Minä opetan teille, mitä tekee Jumalan käsi; en salaa, mitä Kaikkivaltiaalla on mielessä. Job 27:11.

Kuuntelin erään minulle tuntemattoman pastorin puhetta Raamatusta, hän kävi siinä tärkeitä uskon peruskysymyksiä ja antoi myöskin hyviä vastauksia. Hänellä oli selvästi havaittava opettamisen armolahja, joka on aivan harvinainen nykyseurakunnissa. Puhujia, laulajia, kolehtinkerääjiä, kahvinkeittäjiä ja kirkonrakentajia kyllä riittää joka lähtöön, mutta Jumalan sanan selittäjiä on harvassa. Hyvä on tietysti toistella kirjoituksia lukemalla niitä ja kertoa, mitä siellä sanotaan, mutta on aivan toista, kun Jumalan sana avautuu Pyhässä Hengessä. Silloin astutaan sisälle Jumalan valtakuntaan, sen ilmapiirin ja vaikutukseen.

Mietin sitten niitä seurakuntia, joissa olen vieraillut elämäni aikana, miten siellä on hoidettu tätä Jumalan sanan opettamisen asiaa. Tulin siihen tulokseen, että ei monessakaan seurakunnassa opetusta ole juurikaan havaittavissa, opettajan armolahjoja ei ole joko käytössä tai sitten niitä on tietoisesti vastustettu mitä erilaisimmilla syillä. Perussyy on kuitenkin yksinkertainen: Jumala on antanut väärille ihmisille lahjansa – suutarit, putkimiehet ja metsurit kantavat näitä aarteita sisimmässään.

Suurissa seurakunnissa saattaa olla 100 virkaa mitä monenlaisiin tehtäviin, mutta varsinaiset sanan selittäjät ovat harvassa tai peräti poissa. Kuitenkin seurakunnat toimivat täydellä volyymilla ja raportit lähtevät ajallaan, ovat kasteet ja hautaamiset ja monenlaiset kahvitukset ja puuhapäivät - ja rahaakin saadaan hieman kulumaan siinä ohessa. Esimerkiksi meillä Kangasalla on kirkollisvero prosentti 1,4, jonka maksavat suoraan tuloistaan kaikki jäsenet. Viime vuonna tuli rahaa kassaan n. vajaa 7 miljoonaa ja tulos oli poistojen jälkeen 316.980,20 euroa ylijäämäinen. Joten meillä ei ole hätää numeroiden valossa, sillä paikkakunnalla asuu näköjään pitkävillaisia lampaita runsaasti? Ei siinä enää muutama köyhä haittaa tee – paitsi jos on Jumalan armoittama?

Jumalan suunnitelma seurakunnan järjestyksen osalta tulee selvästi esille Raamatusta, siellä ilmenee, että Herra on laatinut järjestyksen, jossa uusi elämä virtaa ja toimii, jossa Kristus on keskeinen vaikuttaja ja Herra. Kaiken hengellisen työn päämäärä on tarkoitettu Jeesuksen tuntemisen ja uskovien yhteyden lujittamiseksi, Jumalan rakkauden saapumiseksi sydämiin.

"Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi, tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen, kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään…" Ef.4:11-13.

Tämä on ihanteellinen kohta, jonka toivoisi olevan kaikkialla ajan kuva, mutta joka toteutuu äärimmäisen harvoin? Mielenkiintoista on havaita sanan asettama järjestys, jossa toiminta lähtee apostolien vaikutuksesta ja sitä seuraavat profeetat. Missä siis ovat tämän ajan profeetat, jotka ilmoittavat Jumalan tahdon ajallemme seurakunnassa?

Kolmas ryhmä on evankelistat, joiden olemassaolo on joskus yhtä harvinaista kuin kotkan pesiminen piirissään? Kuitenkin juuri tämä armolahja on tärkeä kutsun kuuluttamiseksi etsiville, kastetuille, kääntymättömille, että ihmiset tulisivat uskoon, pimeydestä valkeuteen, valheesta totuuteen, farisealaisuudesta opetuslapseuteen, nimikristillisyydestä sydämen uskoon ja saatanan vallasta Jumalan valtakuntaan.

Sitten Herra asetti paimenet hoitamaan hänen laumaansa, elämään ja kuuntelemaan, rukoilemaan ja siunaamaan jokaista, joka tahtoo Kristuksen omana olla.

Viimeisenä tässä luettelossa ovat opettajat, joiden lahjat rakentavat, varustavat, syventävät ja puhdistavat Jeesuksen seurakuntaa. Opettajien pääasia on ohjata kuulijat kuulemaan Raamatusta alusta loppuun Vapahtajan olemus, tarkoitus, henkilö, valta ja suuruus.

"Ja Paavali ja Barnabas viipyivät Antiokiassa opettaen ja julistaen useiden muidenkin kanssa Herran sanaa." Apt.15:35. "Niin hän viipyi siellä vuoden ja kuusi kuukautta opettaen heidän keskuudessaan Jumalan sanaa." Apt.18:11. "ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti." 1.Kor.2:13.

