Valon juhlaa Turussa juhannuksena

Valittuin joukkoon otetut, Jumalan lapsiks luetut.

On yleistä, että nykyisin syytettynä olevat rikolliset pyytävät armahdusta ja lievennystä tuomioihinsa. Osa ilmoittaa haastattelussa olevansa kokonaan syyttömiä, vaikka oikeus ja todisteet puhuvat heitä vastaan. Rehellisiä syntisiä on harvassa.

Tapasin kerran miehen, jolaa oli joitakin pikku rötöksiä tunnollaan ja oikeudenkäynti tulossa. Hän kertoi tulleensa hieman aikeisemmin uskoon ja löytäneensä Jeesuksen. Niinpä hän meni sitten oikeuteen ilman avustajaa ja ilmoitti tuomarille olevansa syyllinen kaikessa, mistä häntä syytettiin, eikä hakenut muutosta tuomioon. Mutta sitten hän oli todistanut siellä ja kertonut pelastuneensa ja saanennsa Jumalalta syntinsä anteeksi, joten hänellä oli Puolustaja taivaassa. Tuli salissa hiirenhijaista ja  tuomarikin mietti tilannetta. Muistaakseni hän sai jonkinlaisen lievän sakkotuomion ja varoituksen, mutta ei kakkua eikä muuta.

Oikeudenkäynneissä on selvä roolijako, mitä kukain tekee. Myös Jumalan valtakunnan oikeudenkäynnissä on tehtävät määritelty. Esiksi esiintyy virallinen Syyttäjä ja niitä löytyy Raamatusta muutamia: Ensimmäinen on Mooses, joka edustaa Jumalan lakia ja ilmoitusta ja sen vaatimusosaa. "Älkää luulko, että minä olen syyttävä teitä Isän tykönä; teillä on syyttäjänne, Mooses, johon te panette toivonne." Joh.5:45. Mooseksen uskoiset ovat varmoja siitä, että he kykenevät selviämään lain vaatimuksista elämässä ja arjessa. He ovat yrittäjäkansaa, jotka eivät välitä Jeesuksesta, eivät tarvitse armahdusta. He selviävät omillaan - aikansa - kunnes kuorma uuvuttaa heidät perin pohjin ja edessä on hengellinen konkurssi.

Toinen syyttäjä on perkele, joka kiusaa uskovia koko elämän ajan suorasti ja kierosti hyökäten päälle ja ampuen salakavalasti haavoittavia nuoliaan. Mutta sillekin on laskettu aika ja kerran se loppuu, eikä sillä ole enää sitten valtaa tehdä pahaa. " Ja minä kuulin suuren äänen taivaassa sanovan: "Nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Voideltunsa valta, sillä meidän veljiemme syyttäjä, joka yöt ja päivät syytti heitä meidän Jumalamme edessä, on heitetty ulos." Ilm.12:10.

Toisena ryhmänä oikeudenkäynneissä ovat Todistajat, joita löytyy kyllä joka lähtöön. Kautta aikojen on ihmisiä lahjottu tekemään vääriä valoja ja todistuksia. Väärät todistajat aiheuttivat aikoinaan Jeesuksen tuomionkin. "Mutta ylipapit ja koko neuvosto etsivät väärää todistusta Jeesusta vastaan tappaaksensa hänet, mutta eivät löytäneet, vaikka monta väärää todistajaa oli tullut esille. Mutta vihdoin tuli kaksi, ja he sanoivat: "Tämä on sanonut: 'Minä voin hajottaa maahan Jumalan temppelin ja kolmessa päivässä sen rakentaa.'" Matt.26:59-61 Jokaisen ihmisen sisimmässä on lisäksi merkittävä todistaja, joka alkaa puhua, kun tulee etsikkoaika ja Jumala kutsuu ihmistä parannukseen. Silloin omatunto herää talviunestaan ja mieli tulee levottomaksi. "Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä - sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini mukaan." Room.2:15. Kolmantena todistajien ryhmänä ovat uskovat. Se on luontaisetu ja kuuluu keikille kristityille eroituksetta. Suurin osa uskoontulleista kertookin toisten uskovien vaikuttaneen merkittävästi omaan uskonkäsitykseen ja pelastumiseen. "Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi. Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta." Apt.10:42-43.

