Siks oon mä suruinen

Lapsena tuli kuunneltua kaikenlaista iskelmämusiikkia radiosta, televisiota ei silloin vielä ollut ja sähkökin oli vasta hiljan keksitty. Hellahuoneen ja kamarin kodissa kaukana Turun kaupungin keskustasta ei ollut paljon ajanvietettä, mutta radiota kuunneltiin joka ilta. Pienen ihmisen mieleen jäivät monet laulujen säkeet soimaan, vaikkei edes ymmärtänyt, mitä niissä sanottiin. Samoin sävelet olivat käyttötavaraa, melodiat jäivät mieleen. Usein mainittiin siihen aikaan laulun tekijänä Toivo Kärki, jonka kynästä syntyivät mm. Liljankukka, Siks oon mä suruinen, Tule hiljaa, Köyhä laulaja, Kaksi vanhaa tukkijätkää, Rakasta kärsi ja unhoita, Tango merellä, Täysikuu, Tulenliekki, Tuopin jäljet, Mummon kaappikello, Eron hetki on kaunis ja monet muut. Nykymusiikkiin verrattuna nämä olivat melko pehmeitä, kansanlaulunomaisia ja harmitonta viihdettä, joiden sanoma oli ajallinen onni, nautinto ja menestys, rakkauden kaipuu ja pettymykset. Sota-ajan jälkeinen kansa vaati kevyttä musiikkia ja huvituksia kärsimysten ja menetysten vastineeksi. Viihde tarjosi tätä. Muistan nukahtaneeni uneen monena iltana tämänlaisen musiikkitarjonnan kyllästämänä, eikä silloin ollut muuta kuunneltavaa. Mutta ei siitä ollut hyötyä, ei vahinkoa, eikä juuri mitään takkiin jäänyt, tyhjää tarjontaa kerta kaikkiaan. Siihen oli helppo innostua ja yhtä helppo hylätä. Siks oon mä suruinen....

Toivo Kärki asui Pohjanmaalla Laihian pappilassa ja isän pakottamana kävi veljiensä kanssa Tampereen Klassillista lyseota (siellä luettiin latinaa ja isä olisi toivonut hänestä pappia tai kanttoria). Käännekohdaksi nuoren lyseolaisen elämässä tuli eräs Tampereen kuppila, jossa kieltolain aikana (1919 - 1932) niin sanotun hopeateen ääressä kuunneltiin veivattavalla gramofonilla uusia levyjä. Siellä 13-vuotias Topi kuuli ensimmäisen kerran Louis Armstrongia, ja tuon elämyksen hän kertoi muuttaneen koko elämänsä? Hän soitti haitaria, pianoa ja viulua ja oli jo ennen sotia monissa kevyen musiikin kokoonpanoissa ravintolamuusikkona. Kärki ihaili mustan miehen bluesia ja uskoi olevansa sielultaan samaa lajia. Hänen unelmansa oli päästä tekemään uraa Yhdysvaltoihin, jazzin, swingin ja bluesin alkulähteille. Englantilainen musiikkilehti Melody Maker julisti toisen maailmansodan aattona kansainvälisen sävellyskilpailun Raymond Wayen enteelliseen tekstiin Things Happen that Way. Toivo Kärki voitti kilpailun toukokuussa 1939. Kun maailman piti aueta 24-vuotiaalle muusikolle, jolla oli jo sananmukaisesti Amerikan passi taskussa, se traagisella tavalla kuitenkin sulkeutui. Talvisota ja sitä seurannut jatkosota veivät hänet rintamalle yli viideksi vuodeksi. Hän oli tykistöupseerin vakanssilla. Sotien jälkeen hän toimi pitkään Musiikki-Fazerin tuotantopäällikkönä. Hänen sävellyksiään levytettiin noin 1330, Hän syntyi 3.12.1915 kuoli 30.4. 1992. 

Nyt on 100 vuotta säveltäjän syntymästä ja esiin on nostettu Kärjen tekemiä hengellisiä sävellyksiä, joita on esitetty useissa kirkkokonserteissa. Sanoitukset ovat muitten tekemiä runoja, joita Toivo sävelsi. Ilmeisesti kuitenkin jokin noissa teksteissä oli häntä kiehtonut, koska oli ryhtynyt niitä rustaamaan? Miksiköhän nämä laulut on nostettu vasta nyt esiin tai miksi hän ei itse pitänyt niitä eläessään kovin tärkeinä? Miksei niitä julkaistu silloin painettuina kokoelmina? Miksi hän ei järjestänyt kirkkokonsertteja? Miksi hänestä ei tullut seurakunnan palvelijaa? Suuri kysymys on myöskin se, miksi papin ja lähetyssaarnaajan pojasta ei tullut Jeesuksen seuraajaa? Eräässä haastattelussa tähän saadaan hieman lisävalaistusta, kun Toivo kertoi: - Kotimme ei ollut varakas ja lapsia koulutettiin ylioppilaiksi virkamiehen niukalla palkalla. Osa palkasta tuli vielä vanhanaikaisesti luontaistuotteina viljana, puutavarana ja juustoina. Isäni jyrkkyyden vastapuolena oli hänen rehellisyytensä, oikeudenmukaisuutensa ja tietty lempeytensäkin. Mutta vanhempani olivat liian erilaisia ymmärtääkseen koskaan toisiaan, ja me lapset kärsimme tästä. Papin kurkihirren alla ei ollut Jumalan rauhaa.

