pasuunaan, joka merkitsee aktiivista liikkeelle lähtöä, evankeliumin julistusta ja esirukousta. Niin tapahtuu ihme, ja erottavat muurit murtuvat, sortuvat ja kaatuvat. Ja niiden takaa löytyy avuton ihminen synteineen, heikkouksineen, kurjuuden ja kuoleman kahleissa hän neuvottomana yrittää vielä paeta alastomana paikalta, etsiä piilopaikkaa pimeydestä.

VT:n profetia viittaa Messiaan aikaan, jolloin perinteinen tulee hengelliseksi. Muurista puhutaan, mutta ei siitä kuka sen rakentaa? kaukainen raja viittaa jo siihen kuinka evankeliumi tulee saavuttamaan kansat. Samaan viittaa myös naapureiden ystävällinen suhde Israeliin. Tämä kaikki toteutuu Jeesuksessa ja vain hänessä, poliittiset päätökset eivät saa näitä aikaan. "Tulee päivä, jolloin sinun muurisi rakennetaan; sinä päivänä on raja oleva kaukana: sinä päivänä tullaan sinun tykösi Assurista ja Egyptin kaupungeista, kaikkialta, Egyptistä aina Eufrat-virtaan, merestä mereen, vuoresta vuoreen." Miika 7:11-12. Avoin Jumalan kaupunki on ilosanoma syntisille - Jumalan kutsuma voi tulla parannukseen, löytää uuden elämän ja saa voiman uudestisyntyä Jeesuksessa uudeksi luomukseksi.

Mittamiehiä riittää maailmassa, samoin muurien rakentajia. Hengellisissäkin piireissä ovat lahkot ja eriseurat yleisiä. On tehty näkyviä rajoja Jumalan valtakunnan ilmenemiseen oikeaoppisuuden, farisealaisuuden ja kulttuuritaustan perusteella. Tähän Herra kuitenkin tulee enkelinsä välityksellä ja lopettaa turhan touhun. "Ja minä nostin silmäni ja katsoin. Ja katso, oli mies ja hänen kädessänsä mittanuora. Minä sanoin hänelle: "Mihin sinä olet menossa?" Ja hän vastasi minulle: "Mittaamaan Jerusalemia, nähdäkseni, kuinka leveä ja kuinka pitkä se on oleva." Ja katso, enkeli, joka puhutteli minua, lähti liikkeelle, ja toinen enkeli lähti häntä vastaan. Ja hän sanoi tälle: "Juokse, puhu tälle nuorukaiselle ja sano: Jerusalem on oleva muuriton paikkakunta, sillä niin paljon siinä on ihmisiä ja eläimiä. Mutta minä olen oleva, sanoo Herra, tulimuuri sen ympärillä ja kunnia sen keskellä." Sak.2:1-5. Kristuksen seurakunnan mitta on hän itse, siinä on hänen kuningaskuntansa, siinä tilassa uskovat toimivat ja elävät. Vapahtaja on pyhä kaupunki, uusi Jerusalem, seurakuntansa kera. Jeesus on itse sen tulimuuri, eikä muuta muuria tarvita, ei temppeliä, eikä muitakaan maanpäälisiä rakennuksia ja papitkin ovat vain tasamaanhiihtäjiä. Jos et ole Jeesuksessa, olet ulkopuolella, vaikka asuisit Jerusalemissa! Jos olet Jeesuksessa, olet osallinen hänestä kaikessa, vaikka et olisi koskaan edes käynyt Israelissa.

Ystäväni evankelista Pekka Maaranen kuvailee haastattelussa elämäänsä, etsintäänsä ja löytöään:

- Lapsuudessani ehkäpä yleisin evankeliointityön muoto olivat telttakokoukset. Olin niiden vakiovieras. Istuin kokouksissa todella paljon ja aina, kun kysyttiin haluaako joku antaa elämänsä Jeesukselle, nostin käteni. Muisto näistä kokouksista on vieläkin yllättävän kirkas, ottaen huomioon pimeyden, johon elämäni hieman myöhemmin ajautui. Vanhempieni (52 v) kuolema

iski minuun (15 v) niin syvän hylkäämisen haavan ja pelon, että muutuin nopeasti täydelliseksi hylkääjäksi.

- Elämäni ehdoton tähtihetki tapahtui sairaalan sängyssä. Olin juonut itseni henkihieveriin taas kerran ja makasin letkuissa. Eräs sairaanhoitaja antoi vapiseviin käsiini Raamatun. Kun avasin sen, silmiini osuivat Jeesuksen sanat: Älä pelkää, minä se olen. Tuo kohtaaminen Jeesuksen kanssa muutti kaiken. Koko se kaaos, joka elämässäni vallitsi, muuttui tarkoituksen mukaiseksi. Olin kadotettu ja tuomittu ihminen joka solullani. Olin juuri sellainen ihminen, jonka syntisiä pelastamaan saapunut Jeesus löytää ja olin juuri siinä ainoassa tilassa, jossa Jumala silkasta armosta pelastaa ihmisen.

- Yhä vieläkin, kymmenien uskonvuosien jälkeen, joudun etsimään, taistelemaan ja kilvoittelemaan päivittäin päästäkseni tälle paikalle yhä uudestaan. Minussa asuu jatkuva kiusaus kerätä meriittejä, ja tulla hieman paremmaksi, että Jumala sitten armahtaisi minutkin.

Ihmisillä on tapana rajoittaa toisinajattelijoiden elämää, kulkemista ja harjoittaa ihmisten niputtamista ryhmätavoitteiden mukaan. Kuinka erilainen onkaan Jumalan toiminta, kun hän puhuu pelastuksen evankeliumia syntisille. Ja ihmeellinen on tuon sanoman vaikutus, kun väkeä lappaa Kristuksen luo kaikkialta ilman ennakkoilmoittautumista. "Riemuitse ja iloitse, tytär Siion! Sillä minä tulen ja asun sinun keskelläsi, sanoo Herra. Sinä päivänä liittyy paljon pakanakansoja Herraan, ja he tulevat hänen kansaksensa, ja minä asun sinun keskelläsi, ja sinä tulet tietämään, että Herra Sebaot on lähettänyt minut sinun tykösi. Ja Herra ottaa Juudan perintöosaksensa pyhässä maassa ja valitsee vielä Jerusalemin." Sak.2:10-12. Ihmiset mittaavat toisiaan koulutuksella, kirkollisuudella, lahkoilla, armolahjoilla, ylistyksellä, onnistumisilla. (juutalaiset mittaavat lailla, ruoka- ja pukeutumismääräyksillä, temppelillä, luvatulla maalla, valloituksillaan). Jumalan raja kulkee Messiaassa. Kristuksen täydellisyys on aina epätäydellisten hyöty, Herran valo jokaisen pimeän tyypin apu. Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: "Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani."2.Kor.6:16.

Lopunaikojen kaksi pelastussuuntaa ovat maailma ja luopunut kristikunta, kummastakin tulee kansaa Herran luokse. Näitä ihmisiä Kristus kutsuu väkevästi sanansa ja elämän kohtaloiden kautta pakenemaan uhkaajiaan. Pelastuneissa on juutalaisia ja pakanoita, sillä Golgatan voitto kerrotaan jokaiselle. Tosin varsinainen omaisuuskansan herääminen tapahtuu vasta, kun seurakunta on otettu täältä Karitsan häihin taivaaseen. "Voi, voi, paetkaa pohjoisesta maasta, sanoo Herra! Sillä minä olen hajottanut teidät neljään taivaan tuuleen, sanoo Herra. Voi, Siion, pelastaudu, sinä, joka asut tytär Baabelin luona! Sillä näin sanoo Herra Sebaot: Kunniaksensa hän on lähettänyt minut pakanakansojen luokse, jotka ovat teitä saalistaneet. Sillä joka teihin koskee, se koskee hänen silmäteräänsä. Sak.2:6-8. Profetian keskushahmo on Jeesus, jonka Isä on lähettänyt pakanakansojen luokse. Olkaamme siis kiitolliset Hänelle, hän on tullut lähelle, hän on kaatanut muut muurit tullakseen itse muuriksi.

Herra, sinä käskit aikoinaan rakentaa Jerusalemiin muurin ja temppelin - ja niin tapahtui pari kertaa. Mutta nyt olet ilmestynyt keskellemme rakentamaan temppelin ja muurin elävistä sieluista. Anna siis herätyksen ajat, ja virvoituksen ajat, ja uudistuksen ajat, että ihmiset löytävät syntisten Vapahtajan sinussa. Varjele meitä mittamiehistä, jotka määräävät silmämääräisesti uskovien rajat. Murskaa synnin, kuoleman ja perkeleen rakennelmat ja muurit, jotka estävät ihmisiä tulemasta luoksesi. Kiitos Jeesus, että olet tulimuuri uskovien ympärillä ja kunnia heidän keskellään - tänään. Anna tämän näyn rohkaista heikkoja sieluja.

tulevaa toimintaa maaliskuussa

 

 

....ei kukaan minun sielustani välitä....

