Ryhdikkäitä ja raihnaisia

Istuin rappusilla lämpimänä kesäpäivänä ja vedin vähän henkeä töitteni lomassa. Valkoisia pilviä lipui horisontissa sinistä taivasta vasten. Hiljainen tuulenvire heilutti hiushaiveniani. Olin ostanut muurahaismyrkkyä rajoittaakseni näiden populaatiota leviämästä rakennukseen. Niitä hiippaili siinä silmieni alla jokunen silläkin kertaa. Tiputin purkista muutaman kerran valkoisia murusia muurahaisten kulkureitille. Pian tuli yksi terhakka yksilö ja huomasi tarjolla olevat murut, se kiersi muutaman kierroksen siinä paikalla ja otti sitten yhden tällaisen mukaansa ja lähti kuljettamaan sitä ties minne? Luin purkin päältä ohjeen, jossa sanottiin, että nämä muruset tappavat populaation tehokkaasti, kun ne joutuvat pesään. Ei kun vaan odottamaan myrkyn vaikutusta. Mietin sitten tämän onnettoman kaverin mainetta, kun porukalle valkenee jossain vaiheessa, että yksi kurja osoittaessaan olevansa vahva onkin roudannut pesään kuolettavaa myrkkyä koko porukan pään menoksi.

Millaista heikkoutta sitä on opeteltava kestämään ja ymmärtämään pitkän elämän aikana, ja kun siitä ei tiedä nuorena juuri mitään? Nuori terve ihminen katsoo ohikulkevaa kumaraista, ontuvaa vanhusta säälien. Hän ajattelee, että tuommoiseksi hän ei tule koskaan, siitä hän pitää huolen elämän hallinnalla, terveellisten elämäntapojen avulla, ulkoilemalla, syömällä terveellisesti ja kohtuu kaikessa asenteella? Mutta eräänä päivänä hänkin huomaa olevansa vanha ja raihnas, kroppa riutuu ja sieltä sun täältä kolottaa, pistää ja jomottaa. Hänellä on jatkuva tarve päästä istumaan, kun jalat eivät enää jaksa kantaa nuoruuden innolla. On päästävä istumaan penkille, autoon, bussiin, junaan, puistoon, lehterille, kaupan ostoksien välissä, kirkossa, odotushuoneessa. Istuessa olo helpottuu ja mieli lepää. Siinä voi sitten istuessaan arvioida ohikulkijoiden kuntoa?

"Ja Jeesus vaelsi kaikki kaupungit ja kylät ja opetti heidän synagoogissaan ja saarnasi valtakunnan evankeliumia ja paransi kaikkinaisia tauteja ja kaikkinaista raihnautta."Matt.9:35. Siinä on sana malakia - se merkitsee ruumiin heikkoutta ja raihnaisuutta. Tällaisia ihmisiä Jeesus kohtasi ja auttoi. Kaikki kurjat kokivat olevansa silloin lähellä Herraa, he tunsivat hänen kosketuksensa, kun hän rakastavasti paransi heitä. Siihen joukkoon on nykyisin minunkin helppo samaistua, raihnaisten reservijoukkoon, ruutiukkoihin ja eilispäivän sankareihin, joilla riittää muistoja ja kertomuksia, muttei juurikaan kantokykyä.

Herran luo voi tulla missä kunnossa tahansa, eikä tarvitse esittää mitään. Jumala tietää ja näkee kaiken, ei häntä voi pettää. Silloin oli eturivi kirkossa näitä ehtoopuolen sankareita ja hämärän veikkoja, vaivojensa vankeja ja sairauksiensa uuvuttamia ihmisiä. Pitää myös muistaa, ettei siihen aikaan ollut apteekkia eikä terveyskeskuksia (kauhea sana muuten, kun ei kukaan terveenä mene vastaanotolle?!) Ei ollut buranaa, eikä diapamia, ei pensiliiniä eikä kortisonia, ei sytostaatteja, eikä nitroja. Jos näitä ei olisi tänään käytössä, paljon kansaa kuolisi kohta samalla istumalla. Ennen vanhaan eläkeikä laskettiin vanhenevien ihmisten kuolemisprosentin mukaan siten, että puolet kansasta ei elänyt niin kauan kuin eläkkeelle pääsy edellytti ja pitemmän iän saavuttivat ani harvat, jotka pystyttiin kyllä rahoittamaan eläkejärjestelmällä. Nyt on tilanne toinen ja elinikä on kasvanut, hoidot parantuneet ja nyt vanhaa väkeä on vaivaksi asti kaikkialla. Työssä käyvien pitäisi maksaa tämän porukan elatus siirretyllä eläkkeellä.