Frans vastusti Toivon maallisia musiikkiharrastuksia niin, että kävi hakemassa monta kertaa Hän mm. kävi hakemassa soittajapoikansa (Toivon) kotiin tanssipaikalta, koska vastusti tällaista maallista harrastusta. Johtuiko tästä, että poika tunnettiin seuraavina vuosikymmeninä paremmin tanssisaleissa ja kapakoissa, elokuvissa ja seurapiireissä, aikakauslehdistössä, mutta ei kirkossa eikä Jeesuksen seuraajana? Siks oon mä suruinen....

Toivo Kärjen äiti oli Ester Salome Kurvinen. Hän syntyi 1. 5. 1883 Helsingissä ja kuoli 13.3. 1952 Vesilahdessa yhden poikansa kotona. Ester Kurvinen oli naimisissa pastori Frans Kärjen kanssa. Ester oli Afrikassa toimineen lähetyssaarnaajan, Pietari Kurvisen, tytär. Ester Kurvinen kävi keskikoulun Tampereen Tyttölyseossa. Hän oli kiinnostunut kielistä ja musiikista; myöhemmin hän hallitsi seitsemää kieltä. Ester oli hyvin musikaalinen ja aloittikin Helsingissä musiikkiopiston. Hänet mainitaan loistavaksi piano-oppilaaksi. Musiikkiopinnot saivat kuitenkin jäädä lähetyskentän kutsuessa Esteriä hänen ollessaan vasta 17-vuotias. SLEY lähetti hänet Japaniin. Syksyllä 1900 lipui laiva Nagasakiin mukanaan pastori Wellroosin perhe ja Ester Kurvinen. He olivat Suomen ensimmäiset lähetystyöntekijät, jotka matkasivat Japaniin. Edessä oli raskas työurakka, sillä vasta kahden vuoden kuluttua Wellroosit ja Ester saivat Suomesta apuvoimia paikalle. Hän oli lähetystyössä Japanissa Venäjän (Suomi oli Venäjän osa) passilla aikana, jolloin nämä maat olivat keskenään sodassa. Ester Kurvinen toimi Japanissa yhden kuusivuotiskauden ajan. Viimeisinä Japanissa viettäminään aikoina hän sairastui malariaan, joka vaivasi häntä eri muodoissaan koko loppuelämän ajan. Vuonna 1908 Ester julkaisi kirjan "Kuusi vuotta Jaappanissa", jonka hän oli kirjoittanut kokemuksistaan lähetystyössä. Suomessa Ester Kurvinen avioitui pastori Frans Johannes Kärjen kanssa 15.2.1911. Näin hänestä tuli Ester Kärki. Ester eli papin puolisona Vårdössä, Töysässä ja Laihialla. Lapsia perheeseen syntyi seitsemän: Usko, Lahja, Armo, Toivo, Rauha, Voitto ja Ilmari. Vanhempanakaan Ester Kärki ei unohtanut musiikkia eikä hengellisyyttä, vaan lauloi paljon hengellisiä lauluja ja soitti harmonia. Hän kirjoitti ja sanoitti useita isänsä Pietari Kurvisen lauluja. Elämänsä kolme viimeistä kuukautta Ester Kärki asui Vesilahdessa.

Toivon isä oli evankelinen pappi, Frans Kärki, joka toimi monessa seurakunnassa, mutta pisimpään hän oli Laihian kappalaisena vuosina 1926–1954, jolloin jäi eläkkeelle. Frans oli erikoinen persoona, joka eli vaatimattomasti, kuin köyhä kansa, ilman suurta prameutta tai loistoa. Hän oli huippuraitis koko elämänsä, eikä hyväksynyt alkoholin käyttöä, tupakointia, ei edes kahvinjuontia. Tästä on kerrottu huvittaviakin tapauksia, kun kiivas kappalainen oli nähdessään kahvipannun hellalla tarttunut siihen ja lyönyt sen puhki aidan seipääseen? Siksi emännät piilottivat kahvipannujaan papin ilomaantuessa pihapiiriin ja tupaan. Tänään sillä tempulla olisi päässyt varmasti Iltalehteen ja piispan puhutteluun, mutta silloin vain kansa kummasteli. Hengellisesti Frans oli puhdasoppinen ja muotoihin pitäytyvä, hyvin dogmaattinen (josta sai myös moitteita), jolta saattoi puuttua kokonaan rakkauden evankeliumi? Sakramenttien korostaminen meni yleensä henkilökohtaisen uskon edelle? Siks oon mä suruinen....

Frans Kärki oli erikoinen persoona, josta oli kansan muistissa monta tapausta. Eräissä seuroissa Laihialla sattui olemaan normaalia enemmän miehiä. Siksi Kärki esitti heille kiperän kysymyksen. - Jos tässä joukossa on sellainen mies, joka tuntee olevansa täydellinen ja täysin virheetön, niin nostakoon kätensä ylös, hän kuulutti. Pitkään aikaan ei tapahtunut mitään. Lopulta yksi mies nosti kätensä. Kärki kysyi: - Sinäkö olet sellainen mies? - En minä, herra pastori, mutta olen kuullut puhuttavan, että vaimoni edellinen mies oli juuri sellainen.

