Jeesus antoi mielenmuutoksen elämäksi

Vanhassa SANA-lehdessä  vuodelta 1967 oli juttu, jossa Antti Kärkkäinen niminen mies kertoi elämästään, kuinka hän oli joutunut kurjaan jamaan, lastenkotiin kuusivuotiaana, sitten kasvatuslaitokseen, varaskoplaan ja vankilaan….

- Aloin 17-vuotiaana käyttää alkoholia vapautuakseni ujoudestani ja alemmuudentunteistani. Sotaväessä ollessani olin jo täysi alkoholisti. Nyt jälkeenpäin olen huomannut, että Jumala auttoi minua monissa vaarallisissa tilanteissa. Alkoholihimoni kasvoi jatkuvasti ja samalla sisäinen hätäni. Jouduin vankilaan monta kertaa. Ollessani Turun lääninvankilassa tunsin itseni niin kurjaksi ja epätoivoiseksi, etten mitenkään kyennyt nousemaan. Sellitoverini oli pannut seinälle Jeesuksen kuvan.

- Uskotko sinä häneen? kysyin.

- En, hän vastasi.

- En minäkään, oli minun mielipiteeni.

Ilta tuli ja lamput sammutettiin. En osaa sanoa, olinko valveilla vai nukuksissa. Äkkiä näin Jeesuksen. Hänen kasvonsa näkyivät selvinä ja hän sanoi lempeästi:

- Älä pelkää, minä olen kaikkien auttaja, kaikkein kurjimpienkin.

Näin alkoi hengellinen herääminen monien kärsimyksen vuosien jälkeen. Mutta vieläkin lankesin monta kertaa. Päästyäni vankilasta jouduin jälleen alkoholin kierteeseen. Olin yksin, koditon ja kovissa tunnonvaivoissa. Hakeuduin vapaaehtoisesti alkoholistikotiin. Kävin psykiatrin luona, mutta en voinut avautua kokonaan. Jotain parannusta tapahtui, mutta vieläkään en ollut vapaa. Sattumalta tulin Kovaosaisten Ystävien Veljeskotiin. Sen hoitaja oli uskova mies ja kehotti minua tekemään parannuksen. Olin kovassa ahdistuksessa.

Kerran sitten olin junassa matkalla Porkkalasta Helsinkiin. Taskussani oli junalippu ja tyhjä viinapullo. Kiroilin ja manasin Jumalan nimessä, vaikka sisimmässäni pelkäsin Jumalaa. Junailija kuuli puheeni ja sanoi, että olin hirveä ihminen ja uhkasi jättää minut poliisille. Yöllä kuljeskelin katuja pitkin ja häiritsin ihmisiä. Aamupuolella olin uupunut ja vapisin kylmästä. Silloin muistin taas Veljeskodin ja sen hoitajan. Petyin kauheasti, kun en tavannutkaan häntä, mutta päivystävä sijainen koetti auttaa minua. Olin sielullisesti ja ruumiillisesti aivan lopussa.

- Missä on A-klinikka, että saisin vitamiinipistoksen piristykseksi? minä kysyin.

Päivystäjä osoitti Raamattua ja sanoi:

- Miesparka, tässä kirjassa on pistos, joka parantaa sinut.

En uskaltanut sanoa enää mitään, ajattelin vain itsekseni: - Mitä apua tuosta kirjasta saa?

Palasin kaupunkiin ja harhailin kaduilla, mutta sisimmässäni puhui koko ajan ääni, joka kehotti minua tunnustamaan syntini ja luopumaan aikaisemmasta elämäntavastani. Vihdoin päätin palata Veljeskotiin hoitoa saamaan. Siellä minut vietiin kodin hoitajan, Väinö Savolaisen, luokse. Hänelle kerroin koko kurjuuteni ja sain itkeä murheeni.

- Etsi ensin Jumalan valtakuntaa, niin sinulle annetaan sen ohessa kaikki muukin, sanottiin minulle. Elämäni alkoi vähitellen valjeta. Sain työtä ravintolan tiskaajana ja asuin veljeskodissa. Kolmen kuukauden kuluttua minulle annettiin työtä Veljeskodissa, ja puolitoista vuotta sitten tulin epileptikkojen kodin hoitajaksi. Koko tämän ajan olen osallistunut katulähetystyöhön. Ihmeelliset ovat Jumalan tiet.

Nykyään elämäni on niin täynnä työtä, iloa ja sisältöä, etten tarvitse alkoholia. Olen onnellinen ihminen. Kärsimys on vaihtunut iloon ja hyödylliseen työhön. Olen päässyt Jeesuksen valokeilaan.