Kerrotaan, että Nousiaisten seurakunnan paimenena oli Antti Achrenius 1700-luvulla. Hän oli varsin kärsivällinen ja koetti kurikeinoja välttäen saada parannusta aikaan. Kerran hän kuitenkin määräsi pantavaksi jalkapuuhun neljä nuorta miestä, jotka papiston hartaista ja yhä uudistuneista kehoituksista välittämättä olivat täydellisesti laiminlyöneet lukutaidon oppimisen.

Huutavana epäkohtana seurakunnan elämässä oli yleiseksi myös käynyt juopottelu, jota harjoitettiin paitsi kapakoissa myöskin kodeissa eritoten useita päiviä kestävien hääpitojen aikana, sekä nuorison kuriton elämä. Tarvittiin siis ripeitä ja voimakkaita otteita tällaisen jumalattoman menon kukistamiseksi. Tätä silmälläpitäen Achrenius kutsui koolle yleisen pitäjänkokouksen, jossa hän lähtökohtanaan Ef.5:11: "Älköön teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päinvastoin nuhdelkaakin niistä", puhui vakavasti vallitsevasta tapainturmeluksesta sekä ehdotti 1733 annetun kuninkaallisen asetuksen mukaisesti säädettäväksi  seuraavaa: 1)  Sunnuntai- ja juhlapäivinä  kaikki kapakat on suljettava kello 4 iltapäivällä; 2) arkipäivinä kapakat on suljettava kello 9 illalla, kuten kaupungeissakin on tapana, sillä pahuudelle ei saa suoda maaseudullakaan suurempaa vapautta;  3) kenellekään päihtyneelle eikä kenellekään entuudestaan juopoksi tunnetulle ei saa antaa väkijuomia. Tämä Achreniuksen ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti, ja kyläkuntiin asetetut tarkastusmiehet saivat kehoituksen huolehtia päätöksen noudattamisesta.

Joitakin aikoja edellä mainitun kokouksen jälkeen Antti Achreniuksen toimesta pitäjänkokouksessa laadittiin säädökset väkijuomien käyttämisestä pidoissa. Tämän, kuten asiaa koskevassa pöytäkirjassa sanotaan, vapaaehtoisesti sovitun päätöksen mukaan, pitotalossa ei saanut tarjota kuin korkeintaan kolme ryyppyä, nimittäin tervetuliaisryyppy vieraiden saapuessa, ruokaryyppy aterialle käytäessä sekä vihdoin jäähyväisryyppy vieraiden lähtiessä pidoista. Vaikka päätös olikin vapaaehtoinen, se ei silti ollut mikään hurskas toivomus, johon kukin sai suhtautua oman mielensä mukaan, vaan sen rikkojat langetettiin yhden taalarin sakkoon, josta puolet oli tuleva seurakunnan köyhille ja puolet rikkomuksen ilmiantajalle.

Kolmantena ja koko tapauksen kannalta tärkein henkilö on tuomari. Tuomari on lainoppinut, jonka tulisi osata tehdä oikeutta eri ihmisille ja osapuolille Jumalan valtakunnan tuomari on Herra itse. " …olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö, taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan tykö, ja tuomarin tykö, joka on kaikkien Jumala, ja täydellisiksi tulleitten vanhurskasten henkien tykö, ja uuden liiton välimiehen, Jeesuksen, tykö, ja vihmontaveren tykö, joka puhuu parempaa kuin Aabelin veri." Hebr.12:22-24. Uskova on tullut tuntemaan tuomarin, joka lukenut hänelle armahduksen. Hänet on luettu syyttömäksi Jeesuksen uhrin anteeksiantamuksen perusteella. Tästä hänelle on annettu kaksi tuntuvaa merkkiä: vesikaste ja henkikaste - molemmat ilman omaa ansiota, Jumalan lahjana. Siksi armo velvoittaa uskovaa vaeltamaan uskossa ja toimimaan Herran tahdon mukaan. Sen eräs suuri koetinkivi pitkin matkaaa ovat suhteet toisiin uskoviin."Älkää huokailko, veljet, toisianne vastaan, ettei teitä tuomittaisi; katso, tuomari seisoo ovella." Jaak.5:9.

