Elsa Holmsten: Olen armoliitossa

1700-luvun alkupuolella, Ison vihan jälkeen syntyi Pohjanmaalla herätyksen aika, joka melko pian lahkoutui kirkon ulkopuolelle. Kälviäläiset kirkkoherran pojat, Jaakko ja Eerik Eriksson alkoivat johtaa sitä voimakkain ottein. Liha ja luonto oli kuoletettava. Oli pysyttävä erossa kansankirkosta ja yhdyttävä pyhiin, jotka kävivät ratkaisevasti taistelua Ilmestyskirjan petoa vastaan. Oululainen ryhmä, joka kuunteli niin toisia kuin toisia vieraita opettajia, ei ollut suuri. Pääosan muodosti joukko nuoria kahdesta virkamiesperheestä, postimestari ja laivanvarustaja Mikael Wacklinin ja ko-misario Jaakko Holmstenin pojat ja tyttäret. Huomion kohteeksi joutuivat nuori Juhana Wacklin (1705-1766), jolle hänen isänsä oli jo luovuttanut postimestarin toimen, ja lahjakas ja harras Elsa Kristiina Holmsten (1710-1735).

Uskoon tulleena nuoripari Juhana ja Elsa lähtivät keväällä 1733 laivalla Tukholmaan Erikssonin veljesten luo. Elsa kirjoitti neljä virttä, joista tunnetuin ”Kiitos olkoon Jumalalle, Karitsalle, olen armoliitossa” on edelleen virsikirjassamme. Virressä on kohta, jossa purjehditaan yli meren ja se kuvaa sitä kaipausta, joka nuorella uskovalla on kokea maan päällä kristityn vapautta ja uskonyhteyttä toisten pelastuneiden kanssa. Alkuperäisessä virressä on 18 säkeistöä, joissa on tunnettavissa elävä yhteys Jeesukseen, erottautuminen kääntymättömästä maailmasta ja suuntautuminen taivaaseen:

1.Jumalalle olkoon kiitos. Olen liitoss mun Immanuelin kanss;

Hän on minut kalliist ostan, ylös nostan kuolon kuopast kuollessans!

9.Mikäs muu kuin armo Herran erotti kerran joukost tielle elämän?

Portti oli siell niin ahdas, että kahdeks halkaist tahtoi sydämen.

Hengellinen etsintä, Jumalan kutsu ja etsikkoaika kuuluvat selvästi Elsan julistuksesta. Nämä ovat elävän uskon merkkejä, joiden keskellä tunnetaan myös oma raadollisuus, lihan voima ja heikkous. Tämä on hyvin tervettä kristillisyyttä, jossa Kristus on suuri, Jumala kaikkivaltias ja syntinen ihminen löytänyt pelastuksen turvallisen suojapaikan. Pelastunut murehtii sitä, ettei tullut aikaisemmin Kristuksen luokse.

 

8.Usein itkull valittelen, että elin enimmän mun iästän

niinkuin moni vielä näkyy, vaikka häpy turhuudella peitetään.
10.Kaikki Jeesus parhaaks muutti. Vaikka luultiin minun häijyst eksyvän.

Ei se soimuu minull sopin, kuitenkin opin virheeni näist näkemään.

11.Tulin vasta oikein nöyräks, Hengess köyhäks; Liha pyysi elää viel,

Mutta kuitenk henki voitti, armo koitti uskon voimast kaidall tiell.

Pyhän Hengen työ on avautunut ennennäkemättömällä tavalla, joka puhuu siitä, ettei kysymys ole vain uskonnosta tai jostakin suuntakristillisyydestä. Kiitollinen mieli antaa Vapahtajalle kunnian ja ylistyksen, jossa käytetään myös armolahjoja. Uusi voima on uusi elämä Kristuksessa, johdatuksessa.

2.Mutt en taida tällä kielell niinkuin mielell kiittää Herraa hartahast.

Anon siis, o Jumalani, Armahani, Pyhän Hengen tavarast.

5.Uuden voiman koht heill annat, käsin kannat, ettei kompastelis tääll

surman kanssa synnin retkill, pahoill hetkill eik myös kulmakiven pääll.

6.Ellei Herra saa meit estää, puhtaaks pestä synnist kautt katumuksen,

ei Hän taida meissä asuu, uskoss pitää, vaan me jäämm paatumukseen.

Toisaalta muutama säkeistö voidaan nähdä pyrkimyksenä pyhien yhteyteen jo täällä ajassa todellisessa seurakunnassa. Siinä vaiheessa se tuntui olevan Oulusta Tukholmaan suuntautuvan matkan päässä, myöhemmin se näkyi vain taivaan maassa. Kirkollinen mitäänsanomattomuus ja herätystä vastustava asenne oli Elsalle vaikea nieltävä. Hänen nuorta uskoaan riepoteltiin kahteen suuntaan. Separatistit eivät arvostaneet pappeja eivätkä sakramentteja. Kyse oli valtataistelusta.

