Sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret

Olin metsätöissä mökillä ja muutenkin ihailemassa alkavia kevään merkkejä. Kasvien tarkastaminen lepotilassa kuuluu jokavuotiseen rutiiniin. Narsissien silmut nousivat ylös jäätyneestä maasta kuin kynnet, ne uhmasivat kylmyyttä ja takatalvea. Korpit mekastivat päivittäin pesimispuuhissaan ja hiiretkin liikkuivat, ne jotka eivät olleet jääneet kiinni pyydyksiini. Kaadetun emäkoivun kannosta nousi runsas mahla, mutta turhaan, sillä olimme tehneet sen latvasta jo polttopuuta.

Vanhan saunarakennuksen ovelle oli asetettu puupönkkä ja kun meni tarkastamaan tilaa, huomasin, että siellä oli käynyt varkaita. Lukon sinkilärauta oli kaivettu irti ja saunakamarista oli kiikutettu pois kolme öljylamppua, iso mariskooli, sokerikko, kermakko ja kirjahyllyn koriste-esineet. Muu tavara oli ilmeisesti arvostettu sen tasoiseksi, ettei niitä oteta kyytiin?

Tähän sarjaan kuului myös seinällä ollut taulu, jossa luki: "Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret." 5.Moos.33:27. Jos siis varkaat olivat suomenkielentaitoisia, niin tuo siunaus oli sitten lähettämässä heitä Herran kanssa matkaan? Jos taas eivät ymmärtäneet suomea, jättivät kaikkein arvokkaimman ottamatta. Jumalan sana nimittäin säilyy ikuisuuteen, kupit menevät kaikki rikki ja lamput sammuvat aikana palveltuaan. "Älä vedä päällesi korvaankuiskuttelijan nimeä, äläkä väijy kielelläsi. Sillä varas saa osaksensa häpeän ja kaksikielinen raskaan moitteen. Älä riko suuressa äläkä pienessä." Siir.5:14.

Eräänä iltana olimme mukana Ilola-salissa Karinaisissa yhteislauluillassa, jota johti taitavasti talon isäntä ja tällä kertaa ainoa asukas kanttori Hannu Ilola. Oli antoisaa laulaa sydämen pohjasta Herralle uusittua Lauluja Jeesuksesta vihkoa viidenkymmenen muun kanssa. En muista aikaa, jolloin olisin laulanut noin monta laulua yhdellä kertaa? Yhteislaulu yhdistää Jeesukseen ja hengellisten laulujen runous on hyvin siunaavaa, eletystä elämästä nousevaa Raamatun sanomaa. Uusiin lauluihin verrattuna vanhat laulut sisältävät syvän sanoman Kristuksesta, jonka kohtaamalla syntinen pelastuu. Uusissa lauluissa on monesti vain sielua hivelevää tunnelmaa, viihdettä ja esiintyjän näytönpaikka. Jos siis kysyy semmoisen kuultuaan, että mitä se vaikutti, on vastaus: ei mitään, otetaan lisää, jos paranisi?

Kolmantena päivänä mökille pihaan ilmestyi kaksi naista, jotka esittäytyivät jehovantodistajiksi. Keskustelimme viileän pohjoistuulen hyväillessä puolisen tuntia, jossa ajassa ehdimme ymmärtää olevamme eriuskoisia. Heille se oli opetettu aikaraja, joka pitää kestää vieraiden kanssa, että saa merkitä saavutusten kirjaansa plussan käydystä keskustelusta. Tosin toinen tytöistä väitti heidän pelastuvan armosta eikä teoista, mutta ilmeisesti hänkin joutuu vielä hieman syventymään oppiinsa? Selvemmin eromme tuli esiin kolminaisuusopissa, Jeesuksen Jumaluudessa, taivaasta, juutalaisuudesta, lapsikasteesta ja ihmeistä. Lähtiessään vanhempi kynttilä kiitti miellyttävästä keskusteluhetkestä, nuorempi oli jo aikaa päiviä pudonnut kelkasta? Hän ei sanonut mitään alkupuhetta lukuun ottamatta - noviisi siis? Voi surkeaa, mikä vaiva, eksytys ja matkalla kadotukseen? "Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti, sillä sinä tiedät, että semmoinen ihminen on joutunut harhaan ja tekee syntiä, ja hän on itse itsensä tuominnut." Tiit.3:10-11.

Mökillä luin myös pari kirjaa, jotka vaimoni oli hankkinut jostakin tilaisuudesta hiljattain, kumpikin olivat minulle uusia. Ensimmäinen oli Arvo Silventoisen "Kun kutsumus valloittaa" ja toinen Virpi Miettisen "Satakielet pähkinäpuussa". Kovin erilaiset olivat kirjat ja henkilöt, Arvo edusti kaikessa menestynyttä hengellisen työn tekijää Hämeen Kansanlähetyksen suuruuden ajoilta ja Virpi edusti entistä miss Suomea ja kaikessa epäonnistunutta maailmannaista.

Arvon elämänkerta oli täynnä tilastoitua menestystä, joka sai lukijansa hengen salpautumaan, sillä niin merkittäviä tapauksia siellä kerrottiin. Arvon ystävät olivat lukuisana joukkona kirjan sivuilla mainitut sen mukaan, kun heistä oli ollut apua menestyksen luomisessa. Kaikki tittelit olivat huolellisesti merkityt muistiin, eikä joukkoon ollut mahtunut juurikaan tavallisia työläisiä, eikä luusereita mainittu. Kirjassa oli kerrottu saavutuksista lähetyskentiltä ja kotimaan alueilta, tilaisuuksien kuulijaluvut ja jaettujen kutsujen määrät.

Kirjaa lukiessa heräsi joskus kysymys: eikö matkalla ollut mitään vaikeuksia, epäonnistumisia, pettymyksiä, taisteluja, kiusauksia, heikkouksia, raadollisuutta, pimeitä hetkiä, hylkäämisiä, jälkeen jäämistä, rikkimenneitä ihmissuhteita, varattomuutta, tyhjyydentunnetta, yksinäisyyttä, lankeemuksia, avuttomuutta, virheitä, valheita? Vai oliko niin, että semmoisista ei sopinut uskovan puhua lainkaan, ettei häntä sekoiteta esim. körttiläisyyteen? Oliko hengellisyys voittanut jo kulkijan niin, ettei inhimillisyys enää mitenkään vaivannut mieltä, ettei ihmisyydestä ollut jäljellä kuin kuoret, koska koko vanha ihminen oli jo niin peräti kukistettu, vaoitettu ja lannistettu, ristinnaulittu Jeesuksen kanssa? Olisi ollut mukava kuulla myös ulkopuolisia arvioita, kommentteja Arvosta?

