Sammakoiden aikaan

Kun olin pikkupoika ja rahaa oli vähän käytettäväksi, yritimme keksiä kavereiden kanssa ansaitsemiskeinoja, jolla köyhyyttä poistettiin väliaikaisesti. Eräs harrastukseni oli sammakoiden kerääminen. Läheisessä lammessa niitä oli runsaasti ja omatekoisilla nailonsukkahaaveilla saimme niitä kymmenittäin. Sitten kuskasimme suuret sammakot ämpäreissä linja-autolla laitokseen, jossa niitä käytettiin tutkimuksiin ja rokotusten kehittämiseen. Siihen aikaan oli parikin keskusta, joihin ostettiin sekä rupi-, että lehtisammakoita. Sammakko maksoi 50 penniä, joka oli iso raha (aikuisten linja-autolippu Turussa laitakaupungilta keskustaan maksoi samaan aikaan 30 penniä). Olimme siis hetken ajan rahoissa, mutta pian ei taas ollut rahaa, eikä sammakoita.

Tulee aika, jolloin pahan kolminaisuus saa vähäksi ajaksi suuren vallan ja pimeyden voimat terästäytyvät sekoittamaan maailmaa oikein urakalla. Pahan kolminaisuutena esiintyvät käärme (perkele) peto (em. inkarnaatio - ruumiillistuma - ihmisen muodossa kuin Kristus) väärä profeetta (em. henkinen vaikuttajahahmo) Raamattu kertoo meille, jokaista edustavan saastaisen hengen, joka muistuttaa sammakkoa. Näiden riivaajahenkivaltojen esiinmarssi tulee muistuttamaan aluksi kuin messias olisi ilmestynyt voimallisesti ihmeiden kera ihmisiä auttamaan. Mutta seuraavassa vaiheessa syttyy maailmansota. Ilm.16:13 "Minä näin, kuinka lohikäärmeen suusta, pedon suusta ja väärän profeetan suusta lähti kolme saastaista henkeä, sammakon muotoista. Ne ovat riivaajien henkiä, jotka tekevät ihmeitä. Ne lähtevät koko maanpiirin kuningasten luo kokoamaan heitä sotaan Jumalan, Kaikkivaltiaan, suurena päivänä.”

Niinä päivinä poliittiset johtajat eivät kykene hallitsemaan tilannetta. Sotilaat ovat vain johtajiensa käskettävinä. Tiedemiehet eivät kykene poistamaan vääjäämätöntä tuhon kylvöä. Uskonnolliset johtajat ovat voimattomia auttamaan ketään. Tulevaisuus on synkkä kuin yö. Ihmiset ovat uskoneet valhetta ja luottaneet katteettomiin lupauksiin uudesta puhtaasta maailmasta, hyvinvointiyhteiskunnasta, energian riittävyydestä, rauhallisesta rinnakkaiselosta kansojen välillä, luonnon tasapainottamisesta, alhaisesta eläkeiästä, sosiaalisesta huolehtimisesta. Ihmiset ovat uskoneet, ettei Jumalaa ole ja että ihminen on oma jumalansa ja kykenee ratkaisemaan kaikki ongelmat. Eräänä päivänä rahalla ja kullalla ei ole mitään arvoa, omaisuuden turva on rypistyneen paperipussin arvoinen. Muutosta ei tule vastustuksen, mielenosoitusten tai purnaamisten kautta. Ihmiskunta on kuin aikoinaan Titanicin väki, kansa palloilee kannella uppoamattomaksi julistetussa aluksessa ilman venettä, ilman pelastusliiviä, alla vain loputon kuolettava kylmä syvyys. Ei naurata enää, vitsit ovat vähissä, suunsoittajat ja pilkkaajat vaikenevat. Asiantuntijoita ei ole. Synti hukuttaa, se on kaikkien ihmisten ongelma. Kaikki ihmisten vaiheet ovat tarkasti Jumalan kirjassa. 2.Moos.32:33. ”Mutta Herra vastasi Moosekselle: - Joka on tehnyt syntiä minua vastaan, sen minä pyyhin pois kirjastani.”

Ihmisten tekemät liitot murenevat, suuret talousjärjestelmät murtuvat. Kaikki ihmiset ovat kauhuissaan ja ahdistusta pursuaa ylitarjontana tiedostusvälineistä. Kun ei ole evankeliumia, on vain edessä pimeys ja umpikuja. Ainoa neuvo itse kullekin on silloin vain: piiloon ja pian. Mutta mitä ihmiset piiloutuvat? He menevät pommisuojiin, maanalaisiin käytäviin, kellareihin, maakuoppiin. He piiloutuvat Jumalaa, Jumalan tuomiota, sillä synnin mitta on täyttynyt, eikä armoa enää ole jaossa. Sodoman päivät ovat luetut, eikä uusia kansanäänestyksiä enää tule. Nyt puhuu Jumala, hänellä on viimeinen sana jokaiselle ihmiselle. Elämä loppuu näkyvässä muodossa ja alkaa ikuisuus. Vihan ja tulen aika on tullut, edessä on vain suuri putous. Ilm.14:15. Ja maan kuninkaat ja ylimykset ja sotapäälliköt ja rikkaat ja väkevät ja kaikki orjat ja vapaat kätkeytyivät luoliin ja vuorten rotkoihin ja sanoivat vuorille ja kallioille: "Langetkaa meidän päällemme ja kätkekää meidät hänen kasvoiltansa, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsan vihalta! Sillä heidän vihansa suuri päivä on tullut, ja kuka voi kestää?"

