sunnuntai 18. huhtikuuta 2021

Arvon mekin ansaitsemme?

 

Kansakoulussa elettiin lapsuuteni aikana hyvin isänmaallista kautta, siihen vaikutti paljolti hiljattain loppunut maailmansota ja sitä seurannut rauha menetyksineen. Kaikki oli rakennettava taas alusta ja sotakorvaukset maksettava suurelle Neuvostoliitolle. Elämä oli köyhää, vaatimatonta, yksinkertaista puurtamista, vähemmän juhlia. Ihmiset kävivät toisissaan kylässä ja juttu luisti, elettiin edelleen itsenäisessä Suomessa. Kouluissa olivat suuret luokkakoot, koska lapsia syntyi paljon siihen aikaan. Tapakasvatus katsoi asioita kotimaasta käsin. Me lapset opimme laulutunneilla kaikki maakuntalaulut ja muut isänmaata arvostavat teokset. Eräs paljon laulettu laulu oli "Arvon mekin ansaitsemme"

 

Arvon mekin ansaitsemme Suomen maassa suuressa,

ehk’ei riennä riemuksemme laiho miesten maatessa;

leipä kasvaa kyntäjälle, onni työnsä täyttäjälle.

 

Suomen poika pellollansa työtä tehdä jaksaapi,

korvet kylmät voimallansa perkailee hän pelloksi;

rauhass’ on hän riemullinen, mies sodassa miehuullinen.

 

Opin teillä oppineita Suomessa on suuria,

Väinämöisen kanteleita täällä tehdään uusia;

valistus on viritetty, järki hyvä herätetty.

 

Suomen tytön poskipäihin veri vaatii kukkaiset:

hall’ ei pysty harmaa näihin, näit’ ei pane pakkaset;

luonnossa on lempeyttä, sydämessä siveyttä.

 

Laulu tunnettiin nimellä Suomessa ja on Jaakko Juteinin vuonna 1816 julkaisema runo, joka kieliasultaan nykyaikaistettuna versiona tunnetaan kansanlauluna. Runon ensimmäinen versio sisältyi jo vuonna 1810 Juteinin tekemään virkahakemukseen nimellä ”Suomalainen eli runo ahkeruudesta Suomessa”. Runon sanojen oli tarkoitus kohottaa suomalaisten kansallista itsetuntoa ja lisätä arkisen työn eettistä kunnioitusta. Sanoista ilmenee Juteinin talonpoikainen näkemys Suomen kansallisista päämääristä, mutta toisaalta myös usko oppineiden kirjallisen sivistyksen merkitykseen. Juteinin runosta tuli Suomessa hyvin suosittu, ja sitä alettiin laulaa vanhalla masurkkapoljentoisella kansansävelellä. Tämän laulun kertosäkeenä toistuvat ”lal la la la...” -sanat lisättiin lauluun, koska Juteinin runo ei riittänyt täyttämään kansansävelmän tuttua melodiaa.

 

Laulun kärki oli alun perin suunnattu venäläisiin valloittajiin, ja hallitsevissa asemissa oleviin ruotsalaisiin. Juteini oli yksinäinen julistaja. Hänellä ei ollut minkään yhteisön tukea eikä taistelutovereita. Lisäksi koki Juteini 1820-luvun alussa voimakkaan henkisen ja sielullisen murroksen, jonka selvimpänä syynä olivat häneen kohdistetut hyökkäykset. Hän ei tuntenut saavansa myötätuntoa keneltäkään. Hän oli pettynyt ja syvästi masentunut ja tunsi suoranaista ihmisinhoa. Juteini oli mies, joka suuresti arvosti omaa rauhaansa ja pani myös taloudelliselle hyödylle suuren painon. Kaikki tämä sai hänet lopettamaan kärjekkään arvostelun jo 1820-luvun alussa. Hänen mielenkiintonsa kääntyi eetillisiin ja uskonnollisiin kysymyksiin. Hän luki teologiaa, mutta luopui myöhemmin siitä jatkaen humanistisia aineita.