13.Armon henki edes vieköön, kiiruhtakoon muille maille matkamiest,

poies pahast maailmasta, saastaisesta, kohden kotokaupunkii!
14.Puhaltakoon purjeesehen, Että pääsen Yli meren isänmaall!

Pidä, Jeesus, itse perää, ylös herää aallot ain asettamaan!
15.Auta, Herra, vielä kerran yli virran pakolaisia Baabelist;

Isänmaalla, mantereella kanteleella soittamahan suloisesti.

Tukholmasta kotiin palattuaan Elsa oli täynnä pyhää intoa ja jäi ilman laillista syytä pois sunnuntaijumalanpalveluksista, koska se oli Eeriksonien opetuksen mukaan Baabel. Siihen aikaan kirkon hylkääminen ja ehtoolliselta kieltäytyminen oli rangaistava rikos ja Elsa Kristiina sai sovittaa sen neljäntoista päivän vankeudella. Hän oli joutunut lahkohenkisyyden piiriin ja pohti avioliittoa, joka Eriksonien käsityksen mukaan oli ”lihallinen laitos ja viimeisen ajan lapsille kokonaan sopimaton”. Joka tapauksessa Juhana Wacklin ja Elsa Kristiina Holmsten ilmaantuivat lauantaina helmikuun 23. päivänä 1734 pappilaan ja pyysivät kuulutusta. Ja seuraavana päivänä heidät kuulutettiin ensimmäisen kerran. Ennen toista ja kolmatta kuulutusta nuorilta vaadittiin tarkka selonteko heidän kristillisyydestään. Tulos oli vapauttava, ja avioliitto solmittiin kirkollisella vihkimisellä maaliskuun 14. päivänä.

Lyhyestä avioliitosta tuli onnellinen. Nuori vaimo oli voimakas hengellinen tuki miehelleen, ja muillekin hän alituisesti teroitti elämän parannusta. Pian Elsa odotti ensimmäistä lastaan. Synnytyksestä tuli vaikea, viimein tuli syntyi poikalapsi kuolleena. Pian tämän jälkeen alkoivat äitiyden tuskat, ja niitä kesti kuusi vuorokautta. Äiti tunsi kuitenkin helpotusta ja alkoi riemuisesti laulaa: ”Minut viedän vierahaksi pyhään paratiisiin, uskon kautta kannetaan, autuaaksi autetaan.” Mutta siihen heikkenivät laulajan voimat. Kaivattu päämäärä oli saavutettu. Elsa kuoli Oulussa 20. 10. 1735. Nuori leskimies kirjoitti vaimonsa muistoksi runon, jonka painatti vihkosen ”Joca cuole eläisäns / Ei se cuole cuollesans”. Vihossa on Elsa Kristiina Holmstenin neljä virttä. Vihkon esipuheessa kerrotaan, että Elsa näyn tai unen perusteella aavisti kohtalonsa. Hän oli ollut nähnyt taivaallisen Kuninkaan, joka kruunasi hänet kultakruunulla. Iloissaan oli Elsa Kristiina suudellut Kuninkaan jalkoja, niinkuin syntinen vaimo kerran oli suudellut Herran Jeesuksen jalkoja.

Elsan Rukousvirressä on 17 säkeistöä ja vahva pietistinen lataus, jossa inhimillinen luonto nähdään suurimpana esteenä todelliselle kristillisyydelle. Ei ole tarvetta eikä halua kompromisseihin, vain elävä uskon kaipaus. Se on puhetta uudelle Herralle kääntymyksen jälkeen. Siinä on vakava henki, joka kurottautuu Kristukseen. Jeesus on kaiken keskus, kiitoksen kohde ja ainoa toivo. Virteen on pantu ohjeeksi, että se veisataan kuin virsi ”Ah Herra älä vihassasi”.

6.Tykösi, oi Herra, käännä heitä, kuin nukkuu synnin unessa.

Ah että varjelet meitä, ettemme hukkuisi kuolemaan,

vaan saata kääntymyksen kautta, uskoon ja parannukseen sinun valittujesi lukuun.

7.Jeesus näin monta valaiskoon, että näkisivät syvän turmeluksensa,

itsensä alastomaksi ja kauhean kadotuksen. Että armon ajalla kääntyisivät,

synnistä pahuudesta vääntyisivät totuudessa Herran puoleen.

8.Niin lyö myös oma tahtomme nöyryyteen jalkojesi juureen,

ettemme täällä omaa päätämme seuraisi, vaan armosi kanssa joka päivä mieltyisin

sun kuvasi jälkeen muuttuisin uskon ja Hengen voimalla.

9.Auta että myös himoja armosi kautta alas painan ja sodin vikojani vastaan

kuolemaan asti aivan; että pääsisin vielä voiton päälle synnin maailman ylitse täällä.

Tee se, oi Jeesus rakas.

