Kun Jumalan sana tuli...

Korkia kunnian Kuningas, ihmiseks' astui alas, orjan puvun päällens' puki.

Selasin vanhaa kirjaa, luin sen välissä olleen lentolehtisen, jossa oli otsikko:

Rangaistusvanki N:o 39. Tällainen traktaatti putosi erään antikvariaatista ostamani vanhan kirjan välistä. Sitä on jaettu ilmeisesti sota-aikana kaduilla kansalle? Alla luki: Jakaja:  Kaikille Luoduille, Pietarsaari. Painettu: Helsinki 1941. Kirjapaino Nopea. Näin siinä luki:

- Berliinissä istuimme kaksi ruotsalaista, yhdessä Kurfurstendammenin varrella sijaitsevan "Rumpelmayerin" penkereellä. Päivällä olimme tavanneet toisemme junassa Nurnbergin ja Berliinin välillä, ja ruotsalaisia kun olimme, yksin muukalaisten parissa, niin pian olimme toisemme löytäneet. Kun sitten keskustelun kuluessa havaitsimme, että meillä oli sama usko Kristukseen ja samat kokemukset, niin oli ilomme sitä suurempi.

Äkkiä uusi ystäväni kääntyi puoleeni sanoen:

- Tahtoisitko kuulla elämäni ja kääntymiseni historian? Kun olin kysymykseen vastannut myönteisesti, alkoi ystäväni:  

- Suurlakkovuonna 1909 olin työssä Sundsvallin seutuvilla eräällä sahalaitoksella. Niin tuli lakko ja  työsulku, ja sekä isäni että minä jouduimme työttömiksi. Meitä kahta lukuunottamatta oli kotona äiti ja viisi alaikäistä siskoa. Köyhälistökoti ei ole mikään valtionpankki, ja pian alkoi hätä ja puute tuntua. Isä oli jo vuosikausia ollut väkijuomien orja, ja nyt, kun hätä uhkasi tuhota pienen kotimme, hän vajosi yhä syvemmälle tuohon paheeseen. Mistä hän tuona aikana sai rahaa väkijuomiin, se on minulle vieläkin arvoituksellista. Mutta juovuksissa hän oli alati, ja hän tuli raa'aksi ja röyhkeäksi meitä kaikkia, mutta erikoisesti äitiä kohtaan. Siksi aloin isääni inhota ja vihata salakavalasti, sillä äiti teki työtä kuin orjatar pitääkseen kodin pystyssä, kun siinä nälkäkuoleman partaalla olimme.

Sitten eräänä iltana — se on elämäni synkin ja katkerin — isä tuli kotiin ja pahoinpiteli sekä äitiä että pikkusiskoja, ja ajoi heidät sitten piestyinä ja verisinä ulos pimeään yöhön.

Silloin hirvittävä viha valtasi minut, enkä voinut hillitä haluani kostaa äitini puolesta. Olin vain 17-vuotias, nälän ja kärsimysten heikontama, mutta raivo antoi minulle jalopeuran voimat.

Tarkoitukseni ei suinkaan ollut surmata, mutta lyöntini sattuivat raskaina, ja seuraus oli hirvittävä. Isä kaatui, löi päänsä kynnykseen ja kuoli.

Tietämättä mitä tein juoksin äitini perään, ja kun hän tuli sisään, huusin kauhuissani:

- Olen tappanut isän, mutta tein sen sinun tähtesi, äiti!

 Hänen katseensa ilmaisi sekä pelkoa että rakkautta, kun hän sanoi kyynelsilmin:

- Tiedän sen, sillä muuten hän olisi surmannut minut, mutta nyt olemme kaikki onnettomia.

Sain lievän rangaistuksen, olinhan nuori, ja lisäksi vielä niin monta lieventävää asianhaaraa, mutta sain kuitenkin viisi vuotta. Kolme vuotta sitten raadoin vankilassa, jonka jälkeen sain ehdonalaisen armahduksen. Mutta voi noita vuosia! En enää ollutkaan ihminen, vaan vain numero, kuten toisetkin. Minun numeroni oli 39. Numero 38 vasemmalla puolellani oli siveysrikkoja, ja numero 40 oikealla puolellani oli ammattivaras. Ja 39 oli vartijan mielestä melkeinpä murhamies. Miksi nuo kurjat eivät saa pitää edes nimeään? Miksi laki noin armottomalla tavalla riistää heiltä viimeisenkin ihmisarvon merkin ja antaa kylmien numeroiden astua nimien tilalle, joita rakastava äiti kerran on kuiskaillut. Vielä tänäänkin vereni ikäänkuin jähmettyy nähdessäni numeron 39 paperilla. Tuo numero leimasi minut kerran rikolliseksi, se oli kerran minulle kirouksena, ja minä inhoan, pelkään ja vihaan sitä!

Kolmen vuoden kuluttua sain siis vapauteni takaisin. Mutta millainen oli nyt elämäni! Äitini löysin kotikuntani vanhainkodista ja siskot olivat hajallaan kahden kunnan alueella. Ja minä itse, miten saatoin itseäni elättää kunniallisella työllä! Todistuksessani oli tuo kauhea sana: "rangaistu", ja se merkitsi minulle pannaan julistusta, joka kerta kun etsin työtä.

Näin minut pakotettiin kulkuriksi, siis olin ihmisten silmissä kelvoton pahantekijän alku, henkilö, jota kaikkien tuli välttää, ja jota lasten käskettiin paeta, ja joiden kimppuun koirat opetettiin hyökkäämään. Mutta todellisuudessa olin yksinäinen tunteellinen 20-vuotias nuorukainen, johon jokainen loukkaava sana sattui tikarin piston tavoin. Vapautustani seuraavia kuukausia en voi sanoin kuvata. Kaikki ylpeyteni murrettiin kokonaan ja kaikki itsekunnioitukseni katosi jäljettömiin. Kirosin oman syntymäpäiväni ja kielsin rakkaan Jumalan olemassaolon, sekä vihasin kiihkeästi kaikkia ihmisiä.

Niin tuli jouluaatto vuonna 1913. Olin Keski-Ruotsissa erään suuren kaupungin läheisyydessä. Olin koko päivän kävellyt ehtiäkseni iltaan mennessä kaupunkiin. Kuitenkin iltapäivällä alkoi raivota kauhistuttava myrsky ja pimeän tullen kaikki minua lukuunottamatta pysyttelivät huoneissaan. Tilani oli surkuteltava. Takkini oli riekaleina, ja jalkineeni pääosan muodostivat niitten päälliset, ja näiden ja riekaleisen housunlahkeen välistä pilkisti esiin likainen pergamenttipaperi.

Äkkiä näin aivan tien vieressä valon pilkahtavan. Aioin mennä sisään vielä kerran kerjätäkseni. Ehdin astua kaksi askelta, kun jo talon vahtikoira tuli.   Niillä ei ole katkerampia vihollisia kuin kulkurit, ja ihmiset ovat ne siihen opettaneet. Niin oli tälläkin isännällä kunnia talonvahdistaan. Se iski kiinni ja iski syvään. Veri valui pitkin jalkaani, ja housunlahkeen riekaleet liehuivat tuulessa. Huusin tuskasta. Tuliko joku? Ei tietenkään! Sisälläolijat kyllä ymmärsivät, että siellä oli vain kulkuri, joka jouluaattona tahtoi käyttää hyväkseen ihmisten anteliaisuutta, ja varmaan koira sisään tullessaan sai palkakseen suuren lihapalasen. Vihdoinkin tulin kaupunkiin ja livahdin erääseen leipuriliikkeeseen. joka vielä oli avoinna, ja täällä minä olin löytävä taivaan portit ja kohtaava Jumalani. Miten olenkaan kiittänyt Jumalaa siitä, että Hän tuona unhoittumattomana iltana johdatti minut suoraan itsensä luokse!

Leipurimestari oli itse vielä myymälässä, ja pyysin häneltä palasen leipää ja kahvia.

Muutaman hetken hän katsoi minuun ja sanoi sitten:

- Sitä ette saa, mutta tulkaa mukaan asuntooni, niin sen sijaan saatte vähän ruokaa. Onhan tänään jouluaatto.

Hämmästyin, mutta ennenkuin olin ehtinyt ajatellakaan hänen sanojaan, niin kuulin kassakoneen kilahtavan ja mies painoi käteeni kokoonrypistetyn viisikruunusen. Itsellenikin vieraalla äänellä kysyin liikutettuna:

- Sanokaahan herraseni — mikä — mikä — ihminen te olette?

Vastauksen sain viipymättä:

- Minäkö? Olen vain veli ja olen kristitty.

Nyt olivat voimani loppuneet. "Veli", "kristitty"! Mutisin noita sanoja itsekseni ja kurkkuni kävi paksuksi ja silmiini tuli jotakin, joka esti näkemästä, ja hetkisen sen jälkeen istuin pöydän ääressä kasvot käsissäni ja itkin, itkin hallitsemattomasti ja vapauttavasti.

Myöhemmin sain työtä hyväntekijäni leipomossa ja viivyin siellä vuoteen 1915, jolloin jatkoin samalla alalla Tukholmassa ja sain onnellisen sattuman johdosta 1917 sen paikan, jossa nyt olen.

Mutta milloinkaan en ole unohtava tuota jouluaattoiltaa, jolloin olin menehtyä elämän taistelussa, mutta jolloin Kristus minut kohtasi nöyrän palvelijansa kautta.

Kun hän oli vaiennut, tartuin hänen käteensä ja pudistin sitä äänettömästi. Elämässä on sellaisia hetkiä, joina äänettömyys paremmin kuin sanat ilmaisevat sydämemme tunteita. Siellä allamme kohisi Kurfurstendammenilla yöelämä, ja yllämme miljoonat tähdet tuikkivat elokuisella taivaalla, mutta mitä itse tuona ihmeellisenä elokuun iltana sain kokea tuolla penkereellä Berliinissä, se jäi koko Saksan matkani ihanimmaksi ja pyhimmäksi muistoksi. Oma elämäni oli käynyt rikkaammaksi ja uskoni Ristiinnaulittuun voimakkaammaksi.

Mitä voimme tästä todellisuuskuvauksesta oppia?

Ensiksikin näemme väkijuomien ja juoppouden turmelevan vaikutuksen. Oi, jospa kaikki tahtoisivat nähdä, mihin kurjuuteen he syöksevät sekä itsensä että toiset tätä helvetin juomaa käsitellessään. Kapakoitsijat ja salakuljettajat ovat maalle ja yhteiskunnalle pahempia kuin pahimmat villipedot. Heidän työnsä tuloksena syntyy veri- ja kyynelvirtoja, tuhottuja koteja, joissa lapset ovat nälkiintyneitä ja repaleisia. Pyyhkäisköön Iäisen hengähdys pian tämän kauhistuksen maan päältä!