Elämme tiedottamisen kulta-aikaa, sillä kaikki se, mitä voidaan tiedottaa, menestyy – aikansa, olipa se totta tai ei. Tavikset ja kansan syvät rivit jäävät unohduksiin, kun kuuluisuudet rynnistävät heidän ohitseen? Heistä tulee vain arvottomia äänestäjiä, katsomoa, kuluttajia – ja vihdoin unohdettuja, yksinäisiä, kuolemaa odottavia? Media satsaa menestyviin ja nätteihin, heidän mielipiteensä ovat kansan ruokaa, vaikka puhuisivat täyttä roskaa? Usein ihmisiä kiinnostaa, mitä missi syö aamiaiseksi, millaisella autolla poliitikko ajaa ja miksi ampumahiihtäjä ei taaskaan osunut tauluun? Avioerot, hakkaamiset ja raa'at murhat ovat aina huomioimisen arvossa. Lähes mielisairaat taiteilijasielut (piirtävät sairaita kuvia ja näyttelevät hullua) ovat aina otsikoissa, mutta kuka huomaa tavallisen ihmisen? Heistä todetaan vain, että niin ja niin monta sataa seisoi leipäjonossa tai eläkeläisiä on liikaa? Nimettömiä ovat myös maahanpyrkijät ja ne jotka yrittävät sen estää? Mutta kummatkin huomataan ryhmässä.

Oman työurani aikana tuli kerran vastaan kuolemantapaus, jossa vanhuksella ei ollut läheisiä sukulaisia ja hän oli testamentannut omaisuutensa edustamalleni järjestölle. Palvelutalon henkilökunta kertoi, ettei ko. vanhuksen luona ollut käynyt ketään viimeiseen kymmeneen vuoteen? Järkyttävää, ajattelin ja kävimme neuvotteluja, miten tällaiset ihmissuhteet voitaisiin korjata?

Joillakin ihmisillä on luontainen taipumus jäädä yksin, sivuun ja pois porukasta. Ennen vanhaan heistä tuli erakkoja ja luostarilaisia, nyt he kyyhöttävät vuokra-asunnossaan ainoana tosiystävänä telkkari ja älypuhelin, nettiyhteys ja näkymä ostoskeskukseen päin. Siellä itkee ihminen, kun kukaan ei huomaa häntä? "katso minun oikealle puolelleni ja näe: ei kukaan minua tunne. Ei ole minulla pakopaikkaa, ei kukaan minun sielustani välitä." Ps.142:5. Koko ikänsä ahertanut ja muille uhrautunut yksinäinen on elämänsä ehtoossa vain turha eläkeläinen, jolle ei ole mitään virkaa, jonka muutamat tahtoisivat liittää eutanasia-jonoon?

Aikoinaan, kun maassamme ei ollut vielä pakolaisia, eikä siirtolaisia, eikä evakkoja, uudisraivaajat siirtyivät rannikolta sisämaahan raivaten metsiä ja soita pelloiksi. Silloin ei voinut valittaa oloistaan yleisönosastossa, eikä saada avustusta kelasta, ei kukaan puolustanut köyhää, eikä tarjonnut rahakasta työtä rakennuksilla, sijoitustoiminnassa tai palveluammatissa. Kerrotaan, että eräs uudisraivaaja oli etsinyt uutta asuinaluetta järvisuomesta, niin tapahtui, että jokivirrassa näkyi uivan kirveenlastu ja niin raivaaja säikähti - täällä onkin jo joku toinen? Oli etsittävä uusi paikka - riittävän etäällä ihmisistä?

Saarijärven mahlun kylässä olen joskus käynyt puhumassa rukoushuoneella ja tiedustellut, mistä moinen nimi paikalle? Ja kertoivat, että siellä oli myös asunut joku itsetietoinen uudisasukas, joka oli ilmoittanut uusille tulijoille kylmästi: - ei tänne mahlu! No, silloin ei ainakaan voi enää sanoa, ettei kukaan minua huomaa - päinvastoin uusi oli uhka? "ja minä ylistin vainajia, jotka ovat jo kuolleet, onnellisemmiksi kuin eläviä, jotka vielä ovat elossa, ja onnellisemmaksi kuin nämä kumpikaan sitä, joka ei vielä ole olemassa eikä ole nähnyt sitä pahaa, mikä tapahtuu auringon alla." Sarn.3:2-3.

Sain joululahjaksi david wilkersonin elämäkerran, hänen poikansa näkökulmasta. Lapsuus kulki tiukan helluntaikulttuurin parissa. Isovanhemmat olivat evankelistoja ja hänen isänsä oli pastori. Oppikorostuksen tähden hänen suurin lapsuudenpelkonsa oli, että hän myöhästyy uskovien tempauksesta? Uskovaisuus oli hänelle lainomaista velvollisuuksien suorittamista ja pyhityskäyttäytymistä elämässä. Kiellettyjen asioiden lista oli pitkä: ei pelaamista, urheilukilpailuja, televisiota, sirkusta, teatteria, pesukonetta. Myös kaikenalainen tunteitten osoittaminen oli vierasta, läheisiä ei halattu, eikä rakkaudentunnustuksia viljelty. Dw:n sisarukset vastustivat vanhempien rajoituksia, luopuivat uskosta ja menivätkin maailmaan?

Nuorena saarnaajana hän käytti armolahjoja tuhlaillen ja ihmisiä virtasi bussikuormittain hänen kokouksiinsa. Kerran nuorelle avioparille tuli riita juuri ennen kokousta ja ilmeisesti dw toimi väärässä hengessä, koska jumala nuhteli häntä? Herra otti lahjansa pois, ihmiset eivät enää kuulleetkaan ennustuksia elämästään ja niin väki väheni, busseja ei enää tullut kirkkoon? Dw oli herkkä herran äänelle jumalan sanassa ja hän joutui usein yhteenottoihin ja arvosteluihin helluntailaisten keskuudessa. Hän sanoi: - uskovat etsivät helluntaita vain itseään varten. Voiko sellainen todellakin olla helluntai? Herra, jos tämä on helluntai, minä en halua sitä. Jos se tarkoittaa vain "siunaa minua"-kerhon pitämistä viikosta toiseen, en halua olla missään tekemisissä sellaisen kanssa.

Aikanaan herra johti hänet 50-luvun lopulla new yorkin huumejengien pariin aloittamaan aivan uuden työmuodon. Tämän työn kautta lukemattomat löysivät jeesuksen. Mutta monen vaivan, taistelun, yksinäisyyden ja rukouksen kautta hänen oli kuljettava jeesukseen luottaen. Monien kirjojensa ja saarnojensa kautta tuli tunnetuksi amerikassa ja totuudellisuutensa tähden myös muualla. 70-luvulla syntyi näky-kirja, joka oli varsin erikoinen verrattuna kaikkiin kaupallisiin tekeleihin. Ei ihme, että hänen oman seurakuntansa johtajat kielsivät kirjan julkaisemisen? Se kuitenkin levisi kaikkialle ja suomeenkin siitä on otettu monta painosta.

Lukemani dw elämäkertakirjan puhuttelevin lause oli: - isäni mietti koko elämänsä, rakastiko jumala häntä? Surullista, mutta joskus niin kovin siunaavaa? Yksin sitä ihminen tekee elämänsä suurimmat kysymykset, joihin vain herra voi antaa vastauksen. "sillä minulla ei ole ketään samanmielistä, joka vilpittömästi huolehtisi teidän tilastanne; sillä kaikki he etsivät omaansa eivätkä sitä, mikä kristuksen jeesuksen on." Fil.2:20-21.

Rakkaudella on oma järjestyksensä: ensin on jumalan rakkaus, sitten itsensä rakastaminen ja kolmantena lähimmäisen rakastaminen. Kun ei ole jumalaa, ei ole rakkautta, ei edes itsensä rakastamista, vain pelkkää itsekkyyttä ja monenlaista vihaa. Jumalan rakkaus ei ole hyysäämistä vaan sielun pelastamista. Se ei ole myöskään meidän toiveidemme toteuttamista, vaan herran tahdon tapahtumista elämässämme. Jumalan rakkauden ymmärtää vasta, kun on havainnut olevansa itse köyhä, kurja, sokea ja alaston! Ja kurjuuden keskellä on sittenkin yksi, joka välittää, etsii, kutsuu, pelastaa, hoivaa, huolehtii ja kantaa - elävä jumala!