Toinen kirja oli sitten täysin päinvastainen vuodatus. Virpi Miettinen oli laittanut itsensä kirjaan niin alastomana, ettei kukaan haluaisi halukkaasti vaihtaa osaa hänen kanssaan. Rohkeasti hän kertoi lukemattomat sekoilunsa, alkoholisminsa, avuttomuutensa ja suuren kurjuutensa. Alkoholistiparantolan päiväkirjamerkinnät olivat riipaisevaa luettavaa täysin pohjilla olevasta entisestä menestyneestä missistä, seurapiirinaisesta, maailmanmatkaajasta, kuuluisasta julkkiksesta. Rikkaudesta köyhyyteen pudonnut, esiintymisvarmuudesta vapinaan vaipuneen, suuresta kunniasta alhaisimpaan häpeään tiputettuna Virpi oli syntisen perustyyppi, säälittävä luuseri, itsemurhakandidaatti, ja parrasvaloista alas ammuttu kiertotähti, lähes kaikessa vain "entinen". Noita

elämänkokemuksia lukiessani ajattelin, kuinka ihmeellinen onkaan Jeesuksen rakkaus syntistä kohtaan. Siitä nousi kiitollinen mieli Vapahtajan puoleen, oli suuri kunnioitus Herraamme kohtaan. Virpin todistuksessa Jeesus oli suuri, ihmissaavutukset pieniä. Usko oli yksinkertaista luottamista Herran sanaan ja avuttomana heittäytymistä Herran lujille käsivarsille. "Herra antaa kuoleman ja antaa elämän, hän vie alas tuonelaan ja tuo ylös jälleen. Herra köyhdyttää ja rikastuttaa, hän alentaa ja ylentää. Hän tomusta nostaa halvan, hän loasta korottaa köyhän, pannaksensa heidät ruhtinasten rinnalle ja antaaksensa heidän periä kunniasijat." 1.Sam.2:6-8.

Joskus ihmiselämä menee kuralle pikaisesti ja joskus hitaalla, mutta ilman Jeesusta jokaisen elämä päätyy tuhoon. On aivan sama oletko kaatunut puu tai latva vielä tuulessa, rehellinen tai valehtelija, varas tai varastoija, jehovantodistaja tai ateisti, ilman Jeesusta olet ikuisesti hukassa, ilman häntä elämä valuu hiekkaan. Menestyksen päivistä on rankkaa tulla alas tavallisten tallaajien laaksoon. Jumalattomuus on yleinen vaiva, joka nakertaa sieluja, tuhoten vähitellen ihmisen kuin ihmisen. Siihen tautiin ei ole vastarokotetta. Vain Herra ja hänen varjeluksensa voi suojella tästä kulkutaudista. "Hän varjelee hurskastensa jalat, mutta jumalattomat hukkuvat pimeyteen; sillä mies ei omalla voimallaan mitään voi." 1.Sam.2:9. Omavoimaisuus on suosittu harrastus, jota tuetaan koulutuksella, perinteellä, rahanvallalla, elintason rikkaudella, nostamalla ihmisiä kultatuoliin ja suosimalla herkkuja. Nuoria ja nättejä kosiskellaan kaikenlaisiksi mannekiineiksi, muttei pelastuneen syntisen esikuvaksi. Ne, joilla on kauneutta, voimaa, notkeutta, taitoa ja kova ääni, kelpaavat joukkueeseen, mutta hävinneet joutuvat keräilyeriin tai roskien lakaisijoiksi juhlaväen haihduttua muualle. Omavoimaisuuden vanavedessä tulevat ylpeys, heikkoudet, riippuvuudet, itsekkyys, turha suunsoitto, jotka ottavat pian vallan jokapäiväisessä elämässä. "Älkää yhä ylpeitä puhuko, älköön suustanne lähtekö julkeita sanoja; sillä Herra on kaikkitietävä Jumala, hänen edessänsä punnitaan teot. Urhojen jouset ovat särjetyt, voipuneet vyöttäytyvät voimalla." 1.Sam.2:3-4. Urhot kaatuvat, suuret sortuvat, nuorukaiset tuupertuvat, vahvat tulevat heikoiksi, taitavat menehtyvät. Mutta esiin nousee sorrettujen, alaspainettujen, turmeltuneiden, kaikkensa menettäneiden armeija, joka tunnustaa Jeesuksen Herrakseen. Mielenkiintoista seurata kristikunnan historiaa, jossa Jumala antaa valtakuntansa avaimet (väärin: ei lahkolaisille, lestadiolaisille, eikä jehovantodistajille) aivan heikoille henkilöille, jotka eivät ole itse siihen hommaan lainkaan pyrkineet. Jumalan palvelijat ovat tämän maailman pohjasakkaa ja Virpi oli tästä mainio esimerkki, joka menisi varmaan nykyään pula-ajan missistä, mutta Herrassa naama loistaa ja sydän iloitsee. Virpin kirjan sanoman voisi pukea myös entiseen malliin: "Minun sydämeni riemuitsee Herrassa; minun sarveni kohoaa korkealle Herrassa. Minun suuni on avartunut vihollisiani vastaan, sillä minä iloitsen sinun avustasi. Ei kukaan ole pyhä niinkuin Herra; paitsi sinua ei ole yhtäkään, eikä ole kalliota meidän Jumalamme vertaista." 1.Sam.2:1-2.

Jossain vaiheessa lukuelämykseni loppuvaiheessa tuli näitä kirjoja verratessani, että tässä on samanlainen tilanne kuin Raamatun kotiseuroissa: Yksi fariseus, yksi syntinen nainen ja heidän Vapahtajansa. Eikä siinä mitään, asetelma löytyy varmaan joka paikasta, jossa kristittyjä ja siihen suuntaan yrittäjiä tavataan? Hyvä Arvo, hyvä Virpi, tervetuloa varkaat Jeesuksen luo ja avosylin Herra kutsuu myöskin jehovantodistajat luoksensa. Golgatan ristin juurella löytää jokainen paikkansa, sillä kaikki paikat ovat jo maksetut, sen todistaa Kristuksen veri ja haavat. Millähän kohtaa itse kukin on Jumalan koulussa?