Toiseksi opimme tästä, mitä laupeus voi aikaansaada. Jumala suokoon, että näitä laupiaita ja sääliviä ihmisiä olisi vähän tiheämmässä. Silloin ei edes voisi syntyä sotia eikä kapinoitakaan, sillä "laupeus kerskaa tuomiota vastaan". Jaak.2:13. Tahdonpa sinulle, rakas lukijani, antaa hyvän neuvon: Älä koskaan sulje sydäntäsi köyhältä, kärsivältä veljeltäsi! Hän on apusi ja ystävällisen sanasi arvoinen. Suo se hänelle, niin saat itsekin siitä runsaan korvauksen. "Sillä, joka köyhää armahtaa, häntä Herra on hädän päivänä auttava."

Monet tahtovat kohdella näitä yhteiskunnan surunlapsia kovin sanoin ja kaikenkaltaisin syytöksin. Mutta sillä emme koskaan voi heitä hyödyttää. Ei, vaan pehmeät sanat sattuvat parhaiten. Saanen kiinnittää huomiosi Jes. 58 lukuun. Lue se rukoillen ja ajatellen, niin saat varmasti vastauksen moniin kysymyksiisi. Se on ainutlaatuinen luku ja päättyy sanoihin: Sillä Herran suu on puhunut.

Kolmas opetus on, että anteeksiantamusta ja pelastusta löytyy mille syntisraukalle tahansa. Ei kenkään ole niin kurja, ettei hän pelastua voisi, eikä kenkään niin hyvä, ettei hän pelastusta tarvitsisi.

Rakas lukijani! Oletko henkilö, joka töin tuskin uskallat katsettasi nostaa monien syntiesi tähden? Kuule siis! Sinulle löytyy armoa ja anteeksiantamusta! Katso, Jeesuksen lävistetyt kädet ovat ojennetut Sinua kohden. Tunnusta syntisi ja usko ne anteeksi tänään!

1. Riemuit' me mahdam' vahvast',

Suloisest' sangen sanomast',

Jonk' enkel' ilmoitti, Meille tosin toivotti,

Armon, avun aivotun,

Lunastuksen luvatun, Isält' ijankaikkiselt'.

2.  Jumalan Poika pyhä, Kaikkein kappalten Luoja

hyvä, Pivossans' pitävä taivaan, Maan, meren syvän:

Korkia kunnian Kuningas, Ihmiseks' astui alas,

Orjan puvun päällens' puki.

3.  Pilvet pisaroitsevat, Ja taivaat tässä satavat,

Turvan ain' toivotun, Lunastajan luvatun, Esi-isilt'

ikävöityn, Kansoilt' kaikilt' halatun,

Uhreill' ennen ennustetun.

4.  Taiten tätä tavaraa Ei taida taivaat avarat

Sulkee syliins' sisäll', Eik' mailmaan mahdu olennoll':

Neitsees' makas' mittaamatoin, Kohtuun mahtui

määrätöin, Maan ja taivaan täyttäjä.

5.  Neitseen nuoren kohtuinen, Paits' puutoksetta

neitsyyden, Kätkee, kätkyns' kantaa, Tuo edes, ilmei an-

taa Näkymättömän, nähtävän, Ijankaikkisen, ajaisen,

Annoll' avun ylhäisen.

6.  Jumal' yhtyi ihmiseks', Ihmeeks' kaksi yhteen

yhdeks', Ymmärrystä ylitsen, Luonnon lain ohitsen,

Meillen syntyn', meille suotu, Neitseen kohdust'

tänne tuotu, Vapahtajaks' vaivaisill'.

7.  Pirun puustit kostetaan, Evan omena ostetaan,

Armon apu annetaan, Vangit ulos otetaan, Taivaan ovi

avataan, Riemu, rauha jaetaan, Onnettomill' autuus.

8.  Toivo tosin turvaava Meille tulee tästä vahva,

Sydän syttyy uskoon, Tykö autuaan Isän armon,

Tuskiss' luja lohdutus, Itkuss' ilon odotus, Hengen

vahva vaikutus.

9.  Lepo suotuis' sydämess', Elämä ijän kuolemas',

Saam' nämät ilmeisest', Isän Pojass' ihmisess';

Hänen tyköns' turvatkaam', Häntä kaikin

kiittäkääm', Isää, ynnä Henkee hyvää.

1701 virsikirjan virsi 113.

böömiläinen (Hohenfurth) 1410.

Hemminki Maskulainen, (suom.) s. n.1550 † 1619.

Tänään rukoilemme, Herra, kaikkien onnettomien, ahdistuneitten ja epätoivoisten puolesta, että löytäisivät sinut avukseen ja elämäkseen. Sillä sinä olet vuosisatojen ajan puhunut ihmisille heidän heikkouksiensa keskellä ja elämän umpikujissa auttanut tielle. Kiitos suuresta rakkaudestasi, vaivastasi meidän hyväksemme, pirun pettämien ihmisten eduksi annetusta taivaan lahjasta. Kiitos joululahjasta, jonka käärit juutalaiseen pergamenttiin, profeettojen ennustuksiin, tavallisten ihmisten henkilökohtaisiin todistuksiin ja jonka asetit ensimmäiseksi aasien, lehmien ja lampaiden katseltavaksi. Anna meidän tämän ihmisten nähdä sinut uskossa, toivossa ja rakkaudessa - sinä ikuinen, elävä, pyhä, Jeesus, joka kutsut pimeydestä rikollisia!

Jumalan armo vie onnelliseen loppuun

Päiväkerhon lapset olivat menneet kävelylle läheiselle hautausmaalle ja siellä kerhotädit selittivät lapsille kuoleman olemusta ja totuuksia. He kertoivat haudan kaivamisesta ja ruumisarkusta, haudan peittämisestä, muistokivestä, muistokirjoituksista hautakivissä, kukkasista haudalla, ruohon istuttamisesta, omaisista, jotka käyvät haudalla. Aikanaan sitten lapset menivät kotiin ja uusi tieto oli saanut tehdä tehtävänsä pikkuisissa. Äiti kysyi sitten lapseltaan, mitä siellä oli kerhossa tehty päivällä ja opetettu? Lapsi luetteli sujuvasti kerhotädin jutut ja mielikuvat muististaan hautaamisesta, arkusta, maan peittämisestä kivistä ja kukkasista. Sitten hän totesi lopuksi, että sitten ne kuolleet jäävät sinne turpeen alle…. paitsi että pari oli noussut haravoimaan…

 

Joskus katsellessa elokuvaa odottaa sen loppuvan onnellisesti ja ilmeisesti ennakkosensuurikin kiinnittää huomionsa siihen tavoitteeseen? Siksi on sanottu, että kaikki meni kuin elokuvissa? Siellä paha saa aina palkkansa, rikolliset jäävät kiinni, sankarit voittavat, poliisi ratkaisee kaikki visaiset jutut ja supermiehet ovat kuvissa yliluonnollisin ominaisuuksin lentäen, haavoittumattomina, enkelimäisinä olentoina ihmismuodossa. Omassa lapsuudessakin mielilukemisiani olivat sarjakuvalehdet, jotka sisälsivät sankaritarinoita. Elämässä asiat eivät kuitenkaan mene niin, vaan suurin osa ihmiselämästä menee auttamattomasti hukkaan, se tulee elettyä turhuudessa, väärin ja valheessa. Lisäksi vain harvassa on onnellinen loppu.

Päivän kohokohta, kaupassa käynti, kruunaa monen arjen. Sillä siinä tuntuu olevan sen hetkisistä tärkein? Menin paikalliseen kauppakeskukseen ruokaostoksille. Tavaraa oli runsaasti, mutta ihmisiä olisi sopinut enemmänkin puotiin. Oma ostosuunnitelmani oli jo selvinnyt niin hyvin kotona, että kävelin vain noukkimaan nuo muutamat tarpeet kassiin ja sitten pihalle. Maitotiskin luona oli eräs vanha nainen kurkottamassa tarjolla olevan maitopinon yli, kun saavuin siihen. Menin ihan viereen ja kysyin, mikä siellä takana on niin kiinnostavaa, onko siellä parempaa maitoa? Johon nainen kertoi takana olevan pitempi päivämäärä. Sanoin hänelle, että näköjään aina voi oppia uutta? Otin kuitenkin itse maitoni siitä, mihin kauppias oli ne esiin laittanut.

Myöhemmin ajattelin tuota päivämäärää. Maidossahan on kaksi sellaista: purkituspäivä ja viimeinen käyttöpäivä. Se on kuin ihmiselämässä, varsinkin uskovaisella. On luomisen päivä, jolloin Jumala on antanut meille ihmismuodon ja hengen, elämän ja ympäristön. Siitä se sitten lähtee, joillakin lujaa, joku menee ujostellen, joku hajottaa aina kaiken ympäriltään ja viimein itsensäkin. Toinen taas elää tasaista ja varovaista elämää Jumalan pelossa. Käyttöaikamme on erilainen, on ihmisiä, jotka eivät elä lapsuuttaan kauempaa, mutta muutamat heiluvat vielä yli 80-vuotiaina sukulaisten ja omaksi iloksi. Kaikilla on kuitenkin tuotteeseen merkitty viimeinen käyttöpäivä, eikä sitä voi ylittää. Sen on Jumala laittanut omaan kalenteriinsa ja taivas valvoo saataviaan. Ihmisten suosiossa on aina ollut pitkän elämän toive, vaikka suurin osa siitä onkin murheen ja kärsimyksen, vaivan ja työn aikaa. Itsekin olen miettinyt omaa päättynyttä työuraani, ettei se nyt kovin kummoinen ollut, enkä ole varsinaisesti saanut mitään aikaan? Mieleen tulee vanha isänpäiväkortti, jonka sain aikoja sitten. Siinä kissa-Karvinen hakkaa epätoivoisesti nauloja vasaralla ja kaikki naulat ovat menneet vääriksi. Mutta hän hakkaa vaan. Alla oli teksti, että toiset tekevät, mitä osaavat, meidän isä tekee, mitä haluaa! Niinpä niin, tuokaa ukolle lisää harjoitusnauloja.