Kun uskova sairastuu, hän tuskailee kovin, että miksi näin hyvälle ihmiselle, joka vielä on aina tehnyt kaiken oikein ja tunnollisesti, tapahtuu näin kurja juttu? Ansioajatteluun kuuluu hyväksytyksi tuleminen oman yrityksen seurauksena ja rakkauden vähittäismaksukauppa? Huonoksi tuleminen on joskus pitkä matka ja syntisyys tuntuu aina kurjalta? Muutamat kiertävät sitten etsien ihmisistä auttajaa tilaansa, muutamat vetäytyvät luolaansa nuolemaan haavojaan. Siellä hän etsii itselleen puolusteluja. Kyllä hyvän uskovan kelpaa, mutta voi meitä huonoja? "silloin käräjöisi hänen kanssaan rehellinen mies, ja minä pelastuisin tuomaristani ainiaaksi. Katso, minä menen itään, mutta ei ole hän siellä; menen länteen, enkä häntä huomaa; jos hän pohjoisessa toimii, en häntä erota, jos hän kääntyy etelään, en häntä näe. Sillä hän tietää, kussa minä kuljen. Jos hän tutkisi minut, kullan kaltaisena minä selviäisin. Hänen askeleissaan on minun jalkani pysynyt, hänen tietänsä olen noudattanut siltä poikkeamatta. Hänen huultensa käskystä en ole luopunut, hänen suunsa sanat minä olen kätkenyt tarkemmin kuin omat päätökseni. Job 23:7-12.

Uskovan vaikea tie on itselleen kuolemisen harjoitus (jos sitä voi harjoitella?). Yleensä emme ole väärässä ja puolustaudumme heti, kun joudumme antamaan hiukankaan periksi omista suunnitelmistamme. Huomaamattomaksi jääminen on pieni kuolema, vähän kuin joutuisi pomon paikalta palvelijaksi? "jos minä ikinä valheessa vaelsin, jos jalkani kiiruhti petokseen, punnitkoon minut jumala oikealla vaa'alla, ja hän on huomaava minun nuhteettomuuteni. Job 31:5-6.

Harva ihminen on vanhetessaan kokonaan terve, aina sitä jotakin remppaa tulee, kun kuoret lahoavat ja sisin kuluu? Siihen sopii entisen somerolaisen valokuvaajan toteamus asiakkaastaan: - ei teistä saa ton parempia kuvia? Mutta kun joutuu totuuden puntariin, huomaa olevansa aina kevyttä kamaa.

Tule jeesuksen luo, sanoo evankelista, et selviä yksin! Avaa sydämesi herralle, kerro, mikä sieluasi painaa! Tule kuorminesi ja synteinesi kristuksen luokse! Et ole sattumalta jäänyt unohdettujen osastoon, jumala haluaa yhteyden sinuun! Taivaan herra tulee sydämeesi, kun pyydät häntä! Joskus on eduksi, ettei siinä välissä ja edessä ole ketään sähläämässä, niin voi jutella jeesukselle yksin. "sairas vastasi hänelle: "herra, minulla ei ole ketään, joka veisi minut lammikkoon, kun vesi on kuohutettu; ja kun minä olen menemässä, astuu toinen sinne ennen minua." Jeesus sanoi hänelle: "nouse, ota vuoteesi ja käy." Joh.5:7-8. Sairas ja jeesus on hyvä yhdistelmä, jokaisen kuolemaa lähestyvän tulisi kääntyä vapahtajan puoleen, jokaisen kuolevan sukulaisen ja ystävän tulisi kantaa hänet rukouksin herran helmaan. Kun ei ole ketään, on jumala kuiskauksen päässä. Auttaja ojentaa käsiään syntisen puoleen: avaa sydämesi jumalan rakkaudelle, hän antaa uuden mielen ja sydämen.

1.Niin synkkä ei yö, ei murheenikaan, ett' Herra ei auttaa mua vois, 

Hän konsanaan kiellä ei rakkauttaan, jos miksi hän vaiheeni lois. 

Hän luonani on, vaikk' kaukana kulkevan näyttää.

2.On kanssani kuolon laaksossakin, Hän itse on elämän tie. 

Se kaitaista polkua hääsalihin mun tai-vahan riemuhun vie. 

Hän luonani on, vaikk' kaukana kulkevan näyttää.

3.On vaikea silloin uskominen, kun tuntehet pois otetaan, 

mut Herrani helteessä taistelujen käy voimani vahvistamaan. 

Hän luonani on, vaikk' kaukana kulkevan näyttää.

4.Pian kasvoja Herran katsella saan ja uutena virteni soi. 

Jää taakseni vaiva ja ahdistus maan, kun koittavi autuuden koi. 

Hän luonani on, ja silloin mun riemulla täyttää.

Lina Sandell-Berg (1832—1903)

Rakas Herra sääsit myös mun paimeneksi laumaasi....

Sielunhoidossa tulee usein esille ihmisten ongelmia käsitellessä heidän suhteensa kristilliseen seurakuntaan. Ongelmien yksi aiheuttaja on ollut eristäytyneisyys, yhteyden puute. Syistä voisi tehdä hakuteoksen, tekosyiden käsikirjan, niin monenlaisia selityksiä kuulen jatkuvasti? Ohutnahkaisuus, kärsimättömyys, laiskuus, kyllästyminen, itserakkaus, harrastukset ja maailmanrakkaus ovat yleisimpiä syitä pois jäämiselle. Ei ole laumaa, eikä paimenta?

Näissä mietteissä selasin käytössä olevia laulukirjoja ja huomasin, että esim. uudessa Viisikielisessä ei ole lainkaan osastoa seurakunnalle? Kotoinen virsikirjamme kunnostautui tässä selvästi paremmaksi, siellä on runsaasti seurakuntaa käsitteleviä lauluja. Kuitenkin varsinaisesti aiheesta opettavia lauluja on melko vähän ja nämäkin lähinnä jumalanpalvelus keskeisiä. Raamatun sanomassa seurakuntayhteys on välttämätön Kristuksen seuraamisessa ja sitä hoidetaan uskovan elämässä yhteyden, opetuksen, rukouksen ja ehtoollisen kautta. Uuden Testamentin kirjeet ovat pääasiassa osoitetut seurakunnille, eivät yksityisille uskoville.

Kun uskovalla ei ole em. yhteyttä, hän kärsii. Kun uskova ei kelpaa laumaan, hän kärsii. Kun uskova jää yksin ja hylätyksi, hän kärsii. Kun lauma hajoaa, uskova kärsii. Kun uskova joutuu olemaan pelkästään jumalattomien kanssa, maailmassa ja syntisten keskellä, hän kärsii. Kun Kristusta ja Jumalan sanaa pilkataan, uskova kärsii. Kun Herra unohdetaan seurakunnassa, uskova kärsii. Kun uskovalla ei ole paimenta eikä laumaa hän kuolee.

Olavi Kares kirjoittaa Herännäisyyden historian vaiheista 1800-luvun lopulla:

- Ja usein näytti olevan aihetta siihen ajatukseen, että pappi jäi seurakunnassaan ilman laumaa. Sitä paitsi oli herännäisyys kaikesta huolimatta vanhoilla herännäismailla yhä vieläkin tekijä, jota seurakunnan pappi ei voinut jättää huomioon ottamatta. Näin oli mm. Keski-Pohjanmaalla, nimenomaan Kalajokivarrella, vielä 1880-luvullakin, — niin paljon kuin taantumusta edellisillä vuosikymmenillä olikin tapahtunut. Se oli sentään kirkkoa rakastavaa ja kirkossa käyvää kansaa. Ja sen keskuudessa täytyi siitä vieraantuneenkin nähdä vielä elämää, jota sen ulkopuolella useimmiten puuttui. Lisäksi tunkeutui juuri näinä aikoina samoilla seuduilla laestadiolaisuus voimakkaasti eteenpäin, mutta samalla vaikuttaen kylmentynyttä mieltä, jopa ynseyttä kirkkoa kohtaan, ja oli muutenkin usein oudolla esiintymisellään omiaan varsinkin papistoon vaikuttamaan luotaan työntävästi.

Taitaa olla nykyäänkin sama ongelma, että suurin osa palkatuista paimenista on ilman omaa laumaa – puuttuu yhteys uskoviin? Kun seurakuntaan vihitään ja palkataan paimenia, joilla ei ole mitään yhteyttä uskoviin, ei voi paljon odottaa tulevaisuudelta – paitsi tietysti kirkonmenoja? Raamatun ohje olisi, että paimen valittaisiin uskoon tulleiden joukosta omasta laumasta soveltuvuuden mukaan, ikä tai koulupohja ovat toisarvoisia.

