Ole pienessä tyytyen uskollinen, pian aikasi haihtuvi pois.

Kun olin neljävuotias muutimme vuokra-asunnosta toiseen Turussa Hirvensalon saaresta Kuninkaanojalle. Kannoimme vähäiset tavaramme kuorma-auton lavalle. Oli kaunis kesäilta, minä istuin lavalla tavaroiden keskellä ja katselin, kun lapsuuskoti jäi taakse, paras kaverini jäi taakse. Seuraava koti oli vaatimaton ullakkohuone ilman mukavuuksia. Kun siellä levitimme yöksi kaksoishetekan auki, oli huone aivan täysi. Muutaman vuoden kuluttua muutimme taas, vuokra-asuntoon Kähärinmäkeen, jossa menin kouluun ja sitten saimme hieman paremman asunnon. Kahdeksaan ikääni mennessä meillä oli ollut neljä muuttoa. Kaikki tämä muokkasi lapsen mieltäni, toi eteen uusia ihmisiä, opeteltavaa ja ihmeteltävää. Mutta Jumalaa en tuntenut.

Aika ja elämä

Lina Sandell-Berg kirjoitti runon Ole pienessä tyytyen uskollinen, jonka Ilmari Krohn myöhemmin sävelsi ja se päätyi hengellisten laulujen kokoelmaan. Laulun juoni on sen pyhityselämään paneutuvat ohjeet, jotka puhuvat kokemuksesta.

l.Ole pienessä tyytyen uskollinen, pian aikasi haihtuvi pois. Kesän jäljestä syksy on taas suruinen ja tää viimeinen päivä olla voisi. Tee oikeaan aikaan kylvöntätyös, että tuot ilolla lyhteesi myös.

Eräänä päivänä ystäväni soitti ja sanoi rukoilleensa, että Herra ottaisi pois täältä. Hänellä oli ollut pitkä tie Herran seurassa ja nyt monet vaivat rasittivat olemusta. Keskustelimme tästä. Luuk.l:37 ”Jumalalle ei mikään ole mahdotonta”. Selvä sana, mutta sen sulattamiseen menee aikaa, kun käytännön kokemukset näyttävät olevan aina eri mieltä? Jos Herran tie kulkisi oikopolkua ja valtateitä pitkin, olisi usko vaivatonta kiitämistä. Mutta ristin tie kulkee kovin alhaalla ja vaatimattomissa puitteissa, ilman ihmiskunniaa ja tavisten porukassa. Pysy siis paikallasi ja tyydy Jumalan aikatauluun! Ole siis pienessä tyytyen uskollinen!

Nuorena on helppo tehdä suunnitelmia, kun kunto on kohdallaan ja kukkarossa rahaa, on kavereita ja kysyntää sinne ja tänne. Maailma tuntuu olevan levällään edessä vain rohkeaa kokemuksiin heittäytymistä varten. Ei olla köyhiä eikä kipeitä, ei kun lisää kaasua ja mutkat suoriksi? Mutta ajan kuluessa tulee huomaamaan, kuinka eiliseen ei voi palata, menneisyydestä ei saa lisää voimia ja kaverit alkavat poistua näyttämöltä yksi toisensa jälkeen ja itsekin on selvästi huonommassa hapessa kuin menneenä vuonna? Silloin tarvitaan Jumalan sanaa, joka ohjaa katsomaan hänen olemukseensa Isänä Poikana ja Pyhänä Henkenä. Ps.31:16 ”Minun aikani ovat sinun kädessäsi”.

 

Kutsumus ja armolahjat

2.Ole työsssäsi ainiaan uskollinen, miten pieneksi se näyttäisikin. Että olisit sä Herralle kelvollinen, joka työhönsä sai sinutkin.Iloiten mene toimeen pienimpään, kun sen sulle on uskonut Hän!

Olin asioilla kaupassa ja huomasin, että miesmyyjällä oli kaulassa ketjuissa risti ja tähti, jota saatananpalvojat käyttävät tunnuksenaan. Osoitin häntä sormella maksaessani ostoksiani ja sanoin, että sinä näytät varmistaneen molemmat? Mies ymmärsi heti lauseen ja vastasi hymyillen: - Kyllä! Vaatii rohkeutta hyväksyä vain Jeesus Herrakseen.

Jos ihminen kokee Jumalan olevan häntä varten olemassa kuin joulupukki lahjoineen, tulee kristillisyydestä varsin ankea elämänmuoto. Siinä ihminen on vielä kaiken keskus ja Jumala vain palvelija ihmistä varten. Mutta jos Kristus löytää paikan sydämessä, kääntyy tämä kuvio toisinpäin, ihmisestä tulee Jumalan palvelija ja kuuliainen opetuslapsi. Silloin ensisijainen kysymys onkin: mikä on minun kutsumukseni ja mikä on minun armoitukseni, armolahjani? Tämän selvittämisessä kuluu aikaa ja rukouksia. Oma arvio on usein vielä ihan pielessä alkuunsa, se on joko itsekeskeisen nousukas, tai päinvastaisesti itseään vähättelevä, syrjäänvetäytyvä asenne. Tästä syystä on hyvä rukoilla Isä meidän päivittäin, kyllä se kutsumuskin sitten selviää. Joskus luonteenheikkoudet vievät kristityn aivan umpikujaan ja harhateille. Ei ole helppo peruuttaa suunnitelmiaan ja odotuksiaan, eikä varsinkaan tehdä U-käännöstä virheistään toisten nähden. Mutta epäusko sotkee paljon asioita ja ihmisiä näissä piireissä.

Eräs tunnettu pappi joutui aikoinaan epäuskonsa tähden mykäksi ja se on aina puhetyöläiselle pahin mahdollinen tapaus. Mutta Jumalan koulussa hän kasvoi hiljaisuudessa suostumaan Herran tahtoon ja alkoi toimia uskossa. Niin sitten sana sanoo: Luuk.l:64. ”Ja kohta suunsa aukeni, kielensä vapautui, kiittäen Jumalaa.” Eikä vain pappi tullut uudistetuksi, vaan pian ympäristökin puhui hänen ihmeellisestä Jumalastaan. 1:65. ”Ja tuli pelko kaikille ympärillään asuville, koko Juudean vuorimaassa puhuttiin kaikista näistä tapahtumista;” Pian puhkesi papin elämässä uusi armolahja ja hän käytti sitä rohkeasti: 1:67. ”Ja Sakarias täytettiin Pyhällä Hengellä, hän ennusti…” Voi kun kaikki tämänkin ajan papit saisivat tämän saman, että tulisivat täyteen Jeesuksen tuntemista.

Sinä ja Jeesus

3.Ole pienessä ainiaan uskollinen tähden kalliin Vapahtajasi! Hänen tuomionsa on ylen ihmeellinen, kun hän arvostelee tekojasi. Mitä siitä, jos pienien käyt riviin, kun hän vie sun taivaisiin!

Ylpeys on perisynnin suuri hallitsija, joka ylläpitää sielun eroa Jumalasta. Leuhkat ihmiset ovat yleensä johtajahahmoja, menestyneitä, rikkaita, mainetta hankkineita, toisia ihmisiä sotkeneita, itsekeskeisiä, narsisteja ja pyrkyreitä. Kristillisissä piireissä ylpeys pesii kuin flunssavirus kansassa. Se aiheuttaa ristiriitoja, eroja, lahkoutumista, syrjimistä, ihmispalvontaa ja Kristuksen ruumiin hajottamista. Kristitty voi peilata omia tekemisiään ja kysyä etsinkö Jumalan nimen pyhitystä, Hänen valtakuntaansa ja Herran tahtoa, vai omaa etuani? "Ylpeät silmät ja pöyhkeä sydän, jotka ovat jumalattomien lamppuna, ovat syntiä." Snl.21:4 Ylpeyden tähden ihminen ei löydä avukseen Jumalan armoa, sillä hän hakee sitä liian korkealta. Hänen olisi tultava paljon alemmas, nöyryyteen, syntiseksi, löytääkseen syntisten Vapahtajan, Jeesuksen. Siellä hän edelleen kulkee, kutsuu ja pelastaa.

Ylpeydessä omaminä on aina mennyt Kristuksen edelle, Jeesuksen on pitänyt väistyä, kun ihminen on ruvennut isottelemaan. Ei tarvita erityistä lahjakkuutta pilata Jeesuksen suunnitelma, siihen riittää keskiverto ihmisäly. Kun ylpeys astuu näyttämölle, silloin toteutuu tuo vanha sanonta: Yli päänsä, joka ei tarkoita oikeastaan yhtään mitään. Mutta hengellisesti Jeesus on seurakunnan pää ja siis uskovan pää. Jos siis ylpeys pääsee valtaan, se aina syrjäyttää Vapahtajan, menee yli päänsä. Kuinka monta herätystä, seurakuntaa, ja uskovaisuutta ylpeys onkaan tuhonnut historiassa, kun on ruvettu järkeilemään, luotettu teologiaan ja korottamaan lahjan käyttäjiä enemmän kuin lahjan antajaa?

Lapsenlapseni Emilia 5v. Kysyi eräänä päivänä: - Mummi, onko kukaan koskaan oikeasti nähnyt Jeesusta? Niin sitten kävimme keskustelun tästä. 1.Piet.1:8-9 ”Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.”

Uskollisuus ja uskovat

4. Ole pienessä ainiaan uskollinen, sitä Herrasi tahtoo vain. Pysy tyytyen joukossa halvimpien, sua itse hän käy tukemaan. Iloonsa hän niin sinut vie sanoen: "Mitä teit, sen sä teit mulle".