Uskovan suuri kutsumus on palvella Herraa toisten uskovien kanssa ja keskellä, yhdessä ja seurakunnassa. Jos ihminen ei löydä tätä viisautta omassa elämässään, hän ei voi saavuttaa sitä asemaa ja paikkaa, minkä Jumala on hänelle tarkoittanut. Jos taas löytää paikkansa ja ymmärtää armoituksensa ja lahjansa Jumalan antamina, voi saada kokea suurta siunausta edellävalmistetuissa teoissa Jeesuksen seurassa, suunnitelmassa ja ystäväseurassa. "Terveisiä lähettää teikäläinen Epafras, Kristuksen Jeesuksen palvelija, joka rukouksissaan aina taistelee teidän hyväksenne, että pysyisitte täysin Jumalan tahdon mukaisina ja siitä varmoina." Kol.4:12. Terveiset ovat kuva tunteista ja uskosta, yhteydestä ja rakkaudesta, kuka sitä vastustajilleen terveisiä lähettää? Siinä on selvä näky tarpeellisesta ja omasta käyttöajasta Jumalan valtakunnassa. Rukous osoittaa suurta riippuvaisuutta Kristuksesta, sekä Jumalan voiman, armon ja johdatuksen tarpeesta. Taistelurukous on vielä ihan oma lajinsa, jossa käydään vihollisen kimppuun Jumalan asein, jolloin katsotaan näkymättömiin Kristus-valossa ja -uskossa. Eikä tämän ystävän rukous ollut mitään lottoamista, vaan hän tiesi, mitä pyysi: uskonsäilyminen oli siinä yli kaiken ja siihen liittyvä Jumalan tahdon toteutuminen pyrkimyksenään. Tuon tahdon toteutuminen on kuitenkin aina vaarassa hukkua ja turmeltua, kadota syntiin ja maailman henkeen, penseyteen ja huoliin, siksi hän rukoili siihen varmuutta. Jumalan antama varmuus on suuri lahja ja näky, jonka varassa voi elää ja kuolla tyytyväisenä. Mutta ei tämä rukoilija päässyt mitenkään helpolla, sen osoittaa se, että hän lyöttäytyi Paavalin matkaan. Sillä Paavalilla oli jatkuvasti koettelemuksia joka paikassa. Ilmeisesti juuri tästä syystä veljet olivatkin päätynyt sellitovereiksi, usko vie joskus vankilaan?  "Tervehdyksen lähettävät sinulle Epafras, vankitoverini Kristuksessa Jeesuksessa" Filem. 23.

Paavali ei tullut syntisistä suurimmaksi kaljalasin ääressä, tai kossupulloa kallistelemalla, ilotalossa, toisten omaisuutta varastaessaan, valehdellessaan lähimmäiselleen, ajaessaan ylinopeutta, hyväksyessään murhaamisen - vaan Kristuksen seurassa. Silloin hän näki kirkkaassa valossa oman olemuksensa ja Vapahtajan suuruuden. Hyvyyden ja huonouden jännite kuuluu uskovaisuuteen, jos tämä katoaa, on jokin pielessä. Kelvottomissa on aina toivoa, Pyhän Hengen masentama voi vielä nousta ja syntinsä tunteva kaipaa osakseen Jumalan armoa.

Joskus huomaan, että Jumala laittaa sydämelleni muutaman ihmisen aivan erityiseen asemaan. Se on merkki siitä, että nämä ihmiset tarvitsevat tukea ja esirukousta. Eivät he ole erikoisia, hyviä tai suosittuja, ei heitä mainita suurissa juhlissa, eikä heidän lausuntojaan lueta lehdistä. Jos kirjoitat heidän nimensä hakukoneeseen netissä, niin heistä ei tule yhtään juttua tai kuvaa kertomaan heidän saavutuksistaan. Velkaantuminen, rikosrekisteri, konkurssi, sairaus ja heikkous ovat heidän tuntomerkkejään. Heillä on sydämentykytyksiä, verenpainetta, kuulon ja näön heikkenemistä, korkea kolestroli, nousussa olevat sokeriarvot, kilpirauhasen vaiva, bakteerikammo ja jatkuva selkäsärky. Kun näet heitä, ei tulisi mieleesikään vaihtaa osia heidän kanssaan, sillä he ovat monin tavoin säälittäviä. Mutta Jeesus rakastaa heitä ja ajattelee heidän ikuisuus asemaansa, mikä onkaan se tapa millä hän saa heihin kiinnityksen. Hellästi ja hiljaa hän puhuu heille, kun ihminen suostuu kuuntelemaan. Yllättävää kyllä, jokaisen ihmisen perusongelma näyttää olevan torjua Jeesus sydämestään ja kodistaan mahdollisimman kauas ja kauan. Niin jumalallinen kutsu saa odottaa, sillä siihen ei ole aihetta, kun ihmisellä on muuta tärkeämpää tekemistä, kuten ostokset, bisnekset, elämänlaadun kohottaminen, matkailu, harrastukset ja sukulaisten kanssa peuhaaminen. Joillekin Jumala kuitenkin antaa sydämelle ystävän ikävän, yhteyden kaipuun ja seurakunnan rakentumisen. "Hän ikävöi teitä kaikkia ja on kovin huolissaan siitä, että olitte kuulleet hänen sairastavan. Hän olikin sairaana, kuoleman partaalla. Jumala kuitenkin armahti häntä, eikä ainoastaan häntä, vaan minuakin, etten saisi lisää murhetta." Fil.2:26-27. Uskovan sairaus on musertava kokemus, jos hän on ajatellut olevansa haavoittumaton, tai erikoisessa suosikkiasemassa, tai menestyksen mannekiini, tai hyvän ihmisen näyttelijä. Kärsimys pysäyttää hänet huomaamaan oma haurautensa. Kun siihen tömähtää vielä oikein kova synnintunto ja tajuaa olevansa lainrikkoja, pahantekijä, valehtelija, asioiden vääristelijä ja oman edun tavoittelija toisten kustannuksella, voi valita seuraavaksi yhteislauluksi sopivasti: Tuhkasta nousee aamu tai En etsi valtaa, loistoa, tai Harva meistä on rautaa.

Joskus kuolema käy aivan tuossa vieressä, mutta joutuu vielä odottamaan aikaansa ja ihminen selviää hetkeksi tähän maailman synkkyyteen: Vielä muutama lottorivi, kotipitsa, veroilmoitus ja hoosianna?

Kuitenkin tarvitsemme Jumalan armoa kipeästi, jatkuvasti, koskettavasti. Tarvitsemme sitä itsemme tähden, toisten tähden, maailman tähden, vihollisten tähden, ystävien tähden, synnin tähden, avuttomuuden tähden, ympäröivän pimeyden tähden, mielen murskaavien kokemusten tähden. Jumalan armo on ihmeellinen lääke, joka parantaa vastaanottajansa. Se antaa elinvoimaa, ilo ja vapautta. Se rohkaisee, tukee ja auttaa katsomaan asioita totuuden valossa. Armo näkyy toisissa ihmisissä, kun heitä katselee Golgatan kautta. Muuten on vaikea ymmärtää luomista ja ihmisen elämän tarpeellisuutta. Sillä kaiken turhuuden keskellä loistaa Jumala valo Kristuksessa, armon ja anteeksiantamuksen valo. On erikoinen kokemus päästä tuohon valokeilaan. Se on hämmentävää, varsinkin syrjäänvetäytyvälle, takapulpetin oppilaalle, "ei musta ole mihinkään" -tyypille. Jeesuksen armo eheyttää persoonan, ihminen tulee näkyviin, ja alkaa elää. Armo nostaa ojasta, laittaa veren kiertämään ja kävelemään, avaa suun puhumaan kauniita sanoja, laulamaan Jumalalle ja ihmisille. Armo avaa kukkarot uhraamaan omastaan, antamaan sen, mitä lähimmäinen tarvitsee. Armo synnyttää sydänyhteyden ja sytyttää rakkauden Vapahtajaan ja uskoviin, Jumalan seurakuntaan. Armo pyyhkii pois synnintahrat vanhurskauden puvusta, uudistaa kasteenliiton ja nostaa kurjuuden kahleilla sidotut syvyydestä Kristus-kalliolle. Armo tekee perfektionistista epätäydellisen, ylpeästä nöyrän, itseriittoisesta Kristus-riippuvaisen, pahasisuisesta Herran lampaan.

Jeesus, me roikumme sinussa, että saisimme osaksemme sinun hyvyyttäsi ja laupeuttasi. Sitä samaa me pyydämme ystävillemme ja sukulaisillemme. Haluamme ajatella vain onnellista loppua ja kirkastumisjuhlaa heidän kanssaan luonasi kirkkaudessa. Muista meitä, kuule rukouksemme, tue meitä ja anna meidän kokea Pyhän Henkesi vaikutusta, valaistusta ja ohjausta matkallamme täällä pimeyden maailmassa kuolemanlaaksossa. Anna meille tuntuvaa armoa, että paremmin tuntisimme sinut.

Kun suomukset putoavat….

Ateistin lapsi kysyi kerran häneltä: - Isä, tietääkö Jumala, että me ei uskota häneen?

Niinpä niin, ei ole helppo olla aina johdonmukainen ja itsevarma - varsinkaan, kun ei ole kallio jalkojen alla?

Juttelin yhden fariseuksen kanssa hiljattain. Hän oli mukava mies, mutta ei tullut toimeen kenenkään kanssa johtuen siitä, että kaikissa muissa oli liikaa vikaa tai kokonaan viallisia? Olimme ystäviä ja siksi voimme puhua melko suoraan asioista, kuitenkin tämä alue tuntui olevan erityisen vaikea, koska totuuden kirkastuminen voi rikkoa ystävyyden? Olin siis neuvoton. Mies kertoi omista saavutuksistaan ja taisteluistaan, jotka hänen mielestään olivat kaikki pelkkää hyvän tavoittelua ja Jumalan edun etsimistä. Hän kertoi, millaisiin koetuksiin hän oli joutunut juuri em. syistä. Jouduin siis peilaamaan hänen käytöstään myös omiin pyrkimyksiini ja ihmissuhteisiini - olin myös syntinen, epäonnistunut ja melko turha tyyppi. Meitä oli kaksi - ainakin?

Keskustelun jälkeen mietin farisealaisuutta ja huomasin sen olevan kansantauti, joka sokaisi ihmiset ja sotki uskovien mielet, rikkoi pyhien yhteyden, sammutti Hengen tulen ja rakkauden. Se vaati puhtautta, mutta oli itse likainen. Se vetosi oppiin, mutta ei elänyt sen mukaan. Se puhui toista ja teki toista.

Kun entinen fariseus Paavali tuli kosketuksiin Jeesuksen kanssa, hän sokeutui tämän kirkkaasta valosta, istui paastoten ja rukoillen odottaen vastausta. Silloin Jumala lähetti hänen luokseen Ananias nimisen uskovan, joka opasti häntä Kristuksen tuntemiseen. "Ja heti putosivat hänen silmistään ikäänkuin suomukset" Apt.9:18. Suomukset olivat kuva hänen harhautumisestaan farisealaisuuteen. Ne kuvaavat sattuvasti meidän ihmisyyttämme ja inhimillisiä edellytyksiämme. Vapautuminen suomuksista taas kuvaa Kristus-suhteen löytymistä, uudestisyntymistä, uutta elämää, uutta luomusta, uutta aikaa, Jumalan valtakuntaa ihmiselämässä.