Kun kuuntelemme toisten ihmisten kertomuksia heidän elämästään tuntuu luonnolliselta verrata itseään samaan tilanteeseen. Vertaaminen on kuitenkin arveluttavaa, koska olemme kovin erilaisia voimavaroiltamme ja ymmärrykseltämme. Heikolla uskolla on vaikea kohdata mitä tahansa uhkaa, vaaraa ja ongelmaa, mutta heikko ihminen pärjää vahvalla uskolla, sillä hänellä on suuri Jumala.

"Emme tahdo, veljet, jättää teitä tietämättömiksi siitä ahdingosta, missä olimme Aasiassa. Vaikeutemme olivat niin suuria, ylivoimaisia, ettemme enää uskoneet selviävämme hengissä." 2.Kor.1:8. Olisi mukava ajatella, että uskovaisuus olisi hyvien kokemusten keräämistä ja ihmeestä toiseen liihottamista, mutta arki on yleensä karua erämaata, ja vaivalloista puurtamista sangen tavallisissa asioissa. Mistä siis tulee ylivoimaisuus ongelma-asioihin, milloin koemme ne yli voimien käyväksi? Eikö tuo kaikki ole meidän sielumme kokemus, kun siihen vielä yhdistyvät ruumiilliset kivut. Vaikeudet nakertavat koko ajan uskoa, ja ihminen huokailee kärsimyksissään ihmetellen, ettei Jumala tunnu tekevän mitään helpottaakseen rakkaan lapsensa oloa? Niinpä siinä sitten haetaan apuun ystävät ja kylänmiehet, esirukoilijat ja sananpalvelijat, että tulisi muutos vaivoihin. Eikä siitä ole pitkä matka kääntyä etsimään apua myöskin vääristä lähteistä, inhimillisen viisauden kaivoilta, kaikenlaisilta puoskareilta ja kallonkutistajilta. Sitten saattaa ryysätä siihen joku vaivojen ammattiauttaja, joka sanoo, että suurin menetys ihmiselle on menettää itse itsensä. Voi pyhä yksinkertaisuus, sehän juuri onkin suurin focus kristillisyydessä, että pitäisi kuolla, että voisi elää. Mutta kun ei halua kuolla itselleen ja menettää kaikkea Kristuksen tähden, ei saavuta mitään.

Elämän vaikeudet tulisi voida kohdata kristittyinä pukeutuneena Kristukseen kuten Raamattu kehottaa. ”Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet." Gal.3:27. ”vaan pukekaa päällenne Herra Jeesus Kristus, älkääkä niin pitäkö lihastanne huolta, että himot heräävät."Room.13:14. Uskovan pitäisi olla varautunut ja varustautunut siihen, että kulman takana kohtaavat uudet haasteet ja vihollinen tekee kaikkensa pudottaakseen uskovan kanveesiin. Siksi sana ohjaa meitä pukeutumaan Jumalan sota-asuun. "Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet." Ef.6:11. Tarvitsemme suojaksemme Jumalan ominaisuuksia, lahjoja ja edellytyksiä kulkiessamme läpi tämän vaivojen maan. Eikä vain suojavarustuksiin turvautuen, vaan myös hyökkäämällä Jumalan sanan ja rukouksen asein vihollisen linnakkeita ja sidonnaisuuksia vastaan.