Frans Kärki kulki Laihialla polkupyörällä talosta toiseen, näiden pyörämatkojen varrella usein sattui ja tapahtui yhtä ja toista. Niinpä eräällä seuramatkareissulla Kylänpään koulun kohdalla oli pyörä kumollaan tien reunalla, ja pastori tietysti pysähtyi kummissaan katsomaan, mitä ihmettä oli tapahtunut. Yhtäkkiä Fransin siinä ihmetellessä nousi nokkospuskasta pari ryyppyä liikaa ottanut Fransille tuttu mies, Santeri. Mies sadatteli perinteiseen tyyliin ja kiroili raavaan miehen lailla. Frans halusi auttaa miestä ja kysyi: - eikö Santeri tiedä, ettei tuolla tavalla taivaaseen mennä. Siihen Santeri vastasi topakasti: - Herra pastori, en mää taivaaseen yritäkkään, vaan kun pääsis eres Osuuskauppahan.

Säveltäjä ja näyttelijä ovat hieman suku toisilleen ja kumpikin yrittää saada iloa aikaan, innostua ja innostaa yleisöään. Seurakunnassakin tällä olisi tilaisuutta, joskus vain tuntuu siltä, että pääasia on saada sanoma ja tilaisuus mahdollisimman pian päätökseen ja talo tyhjäksi kuulijoista? Kuitenkin virsien rakastajille ne ovat elintärkeitä, niin kuin kevyen musiikin puolella vanhat tangot, tms. Tässä tarjolla on kaksi valoa, jotka edustavat eri maailmaa ja valtakuntaa, eri herraa ja hallitsijaa, eri päämäärää. Toinen iloitsee ajallisesta hauskasta, toinen pyrkii taivaaseen.

Kun ihminen innostuu jostakin, niin hänen lamppunsa syttyy. Usein se valo vain on pimeää valoa ja surkeuden kylvämistä. Moni elää koko elämänsä ilman valoa ja ajaa autoaan sammutetuin lyhdyin päämäärättömästi, joutuen ojaan. Muutamat säteilevät vain, kun saavat huomiota osakseen. Hylätyillä on kurjaa, kun kukaan ei tunnu välittävän. Maailman suuressa kärsimyksessä hopealusikkakerhoon pääsee vain aniharva, suurin osa taiteilee köyhyydessä ja elämästä selviämisen varjopuolella. Tästä johtuen Kristus antoi omilleen tärkeän tehtävän, olla valona ja suolanan maailmassa. "…eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville. Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.” Matt.6:15-16.

Jeesuksen valo ei kelpaa kaikille, siksi maailma onkin pullollaan kaikenlaisia välkkyjä, jotka ovat mielestään (ja kaverien mielestä) hyvin välkkyjä? Mutta kuoleman edessä ja sairauden kohdatessa, ikuisuuden portilla tarvitaan Kristuksen taivallista valoa, muu ei riitä, tai on vain ikuinen pimeys edessä.... siks oon mä suruinen....

Jumala on antanut meille selvän käsityksen siitä, millainen on paras miehen elämänmalli. Se on uskovan miehen elämä, Jumalan johdattama vaellus turhuuden markkinoilta taivaalliseen Jerusalemiin toisten uskovien seurassa. "Autuas se mies, joka panee turvansa Herraan eikä käänny ylpeiden puoleen eikä niitten, jotka valheeseen eksyvät!” Ps.40:5. Se on uskovan miehen osa ja Jumalan lahja. Siinä suunta on aina Herraan päin Pyhän hengen johdossa ja hänen sanansa on kaiken ohjain, valo ja viisaus, lupaus ja rikkaus. Samalla mies näkee, kuinka Jumalan suuruus toimii ajassa ja elämässä, ihmisessä ja seurakunnassa. Hän havaitsee ihmeitä joka päivä ja nämä kohottavat hänen mielensä Vapahtajaan. Niistä hän tahtoo puhua. Jeesus on suuri, hänessä näemme Taivaallisen Isän. "Herra, minun Jumalani, suuret ovat sinun ihmetekosi ja sinun aivoituksesi meitä kohtaan. Ei ole ketään sinun vertaistasi. Niitä minä tahdon julistaa, niistä puhua, niitten

paljous on suurempi, kuin luetella taidan." 40:6. Maailmanmies ei puhu Jumalasta, ei kuuntele Jumalaa, ei arvosta häntä. Hänelle hengellinen sanoma on kuin kirous, kuin kuolemaan joutuminen, kuin pimeässä huoneessa elämistä. Hän katselee kaukaa, kun hurskas veli menee kirkkoon ja säälii häntä mielessään. Mutta autuas mies lukee Raamattua ja on siksi äänessä, hän pitää evankeliumin silmissään, korvissaan ja sydämessään. Hän palvelee Isäntäänsä julistamalla. "Minä julistan vanhurskautta suuressa seurakunnassa; katso, en minä sulje huuliani. Sinä, Herra, sen tiedät." 40:10. Autuas mies on onnellinen, hän on löytänyt ilon Herrassa, eikä sitä oteta häneltä pois. Se on hänen voimansa salaisuus. Maailman keskellä hän kulkee tämän salatun pelastuksen riemun kanssa. Hän kokee suurta yhteyttä kaikkien toisten Jeesuksen löytäneiden kanssa. Yhdessä he rukoilevat, yhdessä kiittävät Jumalaansa. "Iloitkoot ja riemuitkoot sinussa kaikki, jotka sinua etsivät; ne, jotka sinun autuuttasi rakastavat, sanokoot aina: "Ylistetty olkoon Herra!" 40:17.

