Kun suomukset putoavat….

Ateistin lapsi kysyi kerran häneltä: - Isä, tietääkö Jumala, että me ei uskota häneen?

Niinpä niin, ei ole helppo olla aina johdonmukainen ja itsevarma - varsinkaan, kun ei ole kallio jalkojen alla?

Juttelin yhden fariseuksen kanssa hiljattain. Hän oli mukava mies, mutta ei tullut toimeen kenenkään kanssa johtuen siitä, että kaikissa muissa oli liikaa vikaa tai kokonaan viallisia? Olimme ystäviä ja siksi voimme puhua melko suoraan asioista, kuitenkin tämä alue tuntui olevan erityisen vaikea, koska totuuden kirkastuminen voi rikkoa ystävyyden? Olin siis neuvoton. Mies kertoi omista saavutuksistaan ja taisteluistaan, jotka hänen mielestään olivat kaikki pelkkää hyvän tavoittelua ja Jumalan edun etsimistä. Hän kertoi, millaisiin koetuksiin hän oli joutunut juuri em. syistä. Jouduin siis peilaamaan hänen käytöstään myös omiin pyrkimyksiini ja ihmissuhteisiini - olin myös syntinen, epäonnistunut ja melko turha tyyppi. Meitä oli kaksi - ainakin?

Keskustelun jälkeen mietin farisealaisuutta ja huomasin sen olevan kansantauti, joka sokaisi ihmiset ja sotki uskovien mielet, rikkoi pyhien yhteyden, sammutti Hengen tulen ja rakkauden. Se vaati puhtautta, mutta oli itse likainen. Se vetosi oppiin, mutta ei elänyt sen mukaan. Se puhui toista ja teki toista.

Kun entinen fariseus Paavali tuli kosketuksiin Jeesuksen kanssa, hän sokeutui tämän kirkkaasta valosta, istui paastoten ja rukoillen odottaen vastausta. Silloin Jumala lähetti hänen luokseen Ananias nimisen uskovan, joka opasti häntä Kristuksen tuntemiseen. "Ja heti putosivat hänen silmistään ikäänkuin suomukset" Apt.9:18. Suomukset olivat kuva hänen harhautumisestaan farisealaisuuteen. Ne kuvaavat sattuvasti meidän ihmisyyttämme ja inhimillisiä edellytyksiämme. Vapautuminen suomuksista taas kuvaa Kristus-suhteen löytymistä, uudestisyntymistä, uutta elämää, uutta luomusta, uutta aikaa, Jumalan valtakuntaa ihmiselämässä.

Tutkiessani tätä huomasin Paavalin tuovan uudestaan useita tapauksia elämästään, jotka viittasivat menneisyyden harharetkiin.

1.Uskonnollisuuden suomukset ilmenevät järjestelmällisessä kuvauksessaan uskontonsa perinteen mukaisesti.  "Minä olen juutalainen, syntynyt Kilikian Tarsossa, mutta kasvatettu tässä kaupungissa ja Gamalielin jalkojen juuressa opetettu tarkkaan noudattamaan isien lakia; ja minä kiivailin Jumalan puolesta, niinkuin te kaikki tänä päivänä kiivailette. Ja minä vainosin tätä tietä aina kuolemaan asti, sitoen ja heittäen vankeuteen sekä miehiä että naisia…" Apt.22:3-4. Suomukset ilmenivät hänen tuhovimmassaan Jeesuksen omia kohtaan, jotka hän näki kaikkein pahimmiksi ihmisiksi, joita vastaan oli aina taisteltava ja jotka oli hävitettävä maan päältä. Uskonnollisuus saa sielun kiehumaan hyvää vastaan.

Mutta suomukset eivät jääneet tähän, sillä uskonnollisuus kiivaudessaan ajaa ihmiset omiin piireihinsä ja seurauksena on lahko, joka on ainoastaan oikeassa. Tämä tietysti ilman Jumalaa ja Kristusta.

2.Lahkolaisuuden suomukset ilmenevät "….niinkuin myös ylimmäinen pappi voi minusta todistaa, ja kaikki vanhimmat. Minä sain heiltä myös kirjeitä veljille Damaskoon, ja minä matkustin sinne tuodakseni nekin, jotka siellä olivat, sidottuina Jerusalemiin rangaistaviksi." Apt.22:5. Lahkolaisuuden vaiva kalvaa aina puhdasoppisuutta ja siihen liittyvät voimakkaat arvovaltaiset henkilöt, johtajat, joita totellaan sokeasti. Niin tässäkin, aikansa korkein kirkonjohtaja siunasi toimillaan eksyneen lahkolaisen askeleita Jeesusta vastaan.

Vanhoilla päivillään Paavali istui vankilassa odottaen kuolemantuomiotaan ja kirjoitti siellä jäähyväiskirjeitään uskoville. Niissä teksteissä hän korostaa, kuinka vahva ihminen hän on ollut, kuinka hän luontonsa puolesta kiivaili, vihasi ja hyökkäsi. Hän näkin turmeltuneen lihansa suuruuden ja vaarallisen olemuksen.