On ilo lukea tällaisia juttuja ja jos niitä ei enää löydy nykyisistä lehdistä, niin kannattaa kaivaa esiin vanhat numerot? Synnintunto on tavalliselle suruttomalle maailman ihmiselle täysin tuntematon käsite, koska hänellä ei ole Pyhää Henkeä. Siksi ilmeisesti puhummekin mieluummin heidän kanssaan uskon tuomasta menestyksestä ja eduista kuin syntiä seuraavasta tuomiosta? Jeesuskin on lähinnä vain parantaja ja elintason kohottaja, jonka odotetaan keskittyvän vain ihmisten auttamiseen ja elämän mukavuuden kohottamiseen. Hänestä on tullut meidän palvelijamme eikä päinvastoin? "Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." Room.6:23. Synti on kuitenkin aina ihmisen perusongelma, joka vaivaa häntä koko maallisen vaelluksen ajan, ensin maailmanihmisenä ja myöhemmin uskovana. Tätä ongelmaa puretaan opetuksessa, kun sanotaan: ”Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi? Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä? Room.6:1-2. Synnistä pois kuoleminen edellyttää synnin tuntemista ja tunnustamista omassa itsessään, elämässään ja hölmöyksissään. Tästä syystä moni joutuu kulkemaan lukuisia sakkokierroksia ennen, kuin pääsee maaliin? Armo on sitä ennen niin kovin pieni sellaisen ihmisen elämässä? Se tulee tavoittelemisen arvoiseksi vasta, kun ihminen meinaa hukkua?

ilmoitus lehdessä

Sodoman syntiluettelo sopii hyvin aikaamme: "Katso, tämä oli sisaresi Sodoman synti: ylpeys, leivän yltäkylläisyys ja huoleton lepo hänellä ja hänen tyttärillään; mutta kurjaa ja köyhää hän ei kädestä ottanut." Hes.16:46. Ei siis mitään uutta auringon alla? Mutta meillä on menty vielä pitemmälle. Kirkon piirissä on synti tehty lailliseksi ja hyväksytyksi, sen ilmenemismuotoja kiitellään ja suositaan. Sama tauti leviää myös herätysliikkeisiin, jotka ovatkin monesti vain nimellisesti sellaisia. Uusimpana konstailuna näissä kemuissa on tämä "syntisen virsikirja" johon on koottu kaikenlaiset renkutukset. Tässä kärryjä vetää nykykörttiläisyys, jossa ei taida olla enää nimeksikään Kristusta?  Mutta idea on kuitenkin täysin selvä: on tarkoitus viestittää, että ei ole mitään syntiä, mikä veisi ihmisen helvettiin, ei ole syntiä, joka toisi Jumalan vihan ihmisen päälle. Eikä niin ollen tarvitse tehdä eikä kehottaa ihmisiä parannukseen? Soppa on valmis. Mitä hyödyttää pitää kirkonmenoja, joissa synti kannetaan sisälle ja taas taskussa mukanaan kotiin? Mitä hyödyttää olla syntinen tai leuhkia synneillään, jos ne ovat koko ajan uhka ja painolasti, joka vie kuoleman syleilyyn? Mitä hyödyttää laulaa synnistä, jos ei pääse niistä vapaaksi?

Olen joutunut joskus Jumalan eteen oman synnin kanssa, eikä se ole mieltä ylentävä tunne. Siinä ei auta vertailu toisiin ihmisiin, eikä vetoaminen omiin suorituksiin, ei mikään itsestä hyvältä tuntuva asia ole siinä kelvollista valuuttaa. Mutta aikansa asiaa pähkäiltyä, ja kalan tavalla pyristeltyä koukussa, on tullut taipuminen, murtuminen ja tunnustus. Se on vapauttanut. Synnin ote irtoaa, kun sen luovuttaa Jumalalle. " Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä." 1.Joh.1:9-10. On aivan sama monesko kerta syntiä tunnustetaan tai minkä niminen se kulloinkin on, se sitoo ja kurjistaa ihmisen elämää. Ilmeistä on, ettei suurin osa ihmisistä tajua ongelmiensa aiheuttajan olevan synti? Siksi he syyttävät muita ihmisiä ja asioita pahasta olostaan? Synti ajaa myöskin epätoivoon ja toisten vahingoittamiseen, katkeruuteen ja itsemurhaan. Olemme tosiasiassa jokainen syntiin nähden voimattomia, meillä ei ole edellytyksiä selvitä siitä. Tarvitsemme Vapahtajaa, välittäjää, Taivaallisen Isän edessä, jota vastaan olemme rikkoneet. Tarvitsemme pyhän veren sovitusmaksun saadaksemme tunnonvapauden. "Sillä lihan sielu on veressä, ja minä olen sen teille antanut alttarille, että se tuottaisi teille sovituksen; sillä veri tuottaa sovituksen, koska sielu on siinä." 3.Moos.17:11. Meille alttari on Golgatalle pystytetty risti, jossa Jumalan Poika kuolee koko maailman synnin sovittajana Isän edessä.