Neljäntenä oikeudenkäynnissä on yleensä asianajaja, jonka tehtävä on puolustaa syytettyä. Epäkiitollinen virka tuo rahaa toimijalleen ja on hyvin kysytty virka. Jumalanvaltakunnan oikeudenkäynnissä häntä nimitetään Puolustajaksi. Hän on meidän Herramme Jeesus itse. "Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas. Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien." 1.Joh.2:1-2 Tarvitsemme Puolustajaa, puolestapuhujaa, välimiestä, välittäjää, uskottua, joka on meidän puolellamme, kun olemme syyllisiä. Vanhenevan uskovan tuntee siitä, että tarvitsee aina enemmän Puolustajaa tuntiessaan oman suuren kelvottomuutensa aina syvenevässä määrin.

Jumalan Pyhä Henki on myös Puolustajamme. "Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti, totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva." Joh.14:16-17.

Jumalan oikeudenkäynti syö sielua ja ihminen tuntee itsensä kääpiöksi suuren huonoutensa painojen alla. Kuitenkin juuri tämä on se tie, jolle Herra meitä ohjaa. Se on oikea armonjärjestys, jota ei pidä ryhtyä muuttamaan. Kaikki luulot hyvyydestä ja poamsta erinomaaisuudesta haudataan tuossa oikeussalissa. Siellä on vain syyllisiä, joille kaikille on luettu kuolemantuomio. Se ei ole vain elinkautinen tai joku rikemaksu, jalkapuu tai hapeä, kärsimys, vaan oikeasti määräys mennä helvettiin ilman selityksiä. Ja siihen tilanteeseen tuomitulle osoitetaan Golgatlla kärsivää Kristusta Puolustajaksi ja tie taivaaseen aukeaa silmien eteen.

1. Jotk' oikiassa uskossa Tunnusti Herraa Kristusta,

He paremmaksi katsoivat Ne suuret taivaan tavarat,

Kuin tämän turhan maailman, Sen kunnian ja tavaran.

2. Ei kuningasten kurilla, Ei valtain vaatimuksilla He

kumarrelleet kuvia, Ei pyhittäneet luotuja, Muit'

jumalia palvelleet, Kristuksen uskost' erheilleet.

3. He kärseit ennen kovuutta Ja väkivallan julmuutta,

Vihat ja vainot veriset Ja vankiudet hirmuiset, Kans'

piinat, pilkat ilkiät, Tulenkin liekit hirviät.

4. Kun tuomiolle tuleva On Kristus kunniassansa,

Silloin ne pyhät pelvotta Seisovat rohkeudella

Vainoojiansa vastahan, Ahdistajiaan kohtahan.

5. Kun häijyt sielun tuskassa, Sydämen surkeudessa

Perinnön pyhäin nähdä saa, Tok' on se heistä outoa;

Tään muutoksen kun huomaavat, Näin tuskissaan he

puhuvat:

6. "Emmekö näitä ajassa, Kun elimme maailmassa,

Tyhmiksi aina arvelleet Ja pilkkanamme pitäneet,

Ahdistelleet ja vainonneet, Surmattaviksi saatelleet?

7. Nyt kunniassa suuressa He ovat taivaan riemussa,

Johonka ovat säästetyt, Perintöön pyhäin päästetyt,

Valittuin joukkoon otetut, Jumalan lapsiks luetut.

8. Mit' auttoi meitä maailma, Sen koreus ja hekuma,

Sen vaatteet kalliit, kiiltävät, Sen kumarrukset

nöyrimmät, Sen valta, voima, kunnia, Suur' suku,

kulta, hopia?

9. Juur' niinkuin pilvi taivaalla, Kuin varjo kohta

katoova, Kuin turha öinen unelma, Kuin vahto

aallon ajama, Kuin lintu lentäin ilmassa, Kuin

nuoli juosten jouselta.

10. Niin kaikki meidän menomme Kadonnut on,

ja ilomme Pois mennehet niin kokonaan, Kuin

eivät olis olleetkaan, Ja yksin niiden jälkiä Ei

missäkään nyt löydetä.

11. Voi meitä onnettomia, Tyhmiä, taidottomia;

Totuutta emme totelleet, Autuutta emme etsineet!

Me armon ylönkatsoimme, Ain' itsehemme luotimme!"

