Pelasta kaikki läheiseni.

 Luin äitini kuoleman jälkeen hänen kirjoittamiaan muistiinpanoja. Yllätyksekseni huomasin hänen lainanneen jopa Raamatun sanoja varhaisimmissa teksteissään. Mihin lie tuokin kylvö sitten ajan myötä kadonnut, kun en kuullut kodissani koskaan puhuttavan Jumalasta? Uskoon tuloni vaikutti syvästi äitiini. Aluksi hän oli luonnollisesti järkyttynyt ja piti minua hulluna. Mutta ajan myötä äidissäni tapahtui kuitenkin suuri asenteen muutos, vähitellen hän alkoi käydä kirkossa ja seuroissa. Hän luki hengellisiä kirjoja ja kuunteli raamattutunti-kasetteja. Ennen kuolemaansa hän keskusteli usein syvällisesti uskosta. Kuollessaan hän turvasi Herraan.

 Olen ajatellut tätä 20 vuoden pituista jaksoa äidin elämässä ja ihmetellyt Jumalan kärsivällisyyttä väsyttäessään ihmisen eteensä armahdettavaksi. Olimme äidin kanssa hyvin läheiset koko lapsuuteni ja nuoruuteni. Hän menetti jotain rakkaudestaan, kun menetti minut Jumalalle. Ei ole helppo luovuttaa pois ihmistä, jonka on saanut pitää pari vuosikym-mentä omanaan. Mutta ilman uskoon tuloani ei äitini olisi mahdollisesti koskaan tullut herätetyksi. Jumala puhui riittä-vän läheltä, koskettavasti, sydäntä särkien.

Vapahtajan käsi luo elämän ja ottaa sen jälleen pois. Hän muuttaa kaiken. ”Herra antaa kuoleman ja antaa elämän, hän vie alas tuonelaan ja tuo ylös jälleen. Herra köyhdyttää ja rikastuttaa, hän alentaa ja ylentää” 1.Sam.2:6-7. Vapahtajan käsi muuttaa elämän kulun, vaikuttaa ihmisen suunnitelmiin ratkaisevasti. Hän haluaa pelastaa ihmisen. Hän rikkoo ihmissuunnitelmat voidakseen antaa tilalle omansa.

Jumalan tiet ovat ihmeelliset, suorat ja hyvät. Hänen suun-nitelmansa on pettämätön, mutta ihmiset yrittävät tehdä siihen mutkia. Jatkuvan menestyksen ja ajallisen onnen tie ei sovi ihmiselle, sillä silloin hän keskittyy vain itseensä, nautin-toihinsa, rikkauteensa ja hyvinvointiinsa. Mutta murheen ja ahdistuksen tiellä ihminen kohtaa Herran. Jumala puhuu pi-meässä.

Kiitos, Jeesus, äidistä, jonka annoit elämääni 40 vuodeksi. Kiitos, että teit työsi hänessä ja annoit pelastuksen lahjan. Pelasta kaikki läheiseni.

Oi Jeesus opeta tietä kaitaa kulkemaan korpimatkalla ijäiseen satamaan

 Wilhelmi Malmivaara istui 1900-luvun alussa eduskunnassa valtiopäivämiehenä. Hän oli myös heränneen kansan hengellisenä johtajana ja eräässä kirjallisessa arvioinnissaan hän kulkee sen aikaisen Helsingin katuja ja tekee huomiota:

- Valtiopäivämiehellä on ainoana virkistyspäivänänsä sunnuntaipäivä. Silloin lähtee kevätpuoleen ja kesänaikana usea Helsinkiläinen kaupungista, mikä Korkeasaareen, jossa kaikenlaisia ulko- ja kotimaisia eläimiä on nähtävänä, mikä Seurasaareen, mikä mihinkin, kuluttamaan aikaansa omaistensa kanssa siellä ja nauttimaan lepoa luonnon helmassa.  Toisilla taas,varsinkin palvelusväellä, on aamupäivästä käyntipaikkana kirkko, iltapäivällä esplanadi.  Talvisaikaan tarjoavat teatterit, konserttisalit ynnä muut sellaiset huvinsa sitä janoavalle yleisölle. Me päätämme lähteä kirkkoon, ja niitähän on Helsingissä vara valita. Mihin niistä menisi? Katsotaan sanomalehdestä, kuka kussakin saarnaa. Ei saisi sitä katsoa, vaan pitäisi mennä kirkkoon Jumalan tähden eikä ihmisten; kumminkin on luonnollista, että menisimme mieluummin kuuntelemaan pappia, jonka saama olisi todella rakentavaa. Mentäisiinkö Nikolainkirkkoon (tuomiokirkko), joka seisoo komeana ristikirkkona tuolla korkealla paikallaan senaatintorin laidassa? Siellä saamaa tänään pastori R., jonka saarnaa ei voi juuri ensinkään kuulla. Tai mentäisiinkö tuohon ulkonaisesti liiaksikin vaatimattoman näköiseen kirkkoon Antinkadun (vanha kirkko) varrella, joka siistine sisustuksineen herättää niin juhlallista tunnetta? Siellä hoitaa veisuuta muuten kauniisti, mutta hyvin hengettömästi, lukkarikoulun oppilaista muodostettu kööri.  Tänään siellä saamaa pastori R., kenties hän taas polemiseeraa (arvostelee) piispoja ja valtiopäiviä vastaan ehtoollispakon poistamisen johdosta.  Ikävää sellainenkin on saamassa kuunnella, kun ei siitä mitään rakennusta lähde.  Vai mentäisiinkö kaartin kirkkoon kaartin kasarmin yläkerrassa kuuntelemaan pastori R:n koristelemattomia, totuutta sisältäviä saarnoja sekä soittokuntaa, joka siellä veisuuta hoitaa? Siellä on vaikeanlainen saada istuinsijaa, jonka vuoksi päätämme lähteä Uuteenkirkkoon (Johanneksen kirkko). Sehän on tuo komea kaksitorninen temppeli Punanotkon vieressä, joka monessa suhteessa sekin vedättää puoleensa. Siellä saa kuulla kauniita urkuja ja herra O. Merikannon ihanaa soittoa, jonka kuuleminen jo on jumalanpalvelusta. Virret näet veisataan siellä hyvin lyhyesti, usein kansan käyttämillä nuoteilla ja välisoitot ovat niin ihmeellisen kauniita, ettei moista usein saa muualla kuulla.

 

- Aikanaan pitää sinne lähteä, jos aikoo päästä istumaan. Helsingissä käy suomenkielinen yleisö hyvin ahkerasti kirkossa; varsinkin kun saamaa joku ns. evankelisen suunnan pappi, on kirkko tungokseen täytetty. Ruotsalaisissa jumalanpalveluksissa on hyvä tila, sillä kaupungin ylimystöä painaa vielä Jumalan viha, niin ettei se tarvitse Jumalan sanaa. Tietysti on poikkeuksia kyllä huomattavissa. Suomalaisissa kirkoissa sitä vastoin ovat usein käytävätkin seisovia täynnä. Helsinkiläiset anovat kuitenkin kirkossakäynnin viime vuosina vähentyneen. Omituista maalaisen silmälle on, että miehet ja naiset istuvat sekaisin; tässä suhteessa ei Helsinki suinkaan kelpaa malliksi muille. Yleensä näytään sanaa kuuntelevan hartaudella ja kunnioituksella.   Se vain on outoa, että Herran ehtoollista jakamaan ruvetessa melkein kaikki muu yleisö lähtee kirkosta pois, tähän näytään jo niin totutun, ettei kukaan sitä vikanakaan pidä, vaikka jumalanpalveluksen korkein osa joutuu siten halveksituksi. Entäs saarna? Helsingin kaupungissa palvelee toistakymmentä pappia; yksi pitää yhdestä, toinen toisesta ja onhan siinä vara valikoida.  Toisinaan saa nälkäinen kuulija saamasta todellista ravintoa; toisinaan se luiskahtaa aivan sivu kuulijain omantunnon.  Yleensä on kirkkomeno hyvin juhlallista niin kuin ainakin pääkaupungissa.