"Sillä te, joiden olisi jo aika olla opettajia, olette taas sen tarpeessa, että teille opetetaan Jumalan sanojen ensimmäisiä alkeita; te olette tulleet maitoa tarvitseviksi, ei vahvaa ruokaa. Sillä jokainen, joka vielä nauttii maitoa, on kokematon vanhurskauden sanassa, sillä hän on lapsi; mutta vahva ruoka on täysi-ikäisiä varten, niitä varten, joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta." Hebr.5:12-14. Jeesus on hyvä, me pahoja.

Kyllä sinulla on Jeesus paljon työtä täällä maailmassa, että ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan armon ja totuuden. Seurakunta on joskus kovin eksyksissä ja väki puuhailee ties mitä, rahaa kootaan evankeliumin kustannuksella, ihmiset esiintyvät, luopumus kuivattaa hedelmät ja kova ihmisääni ylittää sinun hiljaisen puheesi. Olet kuitenkin antanut omillesi suuren aarteen, jota ei kukaan voi ottaa meiltä pois, ja olet luvannut, että sitä joka tulee sinun luoksesi, sinä et heitä pihalle. Ole hyvä ja ojenna kätesi keskuuteemme, sillä tässäkään ajassa ei meillä ole mitään mahdollisuutta pärjätä ilman sinua…. " Ja nyt, Herra, katso heidän uhkauksiansa ja anna palvelijaisi kaikella rohkeudella puhua sinun sanaasi; ja ojenna kätesi, niin että sairaat parantuvat ja tunnustekoja ja ihmeitä tapahtuu sinun pyhän Poikasi Jeesuksen nimen kautta." Apt.4:29-30

Kun Jeesus kutsui seuraajakseen

Kun seuraa pienen lapsen alkavia askeleita, joutuu aikuisena aina vähän jännittämään, pysyykö pikkuinen pystyssä ja selviääkö edes seuraavan kulman taakse? On normaalia, että harjoitteleva kaatuu monta kertaa ja asiat menevät pikku hiljaa perille. Kristillisyydessä toimii tämä sama lainalaisuus; ei kukaan ole syntyessään uskovainen, eikä kukaan omaa mitään hengellistä ilman Jumalaa. Kaikki kristillisyydessä kulkee oppimisen ja opettelun kautta, jossa kaiken pohjana on Jumalan sana.

Kerran äiti oli pukenut lapsensa päälle paidan, jossa luki: "Ei tartte auttaa!" Kuitenkin pikkuinen taapersi sillä vielä vaatimattomalla taidolla, niin että juuri ja juuri pysyi pystyssä. Nämä tunnelmat taitavat olla edelleen seurakuntien ja monen kristityn kuningasajatuksia? "…että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus" Ef.4:15. Siinäpä onkin varsinainen elämäntehtävä. Sillä joka sitoutuu Kristukseen, sitoutuu kaikkeen, mikä on Herralle tärkeää. Ensisijaista ei ole se, mitä minä saan, vaan mitä Hän tahtoo! Jeesuksen seuraaja elää Herran varassa. Olosuhteet eivät voi horjuttaa uskoa. "…Herra on antava sinulle ymmärrystä kaikkeen." 2.Tim.2:7.

Kuuntelin vanhan ystäväni vuodatusta elämän vaikeista vuosista. Hän oli ollut vankilassa 11 kertaa ja tullut viimein uskoon. Jeesus oli pelastanut hänet synnin kurjuudesta ja kierteestä. Nuoruuden innolla hän silloin oli Kristuksen todistajana kaikkialla. Nyt pitkän ajan (n. 30 v.) jälkeen hänen todistuksensa oli yhä aito ja vakuuttava. Sitä oli mukava kuunnella, saatoin aivan tuntea herätyksen hengen, joka vetosi kaikin voimin tarttumaan tuohon samaan Vapahtajaan. Uskoontulonsa myötä hänestä tuli toisten kurjien auttaja ja "hengellinen lähihoitaja", joka tuntee nimeltä kulmakunnan alamaailman venkulta, lordit, kutaleet ja surkimukset, imppaajat, pilleristit, holistit ja piikittäjät. Työmaata on riittävästi yhden ihmisen elämään ja Jumala on luvannut olla hänen kanssaan. Jumalan rakkaus on tehokas pimeyden pilviveikkojen keskellä, Jeesus on kuuluisa syntisten ystävä, joka tyynnyttää levottoman mielen, nostaa kaatuneen, paikkaa hakatun, voitelee haavoittuneen, lähettää kelvottomaksi arvioidut työhön ilosanoman kuljettajiksi.

Mutta sitten on valitettavan paljon noita uskovaisuuden laitapuolen kulkijoita, jotka ovat myyneet Jeesuksen pitkässä juoksussaan elintason alttarille. Kristus on taas hylätty, vaiettu kuoliaaksi, tapettu kuin kerran ristillä? Miten se onkaan tapahtunut? No se on vanha vaiva, joka aina kiusaa uskovaista. Jostakin ilmestyy "uuden idean tuoja", joka kertoo, mitä kaikkea pikkuinen uskovainen voisikaan saada haltuunsa jo täällä ajassa - ja sitten vielä taivas. Muuten, itse Jeesuskin joutui aikoinaan tähän samaan mankeliin. "Taas perkele otti hänet kanssansa sangen korkealle vuorelle ja näytti hänelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston ja sanoi hänelle: "Tämän kaiken minä annan sinulle, jos lankeat maahan ja kumarrat minua."Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: 'Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman.'" Silloin perkele jätti hänet;" Matt.4:8-11. Jeesus voitti Jumalan sanalla vihollisen, mutta nämä nykyajan mannekiinit häviävät taistelunsa, kun sana puuttuu tai siihen ei enää uskota. Tosin heidän maailmanvalloituksensa on perin suppea, kumarrus pirulle tapahtuu, kun hamutaan vain lyhytkestoinen kansansuosio, himoittu lähimmäisen puoliso, tilillä polttava väärä raha, toisten uskovien hylkääminen tai vaiettu totuus.

