"Missä vietät iäisyytesi?"

Minulla oli Venäjällä mukanani kourallinen venäjänkielisiä traktaatteja ja laitoin niitä kirkossa virsikirjojen viereen ja seurasin, kuinka ihmiset ottivat niitä mukaansa ja alkoivat lukea halukkaasti. Seuraavana päivänä jaoin loput suoraan ihmisten käsiin ja kaikki menivät kaupaksi. Kerroin sitten paikalla oleville, että samanaikaisesti olisin ollut Suomessa ystäväni Pertti Nousiaisen hautajaisissa, ellen olisi sopinut tuloani Venäjälle. Kerroin lyhyesti, millainen Pertin kutsumus oli ollut tehdä herättäviä, evankelioivia traktaatteja, tolppajulisteita, kirjoja, jms. yleiseen jakoon. Sanoin, että niitä on painettu eri kileillä miljoonia kappaleita. Otin esimerkin Raamatusta, jossa Herra lähetti Filippuksen kertomaan evankeliumia etiopialaiselle miehelle. Mies oli ollut Jerusalemissa ja ostanut itselleen Raamatun, muttei ymmärtänyt siitä juuri mitään. Mutta Filippus toimi elävänä Kristuksen kirjeenä, kun ei ollut vielä traktaatteja olemassa. Mies tuli uskoon, kun hänelle selvisi, että tekstin uhrikaritsa olikin Jumalan Poika, Jeesus Kristus, hänen ja koko maailman syntien sovitus.

"Mutta Filippukselle puhui Herran enkeli sanoen: "Nouse ja mene puolipäivään päin sille tielle, joka vie Jerusalemista alas Gassaan ja on autio." Ja hän nousi ja lähti. Ja katso, siellä kulki etiopialainen mies, Etiopian kuningattaren Kandaken hoviherra, mahtava mies ja koko hänen aarteistonsa hoitaja; hän oli tullut Jerusalemiin rukoilemaan ja oli nyt paluumatkalla ja istui vaunuissaan ja luki profeetta Esaiasta. Niin Henki sanoi Filippukselle: "Käy luo ja pysyttele lähellä noita vaunuja." Niin Filippus juoksi luo ja kuuli hänen lukevan profeetta Esaiasta ja sanoi: "Ymmärrätkö myös, mitä luet?" Niin hän sanoi: "Kuinka minä voisin ymmärtää, ellei kukaan minua opasta?" Ja hän pyysi Filippusta nousemaan ja istumaan viereensä. Ja se kirjoitus, jota hän luki, oli tämä: "Niinkuin lammas hänet viedään teuraaksi; ja niinkuin karitsa on ääneti keritsijänsä edessä, niin ei hänkään suutansa avaa. Hänen alentumisensa kautta hänen tuomionsa otetaan pois. Kuka kertoo hänen syntyperänsä? Sillä hänen elämänsä otetaan pois maan päältä." Ja hoviherra kysyi Filippukselta sanoen: "Minä pyydän sinua: sano, kenestä profeetta puhuu näin, itsestäänkö vai jostakin toisesta?" Niin Filippus avasi suunsa ja lähtien tästä kirjoituksesta julisti hänelle evankeliumia Jeesuksesta. Ja kulkiessaan tietä he tulivat veden ääreen; ja hoviherra sanoi: "Katso, tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?" Mutta Filippus sanoi: jos sinä kaikesta sydämestä uskot, niin tapahtukoon. Hän vastasi ja sanoi: minä uskon Jesuksen Kristuksen Jumalan Pojaksi. Apt.8:26-37.

Kerroin myös tapauksen Suomesta, jossa eräs tuntemani nuorimies oli päättänyt tappaa itsensä ja päättänyt ostaa sitä varten pistoolin. Selatessaan puhelinkioskissa luetteloa, oli asemyyjän nimen kohdalla sillä sivulla traktaatti, jossa luki: "Missä vietät iäisyytesi?" Mies oli murtunut täysin ja soittanut uskovalle ystävälleni ja itkien kertonut aikeistaan, traktaatista, sekä kysynyt neuvoa ja apua. Itsemurha oli jäänyt tekemättä ja elämä voitti. Traktaatti oli silloin ollut paikallaan. Kuka liekään sen sinne laittanut, niin oli se Jumalan käden ojennus ja sanoma taivaasta, joka pysäytti miehen kauheasta teosta. On herätyksen aikoja, jolloin Jumala kutsuu. On etsikkoaikoja, jolloin pitäisi kääntyä Jumalan äänen puoleen ja löytää yhteys häneen. On aikoja, jolloin pitää vain kuunnella, mutta on myös aikoja, jolloin pitää varoittaa. Joskus on tarpeen puhua ja kirjoittaa asioista suoraan ja kohti käyvästi, herättävästi, silloin on ainakin joku sielu vähemmän helvetissä.

Kun tein tuttavuutta Pertin kanssa ensimmäistä kertaa 80-luvulla, se tapahtui puhelimessa ja sovimme yksityiskohtia ensimmäisen kirjani painamisesta Herätysseuran kirjapainossa Suolahdessa. Menin sitten käymään paikan päälle ja tapasimme. Paino oli suhteellisen alkeellinen vanhan omakotitalon kahteen kerrokseen rakennettu toimintayksikkö. Niinpä ensimmäinen kirjani latominen suoritettiin siihen aikaan vielä käsipelillä - ja se oli hidasta, sekä korjaaminen hankalaa.

Seuraavan kirjan syntyessä Pertti kehotti minua hankkimaan tietokoneen ja lupasi auttaa ohjelma-asioissa. Tietokoneet olivat vielä kalliita ja harvinaisia, eikä monikaan tarvinnut sellaista työssään. Mutta semmoinen hankittiin ja käsikirjoitus tehtiin levykkeelle, lerpulle. Muistan, kuinka Pertti kyllä päivitteli teknisen korkeakoulun laatimaa TEKO-ohjelmaa, se kun oli melko alkeellinen dos-pohjainen harjoitustyö, vaatimattomin ominaisuuksin. Käsikirjoitus oli kuitenkin sillä taltioitu. Hän sanoi taas painossa käydessäni, että koko ohjelma pitäisi lailla kieltää! Mutta kirja kuitenkin syntyi ja sen jälkeen monta kirjaa – tosin uudemmilla ja paremmilla ohjelmilla.

Sitten tein monta projektia Pertin kanssa vuosien aikana, varsinkin 90-luvulla kävin usein kirjapainolla. Huomasin myös tällaisen erikoisuuden, että kirjapainon ovet olivat aina auki, yötä päivää, ja ovessa oli avain lukossa.  Ilmeisesti varkaita ei pelätty tai sitten Pertti ajatteli, ettei siellä ole mitään varastettavaa? Keskustelimme myös näillä reissuilla Suomen kristillisyyden tilasta ja ihmisten edesottamuksista. Mieleeni jäivät kirjapainon pöydällä olevat monet ratkaisukupongit, joita oli usein monta lävistettynä piikkiin. Moni oli kohdannut Jeesuksen niiden kautta, moni pyysi esirukousta, neuvoa ja yhteydenpitoa. Olivat kuulemma muutamat tulleet katsomaankin paikan päälle, että mistä talosta näitä oli lähetetty. Joskus Pertti sanoi minulle: - älä ota osaa opillisiin kiistoihin, koita pysyä niistä erilläsi! Se oli viisas ajatus, jota pyrin pitämään mielessäni matkan varrella.

Pertti oli periaatteen mies, joka oli tottunut tekemään päätöksiä yksin. Hän oli viimeisen päälle herätysmies, joka näki tämän kristillisyyden muodon ainoaksi tarpeelliseksi, jonka edustajia ei ole koskaan liikaa. Jo nuorena hän oli saanut tähän vaikutteensa suuren esikuvansa Urho Muroman koulussa Kauniaisissa valmistuessaan nuoriso-ohjaajaksi 50-luvulla. Myös Uuras Saarnivaara, hänen sen aikainen opettajansa oli esikuvallinen herätyskristitty, jonka kirjoja Pertti oli painanut lukuisia.

Pertin näky oli 60-luvulta kirjapainon alkuvaiheista asti ollut synnyttää painotuotteita, jotka tukevat ja aikaansaavat hengellistä herätystä lukijoissaan. Hän kustansi ja käänsi, käännätti vanhoja klassikkoja, jotka olivat toimineet aikoinaan lukemattomien ihmisten pelastukseksi menneitten vuosien aikana. 90-luvulla hän ryhtyi työstämään vanhaa kuvaraamattua ja noin vuoden työn jälkeen se syntyi uudelleen ladottuna ja vanhojen Gustav Doren kuvien keralla.

Yhteislaulun tärkeä elementti korostui sinisen laulukirjan muodossa, jota painettiin runsaasti. Se oli sen ajan kokoelma vanhoja ja uusia lauluja, joissa oli syvä hengellinen sanoma. Siihen aikaan sillä oli tilausta ja tarvetta seurakuntien kokoontumisissa. Omassa nuoruudessani Sininen laulukirja oli tärkein laulukirja nuorten kokoontumisissa Raision vanhan pappilan nuorisotilassa. Vanhojen laulujen hyvä puoli oli niiden vahva sanoma, joka tuki Raamatun tekstiä ja kutsui sieluja elämän tielle. Ne eivät olleet sielun heilahduksia ja tuulen tuiverruksia, vaan ydinsanomaa Golgatalta, rististä ja Vapahtajasta. Pertin lauluvalikoima oli tarkkaan mietitty, mitään tyhjänpäiväisiä pliisuja, tunnelma veisuja hän ei sinne kelpuuttanut.