 

- Paljon tehdään Helsingissä arkipäivinäkin kirkollista työtä. Raamatunselityksiä pidetään useampi päivä kirkoissa ja kuulijoita aina niihinkin riittää. Eikä se ole ihmeteltävääkään kun tietää asukasluvun nousevan jo toiselle sadalle tuhannelle. Kaupunkilähetys on myöskin ahkerassa työssä. Sillä on palveluksessaan erityinen pappi, joka pitää raamatunselityksiä lähetyksen talossa Hietalahden puolella kaupunkia sekä Hermannin (Vallila) esikaupungissa olevassa rukoushuoneessa. Niissä on kuulijoina harva mies, mutta naisia kyllä. Eräänä päivänä Vanhankirkon sivu kävellessä näin lapsia joukottain rientävän sinne. Päätin käydä katsomassa, mitä ne siellä tekevät. Siellä pidettiin kaupunkilähetyksen pyhäkoulua. Satakunta lasta oli kokoontunut kirjoinensa kirkkoon, jossa myös lähetyksen pastori ja muutamia säätyläisnaisia oli. Lapset jaettiin kuuteen eri osastoon, jotka vetäytyivät yhteisesti veisattua eri osaan kirkkoa pastorin ja muiden opettajiensa luetettaviksi. Hupaista oli nähdä tätä kallisarvoista työtä. Kaupunkilähetyksen pappi kiertää myös kaupungissa huone huoneelta etsimässä ruumiillisesti ja hengellisesti sairaita ja köyhiä sekä heitä puhuttelemassa. Niukanlaiset ovat lähetyksen varat.

 

- Saimme eräänä päivänä kutsun diakonissalaitokseen, jossa oli järjestetty raamatunkeskustelua. Niitä pidetään siten, että joku - tällä kertaa Porvoon herra piispa - selittää alustukseksi raamatunlauseen, jonka johdosta sitten saa ajatuksensa tuoda ilmi läsnä olevista, ken haluaa. Joskus näistä keskusteluista saa rakennusta; joskus taas menevät ne turhanpäiväiseksi viisastelemiseksi, joka häiritsee vaikutusta. Lähdemme etsimään tuota uutta, komeaa Diakonissataloa Eläintarhassa Helsingin ulkopuolella, emmekä voi sinne tultua kyllin ihmetellä sen tarkoituksenmukaisuutta. Tälläkin laitoksella on oma pappinsa, pastori A. Palmroth, entinen merimiespappi, joka tarmolla ja innolla tekee työtänsä. Laitoksen yhteydessä on erittäin kodikas kirkko, joka on jokainen sunnuntai-ilta kansaa täynnä. Hyvä on, että tällainen tilaisuus Jumalan sanan kuuloon nyt on tarjona Berghällin (Kallio) esikaupungin asukkaille, joiden keskuudessa synti näkyy rehoittavan vielä vapaammin kuin Helsingissä. Vaikeanlaiset taloudelliset asiat saattavat vain tämänkin laitoksen työn huokauksen alaiseksi. Uusia diakonissoja on laitokseen otettu useita, vaan eivät ne ole menestyneet; toisia on täytynyt erottaa, toiset ovat eronneet itse. Ikävä, etteivät todella heränneet naiset enemmin antaudu näille työaloille.

 

- Entiseen tapaansa työskentelevät myös Nuorten Miesten ja Nuorten Naisten Kristilliset Yhdistykset. Useampi ilta on etenkin ensin mainitulla kokouksia sekä jäseniänsä että ulkona olevia varten; pyhäiltoina pidetään puheita ja raamatunkeskusteluita. Vakava henki näissä yhdistyksissä vallitsee, ja hyvää työtä ne tekevät; ikävä vain on, että keskustelukokouksia häiritsevät yhdistykseen kuulumattomat henkilöt, joilla on se käsitys, että heidän välttämättä pitää olla niissä keskusteluissa suuna päänä, ja joiden esiintyminen osoittaa enemmin loistamisen halua, kuin nöyrää opetuslapsen mieltä. Olen kuullut usean yhdistyksen jäsenistä tätä valittavan. Monta hupaista muistoa vie valtiopäivämies kotiinsa näistä yhdistyksistä.

 

- Ylioppilaspiireissä ovat kristillismieliset sekä miehet että naiset perustaneet eri yhdistyksiä. Syrjäiselle on käsittämätöntä, miksi pitää perustaa tällaisia hengellisiä kotteriioja eikä yhtyä yhteen Jumalan sanan ääreen; omituista on jo sekin, että miehet ja naiset eri paikoissa hakevat sielulleen rakennusta, vaikka tätä vielä voi jollakin tavalla puolustaa varsinkin Helsingin

oloihin nähden.

 

- Tuossa tulee kesken kaikkea ruumissaatto. Mustiin puettu mustapartainen kuski ajaa kahden mustan hevosen vetämiä mustilla verhotuita ruumisvaunuja. Saatto kulkee juhlallisesti kohti Vanhakirkkoa, ja lähdemme rientämään mekin sinne toivossa, että sieltä saanemme vakavampaa vaikutusta. Kuolema näkyy osaavan pääkaupunkiinkin ja vaativan säälimättä ihmisiä mukaansa noista komeista palatseista, katsomatta, onko ylhäinen tai alhainen, oppinut tai oppimaton. Siinäpä nyt pitäisi olla kylläkin varoitushuutoa. Käydään katsomassa, millä mielellä yleisö tuota matkamiestä seuraa. Menemme kirkon lehterille. Kun ruumista tuodaan kirkon ovelle, alkaa soittokunta lehteriltä soittaa ihanaa hymniä, sen tauottua esiintyy kööri laulamaan virren. Saamme siis musikaalista nautintoa ja kuollut jää mielestä. Mutta pian papin esiintyminen kukilla koristettuun kuoriin kannetun arkun eteen jälleen hänestä muistuttaa. Hän heittää kolme lapiollista multaa, lukee rukoukset ja pitää puheen. Mitä hän puhuu? Totta kai hän lausuu vakavia varoitussanoja jäljelle jääneille, pyytää heitä muistamaan, että heidänkin vuoronsa tulee pian matkalle lähteä? Ei sanaakaan sinnepäin; lohdutusta, lohdutusta vain, kauniita sanoja taivaallisista asunnoista, kukkia koko puhe kuoleman kammottavuuden peitteeksi. Ja sitten astuu toinen toisen perästä arkun luo, laskee seppeleen sen ympärille, puhuu vainajan jaloudesta ja suuresta elämäntyöstä, ja tätä tehdään, kunnes kukat ovat peittäneet koko ruumisarkun. Laulukunta lopettaa hautajaistoimituksen laululla: Tuuti lasta tuonelahan, tai jollakin sellaisella. Kaikki kuoleman vakavuus hautautuu kukkiin ja säveliin. Ei voi sille mitään, että kirkosta lähtiessä tuskainen huokaus rinnasta pusertuu.

 

- Menemme pieneen hartausseuraan, johon pari- tai kolmekymmentä henkeä on kokoontunut viljelemään Jumalan sanaa. Kehottavaa on siellä puristaa ystävien kättä. Sieltä kuuluu vastaamme ihana veisuu:

 

O Jeesus Kristus opeta

tiet' kaitaa kulkemahan

maailman korpimatkalla

ijäiseen satamahan     

 

ja murheen ahdistama sydän pääsee kiittämään armon Herraa, jolla on Hänen merkillään merkityitä avuksi huutavia armaan isänmaamme pääkaupungissakin varmaan enemmin kuin ihmissilmä luulisi. Sytyttäköön Hän tultansa siellä yhä enemmin.»