Sammakoiden aika on tulossa. Laske, mitä olet saanut aikaan tähän päivään mennessä? Mitä olet ajatellut viedä siitä mukanasi? Mikä siis on sinun paikkasi ja asemasi? Minkä arvoinen olet? Mitä muut sanovat sinusta? Missä ovat suosittelijasi? Kenen omaisuutta olet? Kuka puhuu puolestasi? Mistä ovesta kuljet ja mihin se johtaa? Mikä on tiesi nimi, mikä on sen päämäärä? Ketä pakenet, keneltä pyydät apua? Kenelle kohotat maljasi? Kenen kanssa kuljet, kuka auttaa sinua matkallasi? Millainen on tulevaisuuden suunnitelmasi? Missä vietät iäisyytesi? Nyt on korkea aika varata paikka Jumalan luona ja kääntyä Jeesuksen puoleen rukouksessa. Huuda häntä avuksi, kun vielä olet hengissä!

Juopunut maailma

 

Televisiosta tuli joku luonto-ohjelma, jossa kerrottiin maapallosta ja maailmankaikkeudesta lähes satukirjan omaisesti. Tiedemiehet tarvitsevat miljardit vuodet selittääkseen näkyvän olemassaolon synnyn. Heillä ei ole Jumalaa, eikä ainakaan Kaikkivaltiasta Jumalaa, korkeintaan joku keinotekoinen yliopistossa kehitetty epäjumala, kuten ihmisjärki. Laitoin television kiinni, en jaksanut seurata moista roskaa ja valheen kylvöä. Maailma elää suuressa pimeydessä, perkele on sokaissut sen kehittämällä kehitysopin maailman yleisuskonnoksi. Tätä tulee sitten tuutin täydeltä joka reiästä ihmistajuntaan ja suurin osa kansasta syö rotanmyrkyn sujuvasti suupielet rasvassa. Niinpä synnin velka vain kasvaa ja tuomio häämöttää oven edessä. Jumala ottaa eksyttäjät luokalle ja huominen on väärän rahan kauppiaille surkea.

 

Lars Levi Laestadiuksen (1800–1861) kirjoitti pastoraalitutkintoon liittyvä johdantopuheen, Crapula Mundi (maailman päihtymys), jossa hän esitti terävän arvion aikansa maailman tilasta. Raaistuneet tavat ja rikollisuus levisivät kaupungeista maaseudulle ja hyvin toimeentulevasta väestönosasta alhaisempiin yhteiskuntaluokkiin. Kehityksen syiksi Laestadius osoittaa synnin orjuuden ja uskon hylkäämisen. Hän kirjoitti:

 

- joiden ylellisyydestä ja ahneudesta melkein jokainen kaupungin asukas tietää. He tekevät kauppoja ja harjoittavat tukkuliikettä, taloja rakennetaan, kemuja puuhataan; syömingeissä, onnenpeleissä ja huvituksissa tuhlataan suurin osa päivää. Mistä, pyydän kysyä, riittää näihin varoja? Kaupankäynnistäkö? Ei ensinkään, vaan lainarahoista.

 

Laestadius näkee tavallisen kansan olevan turmeluksen orjuudessa perinteen, tietämättömyyden ja oppimattomuuden tähden, mutta erittäinkin synnin vaikutuksen seurauksena. Siksi se mellastaa ja huutaa. Pahuuden vallassa oleva maailma herättää hänessä vastenmielisyyttä ja suurta surua.

 

- Mutta kaikkien sivistymättömien vika, joka heillä näyttää olevan yhteistä muutamien julmien petojen kanssa, on se, että he, kun eivät voi purra, haukkuvat, kun eivät voi raadella, niin ulvovat, ja kun eivät voi ahmia kurkkuunsa, kiristävät hampaitaan.

 

- turmeltuneitten ihmisten huonon esimerkin vuoksi yhteiskunnan tuho ja kaikenlaisten rikosten tulva on paisunut yli koko yhteiskunnan, kaupungeista maalle, ylhäisimmistä ihmisistä alhaisimpiin, aatelisten huoneista halpasukuisiin, vuorten rotkoja harhaileviin lappalaisiin. Ja tässä on syy näihin kyyneliini. Tämän vuoksi minä näin vaikeroin.

 

Suuri taitekohta Laestadiuksen ja maailman välillä löytyy inhimillisen ja jumalallisen välillä. Hän ei usko pelkän opillisen sivistyksen korjaavan ihmisten oloja, vaan näkee kelvottomuuden asuvan ihmisen sisimmässä. Tämä sama kysymys on humanismin ja pelastavan uskon välillä jakaa edelleen kristikuntaa. Hän on saanut taivaallista silmävoidetta Herralta erottaa hyvä pahasta ja sitä hän käytti kirkossa.

