Asuimme Kymenlaaksossa, kun kerran
eräs koulusiivooja soitti meille ja kertoi tytöstä, joka istui koulun päätyttyä
siellä käytävällä ja itki. Hän oli mennyt jututtamaan työn lomassa tyttöä ja
oli selvinnyt, että tämä oli kovassa syyllisyyden otteessa. Nyt siivooja soitti
ja kysyi, että voisiko tyttö tulla meille juttelemaan ja auttaisin häntä? Totta
kai se sopi ja niin samana iltana tyttö tuli meille isänsä ja äitinsä kanssa.
Vaimoni tarjoili kahvit vieraille ja minä juttelin tytön kanssa. Hänellä oli
kova synnintunto ja se oli tullut hänen luettuaan uutta raamatunkäännöstä,
jonka oli saanut lahjaksi hiljattain. Rukoilin tytön puolesta, että Herra
auttaisi hänet mielenrauhaan ja julistin synnit anteeksi. Sitten he lähtivät
perheenä kotiinsa, enkä enää koskaan nähnyt heitä. Tuskin muistan edes heidän
ulkomuotoaan enää? Siivoojakaan ei enää soittanut. Synnintunto on se vaihe,
jossa Jumala ilmaisee ihmiselle hänen todellisen ja suurimman vaivansa. "Katso,
ei Herran käsi ole liian lyhyt auttamaan, eikä hänen korvansa kuuro kuulemaan:
vaan teidän pahat tekonne erottavat teidät Jumalastanne, ja teidän syntinne
peittävät teiltä hänen kasvonsa, niin ettei hän kuule." Jes.59:1-2.
Sarjakuvat, vitsit ja televisio pursuavat
syntiä ja jumalanpilkkaa, joissa vakavia uskovia halveksitaan. Synti on kevyt
asia niin kauan, kun se alkaa painaa omatuntoa Jumalan Pyhän sanan ja Hengen
herättämän. Nykyään ei synnistä puhuta kuin kevyesti huumorilla ja se johtuu
varmaan siitä, että käsitys Jumalasta on myös ohentunut. Tilalle on tullut
kaikkivoiva ihmisyys, joka kykenee tahdollaan ja älyllään ratkaisemaan ongelmat
ja rakentamaan hyvinvointia joka lähtöön. Tämäkin on hyvin valikoivaa some-uskoa,
jossa tärkeää ovat Saimaan norpan lisääntyminen, meriveden puhtaus, euromaiden
velkajärjestelyt ja hävittäjäkaluston uusiminen. Asiantuntijoilta kysytään ties
mitä jonnin joutavaa ja maailmamme muistuttaa nykytaiteen näyttelyä, jossa on
mahdollista oksentaa kankaalle ja sitten pinkottaa se seinälle kaikkien
ihailtavaksi? Ei ihme, että Laestadius sanoi aikoinaan maailmaa suureksi
hullujenhuoneeksi? Raamattu sano: "Kääntykää, palatkaa pois kaikista
synneistänne, ja älköön syntivelka tulko teille lankeemukseksi.... Sillä ei ole
minulle mieleen kuolevan kuolema, sanoo Herra, Herra. Siis kääntykää, niin te
saatte elää." Hes.18:30,32. Kun kristillinen seurakunta kadottaa
julistuksestaan synnin, se on kuoleman tiellä. Sillä eihän armolla ole mitään
tilausta, kun ihmiset pärjäävät muutenkin? Samalla tällä tiellä ajaudutaan
siihen, että Jumalasta tulee hyvinvointimme takuumies, jota me ohjailemme,
vaikka pitäisi olla aivan päinvastoin, ihmisten tulee kääntyä Herran puoleen ja
kysyä, mitä hän tahtoo meistä.
Jokaisen ihmisen suurin ongelma kuolemaan
saakka on synti, oma synti ja sen seuraukset. Synnin kanssa eletään, synnin
kanssa nukutaan ja synnin kanssa tehdään työtä ja eletään ihmisten kanssa,
synnin kanssa kuollaan. Synti tuo mukanaan syyllisyyden, joka roikottaa sielua
odottamaan viimeistä iskua. Tämän tietoisuuden ymmärtäminen on viisautta ja
siihen Herra lähettää palvelijansa julistamaan evankeliumia, etteivät ihmiset
hukkuisi synteinensä ikuisesti. "Pelasta ne, joita kuolemaan viedään,
pysäytä ne, jotka surmapaikalle hoippuvat. Jos sanot: "Katso, emme
tienneet siitä", niin ymmärtäähän asian sydänten tutkija; sinun sielusi
vartioitsija sen tietää, ja hän kostaa ihmiselle hänen tekojensa mukaan."
Snl.24:11-12. Suruton ihminen, hengellisesti sokea ihminen, Jumalalle
kuollut ihminen touhuaa kaikenlaista ymmärtämättä itsekään miksi? Hän kulkee
kohti tuhoa ilman uskoa ja siksi Jumala lähettää hänelle kutsun kääntyä.