Herra, on joskus vaikea ymmärtää, miksi ihmiset haluavat laulaa maailmanlauluja, miksi useat eivät tartu tilaisuuteen elää koko elämä kanssasi uskossa, miksi niin monet hamuavat maailman rikkautta, mainetta, suosiota, nautintoa ja turhuutta, miksi taivaanvaltakunta on niin monelle aivan vieras, miksi ihmiset pitävät Jumalaa vain hätävarana, miksi niin moni on vain nimeltään kristitty, miksi monien kristittyjen kotien lapset luopuvat uskosta ja päätyvät moolokin kitaan, miksi kuulemme niin harvoin innostavia uutisia syntisten kääntymyksistä ja pelastumisesta, miksi kauniita muistosanoja lausutaan vasta heidän hautajaisissaan, miksi heistä näyttää tulleen uskovia vasta kuolemansa jälkeen, miksi niin moni laulaa: siks oon mä suruinen....?

Herra, armahda meitä?

On aika tehdä parannus

Lehdistö on kiinnostunut ihmisten uskonnollisuudesta ja tämä muuten niin hävettävä aihe on putkahtanut pintaan yllättävissäkin yhteyksissä. Jos presidentti toivottaa Jumalan siunausta UV-puheessaan, se saa joillakin karvat pystyyn? Tietysti hihhulit hurraavat. Hengellisen lehdistön pääsanoma taitaa olla oman kirkon ja liikkeen kilven kiillotus, mutta on siellä joukossa aina Jeesuksen ystäviäkin ja iloitsen muutamistakin elämänleivänmuruista. Joskus aloitan jonkun jutun puolivillaiseksi tietämäni lehden sivulta. Suurin odotuksin etsin sieltä Kristusta, mutta en löydä. Jutut kulkevat siihen malliin, että tämä "herra hönttinen" tai "rouva äksy" tai "neiti keveinen" tai "opiskelija täysin valmis" tai ”entinen uskovainen” kertoo omista mieltymyksistään, saavutuksistaan (joskus mokistaan) ja sitten toimittaja lisää, että tämä käy myös joulukirkossa ja tykkää gospelista, lukee Kotimaata ja omistaa yhden virsikirjan. Johon tietysti lukijan pitäisi vastata syvin onnellisin ja kiitollisin huokauksin: ihanaa! 

Nykyaika parantaa ihmisten perisyntisyydenkin pelkällä aurinkovoiteella, jonka suojakerroin on kuutosen luokkaa, mutta sisimmän puhdistukseen se ei kajoa, ettei suosio ja kannattajat katoa. Tiukkapipoista tulee heidän silmissään ja puheissaan potentiaalisia (kirkosta) maastamuuttajia, jonka kiintiötä kirkon tulisi tietysti lisätä kuunnellen enemmistön ääntä. ”Me olemme havainneet, että tämä mies on ruttotauti ja metelinnostaja kaikkien koko maailman juutalaisten keskuudessa ja nasaretilaisten lahkon päämies....” Apt.24:5. Näitä ei haastatella, mutta haistatellaan! Julkkikset ja popparit, urheilijat ja poliitikot, muusikot ja näyttelijät ovat aina esillä, mutta heillä ei ole mitään sanottavaa, paitsi turhaa lässytystä ja röyhtäilyä. Mutta kuinka erilaista olikaan alkuaikojen mediakäyttäytyminen, lähetystyötä tehtiin ihmisten pelastumiseksi ja aina julistettiin parannusta pelastumisen ehtona: "Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus. Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista." Apt.17:30-31. Siellä Jeesus näkyi, kuului ja vaikutti.

Lentokonematkallani istui takarivissä mies, joka oli hilpeällä tuulella ja yritti iskeä tarinaa ympärillä olevien kanssa - mutta melko huonolla menestyksellä. Jossain vaiheessa henkilökunta huomasi hänen tissuttelevan omia aineita ja niin hänet vietiin koneen etuosaan tarkkaamoon. Siellä näimme hänet sitten viimeisten lähtijöitten joukossa kotimaassa. Lueskelin matkalla enkä kiinnittänyt huomiotani mieheen, mutta jossain vaiheessa hän toisti pari kertaa saman jutun vieruskaverilleen. Siinä hän kertoi katselleensa televisiosta usein lentoturmia käsitteleviä ohjelmia. Sitten hän tokaisi retorisesti, ettei kai ollut oikein viisasta katsoa semmoisia onnettomuusjuttuja juuri ennen lentokoneen nousemistaan? Niinpä! Mutta katsoi kuitenkin. Kun hän kertasi toista kertaa samaa juttua, hän päättikin sen yhtäkkiä toteamalla, että sitten kun kone putoaa, ei voi kun panna kädet ristiin. Niinpä niin. Huomasin, että olimme juuri sillä hetkellä koneinemme Ukrainan ilmatilassa ja täällä putosi vuosi sitten