3.Itseriittoisuuden suomukset olivat pudonneet häneltä, kun hän kirjoitti: "Sillä oikeita ympärileikattuja olemme me, jotka Jumalan Hengessä palvelemme Jumalaa ja kerskaamme Kristuksessa Jeesuksessa, emmekä luota lihaan, vaikka minulla on, mihin luottaa lihassakin. Jos kuka muu luulee voivansa luottaa lihaan, niin voin vielä enemmän minä…." Fil.3:3-4. Siinä hän oli riippuvainen Herran Hengestä, ilman lihan voimaa. Hän ei kerskunut liitonmerkistä ulkoisena ilmiönä, vaan oli kiitollinen Kristukselle, joka antoi hänelle sydämen ympärileikkauksen. Kuitenkin hän näki ilman suomuksia olevansa lihassa vahva ihminen, hänessä oli siis hautaan saakka jotakin pyhittymätöntä.

Kun Paavali siis kuvaili elämänsä peruspylväitä farisealisuuteen lapsuudesta nuoruuteen, hän rakensi helposti polun, joka noudatti tavoiteltua ja kunnioitettua kulttuuria. Se olisi varmaan ollut kuin suoraan muistokirjoitus kuolleen lähimmäisen saavutuksista?

4.Juutalaisuuden suomukset olivat selvästi piirretyt uskovien tietoisuuteen. "….joka olen ympärileikattu kahdeksanpäiväisenä ja olen Israelin kansaa, Benjaminin sukukuntaa, hebrealainen hebrealaisista syntynyt, ollut lakiin nähden fariseus, intoon nähden seurakunnan vainooja, lain vanhurskauteen nähden nuhteeton." Fil.3:5-6. Mutta sitten hän tipauttaa kaikki juutalaisuuden suomukset kerralla roskakoriin, niin että helisee. Koko sen astisen komeuden raunioille nousee Kristus yli kaiken suureksi. Palvottava Jeesus, ihailtava Jeesus, Herra Jeesus, Vapahtaja Jeesus, ainoa jumalallinen vaihtoehto Jeesus. "Mutta mikä minulle oli voitto, sen minä olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi. Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana (sonta) - että voittaisin (voittaa omakseen, säästyä) omakseni Kristuksen…." Fil.3:7-8.

Paavali piti suomuksissa kulkiessaan itseään kovin hyvänä ja virheettömänä, kun sanoi itseänsä lakiin nähden nuhteettomaksi. Hän oikeastaan tarkoitti olevansa itselleen Kristus, pelastajansa ja Herransa. Näin käy, kun ei ole Pyhää Henkeä, joka näyttäisi synnin todellisuuden, vaarallisuuden ja kuolettavan otteen ihmisolemuksessa.

5.Synnittömyyden suomukset putosivat uskoontulon myötä, hänestä tuli kurja, viheliäinen, jumalanvastustaja, synninpesä ja käärmeensikiö, helvetin kekäle ja kaiken hyvän vihollinen. "Sillä kun olimme lihan vallassa, niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle…" Room.7:5. Jumalan oma joutuu opettelemaan Kristuksen tuntemisen ohella itsensä tuntemista ja fariseuksilla on tässä pitkä oppimäärä, vaikeat läksyt ja monta kuritusta. "Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen. 7:14  Synnin hallintavalta ei ole enää vain tekoja, vaan puheita, mielialan vääryydet ja laiminlyönnit, joista löytyy aina huomautettavaa. Niin hän tulee musertavaan johtopäätökseen, pohjanoteeraukseen. "Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; 7:18. Voisi kuvitella, että tässä olisi jo kaikki tätä lajia, mutta ei, tämä syvyyksien sankari menee pohjaan asti, niin kuin vain hänen perusteelliseen olemukseensa kuuluu.  "Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? 7:24 Mutta tämä ei ollut vain puheopillista retoriikkaa, vaan totuus oli saanut poistaa viimeisetkin suomut hänen uskonnollisista silmistään. Nyt hän näki selvästi Kristuksen Jeesuksen.

Vanhana uskovana entiset synnit vaivaavat joskus mieltä, ja vihollinen käyttää tilannetta hyväksi kuormittamalla omantunnon kukkuroilleen. Niin Paavalikin joutui muistelemaan kurjaa epäuskonsa elämää vankilan ankeudessa.

6.Epäuskoisuuden suomukset "…minut, entisen pilkkaajan ja vainoojan ja väkivallantekijän. Mutta minä sain laupeuden, koska olin tehnyt sitä tietämättömänä, epäuskossa;" 1.Tim.1:13. Monta kertaa hän varmaa mietti, mitä olisi voinut tehdä toisin, tai mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Mutta millä hän olisi voinutkaan, kun ei tuntenut Vapahtajaa? Nyt hän kuittasi epäuskonsuomukset katsomalla kiitollisena Jeesukseen, joka oli kaikessa täydellinen hänen hyväkseen.