Toinen elämäntarina 60-luvulta tuli eteeni samalla lukukokemuksella, siinä tuo jo mainittu Väinö Savolainen niminen mies kertoi:

- Minäkin, joka olen ollut täysin jumalankieltäjä, tahdon todistaa Jeesuksesta, sillä hän on nyt minunkin Vapahtajani. Elin ilman Jumalaa ja ilman Jeesusta neljäkymmentä vuotta. Jumala kutsui minua niinäkin vuosina, mutta en antanut pelastaa itseäni silloin. Käytin runsaasti alkoholia ja kaikkia aineita, joilla sain pääni sekaisin. Olin hyvin katkera ihminen ja kova kuin kivi. Kun äitini kehotti minua jättämään juopottelun ja sen sijaan lukemaan Jumalan sanaa, vastasin hänelle, että Raamattu oli pelkkää satua ja kelpasi vain uuniin heitettäväksi.

Vaikka olisin tullut kotiin mihin aikaan tahansa, äiti otti aina minut ystävällisesti vastaan ja antoi ruokaa. Kerran huomasin, että hän oli nukahtanut avoimen Raamattunsa päälle. Hän sanoi aina:

- Rukoilen sinun puolestasi ja tiedän, että Jumala kuulee rukoukseni.

Minä vastasin:

- Ihan turhaa sinun on rukoilla Jumalaa, jota ei ole olemassakaan. Enkä minä ikinä lakkaa juomasta.

Äitini ei saanut täällä maan päällä nähdä esirukoustensa toteutuvan. Mutta Jumala kuuli hänen pyyntönsä. Kun Jumalan aika tuli, hän tarttui minuun voimakkaasti. Jeesus otti minut omakseen. Siitä on nyt kulunut viisitoista vuotta.

Näin siinä kävi: Olin jo pitkän aikaa juopotellut, ja eräänä iltana otin vahvat unilääkkeet. Ajattelin, että kun saan hyvät unet, jaksan taas aamulla mennä työhön. Yöllä heräsin äkkiä kellon lyödessä kahtatoista. Kauhea tuska valtasi minut. Kuulin äänen sanovan:

- Sinä olet kadotettu. Olet rikkonut kaikki Jumalan käskyt. Turha sinun on rukoilla, ei Jumala enää kuule sinua.

Mutta hiljainen ääni sydämessäni kehotti minua kuitenkin rukoilemaan. Itkin ja rukoilin kovan synnintuskan vallassa. Tuntui, että Jumala oli todella hylännyt minut. Näin koko menneen elämäni pienestä lapsesta alkaen tähän hetkeen, jolloin olin vapiseva alkoholisti. Kauhistuin ajatusta, kuinka tarkasti kaikki minun syntini olivat Jumalan tiedossa. Kaksi tuntia kesti tuo syntieni paljouden katseleminen. Huusin epätoivoisena:

- Herra, armahda minua, Jeesus, armahda minua!

Ajattelin kaikkia syntejäni ja mietin, mikä niistä oli suurin, jota minun pitää rukoilla anteeksi. Silloin Jeesus ilmestyi eteeni ristille naulittuna. Hyvin kolkko paikka oli tuo Golgata, jossa Jeesus riippui ristillään verisenä ja tuskissaan sovittamassa minun ja meidän kaikkien syntejä. Jeesus sanoi minulle:

- Jumalan edessä kaikki synnit ovat yhtä suuria, mutta minä olen sovittanut kaikki sinun syntisi ja ne on annettu anteeksi.

Silloin alkoi uusi valo loistaa sydämeeni. Jeesus puhui edelleen:

- Nyt tiedät kaiken. Saat valita. Jos tahdot seurata minua, sinun ei tarvitse enää juoda. Minä olen sinun kanssasi joka päivä ja joka hetki. Minä annan sinulle rauhani. Saat itse valita, kumpaa tietä tahdot kulkea.

Valitsin Jeesuksen.

Samana yönä lähdin poliisiasemalle selvittämään erästä asiaa, joka vaivasi omaatuntoani. Siellä ymmärrettiin tuskani. He kirjoittivat tunnustukseni ja minulle sanottiin, että saan rauhassa lähteä kotiin. Ei siitä mitään seurauksia tulisi. Iloisena tulin kotiin, sillä sielunvihollinen oli koettanut estää minua tunnustamasta tekojani. Hän oli sanonut minulle: - Joudut vankilaan! Tai: - Ehdit sen aamullakin selvittää.