Mutta miten siis on, kun on uskovia, jotka saavat Jumalalta armolahjansa, mutta ei meinaa löytyä paikkaa niiden käyttämiseen? Kuvitelkaamme seurakuntalainen, jolla on sydämen halu ja Pyhän Hengen kehotus palvella, mutta häntä estetään, vähätellään tai peräti intonsa sammutetaan lahjansa käytössä. Murheellista. Usein nämä henkilöt hakeutuvat pieniin ryhmiin, seurakuntiin tai uskovien kokoontumisiin ja niin syntyy seurakuntia isojen seurakuntien sisälle. Kristuksen seurakunta on pirstottu pieniin osiin, se on kuin hänen runneltu ruumiinsa aikoinaan.

Seurakunnat ovat kalustetut paimenilla tai sen tapaisilla virkailijoilla, joita on yleensä monta hoitamassa tehtävää, joka muotoutuu kysynnän ja tarjonnan mukaan. Heidän armoituksensa olisi tietenkin hoitaa Herran laumaa ja johdattaa uusia ihmisiä Kristuksen luokse, kulkea kansan parissa ja ottaa osaa sen kanssa iloon ja suruun. Ei riitä profeetan, evankelistan, paimenen, opettajan virkaan teologian opiskelu tai viranhoito, tarvitaan Herran Henki ja mieli, jotka ovat Kristuksen vaikuttamia ominaisuuksia uskovissa. Jokaisen alalle aikovan olisi oltava Herran puhuttelussa kuin apostolit aikoinaan. Jos tätä ei löydy seurakunnasta, on edessä toisinto ammoisista ajoista, jolloin seurakunta oli torso itsekeskeisyyden ja omanedun tavoittelun linnake vailla uskoa.

Kysymys armolahjoista liittyy henkilökohtaiseen kutsumukseen ja Jumalan johdatukseen uskovan elämässä. Siksi olisi tärkeää, että seurakunnat ja herätysliikkeet rukoilisivat Jumalan tahdon tapahtumista päätöksiinsä. Liian usein kaikki toiminta ja sisäpiirielämä jää vain ulkokohtaiseksi harrasteluksi, jossa mietitään liikaa miltä kaikki näyttää ulospäin? Joskus ajaudutaan sellaiseen tilanteeseen, että seurakunnasta ei löydy vastuunkantajista kutsuttuja-valittuja-armoitettuja palvelemassa ja seuraukset sen mukaiset. Tässä yhteydessä joku keksi sanonnan, jota edelleen viljellään ahkerasti: maallikot ja ammattilaiset. Sanontahan ei kerro mitään, paitsi suurta hengellistä tietämättömyyttä ja huonoa Raamatun tuntemusta. Jumalan edessähän on vain uskovia ja kääntymättömiä, pelastuneita ja pelastuksen ulkopuolella olevia, armahdettuja ja synneissään eläviä.

Omassa elämässäni on tullut vastaan monta hyvää Raamatun opettajaa ja olen aina nauttinut suunnattomasti heidän sanomastaan. Joskus olen huomannut aivan yllättäen sanan selittämisen lahjan olevan keskellämme ja se on terävöittänyt aistejani. Olen huomannut, että Pyhän Hengen virittämä sananpalvelija saa vereni kiertämään kuumemmin ja pinnistämään kuunteluani. Aivan erikoista on myös se, että sanoman keskeltä kuuluu Herran ääni, joka tulee aivan kohti. Sen vaikutus on ääretön ja uskonelämän rakentumisen kannalta välttämätön. Näin ymmärtäen ihmiset tekevät pitkiä matkoja vain siksi, että he saisivat kuulla eläviä sanoja - ne ovat siksi harvinaisia.

”Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, ja se on oleva korkein kukkuloista, ja sinne virtaavat kansat. Monet pakanakansat lähtevät liikkeelle sanoen: - Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme hänen polkujansa; sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana." Miika 4:1-2.

Tämä vuori on Golgata ja temppeli on Jeesus, Siion on lupausten maa, Jumalan valtakunta, Jerusalem on Herran seurakunta, pakanakansat ovat syntiset ihmiset, liikkeelle lähtijät ovat pelastusta etsivät sielut, opetus on Pyhän Hengen vaikutus Raamatun sanassa, vaellus on Kristuksen seuraamista ja polkunsa on ristin tie.

Loppujen lopuksi emme voi oikeastaan muuta tehdäkään, kuin pyytää, että Herra itse ottaa ohjat käsiinsä ja kaiken johtoonsa, muuten tulee vain tuhoa. Sillä kaikenlainen Herran vaikuttama herätys ja Raamattuun rakastuminen tuomitaan aina, eikä siihen yhdy kuin pieni joukko ihmisiä. Kun elävä Kristus ilmestyy, maailma vihaa häntä, muotojumaliset inhoavat häntä, puhdasoppiset arvostelevat häntä, lahkolaiset työntävät häntä syrjään, mutta syntiset syleilevät häntä, suutelevat hänen jalkojaan, vuodattavat kalliin öljyn hänen päähänsä, konttaavat hänen jalkojensa juureen, pyrkivät Golgatalle hänen ristinsä eteen tunnustautumaan hänen omikseen, seisovat iloiten hänen tyhjän hautansa ääressä, laulavat kiitosta hänelle ja iloitsevat samoin kokevien uskovien yhteydestä suunnattomasti.

"Ja isä minua opetti ja sanoi minulle: - Pitäköön sydämesi minun sanoistani kiinni, noudata minun käskyjäni, niin sinä saat elää." Snl.4:4. Kun kyseessä on Taivaallinen Isä on kyse suuresta koko elämää koskevasta asiasta, jossa pieni ihminen saatetaan sujuvasti elämän tielle ja uuteen elämään.