Kainuussa eli nuoruuttaan kirjailija Kaarlo Mikkonen. Hän kirjoitti hengellisestä heräämisestään:

- Vanhempani elivät suuressa köyhyydessä. Elämän kovuutta saimme me lapsetkin jo varhain maistaa. Tämä teki mielen vakavaksi. Hengellisetkin asiat jo siinä 5-6 vuoden iässä tulivat tärkeiksi. Ajattelin paljon Jumalaa, mutta Hänen rakkaudestaan en niin tiennyt kuin Hänen vihastaan. Siksi tuska ja pelko alituiseen painoivat mieltäni. Pelkäsin kadotusta. Kuitenkin opin jo silloin laulamaan monta ihanaa laulua, joissa puhutaan Jeesuksen rakkaudesta. Sellaisia olivat esim. tällaiset: »Mä Jeesuksen laulan, Hän yksin lohduttaa» ja: ”Kiitos Karitsan, Kristuksen, kun alas tuli tänne.» Aloin hiukan ymmärtää tuota ihanaa totuutta, että Jeesus on meidän Vapahtajamme. Kuitenkin ajattelin, etten tällaisena kelpaa Jeesukselle. On tultava hyväksi ja Hänelle kelvolliseksi. Mutta mitä enemmän pyrin sellaiseksi, sen selvemmin huomasin itsessäni kaikkea muuta vaan en hyvyyttä. En ollut hyvä isälle ja äidille, en veljille enkä siskoille. Hätä saavutti sieluni. Usein menin metsään itkemään yksinäisyydessä, kun synti ja Jumalan viha ahdisti. Vasta sitten kun aloin kuulla Saara Malisen puheita ja keskustella hänen kanssaan, selvisi uskon asia yhä enemmän. Tuli suuri lukuhalu. Luin niin. että toisinaan pitkälle yötäkin viivyin kirjan ääressä. Raamattuun tunsin erityistä kiintymystä, niin että siinä toisella kymmenellä ollessani olin jo lukenut Raamatun suunnilleen läpi. Ps.35:27 ”Ylistetty olkoon Herra, joka tahtoo palvelijansa parasta."

Hän kirjoitti Saara Malisen, Mikko Reposen ja vaimonsa Kyllikin elämäkerrat ja muutamia pienempiä teoksia. Nämä olivat hyvin uskonhenkisiä ja rakentavia kirjoja, joista monet ovat ammentaneet lohdutusta ja siunausta elämäänsä. Ehkä kuitenkin kaikkein dramaattisin kirja on 1937 julkaistu "Pimeässä laaksossa", jossa Mikkonen kertoo nuoruuden uskostaan, elämästään ja työstään ja ensimmäisestä avioliitostaan, joka päättyi siihen, että anoppi ja vaimo ajoivat hänet pihalle omasta kodistaan. Kesti aikaa ennen kuin Mikkonen pääsi taas kiinni elämään tämän kamalan kokemuksen jälkeen.

Herra, minäkin tahtoisin olla pienessä tyytyen uskollinen, koska pian aikani haihtuu pois. Jeesus, sinä olet sitoutunut auttamaan syntisiä ihmisiä ja luvannut armosi jokaiselle, joka kääntyy puoleesi sitä pyytämään. Kiitos tästä. Näet, kuinka sielussamme kiinnymme kaikkeen kiiltävään, näyttävään, ajalliseen ja turhaan. Maailma houkuttaa ja synti kiehtoo, saatana pettää, kuule siis rukouksemme ja tule luoksemme, sydämiimme, koteihimme, seurakuntaamme. Auta siis meitä olemaan pienessä uskollisia sinun ääntäsi ja pyhää sanaasi kuunnellen kaikessa ja kaikkialla. Ohjaa meitä kädestä pitäen pimeässä laaksossa ja vihreällä niityllä. Käy edellämme halki maailman viitoittamallasi tiellä taivaaseen.

Ja tulijoita saapuu idästä ja lännestä ja pohjoisesta ja etelästä, ja he aterioitsevat Jumalan valtakunnassa. Luuk.13:29

 Близким и дальним друзьям 3

Ystäville lähellä ja kaukana 3

https://www.youtube.com/watch?v=MabBLeEpmzc 

 Christmas greetings from Kangasala.  

Speaking: Outi, Marja-Liisa, Hilkka, Turkka, interpreter Heli. Music player Arttur. 

Finnish subtitle included. Tekstitetty suomeksi.

 

Jumalan luokse nouskoon kiitoksemme!

 

Herra on minun paimeneni

Господь мой Пастырь

     https://www.youtube.com/watch?v=o20bA7RbVdQ

 

Suuri on teidän keskellänne Israelin Pyhä

 Erkki Kuusanmäen piirros.

Te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä. Ja sinä päivänä te sanotte: "Kiittäkää Herraa, julistakaa hänen nimeänsä, tehkää hänen suuret tekonsa tiettäviksi kansain keskuudessa, tunnustakaa, että hänen nimensä on korkea. Veisatkaa ylistystä Herralle, sillä jaloja töitä hän on tehnyt; tulkoot ne tunnetuiksi kaikessa maassa. Huutakaa ja riemuitkaa, Siionin asukkaat, sillä suuri on teidän keskellänne Israelin Pyhä." Jes.12:3-6

 

Jeesus tyynnyttää myrskyn

 

"Jeesus tyynnyttää myrskyn Genetsaretin järvellä" Alttaritaulu, Kärkölässä, Pusulassa, kirkossa, joka  valmistui 1842 saarnahuoneeksi.

Alttaritaulun maalasi taiteilija Eeli Jaatinen lokakuussa 1941 Terijoen kirkon sakastissa kranaattien räjähdellessä ympärillä. Taulua maalatessaan taiteilija joutui ajoittain pakenemaan kranaatteja kirkon kellariin. Terijoki oli menetetty Moskovan rauhassa maaliskuussa 1940 Neuvostoliitolle. Kun suomalaiset joukot jatkosodassa olivat saapuneet Terijoelle elokuussa 1941, olivat he löytäneet kirkon Popeda-nimiseksi elokuvateatteriksi muunnettuna (popeda = voitto). Taiteilijan katsellessa riisuttua pyhäkköä heräsi hänessä ajatus maalata kadonneen Terijoen alttaritaulun tilalle uusi kuva. Kirkkoherra Väinö Mutrun sanoin: ”Terijoen kirkko oli yhä pystyssä myrskyt kestettyään, joskin sekä sisältä että ulkoa pahasti riisuttuina.” Alttaritaulu ehti olla vain yhdessä jumalanpalveluksessa paikoillaan. Taiteilija itse otti taulun mukaansa, kun hänet kotiutettiin 6.12.1941, ja vei sen turvaan Helsinkiin.

Taulun maalannut EELI David JAATINEN oli taidemaalari, joka syntyi 10.12.1905, Tampereella. Kuoli 24.11.70 Helsingissä. Terijoen alttaritaulu kulki sodasta Helsingin kautta päätyen Kärkölän kirkkoon. Kärkölässä kirkko tunnettiin Saarnahuoneena, jonka omisti Kärkölän saarnahuonekunta. He ostivat taulun Jaatiselta vuonna 1948. Myöhemmin saarnahuone tuli osaksi seurakuntaa.

Terijoen kirkko jälleen 1998 saatiin takaisin kirkoksi.

Olen puhunut monta kertaa Terijoen kirkossa ja yöpynyt usein tuossa mainitussa sakastissa, jossa Jaatinen aikoinaan alttaritaulun maalasi. Nykyisin kirkko on ilman alttaritaulua, sen paikalla on krusifiksi. Kirkko toimii edelleen seurakunnan kokoontumispaikkana hyvällä menestyksellä ja suomalaisten avustamana. Rukouksemme onkin, että Jeesus menestyy Venäjällä.

 

Suuri mutta armoitettu syntinen

- pastori Niilo Wiklundin kertomus hengellisestä herätyksestään

Varhaisessa lapsuudessani olin tosin hyvä ja vakava lapsi, mutta suruttomuuden uneen nukkunut ja hengellisesti kuollut. Ollessani yhdeksänvuotias tunsin sydämessäni liikutusta ja jonkinlaista sisällistä puutosta, mutta en sitä ymmärtänyt. Mutta 12-vuotiaana lukiessani Vapahtajan vuorisaarnaa tulin täydellisesti vakuutetuksi, etten ollut Jeesuksen opetuslapsi ja että kristillisyyteni laita oli kerrassaan huonosti. Ja siksipä tulin siihen tulokseen, että jos ihmisen pitää sellaiseksi tulla, kuin Jeesus Vuorisaarnassaan opettaa ja sitä opetuslapsiltaan vaatii, niin en kuulunut heidän vaan päinvastoin fariseusten ja kirjanoppineiden joukkoon, joiden ulkokultaisuutta Kristus samassa paikassa niin selvästi nuhtelee.

Siitä ajasta lähtien olen tiennyt ja uskonut olevani viheliäisessä ja vaarallisessa sieluntilassa ja etten siinä mitenkään voisi tulla pelastetuksi. Koulussa sain kristillisyyden tietoa. Kotona minut kasvatettiin hurskaaseen, siivoon ja kunnialliseen elämään ja tulin siten varjelluksi niistä synnin erhetyksistä, jotka monta muuta ihmistä ovat surkeasti turmelleet. Tästä johtui, että minua pidettiin jumalaapelkäävänä nuorukaisena ja kiitettiin usein hyvien avujen esimerkiksi. Mutta minulla oli jo silloin siinä määrin itseni tuntemusta ja itsehillintää voidakseni ymmärtää, ettei sellainen kiitos kuulunut minulle ja että sieluni tila oli surkea, valitettava ja onneton. Sen tähden kiitosta saadessani ajattelin itsekseni: "Eipä se kuitenkaan niin ole kuin te sanotte. Ette tiedä tilaani ettekä, millainen olen."

Ollessani 28-vuotias, etsi Herran armo minua niin voimallisesti, että heräsin täydellisesti hengellisestä unestani. Silloin vasta oikein havaitsin syvän syntiviheliäisyyteni, kauhean kiroukseni ja kadotuksenalaisuuteni. Herätetty omatuntoni tuli aina aremmaksi ja tarkemmaksi näkemään ja tuntemaan syntiturmelustani, poispoikkeamistani eli Jumalasta luopumistani, maailmanrakkauttani ja lihallista mieltäni, minkä katsoin suurimmaksi synnikseni ja kadotukseni syyksi. Vakaasti ja todellisesti aioin kääntyä maailmasta Jumalan tykö, synnistä vanhurskauteen ja saastaisuudesta pyhyyteen. Sanalla sanoen tahdoin oikein todenteolla tulla vakavaksi ja pyhäksi. Mutta yritykseni oli väärä ja vahingollinen siksi, että se tapahtui sopimattomalla ajalla ja siksi etten alkanut asiaa oikeasta päästä, vaan luulin, kuten ihmiset yleensä, että kristillisyys on tekojen pyhyydessä, vakaassa mielessä ja elämässä. Ja siitä minäkin tahdoin alkaa kääntymiseni. Ajattelin näet, että minun pitää ensin olla vakaa ja pyhä, ennenkuin pääsen osalliseksi armoon, vanhurskauteen ja autuuteen.