Jeesuksen esimerkki valaisi uskovia toimintamalleihin, jotka sopivat uskoville. Hän myös varusti heitä Hengellään jokaiseen koitokseen. Kaiken hyvän palvelun keskellä ilmeni suuri ongelma, joka on ollut aina seurakunnan kiusana: Ei ole paimenta?! Aikansa kirkonjohtajat välittivät vain itsestään ja oikeaoppisuudestaan, mutteivät ihmisistä. Toisaalta kaikki kuuliaiset lampaat ja hyväkäytöksiset sopivat heille, mutta rajatapaukset putosivat armotta pois kyseenalaisina.

"Ja Jeesus vaelsi kaikki kaupungit ja kylät ja opetti heidän synagoogissaan ja saarnasi valtakunnan evankeliumia ja paransi kaikkinaisia tauteja ja kaikkinaista raihnautta. Ja nähdessään kansanjoukot hänen tuli heitä sääli, kun he olivat nääntyneet ja hyljätyt niinkuin lampaat, joilla ei ole paimenta. Silloin hän sanoi opetuslapsillensa: "Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän. Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa." Matt.9:35-38.

Seurakunta koostuu perinteisesti eri-ikäisistä uskovista, jotka Jeesus yhdistää itseensä ja toinen toisiinsa. Seurakunta rakentuu hänen varaansa, hän on Herra ja Vapahtaja. Mutta meillä ihmisillä on  taipumus valkata porukkaa, johon tahdomme kuulua, jotka ovat itsemme näköisiä ja tapaisia, samoinajattelevia, samaa sosiaaliluokkaa edustavia. Raamattu antaa selvän kehotuksen osallistua säännöllisesti seurakuntaan ilman mutinoita ja turhia arvosteluja: "…valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin; älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehottakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän." Hebr.10:25. Tämä on joillekin hyvin vaikea teksti, jossa minä on jäänyt Jeesuksen varjoon. Suurissa asutuskeskuksissa on monta juuretonta kristittyä, jotka hortoilevat ties missä etsien paikkaansa, tehtäväänsä, kokemuksia, ihmeitä ja parempia kristittyjä ystäviksi. Aikansa he kulkevat, sitten tekevät päätöksen erota kirkosta (ja kirkoista). Taustalla lienee ongelmia nöyryyden kanssa ja he viittaavat kintaalla Jumalan järjestykselle, toisten kunnioittamiseen, seurakunnan johtajan arvovallan hyväksymiseen. On loukkaannuttu, otettu itsensä, pyritty suojelemaan omaa pyhyyttä liian huonojen kristittyjen seurasta? Omat näkemykset eivät ole tulleet kuulluksi ja niin he osoittavat mieltään. Harvalla on enää siinä vaiheessa mitään hätää ihmissielujen pelastumisesta ja evankeliumin sijoittumisesta tähän aikaan?

 

Uusissa herätyksissä on palava rakkaus Herraan ja hänen uskoviinsa. Viat, puutteet, heikkoudet eivät ohjaa väkeä, vaan ilo rakkaus ja usko innostavat päivittäin. Eri ikäryhmät löytävät toisensa Jumalan armosta ja totuudessa, jaksavat toisiansa. Eletään ihania Hengen kevään aikoja, rukous on elävää, sanaa viljellään, todistus Jeesuksesta on vaikuttavaa. Ihmisiä tulee uskoon ja yhteislaulu on voimallista - kaikki laulavat. Lauma kokoontuu säännöllisesti ja halullisesti.

Aikanaan sitten herätys hiipuu, ja lakkaa kokonaan. Uskovat väsyvät ja kyllästyvät jatkuvaan erämaavaellukseen. Samankaltaisuus syö voimia, kyllästytään samoihin naamoihin ja juttuihin, alkaa arvostelun aikakausi, hengellinen lapsuus on auttamattomasti takanapäin. Samalla vanhat synnit valtaavat mielet, harhaoppeja kannetaan seurakuntaan ja valvomattomat uskovat sotkevat pahasti pesän. Sopimattomat pyrkivät johtopaikoille ja ilman Jumalan valtuutuksia he vievät laumaa yhä enemmän pieleen. Armolahjat sammutetaan ja vastuusta laistetaan. Kellokkaat eivät saa tarpeeksi tilaa, eivätkä halua palvelijoiksi, niin he perustavat uusia laumoja omalla nimellään - sitten heidän nimensä kuuluu ja näkyy - aikansa. Nämä pienpiirit kukoistavat hetken kuin ruoho, sitten ne kuivuvat, jakautuvat taas tai kuolevat pois. Yhteinen piirre kaikilla on kuitenkin vielä elämänmerkkinä ja se on jatkuva rahantarve, jolla hiillostetaan kannattajia yhä runsaampaan uhraamiseen. Myöhemmin tutkijat tekevät näistä poppoista löytöjä, väitöskirjoja ja tutkimuksia, joita ovat historianlehdet täynnä.

Jeesuksen kanssa uskova oppi vastuuta Herran laumasta, Vapahtaja kasvattaa omiaan huomioimaan ympärillään olevat ihmiset. Kristillisyys on verkostoitumista, jossa keskeisin on Kristus ja ytimen muodostavat uskossa elävät, jotka toimivat säännöllisesti seurakunnassa. Sitten ulommas Kristuksesta mentäessä piiri laajenee ja usko heikkenee. Lopullisen rajan vetäminen Jumalan valtakunnan ja maailman välille on meille mahdoton, sillä niin paljon on siinä sun kiikulla olevia kristittyjä ja mieleltään ja elämältään häilyviä?

"Vanhimpia teidän joukossanne minä siis kehoitan, minä, joka myös olen vanhin ja Kristuksen kärsimysten todistaja ja osallinen myös siihen kirkkauteen, joka vastedes on ilmestyvä: kaitkaa teille uskottua Jumalan laumaa, ei pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, ei häpeällisen voiton tähden, vaan sydämen halusta, ei herroina halliten niitä, jotka ovat teidän osallenne tulleet, vaan ollen laumalle esikuvina, niin te, ylipaimenen ilmestyessä, saatte kirkkauden kuihtumattoman seppeleen." 1.Piet.5:-4. Jokainen uskova on kuitenkin vastuunalainen suhteestaan omaan verkostonsa ihmisiin. Hän on todistaja ja esirukoilija, kehottaja ja palvelija, harvemmin kovin suuri johtaja tai suurten tekojen ihminen. Tämä on uskovan alatie, jossa ei etukäteen jaeta prenikoita tai kunniamainintoja. Näissä vaiheissa uskova tuntee usein väsymystä, sillä lauman hoitaminen ei ole helppoa, siitä saa harvoin palautetta tai näkyviä tuloksia, pelastumisia, parantumisia. Mutta Jeesus auttaa jokaista tarvitsevaa ja odottavaa.

Nimimiehet muistetaan ja suosionkukkuloilta on lyhyt tie murheen laaksoon. Mutta kaikki tarvitsevat joka päivä Jumalan sanaa ja yhteyttä Kristukseen. Oma kokemukseni oli alussa varsin kivinen tie, sillä en ollut halukas lähtemään seurakuntaan, en omaan enkä muuhunkaan. Pari vuotta opiskelin Raamattua yksin ja siten vakuutuin siitä, että seurakunta on Jumalan tahto ja näkyvä Herran lauma kuuluu minunkin elämääni. Tämän etäyhteys-vaiheen jälkeen lähdin mukaan paikallisseurakunnan toimintaan. En tavoitellut asemaa siellä, mutta pian huomasin olevani monessa mukana kuin Hankkija-yhtiö ennen vanhaan maataloudessa. Nyt pitkän ajan jälkeen ymmärrän kirkon pappeja, jotka vihitään virkaansa ilman laumaa ja kutsumusta. Sitten heidät sijoitetaan kauas kotiseudultaan vieraitten ihmisten pariin, jossa verkoston luominen ei onnistu ja heistä tulee pelkkiä virkamiehiä. Kun he sitten joutuvat virkansa puolesta hengellisiin tilaisuuksiin, niin se on heille vastenmielistä, ja he pyrkivät sieltä pois mahdollisimman nopeasti. He pelkäävät uusia ihmissuhteita ja keskusteluja, kysymyksiä ja että joku vielä pyytää sielunhoitoa ja esirukousta? Niin sitten seurauksena on se, että muutamat seurakuntalaisista ryhtyvät kantamaan paimenen vastuuta ja hoitamaan Herran laumaa. Jännitettä syntyy ja erimielisyyksiä, kun virallinen taho ei pidä hyvänä uutta järjestystä?