Ystäväni, Pentti oli rautakaupan myyjä Kangasniemellä. Näin hänet lähes aina ollessani siellä julistusmatkoillani, joskus vierailin hänen kodissaan. Hän oli valoisa uudestisyntynyt uskonveli, joka pärjäsi hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Hän oli saanut sydämelleen miestenpiirin vetämisen seurakunnassa ja oli siinä vuosikaudet uskollisesti. Hän kertoi, että kerran kauppaan tuli hätääntynyt mies, joka halusi tulla uskoon. Pentti oli uuden haasteen edessä seisoessaan tiskin takana kuunnellen miestä. Hän ehdotti sitten, että mies tulisi illalla miesten raamattupiiriin. Mutta se ei sopinut miehelle, vaan hän halusi asiat kuntoon Jumalan kanssa välittömästi. Niinpä Pentti piti pienen raamattutunnin siinä tiskin ääressä miehelle siitä, mistä tässä kaikessa on kysymys ja mikä on Jumalan tahto ja lupaus. Kerrottuaan Jeesuksesta ja tämän Golgatalla tapahtuneesta sovitustyöstä, joka koskee koko ihmiskuntaa, Pentti laski kätensä miehen olalle ja julisti hänen syntinsä anteeksi annetuiksi. Mies alkoi kyynelehtiä ja tuli hiljainen hetki. Sitten Pentti kysyi myyjän tavoin, että mitä muuta saisi olla. Myöhemmin hän muisteli tapausta sanoen, että ensin hän antoi ilmaiseksi nimittäin armoa ja sitten vasta myi nimittäin talon tavaraa.

Raihnas ei ole näyttelykelpoinen, ei itsekään ole halukas esittelemään itseään. Päinvastoin, hän viihtyy mieluummin taustalla, piilossa, poissa näkyvistä. Hänen vaivansa, kolotuksensa, kipunsa ja näkyvät rajoitteensa tuovat häpeän tunteen: Tuskin pystyn seisomaan suorassa ihmisten edessä, tai, miten voisin olla niin, ettei minun vajavuuteni, raihnaisuuteni tulisi näkyviin?

Roomassa istui vankilassa yksinäinen uskova, vanha mies, joka kirjoitti Raamattua. Hänen elämänsä oli jo loppusuoralla ja hän tiedosti sen. Muutamia uskollisia uskonystäviä lukuun ottamatta häntä eivät suuret kansanjoukot kaivanneet, se tulisi tapahtumaan vasta hänen kuolemansa jälkeen kaksituhatta vuotta myöhemmin, kun hänen muistonsa oli museoitu. Hän kirjoitti: "Tuo minulle päällysviitta, minkä jätin Trooaaseen Karpuksen luo, ja kirjat, ennen kaikkea pergamentit." 2.Tim.4:13. Kaksi tärkeää asiaa, toinen ruumista koskeva, toinen sielua koskeva. Kylmässä vankilassa lisä peite oli tarpeen ja hengellisen elämän ylläpitämiseksi hän kaipasi Jumalan sanaa. Varsin tärkeä huomio ja asioiden tärkeysjärjestys. Tuo "ennen kaikkea" (kreik. malista – eniten, varsinkin) ilmaisee sen, kuinka suuri Jumala hänellä oli, kuinka rikas uskon elämä hänellä oli Jeesuksessa, kuinka hoitavaa Herran Hengen vaikutus oli elämässä kurjuuden keskellä. Raihnaisuuden keskellä voi olla rikas ja onnellinen, kun saa olla Herran oma. Siinä Jumalan sylissä on ikuisen rakkauden keinussa ja aika pysähtyy.

Kiitos Herramme, että välität meistä, kun muut eivät välitä ja jaksat olla kanssamme ja kuunnella meitä silloin, kun meillä ole ketään muuta, jolle voisimme puhua. Kiitos, että tulet luoksemme, kun olemme raihnaisia. rikkinäisiä, puutteellisia ja avuttomia. Jeesus, tule meidän kaupunkiimme ja paranna sairaat ja raihnaiset ihmiset. Julista meidänkin kaupungissamme evankeliumia ja opeta meitä sanasi kuuliaisuuteen ja käytäntöön. Auta uskovia kieltämään itsensä, jättämään omat tarpeensa haltuusi, turvautumaan kaikessa sinuun, pukeutumaan sinuun ja Jumalan sota-asuun, valmista kansasi taisteluihin ja erämaavaelluksen karuuteen ja kuivuuteen. Avaa meidän uskonsilmämme näkemään, miten raihnaisia olemme itsessämme, olemuksessamme, mutta millaiset näyt meillä on sinussa, millaisen tulevaisuuden ja toivon olet testamentannut meille ristinkuolemasi ja ylösnousemuksesi kautta.