Jumala uskoo sanomansa uskovilleen ja varustaa palvelijansa lahjoillaan erilaisiin tehtäviin. Joskus onkin hämmästyttävää havaita, kuinka tavallisille ihmisille Herra on aarteensa antanut, kuinka heikkoihin astioihin Herra on arvotavaransa sijoittanut, kuinka yksinkertaisille ihmisille Vapahtaja on viisautensa uskonut, kuinka mitättömille Kristus on taivaansa avannut, kuinka epäonnistuneille Jeesus on täydellisyytensä antanut, kuinka koko elämänsä synnin palveluksessa ja ihmisten orjuudessa, saatanan pettämänä olleille Pyhä Henki ilmoittaa itsensä.

"Herra, neuvo minulle tiesi, opeta minulle polkusi. Johdata minua totuutesi tiellä ja opeta minua, sillä sinä olet minun pelastukseni Jumala. Sinua minä odotan kaiken päivää. Muista laupeuttasi, Herra, ja armoasi, sillä ne ovat olleet hamasta iankaikkisuudesta. Älä muista minun nuoruuteni syntejä, älä minun rikoksiani; muista minua armosi mukaan, hyvyytesi tähden, Herra. Hyvä ja vakaa on Herra; sentähden hän neuvoo syntiset tielle. Hän johdattaa nöyriä oikein, hän opettaa nöyrille tiensä. Kaikki Herran polut ovat armo ja totuus niille, jotka pitävät hänen liittonsa ja todistuksensa. Nimesi tähden, Herra, anna anteeksi minun syntivelkani, sillä se on suuri. Ps.25:4-11.

Jeesus itse seisoi heidän keskellään ja sanoi heille: "Rauha teille!" Luuk.24:36

 Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahojen tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällään, että meillä olisi rauha, ja hänen haavojensa kautta meidät on parannettu. Jes.53:5

- Minä elän!

Aleksis Kivi on saanut kansalliskirjailijan maineen ja hänelle on pystytetty toistakymmentä patsasta eri puolille Suomea. Hänen elämänsä 1800-luvulla sijoittui Nurmijärvelle, jossa herännäisyys oli silloin nousussa ja ihmisiä tuli paljon uskoon, mm. Kiven äiti, Anna-Kristiina, joka olisi kovasti toivonut pojastaan pappia. Mutta Kivi ilmoitti haluavansa mieluummin runoilijaksi, niin kuin Runeberg. Silloin toimi pastori J. F. Bergh Nurmijärven kappalaisena ja kirjoitti erinomaisen postillan sekä johti uskoon tulleita Kristuksen tuntemiseen. Siihen aikaan ei ollut monia eri herätysliikkeitä, eikä vielä runsaita ulkomaisia virtauksia. Herätykset painottuivat kyläkunnittain. Nämä herätykset tulevat esiin Kiven kirjallisuudessa. Seitsemän veljeksen sanomassa oli välillä myös vahva hengellinen lataus. Tekstistä heijastuu raittiusaate, Jumala, ja Paholainen, sekä kourallinen tyhmiä miehiä:

- Parastansa koetti sielun vihollinen heitä kohtaan sielläkin, saattaakseen heidät turmion tielle. Hän heitä viinamyrkyllänsä viekoitteli ja koetteli sekoittaa heidän järkensäkin. Sitä hän tarkoitti, mutta hänen oma tuumansa löi häntä häpeällä vasten kasvoja, jouduttaen ajoissa poikien askeleet tien oikealle haaralle. Taisteloon ankaraan he rupesivat, astuivat uljaasti kamppailemaan omaa sydäntänsä, syvästi juurtunutta laiskuutta, jäykkää, tylyä maata, kylmiä rämeitä ja soita vastaan ja voittivat kaikki oman tahtonsa järkähtämättömyyden kautta, Herran Sebaotin avulla. Tässä palaavat he ihmisiin taas, mutta eivätpä ryöväreinä, vaan oivallisina miehinä. Näin he tulevat, eivät sissien luolista, vaan heidän omien kouriensa rakentamasta uudistalosta, ihanasta Impivaarasta. Heidän kauttansa on Herra Sebaot saanut kunnian, mutta häpeän tuo sarvipää paholainen. Tässä he nyt seisovat ylistystä ansaitsevina miehinä ja tarjoavat entisille vihamiehillensä sovinnon kättä.

Isästään ei Aleksis Kivi koskaan mielellään puhunut. Räätäli Stenvall oli jäykkäluonteinen, viinaan menevä mies, joka juovuksissaan riehui niin, että lasten täytyi paeta ulos tuvasta. Äidin ystävälliset kasvot ja äidin rukoukset olivat suojelleet nuorta Aleksia ja seuranneet hänen askeleitaan ulos maailmaan. - Ah, tämä maailma on kavala ja myrskyinen, puhelee äiti Seitsemässä veljeksessä, - ja moni purjehtija täällä on vaipunut sen merien ikuiseen kohtuun. Sanoppas, lapseni, mun suvenihanaiseni, sano: etkö tahtoisi täältä purjehtia rauhan ikisatamaan pois, koska vielä puhtaana väikkyy lapsuutesi valkea viiri?

