Tutustuin kotikylällä asuneeseen Verno nimiseen mieheen. Hän ei käyttänyt tätä nimeä, vaan oli tunnettu toisesta nimestään. Mutta kuolemansa jälkeen nimi laitettiin kultakirjaimilla hautapaasiin. Verno nimisiä on kuulemma Suomessa vain muutama ja sama nimi on joillakin myös sukunimenä. Tämä mainittu mies oli aktiivinen vaikuttaja seurakunnassamme. Hän oli tullut uskoon kirkossa järjestetyssä herätyskokouksessa ja hänellä oli jonkin verran laestadioilaista taustaa kotoaan. Hän puhui asiat aina suoraan halki ja kehotti mm. kirkkoherraamme parannukseen, josta tämä ei kuitenkaan ollut kovin iloinen?
Kerran tein talossamme remonttia, korjaamalla yläkerran huoneita. Löin ponttilautaa lattiaan, kun huomasin, että joku kiipeää tikkaita pitkin seinää ylös ja koputtaa ikkunaan. Se oli Verno. Avasin ikkunan ja päästin hänet sisälle. Ilman mitään suurempia esittelyjä, hän tarttui työhön ja ryhtyi naulaamaan uutta lattiaa kanssani. En ollut pyytänyt häntä, mutta ilmeisesti olin kertonut jossain vaiheessa tekemisistäni? Kerran Verno tuli käymään, kun isäni vielä eli ja olimme pihalla pitämässä taukoa remontista. Verno kysyi: - Onkos isä uskossa? Johon isä vastasi, ettei ole. Sitten Verno sanoi: - tee hyvä mies parannus sinäkin ja anna elämäsi Jeesukselle! Elämänsä ehtoossa Verno oli hoidettavana Pikonlinnan sairaalassa uuden kotimme lähellä. Hän tuli sieltä eräänä päivänä morjenstamaan minua. Hänellä oli havaittu uniapnea, jota pyrittiin auttamaan. Keskustelumme tuoksinassa ehdotin, että rukoilisin hänen puolestaan ja niin tapahtui. Se olikin viimeinen kuva Vernosta, kun hän kyynelsilmin lähti meiltä takaisin tielle ja sairaalaan.
On ihmeellistä olla riippuvainen Jumalasta ja tajuta kuinka orpo onkaan ihminen ilman Luojaansa. On ihmeellistä kuulla Jumalan puhuvan ja saada viesti Herralta, olla hänen johdatuksessaan ja varjeluksessaan. On ihmeellistä ymmärtää koko olemassaolon riippuvan Jumalan vaikutuksesta ja sallimuksesta. On ihmeellistä kuulua Jumalan ystäviin ja hänen lähipiiriinsä, palvelijoihinsa, sanansaattajiin ja esirukoilijoihinsa. 5.Moos.4:4 "Mutta te, jotka riipuitte kiinni Herrassa, teidän Jumalassanne, te kaikki olette elossa vielä tänä päivänä." On ihmeellistä, että Herra kutsuu ihmistä nimeltä ja tahtoo pelastaa hänet kadotuksesta. On ihmeellistä, että Jeesus rakastaa meitä, vaikka olemme huonoja ja täysin kelvottomia syntisinä. On ihmeellistä, että Jumala tuntee meidät kaikki ja tietää meistä kaiken ja osoittaa huomionsa meille, vaikka olemme tuiki tuntemattomia.
Eräänä päivänä laskin, että olen ollut jo lähes 50 vuotta uskossa. Se oli eräs loppusyksyn sunnuntaiaamu, kun Herra pelasti minut. En ollut uskonnollinen, eikä meidän kodissamme harrasteltu kristillisyyttä. Mutta Jeesus teki sen, minusta tuli uskovainen. En ollut kirkollinen, enkä kiinnostunut semmoisesta, mutta Jeesus teki minusta kirkollisen. En kyennyt muuttamaan itseäni, en parantamaan elämääni ja tapojani, mutta Jeesus teki sen, hän uudestisynnytti minut. En ollut puhuja, enkä halukas esiintymään ihmisten edessä, mutta Jeesus laittoi minut siihen tehtävään, minusta tuli ammattievankelista ja Raamatun opettaja. Yritin löytää monta syytä, että Herran ei kannattaisi valita minua tehtävään ja että voisin tehdä kyllä jotain käsilläni ja palvella Vapahtajaa jossakin syrjässä. Mutta hän ei suostunut ehdotuksiini. En ollut kirjoittaja, enkä lukija, mutta Jeesus herätti minussa halun kumpaankin asiaan, ryhdyin lukemaan kirjoja oikein urakalla ja vähitellen innostuin kirjoittelemaan yhä enemmän ja sain valmiiksi ensimmäisen kirjani käsikirjoituksen. Olin ajatellut elämäni kulkevan ravintola-alalla koulutukseni mukaan, mutta Jeesus lähetti minut tuntemattomien ihmisten pariin ja matkustamaan sinne ja tänne evankeliumin asialla. Se oli kaikki sitä, missä en ollut varma, minulla ei ollut kokemusta, koulutusta tai aiempaa tietoa, tarvitsin häntä siis kaikkeen, kaikessa ja kaiken aikaa.