 


Vuonna 1827 julkaisi Juteini uskonnollis-filosofisen kirjan nimeltä Anteckningar af Tankar uti Varianta Ämnen (Huomautuksia eri aiheiden ajatuksista). Tämän kirjan luvattoman painattamisen ja siinä olleiden uskonnollisten mielipiteiden vuoksi nostettiin Juteinia vastaan painokanne. Oikeus totesi hänet syylliseksi uskontunnustuksen ja evankelisen opin vastaisiin väitteisiin, ja teoksen koko painos määrättiin takavarikoitavaksi. Oikeudenkäynti kesti neljä vuotta. Alioikeus tuomitsi hänet ja kirja poltettiin, mutta lopullinen tuomio oli vapauttava. Myöhemmin hän eli arvostettua elämää Viipurissa hyvässä virassa eläkkeelle asti. Juteini kuoli 73-vuotiaana 1855. Hänen haudalleen Ristimäen hautausmaalle pystytettiin näyttävä musta hautakivi, johon kaiverrettiin kunnioittavat sanat ”Tässä lepää maallisen viisauden tohtori Jaakko Juteini”.

 

Mutta, entä sitten, kun arvostusta ei tule, eikä hurraata huudeta. Entä sitten kun ihmisarvo poljetaan maahan, kun siitä vähän välitetään? Entä sitten, kun suuret, hallitsevat, vahvat ja valtaapitävät kävelevät tavallisten ihmisten yli? Entä sitten, kun synti rehottaa kaikkialla ja Jumalan laki, sana ja ilmoitus tallataan jalkoihin? Entä sitten, kun epäoikeudenmukaisuus ja vääryys saavat mellastaa vapaasti?

Arvottomuus kohtaa jokaista joskus ainakin tunteissa. Ihmiselämä kokemuksineen sisältää paljon surullisia päiviä, monenlaisia murheita, yksinäisyyttä, sairautta, nälkää, köyhyyttä, heikkoutta, avuttomuutta, pelkoja, uhkaa. Tämä aiheuttaa vaivaisten valituksia, joita on Raamatussakin talletettu meidän luettavaksemme, että oppisimme:

"Kauhut ovat kääntyneet minua vastaan; niinkuin tuuli sinä pyyhkäiset pois minun arvoni, ja minun onneni katoaa niinkuin pilvi. Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut. Yö kaivaa luut minun ruumiistani, ja kalvavat tuskani eivät lepää. Kaikkivallan voimasta on minun verhoni muodottomaksi muuttunut; se kiristyy ympärilleni niinkuin ihokkaani pääntie. Hän on heittänyt minut lokaan, ja minä olen tullut tomun ja tuhan kaltaiseksi. Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa minulle; minä seison tässä, mutta sinä vain tuijotat minuun. Sinä muutut tylyksi minulle, vainoat minua väkevällä kädelläsi. Sinä kohotat minut myrskytuuleen, kiidätät minut menemään ja annat minun menehtyä rajuilman pauhinassa. Niin, minä tiedän: sinä viet minua kohti kuolemaa, majaan, kunne kaikki elävä kokoontuu." Job 30:15-23.

 


Arvomaailma on jatkuvassa liikkeessä, se heilahtelee kuin pörssikurssi ylös ja alas. Tieodotusvälineet ovat nykyajan asennemuokkaajia ja ihmiset ovat vaihtamassa herkästi suuntaansa tuulen suunnasta riippuen. Maailma muuttaa jatkuvasti mieltään, se etsii edullista tietä, helppoja ratkaisuja, itsekkäitä valintoja ja rikkautta kaikissa olomuodoissa. Kansa kuolee viihteen ylitarjontaan. Toki se pukeutuu myös hurskauden kuosiin ja yrittää esittää parempaa naamaa, mutta on sisältä täysin turmeltunut ja mätä, paha ja syntinen, kuolemaan tuomittu ja paholaisen asunto. Maailmasta ei ole odotettavissa mitään hyvää, aikansa se seisoo ja näyttää elävänsä, mutta pian se on tulen ruokaa. Kuka siis löytää Herran ja saa arvonsa Kristuksen tykönä, työstä, pelastuu tuosta kurjasta tulevaisuudesta, ikuisesta kuolemasta.