Mutta samalla kun sain syntini anteeksi, uskoin Jeesukseen, joka lupasi olla kanssani kaikkialla. Hän tiesi minusta ihan kaiken ja hän voi myös auttaa. Minulle kirkastui heti, että Jumala vaatii meiltä ennen kaikkea vilpitöntä totuutta. Olen sanonut toisille:

- Jos tahdot lähteä kulkemaan kaitaa tietä, ole aina rehellinen Jumalan ja ihmisten edessä, sillä Jumala tietää kuitenkin sinusta kaiken.

Uudestisyntymiseni jälkeen minulle tuli palava halu todistaa Jumalan rakkaudesta. Entiset toverini sanoivat:

- Sinä olet tullut hulluksi. Kun selviät, tulet kyllä taas meidän kanssamme kapakkaan ja juot yhtä paljon kuin ennenkin.

Mutta minä olin täysin varma, että Jeesus varjelee minut kaikesta pahasta.

Herra on ollut uskollinen. Tähän asti hän on auttanut ja varmasti hän auttaa minut perille asti. Yksin en mitään voi, mutta Jumalan armosta olen tänään Jumalan lapsi, ja hän on uskollinen.

Olen iloinen, että Herra kutsui minut työhönsä. Monta vuotta rukoilin Jumalalta työpaikkaa. Olin tehtaassa varastonhoitajana. Sanoin Jumalalle:

- Varmasti sinulla on joku toinen tälle paikalle, mutta yhtä varmaa on, että sinun työvainiollasi on avoimia työpaikkoja. Jos voit käyttää minua, niin tahdon totella sinua.

Vuonna 1962 heräsin eräänä joulukuun yönä siihen, että ääni käski minun kiittää kolmiyhteistä Jumalaa: Isää, Kristusta ja Pyhää Henkeä. Kun kiitin ja iloitsin Pyhässä Hengessä, niin minulle näytettiin Arvid v. Martens (Kovaosaisten toiminnan perustaja). Hän istui ja rukoili ja avoin Raamattu oli hänen edessään. En tuntenut häntä, mutta minua kehotettiin ottamaan yhteys häneen.

Menin tapaamaan häntä. Keskustelin hänen kanssaan, ja me jätimme työasian ja kaiken muun Jumalan käsiin.

Sain alkaa työni Kovaosaisten Ystävien palveluksessa vuoden 1963 alussa. Minulle annettiin vastuu Oulunkylän hätämajoituksesta, jossa oli noin 80 miestä. Työ näytti minusta hyvin vaikealta ja oli minulle aivan outoa. En ole itse koskaan asunut joukkomajoituspaikoissa. Aloin napista Jumalaa vastaan. Työ oli liian vaativaa.

- Minä en pysty tähän. Mutta Herra vastasi:

- Minä olen sinun kanssasi.

Sitten tuli suuri ilonaihe. Useat miehet tahtoivat jättää elämänsä Jumalalle. Joka ilta pidimme hartauden, ja jos minä joskus ajattelin, että nyt en ehdi hartautta pitää, niin miehet heti muistuttivat: - Nyt on iltahartauden aika.

Siellä Oulunkylän vanhalla kansakoululla näin kodittomuuden koko kurjuuden. Koulun eteisaulakin oli täynnä miehiä, jotka nukkuivat kylki kyljessä lattialla. Heidän oli nälkä. Heidän jalkansa olivat hiertyneet verilihalle. Ilma oli niin paksua, että sitä oli vaikea hengittää. Mutta Jeesus auttoi silloin ja auttaa aina. En ole koskaan joutunut umpikujaan. Jos kirjoittaisin kaikesta, mitä Herra on tehnyt, siitä tulisi valtava kirja.

Haluan kertoa tässä eräästä veljestä, joka otti vastaan Jeesuksen. Hän oli kauan maannut ulkona sanomalehtiin kääriytyneenä. Hän oli katkera ja odotti vain kuolemaa. Poliisi vei hänet sairaalaan, mutta häntä ei otettu vastaan. Sairaalan sosiaalihoitaja kirjoitti hänelle useita puhelinnumeroita ja kehotti häntä pyrkimään johonkin yömajaan. Sitten hoitaja muisti Oulunkylän vanhaan kansakouluun avatun hätämajoituspaikan ja antoi senkin puhelinnumeron miehelle.

- Sinne en ainakaan mene, mies ajatteli.