Mutta mitä siis tapahtui, kun mies istui pimeydessä suomut silmillään yksinäisyydessä, uskonnollisen elämänsä raunioilla? Jumala lähetti sanansa onnettoman luokse, toinen uskova sai tehtäväkseen mennä tuntemattoman vihollisen ja vastustajan luo, jutella hänen kanssaan ystävällisesti, osoittaa ansaitsematonta rakkautta häntä kohtaan ja kertoa Jeesuksesta, sekä rukoilla elämän palautumista sokeutuneelle. "Ja heti putosivat hänen silmistään ikäänkuin suomukset, ja hän sai näkönsä ja nousi ja otti kasteen. Ja kun hän nautti ruokaa, niin hän vahvistui. Ja hän oli opetuslasten seurassa Damaskossa jonkun aikaa. Ja kohta hän saarnasi synagoogissa Jeesusta, julistaen, että hän on Jumalan Poika." Apt.9:18-20. Tapahtui siis seuraavaa:

1.Hän sai silmien näön takaisin

2.Hän näki Jeesuksen uskonsilmin

3.Hän täyttyi Pyhällä Hengellä

4.Hän nousi ylös

5.Hänet kastettiin

6.Hän söi ruokaa

7.Hän liittyi uskoviin

8.Hän julisti Jeesusta Jumalan Poikana.

Suomukset putosivat, tai ikään kuin suomukset - mitä ne olivatkaan, ne olivat Jumalan sallimuksen puhuttelu fariseukselle. Suomukset olivat este Kristuksen näkemiselle ja kuitenkin hän ymmärsi niiden poistumisen kautta, mikä on Jumalan tahto. Miten valtava kokemus olikaan Paavalille tuo suomusten putoaminen, se muutti aivan ratkaisevasti hänen asennoitumisensa elämään. Jeesus tuli silloin hänelle kaikki kaikeksi. Hänestä, Jeesuksen vastustajasta, tuli nöyrä Herran palvelija, hän otti kristillisen kasteen. Hän halusi vihkiytyä Vapahtajan omaksi ja palvelukseen. Vihan henki väistyi hänen elämästään ja tilalle tuli Pyhä Henki, Herra itse tuli häneen voimallaan ja armollaan. Hänen elintoimintonsa tasaantuivat ruokailun myötä, pakkopaasto loppui rakkauden kohtaamiseen. Uusi ihme hänen elämässään oli uskonyhteys toisten uskovien kanssa. Ne, hetki sitten vihan kohteena olleet Kristuksen seuraajat, olivat muuttuneet rakkaiksi veljiksi ja sisariksi, joiden kanssa hän tahtoi olla ikuisuuden. Hänen käsityksensä Jeesuksesta oli muuttunut päinvastaiseksi kuin ennen, aiemmin hän vainosi kaikkea, mikä viittasi Jeesukseen, nyt hän oli mieleltään muuttunut ja saanut uuden sydämen, kivisydämen tilalle lihasydämen. Hän julisti, todisti ja saarnasi kaikkialla Jeesuksesta, niin kuin ei maailmassa koskaan olisi ollut mitään niin tärkeää kuin Vapahtaja. Paavali uhrasi koko elämänsä Jeesukselle, aikansa, varansa, ruumiinsa, sielunsa, henkensä, ymmärryksensä, kaikki olivat nyt Jeesuksen. Suomukset olivat poissa, hän eli uutta elämää.

Elävä Jeesus, sinä ihmeellinen Herramme, joka voit muutta ihmisen sisäisesti uudeksi, pelastaa ja parantaa, ohjata elämän tielle, tule tähän aikaan, syntisten tuntumaan ja herättämään kurjat kulkijat, pimeyden veikot ja hämärän heput. Anna fariseuksien vapautua suomuksistaan, että voisivat hengenuudistuksen ja armon kirkastumisen kautta elää uutta elämää sinussa, sinun kunniaksesi. Kuinka suuri sinä oletkaan, Jeesus, kiitos Isälle sinusta.

Kaunis on kuolla, kun joukkosi eessä urhona kaadut….?

Lauloin pikkupoikana koulun poikakuorossa ateenalaistenlaulua, menossa oli silloin uuden koulutalon vihkimistilaisuus Turussa. Minut oli komennettu siihen laulunumeroni perusteella ja annettu ymmärtää, että se oli kunniakasta? Silloin se laulettiin vielä kreikaksi:

    Tethnamenai gar kalon eni promachoisi pesonta andr 'agathon peri he patridi marnamenon.....

    (Koska kuolla on mukavaa, jos yksi putoaa eturintamassa, kun hän taistelee kuin rohkea soturi hänen maassa;) Laulun alkuperäinen tarkoitus oli ohjata nuoria miehiä hyväksymään tappaminen ja tapetuksi tuleminen. Olin hieman yli kymmenvuotias, enkä tiennyt mitään sodasta ja lauloin kuitenkin….