 

Ruotsissa vaikuttanut evankelista C O Rosenius joutui aikoinaan kovaan kriisiin kirkon piirissä, kun Jumalan antama kutsumus ja vallitsevat olosuhteet olivat suuresti ristiriidassa keskenään. Häntä ei arvostettu, mutta Jumalan tahdosta hän toimi evankelistana. Hän kirjoitti ystävälleen:

- Tiedät, mikä on tilanne kirkossamme. En halua puhua kouluistamme, joissa opitaan enemmän pakanuutta kuin kristinuskoa, joissa pappeja kasvatetaan sellaisiksi kuin he sitten osoittautuvat olevan, joissa tuskin voidaan tulla uskollisiksi ja tottelevaisiksi taloudenhoitajiksi, vaan jos sellaisiksi halutaan tulla, on itse valmistuttava siihen Raamatun avulla. Teologinen kirjallisuutemme on sellaista, että taukoamatta tehdään työtä aseitten hienouden, puhtauden, kiillon ja loiston hyväksi, niin ettei koskaan ehditä taisteluun: on rauhan aika, on vain harjoiteltava ja puhdistettava kivääriä. Jumala tietää, että puhun totta. Jos joku aikoo vetää miekkansa tupestaan ja taistella, niin ylipäälliköt alkavat ahdistella häntä. Kirkkomuotomme on erinomaisen mukava 'mykille koirille' (Jes.56:10), jotka nukkuvat ja 'syövät rasvat' (Hes.34:3) ym., mutta se estää sellaista, joka tahtoo täyttää kutsumuksensa. Jos joku haluaa täyttää kirjaimellisesti papinvalansa, häneen käydään kiinni. On vain yksi tunti joka seitsemäs päivä, jolloin kaikki on tehtävä, eksyneet palautettava, suruttomat herätettävä, murheiset lohdutettava, lauma syötettävä, vihollinen lyötävä. Siinä on paljon yhdeksi tunniksi. Kaikkea tätä olen viime vuosina murheissani katsellut ja toivonut itselleni kuolemaa tai mökkiä syvään metsään, sillä sinä tiedät, että minä olen kaikessa pyrkinyt sanan harjoitukseen, niin että kun olen siinä pysynyt, olen voinut hyvin, mutta muuten kuivunut ruumiiltani ja sielultani. Tämä on tehnyt minut kykenemättömäksi toisten lailla käsittämään maallista viisautta kiinnostuneena ja menestyen. Päinvastoin olen pitänyt sitä vähäpätöisenä ja saastaisena taivaallisten rinnalla sekä toisaalta tuntenut itseni suorastaan kykenemättömäksi, en niinkään sen käsittämisessä, sillä jos olen opiskellut, olen myös oppinut, vaan yleensä opiskelemaan - näen tässä kyynelten lähteen ennen mitään muuta. Oi, kuinka monena iltana olenkaan aivan voimattomana vaipunut vuoteeseeni itkien ja vaikeroiden tätä opintojeni tilaa sekä käyttänyt monia keinoja, eniten rukousta Hänelle, joka muuten on ollut aina lohtunani, auttajani, mutta kaikki yhtä turhaan. Enkeli on seissyt Bileamin aasin tiellä, ettei se ole päässyt perille.