malesialaiskone ohjuksen harhalaukauksen seurauksena maahan. Koko kone hajosi ja kaikki kuolivat. Ihmisten palasia ja tavaroita etsittiin pitkin peltoja. Mietin sitten, että mitä ihmiset muuten rukoilevat, kun tuommoinen tilanne tulee? Olisiko hyvä pyytää, että pudottaisiin maalle eikä mereen ja mieluummin oikeinpäin, tai että kone saisi irronneen siipensä takaisin, tai että kylkeen syntynyt ammottava reikä tukkeutuisi ihmeen kaupalla, tai miehistö saisi koneen rippeet onnellisesti kiitoradalle, tai että laskuvarjo aukeaisi ajoissa, tai että sukulaiset osaisivat hoitaa vainajan omaisuutta fiksusti (niin etteivät laittaisi sijoituksiaan Nokian osakkeisiin, eivät haaskaisi tai lahjoittaisi postimerkkikerholle tai kansantanssiliitolle suuria summia, eivätkä ostaisi liian kallista hautakiveä), tai että sielu pelastuisi, että saisi syntinsä anteeksi, että Jeesus ottaisi putoavan tyypin hallintaansa? Kyllä ateisteja lienee vähän, kun on tarpeeksi tiukka paikka? Pelastus helvetistä taivaan kirkkauteen on jokaisen ihmisen suurin tarve - eikä siitä käydä hallitusneuvotteluja, eikä suoriteta äänestyksiä.

Joskus ei uskovakaan tiedä, mitä tulisi rukoilla. Sanoja tulee, mutta ajatus harhailee jossakin muualla. On vaikea keskittyä ja katsoa Vapahtajaan, luottaa Jumalan sanaan. Tunnontarkka ihminen voi joutua suuriin syytöksiin juuri näissä hetkissä, kun yksinkertaisesti mopo lähtee käsistä. Joskus taas murhe syö sielunvoimat niin kokonaan, ettei tunnu valo paistavan sielun pimeyteen lainkaan. Joskus on tylsä olo, eikä jaksa kiinnostua oikein mistään, tai sitten ongelmat ovat niin mittavia, että ne peittävät vuorten tavoin taivaan ja niiden päällä on sankkoja ukkospilviä. Silloin on oltava vain hiljaa Herran edessä ja luotettava hänen apuunsa. "Mutta hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa, hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja iankaikkisesti! Amen." Ef.3:20-21. On suuri ero hyvän päivän ylistyksellä ja suuren vaivan keskellä syntyvällä ylistyksellä. Tämä on koettava itse. Pieni vaiva tai heikko krapula ei tarvitse kuin buranaa, mutta sydämen murtuminen korjaantuu vain Jeesuksen verellä.

Matti Ala-Hiiro kirjoitti virren, joka oli virsikirjan edellisessä painoksessa osastossa "valmistautuminen kuolemaan" Osasto on jo poistettu nykykirjasta, koska nykyaika ihmisineen on niin paljon fiksumpaa tai osaavampaa, ettei tämmöiset pikkuasiat tunnu missään?! Onpa kirkolliskokouksessa ehdotettu ihan vakavalla naamalla Unto Monosen tangoa Satumaa virsikirja uudistukseen. (Muuten, ei se kaveri tainnut itsekään uskoa lauluunsa, koska ampui itsensä Somerolla?) Meillähän ei ole tänään muuta kuin muutama pieni ongelma, joita viisaat johtajamme kilvan ratkovat: Sodat, nälkä, sairaudet, pakolaisuus, kapinat, terrorismi, mielenterveysongelmat, ylikansoittuminen, rahanarvon horjuminen, ylivelkaantuminen, pelko, masennus, avioerot, lasten hyväksikäyttö, huumebisnes.

Virressä sanottiin:

1.Mun sielulleni sanoma on tullut taivahasta, mä että olen muuttava jo kohta maailmasta. Tee minut valmiiksi pois täältä lähtemään, eroamaan rakkaistani, ne haltuus jättämään.

2. Mä jouduin tänne elämään ja vaaroihin maan päälle, kuin lintu putoo pesästään, kuin syksyn lehti jäälle. En ajan tämän riemusta mä paljon ole tiennyt, vaan neuvossaan on Jumala mua vaivain teitä vienyt.

3. On tullut erohetkeni, on lähtö läsnä mulla. Se matka on nyt eessäni, jolt' takaisin ei tulla. Mun sieluni ja ruumiini sun rauhaas, Jeesus, ota. Suo ristis mulle turvaksi ja päätä synnin sota.

4. Mun omaiseni, rakkaani nyt jätän huomaan Herran. Suo. Jeesus, että luonasi mä heidät kohtaan kerran. Minua, köyhää kulkijaa nyt lähteissäni auta. Suo, että levon sielu saa sun piinas, kuolos kautta.

5. Immanuel, mun lunastit iäisen kuolon alta, Mun omakses sä omistit ja voitit saatanalta. On tallennettu taivaaseen minulle osa kallis. Oi, ethän kuoloon iäiseen sun omas tulla sallis.