Suuri salaisuus on siinä, että syntisen sydän ja Jeesuksen sydän löytävät yhteyden keskenään. Taivas ja maa kohtaavat. Tämä tapahtuu rukouksessa, Raamattua lukiessa, kasteessa ja ehtoollispöydässä, kun Jeesuksen synnyttämä usko virtaa olemuksessa. Samalla hän näkee ajallisen elämän väliaikaisena ristin kantamisen jaksona, mutta taivaan olevan uskovan todellinen koti.

14.Sun sydäntäsi nyt katselen kuin palaa rakkaudesta,

käteni sinne nostelen halussa ja rukouksessa.

Ah vahvista, päätä voimallasi se hyvä, josta sanallasi vakuutat sydäntäni!

15.Tykönäsi Jeesus olen nyt, sillä löydän levon sinussa ja olen peräti tyyntynyt,

kalliin armopöydän kanssa, haavasi ovat pesuni, elämäni, iloni ja taivaan hedelmäni,

 jonka aadamissa kadotin.

16.Ravitse enemmän Jeesus, kuin osaan täällä toivoa,

viisautta, voimaa tarjoa, osoita oikea laita, niin ollen toivossa iloinen,

että uskossa näin jo nimeni olevan kirjassasi Herrani!

17.Näin kätken itseni sinuun koska ristisi pilkka pauhaa, olet minun suojani,

 leponi, vaikka täällä ei ole rauhaa. Aamen! Tule! Oi Jeesus!

Ota pois köyhä sielu taivaaseen iäisiin majoihin!

Kolmas Elsan virsi on nimeltään ”Siionin toivo!” ja se veisataan kuin virsi: ”Jeesusta sieluni halajaa”. Siinä on 14 säkeistöä. Tekstissä on vahva irtiotto maailmasta, palvelu Jumalan valtakunnassa kaidalla tiellä ja ikuisenelämän odotus. Vain Jeesuksessa on pelastus, vain hän kykenee pelastamaan ihmisen. Ylitsevuotava ilo kruunaa Herran omaa.

1.Ylös ystäväni! Lyökää käsiänne yhteen riemulla.

Jeesus jakaa meille enemmän kuin kukaan osaa toivoa, iloa täällä ja viimein siellä,

 jota Baabeli on vaivannut täällä, taivaan levon antaa.

2.Herran päivä koittaa, murheen pois ottaa.

Sieluni iloitse, seuratkaamme siis Jeesusta, hän vie meitä visusti ristin läpi,

ettemme juoksisi kuin he leveätä tietä ilman taivasta, ja päätyisi viimein vaivaan.

3.Nostakaamme silmämme, kiiruhtakaamme määräämme kotiin taivaaseen:

Eon aika joutuu, silloin Jeesus noutaa uskovansa, jotka ovat täällä koetuksen päällä,

niin kuin kalliin nisunjyvän korjaa pyhään aittaansa.

4.Silloin me myös saamme kunniaksi Yljällemme täydellisellä ilolla meissä hedelmän niittää, armonsa tähden kiittää taivaan pöydällä. Riemu on suuri niin että me juuri hekumassa

 ja hengessä pauhaamme Herralle kiitosta laulamme!

Kristityn osa on kuolla itselleen ja siksi häntä ympäröivä maailma vihaa häntä; joskus sitä tuottavat kaikkein eniten uskonnolliset kristityt, jotka eivät ole itse päässeet totuuden tuntoon ja Jumalan rauhaan. Elävä kristillisyys joutuu aina pilkattavaksi ja vainottavaksi, se ei sovi ihmisluontoon, jossa hallitsee vanha aadam. Tämä kaikki kuitenkin vain innostaa ja rohkaisee Elsaa seuraamaan Jeesusta kovissa taisteluissa.

5.Jonka toivon tähden voimme kaikkien nähden kärsiä vainoa,

syntimme alas painaa murheen kanssa aina, kantaen ristiä,

 että Jeesus saisi meissä ilmaista kuvansa, osoittaa elämänsä.

6.Tätä Herran tietä häijy maailma pyrkii turmelemaan, kansa panettelee,

punoo meille ansaa monella tavalla, pilkkaa meitä, että kartamme heitä,

jonka Herra kerran kostaa vitsansa ylös nostaa.

9.Älkäämme kadottako, tai vaihtako onneamme katoavaisten kanssa,

jotka ovat sielun ansa. Jeesus on tavaramme, himo täällä tuo piinan siellä?

Ajallinen onni pettää, Herran tiellä estää.

10.Meitä kyllä panetellaan tyhmiksi kirjoitellaan, pilkaten parjataan,

 lihan kiivaudella ja vihan pimeydessä peräti tuomitaan, vaan Jeesus siunaa sielusi, sanoo:

Päästin sinut synnistä ja otin lapsekseni.