Tällainen oli kristillisyyteni, jota silloin yritin saavuttaa. Lain kautta minussa heräsi synti, ja lain herättävä armo vaikutti halun noudattaa Jumalan käskyjä. Mutta samalla tunsin itsessäni synnin voiman ja vallan, vieläpä paljoa voimallisempana kuin ennen koskaan, ja samalla suuren voimattomuuteni pääsemään irti sen pauloista. Tämä hätä, joka minua painoi ja teki sydämeni levottomaksi, ajoi minut Jumalan eteen rukoilemaan anteeksi tekemiäni syntejä ja kerjäämään niistä lunastusta ja pelastusta. Totisesti sainkin osakseni anteeksiantamuksen. Siinä levottomuuteni katosi ja aikomukseni kavahtaa syntiä ja elää pyhästi uudistui ja vahvistui, mutta samalla tuli ilmi väärä ja suuri erehdykseni ja vikani, se näet, että pidin kokemustani täydellisenä kääntymisenäni ja pysähdyin siihen, sen sijaan että minun olisi pitänyt mennä edemmäksi ja tutustua Kristukseen ja oppia tuntemaan hänet Vapahtajakseni, Herrakseni ja sieluni yljäksi. Mutta en ymmärtänyt sellaista Jeesuksen tuntemista ja tuttavuutta tarpeelliseksi enkä myöskään, että juuri se minulta puuttui.

Kristillisyyden ja jumalisuuden salaisuus ristiinnaulitusta Vapahtajasta, hänen verestään ja haavoistaan oli minulle outo, en sitä tuntenut enkä ymmärtänyt. Tosin kyllä minulla oli historiallinen tieto Jeesuksesta Kristuksesta, hänen kärsimisestään, verestään, haavoistaan ja kuolemastaan. Mutta en ymmärtänyt koko kristillisyyden riippuvan Kristuksen elävästä tuntemisesta ja omakohtaisesta uskosta häneen. En tuntenut enkä ymmärtänyt ainoan totisen kristillisyyden ja autuuden olevan siinä, että uskossa elävästi tunnemme Jeesuksen ristiinnaulituksi meidän syntiemme tähden. Se merkitsee sitä, että elävällä uskolla omistamme Jeesuksen ja saamme hänet sydämeemme, että uskossa tunnemme ja nautimme hänen tuskiensa, verensä, haavojensa ja kuolemansa hedelmiä, että syömme Ihmisen Pojan lihaa ja juomme hänen vertaan, so. elämme uskossa Jumalan poikaan. Tämä ristin salaisuus ja pelastus uskon kautta oli minulle tuntematon.

Ja sen tähden, ilman että tulin sisällisesti yhdistetyksi ristiinnaulitun Vapahtajan osallisuuteen ja tuttavuuteen, ilman että tulin elävästi tuntemaan hänen sovittavaa, puhdistavaa, eläväksi tekevää ja vahvistavaa vertaan, ilman että tulin tuntemaan sielunrauhaa ja lepoa hänen parantavissa ja pyhittävissä haavoissaan, ja ilman että sydämeni totisesti taipui ja nöyrtyi oikein perusteellisesti tuntemaan itsensä vaivaiseksi syntiseksi, rupesin noudattamaan ja harjoittamaan jumalisuutta ja pyhyyttä milloin milläkin tavalla ja tahdoin, kuten jo mainitsin, tulla vakaaksi ja pyhäksi so. tahdoin olla pyhä ilman Jeesuksen verta ja niin muodoin en tuntenut teurastettua Jumalan Karitsaa. Tahdoin olla vakaa, mutta ilman että Jeesuksen veri oli vielä eläväksi tehnyt, puhdistanut, pyhittänyt ja uudistanut sydäntäni.

Tahdoin tulla suureksi pyhäksi sen sijaan, että minun ensin olisi pitänyt tulla pieneksi tomuhiukkaseksi ja aivan köyhäksi syntiseksi ja silloin vasta omatuntoni sai aiheen omin töin ja vaivalloisin ahkeroimisin ryhtyä vaikuttamaan pyhyyttä, puhtautta ja rauhan varjelemista. Nyt vasta rupesin oikein työtä tekemään saavuttaakseni oman pyhyyden ja parannuksen, nyt kilvoittelin paljoa suuremmalla ahkeruudella ja itseni vaivaamisella kuin koskaan ennen. Niin paljon kuitenkin tunsin itseäni, etten mielestäni tohtinut sentään itseeni luottaa. Jumala tosin oli turvani, hänen tykönsä menin armoa kerjäämään enkä mielestäni tahtonut mistään muusta tietää kuin paljaasta armosta. Mutta huomaa taas, missä erehdykseni ja petokseni oli: pyysin ja rukoilin Jumalan armoa, mutta en ymmärtänyt armolla jumalan rakkautta ja armahtamista Vapahtajan tähden eli Jeesuksen veren ja kuoleman kautta tapahtunutta ja tunnolleni eläväksi kirkastunutta ja sydäntä vahvistavaa lunastusta, vaan ymmärsin sen siten, että tahdoin ja anoin Jumalalta ensin voimaa elääkseni lain mukaan pyhästi, kuolettaakseni syntiä ja ollakseni uskollinen ja kuuliainen armon vaikutuksille ja kehotuksille. Ja tällaiseen uskollisuuden ja kuuliaisuuden voimaan perustin rauhani ja sieluni levon. Mutta en sitä silloin ajatellut enkä sitä olisi uskonut, jos joku olisi sanonut. Omasta mielestäni perustin kaiken pelkkään armoon ja olin siitä niin vakuutettu, että olisin ehtinyt siihen luottaen kuollakin.

Koko silloinen tilani ja käytökseni oli vain merkkinä ja todistuksena siitä, että rakensin autuuteni omanvanhurskauteni ja tekopyhyyteni perustukselle, so. äsken mainitsemani uskollisuuteni ja kuuliaisuuteni varaan. Siksipä yksikin uskottomuus ja tottelemattomuus, yksikin erehdys särki kohta sieluni levon ja saattoi sydämeni sellaiseen kompastukseen ja sekaannukseen, että menin aivan suunniltani ja tulin araksi ja pelkuriksi. Usein kokonaan epäilin kääntymystäni ja ajattelin, että kaikki on turhaa ja etten minä ainakaan pelastu. Ja vaikka Jumalan armo, joka tällöinkin vaikutti sydämessäni, johti minut oikeille jäljille, kesti se vain sen aikaa, kuin pysyin kuuliaisena ja uskollisena. Sanalla sanoen: rauhani ja leponi oli löyhällä perustuksella, koska sydämeni turvapaikkana ei ollut risti. Ja huomaa tarkoin, että salaisesti iloitsin pyhyydestäni.

Kun sydämeni oli Vapahtajaa, hänen sovintouhriansa, vertansa ja kuolemaansa kohtaan kylmäkiskoinen ja haluton, ja kun se oli täynnä epäuskoa ja vihaa Vapahtajaa ja hänen ristiänsä vastaan, niin vakaumukseni, olipa se sitten kuinka sydämellinen ja horjumaton tahansa, oli kuitenkin vailla oikeaa perustusta, sillä sielunrauha, tuki ja lujuus oli hauras kuin hämähäkin verkko. Tekemällä ja ahkeroimalla omia töitäni jouduin melko kauas tekopyhyyteen. Mutta mitäpä auttaa oma pyhyys sydämessä, joka asettuu Vapahtajaa, hänen vertansa ja haavojansa vastaan ja on hänelle vieras, kylmäkiskoinen ja tunnoton! Ja kun minulla ei ollut elämää antavaa Ihmisen Pojan lihaa, verta ja hänen lämmittäviä haavojaan, niin kylmenin yhä enemmän ja enemmän ja nukuin uudelleen. Mutta Herra, joka on täynnä armoa ja uskollisuutta, ei anna vetää ja reväistä kädestään yhtään lammasta, jonka hän kerran on löytänyt.

Hän etsi minua jälleen ja saattoi minut ristiinnaulittua Jeesusta kirkastavan, voimallisen ja läpitunkevan saarnan kuulemisesta uudelleen perin pohjin kääntymään Jeesuksen veren ja haavojen turviin. Tämä ristin saarna, joka kirkasti sovittavaa, eläväksi tekevää, virvoittavaa, pyhittävää ja lunastavaa Karitsan verta ja sen kautta tapahtunutta lunastusta ja sielun pelastusta, paljasti sydämeni tunnottomuuden ja kylmäkiskoisuuden ristiinnaulittua Vapahtajaa kohtaan ja herätti sen uudelleen. Silloin tulin tuntemaan Jeesusta Vapahtajaani vastaan tekemäni lukemattomat syntini, joiden tähden olin vikapää hänen armoonsa, vereensä ja haavoihinsa, ja siten minulle paljastui epäuskoni tuottama kadotus. Opin tuntemaan, että olin irti Vapahtajastani, että hän oli vieras ja outo sydämelleni ja etten minä ollut tuttu hänen kanssaan. Ymmärsin sydämeni salaisen vihan hänen ristiänsä vastaan ja etten ollenkaan tuntenut hänen haavojaan.

Tunsin olevani pois hänen kyljestään ja ettei sielullani ollut leposijaa siinä. Tunsin vanhan ja juurtuneen, häijyn ja saastaisen omanvanhurskauteni olevan syynä siihen, että olin osoittanut kylmäkiskoisuutta Vapahtajaa ja hänen ansaitsemaansa vanhurskautta kohtaan. Tunsin tekopyhyydessäni laiminlyöneeni ja ylenkatsoneeni pyhityksen Karitsan veressä. tunsin olleeni kaukana uhrikaritsasta ja tietämätön hänen rististään, haavoistaan ja verisestä muodostaan, sanalla sanoen en ollut uskonut Vapahtajaan, vaan olin epäuskossani hyljännyt hänet, hänen veriset haavansa ja kuolemansa. Juuri tämä oli syntini. En ollut omistanut Jeesusta, siinä oli köyhyyteni. En tuntenut häntä, siinä oli kadotukseni. tässä siis näet epäuskon sekä millaista on epäuskonsa tunteminen ja millainen syntisen mieli! Kun ihminen herätetään lain kautta tuntemaan syntinsä ja rikkomuksensa Jumalan lakia vastaan, saattaa se kyllä syntisen hätään ja tuskaan, vaivaan ja pelkoon, mutta evankeliumista, Jeesuksen kärsimisestä ja kuolemasta hän oppii Pyhän Hengen valistuksen kautta tuntemaan epäuskonsa, tuon syntiensä ainoan perussyyn, kaikkien toisten syntien lähteen ja ainoan kadotuksen syyn.

