Jeesus rukoili viimeisillä voimillaan
ennen kuolemaansa ristillä pahantekijäin puolesta: "Isä, anna heille
anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät". Muut ajattelivat hänen
itsensä olleen avun tarpeessa, mutta todellisuudessa kaikki muut ilman Jeesusta
olivat kuoleman omia ikuisesti. Muistan, kuinka itse katselin kouluaikana
uskontokirjan kuvaa kärsivästä Vapahtajasta ymmärtämättä, miksi hyvän ihmisen
piti niin paljon kärsiä. En käsittänyt, että minäkin olin synneilläni syypää
hänen suureen vaivaansa. Olin hänen vihollisensa, niin kuin kaikki jumalattomat
tänään. Mutta hän rakasti vihollisiaan ja rukoili heille armoa - niin on
edelleenkin. Se tuli minunkin osakseni Jumalan kutsuna ja siksi minä pelastuin.
Meidän aikamme keskittyy sodan
lopettamiseen, aseiden lisäämiseen, vihollisen vihaamiseen, rokotuksiin,
rahanarvon säilyttämiseen, synnin suosimiseen. Taustalla ovat pitkäaikaiset
pyrkimykset luonnonsuojeluun, hyvinvointiin, kulutusyhteiskunnan suosimiseen,
elämää helpottaviin tavoitteisiin, ihmisen itsemääräämisoikeuteen,
kansanvaltaan ja nautintoihin. Kaikki tämä on ulkoista ja tuntuu iholla ja
kukkarossa. Mutta suurin ongelma, sydämen kivisyys jää muuttumattomaan tilaan
ja niin elämän vaunut kulkevat edelleen syntikuormineen kohti kuolemaa.
Kivisydämisyys ilmenee vihana totuutta kohtaan, naapurin ja toisinajattelijan
vihaamisena, kiroiluna ja ihmisen kuoleman toiveena. Siinä ei ole vähääkään
Vapahtajan kärsivän rakkauden asenteesta ja kurjien syntisten säälimisestä.
Edelleen hänet löydetään Golgatalta sanomassa: "Isä, anna heille anteeksi,
sillä he eivät tiedä, mitä tekevät".
Jeesus on yritetty saada historian
vaiheissa milloin yhteiskunnan uudistajaksi, milloin kirkon aseman
vakuuttajaksi, milloin terveyden takaajaksi, milloin menestyksen ja helpon
elämän varmistajaksi, milloin oikeaoppisuuden puolestapuhujaksi, milloin
lahkolaiseksi, milloin kaiken suvaitsevaksi synnin hyväksyjäksi, milloin
jokaisen ihmisen taivaspaikan lupaajaksi. Mutta hän ei ole tullut tuomaan tänne
näiden odotusten aamenta, vaan Jumalan tahdon, joka on kirjoitettu Raamatussa.
Edelleen hän pysyy kuin pysäytyskuvassa suljettuna ristillä kaikkien
katsottavana ja sanoo:"Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä
tekevät". Jos se kääntyisi toisin päin, me syntiset rukoilisimme apua
kuolemanvaivaamme sanoen:
- Anna meille anteeksi, Herra, me todella
tiedämme, että olemme halveksineet sinua, pilkanneet sinua ja olemme
ristiinnaulinneet sinut, pyrkineet vaientamaan sinun äänesi, turhentamaan
jumaluutesi ja pelastustyösi. Olemme pyrkineet pääsemään sinusta eroon kaikin
keinoin, rakastaneet pimeyttä, palvoneet pimeyden ruhtinasta, hyväksyneet
pahuuden elämässämme ja maailmassa. Olemme pyhittäneet lihan teot ja sielullisuutemme,
kehuneet järkeämme, ihailleet tunteitamme, määränneet tahdollamme elämäämme
mieleiseen suuntaan. Olemme ansainneet vihasi, Kristus, ja helvetti on täysin
oikein meille kurjille ihmisille, jotka olemme vihanneet totuutta ja pitäneet
halpana sinun armosi ja taivaallisen rakkautesi. Emme ole pitäneet evankeliumia
minkään arvoisena ja siksi olemme sen tallanneet jalkoihimme odottaen, että
läheisemme kunnioittaisivat meitä nyt vielä enemmän.