 


Jumalan luona arvoton saa arvon, jota ei kukaan ole aikaisemmin hänelle antanut. Onkin valtavan ihana kokemus saada armo avukseen oikeaan aikaan, päästä Jumalan suosioon ilman omaa ansiota Jeesuksen kautta. Ei tarvitse koskaan enää sanoa: - Armon mekin ansaitsemme, sillä sen ostamisen aika on jäänyt taakse. Ihminen on päässyt sisälle Jumalan valtakuntaan, eikä hänen tarvitse yrittää enää julistaa oman maansa itsenäisyyttä. Hän on saanut uskon kautta todistuksen sydämeensä armosta ja siitä hän elää ja kertoo muillekin. Arvokasta on nyt näkymätön, jonka Jumalan sana tekee tunnetuksi ja halutuksi. Jumalan siunaus, johdatus, varjelus, opetus ja kuritus ovat arvossa uskovan elämässä. Yhteys toisiin uskoviin on suuri taivaan lahja, ja muodostaa uuden perheen, seurakunnan, elävien kivien temppelin, hyvin erilaisista ihmisistä kaikkialta. "Mutta Jabes oli suuremmassa arvossa pidetty kuin hänen veljensä; ja hänen äitinsä oli antanut hänelle nimen Jabes sanoen: "Olen synnyttänyt hänet kipuja kärsien." Ja Jabes huusi Israelin Jumalaa, sanoen: "Jospa sinä siunaisit minua ja laajentaisit minun alueeni; jospa sinun kätesi olisi minun kanssani ja sinä varjelisit pahasta, niin että minä pääsisin kipuja kärsimästä!" Ja Jumala antoi hänen pyyntönsä toteutua." 1.Aik.4: 9-10.

 


Rukous Johan Ludvig Runeberg 1857 virren sanoilla:

 

Ah, kuinka voinen kiittää sua, Herra, armostasi,

ylistää sua siitä, minkä annat sanassasi!

Sun armos avaruutta ei sydän käsitä,

hyvyyttäsi aina uutta ei järki ymmärrä.

 

Ylistys Jumalalle, kun muisti kansansa;

kaikelle maailmalle taas kaikuu sanansa!

Se yö jo nyt on loppunut, mikä sielut sokaisi,

Se valta lopun saanut, mikä sanan vangitsi.

 

Ken meiltä valloittaa nyt Herran lahjan sen!

Nyt sanan kalliin saa jo kuulla jokainen;

Köyhillä, rikkailla elämän kirja on;

siinä on uskovilla aarre verraton.

 

Siis neuvo, Jumalamme, niin aina, että me

sanaasi harrastamme, uskossa kestämme!

Pahemmin muuten vielä taas meille käydä voi,

jos pysymättä tiellä eksymme jälleen pois.

 

Suo että sanas pyhä maailman kansoissa

kasvaapi runsaasti yhä hedelmää kallista!

Kaikille kirkkaasti sen valo loistakoon,

maailman ääriin asti pimeän poistakoon.

keskiviikko 14. huhtikuuta 2021

Valoksi elämäsi polulle

 Naisverkon ilta Liedon seurakunnassa 13.4.21

 https://www.youtube.com/watch?v=8lLY_ot6bE4

 Jaana Pöllänen ja Ville Uusitalo Jokioisista musisoivat ja todistavat Herrasta.

"Herra itse kulkee sinun edelläsi. Hän on sinun kanssasi, hän ei jätä sinua yksin eikä hylkää sinua. Älä lannistu, älä pelkää."
5. Mooseksen kirja 31:8


 

keskiviikko 7. huhtikuuta 2021

Valittu - uusi Raamattusarja

 

Katso kaikkien aikojen ensimmäinen monen vuodenajan sarja Kristuksen elämästä.

Karismaattinen kalastaja, joka hukkuu velkoihin.

Levoton nainen paini todellisten demonien kanssa.

Lahjakas rabbi, jonka perheensä ja kansaansa syrjäyttivät.

Uskonnollinen johtaja kamppailee uskomustensa kanssa.

Nähkää Jeesus niiden tapaamisista, jotka tapasivat hänet.

https://watch.angelstudios.com/thechosen/watch?ap=true 

 - kun käynnistät ohjelman, tulee ruudun oikeaan alakulmaan kaiuttimen kuva, jolla voi säätää ääntä. Sen oikealla puolella on ruutu, jota klikkaamalla voit valita tekstityksen kielen. Sen oikealla puolella on ruutu, jolla saat koko ruudun näytön avautumaan.