Kivi oli ensimmäinen suomenkielellä kirjoittava kirjailija, joka sai elantonsa siitä. Hän eli alituisessa rahapulassa ja apurahan turvin, se olikin hyvään tarpeeseen, sillä kirjailija eli edelleen ahtaissa oloissa. Eliel Aspelin-Haapkylä kirjoittamassaan elämäkerrassa mainitsee siitä:  - Surkea on kertoa, mutta totta on, että Kiveltä puuttui välttämättömimmätkin elämäntarpeet. Hänen täytyi kärsiä nälkää, kun hänellä ei ollut leivän palaa eikä ropoa sitä saadakseen. Hänellä oli kovin heikko hermorakenne, ja alituisista kärsimyksistä tulivat hänen hermonsa yhä aremmiksi.

Kivi itse kirjoittaa ystävälleen Th. Reinille ja pyytää rahaa lainaksi: - Näillä 32 ruplalla pääsen elämään talven levossa ja rauhassa ja niistä voi siis riippua onneni ja onnettomuuteni, sillä jos minua taas alkaa täällä alinomainen puute ja hätä ahdistaa, niin pääsee kai kivulloisuus jälleen valtaan ja voisin joutua mitä epätoivoisimpiin äärimmäisyyksiin. - Koeta tehdä, mitä voit, sillä minä olen kolkolla mielellä.

Hän valitti kipua sydämessään. - Minä luulen, että se kasvaa (laajentuu). Eikä olisikaan juuri ihme; sitä on enemmän kuin kaksikymmentä vuotta paistettu joka päivä hiljaisella tulella.

Hän koetti kylpemällä ja kieltäytymällä nautintoaineista hoitaa heikentynyttä terveyttään. Hän päätti luopua väkijuomista ja tupakasta pitkiksi ajoiksi.

Kiven kirjallisuudesta saa sellaisen kuvan, että hän olisi ollut romanttinen, humoristinen ja hauska nokkeluuksia viljelevä kansanmies, mutta todellisuudessa hän oli hyvin yksinäinen ja sulkeutunut ihminen. Kivi oli hyvin herkkäsieluinen ihminen ja kärsi siksi monenlaisista henkistä kärsimystä aikalaisiaan enemmän. Toisaalta herkkyys sai hänet purkautumaan kirjallisen tuotannon kautta ja niin syntyi monia teoksia, näytelmiä ja runoutta. Kivi sai osakseen murskaavaa arvostelua ja hän eli laajasta tuotannostaan huolimatta ainaisessa köyhyydessä. Herkkyys vei kuitenkin häntä unettomuuteen, melankoliaan, alkoholismiin ja mielisairaalaan. Hän kärsi kovasta päänsärystä ja sydänoireista. Hän menetti viimeisen syksyn aikana puhe- ja liikuntakykynsä eikä tunnistanut lopulta edes veljeään.

Aleksis Kivi oli hengellinen etsijä. Sairautensa aikana joku oli antanut hänelle Gosnerin kirjan Ihmissydän, jossa oli siihen aikaan hyvin suorasukaisesti kuvattu syntisen ihmisen Jumala-suhdetta. Kirjan otsikossa luki: "Ihmissydän Herran temppeli tahi perkeleen asunto: oikeille ja uskovaisille kristityille esitetty kymmenessä kuvassa". Tämän kirjan erään kuvasivun Kivi oli lyönyt naulalla oman vuoteensa yläpuolelle ikään kuin muistuttamaan omasta raadollisuudestaan ja Jumalan kohtaamisen tarpeestaan. Löysikö Kivi Vapahtajan, vai oliko hän vain uskonnollisen maailman värittämä?

V. 1870 hän kirjoitti: - Alakuloisella mielellä havaitsen, että se iloinen ja rohkea maailmankatselma, joka tähän asti, huolimatta lukemattomista kivuista ja kärsimyksistä, on aina asunut povessani, rupeaa jo synkistymään ja elämä ja tulevaisuuden toivo ei anna minulle enään yhtään huvitusta. Kuitenkin koetan vielä parastani tänä kesänä itseäni miehustella.

Hän etsi pelastusta pyhästä ja pyörryttävästä korkeudesta, hän katseli ääneti kauan ulos akkunasta korkeuteen päin, sinne, missä oli Jumalan koti, taivas, pyhäinmiesten maa. Hänen sielunsa kaipasi iankaikkista elämää. - Ihana oli pelastuksen hetki ja pääsinpäivän aamu, hän kirjoitti.

Näytelmässään "Lea" Kivi kertoo, millainen on Vapahtaja. - Sairaat hän parantaa, syntisille saarnaa hän armoa ja orjille ijäistä vapautta. Sydämen puhtautta, hengen siveyttä tahtoo hän meiltä ja että hylkäämme kaikki saastaiset ja häijyt himot. Vihan, vainon hän tuomitsee pois ja tahtoo, että rakastamme kaikkia, kaikkia, niin vihamiehiämme kuin ystäviämme. Hänen silmissään leimusi suloisin tuli, otsa paistoi kuin juhlapäivän puhdas taivas, ja hänen hivuskierteittensä ympäriltä - niinkuin tuntui meistä kaikista, jotka tähtäilimme häntä - säteili valo ihmeellinen ja kirkas, antaen aavistusta pyhien kunniasta ja kirkkaudesta. Me voimme olla onnettomat ja kuitenkin onnelliset, toivossa onnelliset, vaikka kärsiikin sydän kuluessa päivän hetken.

