Vanhainkodin pihalla oli kävelytien viereen rakennettu
eläinaitaus, jossa oli lampaita, kanoja ja kukko. Paikalle olivat löytäneet
myös kaukaisemmat serkut, varikset ja naakat, sekä jokunen fasaani. Paikalle
oli kannettu puistonpenkkejä katselijoita varten ja usein ohi kulkiessani siinä
oli joku väsynyt ihminen istumassa. Eläimiä jaksettiin tuijottaa, vaikka se oli
melko vaatimatonta elokuvaa. Tapahtumat ja liikkeet voi jo aavista etukäteen.
Joskus siinä istui paikallisia koirantaluttajia ja kissojakin kulkee
lähipiirissä.
Ihmisen luonto on rakennettu niin, että aina pitää saada
nähdä jotakin liikettä ja elämää. Joskus itsekin istun katson tulenlieskoja
uunissa, eikä se kyllästytä. Samoin katselen mielelläni tuulen liikutellessa
puiden varsia ja oksia tai viljapellon aaltomaista liikehdintää kesäpäivänä.
Katselen sadetta, joka pisaroi katonräystäältä noroina ruohikkoon. Meri on
erittäin innostava elementti, joka joskus purkaa raivoansa rantojen kallioita
ja kivikkoja vasten, joskus taas on vain pientä aaltoilua ja pintaväreilyä.
Mutta veden elämää on kiinnostava katsella. Koko lapsuuden ja nuoruuden olin
aina merellä, uskoontulon myötä se jäi. Joskus on ollut vetoa siihen takaisin,
mutta ei edellytyksiä.
Tarvitsemme elämää muuten kuolemme, näivetymme fossiileiksi.
Vanha ihminen iloitsee lapsista, jotka leikkivät hänen lähellään, vaikka ei
itse jaksakaan osallistua menoon mukaan. Kristus toi elämän ulottuvillemme,
hengellinen elämä on salattua elämää Herrassa. Elämä on myös ympärillämme luonnossa.
Herra on luonut sen meitä varten, vaikka emme aina kerkiäisi siihen
syventyäkään. Luonnon monimuotoisuus ja vuodenaikojen vaihtelut ovat kuin peili
ihmiselämän kierrosta, sen alusta ja päättymisestä, syntymästä ja kuolemasta.
Joillakin ihmisillä ei ole ystäviä, heillä on vain luonto ja eläimet. He eivät
saa puhua ihmisille niin kuin haluaisivat, siksi he puhuvat eläimille. Pitäisi
tietysti puhua Jumalalle, sillä hän kuulee.
Alussa, kun Jumala loi kaiken, eläimet olivat ihmisille vain
iloksi, hänen tuli hallita niitä. Ne eivät olleet tarkoitetut ruoaksi
(1.Moos.1:28-30), vaan ihmisten tuli elää kasveilla ja hedelmillä.
Syntiinlankeemuksen jälkeen luomakunta joutui kirouksen alaisuuteen ja kaikki
muuttui toiseksi – myöhemmin tulivat kehitysoppi ja hampurilaisravintolat.
Jumala sääsi lait, joilla suojeltiin sekä ihmisiä, mutta myös eläimiä
(2.Moos.20:10, 23:11, 5.Moos.22:4-7, 25:4). Pakanuuden lisääntyessä eläimiä
alettiin palvoa ja niistä tehtiin jumalia. Tämä johtui siitä syystä, etteivät
ihmiset enää tunteneet elävää Jumalaa, eikä heillä ollut yhteyttä häneen.
Tänäänkin monen ihmisen lemmikit hoidetaan ja syötetään paremmin kuin ihmiset,
niille uhrataan aikaa, niille puhutaan lirkutellan kuin rakkaalle lapselle ja
niiden hyvinvointiin uhrataan rahaa enemmän kuin evankeliumin julistamisen
kautta lähetystyölle. Mutta ei se ole eläinten vika, vaan ihmisissä asuvan
synnin, joka hylkää Jumalan ja korvaa sen yhteyden eläimillä.
Eläimet ja luonto voivat ylistää Jumalaa sanoo Raamattu:
”Ylistäkää Herraa maasta, te merieläimet ja kaikki syvyydet, tuli ja rakeet,
lumi ja sumu, sinä myrskytuuli, joka panet hänen käskynsä toimeen, te vuoret ja
kaikki kukkulat, te hedelmäpuut ja kaikki setrit, te pedot ja kaikki karja, te
matelijat ja siivekkäät linnut” Ps.148:7-10. Tietysti se on ensisijaisesti
kehotus ja Herra yksin tietää, miten nuo onnistuvat urakassaan? Voihan
linnunlaulua kuunnellessaan ajatelle, että se laulaa Jumalalle, vaikkemme me
sitä ymmärräkään. Vaivaisen varpusen kujerrus kuulostaa samalta kuin uskovainen
heikkoudessaan sopertelisi Vapahtajalle. Samalla uskova saattaa ajatella kuin
Topelius Kangasalan laulussa: Vaan oisinpa uljas kotka, niin…. Mutta kun olen
vain….
Tiedämme taivaasta kovin vähän ja senkin vain Raamatusta.
Mutta siellä ilmoitetaan, että uskoville on luvassa suuri ilo Herran luona ja
siihen liittyy myös uudistettu luomakunta. Luomakunta oikeastaan käsittää sanan
mukaan kaiken, minkä Herra on tehnyt sanallaan ja voimallaan laskien
perustuksen. Näin ajatellen se on siis parempi painos tätä maailmaa, sillä
siellä ei ole enää syntiä, kuolemaa, perkelettä. ”Sillä luomakunnan harras
ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä. Sillä luomakunta on
alistettu katoavaisuuden alle - ei omasta tahdostaan, vaan alistajan -
kuitenkin toivon varaan, koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi
turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen. Sillä me tiedämme,
että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti;”
Room.8:19-22. Synnytystuskat taas liittyvät seurakunnan suureen ylösottoon,
jonka Jeesus tulee toteuttamaan Isänsä käskystä tämän ajanjakson lopussa.
Ehkä on sittenkin parempi istua katsomassa kanoja, kuin
kuluttaa aikaansa jossakin synnissä ja turhuudessa? Ehkä on sittenkin fiksumpaa
vaieta ja antaa elämän ja luomakunnan puhua olemuksellaan suuresta Jumalasta ja
hänen vallastaan, kuin ryhtyä vapaa-ajattelijaksi tai pilkkaajaksi? Ehkä Herra
voi kohdata meitä paremmin näissä hiljaisissa hetkissä, jolloin olemme vaiti ja
otamme vain vastaan hänen hyvyyttään? Eihän kukaan voi samalla puhua ja lukea.
Siksi lukeminen on hyödyllisempää kuin jatkuva puhe. Joskus paljot sanat
kertovat sisäisestä kaipuusta, pahaolosta, jännityksestä, avuttomuudesta,
yksinäisyydestä – ja kuinka paljon Jumalalla olisikaan meille koko ajan
tarjolla elämää…..