"Mikä Apollos sitten on? Ja mikä Paavali on? Palvelijoita, joiden kautta te olette tulleet uskoviksi, palvelijoita sen kykynsä mukaan, minkä Herra on heille kullekin antanut. Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala on antanut kasvun. Niin ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa. Mutta istuttaja ja kastelija ovat yhtä; kuitenkin on kumpikin saava oman palkkansa oman työnsä mukaan. Sillä me olemme Jumalan työtovereita; te olette Jumalan viljelysmaa, olette Jumalan rakennus." 1.Kor.3:5-9.

Jumalan puutarhassa riittää työtä, istutusta, kastelua ja vaalimista. Mutta joskus tulee sotkuttuakin isoin saappain ja jälki on sen mukaista. Kyse on ihan tavallisista ihmisistä, jotka opettelevat elämään yhteisössä ja tulemaan toimeen keskenään.

Nykyaika on länsimaissa jo niin maallistunut seurakunnallisesti, ettei seuraava sana toteudu kuin äärimmäisen pienessä porukassa, joka uskoo lujasti Kristukseen ja siksi luottaa toinen toisiinsa: "Sentähden kehoittakaa toisianne ja rakentakaa toinen toistanne, niinkuin teettekin. Mutta me pyydämme teitä, veljet, antamaan tunnustuksenne niille, jotka tekevät työtä teidän keskuudessanne ja ovat teidän johtajanne Herrassa ja neuvovat teitä, sekä pitämään heitä erinomaisen rakkaina heidän työnsä tähden. Eläkää rauhassa keskenänne. Me kehoitamme teitä, veljet: nuhdelkaa kurittomia, rohkaiskaa alakuloisia, holhotkaa heikkoja, olkaa pitkämieliset kaikkia kohtaan." 1.Tess.5:11-14.

1. Oi paras Paimeneni kun laumaasi niin sä säästit, ett' henkesi antaen sä kuolosta sen päästit ja vielä varjelet sitä aina voimallasi, lampaitasi ravitset pyhällä sanallasi!

2. Mun otit laumastasi ja paimeneksi nostit, että kaitsen lampaitasi, verelläsi jotka ostit. Ah kuinka taitanen, oi Herra, toimittaa, mä mato vaivainen, näin työtä korkiaa!

3. Vaan koska tämä työsi on, rakas Herra, omasi, ja itse sääsit myös mun paimeneksi laumaasi, niin anna armoasi ja lahjasi lahjoita, mä palvelijanasi, että olisin taitava!

4. Suo nimes kunniaa mä etsin kiivaasti, ja laumaasi hajoavaa myös kaitsen hartaasti; enkä katsoisi kiitosta, en vihaa maailman, kun harhapoluilta vaan pois saan lampaan!

5. Hengelläsi vahvista, että saarnaan totuuttasi! Syntejä nuhdella mun suo sun voimallasi! Ah auta minua, että sanaasi selkiää kun tulee puhua, en katso mieliä.

6. Koska sanaasi saarnaan mä, ihmeitäsi julki annan, suo että puhtaana ne laumallesi kannan! Niin sanasi siemen suo mun kylvää sydämiin, se että viljan tuo ja kasvun kauniin!

7. Kun tahdon osoittaa autuuden tien mä muille, niin auta oikiaa tietä itse myöskin kuljen, ja vältän synnin työn, kanssa häijyn hekuman, niin etten maahan lyö, mitä itse rakennan!

8. Älä anna etsiä mun kunniaa ja kultaa, vaan siihen tyytyä, minkä olen saanut sulta! Kun jokapäiväisen vaan leivän, Herra, saan, ilolla kiittelen sua asti kuolemaan.

9. Suo, korkein Paimeneni, mun kaitsea sun laumaasi, että ilon iäisen ja riemun saa se taivaassa, siis että tullessasi tekemään loppua, saan kruunun taivaassasi, enkelten seurassa!

Papin virsi 1881 virsikirjassa 406 (nyk.vk. 252)

Nes Gadol Haya Po - suuri ihme tapahtui täällä

Olimme Venäjällä matkalla, meidät oli kutsuttu juutalaisten Hanukka-juhlaan. Se on vuosittainen pikkujuhla, jonka viettämisajankohta liikkuu muutaman kuukauden sinne tänne. Hanukka ei kuulu Israelin suuriin juhliin, jotka on kaikki määrätty Jumalan laissa Mooseksen kirjoissa. Hanukka on temppelin uudelleen vihkimisen muistopäivä. Israel sai valloitettua viholliselta Jerusalemin temppeleineen takaisin ennen Jeesuksen syntymää. Silloin he löysivät hieman pyhitettyä öljyä temppelistä ja alkoivat käyttää sitä kirkonmenoissaan. Öljy riitti ihmeen kautta kahdeksan päivää ja niin alettiin puhua öljyn ihmeestä. Tästä johtuen juutalaiset polttavat Hanukan aikana kynttilöitä kahdeksan päivää yhdeksänhaaraisen kynttelikön muodossa. Alkaen yhdestä ja lisäten joka päivä yhden kynttilän. Lisäksi juhlaan kuuluu ilo ja makeat leivonnaiset, joita meillekin syötettiin runsaasti.

Tällä kertaa Hanukka oli heti joulun jälkeen meidän kalenterimme mukaan. Paikalla oli satakunta ihmistä, ja meitä suomalaisiakin oli kohtuullinen määrä. Puheet tulkattiin ja niin pysyimme koko ajan kartalla. Bändi soitti hengellisiä lauluja ja kuoro lauloi. Oli onnitteluja ja seurustelua. Paikallisella juutalaisyhteisöllä ei ole omia kokoustiloja näin suureen juhlaan ja siksi olimme vuokratiloissa. Miehille annettiin kipa-lakit päähän ja ne sai sitten pitää muistona tilaisuudesta.

Juontaja kertoi paikallisen juutalaisyhteisön historiaa: väki oli supistunut kymmenesosaan 25 vuoden aikana, osa oli kuollut, osa muuttanut Israeliin. Yleensä yhteisön juutalaisuuden tietoisuus on ollut varsin heikkoa, tavat ovat unohtuneet, jos eivät ole kaikki koskaan edes omaksuneetkaan? Myös Raamatun lukeminen ja tuntemus on onnettoman huonoa. Esimerkkinä juontaja kertoi, kuinka he aikoinaan olivat aloittaneet järjestää sapattiateriaa ja eräs paikallinen oli varannut pöytään myöskin venäläiseen tapaan porsasta?! Myöhemmin on sitten opeteltu näitä kulttuuriin liittyviä tapoja ja siirrytty hurskaampiin raaka-aineisiin. Tilaisuuden hengellinen anti oli varsin ohkainen, mutta muutama vierailijoiden puheenvuoro paikkasi hyvin puutetta. Sillä muuten olisi mennyt koko kisa pelkäksi kulttuuriksi.

Juutalaisuus etsii juuriaan ja samalla Raamatun profetiat täyttyvät. Mutta vielä ei ole kansallisen heräämisen aika syvimmässä mielessä. Suurin osa juutalaisista ovat kovin maallisia ja uskolle kielteisiä. Kun siihen vielä lisätään oikeaoppiset juutalaiset, on vaikea ajatella tapahtuvan mitään suuria muutoksia nopeasti - paitsi Jumalan vaikutuksesta?  Ps.115:2-3. Miksi pakanat saisivat sanoa: "Missä on heidän Jumalansa?" Meidän Jumalamme on taivaissa; mitä ikinä hän tahtoo, sen hän tekee." Jumalan suvereenisuus on tiedossa, mutta se ei näy, eikä kuulu heidän keskuudessaan. On tarvetta herätykselle. Jeesus tuli meille juutalaisista ja on nyt kääntynyt meidän pakanoiden puoleen vähäksi aikaa, kunnes taas kääntyy juutalaisten puoleen. Odotamme Messiaan aikaa.

Voimattomuus ja avuttomuus on taattu tavaramerkki ihmisessä, joka rukoilee Herraa avukseen. Heikkous, suojattomuus, neuvottomuus ja monenlainen kipu ovat kuin tilausta Messiaan tulolle. Oikea jumalanpalvelus ja oikea uhri, oikea käyttäytyminen ja vaellus löytyvät vain Jeesuksen kautta. Siihen ei riitä kivistä rakennettu temppeli tai papinpukuiset miehet, eivät pyhät esineet, temppelivuori tai edes Jerusalem. Tarvitaan Kristus, Isän lähettämä, voitelema, Herran Hengen pyhittämä ja synnyttämä Vapahtaja.