11.Eivät he näin tekisi, jos häpeänsä näkisi: tai sen puvun, jolla Jeesus puki meidät uskon kautta kallilla ansiollaan. Mutta taivaan tie on ollut aina työläs lihalliselle mielelle, vaan meille kalliiksi tullut.

Elsan virressä on iloinen loppu, siinä hän ylistää taivaallista lunastajaansa. Jeesus on hänelle kaikki kaikessa, Vapahtajaan hän haluaa katsoa, häntä kuunnella, häneen luottaa. Kaiken arvostelun ulkopuolella hän kiittää Herraa ja näkee uskossa Jumalan hallitsevan kaiken. Hän haluaa mennä Jeesuksen luokse, se on kalleinta ihmiselämässä.

12.En nyt muuta halaa, kuin sinne mieleni palaa, rakas Jeesus.

Olet kallis meille, koska kaikki kulta tuo ahdistuksen heille.

Suuri kunnia on juuri turha, katoaa niin kuin varjo, sielulle vaaraa tarjoaa.

13.Jeesus paras piispani, on minun kruununi, hiippani.

Ah, totta kaunistusta kun tulee autuaaksi, kuulee hänen äänensä ja ei seuraa muita.

Jeesus sen kuin morsiammen vie luoksensa taivaan saliin enkelien pariin.

14.Jeesus on näin ruokkinut runsaammin kuin luultiin ja minut lohduttanut mannalla,

taivaan vedellä ollessani vaivan alla. Veisatkaamme kiitosta Luojallemme ja veljellemme, Lohduttajallemme Hengelle hartaalla iloäänellä! Halleluja!

Neljäs ja viimeinen on aamu-virsi, jonka lauluohjeeksi on laitettu: ”O kuinka ihanat asuinsijas ovat.” Tämä osoittaa, että näitä virsiä on todella laulettu, ne ovat olleet käytössä. Niillä on ollut tärkeä tehtävä nuorten kodissa ja matkalla. Aamu on tärkeää aikaa ihmiselle, siinä virittäydytään päivään ja Herran seuraamiseen. Aamulla on tarvis rukoilla ja kiittää Luojaa, joka on antanut elämän edellytykset ja kaiken. Virressä on 10 säkeistöä.

 1.Ylös mun sieluni herää, sydämeni ylistä Herran nimeä,

kuin on sinut monta kertaa antanut helmassansa levätä rauhassansa.

2.Aurinko muistuttaa minulle itse Jeesusta. Ah, valaise, lämmitä sydän,

että enkelien ja pyhien kanssa saisin kielillä kiittää, että löysin uuden armon.

5.Taas katson puoleesi että näin sun nimesi olevan sielussani,

sillä synnyit uskossani, tahdot myös näyttää itsesi, on autuas ken sinut löytää.

6.Taivaan armo vielä on avoin Herran haavoissa, jos tahdot synnistä kuolla,

niin taidat altiiksi tulla, synnyttää uskossa vielä ja elää Jeesuksessa niin.

Aamu tietää kristitylle taisteluja, perkele liikuskelee jo lähitienoolla, sudet väijyvät lampaita. Kaikki kiusaukset odottavat oven edessä kristittyä, siksi hän tarvitsee suojan koko päiväänsä. Viholliset ovat virittyneet asiaansa, niin pitää uskovankin tehdä omaansa. Mutta Elsa ei rukoile vain itsensä puolesta, hän odottaa hengellistä herätystä niiden osaksi, jotka vielä elävät pimeydessä. Hänellä on selvä hengellinen näky, jossa Jeesukselle voi ja tulee puhua aina asiansa.

3.Vaikka piru kiertelee, niin enkeli varjelee. Ehkä ruumis nukkuu,

lepää, niin sielu valvoo, elää Jumalani luona Hengessä ja uskossani.

4.Oi, Jeesus herätä ja sitä kohtaa, joka makaa synnin unessa öin päivin,

eikä lakaa pahuudesta. Älä päästä häntä, älä myös vitsaa säästä.

7. Sillä Kristus tuli tänne, polki myös käärmeen pään.

Sen tähden että sinä jälleen kuolisit voisit elää hänelle uskon voimalla ja ei sille pirulle tuimalle.

8.Jeesus nyt odottaa meiltä katumusta, uskoa ja parannusta, tarjoaa pelastusta.

Ah autuas joka tulee ja hänen äänensä kuulee.

9.Se vasta saa tuntea, kuinka hyvä on rakastaa Jeesusta, joka jälleen holhoaa

ja sanoo hänelle: silmäni terään ryhtyy, joka sinulle tekee vääryyttä.

10.Ah, aika autuas elää näin Jumalasta, oi onnellista menoa, oi taivaallista elämää,

ei mikään suloisempi kuin Jeesus sieluusi antoi.