 

Tässä samassa kirjoitelmassa Malmivaara antaa muutamalla rivillä kuvan myös kaupungin parista huvipaikasta ja katuelämästä, joiden hän katsoo pahasti häiritsevän monien Jumalan sanasta saamaa vaikutusta. »Äärettömän häpeämätöinnä ja rivona», hän sanoo, »astuu synti julkisuuteen ja katsoja joutuu ehdottomasti ihmettelemään, että Jumala vielä tuota Babelia kärsii. Oi jos olisi jokukaan, joka huutaisi noilla kaduilla: tämä kaupunki hukkuu!

Uskonasioiden vähitellen valjetessa minulle sain kehotuksia luopua joogasta.

 https://www.seurakuntalainen.fi/blogit/polkuni-joogasta-jeesus-uskoon-tarina-sukupolvikokemuksesta-eksymisesta-ja-loytamisesta/

- Mitä kirkon siis pitäisi tehdä? Omaan kokemukseeni nojaten välttelisin ajan henkeen heittäytymistä suosien sen sijaan opillista selkeyttä kirkon tarjoamassa toiminnassa. Tämä edistäisi hengellisten etsijöiden ja taivaallisen rauhan janoajien askeleita Jeesuksen yhteyteen.

- Herran edessä hiljentymisestä on avautunut ihana keidas, jonne hakeudun päivittäin. Missään en ollut kokenut jooginelämäni aikana vastaavaa rauhaa ja levollisuutta kuin nyt koen Pyhän Hengen läsnäolossa, Raamattu kädessä ja sydän rukouksessa. 

Taivas on uskoni määrä

 

Sanan Lähteellä -illat keväällä 2023

Suoraman seurakuntakeskuksessa (os. Suoramantie 9)
parittomilla viikoilla keskiviikkoisin klo 18.30.

Ke 10.5. Kevätjuhla Sanan lähteellä. Aiheena "Taivas on uskoni määrä". 

Mukana Pertti Kymäläinen, Hannu Uusmies ja Risto Muhonen. 

Musiikissa: Viestiveljet / Jarmo Ojanperä. 

Huomaa aloitusajankohta klo 18.00

Sä lahjain laupias jakaja, lahjoillasi maamme täytä.

 Jumalalla on antaa meille paljon rakkautta, jos meillä vain on kanttia ottaa sitä vastaan. Usein Herra laittaa rakkauden astioiksi tavallisia vaatimattomia kansanihmisiä. Heissä Kristus oikein erityisesti näkyy ja kuuluu ja tuntuu. Itsekin olen saanut runsaimmat halaukset ja rohkaisun sanat sekä teot uskovilta, joiden nimiä ei mainita presidentin linnanjuhlissa tai kirkolliskokouksessa. Mutta taivaassa mainitaan. Heistä puhutaan päivittäin Jumalan valtaistuimen luona. He ovat Kristuksen evankeliumille kunniaksi, heidän uskovaisuutensa kirjoitetaan muistiin taivaan kirjoihin. He ovat ristinsä ottaneet ajaksi, Jumalan kunniaksi ja seurakunnan parhaaksi.

 

Vaimoni viljeli aikoinaan kaalia pellollamme Viialassa, hän istutti keväällä 100 tainta, jotka kirkon suntio, Eero, toi meille. Ajattelin silloin, että mihin me joudumme sen kaalikasan kanssa. Mutta nokkela vaimoni teki niistä monta herkullista ruokaa ja lahjoitti moneen talouteen. Hän antoi täyden kassillisen kaalia eräälle perheelle, jossa kävimme kylässä. Hän päätti laittaa lahjarahaa tuohon samaan kassiin, mutta ei puhunut siitä mitään. Se oli tarkoitettu korvaukseksi peltoomme keväällä ajetusta lannoitteesta. Muutama viikko myöhemmin hän tapasi mainitun talon emännän ja kysyi olivatko he löytäneet rahaa kaalipussin pohjalta. Nainen kauhistui ja kertoi etteivät he olleet edes katsoneet kassiin, vaan olivat heittäneet kaalit kaatopaikalle. Myöhemmin he koko perheen voimin konttasivat pylly pystyssä etsimässä jätteiden seasta kaalikassia ja rahoja. Taisivat löytää aarteen kaatopaikalta?

 

”Sillä minä olen saanut paljon iloa ja lohdutusta sinun rakkaudestasi, koska pyhien sydämet ovat virvoittuneet sinun kauttasi, veljeni.” Filemon 7.

 

Uskovien yhteys voi olla parhaimmillaan taivaallista, kun Kristus on siinä mukana. Silloin tulee virvoitus Herran tuntemisesta, vaikka ihmiset ovatkin kovin vajavaisia. Jumala antaa armolahjoja seurakuntaansa, ja perkele, ihmisviisaus, puhdasoppisuus ja maailmanhenki pyrkivät tukahduttamaan ne jo alkuunsa. Jokaisen olisi valvottava omaa kutsumustaan ja paikkaansa, sillä aivan liikaa on sellaista hengellistä lapseutta, jossa aina juostaan vain joidenkin ihmisten perässä. Ihmiset tekevät kovin helposti kaikenlaista ajattelemalla, että se on varmaan Jumalasta, kun on niin paljon kansaa liikkeellä? Missä siis ovat tämän ajan Filemonit, jotka elävät niin lähellä Kristusta, että voivat virvoittaa joitakin kurjia sydämiä Jumalan Pojan uskolla ja rakkaudella? Missä ammennetaan tänään Golgatan salaisuudesta uskovien rakennukseksi ja sielujen pelastukseksi ja lähetystyön elävöittämiseksi? Missä Jeesuksen veri saa ihmiset itkemään ilosta?

 

APU-lehdessä oli jutttu Antero Laukkasesta, joka kertoi etusivun otsikossa valmistautuvansa kuolemaan. Hän sairastaa ALS nimistä hermosairautta, johon ei ole lääkkeitä. Viime heinäkuussa Laukkanen kertoi sairaudestaan Facebookissa rukouspyyntömuodossa. Viesti keräsi heti noin 4 000 tykkäystä. Laukkanen sai yli 2000 viestiä, ja päivitystä jaettiin noin 900 kertaa.

- Viikon kuluttua sain tietää, että puolestani rukoiltiin yli 80 maassa. Tämä on nyt isommissa käsissä eikä valittamalla parane. Tunnetilat vaihtelevat kuitenkin paljon ja ovat äärimmäisiä.

Laukkanen sanoo antaneensa koko elämänsä Jumalalle. Mutta nyt kyseessä on kuolema.

- Uskoni siihen, että Jumala voi parantaa minut, on vuoren kokoinen. Se on niin suuri, että kohta minä siirrän Ahvenanmaan Norjaan. Paraneminen ei ole uskosta eikä rukousten määrästä kiinni. Se on kiinni siitä, mikä on Jumalan suunnitelma - ja sitä hän ei ole kertonut.

 

Pystymmekö keskittymään toisiin ihmisiin, heidän asioihinsa ja olemukseensa? Valtavassa tiedonvälitystulvassa käy helposti niin, että ihminen hukkuu yleisöön, kansasta tulee vain massaa, ihmisistä tulee vain äänestäjiä, ostajia, tuottajia, rattaita valtiokoneistossa. Mutta Jumala ei toimi näin, hänelle olemme yksilöitä, ihmisiä, joilla on nimi, toisistaan poikkeava nimi, toisista poikkeava ulkomuoto, toisista poikkeava luonne ja historia, toisistaan poikkeava tulevaisuus ja Jumalan suunnitelma.

 

Uskovan ihmisen arvo kirkastuu ristissä, siinä ristissä, jonka hän ottaa Herran käskystä. Tuo risti ohjaa hänen valintojaan ajassa ja on tienmerkkinä ikuiseen elämään. Uskovan risti on maailman ihmiselle vastenmielinen ja halveksittava. Uskovan risti on kaksipuolinen, siinä on inhimillinen puoli, joka näyttää itsensä kieltämisen, nöyryyden ja lihan tappion, maailman halveksunnan ja vainon. Sen ristin toinen puoli on Jumalan siunaus, johdatus, varjelus, apu vaaroissa, yhteys, uusi elämä ja suuri rauha ja lepo.