Ps.115:9-11. "Israel, turvaa Herraan - hän on heidän apunsa ja kilpensä. Te, Aaronin suku, turvatkaa Herraan - hän on heidän apunsa ja kilpensä. Te, Herraa pelkääväiset, turvatkaa Herraan - hän on heidän apunsa ja kilpensä." Mutta ei se ole sen helpompi tämä avuntarpeen tunnustaminen täällä Suomenniemelläkään, emme ole kovin esimerkillisiä. Etsimme apua rahasta, vallasta, ihmisistä, mutta yleensä kaikkein viimeksi Jumalalta. Kuitenkin aina voi tehdä parannusta ja kääntyä Herran puoleen.

Jumala katsoo taivaasta kansansa puoleen, kuuntelee huokauksia ja rukouksia, ojentaa kätensä ja auttaa. Hän muistaa ihmisiä kuin aikoinaan ristinryöväriä, joka naulojen raastaessa kitui Mestarin vierellä Golgatalla ristiinnaulittuna. Kyllähän moni vetoaa ryövärin armoon, mutta ei ole kiinnostunut niistä vaivoista, jotka tätä veljeä rusensivat mieltä myöten. Jumalan huolenpidossa kaikki saavat mahdollisuuden kuulla evankeliumin ja jokaiselle tarjotaan pelastusta. Ei se haittaa, jos on syntynyt huonoon sukuun ja koko porukka on kelvottomia tyyppejä. Hän voi pyhittää mahdottoman ja uskoon täysin sopimattoman tyypin. Ps.115:12-13. "Herra muistaa meitä ja siunaa, hän siunaa Israelin sukua, hän siunaa Aaronin sukua, hän siunaa niitä, jotka Herraa pelkäävät, niin pieniä kuin suuriakin." Jostain hän herättää ihmisissä Herran pelon ja kunnioituksen, etsivät mielen ja pelastuksen kaipuun? Yllättävästi Jumalan työ ilmenee usein jossain hämärätyypeissä, elintason takamailla ja peräkamarien hiljaisissa hetkissä. Latvasta lahot, kiskoilta pudonneet, heikkohermoiset ja surkimukset ovat Jeesuksen ykkösketjua. He eivät häpeä häntä. Ei siis ihme, että Kristus pitää mielellään tätä porukkaa kuin kukkaa kämmenellään. Siinä moni itse mielestään fiksu jää nuolemaan näppejään ja odottelemaan keräilyerien alkua? Se on suuri ihme, Jumalan ihme, taivaallinen pyhällä öljyllä voitelu. Siinä Herran Henki puhaltaa kuolleisiin luihin ja ne alkavat elää, ei vain kahdeksan ihmeen päivää vaan ikuisesti.

Maassa, maan päällä, ihmiset asuvat, elävät ja toimivat. Maa on meille annettu Jumalan lahja, jota tulisi hoitaa kiitollisin mielin. Luoja on sen arvoinen. Maasta olemme tulleet maaksi jälleen tulemme ja suurimman osan ihmisistä elämän tehtävä tuntuukin olevan vain maallisten asioiden hoitaminen - sääli? Mutta muutamat pääsevät Jumalan tuntemiseen, Herran tuntemiseen, pyhään kaupunkiin, Jumalan seurakuntaan. He löytävät Kristuksen oikean temppelin ja oikean uhrin. He saavat Herran tuntemisessa Pyhän Hengen öljyn osakseen ja parannuksen mielenmuutokseksi ja niin alkaa ilojuhla, uskovan Hanukka. Se on kristityn elämänaika, jossa kaikki kunnia ja kiitos osoitetaan Herralle - hän on sen arvoinen nyt ja aina. Ps.115:16-18. "Taivas on Herran taivas, mutta maan hän on antanut ihmisten lapsille. Eivät kuolleet ylistä Herraa, ei kukaan hiljaisuuteen astuneista. Mutta me, me kiitämme Herraa, nyt ja iankaikkisesti. Halleluja!"

Kaarlo Aukusti Terhi (Hammar) (1872—1921) oli raittiusmies, kuoronjohtaja, laulunopettaja, toimittaja ja kirjailija. Hän syntyi Salossa ja kuoli Helsingissä. Hän kirjoitti mm. Uusmaalaistenlaulun sanat, jotka Sibelius sävelsi. Hän kirjoitti myös lukuisia runoja ja Turun-murteella juttuja kirjaksi. Vanhassa Hengelliset laulut ja virret kokoelmassa oli muutamia hänen laulujaan. Tässä eräs itsetutkistelu, joka sopii vaikka rukoukseksi meille ja juutalaisille tänään:

1.Sun tarhassas, oi Herra, on niin paljon, paljon puita. Mä yksin lienen toivoton ja kuihtuneempi muita. Ja usein oon mä kysellyt mua miksi näin oot kärsinyt?

2.Mä kauhistun, kun muistan vaan, ah, kuinka monta vuotta oot tullut taintas katsomaan, ja hedelmää etsit suotta. Pois käännyit mielin raskahin, ja itkevän sun huomasin.

3.Ja minä kuitenkin, jos ken oon rakkauttas saanut, soit huoltas mulle tuhlaten, et auttamasta laannut. Miks olen tällainen mä vain, niin kuiva, kehno laadultain?

4.Niin kaatunut mä olisin pois hakattuna varmaan. Vaan armon sain mä kuitenkin sun äänes tähden armaan: Tää vuosi vielä sille suo, se hedelmän kai vihdoin tuo.

5.Niin, vuosi vielä, Herrani! Mä tunnen mieles laadun: Sä katkaista et tahtoisi, sä suret, jos mä kaadun. Oi, vielä auta armostas mua vihannoimaan tarhassasi.                     

Tulevaa toimintaa seurakunnissa

Tampere ma. 16.1. 13.00 Kalevan kirkko, alasali, kristilliset eläkeläiset, Tuula Kivimäki, T Aaltonen, lauluryhmä Reijo kettusen johdolla

Kangasala ti. 17.1.2017 13.00 Kirkonkylän Seurakuntakoti, Tapulintie 2 kristilliset eläkeläiset, puhuvat H ja T Aaltonen

Valkeakoski Su. 22.1. 17:00 Iltakirkko, Valkeakosken vapaaseurakunta, Kirjaskatu 26

Puhuvat Turkka Aaltonen ja Marjo Jakobsson, musiikki: Sadepisarat

Pälkäne seurakuntatalo 24.1. tiistai-iltana 18.00 Raamattu-tutuksi luento aiheena "Herää, sydän, nukkumasta, talviunen horteesta, nouse valoon kuolemasta kevätaamun loisteessa." virsi 569:1 T.Aaltonen

Lempäälä 27.1. pe. 18.00 kotiseurat Kuosmasella, Harjutie 24, T ja H Aaltonen

Urjala 29.1. su. 13.00 Vapaakirkko, Huhdintie 12 ( entinen OP:n konttori). Puhuvat Pekka Paukkala ja T Aaltonen

Kotka to.2.2. 18.00 kotiseurat, Marja-Liisa Tervosella, Sarkapolku 14, T ja H Aaltonen, Pirjo Leino

Kouvola Raamattupäivät seurakuntakeskus 3.2. 17.00 "Jäljet, jotka puhuvat?" Teija Patjas, srk. työntekijä, T ja H Aaltonen, musiikkia, yht. lauluja Pirjo Leino

Kouvola Raamattupäivät seurakuntakeskus 4.2. 14.00 "Opeta minua, Herra" Teija Patjas, srk. työntekijä, T ja H Aaltonen, musiikkia, yht. lauluja Pirjo Leino - tarjoiluväliaika n. 16.00 "Puhu Herra, mutta kuuleeko kukaan?"
Anjalankoski su.5.2. 13.00 Israeltilaisuus, Ummeljoen kyläkirkolla, Kari Lindberg, T ja H Aaltonen, yht. laulut pirjo Leino

Ja kuningas teetti santelipuusta portaat Herran temppeliin

Terveyskeskuksen kuntosalissa oli monenlaisia vempaimia, millä ihmiset voivat itseään vääntää eri asentoihin ja toistaa liikkeitä. Yhteen kulmaan oli tehty rappuset, jotka eivät johtaneet mihinkään, ne päättyivät seinään ilman ovea. Fysioterapeutti kertoi, että niitä käytetään kuntoutuksessa nousemalla portaat ylös ja sitten taas alas. Seurasin yhden vaivatun sielun yrityksiä tässä lajissa, hänellä oli reilusti ylipainoa, huonot nivelet ja heikko tasapainon hallinta; niinpä hän vaivoin hinasi itsensä ylös ja takaisin. Kuulin monet selitykset ja valitukset muutamien minuuttien aikana, miksi oli niin heikko tämä esitys? Mutta tulipa portaat kokeiltua.