 

Voisitko siunata minua?

https://www.youtube.com/watch?v=ulYyiK7fZRg 

Tässä kaksi vanhaa Herran palvelijaa tapaavat vähän ennen, kun pääsivät lähtemään Jeesuksen luo….
 

"Herra, nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään, sanasi mukaan; sillä minun silmäni ovat nähneet sinun autuutesi, jonka sinä olet valmistanut kaikkien kansojen nähdä, valkeudeksi, joka on ilmestyvä pakanoille, ja kirkkaudeksi kansallesi Israelille." Luuk.2:29-32. 



sunnuntai 4. huhtikuuta 2021

Yksi parani koronasta

https://www.youtube.com/watch?v=pc9P2QFe-Zc 

- Sain covid-19 tartunnan 19 helmikuuta ja sairastun aika pahasti, olin sairaalassa kolme päivää. Tässä minun todistukseni ja kokemuksestani Herran kanssa covid-19. USKO HERRAN JEESUKSEN JA PELASTU!

 


perjantai 2. huhtikuuta 2021

Pitkäperjantain laulu

https://www.youtube.com/watch?v=h1Z1cROK2d8 

Ystäväni Venäjältä on halunnut laulaa suomeksi tekemänsä laulun Pääsiäisen sanomaa ajatellen.


 

Väärässä veneessä?

 Turun torilla odottelin lapsuudessani linja-autoa lukemattomia kertoja ja katselin samalla ympäröivien talojen katoille asetettuja valomainoksia. Se oli siihen aikaan uutta ja ihmeellistä, sillä maaseudulla ei ollut edes katuvaloja, eikä joka torpassa ollut lainkaan sähköä. Erikoisesti lapsen mieleen iskostui eräs suuri valotaulu, jossa mainostettiin Klubi-merkkistä tupakkaa. Päivällä siinä ei ollut valoa, mutta illalla siihen syttyi asteittain useita lamppuja, jotka alhaalta ylöspäin edeten toivat kuluttajan tietoisuuteen savukkeen tarpeen. Viimeisenä muistaakseni syttyi savukkeen punainen kärki? Sitä sitten aikani kuluksi seurasin niin, että se kuva aivan syöpyi aivoihin. Tuote oli paikallisen pohatan, Rettigin, tupakkatehtaan ykköstuotteita siihen aikaan. Joskus tupakkakokeilujen aikaan sitten poltin tuota lapsuuden mainostuotetta, mutta se oli pahanmakuista verrattuna amerikkalaisiin kilpailijoihinsa, ilmeisesti turkkilaista. En kulkenut Klubi-veneessä.


 

Olin juuri tullut uskoon ja saanut silmät auki ymmärtääkseni uusia asioita Jumalan johdatuksessa. Suurin osa ystävistäni oli uskosta osattomia maailman ihmisiä, jotka eivät piitanneet ollenkaan Jeesuksesta. Vanhempani olivat jyrkästi vastaan uskovaisuuttani, kääntymys ja Raamattu olivat aivan liikaa sillä kertaa. Kun sitten vielä ilmoitin suunnittelevani lähetystyöntekijän uraa kaukana Suomesta, oli väliimme kaivettu syvä juopa pitkäksi aikaa. Heidän mielestään olin selvästi väärässä veneessä. Uskovaisuus ei ollut meidän suvun juttu.

Pian kuitenkin sain huomata, että uskovienkaan piirissä ei kaikki kulje luistavasti. Eräs työkaverini tuli vähän jälkeen uskoon ja liittyi baptistikirkkoon, jonka seurauksena hän vaati minuakin eroamaan kirkosta. Olin siis hänen mukaansa varsin väärässä veneessä, kirkossa, jota silloin puhuteltiin Baabelin pilkkanimellä. Erosimme kuitenkin sovussa kumpikin tahoillemme - eri veneissä.