Tutkiessani tätä huomasin Paavalin tuovan uudestaan useita tapauksia elämästään, jotka viittasivat menneisyyden harharetkiin.

1.Uskonnollisuuden suomukset ilmenevät järjestelmällisessä kuvauksessaan uskontonsa perinteen mukaisesti.  "Minä olen juutalainen, syntynyt Kilikian Tarsossa, mutta kasvatettu tässä kaupungissa ja Gamalielin jalkojen juuressa opetettu tarkkaan noudattamaan isien lakia; ja minä kiivailin Jumalan puolesta, niinkuin te kaikki tänä päivänä kiivailette. Ja minä vainosin tätä tietä aina kuolemaan asti, sitoen ja heittäen vankeuteen sekä miehiä että naisia…" Apt.22:3-4. Suomukset ilmenivät hänen tuhovimmassaan Jeesuksen omia kohtaan, jotka hän näki kaikkein pahimmiksi ihmisiksi, joita vastaan oli aina taisteltava ja jotka oli hävitettävä maan päältä. Uskonnollisuus saa sielun kiehumaan hyvää vastaan.

Mutta suomukset eivät jääneet tähän, sillä uskonnollisuus kiivaudessaan ajaa ihmiset omiin piireihinsä ja seurauksena on lahko, joka on ainoastaan oikeassa. Tämä tietysti ilman Jumalaa ja Kristusta.

2.Lahkolaisuuden suomukset ilmenevät "….niinkuin myös ylimmäinen pappi voi minusta todistaa, ja kaikki vanhimmat. Minä sain heiltä myös kirjeitä veljille Damaskoon, ja minä matkustin sinne tuodakseni nekin, jotka siellä olivat, sidottuina Jerusalemiin rangaistaviksi." Apt.22:5. Lahkolaisuuden vaiva kalvaa aina puhdasoppisuutta ja siihen liittyvät voimakkaat arvovaltaiset henkilöt, johtajat, joita totellaan sokeasti. Niin tässäkin, aikansa korkein kirkonjohtaja siunasi toimillaan eksyneen lahkolaisen askeleita Jeesusta vastaan.

Vanhoilla päivillään Paavali istui vankilassa odottaen kuolemantuomiotaan ja kirjoitti siellä jäähyväiskirjeitään uskoville. Niissä teksteissä hän korostaa, kuinka vahva ihminen hän on ollut, kuinka hän luontonsa puolesta kiivaili, vihasi ja hyökkäsi. Hän näkin turmeltuneen lihansa suuruuden ja vaarallisen olemuksen.

3.Itseriittoisuuden suomukset olivat pudonneet häneltä, kun hän kirjoitti: "Sillä oikeita ympärileikattuja olemme me, jotka Jumalan Hengessä palvelemme Jumalaa ja kerskaamme Kristuksessa Jeesuksessa, emmekä luota lihaan, vaikka minulla on, mihin luottaa lihassakin. Jos kuka muu luulee voivansa luottaa lihaan, niin voin vielä enemmän minä…." Fil.3:3-4. Siinä hän oli riippuvainen Herran Hengestä, ilman lihan voimaa. Hän ei kerskunut liitonmerkistä ulkoisena ilmiönä, vaan oli kiitollinen Kristukselle, joka antoi hänelle sydämen ympärileikkauksen. Kuitenkin hän näki ilman suomuksia olevansa lihassa vahva ihminen, hänessä oli siis hautaan saakka jotakin pyhittymätöntä.

Kun Paavali siis kuvaili elämänsä peruspylväitä farisealisuuteen lapsuudesta nuoruuteen, hän rakensi helposti polun, joka noudatti tavoiteltua ja kunnioitettua kulttuuria. Se olisi varmaan ollut kuin suoraan muistokirjoitus kuolleen lähimmäisen saavutuksista?

4.Juutalaisuuden suomukset olivat selvästi piirretyt uskovien tietoisuuteen. "….joka olen ympärileikattu kahdeksanpäiväisenä ja olen Israelin kansaa, Benjaminin sukukuntaa, hebrealainen hebrealaisista syntynyt, ollut lakiin nähden fariseus, intoon nähden seurakunnan vainooja, lain vanhurskauteen nähden nuhteeton." Fil.3:5-6. Mutta sitten hän tipauttaa kaikki juutalaisuuden suomukset kerralla roskakoriin, niin että helisee. Koko sen astisen komeuden raunioille nousee Kristus yli kaiken suureksi. Palvottava Jeesus, ihailtava Jeesus, Herra Jeesus, Vapahtaja Jeesus, ainoa jumalallinen vaihtoehto Jeesus. "Mutta mikä minulle oli voitto, sen minä olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi. Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana (sonta) - että voittaisin (voittaa omakseen, säästyä) omakseni Kristuksen…." Fil.3:7-8.

Paavali piti suomuksissa kulkiessaan itseään kovin hyvänä ja virheettömänä, kun sanoi itseänsä lakiin nähden nuhteettomaksi. Hän oikeastaan tarkoitti olevansa itselleen Kristus, pelastajansa ja Herransa. Näin käy, kun ei ole Pyhää Henkeä, joka näyttäisi synnin todellisuuden, vaarallisuuden ja kuolettavan otteen ihmisolemuksessa.

5.Synnittömyyden suomukset putosivat uskoontulon myötä, hänestä tuli kurja, viheliäinen, jumalanvastustaja, synninpesä ja käärmeensikiö, helvetin kekäle ja kaiken hyvän vihollinen. "Sillä kun olimme lihan vallassa, niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle…" Room.7:5. Jumalan oma joutuu opettelemaan Kristuksen tuntemisen ohella itsensä tuntemista ja fariseuksilla on tässä pitkä oppimäärä, vaikeat läksyt ja monta kuritusta. "Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen. 7:14  Synnin hallintavalta ei ole enää vain tekoja, vaan puheita, mielialan vääryydet ja laiminlyönnit, joista löytyy aina huomautettavaa. Niin hän tulee musertavaan johtopäätökseen, pohjanoteeraukseen. "Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; 7:18. Voisi kuvitella, että tässä olisi jo kaikki tätä lajia, mutta ei, tämä syvyyksien sankari menee pohjaan asti, niin kuin vain hänen perusteelliseen olemukseensa kuuluu.  "Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? 7:24 Mutta tämä ei ollut vain puheopillista retoriikkaa, vaan totuus oli saanut poistaa viimeisetkin suomut hänen uskonnollisista silmistään. Nyt hän näki selvästi Kristuksen Jeesuksen.

Vanhana uskovana entiset synnit vaivaavat joskus mieltä, ja vihollinen käyttää tilannetta hyväksi kuormittamalla omantunnon kukkuroilleen. Niin Paavalikin joutui muistelemaan kurjaa epäuskonsa elämää vankilan ankeudessa.

6.Epäuskoisuuden suomukset "…minut, entisen pilkkaajan ja vainoojan ja väkivallantekijän. Mutta minä sain laupeuden, koska olin tehnyt sitä tietämättömänä, epäuskossa;" 1.Tim.1:13. Monta kertaa hän varmaa mietti, mitä olisi voinut tehdä toisin, tai mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Mutta millä hän olisi voinutkaan, kun ei tuntenut Vapahtajaa? Nyt hän kuittasi epäuskonsuomukset katsomalla kiitollisena Jeesukseen, joka oli kaikessa täydellinen hänen hyväkseen.

Mutta mitä siis tapahtui, kun mies istui pimeydessä suomut silmillään yksinäisyydessä, uskonnollisen elämänsä raunioilla? Jumala lähetti sanansa onnettoman luokse, toinen uskova sai tehtäväkseen mennä tuntemattoman vihollisen ja vastustajan luo, jutella hänen kanssaan ystävällisesti, osoittaa ansaitsematonta rakkautta häntä kohtaan ja kertoa Jeesuksesta, sekä rukoilla elämän palautumista sokeutuneelle. "Ja heti putosivat hänen silmistään ikäänkuin suomukset, ja hän sai näkönsä ja nousi ja otti kasteen. Ja kun hän nautti ruokaa, niin hän vahvistui. Ja hän oli opetuslasten seurassa Damaskossa jonkun aikaa. Ja kohta hän saarnasi synagoogissa Jeesusta, julistaen, että hän on Jumalan Poika." Apt.9:18-20. Tapahtui siis seuraavaa:

1.Hän sai silmien näön takaisin

2.Hän näki Jeesuksen uskonsilmin

3.Hän täyttyi Pyhällä Hengellä

4.Hän nousi ylös

5.Hänet kastettiin

6.Hän söi ruokaa

7.Hän liittyi uskoviin

8.Hän julisti Jeesusta Jumalan Poikana.

Suomukset putosivat, tai ikään kuin suomukset - mitä ne olivatkaan, ne olivat Jumalan sallimuksen puhuttelu fariseukselle. Suomukset olivat este Kristuksen näkemiselle ja kuitenkin hän ymmärsi niiden poistumisen kautta, mikä on Jumalan tahto. Miten valtava kokemus olikaan Paavalille tuo suomusten putoaminen, se muutti aivan ratkaisevasti hänen asennoitumisensa elämään. Jeesus tuli silloin hänelle kaikki kaikeksi. Hänestä, Jeesuksen vastustajasta, tuli nöyrä Herran palvelija, hän otti kristillisen kasteen. Hän halusi vihkiytyä Vapahtajan omaksi ja palvelukseen. Vihan henki väistyi hänen elämästään ja tilalle tuli Pyhä Henki, Herra itse tuli häneen voimallaan ja armollaan. Hänen elintoimintonsa tasaantuivat ruokailun myötä, pakkopaasto loppui rakkauden kohtaamiseen. Uusi ihme hänen elämässään oli uskonyhteys toisten uskovien kanssa. Ne, hetki sitten vihan kohteena olleet Kristuksen seuraajat, olivat muuttuneet rakkaiksi veljiksi ja sisariksi, joiden kanssa hän tahtoi olla ikuisuuden. Hänen käsityksensä Jeesuksesta oli muuttunut päinvastaiseksi kuin ennen, aiemmin hän vainosi kaikkea, mikä viittasi Jeesukseen, nyt hän oli mieleltään muuttunut ja saanut uuden sydämen, kivisydämen tilalle lihasydämen. Hän julisti, todisti ja saarnasi kaikkialla Jeesuksesta, niin kuin ei maailmassa koskaan olisi ollut mitään niin tärkeää kuin Vapahtaja. Paavali uhrasi koko elämänsä Jeesukselle, aikansa, varansa, ruumiinsa, sielunsa, henkensä, ymmärryksensä, kaikki olivat nyt Jeesuksen. Suomukset olivat poissa, hän eli uutta elämää.