Silloin jouduin mitä suurimpaan hätään, tuskaan ja häpeään. Silloin kohosi sydämestäni haikea vaikerrus: "Voi, sokeuttani ja tyhmyyttäni, kun en ole tätä ennen uskonut, tiennyt ja tuntenut! Voi, että olen ollut niin vieras ja kiittämätön Vapahtajaani kohtaan, ylenkatsonut, halpana pitänyt ja hyljännyt hänen kärsimyksensä, verensä, haavansa ja kuolemansa! En ole Lunastajaani tuntenut, en häneen uskonut enkä häntä rakastanut. Ah, että olen niin kauan elänyt ilman Jumalaa maailmassa! Ei ole ollut Jeesus sydämessäni eikä minulla ollut mitään elävää tuntoa ja kokemusta hänen piinastaan, verestään, haavoistaan, vaivoistaan ja kuolemastaan. Jeesus verisessä muodossaan on ollut minulle tuntematon Jumala ja tuntematon Kristus. Hänen nimensä tosin olen tiennyt ja sitä maininnut, mutta en ole sielussani tuntenut hänen kärsimystensä, verensä, haavojensa ja kuolemansa voimaa ja hedelmää, siunausta ja autuutta. Tämän syntini - nimittäin epäuskoni tähden tulin oikein syntiseksi, köyhyyteni tähden kerjäläiseksi, kadotukseni tähden hätäiseksi. Ja sellaisena syntikerjäläisenä hädässä ja ahdistuksessa, köyhyydessä ja puutoksessa heittäydyin maahan Vapahtajani jalkojen juureen ja halusin hartaasti tulla osalliseksi syntienanteeksiantamuksesta, vapahduksesta, rauhasta ja sielun ravinnosta. Tunsin syntini ja syytin itseäni, tunnustin itseni kaikkeen vikapääksi, varsinkin epäuskoon ja kadotukseen epäuskoni tähden aivan kuin minulla ei mitään muuta syntiä olisi ollutkaan. Ja siinä määrin häpesin Vapahtajan edessä, etten kehdannut nostaa silmiäni, koska olin pyytänyt kelvata Jumalalle yrittämällä ansaita hänen armoaan ja autuuttaan omalla vanhurskaudellani ja tekopyhyydelläni. Näin olin ahkerasti rakentanut omaa parannustani ja siten ylenkatsonut ja hyljännyt Jeesuksen .vanhurskauden ja ansion. Valitin hätääni Vapahtajalle, rukoilin Uhrikaritsan tähden anteeksiantamusta, armoa ja elämää hänen veressään ja kuolemassaan, rauhaa, lepoa ja lunastusta hänen haavoissaan ja veressään.

Syntisen vaimon tavoin makasin Vapahtajan jalkojen juuressa ja siinä itkien kastelin kyynelilläni hänen lävistettyjä jalkojaan. En voinut paljon ääneen puhua, mutta sitä enemmän huokasi sydämeni. Se huusi: "Jeesus, armahda minua! Ei minua auta ja pelasta mikään muu kuin sinun veresi ... Jeesus, anna haavoistasi yhden pisaran pudota sydämelleni, niin minä virkoan, puhdistun, paranen ja alan elää!" Eikä Vapahtaja, armias syntisten ystävä ollut minusta kaukana. Hänen rakas sydämensä oli halullisempi antamaan minulle kuin minä vastaanottamaan. Hän minua kutsui, suostutteli ja veti luoksensa verellään, haavoillaan ja kuolemallaan. Sepä juuri nyt oli lääkitys taudilleni ja ruoka nälkäiselle sielulleni. Ja minä taas olin kyllin nälkäinen ja hätäinen kohotetuin uskon käsin vastaanottamaan sitä tarjottua lääkitystä ja sielunruokaa. - Vapahtaja näki minut edessään verissäni makaamassa, yhtä armon katsetta kerjäämässä ja sitä odottamassa. Ja kun kaikkein vähimmän uskalsin toivoa, hän loi minuun siunatun katseen. Hän lähestyi minua siunaavalla ja autuaaksi tekevällä armollaan, asettui eteeni ristinsä muodossa, näytti minulle hengessä haavansa, naulansa ja avatun kylkensä , sanoen: "Nämä kaikki olen saanut sinun tähtesi. Sinun syntisi ovat sinulle anteeksi annetut. Rauha olkoon sinulle!"

Niin pian kuin sain nähdä hänet ristiinnaulittuna ja katsella hänen ruoskittua ja haavoitettua ruumistansa, hänen lukemattomia naarmujansa, hänen verta vuotavia haavojaan ja niistä juoksevaa punaista vertaan, niin pian kuin sain kuulla hänen äänensä ja suloisen puheensa, tuli sydämeni palavaksi ajattelin: "Se on ystäväni ääni. Hän on minun ja Israelin Lunastaja." Juuri silloin tunsin elävästi, että hän oli minun Herrani, Jumalani ja Vapahtajani. Silloin jaksoin uskoa, että hänen verensä ja haavansa kuuluivat minulle. Ja heti kun sitä ajattelin, siihen uskoin ja sen tunsin, tuli sydämeni eläväksi, palavaksi, taipuvaksi ja se itki kuumia rakkauden kyyneleitä hän edessään. Hänen veristen jalkojensa juuressa makasin täynnä ihmettelyä, häpeää, rukousta ja kiitosta. Vasta silloin tunsin elävästi syntini ja Jeesuksen vanhurskauden, oman kuolemani ja Jeesuksen elämän, oman mahdottomuuteni ja Jeesuksen ansion, oman kylmäkiskoisuuteni ja Jeesuksen rakkauden, oman orjuuteni ja Jeesuksen vapahtamisen, oman vankeuteni ja Jeesuksen lunastuksen, oman kiroukseni ja Jeesuksen siunauksen.

En ikinä ollut omissa silmissäni näin syntinen, niin kauhea, niin mahdoton, niin halveksittava ja kirottu, eikä Vapahtajani Jeesus ollut minulle koskaan niin tarpeellinen, niin painava, niin suuri, niin korkea, kallis, rakas, hyvä ja siunattu kuin juuri silloin ristinmuodossansa, armahtamisessaan ja osakseni tulleessa ylenpalttisessa armossaan. Se elävä tunto ja syvä vaikutus, jonka silloin sain sekä Vapahtajani ristinkuvasta että syntisestä muodostani, teki minut yhtä haavaa sekä autuaaksi että köyhäksi syntiseksi, niin hyvin tyytyväiseksi kuin nöyryyteen alennetuksi.

Saman tunnon ja sisällisen vaikutuksen on Jumalan Henki elävin kirjaimin sydämeni tauluun kirjoittanut. Saman tunnon ja sisällisen vaikutuksen hän pitää voimassa, kätkee ja uudistaa tehden sen voimallisella, elämää antavalla ja vapahtavalla sormellansa, joka maalaa eteeni hänen ristin kuvansa ja muotonsa. Siitä syystä Vapahtaja on Herrani, Jumalani, Immanuelini, ystäväni, veljeni, ylkäni ja mieheni, Jeesukseni. Hän on tavarani ja tosiaan sydämeni ainoa aarre. Hän on minulle rakas ja kallis yli kaikkien, hänen piinansa, tuskankipunsa ja vaivansa ovat minun lohdutukseni ja iloni.

Hänen verensä on minun puhdistukseni, sieluni ravinto ja virvoitus, voima ja väkevyys, hänen pilkkansa on minun kunniani, hänen haavansa lääkitykseni, vapaakaupunkini ja leposijani, hänen kuolemansa on minun sovintoni, lunastukseni, elämäni, hänen ristinsä on minun tukeni ja kerskaukseni, minun syntini ovat hänen vanhurskautensa peittämät, ja minun sieluni on hänen veriseen pukuunsa puettu. Hänen verensä on minun vanhurskauteni, sydämeni on hänen puhdistavassa priiskoitusveressään pesty ja uudistettu. Siinä on minun pyhyyteni.

Sieluni on löytänyt sijan hänen haavoissaan, niissä on rauhani ja sieluni lepo. Hänen kyljessään on turvani, pako- ja lymypaikkani. Siinä on linnani ja vapaakaupunkini, sinne paetakseni ja kätkeytyäkseni. Kun viholliset sisältä tai ulkoa minua ahdistavat ja takaa ajavat, niin voin totisesti sydämestäni ja omasta kokemuksesta veisata: "Kuin lintunen ukkosen jylistessä ja pauhatessa kiireesti rientää kallion koloon ja sinne itsensä rauhaan kätkee, niin ovat viisi haavasi, Herra Jeesus, minun turvani. Kohta niissä löydän turvani, kun täällä on hätä ja pako."

Hänen vaivattu ja ristillä uhrattu ruumiinsa ja vuodatettu verensä virvoittavat minua. Niissä on sieluni ruoka ja juoma. Hänen sydämensä riippuu sydämessäni ja minun sydämeni hänen sydämessään. Tällainen on seurani, hänen kauttaan olen tuttu Isälle ja Pyhälle Hengelle. Vapahtaja, sieluni Ylkä ja mies puhuttelee minua, ja minä puhuttelen häntä. Ja me puhelemme hänestä, hänen poismenostaan, kärsimisestään, verestään, haavoistaan, rististään ja kuolemastaan. Sellainen on kanssapuheeni. Olen häneen sisällisesti yhdistetty, hänestä riippuvainen ja osallinen. Olen niin köyhä ja tarvitsevainen, etten taida olla häntä ilman. Kristillisyyteni on siinä, että tunnen hänet ja hän minut, että elän hänessä ja hän minussa, Jeesus minussa, minä Jeesuksessa. Siinä on minun autuuteni ja elämäni.