On tavallista, että ihmiset ajattelevat tarvitsevansa Jumalaa vain kuoleman edessä tai suuren onnettomuuden keskellä. Mutta jo nuorena löydetty Jumala-yhteys on suuriarvoinen taivaan lahja ja halki elämän siunaava suunta, joka antaa sisällön ja päämäärän koko elämälle.
Ps.91:14-16 "Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni. Hän huutaa minua avuksensa, ja minä vastaan hänelle, minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus, minä vapahdan hänet ja saatan hänet kunniaan. Minä ravitsen hänet pitkällä iällä ja suon hänen nähdä antamani pelastuksen." Jeesus on uskovan kanssa aamulla, päivällä illalla ja yöllä. Hän kuljettaa uskovaa Henkensä johdatuksen mukaan. Hän opettaa kaiken tarpeellisen, mikä uskovan on syytä tietää ja mitä tullaan tarvitsemaan pitkin matkaa. Uskovaisuuden pohjana on Jumalan uhrautuva rakkaus, joka kirkastuu vähitellen ihmiselle. Jokaisella askeleella Jeesus on uskovan kanssa, hän ei halveksi omaansa. Hän on auttaja, Vapahtaja, joka lohduttaa murheen päivinä palvelijaansa. "Ellei Herra olisi minun apuni, pian minun sieluni asuisi hiljaisuuden maassa. Kun minä ajattelen: "Minun jalkani horjuu", niin sinun armosi, Herra, minua tukee. Kun minulla on sydämessäni paljon murheita, niin sinun lohdutuksesi ilahuttaa minun sieluni." Ps.94:17-19
Skotlannissa eräässä kylässä oli idiootti, Jamie. Uusi rovasti tuli kylään, ja hän kiersi puhumassa ihmisille. Kun hän tuli Jamien luo, hän ajatteli, että hänen olisi sanottava jotain hyvin yksinkertaista, joten hän sanoi, "Jamie, poikani, kai tiedät, että olet saanut sielun? " Ja Jamie katsoi ylös heilauttaen ja sanoi: "Ei, Jamiella ei ole sielua." Rovastin mielestä tämä oli erittäin kova tapaus. Hän sanoi, "Jamie, tiedät, että on sielu, kehosi ei ole teistä. Siellä on jotain sisällä, joka on sielusi. Olet saanut sielun. Nyt muistutan, sinua, Jamie?" Ja Jamie sanoi, "Ei, Jamie ole saanut sielu," ja kaikkeen rovasti sanoi sai saman vastauksen. Kun hän yritti tehdä vaikutuksen se hänelle, hän sanoi, "Ei, Jamie ole saanut sielua, Jamie antoi sielunsa Herran Jeesukselle." Ehkä kylän idiootti tiesi enemmän kuin viisain mies kylässä? Hän oli antanut sielunsa Herralle Jeesukselle. Ja kun sinulla on kehon tai mielen surua, älä yritä täyttää sitä henkisellä tai fyysisellä tasolla, mutta sitouduta sielusi Herraan Jeesukseen.
Olympialaiset täyttivät uutislähetykset muutaman viikon ajan. Onneksi päälähetysten aika ajoittui yölle, niin ne eivät vieneet kaikkea aikaa. Normaalisti tämän tyyppiset kisat vievät kuulijat hengellisistä tilaisuuksista. Seurakuntamme suuri Missiokin siirrettiin viikolla olympiakisojen takia. Jeesus joutui odottamaan, kun maailma piti kisojaan. Mutta niin se on ollut jo Kaanaan häistä asti. Jeesus voi olla mukana, mutta ei saa olla juhlan päävieras.
”Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista, vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään” 1.Kor.1:26-27.
Uskovien porukka ei ole mitään erikoisen terävää ja lahjakasta, tavallisia tallaajia vaan, välttävällä koulutodistuksella varustettuja ja osalla on takanaan rikosrekisteri. Muutamat ovat lukutaidottomia. Aikoinaan eräskin vanha uskova nainen osti kirjoittamani kirjan, vaikkei osannut lukea. Se on Jumalan lasten ystävyyttä.
Kun siis Jumalan Henki viisaudessaan jakaa armolahjoja, ne näyttävät menevän ihan muille, kuin palkatuille työntekijöille. Ilmeisesti he ovat vastahenkisiä ja itseriittoisia? Tämä armoitus synnyttää kuitenkin uuden tilanteen, jossa profeetan, evankelistan, opettajan ja paimenen tehtäviä hoitavat koulunkäymättömät maallikot. Riippuen heidän kyvystään asennoitua kummalliseen tilanteeseen Jumalan siunaus kanavoituu paikallisseurakuntaan. Joskus äitikirkko oksentaa heidät pihalle.
Jeesus tuli maailman puusepän ammattiin, hän oli siis kouluja käymätön. Mutta samoin kävi hänen seuraajilleen, ensi havainto apostoleista ei ollut kehuttava: ”Mutta kun he näkivät Pietarin ja Johanneksen rohkeuden ja havaitsivat heidän olevan koulunkäymättömiä ja oppimattomia miehiä, he ihmettelivät; ja he tunsivat heidät niiksi, jotka olivat olleet Jeesuksen kanssa” Apt.4:13. Oppimaton (kr. idiotes - vrt. idiootti), merkitsi tavallista kansalaista. Jos tavallinen ihminen alkaa kiittää ja palvella Herraa, pidetään häntä kummallisena ja mieleltään hurahtaneena. Mutta he olivat tulleet Jumalan opettamiksi, heillä oli Kristuksen itsensä antama pyhä voitelu, kuninkaallinen, profeetallinen ja papillinen voitelu. Joten minkäs teet, kun taivas on puhunut ja nämäkin puhuvat. Siinä oli Herran ääni.
Jumalan omien ei tarvitse myöskään edustaa inhimillistä voimaa, sillä Jeesus on meidän voimamme. Sukujemme juurista ei ole mitään tietoa – ehkä se on parempikin? Kerrotaan, että eräs mies maksoi tutkijalle 100 € sukututkimuksesta ja vielä toisen 100 € siitä, että tutkija vaikeni löydöistään. Kaikki ihmiset eivät tiedä vanhempiansakaan, moni on hylätty lapsena. Emme tule Herran luo erinomaisuutemme tähden, vaan syntiemme vuoksi. Sukutaustamme eivät lupaa hyvää, mutta Jumala lupaa parasta. ”Sillä minä olen saanut paljon iloa ja lohdutusta sinun rakkaudestasi, koska pyhien sydämet ovat virvoittuneet sinun kauttasi, veljeni.” Filemon 7.
Tämän kaiken Jumala tekee vain siitä syystä, että saattaisi viisaat ihmiset häpeään. Jumalan edessä kaiken voimakkaan ja suuren on kaaduttava ja jouduttava mitättömäksi ja häpeän alaiseksi. Jumala ottaa todistajikseen yksinkertaiset kansanihmiset, heidän kauttaan hän kuuluttaa ilosanomaa tähän maailmaan; ja jotka uskovat, ne pelastuvat. Vaatimattomat antavat kunnian Jumalalle.
Voisimme ottaa seurakunnan tunnuslauseeksi vanhan iskelmän teeman: ”harva meistä on rautaa.”
Jeesus, siunaa meitä kristittyjä oppimattomilla todistajillasi, jotka ovat saaneet sinulta viisautensa. Haluan olla sellainen. Kiitos viisaudestasi, jolla järjestelet kaikkea meidän parhaaksemme. Pidä minut aina, Herra, kutsumustietoisena, että näkisin olevani juuri niin mitätön ja arvokas kuin sanasi sanoo minusta. Kiitos sekalaisesta seurakunnasta, jonka sinä olet lunastanut itsellesi ja jossa minäkin saan olla mukana.