Maailmamme on täynnä "hyvä virka" uskovaisia, joiden elämän sisältö on kovin köyhä Kristuksesta, mutta koulutusta ja opiskelua tietoineen pursuaa korvistakin ulos. On sadan euron terapeuttia, jotka ratkaisevat ongelman kuin ongelman jalostamalla vanhaa ihmisluontoa. On sadanviidenkymmenen euron laulajia, joiden Jeesus-laulut ovat vaihtuneet rahakkaimpiin esiintymislavoihin, taiteen palvomiseen, konsertteihin ja nimikirjoituksiin. On viidenkymmenen euron haastateltavia "taivaallisen sanoman lehdissä", joissa ei ole Jeesusta, eikä kerrota, miten ihminen pelastuisi helvetistä. Sitten oman ryhmänsä muodostavat uskovien perheiden lapset, jotka maailma on ostanut orjikseen. Heidän on kumarrettava petoa joka päivä ja tehtävä vaaditut liikkeet saadakseen pitää asemansa. Joskus heiltäkin kysytään, että miten se Jeesus sitten….? Jolloin he vaikenevat oman etunsa tähden. Muutamat elävät vain sukulaisistaan, jotka ovat heille tärkeämpiä kuin uskonystävät. Sukuun liittyy aina raha ja periminen, perunkirjoitus ja omaisuuden jako, on siis syytä pitää suhteet kunnossa tai muuten jää vain Jeesus? "Kun laitat päivälliset tai illalliset, älä kutsu ystäviäsi, älä veljiäsi, älä sukulaisiasi äläkä rikkaita naapureita, etteivät hekin vuorostaan kutsuisi sinua, ja ettet sinä siten saisi maksua." Luuk.14:12. Herra toteutti tätä itse ja noukki kavereikseen rupusakin (roskasakin), ja sen joukon kanssa hän lähti valloittamaan maailmaa. Niin tänäänkin.

Kiinan lähetti K Korhonen kertoi muistelmissaan eräästä paikallisesta miehestä, joka tuli herätykseen ja halusi tehdä parannusta synneistään Jumalan ja ihmisten edessä. Hänen suuri vikansa oli, että hän oli varastanut joka päivä naapuriltansa yhden kanan ja syönyt sen. Aikansa mietittyään kolttosiaan hän totesi, että voisi tehdä parannusta pikku hiljaa. Hän ajatteli varastavansa vähemmän, eli vain yhden kanan viikossa ja siitä sitten vähitellen kokonaan lopettaa? Tarina ei kertonut, miten kaveri onnistui hankkeessaan. Mutta ilmeisesti hänen tapaisiaan on Suomessakin, sillä moni kuvittelee parannuksen olevan asteittaista elämänsä ja tapojensa parantelua omin voimin, omalla aikataulullaan. Näitä voisi kutsua jalostuskristityiksi. Lihassa on poveria vaikka muille jakaa, eikä kehnous kutita. Siksi hän laatii oman ohjelman ja mittaa kaiken kristillisyyden itsestään käsin. Hän pitää samoinajattelevista ja heidän pikku kemuissaan on menoa ja meininkiä - eikä kana-ateriat näytä loppuvan pöydästä?

"Minä ensiksi" on monen kristityn iskusana ja elämäntapa. Sillä mennään lujaa ja pitkälle, pois alta kurjat ja köyhät. Tällaisen kristityn teema voisi olla myös "tuonkin ohi olis' päästävä". Mihin lie kaverin kiire ja kenen asialla hän onkaan, kuka häntä vedättää, kuka palkan maksaa, kenen vuoksi hikensä vuodattaa? Vain ykkössija kelpaa hänelle, mutta lukuisat ohilaukaukset elämän koetuksissa vievät sakkokierroksille. Turmeluksen täplät eivät putoa.Turhuudestakin on aina maksettava hintansa ja näkyvän tavoittelussa ei ole mitään rajaa, mikään ei riitä. On ihmisiä, jotka yrittävät paeta Jumalaa sanomalla: ""Tiede on todennut…." Höh, tiede on ihmisistä, sitä arvioidaan ja korjataan aina uudestaan! "Ja hänen sieltä tielle mennessään juoksi muuan hänen luoksensa, polvistui hänen eteensä ja kysyi häneltä: "Hyvä opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?" Mark.10:17. Tähän joukkoon lukeutuvat "nirppanokka" kristityt, joille ei tunnu mikään kelpaavan eikä riittävän. Portti tielle on liian ahdas, lihaan sattuu, tie taivaaseen on liian kapea, uskovaiset ovat liian vaatimatonta joukkoa, pyhitys seurakunnassa on jäänyt aivan alkuunsa ja uhraaminen ei ole tarpeeksi runsasta. Moni näistä onkin vanhapiika / -poika ainesta. Ei ole syntynyt riittävän hyvää puolisoehdokasta ja jos joku sellainen kaukaa näyttää tulevankin, niin lähemmin tutustuttuaan hänkin haisee hielle ja on huono ryhtinen, hidas, kouluttamaton, tumpelo? Heille hengellinen ruoka on aina huonoa, joko liian suolaista tai liian tuhtia, sitä on liikaa tai se ei sula sisimmässä? Heidän ruoansulatuksensa kieltäytyy Elämän leivästä!