 

- Mutta uskontoa ei opita palatseissa eikä kouluissa. Te kenties ihmetellen kysytte, missä sitten uskontoa opitaan, kun sitä ei opita palatseissa eikä kouluissa. Mutta tähän on sitäkin vaikeampaa vastata, kun eivät edes nekään, joiden sydämet ovat täynnä hurskautta, voi sanoin selittää, mistä ovat tämän jumalallisen tiedon oppineet. Tosin jotkut luulevat voivansa parantaa ihmisen kelvotonta luontoa opintojen, kasvatuksen ja kurin kautta. Mutta siinä he erehtyvät, sillä jos jokainen oppinein olisi jumalisin, niin varmasti kaikki oppineet olisivat jumalisia, ja itse perkele, joka on kaikissa helvetillisissä juonissa oppinut, olisi jumalinen. Kuinka mieletöntä! Siis opinnot sievistävät ihmistä, mutta eivät paranna häntä.

 

Laestadiuksen omaksuma käsitys ihmisten valaistumisesta ja Jumalan tuntemisesta kulkee hänen oman kokemuksensa tavalla. Teologiaa lukemalla voi saada tietoa, muttei kohdata elävää Jumalaa. Kelvottomuus asuu jokaisessa ihmisessä ja pukeutuu tuhansiin pukuihin. Näillä ihminen yrittää korjata kurjuuttansa näyttävämmäksi. Papin virkaan asettuessaan Laestadius oli käynyt läpi kutsumuksen ja käytännön ongelmaa. Hän tiedosti vaikeuksia, joita elävä usko ja totuuden seuraaminen aiheuttaa.

 

- …..useimmat meistä komeasti huutavat kirkossa ja samalla eivät tee mitään muutoin kuin palkkaa vastaan. Mutta kuinka monen luulette sitten evankeliumia julistavan, jos tämän maailman kaikki palkinnot otettaisiin heiltä pois?…. Samoin näiden kansanopettajien tulee erittäin teroittaa oppia ihmisen oikeuksista. Mutta jokainen pappi, joka ei tahdo ottaa noudattaakseen edellä mainittuja ohjeita, menettäköön palveluksensa ja virkansa, jos hän yhä rohkenee levittää muinaista taikauskoa maanpäällisestä jumalihmisestä jne…… kansankokouksissa eivät uskaltaneet sanallakaan kajota elämän ja kuoleman vakaviin kysymyksiin….. Se on valhetta, Jumalan pilkkaa. Häpeää.

 

Vuonna 1842 Laestadius sairastui vakavasti. Hän pelkäsi kuolevansa mutta oli varma, ettei elämällään olisi ansainnut muuta kuin helvetin tuskat. Hänen mieltään rupesi painamaan suunnaton syntitaakka, joka oli alkanut karttua jo aivan lapsuudesta ja nuoruudesta alkaen. Laestadius parantui taudistaan, mutta synnin taakka oli edelleen hänen edessään. Laestadiuksen poika Levi kuoli tuhkarokkoon 4-vuotiaana, mikä sai Laestadiuksen miettimään kuolemaa entistä syvemmin. Tuolloin hänellä oli ollut kaksi lasta, mutta kaikkiaan lapsia syntyi peräti 15.

 

Hengellisestä murroksestaan Laestadius on kertonut lehdessään Huutavan ääni Korvessa. Työmatkallaan Åseleen 1844 Laestadiuksen elämässä tapahtui käänne. Noran pastori Per Brandellin herrnhutilais-uusevankeliseen herätyspiiriin kuuluva Milla Clemensdotter -niminen lappalaisnainen tuli keskustelemaan hänen kanssaan ja kertoi omasta uskostaan. Keskustelun merkitys Laestadiukselle oli suuri. Hän sai siinä omien sanojensa mukaan tuntea taivaallisen ilon esimakua:

 

- Tällä tytöllä oli armonjärjestyksessä kokemuksia, joita en koskaan ennen ollut kuullut. Hän oli vaeltanut pitkiä matkoja etsiessään valkeutta pimeydessä. Vaeltaessaan hän oli lopulta tullut Noraan pastori Brandellin luo, ja kun tyttö avasi hänelle sydämensä, niin Brandell vapautti hänet epäilyksistä. Tyttö tuli hänen välityksellään elävään uskoon. Ja minä ajattelin, että tässä on nyt yksi Maria, joka istuu Jeesuksen jalkain juuressa. Ja nyt vasta, ajattelin minä, nyt näen tien, joka vie elämään; se on ollut kätkettynä, kunnes sain puhua Marian kanssa. Hänen yksinkertaiset kertomukset kokemuksistansa ja vaelluksistansa teki niin syvän vaikutuksen sydämeeni, että minullekin valkeni: minä sain sinä iltana, jonka vietin Marian seurassa, tuntea taivaallisen ilon esimakua. Mutta Åselen papit eivät tunteneet Marian sydäntä, ja Maria tunsi myöskin, etteivät he olleet tästä lammashuoneesta. Olen muistava köyhää Mariaa niin kauan kuin elän, ja toivon kohtaavani hänet kirkkaammassa maailmassa toisella puolen hautaa.