Oi, kallista uskon elämää, kaikelta järjeltä, maailmalta, kaikilta itsepyhiltä salattua! Oi, autuaallista uskon elämää Jeesuksessa! Nyt vasta elän tyytyväisenä ja tiedän, mitä varten maailmassa elän, nimittäin Vapahtajani, hänen verensä tähden ja siksi, että minun pitää elää hänen laskuunsa ja olla hänen omansa, hänen työnsä palkkana, hikensä ja vaivojensa maksuna ja hintana, kuvana kruunustaan. Ja sellainen olen, kun olen pelastettu syntinen. Sillä tätä kaikkea olen vain syntisenä, en itsessäni hyvänä ja pyhänä, vaan syntisenä. Ja tämän kaiken minkä olen luetellut, omistan vain syntisenä.

Olen syntinen ja läpiturmeltu. Jeesuksen veren voima minua ylläpitää ja varjelee. Olen köyhä ja tarvitsevainen eikä minulla itselläni ole mitään, mutta hänessä minulta ei mitään puutu. Olen viheliäinen ja raadollinen, hänen laupias armonsa auttaa minua. Olen huono, kelvoton, vaivainen raukka ja toivon, että päivä tulisin omissa silmissäni ja hänen edessänsä nöyremmäksi ja huonommaksi, koska hän on ristiinnaulittu rakkauteni, veriylkäni ja autuuteni.

Siitä lähtien Jumala kävi minulle aina tarpeellisemmaksi, suuremmaksi ja kalliimmaksi. Olen tosin heikko, mutta hänen voimansa ylläpitää ja vahvistaa minua. Olen horjuvainen, mutta hänen kätensä minua tukee ja taluttaa, nostaa ja kantaa, kun pahimmat ja vaarallisimmat paikat tielleni tulevat. Ja kun tulen aivan voimattomaksi, kuljettaa hän minua täällä surunlaaksossa. Jos synti tahtoo jälleen eloon virota, hänen kuolemansa kuolettaa sitä. Jos tulen likaiseksi, vesi hänen kyljestänsä pesee ja viruttaa minut puhtaaksi. Jos saatana karkaa päälleni, hänen verinen rintansa on kilpeni. Jos maailma ahdistaa ja vainoaa minua sekä ajaa paikasta toiseen, hänen haavansa ovat turvani ja suojani. Jos tulen kylmäksi, hänen verensä lämmittää minut jälleen. Jos sydämeni tulee sairaaksi, hänen haavansa virvoittavat ja parantavat sen.

Sanalla sanoen: Jeesus, ristiinnaulittu Vapahtajani on minun kaikkeni. Minä olen hänen syntinsä, viheliäisyytensä, mutta hänessä, hänen veressään ja haavoissaan armoitettu ja autuas syntinen. Minun on nälkä, hän on leipäni, minun on jano, Jeesus on juomani, olen heikko; hänen haavansa ovat vahvuuteni, olen voimaton, hänen verensä on tukeni. Oon vieras muukalainen mä täällä päällä maan, Golgatan mäellä on majani ja, asumasijani, taivaassaan kotini, sinne halajan, sinne kaipaa mieleni, sinne kohoavat ajatukseni, sinne haluni: ylös, ylös, kotiin, kotiin! - lapsi tahtoo isänsä tykö ja äitinsä helmaan, morsian ylkänsä luo, vanki vapauteen, myrskyjen ja aaltojen vaivaama merimies ikävöi satamaan, mutta kuitenkin sinun tahtosi tapahtukoon! Likempänä olen nyt kuin eilen, - Jeesus, anna minun aina tulemisesi hetkeen asti sinussa pysyä! aamen aamen.

Lehden yleisöosaston kirjoitus

 

Rokotus ei auta.....

 

Hän ravitsee nääntyvän sielun ja täyttää nälkäisen sielun hyvyydellä. Ps.107:9

...... joulujuhla Porissa.....

Kuninkaasi tulee kunniassa!

 

 Su 5.12.. klo 10 messu, Vesa Parpala, Aarre Polso, laulua Timo Hietalahti. Kuninkaasi tulee kunniassa! Radiointi Järviradion kautta. 

- Vesa piti Vetelin kirkossa erinomaisen Kristus-keskeisen saarnan, joka kannattaa kuunnella uskon vahvistukseksi. Tässä linkki siihen.

https://www.youtube.com/watch?v=q7nEX0qWk3M 

Kun uskovat temmataan Herran luokse

 Kun ihminen on tullut uskoon ja alkaa lukea vakavasti Raamattua, se on varsin antoisaa ja siunaavaa. Moni täysin tuntematon asia alkaa selvitä ja pikku hiljaa hahmottuu koko pelastushistoria. Monet ihmeet avautuvat Jeesuksen persoonan myötä ja Jumalan suuruus ilmenee jokaisella sivulla. Eräs erikoisuus uskonopissa on ollut aina seurakunnan tempaus, josta Raamatussa puhutaan lyhyesti. Tämä vaikeasti hahmotettava tapahtuma on sitten yritetty vesittää monin sanoin. Muistan itsekin, kun tein saarnalupatutkintoa Helsingin hiippakuntaan ja tuomiorovasti Larkio otti sen vastaan. Tuli sitten kirjallisen työni yhteydessä puhetta kohdasta, jonka olin merkinnyt otsikolla "seurakunta-ajan päättyminen". Hän kysyi, että mikä tämä on? Vastasin sitten, että Paavali viittasi siihen kirjeessään mainiten tempauksen. Larkio sanoi, ettei sitä tarvitse korostaa. Niin sitten lopullinen versio ei sisältänyt tuota otsikkoa, mutta tiivistelmään sain sen jäämään tällaisessa muodossa: "Uuden liiton temppelirakennus alkoi siis Hengen vuodatuksella ja jatkui Jumalan valmistaessa sopivan muotoisia kiviä — ihmisistä, pakanoistakin tälle perustukselle. Eräänä päivänä tämä temppeli on valmis ja pakanoitten aika päättyy Jeesuksen tullessa noutamaan seurakuntaansa pois maanpäällisestä vaivanajasta (Heb.9:28, Ilm.3:10, 1.Tess.4:15-17) Tähän seurakunta ajan päättymiseen liittyy toinenkin ilmiö. Silloin saavat kaikki Kristuksessa poisnukkuneet lähteä yläilmoihin Herraa vastaan ennen seurakuntaa, joka on sillä hetkellä elossa."

 

Martti Luther kirjoitti kirjassa "En minä kuole - vaan elän":

- Sillä kuulostaa varsin kummalliselta ja jopa mahdottomalta, että kaikki ihmiset, ensimmäisestä viimeiseen saakka, jotka ovat aikanaan kuolleet ja tulleet haudatuiksi, herätettäisiin hetkessä kuolemasta elämään. Se seikka ei voi yksinkertaisesti mahtua järkeemme, että kaikki tulee tapahtumaan niin nopeasti, sillä voimme nähdä jonkun palaessaan tulessa muuttuneen tomuksi, jonkun toisen taas hukkuneen veteen heitettynä, kolmannen kokeneen loppunsa villien eläinten hampaissa, neljännen kuolleen korppien raatelemana jne. Sanoakseni lyhyesti: kuka voi ajatella tai kuvailla, kuinka monella merkillisellä tavalla ihmiset saavat surmansa maailman turuilla ja kuitenkin heidät kaikki herätetään hetkessä eloon viimeistä tuomiota varten! Saman kohtalon joutuvat kokemaan myös kaikki muut, silloin elossa olevat, jotka hoitavat maallisia askareitaan; heidät löydetään kotoaan pöydän äärestä tai pellolta, makuusijalta tai työn parista, viinilasin ääreltä tai mistä muusta paikasta tahansa. KUITENKIN KAIKKI MUUTTUVAT YHDESSÄ HETKESSÄ VOIDAKSEEN OLLA KOOLLA SILLOIN, KUN HEIDÄT TEMMATAAN PILVIIN HERRAA VASTAAN.

Jos nyt otat järjen avuksesi kuullessasi tästä kerrottavan et voi lainkaan uskoa, että tällaista koskaan tapahtuisi. Mutta silloin tuleekin itse Jumala osoittamaan yliluonnollisen voimansa ja valtasuuruutensa kuten tapahtui silloin, kun hän loi taivaan ja maan. Hän näet lausui vain sanan ja kaikki heti tapahtui hänen tahtonsa mukaan. Samoin tulee käymään myös viimeisellä tuomiolla. Arkkienkeli kuuluttaa Herran tuloa Jumalan pasuunain ja sotahuudon kaikuessa, — kuten tässä sanotaan — ja hän astuu alas taivaasta. Samassa hetkessä nousevat myös kuolleet ylös haudoistaan ja kaikki me muutumme.

 

Olin joissakin tilaisuuksissa yhdessä Kiinan lähetti Päivö Parviaisen kanssa ja se oli hyvin antoisaa. Vanha Herran palvelija kertoi monia mielenkiintoisia tapahtumia elämänsä varrelta. Kerran hän kertoi pitäneensä opetusta Kiinassa paikallisille seurakuntalaisille Jeesuksen toisesta tulemisesta. Hän oli ottanut pienen puisen ristin mukaan saarnatuoliin. Ristin takapuolelle oli liitetty liimaamalla magneetti. Sitten hän otti kupin, johon laittoi kahdenlaisia kuulia, rautakuulia ja lasikuulia. Jossain vaiheessa saarnaansa hän laski ristin lähelle kuppia niin, että metallikuulat tarttuivat ristiin jääden siihen kiinni. Sitten hän sanoi: - Näin käy, kun Herra Jeesus tulee takaisin! Uskovat pääsevät Jeesuksen luo, muut jäävät tänne. Esitys oli hyvin valaiseva ja kiinalaiset ymmärsivät, että usko on se tartunta, mikä kiinnittää ja yhdistää syntiset Vapahtajaan.

 

Martti Luther kirjoittaa kirjassa "Elämän taistelussa":

- Sillä kun nyt Herra Kristus istuu ylhäällä Jumalan oikealla puolella eikä hänen hallussaan eli hallittavanaan ole kuoleman valtakuntaa, joka on murhetta ja viheliäisyyttä, vaan elämän valtakunta, joka on rauhaa, riemua ja lunastusta kaikesta pahasta, niin on varmaa, etteivät hänen omansa jää kuolemaan, tuskaan, pelkoon, ahdistukseen ja kärsimykseen, vaan HEIDÄT TEMMATAAN KUOLEMASTA JA HAUDASTA JA KAIKESTA KURJUUDESTA, tehdään eläviksi sekä sielun että ruumiin puolesta, ja niin he elävät hänen kanssaan ilman syntiä.