Toinen kirjailija V. A. Koskenniemi arvioi myöhemmin Kiven elämää: - On jotain vavahduttavaa siinä tosiasiassa, että tämän elämää kirkastavan valon, joka vetoaa jumalalliseen ilmestykseen, tapaamme Kiven runoudesta vain vähäistä ennen hänen omaa järkyttävää sortumistaan pimeyteen.

Siihen aikaan Kivi kirjoitti: - Kova päänsärkö, joka ynnä alinomainen verenrynkäys päähän on vaivannut minua melkein kaiken suven. Minun aatokseni tuntuu paksuksi ja minä pelkään aivoani.

Kiven veljen Albert Stenvallin pienessä mökissä odotettiin joulua. Aleksis oli tuotu sinne sairaalasta toipumaan. Kynttilä paloi pöydällä ja jouluaatoksi oli kaikki valmistettu. Takassa olivat halot valmiiksi pystytettyinä. Tuvan peräseinällä oli sisäkamarin ovi. Ovi oli raollaan ja sieltä sisältä kuului tavan takaa syviä huokauksia. Kun kaikki oli valmista, astui Albert tuvasta kamariin kynttilä kädessä. Hän pysähtyi vuoteen viereen, jossa sairas lepäsi.

- Aleksis, nyt on joulu! sanoi hän sairaalle.

Ilon häive kulki tämän kuihtuneitten kasvojen yli ja hän vastasi:

- Sytyttäkää sitten pystyvalkea!

Äkkiä sairas liikahtaa. Hän nostaa alas painunutta päätään, ojentaa kätensä ja huudahtaa:

- Oi, en löydä kotoani! En löydä kotoani!

Albert-veli omaisineen ympäröi sairaan ja vakuuttaa, että hänhän on kotona ja saa olla kotona. Mutta sairas vaipuu voimattomana tuolilleen ja osoittaa kamaria, johon veli hänet kantaa.

- Nyt tahdon kuolla, hän kuiskaa.

Kuume sai sairaan valtaansa. Joskus oli kirkkaampiakin hetkiä, kuin olisi auringonvalo pilkistänyt esiin pilvenraosta, kun hän muisteli lapsuutensa aikoja ja virkkoi:

- Silloin olin minä onnen poika, nyt minä olen murheen mies!

Joulukuun 31. päivänä 1872 valaisee kynttilä pimeää kamaria. On uudenvuoden yö. Sairas ojentaa kätensä kynttilää kohti aivan kuin tahtoisi saada sen lähemmäksi. Hän tahtoo nousta vuoteelta sitä ottamaan, mutta voimat pettävät. Omaiset aavistavat, että lähdön hetki on tullut.

Albert ja hänen vaimonsa pyysivät veljeltään anteeksi. Tämä tarttui veljensä käteen ja puristi sitä lempeästi käsiensä väliin. Sitten hän otti kädestä veljensä vaimoa, jota hän oli rakastanut kuin sisarta ainakin, painoi tämän kättä sydäntänsä vasten ja lausui:

- Minä elän!

Sen jälkeen sairas näytti vaipuvan syvään uneen. Eikä hän siitä unesta enää täällä alhaalla herännyt.

Kivi kirjoitti aikoinaan runon, jonka nimeksi antoi "lapsi", siinä lapsi etsii, toivoo ja odottaa turvallisuutta, rauhaa ja taivasta. Ilmeisesti Kivi purki siinä vahvasti sisintään?

Kaukokotihinsa kulkee pitkin tietä pieni laps’,

ja lähestyvi ehtoo tyyni, lempeesti loistavat korkuuden tähdet.

Nukkuvi hän väsyneenä pimeen kuusen kohinaan,

ja sinikorkeuden tähti on hänen vartians hämäräss’ yösen.

Hajahtaess’ vihdan lehden, kulta-uunin leimuess’

ja paistehessa aurinkoisen lapsi on nukkunut äitinsä helmaan.

Ihanasti äitin kasvot päivän hohteess’ kimmeltää;

hän laulelevi, kuinka lapsi kulkevi unissaan taivahan maahan;

Kuinka kuusen kohinassa makeesti hän uneksuu,

ja korkeuden tähti tyyni on hänen vartians hämäräss’ yösen;

Kuinka viimein kuumottavi kototalo kaukanen;

ja on siell’ lehtimajan juhla, vuorilla valkeat leimuen loistaa.

"Sillä minä virvoitan väsyneen sielun, ja jokaisen nääntyvän sielun minä ravitsen." Jer.31:25

Kaikki viisaus tulee Herralta, ja hänen tykönänsä se on iankaikkisesti. Siirak 1:1

Loistavia ja harhailevia tähtiä

Suuret urheilukisat tuottavat hetkeksi tähtiä, joita ihannoidaan ja palvotaan, joita päättäjät ylistävät ja kiittävät. Mutta pian nämä tähdet sammuvat, heidän kuntonsa ei riitä, eikä heidän sielunelämänsä kannattele heidän heikkouttaan. Romanttiset unelmat haihtuvat kuin tuhka tuuleen. Jäljelle jää vain entinen tähti, josta vain harva on kiinnostunut, paitsi jos hän keksii jotakin uutta tähteyteen edellyttävää kansan huvia? Sitten entinen tähti on alkoholisoitunut, huumeiden käyttäjä, katkeroitunut, joka voi yrittää uutta nousua vaikka lavalaulajana, tai pipokauppiaana.