Enkeleitä ja ihmisiä

Suomeen on perustettu jokin aika sitten Bisnesenkelit niminen yhdistys, joka pyrkii maksimoimaan ihmisten rahoja sijoitusmarkkinoilla. Nämä ovat liikemiehiä, joilla raha pursuu ulos taskusta ja siksi he yrittävät sijoittaa niitä luotettaviin hankkeisiin. Jo parilla tuhannella eurolla pääsee tähän mainittuun kategoriaan sijoittajaksi ja saa enkelin nimen. Enkeli nimitys kuulostaa hurskaalta, aivan kuin taivaasta tullut auttaja olisi ilmestynyt helpottamaan alkavan yrittäjän kassavajetta. Ilmeisesti taustalla on kuitenkin vain rahanhimo ja koronkiskonta, ilman mitään hyviä tunteita? 

Kirkko pistää vielä paremmaksi ja nimesi yhteisvastuukeräyksen tänä vuonna "Ryhdy enkeliksi". Tuosta vaan syntinen ihminen ryhtyy enkeliksi – ihmeiden aika ei olekaan ohi. Siinä ei tarvita Jumalaa eikä Kristusta, ei ermoa eikä totuutta; siihen riittää oma tahdonratkaisu. Uskonto ottaa niskalenkin uskosta ja selättää sen. Niin sitten enkelit valloittavat seurakunnan ja jälkeä syntyy. Syntiset enkelit huseraavat monenlaisissa touhuissa, laulavat, rukoilevat, palvelevat ja johtavat seurakunnassa, mutta parannuksesta ei tiedetä mitään.

Nykyään on myös vallalla yleinen harhainen käsitys, että ihminen muuttuu kuollessaan enkeliksi ja jää sitten henkiolentona hengailemaan omaistensa lähipiiriin eräänlaisena tarkkailijana ja auttajana. Onhan se toiveita herättävää, kun täysin synnissä eletty elämä perkeleen ja maailman orjana päätyy yhtäkkiä, puf, taivaan esikartanon vartijaksi. Todellinen ylennys on tapahtunut ja vielä sekin, ettei asianomainen ole tiennyt siitä itse mitään? Sukulaiset ovat hoitaneet asian suhteilla. Näitä riittää, sillä uskonnolisuus on aina nousussa, kun kuolema alkaa lähestyä.

Edesmennyt Jumalan palvelija Hilja Aaltonen olisi monen mielestä kelvannut enkeliksi, mutta ihmisenä hän kuitenkin kuoli ja ihmisenä Jumala hänet kutsui, siunasi ja varusti palvelukseensa. Meidän hyvyytemme, uskollisuutemme tai kuuliaisuutemme ei riitä muuttamaan olemustamme paremmaksi. Olemme syntisiä ihmisiä hautaan saakka, mutta parhaimmillamme armahdettuja syntisiä. Siksi uskovan suuri kutsumus onkin olla Herransa edessä alati tunteakseen hänen tahtonsa.

”Niin totta kuin Herra, Israelin Jumala, elää, jonka edessä minä seison” 1.Kun.17:1. Siinä on elävä Jumala, jonka elämänvoimasta kumpuaa myös uskovaan jatkuvasti uutta elämää ja virvoitusta. Siinä opitaan sellaista armoa, joka ei muuten tulisi mieleenkään. Kun uskova on kovassa ahdistuksessa ja synnintunnossa, on hänellä kuitenkin puolustaja, joka aina rukoilee hänen edestään, hänen parhaakseen. Herra neuvoo omiaan elämäntien kulkemisessa. Elija ei kuitenkaan muuttunut enkeliksi uskovaisuutensa myötä, vaan oli tavallinen ihminen heikkouksineen. ”Elias oli ihminen, yhtä vajavainen kuin mekin, ja hän rukoili rukoilemalla, ettei sataisi; eikä satanut maan päällä kolmeen vuoteen ja kuuteen kuukauteen. Ja hän rukoili uudestaan, ja taivas antoi sateen, ja maa kasvoi hedelmänsä.” Jaak.5:17-18. Tämä raamatullinen tieto on tarpeellinen siksi, ettemme tee hänestä yli-ihmistä tai enkeliä. Voimme ajatella toimivamme Elian ja Hiljan kanssa Jumalan suunnitelmissa saman tien kulkijoina, samassa Herran siunauksessa, samassa seurakunnassa, kiitollisena ja iloiten palvellen Vapahtajaa.

Jumalan aseet ovat Jumalan valmistamat, Jumalan äänitorvet puhuvat Jumalan sanoja, Jumalan palvelijat rukoilevat Jumalan Hengessä. He seisovat Jeesuksen edessä, katselevat häntä voittajana, katselevat hänen veristä kärsimysmuotoansa, katselevat hänen suloista rakkauttaan, katselevat hänen taivaaseen asti ulottuvaa toivoaan, katselevat häntä Sanan valossa ihastellen hänen ihmeellisiä lupauksiaan, katselevat häntä elämänleipänä, joka ravitsee näkäiset, katselevat häntä siunaavana Jumalan poikana, joka kutsuu heikkoja omiaan syliinsä. He seisovat Jumalansa edessä vaikeina päivinä, koettelemusten hetkinä, yksinäisyydessä, vaivattuina, kiusattuina, hylättyinä, sairaina, ahdistuksissa, peloissaan. Mutta heillä on suuri Vapahtaja, joka aina ja kaikkialla hallitsee kaiken, viisaasti ja jumalallisesti.