 

Minulla oli hyvä virka, säännöllinen toimeentulo ja varma asema isossa yrityksessä Turussa. Se oli muuten sama talo, jossa oli 20 vuotta aikaisemmin ollut tuo Klubi-mainos katolla. Silloin Jeesus alkoi valmistella minua tulevaan tehtävääni siirtymiseen. Otin sitten eräänä päivänä audienssin esimieheni toimistoon ja kerroin hänelle lähteväni hengelliseen työhön. Hän hymyili ystävällisesti ja sanoi, että jos en menesty siellä uudessa työssä, niin hän ottaa minut koska vaan takaisin entiseen virkaani. Kättelimme vain sen yhden kerran jäähyväisinä, jäin sille tielle. Jätin tämän veneen ja siirryin toiseen.

Myöhemmin ollessani hengellisessä työssä sain monta kertaa huomata, että ei ole mitenkään itsestään selvää, että ihmiset mieltävät minun olevan oikeassa veneessä? Olin hakeutumassa julistustyöntekijän virkaan Kristillisen Työväen Liittoon ja aivan varma siitä, että Herra on tarkoittanut minulle tämän kutsumuksen ja työn. Silloin hakuaikana kaksi uskonveljeä lähetti minulle kumpikin kirjeen varoitukseksi, etten missään tapauksessa lähtisi kyseiseen järjestöön, koska se oli heidän mielestään aivan väärä vene. Lähdin kuitenkin, kun valitsivat. Olin siellä sitten yhtä mittaa töissä 11 vuotta vaihtelevalla menestyksellä. "Sillä ei köyhää unhoteta iäksi, eikä kurjien toivo huku ainiaaksi." Ps.9:19.

 

Tuon työrupeaman aikana tehtäviini kuului monenlaista julistustilannetta ja julkaisutyötä. Eräässä mutkassa tuli eteeni aivan uusi työmaa, kun perustimme Toijalaan katulähetyskodin alkoholisteille. Hanke eteni Herran johdatuksessa ja vaikkei ollut kummoisiakaan edellytyksiä tai varoja, se kuitenkin toimi ja toimii edelleenkin. Saimme lahjoituksena rahaa ja tavaraa, sekä runsaasti innokkaita talkoolaisia ja esirukoilijoita. Tuntui kuin olisimme olleet unta näkeviä ja menestyneet hyvin? Samalla saimme myös arvostelua aivan yllättävältä taholta, useat hurskaat uskonveljet halveksivat hankettamme ja arvostelivat sitä vetäytyen etäälle kuin Joona aikoinaan odottamaan, että kuinka äijän käy. He olivat varmoja, että olimme väärässä veneessä ja olisi viisainta siis jättää mokoma vene mahdollisimman pian, ettei tule myöhemmin häpeä päälle hankkeen kaaduttua. Joona oli oman aikansa surullisen kuuluisa profeetta, joka meni väärään veneeseen ja lähti Jumalaa pakoon. "Joonalle, Amittain pojalle, tuli tämä Herran sana: "Nouse, mene Niiniveen, siihen suureen kaupunkiin, ja saarnaa sitä vastaan; sillä heidän pahuutensa on noussut minun kasvojeni eteen." Mutta Joona nousi paetaksensa Tarsiiseen Herran kasvojen edestä ja meni alas Jaafoon ja löysi laivan, joka oli lähtevä Tarsiiseen. Ja hän suoritti laivamaksun ja astui siihen mennäkseen heidän kanssansa Tarsiiseen, pois Herran kasvojen edestä." Joona 1:1-3. Ei ole hyvä olla väärässä veneessä ilman Herraa.