Varsinaisia tähtihetkiä tavoitellaan ja niihin pyritään omien voimien äärirajoilla, taiteellisten taipumusten ja lahjojen avulla, poliittisten tavoitteiden ja sujuvan supliikin kanssa, yleisintä taitaa olla kuitenkin selvä rahan vallan rakentama tähtihetki.

Hengellinen tähtihetki alkaa Jeesuksen kohtaamisesta, Herra ilmestyy hänen elämäänsä ja syntyy uusi elämä, usko. Tämän tähtihetken syvyys riippuu siitä, miten syvälle tuo kokemus menee sisimpään. Mitä pinnallisempi tähtihetki, sen varmemmin siitä tulee luopuminen? Vanha uskova voi joskus kerrata mielessään elämänmatkan tähtihetket ja huomata, ettei niitä ole ollut kovin montaa? Eniten tähtihetkiä löytyy sellaisen ihmisen elämässä, joka tyytyy vähään ja osaa olla kiitollinen Luojalleen kaikesta.

Pastori F. G.Hedberg kirjoitti ystävälleen 1838 kokemuksia seurakunnastaan Lohjalta:

- Kiskon pitäjässä on Kurkela niminen kylä. Ensimmäisenä siellä tuli eräs vanha torpanleski syvällisen herätyksen kautta elävään tosiyhteyteen Vapahtajan kanssa. Rakkaudella alkoi hän sitten jakaa valoaan muille. Monta nuorta palvelijatarta ja talontytärtä alkoi mieltyä hänen puhumaansa Herran sanaan. Kun työnsä heitä päivällä estivät, uhrasivat he yön levon, saadakseen syrjäisissä huoneissa keskustella eukon kanssa ja kuunnella hänen puheitaan. Hänen rakkaudentyötään on Jumala siunannut, niin että noin 20 henkilöä sillä paikkakunnalla viime kuluneina vuosina on herännyt, toiset hyvinkin syvälliseen synnintuntoon.

- Siellä on myöskin toteutunut tuo vanha sana, ettei Kristus ole tullut antamaan rauhaa maan päällä, vaan eripuraisuutta. Eukkoa pidetään yleisesti viettelijänä, joka tekee ihmiset hulluiksi, vaikkei kukaan saata moittia hänen elämäänsä. Erään talon isäntä, jonka tytär on tullut herätykseen, on tuosta niin suuttunut, että hän monesti on uhannut ajaa tämän lapsensa kodista pois. Viisi näistä hyvistä ihmisistä kävi eräänä sunnuntaina Nummen kirkossa, pyytäen minua tulemaan heitä ja heidän kotona olevia ystäviänsä tervehtimään. Elokuun 19 p:nä kävin heidän luonaan ja sain silloin tavata melkein heidät kaikki. He kokoontuivat näet majatalooni sunnuntai-iltana ja maanantaina aamulla. Puhuttelin jokaista ja neuvoin heitä paraan ymmärrykseni mukaan.

Siellä oli syntynyt Jumalan vaikutuksesta "tähtityttö", joku torpanleskeksi mainittu mummo. Hänellä oli ilmeinen karisma ja Jumalan valtuutus, valo ja viisaus ohjata ihmisiä Kristuksen luokse. Niin se työ oli pietistiseen tyyliin muotoutunut pieneksi seurakunnaksi isossa seurakunnassa. Nainen toteutti uskoa elämässään ja se oli siunaukseksi monelle, vaikka emme edes tiedä hänen nimeään? "Tähtitytön" vaikutuksesta pastorikin sai valoa ja rohkaisua uskossa, hän löysi paremmin paikkansa paimenena, opettajana ja sielunhoitajana. Ilmeisesti tuolla naisella oli suurempi valo kuin papilla, vaikka historia ei häntä mainitsekaan? Näin se usein on, mutta vain rikkaat kirjoittavat historian muistiin, siksi köyhät eivät ole täällä ajassa mitään.

Mutta muistissa on, että maailmanhenki oli noussut "tähtityttöä" vastaan ja ilmeisesti etunenässä olivat olleet kääntymättömät seurakunnan jäsenet, joita voi nimittää "harhaileviksi tähdiksi". "Nämä ihmiset ovat häpeätahroja teidän rakkaudenaterioillanne, kun he mässäilevät mistään piittaamatta. He ovat paimenia, jotka huolehtivat vain itsestään. He ovat pilviä, jotka tuuli vie ja jotka eivät vettä anna, puita, jotka syksyllä eivät kanna hedelmää, kahdesti kuolleita, juuriltaan repäistyjä, pärskyviä meren aaltoja, joiden vaahtoharjana on heidän häpeänsä, radaltaan harhautuneita tähtiä, joille ikuisiksi ajoiksi on varattuna synkin pimeys. Juuda 12-13.

Raamattu antaa selvän kuvan siitä, että jokin on mennyt pieleen uskovaisuudessa, koska ihmisistä on tullut tuollaisia. Nämä ihmiset käyvät ehtoollisella seurakunnassa, mutta eivät elä Jumalaa ja Raamattua elämässään kunnioittaen. He ovat ääntä pitäviä aaltoja, jotka pärskivät pitkin rantakallioita, siis aikaansa haaskaten sähläävät saamatta aikaan mitään hyvää. Häpeä on julkisynti, josta he ovat ylpeitä yrittäen saada muutkin mukaan samaan lätäkköön. He ovat juurettomia puita, jotka eivät elä hengellisistä asioista. He ovat poutapilviä, joiden lähellä ei ole siunauksen sateen vaikutusta. He keskittyvät itsensä rasvaamiseen, kestittämiseen, mässäilemään toisten hädästä piittaamattomina. He ovat kätkeneet armolahjansa, he eivät todista Vapahtajasta, eivätkä he rakenna Kristuksen kanssa seurakuntaa. He ovat harhailevia tähtiä, jotka ovat kadottaneet ratansa, jonka Jumala on heille suunnitellut. Tie, Jumalan tie on kadoksissa. Erikoista tietenkin on se, että he kuitenkin roikkuvat mukana, eivätkä jätä seurakuntaa? Ehkä heitä kiinnostavat virka, valta, raha, suojatyöpaikka. Uskonnollisuus pitää heidät nimikristittyinä.