    ….Taistellen puolesta maas, puolesta heimosikin.

    Hehkuvin mielin puoltaan nouse syntymämaatas,

    Riemuiten lastesi vuoks uhriksi henkesi suo!

    Eespäin voittohon siis, te sankarit vahvat ja nuoret!

    Väistymys mielestä pois! Pelvosta tunnetta ei.

    Joukon maine mustuvi aina, kun vimmassa taiston

    Nuorien eessä sä vaan vanhuksen kuolevan näät.

    Nuorukaiselle kuolla kuuluu, kun hällä vielä

    kutrissa tuoksuavat nuorteat kukkaset on.

    Naisista kaunis, miehistä rohkea aina hän olkoon,

    Taistossa kaatuen hän kaunis on kuolossa myös.

Olin käynyt yhden vuoden Turun klassillinen lyseota, joka oli toiminut jo vuodesta 1879. Aloitin koulun vanhassa koulurakennuksessa Linnankadun varrella. Aikaisemmin tuossa talossa oli ollut naisvankila ja sitä kutsuttiin spinnhus (kehräämö). Kehruuhuoneen kirkko mainitaan ensi kerran vuonna 1730. Sillä oli ollut oma saarnaaja 1740-luvulta vuoteen 1876, jolloin virka yhdistettiin lääninvankilan saarnaajan virkaan. Kehruuhuoneen kirkonkirjoja on säilynyt vuosilta 1786-1882. Kun Hämeenlinnaan valmistui 1882 työ- ja kuritusvankila naisille, siirrettiin Turun kehruuhuoneen vangit sinne ja Turun kehruuhuone lakkautettiin. Tällä Kurck Öhmanin tontilla oli sittemmin toiminut Turun pataljoonan kasarmi ja myöhemmin tämä kouluhuoneisto.

Koulu, jossa kävin ensimmäisen vuoden.

Suomalainen Wirallinen Lehti nro 102 25.8.1868 uutisoi:

-Turusta kirjoittaa S.T. t.k. 21 p:nä: Murhapoltto. Wiime lauantaina kello 3:n paikoilla jälkeen puolen päivän oli walkia wallallaan kehruuhuonetalon ulkohuoneen ullakossa,mutta saatiin kuitenki pian sammumaan. - Tutkittaissa tunnusti kehruuhuonelainen Ewa Johanna Isakintytär Saarijärweltä, että hän ja waimo Olga Katarina Mast Wihdistä oliwat sytyttäneet tulen.

- Tuomio. Turun raastuwanoikeus on julistanut tuomion murhapoltosta täkäläisessä kruunun kehruhuoneessa ja tuominnut siinä kehruhuoneelaiset Ewa Johanna Isakintyttären, Aholan talosta Kuukkajärwen kylästä Uuraisten kappelia, Olga Katarina Mastin, Mannilan talosta Leppärlän kylästä Wihdin pitäjää, mestauspaikalla menettämään oikean kätensä ja mestattamaan sekä lawalla poltettamaan.  - Sanomia Turusta 27.11.1868

Kuolemanrangaistusta ei Suomessa kuitenkaan laitettu rauhan aikana täytäntöön vuoden 1825 jälkeen, vaan Keisarin armahduksella tuomiot lievennettiin, siitä kuinka tuhopolttajien kävi ei kuitenkaan ole tarkempaa tietoa.

Suomalainen Wirallinen Lehti 14.8.1869 kertoi:

Kehruuhuoneen tarkoituksena oli että pahantapaiset, laiskat irtolaisnaiset samoin kuin rikoksista rangaistuksiin tuomitut naiset voisivat rangaistusta suorittaessaan hyödyttää yhteiskuntaa kehruulla ja kudonnalla.

Vuoden 1868 aikana Turun kehruuhuoneeseen otettiin sisään 112 naista ja 8 lasta. Näistä 105 joutolaisuudesta (irtolaisuudesta), neljä viinan myynnistä, kaksi varkaudesta ja yksi palveluspaikasta karkaamisesta. Vuoden aikana 41 naista suoritti palveluksensa loppuun, kaksi lasta lähetettiin kotiseuduilleen, viisi naista ja yksi lapsi kuoli . Yksi nainen lähetettiin omasta pyynnöstään uudisasukkaaksi Siperiaan. Vähimmillään laitoksessa oli tammi-helmikuussa 41 naista ja 2 lasta, enimmillään joulukuussa 61 naista ja 5 lasta. Kyseisenä vuonna laitoksessa kehrättiin 1022 vyyhtiä villalankoja, 792 1/2 vyyhtiä pellavalankoja ja 883 vyyhtiä rohdinlankoja.