Mielestäni jokaiseen Finnairin koneeseen voisi laittaa matkustajan ohjeiden joukkoon tämän tekstin ja se voitaisiin kentällä ennen koneen nousua tempaista porukalla lausuen kahdella kotimaisella ja Amerikan kielellä kansainvälisesti. Paperin voisi sitten vielä säästää kotimatkaa varten ja vaikka onnistuneen matkan jälkeen lukea sukulaisten tapaamisessa, kun matkamuistoja jaetaan ja kuvia katsotaan kahvikupin ääressä. Tästä olisi paljon enemmän hyötyä, kuin lentokoneen hätäjuttujen opiskelusta, pelastusliivien pukemisesta, happinaamarin käyttämisestä ja koneen exit-luukkujen tuntemisesta.

Kerrostalojen pihalla on yleensä kyltti: Pelastustie. Siihen ei auta pysäköidä autoaan, tai saa sakon. Mutta se pelastustie on pelkästään ajallinen ja auttaa sairasta vain pienen matkaa paremman avun piiriin, ammattiauttajien kyytiin. On vahinko, jos ihminen ei löydä taivaallista pelastusta elämässään, tai jos hän tyytyy korvikkeisiin, tai hänestä tulee perinteinen ”luopio” tai "vapaa-ajattelija" tai "tyhjäntoimittaja" tai 2”ei-vois-vähempää-kiinnostaa-tyyppi”. Ei pitäisi kulkea pelastuksensa ohitse, siitä ei nimittäin hyvää seuraa. On vain yksi pelastustie taivaaseen, Jeesus-tie. Tästä Raamattu on vahva todistus, vahvempi kuin omat tunteemme, ymmärryksemme tai yleinen mielipide. Pakeneminen ei auta, se vain pahentaa tilannetta ja kaveri joutuu kuitenkin kerran tuomiolle. Moni kulkee kuuntelemassa uusia profetioita, seuraamassa ihmeitä ja vallitsevia virtauksia, mutta kuka ottaa joka päivä ristinsä ja seuraa Jeesusta?

"Sentähden tulee meidän sitä tarkemmin ottaa vaari siitä, mitä olemme kuulleet, ettemme vain kulkeutuisi sen ohitse. Sillä jos enkelien kautta puhuttu sana pysyi lujana, ja jokainen rikkomus ja tottelemattomuus sai oikeudenmukaisen palkkansa, kuinka me voimme päästä pakoon, jos emme välitä tuosta niin suuresta pelastuksesta, jonka Herra alkuaan julisti ja joka niiden vahvistamana, jotka olivat sen kuulleet, saatettiin meille, kun Jumala yhdessä heidän kanssaan todisti tunnusmerkeillä ja ihmeillä ja moninaisilla väkevillä teoilla ja jakamalla Pyhää Henkeä tahtonsa mukaan?" Hebr.2:1-4.

Eräänä päivänä kävin terveyskeskuksen vuodeosastolla katsomassa sairasta ystävääni. Siinä käytävällä odotellessani ohi kulki hiljainen saattue, kolme hoitajaa lykkäsi sänkyä, jossa makasi joku jonka yli oli vedetty lakana. Tuossa vainajan mahan seutuvilla oli kimppu ruusuja. Profiilista näki, ettei lakanan alla ollut kovin iso ihminen, tai sitten hän oli kuivunut kuolleeksi? Mietin hetken hiljaista kulkuetta, että tuossa se sitten oli elämänkaari. Mutta missä olikaan sielu tänään, mihin hän meni, missä on hänen kotinsa?

Jeesus, Vapahtajani, suuri Jumalani, kaiken Herra, Pelastaja, tule tähän aikaan ja herätä ihmiset, meistä ei ole siihen. Anna lehtiin semmoisia juttuja, jotka todistavat sinusta, joissa sinun armahtamasi todistavat uudesta elämästä, elämän leivästä, taivaan mannasta, Pyhän Hengen täyteydestä, Raamatusta. Avaa syntisten sydämet armollesi, pelasta kuoleman hoippuvat, siinä sun kiikulla kuoleman rajamailla olevat sielut. Anna parannuksen ajat Suomeen, sääli meitä kurjuudessamme ja anna kuulua itsestäsi.

Kiirettä pitää - toisilla

Istuin vaimoni kanssa kahvilla marketin baarissa ja seurasin kaupankävijöitä. Ihmisillä näytti olevan kiire, kiire tulla ja kiire mennä, kiire ostaa ja myydä, kiire hajottaa ja rakentaa, kiire puhua ja vaieta, kiire ajaa paikalle ja sieltä pois, kiire osoittaa olevansa tarpeellinen ja huomata olevansa tarpeeton. Toisia kulki haalareissa ja työvaatteissa, toisia siviilit päällä, jollain oli paljon kantamuksia, joku lykkäsi lastenvaunuja. Ulkona oli työmiehiä kunnostamassa pihaa, parkkipaikka pursui autoja. Nuori mies latoi lantteja rahapeliin ja vieressä vanha ukko teki samoin, he tukivat kansanterveyttä raha-automaattiyhdistyksen kautta tai ehkä odottivat pikavoittoa? Joku hymyili kulkiessaan, suurin osa ei. Moni meni kiireesti asioilleen, muutamat kulkivat hitaasti kainalosauvojen avulla laahustaen. Tuntui siltä, että koko homma pyöri omaa aikaansa ja rataansa niin kuin aina ennenkin. Kiirettä piti - toisilla.