Olin saarnaamassa eräässä kirkossa, sakastissa oli ämpärillinen kiviä nurkassa. kysyin suntiolta, että mihin ne olivat tarkoitetut? Hän kertoi heillä olleen hiljattain kirkossa "kivimessu", jossa ihmiset kantoivat kiviä alttarille markkeraamaan kuviteltuja syntejä. Sitten synnit olivat poissa heidän elämästään - kuulemma? Sanoin suntiolle, että kyllä heillä oli helppoa, mutta ”synnit” näyttivät jääneen vielä sakastin ämpäriin – eivät ne siis olleet poissa?

Tällainen leikkiminen on yleistynyt ja tuntuu siltä kuin työntekijät vain yrittäisivät keksiä yhä uusia leikkejä vakavan asian korvikkeeksi ihmisten kustannuksella.

Uusi Tie lehden helmikuun numerossa oli juttu otsikoituna: Kuolemanpelko sai etsimään Jeesusta. Siinä Kirsi niminen nainen kertoi kokemuksistaan avoimesti:

- Uskoin pitkään, että Jeesus on totta, mutta minulla ei ollut omaa suhdetta häneen, kertoo Kirsi Nuutila, joka lopulta vuosien jälkeen sai vastauksen sydämensä hätään ja kaipaukseen.

- Eräässä tilaisuudessa pappi sanoi, että seuraavalla kerralla puhuttaisiin asioista, joiden kanssa joudumme usein kilvoittelemaan. Jokainen voisi jo valmiiksi kirjoittaa muistiin omat kilvoittelun aiheensa. Kirsi oli innoissaan. Hän ei tyytynyt kirjoittamaan vain muutamaa sanaa, vaan vuodatti Jumalan kaipuunsa kahden sivun mittaiseen kirjeeseen, jonka ajatteli vievänsä papille.

- Kun seuraava kerta sitten tuli, se olikin aivan erilainen kuin hän odotti. Pappi kantoi keskelle seurakuntasalia paperisilppurin ja kehotti kaikkia tuomaan lappunsa ja niissä olevat kilvoittelun aiheet siihen. Tällä oli varmasti tarkoitus jotenkin havainnollistaa illan opetusta, mutta Kirsi ei jäänyt kuuntelemaan selitystä.

- Romahdin täysin. Koin, että kaipuuni ja hätäni haluttiin nyt laittaa silppuriin. Ampaisin vessaan ja itkin siellä silmät päästäni. Ajattelin, että tästä ei tule mitään. En tuntenut seurakunnasta ketään, jolle olisin voinut puhua ajatuksistani. Ahdistus oli kuitenkin niin kova, että sain kerättyä rohkeutta ja soitin päivystävälle papille, joka neuvoi minut diakonin luokse.... Kun hän lopuksi rukoili puolestani, jotain tapahtui.

Loppu hyvin, kaikki hyvin, Jeesus ja syntinen löysivät toisensa. Mutta varmaan joku keksii tuoda seuraavaksi sylkykupin keskelle kirkkoa, että siihen voi käydä sylkäisemässä pois pahuutensa? Ehkä joku kehittää älynauhurilla varustetun rippituolin, josta voi automaattisesti valita mobililaitteen tavalla mieleisiään vastauksia ja kuunneltavaa nimikkeellä viikonvihje tai kappelin kaikuja?

Olin menossa pyydettäessä Tuomas-messuun saarnaajaksi, kunnes palaverissa minulle ilmoitettiin, että puhe on sitten vain 12 minuuttia. Kieltäydyin kunniasta ja annoin mahdollisuuden seuraavalle. Kenellekään muulle ohjelmansuorittajalle ei ollut määrätty aikarajoitusta? Kun kysyin siihen syytä, en saanut vastausta? He kysyivät sitten, että mitä aikoisin saarnata, johon vastasin, että Jumalan sanaa. Se oli varmaan yllätys? Mielenkiintoista näin reformaation juhlan aikoihin, että Jumalan sanan arvostus on mennyt näin alas, vaikka pitäisi tietysti päinvastoin. Julistetun Raamatun sanoman pitäisi tuoda Kristus Jeesus ihmisille ja olla kaiken keskus, jota myös tukevat laulut, liturgia, rukoukset. Nyt tämän tyyppisissä messuissa, majataloissa ja muissa vastaavissa jutuissa viihtyminen ja ihmisten mielenliikutukset ovat pääasia. Pitää olla toimintaa, liikettä, mukavaa menoa ja jutustelua, mainoksia ja irrottelua? Juontajat ovat kuin television viihdeohjelmista ja mallit ovat sieltä lainatut. Jumalan pyhyyttä ei muisteta. Mietin, että nämä illat voisi nimetä uudelleen "Harhailevien tähtien" illoiksi? Sillä, mitä hyödyttää järjestää (harrastaa) kirkonmenoja, joissa ei Jeesus ole pääasia? Tällainen sopii juurettomille ihmisille, jotka eivät halua sitoutua, tunnustautua Vapahtajaan, ristiin ja Herran seuraamiseen. Ennen sanottiin, että täydestä meni kuin väärä raha. Nyt sen voisi muotoilla: Täydestä meni kuin radaltaan eksynyt tähti.