 

On onnellista olla Herran oma, uskossa. On onnellista uskoa Jumalan sanaan, sillä silloin ihminen ei ole ihmismielipiteistä riippuvainen. Onhan tunnettua, että kaikki kiistat kristikunnassa ovat aina olleet seurausta siitä, että Jumalan sanan totuutta vastaan on hyökätty, noustu, arvosteltu, vähätelty tai kieroiltu. ”rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut;

"…niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen." 2.Piet.3:16. Kun asiantuntijat eivät ymmärrä Jumalan sanaa, tai kun he kompastuvat sen erikoisiin käänteisiin ja yliluonnolliseen ilmoitukseen, he yrittävät kumota sen. Mutta se aukeaa vain uskossa.

 

Martti Luther kirjoittaa Vuorisaarnan selityksessä:

- Se, joka ei tahdo olla maailman lapsi, vaan saada osan kristittyjen kanssa, antakoon siis itsensä löytää niiden luettelosta, jotka auttavat muita huokailemaan ja kärsimistä kantamaan, jotta hän itsekin saisi lohdutuksen, niin kuin tämä lupaus kuuluu. Sen tähden on profeetta Hesekielin 9. luvussa luettava esimerkki, kuinka Jumala lähetti kuusi kuolettavilla aseilla varustettua miestä Jerusalemia vastaan. Mutta heidän joukossaan lähetti hän yhden, joka kantoi kirjoitusneuvot ja jonka piti kulkea kaupungin läpi ja kirjoittaman ne miehet heidän otsissansa, jotka huokasivat ja huusivat sitä kauhistusta, joka siinä tapahtui, ja joiden täytyi nähdä kaikki, mikä heidän sydäntänsä haavoitti. Ja se, jota näin oli merkitty, oli jäävä eloon, mutta kaikki muut olivat surmattavat. Katso, se on kristittyjen etu, että, vaikka heidän täytyy maailmassa nähdä pelkkää kärsimistä ja surkeutta, tapahtuu kuitenkin lopuksi, kun maailma on mitä suruttomimpana ja riehuu sulassa ilossa, että pyörä kääntyy ympäri ja SUURI ONNETTOMUUS YHTÄKKIÄ TULEE MAAILMAN YLI, JOHON SEN TÄYTYY JÄÄDÄ JA HUKKUA, MUTTA KRISTITYT TEMMATAAN SIITÄ JA PELASTETAAN, niin kuin hurskas Loot Sodomassa pelastui, sitten kuin he, niin kuin Pietari sanoo, olivat vaivanneet sitä hurskasta sielua joka päivä väärillä töillänsä 2.Piet.2:8. Anna siis maailman nyt nauraa ja elää iloisessa humussa oman mielensä ja halunsa mukaan. Ja vaikka sinun täytyy murehtia ja kärsiä sekä joka päivä nähdä sellaista, joka sydäntäsi surettaa, niin ole kärsivällinen ja pysy tässä lauseessa, niin että siihen mielistyt ja itseäsi sillä lohdutat sekä ulkonaisestikin virkistät ja ilahutat itseäsi niin paljo kuin voit.

 

Kaikki ihmiset ovat kahta ryhmää, joko pelastettuja tai synneissään eläviä, muuta ryhmää ei ole. Evankeliumi on mahdollisuus kaikille astua pelastukseen ja tulla Jumalan luokse. Ja pelastettuja odottaa ihana näkemisen päivä, kun Jeesus saapuu enkeleineen seurakuntaa noutamaan taivaaseen.

 

Martti Luther opettaa 1.Kor.15. selityksessään:

- Paavalin tässä käyttämä kreikankielen sana tietää näet ensi kädessä muuttamista siinä mielessä, että siirretään paikasta toiseen, esimerkiksi vedestä kuivalle maalle tai maasta ylös ilmaan. Siten meidätkin silloin temmataan yhtäkkiä toisaalle ja toiseen muotoon, missä sillä hetkellä lienemmekin täällä maan päällä, kotona tai ulkona, pöydässä tai vuoteessa taikka työssä, joko käymme tai seisomme, istumme tai makaamme. SILMÄNRÄPÄYKSESSÄ ME SILLOIN KUOLEMME JA HERÄÄMME JÄLLEEN ELÄMÄÄN JA PERÄTI MUUTETAAN ILMASSA LIITÄMÄÄN. Sellaista muuttamista apostoli tässä tarkoittaa, vaikka hän tosin siihen sulkee myöskin toisellaisen, nimittäin laadun eli muotomme muuttumisen, josta hän jo edellä on puhunut, kun nimittäin ruumis saapi uuden puvun eli kirkastetaan aurinkoakin kauniimmaksi ja kirkkaammaksi. Tämä ei tietenkään tapahdu niin kauan kuin se on tässä majassa ja puvussa, vaan tämä kaikki riisutaan päältä ja poltetaan tuhaksi juuri ennen siinä samassa silmänräpäyksessä, ja sitten tapahtuu ylös tempaaminen. Tätä asiaa apostoli selittää lähemmin 1.Tess.4 luvussa, missä hän sanoo: "Me, jotka elämme ja jälkeen jäämme Herran tulemiseen, emme suinkaan pääse edelle niitä, jotka ovat nukkuneet. Sillä itse Herra astuu alas taivaasta suuren huudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja Kristuksessa kuolleet ensin ylös nousevat. Sitten me, jotka elämme ja jälkeen jäämme, temmataan yhdessä heidän kanssansa pilviin Herraa vastaan ilmaan" j. n. e.

 

Martti Luther jatkaa edelleen:

- Apostoli ilmoittaa siis että kuolleet yht'äkkiä nostetaan haudoistaan ja meidät samalla temmataan ylös, missä lienemmekin, siirretään kuolevaisesta elämästä ja tilasta, kohta tullaksemme kaikki yhdessä myöskin kirkastetuksi. Sitä apostoli tarkoittaa sanoessaan: emme kaikki kuole eli nuku. Asia ei voi eikä saa toteutua niin vitkaan, että ihmiset aina toisiansa hautaisivat, kunnes kaikki olemme vähitellen kuolleet, vaan MEIDÄT KOOTAAN KERRAN KAIKKI YHTÄ HAAVAA JA TEMMATAAN YHDESSÄ YLÖS, vaikka tosin kuolema siinä myös tapahtuu. Jumala on silloin osoittava kaikkivaltaansa ja voimaansa antaessaan hukkua yhdessä silmänräpäyksessä kaikki, mitä on maan päällä; KOKO MAAILMA ON SILLOIN MENEVÄ RAUNIOIKSI JA MUOTONSA ON MUUTTUVA, MUTTA ME SAAMME IÄTI OLLA KRISTUKSEN KANSSA, vaan nuo toiset, jotka eivät uskoneet, heitetään iäiseen vaivaan. Tämä on tapahtuva, sanoo apostoli viimeisen tuomion pasuunan kaikuessa. Herra on tuleva alas suuren huudon kuuluessa, lausuu hän tessalonikalaisille, ja ylienkelin hän on antava puhaltaa pasuunaan, joka on kaikuva kautta taivaan ja maan, niin että kaikki sortuu raunioiksi ja kuolleet ylös heräävät.

Tämä on se salaisuus, jonka apostoli nyt ilmoittaa kristityilleen. Maailmanviisaat eivät sitä kykene käsittämään, vaan väittelevät pilkaten sitä vastaan. Ainoastaan kristityt tulevat sen tietämään ja käsittämään. Herran työt eivät viimeisenä päivänä ole todellakaan meidän nyt käsitettävissä, sillä eihän järki käsitä eikä ymmärrä mitään muutakaan uskonopin kohtaa. Emmehän ymmärrä omaa ruumiillista ja sielullista elämäämmekään, joka kumminkin on silmiemme edessä ja havaittavana, miten nimittäin tapahtuu näkeminen, kuuleminen, puhuminen, ajatteleminen, kasvaminen jne., saati ymmärtäisimme sitten niitä korkeita asioita, joita emme näe emmekä tunne, vaan jotka ovat ainoastaan uskolla käsitettävät.

 

Ja vielä Luther kirjoittaa:

- Sillä, jatkaa apostoli, tämän katoavan pitää pukea päällensä katoamattomuus ja kuolevan pitää pukea päällensä kuolemattomuus. Tämän huomautuksen hän pistää väliin tullakseen siihen ihanaan asiaan, jolla hän puheensa päättää. KUN MEIDÄT NOSTETAAN JA TEMMATAAN YLÖS TAIVAASEEN, JÄTÄMME, HÄN TAHTOO SANOA, TÄNNE ALAS KATOAMAAN JA PALAMAAN KAIKKI, MITÄ OLEMME TÄMÄN ELÄMÄN VARALLE TARVINNEET, TALOT, HUONEET, VAATTEET, KENGÄT, JNE., kaikki mitä on maan päällä, mutta samalla saamme myöskin riisua kaiken myötäsyntyneen katoavaisen menomme; emme enää tarvitse syödä, juoda, nukkua, tehdä työtä ja nähdä mitään vaivaa. TÄMÄ TAPAHTUU YHDESSÄ SILMÄNRÄPÄYKSESSÄ JA ME SAMALLA KOKONAAN UUDISTUMME IANKAIKKISEEN KIRKKAUTEEN JA KUNNIAAN, MUUTUMME sekä paikkaan että ruumiillisuuteenkin nähden, joka sitten on muuttumatonna ja katoamatonna pysyvä.

 

Herramme, olet järjestänyt kaiken hyvin ja ajallaan, kiitos sinulle siitä. Mutta me ihmiset emme tahdo taipua nöyrtymään edessäsi ja elämässämme, lihallinen mielemme vastustaa sinua. Meidän järkemme sotii pyhää tahtoasi vastaan, kun meidän pitäisi lapsenomaisesti ottaa vastaan sanasi aarteet ja pelastava ilmoitus. Katsomme siis pyhään sanaasi kuin ikkunaan, joka tuo eteemme sinun kuvasi ja tahtosi, taivaallisen suunnitelmasi viedä uskovasi taivaan kotiin maan vaivoista, sairauksista, sodista, nälästä, vaikeuksista, pahasta ja turhasta krääsästä. Siihen meitä auta väkevällä kädelläsi ja Henkesi voimalla. Tempaa siis seurakuntasi lupauksesi mukaan.