Kreikan evankelioimisessa Paavali ystävineen joutui kokemaan ennennäkemättömiä vaivoja ja vastuksia, vilua ja kärsimystä, väkivaltaa ja pilkkaa. Syvimmältään hän joutui jatkuvasti kysymään Jeesuksen tahtoa pysyäkseen Jumalan johdatuksessa ja aikataulussa. Siksi Herra rohkaisi häntä ihmeellisesti ja yliluonnollisesti. "Ja Herra sanoi yöllä näyssä Paavalille: "Älä pelkää, vaan puhu, äläkä vaikene, sillä minä olen sinun kanssasi, eikä kukaan ole ryhtyvä sinuun tehdäkseen sinulle pahaa, sillä minulla on paljon kansaa tässä kaupungissa." Niin hän viipyi siellä vuoden ja kuusi kuukautta opettaen heidän keskuudessaan Jumalan sanaa." Apt.18:9-11. On aivan selvää, että monenlaiset vaivat ja vastukset aiheuttavat uskovassa painetta ja epäuskoa. Vaikka uskova ei epäilekään Jumalan olemassaoloa, hän luulee huonoja kokemuksiaan merkiksi siitä, ettei Herra ole mukana tällä tiellä. Menestyksen sanoma ja odotus tarttuu helposti uskovaan ja siitä tulee mieltä ohjaava vaikutin kuin raitiovaunun sähköjohto, joka vie häntä pitkin kiskoja aina vain samaa turvallista rataa. Mutta vastatuuleen soutaminen syö venemiehen voimia ja uuvuttaa, kun piru vielä hokee vieressä: Olet väärässä veneessä!


 

Kirkko ja siihen kuulumiseni on ollut minulle aina itsestään selvä, Jumala osoitti sen heti uskonelämäni alkumetreillä selväksi. Avasin Raamatun ja siellä luki: "Pysyköön kukin, veljet, Jumalan edessä siinä asemassa, missä hänet on kutsuttu." 1.Kor.7:24. Kreikan sana kaleo tarkoittaa kutsua, nimittää, sanoa joksikin, antaa nimi, kutsua johonkin. En edes harkinnut eroamisesta, vaikka kirkko, johon minut johdatettiin oli varsin laho sisältä. Lyhyen tutustumisjakson aikana minulle selvisi, ettei kirkko ole mikään uskovien kokous, vaan keskiaikainen järjestelmä hallinnollisine rönsyineen osa maan politiikkaa. Mutta kirkossa oli uskovia, todellisia Kristuksen antautuneita Herran sotureita. Papisto oli pääsääntöisesti muotojumalista porukkaa, leipäpappeja, mutta joukossa oli myös eläviä Herran palvelijoita. En siis asettunut seurakuntaan sen hurskauden tähden, vaan Jumalan asettamana, taivaasta kutsuttuna, Jeesukseen uskovaksi nimettynä. Tietysti sitä olisi ollut mukavampi olla jossakin vähän pyhemmässä porukassa ja tosiuskovaisten joukossa jatkuvassa hengellisessä ilmapiirissä, mutta Herra ei suonut sitä minulle. Päinvastoin, hän opetti alusta pitäen, että uskovaisuus on ristin tietä, kulkemista rukoillen, valvoen ja taistellen eteenpäin taivastiellä. Opin myös sen, että kirkon piirissä oli paljon ihmisiä täysin väärin motiivein etsimässä vain omaa hyötyä, asemaa ja kunniaa, joiden ystävyyttä ei kannattanut tavoitella. Opettelin rukoilemaan Jeesusta kirkko-veneeseen.

 

Ollessani SLEY:n julistustyöntekijänä minusta sanottiin, etten ole evankelinen, enkä kunnon luterilainen. Siellä helluntailaiseksi nimittäminen oli pahinta, mitä kunnon luterilaisesti saatettiin todeta ja minussa oli selvästi havaittavissa taipumusta herätyskristillisyyden myötä sellaiseen. Kun tein myös Kuvan Sanan kanssa yhteistyötä melko paljon Raamatun opettamisen, radio-ohjelmien ja julkaisutyössä, sain osakseni leiman "väärässä veneessä". Ystäväpiirini koostui sekalaisesta joukosta eri seurakuntien uskovia. En tosin yrittänyt edes puhdistaa mainettani, sillä koin tämän tien hyvin siunaavana. Kuulin työnantajani kokouksista aina joskus tihkuvan korviini viestejä, joissa kerrottiin puhdasoppisten kyselleen, että miten tämmöistä kaveria voidaan pitää järjestön palveluksessa? Mutta siellä olin 25 vuotta palkattuna ja viihdyin hyvin työssäni, koin Jeesuksen olleen kanssani ja ohjanneen työtäni. Vapahtajan rohkaisu oli tarpeen: "Älä pelkää heitä, sillä minä olen sinun kanssasi ja pelastan sinut, sanoo Herra. Ja Herra ojensi kätensä ja kosketti minun suutani. Ja Herra sanoi minulle: - Katso, minä panen sanani sinun suuhusi." Jer.1:8-9. Opettelin rukoilemaan Jeesusta tähän veneeseen.
 