Elävä Jeesus, sinä ihmeellinen Herramme, joka voit muutta ihmisen sisäisesti uudeksi, pelastaa ja parantaa, ohjata elämän tielle, tule tähän aikaan, syntisten tuntumaan ja herättämään kurjat kulkijat, pimeyden veikot ja hämärän heput. Anna fariseuksien vapautua suomuksistaan, että voisivat hengenuudistuksen ja armon kirkastumisen kautta elää uutta elämää sinussa, sinun kunniaksesi. Kuinka suuri sinä oletkaan, Jeesus, kiitos Isälle sinusta.

Kaunis on kuolla, kun joukkosi eessä urhona kaadut….?

Lauloin pikkupoikana koulun poikakuorossa ateenalaistenlaulua, menossa oli silloin uuden koulutalon vihkimistilaisuus Turussa. Minut oli komennettu siihen laulunumeroni perusteella ja annettu ymmärtää, että se oli kunniakasta? Silloin se laulettiin vielä kreikaksi:

    Tethnamenai gar kalon eni promachoisi pesonta andr 'agathon peri he patridi marnamenon.....

    (Koska kuolla on mukavaa, jos yksi putoaa eturintamassa, kun hän taistelee kuin rohkea soturi hänen maassa;) Laulun alkuperäinen tarkoitus oli ohjata nuoria miehiä hyväksymään tappaminen ja tapetuksi tuleminen. Olin hieman yli kymmenvuotias, enkä tiennyt mitään sodasta ja lauloin kuitenkin….

    ….Taistellen puolesta maas, puolesta heimosikin.

    Hehkuvin mielin puoltaan nouse syntymämaatas,

    Riemuiten lastesi vuoks uhriksi henkesi suo!

    Eespäin voittohon siis, te sankarit vahvat ja nuoret!

    Väistymys mielestä pois! Pelvosta tunnetta ei.

    Joukon maine mustuvi aina, kun vimmassa taiston

    Nuorien eessä sä vaan vanhuksen kuolevan näät.

    Nuorukaiselle kuolla kuuluu, kun hällä vielä

    kutrissa tuoksuavat nuorteat kukkaset on.

    Naisista kaunis, miehistä rohkea aina hän olkoon,

    Taistossa kaatuen hän kaunis on kuolossa myös.

Olin käynyt yhden vuoden Turun klassillinen lyseota, joka oli toiminut jo vuodesta 1879. Aloitin koulun vanhassa koulurakennuksessa Linnankadun varrella. Aikaisemmin tuossa talossa oli ollut naisvankila ja sitä kutsuttiin spinnhus (kehräämö). Kehruuhuoneen kirkko mainitaan ensi kerran vuonna 1730. Sillä oli ollut oma saarnaaja 1740-luvulta vuoteen 1876, jolloin virka yhdistettiin lääninvankilan saarnaajan virkaan. Kehruuhuoneen kirkonkirjoja on säilynyt vuosilta 1786-1882. Kun Hämeenlinnaan valmistui 1882 työ- ja kuritusvankila naisille, siirrettiin Turun kehruuhuoneen vangit sinne ja Turun kehruuhuone lakkautettiin. Tällä Kurck Öhmanin tontilla oli sittemmin toiminut Turun pataljoonan kasarmi ja myöhemmin tämä kouluhuoneisto.

Koulu, jossa kävin ensimmäisen vuoden.

Suomalainen Wirallinen Lehti nro 102 25.8.1868 uutisoi:

-Turusta kirjoittaa S.T. t.k. 21 p:nä: Murhapoltto. Wiime lauantaina kello 3:n paikoilla jälkeen puolen päivän oli walkia wallallaan kehruuhuonetalon ulkohuoneen ullakossa,mutta saatiin kuitenki pian sammumaan. - Tutkittaissa tunnusti kehruuhuonelainen Ewa Johanna Isakintytär Saarijärweltä, että hän ja waimo Olga Katarina Mast Wihdistä oliwat sytyttäneet tulen.

- Tuomio. Turun raastuwanoikeus on julistanut tuomion murhapoltosta täkäläisessä kruunun kehruhuoneessa ja tuominnut siinä kehruhuoneelaiset Ewa Johanna Isakintyttären, Aholan talosta Kuukkajärwen kylästä Uuraisten kappelia, Olga Katarina Mastin, Mannilan talosta Leppärlän kylästä Wihdin pitäjää, mestauspaikalla menettämään oikean kätensä ja mestattamaan sekä lawalla poltettamaan.  - Sanomia Turusta 27.11.1868

Kuolemanrangaistusta ei Suomessa kuitenkaan laitettu rauhan aikana täytäntöön vuoden 1825 jälkeen, vaan Keisarin armahduksella tuomiot lievennettiin, siitä kuinka tuhopolttajien kävi ei kuitenkaan ole tarkempaa tietoa.

Suomalainen Wirallinen Lehti 14.8.1869 kertoi:

Kehruuhuoneen tarkoituksena oli että pahantapaiset, laiskat irtolaisnaiset samoin kuin rikoksista rangaistuksiin tuomitut naiset voisivat rangaistusta suorittaessaan hyödyttää yhteiskuntaa kehruulla ja kudonnalla.

Vuoden 1868 aikana Turun kehruuhuoneeseen otettiin sisään 112 naista ja 8 lasta. Näistä 105 joutolaisuudesta (irtolaisuudesta), neljä viinan myynnistä, kaksi varkaudesta ja yksi palveluspaikasta karkaamisesta. Vuoden aikana 41 naista suoritti palveluksensa loppuun, kaksi lasta lähetettiin kotiseuduilleen, viisi naista ja yksi lapsi kuoli . Yksi nainen lähetettiin omasta pyynnöstään uudisasukkaaksi Siperiaan. Vähimmillään laitoksessa oli tammi-helmikuussa 41 naista ja 2 lasta, enimmillään joulukuussa 61 naista ja 5 lasta. Kyseisenä vuonna laitoksessa kehrättiin 1022 vyyhtiä villalankoja, 792 1/2 vyyhtiä pellavalankoja ja 883 vyyhtiä rohdinlankoja.

Ateenalaisten laulun oli kirjoittanut Viktor Rydberg ruotsiksi ja suomentanut Eino Leino. Runo on julkaistu Päivälehdessä 2.5.1899. Ateenalaisten laulun oli säveltänyt Jean Sibelius. Se oli protestisävellys. Se on suunnattu suoraan Venäjän keisarin helmikuussa 1899 allekirjoittamaa manifestia vastaan. Manifestilla yritettiin kaventaa Suomen suuriruhtinaskunnan autonomista asemaa. Alkuperäiset sanat menivät näin:

    Kaunis on kuolema, kun eturinnassa rientäen kaadut,

    kaadut kansasi vuoks, tähden tän armahan maas.

    Nouskaatte siis tuli-innoin suojaksi syntymämaamme!

    Haudoilla sankarien lapset ne laulaen käy.

    Käyös, nuoriso, käy rivein rikkomattomin, taajoin!

    Pois kuka pelkuri on, heimosta Hellaan pois!

    Kehno ja kurja joukko se on, jonka rintaman eessä

    eellä nuorten sa näät kaatuvan harmajapään.

    Olkohon tää toki ensiksi onni poikasen, jonka

    kutreja kaartavi viel’ kukkaset riemujen kuun.

    Kaunona naisten, urhona miesten hän taistohon käyköön;

    kaunis hän kuolleenakin kansansa muistossa on.

Uusi koulutalo oli juuri valmistunut ja minä lauloin koulupoikana tuota ymmärtämättä, miksi kuolema isänmaan ja aatteen vuoksi on niin tavattoman kaunis ja ketä se sitten hyödyttää? Myöhemmin olen ajatellut, että viettelijät houkuttelivat minut mukaan moiseen roskaan ja sen aikainen yhteiskunta palvoi kummajaista? Miksi meille ei annettu laulua Jeesuksesta, miksi opettajat ja päättäjät eivät kertoneet meille todellisesta elämästä Jumalan yhteydessä ja Kristuksen rauhasta? Miksi meitä vietiin täysin harhaan, miksei kukaan viheltänyt peliä poikki sanomalla, että meitä on petetty? Käsittämätöntä, että näille lurjuksille uhrataan edelleenkin aikaa ja rahaa nostamalla heidän muistoaan, tekemällä heille patsaita ja opettamalla, että he olivat suurmiehiä? Heidät pitäisi nostaa esiin vain varoittavina esimerkkeinä, joiden askeleita ei sovi arvostaa? Sitä paitsi nämä olivat vielä juoppoja ja huorintekijöitä. Kulttuuri on nostanut heitä taiteellisten ansioittensa vuoksi jalustalle. "Ellei sinun lakis olisi ollut minun lohdutukseni, niin minä olisin raadollisuudessani hukkunut." Ps.119:92.

Lehtiuutinen kertoi: "Esko Valtaoja Tampereella: Lopettakaa surkuttelu ja kääntäkää katse kohti tulevaisuutta! Lopettakaa voivottelu lamasta ja siitä, että kaikki on huonosti. Kääntäkää katseet tulevaisuuteen, eivät ne menneet ajat enää takaisin palaa. Ja sitä paitsi: asiat olivat ennen paljon huonommin kuin ne ovat nyt! - Ennen oli paratiisi, mutta nyt luisutaan kohti maailmanloppua. Sen täytyy olla nurkan takana, koska maailma on niin kurja. Tätä sanomaa meille tarjotaan joka suunnasta, Valtaoja tykitti. Maapallolla on paljon ongelmia. Sen Valtaojakin myöntää. Mutta hän uskoo vahvasti siihen, että voimme vielä pelastaa maapallon."

Valtaojan ongelma on yleismaailmallinen, hän pelastaa ilman Jumalaa, hänen voimansa ei ole Jeesus, eikä tulevaisuutensa ole Jeesus, eikä pelastuksensa ole Jeesus, eikä paratiisi ole Jeesuksen. Näitä maailmanparantajia riittää tuomiopäivään asti, eivätkä he tunne eivätkä tunnusta Jeesusta Jumalakseen. Heitä kuunnellaan, heitä arvostetaan ja palvotaan, mutta heidän valonsa on pimeää valoa. Heidän sanomansa on tuulen tavoittelua, eikä se elätä. Siitä puuttuu alku ja loppu. "Niin minä kyllästyin elämään, sillä minusta oli pahaa se, mikä tapahtuu auringon alla, koskapa kaikki on turhuutta ja tuulen tavoittelua." Saarn.2:11.