Hän soitti moneen paikkaan, mutta kaikkialla oli täyttä. Vihdoin hän soitti Oulunkylään, ja meillä oli tilaa. Mies tuli, mutta oli päättänyt ettei hän missään tapauksessa kuuntelisi iltahartauksia. Hän oli hyvin katkera ja sairas. Keskustelin hänen kanssaan ja kerroin, miten Jeesus oli minut pelastanut kurjuudestani. Ihme tapahtui. Jää suli miehen sydämestä. Hän alkoi kertoa omasta elämästään. Kysyin häneltä:

- Tahdotko jättää elämäsi Jeesukselle?

Mies tahtoi ottaa Jeesuksen vastaan. Hän itki kuin pieni lapsi ja minä hänen kanssaan. Hänestä tuli hyvin onnellinen Jumalan lapsi. Hän kuoli vuoden kuluttua ja uskon, että hän pääsi taivaan kotiin. Kiitos Jumalalle kaikesta!

Joka ei siis tiedä mitään Jeesuksesta, rististä ja verestä, ei tiedä sovituksestaan ja hänen syntinsä pysyy edelleen. Tämä on kova paikka fariseuksille, jotka pitävät itseään hyvinä, osaavina ja pyhinä. "Jeesus sanoi heille: - Jos te olisitte sokeat, ei teillä olisi syntiä; mutta nyt te sanotte: 'Me näemme'; sentähden teidän syntinne pysyy." Joh.9:41. Jumalan luo pitää siis tulla sokeana, syntisenä, kelvottomana, viheliäisenä, tuomittuna ja kurjana. Tämä ei nosta ihmistä, vaan nöyryyttää, tekee köyhäksi, pieneksi ja alastomaksi. Kun synti pysyy, ei tapahdu parannusta, katumusta eikä uudistusta. Sama surkea meno jatkuu vuodesta toiseen ja ihminen tottuu siihen.

”Tämän kuultuansa he rauhoittuivat ja ylistivät Jumalaa sanoen: - Niin on siis Jumala pakanoillekin antanut parannuksen elämäksi." Apt.11:18. Mitä siis Jumala antoi heille? Hän antoi parannuksen, l. mielenmuutoksen, l. katumuksen, joka merkitsee alkuaan tulla toisiin ajatuksiin ja muuttaa mieltään. Mistä siis käännytään? Käännytään pahalta tieltä, väärältä, kuoleman tieltä, jumalattomuudesta, epäuskosta, synnistä, turmiosta. Vanhastaan kääntymys merkitsi koko elämän suunnan, tapojen, puheiden ja ystäväpiirin vaihtamista. Nykyään se on tavallista vain kehitysmaissa.

Ennen oli tapana mielenmuutoksen yhteydessä sopia ihmisten kanssa riidat, palauttaa varastettu tavara, maksaa velat, tullit ja puhdistaa maineensa siinä määrin kuin se on mahdollista. Tämä oli Jumalan työn hedelmää käytännössä.

Juutalaisuudessa on vielä kansallinen kääntyminen edessäpäin ja sen aika tulee vasta sitten, kun pakanain ajat ovat päätöksessään ja evankeliumi on julistettu kaikille kansoille. Sitten tapahtuu ihmeellinen asia, joka saa varmasti tilaa uutisoinnissa: ”Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista." Sak.12:10. Odotellaan juutalaisten herätystä ja kääntymyksen aikaa ja tehdään sillä aikaa pakanoina parannusta tulemalla Jeesuksen luokse.

Rakas Vapahtaja, meidän kaikkien elämämme on sinun käsissäsi ja näet, kuinka helposti hukkaamme sen omissa käsissämme. Meillä ei ole edellytyksiä hallita hengellisiä asioita, kadotamme taivaan tien, joudumme kadun pimeälle puolelle, ihmiset ohjaavat meidän valintojamme eroon sinusta. Auta meitä parannukseen, auta etsivät luoksesi ja pelasta ne, jotka ovat sinua vastaan. Vapauta ihmiset turhuudesta ja synnistä. Puhdista sydämemme pahuudesta ja tahtosi vastustamisesta, rauhoita levoton mielemme, irrota maailmasta ja anna voima todistaa sinusta ja seurata elämässä ja puheessa. Siunaa omaisuuskansaasi, Israelia, että se saisi armon ja rukouksen hengen ja loisi katseensa sinuun, lävistettyyn messiaaseensa.