Ateenalaisten laulun oli kirjoittanut Viktor Rydberg ruotsiksi ja suomentanut Eino Leino. Runo on julkaistu Päivälehdessä 2.5.1899. Ateenalaisten laulun oli säveltänyt Jean Sibelius. Se oli protestisävellys. Se on suunnattu suoraan Venäjän keisarin helmikuussa 1899 allekirjoittamaa manifestia vastaan. Manifestilla yritettiin kaventaa Suomen suuriruhtinaskunnan autonomista asemaa. Alkuperäiset sanat menivät näin:

    Kaunis on kuolema, kun eturinnassa rientäen kaadut,

    kaadut kansasi vuoks, tähden tän armahan maas.

    Nouskaatte siis tuli-innoin suojaksi syntymämaamme!

    Haudoilla sankarien lapset ne laulaen käy.

    Käyös, nuoriso, käy rivein rikkomattomin, taajoin!

    Pois kuka pelkuri on, heimosta Hellaan pois!

    Kehno ja kurja joukko se on, jonka rintaman eessä

    eellä nuorten sa näät kaatuvan harmajapään.

    Olkohon tää toki ensiksi onni poikasen, jonka

    kutreja kaartavi viel’ kukkaset riemujen kuun.

    Kaunona naisten, urhona miesten hän taistohon käyköön;

    kaunis hän kuolleenakin kansansa muistossa on.

Uusi koulutalo oli juuri valmistunut ja minä lauloin koulupoikana tuota ymmärtämättä, miksi kuolema isänmaan ja aatteen vuoksi on niin tavattoman kaunis ja ketä se sitten hyödyttää? Myöhemmin olen ajatellut, että viettelijät houkuttelivat minut mukaan moiseen roskaan ja sen aikainen yhteiskunta palvoi kummajaista? Miksi meille ei annettu laulua Jeesuksesta, miksi opettajat ja päättäjät eivät kertoneet meille todellisesta elämästä Jumalan yhteydessä ja Kristuksen rauhasta? Miksi meitä vietiin täysin harhaan, miksei kukaan viheltänyt peliä poikki sanomalla, että meitä on petetty? Käsittämätöntä, että näille lurjuksille uhrataan edelleenkin aikaa ja rahaa nostamalla heidän muistoaan, tekemällä heille patsaita ja opettamalla, että he olivat suurmiehiä? Heidät pitäisi nostaa esiin vain varoittavina esimerkkeinä, joiden askeleita ei sovi arvostaa? Sitä paitsi nämä olivat vielä juoppoja ja huorintekijöitä. Kulttuuri on nostanut heitä taiteellisten ansioittensa vuoksi jalustalle. "Ellei sinun lakis olisi ollut minun lohdutukseni, niin minä olisin raadollisuudessani hukkunut." Ps.119:92.

Lehtiuutinen kertoi: "Esko Valtaoja Tampereella: Lopettakaa surkuttelu ja kääntäkää katse kohti tulevaisuutta! Lopettakaa voivottelu lamasta ja siitä, että kaikki on huonosti. Kääntäkää katseet tulevaisuuteen, eivät ne menneet ajat enää takaisin palaa. Ja sitä paitsi: asiat olivat ennen paljon huonommin kuin ne ovat nyt! - Ennen oli paratiisi, mutta nyt luisutaan kohti maailmanloppua. Sen täytyy olla nurkan takana, koska maailma on niin kurja. Tätä sanomaa meille tarjotaan joka suunnasta, Valtaoja tykitti. Maapallolla on paljon ongelmia. Sen Valtaojakin myöntää. Mutta hän uskoo vahvasti siihen, että voimme vielä pelastaa maapallon."

Valtaojan ongelma on yleismaailmallinen, hän pelastaa ilman Jumalaa, hänen voimansa ei ole Jeesus, eikä tulevaisuutensa ole Jeesus, eikä pelastuksensa ole Jeesus, eikä paratiisi ole Jeesuksen. Näitä maailmanparantajia riittää tuomiopäivään asti, eivätkä he tunne eivätkä tunnusta Jeesusta Jumalakseen. Heitä kuunnellaan, heitä arvostetaan ja palvotaan, mutta heidän valonsa on pimeää valoa. Heidän sanomansa on tuulen tavoittelua, eikä se elätä. Siitä puuttuu alku ja loppu. "Niin minä kyllästyin elämään, sillä minusta oli pahaa se, mikä tapahtuu auringon alla, koskapa kaikki on turhuutta ja tuulen tavoittelua." Saarn.2:11.