12. Näin vaivaiset valittavat, Vaan myöhään nyt he

katuvat: Ei parannuksen toivoa Kadotetuille anneta;

He helvettihin tuomitaan, Ijäiseen piinaan kitumaan.

13. Vaan pyhät saavat taivaassa Enkelten kanssa

riemuita Vapahtajansa seurassa, Isän ja Hengen

huomassa. Ylistys, Herra, armostas:Viet itkust'

iloon omias!

Vanha virsikirja, Hemminki Maskulainen

Herra, joka kokoaa Israelin karkoitetut Jes.56:8

Ja minä käännän katseeni heihin,

heidän hyväksensä,

ja tuon heidät takaisin tähän maahan.

Minä rakennan heidät enkä hajota,

minä istutan heidät enkä revi pois.

Ja minä annan heille sydämen,

heidän tunteakseen minut,

että minä olen Herra;

ja he saavat olla minun kansani,

ja minä olen heidän Jumalansa;

sillä he kääntyvät minun tyköni kaikesta sydämestänsä.

Jer.24:6-7.

Herra on hyvä

   

Palvelkaa Herraa ilolla,

tulkaa hänen kasvojensa eteen riemulla.

Tietäkää, että Herra on Jumala.

Hän on meidät tehnyt,

ja hänen me olemme, hänen kansansa

ja hänen laitumensa lampaat.

Käykää hänen portteihinsa kiittäen,

hänen esikartanoihinsa ylistystä veisaten.

Ylistäkää häntä, kiittäkää hänen nimeänsä.

Sillä Herra on hyvä;

hänen armonsa pysyy iankaikkisesti

ja hänen uskollisuutensa polvesta polveen.

Ps.100:2-5

Lukkareita, kanttoreita ja Herralle veisaavia

Olin kuulemassa, kun Kosken kanttori, Hannu Ilola, ystäväni kertoi jossain tilaisuudessa julkisesti seurakunnalle kuinka hän oli tullut uskoon. Se oli rehellinen vuodatus ja pysäyttävä tieto, joka pani miettimään kristillisen seurakunnan työntekijöiden uskovaisuutta. Oli harvinaista, että virassa oleva kanttori kertoo avoimesti omista epäuskonvuosistaan ja kuinka hän oli vuosikausia ollut vain kirkkomuusikko vailla hengenelämää ja Jeesuksen tuntemista – nuotteja oli tullut plarattua ja soittoa oli silti riittänyt. Näitä tapauksia, joissa seurakunnan virassa oleva henkilö todistaa uskoon tulostaan, on todella vähän. Siksi nämä rohkeat Kristuksen sotilaat tarvitsevat esirukoustamme, etteivät pelkäisi ihmisiä, yleistä mielipidettä ja varmasti tulevaa arvostelua, jota kääntymättömät ja muotojumaliset sylkevät päälle. Sillä hengellinen herätys joutuu aina arvosteltavaksi.

Kirkon tutkimuskeskus oli tehnyt yllättävän havainnon tutkiessaan kirkkomusiikin ammattilaisten työhön sopeutumista ja innostusta: Vanhemman polven kanttorit ovat selvästi nuoremman polven kanttoreita edellä kutsumuksellisuudessa ja kertovat työn kokemisen elämäntehtäväksi. Sen sijaan nuoria kanttoreita luonnehtii halu toteuttaa itseään työssä. Vastaava ilmiö näkyy myös pappien keskuudessa, muttei yhtä vahvana. Eli tämä suunta on nyt menossa ja pohjaa ei ole vielä näkyvissä. Kun ei ole uskoa, tai se on hyvin ohkaista, eikä mitenkään henkilökohtaista, ei tunneta Vapahtajaa, ei uskota Raamatun sanaan, eikä siis tiedetä kuinka päästään taivaaseen, sekoillaan vain yhteiskunnallisissa kysymyksissä ja muissa heille kuulumattomissa asioissa. Surullinen lopputulos oli luettavissa kirkon tiedotuskeskuksen tutkimusraportissa. Jeesus sanoikin, että kun Ihmisen Poika saapuu, löytäneekö tältä uskoa? Onhan käsittämätöntä, että meillä löytyy seurakunnan työntekijöitä, jotka pyrkivät kansanedustajiksi ohjaamaan Suomen asioita, vaikka omakin elämä on ihan sekaisin?