Likellä Herraa

Juttelin Turun Martin kirkossa Sanan ja rukouksen illassa Lennart Saaren kanssa. Hän oli hiljattain parantunut aivan ihmeellisesti syövästä. Hän kertoi kokemuksiaan sairasajastaan ja että hänen maksastaan oli leikattu pois 70 % ja samalla 3,6 kiloa syöpää, joka taitaa olla lajissaan Suomen ennätys? Näiden vaiheiden kautta hän oli ollut lähellä Herraa ja saanut kokea monia rukousvastauksia, esirukoilijoitten apua vaivoissaan ja hänelle oli avautunut monia tilaisuuksia todistaa uskostaan sairaalassa. Hän oli hyvin valoisa ja iloinen tavatessamme. Ajattelin, että hän on saanut olla lähellä Herraa, ehkä lähempänä kuin terveenä ollessaan? Lieneekö niin, että moni uskova pyytää päästä lähelle Herraa ajatellen, että se tuo mukanaan suuren menestyksen ja siunauksen ulkoisesti? Mutta sitten käykin niin, että Jumala antaa ihmiselle siunauksia syvyydestä kärsimyksen koulussa?

 

Erään ystävän kello kävi vastapäivään....

Lina Sandel kirjoitti laulun, jossa rukoillaan Jeesuksen läheisyyttä, syvenevää uskonelämää ja Jumalan vaikutusta elämään. Siinä on hienosti tajuttu tämän rukouksen rikkaus ja vaiva, emme voi rukoilla vain onnea ja mukavaa, koemme myös kärsimystä ja koetuksia kulkiessamme Jumalan tietä. "Lähemmä, oi Jeesus, sinua, Lähemmä sä vedä minua. Armossasi päivä päivältä Luoksesi mua vedä lähemmä!….. Lähemmäksi, vaikka veisit mun Alle ristin, vaivan, taistelun. Näin mun itsees sidot uudestaan, Irrottaen kahlehista maan…... Lähemmäksi, vaikka kaita tie Yönkin varjoin kautta minut vie. Mitä tarvis lienee, tee se vaan, Lähemmä jos saat mun taipumaan…... Lähemmäksi, Jeesus, haavojas! Ja kun koittaa päivä autuas, Uhkuu sydän samaa säveltä: Sinua, oi Jeesus, lähemmä!

Siinä oli kirjoittanut nuori puhdas ja aatteellinen ihminen, mutta aikanaan hänkin oli vain ahdas ja puutteellinen. Emme me kuitenkaan voi etukäteen ymmärtää ja vielä vähemmän tuntea elämän vaivoja ja lihaamme musertavia kokemuksia. Ne kuitenkin jo kolkuttavat odottaen vuoroaan. Kristukseen juurtuminen on välttämätöntä ja se on jatkuvaa oppimista salatusta Jumalasta.

Aikoinaan 60-luvulla hippimusikaali Hairin tuottanut kotkalainen Reijo Paukku kertoi lehtihaastattelussa saaneensa ortodoksisuudesta Jumala-uskon, vaikkei se ole juuri mitenkään vaikuttanut hänen elämäänsä. Haastattelussa kävi ilmi, että käsitys iankaikkisuudesta on täysin pielessä.

- Opin jo lapsena uskomaan Jumalaan enkä ole missään vaiheessa epäillyt hänen olemassaoloaan. Itse asiassa en olisi päässyt tekemään Hairia, jos en olisi ollut mukana ortodoksisessa kirkossa. Yksi pappi ehdotti, että tekisin näytelmän ortodoksisen kirkon kulttuuripäiville….. ja niin tapahtuikin.