Teimme suunnitelmia monista kirjoista, joita käännettiin, painettiin uudelleen ja kirjoitettiin tuoreena. Pertillä oli erikoinen kustannuspolitiikka, joka tuli ilmi jo heti ensitapaamisessa, hän pyöristi hinnat selviksi tuhatluvuiksi ja yleensä ostajan eduksi. Toinen erikoisuus oli se, että painosta ostamaan tulleet saivat materiaalit puolen hintaan. En ollut tavannut missään tällaista menettelyä. Yleensäkin Pertin hinnat olivat kovin alhaiset ja hän ajatteli tärkeimmäksi tavoitteeksi evankeliumin levittämisen ja ihmissielujen pelastumisen. Raha oli vain toisarvoinen väline, jota tarvittiin asioiden hoitamiseen - ei muuta. 90-luvulla ehdotin Pertille, että hän painaisi uuden yhteislauluvihon "Lauluja Jeesuksesta", se oli päivitetty versio ns. punaisesta lauluvihosta, jota painettiin Kristillisen Työväen Liiton toimesta 80-luvulla tuhansia kappaleita yhteislaulua tukemaan. Niin tapahtui, väriksi tuli ensin keltainen kansi, jossa oli kuvattuna Jeesus, aurinko ja perhonen. Kun vihkoa oli painettu jo vuosikymmen ja kysyntää oli ollut runsaasti, Pertti sanoi, että nyt tehdään tästä nuottipainos. Ilmeisesti moni vihkon käyttäjä oli kaivannut sellaista ja tiedustellut painosta? Myös Sininen laulukirja oli saanut hieman aikaisemmin oman nuottiversionsa. Kävimme sitten läpi yksityiskohtia ja suunnitelma edistyi. Sain painolta sitä varten nuotitusohjelman, jota opettelin käyttämään. Siinä taisi mennä vuoden verran aikaa, ennen kuin ensimmäinen vedos oli valmis ja Pertti muokkasi sitten sivut painokuntoon. Nyt myöhemmin vihko ja nuottikirja on tullut vastaan eri puolilla maatamme seurakunnissa ja kotikokouksissa. Siitä tehtiin muutama vuosi sitten sinikantinen uudistettu versio nuottikirjoineen.

Eräs merkittävä tuote Pertin kirjapainossa on ollut vuosien ajan vanha klassikko Thomas Wilcoxin Kallis hunajan pisara Kristus-kalliosta. Tämä pieni kirjanen on hengellisesti yksi merkittävimpiä koskaan kirjoitettuja teoksia. Se sai 1600-luvun englannissa suuren suosion ja on sittemmin käännetty useille kielille. Kirja on hyvin Kristus-keskeinen ja nimeään myöten selkokielinen. Kirjan johtava ajatus on Jeesuksen ainutlaatuisuus ja ihmisten täydellinen kykenemättömyys jumalisuuteen ja vanhurskauteen omin voimin. Mielenkiintoista teoksessa on se, että kirjoittaja on pienen baptistiseurakunnan paimen, mutta silti näkemykseltään evankelinen, joka sai istua mm. vankilassa vuoden verran uskonsa tähden. Jopa opillisesti tiukka luterilaisuus on arvostanut aina tätä kirjaa ja sen sanomaa esimerkillisenä kristillisyyden julistuksena. Suomeen kirja rantautui 1700-luvun puolivälissä ensin ruotsinkielisenä (elimme silloinkin ruotsalaisten vallan alla). Suomennos tuli hieman myöhemmin. Varhaisempi herännäisyys arvosti suuresti tätä kirjaa, joka edesauttoi herätyksen leviämistä. Uskoon tulleet lukivat sitä hengelliseksi rakennuksekseen.

Tässä näyte hieman vanhemmasta suomalaisesta versiosta:

Ystäwäni, minä lähestyn sinua waroitussanalla, josta minä toiwon sekä minun että sinun sydämellesi hyötyä. Sinua kutsutaan kristityksi, käyt ihmisten kanssa kirkossa ja nautitset sakramenttejä. Siinä teet sinä hywin; se on jalo etu. Mutta jos ei sinun kristillisyytesi ole Kristuksen weressä juurtunut, niin se lakastuu, eikä siitä tule muuta kuin wäärä ja pettäwä korskeus, jolla sinä menet helwettiin.

Kun sinä olet tullut eläwästi Kristuksen tuntemaan, niin et sinä silloin ilman Hänettä tahdo tehdä yhtään ainoata hywää työtä, waikkapa koko maailma sinulle annettaisiin. Jos sinä kerran olet nähnyt Kristuksen, niin olet sinä huomannut Hänet wahwaksi kallioksi, joka on kaikkea omaa wanhurskauttasi, saatanaa ja syntiä korkeampi (Ps.61:3), ja tästä kalliosta, joka sinua alati seuraa (1.Kor.10:4), wuotaa lakkaamatta armon hunajaa rawinnoksesi.

Jumalan syömmen armoon, min Jeesus kuollessaan avasi meille kerran syvissä haavoissaan...

Tuossa joku vuosi sitten meillä pidettiin kotiseurat, jossa oli useita puhujia ja laulajia kokoontunut iloitsemaan Herramme ylösnousemuksen juhlaa, Pääsiäistä. Mukana oli mm. vanha ystäväni Paavo Saario Jämsänkoskelta, hän lauloi muutaman laulun, jotka olivat olleet hänen sydämelleen tärkeitä viestejä Jumalalta. Häntä säesti Saara Mörsky. Tässä yksi sellainen, jonka sanoma on edelleenkin kovin ajankohtainen ja siunaava:
https://www.youtube.com/watch?v=R4JGOnD2vMQ&feature=youtu.be
 

1. Jumalan syömmen armoon, min Jeesus kuollessaan

Avasi meille kerran Syvissä haavoissaan,

Uskoni autuuteni Pelotta perustan

Ja elän turvallisna Liitossa Jumalan.

2. Vain tunteitteni armoon Mä ennen turvasin,

Mut syntituskissani Rauhani kadotin.

Kun tunteita vain riitti, Ol' varma autuutein,

Mut niiden haihtuessa Men' autuus yksin tein.

3. Sielussain yötä päivää Alati vaihteli,

Ja Sanan riemujuoma Mun usein hurmasi,

Mut kun se kylmäks jätti, Ol' poissa riemukin

Ja lapsen oikeuttain Syvästi epäilin.

4. Oi, Jumalalle kiitos! - Nyt syyn mä ymmärrän

Ja kalliolla tyynnä Turvassa lepäjän:

Mä turvaan siihen armoon, Min Jeesus kuollessaan

Avasi mulle kerran Syvissä haavoissaan.

5. Mun sydämessäin kyllä Viel tunteet vaihtelee:

Oon tänään lämmin, hellä, Taas mieli kylmenee.

Mut Jumalani luona Ei armo vaihdukaan.

Siis valheitapa syömmein En enää uskokaan.

6. Se omaisuus, min Jeesus Mull' hankki verellään,

Se autuudeksi riittää, - Sen varaan yksin jään.

Se on se kiinnekirja Min Jeesus vahvisti

Ja kuolontuskissansa Verellään kirjoitti.

7. Katsota taivahassa Ei vaihteluita maan,

Uus liitto rikkomatta Siell' pysyy ainiaan.

Mä olen sovitettu, Vaikk' miltä tuntuiskin

Ja kiinnekirjahani Nyt yksin luotankin.

San. Carl Olof Rosenius     Säv. Oscar Ahnfelt

"Herramme tulee"-laulukirjan, v 1956

Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette Matt.6:8

Minulla ei ole koskaan ollut elävää isoisää. Äitini syntyi au-lapsena, kun isoäiti oli piikomassa jossain kartanossa ja lapsen isä oli eri säätyä. Siihen aikaan eri säätyä olevat eivät menneet naimisiin. Aihe oli sen verran arka, ettei siitä juurikaan puhuttu kodissamme ja itselläni oli kyllä isoisän korvike, joka ei ollut meille mitään sukua - mutta muuten mukava mies. Ollessani parikymppinen nuorimies ajattelin joskus mennä katsomaan isoisääni, hän kun kuului olevan vielä elävien kirjoissa. Mutta sitten luovuin hankkeesta äitini tähden. Ukko oli hylännyt aikoinaan isoäitini, ja äitini, mitä minä semmoista menisin tapaamaan, ettei tulisi sanottua pahasti tai peräti hyvästi? Myöhemmin näin sitten hänen hautakivensä hautausmaalla - se siitä. Ukko oli muuten nuoruudessaan ollut kuulemma paikallisen kyläkirkon suntion toimessakin, että aina on meillä oltu kirkkoon päin vähän kallellaan? Toinen isoisäni kuoli 34 v. umpisuolentulehdukseen.

 

Isoisän hauta. Hänen toinen nimensä oli Sakkeus

Äitini oli sukunsa tapaan vahva nainen, joka pärjäsi hyvin elämässään ja monenlaisista haasteista ja koettelemuksista. Hän kykeni rakentamaan elämää sujuvasti ilman isää. Oma isäni eli monesti äitini varjossa ja äiti oli johtaja-tyyppi, joka hoiti talousasiat, ja antoi meidän perheessämme julkilausumat ja hoiti edustustehtävät, sekä sisä- ja ulkopolitiikan. Hän osallistui ammattiyhdistystoimintaan, oli hyvin yhteiskuntatietoinen ja kantaaottava. Hän oli myöskin hyvin sosiaalinen ja tuli toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Hän ystävystyi nopeasti ja helposti, eikä edellyttänyt tuttavuuksilta korkeampaa sivistystä tai koulutustasoa, vaikka niitäkin kuului ystäväpiiriin. Hän kävi paljon ulkomailla, puhui englantia ja tutustui moniin Suomeen tulleisiin ulkomaalaisiin ja piti heihin yhteyttä, mm. bulgarialaisiin, egyptiläisiin, amerikkalaisiin. Hän kuoli suhteellisen nuorena haimasyöpään.

 

Isoisä nuorena sotilaspuvussa.

Nyt myöhemmin olen miettinyt hänen suhdettaan omaan isäänsä ja Taivaalliseen isään. Auktoriteetit ovat monelle vahvalle ihmisille suuri kompastuskivi ja vaikea käsiteltävä. Niinpä äitinikin joutui varmasti elämänsä erääseen suurimpaan kriisiin, kun minä ilmoitin tulleeni uskoon. Järkytys, yllätys ja pieni maailma horjui hetken. Tämä tuli vielä ihan puskasta, kun meillä ei ollut viljelty tämän suuntaisia käsityksiä lainkaan. Yhteinen perhe-elämä oli ajanut karille, tiet olivat eroamassa. Oli kuin toinen olisi tullut ja vienyt lapsen häneltä - Jumala, tuntematon Jumala, kaukainen ja epämääräinen olento, valloittaja, voittaja? Menikin monta vuotta ennen kuin hän tasaantui ymmärtämään, että Jumala on Isä, joka tarkoittaa hyvää ihmisille. Ennen kuolemaansa hän kertoi vaimolleni turvaavansa samaan Jumalaan kuin minäkin. Taivaallinen Isä oli tullut hänelle sydämeen asti Jeesuksessa, ja elämäni muutostodistuksessa. Ihmeellisisä nämä Herran tiet?

