Jos syntiä ei olisi maan päällä ihmisissä, olisimme täysin toisenlaisessa tilanteessa. Tämän totuuden hämärtyessä pimeys on ottanut vallan, ruvennut ohjailemaan ja määräämään ihmisiä ja seurauksena ovat valtavat ongelmat, turmelus, vääryys, valhe ja kuolema. Tuskin koskaan olemme eläneet näin suuren epävarmuuden ja toivottomuuden maailmassa kuin tänään? Ihmiset katselevat muutosta odottavina johtajiinsa ja hallitsijoihinsa, mutta itku ja vaiva vain lisääntyvät kaikkialla?
Jos syntiä ei olisi, voisimme jättää kilpailemisen ja unohtaa politiikan teon kokonaan, koska kaikki olisivat yksimielisiä ja halukkaita yhteistuumin hoitamaan asioita itsensä ja lähimmäistensä parhaaksi. Samalla he noudattaisivat kuuliaisesti Jumalan tahtoa kaikessa ja ehdottomasti. Meillä ei olisi työttömyyttä, avioeroja, sukupuolten ristiriitoja, köyhyyttä, rikollisuutta, sotia, nälkää, kulkutauteja. Maailmassa ei olisi mielisairauksia, eutanasiaa, abortteja, juoppoutta, huumeita, insestiä, homoseksualismia, alistamista, ihmiskauppaa, orjuutta.
Jos syntiä ei olisi, ei olisi pelkoa, turvattomuutta, hylkäämistä, eristäytymistä, ylpeyttä, itsekkyyttä, syrjimistä, kiusaamista, kateutta, panettelua, katkeruutta, oikeudenkäyntejä, vankiloita. Naapurit rakastaisivat toisiansa, eri kansallisuudet ja ihmisryhmät kunnioittaisivat ja auttaisivat toisiansa. Maailmassa olisi vain yksi puhekieli, jota kaikki ymmärtäisivät, ja jonka avulla kaikki kiittäisivät taivaallista Isää.
Jos syntiä ei olisi, maa ei olisi tänään turmeluksen orjuudessa, emme puhuisi ilmastonmuutoksesta tai merien saastumisesta, fossiilisista polttoaineista, tai energiakriisistä. Rahan valtaa ei silloin olisi, eivätkä rikkaat hallitsisi demokratioita. Ei olisi pakolaisia, siirtolaisia, ihmissalakuljettajia, epätoivoisia telttaleirejä, kärsimystä huonoissa elämänoloissa. Ei olisi tarvetta uhrata älyttömiä summia rahaa sotakoneisiin, armeijoihin ja ammuksiin. Ei olisi tarvis tutkia avaruutta, eikä etsiä sivilisaatioita aurinkokunnastamme uuden elinympäristön toivossa.
Jos syntiä ei olisi, olisimme ihmisinä jatkuvasti kiitollisia Jumalallemme, luojana, lunastajana ja pyhittäjänä. Olisimme tyytyväisiä, onnellisia ja iloisia. Sisimmässämme asuisi Jumalan rauha. Olisimme kuolemattomia, enkelien kaltaisia olentoja. Eläisimme paratiisissa ilman pelkoa, epävarmuutta ja uhkaa.
Jos syntiä olisi, ei Isän olisi ollut tarvis lähettää Poikaansa kärsimään ja kuolemaan ristillä ihmiskunnan syntien sovitukseksi ja lunastukseksi. Jeesus olisi vain kävellyt keskellämme kuten aikoinaan paratiisissa Aadamin ja Eevan kanssa ja iloiten keskustellut heidän kanssaan. Jeesuksen ei olisi myöskään tarvinnut ylös nousta kuolleista ja avata uutta tietä Jumalan yhteyteen uhrinsa kautta. Hänen ei myöskään olisi tarvinnut ruveta uskoviensa esirukoilijaksi ja lohduttajaksi, koska kärsimystä ei olisi missään, eikä lihallisuutta ilmenisi ihmisissä.