Yksi tärkeä

Turkan puhe Tampereen evankeliumijuhlien levähdyspaikassa
lauantai-iltana Luther-talossa 5.9. -15
http://sley.fi/mediakirjasto/30432/yksi-tarkea

Uskossa, ontuen, yksin tai yhdessä

Nousin eräänä aamuna ylös jo neljän jälkeen. Oli vielä hämärää ja hiljaista. Kävelin postilaatikolle ajatuksissani. Samassa vastaani tuli kainalosauvoilla ontuen nainen, jota en tuntenut. Yleensä tähän aikaan ei kukaan kulje ulkona? Otin laatikosta lehden ja palasin pihalle. Jäin katsomaan, mihin tuo onneton oli menossa. Hän jatkoi ontuen matkaansa kohti keskustaa. Tulin takaisin tupaan ja mietin näkemääni. Miksi nainen oli noin aikaisin ulkona, mihin hän taivalsi? Ehkä hän oli sairas ja huonouninen, ehkä harjoitti vielä kuntonsa kohottamista kävellen, ehkä hänellä oli tuntemattomia tavoitteita?

ilmoitus lehdessä

Moni ontuu yksin elämässään ja kaipaa parannusta ja muutosta rutiiniinsa. Moni etsii ystävää löytämättä sellaista? Moni on kaksin tai ryhmässä ja kuitenkin yksin. Moni kulkee suuren joukon keskellä kovin yksin ja sitten kun hän on todella yksin, hän kaipaa taas sitä joukkoa ympärilleen, jonka keskellä hän juuri oli niin yksin? Kun on paha olla, ei sille voi mitään. Ei pahaa oloa voi käskeä pois, eikä se ole ihmisen hallittavissa. Joku turruttaa pahaolonsa lääkkeillä, joku harrastamalla jotain ajankulukseen, joku juo viinaa jatkuvasti, joku istuu tylsänoloisesti tuijottaen tyhjyyteen, joku soittaa ja lähettää viestejä koko ajan jollekin tai räplää työkseen tietokonetta tai mobililaitetta, kännykkää, tablettia.

Yritin soittaa ystävälleni Paulille useamman kerran kesän aikana, mutta puhelin oli poistettu käytöstä. Kuulin myöhemmin, että hän oli kuollut. Hän tuli vanhana (eläkkeellä) uskoon Turussa Martin kirkon illassa vaimonsa Anjan kanssa. Tapasin hänet kotiseuroissa ja hän oli vaimonsa kanssa hyvin kiinnostunut oppimaan Raamatun sanan ymmärtämistä. Kävin heillä monta kertaa ja he kävivät meillä vuosien ajan. Tutkimme yhdessä Raamattua ja sen sanomaa. Hän teki muistiinpanoja ja aina hänellä oli uusia kysymyksiä.

Kerran hän näki merkillisen unen: hän oli olevinaan Pyhässä maassa pukunaan valkoinen pitkä viittamainen raamatullinen puku. Hän seisoi jonkun kirkon tapaisen edessä muiden valkopukuisten joukossa. Mutta siellä oli yksi, joka oli pukeutunut tummaan pukuun ja hän kirjoitti jotakin ylös. Samassa ääni sanoi Paulin selän takaa: - Tämä on Paavali ja hän kirjoittaa Hebrealaiskirjettä. Sitten hänelle näytettiin aasi, joka oli valjastettu pienen kärryn eteen. Siihen mahtui muutama kirjakäärö kerrallaan ja hänelle sanottiin: - Sinun tulee viedä näitä kirjakääröjä, se on sinun tehtäväsi. Hän ajatteli, että kääröjä oli niin paljon, että hän joutuu tekemään monta matkaa saadakseen kaikki perille. Samassa kirkonkello löi seitsemän kertaa ja hän heräsi. Katsoessaan kelloa se näytti seitsemää. Myöhemmin Pauli lähti vaimonsa kanssa Viron-matkalle tutustumaan seurakuntiin siellä. Hän näki paljon puutetta ja tarvetta. Koko tulomatkan hän mietti, mitä voisi tehdä. Hän osti pakettiauton ja niin käynnistyivät Vironmatkat, joita hän teki parhaana vuonna 18 kertaa ja yli 15 vuotta vieden

avustuskuormia seurakuntiin. Vielä viime talvena hän kertoi käyneensä siellä. Anja pääsi Jeesuksen luokse jo 10 vuotta sitten ja Pauli jäi yksin, mutta selvisi mielestäni hyvin. Hän osasi laittaa ruokaa itselleen ja oli muutenkin hyvin tarmokas. Joitakin vuosia sitten häneltä leikattiin toinen jalka ja se epäonnistui niin, että hänellä oli lopunelämää kävelykeppi ja ainainen hermosärky. Mielessäni onkin kuva Paulista, isosta miehestä, joka keppiinsä nojaten köpötteli kokoukseen milloin missäkin.