Eräässä lehdessä oli juttu, jossa keski-ikäinen rouva tilitti omaa isäsuhdettaan, joka ei ole oikein koskaan tullut vielä selvitetyksi:

- Olin 24, kun sain kuulla, että mies, joka on kasvattanut minut, ei olekaan isäni…. Olin vihainen ja katkera, minulle oli valehdeltu vuosikausia…. Kirjoitin isälle kirjeen. Hän ei vastannut siihen. Sitten soitin. Kysyin isältä tietääkö hän, kuka olen. Hän sanoi, että varmasti tietää, mutta puhui puhelun loppuun kuin olisin ventovieras. Hän ei koskaan soittanut takaisin. Se oli valtava pettymys. En ollut osannut varautua siihen, että isä torjuu minut…. Odotin isältä vastausta pari vuotta…. Sen lähemmäksi isää en ole vielä päässyt…. Tunsin itseni kummajaiseksi Länsi-Suomessa. Nyt ajattelen, että ne ovat ne isäni karjalaiset juuret. Ajatus siitä, että minulla on jotakin isältäni perittyä, lämmittää mieltä. Se on auttanut minua hyväksymään itseni.

Jokaisella on syntymänsä perusteella isä ja äiti, mutta kaikki eivät voi nimetä heitä tai tunnistaa kasvoilta tai vaikutukseltaan. Jumalan laki vaatii vanhemmille kunnioitusta riippumatta heidän virheistään tai puutteistaan, näin annetaan yhteiskuntaan arvo, joka rakentaa yhteiselämää kestäväksi. Mutta sanoma Jumalasta Isänä on Raamatun perustotuus, jonka ihminen voi hyväksyä pelkällä järjellään. Sitä voi tiedollisesti käsitellä ja se voi jopa motivoida ihmisen käyttäytymistä moraalisella tasolla. Mutta se ei vielä pelasta ihmistä, siihen tarvitaan Isän lähettämä Poika, Jeesus. Ei ihme, jos sitten moni kyseleekin tunnetiloissaan, että mihin sitä Jeesusta tarvitaan, eikö Jumala yksin riitä? Niin, ei tosiaankaan riitä. Sillä on kirjoitettu: "Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä. Minkä te olette alusta asti kuulleet, se pysyköön teissä. Jos teissä pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja Isässä. Ja tämä on se lupaus, minkä hän on meille luvannut: iankaikkinen elämä." 1.Joh.2:23-25. On siis käytävä oppimaan Jeesuksen kautta tuntemaan Isä. On käytävä Jeesuksen kautta, jos mieli päästä Isän kotiin. On tunnettava Jeesus, jos haluaa olla osallinen uskosta, uskovien yhteydestä, taivaan tiestä, Jumalan sanasta, Pyhästä Hengestä ja jumalan valtakunnasta. Jumalan valtakunnassa äidin osa on annettu seurakunnalle, jonka tehtävä on synnyttää Jumalan sanan vaikutuksesta uusia uskovia Herralle ja hoitaa heitä siellä.

 

Toinen isoisä kuoli 34 v. umpisuolentulehdukseen.

Jeesus opetti seuraajiaan uuteen ennenkuulumattomaan asenteeseen ja tietoon: Vain Jumala oli heidän todellinen isänsä. "Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa." Matt.23:9. Isän rooli tuolloin ja myöhemminkin on ollut usein ylikorostunut vallankäyttäjä ja kun siihen vielä on liittynyt kaikki sekoilut ylpeydessä, rahan käytössä, ihmissuhteissa, väkivallassa, siveettömyydessä ja valheissa, on soppa valmistunut ja sitä on annettu kauhalla ja lusikalla perheelle ja suku, työkaverit ja naapuritkin ovat saaneet siitä osansa. Ei ihme, etteivät kaikki halua kertoa maallisesta isästään juuri mitään? Eihän tuo saanut kuin pahaa aikaan? Mutta hautajaisilmoitukseen laitettiin (varmuuden vuoksi), että kultainen, aina iloinen, varsin ystävällinen, kova työmies, taitava käsistään, sukkela ja vetreä, urheilullinen, sanavalmis ja uskonnollinen isä / isoisä on nyt poissa? No, eihän sinne voi mitään totuuksia kirjoittaa, vaikka äijä olisi ollut kuinka hankala tyyppi ja pahki änkyrä eläissään?

On taivaallinen valaistumisen hetki ihmiselle, kun hän löytää Luojansa Isänsä, joka etsii, kutsuu ja pelastaa hänet. Mielikuva Jumalasta isänä on ehkä pitkän aikaa enemmän isoisän näköinen, mutta on sitten aikaa saada tuohon kuvaan kirkastumista ja henkilökohtaista suhdetta. On suuri taivaan lahja ja viisaus oppia sanomaan uskossa: Isä meidän, joka olet taivaissa… Jumala on ilmoittanut itsensä meille poikansa Jeesuksen kautta ja hän on seurakunnan pää, kaiken johtaja ja valtias ikuisesti. Isä meidän rukous on seurakunnan rukous, se rukoillaan aina monikossa, meidän -muodossa. Sen on tarkoitus yhdistää Jumalan lapset yhdeksi kokonaisuudeksi, Jumalan perheeksi. Sellaisten uskovien, jotka eivät tunne tai tunnusta Herraa Isänä ja Poikana ja Pyhänä Henkenä, on suuri taipumus erota uskovien joukosta ja jättää seurakuntansa vastenmielisten, liian "hengellisten" tai liian "hengettömien" uskonystävien tähden. Jäljelle jäävät vain tilanteeseen ja sakkiin tyytyvät, syntisiksi tulleet ja tunnustautuvat, alatien kulkijat, heikot ja raihnaiset, sairaat ja vanhukset.

Jumalan rakkaus tulee ilmi auringon nousussa, luonnon elinvoimassa, suotuisissa elinolosuhteissa, riittävässä terveydessä, ruoassa, jota syömme, vaatteissa, jotka puemme päällemme, kodissa, joka on levähdyspaikkamme, ystävissä, jotka jaksavat olla seurassamme, mutta erityisesti Jeesuksessa, Herrassamme ja hänen Golgatalla antamassaan sovitusuhrissa.

"Ja meidän Herramme Jeesus Kristus itse ja Jumala, meidän Isämme, joka on rakastanut meitä ja armossa antanut meille iankaikkisen lohdutuksen ja hyvän toivon, lohduttakoon teidän sydämiänne ja vahvistakoon teitä kaikessa hyvässä työssä ja puheessa." 2.Tess.2:16-17. Jumala puhuu sanassaan meille lohdutuksesta (praklesis = kehotus, rohkaisu, lohdutus), että saisimme siitä uskoa sydämeen. Se on ystävällistä ja vahvistavaa, läheistä ja huolehtivaa Isän puhetta lapselleen, josta hän välittää ja pitää huolta. Tuota huolehtijan, lohduttajan ja puolustajan nimikettä Raamatussa käytetään Pyhästä Hengestä. Hän on herättävä pelokkaissa, aroissa ja masentuneissa uutta rohkeutta. Hänen nimikkeensä tarkoittaa myös kokoonkutsujaa, joka viittaa seurakuntaan ja uskovien yhteyteen. Mutta tässäkin tuo koko Jumalan työ käy sydämen kautta, sisimmästä ulkoisiin, mielestä jäseniin, uskosta järkeen, kuuntelusta toimintaan, hiljentymisestä liikkeelle lähtemiseen. Taivaallisen Isän lohdutus riisuu kavereiden velkomisesta, kierosta arvostelusta, juonittelusta ja noituudesta, pahaan turvautumisesta ja lahkolaisuudesta, katkeruudesta ja kaunasta, turhasta vertailemisesta ja tyytymättömyydestä.

Voi olla, ettei ihmisellä ole isää eikä isoisää elämässään tunnettavalla tavalla ja joutuu kulkemaan kovin orpona maallisen taipaleensa, mutta jokaisella on Taivaallinen Isä, hän on ikuinen, muuttumaton, hyvä, ihmisiä rakastava ja rukouksia kuuleva Jumala. Istuin kirkossa ja kuuntelin erään miehen todistusta hänestä. Mies oli ollut elämänsä kaatopaikalla ja täysin konkurssikypsä joka suhteessa, loppuun palanut hiilenpätkä, tyhjäntoimittaja. Sekin vähän, mitä elämässään olisi ollut säilyttämisen ja hoitamisen arvoista, hän oli tuhonnut, pilannut ja tuhlannut. Kaiken epätoivon keskellä hän ajatteli Jumalaa, vaikkei uskonut häneen. Hän rukoili yksinkertaisen rukouksen: 

- Jumala, jos olet olemassa, ilmoita minulle itsesi!

Ja Jumala ilmoitti, apu löytyi, taivaasta ojennettiin miehelle auttava käsi, hän sai anteeksi syntinsä, uudestisyntyi Jumalan lapseksi ja sieluun tuli rauha pitkän sotaisan jakson päätteeksi. Isä ilmoitti itsensä, rakkautensa, Poikansa Jeesuksen ja antoi miehelle tehtävän palveluksessaan sekä tulevaisuuden ja toivon, lupauksen johdattaa häntä maailmassa ja olla hänen kanssaan joka päivä ja viedä kerran taivaaseen.

Vaikk' olet köyhä, koditon Ja vieras tällä tiellä,

Sun isänmaasi ylhääll' on, Sun ystäväs on siellä,

Siell' ovat kirkkaat vaattehes,

Siell' on sun kruunus, istuimes,

Siell' on sun nimes kallis.

Ja vaikket vastausta saa. Kun huudat ensi kerran,

Et virvoitusta tuttavaa, Kun makaat eessä Herran,

Ja vaikk' on teräskova maa

Ja taivaan viha kauhistaa,

Niin kuullaan siellä huutos.