Elia-patsas Karmel-vuorella Israelissa

Jokainen aika kehittää omat konstinsa lasten (ihmisten) viettelemisessä pois Jumalan yhteydestä ja kasteen armosta. Jos ei saada lapsia innostumaan sodasta, niin sitten huveista ja urheilusta, kulttuurista ja taiteista, politiikasta ja vaikuttamisesta – tai tähtitaivaasta. Itsessään viattomat asiat vievät heidät mennessään ja heillä ole enää Kristusta, Jumalaa. Jostain aina ilmestyy joku ”viisas”, joka sanoo ettei ole Jumalaa, että järjestetään me itse vaan asiat kuntoon? Maallistunut yhteiskunta ei suo lapsille Raamattuopetusta kouluissa, se vastustaa Jumalan sanaan pitäytyvää tunnustuksellista kirkkoa ja kaikkea Jeesuksesta todistavaa herätyskristillisyyttä. Aikamme viettelijät halveksivat Jumalan lakia, kymmentä käskyä, Jumalaa Luojana, Kristusta ainoana pelastajana, sekä Herraa, joka kerran tulee tuomitsemaan joka ikisen ihmisen tekojensa mukaan. Joka estää puhumasta synnistä ja armosta, Jumalasta ja Jeesuksesta lapsille tai viettelee heidät pois uskosta tekee kuolemansynnin. "Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. Voi maailmaa viettelysten tähden! Viettelysten täytyy kyllä tulla; mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta viettelys tulee!" Matt.18:6-7.

Jumalan helmassa lapset löytävät turvapaikan, Jumalan lapset, Israelin lapset. "Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo sinun kansasi lasten suojana." Dan.12:1. Hädän aikana ihmiset huutavat Herraa avukseen ja hän vastaa heille. Muina aikoina uskovat kantavat lapsensa ja läheisensä Herran helmaan esirukouksin päivittäin. Jeesuksen nimi, Henki ja henkilö ovat vaikuttavia tuttavuuksia ja ilmaisevat salatun Jumalan syntiselle ihmiselle. Herra opettaa omilleen sopivat laulut, jotka vahvistavat uskoa ja kirkastavat Jumalan rakkautta. Pyhä Henki opettaa rukoilemaan ja avaa uudet kielet avuksi heikkoihin huokauksiin. Hän antaa näkyjä, unia ja ilmestyksiä, johdattaa rukoilijan askeleita. Vapahtaja kätkee omansa suojaan hädänpäivänä. "Sinä päivänä lauletaan Juudan maassa tämä laulu: "Meillä on vahva kaupunki, pelastuksen hän asettaa muuriksi ja varustukseksi. Avatkaa portit vanhurskaan kansan käydä sisälle, joka uskollisena pysyy. Vakaamieliselle sinä talletat rauhan, rauhan, sillä hän turvaa sinuun. Turvatkaa Herraan ainiaan, sillä Herra, Herra on iankaikkinen kallio." Jes.26:1-4

Herra, olen laulanut lapsuudessani niin monta turhaa laulua tietämättä, mitä ne tarkoittavat. Mihin olisinkaan joutunut, jos et sinä olisi tullut elämääni? Olin täysin muiden vietävissä, ohjailtavissa, mielen muokkauksessa, kuoleman tiellä, orjana. En tiennyt paremmasta, kunnes sinä tuli elämääni, pelastit minut, irrotit ihmisistä ja kiinnitit itseesi. Sinä annoit suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalalle. Jospa jaksaisin aina laulaa sinulle, kiittää sinua, jospa saisin aina katsella kasvojasi ja kuunnella sanasi suloisia säkeitä, jospa voisin aina kulkea heidän kanssaan, jotka rakastavat sinua ja seuraavat sinua kaikessa. Pelasta tämän ajan eksytetyt lapset, vietellyt pakanat, kurjat poloiset, avuttomat, sokeat tiedemiehet, perkeleen lauluntekijät. Ilmaise katoavaisuutemme, puutteellisuutemme ja syntisyytemme, että voisimme aina kääntyä puoleesi armoa etsimään.

Hedelmiä maasta ja taivaasta

Tein tuoremehua marjoista, tällä kertaa karviaisista. Ne olivat happamia, mutta menevät mehuna, kun laittaa kyytiin sokeria. Soseutetut marjat olivat yhtä vihreää massaa siemenineen, mutta puristusrummussa väri muuttui punaiseksi. Tuoremehu oli punaista? Ihmeellistä, sanoisi kaupunkilaispoika. Vaikka ei sen puoleen, syöhän lehmäkin vihreää ruohoa ja se muuttuu sen sisällä valkoiseksi maidoksi. Eikä kukaan mene ostamaan kaupasta lehmäihmettä?

Raamatun ihmekertomuksista yksi kuuluisampia on Kaanaan häät, jossa Jeesus muuttaa veden viiniksi. Hän saa aikaan käsienpesulikavedestä mitä hienointa viiniä, josta on olemassa asiantuntija lausunto Raamatussa. Ei siis ihme, että hän kykenee muuttamaan kelvottoman syntisen vanhurskaaksi ja pyhäksi. Se on vielä suurempi ihme.