Tavallisen ihmisen kiire kulkee silmännäön ja mielenliikutuksen varassa, sitä ohjaa järki, joka on suhteellinen. Ihminen pelkää yksinäisyyttä, hiljaisuutta ja vakavaa pohdintaa elämän tarkoituksesta. Siksi hän pyrkii siihen, että aina soi, aina puhuu, aina katsoo, aina hipelöi, aina näpelöi jotakin, aina maiskuttaa murusia. Levottomuus on osa häntä, hänen aikaansa, muuten hän ikävystyy ja tuntee olevansa kuollut. Hänen voi olla mahdoton ajatella yhtä viikkoa hiljaisuudessa, erillään toisista, vähemmästä ruoasta, ilman kännykkää, tablettia, läppäriä, bluetoothia, tv:tä, radiota, korvalappukuulokkeita, yksityistä virtuaalimaailmaansa. Hän nauttii enemmän moottorin pörinästä ja pakokaasusta kuin peipposen laulusta, enemmän moottorisahasta kuin laineen liplatuksesta, enemmän mainoskanavasta kuin sateen ropinasta katolle. Kiireesti hän menee ostoksille, kiireesti sieltä pois. Hänellä on kiire viikonloppuvapaalle ja kiire taas sieltä takaisin. Kiireesti hän puhuu, niin että sana syö seuraavaa. Kiireesti hän lämmittää soppansa mikrossa, kiireesti hän sen suuhunsa hotkii, lämmittääkseen kohta lisää. Kiireesti hän ajattelee ja ennen kuin hän ehtii tehdä suunnitelmansa, hänellä on taas kymmenen uutta ajatusta, jotka kiireesti pitäisi toteuttaa. Kiireesti hän puhuu, niin ettei kuulija tahdo saada sanoista selvää. Vain hidas liikkuminen ja kankeat jalat, sekä vähään tyytyvät ystävät ovat hieman jarruna suuriin muutoksiin. Mutta joskus tavallinen ihminen tulee Jumalan pysäyttämäksi ja kiire lakkaa, maailman asioiden kiire. Silloin tulee kiire Jeesuksen luokse. "Tultuaan sille paikalle Jeesus katsahti ylös ja sanoi hänelle: "Sakkeus, tule nopeasti alas, sillä tänään minun on oltava sinun kodissasi." Hän tuli nopeasti alas ja otti Jeesuksen iloiten vastaan." Luuk.19:5-6. Kerrankin kiire osui kohdalleen ja oli osa Jumalan aikataulua.

Jeesus ajattelee kaiken kansan kurjia, luusereita ja vauhdista pudonneita, heikkoja ja sairaita. Köyhät kuulevat hänen äänensä ja kutsunsa. Ne, joista kukaan ei välitä, ne, joita kukaan ei tunnu rakastavan, ne, jotka ovat leimatut vajaamittaisiksi, mitäänsanomattomiksi, turhiksi, jotka vain istuvat ja odottavat, jotka ovat lakanneet yrittämästä olla jotakin, saavat kuulla Jumalan Pojan äänen. Yläluokka, lukeneisto, turhantärkeät, terveet, synnittömät, omahyväiset ja sirkuskatsomo saavat jäädä kylmyyteensä. Jeesus ei pääse heitä lähelle, sillä heidän ympärillään on keinotekoinen muuri estämässä Jumalan avun. He viihtyvät vielä omassa erinomaisuudessaan, he eivät kaipaa armoa, eivät neuvoja elämän tielle, eivät tavallisten uskovien seuraa, eivät Raamatun sanaa. Heille riittää vapaalippu helvettiin.

Mutta Kristus kerää toiset kavereikseen, hän huolii ne, joita muuta eivät huoli. Silloin Herralla on kiire, kiire kertoa kurjille evankeliumi, kiire kutsua syntiset pelastukseen, kiire noukkia rupusakki Herran helmaan. 'Mene kiiruusti kaupungin kaduille ja kujille ja tuo köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat tänne sisälle.' Luuk.14:21. Onpa ihmeellistä löytää itsensä tuossa joukossa ja havaita olevansa arvollinen johonkin, mihin ei ole itsessään lainkaan sopiva, vielä vähemmän ansiollinen, eikä ollenkaan osaava tai hyvä. Mutta niin Jumala on päättänyt, eikä hän peru puheitaan. Jeesuksen seurassa elää kurjien seurakunta – kaikilla jokin vika, toisilla monta.