Näyttäähän Herra viipyvän Sua koetellessansa,

Vaan silloinkin hän nääntyvän Tukeepi armollansa.

Kun ensin kestät myrskyt,

niin Sä pääset paratiisihin

Ja siellä vaivas loppuu.

Siis ota hoitoos sieluni, Mun Jumalani ja Herrani!

Sä olet sielunpaimeneni Ja huojennat myös kuormani.

Sä olet turvani, linnani,

Ja varjelukseni, kilpeni

Ja Sulla on Isän sydän.

Minut armahdettiin!

Sama tilanne jatkui, kun em. luennoitsija oli edelleen niin sairas, ettei hänen ollut mahdollista vastata huutoon. Tosin omakin kuntoni oli vielä maanantain vastaisena yönä tosi kehno lastentautien tähden, muta Herra auttoi jaloilleen ja kirkkoon. Kiitos hänelle. Tällä kertaa pidin opetuksen Timoteuskirjeen ensimmäisestä luvusta. Tässä siihen linkki: https://www.youtube.com/watch?v=I0tbzMPey3Q

Kuka on se, joka voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?

Tuli tuossa yllättäen palveluvuoro Tampereen Raamattukouluun, kun vakinainen luennoitsija sairastui ja piti mennä muutaman tunnin varoitusajalla jakamaan Jumalan sanaa Kalevan kirkkoon. Teemana oli Voittava usko ja tässä siitä nauhoitus:
 https://www.youtube.com/watch?v=JKb1UqtIIw8&t=2100s

Jumalan kaupunki ja ihmisten

Vuonna 2016 kotipaikkakuntamme Kangasalan asukasmäärä on noussut Suomen kunnista kolmanneksi eniten, 1,9 prosenttia. Kangasalan edellä olevat vain Sipoo ja Vantaa. Kangasala julistautui vuosi sitten kaupungiksi kansalaisten vastustuksesta huolimatta; reilun 31000 asukkaan joukosta kerättiin toistatuhatta nimeä käsittävä adressi ja vaadittiin kansanäänestystä. Mutta herrat päättivät asian demokraattisesti oman tarpeensa mukaan. Meidän kannaltamme ei mikään muuttunut paitsi kunnallismaksut ylöspäin. Maisema on sama, myös tiet ja palvelut, on yhtä pitkä matka Tampereelle, joka täällä ympäristökunnissa on ainoa, joka mielletään kaupungiksi. Ruotsinvallan ajalta oli meillä semmoinenkin erikoisuus kun kauppala, pieni kaupunki, joka nimitys sitten poistettiin kokonaan rekisteristä. Nykyään on vain kuntia ja kaupunkeja.

Lapsuudessani asuin syntymästäni saakka kaupungissa, Turussa, mutta sen syrjäseuduilla, joissa oli siihen aikaan paljon vielä karjanhoitoa, maanviljelystä ja metsiä. Olikin kohokohta, kun lähdimme keskustaan katsomaan näyteikkunoita ja torielämää, ostamaan silakoita tai menemällä nonstoppiin. Liikennettä oli vähäisessä määrin ja muistan, kuinka torikauppiaat lykkäsivät käsipelillä myyntikärryjään kadulla. Oli tunne, ettei kukaan kiirehtinyt mihinkään, kaikilla ei ollut edes omaa kelloa. Lauantait olivat työpäiviä ja koulupäiviä, sunnuntaina maailma oli hetken pysähdyksissä. Voisi kuvitella, mitä ihmiset olisivat silloin sanoneet yhden tunnin junayhteyden saamisesta Turun ja Helsingin välille? Linja-autolla kuljettiin ja matka isoäidin luo Kustaviin (siihen aikaan n. 75 km) kesti jopa neljä tuntia mutkaista hiekkatietä, syötiin välillä eväitä, joku oksensi mutkaisilla teillä paperipussiin ja bussi pysähtyi aina sopivin väliajoin, että ihmiset pääsivät asioilleen. Kyydissä olivat polkupyörät lastenvaunut ja matkalaukut. Pian tultiin taas takaisin kaupunkiin, kotiin. Perheemme osti talon rakentamista varten tontin mieheltä, joka oli suunnitellut alueelle sikalaa, mutta kaupunki oli sen evännyt. Oli tullut päätös, ettei semmoisia saa enää tehdä kaavoitetuille alueille.

Työpaikat, huvit ja asuminen ohjaavat kansan valintoja; niitä ei ole enää maalla riittävästi, mutta kaupungeissa löytyy. Ihmiset muuttavat yhä enemmän maalta kaupunkeihin ja tämä suuntaus on jatkunut jo vuosikymmeniä. Ulkomailla se on aiheuttanut mielettömän suuria kokonaisuuksia, joita kukaan ei enää hallitse. Suuret keskukset ruuhkautuvat ja saastuvat liikenteestä, hukkuvat roskakasoihin, rikollisuus kasvaa sosiaalisuuden kustannuksella, korruptio hallitsee, asunnoista on pula ja sitten niiden hinnoilla keinotellaan, kaikensorttinen synti rehottaa, lapset uhrataan urheilun ja viihteen alttareille, rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät. Poliitikot yrittävät ratkaista ongelmia, mutta heidän ongelmansa on kansan suosio; heidän pitäisi kyetä tekemään vaikeita ratkaisuja hyvin, mutta se ei tuo suosiota ja niin he päättävät tyytyä kompromisseihin.

Yksi maailman historian suurvalta oli aikoinaan kaksoisvirtain maassa sijainnut Baabel, Babylonia. Se sijoittui nykyisen Irakin alueelle ja siitä ovat jäljellä vain rauniot, raamit, koreuden ruoto. Alueella taistelevat valtion joukot vastassa pienet valtaan pyrkivät sotilasjoukot. Muinaisen Babylonian valtakunta on ollut esikuvana kaikenalaisen jumalakielteisyyden, epäjumalanpalvonnan, rahanahneuden ja siveettömyyden paikkana. Nykyään tätä nimikettä hyödytetään kaupan ja kulttuurin merkkinoilla. Suomessakin on lukuisia tämän nimisiä yrityksiä. Raamattu kuitenkin ennakoi nimikkeen surullista loppua:

"Voi, voi sinua, Babylon, sinä suuri kaupunki, sinä vahva kaupunki, sillä sinun tuomiosi tuli yhdessä hetkessä!" Ja maanpiirin kauppiaat itkevät ja surevat häntä, kun ei kukaan enää osta heidän tavaraansa…. Niiden kauppiaat, ne, jotka rikastuivat tästä kaupungista, seisovat loitolla kauhistuen hänen vaivaansa, itkien ja surren,…. ja huusivat nähdessään hänen palonsa savun ja sanoivat: "Mikä on tämän suuren kaupungin vertainen?"…. Ja he heittivät tomua päänsä päälle ja huusivat itkien ja surren ja sanoivat: "Voi, voi sitä suurta kaupunkia, jonka kalleuksista rikastuivat kaikki, joilla oli laivoja merellä, kun se yhdessä hetkessä tuhoutui!" Ilm.18:10-19.

Kerran tämä maailmantalouden keskus ja kaikenlaisen itsekkyyden ja pahuuden keskus tuhoutui, ja sama tulee toistumaan, se on vain ajan kysymys. Silloin itkevät he, jotka ovat panneet toivonsa ajalliseen, materiaan ja ihmisiin. Tämän hetken lähestyminen on varma kuin auringonnousu. Jeesus sanoi sen selvänä merkkinä tulee olemaan hillitön ostamisen ja myymisen buumi. Kauppaan pitää päästä yötä päivää, koko ajan ja jos niiden ovet ovat kiinni, niin osta netistä, sillä onhan siellä joku aina vahdissa ja jossakin maailmankolkassa on parastaikaa myyntipäivä.

Kaupunki on kuitenkin myös seurakunnan esikuva, vaikka ei koskaan ylläkään täällä ajassa paratiisin asemaan. Siksi se onkin kiikutettu taivaaseen. "Mutta se Jerusalem, joka ylhäällä on, on vapaa, ja se on meidän äitimme." Gal.4:26. 22. "…vaan te olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö…" Hebr.12:22. Maalliset kaupungit ovat rappiolla olevia betonierämaita, synninpesiä ja kurjuuden kyliä, jossa asuu orjia. Ongelmana on vain se, etteivät ihmiset itse tiedä sitä, he ovat kuuroja, sokeita, rampoja. Turmeluksen ja synnin käsittämiseen tarvitaan Jumalan sana ja Pyhä Henki. Vihollinen pitää yleensä taitavasti ihmiset erillään pyhistä pelastusta koskevista asioista ja niin ei synny hengellistä herätystä. Elämä jatkuu samanlaisena kuolemanilmoitukseen asti.

Taivaallinen kaupunki on täydellinen, siinä ei ole mitään maallisia ongelmia tai puutteita. Siellä on kaikki hyvässä järjestyksessä, siellä vaikuttaa keskinäinen rakkaus ja toinen toisensa kunnioittaminen, ei ole kyyneleitä, surua, puutetta, köyhyyttä, sairautta, heikkoutta vanhenemista. Siellä ei purnata veroista tai eläkkeistä, sosiaaliavustuksista, asunnottomuudesta tai keinottelusta. Siellä ei ole syntiä, rikollisuutta, kateutta, hylkäämistä, syrjimistä, pahaa missään muodossa.

"Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu." Ilm.21:2. Täydellinen kaupunki on Jeesuksen unelma, uskovien joukko, joka tulee saamaan keskeisen aseman uudessa maassa, uuden taivaan sinessä. Ajassa kärsineet uskovat eivät joudu enää katselemaan tämän rappiomaailman kurjuutta, heiltä on otettu pois vaiva ja uurastus. Heidän yhteytensä Kristuksen kanssa on ikuista onnea.