Jeesus tarjoaa seuraajalleen ristin – sen ottaminen on vapaaehtoista. Tahdotko ottaa ristin?

Aiemmin virsikirjassa oli seuraava osasto: Virret erinäisissä säädyissä ja tiloissa / Kovana aikana ja nälän vaivassa. Eräässä tämän teeman virressä oli 23 säkeistöä, sen kirjoitti turkulainen Andreas Henrici Aschelinus. Seuraavassa versiossa oli enää 18 säkeistöä ja sitä seuraavassa vain 7 säkeistöä ja seuraavasta se poistettiin kokonaan. Ilmeisesti komitea ajatteli, ettei enää koskaan tule kovia aikoja, eikä nälkää?

 

1.Herra, kuinka surkeaan nyt vaivuimme me tuskaan. Sitä ei voi kieli virkkaakaan, ei tajua ajatuskaan; Nyt haikeasti vuotavat täällä kyyneleemme katkerat, ilmoittaen vaivojamme.

2. Ei suvut, heimot, tuttavat voi auttaa toisiansa, kun nyt ne kaikki kituvat yhdessä puutteessansa; Sä yksin, Herra laupias, sen tehdä taidat armostasi, ravinnon meille antaa.

3. Siis muista, Isä armias, nyt meitä täällä vielä! Ah älä hylkää lapsiasi, apuasi älä kiellä! Vaikka kovin pahat tekomme, ja ylen suuret syntimme sen ansaitsisi kyllä.

4. Aina olit ennen armias sä meille ylen määrin; Me raukat vaan sun lahjojasi käytimme usein väärin ylellisyyteen, turhuuteen, ja hekumaan hurjuuteen, himojemme nouteeksi.

5. Ah älä, Herra, kuitenkaan peräti hylkää meitä, vaikka kansa sokeudessaan on käynyt synnin teitä; Jos vitsaatkin, taas armahda, kätesi jälleen avaa runsaasti antamaan!

6. Meiltä älä kiellä lahjojasi, suo maalle ilmat hyvät, niin että taas sun armostasi kasvavat ruohot, jyvät! Maalta ettei puutu siunaus, kansalta ei ruumiin elatus, ei leipä lapsiltamme!

7. Ravitse myöskin sielumme armollasi avaralla, suo että lahjasi käytämme tavalla taitavalla! Sen kyllä taas nyt näimme jo että synnin palkka on turmio, on ruumiin, sielun surma.

8. Anna Henkesi meitä taivuttaa syntiemme katumukseen, sydämiämme johdattaa elämän parannukseen; Sen anna meissä vallita, kaikki asiamme hallita sun pyhän tahtosi mukaan!

9. Oi armon ainoa antaja, taas armokasvosi näytä! Sä lahjain laupias jakaja, lahjoillasi maamme täytä, niin että näemme uudestaan kukoistavan tämän isänmaan sun armosi antimista!

10. Sinulle, Herra, kunnian tahdomme aina antaa, kiitoksen nöyrän, hartaan, sun eteesi kantaa. Sinua, Isä armias, ylistää laupeudestasi, nyt ja ainiaan aamen!

Virren loppuun hän oli liittänyt rukouksen ja Raamatun sanat:

Dan.9:19. Oi Herra, kuule, oi Herra, ole armollinen, oi Herra, ota vaari, ja tee se, ja älä viivy, itse tähtes, minun Jumalani! sillä sinun kaupunkis ja sinun kansas on sinun nimelläs nimitetty.

Ps.105:16. Ja hän kutsui nälän maan päälle, ja vei kaiken leivän varan pois.

Aamos 4:6. Sentähden minä myös olen kaikissa kaupungeissa teille joutilaat hampaat antanut, ja leivän puuttumisen jokaisissa teidän paikoissanne; ja ette sittekään kääntyneet minun tyköni, sanoo Herra.

Valit.1:11. Kaikki sen kansa huokaa etsiessänsä leipää: he antavat, mitä heillä kallista on, ruuasta, saadakseen nälkänsä tyydytetyksi. Katso, Herra, ja näe, kuinka halveksittu minä olen.

Valit.2:11. Niin olen minä itkenyt, että minun silmäni puhkeevat, sisällykseni kivistelevät, maksani on vuodatettu maan päälle, kansani tyttären surkeuden tähden, koska imeväiset ja piskuiset kaupungin kaduilla nääntyivät,

12. Koska he sanoivat äidillensä: kussa on leipä ja viina? koska he kaupungin kaduilla nääntyivät, niinkuin surmaan haavoitetut, ja antoivat henkensä ylön äitinsä syliin.

tulevaa toimintaa

 

    Su klo 16 Sunnuntaijuhla

 

    Hämeentie 5, Forssa

   

30.4. "Näky odottaa aikaansa"

 

puhujina Turkka ja Hilkka Aaltonen

Voihan Herra muuttaa asiat

 

 

ote kirjasta Veljekset taistelun helteessä - William Jokinen - 1955

 

Miten lie — kai se tapahtui pastori Sundelinin johdolla — tutustuimme erääseen kuopiolaiseen kelloseppään, pyöreään monisanaiseen herraan. Hänellä oli kaupungissa liike, jolla eleli ja perhettään ylläpiti. Kyllä hän taisi pyhäisin ainakin päiväkokouksissa käväistä, vaikk'ei mikään ahkera kokouksissa kävijä ollutkaan. Toivoimme tämän herrasmiehen myös kääntyvän ja siinä mielessä menimme hänen kauppaansakin puhuttelemaan häntä. Kysäsimme eikö hänkin tahtoisi jättäytyä Herran käsiin, kun kaupungissa on etsikkoaika? Silloin hän alkoi puhella, että kyllähän hän voisi asiaa ajatella, mutta kun ei tuo vaimo siitä välitä. Kehoittelimme siitä huolimatta miestä  etsimään Herraa.

— Elekee te veijkkoset, puheli kelloseppä, se oes niiv vaekeeta, jos tuohii eukko ruppeis vastustammaa ja niim mänis rikki koko perheraaha.

— Voihan  Herra  muuttaa  asiat, yritimme selittää.

— Voe veijkkoset mittee perhekohtaaksia siitäe tuliskaa, jos minnäe ruppeesin uskovaeseks.

 

Meidän täytyi lähteä muualle ja jättää mies rauhaan, mutta kuinkas kävikään. Pian jättäytyi hänen rouvansa Herraa seuraamaan, mutta mies ei taipunutkaan. Hän jäi edelleen kylmäksi. Niin saimme tilaisuuden palata jälleen miehen luo ja sanoa:

— Koska rouvanne nyt on lähtenyt elämän tielle, kaiketi tekin lähdette. Nyt ei tulisi enää perhekohtauksia.

— Elekeehäv veijkkoset. Kyllä tämä kellosepä ammatti on niin kaaheeta, ettei tässä voe ajatella taevaan tiestäkää.

— Kuinka niin? ihmettelimme.

— Tää on nii kaahee aeka ennenku Kallavesj tääsin aakee, ettei sua rahhoo niistää. Ennen söeijs vaekka kapan suoloo ja vähä vettä ennenko hoetelis tätä liikettä.

— Eivätkö kaupunkilaiset sitten osta tavaraanne ja korjauta kelloja.

— Ee veijkkoset tästä tule mittääj jos ei sua mualta kuntija. Nehän tässä ostoovat ja korjuuttavat kellojaa eivätkä nyt piäse kaupuntiin millää, kun Kallavesj ei ou aavenna. Eij tässä voe nyt uskon asijoita aatella.

 

Ennenkuin läksimme Kuopiosta oli Kallavesi nielaissut jäänsä. Vesitiet olivat avoinna joka suunnalle. »Nyt kai kelloseppä tekee parannuksen kun hänen vaivansa päivät ovat loppuneet», tuumiskelimme. Ja niin käväisimme taas tervehtimässä häntä, vaikkei niin intomielisessä käännyttä-mishalussa kuin aikaisemmin, koska olimme huomanneet hänen vitkastelunsa.