Kiitos Jeesus enkeleistä, jotka lähetät tiellemme johdattamaan meitä Jumalan tahdossa. Varjele meitä luulemasta itseämme enkeleiksi, ettemme sekoa omavanhurskauteen ja ihmisviisauteen, itsevalittuun jumalanpalvelukseen. Kiitos heistä, jotka ovat esimerkillisesti seisseet sinun edessäsi kuunnellen ääntäsi ja seuraten sanasi valoa. Anna meillekin sitä mieltä ja nöyryyttä ottaa asiat sinun kädestäsi, että voisimme oppia, miten katoavaa on aika, miten tavoiteltavaa on iankaikkisuus taivaan kodissa, sinun luonasi

Vangin laulu

Olin puhumassa vankilassa, paikalla oli parikymmentä tutkintovankia. Tilaisuus oli harmoninen ja tunnelma kuin pyhäkoulussa. Miehet kättelivät meitä vierailijoita mennen tullen. Seuraavina päivinä luin lehtiuutisista murhista, tapoista, lasten pahoinpitelyistä, ryöstöistä ja kaikenlaisista vilpeistä ja koiruuksista. Televisiossa näytettiin pätkiä oikeudenistunnoista, joissa syytetyt peittivät kasvonsa huppuun tai paperilla. Mietin, miten monta näistä istui tuossa edessäni hetki sitten vankilan kappelissa kuuntelemassa Jumalan sanaa? Ihmisen mieli on kummallinen, jakaantunut ja  täynnä sekasortoa, pelkoa, syntiturmelusta ja ahdistusta

Evankelistakaverini aloitti virren hieman liian korkealta ja siitä tuli tosi vaikea veisattava. Osa vangeista luopui heti kättelyssä edes yrittämästä, jokunen yritti hihkua korkeita säveliä vanhalla rutiinilla. Minäkin jouduin pudottamaan oktaavilla laulua, että sain vähän ääntä tulemaan. Mutta aikanaan virsi loppui ja puhe alkoi – helpotus! Yleisesti kaikkialla hengelliset laulut ovat viritetyt liian korkealle ja sopivat niin ollen vain laulun ammattilaisille, joista muutamat heistäkin joutuvat pudottamaan sävelkorkeutta. Mikä ihmeen kunnianhimo vaivaa kirkkomusiikkia, miksi on laulettava kovaa ja korkealta, miksi yhteislaulut ovat muuttuneet yhteishihkumiseksi, jossa osa luopuu jo kohta alkuunsa? Suomalainen ääniala on alempi kuin Euroopan eteläosissa.

Jumala on valmistanut palvelijoittensa kautta kansalleen matkamusiikkia, josta syntyy usko ja rauha. Mutta osa niistä lauluista on ajateltu elämän vaikeuksien keskellä veisattaviksi, kuten psalmi 88, jonka johdannossa sanotaan: Koorahilaisten laulu, virsi; veisuunjohtajalle; veisataan kuin: "Sairaus"; esrahilaisen Heemanin mietevirsi. Sävelmä oli tuttu ja sen ohjesanaksi oli annettu sairaus. Sairas ei kailota ylpeästi, vaan huokailee nöyrästi. Silloin hän kohtaa Herran ja saa avun.

Psalmissa 102:1. sanotaan: ”Kurjan rukous, kun hän on näännyksissä ja vuodattaa valituksensa Herran eteen.” Vaikea olisi kuvitella, että kurjan rukous olisi kovin mahtipontista. Psalmissa 70 on johdantona: Veisuunjohtajalle; Daavidin virsi; syntiä tunnustettaessa. Kun ymmärtää synnin ja sen vakavuuden ja seuraukset ja mitä se on maksanut meidän Vapahtajallemme, olisi syytä veisata se melko hiljaa. Samaa linjaa edustaa psalmi 56, jonka veisuuohjeeksi annetaan "Mykkä kyyhkynen kaukaisessa maassa." Tai psalmi 53, jossa sanotaan, että se veisataan kuin ”sairaus”. Ja psalmi 12, jonka ohjeeksi on kirjoitettu ”matalassa äänilajissa”

Kun ihminen on vanki, synnin vanki, maailman orja, tai perkeleen koukussa, on jo yleensä ihme, että hän alkaa etsiä Herraa ja laulaa hänelle rukousta. Kuitenkin Jumala pelastaa meidät, kun olemme vielä synnissä. Emme tule korjattuina hänen eteensä, vaan viallisina ja avuttomina, tyhjinä ja syntisinä. Se sopii Jumalalle ja hän on luvannut kuulla avunhuutoa. Noissa hetkissä ihminen on Jumalan sanan puhuttelussa, ja parhaimmillaan Herra tekee hänestä uuden ihmisen. Kaikki lähtee siitä, että Golgatalta vuodatetaan synnin vastalääke, Kristuksen uhri, syntisen sydämeen. Pahuuden määrä tai laatu ei ole tärkeä, sillä Jeesus voi pelastaa kenet tahansa. Ilman Jeesusta ihminen joutuu helvettiin, vaikka ei olisi koskaan ollut vankilassa.