"Mutta temppeliä minä en siinä nähnyt; sillä Herra Jumala, Kaikkivaltias, on sen temppeli, ja Karitsa. Eikä kaupunki tarvitse valoksensa aurinkoa eikä kuuta; sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppu on Karitsa. Ja kansat tulevat vaeltamaan sen valkeudessa, ja maan kuninkaat vievät sinne kunniansa. Eikä sen portteja suljeta päivällä, ja yötä ei siellä ole, ja sinne viedään kansojen kunnia ja kalleudet. Eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää eikä ketään kauhistusten tekijää eikä valhettelijaa, vaan ainoastaan ne, jotka ovat kirjoitetut Karitsan elämänkirjaan." Ilm.22:22-27. Jeesus on Isän antama valo, ei tarvita enää muuta valoa. Perille päässeiden on helppo kulkea hänen loisteessaan. Yötä ei koskaan enää tule, taivasta ei pyöritetä mihinkään, se on Jumalan asunto. Näkyvän maailmankaikkeuden takana on Jumala, suuri ja mahtava, kaiken alkuunpanija, hallitsija, josta sanotaan: "Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Jumala, Kaikkivaltias, joka oli ja joka on ja joka tuleva on." Ilm.4:8. "Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja he tulevat hallitsemaan maan päällä." Ilm.5:9-10. "Sinä, meidän Herramme ja meidän Jumalamme, olet arvollinen saamaan ylistyksen ja kunnian ja voiman, sillä sinä olet luonut kaikki, ja sinun tahdostasi ne ovat olemassa ja ovat luodut." Ilm.4:11. "Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan voiman ja rikkauden ja viisauden ja väkevyyden ja kunnian ja kirkkauden ja ylistyksen." Ilm.5:12. "Hänelle, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalle ylistys ja kunnia ja kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti!" Ilm.5:13. Kansojen kunnia ja kalleus on elävät uskovat, jotka ovat tunnustaneet Jeesuksen Herrakseen, sovitetut hänen uhriveressään ja seuranneet elämässään Vapahtajaa.

Sinun kaupunkisi, Herra, on täydellinen, niin kuin sinun kaikki tekosi; ne eivät muutu. Sinä piirrät sanassasi taivaalliseen kaupunkiisi oven, tien ja sen ääriviivat. Tiedämme niin vähän tästä ja kuitenkin riittävästi kiinnittyäksemme uskossa Raamatun lupauksiin. Menemme kohti ajattomuutta, jossa vain sinä ja sinun omasi ovat kaiken uudeksi luodun keskellä. Auta meidät olemaan kerran edessäsi voittajina, pelastettuina, vapautettuina, katsomassa sinua kasvoista kasvoihin. Aamen.

"Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki." Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet." Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi. Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen oleva hänen Jumalansa, ja hän on oleva minun poikani." Ilm.21:5-7

Ei mitään-uskovia Jeesuksen seurassa

Sanomalehdessä oli kolumni otsikolla "Keskinkertaiset ja tumpelot pelastavat meidät", jissa kirjoittaja arvioi Jeesuksen opetuslasten identiteettiä javalmiutta kutsumuksessaan. Varsin osuva ja realistinen pohdiskelu ei antanut opetuslapsille paavin tai piispan arvoa, päinvastoin, he olivat varsin heikkoa materiaalia. - Uudesta Testamentista päätellen Jeesuksen opetuslapset olivat tolvanoita…. opetuslasten pölvästiys on lohduttavaa. Nämä samat tumpelot ja keskinkertaisuudet saivat kuitenkin aikaan sen, että Suomessakin joulu on yhä kristillinen juhla tavaranpaljoudestaan huolimatta. Opetuslasten tarina on yksinkertaisuuden ja keskinkertaisuuden ylistys. Opetuslapset ansaitsevat täyden kunnian, sillä vähäisten ja keskinkertaisten varassa yhteiskunnat yhä toimivat, palveluista maanpuolustukseen asti.

Näinhän Raamatussa on jo sama asia ilmoitettu: "Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista, vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään, ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä." 1.Kor.1:26-29. Tästä alkuasetelmasta kristikunta on pyrkinyt pääsemään eroon koko olemassaolonsa ajan keksimällä mitä ihmeellisimpiä virkoja kirkkoon, vaatimalla teologista koulutusta työntekijöiltään, kieltämällä armolahjat ja Jumalan ihmisvalinnan. Sanomalehden juttu päättyi toteamukseen: - Miltä mitättömyys ja keskinkertaisuus näyttävät heidän jälkeensä? Se selviää jokaiselle meistä peiliin katsomalla. Sitä ei pidä hävetä, sen varassa on kaikki. Hieno loppulause, mutta kertoo vain osan totuudesta, sen mikä on ihmistä. Sillä kaikki näkyvä on todellisuudessa näkymättömän Jumalan varassa, Jeesuksessa on alku ja loppu, hänelle on annettu kaikki valta.

Oman arvonsa, paikkansa ja elämänsä sisällön määrittäminen on varsinainen elämäntehtävä, joka ei selviä kaikille koskaan. Ateisti ottaa elämäntehtäväkseen pyrkimyksen saada mahdollisimman monta eroamaan kirkosta. Mieletöntä, sanoo uskova. Joku uhraa elämänsä urheiluun, taiteeseen, nautintoon, politiikkaan, rahan keräämiseen, matkustukseen. Mieletöntä sanoo uskova. Joku yrittää elää terveellisesti, ekoloogisesti, humaanisti rakentaen maan päälle uutta paratiisia. Mieletöntä sanoo uskova. Jeesukseen uskova uhraa elämänsä Herralle ja tahtoo seurata häntä kaikessa sekä odottaa pääsevänsä Vapahtajan luokse taivaaseen kuoleman jälkeen. Mieletöntä sanoo maailma. "Vanhurskaan kieli on valituin hopea, jumalattomien äly on tyhjän veroinen." Snl.10:20. Jumalattomia on paljon, valitettavan paljon ja nämä tyhjän älyn veroiset hallitsevat tässä maailmassa?

Georgiana M. Taylor, Anglikaanisen papin tytär työskenteli nuorten naisten kristillisen yhdistyksen toiminnassa, kirjoitti kirjoja ja joitakin lauluja. Meille Suomeen rantautui 1800-luvulla eräs sellainen, joka sai käännöksen: Ah, jospa mitään en oisi… Uskonelämäni alkuaikoina tätä laulua veivattiin usein Raision seurakunnassa nuorten illoissa, mutta en oikein päässyt sisälle sen sanomaan. Ajattelin, ettemmehän me ole mitään erikoisia, miksi siis rukoilla, ettei olisi mitään? Näkihän sen jo, kun katsoi ympärilleen? Ehkä olisikin ollut paikallaan rukoilla, että olisin jotakin? Tuollainen teksti osoitti, että kirjoittaja oli kovinkin korkealla ja katseli sieltä alaspäin elämän ja ihmisyyden raadollisuuteen? Nyt myöhemmin tutustuin laulun alkutekstiin ja huomasin, ettei siinä oikeastaan olekaan tuollaista toivomusta? Se oli sanomaltaan hyvin evankelinen, jossa kohtasivat suuri Jumala ja pieni ihminen, uskova, joka oli nähnyt olevansa "ei mitään". Hän kirjoitti:

1. Oi, olla ei mitään, ei mitään! Vain makaamaassa Hänen jalkojensa juuressa,

rikkinäisenä ja tyhjennettynä astiana, Mestarin käyttötarkoitusta varten.

Tyhjennetty, jotta Hän voisi täyttää minut, ja minä menen Hänen palvelukseensa,;

Rikkinäinen, että niin esteettömästi, että Hänen elämänsä voi virrata minuun.

Uudestisyntymisessä ihminen tulee Jeesuksen omaksi ja Herran kantajaksi sydämen uskossa. Pelastunut on silloin lapsi Kristuksessa ja hänen hengellinen ymmärryksensä on myös lapsenomaista ja vielä kovin alkeellista. Moni ajattelee kuitenkin silti hyvin inhimillisesti, että Jumala on valinnut ihmisen tämän ominaisuuksien ja taitojen tähden, aivan kuin hänen valtakuntansa toiminta tarvitsisi juuri näitä ihmisen piirteitä? Meissä uskovinakin elinvoimaisena oleva vanha ihminen pelkää kuollakseen joutumasta juuri tuohon ei mitään-tilaan, sillä se julistaa sille ristiä ja kuolemaa, minän alaspainamista ja väistymistä käskijän paikalta. Liha haluaa päättää, saada kunnioitusta, ohjata asioita mieleisikseen, valita ystävänsä, laatia aikataulunsa, päättää raha-asioistaan, elämänmuodostaan, asuinpaikastaan, seurakunnastaan. Liha loukkaantuu, kehuu, haukkuu, katkeroituu, valittaa, on tyytymätön, hylkää, pelkää ja kärsii.

Mutta rikkinäisenä, tyhjänä sielu on altis Jumalalle; silti on usein vielä pitkä matka etsiä Herran suunnitelmaa oman elämänsä johdatukseksi. Tyhjennys omasta itsestään on tuskallinen vaihe, mutta aivan välttämätön uskon syntymiseksi uudeksi elämäksi. "Rikkaana minä lähdin, mutta tyhjänä Herra antaa minun palata. Miksi siis kutsutte minua Noomiksi, kun Herra on minua vastaan todistanut ja Kaikkivaltias on tuottanut minulle onnettomuutta?" Ruut 1:21. On arvokasta nähdä oman elämänsä vaiheet Jumalan tahtona, silloin niiden käsittely helpottuu. Sitten pitää vielä päästä kalvavasta syyllisyydestä eroon tunnustamalla syntinsä ja syntisyytensä ilman mainittavia tekojakin. Puutteellisuus kääntyykin siunaukseksi Jumalan käsissä ja sen oloinen ihminen löytää paikkansa Jumalan valtakunnassa hän saa Jumalan armon ja uskollisuuden, joita ei koskaan ansaitsisi. "Minä olen liian halpa kaikkeen siihen armoon ja kaikkeen siihen uskollisuuteen, jota sinä olet palvelijallesi osoittanut…" 1.Moos.32:10.

2. Oi, olla ei mitään, ei mitään! Ainoastaan kuin Hänen kätensä johti;

Hänen porttinsa lähettiläänä, vain odottamassa Hänen käskyänsä;

Vain valmiina Hänen tahdostaan kiitoksensa instrumenttina kuulumaan.

Suostun, ja jos Hän ei vaadi minua, niin Hiljaisuudessa odotan Häntä vielä.