— Hyvää päivää, lausuimme yhteen ääneen, nythän on Kallavesi selkeänä ja siis teilläkin aika tehdä parannusta.

— No voe veijkkoset, tässä on nyt niin kiireitä, ettei oo aekoo uskovaesn ajatuksii, kuh hikhatussa suap toemittoo nuita immeisten asijoeta ja tuppoo ruuhkautumaannii.

minulle tämä Herran sana: "Ihmislapsi, minä olen asettanut sinut Israelin heimolle vartijaksi. Kun kuulet sanan minun suustani, on sinun varoitettava heitä minun puolestani. Hes.3:16

 

Likaisissa vaatteissa

 Olin aikoinaan poikani kanssa Päiväniemen virkistyskeskuksessa Karkussa vuotuisilla pyhäinpäiväjuhlilla, johon väkeä tuli ympäri Suomea. Vaimollani oli työvuoro ja niin me sitten lähdimme miehissä reissuun. Marraskuun ilma oli sateinen ja kolea. Oli vetinen ja kurainen keli. Perille päästyämme varoitin poikaa, kun hän meni ulos, ettei kastelisi itseään. Poika oli silloin viisivuotias. Sanoin, että kannattaisi olla räystään alla suojassa, jos sadekuuro yllättää lapsijoukon pihalla. Sitten liukenin itse sisälle aikuisten mukana ja keskityin Jumalan sanan julistuksen kuuntelemiseen ja uskovien yhteyteen.

 

Muutaman tunnin kuluttua poika tuli luokseni, ja näytti siltä kuin olisi uinut vaatteet päällä ja rannalla vielä ylös noustessaan tuhrinut itsensä kurassa. En tiennyt, mitä ajatella. Olin vihainen ja pettynyt. Kodinhoitotaitoni olivat kadoksissa, enkä muutenkaan ollut varautunut lastenhoidon kultaisiin sääntöihin etukäteen. Kun sitten kyselyjeni jälkeen viittasin erääseen paikalla olleeseen pikku tyttöön, joka myös oli ollut pihalla ja huomautin, että hänellä oli siistit ja kuivat vaatteet. Tähän poika vastasi, että sen äidillä oli varavaatteet. Niinpä niin, hyvä onnittelu toinen äiti!

En voinut viedä poikaa juhlasalin puolelle, koska pelkäsin hänen likaavan tuolit ja ihmiset. Olimme lievästi sanoen umpikujassa? Niin sitten istuimme pojan kanssa siis vierekkäin eteisen rapuille ja kuuntelimme kaiuttimista tulevaa julistusta ja laulua. Poika oli kuravaatteissa ja minä hieman puhtaammissa tamineissa. Ihmisiä kulki ohitsemme jättäen sopivan hajuraon, ettemme likastaneet heidän puhtaita vaatteitaan?

 

Siinä istuessamme Pyhä Henki puhui sydämelleni väkevän saarnan. Hän sanoi, että olemme loppujen lopuksi täysin samanlaisia ihmisinä vaatteittemme likaisuusasteesta huolimatta. Hän sanoi, että Herra ottaa luoksensa kaikki tahriintuneet ja maailman valtateillä likaantuneet lapset. Tilaa riittää perkeleen pettämille, elämänsä raunioilla istuville ja kurjuuden kuukausia kokeville. Ikä tai kunto ei ole ratkaisevaa, vain halu tulla Jeesuksen luokse. Hänen sylinsä on avoin, rakastava Isä odottaa omiaan kotiin. Minulla ei ollut mukana puhtaita varavaatteita, mutta Vapahtaja lahjoittaa syntiselle parhaat vaatteet, joissa voi mennä Isän eteen, hänen vanhurskautensa puhtaan puvun ja niitä riittää kaikille. Minulla ei ollut edellytyksiä auttaa, ei mitään, jota olisin voinut käyttää hätätilanteessa. Mutta Kristuksella on varavaatteet synnin tahrimalle kristitylle. Hänen luokseen saa tulla näytti miltä näytti. Vapahtajan veri huuhtelee likaiset lapset puhtaaksi, kadonneet hän tahtoo etsiä, kunnes löytää. Eksyneet tuodaan kotitielle, haavoittuneet Vapahtaja sitoo ja huonot tuntevat hänen armonsa rikkauden. On ihana olla Herran oma, pelastettu, puhdistettu ja vapaa, taivaskelpoinen. Kiitos Jeesus.

 

Sak.3:1. Ja hän näytti minulle ylimmäisen papin Joosuan seisomassa Herran enkelin edessä ja saatanan seisomassa hänen oikealla puolellaan, häntä syyttämässä.

2. Ja Herra sanoi saatanalle: "Herra nuhdelkoon sinua, saatana. Nuhdelkoon sinua Herra, joka on valinnut Jerusalemin. Eikö tämä ole kekäle, joka on tulesta temmattu?"

3. Ja Joosua oli puettu saastaisiin vaatteisiin, ja hän seisoi enkelin edessä.

4. Niin tämä lausui ja sanoi näin niille, jotka seisoivat hänen edessänsä: "Riisukaa pois saastaiset vaatteet hänen yltänsä." Ja hän sanoi hänelle: "Katso, minä olen ottanut sinulta pois pahat tekosi, ja minä puetan sinut juhlavaatteisiin."

5. Minä sanoin: "Pantakoon puhdas käärelakki hänen päähänsä." Niin he panivat puhtaan käärelakin hänen päähänsä ja pukivat hänet vaatteisiin. Ja Herran enkeli seisoi siinä.

Kun Herra kutsuu palvelemaan

 

Mun tehtäväni halpa on ja suurten silmissä arvoton.

Vaan sitä en häpeä - eipä se ole liian halpa Herralle.

 

Kun vaan teen työni mielelläni, niin Herra palvelen mä näin:

Hän huomaa kunkin askareet, nämä pienet unhoon joutuneet.

 

Minun kaltaisteni tehtävään myös Kristus tyytyi pienimpään:

ei herraks eikä käskijäksi tullut - muiden avuksi lähti.

 

On suurta toimi halpakin, kun rakkaus sitä ohjaa

ja vähässä kun ahkeroi, niin enemmänkin saada voi.

 

Siis asemaani nöyränä mä pyydän aina tyytyä

ja pienimpänä kaikista ilolla muita palvella.

 

Mutta joskus mieltä katkeraa niin raskas tunne ahdistaa

ja ääni viekas kiusaajan se kuiskaa mulle korvahan:

 

"Noin miksi uhraat päiväsi, yösi ja muiden hyväksi käytät työsi?

Ei palkita sun vaivojasi ja ahkeruuttasi kuntoasi!"

 

Vaan sitten tyydyn jälleen, kun muistan kelle palvelen;

Mä tiedän, työni halpa tämä Herralta maksamatta ei jää.

 

Kaarlo Hammar ( Kaarlo Terhi) 1872 - 1921

 

Tule Jeesus ja siunaa lastas

 

https://www.youtube.com/watch?v=Mk0YTr6L7rU

Tule Jeesus ja siunaa lastas;
On tuulinen maailman tie.
Kätes voimakas turvaksi anna,
Kun uuvun, niin nosta ja kanna.
Ikirauhaan kerran vie.

 

Ajan vaivoihin vaivun varmaan,
Jos Sulta en voimia saa.
Kiusat kiehtovat, houkutus hurmaa
Ja synti mun sieluni surmaa.
Sua kaipaan, auttajaa.

 

Sinun tahtosi tie on parhain,
Vain murhetta tie oma toi.
Usko, rakkaus uupuu jos multa,
Tuo lamppuuni Henkesi tulta.
Sinä yksin auttaa voit.

 

Tule Jeesus ja auta kerran,
Kun kuoleman aallokko lyö
Yli väsyneen matkaajan purren,
Mi pyytävi syntejään surren
Jäädä turviin armos työn.