Vahvuus, kovuus, määrätietoisuus ja monitouhuisuus antavat monesti sellaisen kuva lähimmäisestämme, että hänellä on kaikki hyvin, ettei hän tarvitse minua, aikaani, läsnäoloani? Eikä hän ilmaise mitään sellaista, joka viittaisi siihen? Hänen puheensa koskevat vain saavutuksia, tekemistä, suoritettuja asioita tai niiden suunnittelua. Ihminen on jossakin takana, julkisivun ja kulissien kätkössä, hyvin kaunistettuna, meikattuna, tällättynä ja etäisenä. Kun kristitty tulee sieltä korokkeeltaan alas ihmisyyteen, hän saattaa pyytää: "Koeta päästä pian tulemaan luokseni." 2.Tim.4:6. On tärkeä kohdata, olla yhdessä, ystävien kesken ja jakaa arvokkaita kokemuksia. Joillekin kristityille on toiminta ainoa motiivi kohtaamiseen, ei huvia, ei hyötyä, ei hauskaa, ei lepoa, ei seurustelua, ei keskustelua, ei pysähtymistä, ei viipymistä seurassa. Tällaiset kristityt lähtevät tilaisuuden jälkeen kuin entisajan tehtaantyöläiset pillin puhallettua työn päättyneeksi äkkiä kotiin. He saattavat jopa kysyä, mitä minä siellä tekisin, koska heillä ei ole tarvetta olla toisten kanssa yhdessä?

ilmoitus lehdessä

Kriisi on aina Jumalan mahdollisuus puhua ihmiselle. Kriisi on suuri tai pieni, mutta se horjuttaa totuttua menoa, ihmisen asemaa, tilannetta tai terveyttä. Kun matto vedetään alta, maa järisee ja talo kaatuu, auto menee ojaan ja laskut nousevat liian suuriksi, voi ihminen keskittyä kuuntelemaan Jumalan puhetta - harvemmin ennen? Terveet eivät koskaan tarvitse parantajaa, eivätkä rikkaat taivaan valtakuntaa. Kun ei ole ketään, siitä on vain askel Jumalan luokse. Voihan olla, että ao. on torjunut ystävät tai käytöksellään karkottanut heidät lyöntimatkan päähän itsestään? Voihan olla, että hän on itse rakentanut suojamuurin ympärilleen. Myös ihmisten valinnat ovat joskus outoja: voi olla että viallinen kelpaa paremmin kuin täydellinen, kouluttamaton kelpaa paremmin kuin korkeasti koulutettu, voi olla että tavis saa enemmän sympatiaa kuin erikoinen? Joskus ruma kiehtoo enemmän kuin kaunis, joskus likainen saa mielen herkistymään paremmin kuin puhdas. "Sairas vastasi hänelle: "Herra, minulla ei ole ketään, joka veisi minut lammikkoon, kun vesi on kuohutettu; ja kun minä olen menemässä, astuu toinen sinne ennen minua." Jeesus sanoi hänelle: "Nouse, ota vuoteesi ja käy." Joh.5:7-8. Avuton Jumalan edessä saa aina vastauksen. Jeesuksella oli terveyden avaimet ja tulevaisuudensuunnitelma tervehtyneen eduksi, se oli uusi elämä, tulevaisuus, toivo, Jumalan rakkaus, usko Vapahtajaan ja turvatut askeleet Herran kanssa. Hänellä on suuri rakkaus, joka vetää puoleensa eksyksissä olevia. On aika kertoa tosi tilanne Herralle omasta näkökulmasta, on aika katsoa peiliin ja hyväksyä näkemänsä, totuus itsestä on riisuva, paljastava, säälimätön, lahjomaton. Mutta Jumala ei rakenna mitään sen varaan, hän ei laita tikkua ristiin korjatakseen vanhaa, hän luo kokonaan uutta, ja niin ihmisestä voi tulla uusi luomus Kristuksessa. "Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut." 2.Kor.5:17