Elia-patsas Karmel-vuorella Israelissa

Jokainen aika kehittää omat konstinsa lasten (ihmisten) viettelemisessä pois Jumalan yhteydestä ja kasteen armosta. Jos ei saada lapsia innostumaan sodasta, niin sitten huveista ja urheilusta, kulttuurista ja taiteista, politiikasta ja vaikuttamisesta – tai tähtitaivaasta. Itsessään viattomat asiat vievät heidät mennessään ja heillä ole enää Kristusta, Jumalaa. Jostain aina ilmestyy joku ”viisas”, joka sanoo ettei ole Jumalaa, että järjestetään me itse vaan asiat kuntoon? Maallistunut yhteiskunta ei suo lapsille Raamattuopetusta kouluissa, se vastustaa Jumalan sanaan pitäytyvää tunnustuksellista kirkkoa ja kaikkea Jeesuksesta todistavaa herätyskristillisyyttä. Aikamme viettelijät halveksivat Jumalan lakia, kymmentä käskyä, Jumalaa Luojana, Kristusta ainoana pelastajana, sekä Herraa, joka kerran tulee tuomitsemaan joka ikisen ihmisen tekojensa mukaan. Joka estää puhumasta synnistä ja armosta, Jumalasta ja Jeesuksesta lapsille tai viettelee heidät pois uskosta tekee kuolemansynnin. "Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. Voi maailmaa viettelysten tähden! Viettelysten täytyy kyllä tulla; mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta viettelys tulee!" Matt.18:6-7.

Jumalan helmassa lapset löytävät turvapaikan, Jumalan lapset, Israelin lapset. "Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo sinun kansasi lasten suojana." Dan.12:1. Hädän aikana ihmiset huutavat Herraa avukseen ja hän vastaa heille. Muina aikoina uskovat kantavat lapsensa ja läheisensä Herran helmaan esirukouksin päivittäin. Jeesuksen nimi, Henki ja henkilö ovat vaikuttavia tuttavuuksia ja ilmaisevat salatun Jumalan syntiselle ihmiselle. Herra opettaa omilleen sopivat laulut, jotka vahvistavat uskoa ja kirkastavat Jumalan rakkautta. Pyhä Henki opettaa rukoilemaan ja avaa uudet kielet avuksi heikkoihin huokauksiin. Hän antaa näkyjä, unia ja ilmestyksiä, johdattaa rukoilijan askeleita. Vapahtaja kätkee omansa suojaan hädänpäivänä. "Sinä päivänä lauletaan Juudan maassa tämä laulu: "Meillä on vahva kaupunki, pelastuksen hän asettaa muuriksi ja varustukseksi. Avatkaa portit vanhurskaan kansan käydä sisälle, joka uskollisena pysyy. Vakaamieliselle sinä talletat rauhan, rauhan, sillä hän turvaa sinuun. Turvatkaa Herraan ainiaan, sillä Herra, Herra on iankaikkinen kallio." Jes.26:1-4

Herra, olen laulanut lapsuudessani niin monta turhaa laulua tietämättä, mitä ne tarkoittavat. Mihin olisinkaan joutunut, jos et sinä olisi tullut elämääni? Olin täysin muiden vietävissä, ohjailtavissa, mielen muokkauksessa, kuoleman tiellä, orjana. En tiennyt paremmasta, kunnes sinä tuli elämääni, pelastit minut, irrotit ihmisistä ja kiinnitit itseesi. Sinä annoit suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalalle. Jospa jaksaisin aina laulaa sinulle, kiittää sinua, jospa saisin aina katsella kasvojasi ja kuunnella sanasi suloisia säkeitä, jospa voisin aina kulkea heidän kanssaan, jotka rakastavat sinua ja seuraavat sinua kaikessa. Pelasta tämän ajan eksytetyt lapset, vietellyt pakanat, kurjat poloiset, avuttomat, sokeat tiedemiehet, perkeleen lauluntekijät. Ilmaise katoavaisuutemme, puutteellisuutemme ja syntisyytemme, että voisimme aina kääntyä puoleesi armoa etsimään.

Hedelmiä maasta ja taivaasta

Tein tuoremehua marjoista, tällä kertaa karviaisista. Ne olivat happamia, mutta menevät mehuna, kun laittaa kyytiin sokeria. Soseutetut marjat olivat yhtä vihreää massaa siemenineen, mutta puristusrummussa väri muuttui punaiseksi. Tuoremehu oli punaista? Ihmeellistä, sanoisi kaupunkilaispoika. Vaikka ei sen puoleen, syöhän lehmäkin vihreää ruohoa ja se muuttuu sen sisällä valkoiseksi maidoksi. Eikä kukaan mene ostamaan kaupasta lehmäihmettä?

Raamatun ihmekertomuksista yksi kuuluisampia on Kaanaan häät, jossa Jeesus muuttaa veden viiniksi. Hän saa aikaan käsienpesulikavedestä mitä hienointa viiniä, josta on olemassa asiantuntija lausunto Raamatussa. Ei siis ihme, että hän kykenee muuttamaan kelvottoman syntisen vanhurskaaksi ja pyhäksi. Se on vielä suurempi ihme.

Luonnonantimet ovat myös Jumalan valtakunnan välineitä. Yksinkertaiset maan hedelmät ovat käyttöaineita ja myös esikuvallisia hengellisen elämän kuvia. Esimerkiksi niin tavallinen ruoka-aine kun oliiviöljy, oli aivan keskeinen jumalanpalveluksen raaka-aine. Temppelin valo saatiin aikaan öljyllä, joka paloi lampussa. Se on kuva Jumalan sanan ihmeellisesti johdattavasta ja viisastavasta vaikutuksesta syntisen ihmisen elämässä. "Ja käske israelilaisten tuoda sinulle puhdasta, survomalla saatua öljypuun öljyä seitsenhaaraista lamppua varten, että lamput aina voidaan nostaa paikoilleen." 2.Moos.27: 20. Uudessa Liitossa Kristuksen seurakunta pitää aina lampun, Jumalan sanan, palamassa, että se loistaisi koko porukalle ja kutsuisi vielä ulkopuolellakin olevat sisään pelastukseen. Öljy on kuva Kristus-elämästä ja työstä keskuudessamme, jonka Pyhä Henki vaikuttaa ulottuvillemme ja meihin. Tämän tiedon tulisi asua meissä runsaasti: "Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana;" Kol.3:16.

Katulähetystyötä pitkään tehnyt Arvid von Martens tilitti omaa kutsumustaan Jeesuksen seuraajaksi: - Ihmeellistä on nähdä, miten Jumalan käsi tarttuu asioihin ja raivaa tien. Kuka muu kuin meidän Herramme sitä paitsi olisi kutsunut minunlaiseni miehen katulähetystyöhön ja kodittomien asian tienraivaajaksi Suomessa? Ulkonaisesti katsoen minulla ei ollut minkäänlaisia edellytyksiä. En osannut suomea, olin kasvanut aivan toisenlaisessa ympäristössä kuin autettavani. Lapsena en ollut koskaan harrastanut rakentamista tai kalustamista. Minua pidettiin epäkäytännöllisenä haihattelijana. Minun temperamenttini on täysin vieras meidän maamme sekä ruotsalaiselle että suomalaiselle kieliryhmälle. Kuitenkin olen varhaislapsuudestani asti kokenut Jumalan kasvattavan käden johtavan elämääni.

Niin kuin luonnonantimet ovat vain sellaisinaan ilman Luojaa kovin merkityksettömiä, niin hengellisetkin asiat ovat vain kuollutta tietoa ja oppia, kirkollisuutta ja taloudenhoitoa, ilman elävää Kristusta. Siksi elämän ilmestyttyä alkaa usko ja vaellus, kilvoitus ja pyhitys, uusi tie.

"Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan." Tiit.3:4-7

Olin nuorena miehenä saarnaamassa milloin missäkin päin Suomea, kaduilla, vankiloissa, tehtaissa, työpaikoilla, kouluissa ja usein myös kirkoissa. Kerran olin Savonlinnan tuomiokirkossa julistamassa Jumalan sanaa. Olimme siinä sakastissa valmistautumassa palvelukseen ja suntio mittaili minua katseellaan. Hän katsoi kenkiäni, jotka olivat likaiset. Suntio polvistui jalkojeni juureen ja alkoi pyyhkiä niistä likaa pois, sitten hän levitti niihin vahaa ja harjasi ne kiiltäväksi. Minun oli vaikea suostua moiseen, koska mies oli minua selvästi vanhempi. Mutta hänen nöyrä palvelunsa vaikutti minuun syvästi ja muistin tapauksen pitkään. Ajattelin, että asemani oli enemmän kuin minä itse, tehtäväni oli enemmän kuin nimeni. Julistin Kristusta, joka asui suntion sydämessä. Kiiltävät kengät olivat näyttävän näköiset, mutta vielä enemmän ovat alttiuden kengät pelastuksen sanomalle kanssamme kaikkialle, mihin menemme Herran käskystä. "ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille." Ef.6:15.

Getsemanen puutarha, vanha öljypuu

Jeesus kävi suuren rukoustaistelun opetuslastensa nukkuessa lähellä Jerusalemia sen itäpuolella öljymäellä. Matt. 26:36, Mark. 14:32. Vieläkin siellä kierretään munkkien hoitamassa puistossa lukien noita vanhoja tekstejä (Tämä nykyinen basilika rakennettiin v. 1925 fransiskaanimunkkien toimesta, ja he hoitavat myös pientä aidattua yrttitarhaa. Vähän ylempänä rinteellä on Getsemanen ortodoksinen kirkko ja arabit ovat rakentaneet kirkon Marialle Kidronin laakson pohjoispäähän.) Suuret öljypuut, jotka kasvavat siellä, ovat ikivanhoja. Luonnonkauniin paikan pilaavat vain paikalle rakennetut kirkot, jotka haisevat museolle ja puhdasoppisuudelle. Muutenkin Jerusalemissa on liikaa kirkkoja mutta liian vähän uskovia. Onkin siis odotettava, että Herran pelastus kohtaa maan asukkaita väkevästi kuin helluntaina.

Getsemane oli meidän Herramme öljypuristamo, hänen taistellessaan rukouksin pelastustyönsä kriittisemmässä kohdassa. Hän hikoili verta ja huusi ääneen, anoi muutosta ja taipui Isän tahtoon. Tuo Kristuksen taistelu toi meille voiton, tuo rukouksen yö valmisti koko maailmalle pelastuksen helvetistä.

Kun Kristus-elämä ja hänen hedelmänsä siunaavat uskovaa, tämä lähtee liikkeelle Vapahtajan askelissa. He ovat voitelussa ja voitelevat muita. Herran omat ovat sittemmin käyttäneet öljyä sanan ohessa sairaitten puolesta rukoilemisessa ja heidän parantamisessaan. Uskovat ovat puhuneet myös Pyhän Hengen voitelusta, jota julistajat Herran nimessä ovat saaneet olla välittämässä etsiville, pelastuneille ja Jeesusta kaipaaville.

"Ja he ajoivat ulos monta riivaajaa ja voitelivat monta sairasta öljyllä ja paransivat heidät." Mark.6: 13. Se on uskoa Jeesukseen, se on luottamusta Herraan, se on sanaan turvautumista, se on Kristus-valossa vaeltamista, se on palvelua arjessa syntisten ja sairaiden hyväksi. Siellä ilmestyy Jumalan valtakunta. Taivas tulee anteineen maahan asti. Kurjat kohtaavat Jeesuksen ja iloitsevat.