Näin myöhemmin on ainutlaatuista huomata, että se vene, missä Jeesus on, ei koskaan huku. Vene voi olla väärä, mutta Jeesus on oikea. Jeesuksen ollessa veneessä kestämme myrskyt ja pääsemme toivottuun rantaan. Olosuhteet ja ennusteet ovat usein sangen synkät, tuuli vastainen, ystävät vähissä, voimat uupuvat ja lääkkeet lopussa. Rukous, hiljaiset hetket ja valvominen vievät pienelle paikalle. Silloin uskovaa riisutaan, heikkous on valttia, vene vuotaa, ei ole ketään, joka kannustaisi. Heikoimmillaan on vain oma häilyvä mieli, synkkä peilikuva ja lukemattomat moitteet siitä, miten huonoja ratkaisuja on tullut tehtyä. Siinä hiljaa nyökytellen pyyhkii sitten kyyneleitään istuen edelleen väärässä veneessä. Mutta sitten katse löytää Jeesuksen: "Kun he olivat soutaneet noin viisikolmatta tai kolmekymmentä vakomittaa, näkivät he Jeesuksen kävelevän järven päällä ja tulevan lähelle venhettä; ja he peljästyivät. Mutta hän sanoi heille: "Minä se olen; älkää peljätkö." Niin he tahtoivat ottaa hänet venheeseen, ja kohta venhe saapui sen maan rantaan, jonne he olivat matkalla." Joh.6:19-21. 

 

On ihana tietää, ettei Jeesus koskaan hylkää omaansa. Emme esiinny hänen edessään virheettöminä, emme voi sanoa tehneemme aina oikeat ratkaisut. Tulemme hänen eteensä epäonnistuneina, syntisinä, huonoina ja kerromme tarvitsevamme häntä nyt ja aina. Joudumme myöntämään, että olleemme olleet lukemattomia kertoja väärässä ja väärässä veneessä, muta samalla saaneemme iloita siitä, että Jeesus on ollut siinä veneessä. Hän on oikea Herra, oikea Vapahtaja, oikea Pelastaja, oikea Rauhanruhtinas, oikea Jumala. Väärässä veneessä voi kuulla Jeesuksen, kapteenin äänen: "Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, tartun sinun oikeaan käteesi, minä sanon sinulle: "Älä pelkää, minä autan sinua." Älä pelkää, Jaakob, sinä mato, sinä Israelin vähäinen väki: minä autan sinua, sanoo Herra, ja sinun lunastajasi on Israelin Pyhä." Jes.41:13-14.

 

Rukous:

Herra, katso tähän veneeseen, jossa olen ja auta minua. Olen pyytänyt tähän samaan veneeseen sukulaiset ja ystävät, naapurit tuttavat ja työkaverit, meidän seurakunnan ja lukemattomat hurskaat ja syntiset sielut läheltä ja kaukana. Tässä siis odotan sinua, Jeesus, että muistaisit meistä jokaista tavallasi, armollasi, totuudellasi ja ajallasi. Auta syylliset yhteyteesi, murheelliset iloosi, ahdistuneet lepoosi, valheelliset sisälle sanasi aarteisiin. Älä anna kenenkään tästä joukosta hukkua, vaan kuule rukoukseni jokaisen heidän puolestaan. Sinä voit kaiken, sinussa on toivoni, ja odotukseni. ”Mutta sinuun, Herra, Herra, minun silmäni katsovat, sinuun minä turvaan. Älä hylkää minun sieluani.” Ps.141:8