Joskus on aivan koomisen näköistä, kun joku ihminen yrittää kovasti olla jotakin, vaikkei ole mitään. Mitättömyytensä tunnetta ihminen yrittää rakentaa itselleen linnanomaisen kodin, ostamalla komean auton, korjata ulkonäköään pukeutumalla kalliisti, koristamalla, värjäämällä ja voitelemalla itseään, etsimällä arvokkaita seuralaisia, silmäätekeviä valtakunnan vaikuttajia ja lahjakkaita esiintyjiä. Ihmisen luontainen halu on olla jotain, nousta korkeammalle, tulla rikkaammaksi, saada enemmän voimia ja tulla huomatuksi. Alhaisen itsetunnon omaava ihminen vaihtaa nimensä fiksummaksi, kun alkuperäinen on liian monen tavallisenkin tunnuksena?

Kuka nyt haluaisikaan olla heikon, avuttoman, köyhän ja yksinkertaisen kaveri, kuka haluaisi viedä kotiinsa yksinäisiä, raajarikkoja ja sairaita, kuka voisikaan olla kiinnostunut sellaisesta, joka ei ole mitään? Jumala, sillä sellaisina hän haluaa meidät kohdata! Lähtökohtaisesti olemme ilman Jeesusta aina miinusmerkkisiä ihmisiä, täysin turhia ja tarkoituksettomia, heliseviä hernepurkkeja, peräsintä vailla olevia laivoja meren aaltojen vietävänä. Mutta Jumala luo tyhjästä, olemattomasta "niinkuin kirjoitettu on: "Monen kansan isäksi minä olen sinut asettanut" - sen Jumalan edessä, johon hän uskoi ja joka kuolleet eläviksi tekee ja kutsuu olemattomat, ikäänkuin ne olisivat." (alkukielen mukaan: ei olevat kuin oleviksi) Room.4:17. Jeesus antaa tyhjälle ihmiselle tarkoituksen ja uuden elämän.

3. Oi, olla ei mitään, ei mitään! Nöyryytys voi olla tuskallinen,

se painaa minut alas tomuun saakka, että maailma voisi nähdä Vapahtajani.

Ennemmin olla ei mitään, ei mitään! Hänelle he antavat äänensä kohota:

Hän on siunauksen lähde, vain Hän on sopiva ylistettäväksi.

Joskus näitä nykyajan "hengellisiä" lauluja ja puheita kuunnellessa saa helposti semmoisen käsityksen, että uskovaisuus on tosi helppoa ja vaivatonta kaiken kattavaa hyvinvointia. Ei näy eksytyksiä, ei vaaroja, ei epäilyjä, ei heikkoutta, ei synti enää vaivaa, ei tauti rutista kehoa, eikä sielu joudu mankeliin? Uskovaisuus kuvataan silloin auringonpaisteiseksi lomamatkaksi varusteltuna kaikilla herkuilla, hyvillä ystävillä, kansan suosiolla ja pitkällä ongelmattomalla iällä, jonka loppupäässä on keinutuolissa hiljaa hyräilevä aina onnellinen harmaapää kirjoittamassa valtavasta omaisuudestaan testamenttia perillisille?

"Katso, kämmenen leveydeksi sinä teit minun päiväni, ja minun elämäni on sinun edessäsi niinkuin ei mitään. Vain tuulen henkäys ovat kaikki ihmiset, kuinka lujina seisokootkin. Sela." Ps.39:6. On tilinteon aika, kun luemme Jumalan sanaa; sen peilissä näemme itsemme sellaisina kuin olemme. Se on totuuden valoon asettumista. Vaaksanmittainen elämämme hiipuu hiljalleen hautaan - mutta on onnellista olla Herran oma ja pelastettu.

Jumalani, ihmettelen valintaasi, kun etsit, valitset, kutsut, valtuutat ja pidät kämmenelläsi mitättömiä ihmisiä, tumpeloita, tavallisia, keskinkertaisia, yksinkertaisia, pölvästejä ja tolvanoita. Kiitos Jeesus, että olet meille siunauksen lähde, josta virtaa elämä ja uskollisuus, Jumalan rakkaus ja usko. Tue meitä nöyryytyksen päivinä, ahdistuksen kokemuksissa ja silloin kun tiedostamme selvemmin kuin koskaan, että emme ole mitään. Annan taivaallisen armosi valo mitättömyyteemme, avuttomuutemme, heikkouteemme. Kiitos sinulle kaikesta. Aamen.

kotiseurat

Suurimmatkin synnit Jeesus anteeks antaa..... jos hän kääntyy Herran luo.

Marraskuussa kirjoitti toimittaja Tuomas Enbuske IS-kolumnin, jossa ruoti kirkkoa: Kirkko! Lopeta tuo nolo mielistelyjä uhkaile meitä taas helvetin lieskoilla! Sunnuntaina on seurakuntavaalit.... Kirkko kysyy minulta, minkälainen minun kirkkoni on? Kirkko ei anna vastauksia isoihin kysymyksiin, vaan siitä on tullut kuin mielialalääkkeitä liikaa vetänyt sosiaalidemokraattinen puolue. Kirkon pitäisi saarnata taivaasta ja helvetistä. Ja siitä, että Kristus kuoli ristillä meidän syntiemme tähden.... Vai turhaanko niitä syntejä on tässä tullut tehtyä? Kirkko edustaa maan päällä Jumalaa, joten mistä helvetistä tavallinen tapakristitty voisi tietää kaikkivaltiasta paremmin, mihin suuntaan kirkkoa pitää kehittää.... Seurakuntien tämän vuoden vaalikoneessa kysytään muun muassa, onko kristinusko minun mielestäni ainoa tie Jumalan luo. Mistä minä sen tiedän? Kertokaa te. Saako sen siis itse päättää?.... Kirkosta on tullut Facebook, jonka algoritmit räätälöivät sisällön juuri meille mieluisaksi. Kirkkoa myydään kuin ikääntymistä estävää ylihintaista kasvorasvapurnukkaa seksikkäälle kohderyhmälle. Kirkko kertoo ihan virallisesti nettisivuillaan, että seurakuntavaalien kohderyhmänä ovat 30-55-vuotiaat. Siis nuo vielä kuolemattomuusharhassa elävät, jotka eivät tajua joutuvansa joku päivä helvettiin. Nykyään kaikki tv-ja radio-ohjelmat ja tubetukset suunnataan juuri tuolle

kohderyhmälle, niin eikö edes kirkko voisi unohtaa markkinameiningin. Kirkon ei pidä olla arkinen. Sen pitää olla mystinen. Sen pitää olla selkeästi erilainen kuin maallinen maailma. Siksi kaiken maailman hyväntahtoiset kansan pariin menemiset tekevät kirkosta vain tylsemmän. Esimerkiksi Helsingin Paavalin seurakunnassa on järjestetty kirkko-oluthetkiä. Se on yhtä vaivaannuttavaa kuin viisikymppinen äijä huppari päällä abi-risteilyllä. Kirkon pitäisi olla juuri se paikka, jossa pyydetään anteeksi sitä, mitä on olutpäissään tullut tehtyä. Olisi nyt edes yksi paikka, joka ei

kysyisi meidän mielipidettä siitä, minkälainen sen pitäisi olla.... Tarvitsemme kirkon, joka lopettaa tuon anteeksipyytelevän matelunsa. Tarvitsemme Johannes Kastajaa, emme sängynkastelijaa…..

Tämä toimittaja on tunnustautunut ateistiksi julkisesti, mutta esittää silti varsin terävää ja varteen otettavaa kritiikkiä hengellisen elämän alueelta. Sen tarkoitus on ilmeisesti herätellä meitä kirkossa toimivia samaamme vastuuseen? Jumala on käyttänyt kautta historian mitä erikoisempia tyyppejä tähän tarkoitukseen. Esimerkkeinä Raamatusta mainittakoon vaikka aasit, paarmat, sammakot, kalat, sokeat, pitaaliset, raajarikot, kalastajat, fariseukset, tullimiehet ja katunaiset. Lisäksi Jumala on herätellyt ihmisiä synninunesta luonnonilmiöiden kautta, sairauksien kautta, köyhyyden kautta, elämän tyhjyyden kautta, yksinäisyyden kautta. Mutta yhteinen nimittäjä on aina ollut: kuuntele, Jumala puhuu sinulle ja ojentaudu sen mukaan - tee parannus, käänny heti!

Monet ystävämme ovat jättäneet kirkon sen ongelmien ja latteuden vuoksi, sillä Jumalan sanalla on enää kovin vähän arvovaltaa ja merkitystä sen ratkaisuissa ja ohjelmassa. Osa kuuluu varmuuden vuoksi helluntaiseurakuntaan kirkon lisäksi, osa on mennyt vapaisiin suuntiin, osa ei kuulu mihinkään seurakuntaan ja osa mennyt takaisin maailmaan.

Eräällä matkalla minulla oli mahdollisuus keskustella oman seurakuntamme päättäjien kanssa ja kysyinkin sopivassa tilaisuudessa, miten he vaikuttavat hengelliseen toimintaamme kirkossa? Vastaus oli yksiselitteinen: ei mitenkään, he päättävät vain taloudellisista ja hallinnollisista asioista. Hengelliset asiat jäävät jokaisen työntekijän omaan harkintaan. Seurakunnat ovat täynnä työntekijöitä, jotka eivät itsekään ole sisällä uskossa ja jonkinlaisen teologisen koulutuksen saaneina he tulevat asiantuntijoina johtamaan yhteisöä, joka kantaa Kristuksen nimeä? Ei ihme, jos hengellisen elämän korvaavatkin pian kaikki muu, oheismateriaali, syöminen, mietiskely, ohjelma, leikit ja touhut. Missä on evankeliumi, pelastava sanoma ilosta, missä näkyy taivaan valo, missä kuuluu Jumalan viisaus, missä tavataan elävä uskontodistus Jeesuksesta?

Olen tuntenut elämäni aikana monta seurakunnan ahertajaa, työntekijää ja rivijäsentä, jotka ovat noin päällisin puolin näyttäneen selvinneen melko hyvin urakastaan? Tietysti paljon on jäänyt sanomattakin vaivoista ja vastuksista, kun ei ole kasvatettu valittamaan - päinvastoin, oikea vastaus on ollut: hyvin tässä on kaikki koko ajan! Seurakunnan sielukkaat, huomiohiiret, ongelmalapset, moniongelmaiset, ja murheenkryynit ovat usein selvinneet kohtalaisen hyvin, koska ovat saaneet runsaasti huomiota, auttamista ja esirukousta osakseen. Mutta joskus tulee itse kunkin mitta täyteen, eikä omin voimin enää jaksa; silloin tarvitaan evankeliumi, Jumalan rakkauden lahja, vanhurskaus.