On se ihmeellistä, kun uskova saa Herran yhteydessä kokea niin suurta armoa osakseen, että elää ja iloitsee Herrassa, kiittää ja palvelee. Syvä Jumalan kunnioitus ja Herran pelko nousee siitä tietoisuudesta, että on riippuvainen Herran hyvyydestä ja sellainen ihminen on viisas - ja vain hän, muut ovat enemmän tai vähemmän tyhmiä. Kaikkein tyhmimmät kieltävät Jeesuksen ja hukkaavat armonaikansa, tuhoavat Jumalan heille lahjoittaman elämän ja taivaspaikan. Toista on uskovan, joka katselee Vapahtajaa ja ihastelee hänen olemustaan ja voittoaan. Hän sanoo: "Mutta minä olen kuin viheriöitsevä öljypuu Jumalan huoneessa, minä turvaan Jumalan armoon aina ja iankaikkisesti." Ps.52:10. Vanhaa uskovaa voidaan pitää seurakunta-fossiilina, kuluneena käpynä tai kehityksen jarruna. Mutta Herralle hän on rakas ja tärkeä, omaksi ostettu, kalliisti lunastettu ja Kristukselle sinetöity.  ”Vielä vanhuudessaan he tekevät hedelmää, ovat mehevät ja vihannat.” Ps.92:15.

Mutta valitettavasti monen uskovan käy niin, että aikansa ollaan elävässä uskossa ja eletään Jumalan rakkaudesta Pyhän Hengen ilossa. Mutta vuosien saatossa rakkaus kylmenee ja into hiipuu, tilalle tulevat naapurin pojat viha, katkeruus, arvostelu, kateus ja ahneus. Maailmanhenki ottaa kyytiinsä ja vie tunteitten vuoristoradalle. Vauhti sen kun vaan kiihtyy ja katsomo kannustaa ajuria yhä rohkeampaan rynnistykseen. Jeesus jää edelliselle asemalle ja kaverille jäävät jäljelle vain uskonnon kuoret. Mutta Herra ei unohda lastaan, hän vetää uudestaan tykönsä ja tarjoaa parannusta. Joskus joku uudistuu uskossa ja palaa Herran luo. Joskus joku luo taas katseensa Vapahtajaan. Joskus joku kyllästyy syntielämään ja epäjumaliinsa, hän rukoilee apua Jumalalta. Joskus jonkun uskovan kohdalla löytyy muutama hedelmä elämän ehtoossa ennen kuolemaa. Hyvä niinkin, sillä muuten peli on pelattu.

"Se siinä jää jälkikorjuuta, mikä öljypuuta karistettaessa: pari, kolme marjaa korkealle latvaan, neljä, viisi hedelmäpuun oksiin, sanoo Herra, Israelin Jumala. Sinä päivänä ihminen luo katseen Luojaansa, ja hänen silmänsä katsovat Israelin Pyhään, eikä hän luo katsettaan alttareihin, omain kättensä tekoon, eikä katso niihin, mitä hänen sormensa ovat tehneet, ei asera-karsikkoihin, ei auringonpatsaisiin." Jes.17:6-8.

Kiitos, Herra, maan hedelmistä, kesän sadosta, ruoasta, vaatteista, kodista, työstä, terveydestä, ystävistä, syksystä. Kiitos, että kuljet kanssani ja olet luvannut olla joka päivä Herrani ja Vapahtajani. Anna minulle Pyhän Henkesi siunaus ja voitelu elääkseni uskossa ja tahdossasi, että aina voisin katsoa sinuun, sillä sanot sanassasi, että ne jotka katsovat sinuun, säteilevät iloa. Sitä haluaisin kokea. Seuraan sinua Getsemaneen ja Golgatalle, itken ja ihailen, olen vaiti edessäsi.

Kun Kristus kulki Latviassa

Neuvostoliiton valtakaudella kävin lähetysmatkalla Latviassa, veimme sinne Raamattuja ja muuta kristillistä materiaalia, kävimme seurakunnissa, julkisissa ja maanalaisessa, tapasimme monia uskovia ja ihmettelimme maailman menoa. Muistan, kuinka kyselin eräältä paikalliselta oppaaltamme, miksi kirkkojen ristit oli silloin korvattu kukoilla? Hän vastasi, että kukkokin mainitaan Raamatussa Pietarin kieltämisen yhteydessä. Sukkelaa? Mieleeni jäi myös matkaoppaamme Pietarista, joka oli vannoutunut ateisti ja koko ajan varjostamassa ja arvostelemassa meitä ja kristillisyyttämme. Annoimme hänelle eräänä iltana Raamatun ja seuraavana aamuna hän kertoi lukeneensa sitä koko yön, mutta olevansa edelleen täysin eri mieltä? Viimeisenä aamuna hän hyökkäsi taas keskustelussamme aamiaispöydässä kristillisyyttä vastaan. Tuli siinä puhetta hänen sairaasta tyttärestään ja sanoin niin painokkaasti kuin osasin, että Jumala rakastaa häntä ja tytärtä. Opas murtui täysin ja rupesi itkemään, Jumalan rakkaus riisui hänet aseista. Rukoilin, että Herra pelastaisi hänet.

Latvia oli naapureidensa Viron ja Liettuan tavoin pienenä valtiona vuoroin Venäjän, Puolan, Ruotsin ja Tanskan miehittämä. Nykyinen Latvian tasavalta alkoi 1918. Mutta maailmansodassa se joutui Neuvostoliiton valtapiiriin, välillä siellä hallitsivat saksalaiset ja sitten taas sodan loputtua Neuvostoliitto. Vuonna 1990 Latvia taas itsenäistyi.

madame von Krüdener

Riigassa syntyi Barbara Juliane von Krüdener (1764-1824), joka oli myöhemmin merkittävä uskova nainen koko Euroopan historiassa ja Jumalan valtakunnassa Kristuksen todistajana. Hän meni naimisiin Bourkhardt-Alexis-Constantine Krüdenerin kanssa, tämä oli kuusitoista vuotta häntä vanhempi leskimies. Barbara oli luonteeltaan kevytmielinen, huvielämää rakastava, ja hänellä oli kyltymätön jano saada huomiota ja olla imarreltu; nämä piirteet vaivasivat häntä koko hänen elämänsä ajan myöskin uskoontulonsa jälkeen.

Monen Euroopassa eletyn vuoden jälkeen Barbara palasi Riigaan, jossa tapahtui hänen hengellinen herätyksensä. Se alkoi siitä, kun eräs hänen herrasmies tuttavistaan tuli tervehtimään häntä ja kuoli äkisti hänen jalkojensa juuressa 1804, aivohalvaus heidän silmiensä tappoi miehen. Tämä järkytti häntä suuresti; hän alkoi hakea lohdutusta, ja löysi sen suutarilta, joka johdatteli levottoman asiakkaansa Jumalan valtakuntaan. Suutari oli taustaltaan Kristuksen kiihkeä opetuslapsi ja kuului Moravian veljien joukkoon (olivat ns. veljesseurakuntia ja herrnhutilaisia, joita pidetään evankelisen uskon edustajina. Nykyäänkin Suomessa on vielä päivän tunnussanan niminen vuosikirjanen heidän perintönään).

- Hän on onnellinen, onnellisin kaikista ihmistä ja minä kaikkein onnettomin olento, Barbara toisti. Suutari julisti ristiinnaulittua ja ylösnoussutta Kristusta, jota hän rakasti. Tämä oli uutta ja tuli koston Jumalan tilalle, jonka edessä he vapisivat. Mutta nyt hänen eteensä tuotiin Jumala, joka on kuolemassa rakkaudesta syntisiä kohtaan. Niin armahdettu syntinen rakastaa häntä, joka on ensin rakastanut häntä. Barbara löysi Jeesuksessa uuden elämän ja alkoi välittömästi saarnata tätä Jumalan armoa, joka ilmestyi hänen Pojassaan. Vaikka Barbara oli löytänyt rauhan, kuitenkin lääkäri määräsi hänen hermojaan hoidettavaksi lämpimillä kylvyillä.

Hän kirjoittaa: - Herra näytti minulle äärettömän armonsa. Autuus on aina kasvavaa, ja olen aina enemmän suuntautunut hänen puhtaaseen rakkauteensa ja itseni kieltämiseen - uskoni hänen on lähitulevaisuudessa yhä vahvistunut ja olen päässyt hänen rakkautensa syvyyksiin, josta voimme aina saada voimaa, vaikka näemme sen heikoin silmin täällä maan päällä, mutta sydämeni osoittaa kuinka se säteilee, joten haluan kiittää siitä äänekkäästi ja kehottaa kaikkia palvomaan Herraa. Se oli minulle eräänä päivänä sanoma Herralta, lähetetty ylhäältä, mihin minua on vedetty: Mene aidan vierille ja kutsu heidät: Oi, että voisin palvella Häntä, suorita palvotulle Herralle kaikki, kaikki ja ylistää hänen nimeänsä ja palaa rakkaudessa; Riigassa syntyy pieniä apostoleja, joista saadaan isoja kiviä Herran temppeliin, sillä nämä lapset tulevat saarnaamaan evankeliumia.

- Myös tässä talossa antaa minulle Herra paljon armoa ja siunausta, koska pyysin häntä. En halua elää missään, jos ei hänen suuri pyhä rakkautensa syntisiä kohtaan tietäisi, että me nyt laulamme illalla virsiä sydämen voimalla. Kaukana olevatkin kuulevat mitä se on, että tunnustamme Herran voimaa ja elämme Hänen armostaan ja Hänen siunauksestaan.