Vapahtajan seuraaminen vaatii valppautta, rukousta ja sanan edessä viipymistä. Tämä tietää monenlaista taistelua ja itsekieltäymystä, luopumista ja Jumalan tahdon etsimistä. Luontainen nöyryys ei riitä, pitää saada oppia Jeesuksen nöyryyttä ja hiljaisuutta: "….. minä olen palvellut Herraa kaikella nöyryydellä ja kyynelillä, koettelemuksissa, jotka ovat kohdanneet minua juutalaisten salahankkeiden tähden;…." Elämän piiriin kuuluvat yllätykset ja vaivat rusentavat ja pienentävät kristityn joskus kääpiöksi, mutta Herran jalkojen juuressa hän lepää rauhassa. Siinä hän ammentaa voimaa, armoa ja totuutta. "….kuinka minä en ole vetäytynyt pois julistamasta teille sitä, mikä hyödyllistä on, ja opettamasta teitä sekä julkisesti että huone huoneelta…." Kristuksen seuraaminen on Jumalan suunnitelman seuraamista, sanan valossa vaeltamista. Siinä on laitettava itsensä likoon ilman hyötyä tai rahavirtoja. Pitää nähdä jokainen kristitty koti Jeesuksen asuinpaikkana, jossa Luoja suostuu viettämään siunattuja hetkiä ja kuuntelemaan monenmoisia marinoita. Herran kansa on kalliisti ostettu, Jeesuksen veren hintaan. "…vaan olen todistanut sekä juutalaisille että kreikkalaisille parannusta kääntymyksessä Jumalan puoleen ja uskoa meidän Herraamme Jeesukseen Kristukseen….." On jotakin, mikä säilyy aina ja se on uskoontulon välttämättömyys. Sitä ei voi ohittaa, eikä korvata millään kristillisellä hyveellä tai palvelulla. Vain todellinen kääntymys, suunnan vaihto voi pelastaa ihmisen. Elävä armo kohtaa sitä, joka tahtoo luopua synnistä, maailmasta ja perkeleestä, lakkaa pelkäämästä ihmisiä ja heidän sanomisiaan. Laskelmoinnissa on tehtävä arvio, mitä jää viivan alle, kun henki lähtee ja kenellä on viimeinen huuto lapsen puolesta, kuka kantaa kurjan kultasaliin? "….En minä kuitenkaan pidä henkeäni itselleni minkään arvoisena, kunhan vain täytän juoksuni ja sen viran, jonka minä Herralta Jeesukselta olen saanut: Jumalan armon evankeliumin todistamisen." Apt.20:19-24. Maailman ihmisten mielestä uskova on jo ihan pohjilla, eikä kukaan täysijärkinen haluaisi vaihtaa moisen hihhulin kanssa osia. Jeesus oli halveksittu, jota ei pidetty minään ja uskovat ovat samaa sukua. Ei uskovaisuus ole kurssissa, vaan pilkan ja aliarvostuksen kohde. Vain Jeesus rakastaa uskovaa, muut korkeintaan sietävät. Mutta Jeesus oksentaa penseät kristityt ulos kirkostaan (Ilm.3.), mutta penseä kirkko oksentaa elävät uskovat pihalle.

Pysähdyin pitkäksi aikaa tuon ihmeellisen sanan Jumalan sanan edessä, jossa Paavali kertoo saaneensa Jeesukselta tehtävän julistaa armon evankeliumia. Valtavaa! Suurenmoista! Mutta mite n paljon se vaatikaan häneltä, miten kuluttavaa se olikaan, miten voimia kysyvää, miten kunniaa syövää, miten vaatimattomasti hän joutui elämään, miten pitkiä matkoja hän kulki, miten paljon hän valvoi, miten usein paastosi, miten suuresti häntä vastustettiin ja vahingoitettiin pitkin matkaa. Ja kuitenkin hän kaivoi aina esiin jostain tuon ikuisen evankeliumin, joka voi pelastaa ihmissielut. Hän kuulutti sitä koko matkan, helteessä, merellä, petojen keskellä, ilman kannatusrengasta, ilman valtionapua, ilman stipendiä, ilman siunattuja kesäjuhlia tai rukoustapahtumia, ilman omaa kirkkorakennusta tai rukoushuonetta, ilman kännykkää tai läppäriä, ilman silmälaseja, ilman nitroja tai buranaa, ilman ravintolisiä tai paratiisin herkkuja. Häntä ei haastateltu Rooman radio Deissä, eikä häntä kutusuttu puhumaan Antiokian TV7 Pyhän Hengen iltaan. Mutta Herra laittoi hänet yksinäisyyteen kirjoittamaan vankilan pimeydessä pyhät kirjoitukset rakennukseksi tuleville miljoonille uskoville. Sitä oli Jeesuksen seuraaminen - ja on.

Voi, Herra, miten kaukana joskus olemmekaan sinusta, miten kaukaa kuulemme sinun äänesi ja miten vaikea onkaan taipua sinun tahtoosi, suostua kulkemaan niiden kanssa, jotka sinä valitset ystäviksemme. Anna minulle avoin sydän vastaanottaakseni armosi, uhrisi, veresi, syntieni puhdistajaksi, pelastukseksi ja uuden elämän voimaksi. Pyyntöni on, että voisin olla avuksi toisille, jotka haluavat löytää sinut ja seurata sinua uskossa ja elämässä, Raamatun sanassa ja rukouksessa.

Herätä luopiot, synneissä nukkuvat sielut, sakkokierroksille väsähtäneet, pirun pettämät, koukkuun jääneet, pelon vallassa olevat. Ota heidät avosylin vastaan kuin tuhlaajalapset isän kodissa.

Lauluja Jeesuksesta

Yhteislaulu rikastuttaa uskovien kokoontumisia ja hengellisten laulujen sanoma on parhaimmillaan tukemassa sananjulistusta, antamassa yhteenkuuluvaisuutta ja siunaamassa ihmisiä Jumalan yhteyteen. Joskus laulut ovat tilaisuuden paras anti ja muutamat ihmiset laulavat omaksi ilokseen yksin. On niitäkin, jotka laulavat Jumalalle - ja hän jaksaa kuunnella. Laulut ovat myös rukousta, sydämen tuntojen tulkki ja se sanoma, jota ei itse osannut pukea sanoiksi.

Lauluja Jeesuksesta kokoelmaa on laulettu pitkin maatamme 20 vuotta. Se on tullut tunnetuksi keltaisesta kannestaan ja Vapahtajan silhuetti kuvasta. Lauluvihon edeltäjänä oli 80-luvulla kokoelma nimellä "punainen lauluvihko", jossa oli yli 400 laulua. Nyt Lauluja Jeesuksesta kokoelma on päivitetty uusiksi, vihkon laulut ovat saaneet runomuodon, eikä siellä ole enää sointumerkintöjä. Laulut ovat aakkosjärjestyksessä alkusanojen mukaan. Lauluja on kaikkiaan 319 kpl, mukana on myös aiemmin julkaisemattomia lauluja.
Myös nuottikirja on uusittu kokonaan. Laulujen sävelkorkeutta on pääsääntöisesti alennettu "kansan tasolle" yhteislaulun toimivuutta ajatellen. Samoin sävellajit ja soinnutukset on yritetty katsoa helpoiksi säestää kotikokouksissa ja seuroissa.

Ev. lut. Herätysseura on edelleen kokoelman kustantaja ja myös toimittanut tämän uuden painoksen ja sitä voi kysellä seuraavasta linkistä:
http://herätysseura.fi/?page_id=96

Liikkeellä Jeesuksen kanssa - tai muuten?