Virossa käydessämme ystäväperheemme luona saimme kuntoharjoitusta kiipeämällä kerrostalon viidenteen kerrokseen heidän luokseen, talo oli Neuvostoliiton ajoilta ja säästösyistä tai sitten kunnonkohotuksen takia talossa ei ollut hissiä.

Meilläkin oli aikoinaan talo, jossa oli kaksi kerrosta, teetimme sitten siihen yläkerran uudet portaat, jotka taittuivat ylös suoraan olohuoneesta. Ratkaisu oli tyylikäs, nykyaikainen ja muodikas. Näin myöhemmin ajatellen en olisi enää niin innostunut kipuamaan päivittäin monta kertaa portaita?

Temppeli oli aikoinaan jumalanpalveluksen keskus Israelissa, siellä suoritettiin rukoukset, uhrit, suitsutukset, puhdistusriitit, vihkimiset, oikeastaan kaikki keskeinen kansaa koskeva lähti temppelistä. Ei siis ihme, vaikka nykypäivän israelilaiset käyvätkin jatkuvasti itkumuurilla rukoilemassa temppelin uudelleen tulemista? Mutta sen ongelma on temppelin paikalla sijaitseva moskeija, joka estää rakentamisen!

Temppeli on Kristuksen esikuva, hän on kaiken jumalanpalveluksen keskus ja kaikki uhrit, rukoukset ja palvelu henkilöityvät häneen. Jeesus antaa temppelille tarkoituksen, nimen ja sisällön, joka ulottuu kaikkiin ihmisiin maailmassa. Vt:n temppeliin oli asiaa vain papeilla ja juutalaisilla, ylipappi meni kerran vuodessa uhriveren kanssa kaikkeinpyhimpään kohtaamaan Jumalaa. Jeesus avasi Golgatan uhrillaan koko maailmalle pääsyn Isän luokse ruumiinsa ja verensä, henkilönsä kautta. Monet kylläkin tykkäävät edelleen enemmän kivitemppeleistä ja palvelevat puurakennuksia mieluummin, yrittävät ostaa kelvollisuutta Jumalan silmissä.

Vanhan testamentin säädöksissä Herra oli laittanut temppelin rakentamisen piirustuksissa myöskin portaat. "Ja kuningas teetti santelipuusta portaat Herran temppeliin ja kuninkaan palatsiin ja kanteleita ja harppuja laulajille. Moisia ei oltu ennen nähty Juudan maassa….. Valtaistuimessa oli kuusi porrasta ja astinlauta, kullalla kiinnitettyinä valtaistuimeen. Istuimen kummallakin puolella oli käsinoja, ja kaksi leijonaa seisoi käsinojan vieressä. Ja kaksitoista leijonaa seisoi siinä kuudella portaalla, kummallakin puolella. Sen kaltaista ei ole tehty missään muussa valtakunnassa. " 2.Aik.9:11,18-19.

Mietin mitä rappusia me ihmiset teemme toinen toisillemme tiellä Jumalan luo. Varmaan vaatimustaso vaihtelee iän ja kunnon mukaan? Mielessämme teemme hyvien tekojen portaat, kiltteyden portaat, synnittömyyden portaat, kunnollisen elämän portaat, sakramentti askelmat ja rukoilemisen portaat. Sitten ajattelemme lapsellisesti, että Jumala on noin vain petettävissä hurskastelulla ja tempuillamme? Mutta hän on Pyhä, Vanhurskas ja lahjomaton.

Mutta hengellisesti ajatellen on myös olemassa portaat Jeesuksen luo, semmoisia ovat Jumalan kutsu, hengellinen herätys, hengen köyhyys, hengellinen nälkä ja jano, kääntyminen eli parannus, syntien katuminen, uskoviin suostuminen, ristin tie, Golgata, seurakunta. Jumalan temppeliin tuleminen on valinta, ratkaisu, johon Herra itse vie ihmistä. Ketään ei roikoteta sinne vasten tahtoaan. Kukaan ei ole kerran taivaassa haluamatta sinne. Uskovaisuus on täysin vapaaehtoista, mitään pakkoa ei ole. Evankeliumi ei sisällä määräyksiä, se on pelkkää lahjaa. Silti tämä ihmeellinen Herran armo avautuu vain harvalle ja lukemattomat ihmiset ovat kiinnostuneita uskonnosta, jumala-uskoisia, hyviä, pikkusyntisiä, mutta eivät pelastuneita, koska eivät tule Herran temppeliin portaita myöten.

Kerran pidimme kotiseuroja nuorten kanssa Naantalissa, kodissamme Väinöläntiellä. Väkeä oli paljon ja innostunut ilmapiiri, mukana oli myös vanha nainen, joka meitä opetti Jumalan sanalla ja rukouksella. Ilta oli antoisa lauloimme paljon ja vietimme aikaa yhdessä, rakennuimme hengellisesti Herran tuntemisesta. Eräässä vaiheessa eteiseen oli tullut eräs nuorukainen, seurakunnan vakioporukkaa ja hän oli jäänyt sinne istumaan ja kuuntelemaan. Silloin tämä vanha nainen huomasi jossain vaiheessa pojan, avasi raollaan olleen oven ja tarttui poikaa käsivarresta sisälle sakkiin. Poika istui vähän häpeillen muiden joukkoon. Nainen loi tuiman ilmeen muuhun joukkoon päin ja sanoi terävästi: - varokaa, ettei teistä tule niin pyhiä, ettei syntinen mahdu enää sakkiin? Ilta jatkui sitten kuin ennenkin ja päättyikin aikanaan. Asiasta ei sen koomin puhuttu, rukoiltiin vain tarvitsevien puolesta. Omaan sieluuni tuo naisen täräyttämä lause syöpyi syvälle ja olen palannut siihen monta kerta vuosien aikana. Ajattelen, että voimme olla rohkaisuksi ihmisille heidän etsinnässään ja avuksi heidän Jumalan tykö tulemisessaan. Mutta voimme olla myöskin estämässä ihmisiä kohtaamasta Herraa, puheemme, käytöksemme, elämän valinnat voivat viedä lähimmäiset ohi pelastuksen, Jumalan temppelin, Jeesuksen. Uskonnollinen elitismi on vaarallinen tauti, joka pesi kristillisissä piireissä.

Mutta onpa semmoisiakin ihmisiä, jotka aina vaan tramppaavat portaita ylös ja alas pääsemättä koskaan perille. He eivät löydä armoa, eivät rauhaa, eivät pelastavaa uskoa, eivät Kristusta. Portaat ovat silloin kuin fysioterapeutin kuntoutuskäynti, ylös, alas monta kertaa ja viimein ulos.

Myös vihollinen rakentaa aina omat temppeliportaansa, siellä on empaattista selvänäkijää, joogavenytyksiä, mielentyhjennystä, energiasiirtoja, suosion saavuttamista, kaupungin kermaan kuulumista, oman nimen alleviivausta, turhamaisuuden värikylläisyyttä, itsekkyyden ilotulitusta, rahan himoa, porsastelua ja sikailua, leuhkimista, kateutta ja vihaa. Mutta näille portaille on aina rysis ja väkeä tunkee kuin jääkiekkomatsissa, heikot potkitaan armotta pihalle ja köyhät kyykytetään. Vaikka väki saa mustelmia ja vereslyömiä, vaatteet likaantuvat ja rikkoutuvat, niin ei kuin pyrkimään uudestaan sekaan - kurjuuden kaipuu koukuttaa?

Luther kirjoitti: Usko on ainoa porras, jolla tämän maailman Punaisenmeren poikki taidetaan tulla sisälle luvattuun maahan. Uskovainen ei luota itse päällensä; vaan riippuu oikeassa Päämiehessä Kristuksessa, on Hänen vanhurskautensa alle annettu, antaen tämän olla tukenansa ja varjelluksenansa; asettaen Jumalan vihaa vastaan Vapahtajan, Kristuksen vanhurskauden, joka myös iankaikkisesti on Jumalan edessä seisova…..  Kuunnelkaamme mieluummin Paavalia, jotta oppisimme tuntemaan Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna (1.Kor. 2:2). Sillä hän on tie, totuus ja elämä, hän on taivaaseen vievä porras, jonka avulla pääsemme taivaaseen, niin kuin hän sanoo: »Ei kukaan pääse Isän tykö muutoin kuin minun kauttani» Joh.14:6.