 

Aikamme juopunut maailma on kuullut pelastavan evankeliumin usein erikoisten uskovien kautta. Siihen sopii kuka tahansa, joka kuuntelee Kristusta avoimin sydämin ja toivottaa hänet tervetulleeksi johtajakseen, elämäkseen. Jumalan kutsumat ihmiset ovat todistaneet Kristuksesta väkevästi ja sydämeen käyvästi. Näiden muutamien todistajien kautta kansa on tehnyt parannuksen ja kääntynyt tunnustamaan Jeesuksen Herrakseen. Sitä rukoilemme tähänkin aikaan, että kansan kunnon känni muuttuisi pelastuksen etsinnäksi, että ahdas portti löytyisi ja taivaan tie tulisi tutuksi.

 

Yhä ylös yrittää.....

 Sähkötöissä kannattaa kääntyä asiantuntijan puoleen, 

ettei tule vahinkoa?

 

Herran enkeli asettuu niiden ympärille, jotka häntä pelkäävät, ja pelastaa heidät. Ps.34:8

 

Kauan sitten eräs ystäväni lähetti minulle kuvan, joka oli otettu Amerikassa kesän kuumalla ilmalla 90-luvulla. Hänen sukulaisensa oli ajamassa preerialla autollaan ja siihen tuli lähelle pyöremyrsky. Tämä henkilö nousi autostaan ja otti kuvan massiivisesta hiekkapyörteestä, joka kohosi monta kymmentä metriä korkeuksiin. Myöhemmin, kun kuva kehitettiin, hän huomasi siinä olevan selvästi havaittava enkelihahmo pitkäliepeiseen asuun pukeutuneena.

Kirjanoppinut vai kirjan oppinut

 

Olen lukenut Raamattua päivittäin uskoon tulostani asti ja sen sanoma on synnyttänyt minussa uskoa Jeesukseen. Mutta edelleen on monta kohtaa, jota en ymmärrä tai sen viestiä itselleni. Mutta hattua nostaen olen siirtynyt seuraavaan kohtaan, joka on avautunut paremmin. En siis voi sanoa, että olisin vielä oppinut kirjaa. Suureksi siunaukseksi ovat kohdallani olleet monet vanhat hengelliset kirjat, joissa minua viisaammat selittävät pyhää Jumalan sanaa taviksille. Sillä vaarana on aina se, että jos ei uskovasta tule kirjaa oppinut, hänestä tulee kirjanoppinut. Se on huono valinta, vaikka yhteisö siitä kiittelisikin. Kirjanoppineet ovat aina lahkoutuneet, jonkun yhden totuuden tai opinkappaleen varaan, muttei Kristukseen. Kirjan oppineet taas ovat uudestisyntyneitä, vapaita, Jumalan lapsia, armahdettuja syntisiä, ilman pakkoa tai perinnäissääntöjä.

 

Tulee aina joskus keskusteltua jonkun älykkään ihmisen kanssa ja silloin voi tehdä asiantuntijalle vaikeita kysymyksiä nimimerkillä "selvyyttä kaipaava". Aika usein kuitenkin nämä asiantuntijat osoittautuvat tiedoiltaan kovin vaatimattomiksi ja koulutukseensa nähden sopivat ehkä sittenkin paremmin suureen kansan enemmistöön, niin kuin minäkin. Kuitenkin moni heistä on maailman silmissä kirjanoppinut, ei juutalaisessa merkityksessä, vaan vallitsevan oppimisjärjestelmän suomin mahdollisuuksin. Juutalaisuudessa kirjanoppinut edusti tiettyä uskonnollista koulukuntaa, jonka oppiaika oli 12 vuotta. Näin pitkällä oppiajalla pyrittiin varmistamaan, ettei kokoelmassa ole pyrkyreitä tai hyödyn tavoittelijoita, ei mitään alalle aikovia, vaan ainoastaan sellaisia, joilla oli takanaan jo vuosien kokemus ja hankittu perustieto. Kuitenkin näillä oli usko vielä hakusessa, mutta oikeaoppisuus pursui lainomaisesti korvista asti ja ääni kohosi korkealle, kun likelle tuli joku Jeesuksen armahtama ihminen. Niin käy edelleenkin, kun kirjanoppinut kohtaa kirjan oppineen.

 

Eräänä päivänä puhuin pitkäaikaisen ystäväni kanssa puhelimessa. Hänellä on ollut korkea arvo yliopistomaailmassa ja jo pelkästään hänen nimensä on ollut monille suuren arvostuksen kohde. Keskustelimme hänen kunnostaan ja elämäntilanteestaan. Hän valitti minulle, ettei muisti enää pelaa ollenkaan, vaan sairaus on turmellut aivoja. Niinpä emme sitten ottaneet pöydälle mitään vaikeita asioita, muistelimme vain menneitä siinä määrin kuin meillä oli edellytyksiä. Mutta olimme uskovia, meillä oli Jeesus Herrana ja Vapahtajana ja siitä iloitsimme. Vielä puhelun päätteeksi keskustelimme taivaasta, jonne olemme matkalla. Se oli suuri ilon aihe ja tavoite, Jumalan suuri lohdutus.