Olin matkalla Kainuussa ja tapasin vanhan miehen, jonka kanssa oli mukava jutella alueen kristityistä. Hän kertoi minulle suurista herätyksistä, jotka olivat koskettaneet monia sydämiä ja ihmisiä oli tullut paljon uskoon. Sitten hän piti pienen tauon ja jatkoi kertomustaan siitä, kuinka olot olivat taas vakiintuneet seurakunnassa. Oli tullut pysähtyneisyyden aika ja uusia ongelmia uskovien keskuuteen. Hän kertoi, että oli ollut murheellista havaita, kuinka kaikenlainen toisiaan arvostelu ja syyttely oli lisääntynyt jatkuvasti. Lauma meinasi hajota ja hajosikin. Mies kertoi, kuinka hän oli kärsinyt asiasta ja ajatellut Jeesuksen käskyä uskovien keskinäisestä rakkaudesta.

Sitten mies kertoi härkösläisyydestä, joka vaikutti herätyksen merkittävänä valtauomana n. 40 vuotta. Olin lukenut Aadam Härkösestä muutaman kirjan, joten tiesin hieman taustaa. AH oli tullut uskoon 1918 kapinan aikana Juvalla, hän oli siis savolainen. Pian hän alkoi julistaa Jumalan sanaa, mutta ensisijaisesti hänet tunnettiin horrossaarnaajana. Hänen julistuksestaan alkoi tulla ihmisiä uskoon ja vähitellen häntä alettiin pyytää puhujaksi ympäri Suomea. Tosin lukemani kirja kertoi hänen pitäneen myöhemmin puheita vain tavalliseen tapaan ilman horrosta. Kirjoissa ei ole mitään erikoista korostusta ja uskoisin, että sen kaltainen julistus toimisi hyvin myös tässä päivässä? AH oli hyvissä väleissä seurakuntien papiston kanssa ja häntä kutsuttiin usein puhumaan. Toki oli myös papistoa, jotka suhteutuivat kriittisesti herätysliikkeisiin, mutta niin on aina ollut. 

 

Aadam Härkönen

Ihmisiä oli joskus jopa tuhatmäärin koolla ja vieläkin kerrottaan huimista kolehdeista, joita silloin kerättiin ilman vedätystä. AH piti eräänä esikuvanaan Helena Konttista ja myös vanha herännäisyys löysi yhteyden hänen kanssaan. Moraaliin kiinnitettiin runsaasti huomiota ja se sai paikkansa aina sananjulistuksessa. Elämän yksinkertaisuuden vaatimus ei sallinut politiikkaa, koulua, maamiesseuroja, urheilua, elokuvia tai taidetta yleensäkään. Myös ihmisen ulkoiseen olemukseen kajoamista karsastettiin ja muun muassa papiljottien käyttö todettiin synniksi. Jopa kirjaston perustamista arvosteltiin eräällä paikkakunnalla, koska lukemisen katsottiin vievän uskovia maailmallisuuteen. Alkoholin käyttöön suhtauduttiin ehdottoman kielteisesti.

AH sanoi saaneensa vahvan kutsumuksen itse Jumalalta ja hänen kristillisyyteensä liittyi vahvasti karismaattisuus, näkyjen ja sanomien saaminen. Hänessä oli profeetallista henkeä ja siksi ihmiset varmasti halusivat häntä kuullakin. AH kasvatti lähipiirissään nuoria julistajia, joita me nykyään kutsuisimme todistajiksi. Muutamista heistä kasvoi sitten pitkänlinjan puhujia, joita tämäkin tapaamani vanhempi mies edusti. AH oli myös lopunaikojen julistaja ja sanoman sisältö oli sen vuoksi yleensä hyvin vakava ja vetoaava. AH käytti myös puheissaan huumoria ja tunnetta aivan itkuun asti.

AH:n historiaan liittyy myös toinen kummallinen juonne, kartanolaisuus. Tämä Satakunnassa jalansijan saanut hengenliike sai aina kovaa arvostelua ja pelkoa kovista otteistaan ja lainomaisesta käyttäytymisestään. Sen perusti Huittisissa syntynyt opettaja Alma Kartano, jolla lienee ollut ongelmia seksuaalisuutensa kanssa, koska kaikenlainen sukupuolinen kanssakäyminen tuomittiin - jopa avioliitossa? He käyttivät pakolla myös lapsisaarnaajia ja kaikenlainen väkivalta, piiskaaminen ja hakkaaminen oli yleistä heidän keskuudessaan. Perheitä hajotettiin, lapsia annettiin pois kotoa vieraisiin talouksiin kasvateiksi. Tunnen kartanolaisia vanhuksia, mutta he eivät halua puhua liikkeen sisäisistä tavoista mitään. AH:n ja Alma Kartanon tiet kuitenkin erosivat melko pian. Kartanolaisuudessa huumoria ei sallittu ja nauraminen oli syntiä, myös leikkiminen - jopa lapsilla? Lihan syöminen oli kiellettyä, samoin radion kuuntelu (televisiota ei silloin vielä ollutkaan) oli kielletty. Sitä sanottiin kaksisarviseksi saatanaksi (ilmeisesti antennin takia?). Myös puhelin oli aluksi kiellettyjen listalla. Samoin kielto koski autolla ajamista ja traktoria (oli tehtävä työt hevosella). Maailmanlopunennustuksia ilmeni ja niitä korjattiin moneen kertaan.

Mutta nykyään kristillisyydessä on ollut pitkään vallalla hyvin vapaamielinen suhtautuminen kaikenalisiin ulkoisiin asioihin ja siksi tuollaiset pukeutumiseen ja ulkomuotoon tai esineisiin liittyvät kristillisyyden tulkinnat tuntuvat kovin vierailta. Onhan selvää, että lainomainen usko vie helposti asian sivuraiteille, sillä ihmiset alkavat elää omavanhurskaasti ja Kristuksen asema ja merkitys häviää olemattomiin. Seurauksena on pelkkää kirkonmenoa, viranhoitoa (virasta taistelua), hyväntekeväisyyttä, gospelmusiikki-iltoja, rahankeräämistä, herätysliikkeitten elinvoimaisuuden säilyttämistä, kaikenalisia keräyksiä ja tyhjänpäiväisiä juhlapuheita. Mutta Jeesus on kadonnut, häntä ei arvosteta, ei kuunnella, ei kunnioiteta, ei kumarreta, eikä seurata. Ihmissanat menevät Jeesuksen ohi, sisäpiirin käsitykset tyrmäävät selvän Raamatun sanan. Ja jos joukkoon liittyy joku rehellinen etsijä ja kyselijä, hänet vaiennetaan pian turhista kysymyksistä. Jos haluaa pysyä totuudessa, ei kelpaa kenellekään - paitsi Jumalalle. 