Lapsena kuulin äitini sanovan joskus: -
Se painaa kun synti. Silloin kyse oli jostakin suuresta esineestä, joka piti
kantaa paikasta toiseen. Mutta en ymmärtänyt, miten paljon synti voi painaa. En
edes ymmärtänyt synti-sanan merkitystä. Vasta parikymmentä vuotta myöhemmin
Pyhä Henki selvitti minulle synnin omakohtaisesti, perusteellisesti ja hengellisesti.
Olin siis kuin kuka tahansa keskiverto syntinen siihen päivään saakka, kunnes
Jumala tuli elämääni. Käsitykseni Jumalasta oli ollut etäinen, merkityksetön ja
lattea. Hänellä ei tuntunut olevan mitään vaikutusta elämääni tai yleensä
mihinkään asiaan. Taivas vaikutti kovin sulkeutuneelta? Olin puhunut joskus
Jumalalle, mutten tiennyt että ylhäällä kuunnellaan mitenkään asioitamme.
Yhtäkkiä Jumala alkoi puhua minulle, herättävästi, vakavasti, jumalallisesti.
Se oli yllätys. Hermostuin ja jouduin huomaamaan kuinka avuton olinkaan näissä
asioissa. Ystäväni olivat kaikki samanlaisia, eikä heistä ollut neuvojiksi.
Kuulin monta kertaa Herran kutsuvan itseäni, miesääni puhui minulle lempeästi
mutta vakavasti. Mutta torjuin kutsun, pakenin häntä. Yritin puhua ihmisille,
mutta huomasin, että minut vain luokiteltiin tärähtäneeksi. En saanut apua
mistään.
Mutta vaikein oli vielä edessä.
Herätykseni synninunesta oli jatkunut jo jonkin aikaa. Olin uupunut, levoton ja
yksin. Tuntui kuin taivas olisi ampunut kaikki ammuksensa juuri minuun, vain
minuun. Ympärilläni olevien elämä taas vaikutti kovin seesteiseltä ja helpolta.
Miksi siis juuri minä, joka en ollut uskonnollinen, en osallistunut seurakunnan
tilaisuuksiin, en etsinyt Jumalaa, en kaivannut häntä, en palvellut häntä, en
odottanut häntä? Miksi minä, joka en halunnut muutosta elämääni? En tiennyt
paljonkaan uskonasioista ja käsitys synnistä oli täysin hämärä. Vasta myöhemmin
luin Raamatusta Jeesuksen sanan: "Sentähden minä sanoin teille, että te
kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te
kuolette synteihinne." Joh.8:24. Olin siis kuoleman tiellä,
vaaravyöhykkeessä ilman Vapahtajaa, ilman pelastusta, ilman Jumalan armoa.
Herätykseni huippuhetki koitti eräänä
aurinkoisena pyhäaamuna. Silloin tuli tuomion aika. Jumala vieritti
nähtäväkseni kaikki syntini. Jostakin salatuista kätköistä Jumala etsi silmieni
eteen koko menneen elämäni ja se oli kauhufilmi, pelkkää negatiivia, mustaa
saastaa. Se oli järkyttävä kokemus, tunsin kuolevani siihen paikkaan. Olin
aivan lyöty. Herra näytti koko kurjan elämäni taivaallisessa valossa ja se
tapahtui yhdessä hetkessä. Synnin paino oli valtava, murruin sen alla. En
voinut edes puolustautua, sillä kaikki se oli totta. Mustat aallot vyöryivät ylitseni,
olin kuin hukkuva ihminen. Herran käsi lepäsi raskaana ylläni. Tuomion myrsky
oli kuitenkin Jumalan viisas suunnitelma kohdallani. Herra laittoi kirkkaan
valon suoraan minuun, vain minuun. Herra näytti, mikä on ihminen ilman
Kristusta, mikä on ihmisen loppu syntien tiellä, perkeleen palveluksessa,
maailmaa rakastavana. Myöhemmin kuvittelin, miltä se tuntuisi, jos se olisi
elämän viimeinen hetki ennen ikuisuutta? Hirveä kuolema, hirveät synnit, hirveä
polte, hirveä syyllisyys, hirveä tuomio, hirveä ikuisuus, hirveää ilman Jumalaa
ikuisesti tuomittuna ja loppumaton helvetin tuli. "Ja Kain sanoi Herralle: "Syyllisyyteni on suurempi, kuin että sen kantaa voisin." 1.Moos.4:13.