Juttelin erään henkilön kanssa, joka oli ollut töissä lähellä kotiamme ja niin ollen kulkenut päivittäin meidän ohitsemme. Hän kertoi katselleensa monta kertaa taloamme ja tienneen, että meillä pidetään hengellisiä tilaisuuksia. Häntä oli haluttanut tulla mukaan, mutta ei uskaltanut. Ehkä hän oli vielä liian hyvä siihen aikaan, liian terve, liian synnitön? Niin hän kulki vuosia talomme ohitse. Sitten hän sairastui syöpään ja tuli kova synnintunto. Hädässään hän meni sairaalapapin luo puhumaan ja sai ripittäytyä. Anteeksiantamuksen vaikutus oli hämmästyttävä, hän tuli uskoon, sai sydämeen rauhan, elämään ilon ja löysi uuden tien. Hän täyttyi Pyhällä Hengellä ja alkoi puhu kielillä. Nyt vuosia myöhemmin hän rohkeni tulla meillekin ja astui kotimme ovesta sisään uskovana uskovien luo. Hän kävi tämän retken pitemmän kaavan mukaan? Jeesuksen etsiminen, löytäminen ja kohtaaminen muuttavat ihmisen sisäisesti ja hänelle tulee halu olla toisten uskovien kanssa. Jouluyön paimenetkin

olivat omissa oloissaan, kunnes Jumalan kirkkaus loisti heille ja he saivat kuulla Jeesuksesta. Niin he lähtivät työnsä äärestä ja heillä oli kiire: "Ja he menivät kiiruhtaen ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä." Luuk.2:16. Joskus pitää mennä pikavuorolla, kun on riittävän tärkeä asia kysymyksessä. Silloin ei ole väliä, onko päivä tai yö, lepo tai työ. Vain Jeesus on tärkeä, vain hänen löytämisensä, hänen näkemisensä. Vain se on tärkeää, että saa Vapahtajan sydämeensä ja elämäänsä.

Syntisen askeleet parannukseen ovat joskus tavattoman painavat, ei meinaa millään irrota lähteminen. Toisaalta piru supisee omia tyhmiä ehdotuksiaan ja valehtelee minkä kerkiää. Välillä se kehu syntisen maasta taivaaseen, välillä rusikoi hänet sängyn pohjalle kuin Job-vainaan. Toisaalta maailma vetää syntistä puoleensa monin houkutuksin ja ansoin, ettei kaveri tekisi parannusta. Se ilmoittaa parhaat tarjouksensa ja edullisimmat ajankäyttötapansa, esittelee kaikki suuret ajalliset mahdollisuudet ja nostaa nähtäväksi ne vuorenhuiput, johon vielä pitäisi kiivetä kunnian kukkuloille, vaikka laaksossa jo maa järisee ja kohta koko komeus suistuu päistikkaa syvyyteen. On aina kiire sinne, missä on paljon ihmisiä – niin kuin se mitään takaisi? Oman ryhmänsä muodostavat "hyvät ystävät ja kylänmiehet", joiden mielipiteet sitovat syntisen joukkoonsa kuin hämähäkki seitillä raatokärpäsen syödäkseen sen kohta. Jos vielä oma puoliso, perhe ja suku ovat Jeesuksen vihollisia, on syntisen tosi vaikeaa, suorastaan mahdotonta tehdä parannusta. Niinpä hän päättääkin mielessään usein: - tämä on varmaan hyvä juttu, mutta ehkä siirrän sitä huomiseen ja katson nämä viihdesarjat loppuun?

Joskus kuitenkin käy onnellisesti ja syntinen pääsee sisimmässään rehellisyyteen, Jumalan valo pilkistää sinne sen verran, että hän tekee ratkaisunsa yksin omatuntonsa perusteella. Synnit ovat alkaneet painaa liiaksi ja taakka sen kun vain suurentunut. Samalla hänelle alkaa selvitä elämän tarkoitus ja Jeesuksen tärkeys. Suuri kaipaus puhtaaseen ja täyteläiseen elämään laittaa hänet liikkeelle, etsimään Jumalan armoa ja vanhurskautta, jotka ovat häneltä kokonaan kadoksissa. Tässä herätyksentilassa hän kokee jotain aivan käsittämätöntä: Hänen Luojansa, Lunastajansa ja Pyhittäjänsä tulee häntä vastaan suorastaan kiiruhtaen. "Hän nousi ja lähti isänsä luo. Hänen vielä ollessaan kaukana hänen isänsä näki hänet ja armahti häntä, juoksi häntä vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä hellästi." Luuk.15:20.

Olin vielä hetken ajatuksissani marketin baarissa, sillä eihän minulla enää ollut kiire minnekään....

Herra, me mietimme, mitä tekisimme, miten aikamme kuluttaisimme, mihin rahamme laittaisimme, kenen kanssa seurustelisimme, miten pitkä on matkamme ja mitä pikkuleipiä meidän hautajaisissamme tarjotaan? Mutta auta meitä luoksesi, yhteyteesi, eteesi, seuraasi ja seurakuntaasi. Anna meille taivaallisen kutsumuksesi suuri rikkaus ja uskovien yhteyden suuri siunaus. Herra, on niin paljon sinun omiasi, jotka kompuroivat joka päivä arkisissa asioissa, joiden suurin energia kuluu turhuudessa. Anna meille kiireettömiä hetkiä, jolloin voimme seurustella kanssasi ja kuunnella, mitä sinä haluat meille sanoa juuri tänään. Avaa silmämme näkemään, kuinka mielellään armahdat sinua etsivää ihmistä ajassamme, kuinka kiireesti tulet syntisen luokse halataksesi hänet takaisin yhteyteesi. Kun olen kanssasi Jeesus, ei minulla ole kiire minnekään.