Jumalan silmä on kuitenkin äärettömän tarkka, paljon tarkempi kuin ihmisten. Hän näkee, mitä me emme näe, hän arvioi jumalallisesti, vanhurskaasti. Siihen sisältyy Herran suuri rakkaus omiansa kohtaan, hänen huolenpitonsa ja hoivansa, esirukouksensa ja kaikenlainen, kaikenkattava apunsa. Hyvänä Paimenena hän huolehtii kaikista omiensa tarpeista ja on yhteydessä uskoviinsa, kuulee rukouksensa ja vastaa. Uskovan elämän suuri kysymys onkin uskon säilyttäminen ja uskossa eläminen. Synti kaikessa muodossa saastuttaa ja tahraa uskon ja Kristuksen maineen. Pyhityksen mitta on Raamatussa ilmaistu puhtailla vaatteilla, jotka kuvaavat Kristuksen lahjoittamaa uutta elämää, puhtautta ja pelastusta. "Kuitenkin on sinulla Sardeessa muutamia harvoja nimiä, jotka eivät ole tahranneet vaatteitaan, ja he saavat käyskennellä minun kanssani valkeissa vaatteissa, sillä he ovat siihen arvolliset." Ilm.3:4. "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä." Ilm.7:14. Viime kädessä koko kristillisyys elää ja kuolee suhteessa Jeesukseen. Joko hän on ja hallitsee, tai sitten hänet korvaa jokin muu asia tai ihminen. Korvaus vie aina hengelliseen kuolemaan ja loitontaa uskovan Herrasta. Lopun edessä meiltä kysytäänkin vain suhdettamme Jeesukseen ja hänen uhrivereensä. Omatekoinen parannus, hurskaus ei kestä Jumalan edessä. Hyvyytemme tai saavutuksemme eivät voi korvata Jeesusta. Uudistuminen alkaa aina siitä, että me tulemme syntisinä ilman selittelyjä Vapahtajan armahdettavaksi. Ja jos tämä ei aina tapahdu heti, pitää pysyä Herran edessä ja etsiä häntä lukemalla Raamattua ja rukoilemalla. Joidenkin uskovien perusongelma on siinä, että he eivät jaksa olla toisten uskovien kanssa tekemisissä. Erilaisin syin he ottavat etäisyyttä ja valkkaavat uudet kaverit mielensä mukaan. Heille ei riitä, että Jeesus valitsee uskovaiset. Ei ihme, että seurakuntia, suuntia ja liikkeitä on niin paljon?

Jeesuksen seurassa asiat selviävät, kysymyksiin tulee vastaus ja tie avautuu eteen kuljettavaksi. Jeesus kiinnittää ihmiset itseensä, ei niinkään kirkkoon tai (ja) herätysliikkeeseen, omaan toimintayksikköön tai ihmisiin. Kaikki ajalliset asiat löytävät paikkansa Jeesuksen seurassa, niille tulee oikea tärkeysjärjestys. "Tien aukaisija käy heidän edellänsä; he aukaisevat tiensä, kulkevat portille ja lähtevät siitä ulos. Heidän kuninkaansa käy heidän edellään, ja Herra heitä johdattaa." Miika 2:13. Ihminen, joka ei löydä Jeesusta, etsii tartuntapintaa uskonnollisista korvikkeista. Monen elämä menee ihan hukkaan, ilman Jeesusta elämästä tulee vain hosumista, poukkoilua, pinnallista sekoilua, lahkoilua, turhaa arvostelua ja hylkäämistä. Mutta Jeesus tuo levottomalle rauhan ja hyväksynnän, hän korjaa ja tasapainottaa seuraajansa.

Joskus olen kysynyt Jumalalta, missä porukassa sitä pitäisi olla ja vaikuttaa. Vastaus on ollut yksinkertainen: Pysy Jeesuksessa! Silti olen saanut kuulla monenlaisia mielipiteitä siitä, mikä on ihmisten mielestä hyvä porukka ja missä Henki oikein toimii, mihin kannattaa rahansa laittaa ja ketä kannattaa kuunnella. Ihmisiin vaan pakkaa aina pettymään, pyhitys on aina vähän kesken ja Jumalalla on meissä paljon työn alla. Jumala on kuitenkin ohjannut minua: Etsi aina ja kaikessa Jumalan valtakuntaa, niin hän antaa kaiken muunkin sen ohessa. Tätä olen sitten opetellut käytännössä monta kertaa ja usein myöskin unohtanut. Käytäntö ja ihmiset pakkaavat näkymään silmissä aina ensin ja vasta sitten Jeesus. "…katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään." Hebr.12:2. Mutta hänestä virtaa uuden elämän kuohuva koski, siunaus ja taivasnäky. Jeesukseen pysähtynyt katse on onnellisen ihmisen katse. Hänen täydellisyydessään ei ole puutteita, hänen teoissaan ei virheitä, hän on väsymätön auttaja, hän jaksaa kanssamme opettaen ja ohjaten, kantaen ja kuunnellen. Hän myöskin kurittaa ja komentaa, on Herra viimeisen päälle. 