Lukkari (alk. ruotsin klockare, joka merkitsee kellottajaa, kellojen soittajaa) oli keskiajalla oli pitää huolta kirkosta, sen esineistöstä ja hoitaa huolehtia kirkonkellojen soitosta… myöhemmin se merkitsi kirkonvartija, kirkonpalvelija ja lasten opettaja, joka toimi ns. papin apulaisena…. Lukkari-sanan merkitys kuitenkin muuttui vähitellen, ja sitä käytettiin pitkään merkityksellä kanttori (canto - laulaa). Se oli ajatus siitä, että kaveri on seurakunnan laulunjohtaja. Nykyään kanttorit ovat arvonsa tuntevia, pitkälle kouluttautuneita kirkkomuusiikkoja, jotka viihtyvät enemmän urkujen parissa kuin seurakunnan ihmisten seurassa. He eivät myöskään tule vapaaehtoisesti mihinkään hengelliseen tilaisuuteen, eivät istu omalla ajallaan sanan kuulossa, rukoustilaisuudessa tai kansanmusiikin edistämisessä uskovien keskuudessa. Heistä on hyvin vähän hyötyä Jumalan valtakunnalle tällaisessa formussa. Asian parantamiseksi seurakuntien pitäisi saada käyttökanttoreita, jotka ovat uskoon tulleita ja motivoituneet Jeesuksen seuraajiksi, jotka laulavat sydämestään Jeesus-lauluja tavallisten ihmisten kanssa.

Kanttorien nykytilasta saatiin hiljattain palautetta, kun luimme uutisista: - Kanttori Pekka Leskelä pitkästyi työhönsä: "Pelkästään harrastekuoroja ja hautajaisia"….Syyksi irtisanoutumiselleen Leskelä sanoo kyllästymisen. – Työ ei tuonut niin paljon positiivisia asioita tai muutoksia…. Pelkäsin pitkästymistä. Ja niin kävi.

Lienee niin, että kaveri oli hakeutunut alalle, joka ei ollut hänelle sopiva? Mutta oliko syy yksin hänessä itsessään, eikö seurakunnan olisi ollut tarpeellista kertoa etukäteen, mitä häneltä odotetaan ja millainen on oltava hengellisen musiikkityöntekijän asema ja kutsumus. Olisikohan vanhasta Lukkari virkanimikkeestä ollut apua, jos kaverille olisikin laitettu palvelijan puku päälle ja siihen sisällytettävää Raamatun opetustehtävää?

Asuessamme Naantalissa aikoinaan oli seurakunnan virassa innostava kanttori, Toivo Lankinen, joka halusi aina todistaa Herrasta. Hän oli ihanasti pelastunut ja kohdannut elävän Jeesuksen. Tämä oli muuttanut hänen elämänsä suunnan ja tarkoituksen. Hän veti puhallinyhtyettä, johti kuoroja ja osallistui kaikkeen seurakunnan toimintaan esimerkillisesti. Kerran olimme sitten erään ystävän hautajaisissa siellä asuessamme ja jossain vaiheessa kuulutettiin puheiden välissä virsi, kanttori astui pianon ääreen ja siihen nojaten hän lyhyesti kertoi pelastuneensa. Huomasin, että tämä yllättävä kanttorin puhe hermostutti joitakin itse mielestään fiksuja vieraita. Sillä heidän mielestään kuoleman kokouksessa olisi oltava kuoleman hiljaa ja puhua korkeintaan vainajasta hyvää?

Eräässä Karjalaisessa kodissa, Jaakkiman pitäjässä, oli tapana pitää kodissa iltahartautta perheen keskuudessa yhdessä ennen nukkumaanmenoa. Isä kertoi, että kolme ja puolivuotias Kaarlo pyysi eräänä iltana hänen mielilauluaan yhteislauluksi: - Lauletaan se laulu, minkä isä opetti: Nouse sika ylös!' Ja vaikka mitä koetettiin, ei mikään ehdotetuista lauluista kelvannut hänelle. Kaarlo vain itkien pyysi sitä laulua, jossa on sanottu: nouse sika ylös. Äiti sanoi lopulta, että lauletaan: 'Levolle lasken, Luojani'. Silloin Kaarlo sanoi: - Se justii, se justii!' Ja siinähän eräässä paikassa olivatkin sanat: "Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi'!"