Jes.19:12-17. "Missä ovat viisaasi? Ilmoittakoot sinulle - hehän sen tietävät - mitä Herra Sebaot on Egyptin osalle päättänyt… Egyptiä horjuttavat sen sukukuntain kulmakivet; Herra on vuodattanut sen keskuuteen sekasorron hengen, ja niin he saattavat Egyptin horjumaan kaikissa menoissansa, niinkuin juopunut horjahtaa oksennukseensa. Eikä menesty Egyptille mikään teko, tekipä sen pää tai häntä, palmunlehvä tai kaisla. Sinä päivänä Egypti on oleva naisten kaltainen; se vapisee ja pelkää Herran Sebaotin käden heilutusta, kun hän heiluttaa kättään sitä vastaan. Ja Juudan maa on oleva Egyptille kauhuksi;" Egypti kuvaa ihmisen vanhaa elämää, ilman Jumalaa kuljettua vaellusta. Kun uskova alkaa kiintyä Egyptiin ja menneeseen aikaan, se on kuva luopumuksesta Herran sanasta ja irtiottoa Jumalan suunnitelmasta. Egyptin olojen vastine on kulku erämaan kautta luvattuun maahan, joka osoittaa uskon tien, ristin tien, Jumalan tahdon tielle. Egyptiläisyys ilmenee uskovassa koetuksissa, raskaina ahdistuksen aikoina, yksinäisyyden hetkinä, avuttomuudessa, silloin kun tarvittaisiin lujaa uskoa näkymättömiin. Egyptiläisyys on kuva meidän luonnollisista ominaisuuksistamme, sielullisuudesta, ihmisedellytyksistä, mielipiteistä ja tiedosta. Eikä näillä ole loppujen lopuksi mitään voimaa tiukan paikan tullen auttaa meitä pätkääkään eteenpäin. Palmunlehvä kuvaa korkea-arvoisuutta, kaisla taas mitätöntä ihmistä. Pää on johtaja, häntä on palvelija tai luuseri, kummankaan teot eivät auta menesty, vaikka kuinka huudettaisiin. Juudan maa on kuva Jeesuksen kotimaasta, Jumalan seurakunnasta ja valtakunnasta, jossa Jeesus on Herra ja Vapahtaja. Siksi tuo kuva on sangen osuva, kun Juudan maa on oleva kauhuksi Egyptille. Sillä, ei liha tahtoisi koskaan kuolla, eikä tehdä parannusta, vaan sählätä hautaan saakka Jumalan selviä sannoja vastaan. Siksi Herran lähettämä sekasorto sekoittaa Egyptiä, eli Henki sotii lihaa vastaan (Gal.5:17). Kyseessä on Pyhän Hengen työ uskon puolesta. Vapina ja pelko on pihan ominaisuus, heikkous, joka ilmenee sen jouduttua koetuksiin. Mitä Egypti siis eniten pelkää: Herran käden heilutusta, sillä Jumala on lihallisuutta vastaan. Lihan paikka on ristillä, ristiinnaulittuna Jeesuksen kanssa. Näin uusi elämä saa tilaa, näin usko viriää.

Porissa käydessäni tapasin vanhan ystäväni Vuolanteen Matin. Olin pitänyt hänen kanssaan yhteisiä tilaisuuksia jo vuonna 1979 ja silloin hän oli vielä nuori ja voimakas. Monta koitosta on sitten tullut muistiin sen jälkeen Matin kanssa. Nyt tapasimme Porin seurakuntien palvelukeskuksen edessä. Matilla oli musta puku ja päässä punainen lippalakki, jossa luki "Jeesus rakastaa sinua". Pikku hiljaa hän köpötteli vierelläni pitkin Porin keskustaa, vastaantulijoista hän tunsi melkein joka toisen ja puheli heidän kanssaan, tervehti ja tokaisi jotain ajankohtaista. Oikea paimenen asenne, ajattelin, helposti lähestyttävä, kansan keskellä ja ihmisen oloinen. Kävimme yhdessä kodissa rukoilemassa ja sitten vielä iltakirkossa sanan ja rukouksen illassa. Matin askel oli lyhentynyt, mutta henki oli vireä ja Jeesus rakas. Huomasin myös hänen muistinsa olevan hyvä, kun kykeni nopeasti hahmottamaan kohtaamiensa ihmisten nimet ja asiat. Lähtiessäni näin hänen punaisen lakkinsa heilahtelevan verkkaisesti kirkon takana, kun Matti kulki hitaasti kohti autoaan.

Herra, monet kulkevat hitaasti, muutamat ontuvat, ja meno on vaatimatonta, mutta sinun ikuinen rakkautesi on toivomme ja turvamme. Tarvitsemme sinua Jeesus aina, joka hetki, päivällä, yöllä, yksin ja yhdessä. Varjele meitä hamuamasta Egyptin aarteita ja huveja, sen voimaa tai päätöksiä, kotia sieltä, vaan että kulkisimme mielellämme kanssasi erämaan halki luvattuun maahan. Anna meidän nähdä sinut päämääränämme, tavoitteenamme, vierellämme, vahvistajanamme, tukenamme, voimanamme, ilonamme. Kiitos näistä ystävistä, jotka ovat kriisien ja ongelmien keskellä kantaneet sinun nimeäsi elämääni ja rukoilleet puolestani. Siunaa palvelijoitasi.