Tautia Kangasalla

 

 

Koronan leviäminen kaupunginsairaalassa on rauhoittumassa, mutta täyttä varmuutta siitä ei vielä ole. Tapauksia on ilmennyt yhteensä 12.

Henkilökunta on seulottu kahdesti ja potilaille tehdään kolmas seulonta tänään. Tulosten perusteella arvioidaan, tehdäänkö vielä uusia seulontoja. 

Kaikki positiiviset tapaukset ovat ilmenneet rokotetuilla henkilöillä.

Tämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt; riemuitkaamme ja iloitkaamme siitä. Ps.118:24

 

Tutkijat ymmällään?

https://yle.fi/uutiset/3-12204926 

 

– Tässä muunnoksessa on valtava määrä sellaisia mutaatioita, joita on näkynyt aikaisemmissakin muunnoksissa, mutta nyt niitä on monta samassa variantissa. Nyt ne mutaatiot vaikuttavat sellaisilta, että ne lisäisivät tartuttavuutta, mikä mahdollistaa todennäköisyyttä välttää hankittua immuunisuojaa, sanoi Aivelo Ylen aamussa perjantaina.

Aivelon mukaan uuteen muunnokseen liittyy kuitenkin vielä paljon avoimia kysymyksiä. Yksi niistä on se, että miksi muunnos on lähtenyt yleistymään Etelä-Afrikassa.

– Onko kyse siitä, että muunnos leviää paljon tehokkaammin, jolloin rokotesuojaa täytyy saada korkeammaksi. Vai onko kyse siitä, että muunnos kiertää aikaisemmin hankittua rokotesuojaa jollain tasolla, Aivelo pohti.

Tällä hetkellä käytössä olevien koronarokotteiden tehosta uuteen virusmuunnokseen ei vielä tiedetä.

Pitäisi kai olla jokaisella rukouspassi?

 https://mvlehti.net/2021/11/23/koronatartunnat-leviavat-enemman-rokotettujen-keskuudessa-britannian-tilastot-romuttaa-perusteet-rokotepassille/

 

Kristus, kaikkeuden Herra

https://lapuasrk.radiotaajuus.fi/tallenteet/ 

Jumalanpalveluksessa tänään Lapuan tuomiokirkossa saarnasi Asko Matikka. Tässä tallenteessa on kuunneltavissa tuo hyvä Raamattuun pitäytyvä puhe. Sen alku löytyy 25. min. paikeilta. 

Aihe: Kristus, kaikkeuden Herra
Liturgi: Matti Salomäki
Saarnaaja: Asko Matikka
Kanttori: Mirja Latva-Laturi
Suntio: Jussi Vaahtoniemi
Avustava pappi: Laura Lahdensuo
Urkuri: Marko Koskinen
Musiikkiryhmä: Sikermä-lauluryhmä
Virret: 158:1-4, 134:1-2, 160, 158:7, 591, 221, 157:6

Kun Jeesus kutsui profeetan

Eräällä Vironmatkalla olin tapaamassa ystäviäni. He kertoivat ennen sotia vaikuttaneesta Karl Reits nimisestä miehestä, jonka Jumala oli kutsunut profeetan tehtävään. Hän julisti Tallinnan Nigulisten kirkossa, että ihmisten tulee tehdä parannus synneistään. Hänet ajettiin sieltä ulos ja hän ennusti lähteissään, että siinä kirkossa ei tulla koskaan enää julistamaan Jumalan sanaa. Niin kävi, se on tänään ainoa Tallinnan kirkko, jossa ei pidetä hengellisiä tilaisuuksia, se on pelkästään taidetilaisuuksia varten. Samainen Reits oli saarnannut Tallinnan torilla ja joku mies oli heittänyt häntä jollakin kookkaalla esineellä. Myöhemmin tämän heittäjän käsi kuivettui ja ihmiset muistivat, mitä hän oli tehnyt. Saksalaismiehityksen aikana Reits teloitettiin sotavankina.

Viron historia tuntee monia ihmisiä, joita on kutsuttu profeetoiksi. Vakavin oli epäilemättä Karl Reits (syntynyt 1885 Tallinnassa – ja kuollut 1941 Siimusti).

Ensimmäisen maailmansodan päättyessä suuri Jumala ilmoitti itsestään saksalaisten käsiin vangitulle virolaiselle Karl Reitsille, joka palasi Tallinnaan heinäkuussa 1921. Kolme kuukautta myöhemmin Herra alkoi valmistaa häntä tulevaan profeetalliseen työhön. Jumala valmisti työkalun itselleen kyynelten, katumuksen ja vakavien koettelemusten kautta. Elokuussa 1925 Reits näki Jeesuksen Kristuksen keskellä päivää. "Sillä hetkellä näin selvästi, kun sisäinen osani meni sisään ikään kuin tulesta, ja kuulin sisälläni hiljaisen äänen sanovan: "Te olette kastetut Pyhällä Hengellä ja tulella!" Hän sai profeetallisen tehtävän.

Ensimmäinen jumalallinen ilmoitus tuli vuonna 1929. 23. heinäkuuta klo 5 aamulla. Silloin hänelle sanottiin rukouksessa: ”Ja kun näette Jerusalemin sotajoukkojen piirittämänä, rynnätkää nopeasti kukkuloille; tuho on lähellä." Mutta Jumalan Henki selitti sen hänelle välittömästi. Tämä tarkoitti, että jos näet armeijoiden rajoittaman maailman pahuuden, anna ne, jotka ovat siellä, Jeesuksen ristin alle.

Vuotta myöhemmin hän sai toisen ilmestyksen 30. kesäkuuta 1930. Tämä tuli keskellä työaikaa ja lisäksi kummallista: hän sanoi hänelle taivaallisella äänellä: "Kirjoita toimistossasi ovelle: "Armonaika loppuu!" - Mutta jostain syystä Karl Reits ei noussut kirjoittamaan. Nyt taivas on taas hyvällä paikalla ja sanoo: 'Ihminen, kuka sinä olet, joka pelkäät kuolevia ihmisiä ja ihmislapsia, joka on kuin heinä?" Reits otti siveltimen ja kirjoitti ovelle "Armonaika loppuu!                                                               Kolmas ilmestys, joka tuli tarkalleen 3. elokuuta 1931. klo 8.00 ja puhui Ilmestyskirjan 14. luku. 7,8,10 jakeiden sanoilla. Lyhyesti sanottuna se kuuluu seuraavasti. "Julistakaa kansalle, sillä kansa on paha ja jumalaton - on viimeinen aika. Ja ihmisten on sovitettava itsensä Jumalan kanssa hyvissä ajoin ennen kuin, rauha maan päällä otetaan pois."

Näiden kolmen ilmestyksen seurauksena Karl Reits, valittuna, alkoi saarnata evankeliumia.

Aluksi hän yritti puhua kirkoissa ja rukoushuoneissa, mutta karkotusten jälkeen hän alkoi esiintyä julkisissa kokoontumisissa markkinoilla ja messuilla, minkä vuoksi hänet nimitettiin markkinaprofeetaksi. Häntä pilkattiin, eikä häntä otettu vakavasti. Hän oli profeetta, jonka julistus koostui yksinkertaisista suusta suuhun lausuttavista lausunnoista ja huudoista. Joskus se tapahtui joillekin ihmisille henkilökohtaisesti. Hän ei kehittänyt syvällistä teologista päättelyä, eikä hän näyttänyt jättävän jälkeensä muuta kirjoitettua aineistoa kuin ruumiin taskusta löytyneen kirjeen ja omaelämäkerrallisen luonnoksen, joka muistutti hänen hengellisistä kokemuksistaan ​​ja paljastuksiaan (pääasiassa kuuloaistimuksia).

Hän onnistui tapaamaan kolme kertaa valtionpäämiehen Konstantin Pätsin, joka piti häntä tyhmänä ja varoitti Reitsiä ihmisten pelottelusta. Pari kertaa hän yritti puhua armeijan ylipäällikön kenraali Johan Laidonerin kanssa, mutta tämä ei suostunut kuuntelemaan häntä ja pidätti hänet ja käytti jopa kumipapua Reitsiin. Reitsin seurakunta kyseenalaisti hänen julistuksensa. Monet ihmiset pilkkasivat profeettaa. Häntä hakattiin ja hänen päälleen heitettiin pilaantunutta ruokaa. Poliisi pidätti hänet useita kertoja. Hänet murhattiin saksalaisten sotilaiden toimesta Jõgevan kunnan Siimustin kylässä heinäkuussa 1941 ja hänet on haudattu Otin tilan yksityiselle hautausmaalle Pikknurmen kylässä Puurmannin kunnassa.

Virolainen "Päevalehti" kirjoitti 16.10.1933 Reitsille annetusta taivaallisesta tehtävästä:

" Julista kansalle, sillä ihmiset ovat pahoja ja jumalattomia, että nyt on viimeinen aika, ja ihmisten on sovittava itsensä Jumalan kanssa ajoissa ennen kuin rauha on otettu maasta..... Pahuuden meri on täynnä hukkumista; menkää suurelle torille ja messupaikalle ja sinne kokoontuvat kaikki ympärilläsi asuvat maat. Mitä sinulla on, profeetat ovat puhuneet ja mitä Jumala tekee maailman lopussa..... Voi sinua! Tee parannus, etsi Jumalaa, lue Hänen sanaansa!"

Profeetta Reits julisti Viron kansalle yhdentoista vuoden ajan. Hänet erotettiin tasavallan suurimmista kirkoista ja jumalanpalveluksista. Toreilla häntä seurasi jumalanpilkka, ja ihmiset pitivät häntä hulluna tai parhaimmillaan vain vääränä profeettana. Profeetta Reitsin täytyi istua pidätyskeskuksessa. Samalla koulutuksen, kulttuurin ja kansallisten tunteiden yliarviointi korostui Virossa. Kuuluisille omistettiin yhä enemmän kunnioitusta tekojensa tähden, myös kirjoja ja patsaita. Kiitospäivä Jumalalle tuli yhä harvemmaksi lukuisissa juhlissa, kokouksissa, kouluissa ja parlamentissa. Synti rehotti.