Suurin osa ihmisistä ei tiedä, mitä he
tekevät, vaikka luulevat sen olevan päinvastoin. Suuret kansanjoukot marssivat
kohti kadotusta ja tuomionpäivää, hukkuakseen ikuisesti omien tekojensa tähden.
Suurin osa ihmisistä hylkää Jeesuksen, kadottaa Jumalan kutsun, kulkee
eksyksiin, valitsee valheen, rakentaa elämänsä epäuskon varaan, jättää
seurakunnan ja uskovien yhteyden, elää synnin orjana, kavaltaa ja kieltää
Jeesuksen. He menevät kaikkialle muualle, muttei Golgatalle Jumalan Karitsan
luo armahdettavaksi. He eivät tee parannusta, eivätkä tule kääntymykseen. He rakastavat
ihmiskunniaa ja yleistä mielipidettä, suosiota ja rahaa, mutta eivät Herra
Kristusta. He loukkaantuvat verisesti, jos joku uskaltaa sanoa heidän olevan
väärässä ja luulouskossa, muotojumalisia, jotka elävät Jumalan valtakunnan
ulkopuolella. Heillä ei ole Messiasta, sovittajaa, puolustajaa, eikä niin ollen
totuutta eikä armoa. Ehkä olisi syytä yhdessä veisata porukalla virsi 522, että
muutamien silmät avautuisivat käsittämään mitä ovat tehneet? Siiloin se voisi
kääntyä niin, että ihmiset rukoilisivat: "Jeesus anna meille anteeksi,
sillä me tiedämme, mitä olemme tehneet!"
1.Oi ijäisyys, mä pelkään pituuttasi! Ei
milloinkaan sun nähdä loppuasi.
Oi ijäisyys, oi aika ajaton! Sun
muistoskin jo kauhistava on.
2. Viimeinkin loppuu ajallinen vaivani,
vaikka kuinka ois kauhia ja kova aivan;
Vaan sinun vaivas, ijankaikkisuus, on
joka hetki lakkaamatta uus.
3. Oi ijäisyys! kuinka vapisee mun
sieluni, Kun tutkii se tuon pohjattoman nielun,
Ja katseleepi vaivaas vaikiaa, joka
kuolettaa, vaan ei voi lopettaa.
4. Jos tuomittujen vaiva loppuis vaikka,
koska kulunut niin monta ois ajast'-aikaa,
Kuin tähdet taivaan piirissä avaran, tai
ruohot, lehdet kaiken maailman.
5.Niin itsensä he sillä lohduttaisi, että
viimeinkin he pääsinpäivän saisi;
Mut turhaa: vaivat vasta alkavat, kun
niitten loppuvan he toivovat.
6. Voi ankaraa vanhurskauttasi, Herrani,
kun rankaiset näin ijäisesti kerran!
Jumalatonta voi tuota joukkoa, joka ei
sun vihaasi pelkää pilkata!
7. Huvittaa synti voipi hetkeksi kyllä.
Mut ikuinen on vaiva hyljätyllä;
Näin synti tuottaa kuolon ijäisen,
ajallinen rikos tuskan ainaisen.
8.Heräjä, sieluni, nouse unestasi,
autuudesta ota vaari ajallasi!
Jo riennä, katumus tee oikia, niin kauan
kuin on armo tarjona!
9. Älä anna mailman sua syntiin vetää,
hekuman, ylpeyden mieltäs pettää,
Ett'ei yö ijäisyyden kauhea Ijäiseksi
itkuksi päällesi lankea!
10. Kavala saatana sun luotas estä! Totta
ijäti ei hekumasi kestä;
Se juoksee pois kun virta väkevä, on
helvettiin sun kanssas syöksevä!
11.Voi ijäisyys, hirmuista pituuttasi! Ei
milloinkaan sun nähdä loppuasi.
Oi ijäisyys, oi aika ajaton! Ah Herra
meille armon suokohon!
Johann Rist, (saks.) s. 1607 † 1667.