Siihen tuomion hetkeen tuli Jumalan käsi,
Vapahtajan lävistetty käsi, uuden elämän virta – taivas aukeni. Herra astui
alas ja tuli luokseni. Hän otti pois syntini valtavan kuorman. Hän otti
syntieni rangaistuksen päällensä. Hän maksoi minut vapaaksi. Hän osti minut
omakseen. Hän lunasti minut. Hän pelasti minut. Hän antoi minulle voiman tulla
Jumalan lapseksi. Hän tuli asumaan syntiseen sydämeeni, jonka oli juuri
puhdistanut pyhällä verellään. Hän toi elämääni valon. Hän toi kuolleeseen
elämääni ikuisen elämän. Hän toi valheelliseen maailmaani totuuden. Hän toi
itsekkääseen olemukseeni rakkauden. Hän toi elämääni ristin elämäntien merkiksi
ja oman lihan kuolettamiseksi. Hän eheytti persoonallisuuteni. Hän antoi uudet
ystävät, uskovat veljet ja sisaret, hänen oman joukkonsa. Hän antoi minulle
sanoman ja tehtävän, evankeliumin, sanoman vietäväksi ihmisille.
Oikeastaan syvimmältään on olemassa vain
yksi synti, epäusko, sillä kaikki työt, puheet, laiminlyönnit, asenteet
johtuvat siitä ja se taas johtuu siitä, ettei ole Jumalaa. Jo tämän tajuaminen
omassa sisimmässään on järkytys, joka horjuttaa vahvankin ihmisen. Joskus synti
painaa sinutkin maahan saakka. Se on Jumalan tahto ja suunnitelma. Ilman sitä
et tarvitsisi koskaan Kristusta. Synnin karmea voima litistää allensa suurenkin
ihmisen, kun Pyhä Henki oikein synnin paisuttaa. Synti on armoton syyllisyyden
mittari, joka näyttää jatkuvasti kantajansa ylipainoa. Syyllisyys uuvuttaa ja
sekoittaa mielen. Oletko jo päässyt synnistä voitolle? Oletko kuullut
evankeliumin? Tiedätkö kuka auttaa sinua? Näetkö hänen ristinkuolemassaan sinun
syntisi? Tiedätkö, että hänen haavojensa kautta sinäkin paranet ja pelastut?
Jeesus Kristus Jumalan Poika on voittanut synnin, kuoleman ja perkeleen vallan.
Hän elää tänään ja on lähettänyt evankeliuminsa sinua varten. Anna syntisi ja
itsesi hänelle, niin löydät armon avuksi oikeaan aikaan.
1800-luvulla Lars Stenbäck kirjoitti
runon, jossa tilitti jumalasuhdettaan, synnin ja armon jännitettä. Se on
rukous, joka on edelleen ajankohtainen kenelle tahansa:
Avaa, avaa!
Olenko jäänyt hylätyksi täydestä
ehtoollispöydästä?
Isä säälivä, etkö enää ole minun
Jumalani?
Etkö kuule minua, kun huokailen ja rukoilen.
Niin, olen tehnyt syntiä, olen rikkonut
paljon;
olen luopunut sinun pyhästä armostasi.
Pimeä ja synkkä syvyys on sydämessäni
ja ainoastaan synti ja epäusko
vallitsevat siellä.
Ah, Jumala, mitä on kaikki elämä maan
päällä?
Minusta on tullut kuoleman ja tuomion
ihminen;
minulla ei ole mitään toivoa kuoleman
hetkellä,
minulla ei ole mitään toivoa koko maan
piirissä.
Olen masentunut ja kyyneleeni vuotavat,
mutta en voi löytää ketään lohduttajaa
täällä.
Oi, suljetko sinäkin minulta sylisi?
Niin, niin olen ylenkatsonut sinua?
Siellä sinä istut ja kirjoitat kirjaasi,
Vanhurskas, mitä teen sinua vastaan,
kunnes mitta täyttyy,
kunnes sysäät pois rikkojan kasvojesi
edestä aikanaan.
Minne pakenen? En voi odottaa Herraa,
en voi kestää hänen pyhää vihaansa. Minne
pakenen?
Oi, täytyykö minun siis kuolla synteihini
ja saada tuomio?
Kaikki entiset iloni jättävät minut;
mikä minulle oli voitto, muuttuu tomuksi.
Paljastettuna pahantekijänä seison Herran
edessä
ja kuulen tuomioni hänen pyhän lakinsa
mukaan.
Oi Jumala,olihan ensimmäisinä
elinpäivinäni
minun kanssani Jumalan rauha, joka
karkottaa kaikki pilvet.
Silloin oli sinun lempeä enkelisi alati
lähelläni
ja Herra Jeesus minulle tuttu ja rakas.
Oi Jeesus lapsuudenystäväni,
armahda minua kadotettua ja kurjaa!
Voitko vielä vihollisesi lunastaa
ja antaa menetetyn armosi jälleen?
Oi sinä, joka tulit pois ottamaan synnin
syyn!
Sinä, joka olet niin väkevä heikoissa,
johdata minut helvetin ja kuoleman
kautta,
mutta johdata minut ainoastaan sinun
tykösi synnistä ja ahdistuksesta!
Kaiken pahuuteni pauloissa tahdon haluta
sinun ristiäsi;
Sinä et tahdo, sinä et voi hylätä minua.
Tahdon itkeä täällä katumuksen
kyyneleitä,
etten itkisi siellä ikuisesti.