 

Kirjanoppineidenkin olisi hyvä tutustua Apokryfikirjoihin, joissa on paljon mielenkiintoista opittavaa, ja joissa henkii Kristuksen olemus, vaikkei häntä nimeltä mainitakaan. Aikamme kirjanoppinut ei löydä Kristusta Vanhasta Testamentista, mutta kun Herran Henki avaa uskon silmät, tulee tällaisesta kirjan oppinut ja Jeesus kirkastuu sen tekstistä.

 

Viisauden kirjan 6. luku kuvaa ihanasti uskovan suhdetta Vapahtajaan ja kolmiyhteiseen Jumalaan:

7. Sentähden minä rukoilin (Herraa), että minulle annettiin ymmärrystä (Jeesus); minä huusin avuksi Jumalaa (Isä), ja viisauden henki (Pyhä Henki) tuli minulle. 8. Minä pidin sitä (Jeesus) arvokkaampana kuin valtikoita ja valtaistuimia (maailman tavoitelluimmat asemat), rikkautta (omaisuus) en arvioinut miksikään sen (Jeesus) rinnalla, 9. enkä sen (Jeesus) veroiseksi lukenut kallisarvoisinta jalokiveä (arvostetuinta näkyvää). Sillä kaikki kulta on sen (Jeesus) rinnalla kuin rahtunen hiekkaa ja hopea on siihen (Jeesus) verrattuna luettava saven (ihminen ilman Jumalaa) arvoiseksi. 10. Minä rakastin sitä (Jeesus) enemmän kuin terveyttä ja kauneutta (maailman tavoitteita) ja valitsin (tuli uskoon) sen (Jeesus) valkeudekseni, sillä se valo, joka siitä (Jeesus) lähtee, ei koskaan sammu (ikuinen elämä). 11. Kaikki hyvä (usko, toivo, rakkaus) tuli minulle sen (Jeesus) mukana, ja mittaamaton rikkaus (hengellinen aarre) oli sen (Jeesus) käsissä (vallassa). 12. Minä iloitsin kaikista näistä (autuas ihminen), koska viisaus (Jeesus) niitä hallitsee, mutta minä en tietänyt, että se (Jeesus) on myös niiden alku (alku ja loppu). 13. Ilman vilppiä (katumus ja parannus) minä otin vastaan sen (Jeesus) opetukset, ilman kateutta (evankelioiminen) minä jaan ne muille, minä en salaa sen (Jeesus) rikkautta. 14. Sillä se (Jeesus) on loputon aarre ihmisille (maailma), ja ne jotka sitä (Jeesus) käyttävät, hankkivat itsellensä Jumalan (Isä) ystävyyden, koska he ovat hänelle otollisia niiden lahjojen tähden (Pyhä Henki), joita opetus (Raamattu) antaa.

 

Lähetyssaarnaaja Pietari Kurvinen kirjoitti elämäkerrassaan rohkaisevia sanoja jälkeen jääville ja osoitti näin kuuluneensa heihin, jotka ovat kirjan oppineet. Sanat sopivat meidänkin rukoukseksemme tänään:

- Oi tuota Karitsan voittoriemua ja riemusaattoa! Oi autuaitten lukematonta laumaa! Ja minäkin Jeesukseni sylissä riennän siinä Siioniin. Oi iäistä riemua! Itse Karitsa kaitsee meitä ja johdattaa meitä eläville vesilähteille. Ja Jumala on kuivaava kaikki kyyneleet silmistämme. ja minunkin silmistäni! Oi ääretöntä autuuttani! Mitä minä enää välitän koko maailmasta ja kaikista sen aarteista, sen iloista sekä suruista, kun saan vain Jeesukseni ostamana omana ja pääsen hänen luokseen autuaitten laumaan. Kohta, kohta saan jättää tämän maan!

Kallein Vapahtajani! Kanna minut ja kaikki omani, kaikki armolapsesi, kaikki lunastamasi, kanna iäisille kukkuloille, kaikkein autuaitten laumaan, iäisten riemujen maahan! Älä anna meidän uupua tielle! Annan meidän kaikkien sinun ostamina ominasi olla luonasi iäisessä ilossa! Me olemme heikot, helvetin ansainneet. Mutta sinä olet meidät lunastanut, vapaaksi ostanut, helvetistä nostanut, olet kasteessa kuolemaasi haudannut, itseesi istuttanut ja omaan autuuteesi pukenut. Oletpa vielä ehtoollisessasi omalla, uhratulla ruumiillasi, verelläsi, sekä siinä koko autuudellasi syöttänyt ja juottanut. Anna kaikki syntimme olla anteeksi annetut ja unohdetut! Kanna meidät Isän syliin, Isän kotiin, ettei yksikään hukkuisi! Kiitos, kiitos! Sinä olet jo kaikki tehnyt ja vieläkin kaikki teet. Sinä olet minuakin kurjaa kantanut niin kauan, kärsinyt ja kasvattanut sinun autuaallisessa tuntemisessasi. Ethän sinä minua vieläkään hylkää, et iankaikkisesti. Sinun omasi minä olen. Sinun omasi me kaikki olemme iankaikkisesti. Ja kohta olemme siellä luonasi autuaittesi laumassa. Oi ääretöntä autuuttamme! Kiitos, ylistys iankaikkisesti! Oi mikä ilo meille kaikille, kun toteutuvat nuo sanasi:

Jes.35:10. Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakeneva.