- Heidelbergissä koin jotakin hyvin koskettavaa. Kievari, jossa olimme majoittuneena, verrattiin torniin, jossa vangit istuivat, siellä jengit värväsivät uusia rosvoja ja niitä useita oli luultavasti tulossa tielle, joka johti kuolemaan. Nämä ihmiset olivat verkossa, jonka saatoin nähdä heidän edessään tiukkana, jossa oli yksinäinen ritiläikkuna, he lauloivat lauluja, jossa epätoivon sävyt sekoittivat mielen. Sydämeni oli valitettavan syvästi liikuttunut ja pyysin Kristuksen myötätuntoa heille, sitten tuli helluntaipäivän kaunis näky sieluni minun eteen, suuri pyhä, kaunein juhla, jossa herrain Herra niin armollisesti opettaa Pyhän Henkensä varhaisille kristityille. Kun minä niin selvästi koin onneni, ajattelin ja pyysin Herraa tekemään tänä päivänä heille tuon ilon, hyviä uutisia, ja pyysin häntä ohjaamaan minun vaiheitani. Menin ulos ja seisoin suljetun tornin oven edessä, jota en voinut saada auki ja ihmispelko valtasi minut, koska näin kaduilla ihmisiä, ja pelkäsin heidän mielipiteitänsä. Mutta Luojan kiitos, ajattelin, että hän, joka jätti taivaan kunnian ja tuli muuttuneena alhaiseksi ja väärinymmärretyksi, niin varmasti kurjat syntiset eivät tuo meille mitään nöyryytystä. Luojan kiitos, tunsin jopa varkaita ja murhaajia ja huonompiakin kuin niitä. Olinko koskaan tarpeeksi ymmärtänyt hänen rakastaneen meidän syntistä nuorisoamme? Pyysin voimaa ja siunausta näille köyhille ihmisille. Ja näin, että Jumalan Poika tuli ja teki ulkopuolelta oven, näin Herran linjan ja he seurasivat vanginvartijaa ja hänen vaimoansa (Apt.16), ja kas kummaa, heidän sydämensä oli valmis. Kerroin heille olevani outo nainen, joka olin saapunut Jumalan lähettämänä, että olin nähnyt heidän olevan vankeja ja tämä oli syvä tunne ja haluaisin tehdä heissä ilon, joten pyysin kokkia tekemään heille hyvän aterian ja kerroin heille tämän. Onnellisuus on sitä, että täytyisi tietää Herran Kristuksen ja että hän rakasti kaikkia tyytymättömiä, ja että he voivat päästä tuntemaan hänen armonsa, hän antaa heidän heittää kaikki itsensä hänen jalkojensa juureen, ja rukoilla hänen suurta ja armollista rakkauttaan, Häntä itseään ja pyytää armoa. Hän antaisi heille verensä ja kuolemansa, jos annatte hänelle koko sydämenne ja vilpittömästi kääntyisitte todellisessa parannuksessa puoleensa. Hän kantoi meidän rangaistuksemme. Sanoma vanginvartijasta kosketti, koska se kertoi Jumalan armosta ja lupasi kaiken. Eräs nainen sanoi itkien olevansa huono ja tahtovansa parannukseen synneistään. Hän kertoi kuulleensa ihania lauluja Jeesuksen rakkaudesta syntisiä kohtaan. Iltapäivällä annoin pienen kirjan naiselle ja jälkeenpäin hän sanoi minulle iloitsevansa siitä suuresti.

paroonitar von Krüdener

Barbara oli kristillisessä työssään saanut kohdata perheitä, köyhiä, sairaita, lapsia, vanhuksia, vankeja ja vapaita. Barbaran toiminnalla oli suuri merkitys uskonnollisen elämän herättämiseksi useammilla seuduilla Saksassa ja Sveitsissä. Palavassa rakkaudessaan Ristiinnaulittuun hän matkusti läpi suuren osan Eurooppaa, saarnasi parannusta, julisti sekä vapahdusta että kirousta, vei pahantekijöille vankiloihin evankeliumin lohdutusta, puhui tämän maailman viisaille ristin hulluutta, kuninkaille ja ruhtinaille Kristuksen ylevyyttä, hänen, joka on kuningasten kuningas, herrain Herra. Hän koki voimakkaita kokemuksia karismaattisuudesta aikansa mystikkojen seuroissa ja ne ohjasivat paljon hänen maailmankatsomustaan ja uskoaan. Lopunajan ennusteet vaikuttivat häneen syvästi. Missä hän vain liikkui, siellä hän järisytti vanhoja suruttomia, pehmitti kivisiä sydämiä katumuksen kyyneleihin, veti puoleensa joukoittain hengellisesti kurjia, kaiken laatuisia ja säätyisiä. Toiset kunnioittivat häntä Herran valituksi, pyhäksi profeetaksi ja ihmeitten tekijäksi; toiset pilkkasivat narriksi, vaaralliseksi intoilijaksi ja petturiksi. Hän katsoi, että Napoleon oli Johanneksen ilmestyskirjan syvyyden enkeli ja Antikristus.

Aleksanteri 1

Venäjällä vaikutti silloin keisari Aleksanteri 1. (valloitti Suomen 1809, antoi meille myöskin autonomian, järjesti Porvoon valtiopäivät), jolla oli suuri vaikutus Euroopan asioihin. Hänellä oli suuria vaikeuksia itsensä kanssa, joka heijastui myös hänen johtajuuteensa. Hän oli juuri hävinnyt sodan Napoleonia vastaan. Hän ei ollut saanut apua okkultisteilta, vaikka oli sitä etsinyt ja halunnut. Aleksanterilla oli kaikissa kunnianosoituksissa, jotka on tuotu hänelle, levoton omatunto: hän tunsi ristiriita Jumalan rakkauden ja osakseen tuleen kunnian ja turhaan maailman elämän välillä.

Keisarinna Elisabet oli tullut uskoon ja pietistiksi; hän ja hänen uskovat hovineitonsa pyysivät Barbaraa apuun. Barbara matkusti Pietariin ja sai puhua tsaarille kolmen tunnin ajan. Hän tunsi rukousvastauksena päästä keisari luokse vierailulle. Hän repi pimeyden ja valheen verhon hallitsijan sielulta. Hän sanoi: - olette Jumalan mies, teidän on lähestyttävä syntisenä Herraa armon kysyen. Ette ole vielä saanut armoa, joka yksin voi antaa syntejä anteeksi: olette vielä synneissänne, sillä ne eivät ole vielä nöyryyttäneet teitä Jeesuksen eteen: Ette ole vielä kuin publikaani sydämen pohjilta rukoilleet: Jumala ole minulle syntiselle armollinen! Ja siksi teillä ei ole rauhaa. Kuunnelkaa siis nyt naisen ääntä, joka oli myös suuri syntinen, mutta joka on löytänyt anteeksiannon Kristuksen jalkojen juuressa! Keisari vuodatti kyyneleitä ja peitti kasvonsa käsissään. Hän sanoi: - jatkakaa, sanasi ovat musiikkia sielulleni. Kun hän lopetti, nyyhkytti Euroopan voimakkain hallitsija kuin lapsi kädet kasvoillaan. Hän oli lopultakin löytänyt rauhan sielulleen. Keisari luovutti sydämensä Herralle. Pidettiin hengellisiä tilaisuuksia, mukana oli naisprofeetta ja yksinkertainen talonpoika, myös monet muut osallistuivat näihin kokouksiin. Luettiin Raamattua keskusteltiin, rukoiltiin polvillaan, usein yli puolenyön.

Barbarasta tuli keisarin suosikki ja hän käytti vaikutusvaltaa keisariin Pyhää Liittoa perustettaessa.

Hänen aloitteestaan keisari esitti ja sai aikaan "pyhän liiton" (allianssi) Saksan ja Itävallan hallitsijain kanssa, johon yhtyivät kaikki muut Euroopan ruhtinaat. Pyhän liiton tarkoituksena oli kristillisen veljes-rakkauden aikaansaaminen kansain välille, joita olisi pidettävä yhden perhekunnan jäseninä, ja ruhtinasten välille, jotka olisivat kansain isinä, sekä kristillisyyden kohottaminen korkeimmaksi laiksi kansain elämässä. Liitto oli lyhytaikainen.

Venäjällä oli tullut yliopistomaailmassa vallitsevaksi perussuuntaukseksi lisääntynyt hengellinen pimeys, joka oli vallannut myös teologisen tiedekunnan. Kun tsaari sen huomasi, koko teologisen tiedekunnan henkilökunta pantiin vuonna 1823 muihin hommiin. Uudet viranhaltijat valittiin pietistien keskuudesta. Tämä sai raivon aikaan vastustajissa, mm. Friedrich Engels (oli sosialistinen filosofi ja toimi yhteistyössä Karl Marxin kanssa modernin kommunistisen teorian luomisessa) kirjoitti teologituttavalleen Friedrich Gräberille 12.06.1839 pitkän vuodatuksen, jossa hän sanoi näinkin: "Minä taistelen pietismiä ja kirjaimellista uskoa vastaan niin kauan, kuin vain voin".

Fjodor Kuzmin

Aleksanteri I kuoli 47-vuotiaana vuonna 1825 etelävenäläisessä Taganrogin kaupungissa. Venäjällä jäi sitkeästi elämään legenda jonka mukaan Aleksanteri I ei kuollutkaan tuolloin vaan vetäytyi uskonnolliseen mietiskelyyn. Tomskissa vuonna 1864 kuollutta siperialaista erakkoa Fjodor Kusmitšia väitettiin keisari Aleksanteriksi. Selvittämättä on jäänyt myös Aleksanterin ruumiin kohtalo. Kun Neuvostoliiton viranomaiset yli sata vuotta myöhemmin antoivat luvan Aleksanteri I:n haudan avaamiseen Pietari-Paavalin linnoituksen kirkossa Pietarissa, hauta osoittautui tyhjäksi. (Siperiassa kuoli 1860-luvulla munkki Fjodor Kuzmin, jonka puheista ilmeni, että hän tunsi läheisesti vuosisadan alkupuolen hallitsijoita ja valtiomiehiä ja jonka tavat osoittivat hänen olleen peräisin korkeista piireistä. Munkki olisi ikänsä ja näkönsä puolesta voinut olla Aleksanteri I.?)

Aleksanteri I:n mukaan on Suomessa nimitetty myös katuja Helsingissä ja Porvoossa sekä kirkko Tampereella.

Vuonna 1821 Barbara karkotettiin Pietarista koska hän oli visioinut keisarin uutena Kreikan valloittajana ja oli hakenut tukea näkemykselleen Kreikan sodan itsenäisyyspäivästä? Barbara karkotettiin Ukrainaan ja hän kuoli Krimin niemimaalla 1824, hän oli 60-vuotias.

Hän odotti kärsimättömästi myös jumalallista tuomioiden täyttymistä, hän kuunteli jokaisen huhun maanjäristyksestä tai ukkosesta, rakeista, tulipaloista, rutosta, joita hän piti tuomioiden ilmentyminä ajassa.

Kirjeessä pojalleen hän muutama viikko ennen kuolemaansa kirjoittaa: - Mitä olen tehnyt hyvää, se pysyy, mitä pahaa olen tehnyt (koska olen monta kertaa kuullut Jumalan äänen, ja se hedelmän mielestäni ylpeydessäni karkottanut), hän, minun Jumalani, pyyhkii pois armossaan. Minulla on Jumala ja Jeesuksen Kristuksen veri puhdistaa minut kaikesta synnistä.

Barbara asui perheineen Viitinan (sijaitsee etelä Virossa Vorunmaalla) kartanossa ja kirjoitti useita kirjoja. Pietistien tapaan hän koetti vaikuttaa myös yhteiskuntaan ja antaa talonpoikien

lapsille koulutusta, sekä määräsi lauantaiksi puolipäiväisen työajan työntekijöilleen. Nykyään rakennuksessa toimii Rõugen peruskoulu.