Asuin 70-luvulla Turussa Piispankadun päässä alivuokralaisena vanhassa puutalossa, jossa huonekorkeus oli lähes neljä metriä. Ikkunasta näkyi vanha Porin prikaatin rumpalipatsas, joka kertoi että paikalla oli ollut armeijan alue. Tavanomainen kulkureittini kaupungin keskustaan kulki piispan asuintalon ohi. Tämä suuri linnamainen kivitalo oli rakennettu 1887 Aurajoen rantaan ja siinä asui kukin virassa ollut arkkipiispa.
Kerrotaan, että Ilmari Salomies oli istunut arkkipiispakautenaan Turussa lähellä kotiaan Aurajoen rannalla puistonpenkillä. Viereen oli tullut kadunmies muovikasseineen ja istahti siihen aikansa kuluksi. Niin he sitten kaksi miestä tarinoivat. Miten sattui sitten juttu kulkeutumaan kirkollisiin asioihin ja niinpä kadunmies kysyi: - et kai ole pappi? Salonmies vastasi: - olen ollut. Kadunmies kummeksui vastausta ja jatkoi: - et kai ole ollut kirkkoherra? - olen ollut, Salomies vastasi. - Et kai ole ollut peräti piispa, kadunmies uteli? Salomies hymyili sanoen: - olen ollut. Sitten kadunmies vaikeni, puisteli päätään, katseli virtaavaa Aurajokea ja totesi: - sitä se viina teettää.
Maailman suurin ongelma on aina ollut synti ja se pysyy. Kaikki ihmiset ovat tehneet vääryyttä ja paljon, Jumalalle ja toisille ihmisille. Velkamme on tässä suhteessa mittaamaton, hyväkin ihminen ja itsensä pikkusyntiseksi tunteva on silti aina konkurssikypsä, ylivelkaantunut, tuomion alainen ja helvetin ansainnut. Siksi Herra vetoaakin ihmiseen, että tämä ratkaisisi kummalle puolelle haluaa kuulua, joko Jeesuksen Messiaan tai sitten Barabbaan, vanhan roiston puolelle. Barabbas on se vanha ihminen sisimmässämme, joka vie sydäntämme syntiin ja vääryyteen. Mutta monen kohdalla menee pitkä aika ennen kuin tulee oma pitkäperjantai ja Barabbas saa tuomionsa. Silloin on totinen paikka ja ainoa apu löytyy Jeesuksen sijaiskärsimyksestä. Moni itsevanhurskas sielu tarjoaa vielä nytkin oman Barabbaansa ristille, luullen voivansa sovittaa itse syntinsä. Se on varsinaista savusaunakristillisyyttä vailla apua.
Jeesus otti ristinryövärin suojelukseensa, vaikka tämä ansaitsi vain kärsimyksen ja kuoleman. Jeesus puhui tälle suloisia sanoja ristillä. Jumalan Pojalla oli varaa uhrata itsensä tuon kurjan pelastamiseksi. Hän liitti nimensä roistoon, antaen tälle kaikki synnit anteeksi. Mies oli rötöstellessään putsanut ihmisiä puhtaaksi rahoista ja tavaroista, mutta nyt Jeesuksen veri puhdisti konnan putipuhtaaksi synnistä. Jeesuksen oikea-aikaiset sanat ryövärille toivat avun, rauhan, ja taivaspaikan. Kukaan muu ei rakastanut enää tuota ihmisrauniota paitsi Jeesus. Hän on erikoistunut ylivelkaantuneisiin ihmisiin, jotka Isä haluaa takaisin omakseen tuhlaajapojan teiltä. On ihmisiä, joiden nimikin on hävinnyt heidän syntiretkillänsä rikosrekisterin alle. He ovat vain numeroita, joita menneisyys ajaa uusiin pahuuksiin ja pimeyden töihin. Heille suurella velanmaksajalla on erityistä asiaa, Hän haluaa heidän kuulevan, että Hän, Jumalan Karitsa on maksanut kaiken ja täyttänyt kaiken.