Efeson seurakunnan palvelijalle Herra lähetti sanoman (Ilm.2.), jossa hän kehuu tämän ahkeruutta, vaivannäköä ja kärsivällisyyttä. Hän oli myöskin kunnostautunut pitämään hengellistä ryhtiä arvostelemalla terveellisesti seurakuntaa rappeuttavia ilmiöitä: Valheellisia työntekijöitä, lihallisuuden pahoja ilmiöitä, kääntymättömien soraääniä ja eriarvoisuutta, pappiskeskeisyyttä. Mutta Jeesus puuttuu oleellisimpaan sanoen: "Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi." Ilm.2:4. Herra puhuu tässä suurimmasta rakkauden lajista, jumalallisesta rakkaudesta, omasta rakkaudestaan, evankeliumista, joka oli kadonnut toiminnan ja touhuilun jalkoihin. Se on asia, jossa Jumala puhuu syvimmästä olemuksestaan, jolla hän lähestyy ihmistä, hänen luonteenpiirteensä. Rakkaus on evankeliumin ydin, pelastuksen perustus, uskon edellytys. Herra jatkaa: "Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta." 2:5. Ei siis vain toteamus ja sillä hyvä, vaan seurakunta, joka kadottaa Kristuksen on tullut hyödyttömäksi. Lampunjalka on kuva temppelin valaistuksesta ja nykyajassa se merkitsee paikkaa, jossa Jeesuksen pitäisi näkyä ja kuulua tässä maailmassa.

Jospa Jumalan rakkautta etsitään liian korkealta, tai sitten ei etsitä ollenkaan? Uskovaisen on käynyt kuin monen avioliiton, suhde on väljähtynyt, väsähtänyt, kyllästyttää, vikojen ilmeneminen on sammuttanut ensirakkauden ja on alettu vilkuilla naapurin puolisoa sillä silmällä?

Kuvitelkaamme uskova, joka on aikoinaan hurskaasti herännyt ja lähtenyt Jeesuksen seuraajaksi. Aikansa palveltuaan, todistettuaan ja laulettuaan on vanha ihminen saanut hänessä entisen valta-aseman, maailman rakkaus on ottanut aikataulun säätäjän paikan, raha on ruvennut ratkaisemaan ja ilo Herrassa on hukkunut lumihankeen, Raamattu on muuttunut historian kirjaksi ja rukous on hiipunut pelkäksi muodollisuudeksi. Sitten tulee yllätys, joku ehdottaa / kehottaa mukaan johonkin hengelliseen juttuun ja samassa uskova keksii tuhat tekosyytä, jolla voi laistaa moisen pois elämästään ja ajatuksistaan. Hän sanoo itselleen olevansa valistuneempi kuin ennen, vapaampi kuin ennen, viisaampi kuin ennen. Hänen piponsa on nyt muutamaa numero suurempi, eikä siis kiristä. Parannus olisi paikallaan, olisi ihana löytää uusi tuore yhteys Jeesukseen ja kylpeä Jumalan rakkaudessa? Olisi suuri hetki löytää uudelleen se taivaallinen kosketus, joka toi kerran Jumalan rauhan tuntuvasti sydämeen. Silloin olivat pyhiä hetket, jolloin sai olla Herran edessä rukouksessa, kiitollisena ja tyytyväisenä oloonsa ja eloonsa, tarpeet tyydytettyinä ja mistään murehtimatta.

Temppelissä oli seitsenhaarainen kullasta tehty öljylamppu valaisemassa ja sen paikka oli määrätty sisälle pyhimpään esiripun eteen. Sen piti siis ohjata palvelijoita ja tietä kaikkeinpyhimpään, jossa oli liiton arkki ja jonne vietiin sovintoveri. Temppeli oli Kristuksen vertauskuva. Lamppu oli Jumalan sanan vertauskuva. Kulta oli uskon vertauskuva. Öljy oli Pyhän Hengen vertauskuva. Tuli oli Jumalan elämän vertauskuva. Valo oli Kristuksen vaikutuksen vertauskuva. Esirippu oli Kristuksen lihan vertauskuva. "…niiden seitsemän kultaisen lampunjalan salaisuus on tämä: ne seitsemän tähteä ovat niiden seitsemän seurakunnan enkelit, ja ne seitsemän lampunjalkaa ovat ne seitsemän seurakuntaa." Ilm.1:20. Jumalan suunnitelmassa on siis eri paikkakunnilla valaista maailmaa omiensa kautta. Voi siis sitä kaupunkia, jossa ei ole uskovia. Voi myös sitä kaupunkia, jonka lampunjalka on työnnetty pois paikaltaan, joka ei ole enää Kristusta nostanut näkyville syntisten Vapahtajana. "Ei kukaan, joka sytyttää lampun, pane sitä kätköön eikä vakan alle, vaan panee sen lampunjalkaan, että sisälletulijat näkisivät valon." Luuk.11:33. Eikö siis meidän ajassamme ole enää sisälletulijoita?

Herra, sinä olet tullut valoksi maailmaan seimen lapsena, juutalaisena puuseppänä, rakkauden lahjoittajana, viisauden opettajana, sairauksien parantajana, sielun pelastajana, heikkojen kantajana, lasten siunaajana, perheiden yhdistäjänä, Isän voideltuna messiaana, virheettömänä uhrikaritsana, täydellisenä ylipappina, kuoleman voittajana, ylösnousseena Herrana. Sinä kuljet edelleen Hengessä seurakuntasi kultaisten lampunjalkojen keskellä eri paikkakunnilla keskellä tutkien ja siunaten. Anna öljyä ja tulesi lamppuun. Osoita, että olemme vain lampunjalan asemassa, emme muuta, ettemme pyrkisi viemään sinun kunniaasi ja näkyvyyttäsi. Ja kuinka alhaalla loistaakaan sinun armon valosi tänään syntisten pelastumiseksi pimeyden rotankoloistaan ja kurjuuden kaivoistaan. Ja kuinka alhaalla sinun lävistetty kätesi etsiikään ahtaalla olevien avuttomien toivottomien apua hapuilevia käsiä tarttuakseen niihin. Tule, Jeesus, auta meitä, tuo rakkautesi ihmisten ulottuville.

1.Suurimmatkin synnit Jeesus anteeks antaa,

puhdistuksen niistä suo.

Siksi syntisen ei niitä tarvis kantaa,

jos hän kääntyy Herran luo.

kerto: Verellänsä Jeesus meidät osti

kärsimyksen puulla Golgatan.

Syntiemme yöstä meidät nosti

lapseks taivaan Kuninkaan.

2.Tappioiden tiellä tunto syyttää, soimaa,

syömmen rauha kaikkoaa.

Mutta ristin luona sille suodaan voimaa,

joka Herraa odottaa.

3.Voimalliseen pelastukseen meitä vielä

Jeesuksessa kutsutaan.

Armoansa suurta siksi ällös kiellä,

jota sulle tarjotaan.

Evankeliumia Kruunun kaupungissa

Venäjän reissulla kävimme Kronstadtin saarella Suomenlahden perukassa seurakuntavierailulla. Siellä asustelee nykyään n. 40 000 ihmistä. Tämä saari perustettiin 1700-luvulla suojaamaan Venäjän pääkaupunkia linnoituksena. Aluetta on kohotettu betonilla ja sinne on rakennettu kaksi pengertietä, jotka toimivat samalla tulvavalleina nousuvedelle Pietarin edustalla. Saarella on sotaisa maine ja siellä on asunut aina sotilaita. Luterilainen seurakunta kantoi aikoinaan nimeä Retusaaren seurakunta, se oli virolais-suomalais-ruotsalainen ja se perustettiin 1836. Kirkkona toimi Nikolain kirkko. Väkiluku oli 540 suomalaista, 1400 virolaista ja 90 ruotsalaista vuonna 1913. Kronstadtin sotilasalueluonteen vuoksi sinne alkoi vapaa pääsy vasta marraskuussa 1996. Pari vuotta sitten sinne perustettiin Inkerin kirkon toimesta uusi luterilainen seurakunta, joka toimii vanhassa sotilasrakennuksessa. Vierailumme yhteydessä pidimme seurat pienelle joukolle laulaen, julistaen ja rukoillen. Koimme yhteyttä Kristuksessa kielimuurista huolimatta.

 

Nikolain kirkko

Kronstadtia kutsuttiin suomeksi Retusaareksi. Inkerissä sana "redu" tarkoittaa lokaa, kuraa tai mutaa. On myös tähän viittaava suomensukuinen sana "retunen", rähjäinen, epäsiisti, retuperällä, hunningolla. Karjalan kielessä käytetään saatanasta nimitystä "retusilmä". Retusaari jaettiin Novgorodin valtion ja Ruotsin kesken Pähkinäsaaren rauhassa 1323. Se siirtyi kokonaan Ruotsille ja hallinnollisesti osaksi Inkeriä Stolbovan rauhassa 1617. Vuonna 1703 suuressa Pohjan sodassa Venäjän joukot valtasivat saaren ja Ruotsin oli virallisesti luovuttava siitä Uudenkaupungin rauhassa 1721.

Raamatun kuvakielessä kura tarkoittaa synnin vallassa elävää maailmaa, ihmiskuntaa ilman Jumalaa. Se on kaiken jumalattomuuden osa ja vaikutus, se kuvaa myös sen mahdottomuuden, että ihminen voisi itse itseään auttaa ilman Jumalaa pois tuosta kurjuuden tilasta. "Mutta jumalattomat ovat kuin kuohuva meri, joka ei voi tyyntyä ja jonka aallot kuohuttavat muraa ja mutaa. Jumalattomilla ei ole rauhaa, sanoo minun Jumalani." Jes.57:20-21. Synnin vallassa oleva ihmiskunta ei saa aikaan muuta kuin tuhoa ja hävitystä. Se on kuohuva meri, jossa kura roiskuu. Mutta sieltä juuri Kristus pelastaa kurjia kulkijoita laulukuoroonsa: "Hartaasti minä odotin Herraa, ja hän kumartui minun puoleeni ja kuuli minun huutoni. Ja hän nosti minut ylös turmion kuopasta, lokaisesta liejusta, ja asetti minun jalkani kalliolle, hän vahvisti minun askeleeni. Hän antoi minun suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalallemme. Sen näkevät monet ja pelkäävät ja turvaavat Herraan." Ps.40:2-3.