Kautta aikojen on pelastettujen ilolaulu kuulunut sieltä, missä sitä ei ole aiemmin ollut, eikä ole osattu edes odottaakaan. Evankeliumi tunkeutuu muurien sisälle, sydänten kuorien läpi, tajuntaan, elämään, uudestiluovaksi voimaksi. Se, mitä on pidetty lapsellisena, tarpeettomana ja halveksittavana, onkin yhtäkkiä maailman tärkein asia, joka ohjaa ihmisen ikuiselle tielle. Janoinen saa juoda, kun Jumala on avannut hänelle silmät nähdä ja lähteen, josta voi juoda. Pimeydessä kulkenut  näkee valon, kun Kristus ilmestyy hänelle. Isän lähettämä valoisa Poika tulee kadotetun luokse ja ilmaisee Jumalan tahdon. ”Kuinka kallis on sinun armosi, Jumala! Ihmislapset etsivät sinun siipiesi suojaa. Heidät ravitaan sinun huoneesi lihavuudella, sinä annat heidän juoda suloisuutesi virrasta. Sillä sinun tykönäsi on elämän lähde; sinun valkeudessasi me näemme valkeuden.” Ps.36:8-10.

Jeesus, muista vankeja, jotka ovat pilanneet elämänsä, joilla ei ole kykyä auttaa itse itseään. Kuule heidän rukouksensa. Paljasta maailman henki, pimeyden kätköt, synnin kahleet ja kuoleman valta, uskonnollisuus, ettei kukaan lähtisi paatuneena täältä. Kiitos suuresta armostasi, jolla kutsut pelastukseen kelvottomia ja kurjia. Kiitos, että ruokit nälkäiset, jotka tahtovat syödä ruumiisi ja veresi elämäkseen. Synnytä sydämen laulu, jonka voimme antaa sinulle kunniaksi ja kiitokseksi hyvyydestäsi. Kiitos, että jaksat kuunnella epävireistä laulua ja epämusikaalista örinää, kun se lähtee sydämestä matalassa äänilajissa.

Kristuksen sijainen vetäytyi....Kristus jäi

Rooman kirkon Paavi Benedictus XVI (Joseph Alois Ratzinger) valittiin virkaansa 78-vuotiaana ja hän toimi siinä 8 vuotta. Vatikaanin virallisten luetteloiden mukaan hän oli 265. paavi. Helmikuussa hän sanoi jättävänsä tehtävänsä, koska ei ole voimia jatkaa tehtävässä. Uutta paavia etsitään jo kuumeisesti. Pärjäisiköhän kirkko ilman paavia? Luulisi, että tuon ikäiset ihmiset olisivat jo hyvinkin palvelutalon rollaattorikuorossa? Mutta sen verran on papalla vielä älliä, että hakeutuu kevyempiin hommiin? Paavin valta on käsittämätön sekoitus uskontoa, perinnettä ja ihmispalvontaa. Heidän opetuksensa mukaanhan ko. mies on Kristuksen sijainen maan päällä. Joten kyllä me olemme aika heikoissa kantimissa. Olisi syytä löytää aito Kristus, muuten kaikki kuolevat.

Paavien historia on synkkää luettavaa, siellä on juonittelua, vallan väärinkäyttöä, murhia, väkivaltaa, irstailuja, myrkytyksiä, inkvisitiota, kidutuksia, vainoa ja kaikenlaista pelaamista. Jumalan sanaa on ollut vain nimeksi, mutta lihallisuutta vaikka muille jakaa.  Monen paavin elämä on ollut niin iljettävää, vastenmielistä ja epäkristillistä, että heidän olisi ollut viisaampaa hakeutua vaikka Rooman satamaan ahtaajiksi tai sirkukseen pelleksi. Valta on sokaissut suurimman osan paaveista ja he ovat sotkeutuneet kaikkeen heille kuulumattomaan, mutta kadottaneet evankeliumin ja Kristuksen.