Ilm.7:13. Ja yksi vanhimmista puhui minulle ja sanoi: "Keitä ovat nämä pitkiin valkeihin vaatteisiin puetut, ja mistä he ovat tulleet?"

14. Ja minä sanoin hänelle: "Herrani, sinä tiedät sen." Ja hän sanoi minulle: "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.

Ja minäkin olen siellä. Halleluja! Kiitos Lunastajani! Minä saan olla siellä lunastettunasi.

Ps.17:15. Mutta minä saan nähdä sinun kasvosi vanhurskaudessa, herätessäni ravita itseni sinun muotosi katselemisella.

Aamen. Halleluja! Minä saan olla siellä! Minä suurin syntinen saan olla taivaassa.

 

Ajattelen, että tämän keskustelun taustaksi tulee ymmärtää, että kristityssä on kaksi luontoa ja sen seurauksena myöskin kahdenlaista seuraamusta. Tästä johtuen kristityn elämä horjuu huonoimmillaan väärälle puolelle - tuohon "vanhaan Aaltoseen", vaikka tarjolla olisi myöskin "uusi Aaltonen". Siksi sana valaiseekin meitä tässä: Room.6:6: Me tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, jotta synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää palvelisi syntiä. Emme siis tee jotakin vapautuaksemme, vaan liitymme uskossa Vapahtajan täytettyyn ristintyöhön, joka on avain, ovi, tie, elämä ja sovitusmaksu meidän hyväksemme. Uusi elämä alkaa Golgatalta. Tämän kirkastuminen johti aikoinaan vanhan fariseuksenkin sanomaan: Gal.2:20. ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.

 

Olen ymmärtänyt seuraavien sanaparien mukaan, että risti erottaa nämä kaksi kristityn luontoa toisistaan. (Minun ristini ei Jeesuksen). Olen siis kaksinainen (vastakkaista olemusta) kristittynä hautaan asti.

 

                                            Aadam           Kristus

                             Vanha Aaltonen           Uusi Aaltonen

                      Ulkonainen Aaltonen          Sisällinen Aaltonen

                               Vanha syntymä          Uusi syntymä

                                                Liha           Henki

                                            Luonne           Armo

                                                Järki           Usko

                                            Pimeys           Valo

                               Kuoleman puu            Elämän puu

                              Pahat hedelmät            Hyvät hedelmät

                                              Synti            Vanhurskaus

                                         Kadotus            Autuus

                                        Kuolema            Elämä

                           Vanha Jerusalem            Uusi Jerusalem

                      Perkeleen valtakunta           Jumalan valtakunta

                          Käärmeen siemen            Jumalan siemen

                   Luonnollinen ihminen            Hengellinen ihminen

                              Maallisen kuva            Taivaallisen kuva.

 

 

Katekismuksessa opetetaan kasteen velvoituksena:

Se merkitsee, että meissä oleva vanha ihminen, on jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa upotettava ja että sen on kuoltava kaikkine synteineen ja pahoine himoineen, ja että sen sijaan on joka päivä tultava esiin ja noustava ylös uuden ihmisen, joka elää vanhurskaudessa ja puhtaudessa iankaikkisesti Jumalan edessä.

Tämä on kristillisyyden arkea, joka ei ole ensisijaisesti tiedon vaan uskon asia. Mutta ei kannata leuhkia onnistumisistaan, kuka tahansa lankeaa, tekee syntiä ja voi kadottaa Jeesuksen. Siksi meidän tulee rohkaista ihmisiä (myös itseäni) luottamaan Herran armoon ja rukoilemaan sitä näytti miltä näytti, tuntui miltä tuntui.

Kun ei jaksa olla toisten kanssa?

 

Eräs pappi tilitti kutsumustaan ja kertoi, että työltä katosi merkitys:

– Junnaan vuodesta toiseen hautajaisia, kasteita ja avioliittoon vihkimisiä, joissa ketään ei oikeasti kiinnosta, mitä puhun. Tärkeintä on saada asia nopeasti hoidettua, jotta he pääsevät kahville. Huomaan tämän ihmisten eleistä ja ilmeistä. He saattavat vilkuilla kelloaan tai puhelintaan. Ihmisten katse siirtyy seinille tai he liikehtivät hermostuneesti. Silmissä ei näy iloa. Näen kummeista, ketkä ovat olleet viihteellä ristiäisiä edeltävänä iltana. He huohottavat, hiki valuu ja he eivät haluaisi pidellä enää vauvaa sylissä. Lisäksi osa vanhemmista supattaa keskenään, kun puhun On vaikeaa sulattaa sitä. Vanhemmat vaivautuvat kastamaan lapsensa, mutta se ei kuitenkaan merkitse heille mitään. Koen työssäni merkityksettömyyden tunnetta viikoittain. Kutsumukseni mukaan, tässä pitäisi pysyä ja olla onnellinen, kun saa työtä tehdä. Väsymyksen hetkinä rukoilu ei auta. Merkityksettömyys työssä on aiheuttanut pettymystä, riittämättömyyttä ja kyynistymistä. Kun into loppuu, kaikki työtehtävät tuntuvat aika raskailta. Se on osaltaan vaikuttanut myös omaan hengellisyyteeni. Toiveena on löytää kirkosta tehtävä, jossa ei tarvitse olla ihmisten kanssa tekemisissä. Tällainen voisi olla hallinnollinen työ.