Vanhan Testamentin Jumalanpalvelus oli suurimuotoinen tapaus, jossa oli runsaasti osallistujia ja jokainen tiesi paikkansa tarkkaan. Daavidin aikana Herraa kunnioitettiin ja rakastettiin veisaamalla ja soittamalla paljon. Tähän tehtävään Daavid asetti Aasaf (= kokooja) nimisen miehen. Aasaf johti kuoroa, soitti useita instrumentteja ja lauloi hurmoksessa (profeetallisessa hengessä). "Silloin, sinä päivänä, ensi kerran Daavid asetti Aasafin ja hänen veljensä kiittämään Herraa näin: - Kiittäkää Herraa, julistakaa hänen nimeänsä, tehkää hänen suuret tekonsa tiettäviksi kansojen keskuudessa. Laulakaa hänelle, veisatkaa hänelle, puhukaa kaikista hänen ihmeistänsä. Hänen pyhä nimensä olkoon teidän kerskauksenne; iloitkoon niiden sydän, jotka etsivät Herraa. Kysykää Herraa ja hänen voimaansa, etsikää alati hänen kasvojansa. Muistakaa hänen ihmetöitänsä, jotka hän on tehnyt, hänen ihmeitänsä ja hänen suunsa tuomioita, te Israelin, hänen palvelijansa, siemen, Jaakobin lapset, te hänen valittunsa. 1.Aik.16:7-13.

Oli varmasti innostavaa olla Aasfin johtamissa tilaisuuksissa rakentumassa yhteisestä uskosta Herraan. Hän oli myös saanut profeetallisessa hengessä useita virsiä, jotka kirjattiin muistiin psalmien kirjaan. Niissä Kristus puhuu edelleenkin kansalleen, uskoville. Nämä syvälliset laulut merkittiin usein mietevirsiksi, jotka siten puhuivat niiden syvällisestä merkityksestä ja avartavasta vaikutuksesta kuulijoilleen.

Perhe, opettaminen, hengellinen kotielämä ja arjessa ilmenevä Jumalan kunnioittaminen, rukous ja kuuliaisuus tulevat esille Aasafin psalmeissa. Niissä korotetaan Herran nimeä, persoonaa, hänen ihmetöitään ja tunnustekojaan. Niissä Jumalan voima koetaan inhimillisen heikkouden alaisissa ihmisissä. "Mitä olemme kuulleet, minkä olemme saaneet tietää ja mitä isämme ovat meille kertoneet, sitä me emme heidän lapsiltansa salaa, vaan me kerromme tulevalle polvelle Herran ylistettävistä teoista, hänen voimastansa ja ihmeistänsä, jotka hän on tehnyt." Ps.78:3-4.

Psalmissa 73 on Aasaf käynyt todella syvällä miettiessään ihmiselämää, jumalattomuuden voittokulkua ajassa, vääryyden menestystä, uskovien kärsimyksiä ja kuritusta. Hän on lähellä kompastua tällaisiin havaintoihin, joissa näkeminen meinasi syrjäyttää uskon. Luulen, että edelleen hänen kokemuksensa ovat hyvin todellisia eri aikoina, sillä ihmiset ovat kovin samanlaisia käyttäytymisineen ja puheineen. Synti ja siitä seuraava turmelus eivät ole katoamassa, vaan rehottavat voikukkien tavoin kevätmerkkeinä kaikkialla ilman erillistä istuttamista.

Psalmin loppujakeet ovat varsinainen joutsenlaulu, jossa valtava kiitollisuus Jumalaa kohtaan. Siinä Aasaf kuittaa kaikenlaisen ulkoisen ja sisäisen kärsimyksen, koettelemukset ja vaivat yhtenä suurena painolastina, joka kuitenkin on mitättömän kevyt Herran tuntemisen rinnalla. Hän piirtää laulajien silmien eteen kaksi tietä valittaviksi: elämän tie ja Jumalan tahdon seuraaminen ja vaihtoehtona synnin ja luopumuksen tie kadotukseen. "Sinä talutat minua neuvosi mukaan ja korjaat minut viimein kunniaan. Ketä muuta minulla olisi taivaassa! Ja kun sinä olet minun kanssani, en minä mistään maan päällä huoli. Vaikka minun ruumiini ja sieluni nääntyisi, Jumala on minun sydämeni kallio ja minun osani iankaikkisesti. Sillä katso, jotka sinusta eriävät, ne hukkuvat, sinä tuhoat kaikki, jotka haureudessa sinusta luopuvat. Mutta minun onneni on olla Jumalaa lähellä, minä panen turvani Herraan, Herraan, kertoakseni kaikkia sinun tekojasi." Ps.73:24-28.