Hän sanoi hänelle taas toistamiseen: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?" Joh.21:16

 Kangasalan Kristilliset Eläkeläiset ry 

kokoontuu kevätkaudella edelleen tiistaisin parittomilla viikoilla klo 14.00 

Kangasalan keskustan seurakuntakodilla, Tapulintie 2. 

11.4. Puhujana Turkka Aaltonen.  Arpajaiset.

 

Niilo Tuomenoksa kirjassa Amerikkaa pitkin ja poikin 1955 kertoo:

Puolitropiikin alla oli suomalainen virsi eräässä kotikokouksessa kajahdellut, oli juotu koreaksi laitetun pöydän kirkkokahvit ja keskusteltu sekä maallisista että hengellisistä asioista, kun Greyhoundbussi lähti miestä kiidättämään Los Angelesia kohti. Maailma oli valoa täynnä ja taivas sinessään äärettömyyksiin avartuva. Oli mukavasti lämmin ja mukavasti hyvä olo, parempi kuin eräällä aikaisemmalla bussimatkalla Californiassa, jolloin Las Vegasista, pelihelvettikaupungista, ruokottomasta, bussin siihen pysähdyttyä, junttaili vaunuun ehkä vain kahdeksantoista vanha neekerineito, mutta runsaasti yli satakiloinen. Oli unisen, ehkä onnellisenkin näköinen. Loi silmäyksen vaunuun ja havaitsi, että vierelläni oleva vaunun istuin oli vapaa. Pudotti itsensä siihen painonsa koko voimalla samalla tehden selväksi minulle, että omasta istuimestani jäi hallittavakseni vain neljännes. Olin siis tullut verrattain läheiseen kosketukseen Amerikassa niin polttavana olevaan neekerikysymykseen. Toiset vaunussa olevat huomasivat oitis tilanteen ja jäivät silmät tapilla katsomaan, miten se kehittyisi. En ole milloinkaan jaksanut ihmisiä erotella eri luokkiin nahassa olevan värin mukaan, ja tässä siis minulle tarjottiin tilaisuus panna humaaniset periaatteeni lempeään ja kärsivälliseen käytäntöön. Kavensin siis itseni mahdollisimman vähään tilaan ja vetäisin kasvoilleni todellisen kristityn ja humanistin laupeudesta hiljaa sädehtiväisen ilmeen.

 

Tunnustan kuitenkin, että tilanne heti alkoi muodostua koettelevaiseksi. Luonnonlapsi vierelläni oli nähtävästi herännyt kesken uniaan, kello oli kahdeksan aamulla — ja sen tähden holahti heti kuorsailevaan uneen. Nosti toisen käsivartensa, jossa oli vahvuutta kuin kymmentuumaisessa pöllissä, rintani päälle. Uninen liike, joka tarkoitti löytää kädelle sopiva nojapuu. Kokosin voimani ja nostin hengitystä salpaavan käden tytön syliin. Se oli siinä tuokion, mutta kohosi jälleen ja kumahti rintaluitteni päälle Oli siis uusi työ asettaa se omistajansa helmoissa lepäämään. Se pysyi siinä jonkun minuutin, mutta kohosi jälleen ja nyt entistä tukevammin kaipaamaansa tukea etsimään. Vaunussa alkoi olla hauskaa. Luulen että rupesivat lyömään vetoa, miten kauan valkopintaisen kärsivällisyys kestää tytön kuorsausta ja unen maailmoista ojentelevaa käsivoimistelua. Minä päätin pitää periaatteistani kiinni enkä kimpaantua rodullisiin ylenkatselemisiin ja halveksumisiin edes tällaisessa tapauksessa. Oi, se tyttö kuorsasi, vajosi yhä enemmän uneen, heilautteli käsiään ja paineli minua leveyksillään muutaman tuuman alalle, niin että istuinpa melkein kuin ilmassa. Säilytin mielen tasapainon, vaikka vaunu jo hirnui hauskasta, mikä sille ilmaiseksi tarjottiin. Lopulta ajuri pysäytti vaunun, tempasi hätätarvikelaatikosta viereltään pienen kirveen, ojensi sen minulle ja sanoi, että »lyö tällä!»

Voi, että meillä oli hauskaa. Mutta tyttö kuorsasi ja ties vaikka millä unen ruusumailla henkensä vaelsi. En minä siitä kirveestä perustanut, mutta toivoinpa kuitenkin, että vaunu olisi tullut tytön kotinurkille. Tulihan se lopulta ja musta kaunotar jätti todella syvän ja ihanan unen virvoittamana vaunun.  Huokasin helpotuksesta.

 

Jumalalla on kaikki hallinnassaan!

 David Wilkerson kirjoitti Näky-kirjan 1974 ja se sai paljon huomiota ja arvostelua. Tänään sen sanoma on hyvin ajankohtainen. Olemme seuranneet pandemian ja sodan seurauksia. Näin DW ennusti:

- Jumala suo Idän ja Lännen välille hetkellisen aselevon, jotta sen aikana levitettäisiin evankeliumi kommunistimaihin. Jumala voi käyttää Japanin ja Korean kristittyjä saavuttamaan tuhansia yksin Kiinassa. Länsi-Saksan kristityt tavoittavat itäsaksalaisia. Tie Neuvostoliittoon kulkee Suomen kautta. Suomessa tapahtuva Pyhän Hengen suunnaton toiminta voi levitä ja leviääkin Neuvostoliittoon.

- On erikoista, että samalla kun ovet alkavat sulkeutua esiripun tällä puolella, toisella puolella ovet ovat aukeamassa. Lyhyen vapauden aikana tapahtuu hengellistä herätystä, mutta sitten ovet äkkiä sulkeutuvat, ja alkaa mieletön vaino, joka vetää mukaansa herätyksen piirissä olleet kansat.

 

- Ihmisten rohkeus pettää, ja he pelkäävät, kun näkevät, mitä tapahtuu tälle maailmalle. Ihmiset keräävät varastoon, säästävät ja valmistautuvat tulevaan maailmanlaajuiseen lamaan. Jopa vakaat kristityt joutuvat mukaan tähän tulevaisuudenpelon ja murehtimisen kurimukseen. Ihmiset pelkäävät laivan uppoavan. Maailma kaipaa turvallisuutta, ja siksi heidät on vallannut "epidemia" kahmia taloja ja maata, hankkia rahaa ja varmuus toimeentulosta.

 

- Näyssä näkemieni onnettomuuksien mukana Jumala antoi minulle hyvin erikoisen toivon sanoman vietäväksi kaikille tosi kristityille. Kyselin epätoivoisesti Jumalalta kaikista niistä asioista, joiden näin tulevan. Pyysin häntä näyttämään, miten kristityt voisivat tehdä kaiken, mitä heidän täytyy tehdä, kun aikaa on vähän, kun niin monet luopuvat ja piiloutuvat. Miten kristityt voivat ajaa pelon pois sydämistään? Miten he voivat kohdata kaikki uutisraportit ja odottaa kaikkia onnettomuuksia ja tuhoja pelkäämättä kotiensa ja lapsiensa puolesta? Luopuvatko he ja jättävätkö he tämän vanhan maailman paholaiselle ja antavatko he tämän toteuttaa omaa tahtoaan? Maksavatko he kaikki laskunsa, varaavatko rahaa pankista, siten yrittäen selviytyä kaikesta ja toivoen, että parempi päivä vielä tulee? Ostavatko he maatilan tai palan maata ja pakenevatko he maaseudulle toivoen voivansa paeta tulevaa tuhoa? Syövätkö he, juovatko he ja ovatko he iloisia jatkaen vain elämistä, vaikka tietävät, että kuolema riippuu heidän päänsä yläpuolella? Luopuvatko he sisäisestä voimastaan ja antautuvatko he pelon valtaan? Hylkäävätkö he unelmansa ja kiihkeät halunsa ja muuttuvatko he erakoiksi etsien totuutta?