Seurakunta kokoontuu vanhassa kasarmissa

Ruotsin Lähetysliitto päätti ryhtyä lähetystyöhön v.1880 Venäjällä. Tähän tehtävään siunattiin kolme vuotta lähetyskoulua käynyt Nils Fredrik Höijer, joka oli ammatiltaan puutarhuri. Silloin 21-vuotiaana hän sai tehtäväkseen evankelioida Kronstadtin merimiehiä. Hänet lähetettiin saarelle. Hän kävi konsuli Hans Schmidtin luona, ilmoittaakseen kokouksistaan. Vanha konsuli joutui vihan vimmaan, tempasi ilmoituksen Höijerin kädestä, polki sen jalkainsa alle sekä kiroili ja pauhasi. Mutta Höijer otti paperinsa ylös lattialta, kiinnitti sen viraston seinään konsulin nähden — ja meni pois. Myöhemmin konsuli muutti mieltänsä Höijerin suhteen ja antoi hänelle valokuvansa, ja kirjoitti siihen sanat: "vilpittömällä rakkaudella ja kiitollisuudella jokaisesta kallis-arvoisesta sanasta, joka on uhkunut teidän lämpimästä, kristillisestä rinnastanne."

Nils Fredrik Höijer

Tultuaan kaupunkiin hän rukoili johdatusta ja käveli pitkin satamaa. Paljon ihmisiä meni hänen ohitseen, mutta norjalainen kapteeni kysyi kuka hän oli? Hän kertoi tehtävästään ja kutsumuksestaan. Kapteeni ilmoitti hänen laivassaan olevan uskovia merimiehiä ja se olisi avoin evankeliumille. Laivasta tuli Höijerin kirkko. Miehiä alkoi tulla uskoon, kokouksia pidettiin ahkerasti. Konsuli järjesti hänelle vuokralle kokoushuoneen maista kolmeksi vuodeksi. Sitten alkoivat vastukset. Paikallinen protestanttipappi oli kaikkein kiivain vastustaja, joka kadehti Höijerin saamaa kansan suosiota. Pappi sai aikaan kuvernöörin suosiolla kokousten lakkaamisen maissa, mutta Höijer jatkoi niitä taas laivoissa. Pappien saarnoihin verrattuna Höijerillä oli eläviä puheita. Paikallinen Ruotsin Pietarin ministeri Hans Due totesi niistä: "Äsken leivottu leipä maistuu aina paremmalta kuin vanha ja homehtunut."

Höijer kertoo: - Asialleni vahingoksi menivät ystäväni puolustusinnossaan liian pitkälle. He korottivat minun toimintaani kirkkojen kustannuksella ja kirjoittivat mm. näin: "Kirkot ovat kauniita rakennuksia. Niillä on korkeat tornit kelloineen. Papit on puettu loistaviin pukuihin. He harjoittavat jumalanpalvelusta loistavien menojen ja harjoitetun laidun avulla. Kaikki on järjestetty vetämään kansaa jumalanpalveluksiin, mutta kansa ei kuitenkaan sinne mene. Tämä uusi saarnaaja sitä vastaan on vuokrannut huoneen yleisen kadun varrella. Kadulta ei näe mitään, joka ilmaisisi siellä vietettävän jumalanpalvelusta, ei myöskään talon pihalla ole mitään sellaista merkkiä. Jumalan palveluksissa ei ole mitään muotomenoja, tai muuta mikä olisi omiaan vetämään sinne kansaa; tavalliseen pukuun puettuna hän julistaa Jumalan sanaa aivan yksinkertaisesti ja kuitenkin kokoontuu sinne kansaa niin että huone kokouksissa on aina aivan täynnä kuulijoita. Tämä osoittaa, että he saavat jotakin sieluillensa. Mehiläiset etsivät niitä paikkoja, joissa he löytävät mettä ja me puolestamme toivoisimme, että koko Kronstadtin kaupunki ymmärtäisi, mitä siellä saarnataan, sillä se vaikuttaisi suuria muutoksia parannukseksi."

Pappien katkeruus tämän kirjoituksen johdosta oli suuri, eivätkä he jättäneet sitä vastaamatta. He kuvasivat minut hirmuiseksi ihmiseksi, pahemmaksi Pariisin kommunisteja ja minun julistamallani opilla sanottiin olevan vaarallisimmat seuraukset. Minun työskentelyni kautta oli jo muka syntynyt yhä leviävä puolue, jonka jäsenet nimittivät itseään "pyhiksi" jne.

Ortodoksikirkon suuri mies oli siihen aikaan Johannes Kronstadtilainen, jota edelleen pidetään palvottuna pyhimyksenä omavanhurskautensa ansiosta. Höijer arvioi tätä: 

- Ne ihmiset, jotka olivat joutuneet hänen vaikutuksensa alaisiksi, näyttivät alakuloisilta ja rasitetuilta, enkä tavannut ainoatakaan niitten joukossa, joka olisi uskonut saaneensa syntinsä anteeksi. Tosin jotkut heistä saivat rauhan Jumalan kanssa sitten, kun heille oli esitetty evankelinen totuus. Mutta silloin ei heitä enää hallinnut "isä johanneksen" henki. Kansan kunnioitus häntä kohtaan on ollut lähes epäjumalan palvontaa. Häntä on ulkona kaupungilla ollessaan täytynyt varjella sotaväen ja poliisin avulla, ettei kansa sokeassa taikauskossaan ahdistaisi häntä kuoliaaksi. Ihmiset ovat heittäytyneet maahan hänen ajoneuvojensa eteen, ja ponnistelleet viimeisiin saakka saadakseen koskettaa hänen vaatteensa liepeisiin. Kirkko on pitänyt isä Johannesta tuottavana tulolähteenä.

 

Tästä Höijer käveli 15 km Pietariin jäätä pitkin

Höijer oli saanut Helsingin Lähetyskirkossa saarnaajan siunauksen yhteydessä kuulla Raamatun sanat: "Menkää; katso, minä lähetän teidät niinkuin lampaat susien keskelle." Luuk.10:3. Ja kuinka totta ne olivatkaan alusta alkaen hänen työssään. Vastustajia riitti, kansaa tuli uskoon ja Jumala johdatti miestä eteenpäin. Lampaat kaipasivat Kristusta ja sudet vilistivät joukossa tehden tuhojaan. Niin on aina kun elävä ja kuollut kristillisyys kohtaavat.

Höijerin oli kuitenkin paineen alla lähdettävä Kronstadtista kolmen vuoden kuluttua ja hän siirtyi Pietariin jäätä pitkin (n. 15 km) osallistuen siellä alkaneeseen suuren hengelliseen herätykseen, jota johti eversti Pashkov vaimoineen. Hän työskenteli myöhemmin Azerbaidžanissa, Georgiassa, Armeniassa, Iranissa ja Ukrainassa. Hän kävi nykyisessä Xinjiangin maakunnassa Luoteis-Kiinassa. Hän toimi lähetyssaarnaajana muslimien keskuudessa. Hän perusti Tukholmassa 1903 "Venäjän evankelisen lähetystyökomitean" (nykyinen ljus i öster - valo itään ). Venäjän vallankumous 1917 esti matkustamisen Venäjälle, mutta Höijer, joka oli seikkailunhaluinen, päätti kokeilla kokonaan uutta tietä. Hän matkusti veneellä Alaskasta Beringin salmen yli Siperiaan 1925 itse rakennetulla Ariel-veneellä. Höijer kylmettyi matkalla ja kuoli myöhemmin sairaalassa Seattlessa 20.11. 1925.

 

vanha Tsaarin aikainen kanuuna

Kronstadtin nimi on saksalaista perua (kruunun kaupunki) suunnittelijansa mukaan. Kruunu viittaa Venäjän Tsaariin, valtakunnan hallitsijaan, joka kantaa kultaista kruunua vallan merkkinä päässään. Uskovina meidän Herramme on Jeesus Kristus, joka myös kantaa kruunua: "Ja minä näin, ja katso: valkoinen pilvi, ja pilvellä istui Ihmisen Pojan muotoinen, päässänsä kultainen kruunu ja kädessänsä terävä sirppi." Ilm.14:14. Jeesus on ikuinen kuningas verrattuna näihin hetkellisesti maailmassa valtaa pitäviin ja vaaleilla kansan kannatuksella tai sukulaisuudella asemaansa päässeitä. Kaupunki on asumisen paikka, ja myös taivaassa on kaupunki uskoville valmistettu taivaallinen Jerusalem. "Mutta se Jerusalem, joka ylhäällä on, on vapaa, ja se on meidän äitimme." Gal.4:26. Se on kuva täydellisestä kaupungista, vastakohdasta näihin ajallisiin, maallisiin haiseviin, vääryyden ja valheen loukkoihin, pimeyttä ja rikollisuutta täynnä oleviin betonirakennelmiin.

1.Nouse, Herran kansa, taas, elvy rakkauden työhön, 

viemään armon valoa maailman ja synnin yöhön. 

Siellä on hätä, hengen kaipuu, synti voittaa, sielut vaipuu.

2.Jeesus meitä kehoittaa: olkaa kansain kynttilöitä, 

valollanne ohjatkaa eksyksissä etsijöitä! 

Mieti, mieti, kelle sinä olet ollut kynttilänä!

3.Joka ajan rahdussa astuu monta iäisyyteen, 

moni ilman Jeesusta kahleissa syntipyyteen. 

Herätkäämme, kansa nukkuu, Herätkäämme, sielut hukkuu!

4.Hengelläs sä täytä aina, Jeesus, minua ja muita, 

ettei sydän oisi vain hauta täynnä kuolleen luita, 

vaan oisi niinkuin tulenliesi, kansain luo sun kulkutiesi. 

(Simo Korpela Toivakan khra)