Erään työtoverini veli eli rappiolla ja kaukana kirkollisista piireistä. Ystäväni oli ostanut hänelle aikoinaan oman Raamatun rippilahjaksi ja ajatteli, että veli lukee sitä heikkona hetkenä ja löytää yhteyden Jumalaan. Kerran ystäväni meni taas käymään katsomassa sukulaistaan ja havaitsi, että miehen sätkäpaperi oli loppunut ja hän oli alkanut repiä Raamatun sivuja ja kiertää niitä sätkiksi. Hän oli ehtinyt polttaa jo pitkän matkaa Ilmestyskirjaa, kun teko tuli ilmi. Mutta tehty mikä tehty, eikä sitä saanut muutetuksi, eikä nuhtelu auttanut mitään. Ystäväni lähti pettyneenä kotiinsa. Myöhemmin veljelle oli tullut synnintunto ja hän pyysi ystävääni ostamaan hänelle uuden Raamatun.
Kristityilläkin on taipumusta olla falskeja, epärehellisiä ja valehtelijoita. Siksi totuus on tärkeä paljastava, puhdistava ja vapauttava Jumalan ase seurakunnan parhaaksi. Toisaalta totuudella on vähän ystäviä. Kun havaitaan, että kristityssä ystävässä on jotakin vääryyttä, ei häntä pitäisi missään tapauksessa hylätä, vaikka hän ansaitsisi sen. Hyvä on nähdä, että jokainen kristitty lankeaa vääryyteen joskus, toiset usein ja muutama valitettavasti aina. Vääryyden vallassa oleva kristitty tarvitsee evankeliumia, joka voi hänet herättää, valaista ja vapauttaa. Ehkä hän ei itse miellä sitä ollenkaan tarpeekseen, mutta Jumalan työn alla asiat voivat kirkastua.
Pekka kulki aikoinaan Forssan kaupungin katuja huonossa kunnossa ja aivan rappiolla. Silloin tuli häntä vastaan joku hurskas vanhempi nainen ja sanoi hänelle äänekkäästi: - Sinä joudut, poika, tuolla tiellä helvettiin! Pekka loi häneen alakuloisen katseensa ja vastasi: - Tiedetään! Myöhemmin Pekka sai tulla uskoon ja pelastuneena lähti viemään evankeliumia toisille syntisille. Hän teki pitkän päivätyön lähetystyöntekijänä Etelä-Amerikassa. Perkeleen lapsesta tuli Jumalan lapsi, kuoleman tien kulkijasta elämän tien kulkija. Pimeyden veikosta tuli valkeuden veli. Synnintekijästä tuli armahdettu. Kiroilijasta tuli evankeliumin sanansaattaja.
Paavalikin oli varsinainen roisto ennen uskoon tuloaan, tosin hurskauden ja fariseuksen pukuun puettuna. Mutta Kristuksen kohtaaminen muutti hänet. Hänestä tuli valittu ase Kristuksen valtakuntaan (Apt.9:15). Hän sai niin voimakkaan sysäyksen eli alkulähdön palvelukseensa, ettei hän voinut olla tottelematta taivaallista näkyä (Apt.26:19). Samalla Jeesus ilmoitti, että Paavali joutuisi kärsimään paljon Vapahtajan nimen tähden (Apt.9:16). Hän vakuuttui siitä, että Jumala oli hänen lähettäjänsä, valitsijansa ja valtuuttajansa (Apt.9:17). Evankeliumi alkoi välittömästi vaikuttaa ja kohta hän julisti Jeesusta (Apt.9:20). Tämän rohkeuden ja uskon seurauksena hän sai yhä enemmän voimaa Jumalalta (Apt.9:22). Hän sai tehtäväkseen avata ihmisten silmät näkemään, että he olivat saatanan vankeja ja että vain Kristus saattoi heidät pelastaa (Apt.26:18).
Oi Herra, millainen onkaan maailma tänään, kun me ihmiset olemme sen sotkeneet ja pilanneet. Meillä ei ole mitään toivoa ilman sinua, Jeesus. Me hukumme syntiemme painon alla ja syvyys imee meitä puoleensa. Vääryys nousee joskus silmieni eteen ja peittää sinun kasvosi. Silloin odotan sinua ja apuasi, vaikka tunnen itseni perin huonoksi. Haluan tulla synteineni sinun ristisi luokse, Jeesus. Anna minun kuulla sydämelleni suloisia sanoja ristiltä. Vapauta jokainen kaipaava ja etsivä taakastaan, pyyhi pois rikokset omatunnoilta. Vuodata rakkauttasi tyhjiin sieluihin, jotka itkevät kurjuuttaan jalkojesi juuressa suurina syntisinä.