-  Rakas ystävä, kuule, mitä Pyhä Henki sanoi minulle. Vain neljä pientä sanaa, kuitenkin niin voimakasta, että ne herättävät minussa kirkkaan uuden toivon ja uskon. Nuo neljä pientä sanaa ovat: JUMALALLA ON KAIKKI HALLINNASSAAN!

 

- Juuri niin — kaikki on hallittavissa. Huolimatta maanjäristyksistä, nälänhädästä, rutoista, raesateista, tappavista lämpöaalloista, tulvista, pyörremyrskyistä ja kulkutaudeista — luonto on hallittavissa! Kaikki mitä nyt näemme tapahtuvan, on ennustettu Jumalan Sanassa. Mitään ei voi tapahtua luonnossa tai luonnolle, ellei Jumalamme sitä salli. Raamattu ennustaa, että Jumala vuodattaa vihansa tämän maan päälle päästämällä valloilleen luonnonvoimat, varoittaakseen ihmiskuntaa tulevasta tuomiosta.

 

- Jumala haluaa, että jatkamme työtämme Kristuksen tuloon asti. Se merkitsee yksinkertaisesti sitä, että meidän pitäisi tehdä työtä, ikään kuin loppua ei koskaan tulisikaan, ja elää, ikään kuin loppu tulisi huomenna.

- Jumala laskee päämme hiuksetkin. Hän laskee varpuset, jotka putoavat. Hän kuulee vielä pyynnöt, ennen kuin niitä on edes esitettykään. Hän vastaa vielä ennen kuin edes huudetaan. Hän antaa vielä enemmän kuin osaamme pyytää tai ajatella. Niinpä miksi meidän pitäisi olla peloissamme?

- Uskon, että valmistautuneita kristittyjä kohtaa murheen ja ahdistuksen aika. Uskon, että heitä koetellaan ja kiusataan. Uskon, että kristityt joutuvat näkemään monia niistä kauhuista, joita on kuvattu tässä näyssä. Mutta olen myös vahvasti vakuuttunut omassa sydämessäni ja mielessäni, ja minulla on Pyhän Hengen todistus sydämessäni, että Jumala vapauttaa äkkiä todelliset lapsensa lopullisesta vihasta, jonka Hän vuodattaa maan päälle. Hän pelastaa lapsensa tuhon pöyristyttävimmästä hetkestä, joka Raamatun ennustuksen mukaan kohtaa maata.

- Herätkää, te valmistautuneet kristityt! Kaikki on hallinnassa, ja Jumala toimii. Hän pelastaa, parantaa, kastaa Hengellä ja saattaa huoneensa järjestykseen.

 

Armosi anna vaivaiselle, synnin tiellä väsyneelle!

 Olen seurannut jo lähes 50 vuotta uskovia ja seurakuntaelämää, kirkkoa ja herätysliikkeitä. Joskus on aivan kuin ummistettava silmänsä kaikelle sielullisuudelle, hengettömyydelle, lihallisuudelle ja raadollisuudelle. Kristittyjen vakavia ongelmia ovat Jumalan vähättely Luojana, Jumalan vähättely Lunastajana, Jumalan vähättely Pyhittäjänä, maailmanmielisyys, toistensa halveksiminen, sulkeutuneisuus, kotinsa sulkeminen uskovilta, kärsimättömyys, panettelu, puolisydämisyys, kovuus, laittomuus, lakihenkisyys, lahkohenkisyys, eriseuraisuus, rikkaiden suosiminen, elitismi, puhdasoppisuus, viihteellisyys ja penseys. Tämä satsi jakaantuu tasaisesti kaikkialle kuin rikkaruohot kesäniitylle ja perisynti, piru ja maailma huolehtivat näiden kukkien kastelusta.

Raamatun ihmisetkin olivat huonoja: Kain tappoi veljensä. Nooa juopotteli. Lootia kiusasivat silmän synnit ja maailman rakkaus, hänkin juopotteli, hänen tyttärensä makasivat isänsä tämän ollessa humalassa. Saara nauroi Jumalan lupaukselle. Aabraham suostui Saaran tyhmään ehdotukseen yhtyä palvelijattareen ja valehteli vaimonsa olevan sisarensa. Eesau myi siunauksensa. Jaakob oli pettäjä ja varas. Mooses oli murhaaja. Aakan otti itselleen tuhon omaksi vihittyä. Daavid teki aviorikoksen, näytteli hullua ja käski laskea kansan. Simson sekoili Delilaan. Job oli omavanhurskas. Jeremia kirosi syntymänsä. Pietari kielsi Herran. Juudas varasti ja kavalsi. Efeson seurakunta oli kadottanut ensirakkauden, Sardeen seurakunta oli hengellisesti kuollut ja Laodikea oli vaipunut penseyteen. Kuitenkin Jumala tarjoaa armoaan avuksi ja auttaa uskossa eteenpäin.

Synti on uskovan suurin ongelma - oma synti. Alussa se tuntuu helposti selätettävältä kosmeettiselta pikku vialta, mutta vanha uskova tietää, että synti asuu hänessä, eikä ole vain pian muuttava alivuokralainen. Synti on kuitenkin vakava asia uskovalle, hänen on tehtävä siitä parannus. ”Katso, ei Herran käsi ole liian lyhyt auttamaan, eikä hänen korvansa kuuro kuulemaan: vaan teidän pahat tekonne erottavat teidät Jumalastanne, ja teidän syntinne peittävät teiltä hänen kasvonsa, niin ettei hän kuule” Jes.59:1-2. Monet ovat menettäneet uskonsa synnin tähden, ovat haaksirikkoutuneet ja jymähtäneet karikolle. Laiva ei enää purjehdi, se on pohjassa. Luopioita on niin paljon, että voisivat hyvin perustaa jo oman yhdistyksen. "Ja sinä, ihmislapsi! Sano kansasi lapsille: Vanhurskasta ei pelasta hänen vanhurskautensa sinä päivänä, jona hän rikkoo, ja jumalaton pääsee suistumasta turmioon jumalattomuutensa tähden sinä päivänä, jona hän kääntyy pois jumalattomuudestaan, ja vanhurskas ei voi elää vanhurskautensa turvin sinä päivänä, jona hän syntiä tekee." Hes.33:12.

 

Vanhurskas elää uskosta ja pelastuu armosta, mutta tämä ei anna hänelle lupaa tehdä ehdoin tahdoin syntiä. Jos hän toimii niin, vähitellen omatunto turtuu ja paatuu aikanaan kokonaan. Kivisydäminen uskova saattaa olla vielä kova nimi seurakunnassaan, kristillisissä piireissä arvostettu, mutta Jumala on jo aikaa päiviä pyyhkinyt hänen nimensä pois elämänkirjasta. Jumala on pyhä ja tekee ilmoitetun sanansa mukaan. Kaikenlainen synti, jota oli ihmisessä, haavoitti Jeesuksen olemusta. Kärsivässä Jeesuksessa oli nähtävissä synnin hirvittävän vakavuuden koko kuva. Syntimme haavoittivat häntä, pahat tekomme runtelivat hänet. Meidän elämämme tuotti hänelle kuoleman vaivan. Hän kuoli kuoleman, jonka jokainen syntinen ihminen ansaitsee.

Ruotsalainen Johan Kahl kirjoitti virren, joka sopii hyvin tänään rukoukseksemme:

Minä kurja multa maan lankean, Jeesus, eteesi maahan puutteistani puhumaan, sua avuksi huutamaan. Liikutu surkeudestani, sääli mua, Jumalani!

 

Kaikki sulle ilmi on, tunnet minut, tiedät senkin, että olen kelvoton, huonoin seassa huonojenkin. Armosi anna vaivaiselle, synnin tiellä väsyneelle!

 

Olen täynnä tuskasta, olen aivan heikko liha. Yksi sanasi surmata voi mun, mitä sitten viha. Pelkään nyt jo varjoani, lakisi särkee ruumistani.

 

Suuren olen päälleni synnin velan kartuttanut, syntisillä töilläni sinut, Jeesus, kuolettanut. Vielä vaivasi vaikeimmatkin ylenkatsoin suurimmatkin.