Kun hätä on suuri, rukoukset pakkaavat lyhentymään ja yksinkertaistumaan, luettelot ja toiveet supistuvat vähään. Olen huomannut, että joskus oma rukoukseni on hänen edessään olemista ilman sanoja. En kykene tietämään, mitä tulisi rukoilla, en osaa neuvoa, en hallitse oikeita ratkaisuja, en kykene tekemään viisaita päätöksiä, en rakentamaan kestävää työlläni, ihmissuhteillani, en pääse hänen luokseen tunteilla, ei mikään tieto ylety hänen yhteyteensä. Silloin on Isä meidän rukous ehdottomasti paras, mitä voin Hänelle sanoa. Se sisältää kaiken, eikä siinä ole turhia rönsyjä. Hän itse opetti sen meille, omilleen. Mitä siis jää käteen kaikesta lopuksi? Parhaimmillaan minulla on Jeesus. En ehkä ole saanut koskaan täällä ajassa tunnustusta ihmisiltä, en kunniaa, mitaleja, viirejä, lahjoituksia, onnistumista ja menestyksiä. Voin olla surkuteltava luuseri, ja säälittävä nahjus, heikkouden ja avuttomuuden ruumiillistuma, säälittävä lähimmäinen ja varjopuolen hiihtäjä, samovaari, ihmisten hylkäämä ja keinusta pudonnut leikkijä. Mutta Jeesus odottaa minua taivaassa ja minä haluan olla siellä kerran hänen luonaan. "Mutta Jumala ei ota pois elämää, vaan sitä hän ajattelee, ettei vain hyljätty joutuisi hänestä erotetuksi." 2.Sam.14:14 "Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut. Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." Room.8:37-39.

Erään pikakirjoituksella Aadam Härkösen puheista kootun kirjan, Taivaan iloa, lopussa oli AH:n pitkä rukous, jossa hän sanoi mm:

- Kiittäkäämme ja rukoilkaamme: Rakas Herra! Kiitos, että Sinun taivaallinen ovesi on auki joka hetki ja päivä ja että sitä ei suljeta yöllä eikä päivällä ja että sinne saa maan lapsi lähettää huokauksensa, rukouksensa ja kiitoksensa täältä maan päältä. Kiitos, että saamme niin usein lähestyä Sinua ja ettet tahdo meitä luotasi pois ajaa etkä taivaasi ovea ja akkunoita sulkea, vaan että saamme tämänkin päivän myöhäisenä ilta-hetkenä lähettää kiitoksemme Sinulle kaiken sen osoitetun armon edestä, mitä olet kohdallemme suonut elämämme monina vuosina, mutta erittäinkin tänä päivänä.

- Me kiitämme Sinua siitä, että olet johdattanut meitä tähän iltaan asti. Me tahdomme Jaakobin tavoin pystyttää kätemme ja sanoa: „Herra! Tähän asti olet minua auttanut." Ja eteenpäin en muuta tiedä, kuin että armoosi luotan, joka olet tähän päivään asti minusta huolta pitänyt, ja tästä edelleen lähden mukana. Elämä on niin kuin lukematon kirja, en tiedä, mitä sen sisällä on, mutta on niin ihanaa astua elämän taisteluun Sinun suojelemanasi, niihin ahdistuksiin ja taisteluihin, mitkä kohdallani on vielä kestettävänä ennen kuin kotirannan saavutan.

- Kiitos Herra, että olet niin monta kertaa siunannut, vaikka maailma on kironnut! Vaikka toiset ovat tuominneet, niin Sinä olet vapahtanut. Kiitos, että olemme saaneet viettää monia ihania siunattuja hetkiä Sinun pyhän sanasi ympärillä ja että monet ehtoohetket ovat olleet meille kalliita hetkiä, jolloin sanasi on ollut kalliina meidän keskuudessamme. Sen tähden siunaa sanasi jatkuvasti ja anna meille halua kodissa katsomaan sanaa ja lukemaan ja tutkimaan Herran kirjaa, jolloin ei yksikään eikä mitään meiltä ole puuttuva, mitä Herra on sanassaan luvannut, vaan saanut kaikki, mitä Jumala sanassaan meille takaa ja lahjana pitää.

- Siunaa omiasi kaikkialla meidän omassa maassamme ja pakanamaailmassa! Herättele suruttomia ja jumalattomia! Käännä kaksimielisiä oikeaan parannukseen ja mielenmuutokseen; siunaa valtakuntasi työtä ja työntekijöitä, muista leskiä ja orpoja ja ole kaikkien ahdistettujen tuki ja turva, kaikkien huoltaja ja holhooja! Siunaa myöskin kaikki meidän vaelluksemme ja kulkumme, että se olisi siunattu ja kätketty Sinussa ja että elämämme tuottaisi Sinulle kiitosta ja kunniaa, meidän kuolemattomille sieluillemme onnea, siunausta ja rauhaa, jota ei maailma käsitä eikä ymmärrä.

- Anna taivaallinen tuli ja valo, että ne voisivat seisoa kohdallansa horjumatta kaiken kiusauksen keskellä. Näet siellä monta merkittyä lasta kulkemassa maailman jumalattomuuden joukossa ja suruttomuuden tiellä. Puhu heidän omille tunnoillensa tänä iltana, äläkä anna heidän tunnoillensa rauhaa, vaan puhu uudelleen ja uudelleen, että merkittysi palajaisivat Jeesuksen luo ja saisivat kirkastaa merkit itsessään, joka alkaisi olla maailmalle todistuksena, etten kuulu enää maailmalle ja itselleni, en sen iloille ja huveille, vaan omalle Jeesukselleni, joka minut on nostanut ja lunastanut synnin, kuoleman ja Perkeleen vallasta.

- Muista minuakin tänä iltahetkenä, kun siunaat näitä lapsia! Älä jätä minua siunaustasi vaille, sillä tarvitsen sitä, ja sen turviin pakenen tänä iltana kaikkine vikoineni a virheineni sekä puutteineni rukoillen armoa ja anteeksiantamusta ja samalla siunausta elämälle ja vaellukselle, että voisin Sinun suunasi vielä todistaa niitä asioita, mitä annat puhuttavaksi, siihen katsomatta, mitä ihmiset siitä sanovat ja mitä he puhuvat. Auta, etten katsoisi ihmisten mieliä, vaan Sinun totuuttasi ja sen vaatimusten edessä kuuliaisena vaeltaisin elämäntiellä!

- Herra! Sinulle olkoon kiitos ja kunnia ja ylistys tähän asti osoitetusta rakkaudesta! Kiitos, että olet ymmärtänyt meitä silloin kuin parhaat ystävät ovat jättäneet! Sinä olet ymmärtänyt oikein ja meistä hellää huolta pitänyt, kaikessa heikkoudessa vahvistanut ja kaikessa ahdingossa ollut tukemassa ja auttamassa. Siitä olkoon kiitos ja kunnia ja ylistys Sinulle, Kolmiyhteinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki! Amen! Isä meidän…..