Herännäisjohtaja, pastori, kansanedustaja ja herätysmies, Wilhelmi Malmivaara oli papinvirassaan joutunut moniin sielunhoitokeskusteluihin sairaiden ja vaivattujen ihmisten kanssa. Nämä kokemukset vaikuttivat hänen kertomansa mukaan sen, kuinka heti alussa hänen yliopistosta saamansa viisaus kaadettiin ja kaikki järjestelmät osoittautuivat tehottomiksi. Ainoaksi taidoksi hänelle jäi vain langeta polvilleen yhdessä opetettaviensa kanssa itkemään yhteistä sokeuttaan kaikkinäkevän Jumalan edessä.

via nova = uusi tie

Heränneen kansan historiassa kerrotaan kahden Tiihosen veljeksen, Ollin ja Vihtorin tapaus Kouvolan asemalta. - Kun veljeni kanssa menimme ottamaan kirjoja luettavaksemme matkalaukusta, joka oli muiden tavarain kanssa pantu pinkkaan ulos vaunusta Helsinkiin lähtevää junaa varten, kuului äkkiä huuto, että juna tulee. Käännyin katsomaan ääntä kohden ja näin junan tulevan kohti hirmuisen kiivaasti. Silmänräpäyksessä hyppäsin syrjään ja samassa humahti juna ohitse. Veljeni ei päässyt pois, vaan kaatui niin, että yläpuoli ruumista jäi junan alle ja jalat ulos kiskojen päälle. Oikea sääri murtui ihan juuresta ja vasen polven alapuolelta kahdesta kohden. Arvaamattoman kova pisto sydämeeni oli, kun näin rakkaan veljeni junan alla jalat melkein erillään ruumiista. Mutta ihmeellisellä tavalla Herra varjeli jo siinä hänen sieluaan, että hänen yläruumiinsa ja päänsä säilyi terveenä. Junan alla ollessaan hän itse vielä käsiensä varassa kohotti yläruumistaan ja valitti kuin pieni lapsi. Vaikka ruumiini kokonaan vapisi, kiirehdin hänen luokseen. Hän sanoi minulle: - Rakas veljeni, suutele minua. Nyt minulta päättyy tämän elämän toivo. - Sinun tuomiosi lähestyy ihan heti, sanoin hänelle. - Millä mielellä sinä nyt astut Herran eteen? Silloin ruhjoutunut veli kertoi, kuinka jo onnettomuuden hetkellä sielunvihollinen oli kuiskannut hänelle, että hänen oli turha hätäillä, sillä ei hän saa armoa kuitenkaan. Kun Vihtori Tiihonen kuuli veljensä sanat, valtasi hänet suuri sisäinen hätä ja hän koetti sopertaa jotakin toivon sanaa kuolevalle veljelleen: - Kuule, rakas veli, nyt juuri tahtoo Herra sinua armahtajana lähestyä, kun sinä kaikesta sydämestäsi rukoilet häneltä armoa. Saihan ryövärikin vielä armon, vaikka riippui jo ristin puussa, kun tunsi syntinsä, katui ja rukoili Jeesukselta armoa. Ja sinä olet juuri nyt samassa tilassa kuin se ryöväri. Siihen oli kuoleva vastannut: - Mutta minä raukka en osaa rukoillakaan, kun en muista sanoja. Neuvo sinä rukoilemaan.  - Silloin valtasi minut itku, kertoo kirjeen kirjoittaja, - ja koko ruumiini vapisi.  Sitten me yhdessä rukoilimme sopertaen kuin pienet lapset. Ei se ollut oikeastaan rukoilemista, vaan kokonaan hätähuutoa, kun ruumiin ja sielun tuskat hirmuisesti kirvelivät. Ruumiinsa tuskia hän ei tosin valittanut, vaan sanoi: - Vaikka minun ruumiini leikeltäisiin pieniksi palasiksi, en sitä minään pidä, kun vain saan sielulleni pelastuksen. Nyt ei hän epäillyt Herran armahtamista, vaan sanoi: - Kyllä Herra armahtaa, kun me vain täydestä sydämestä häneltä sitä rukoilemme. Hän huusi ihmeellisellä voimalla: - Herra armahda minua. Hän rukoili siinä kaikkien ystäväinsä ja vihamiehiensäkin edestä.

Kun ruhjoutunutta miestä alettiin kuljettaa Helsinkiin, oli koko matka yhtämittaista hätähuutoa ja rukousta. Ihmeellistä kuitenkin oli, että kuoleva mies jaksoi kesken tuskiaan kiittää Herraa siitä, että hän oli saanut edes vähäksi aikaa vielä parannuksen armoa. Matkan loppuajan hän oli horroksissa, mutta heräsi tajuntaan Helsingin asemalla. Hänen veljensä kertoo: - Siellä tapahtui minulle tuo sanomattoman suuri ilo, että rakas veljeni heräsi vielä unestaan. Hänen kielensä oli niin sortunut, ettei ymmärretty, mitä hän puhui. Se vain kuultiin, että hän mainitsi Herran nimeä, ja siitä ymmärrettiin hänen rukoilevan. Kiireesti vietiin hänet sairashuoneeseen. Mutta sinne tultua olikin jo hänen puheensa selvä ja järkensä terve. Nyt minä tunsin, että Herra kuuli hänen rukouksensa ja antoi vielä selvän totuuden tunnon. Ei hän nyt enää kysynyt minulta neuvoa, kuinka tulee rukoilla, vaan nyt hän osasi jo sanatkin ja niiden sanojen mukana oli ihmeellisen voimallinen henki. Hän joutui tuntemaan helvetin esimakua, koska kerran huusi: - Voi kuinka musta on pimeyden valtakunta! Ja hän nosti kätensä ylös taivasta kohden ja rukoili kuin pieni lapsi: - Armahda, rakas Herra, ja pelasta minun sieluni. Onhan rakas Poikasi kärsinyt monta, monta vertaa katkerammat kivut minunkin syntieni tähden, kuin minä nyt kärsin. Sitten hän sanoi: - Nyt Herra armahti minua, ja alkoi kiittää Herraa. Taas ojensi hän kätensä ylös ja sanoi: - Minä näen taivaan kirkkauden. Oi kuinka se on kaunis! Hän tarttui minua käteen, antoi suuta ja lausui: - Tule sinäkin, rakas veli, tuonne taivaan kirkkauteen. Sinne Herra on meille kodin valmistanut.  Erinomaista iloa tunsin minäkin sillä hetkellä; kokonaan se raskas murhe nyt hävisi. Isälle ja äidille käski veljeni sanoa: - Herra antoi ja Herra otti; Herran nimi olkoon kiitetty. Kello 11.20 päivällä hän sanoi: - Herra armahti, Herra armahti ja vaipui ikuiseen uneen.

Vihtori Tiihonen päättää kirjeensä sanomalla: - Monta päivää kaikui korvissani tuo rukoushuuto: - Tule sinäkin, rakas veli, taivaan kirkkauteen. Tuo sama kutsumus uudistuu aina ja aina, joka päivä sydämessäni.

Tiihosten nuorimman veljen kovaan kuolemaan kätkeytyi Jumalan salattu armo. Ja se ei vaikuttanut vain poislähtevän kohdalla, vaan myös jäljelle jääneissä. On hyvin kuvaavaa, että Vihtori ja Paavo Tiihonen kirjoittivat molemmat Wilhelmi Malmivaaralle, kuinka Jumalan armo on heitä unohtumattomalla tavalla koskettanut. Paavo Tiihosen kirjeestä kuvastuu salattu ilo siitä, että iankaikkisuuteen siirtynyt veli oli saanut maistaa, kuinka suloinen on Herra. Itse piispa Johansson oli pitänyt Kuopiossa seurat Olli Tiihosen muistoksi sinä iltana, jolloin hänen ruumiinsa tuotiin Kuopioon. Ja tavatessaan vainajan veljet oli piispa ilmaissut heille ilonsa siitä, että Jumala oli tehnyt heidän perheelleen suuren laupeuden herättäessään heitä tuon kovan tapauksen kautta ja pelastaessaan ihmeellisellä tavalla heidän veljensä sielun.

Herra, auta meitä uuden temppelin portaita luoksesi. Anna meidän nähdä ihana Vapahtajan olemuksesi ja valtasuuruutesi Isän vierellä, uskovan suuri kutsumus ja päämäärä. Vapauta ihmiset turhuuden rappusilta, joissa kuluttavat kallista armonaikaansa. Koko elämä menee hukkaan ilman sinua, Jeesus, kaikki hyvyytesi jää käyttämättä, jos ihmiset eivät löydä yhteyteesi. Avaa sisäiset silmämme näkemään kuinka kutsut, armahdat ja vanhurskautat syntiset edessäsi. Sinua kaipaa sydämeni, sinun luonasi on lepo ja turva - ikuisesti.