 

Ihmissuhde ristiriidat ovat ilmeisesti yksi suurimpia elämän koettelemuksia, joihin joutuu jokainen joskus. Luonteemme särmikkyys saa aikaan ärsytystä ympäristössään ja huono käytös ja rumat sanat lisäävät hajontaa. Tapahtuu hylkäämistä ja aina se tuottaa kärsimystä. Kun ihmiset ottavat etäisyyttä toisiinsa nähden ja joskus pysyvästi, tulee sieluihin haavoja. Olen kuunnellut joskus vanhaa ihmistä, joka toistaa kokemaansa vuosien takaista kärsimystä uudelleen ja uudelleen. Yllensä se on ollut jonkinlainen hylätyksi tuleminen, yli kävely, arvostelu, haukkuminen, vähättely tai boikotti. Tilanne on ollut ja mennyt, siihen ei voi palata, sitä ei voi enää muuttaa. Mutta asian voi kantaa rukouksessa Herralle ja pyytää apua mielen korjaantumiseen ja anteeksiantamuksen saamiseen ja antamiseen.

 

Jos Jumalan sanaa ei oteta vakavasti, syntyy vain löyhää moraalia, joka venyy kuin henkseli. Ihminen tekee, mitä tykkää ja valinnat ovat aina itsekkäitä. Ystäviltä, kavereilta, naapureilta ei varastettu, mutta kunta ja valtio olivat kasvottomia, niiltä sai kähveltää. Muistan sitten yhden tuttavaperheen, jonka emäntä oli ollut töissä paikallisessa meijerissä ja varastanut sieltä voita. Aikuisten keskusteluissa sitä ei kuitenkaan pidetty juuri minään. Materia ei kuitenkaan jalosta meitä, vaikka sitä olisi runsaasti, sillä synti vaivaa jokaista. Korkean elintason maailma tekee ihmisistä kovia, laskelmoivia, ylpeitä ja itsekkäitä. Tämä henki tarttuu myös helposti kristittyihin. Uskovan suuri vaara on maailmanhenkisyys, maailmanrakkaus, maailmantapaisuus. Vaikka en ole kuullut, että siitä juuri parannusta kukaan tekisi tai vielä vähemmin saarnaisi synniksi?

 

Meidän aikanamme on uskovissa paljon yksityisyrittäjiä. Aikansa he ovat kiinni kirkossa, seurakunnassa tai herätysliikkeessä, mutta sitten tulee irtiotto. Syytä eivät yleensä ole kaksiset, joku ihminen ei ole heitä miellyttänyt, oppi on ollut väärä tai väärin sovellettu, pyhyys on ollut liian matalalla tasolla. Yleisin syy varmaan lienee se, ettei kyseinen henkilö ole saanut tarpeeksi huomiota, tilaa, vaikutusvaltaa, puheaikaa, mieleistään virkaa, rahakorvausta palveluksistaan? Raamattu mainitsee synteinä: vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,

kateus Gal.5:20 ja lisää, että semmoisten harjoittajat eivät peri Jumalan valtakuntaa!

 

On järkyttävää, miten nykyinen some-kulttuuri on täynnä toinen toistaan uskovia vihaavia, tuomitsevia ja hylkääviä mielipiteitä. Ovatko nämä ihmiset koskaan vakavasti lukeneet Raamatusta: Hebr.13:1. Pysyköön veljellinen rakkaus. Tietysti herää kysymys, ovatko nämä arvostelijat ollenkaan uskossa, ovatko koskaan tulleetkaan syntisinä parannukseen? Kuka ruokkii heidän mieltään ja mihin sillä pyritään? Aivan kuin ei Kristusta olisi ollenkaan, eikä hänen sanoistaan välitetä lainkaan? Lihallinen mieli on pöyristyttävää, kun siihen liittyy vielä anteeksiantamattomuus ja kostonhalu, tappelumieliala ja rähjääminen. Ef.4:20. Mutta näin te ette ole oppineet Kristusta tuntemaan, Muistan, kun eräässä kokouksessa pastori sanoi ponnekkaasti, että me kyllä hylkäämmekin. Mietin, että millä perusteella? Arvostelulla on paikkansa, mutta se ei edellytä hylkäämistä. Vain Jumalalla on oikeus hylätä, eikä hän luovuta ihmiselle paikkaansa. Eräs vanha uskova mies kertoi menneensä uskon ystävän luo sopimaan riitaa ja pyysi anteeksi. Mutta toinen käski häntä polvistumaan eteensä ja niin mies lähti pois sopimatta.