Luonnonantimet ovat myös Jumalan valtakunnan välineitä. Yksinkertaiset maan hedelmät ovat käyttöaineita ja myös esikuvallisia hengellisen elämän kuvia. Esimerkiksi niin tavallinen ruoka-aine kun oliiviöljy, oli aivan keskeinen jumalanpalveluksen raaka-aine. Temppelin valo saatiin aikaan öljyllä, joka paloi lampussa. Se on kuva Jumalan sanan ihmeellisesti johdattavasta ja viisastavasta vaikutuksesta syntisen ihmisen elämässä. "Ja käske israelilaisten tuoda sinulle puhdasta, survomalla saatua öljypuun öljyä seitsenhaaraista lamppua varten, että lamput aina voidaan nostaa paikoilleen." 2.Moos.27: 20. Uudessa Liitossa Kristuksen seurakunta pitää aina lampun, Jumalan sanan, palamassa, että se loistaisi koko porukalle ja kutsuisi vielä ulkopuolellakin olevat sisään pelastukseen. Öljy on kuva Kristus-elämästä ja työstä keskuudessamme, jonka Pyhä Henki vaikuttaa ulottuvillemme ja meihin. Tämän tiedon tulisi asua meissä runsaasti: "Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana;" Kol.3:16.

Katulähetystyötä pitkään tehnyt Arvid von Martens tilitti omaa kutsumustaan Jeesuksen seuraajaksi: - Ihmeellistä on nähdä, miten Jumalan käsi tarttuu asioihin ja raivaa tien. Kuka muu kuin meidän Herramme sitä paitsi olisi kutsunut minunlaiseni miehen katulähetystyöhön ja kodittomien asian tienraivaajaksi Suomessa? Ulkonaisesti katsoen minulla ei ollut minkäänlaisia edellytyksiä. En osannut suomea, olin kasvanut aivan toisenlaisessa ympäristössä kuin autettavani. Lapsena en ollut koskaan harrastanut rakentamista tai kalustamista. Minua pidettiin epäkäytännöllisenä haihattelijana. Minun temperamenttini on täysin vieras meidän maamme sekä ruotsalaiselle että suomalaiselle kieliryhmälle. Kuitenkin olen varhaislapsuudestani asti kokenut Jumalan kasvattavan käden johtavan elämääni.

Niin kuin luonnonantimet ovat vain sellaisinaan ilman Luojaa kovin merkityksettömiä, niin hengellisetkin asiat ovat vain kuollutta tietoa ja oppia, kirkollisuutta ja taloudenhoitoa, ilman elävää Kristusta. Siksi elämän ilmestyttyä alkaa usko ja vaellus, kilvoitus ja pyhitys, uusi tie.

"Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan." Tiit.3:4-7

Olin nuorena miehenä saarnaamassa milloin missäkin päin Suomea, kaduilla, vankiloissa, tehtaissa, työpaikoilla, kouluissa ja usein myös kirkoissa. Kerran olin Savonlinnan tuomiokirkossa julistamassa Jumalan sanaa. Olimme siinä sakastissa valmistautumassa palvelukseen ja suntio mittaili minua katseellaan. Hän katsoi kenkiäni, jotka olivat likaiset. Suntio polvistui jalkojeni juureen ja alkoi pyyhkiä niistä likaa pois, sitten hän levitti niihin vahaa ja harjasi ne kiiltäväksi. Minun oli vaikea suostua moiseen, koska mies oli minua selvästi vanhempi. Mutta hänen nöyrä palvelunsa vaikutti minuun syvästi ja muistin tapauksen pitkään. Ajattelin, että asemani oli enemmän kuin minä itse, tehtäväni oli enemmän kuin nimeni. Julistin Kristusta, joka asui suntion sydämessä. Kiiltävät kengät olivat näyttävän näköiset, mutta vielä enemmän ovat alttiuden kengät pelastuksen sanomalle kanssamme kaikkialle, mihin menemme Herran käskystä. "ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille." Ef.6:15.

Getsemanen puutarha, vanha öljypuu

Jeesus kävi suuren rukoustaistelun opetuslastensa nukkuessa lähellä Jerusalemia sen itäpuolella öljymäellä. Matt. 26:36, Mark. 14:32. Vieläkin siellä kierretään munkkien hoitamassa puistossa lukien noita vanhoja tekstejä (Tämä nykyinen basilika rakennettiin v. 1925 fransiskaanimunkkien toimesta, ja he hoitavat myös pientä aidattua yrttitarhaa. Vähän ylempänä rinteellä on Getsemanen ortodoksinen kirkko ja arabit ovat rakentaneet kirkon Marialle Kidronin laakson pohjoispäähän.) Suuret öljypuut, jotka kasvavat siellä, ovat ikivanhoja. Luonnonkauniin paikan pilaavat vain paikalle rakennetut kirkot, jotka haisevat museolle ja puhdasoppisuudelle. Muutenkin Jerusalemissa on liikaa kirkkoja mutta liian vähän uskovia. Onkin siis odotettava, että Herran pelastus kohtaa maan asukkaita väkevästi kuin helluntaina.

Getsemane oli meidän Herramme öljypuristamo, hänen taistellessaan rukouksin pelastustyönsä kriittisemmässä kohdassa. Hän hikoili verta ja huusi ääneen, anoi muutosta ja taipui Isän tahtoon. Tuo Kristuksen taistelu toi meille voiton, tuo rukouksen yö valmisti koko maailmalle pelastuksen helvetistä.