Jokainen uskova on tähti Kristuksessa, radalleen asetettu, Jumalan johdatukseen, tahtoon, valtakuntaan ja pyhitykseen. Hänet on asetettu myöskin osalliseksi Jumalan rakkaudesta, jonka seurauksena hänen mielensä on ohjattu parannukseen, armahdukseen ja uskovien yhteyteen. Se on itselleen ja omille suunnitelmilleen kuolemista, rukouselämää, joka etsii Herraa. "Tehkää kaikki nurisematta ja epäröimättä, että olisitte moitteettomat ja puhtaat, olisitte tahrattomat Jumalan lapset kieron ja nurjan sukukunnan keskellä, joiden joukossa te loistatte niinkuin tähdet maailmassa, tarjolla pitäessänne elämän sanaa, ollen minulle kerskaukseksi Kristuksen päivänä siitä, etten ole turhaan juossut enkä turhaan vaivaa nähnyt." Fil.2:14-16. Jumalan sanan esillä pitäminen on suuri kutsumus kristitylle ja sen ilmenemismuodot ovat moninaiset. He, jotka kadottavat tähteytensä, jotka menevät omille teilleen harhailemaan, ja ovat häpeäksi Herralleen ja uskovaisuudelle. Turhaan on heidän edestään vaivaa nähty, turhaan on opetettu, turhaan kastettu, turhaan seurakuntaan viety - kaikki mennyt hukkaan kuin Juudaksella. Mitä enemmän näitä harhailevia tähtiä, kieroja ja nurjia seurakuntaan pesiytyy, sen hullummaksi meno käy. Maailman ja Jumalan valtakunnan raja hämärtyy, kukaan ei tule herätykseen, eikä uskoon, kukaan ei kohtaa Kristusta, eikä saa hänen siunaustaan. Pimeys pitää suuria juhliaan näiden kustannuksella. "Hän oli palava ja loistava lamppu, mutta te tahdoitte ainoastaan hetken iloitella hänen valossansa." Joh.5:35.

Herra, koska tämä hullutus loppuu, koska sinä puutut näihin asioihin ja ihmisiin, koska alkaa herätys, koska näemme alttarisi edessä syntisiä, jotka rukoilevat armahdusta turmeluksestaan, koska harhailevat tähdet löytävät takaisin paikalleen yhteyteesi? Sytytä tähtesi tässä ajassa, tässä maailmassa, anna heidän loistaa radallaan sinun kirkkauttasi, ikuista valoasi pimeyteen. Tee ilosanoma uhristasi niin tunnetuksi, että kansa rakastuu siihen ja syntyy uusia tähtiä. Ohjaa tähtesi, etteivät he kadota uskoaan, ettei heistä tule harhailevia tähtiä, jotka joutuvat kadotukseen, ikuiseen kuolemaan ja pimeyteen, eroon sinusta. Erityisesti muista nyt heitä, joille on paljon uskottu vastuuta ja tähteyttä, että varjeltuisivat eksytyksistä, ihmispelosta ja Jumalan sanasta luopumisesta. Anna heille, jotka ovat tänään "tähtityttöjä" vailla nimeä ja kuuluisuutta, joiden kanssa eivät herrat syö voitonkakkua, suuri usko ja rakkaus sinuun, Jeesus. Rohkaise ja vahvista heitä, että löytäisit heidät kerran tullessasi Jumalan tähtinä radallaan.

Kaipaatko Hengen täyteyttä.... joka vuotaa tyhjiin sieluihin....

Sinä kaipaatko täyteyttä Hengen sen,
Joka tulvailee uskosta Jeesuksen,
Joka vuotavi kädestä Mestarin
Tyhjän tyhjihin sieluihin.

Tämä siunaus armona annetaan,
Omat ansiot turhuutta, roskaa vaan.
Kiinnä katseesi vuorehen voittoisaan,
Pyhän Golgatan kukkulaan.

Yhden ainoan voit sinä tehdä vaan:
Olla Mestarin edessä polvillaan.
Kierrä alttarin sarvihin kädet nuo,
Pyydä: Avaa jo virran vuo!

Vaivu alttarin juurehen sellaisnaan,
Kiinnä katseesi kuolevaan Karitsaan.
Siellä löytävi voiman sun henkesi,
Joka täyttävi toiveesi.

Kerro Herralle voimasi heikkous,
Hälle syömmesi saastaisuus.
Muista: Heikkojen voimana Kristus on,
Hän on auttaja verraton.

Tyhjät astiat Herralata saavat vaan
Lahjan kalliin, mi vuotavi taivaastaan.
Nardunöljyhän haavoihin lääkkeen tuo,
Sielu lähtestä vettä juo.

Hiljaa Henkensä virta nyt aukeaa,
Veren voima jo huuhtoaa, puhdistaa.
Kädet rakkahat arpia kantavat
Ylivuotaen siunaavat.

Hilja Aaltonen 1907
Iina Karttunen, 1887-1967