Hän itse kirjoittaa: "Löysin ymmärrystä vankilasta maailmallisilta ihmisiltä ja valaistuilta pakanoilta. He sanoivat minulle: "Me olemme syyllisiä ja meidän täytyy istua siksi täällä, mutta sinulla ei ole syyllisyyttä! Jumalan sanan julistaminen on sallittua! "Tällaista vainoa on helpompi kärsiä kuin hengeltään sokeiden uskovien vainoa."

Profeetta vieraili toistuvasti presidentti Konstantin Pätsin luona ja rukoili julistaakseen valtakunnallisia rukous- ja rukouspäiviä pyytääkseen Jumalalta armoa ja rauhaa. Päts kutsui Reitsiä tyhmäksi ja lupasi antaa hänelle elinikäisen eläkkeen, jos hän luopuu kansan pelottelemisesta. 1939 Viron tasavalta alistettiin venäläisten tahdolle. 1940 presidentti Päts vahvisti henkilökohtaisesti uuden Venäjä-mielisen hallituksen. Sen jälkeen hänet vangittiin ja karkotettiin Siperiaan. Neuvostoliiton valloittamassa Virossa seurasivat vankeusrangaistukset, takavarikoinnit, kuolemantuomiot, murhat. Vuoteen 1941 mennessä yli 10 000 virolaista oli karkotettu Siperian kyliin ja aroihin. Presidentti Päts kuoli 1956 Kalininin kaupungin mielisairaalassa kaukana kotoa.

Eräällä torilla Reitsi julisti: "Jumala on kääntänyt kasvonsa pois ihmisistä ja on tuleva vaikeita aikoja." Ihmiset kysyivät: "Mistä tämä vaiva on ja mistä se tulee?" Reits: "Se tulee idästä." Ihmiset: "Mikä on tämän vaivan nimi?" Reits: "Peto on tämän pahan nimi." Ihmiset: "Kuinka voimme tunnistaa tämän ongelman?" Reits: "Sillä on pedon merkki" Ihmiset: "Mitä tämä peto aikoo tehdä?" Reits: "Aiheuttaa paljon kyyneleitä ja vaivaa." Ihmiset: "Kuinka kauan tämä peto viipyy?" Reits: "Se on kaksi ja puoli aikaa, sitten peto tulee takaisin ja tekee taas kauheita asioita. Suuret väkijoukot pakenevat, on tuskaa ja kipua ja paljon kyyneleitä ja kärsimystä." Sitten eräs nuori mies löi häntä kasvoihin. Reits sanoi hänelle: "Sinäkin saat tuntea sen" ja jatkoi saarnaamista.

Hän tunsi hengessä, mikä kohtalo kohtasi hänen rakkaita maanmiehiä, jota hän oli varoittanut monta vuotta Jumalan johdolla ja pyrkinyt pelastamaan onnettomuuden. Toisen maailmansodan puhkeaminen vahvisti hänelle, että se, mitä ennustettiin, kolkutti jo ovelle ja että hänen työnsä oli valmistumassa. 1941 Kesäkuun ensimmäisinä päivinä tapahtui Viron suurimman sanaprofeetan, Karl Reitsin viimeinen ihme! Osaamatta sanaakaan venäjää, hän alkoi julistaa Jumalan tuomiota vangitsijoilleen sillä kielellä päättäen sanoilla: "Minun arvottomalla ruumiillani voitte tehdä mitä haluat, mutta sieluni menee Jumalan tykö ikuiseen iloon!"

Murhatun profeetan taskusta löytyi seuraava kirje:

"Haluan kertoa teille kaiken, mitä Jahve Jumala on kertonut minulle Viron valtiosta. Tämä kaunis tasavalta, jonka Jumala on antanut Viron kansalle, otetaan heiltä pois, koska johtajat ja kansa ovat unohtaneet Jumalansa. Ja se annetaan pois. Valtionpäämies luopuu valtiosta vapaaehtoisesti. Sillä mitä viisautta on sillä, jolla ei ole Jumalaa? Suuri kauhu kohtaa johtajia, ja heidät viedään vangeiksi, ja kansa joutuu ikeen alle, missä he tuntevat nälkää ja janoa ja kärsivät kärsimystä. Tuli laskeutuu yhtäkkiä siivillään kaupunkiensa yli, eikä sitä ole kenelläkään. Ja monien maiden kaupungit tuhotaan, ja monet kansat joutuvat ahdistukseen. Viron kansa on hajallaan, kunnes he katoavat. Ja minä kuulin suuren äänen tulevan taivaan oikealta puolelta sanovan: "Rukoilkaa Raamatun Jahve Jumalaa, joka loi taivaat ja maan ja vesien lähteet."

Kun Jumala laittaa profeettansa huutamaan ajassa, on kyse tulevasta tuomiosta, jota ennakoimaan tämä on lähetetty. Mutta silloin on vielä armonaika, silloin vielä voi kääntyä, tehdä parannuksen, pelastua. Jumala puhuu ihmisen kautta, sanansa kautta, mutta kuullaanko sitä? Ovatko ihmismielet jo niin kylmenneet, etteivät sydämet säry Herran edessä? Joutuuko Kristus taas itkemään ihmisiä, jotka hylkäävät hänen lähettämänsä ihmiset, se on hänet itsensä? Tekeekö jokainen aika samat virheet, työntävätkö ihmiset aina Kristuksen luotaan ja valitsevat Barabbaan? Kelpaako ihmisille vain kuollut Jumala, joka ei puhu heille mitään?

Jumalan periaatteista ensimmäisiä on hänen sanansa muuttumaton valta ja ilmoitusluonne, jolla hän vetää yhteyteensä uusia ihmisiä. Sanansa kautta hän aikoinaan loi kaiken kuudessa päivässä ja sanansa kautta hän tuhoaa kaiken hetkessä. ”Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä.” Jes.66:2. Totuuden keskellä kulkee kuitenkin hänen armonsa kärsivän Vapahtajan hahmossa puhuen laupiaasti ja ystävällisesti. Silloin joku aina löytää Jumalan kautta hänen ihmeellisen pelastussanomansa, ja hänellä on silloin nöyrä asenne pyhän sanan edessä. Sen Herra näkee ja vastaa. Hän katsoo taivaasta tämän puoleen armeliaasti ja siunaa häntä.

Mutta Jumalan sanan kantajat ovat vihattuja, pilkattuja ja heitä arvostellaan jatkuvasti. Muotojumaliset hylkäävät heidät ja heitä kutsutaan ahdasmielisiksi, konservatiiveiksi, fundamentalisteiksi, vanhoillisiksi, pietisteiksi, uudistuksen vastustajiksi. Mutta todellisuudessa juuri he ovat uudistajia, heidän kauttaan Herra toteuttaa valtakuntaansa täällä alhaalla. Hän vahvistaa heitä kuumimmalla hetkellä kestämään. ”Kuulkaa Herran sana, te, jotka olette aralla tunnolla hänen sanansa edessä: Teidän veljenne, jotka vihaavat teitä ja työntävät teidät luotaan minun nimeni tähden, sanovat: - Osoittakoon Herra kunniansa, että me näemme teidän ilonne! Mutta he joutuvat häpeään” Jes.66:5. Loppujen lopuksi tulee arvostelijoiden ja vainoojien osaksi häpeä, sillä Herra itse sotii sanansa puolesta. Taistelu on hänen, hänen kunniastaan on kysymys. Kaikki suunsoitto on vain hetken kestävää ja sitten tulee kuoleman hiljaisuus. Jumala on puhunut.

”Onnellinen se ihminen, joka aina on aralla tunnolla; mutta joka sydämensä paaduttaa, se onnettomuuteen lankeaa.” Snl.28:14.

1.Maailma synnissä iloitsee Ja hekumassa leikitsee, Siksi kuin se viimein nääntyy. Vapaana petos juoksee, Totuutta ei moni tottele, Se valheeksi kääntyy. Voi murha, verenvuodatus Ja viha, vaino, kiroilu Merellä, maalla pauhaa; Ei löydy missään rauhaa! 

2. Maa irstautta on täynnä, Hulluuteensa päänänsä Se nuoret, vanhat vetää; He haureutta himoovat, Myös muita houkuttelevat Ja makein sanoin pettää. Tästä iloita voi saatana, Joukkonsa kanssa riemuita, Kun synti saapi vallan, Vakuuden maahan tallaa.

3. Kas itseään kuinka kääntelee Tuo turha raukka, vääntelee Kalliissa puvussansa, Eikä ajattele loppuaan, Ei että hän, kuin ruoho maan, Lakastuu aikanansa. Missä on silloin koreus, Maailman häijy haureus, Kun mato silmää kaivaa Ja sielu kärsii vaivaa?

4. Kas näistä Herra nuhtelee, Profeettain kautta uhkailee Kansalle rangaistusta; Hän saarnauttaa sanaansa, Että ompi aika palata Ja tehdä parannusta; Maa, meri, tähdet, taivaat, Ne merkeillään neuvovat, Varoittelevat meitä Hylkäämään synnin teitä.

5. Myös elämän varat vähenee, Ja köyhyys meitä lähenee Elämän hurjan tähden Kun synti sielun vallitsee, Se ruumiinkin rampauttaa Vaivaiseksi kaikkien nähden. Rakkaus, rauha raukenee Ja sydän paatuu, kovenee, Ymmärrys, järki nääntyy; Näin kaikki loppuun kääntyy.

6. Kun Herran torvi kajahtaa Ja vuorten vahvuus vavahtaa, Ei kukaan silloin kestä. Maan piiri silloin hukkuu, Tyhjäksi kaikki muuttuu Olostaan entisestä; Kaikki kuolleet esiin kutsutaan, Pahoille työnsä kostetaan, He heitetään vaivaan, Iäiseen itkuun aivan.

7. Vaan hurskaat iloon kannetaan; Armosta autuus annetaan, Vaikka ansiota ei heillä, He iloisesti silloin veisaavat, Kristusta kunnioittavat Sieluillaan säästyneillä; Siellä on heillä majansa Valossa, kirkkaudessa, Kun loistaa itse Luoja, Pyhiensä turva, suoja.

8.Oi Jeesus, anna viisautta, Että välttää murheen laaksossa Mä synnin paulat voisin; Tuloasi aina muistaisin, Synnistä kauas luopuisin, Kaikille hyvää soisin; Kun kuolema rintaani kolkuttaa, Sydäntäni tauti ahdistaa, Oi Jeesus, ota huomaasi Mun ruumiini, sieluni suojaasi!

Virsi 599