 

Olen saanut kerran potkut kristillisen järjestön palveluksesta ja se oli melko karu kokemus, muttei ollenkaan vaikeimmasta päästä omia uskonvaiheitani. Muistan kuinka kävin kyseisen asian kanssa Herran eteen ja rukoilin viisautta vaikeassa tilanteessa. Vastaus oli hyvin yllättävä: Jeesus sanoi minulle, etten tekisi mitään puolustaakseni itseäni, sillä hän ajaisi asiat tahtomallaan tavalla. Se oli helpottava tieto ja sain osakseni suuren rauhan, tietämättä mitään tulevaisuudestani. Samalla opin yhden jumalallisen perusarvon, jota saatoin käyttää tulevina aikoina hyväkseni: Jumala vie aina tahtonsa läpi ja minun tulee suostua (taipua) siihen.

 

Ei ole viisasta tapella ihmisten kanssa mielipiteistä, näkemyksistä, opinkappaleista, pilkun paikasta, sillä erimielisyyksien kaivo on pohjaton. Joskus kristikuntaa seuratessani olen tullut siihen toteamukseen, että muutamilla ihmisillä on niin vahva liha, että he saavat aina riidan aikaiseksi vaikka missä ja vaikka kenen kanssa? He ovat aina oikeassa ja muut eivät ole tätä vielä havainneet, niin he korottavat ääntään, kirjoittavat haukkumakirjeen tai käyttävät vaikutusvaltaansa kumotakseen vastaan sanojat? Heitä on tavattoman vaikea auttaa tai neuvoa, kun he itse eivät koe olevansa avun tai neuvon tarpeessa? Sak.11:17. Voi hullua paimenta, joka lampaat hylkää.

 

Joissakin kristillisissä piireissä Jumalan sana on menettänyt merkityksensä elämän ohjaajana ja moraali on usein alempana kuin maailmassa. Aivan yleisiä ovat uutiset avioliiton hylkäämisestä, aviopuolison hylkäämisestä ja pahojen huhujen ja valheiden levittämisestä heistä. Raamatun kanta on selvä ja yksiselitteinen: Mal.2:16. Minä vihaan [puolison] hylkäämistä, (Rk.92 Minä vihaan eroa). Kuitenkin monet tämän lajin harrastajat jatkavat hengellisessä töissä, säilyttävät asemansa ja istuvat hyväpalkkaisissa korkeissa viroissa niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kummallista. Omasta työhistoriastani tulee mieleen eräs mies, työkaveri, joka rakastui toiseen naiseen. Työnantaja hyllytti kaverin joksikin aikaa ja ilmeisesti tämä sai hänet sitten palaamaan lähtöruutuun? Myöhemmin näin hänet taas työssä, mutta en kysynyt menneistä mitään.

 

Hylätyksi joutuminen on kova juttu, joka kolhaisee itsetuntoa raskaasti. Siinä tuntuu hetken aikaa, ettei ole mitään, täysin turha ihminen, turhine odotuksineen. Sielunhoidossa näitä iskuja saa kuunnella, eikä useinkaan voi tehdä mitään asian hyväksi, paitsi rukoilla herraa parantamaan haavoja. On ihmisiä, jotka hylkäävät kevyesti toisen ja tulevat katumukseen paljon myöhemmin. Kova on kokemus on hylkääjälle sekin, kun joutuu itse hylätyksi. Silloin saa maistaa omia tekojansa. On tullut näitäkin vastaan jokunen. Kaikkein kamalinta on, kun joku ei kestä hylkäämistä ja tappaa itsensä. On näitäkin tullut vastaan elämäni aikana. Kerran muistan, kun eräs avioliittoonsa kyllästynyt tuli pyytämään minulta lupaa erota ja ottaa uusi kaveri. Kysyin, että oliko puoliso vaikea, väkivaltainen tai vaarallinen. Mutta hän kertoi sen olevan hyvin kiltti. Sanoin, että en anna lupaa erota ja hän sanoi sitten tappavansa itsensä. Pitkän ajan kuluttua näin hänet, mutta ainakin silloin oli vielä elossa ja ilmeisesti saman puolison kanssa?

 

Herra, auta meitä jaksamaan toisten kanssa, erilaisten kanssa, toisinajattelevien kanssa, että evankeliumi menisi eteenpäin ja pelastuksen sanoma saavuttaisi sydämet ja mielet. Elämämme on täysin turhaa ilman sinua, Kristus, vain omien itsekkäiden ajatusten toteutusta ja pyrkimystä hyvinvointiin. Avaa kristikunnan silmät näkemään maailman hätä, kuoleman vaara ja Golgatan voittosi tilaus tässä ajassa. Pelasta nämä kutsumuksensa kadottaneet, tyhjät, välinpitämättömät, huohottavat, hikeä valuvat, sinua pakenevat, maailmaa rakastavat ihmiset. Jeesuksen nimessä Aamen.