Kuoleman jälkeisestä elämästä hänellä on epämääräinen käsitys: - Jos jotain on olemassa, joudun todennäköisesti sinne alempaan paikkaan, kun olen tehnyt aikanaan niin riettaita esityksiä. Eiköhän siellä huudella "lisää puita pesään, Paukku on tulossa".

Kääntymättömien ihmisten vitsivarastoon kuuluvat poikkeuksetta taivas ja helvetti, joista he tietävät sen verran, kun kaverit ovat kertoneet - ja se ei ole paljon, vain eräänlaista katuteologiaa. Murheellista, että koko ihmiselämä menee hukkaan kaikkineen tekoineen, puheineen, ajatuksineen, rahoineen, omaisuuksineen, ystävineen, harrastuksineen, kokemuksineen ja kaikki se hyvä, mitä Kristus on tehnyt heidän hyväkseen karkaa käsistä. He eivät koskaan päässeet lähelle Jeesusta, ei eläissä, eikä kuoleman jälkeen. Voi, voi. Ei turhaan ole kirjoitettu: "Voi teitä, jotka nyt nauratte, sillä te saatte murehtia ja itkeä!" Luuk.6:25. Kuoleman jälkeen osat vaihtuvat, kääntymättömät kärsivät ikuista rangaistusta ja paljon kärsineet Kristuksen omat ovat nostetut arvoon ja kunniaan, iloon ja rauhaan. Alistetut ylennetään ja halveksitut viedään kirkkauteen.

 

Juurtuminen pitää pystyssä - myrkyissäkin

Voiko olla onnellisempaa kansaa, kun että heidän johtajansa on uskossa ja rukoilee Herraa koko porukan puolesta. Tämä on äärimmäisen harvinaista, sillä täällä ei yleensä pääse vaikuttajiin muuta kuin pyrkyrit, valehtelijat ja itsekeskeiset ihmiset. Sitä sanotaan sitten painokkaasti tasa-arvoksi ja politiikka elää tästä. Vallanpitäjät ovat aina sujuvasti takinkääntäjiä, jotka löytävät pukuvarastostaan aina aikaan sopivan muotiasun. Mutta kerran oli Israelissa kuningas, joka opetti ja rukoili Herran Hengessä kansan parhaaksi:

"Ja olkoot nämä minun sanani, joilla minä olen armoa anonut Herran edessä, päivät ja yöt likellä Herraa, meidän Jumalaamme, että hän hankkisi oikeuden palvelijallensa ja kansallensa Israelille, kunkin päivän tarpeen mukaan, niin että kaikki maan kansat tulisivat tietämään, että Herra on Jumala eikä muuta jumalaa ole. Ja antautukaa te ehyin sydämin Herralle, Jumalallenne, niin että vaellatte hänen säädöksiensä mukaan ja noudatatte hänen käskyjänsä samoin kuin nytkin." 1.Kun.8:59-61.

Ehytsydämisyys on suuri uskonsalaisuus, jossa Herra on suuri, kunnioitettava ja kaiken keskus, jossa hänen sanansa on elämän arvo ja jokapäiväinen taivaallinen leipä. Tämä tietoisuus auttaa uskovia lähestymään Jumalaa. Uskova ei vain puhu, hän myöskin pyrkii kuuntelemaan ja toimimaan sen mukaan.

Kristillisyyden haalistuessa yhteiskunnassa luopumus alkaa kasvaa ja Raamatun sanasta luopuminen lisääntyy. Tämä taas heikentää ennestäänkin heikkoa totuuden ja armon sanoman ilmestymistä, koska todistajat vähenevät ja seurakunnat keskittyvät toisarvoisiin toimiin. Mutta siellä joukossa on aina niitä, jotka kaipaavat elävää Jeesusta ja hänen kohtaamistaan, kuulla hänen ääntään, saada olla hänen seuraajanaan arjessa ja ajassa. "Niin Mooses sanoi Aaronille: "Tämä tapahtuu Herran sanan mukaan: Niissä, jotka ovat minua lähellä, minä osoitan pyhyyteni ja kaiken kansan edessä kirkkauteni." - Mutta Aaron oli ääneti."3.Moos.10:3. "Lähellä on Herra niitä, joilla on särjetty sydän, ja hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli."Ps.34:19. "Mutta minun onneni on olla Jumalaa lähellä, minä panen turvani Herraan, Herraan, kertoakseni kaikkia sinun tekojasi." Ps.73:28. "Herra on lähellä kaikkia, jotka häntä avuksensa huutavat, kaikkia, jotka totuudessa häntä avuksensa huutavat." Ps.145:18.