Nyt voisi tapahtua seuraavanlainen tilanne tulevaisuudessa: Satunnainen italialainen menisi katukahvilaan kesäpäivän ratoksi. Siellä ei olisi paljon tyhjiä tuoleja, joten hän istuutuisi pöytään tuntemattomien ihmisten seuraan. Aikanaan he keskustelisivat ja kertoisivat mielensä syöväreistä. Sitten tämä satunnainen kulkija kysyisi pöydän ääressä istuvalta valkohiuksiselta mieheltä, millainen hänen elämänsä on ollut, mitä hän on tehnyt, missä asunut. Ja vastaukseksi tämä kertoisi olleensa töissä Vatikaanissa viimeiset vuodet, mutta jääneensä ”eläkkeelle” juuri hiljattain. Niin satunnainen kulkija olisi saanut kuulla, millaista vanhan miehen elämä oli ollut paavina. Mutta nyt hän oli vain saksalainen Josef. Satunnainen kulkija voisi ihmetellä, että voiko tämä tavallinen vanhus olla maailman suurimman kirkon entinen päämies?

Olemme ihmisiä, vain ihmisiä, syntisiä ihmisiä koko porukka. Mutta osa on armahdettuja syntisiä ja uudestisyntyneitä Jumalan lapsia kirkkokunnista riippumatta. Siksi siinä suuressa  nimenhuudossa, jossa pyhät marssivat sisälle taivaaseen, ei ole mitään eriarvoisuutta. Paitsi, että Kristuksessa kuolleet nousevat ensin ylös ja marttyyreillä on oleva aivan erityinen kirkkaus, samoin niillä, jotka ovat johdattaneet monia sieluja Vapahtajan luokse ja opettaneet heitä pitämään Jeesuksen sanat korkeimmassa arvossa elämässään. Pyhien joukko ei koostu virkamiehistä, vaan Jeesuksen verellä pestyistä ihmisistä, jotka Jumala on pukenut vanhurskauden ihanaan, puhtaaseen valkeaan pukuun. "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.” Ilm.7:14. Siinä joukossa ei olla paaveja, piispoja, matkasaarnaajia, suntioita tai haudankaivajia, on vain uskovia.

Uskovan asema on lohdullinen aina Kristuksen tähden, sillä saamamme kutsumus on valtuutus taivaasta. Edustamme Vapahtajan seurakuntaa ja meillä on hänen sanansa ja todistuksensa pelastuksemme takeena. ”Niin kehoitan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niinkuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii….Mutta itse kullekin meistä on armo annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan.” Ef.4:1,7.  Emme ole uskovina mitään, maailma ei meistä välitä, perkele vihaa meitä, olemme muukalaisia erämaassa, kauttakulkumatkalla, köyhiä, heikkoja, avuttomia, yksinäisiä ja odottavia. Mutta olemme uskovia, Jumalan rakastamia, kiitollisia ja onnellisia uskovan kutsumuksestamme. Olemme lahjan haltijoita, jotka kuljetamme taivaallista aarretta mukanamme.

Uskovan elämään kuuluu jokapäiväinen Herran seuraaminen ja hänen kasvojensa etsiminen. Se on elävää läheisriippuvuutta Herrasta, tietoisuutta erilaisuudestaan ja asemastaan Jumalan edessä ja suunnitelmassa. ”Me tiedämme, että olemme Jumalasta, ja koko maailma on pahan vallassa.” 1.Joh.5:19. Uskovan on tärkeää tiedostaa, että hän elää vihollismaaperällä, ettei kiinny liiaksi tähän maailmaan tai sen tarjouksiin. Paha houkuttelee monilla valheellisilla konsteillaan ansoihinsa, ylpeitä se nostaa ja ahdistuneita painaa alas. Se on sielujen murhaaja, eikä muutu. Taivaallinen viisas antaa omilleen viisautta, jos vain kuuntelemme häntä ja seurustelemme hänen kanssaan. Hän avaa taivaan akkunat, että valo Jeesuksessa tulvehtisi iloksemme sydämeemme. ”Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä.” 1.Joh.5:20. Hän on Jumala, eikä hän tarvitse korvikkeita täällä. Riittää, kun uskovat hänen ruumiinsa jäseniä ja hän on pää, johtaja, hallitsija ja auttaja kaikessa. Jeesus, Kuningas on valtakunnan ruhtinas.

Kiitos, Jeesus, että saan olla omasi kuolemasi ja ylösnousemuksesi perusteella. Asu minussa Henkesi kautta ja sanasi vaikutuksesta. Katso meihin pieniin ihmisiin, jotka olemme täysin riippuvaisia sinusta. Pelasta kirkolliset, katolliset ja muut, että tulisivat luoksesi, kun vielä on aika. Pelasta nekin, joilla on kirkollista asemaa ja ovat hienoissa viroissa ja puetut maallisesti arvokkaisiin asuihin. Pelasta kurjat kulkijat, päämäärättömästi ajelehtivat ja kuoleman rajalla makaavat. Anna alastomuutemme häpeän peitteeksi pyhä vanhurskautesi ja siunatun veresi pesu sydämeen. Auta meitä olemaan kerran edessäsi suuressa pelastettujen joukossa ensimmäisessä ylösnousemuksessa.