Aasaf oli se evankelista, joka kirjoitti nuo ihanat sanat, jotka ovat tuoneet pelastuksen ja toivon miljoonille etsiville, kaipaaville ja murretuille sieluille: "Uhraa Jumalalle kiitos ja täytä lupauksesi Korkeimmalle. Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua. Joka kiitosta uhraa, se kunnioittaa minua; joka ottaa tiestänsä vaarin, sen minä annan nähdä Jumalan autuuden." Ps.50:14-15,23.

Jumalan sana oli keskeinen Aasafin elämässä, julistuksessa ja kirjoituksissa. Todellinen elämän uskallus, rohkeus kulkea Jumalan johdattama tie ja tarttua hänen tarjoamiinsa haasteisiin korostuvat näissä kirjoituksissa. Onhan niin yleistä, että uskovat unohtavat Jumalansa, kun elämässä on myötämäkeä ja helpot päivät kuluvat kalenterissa. Herra joutuu vitriiniin ja ihmiset ajattelevat tarttuvansa häneen vain äärimmäisessä hädässään ja kuoleman kolkutellessa. Aasaf oli itse herännyt ja muitakin kohtaan hyvin herättävä kanttori, jonka saama sanottava elää edelleen.

"Hän asetti todistuksen Jaakobiin, hän sääti Israeliin lain ja käski meidän isiemme julistaa ne lapsillensa, että jälkipolvi saisi ne tietää, saisivat tietää vastedes syntyvät lapset, ja nekin nousisivat ja kertoisivat niistä lapsillensa. Niin nämä panisivat uskalluksensa Jumalaan eivätkä unhottaisi Jumalan tekoja, vaan ottaisivat hänen käskyistänsä vaarin." Ps.78:7-8.

Aasafin mietevirsi Psalmi 74 on rukousta, joka sopii edelleen Jumalan seurakuntaan:

1. Miksi sinä, Jumala, hylkäsit meidät ainiaaksi, 

miksi suitsuaa sinun vihasi laitumesi lampaita vastaan?

2. Muista seurakuntaasi, jonka muinoin omaksesi otit, 

jonka lunastit perintösuvuksesi. Muista Siionin vuorta, jolla sinä asut.

3. Ohjaa askeleesi ikuisille raunioille. 

Vihollinen on raiskannut kaiken pyhäkössä.

10.Kuinka kauan, Jumala, vihollinen saa herjata, 

vihamies pilkata sinun nimeäsi lakkaamatta?

16. Sinun on päivä, sinun on yö, sinä valmistit valon ja auringon.

17. Sinä määräsit kaikki maan rajat, sinä asetit kesän ja talven.

20. Katso liittoasi. Sillä maan pimennot ovat väkivallan pesiä täynnä.

21. Älä salli sorretun kääntyä häväistynä takaisin. 

Kurja ja köyhä saakoot ylistää sinun nimeäsi.

22. Nouse, Jumala, aja asiasi. 

Muista, miten houkat herjaavat sinua kaiken aikaa.

Kukkaset ovat puhjenneet maahan, laulun aika on tullut

Kork.v.2:10. Rakkaani lausuu ja sanoo minulle: 

"Nouse, armaani, sinä kaunoiseni, ja tule. 

Sillä katso, talvi on väistynyt, sateet ovat ohitse, 

ovat menneet menojaan. 

Kukkaset ovat puhjenneet maahan, 

laulun aika on tullut, 

ja metsäkyyhkysen ääni kuuluu maassamme. 

Viikunapuu tekee keväthedelmää, 

viiniköynnökset ovat kukassa ja tuoksuavat. 

Nouse, armaani, sinä kaunoiseni, ja tule.