Kun Kristus-elämä ja hänen hedelmänsä siunaavat uskovaa, tämä lähtee liikkeelle Vapahtajan askelissa. He ovat voitelussa ja voitelevat muita. Herran omat ovat sittemmin käyttäneet öljyä sanan ohessa sairaitten puolesta rukoilemisessa ja heidän parantamisessaan. Uskovat ovat puhuneet myös Pyhän Hengen voitelusta, jota julistajat Herran nimessä ovat saaneet olla välittämässä etsiville, pelastuneille ja Jeesusta kaipaaville.

"Ja he ajoivat ulos monta riivaajaa ja voitelivat monta sairasta öljyllä ja paransivat heidät." Mark.6: 13. Se on uskoa Jeesukseen, se on luottamusta Herraan, se on sanaan turvautumista, se on Kristus-valossa vaeltamista, se on palvelua arjessa syntisten ja sairaiden hyväksi. Siellä ilmestyy Jumalan valtakunta. Taivas tulee anteineen maahan asti. Kurjat kohtaavat Jeesuksen ja iloitsevat.

On se ihmeellistä, kun uskova saa Herran yhteydessä kokea niin suurta armoa osakseen, että elää ja iloitsee Herrassa, kiittää ja palvelee. Syvä Jumalan kunnioitus ja Herran pelko nousee siitä tietoisuudesta, että on riippuvainen Herran hyvyydestä ja sellainen ihminen on viisas - ja vain hän, muut ovat enemmän tai vähemmän tyhmiä. Kaikkein tyhmimmät kieltävät Jeesuksen ja hukkaavat armonaikansa, tuhoavat Jumalan heille lahjoittaman elämän ja taivaspaikan. Toista on uskovan, joka katselee Vapahtajaa ja ihastelee hänen olemustaan ja voittoaan. Hän sanoo: "Mutta minä olen kuin viheriöitsevä öljypuu Jumalan huoneessa, minä turvaan Jumalan armoon aina ja iankaikkisesti." Ps.52:10. Vanhaa uskovaa voidaan pitää seurakunta-fossiilina, kuluneena käpynä tai kehityksen jarruna. Mutta Herralle hän on rakas ja tärkeä, omaksi ostettu, kalliisti lunastettu ja Kristukselle sinetöity.  ”Vielä vanhuudessaan he tekevät hedelmää, ovat mehevät ja vihannat.” Ps.92:15.

Mutta valitettavasti monen uskovan käy niin, että aikansa ollaan elävässä uskossa ja eletään Jumalan rakkaudesta Pyhän Hengen ilossa. Mutta vuosien saatossa rakkaus kylmenee ja into hiipuu, tilalle tulevat naapurin pojat viha, katkeruus, arvostelu, kateus ja ahneus. Maailmanhenki ottaa kyytiinsä ja vie tunteitten vuoristoradalle. Vauhti sen kun vaan kiihtyy ja katsomo kannustaa ajuria yhä rohkeampaan rynnistykseen. Jeesus jää edelliselle asemalle ja kaverille jäävät jäljelle vain uskonnon kuoret. Mutta Herra ei unohda lastaan, hän vetää uudestaan tykönsä ja tarjoaa parannusta. Joskus joku uudistuu uskossa ja palaa Herran luo. Joskus joku luo taas katseensa Vapahtajaan. Joskus joku kyllästyy syntielämään ja epäjumaliinsa, hän rukoilee apua Jumalalta. Joskus jonkun uskovan kohdalla löytyy muutama hedelmä elämän ehtoossa ennen kuolemaa. Hyvä niinkin, sillä muuten peli on pelattu.

"Se siinä jää jälkikorjuuta, mikä öljypuuta karistettaessa: pari, kolme marjaa korkealle latvaan, neljä, viisi hedelmäpuun oksiin, sanoo Herra, Israelin Jumala. Sinä päivänä ihminen luo katseen Luojaansa, ja hänen silmänsä katsovat Israelin Pyhään, eikä hän luo katsettaan alttareihin, omain kättensä tekoon, eikä katso niihin, mitä hänen sormensa ovat tehneet, ei asera-karsikkoihin, ei auringonpatsaisiin." Jes.17:6-8.

Kiitos, Herra, maan hedelmistä, kesän sadosta, ruoasta, vaatteista, kodista, työstä, terveydestä, ystävistä, syksystä. Kiitos, että kuljet kanssani ja olet luvannut olla joka päivä Herrani ja Vapahtajani. Anna minulle Pyhän Henkesi siunaus ja voitelu elääkseni uskossa ja tahdossasi, että aina voisin katsoa sinuun, sillä sanot sanassasi, että ne jotka katsovat sinuun, säteilevät iloa. Sitä haluaisin kokea. Seuraan sinua Getsemaneen ja Golgatalle, itken ja ihailen, olen vaiti edessäsi.