Kysyn tässä itseltäni, milloin olen siis likellä Herraa? Ja huomaan, että se on tapahtunut silloin, kun kaikki muu, ajallinen, materia ja muu luotu on ollut toisarvoinen ja jäänyt taka-alalle. Se on tapahtunut silloin kun olen rukoillut sydämestäni Vapahtajaa etsien ja kaivaten; ja se on usein juuri niinä hetkinä, jolloin olen kärsinyt lihassa ja ollut nälkäinen hengessä; se on ollut murheiden päivinä ja pimeinä tunteina. Onko siis inhimillisesti vaivatonta Kristuksen läheisyyttä olemassakaan, onko olemassa oikotietä tähän onneen? Voiko kukaan uudestisyntyä ilman kipua ja ahdistusta, taistelua ja luopumista? Onko Jumalan valoa tullut ilman, että olisi itse huomannut olleensa pimeässä? Onko jumalallista viisautta koettavissa ilman, että ymmärtää olevansa tyhmä ihminen? Onko taivaallista rauhaa ammennettavissa ilman, että oma levottomuus kouristaa sisintä? Onko olemassa ihanaa Jumala-yhteyttä ilman, että se ilmenee suuressa yksinäisyyden hetkessä?

Eikö useinkin ihmiselle tule mieleen ajatus, ettei Jumala hänestä välitä, tai muista häntä, eikä välitä hänen rukouksistaan ja pyynnöistään? Eikö usein ole mielessä, että paremmat ja onnistuneemmat, pyhittyneemmät, nopeammat ja reippaammat uskovat saavat palkkansa jo täällä menestyksen muodossa; heille annetaan hyvät puolisot, kiltit lapset, hienot asunnot, kunnon työpaikat, ystävälliset naapurit, satoisat puutarhat, paremmat autot, ja kukkasetkin näyttävät kukkivan komeammin heidän parvekkeillaan? Eikö usein mietitä, että fiksut uskovat ovat terveitä ja hyvinvoivia, mutta minä kidun ja kärsin särkyjen ja kolotusten luolassa, itkujen ja murheiden kuopassa? Eikö ole tavallista funtsia, että omat hylkäämiskokemukset ja syrjään sysäämiset ovat vain seurausta minun halvasta ja vaatimattomasta henkilöstäni, joka ei kelpaa juuri kenellekään? Eräänlainen pohjalukema tästä tuumailusta päätyykin päätelmään, että vaikka minä kuolisin, ei se tuntuisi missään, eikä kukaan minun poismenoani kuitenkaan surisi?

Mutta onko sillä väliä, mistä sitä tullaan tai mistä ponnistetaan seuraavalle asemalle? Onko sillä väliä millaiset suorituspisteet meille annetaan ympäristön taholta? Onko sillä väliä mitä ihmiset meistä ajattelevat ja sanovat?

Joskus, Herra, on niin vaikea elää uskossa ja sinä tunnut olevan kovin kaukana. Joskus en kuule ääntäsi ja kaikenlaiset häiritsevät maailman äänet pyrkivät vetämään minua poispäin sinusta.

Haluaisin, Jeesus, aina elää likellä sinua ja sanoa Paavalin tavoin: "ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni." Gal.2:20. Jos en siis tunne pääseväni lähelle sinua, ja pyrkimykseni uskossa kariutuu inhimillisyyden rantakiviin, vallitseviin ihmismielipiteisiin, helmasynteihin ja heikkouksiini, niin tule sinä luokseni, sydämeeni, elämääni. Katso, Herra, taivaastasi puoleeni ja asu minussa, tule kotiini, tule arkeeni, tule askeleihini, tule sanoihini, tule valintoihini, että aina voisin elää likellä sinua uskossa täällä ajassa ja kerran näkemisessä luonasi taivaskodissa.