 

Kuinka tästä pääsisin? Synti synnistä ei päästä. Ja jos jään vain synteihini, niin ei mua vihasi säästä. Minä hukun, Jeesukseni, jos et riennä avukseni.

 

Kerjään ristisi ääressä armollista apuasi, pese minut veressä vuotaneessa vioistani. Kaikki pyytävät vain kaataa. Sinä yksin osaat auttaa.

 

Kun on tapasi armahtaa kaikkein kelvottomimpia, etkö voisi unohtaa syntejäni suurimpia, Pyhän Henkesi mulle antaa, joka minut ramman kantaa.

 

Sanallasi vahvista paha luontoni voittamaan, sydämeni uudista sua aina kuulemaan, sinua myös kiivaasti palvelemaan loppuun asti.

että Jumala tulisi kaikessa kirkastetuksi Jeesuksen Kristuksen kautta. 1.Piet.4:11

 Moni sanoo tänään:

-  Olen lakannut yrittämästä olla kristitty, koska olen epäonnistunut parhaista yrityksistäni huolimatta.

-  Ei se ole ainakaan yrittämisen puutteesta johtunut. Mutta nyt en enää mene kirkkoon.

-  Olen yrittänyt tosissani olla hyvä, mutta ei siitä tullut mitään....

 

Jumala ei tahdo, että kulutat elämäsi vain yrittämällä olla kristitty. Siinä et tule koskaan onnistumaan. Mutta sinulla on kuitenkin toivoa, sillä voit tulla kristityksi juuri nyt luovuttamalla itsesi Jeesukselle Kristukselle. Pelastus ei ole ihmisessä vaan Kristuksessa. "Jokainen joka huutoa avuksi Herran nimeä, pelastuu. Room.10:13."

 

Jumala ei tahdo, että kulutat elämäsi koettaen sovittaa syntejäsi. Jos kadut ja pyydät Herralta anteeksiantamusta, tulet kokemaan, että "Jeesuksen Kristuksen veri puhdistaa kaikesta synnistä.1.Joh. 1:7."

 

Jumala ei tahdo, että kulutat elämäsi koettaen etsiä sielun rauhaa. Todellisen rauhan voivat kokea vain ne, jotka ovat ottaneet vastaan Jeesuksen Kristuksen Vapahtajanansa. Raamattu sanoo: "Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Hemamme Jeesuksen Kristuksen kautta. Room.5:1."

 

Jumala ei tahdo, että kulutat elämäsi koettaen ansaita iankaikkista elämää. Sen hinta on suurempi, kuin milloinkaan voit maksaa. Se on Jumalan lahja. "Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. Room.6:23."

 

Jumala ei tahdo, että kulutat elämäsi koettaen tulla uudeksi ihmiseksi. Ihmisen yritysten ja Pyhän Jumalan vaatimusten välillä on aina syvä kuilu. Meidän on vaihdettava yrittäminen uskoon. "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut. Apt.16:31."

Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi!

 

Porin Elämän eliksiirissä pidetyn tilaisuuden videotallenne.

 https://www.youtube.com/watch?v=dzTwdVtPOE4

Itkien he tulevat, ja minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen. Jer.31:9

 

 

Niilo Tuomenoksa kertoi kirjassaan Amerikan matkalta sota-ajan jälkeen:

- Vaeltaessani Montrealin katuja, muistin erään suomalaisen miehen, joka vuosikymmentä aikaisemmin talssi samoja katuja ja ihmetteli, mikä mahtoikaan olla erään oudon sanan merkitys, joka oli lähtemättömästi jäänyt hänen mieleensä hengellisestä kokemuksesta, jossa ilmeni kielilläpuhumistakin. Mies oli tullut Montrealiin Moskovasta, jonne hänen vanhempansa olivat siirtyneet ennen vallankumousta. Hän oli ollut jonkun aikaa Suomessa, tutustunut NMKY-ihmisiin Tampereella ja työskennellyt Emaushotellissa siellä.

Montrealissa alkoi hänen sijoittumisensa uuden maan elämään, oloihin ja tapoihin. Ja nyt oli hänen vaivanaan sana, joka suorastaan vaivasi häntä ja jota hän äänteli kadullakin kulkiessaan. Hänestä tuntui, että sanalla oli jokin erikoinen merkitys jopa hänen tulevaisuudelleenkin. Siihen ehkä sisältyisi joku hänelle outo ratkaisu. Mutta vaikka hän selaili kaikki mahdolliset sanakirjat, ei hän kuitenkaan sanan merkityksestä päässyt selville. Mutta mitä hän itse ei saanut selville, sen sai eräs Montrealin kirjakauppiaista, jonka puoleen hän asiassa kääntyi. Kirjamyyja mietti hetken, sitten haki jonkun hakuteoksen ja ilmoitti, sitä selailtuaan, että eräs Kanadan länsivaltioissa asuva intiaaniheimo on sen niminen.

Kertojamme, lähetyssaarnaaja, otti kohta heimosta ja sen asumapaikoista selvää. Se mitä hän sai tietoonsa, kypsytti nopeasti hänessä päätöksen lähteä palvelemaan heitä. Montrealin yliopistossa hän opetteli heimon kielen, matkusti sitten vaimonsa kanssa intiaanien luokse ja aloitti lähetystyönsä, jonka seurauksena oli satapäinen kristitty seurakunta ja kaunis kirkko. Hän oli tullut mitä suurimman hengellisen pimeyden ja moraalisen kurjuuden keskelle todelliseksi avuksi, joka Kristuksen elävällä ja voimallisella sanalla hävitti vanhaa ja loi uutta.

"Minä olen pannut avun sankarin käteen, olen kansan keskeltä korottanut valittuni" Ps.89:20

 

The Chosen - Raamattusarja,                           

josta on menossa kolmas kausi.

Tässä linkki sen sivulle

https://www.angel.com/watch/the-chosen?ap=true 

 

Siellä löytyy kolme satsia videoita (season 1 -3) jokaisessa on kahdeksan jaksoa.

Kun käynnistät valitsemasi jakson, tulee näytön vasempaan alakulmaan kaiuttimen kuva, jolla voit säätää ääntä.

Näytön oikeassa alakulmassa puolella on ruutu, jota klikkaamalla voit valita tekstityksen kielen (finnish - suomi). Sen oikealla puolella on ruutu, jolla saat näytön avautumaan koko tilaan.

Saavun juhlaan Jumalaa ylistämään

 

 https://www.youtube.com/watch?v=WVkdRr5tqG8

Kuuntele Siion, kevättä tuulet soittaa
Vuorilla aamun kajo hiljaa säteitä luo.
Morsiuskansa, kruunausjuhlasi koittaa,
sydämes kaipuu hengen pilviä tuo.
Rakkauden kaste kuin Hermonin huippujen lumi.
Hohtaa loistetta Jumalan kirkkauden.
Saaronin liljojen, tuoksuissa väistyvi uni,
Pilvet on liikkeellä sadetta enteillen.

Kuuntele Siion, vaikkakin koillistuulet,
Syöksyvät ylitse Hengen kukkamaan.
Liljojen keskellä morsiusikävän kuulet,
soittavan hiljaa kaipuun kanneltaan.
Syttyös henkeni tulesta Jumalan lieden,
Armon kukkien valkean kauneuden näät.
Uudista uudeksi, entisen virrassa vieden
oi, kesä saapuu, ja silloin on ylhäällä häät.

Hiljenny Siion, kuuntele airueet soittaa,
kohta jo päättyy öinen itkujen tie.
Jumalan kansa, veren voimassa voittaa,
Helkähdä harppuni, Jeesus perille vie
vaikka viel' tänään, murhetta murheitten mailla,
kirkkaaksi muuttuu se, tuhkaksi hiiltyessään.
Aamulla kerran, kilvoitusvaljaita vailla,
Saavun juhlaan, Jumalaa ylistämään.

san: Hilja Aaltonen säv. Mika Piiparinen